30.3.2020. Miten ihania pieniä ilontuojia ovatkaan valoon avautuvat sinivuokot. Ja krookukset. Ja sinililjat, jotka puskevat kivimurskankin lävitse!

Vaikka hurmaannunkin heräävän luonnon seuraamisesta joka kevät, en tiedä olenko koskaan etsinyt näin innokkaasti luonnosta elämän esiin puhkeamisen merkkejä. Ne näyttävät, että vaikka maailman meno juuri nyt näyttäisi tai tuntuisi miltä tahansa, on voima, joka on sitä vahvempi. Voima joka herättää eloon, kutsuu esiin pimeästä ja kylmästä, Valon vaikutuspiiriin.

Avoin taivas – Kokonaisen viikon saimme nauttia auringonpaisteesta, ikkunan läpi ja/tai ulkoillessa. Tämänkin viikon ennusteessa aurinko hymyilee meille joka päivä, pilvisempinäkin päivinä.
Monet kokevat auringonvalon tuovan iloa ja energiaa. Sen voi kokea myös tunteena, että Taivas on auki, Luojamme näkee tilanteemme ja kuulee meitä.

Kaikkein kirkkaimman Valon läsnäolo ei kuitenkaan ole säistä ja tuntemistamme riippuvainen: Kristus on ikuisesti kanssamme.
Palmusunnuntai muistuttaa meitä siitä, kuinka Jerusalemiin saapui Kuningas, jonka kirkkaus ja valta on ikuinen ja  ulottuu ’merestä mereen’:

Voittoisa ja nöyrä kuningas – Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.  (Sak. 9: 9-10)

Sakariaan profetian mukaisesti Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemin portille osoittaen siten, että tässä kirjoitukset nyt käyvät toteen.
Kansa tervehti kauan kaivattua ja odotettua Messiasta riemuiten. Hän tulisi pelastamaan kansan, vapauttamaan vihollisen vallasta! Palmunlehviä ja vaatteita laskettiin hänen eteensä, huudettiin: hoosianna!

Hoosianna -huudahdus merkitsee paitsi kuninkaalle osoitettua tervehdystä, myös avunpyyntöä: auta, pelasta!
Näinä päivinä moni on varmaan (ehkä ensimmäistä kertaa) kääntynyt Kaikkivaltiaan puoleen, pyytäen suojelusta ja varjelusta tuota pientä, näkymätöntä vihollista vastaan, joka parissa kuukaudessa on laittanut maailmankirjat sekaisin.
Sitä Jumala toivookin meiltä: että kääntyisimme Hänen puoleensa, huudahtaen tai huokaisten: auta, pelasta meidät!    

Rauhaa – Itselleni tuosta Sakariaan profetiasta nousi esiin erityisesti sana rauha. Sitä Kristus tuli meille tuomaan. Hän sanoo:
”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. ”(Joh. 14:27)

Oli tilanne mikä tahansa, voimme turvata taivaalliseen Isäämme. Hänen läsnäolossaan voi löytää sellaisen rauhan, joka on vahvempi kuin ympärillä vallitsevat olosuhteet. Siihen rauhaan, Hänen läsnäoloonsa, Hän haluaa kutsua meitä. Yhä uudelleen Hän haluaa tulla luoksemme, muistuttaen, että Hänen Rauhansa on vahvempi kuin mitkään tilanteet.

Ennen Jerusalemiin ratsastamistaan Jeesus poikkesi rakkaitten ystäviensä Lasaruksen, Martan ja Marian luo.

Nardusöljyn tuoksu – Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
    Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
    Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” ( Joh. 12: 1-8)

Marialle Jeesuksen lähellä oleminen ja hänen kuuntelemisensa oli aina ollut parasta mitä hän tiesi. Ja nyt – miten hän voisikaan osoittaa sitä kiitollisuuden määrää, jota hän tunsi Jeesusta kohtaan, joka oli herättänyt hänen veljensä kuolleista.
Lasaruksen haudalla Martta oli sanonut Jeesukselle, ettei hautaa voisi avata siellä olevan hajun vuoksi. – Nyt, vähän ennen Jeesuksen kuolemaa ja hautaamista, Maria voiteli tämän jalat tuoksuvalla nardusöljyllä. Ehkäpä tuo voimakas, ihana tuoksu toi lohtua Jeesukselle edessä olevien koettelemusten hetkillä.

Luottamiseen – Tuota hautaamista seurasi kuitenkin ihme, jolle Lasaruksen kuolleista herättäminen oli ollut ikään kuin esinäytös: Jumala herätti Poikansa kuolleista.
Hän on kanssamme. Hän on kuoleman voittaja ja ikuisen elämän antaja.
Paavali kirjoittaa Kristuksen tuntemisen tuoksusta. Ylösnoussut Kristus kutsuu meitä lähelleen, istumaan Jalkojensa juureen Marian lailla. Kun pysymme Hänen vierellään, Hän auttaa meitä kestämään kohtaamamme koettelemukset.
Jumala tahtoo meidän tietävän ja tuntevan, kuinka paljon Hän rakastaa meitä.  Hän haluaa meidän kääntyvän Hänen puoleensa, kääntyvän pelosta luottamiseen.

Elämänturva – Vakuutusyhtiöltäni tuli sähköposti, jonka aihe oli: ’Onko elämänturvasi ajan tasalla? Tapaamme sinut mielellämme etänä.’ – Hymyilytti, varsinkin kun yhtiön nimen etuliite on ’Lähi-’
On olemassa Eräs, joka voisi (tässä koronatilanteessakin, ja erityisesti tässä) tuohon todeta: Minä tapaan sinut mielelläni läheisesti. Turvaetäisyyttä ei tarvita. Mitä lähempi yhteys, sitä parempi. 🙂
Luojamme, todellinen elämänturvamme, kannattelee elämäämme ja koko luomakuntaansa käsillään.

Rukouksillamme on niin suuri merkitys. Rukoillaan että pandemia saataisiin mahdollisimman pian taltutettua. Rukoillaan toistemme, koko maamme ja kaikkien maiden asukkaiden puolesta. Eletään rukouksessa ja rukouksesta käsin.
Vapahtajamme haluaa auttaa meitä. Hän näkee tilanteemme, tuntee kärsimyksemme, surumme ja pelkomme. Siksi ei tarvita paljon sanoja. Riittää kun sanomme tai huokaamme Hänelle: auta, pelasta.

Taivaallinen Isämme johdattaa meidät tämänkin koettelemuksen läpi. Psalmi 91 haluaa rohkaista meitä turvaamaan ja luottamaan Häneen.

Hänen siipiensä alla – – Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt. Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia. Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen. Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä. (Ps.91)

Kati ja Topi Kaaresojan soittaessa ja laulaessa Pyhän Hengen läsnäolo on aivan erityisellä tavalla läsnä. Toissa päivänä kohtasin sattumoisin alla olevan videon tuottajan Tuomo Nyyssösen, joka kertoi, että hän oli yhdessä Kaaresojan perheen kanssa tehnyt edellisellä viikolla videon Psalmista 91. Sain luvan laittaa sen blogiin.

Psalmi 91 Improvisaatiorukous – Kaaresojan perhe

Muut palmusunnuntain tekstit: Ps. 22: 2-6, Jes. 50: 4-10, Fil. 2: 5-11, 2 ja Kor. 2: 14-17.

Ps. Birdlife Suomi kehottaa lintubongareita pitämään maakotkan siipivälin (=2 metriä ) verran turvaväliä toisiin. – Varteenotettava neuvo kaikille ulkona liikkuville (jotka eivät kuulu samaan perhekuntaan).  🙂
Ja muistetaan, että Kaikkivaltiaaseen ei tarvitse pitää turvaväliä edes höyhenen verran; Hän haluaa, että pysymme Hänen lähellään.:-)

23.3.2020. Mitä vapaus merkitsi meille ennen koronaa? Mitä se merkitsee nyt? Koronavirus on muuttanut maailmaamme. Se on muuttanut myös suhdettamme vapauteen.
Riskiryhmään kuuluvat läheiset, työtilanne, lapsiperheiden tilanne, talous, liikkumisrajoitteet – kaikki tämä tuntuu paitsi fyysisellä, myös mielen ja tunnetasolla.

Viikko sitten sain siitä vähän esimakua: Kölnissä työskennellyt nuorimmaiseni kuuli ma:na, että firma suljetaan ja kaikki siirtyvät etätyöskentelyyn kodeistaan käsin. Poikani pyysi heti lupaa palata kotimaahansa, sillä sekä Saksan että Suomen rajojen sulkeminen oli käynnissä. Lupa myönnettiin vasta ke:na (kovan väännön tuloksena, kuten hän asian ilmaisi), ja hän sai varattua lennon samalle päivälle – viimeiseen Finnairin lentoon Düsseldorfista Suomeen.
Kun kone oli saapunut kotimaahan, huomasin että se energia, jonka olin käyttänyt 2 pv:n aikana huolissaan olemiseen, palasi. Vasta silloin tajusin kuinka paljon olin jännittänyt asiaa (olin kuvitellut olevani luottavainen sen suhteen). – Nyt poikani 2 viikon paluukaranteenikin tuntuu vapaudelta!

Mietin, oliko vahvalla tunnereaktiollani pohjaa jossain menneessä. Kyllä vaan: kesällä 1968 Lontoossa au pair’ina ollessani uutinen, että  Neuvostoliitto on miehittänyt Tšekkoslovakian, oli shokki. Pahinta minusta oli omalla kohdallani se, etten ollut kotimaassani. Paluulentooni oli vielä monta päivää aikaa, mitä jos hyökkäävät sillä välin Suomenkin? Jos rajat suljetaan enkä enää näe läheisiäni… – Erilainen tilanne, mutta samanlainen tunne.  

Mahdollisuus – Koronaepidemia nostaa pintaan monenlaisia tunteita. epävarmuutta, ahdistusta, pelkoa jne. Tämän voi kuitenkin nähdä myös mahdollisuutena; mahdollisuutena vapautua vanhoista, alitajuntaan painuneista tunteista.
Kun on etäisyyttä tapahtumiin, voin tarkastella niitä vähän kuin vierestä, mielenkiinnolla: ai, tuollaistakin olen kantanut mukanani jossain sisukseni sopukassa… ja kuitenkin selvinnyt, ehkä vahvistunutkin. – Selviän siis nytkin.

Vapaus valita – Kun neg. muistoja tulee pintaan, voin katsella niitä vähän aikaa, kuulostella niihin liittyviä tunteita – ja sitten siirtyä tietoisesti mukavampiin. (Esim: miten paljon mielenkiintoista, kaunista ja miellyttävää sainkaan nähdä tuon Lontoon kesän aikana. National Galleryn ja Tate Galleryn ihanat maalaukset, kauniit puistot, ystävälliset ihmiset jne – ihania kokemuksia; ihana kesä.)
Muistot ja tunteet saavat tulla. Voimme valita, minkälaisia vaalimme. Haluan vaalia mieltäni helliviä muistoja ja hyvällä tavalla voimaannuttavia tunteita.

Vapautta on myös – ja ennen kaikkea – valita, miten suhtautuu asioihin ja tilanteisiin. Olisiko mahdollista – kriisistä huolimatta, tai sen takia – alkaa etsiä siitä joitain myönteisiä asioita? Mitä uutta tästä voisi kasvaa? Halua ja kykyä löytää ilonaiheita pienissä arjen asioissa?
Monilla luovuus on lähtenyt kukkimaan uusia ratkaisumalleja kehitellessä.
Mitä hyvää voisi tulla ihmissuhteisiin? Voisiko tästä kehkeytyä uudenlaista yhteydentunnetta lähimmäisiin, epäitsekästä asennoitumista, myötätuntoa ja myötäelämistä, me-henkeä? Voisiko minä ensin -ajattelu muuntua me yhdessä -ajatteluksi?

Maailmamme on radikaalisti muuttunut siitä, mitä se oli vielä kuukausi sitten. Mikä auttaisi meitä ylläpitämään toivoa, uskoa ja luottamusta siihen, että tästä kaikesta selvitään? Että emme anna pahan (viruksen), pelon, turvattomuuden tai jonkin muun tunteen vallata ajatuksiamme ja mielialaamme. Että kaikesta huolimatta jaksaisimme uskoa, että jotain hyvää on odottamassa…

Psalminkirjoittaja taisi miettiä samaa kamppaillessaan omien tuntemustensa ja toiveidensa  kanssa:

Valosi ja totuutesi – Sinä, Jumala, olet ainoa turvani. Miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?
Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi. Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni! Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani!
Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa!
Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. (Ps. 43: 2–5)

Psalmisti kuvasi myös maanmiestensä tuntoja: vihollisen sorto on painanut mielet maahan. Mutta surun ja kärsimyksenkin keskellä hän käänsi katseensa ja toiveensa kohti Valoa. Hän kaipasi pyhälle vuorelle: paikkaan, jossa hän voi kokea iloa; (mielen)tilaan, joka virittää ylistykseen ja kiitokseen.
Ehkäpä me elämme nyt aikaa, joka saa monet miettimään, mistä me loppujen lopuksi löydämme turvan ja todellisen ilon.

Luojamme haluaa niin monin tavoin osoittaa, kuinka Hän haluaa suojata meitä ja pitää meistä huolta (silloinkin kun meistä itsestämme tuntuu, että Hän on kaukana, ei kuule meitä eikä näe tilannettamme)..

Tässä olen – Jesajan suulla Hän sanoo: 
”Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!” (Jes.65:1)

Tässäkin on kyse vapaudesta, valinnan vapaudesta: tahdonko etsiä Häntä, etsiytyä Hänen yhteyteensä, hakea Hänestä turvaa ja lohdutusta? 

Siipien suojaan – Kun Jeesusta varoitettiin siitä, että Herodes aikoo surmata hänet, hän suri paitsi sitä, etteivät hänen maanmiehensä tunnistaneet Messiastaan, myös Jerusalemin ja sen temppelin kohtaloa.    
Jeesus sanoi: ”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.” (Luuk.13:34)

Ihana kohta on tuo mielestäni: Jumala haluaa osoittaa, että Hänellä on äidillisiä tunteita siinä missä isällisiäkin. 🙂

Sauli Niinistön viimeviikkoisen haastattelun lopuksi soitettiin hänen (Jenniltä saadun vinkin perusteella) toivomansa kappale ’Maailma on kaunis’. Laulu kertoo mielen ja ajattelun vapaudesta. Presidenttimme päätti haastattelun toteamalla: ”Pahasta vapautta on noudattaa niitä sääntöjä ja suosituksia, joita meille nyt on annettu, iästä riippumatta”.

Luonto elää ja toimii – Pienillä ilonaiheilla on valtavan suuri vaikutus eloomme ja oloomme. Ja kiitollisuudella: että kaiken tämän keskellä löytää vaikka kuinka pieniä aiheita, joista voi olla kiitollinen.
”Luonto ei paljon piittaa meidän murheistamme, se on elävä ja toimii. Seurataan kevään tuloa ja elämän voittamista”, kehotti presidenttimme.

Elämä on lahja – Arkkipiispa Tapio Luoma puolestaan totesi viimeviikkoisessa Ylen haastattelussa, että elämä on lahja, josta saamme olla kiitollisia taivaalliselle Isälle.
Hän totesi, että hänelle itselleen tämä psalminkohta on merkityksellinen: 
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. (Ps.23:4)

Taivaallinen Isämme, auta meitä olemaan kiitollisia elämästä ja kaikesta siitä hyvästä ja kauniista, jota voimme nähdä tänäkin keväänä ympärillämme.
Kaikkivaltias, Sinulla on kaikenkattava perspektiivi, Sinä näet ja tiedät myös sen hyvän, mitä on edessä. Anna Valosi säteillä elämäämme, vahvista uskoamme, toivoamme ja luottamustamme.
Niin kuin tiedät: apuasi, lohtuasi, rohkaisuasi ja rakkauttasi tarvitaan nyt aivan erityisen paljon, joka puolella maailmaa. Kiitos että olet kanssamme, joka päivä. 🙂

Maailma on kaunis – Mikko Huuhtanen

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, Ja mielen vapaus…
on vapautta kuunnella metsän huminoita, kun aamuinen aurinko kultaa kallioita…
on vapautta istua iltaa yksinänsä ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä
on vapautta vaistota viesti suuremmasta ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta…”

Muut tekstit: Jes. 65: 1–3, Ef. 2: 12–16 ja Luuk. 13: 31–35.

16.3.2020. Viimeviikkoinen ihmetyksen aiheeni läheisteni kotipihalla: sinivuokkoja!
Varma merkki siitä, että kevättä on ilmassa!

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”  (Luuk. 1: 39-45)

Lähtisinkö/lähtisitkö jalkaisin Tampereelta Jyväskylään, Turusta Hämeenlinnaan tai Mikkelistä Kuopioon? Kyllä täytyisi olla aivan huipputärkeä asia, jonka vuoksi kävelisin tuollaisen matkan (jos muuta kulkutapaa ei olisi saatavilla ja vaikkei jalkojen kunto olisi esteenä).

Suunnilleen tuollaisen matkan Maria kulki Nasaretista Juudeaan, Elisabetin ja Sakariaan kotiin. Mutta Marian asia olikin huipputärkeä, eikä se koskenut vain häntä ja hänen lähipiiriään – se tulisi koskettamaan koko ihmiskuntaa.

Olivatko Marian vanhemmat Anna ja Joakim lähettämässä häntä matkaan? Kenelle hän oli kertonut, mitä hänelle oli tapahtunut? Tieto Marian yllättävästä raskaaksi tulosta oli(si) varmasti herättänyt suurta hämmennystä. Kulkiko Maria tuon parin päivän matkan yksin? – Näitä asioita ei evankeliumeissa kerrota; niitä ei katsottu olennaisiksi.

Eräs lapsuudenajan muisto nousi mieleen. Olin lähdössä kesälomalla lentäen Skånessa asuvien perhetuttujemme Elsa-tädin ja Nante-sedän luo pariksi viikoksi. Tukholmassa oli määrä vaihtaa toiseen koneeseen.
Olin juuri täyttänyt 12v. enkä ollut vielä koskaan matkustanut yksin ulkomaille. Kysyin äidiltäni, että mitä jos joudunkin väärään lentokoneeseen. Äitini totesi tyynesti, että jos huomaat saapuneesi Hongkongiin, sanot vaan että sinun piti kyllä lentää Malmöhön.
Tuo ei paljon minua auttanut, mutta äidilläni oli oma tapansa kasvattaa ujoa ja arkaa tyttöään pärjäämään maailmassa.
(1v 3kk myöhemmin äitini siirtyi ajasta ikuisuuteen, mutta sitä me emme tuolloin vielä tienneet.)

Maria oli nuori, teini-ikäinen tyttö. Millaisin tunnelmin hän lähti matkaan? Olipa siinä läheisiä valmistamassa häntä matkaan tai ei, hän oli rohkea tyttö, joka luotti täysin Jumalan huolenpitoon. Ei ollut mitään pelättävää, ei tarvinnut kantaa huolta siitä, miten hän löytäisi perille, sillä Kaikkivaltias, joka oli antanut hänelle käsittämättömän suuren ja vastuullisen tehtävän, pitäisi hänestä huolta. – Mielikuvissani näen Marian lähtevän Innoissaan tapaamaan serkkuaan Elisabetia.  

Marian ja Elisabetin ikäero oli huomattava. Luukas kertoo, että Elisabet ja Sakarias olivat iäkkäitä eikä Elisabetin oletettu enää siinä iässä tulevan raskaaksi. Nyt hän kuitenkin odotti kauan kaivattua ja rukoiltua lasta.

Jymyuutiset – Toinen, teinityttö, oli kihlattu, mutta ei vielä ’miehestä tiennyt’. Toinen oli toivonut ja rukoillut ties kuinka monta vuotta tulevansa raskaaksi ja varmaan jo toivonsa menettänyt. Ja sitten – zudum – Jumala lähettää enkelinsä ilmoittamaan jymyuutisen: perheenlisäystä odotettavissa!

Oletko joskus kuullut yllättävän, sinua koskevan uutisen, sellaisen, jota et mitenkään olisi voinut kuvitella kohdallesi? Sellaisen, joka laittaa elämän ihan uuteen järjestykseen.
Tai oletko joskus odottanut ja toivonut jotain asiaa monta vuotta, ja sitten kun olet jo menettänyt uskosi asian suhteen, se tuleekin eteesi?

Taivaallinen Isämme voi yllättää niin monella tavalla. Hänelle kun mikään ei ole mahdotonta.
Ajattelen, että aina on hyvä pitää toivoa yllä. Ja että aina kannattaa toivoa parasta, niin itselle kuin muille – vaikkemme itse aina tietäisikään, mikä meille on parasta. Sillä on Eräs, joka tietää. Eräs, jonka käsiin voimme uskoa elämämme, toiveemme… – kaiken.

Vertaistukea – Maria ja Elisabet saivat yhdessä vahvistua uskossaan ja ihmetellä Jumalan tekoja: Pyhä Henki teki kummassakin ihmeitä. Ihmeitä tekevä Jumala oli tullut heille todeksi. Se yhdisti heitä ja auttoi heitä ymmärtämään toisiaan.

Win-win -tilanne – Maria sai myös olla auttamassa Elisabetia tämän raskauden loppuvaiheessa. ehkä synnytyksessäkin ja vielä Johanneksen syntymän jälkeenkin. Auttaessaan hän oppi itsekin lapsen syntymään liittyvistä asioista. Se oli win-win -tilanne kaikille osapuolille (myös Marian kohdussa olevalle Jeesus-lapselle).

Koronavirus – pieni virus, jonka nimi viittaa kruunuun – vaikuttaa tällä hetkellä suuresti ihmisten elämään joka puolella maailmaa, mutta toivon mukaan ei kuitenkaan ala hallita  elämäämme. – Vai annanko sen vaikuttaa ajatuksiini ja tunteisiini siten, että huoli ja pelko alkavat ottaa niissä vallan?  Sitä en halua.
Siksi – taas kerran – saan harjoitella kääntymistä huolissaan olemisesta luottamuksen tilaan. Luottamiseen että riskiryhmään kuuluvat läheiseni ovat Korkeimman suojassa ja varjeluksessa.
Lisäksi koetan omalta osaltani olla tarkkaavainen sen suhteen, miten itse toimin.

Jeesus & käsienpesu – Kirjoittaessani tuota tuli miniältäni Messenger-viesti sydämien kera. Viestissä oli kuva hymyilevästä Jeesuksesta jonkun kekseliään lisäämän tekstin kera:
’Love like Jesus but wash your hands like Pontius Pilate’ (Rakasta kuin Jeesus, mutta pese kätesi kuin Pontius Pilatus).
Tekstin sanoma on aika hätkähdyttävä; varsinkin kun lukee evankeliumikohdan, jossa Pilatus pesee kätensä: Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: ”Minä olen syytön tämän miehen vereen”. (Matt.27:24)

Meidän käsissämme on aika pitkälle se, miten korona täällä etenee. Vaikkei tässä olekaan kyse syyttömyydestä tai syyllisyydestä, olemme kuitenkin kaikki osallisia ja myös vastuunkantajia omilla tekemisillämme tai tekemättä jättämisillämme.
Tänään Suomen hallitus ilmoitti, että valmiuslaki otetaan käyttöön, 1. kertaa Suomen historiassa. Ministerien tiedonannossa todettiin, että tästä poikkeuksellisesta pandemiatilanteesta selviämisessä on kyse yhteisistä talkoista.

Voisi varmaan sanoa, että meidän suuri ja vastuullinen tehtävämme – ei vain itseämme ja lähipiiriämme, vaan koko ihmiskuntaa koskeva – on nyt huolehtia omalta osaltamme niin, ettemme omalla toiminnallamme ole levittämässä koronavirusta.

Luojamme, annathan meille viisautta toimia oikein näissä yhteistalkoissa.
Auta meitä myös pysymään rohkeina ja luottamaan Sinun varjelukseesi.
Auttaisitko meitä myös muistamaan, kenen korona/kruunu voittaa kirkkaudellaan kaiken muun; muistamaan kuka on kuninkaitten Kuningas.

Pilatus kysyi Jeesukselta: ”Oletko sinä juutalaisten kuningas?” ”Sinä sen sanoit”, Jeesus vastasi. (Luuk.23:3). – Danielille näytettiin asia koko laajuudessaan, jo paljon ennen Jeesuksen syntymää:
’Hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.’ (Dan.7:14)

Tuota tulevaa Kuningasta nuori nasaretilaistyttö kantoi sisällään, rohkeana ja päättäväisenä, sillä Sinä, Jumala, olit hänen kanssaan.
Kiitos että olet myös meidän kanssamme, tänäkin monin tavoin koettelevana aikana. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 113: 1-8, 1. Moos. 3: 8-15 ja Gal. 4: 3-7.

9.3.2020. Valon muuttava voima – Miten metsä muuttuukaan, kun valo osuu siihen kirkkaana. Värisävyjä, joita valo loihtii esiin. Yksityiskohtia, joita huomaa vasta valon osuessa niihin. Valo saa kaiken muuttumaan. Meissäkin.
Mikä on elämässäni tai elinympäristössäni tällä hetkellä tärkeää, merkityksellisintä? Sellaista, mitä minun tulisi huomata. Milloin kuljen ohi, vaikka kuuluisi pysähtyä?
Luojani, antaisitko Valosi paljastaa minulle asioita, joita en itse havaitse?

 

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
      – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
    He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
      – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.
    Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
    Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.   (Joh. 12: 37-43)

Mikä tänä aikana sokaisee meidät tai sulkee sydämemme? Mitä me pelkäämme?
Viimeviikkoinen uutiskolumni otsikoi: ’Pelko hihhulileimasta estää puhumasta uskonasioista ääneen, ja siksi suomalainen on jumissa hengellisyytensä kanssa’.
’Hengellisyyden avulla voi ymmärtää itseä ja muita, mutta silti siitä puhuminen vaivaannuttaa’, kolumnisti jatkoi.

Voiko ja uskaltaako Jumalasta ja uskonasioista puhua kenelle vaan, missä vaan? – Joissain maissa usko Jumalaan on niin luonnollinen asia, ettei tarvitse erikseen miettiä, voiko siitä puhua vai ei. Meillä (kuten useissa länsimaissa) tuntuu, että tarvitaan pitkiä tuntosarvia huomaamaan, kelle ja milloin voi puhua ilman että herättää torjunta- tai pelkoreaktion.
Luettuani kolumnin mietin, monikohan löytää siitä yhtymäkohtia omille eksistentiaalisille pohdinnoilleen. Joka tapauksessa hyvä, että asiaa tuodaan esille.

Onko suomalainen todella jumissa hengellisyytensä kanssa? En usko. Usein ihmiset kertovat hengellisenä pitämistään kokemuksista (esim. syvästi koskettaneista luonto- tai taidekokemuksistaan).
Itse asiassa hengellisyys on ihan trendijuttu. Esim. engl. nimellä lanseerattu vanha harjoitemalli, joka on saavuttanut suuren suosion. Sitä (mindfulnessia) harrastavan ei tarvitse pelätä tulevansa leimatuksi hihhuliksi. Päinvastoin hän voi tuntea olevansa ajan hermolla.
(Mielen ja kehon harmonian ja rauhan etsiminen – vaikka sillä ensin haettaisiinkin vain itselle hyvää oloa – voi sitä paitsi johtaa myös syvempään hengelliseen etsintään. Luojamme voi käyttää monenlaisia keinoja vetääkseen lapsiaan yhteyteensä, tuntemiseensa. )

Epäröiden uskonasioihin suhtautuva kolumnisti päättää kirjoituksensa näihin sanoihin: 
’Luonnontieteen silmissä elämällä ei ole suurta tarkoitusta tai päämäärää.
Ihmisyksilö kuitenkin tarvitsee tarkoituksen elämälleen pysyäkseen jotenkin järjissään.
Ja tässä kohdassa astutaan hengellisille alueille. Johonkin on jaksettava uskoa, jos haluaa selvitä. Pitäisikin useammin kysyä ihmisiltä: mihin uskot ja miksi?’

Kristuksen kirkkaus – Jesaja oli vahva profeetta ja näkijä. Johanneksen evankeliumin mukaan hän oli nähnyt Kristuksen taivaallisen kirkkauden jo 700 v. eKr/eaa.
’Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.’
Tuota – Kristuksen kirkkautta – olen viime aikoina miettinyt toisten evankeliumikohtien äärellä. Ensi pyhän evankeliumitekstissä se mainintaan ikään kuin ohimennen.

Kuitenkin juuri Kristuksen kirkkauden näkeminen/tajuaminen on muuttanut niin monien elämän ja saanut heidät seuraamaan Häntä. Kristuksen (tavalla tai toisella) kohdattuaan heidän hengellisyytensä ei ole enää ’kuin heiluriovi, josta jumalat juoksevat edestakaisin’, kuten kyseinen kolumnisti asian ilmaisi.
Kristuksen kautta he ovat löytäneet elämälleen suunnan, merkityksen, vakaan pohjan ja rauhan.

Kristuksen evankeliumista säteilevä valo – Paavali kirjoittaa kirjeessään korinttilaisille eksyksissä olevista, ’joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva’. (2.Kor. 4:4)

Kristus haluaa antaa meille rohkeuden ja rauhan:
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

Muut tekstit: Ps. 25: 11-20, Jer. 26: 12-16 ja Ilm. 3: 14-19.

2.3.2020. Eilen heräsimme yllätykseen: lunta maassa! Hauveli loikki riemuissaan mäellä, jonka lumipeite riitti juuri ja juuri muutamaan pulkkalaskuun. Tänään lumi oli poissa. Olisi siitä mieluusti nauttinut pitempäänkin… 🙂

*******

Jos voit – Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
    Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
    Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
    Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”   (Mark. 9: 17-29)

Mikä totaalinen pudotus ihmeellisestä, pyhästä kokemuksesta takaisin maan pinnalle, tämän maailman todellisuuteen: Jeesus oli juuri palannut takaisin alas kirkastusvuorelta Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa, ja mitä siellä odottikaan: hälisevän ihmisjoukon keskellä lainoppineita väittelemässä niiden opetuslasten kanssa, jotka olivat jääneet vuoren juurelle odottamaan. Ja epätoivoinen isä, jonka poika sai rajuja, hengenvaarallisia kohtauksia, eivätkä opetuslapset olleet kyenneet auttamaan häntä.
Pelkoa ja hätää, pettymystä ja häpeää, syyttelyä ja puolustautumista – monenlaisia vahvoja tunteita oli ilmassa.   

Pietari, Jaakob ja Johannes ajattelivat varmaan, että olisimmepa saaneet rakentaa ne majat sinne vuorelle ja jäädä sinne. Kauas tällaisesta vaatimusten ja tyytymättömyyden ilmapiiristä. Miten täydellinen vastakohta sille rauhalle, jota vuorella koimme; siellä tunsimme, että  mitään ei puuttunut. (Mark.9:2-10)

Jeesukselle palaaminen aivan toisenlaiseen ilmapiiriin oli varmaan myös haasteellista. Eivätkä pojan isän sanat tainneet asiaa helpottaa: ” Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”
Jos sinä jotakin voit… – isän toiveikkuudesta oli enää vähän jäljellä.    
Mietin usein, millaisella äänensävyllä Jeesus mahtoi lausua sanansa ”Jos voit?” Ei varmastikaan loukkaantuneena tai uhoamalla, sillä ei hän kärsinyt heikosta itsetunnosta tai näyttämisen tarpeesta. Kärsimättömänäkö?
Joskus ajattelen, että tuo ’jos sinä jotain voit’ saattoi tuntua Jeesuksesta jopa huvittavalta (ei ylimielisesti, vaan pelkästään ajatuksena huvittavalta). Olihan hänen Isänsä juuri vahvistanut hänelle ja vuorella olleille opetuslapsille hänen taivaallisen identiteettinsä. – Mitä ei voisi Jumalan Poika, joka oli tullut tekemään Isänsä töitä?  

Sairaan pojan isän sanat saattoivat tehdä Jeesuksen myös surulliseksi. Olihan hän keskustellut vuorella profeettojen kanssa siitä, mitä Jerusalemissa tulisi tapahtumaan, ja sanonut niille kolmelle kanssaan olleelle opetuslapselle: ”Ihmisen Poika joutuu paljon kärsimään ja kokemaan halveksuntaa.”
Kuuliko Jeesus pojan isän sanoissa ” jos sinä jotakin voit!” alkusoiton sille, mitä oli tulossa?

Halveksuntaa ja pilkkaa Jeesus joutui kokemaan vangittuna Herodeksen luona, kun ei suostunut tekemään jotain ihmettä Herodeksen silmien edessä ja kun tämä alkoi kohdella häntä sotilaidensa myötävaikutuksella halveksuvasti ja tehdä hänestä pilkkaa. Samaa Jeesus koki ylipappien taholta,  vankityrmässä ja vielä Golgatallakin.

Se ei ollut kuitenkaan kaiken loppu, vaan uuden alku: ristiä seurasi ylösnousemus.
Ajattelen kaikkia niitä, jotka ovat kokeneet väheksyntää, halveksuntaa, pilkkaa tai kiusaa, lapsena kotona tai koulussa, aikuisena työpaikalla tai muissa ympyröissä. Niitä, jotka sen seurauksena kamppailevat masennuksen, toivottomuuden, näköalattomuuden tai jopa itsetuhoajatusten kanssa.
Kunpa mahdollisimman moni sellainen, joka on löytänyt toiveikkuuden, ilon ja voiman elämäänsä Ylösnousseen kautta, voisi olla rohkaisijana toivonsa kadottaneille kertomalla oman tarinansa.

Jeesus lohdutti pojan isää, kun näki tämän tuskan ja hädän lapsensa puolesta. Hän rohkaisi isää sanoen tälle nuo ihmeelliset sanat: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” – Johon pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

Tuo on minusta niin kaunis kohta. Jeesus rohkaisee uskomaan ja haluaa auttaa  uskossaan epävarmaa. Riitti, että avuntarvitsija kääntyi Jeesuksen puoleen ja pyysi tätä auttamaan häntä, epäuskoista.
Efesolaiskirjeen mukaan Jumala on uskon antaja: ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” (Ef.2:8)

Aika moni meistä on tainnut huokaista tai huutaa Jumalalle jotain samantapaista kuin tuo pojan isä. Kun epätoivoisesti on halunnut muttei vai ole jaksanut uskoa Hänen apuunsa.
Tuo huudahdus riitti kuitenkin Jeesukselle, hän vapautti pojan vaivastaan.
Opetuslapset olivat ihmeissään:: miten me emme pystyneet auttamaan poikaa?
Jeesuksen vastaus ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella” jää vähän arvoitukselliseksi. (Matteuksen evankeliumissa on lisäys: ”Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla.”).

Uskon rukousta – Ehkäpä Jeesus tarkoitti, että rukouksen intensiteetillä oli merkitystä. Ja sillä, millainen suhde on Jumalaan. Jeesus vietti paljon aikaa Isänsä kanssa, rukoillen ja kuunnellen Hänen tahtoan. Yhteisestä ajasta syntyi läheinen, luottavainen suhde taivaalliseen Isään. Jeesus rukoili uskoen ja luottaen Isän tahtoon ja sen mukaisesti. 

Rakas Jumala, kiitos siitä, että Sinä voit ja tahdot auttaa meitä. Kiitos myötätunnostasi ja huolenpidostasi. Vahvista uskoamme. Kiitos että tulet luoksemme, jaksat meitä, rakastat meitä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 25: 1-10, 2. Kun. 20: 1-7 ja 1. Kor. 10: 12-13.