Kiitollisuudesta

Penkit Betesdan altaan luona

11.9.2017.  Ystäväni oli jo pitkään halunnut tehdä jotain rehottavalle pihamaalleni. Tänään hän tuli jatkamaan pihaprojektia: kaivoi kivilaatat sammalten ja muun kasvillisuuden alta esiin – umpeen kasvanut polku tuli taas käyttökuntoon! Lapioi ja kiskoi pihlajan- ja pajuntaimien juurakoita ylös maasta (minä olin vain vuosittain sahannut runkoja tyvistä poikki, kun voimat eivät olleet riittäneet juurityöhön). Minä karsin alppiruususta polun ylle kasvaneita ja kuivuneita  oksia.
Työn edetessä ja lopputulosta katsellessa totesimme, että kummassakin, sekä työvaiheissa että lopputulemassa, saattoi nähdä jotain symbolista.
Tuli kiitollinen olo – ystävästä, polusta ja lämpöisenaurinkoisesta päivästä.

Instant -paraneminen Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.  (Joh. 5: 1-15)

Altaan luona odotettiin enkeliä, joka muuttaisi veden parantavaksi. Oliko paikalla sellaisia, jotka ihmettelivät, kun parantuminen tulikin toisesta lähteestä? Se jää arvailujen varaan.
Entä oliko ketään
joka olisi iloinnut miehen puolesta, kun tämä 38 v. sairastuttuaan parani ja kykeni kävelemään? Sitäkään emme tiedä. 

Sen sijaan Johannes kertoo, kuinka eräät skarppina bongasivat parantuneen kantavan vuodemattoaan – sapattina. Hermostuivat ja halusivat tietää, kuka oli käskenyt häntä rikkomaan heidän perinnäissääntöjään.

Jeesuksen uudet päivitykset – Sapattina ei saanut tehdä mitään työtä. Vuodematon kantaminenkin katsottiin työnteoksi. Samoin parantaminen. Lainkuuliaiset juutalaiset kiristelivät hampaitaan myös Jeesukselle, joka paransi ihmisiä sapattina.
Vielä nykyäänkin ultraortodoksijuutalaiset noudattavat tiukasti meikäläisten näkökulmasta oudolta tuntuvia sapattisääntöjä. Ehkä heidän kannattaisi kysyä Jumalalta, katsooko Hän, että  esim. valokatkaisijan tai hissinapin painaminen on työtä. – Tai mikä vielä parempaa: jos heille vihdoin valkenisi, mitä Jumala halusi ilmoittaa heille jo 2000 v. sitten: Jeesus päivitti vanhat säännöt
esimerkeillään, toiminnallaan ja opetuksillaan. 

Entä mies, jolta Jeesus kysyi, tahtooko tämä tulla terveeksi? Mies oli niin fiksoitunut omaan toivottomalta tuntuneeseen tilanteeseensa, ettei hän edes kiinnittänyt huomiota siihen, kuka kysyjä oli. Hän oli niin keskittynyt katsomaan altaan vettä, josta hän toivoi saavansa avun, ettei hän tunnistanut Parantajaansa. 

Mihin kiinnitän huomioni? – Mietin, miten suuri merkitys sillä on, mihin me kiinnitämme huomiomme. – Huomaanko niitä pieniä ja suurempia asioita, joista voin iloita ja kiittää Jumalaa, ihan joka päivä?

Kiitollisuudella on ihmeellinen, kohottava, voimia antava vaikutus. Jos joskus tuntuu, että on vaikeaa olla kiitollinen, sitä voi opetella. Voi alkaa vaikka ihan pienistä asioista. Kuten aamulla herätessään sanoa mielessään tai ääneen Taivaan Isälle: kiitos tästä aamusta/päivästä. – Silloin kytkeytyy heti päivän alussa Häneen, joka on kaiken hyvän Lähde.
Ja kun kiitollinen mieli vahvistuu, ei siihen oikein tahdo mahtua synkkiä ja arvostelevia aatteita.

Kristus, opettaisitko meitä huomaamaan yhä enemmän kiitoksen aiheita elämässämme ja ympärillämme? Niitä on niin paljon!!!
Kiitos katosta pään päällä, kiitos
rakkaistamme ja läheisistämme, kiitos puhtaasta vedestä, ravinnosta ja luonnosta, maamme itsenäisyydestä ja rauhasta…

Anna päättäjille viisautta ja auttajille voimia toimia luonnonkatastrofien, sorron ja sotien uhrien auttamiseksi. Anna toivoa niille, jotka ovat menettäneet kaiken.
Auta heitä – ja meitä kaikkia – löytämään Rakkautesi. Ja olosuhteista riippumattoman Rauhasi, lupauksesi mukaan:
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

Näytä mitä rukousten lisäksi haluaisit meidän tekevän kärsivien hyväksi.
Kiitos että emme ole yksin; kiitos että olet kanssamme. J
oka päivä.

Alla intial. Steven Samuel, 9v. kiittää ja ylistää Jeesusta laulullaan. 

Bless the Lord oh my soul –  Steven Samuel Devassy

”Kiitä Herraa sieluni, ylistä Hänen pyhää nimeään
laula kuin koskaan ennen oi sieluni
ylistän Sinun pyhää nimeäsi
aurinko nousee, uusi päivä koittaa
on aika laulaa Sinun laulusi jälleen
mitä sitten tapahtuukin
ja mitä onkaan edessäni
suo että laulan iltaan saakka
Sinä olet täynnä Rakkautta
ja hidas vihastumaan
nimesi on suuri
ja sydämesi lempeä
kaiken hyvyytesi vuoksi jatkan lauluani
10.000 syytä sydämeni löytää
ylistää Sinun pyhää nimeäsi
ja sinä päivänä kun voimani pettävät
kun loppuni lähenee ja aikani on tullut
vieläkin sieluni laulaa Sinulle ikuista ylistystä
10.000 vuotta ja siitäkin eteenpäin
Herra ylistän Sinun pyhää nimeäsi”

Muut tekstit: Ps. 65: 2-6, 9/Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 24: 14-16 ja 2. Kor. 9: 6-15.