10.4.2017        Puutarhahauta, Jerusalem

Ketä sinä etsit? – Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?”
Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
    Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.   (Joh. 20: 11-18)

Mitä itket? – Magdalan Maria tuli puutarhan ympäröimän hautakallion luo. Kivi oli vieritetty haudan suulta. Marian järkytys ja suru: Herrani ruumis on viety pois. Hautaluolassa Maria näki enkelit. Tuskin hän oli vastannut enkeleille miksi hän itki, kun hänen ylösnoussut Herransa kysyi hänen takaansa samaa.

Vapahtajamme kyllä tietää surumme aiheet, mutta Hän haluaa että käännymme Hänen puoleensa ja kerromme ne Hänelle; jotta taakkamme kevenisi. 

Maria ei ensin tunnistanut Jeesusta tämän ylösnousemuskehossa. Vasta Jeesuksen lausuttua hänen nimensä Maria havahtui: hänen Herransa ei ollutkaan kuollut, vaan oli elävänä hänen edessään!
Maria sai ensimmäisenä kokea Pääsiäisen ihmeen: hänen Rabbuuninsa oli voittanut kuoleman.

Nimi haudassa – Nimestä ja haudalta etsimisestä tuli mieleeni tapahtumasarjan 3v:n takaa.
Ystävieni häissä Pohjanmaalla oli 100 vierasta. Hääparin lisäksi tunsin paikalla olijoista vain 2 henkilöä. Hääjuhlan aikana tuli keskusteltua lähinnä vain oman pöytäseurueen kanssa. Jostain syystä kuitenkin esittäydyin ohi kulkiessani yhden pöydän ääressä istuville, joista eräs tarkensi, kuuliko oikein sukunimeni. Hän kertoi kulkeneensa ennen häitä kirkkoa ympäröivällä hautuumaalla ja huomanneensa siellä eräässä hautakivessä saman nimen. Tuplaveelläkö? Niin. – Hääjuhlan jälkeen lähdin hautuumaalle etsiäkseni tuon haudan.
60-luvulla, äitini kuoltua, isäni lisäksi ei Uudenmaan läänin puhelinluettelossa ollut muita samannimisiä. Enää ei ole  puhelinluetteloita joista katsoa, mutta joka tapauksessa en tänäkään  päivänä tiedä minulla olevan muita samannimisiä elossa olevia sukulaisia kuin veljeni, hänen lapsensa sekä siskoni isäni 2. avioliitosta. (Isäni nim. vaihtoi nuorena ruotsal. sukunimensä suomalaiseen, isänsä suvussa joskus muinoin olleeseen.)

Nuorempana minua eivät tällaiset asiat kiinnostaneet. En myöskään ole koskaan erityisemmin pitänyt hautuumailla käymisestä. Mutta ystävieni hääjuhlapäivänä heräsi yllättäen mielenkiinto: mitä jos tuolta hautuumaalla löytäisinkin jonkun kaukaisen sukulaisen haudan?
Käveltyäni jonkin aikaa hautuumaan hiekkakäytäviä oli kuin olisin kuullut sanat: “Älä etsi kuolleita, etsi eläviä.” – Sanat olivat kuin rauhallinen, asiallinen toteamus, ja otin ne sellaisena. Niin, todella: mitä sitten vaikka löytäisin sen haudan? Nimi hautakivessä ei kertoisi, olisiko kyse sukulaisesta tai ei. Palasin majapaikkaan. 

Yhteystieto – Tuolta häävieraalta, joka oli kertonut haudasta, sain erään sukulaiseni puhelinnumeron. Olin kuullut tämän sukulaisen olemassaolosta juuri ennen isäni kuolemaa, mutten ollut häntä koskaan tavannut. (Lapsuuden- ja nuoruudenperheissäni viljeltiin vaikenemisen kulttuuria: surullisista tai kiusallisista asioista ei puhuttu.)
Kotiin palattuani soitin tälle lähisukulaiselleni. Vaikkei yhteistä sukunimeä, yhteisiä nimittäjiä kuitenkin löytyi. Sain tutustua häneen, ja sittemmin lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa.     

Paljonkohan asioita hautaammekaan puhumattomuuden alle – kun on helpompi vaieta kuin puhua?
Itse olen elämäni varrella noudattanut lapsena ja nuorena omaksuttua mallia: koettanut pitää suruni omassa puserossa, ts. yrittänyt (vaihtelevalla menestyksellä) olla taakoittamatta muita murheillani. Nykyään opettelen tuomaan niitä Hänelle, joka haluaa minun kertovan tunteistani, puhuvan niistä Hänelle; niin iloistani, suruistani kuin muistakin tunteistani sekä ajatuksistani ja toiveistani. – Olen kiitollinen siitä, mitä kaikkea Hän on: Lohduttajani, Auttajani, Opettajani, Vapahtajani, Ystäväni…

Eilisessä Johanneksenkirkon taivaisenkirkkaasti laulaneen kuoron säestämässä palmusunnuntaimessussa Peter Halldorf sanoi saarnassaan, kuinka Betanian talossa evankeliumi toteutui: Jeesus oli rakkaiden ystäviensä kanssa; kuinka sisarukset Lasarus, Martta ja Maria olivat Jeesukselle nimenomaan läheisiä, rakkaita ystäviä.

Ystävämme? Mietin, uskallammeko ajatella että Hän haluaa ja on valmis olemaan meidänkin Ystävämme? Haluammeko me?

Hyötyä? – Toisen näkökulman: minkä arvoista jokin asia on, Peter Halldorf toi esiin mainiten 500 v. sitten reformoidun kirkkomme. Voiko Jumalanpalveluksen ja liturgian  arvoa mitata? Tai sen, että viettää aikaa Hänen läsnäolossaan? Tai sen, että osoittaa Hänelle rakkauttaan, kuten Betanian Maria teki voidellessaan Jeesuksen jalat kallisarvoisella öljyllään? – Maria vuodatti Jeesukselle kalleimman aarteensa: rakkautensa, sanoi P.H.

Jumalan läsnäolossa kirkas valonkiila lävistää pimeimmätkin alueet ja valaisee ne. Se muuttaa meitä. Hänen läsnäolonsa vaikutuksessa meissä tapahtuu muutosta.
Peter Halldorf päätti saarnansa sanoihin: “Maria, sinua tarvitaan”.

Rabbuuni – Opettajamme ja Ystävämme, vedä meitä elävään yhteyteen kanssasi. Lähetä enkelisi niiden asioiden ‘ylle’, joita/joista meidän ei ole tarkoitus etsiä (itsemme ulkopuolelta tai itsestämme). Valaise ne asiat, joista meidän on hyvä tulla tietoisiksi. 
Auta, ettemme pitäytyisi siinä, mikä (meissä) on kuollutta. Auta meitä löytämään asiat, jotka ovat todella olennaisia. Löytämään Ikuisen, Elämän äärelle.     

Vapahtajamme, auta meitä myös kertomaan Sinulle (taikka jollekin luotettavalle lähimmäiselle, sellaiselle, joka haluaa kuunnella) asioista, jotka meitä painavat, sen sijaan että hautoisimme niitä sisimmässämme.
Auta meitä suuntaamaan katseemme Sinuun. Näkemään, mitä kaikkea Sinä Olet. Ja mitä haluat meille ja elämäämme.

Pääsiäisen ihme – Kristus, Sinä näytit että on olemassa Suurempi Voima kuin  meidän ja koko maailman huolet ja murheet yhteensä. Voima, joka voitti kuoleman. Voima, jossa on Elämä, Ilo ja Valo.
Ylösnousemusvoimastasi katseemme kääntyy  pimeästä Valoon, kuolemasta Elämään. Kiitos siitä!

Kristus nousi kuolleista! – Totisesti nousi!

Iloitaan siitä, annetaan Hänen täyttää meidät Ilollaan ja Valollaan! 

Hristos Anesti! – Kristus nousi kuolleista  – Valamon veljien laulamana   

Muut 2. Pääsiäispäivän tekstit ovat: Ps. 16: 8-11, Ps. 31: 20-23 ja 2. Kor. 5: 15-21.