Kristus on ylösnoussut!

10.4.2023. Pääsiäisajan virsiä selatessa löytyi vain muutama tutunoloinen. Eräs niistä alkaa sanoilla ‘Aurinkomme ylösnousi’. Kristusta verrataan monessa yhteydessä Aurinkoon.
Näiden pääsiäispyhien aikana Aurinko, – Maatamme lähinnä oleva tähti – on paistanut täydeltä terältä kirkkaansiniseltä taivaalta. Se on lämmittänyt maan niin että ihan parissa päivässä pienet kevätkukat ovat puskeneet tiensä ylös valoon.

Sitruunaperhonen – Pääsiäislauantaina näin sitruunaperhosen. Miten noin pieni hento eläväinen voikaan tuoda paljon iloa keveillä, nopeilla pyrähdyksillään! Perhoset ovat muutenkin olleet mielessäni viime aikoina. 

Viime viikolla Metamorphosis -nimisestä näyttelystä Espoon modernin taiteen museosta EMMAsta kotiin palatessa mietin näyttelyyn liittyvää lyhytelokuvaa. Minussa se herätti ajatuksen sielusta, joka kokee voimakkaan muodonmuutoksen kautta vapautumisen.
Bussin takapenkillä istuvien poikien äänekäs juttelu keskeytti ajatukseni. Toinen mainitsi useamman kerran sanan  metamorf . Arvelin heidän keskustelevan jostain sennimisestä pelistä. Joka tapauksessa se sai minut miettimään metamorphosis -sanan alkuperää. 

Meta – Kotona googlatessa selvisi, että kreikan kielessä meta  = ”jälkeen”, ”takana”, ”kanssa”. ‘Meta-etuliite saattaa viitata vaihdokseen tai toiseen tilaan siirtymiseen – esim. metamorfoosi tarkoittaa muodonmuutosta – tai käsitteen tarkasteluun toiselta, sitä ylemmältä tasolta.’ 

Morpho – Oletin että morphos olisi myös kreikankielinen sana. Wikipediasta en kuitenkaan sellaista löytänyt. Sen sijaan ilmeni että Morpho on erään perhoslajin latinal. nimi. Sillä nimellä löytyi kaunis kuva sinimorphoperhosesta, jonka suomal. nimi on Taivaansiivet.

Morpho Aurora – Löysin pari Boliviassa kuvattua videopätkää Morpho Aurorasta, joka sulautuu värinsä puolesta täysin ympäristöönsä siipien ollessa supussa, mutta lähtiessään lentoon sen siivet välkehtivät helmiäisen tavoin taivaansinisinä. Tässä linkki toiseen niistä:
https://www.youtube.com/watch?v=iBNp5L_D_-U

Taivaalliset siivet – Perhostoukan kuoriutumista kotelostaan kauniiksi perhoseksi käytetään usein vertauksena siihen muutokseen, joka tapahtuu, kun ihminen kuolee ja hänen sielunsa ja henkensä jättävät maallisen ‘kotelonsa’ ja jatkavat matkaansa ‘taivaallisin siivin’.  

Pääsiäisaamuna, kun opetuslapset saapuivat Jeesuksen haudalle, he eivät löytäneet sieltä Jeesuksen ruumista, vaan pelkät käärinliinat.
Jeesus ei kuitenkaan ‘lentänyt’ pois, vaan ilmestyi uudessa muodossa, ylösnousemuskehossa opetuslapsilleen useamman kerran ennen taivaaseenastumistaan, jota vietetään Helatorstaina.  

Jeesuksen ylösnousemusta ja sitä muodonmuutosta, joka hänessä tapahtui sen myötä, opetuslapset saivat ihmetellä seuraavina päivinä, kun ylösnoussut Kristus ilmestyi heille Galileassa, Emmauksen tiellä ja Jerusalemissa Ylähuoneella, jossa heidän oli ollut tapana kokoontua yhdessä, ja jossa he olivat syöneet viimeisen ehtoollisaterian Mestarinsa kanssa.  Tuona aikana hän rohkaisi, opetti ja valmensi opetuslapsiaan niihin tehtäviin ja haastaviin tilanteisiin, jotka heitä odottivat.  

Kristuksen ylösnousemusta mekin saamme ihmetellä, tänä pääsiäisaikana, joka jatkuu aina Helluntaihin saakka. Ihmetellä, ja olla avoimia sille, miten Ylösnoussut haluaa meitä valmentaa niitä asioita varten, jotka meitä odottavat. Hän kulkee kanssamme, on vierellä, pitää tarvittaessa kädestä (vaikkemme sitä tuntisikaan), lohduttaa ja rohkaisee. 

**********************

Portti josta saa käydä 

Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta:
Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme.
Herran käsi on voimallinen! Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista.
Hän kyllä kuritti minua mutta ei antanut kuoleman valtaan.
Avatkaa minulle vanhurskauden portit! Niistä käyn sisään kiittämään Herraa.
Tämä on Herran portti, josta vanhurskaat saavat käydä.
Minä kiitän sinua siitä, että kuulit minua ja pelastit minut.
Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi.
Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä.  Ps. 118:15–23

Kolmantena päivänä

Tulkaa, palatkaamme Herran luo!
Hän on raadellut, mutta hän myös parantaa, hän on lyönyt, mutta hän myös sitoo haavat.
Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät,
kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.
Ottakaamme opiksemme, pyrkikäämme tuntemaan Herra!
Hän tulee, se on varmaa kuin aamun koitto.
Hän tulee kuin sade, kuin kevätsade, joka kastelee maan.  Hoos. 6:1–3:

Ylösnousemuksen ihme

Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen – mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.
    Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.
1. Kor. 15:12–22:

Käärinliinat

Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.”  Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.
    Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista.
    Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.  Joh. 20:1–10:

“Kristus nousi kuolleista!” – “Totisesti nousi!!” 
Näihin ortodoksien ja nykyisin useiden luterilaistenkin pääsiäistervehdyksiin haluan minäkin yhtyä.
Siunattua ja valoisaa pääsiäisaikaa!