2.4.2022. Istutin kääpiökrysanteemin siemeniä, ja nyt 2 cm:n pituiset miniversot hymyilevät vierivieressä. Uuden kasvun seuraaminen on minusta aina yhtä ihmeellistä ja ihanaa.
Lumen alta paljastunut maa on vielä kylmä, ja puiden ja pensaiden oksatkin vielä talviunessa. Niiden heräämistä odotellessa on ihana seurata, kuinka nämä pikku versot ikkunalaudalla  työntyvät esiin tummasta mullasta.  

Päällikön asia ja kevätkastiketta – Tänään tuli mieleen vilkaista netistä minikrysanteemin kasvatusohjeita, siltä varalta, että versot päättäisivät jatkaa kasvuaan ehkä jopa kukintaan asti.
Googlaus johti suomennettuun tekstiin, joka nostatti sekin hymyn huuleen. Tässä otteita:
– Istutuksen jälkeen kasvi puristetaan, jonka aikana kasvupiste poistetaan. Ja 20 päivän kuluttua tarvitaan toinen puristus – sinun on poistettava ampuma ja kaksi solmua. On mielipide, että yksi hyppysellinen riittää, kasvi saa joka tapauksessa pallon muodon, koska kyse on genetiikasta. Kuten sanotaan, se on päällikön asia, mutta toinen hyppysellinen ei ole tarpeeton.
– Kääpiökrysanteemia ei pidä ruokkia liikaa, koska aliruokinta on turvallisempaa. Yksi kevätkastike riittää. Lannoitetaan jumittunut krysanteemi mulleinilla tai humuksella.
Mutta krysanteemin tärkeimmät viholliset ovat toukkia. Siksi, jopa näiden kukkien viljelyn suunnitteluvaiheessa, on hankittava asianmukaiset valmisteet. Ja toukka-iskujen estämiseksi kasvi tulisi suihkuttaa ajoittain.
– Jos noudatat kaikkia suosituksia, rehevä upea kukinta ei pidä sinua odottamassa.

Kyllä google tietää…  – Lopussa sivulla oli video, jossa ukrainalainen puutarhuri selittää omalla kielellään seikkaperäisesti kasvatusohjeita.  Koska olen katsonut paljon Ukraina-uutisia, google  olettaa minun haluavan nimenomaan ukrainalaisen 💙💛 sivuston ohjeen, suomennettuna, ja hakee minulle sellaisen. (Ja vielä hymyt lisäbonuksena.) Näinhän se menee… 🙂 

Pääsiäistä ja sen tapahtumia lähestyttäessä raamatuntekstien aiheet käyvät rankemmiksi.
Huomista pyhää kutsutaan Kärsimyksen sunnuntaiksi.
Kirkkovuosikalenteri toteaa sen teksteihin viitaten mm. että Jeesuksen aikalaiset eivät ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä. Ja että Jeesus on uuden liiton välittäjä, joka – Johanneksen evankeliumitekstiin viitaten – kuoli kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.

Kristus kulki kärsimyksen, tuskan ja ristinkuoleman kautta ylösnousemukseen.
Monet ovat saaneet lohtua omiin kärsimyksiinsä ajatellessaan, mitä Jeesus joutui kokemaan. Omat murheet ovat voineet saada toisen näkökulman.
Meikäläisen on vaikea ajatella kenenkään kärsimystä. Raamatun lukeminenkin tuntui aluksi tosi vaikealta. Varsinkin Vanha Testamentti. Sieltä löytyy niin paljon kuvauksia sellaisista tilanteista,  jotka mieluummin haluaisi sivuuttaa.
Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli asia, jonka vuoksi kiersin kristinuskon opit kaukaa. Jotkut lempeät ja kohottavat kohdat evankeliumeista olivat ok. Kuten Jeesuksen puheet maailman valosta, lähimmäisenrakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja rauhasta.

Viime kuukauden aikana ei kukaan enää voinut väistää tai olla näkemättä sitä tosiasiaa, että kun Jeesuksen opetusten vastaiset ajatukset ja tunteet aktivoituvat ja johtavat tekoihin,  seuraukset ovat kauheat.
Toki maailmassa on ollut iät ajat kärsimystä ja toisten elämän musertamista, Ukrainassakin on ollut sotatilanne päällä jo 8v. Mutta hyökkäyssota 24.2.22 rauhanomaista elämää toivovaan maahan heitti kaiken kauheuden ikään kuin omalle kynnykselle.
Ensin eurooppalaiset, lopulta koko maailma havahtui siihen, että tämä koskettaa meitä kaikkia, ei vain niitä, jotka taistelevat Ukrainassa. 

Myötätuntomme, rukouksemme ja kaikki mahdollinen apu on tarpeen Ukrainalle ja ukrainalaisille. Henkilökohtaisella tasolla oman jaksamisen huomioiminen on kuitenkin tarpeellista, ettei tule kuormittaneeksi itseään liikaa. Jokainen toivottavasti tunnistaa omien niin fyysisten kuin psyykkisten voimavarojensa rajat. 

Pienikin asia voi helpottaa – Itse huomasin miten välittömästi helpotti, kun poistuin Helsingin Sanomien uutissähköpostituslistalta. Ei enää hyppää läppärin avatessa ensimmäisenä silmiin HS uutiset – otsikolla Venäjän hyökkäys.
(31.3. HS:n uutissähköpostin aihe oli: Ihmiskauppaepäilyjä tarkistetaan Puolassa yötä päivää – ”Auttakaa meitä”  – Uh! Eikö sodassa jo itsessään ole tarpeeksi kärsimystä?!

Psalmit kuvaavat usein ihmisen kokemusta kärsimyksestä, hylätyksi, sorretuksi, vainotuksi tulemisen jne. tunteista. Mutta niissä on yleensä mukana aina myös toivo, ilo ja riemu: vaikka nyt tuntuu tältä ja tilanne on tällainen, vielä koittaa uusi ja parempi aika.  

‘Lähetä valosi ja totuutesi’ – Alla olevissa psalmijakeiden kirjoittaja kamppailee kärsimyksen tunteita vastaan. Hän kaipaa Jumalan läsnäoloon. Hän luottaa vahvasti siihen, että siinä, Hänen Läsnäolossaan, suru lopulta vaihtuu iloon.

Sinä, Jumala, olet ainoa turvani. Miksi olet hylännyt minut?
Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?
Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi.
Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni!
Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani!
Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton?
Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. (Ps. 43:2–5)

Jeesuksen ristinkuoleman haluaisin mieluummin sivuuttaa; hypätä sen yli suoraan siihen, kuinka hän nousi 3. päivänä kuolleista. Mutta ei auta. Jos haluaa syventyä Pääsiäisen tapahtumiin, ei voi siirtyä pääsiäisaterialta suoraan tyhjän haudan luo. On kuljettava Golgatan kautta. – Toisaalta: meillä tämän ajan ihmisillä on tiedossa, että Jeesuksen elämä, kuten myös kuolema, johtivat johonkin erityisen hyvään ja valoisaan, meitä kaikkia koskevaan.    

Uuden liiton välittäjä – Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.
    Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat heille luvatun iankaikkisen perinnön.  (Hepr. 9:11–15)

Alla olevan kuvan otin 8 v. sitten Baijerin vuoristoseudulla Wilhelmsthalissa, jossa olin 10 pv:n pääsiäisretriitissä. Retriitin päiviin kuului hiljaiset rukousmeditaatiot, 1 tunti käytännön työskentelyä retriittikeskuksen toiminnan ylläpitämiseksi, vähintään 1unti ulkoilua, keskustelu ohjaajan kanssa sekä messu.

Päivittäinen ulkoilu kuului retriitinohjaaja Franz Jalicsin mukaan olennaisena osana retriittiin. Retriittikeskusta ympäröivillä vuorenrinteillä vaellusreitit risteilivät metsissä sekä peltojen ja niittyjen laidoilla. Eräs reitti kulki tuon kuvassa näkyvän kuivuneen puuntyngän ohi. Ensi kerran sen nähdessäni se muistutti minusta armoa pyytävältä hahmolta. Heinät ojentautuivat sitä kohti haluten auttaa, siinä onnistumatta.
Seuraavan kerran se toi mieleeni Jeesuksen ristillä; samaan aikaan kärsivänä, siunaavana ja anteeksiantavana.  

Nyt katsoessani tuota kuvaa, voin nähdä siinä yhtä hyvin ilosta kohotetut, ylistävät kädet (toinen tosin paljon laihempi kuin toinen). Olen vapaa, hahmo voisi sanoa. Tai: me voitimme!
Kulloisistakin ajatuksistani, tunteistani ja valinnastani riippuu, mitä siinä näen tai koen näkeväni.