27.4.2020. Kaksi sanaa, joita erottaa toisistaan vain 1 kirjain (tai oikeastaan kaksi näppäimistössä vierekkäin olevaa kirjainta). Kaksi sanaa, jotka sekä erottavat että yhdistävät: korona ja kotona. Kummalle annan enemmän sijaa mielessäni?
Ilon ja Valon Lähteen lisäksi… – mistä löytää pieniä valonsäteitä tähän kotona-aikaan?

Eilen pojanpoika soitti ja kysyi lapsuuden ja teini-iän lempilauluani  (etäkoulutehtävä). Ne piti löytyä netistä videoina. Louis Armstrongin What a Wonderful World nousi mieleen ykkösenä. Sen kauniit sanat ja L.A:n herkkä tulkinta.
Lapsuusajan lempilaulua oli vaikeampi keksiä. Lempikirja kyllä heti tuli mieleen: E.H. Porterin ‘Pollyanna, iloinen tyttö’. Orpo tyttö, joka löysi valoisan puolen asioista, joissa toiset näkivät vain surkeuden. Pieni melankolinen sydämeni sai ihmeesti voimaa Pollyannan myönteisestä elämänasenteesta.
Lastenlauluvideoista löytyi jotain vastaavaa laulusta ‘Kapteeni katsoi horisonttiihin’. Myrskystä huolimatta ‘Ilo ompi meillä aina eikä suru meitä paina’. 

Elämämme Kapteeni – Nykyään tiedän, kuka on elämäni Kapteeni. Hän pitelee ruoria vahvoilla, viisailla käsillään, ohjaa ohi karikkojen,  Hän tyynnyttää (myös ajatusten ja tunteiden) myrskyt. Ja näkee horisonttiakin pitemmälle.

Mistä löytää pieniä ja isompiakin ilon aiheita, niin aikuisille kuin lapsille, yksin asuville ja perheille? Kirjojen, musiikin, lauta- tai muiden seurapelien, askartelun, piirtelyn,  maalaamisen, käsitöiden, kokkailun jne lisäksi?
Luonto on aina täynnä ilon ja ihmettelyn aiheita. Elävä aarreaitta!  Ulkoilu virkistää ihanasti niin mieltä kuin kroppaakin.

Tänään löytyi niityltä maitohorsman versoja lounasaterian lisukkeeksi. Nam, miten maukkaita kevyesti kypsytettyinä. Luonnon ilmaiseksi tarjoamaa. Ja terveellistäkin. Nokkosversotkin nyt parhaimmillaan. 🙂

Kaksi puuta, juuret kasvaneet yhteen ja rungotkin. Toisiaan tukien ne seisovat siinä vakaina. Ympärillä hennonvihertävää uutta versoa kuin kertoen elämän jatkumisesta, toisenlaisena vain.

Ruotsissa 96v:ksi eläneen holokaust-selviytyjän tytär kirjoitti kauniisti isästään:
‘Perustani. Kattoni ja seinäni. Mitä on maailma ilman sinua? Kuka olen nyt? Mihin kiinnittäisin katseeni? Liitelen yli rotkon. Lapsi -joka en enää ole – yrittää navigoida.
Sinä olet identiteettini. Olet sykkivä sydämeni. Sinussa on ylpeyteni. Perustani. Turvani. Suuri kaunis rakkauteni, kaunein kaunein ihminen.
Suuri tammemme on kaatunut. Isä. Maailman paras isä.’

Tänä keväänä monet kokevat ehkä enemmän turvattomuuden tunnetta kuin koskaan aiemmin. Kaivataan sellaista tukea ja turvaa, johon voi nojata tilanteessa kuin tilanteessa. Turvaa, joka on ja pysyy. – Minkä varaan rakennamme luottamuksemme tänään, siinä tilanteessa jossa juuri nyt kukin olemme?

Taivaallinen Navigaattorimme haluaa osoittaa oikean suunnan elämällemme, juuri sen meille suunnitellun.
Taivaallinen Isämme toivoo, että kaikki Hänen lapsensa voisivat löytää yhtä läheisen, luottavaisen ja rakastavan suhteen Häneen kuin mitä tuo tyttären muistokirjoitus isälleen kuvaa.
Ikiaikainen haluaa meidän tietävän, että Hän on aina läsnä.
Tänään, huomenna ja tulevina päivinä. Ja ajan tuolla puolen ikuisuudessa.

Elävä suhde – Paavali oli eräs UT:n henkilöistä, joka eli jatkuvassa yhteydessä Kristukseen. Hänelle se, mikä on fyysisille aisteille näkymätöntä, ei ollut kuvitelmaa vaan todellisuutta.
Hän sai vaikeimpinakin hetkinä voimia siitä, että hän tiesi, että se, mikä näyttäytyy ja tuntuu tässä maailmassa konkreettisena, on sittenkin vain hetkellistä ja ohimenevää; pienenpieni osa koko totuutta. – Iäisyysperspektiivistä kaikki asettuu toisenlaisiin mittasuhteisiin. 

Toivon säilyttäjä – ‘Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia,  vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.’ (2.Kor.4:8-9)
Paavali valoi korinttilaisille toivoa kuvaamalla heille ikuisen elämän kirkkautta.
Kirkkautta, jonka hän oli kokenut. Kirkkautta, jonka intensiivisyys oli heittänyt hänet maahan ratsun selästä, kun hän oli matkalla Damaskokseen vangitsemaan Jeesuksen seuraajia. Tuo Kirkkaus muutti koko hänen elämänsä suunnan. 

Uudistumme sisäisesti – ‘Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä. Tämä hetkellinen ja vähäinen ahdinkomme tuottaa meille määrättömän suuren, ikuisen kirkkauden. Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.’ (2. Kor. 4: 16-18)

Katse Kirkkauteen – Olisiko mahdollista kokea tuota? Että vaikka se, mitä nyt omassa elämässä, ympärillä ja maailmassa ulkoisesti tapahtuu, tuntuisi murtavan elämämme turvarakenteita… vaikka tuntuisi että sydän musertuu surusta… vaikkei pystyisi näkemään tästä hetkessä valonhäivää… – voisiko asiat kokea toisin, jos kiinnittäisi katseen – edes pieniksi hetkiksi – näkymättömään, Kirkkauteen? Häneen, joka haluaa valaista ajatuksemme, tunteemme ja elämämme.
Häneen, joka sanoi: “Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.“ (Joh.8:12)

Harjoittelun aihe – Huolehtimiseen taipuvaisena olen kokenut niin usein, millainen vaikutus sillä on ollut, kun olen kääntänyt huomioni omista huolen ja murheen aiheista Häneen, Hänen Kirkkauteensa. Sen kun muistaisikin aina. – Taitaa olla ikuinen harjoittelun aihe meikäläisellä. 🙂

Tässä kohtaa päätin katsoa, mitä Paavali kirjoittikaan Kirkkaudesta (olin lukenut sen pari päivää sitten). Netistä kun löytyy nopeammin kuin Raamatusta, laitoin Raamattu – Uskonkirjat.net:n hakuun 2.Kor.3. Mutta mikä sieltä aukesikaan: Laulujen laulun 1. luku!
(Senhän voi lukea Kristuksen ja Hänen seuraajiensa välisenä rakkauskirjeenä.)
Tarkemmin luettuani huomasin sen viimeisen jakeen: ‘Setripuut ovat talomme seininä, sypressit kattonamme.‘
Niin… sen sijaan että Taivaallinen Isämme olisi kattomme ja seinämme (kuten holokaust-selviytyjän tytär koki isänsä olleen), voimme ajatella ja kokea olevamme Taivaallisen Isämme kanssa saman katon alla, samojen seinien sisällä, kun pysymme Hänessä. Ne eivät ole fyysisesti rakennettuja, vaan näkymättöminä Hengen ulottuvuudessa.

Kuinka pysyä Hänessä? – 1. Johanneksen kirje, joka puhuu Jumalan rakastamisesta, tiivistää sen näin: ‘Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa.’ (1.Joh. 4:15)
Hänen Henkensä meissä – ihmeellinen lahja.

Että he olisivat yhtä niin kuin me olemme yhtä – Jeesus rukoili opetuslastensa – ja meidän – puolesta:
”Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen. Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus.” (Joh. 17: 11-17)

Kotona – Varjele meidät pahalta tänäkin päivänä, Taivaallinen Isämme, elämämme perusta ja turvamme.
Sinä olet antanut meille identiteetin Taivaan kansalaisina. Poikasi kautta olet kutsunut meidät takaisin yhteyteesi. Olemaan kanssasi, tässä ajassa ja ikuisessa. Sinun luonasi olemme kotona.

Kiitos Jeesus että sanasi mukaan valmistat meille asuinsijan myös tuonilmaisissa:
“Minun Isäni kodissa on monta huonetta — enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” (Joh.14:2)
Kiitos myös, että lupauksesi mukaa olet aina kanssamme.
“Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28:20)

The Prayer – Céline Dion ja Andrea Bocelli (levyltä ‘These are special times‘)