Edelläkävijä

8.12.2020. Linnan juhla – Itsenäisyyspäivän juhla presidentinlinnassa oli mielestäni hyvillä ajatuksilla ja tyylillä suunniteltu ja toteutettu.
Perinteisistä puku- ja kättelykavalkadijuhlista en ole koskaan välittänyt. Tämän vuoden juhlataltiointia olen kuitenkin katsellut mielenkiinnolla. Sopivissa pätkissä. Kiva kun Yle Areena antaa siihen mahdollisuuden.
Monipuolinen ohjelma, positiivinen tunnelma, jota jatkoi kansalaisten osallistuminen luontokuvilla ja kommenteilla. Puhdas, kaunis luonto oli vahvasti esillä yhteisenä, vaalimisen arvoisena aarteenamme. Lapset ja nuoret saivat tuoda esille odotuksiaan ja toiveitaan maamme tulevaisuudelle – joka koskettaa ennen kaikkea heitä, sillä tulevaisuus on heidän.
Tällaisia itsenäisyyspäivän vastaanottojuhlia katsoisin ja kuuntelisin mielellään tulevinakin vuosina. 🙂

Tulevat juhlat? – Meillä kaikilla voi olla tietynlaisia ajatuksia, käsityksiä ja toiveita siitä, millaista tulevaisuutta kohti olemme menossa. Ja omilla valinnoillamme voimme siihen myös jossain määrin vaikuttaa.
Siitäkin, mikä meitä odottaa siirtyessämme yli tämän elämän rajan, meillä saattaa olla ajatuksia, käsityksiä ja toiveita. Voimmeko vaikuttaa siihenkin omilla valinnoillamme? Kirjoitusten mukaan voimme.
Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapoika palasi kotiin katuen vääriä valintojaan. Isä juoksi iloiten häntä vastaan ja järjesti hänelle juhlat.
Osaammeko kuvitella/odottaa/toivoa omalle kohdallemme iloista vastaanottoa ja juhlaa, kun on Kotiinpaluun aika? Ajattelen, että siihen Kristus halusi meitä vertauksellaan rohkaista.

Paljastettu salaisuus – Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä! Nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen. Saakoon Jumala, joka yksin on viisas, Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen! Aamen. (Room. 16:25–27)

ikiajoista alkaen kätkettynä ollut salaisuus. Niin hyvin kätkettynä, etteivät fariseukset, jotka varsin hyvin tunsivat kirjoitukset, pystyneet tunnistamaan Messiasta, kun Hän tuli heidän keskuuteensa. Harvassa ovat nykyisin ne kansat, jossa ei olisi julistettu evankeliumia tavalla tai toisella.
Nykyisin tehokkain tiedonvälittäjä on Internet. Ja älypuhelimet, joiden kautta kuunnellaan ja katsellaan lähetyksiä sellaisissakin asumuksissa, joissa ei muuta teknillistä laitetta löydy.
15 v. sitten ihmettelin Afrikan maissa, kuinka kaikilla oli kännykät, vaikka asuttiin savimajoissa ilman sähköä. Kännykän avulla pidettiin yhteyttä toisiin.
Nykyään yhteydet ulottuvat älypuhelimien myötä paljon laajemmalle, maailman ääriin, voisi sanoa. ja kaikki tieto samoin.

Lähetysjärjestöjen lehdet kertovat, kuinka muslimimaissa ihmiset seuraavat kristillisiä kanavia puhelimellaan, ja kuinka lukuisat muslimit ovat kertoneet tulleensa tuntemaan niiden kautta Kristuksen omana Vapahtajanaan.

Johannes Edelläkävijä

Ensi pyhänä muistetaan Johannes Kastajaa, Kristuksen Edelläkävijää, kuten ortodoksit häntä nimittävät.
Monissa ikoneissa ja keskiaikaisissa maalauksissa Johannes Kastajan sormi osoittaa ylöspäin, Häneen, joka on tulossa. Hänen, jonka kengännauhoja hän ei kokenut olevansa arvollinen avaamaan.

Johannes havahdutti ihmiset huomaamaan, kuinka heidän valinnoillaan on merkitystä. Ja sillä, mihin he suuntaavat huomionsa ja toivonsa. Hän käänsi heidän katseensa Vapahtajaan. Häneen, joka oli jo heidän keskellään, mutta jota he eivät vain olleet tunnistaneet.

Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: ”Kuka sinä olet?” Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: ”En minä ole Messias.” ”Mikä sitten?” he kysyivät. ”Oletko Elia?” ”En ole”, Johannes vastasi. ”Oletko se luvattu profeetta?” Hän vastasi: ”En.” Silloin he sanoivat: ”Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?” Johannes vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.”
Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: ”Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?” Johannes vastasi: ”Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” (Joh. 1:19–27)

Mitäköhän Johannes Kastaja haluaisi sanoa meille, tämän päivän ihmisille? Haluaisiko hän tänäänkin kääntää katseemme kohti Rakkautta, joka syntyi maan päälle, keskuuteemme? Rakkautta, joka haluaa tänäkin Jouluna tulla luoksemme, olla vierellämme, kanssamme, täyttää tyhjän tilan sydämessämme?

Etäjoulu? – Yle Areenan kautta on nähtävissä Hgin tuomiokirkon ekumeeninen itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus. Kirkkosalin tyhjät penkit sekä presidentinlinnan erilainen juhla sai miettimään tulevaa Joulua: miten monessa kodissa sitäkin vietetään tänä vuonna jossain muodossa etänä?

Jumala vierellämme – Joulukansiostani, johon olen koonnut joitain juttuja, jotka ovat koskettaneet, löysin silloisen Espoon piispan, nykyisen arkkipiispan Tapio Luoman toteamuksen vuodelta 2012:
”Hyvän joulun perusta on kaikessa syvällisyydessään lopulta yksinkertainen: Jumala on lähellämme, aivan vierellämme.”

Mitä tapahtuu sisimmässämme – Se, mitä Tapio Luoma tuolloin halusi sanoa joulukirkkoon menemistä harkitsevalle, ehkä tottumattomalle kirkossa kävijälle, sopii hyvin myös tähän korona-ajan Jouluun: ”Tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu alttarilla, saarnatuolissa tai urkuparvella, vaan se, mitä tapahtuu omassa sisimmässä.”

Rakas Jumala, viritä sydämemme, sisimpämme odottamaan, kuuntelemaan, ihmettelemään Rakkautta, joka haluaa tulla luoksemme, sydämiimme.

When Love Was Born – Mark Schults

Tähtitaivas loistaa, yö on hiljainen
paimenet katselevat kukkulalta.
Suljen silmäni, näen yön jolloin Rakkaus syntyi.
Täydellinen lapsi odottaa lempeänä,
äiti kumartuu suukottelemaan Jumalan kasvoja.
Enkelit täyttävät keskiyön taivaan, laulavat
Halleluja, Hän on Kristus, Kuninkaamme.
Immanuel, Rauhanruhtinas
Rakkaus on tullut alas sinun ja minun luo.
Taivaan lahja, pyhä kipinä
tuli johdattamaan tien sydäntemme sisimpään.
Betlehem, sinun pienen ovesi kautta
tuli toivo, jota olemme odottaneet:
Maailma muuttui pysyvästi, kun Rakkaus syntyi.
Suljen silmäni, näen yön jolloin Rakkaus syntyi.

Muut tekstit: Ps. 85:9–14, 5. Moos. 18:15–19 ja Room. 16:25–27.

Kuninkaan tuleminen

30.11.2020. Uudet, tiukemmat koronarajoitukset useille paikkakunnille saivat ainakin minun kohdallani adventtiajan alun tuntumaan erilaiselta kuin koskaan aiemmin. Yleensä laittelen kotia jouluisaksi vähitellen, säästellen, 1. adventtina tähden, adventtikynttilät ja jouluseimiasetelman ikkunoille, mutta muut joulutunnelman virittelijät ovat saaneet odottaa jouluviikkoon. Nyt laitoin ison, punaisen kulhon pöydälle ja punaisen liinan toiselle, Kaipaan lämpöisiä värejä ympärilleni.

Kalenteri – Lapsenlapseni olisi halunnut hauvalleni koirien adventtikalenterin, mutta ehdotin että tekisimme itse sellaisen. Eilen ripustimme seinälle tangon, johon lapsenlapsi kiinnitti pikkuisia värikkäitä kangaspusseja, joihin olimme paketoineet koiranherkkuja. Huomenna hän tulee antamaan 1. pussin hauvalle.

Kurssi– Maaliskuussa aloitimme hauvan ja lapsenlapsen kanssa agility-kurssin. Kerran ehdittiin käydä, ja sitten kurssi peruttiin koronan takia. Pari viikkoa sitten aloitimme kurssin uudelleen, Kerran ehdittiin käydä, viime viikolla osallistujien määrä rajoitettiin yhteen henkilöön per koira. Lapsenlapseni, 11v, ei halunnut mennä kurssille ilman minua. Hänen innostuksensa vuoksi olimme menneet kurssille, kummallakin kerralla.
Nyt mietitään muita mukavia juttuja. Lapsenlapseni ehdotti, että tekisimme retken ulkoilualueelle, Toivotaan hyvää retkisäätä ensi viikonlopuksi.

Koetetaan löytää joka päivään jokin pieni asia, josta tulee hyvä ja iloinen mieli. 🙂

Ensi pyhänä on sekä itsenäisyyspäivä että 2. adventtisunnuntai. Kummallekin päivälle on kirkkovuoden tekstejä tarjolla runsaasti. Alla olevat halusin ottaa tähän.

Kaunis perintö – Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu. (Ps. 16:6)

Mitenköhän usein olenkaan huokaillut itsekseni, perheelle ja ystäville, kuinka kiitollinen olen siitä, että olen saanut syntyä tähän maahan. Vaikka olenkin ihastunut lukuisten maiden nähtävyyksiin, kulttuuritarjontaan, postikorttimaiseen kauneuteen ja ihmisten ystävällisyyteen ja huomaavaisuuteen jne, on aina Suomeen palatessa tullut olo, että tänne kuulun, tämä on rakas kotimaani. Vaikka kuinka viihdyin nuorempana (ennen perheen perustamista) jossain toisessa maassa, en koskaan voinut kuvitella muuttavani pysyvästi pois Suomesta.

Läheisten, perheen ja ystävien, lisäksi on täällä niin paljon ihanaa, josta olen iloinen ja kiitollinen. On rauhaa, on kaunista puhdasta luontoa, metsiä joissa samoilla, erämaajärviä ja -lampia, kallioita, merta. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta edellä mainittujen merkitys on itselleni tullut viime vuosina yhä tärkeämmäksi ja rakkaammaksi. Niistä voi ammentaa ihanan yhdistelmän levollisuutta, iloa, innoitusta ja voimaa. Lyhyesti sanottuna hyvää oloa.
Todellakin: ihana maa on tullut osaksemme. 🙂

Ylhäältä tuleva viisaus – Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta. Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa. Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä. Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat. (Jaak. 3:13–18)

Korkealta tulleessa viisaudessa ei ole katkeruutta eikä kateutta, eikä riitelynhalua. Se haluaa rauhaa ja on lempeää. – Kukapa ei haluaisi elää sellaisessa ilmapiirissä? Minä ainakin haluan. Armahtavaisuutta. Tasapuolisuutta. Aitoutta ja teeskentelemättömyyttä. Eiväthän nuo mitään taivaita hipovia tavoitteita tai toiveita ole; ihan tavallisia, toteutettavissa olevia asioita. Miksiköhän ne kuitenkin joskus tuntuvat niin tavoittamattomilta?

Jumalan Poika tuli opettamaan meille, millaista on elää rauhanrakentajana. Kuinka kovasti meillä onkaan vielä opittavaa Häneltä, joka tuli ylhäältä keskuuteemme, Opettajaksemme.

Valtakunta keskellänne – Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.”
Opetuslapsilleen hän sanoi:
”Tulee aika, jolloin te toivotte näkevänne edes yhden Ihmisen Pojan päivän mutta ette saa nähdä. Teille sanotaan silloin: ’Hän on tuolla’, ja: ’Hän on täällä’, mutta älkää lähtekö minnekään, älkää juosko perässä. Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika oleva ilmestymisensä päivänä.” (Luuk. 17:20–24)

Tuossa on mielestäni yksi UT:n sykähdyttävimmistä kohdista: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.
Ja vanhan käännöksen mukaan: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”.
Engl. ja saksankiel. kääntäjät ovat kokeneet saman: ’The kingdom of God is within you’, ’Das Reich Gottes ist inwendig in euch’.

Salaisuuden kirkkaus – ihmeellinen mysteeri, jonka Paavali halusi julistaa:
’sen salaisuuden, joka on ollut kätkettynä ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä, joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi, kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.’ (Kol.1:26-27)

Älkää lähtekö minnekään – Jeesuksen kehotuksen mukainen on myös terveysviranomaisilta ja hallituksen virkamiehiltä tullut kehotus tämän vuoden joulunajan vietolle. Toivotaan, että pysyteltäisiin kotipiirissä ja vältettäisiin vierailuja ja kokoontumisia, jotta koronan leviäminen saataisiin aisoihin.
Miltä tuo kehotus mahtaa tuntua joulupyhinä? Miten monelta löytyy kykyä ja halua noudattaa sitä? Ei mikään helppo kehotus, mutta hyvään lopputulokseen pyrkivä kuitenkin.

Älkää juosko perässä – Jeesuksen sanat saavat miettimään, minkä perässä me juoksemme nyt adventin aikana, ja yleensä elämässä. Ehkä kannattaa välillä pysähtyä kyselemään sitä itseltään. Mikä on minulle todella tärkeää, sellaista mistä en mistään hinnasta haluaisi luopua? Juoksenko/juoksetko jonkin asian perässä vain siksi, että muutkin tekevät niin?

Kristus, Sinä näet, kuinka koetamme täyttää tyhjyyden tunnettamme erilaisin keinoin.
Anna Valosi loistaa meille tähän joulunodotuksen aikaan, joka meistä monesta voi tuntua ankeammalta tai haastavammalta kuin yksikään aiempi.

Kristus meissä – Ole kaikkien kanssa, jotka tuntevat olonsa yksinäisiksi. Anna meidän tuntea Läsnäolosi ja Rakkautesi. Ja se, kuinka me emme ole koskaan yksin, sillä Sinä olet keskellämme, kanssamme ja meissä.

Taivaallinen Kuninkaamme, auta meitä löytämään taivaan valtakunta sisimmästämme. Ja sen mukanaan tuoma Valo ja Rauha.

O magnum mysterium – Morten Lauridsen, Ranskan Radion filharmoniaorkesteri ja kuoro.

Itsenäisyyspäivän tekstit: Ps. 96:11–12, Ps. 16:6, Ps. 96:1–9, Ps. 121, 5. Moos. 8:10–17, Saarn. 9:13–18, Jaak. 3:13–18, Ap.t. 17:24–30, Joh. 8:31–36 ja Matt. 20:25–28.

2. adventtisunnuntain tekstit: Ps. 80:15–20, Ps. 126:3, Jes. 44:6–8, Jaak. 5:7–11 ja Luuk. 17:20–24.

Joulunodotuksen aikaan

24.11.2020. Joulunodotuksen aika alkaa pian, ihanaa! 4 viikkoa Jouluaattoon! Ne menevät aina kuin siivillä.
Lumikin käväisi tervehtimässä, Ja aurinko on hymyillyt monena aamuna ja päivänä. On kuin luonto haluaisi auttaa meitä jaksamaan pimeän läpi. Valo antaa voimia; jaksa rakas jaksa. Valoa kohti ollaan menossa. 🙂

Siunattu Kuningas – Jeesus lähti toisten edellä nousemaan Jerusalemiin vievää tietä. Kun hän oli tulossa Öljymäeksi kutsutulle vuorelle ja oli jo lähellä Betfagea ja Betaniaa, hän lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.”
Miehet lähtivät ja havaitsivat kaiken olevan niin kuin Jeesus oli heille sanonut. Kun he olivat irrottamassa varsaa, sen omistajat kysyivät: ”Miksi te viette varsan?” He vastasivat: ”Herra tarvitsee sitä.” He toivat varsan Jeesukselle, heittivät vaatteitaan sen selkään ja auttoivat Jeesuksen ratsaille. Kun hän sitten ratsasti, opetuslapset levittivät vaatteitaan tielle.
Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat:
– Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä!
Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!
Muutamat fariseukset sanoivat väkijoukon keskeltä Jeesukselle: ”Opettaja, kiellä opetuslapsiasi!” Mutta Jeesus vastasi: ”Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.” (Luuk. 19: 28-40)

Kun eteen tulee hyvin tuttu evankeliumikohta, mietin usein, mitä se tällä kertaa mahtaa minussa herättää. Millaisia ajatuksia, kysymyksiä, tunteita,
Jerusalemiin aasilla ratsastavaa Jeesusta tervehditään riemuiten. Ilo on suuri ja odotukset korkealla.
Itselleni nousi kuitenkin haikeus pintaan. Mieleen tuli eräs kerta, kun olin Öljymäellä miettien, että tänne Jeesus nousi usein opetuslastensa kanssa. Istuin öljypuiden keskellä katsoen Jerusalemiin hitaana nauhana liikkuvia ajoneuvoja. Sinne, kaupungin vilinään ne ovat menossa, mutta tässä on rauha. Tiedä vaikka jotkut näistä satoja vuosia vanhoista öljypuista on kasvanut samoista juurista kuin ne puut, joita vasten Jeesus ja opetuslapset nojasivat istuessaan täällä, puhuen taivaan valtakunnan asioista.
Haikeus tuli siitä, kun mieleen pulpahti eräs suunniteltu matka, joka ei toteutunutkaan.

Oliivipuita Öljymäellä

Toteutumaton matka – Pari vuotta sitten kysyin perheeltäni, lähtisivätkö kanssani tänä vuonna Israeliin juhlistamaan tasavuosiani. Kesällä siellä on liian kuuma, mutta syyslomalla; pojat, miniät ja lapsenlapset. Ilokseni he innostuivat ajatuksesta.
Öljymäki olisi ehdottomasti ollut yksi niistä paikoista, jonne olisin heidät halunnut viedä.
Koronan sekoitettua suunnitelmat huokaisin kerran, että ei sitten tullut matkastamme mitään. Poikani totesi, että älä nyt, katsotaan miten tilanne kehittyy, ehkä voimme toteuttaa matkan myöhemmin.

Jotain on kuitenkin muuttunut. Olen tähän mennessä rakastanut matkustamista, mutta viime aikojen hiilijalanjäljenmittaukset ovat vaikuttaneet niin, että nyt mietin, onko tarpeellista lähteä.
Ja sittenkin: miten ihanaa olisi saada viedä perhe itselle rakkaiksi ja tärkeiksi tulleisiin paikkoihin. Paikkoihin, joissa Jeesus kulki, opetti, paransi – ja ratsasti aasilla täyttämään loppuun maanpäällisen tehtävänsä.

En halua jäädä murehtimaan suunnitelmien ja tilanteiden muuttumista. Omat harmitukset asettuvat oikeisiin mittakaavoihin ajatellessani niitä vaikeuksia ja kriisejä, joihin korona on johtanut niin monia.
Karistan haikeuden yltäni ja palaan tähän hetkeen. Mikä tuo iloa ja voimaa juuri nyt, minulle, sinulle? – OI, niin monta asiaa on, josta voin iloita ja olla kiitollinen. Olo kevenee ja tulee valoisammaksi heti siirtäessäni huomioni niihin. 🙂

Jos Hän tulee luo – Entä jos meidän ei tarvitsisikaan lähteä niihin paikkoihin, joissa Vapahtaja kulki. Mitä jos Hän tulisikin meidän luoksemme, sinne missä me olemme?
Osaisiko sitä asettua Öljymäen rinteelle kotonaan nojatuolissa istuen, tai läheisellä kalliolla? Löytäisinkö sellaisen levollisuuden tilan, jossa voisin olla kuulolla, olla odottavalla mielellä? Odottaa, että Rauhanruhtinas tulee luo, istahtaa vierelle ja kuuntelee mitä haluan Hänelle kertoa – ilon ja huolen aiheet. Ja kuunnella, mitä Hän haluaa sanoa…

Mitä jos juuri tämän adventin aika – kaikista rajoituksista ja vaikeuksista huolimatta tai juuri niiden vuoksi – olisikin aikaa, jolloin aivan erityisellä tavalla voisi tuntea Vapahtajan läheisyyden ja läsnäolon? Tuntea iloa siitä, että on olemassa todellisuus, jota eivät koronat eivätkä mitkään muutkaan tekijät voi muuttaa, peruuttaa tai pilata.

Kristus sanoo:
”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän. (Ilm.3: 20)

Tuo on minusta ihmeellinen ja ihana lupaus.
Kyllä, haluan kuulla Hänen äänensä. Haluan avata oven. Pian alkava adventinaika antaa siihen jälleen hyvän mahdollisuuden. Mahdollisuuden harjoitella kuuntelemista ja odottamista, ilman mitään turhia hössötyksiä. Keskittymistä olennaiseen, rauhan tilasta käsin.

adventtisunnuntain tekstit ovat: Ps. 24: 7-10, Jes. 49: 8-10, Ilm. 3: 20-22 ja Luuk. 19: 28-40.

Läheisyyttä

16.11.2020. Ensi pyhän evankeliumissa – kuten viimeviikkoisessakin – Kristus puhuu paluustaan maan päälle.
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.”
Ja sitten hän kertoo vertauksen, jossa kuningas lupaa valtakuntansa perinnöksi niille, jotka olivat ruokkineet nälkäisiä, ottaneet luoksensa kodittomia, vaatettaneet niitä, joilla ei ollut vaatteita, käyneet katsomassa sairaita ja menneet vankilassa olevien luo.
Sitten kuningas toteaa: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”
Ne, jotka eivät olleet auttaneet heikkoja ja osattomia, saivat puolestaan kuulla huonoja uutisia: ei ollut odotettavissa valtakuntaa perinnöksi eikä mitään muutakaan hyvää. Sillä kuningas totesi: ”kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”

Vaikka koronan suhteen tilanne onkin parempi kuin keväällä, vuoden pimeintä aikaa lähestyttäessä voi tuntua siltä, että monet tiivistyvät ja korostuvat entisestään.
Yksinäisyys ja eristäytyneisyys voi tuntua rankemmalta kuin keväällä tai kesällä. Hoitokodeissa olevia omaisia ei voi käydä tapaamassa. Ikänsä tai perussairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat joutuvat yhä olemaan muita varovaisempia kontaktiensa suhteen. Epätietoisuus flunssaoireiden ilmaantuessa: onko tämä COVID19-tartuntaa vai tavallista flunssaa. Epävarmuus siitä, kantaako ja levittääkö tietämättään oireettomana virusta.
Ja yksinäisyyden vastakohtana koko perhe kotona 24/7. Perhe karanteenissa, kunnes saadaan testitulos. Päiväkotilasten ja henkilökunnan sekä koululuokkien oppilaiden ja opettajien karanteeni, kun yhdellä ilmenee tartunta. Jotkut ovat kokeneet, että on ollut ihan kivaa, kun koko perhe on voinut opiskella ja tehdä töitä kotona. Monille tilanne on kuitenkin ollut voimia koetteleva.

Lapsenlapseni kävi eilen luonani ja kertoi, että kotona oli puhuttu joulunvietosta. Hän oli sanonut vanhemmilleen, että monet viettävät Joulua mummin luona, voidaanko mekin. Johon vanhemmat olivat todenneet, että katsotaan nyt, kun on tämä koronatilanne.

Monellekohan lapselle korona mahtaa jäädä mieleen jonkinlaisena näkymättömänä mörkönä, joka esti monien kivojen asioiden toteutumista. – Poikani perheessä eilistä kysymystä helpotettiin leipomalla pipareita, joita pojantytär koristeli ja toi mummille tullessaan käymään.

Nähtäväksi jää, miten ja millaisilla kokoonpanoilla perheen joulunvietto toteutetaan tänä vuonna. Yksi pojistani lasketaan riskiryhmään kuuluvaksi ykköstyypin diabeteksen vuoksi, ja vaimonsa kanssa ovat koettaneet välttää mahdollisia altistumistilanteita. Kesällä synttäreilläni oli miniäni toivomuksesta jokaiselle omat, valmiiksi annostellut suolaiset ja makeat, ja ne haettiin seisovasta pöydästä, välimatkoja noudattaen.
Saa nähdä, toteutuuko joulutapaamisemme samantapaisesti.

Toivon että pysyisimme terveinä. Ja voisimme viettää Joulua yhdessä, vaikka lyhyemmänkin ajan ja toisin kuin aiemmin. – Toivotaan terveyttä ja yhteisiä hetkiä kaikille, niin omaisillemme, ystävillemme kuin kaikille yhteyttä kaipaaville lähimmäisillemme.

Eräs vakavasti sairas ystäväni huokaisi, että eniten hän kaipaa sitä, että saisi halata läheisiään. Läheisyyttä ja yhdessäoloa ei juuri voi kokea, kun tapaamiset rajoittuvat lyhyisiin kohtaamisiin eteisessä maskit päällä, läheisten tuodessa ostoksia tai hänelle valmistamiansa ruokia. Kaikki auttaminen lämmittää kuitenkin sydäntä, hän sanoo, ja että hän on siitä hyvin kiitollinen.
Mietin, kuinka merkittävä asia on – olipa tilanne millainen tahansa – että pyrkii löytämään ja ajattelemaan sellaisia ajatuksia, jotka tuovat ja vahvistavat hyvää, valoisaa, toiveikasta ja kiitollista oloa.

Hengen johdatusta – Sinuun minä turvaan – osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn – opeta minulle tie, jota kulkea!
Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa.
Sinä olet minun Jumalani – opeta minua täyttämään tahtosi!
Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä. (Psalmista 143)

Tie jota kulkea – Kuinka usein ihmettelenkään sitä, kuinka Jumala kutsui minut, omilla poluillani etsivän, omalle tielleen. Seuraamaan Häntä. Kulkemaan Hänen kanssaan.
Hänen kanssaan kulkiessa on turvassa. Hänen lähellään saa tuntea Rakkauden voiman. Rakkauden, joka tahtoo säteillä ei vain meihin, vaan kauttamme eteenpäin, lähimmäisillemme. Rakkauden, joka välittää muista ja haluaa tehdä heille hyviä tekoja.

Hänen lähelleen – Itse on vain huolehdittava siitä, että jatkuvasti hakeutuu Hänen läheisyyteensä, Hänen vaikutuspiiriinsä, ja antaa Hänen vaikuttaa sisimmässä. Hän tekee meissä hyvää työtään. Ja siitä – Hänen Rakkaudestaan ja Läsnäolostaan – pulppuaa halu tehdä hyviä tekoja toisille.

Opeta täyttämään tahtosi, psalmilaulaja pyytää. Kansakunnan päämiehillä ja -naisilla on mahdollisuus toimia näkyvinä ja merkittävinä esimerkkeinä siitä, miten täytetään Jumalan tahtoa Jeesuksen vertauksen mukaisesti.
Miten valtava merkitys onkaan koko kansakunnalle, kun maa on saanut johtajan, joka ei aja omaa etuaan, vaan haluaa toimillaan auttaa, tukea ja rohkaista heikoimmassa ja haavoittuvammassa asemassa olevia. Johtajan, joka niin tehdessään täyttää Isän tahdon.

Ihmisen Poika teki niin. Ja sitä halusi psalminkirjoittajakin oppia – täyttämään Jumalan tahdon.
Sitä me kaikki voimme opetella – tekemällä jotain hyvää, huomioimalla toisia, auttamalla, lohduttamalla, rohkaisemalla, tuomalla valoa toisten elämään tavalla tai toisella. Jokainen päivä antaa mahdollisuuksia siihen.

Jotta Kuninkaamme voisi lopulta todeta, hyvillä mielin: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”

Vaikka ensi pyhän otsikko, Kristus, kaikkeuden Herra onkin innoittava, ovat tekstit sen verran painavia, että ei nyt tehnyt mieli laittaa niistä tähän kuin muutama jae.
Tässä kaikki tekstit.: Ps. 143: 1-10, Mal. 3: 19-20, 1. Kor. 15: 22-28, , Hepr. 12: 18-25, Matt. 25: 31-46, Joh. 5: 22-29 ja Matt. 13: 47-50.

Valmiina yllättävään?

10.11.2020. Koskaan ei tiedä, millaisia yllätyksiä on edessä. Joskus odotetaan jännityksellä, mihin jossain asiassa päädytään. Aika yleistä taitaa olla, että odotetaan kaiken menevän niin kuin on ennalta ajateltu, suunniteltu tai oletettu.

Matka – Joitain vuosia sitten olin lähdössä Mississippiin tapaamaan siellä vähäosaisten ja ongelmaisten auttamistyötä tekevää ystävää. Matkaa edeltävänä päivänä kysyin ystävältäni millainen lämpötila siellä on, jotta tietäisin millaisia vaatteita ottaa mukaan.
Täällä on tosi lämmintä, ota hellevaatteita, hän vastasi.
Olin ostanut lentoliput niin viime tipassa, että edullisesti ja mielekkäällä saapumisajalla löytyi vain 3 vaihdolla.
Atlantin ylitys lähti Tukholmasta. Eräässä vaiheessa lentoa kapteeni kuulutti, että koneessa on ilmennyt jokin ongelma. Koneen tasapainonhallinnan helpottamiseksi isokokoisimmat matkustajat hajasijoitetttiin.
Kippari kuulosti hermostuneelta/pelokkaalta ilmoittaessaan, että joudumme tekemään pakkolaskun. Koneessa oli täysin hiljaista, kukaan ei sanonut mitään. Moni minun lisäkseni varmasti rukoili,

Pakkolasku – Katsellessani ikkunasta merta koetin olla miettimättä, kauanko kestäisin kylmässä vedessä, jos selviäisimme pakkolaskusta. Mutta yhtäkkiä ilmestyikin näkyviin vuorenhuippuja. Koneen laskeutuessa vuorenrinteet näyttivät melkein hipovan koneen siipiä. Tämähän on pahempaa kuin mereen laskeutuminen, ajattelin ja rukoilin entistä kiihkeämmin: Taivaan Isä, anna koneen laskeutua turvallisesti.
Yllättäen näkyi tasaista maata ja pienen ajoneuvon vilkkuvalot: laskeuduimme pikkuiselle lentokentälle – Grönlantiin.
Nuori kippari kertoi (vieläkin värisevällä äänellä), että joutuisimme odottamaan seuraavaan päivään mekaanikkoa, joka lennätettäisiin Tanskasta korjaamaan konetta. Yöpyisimme sotilasparakeissa,
iltapalaksi tarjottiin pakastimesta otettuja jäisiä jakkihärkäpizzoja ja jotain muuta vastaavaa. Itseäni ei kuitenkaan haitannut mennä nälkäisenä nukkumaan: olimmehan selviytyneet hengissä; siinä oli kiitoksen aihetta kerrakseen.
Aamiainen oli kanttiinirakennuksessa. Jääkylmän viiman puhaltaessa kesävaatteitteni läpi kävellessäni parakista kanttiiniin ajattelin, että eipä tullut mieleen matkalle lähtiessä vaatteita pakatessani, että tällaistakin voisi sattua…

Valmiina? – Jeesus sanoo:
”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”
(Mark. 13: 33-37)

Tuota Jeesuksen kielikuvaa lukiessani huomioni kiinnittyi sanoihin ’oman tehtävän ja vastuun’.
Mitkä tehtävät, joita me teemme, ovat Taivaallisen isämme meille ennalta suunnnittelemia ja antamia, ja missä määrin me itse valitsemme ja päätämme, millaisia tehtäviä otamme elämässämme suorittaaksemme?

Ehkä tuo kysymys nousi USA:n viime viikonlopun presidentinvaaleista. Niissä oli kyse valinnasta, jonka vaikutus ei ulottuisi vain omaan lähipiiirin, eikä edes vain oman maahan, vaan koko maailmaan.
Joe Bidenin elämän dramaattisista käänteistä lukiessa mietin, mikä sai hänet palaamaan yhä uudelleen ajatukseen pyrkiä presidentin virkaan. Onko kyse pelkästään vahvasta henkilökohtaisesta poliittisesta kunnianhimosta, vai tunteeko hän sisällään Isän kutsun tehtävään, jonka tämä oli hänellle valinnut jo ennen hänen syntymäänsä?

J:B. oli 29v, kun hänet valittiin senaattoriksi, yhtenä nuorimmista Yhdysvaltojen historian nuorimmista senaattiin valituista. Nyt, 77-vuotiaana, hänestä tuli yksi vanhimmista presidentiksi valituista.
J.B. ei ollut ennättänyt vannoa senaattorin virkavalaa, kun hänen perhettään kohtasi suuri tragedia. Edellisenä iltana hänen vaimonsa Neilia oli kirjoittanut joulukortteja ja oli todennut miehelleen: ”Mitä tapahtuu Joe? Asiat ovat liian hyvin.”
Seuraavan päivänä Neilia lähti lastensa kanssa autolla ostoksille. Auto joutui pahaan onnettomuuteen, ja Neilia ja perheen 13-kuukautinen tyttövauva kuolivat. Perheen 4- ja 3-vuotiaat pojat, Beau ja Hunter, loukkaantuivat pahoin, mutta jäivät henkiin.
J.B. ei tämän jälkeen ensin halunnut ottaa senaattorin paikkaa vastaan, vaan halusi omistaa aikansa pojilleen. Demokraattien johto sai kuitenkin taivuteltua hänet. Hän vannoi virkavalansa poikiensa sairaalahuoneessa ja aloitti puolen vuosisadan uransa valtakunnan politiikassa.
V. 1987 J.B. pyrki presidentiksi, mutta keskeytti kampanjansa plagiointikohun vuoksi.
Toinen yritys oli v. 2008, mutta hän vetäytyi presidentinvaaleista menestyttyään heikosti Iowan esivaaleissa. Mutta sen sijaan Obama kutsui hänet varapresidentiksi, jossa tehtävässä hän toimi 8 v.
V. 2015, juuri, kun J.B:n olisi pitänyt aloittaa presidentinvaalikampanjansa, hänen poikansa Beau kuoli aivokasvaimeen. Surun vuoksi J.B. hylkäsi haaveet tavoitella presidenttiyttä v. 2016.
Mutta 2020 J.B. asettui uudelleen ehdokkaaksi. Sananlaskun mukaan: kolmas kerta toden sanoo…

Tehtävä kaikille – Jeesuksen vertauksessa ovenvartijan tehtävä on vartioida, koska ulkomaille matkustanut isäntä palaa takaisin. – Ja sitten hän ilmoittaa kaikkien seuraajiensa tehtäväksi toimia ovenvartijoina: olla valppaina ja valmiina vastaanottamaan hänet, kun hän saapuu.
Aika vaikean tehtävän Jeesus meille oikeastaan antoi. Olla valmiina kaikkina aikoina. Muistaa tuo tehtävä.
Mielestäni sen voi ajatella tarkoittavan, että pidämme mielessämme ja sydämessämme Vapahtajaamme niin tärkeällä paikalla, että vaikka meidät herätettäisiin keskellä yötä, unihiekat silmissämmekin muistaisimme tehtävämme, ja Hänet.

Milloin Hän sitten tulee? Jeesus sanoi: ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.” (Matt.24:36)

Muut tekstit: Ps. 90:1-6, 12-15, Mal. 3:13-18, Hepr. 3:12-15 ja Ilm. 22:10-17.

Unelmia

2.11.2020. Ennusteen mukaan huomenna lämpömittari kohoaa asuinpaikkakunnallani +12 asteeseen. Erään arvion mukaan marraskuun lämpöennätys saattaa rikkoutua ensi yönä koko maassa.
Kroppani ei niinkään ajattele ilmastomuutosta, vaan kiittää (edelliseltä hieman anteeksi pyydellen) jokaisesta lämpimästä päivästä.

Unelmia – Katseltiin eilen ystävieni kanssa elokuvaa, joka kertoi suurista, mahdottomilta tuntuneista unelmista, vaikeuksista niiden saavuttamisessa ja lopulta niiden toteutumisesta. Ne olivat lähinnä henkilökohtaisia unelmia, vaikka mukana oli myös pyrkimystä tuoda jotain hyvää maailmaan. Luoda jotain hyvää toisille.

Millaisia unelmia Luojallamme mahtaa olla tänä päivänä ihmiskuntamme ja planeettamme suhteen? (Onko jossain kirjoitettu, ettei Luojamme unelmoisi…? Hänhän loi meidät kaltaisekseen…) – Millaisia uutisia Hän toivoisi kuulevansa taivaallisilta sanansaattajiltaan?

Mitä jos Luojamme antaisi enkeleilleen tehtäväksi mitata maapallon lämpötilaa ei ilman lämpötilan, vaan sen perusteella, miten lämpöisesti sydämemme sykkivät? Ei fysiologisesti, itsellemme, omalle elämällemme ja asioillemme, vaan toisillemme, lähimmäisillemme?
Millaisia huomioita enkelit tekisivät ja miten he raportoisivat niistä Luojallemme?

Sydämen säteilyä – Ja mitä jos asiaa alettaisiinkin tutkia tieteellisin keinoin, ei henkilökohtaisella vaan globaalilla tasolla? Nykyäänhän mitataan aivojen säteilyä. Mitä jos jonain päivänä saisimme lukea, että on alettu mitata sydänten lämpösäteilyä, ja että viimeiset tutkimukset ovat osoittaneet sen kohonneen globaalisti merkittävällä tavalla?
Ja että tutkimukset ovat myös todenneet sydämenlämmön ja positiivisten tunteiden yhteyden kiistattomuuden…
Ja että myötätunnon, ystävällisyyden, toisten huomioimisen, hienotunteisuuden ja hyväntahtoisuuden on todettu lisääntyneen siinä määrin, että ennusteen mukaan – mikäli kehitys jatkuu samaan suuntaan – on odotettavissa, että maapallomme on lähivuosina kokonaisuudessaan rakkaudellisempi paikka kuin koskaan aiemmin sen historiassa…

Unelmia saa olla, niin henkilökohtaisia kuin koko maapalloamme koskevia. Ja tiedä, vaikka Luojamme rakkaudellisella myötävaikutuksella jotkut niistä toteutuisivatkin, jonain päivänä… 🙂

Olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä. Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen teidät on kutsuttukin, jotta perisitte siunauksen.
Sillä se, joka tahtoo rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahoista sanoista ja huulensa valhetta puhumasta. Kääntyköön hän pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen. Sillä Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa, mutta Herran kasvot kääntyvät pahantekijöitä vastaan. (1. Piet. 3: 8-12)

Pietari, Jeesuksen kiihkeä opetuslapsi, halusi aina toimia heti, usein miettimättä, olisiko ollut parempi ensin katsoa ja kuulostella, miten Jeesus olisi halunnut hänen toimivan. Pietarin piti myös usein sanoa mielipiteensä vähän joka asiaan, usein miettimättä, olisiko viisaampaa olla vaiti ja vain kuunnella. Kuunnella Herraa, ja kuunnella sisintään. Kaikki – puhe ja toiminta – tuntui vain ikään kuin pulppuavan Pietarista, ilman että hän yrittikään hillitä itseään.

Yllä oleva kohta Pietarin kirjeestä kertoo kuitenkin kypsemmästä, viisastuneesta miehestä, joka ymmärtää paremmin (ainakin teoriassa).
Kehotukset ’Olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä. Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa’ osoittavat, että Mestarin opetukset olivat menneet perille. Sanat ovat kuin suoraan Jeesuksen suusta.

’Se joka tahtoo rakastaa elämää…’ – Kukapa meistä ei tahtoisi. Ja nähdä hyviä päiviä. Vaan eivät ole helpot Pietarin reseptit: kielensä hillitseminen ja totuuden puhuminen, selän kääntäminen pahalle ja hyvän tekeminen. Hyvän- ja rauhantahtoisten ajatusten, asenteiden ja puheiden viljeleminen ja vaaliminen.
Noista voi valita omat heikot kohtansa. Vaikka uskon kyllä, että voimme löytää niistä kaikista itsellemme enemmän tai vähemmän työstettävää, mikäli tutkiskelemme rehellisesti itseämme, ajatuksiamme, puhettamme ja toimintaamme. – Sillä jollei niin olisi, tämä ihmiskuntamme ja maapallomme voisi kyllä paljon paremmin… 🙂

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
    Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
    Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
    ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus. (Matt. 18: 15-22)

77 kertaa – se on aika paljon, varsinkin kun on kyse jostain sellaisesta, mitä meiltä itseltämme edellytetään. – Ja varsinkin kun on kyse siitä, montako kertaa tulisi antaa toiselle anteeksi.
Jeesus itse oli paras esimerkki anteeksiannon kyvystä. Kun ajattelee, kuinka usein fariseukset ja kirjanoppineet olivat hänen kimpussaan syytellen häntä milloin mistäkin (ja näistä todennäköisesti vain osa on tallennettu evankeliumeihin), voi hyvin kuvitella, että Jeesus antoi itse ainakin nuo mainitsemansa 77 kertaa anteeksi.
Vielä ristilläkin hän rukoili: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk.23:34)

Paljonko anteeksiantamattomuutta mahdammekaan kantaa sisällämme? Tiedostettua tai tiedostamatonta. Jälkimmäistä nousee esiin joskus yllättävissäkin tilanteissa. Huomaa reagoivansa voimakkaammin kuin tilanne itse asiassa antaisi aihetta.

Vapaaksi – Anteeksiantamattomuus ja katkeruus ovat myrkkyä mielelle ja koko elimistöllemme. Ne nakertavat elämänvoimaamme ja -iloamme.
Ajattelen että meille on annettu suuri lahja siinä, että voimme – yhä uudestaan – kääntyä Vapahtajamme puoleen rukouksin ja pyytää, että Hänen Henkensä nostaisi sisimpämme pimennoista niitä asioita, jotka pitävät meitä kiinni menneissä ikävissä, tietoisissa tai tiedostomattomaan vajonneissa kokemuksissamme. Ja että Hän auttaisi meitä päästämään irti ja antamaan anteeksi.

Pyhä Henki, valaise sisimpämme, puhdista sydämemme ja mielemme. Auta meitä vapautumaan niistä lähi- tai kaukaisemman menneisyyden kokemuksista, jotka vieläkin vaikuttavat meissä ja estävät meitä olemaan vapaita.

Uskon että jokainen sisimmässään haluaa – Pietarin sanoin – rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä. Tahdomme, että elämämme olisi hyvää. Uskon myös, että jokainen meistä sisimmässään haluaa olla hyvä toisille.

Kristus, anna Kirkkautesi valaista sydämemme ja mielemme. Anna anteeksiannonkykysi ja -voimasi vaikuttaa meissä. Katkaise katkeruuden ja vihan kahleet. Anna Rakkautesi muovata meitä enemmän Sinun kaltaiseksesi. Opeta meitä rakastamaan niin kuin Sinä rakastat.
Tarvitsemme Sinun apuasi, koko maailma tarvitsee Rakkauttasi. Kiitos että olet kanssamme ja että saamme turvata Sinuun, aina, joka tilanteessa. 🙂

Muut tekstit: Ps. 119: 162-168 ja 1. Moos. 13: 5-11, 14-16.

Alla olevaa laulua The Impossible Dream on laulettu usein tilaisuuksissa, joissa on muistettu sellaisia henkilöitä (mm. Martin Luther King Jr), jotka ovat unelmoineet ja taistelleet paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta oman henkensä uhalla.

The Impossible Dream – Roberta Flack

”Unelmoida mahdotonta, taistella lyömätöntä vihollista vastaan, kestää kestämätöntä surua, juosta sinne, minne rohkeat eivät uskalla mennä, korjata epäoikeudenmukaisuudet, rakastaa puhtaasti ja kunniallisesti, yrittää silloinkin kun kätesi ovat väsyneet, tavoitella tavoittamatonta tähteä
sitä etsin/haluan, seurata tähteä, olkoon kuinka toivotonta tai kuinka kaukana tahansa
taistella oikeanmukaisuuden puolesta, kysymättä, pysähtymättä, olla valmis menemään vaikka kauheimpaan kärsimykseen taivaallisen tarkoituksen vuoksi
ja tiedän, että jos vain olen uskollinen tälle upealle tehtävälleni
että sydämeni lepää rauhallisena kun minut on laskettu maan lepoon
ja maailma tulee olemaan parempi paikka sen vuoksi
että yksi mies, joka oli halveksittu ja arpien peittämä, taisteli viimeiseen saakka
saavuttaakseen saavuttamattoman tähden”

Taivaan merkit

27.10.2020. On ihmeellistä, kuinka erilaiselta asiat näyttävät ja tuntuvat sateentihkuisena päivänä ikkunasta ulos katsoessa ja sitten, kun on lähtenyt ulos kävelemään. Mikä sisältäpäin katsottuna näytti niin harmaalta ja ankealta, onkin täynnä mitä ihanimpia värejä: puissa, pensaissa ja maassa. Kaikki keltaisen, oranssin, punaisen ja vihreän sävyt, yllättävinä, harmonisina, kauniina yksittäin ja täydellisesti yhteensopivina kokonaisuuksina… – ah että sielu nauttii kaikesta tuosta. Ruskaa löytyy vielä vaikka kuinka (täällä maamme eteläosassa; pohjoisessahan on jo satanut lunta).
Ja hengittäessä raikasta ilmaa tulee mieleen, kuinka hyvää se(kin) tekee niin kropalle kuin mielelle.
Ja kuinka ilta-aurinko voikin värjätä kaiken hohtavan kultaiseksi tullessaan esiin pilvipeitteen takaa. (Alla olevat 2 kuvaa viime lauantailta.) – Miten paljon iloa, voimaa ja nautintoa luonto tarjoakaan! 🙂

Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois. (Matt. 16: 1-4)

Fariseukset olivat varmasti kuulleet, ehkä nähnytkin Jeesuksen tekevän ihmeitä. Mutta nyt he halusivat laittaa Jeesuksen testiin: teepä nyt jotain sellaista, mitä me ehdotamme. Siinäpä sitten nähdään, mikä oikein olet miehiäsi…

Edellisessä, 15. luvussa, Matteus kuvaa yksinkertaisesti, vailla draamaa, kuinka Jeesus ruokki monta tuhatta ihmistä seitsemällä leivällä ja parilla kalalla:
Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi: ”Minun käy sääliksi näitä ihmisiä. He ovat olleet luonani jo kolme päivää, eikä heillä ole mitään syötävää. En tahdo lähettää heitä pois nälkäisinä, etteivät he uupuisi matkalla.”
Opetuslapset sanoivat hänelle: ”Mistä me täällä asumattomalla seudulla saamme niin paljon leipää, että pystymme ruokkimaan tällaisen väkijoukon?” ”Montako leipää teillä on?” Jeesus kysyi. ”Seitsemän”, he vastasivat, ”ja jokunen pieni kala.”
Jeesus käski väen asettua istumaan. Sitten hän otti ne seitsemän leipää ja kalat, lausui kiitoksen ja mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille, jotka jakoivat ne ihmisille. Kaikki söivät kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä paloja kerättiin seitsemän täyttä korillista. Syömässä oli neljätuhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia. Sitten Jeesus lähetti väkijoukon pois, astui veneeseen ja tuli Magadanin seudulle.

Jeesus ei koskaan halunnut järjestää mitään spektaakkelia tehdessään ihmeitä. Hän ei ollut sensaationhakuinen eikä hän kaivannut toisten ihailua.
Hänen vain kävi sääliksi näitä ihmisiä. 3 päivän ajan he olivat olleet Galilean vuorenrinteellä, jossa hän paransi rampoja, sokeita, raajarikkoja, mykkiä ja monia muita.
Eväät oli lopussa ja ihmisillä oli nälkä. Niinpä hän ruokki heidät kaikki muutamalla leivällä ja kalalla ja lähetti heidät kylläisinä koteihinsa.

Paikalla olleet näkivät Jeesuksen tekevän monia ihmeitä. Matteus ei kerro, oliko paikalla yhtään fariseusta seuraamassa Jeesuksen toimintaa.
Nyt fariseukset joka tapauksessa pyysivät, että Jeesus antaisi jonkin merkin taivaalta, joka todistaisi hänen olevan taivaallisen Isän lähettämä. Mitä fariseukset odottivat häneltä? Jonkinlaista taivaallista spektaakkelia? Ukkosta ja salamoita kirkkaalta taivaalta, yhtäkkistä auringonpimennystä?
Tai jotain astronomista/astrologista merkkiä, jonka voisi tulkita merkitsevän, että Jeesus todella oli Jumalan Poika? Sellainen näkyi kyllä jo Jeesuksen syntyessä Betlehemin taivaalla. Tähti, joka johdatti Itämaan viisaat kumartamaan syntynyttä Kuningasta. (Mutta tästä fariseukset eivät todennäköisesti tienneet mitään.)

Joonan merkki – Aiemmassa Matteuksen evankeliumin kohdassa, jossa fariseukset pyytävät Jeesukselta merkkiä, tämä vastasi selittäen Joonan merkkiä:
”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä. Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!” (Matt.12:39-41)

Sukupolvia – ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä”, Jeesus totesi kahteen otteeseen. Mitäköhän hänellä olisi sanottavaa meidän aikamme sukupolvista?
Aina kun luen nuo Jeesuksen sanat, mieleeni tulee ensimmäisenä Mika Waltarin romaaniin perustuva elokuva ’Kuriton sukupolvi’ (1957).
En muista, minkä ikäisenä näin tuon filmin 1. kerran. Muistan vain, kuinka huvittavalta tuntui nähdä siinä minulle Kansallisteatterista tuttujen näyttelijöiden (Matti Ranin, Maija Karhi, Jussi Jurkka ja Maikki Länsiö) näyttelevän stadin slangia vääntäviä ja purkkaa jauhavia teini-ikäisiä.
Kovin viatonta menoa elokuvassa kyllä oli, verrattuna moniin seuraavan vuosikymmenen filmeihin.

Entä mitä Jeesus toteaisi meistä: nykyisistä ja lähimenneisyyden sukupolvista, vanhempiemme ja isovanhempiemme, lastemme ja lastenlastemme sukupolvista, meille itsellemme tai meidän aikamme fariseuksille (tai itsessämme asustaville fariseuksille)?
Kutsuisiko hän meidän sukupolviamme pahoiksi ja uskottomiksi? – Taivaan merkkien tunnistamisesta häneltä ei ainakaan taitaisi herua pisteitä.
Muistelen, että Kuriton sukupolvi-filmissä proffa-isä (Tauno Palo), jota hänen teini-ikäiset lapset eivät arvostaneet tippaakaan, vei porukan ainoan fiksusti käyttäytyvän tytön katsomaan kaukoputkella tähtiä.
Tuossa mustavalkoisessa komediassa eri arvomaailmat (henkiset, aineelliset ja moraaliset arvot) kohtaavat stereotyyppisten hahmojen kautta.
Miten hanakoita me nykyihmiset olemme määrittelemään ihmisiä mustavalkoisesti tietyntyyppiseksi, joko tieten tahtoen tai tiedostamattamme? Kärjistetysti: fiksuiksi tai tyhmiksi, hyviksiksi tai pahiksiksi, oikeita tai vääriä asioita edustaviksi tai kannattaviksi jne.
Kyllä meissä sellaista taipumusta ja tarvetta (ikävä kyllä) löytyy. USA:n käynnissä olevat presidentinvaalikampanjat ovat siitä hyvä esimerkki.

Mitäköhän meidän aikamme ilmiöitä ja piirteitä Jeesus arvostaisi ja millaisia paheksuisi? Millaisia kohtia Jeesuksen opetuksista tulee ensimmäiseksi mieleemme? Voipi olla, että se, mitä vahvimpana nousee mieleen, kertoo enemmän itsestämme kuin siitä, mitä Jeesus kokonaisuudessaan opetti.

Nykynuoret ovat minusta suurimmaksi osaksi tiedostavia, fiksuja ja luovia. He etsivät monenlaisia keinoja rakentaa tämän maailman kehitystä kestävämmäksi ja paremmaksi. Mietin kuitenkin joskus, mahtaako huoli maapallon (ilmastoon, politiikkaan, terveyteen jne liittyvistä) ongelmallisista kysymyksistä viedä huomiota ja energiaa monilta siinä määrin, että henkinen/hengellinen etsintä ja pohdinta jää jonnekin periferiaan.

Kaipaammeko me merkkiä? – Mahdammeko me (kaikenikäiset) kaivata – henkilökohtaisella tai yleisellä tasolla – jonkinlaista merkkiä, joka saisi meidät havahtumaan olennaisten kysymysten äärelle?
Kaipaammeko jotain merkkiä, joka vahvistaisi uskoamme ja luottamustamme siihen, että olemme menossa kohti jotain parempaa?
Ja merkkiä/vahvistusta sille, että on olemassa jotain sellaista, mitä maallisin silmin ei pysty havaitsemaan, mutta jolla on suurempi vaikutus elämäämme kuin arvaammekaan, ja maailmanmenoon ylipäätään?

Kerran teini-iässä halusin epätoivoisesti saada selville, onko Jumala todella olemassa. Eräänä kesäyönä soutelin isovanhempieni kesäpaikan järven keskelle. Taivas oli kirkas, se kuvastui peilityyneen järvenpintaan, niin että näytti kuin olisin ollut keskellä avaruutta.
Suuntasin äänettömän kysymykseni jonnekin korkeuksiin. Tai se taisi olla pikemminkin äänetön huuto. Jos olisin esittänyt kysymykseni ääneen, koko tienoo olisi kaikunut; kaikunut kiihkeää tarvettani saada jokin merkki siitä, onko Hän olemassa ihan oikeasti vaiko ei, ja jos Hän on, millainen Hän on.
Oli pitkään aivan hiljaista. Ajattelin, että no se siitä. Taisi olla turha toivo kuvitella, että saisin jonkinlaisen vastauksen tuonne ylös avaruuteen heittämääni kysymykseen.

Yhtäkkiä kuulin kirkkaan, selkeän vastauksen. Kokemukselle on vaikea löytää sanoja. Tavallaan kuulin sen, mutta en samanlaisesti kuin korvilla tavallisesti kuullaan. Se värähteli olemuksessani niin vahvana, että se sai minut vakuuttumaan siitä, että itse en olisi sitä pystynyt tuottamaan, en mielikuvituksellani enkä millään itsesuggestiolla. Lisäksi se yllätti minut täysin, sillä pidin hyvin todennäköisenä sitä, etten saisi mitään vastausta.

Merkki – vastaus – oli lyhyt, ytimekäs ja vakuuttava kaikessa yksinkertaisuudessaan: ”Jumala on Rakkaus.” Ei mitään muuta. Sitten oli taas aivan hiljaista.
Noissa sanoissa (tai äänessä, joka ne lausui) oli sellainen auktoriteetti, että oli mahdoton koettaa selittää niitä pois. Oli kuin joka soluni olisi resonoinut niihin ja tunnistanut ne todeksi.

Ne jättivät kuitenkin minulle abstraktin kuvan Jumalasta: Hän siis on, mutta kaikessa ylhäisyydessään jossain tuolla sfääreissä, tavoittamattomissa. Mieleeni ei juolahtanutkaan, että Hän haluaisi olla yhteydessä minuun henkilökohtaisesti. Pikemminkin, että Hän aikaansai sen, että kuulin (lyhyen ja asiallisen) vastauksen kahteen kysymykseeni: että Hän on, ja että Hän on Rakkaus. Nekin tiivistettynä yhteen lauseeseen. Tyyliin: no niin, tulipa tuokin hoidettua. (Tuollaisia ajatuksia minulle tuli jälkeenpäin.)

Niinpä jätin kysymysten heittämisen taivaan suuntaan ja aloin harjoittaa erilaisia meditaatioita. Jumala antoi minun kulkea polkujani monta vuosikymmentä. Kunnes (erilaisten yhteensattumien kautta) aloin ymmärtää, että Jumala, joka on Rakkaus, antaa meille elämämme varrella erilaisia, hienovaraisia vinkkejä olemassaolostaan.
Ja mikä ihmeellisintä: että Hän haluaa olla myös yhteydessä, henkilökohtaisessa suhteessa, kanssamme. – Vasta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, kuinka monesti Hän koetti sitä minulle viestittää. En vain tajunnut.

Taivaan merkit – Aika hassua muuten oikeastaan, kuinka noista Jeesuksen sanoista fariseuksille on jäänyt elämään sanonta ’näyttää taivaan merkit’. Sitä käytetään mitä erilaisimmissa yhteyksissä. – Siinä taas yksi sanonta, joka on saanut alkunsa Raamatusta ja jäänyt arkikielessä aktiivikäyttöön…

Hänen Henkensä meissä – Nyt olen kiitollinen Joonan merkin antajalle ja toteuttajalle. Hänelle, joka kuoli ja nousi kuolleista kolmantena päivänä, nousi ylös taivaisiin, ja on nyt sekä taivaallisissa Isän oikealla puolella, että meidän kanssamme… ja sanojensa mukaan: meissä.
Hänen Henkensä meissä – voiko sen läheisempää yhteyttä olla?
Ja kiitollinen siitä, että Kristus, ylösnoussut, haluaa johdattaa meidät yhtä läheiseen suhteeseen taivaallisen Isämme kanssa kuin millainen Hänellä itsellään oli ihmisenä maan päällä eläessään…
Miten ihmeellinen, kallisarvoinen Rakkauden lahja meille. Ainutlaatuinen. Vaalimisen arvoinen, jos mikä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 46: 2-8, Jer. 15: 19-21 ja Room. 5: 1-11.

Hän kulkee kanssamme

19.10. Rakastan värejä. Mutta nyt – tai oikeastaan jo kevättalvesta lähtien – olen kaivannut värejä kotiinikin. Yleensä pidän siitä, että on paljon valkoista tai vaaleaa. Nyt haluan nähdä vahvoja värejä, varsinkin kun ulkona upein ruska alkaa olla jo ohitse.
Nyt kotonani on joka puolella lyhtykukkia (tuntee myös nimet juutalaiskirsikka ja lyhtykoiso), keveinä ja vallattomina, mobileina siellä täällä, maljakossa ja varresta irronneet kulhossa. Joka kerran silmäni osuessa niihin tunnen iloa. On se vaan ihmeellistä, miten pienet asiat voivat ilahduttaa ja antaa voimaa.

Mooses sanoi israelilaisille:
”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31: 6-8)

Joskus jotkut tietyt raamatunsanat koskettavat aivan erityisellä tavalla. Tällä kertaa minua koskettivat ensi pyhän teksteistä erityisesti nämä: ”Ole vahva ja rohkea… Herra itse kulkee edelläsi. Hän on kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.”
Koin että ne olivat kuin suoraan sekä ystävälleni, jonka vakava sairaus on edennyt huonoon suuntaan, että minulle, joka olen parhaani mukaan yrittänyt kannustaa ja rohkaista, tuoda toivon säteitä ja valon pilkahduksia joka päivään.
Jonain hetkenä huomaa aivan erityisesti tarvitsevansa rohkaisua, kannustusta, tietoa siitä, että Herra kulkee edellä, että Hän on kaikessa mukana. Onneksi ei tarvitse ajatella, että pitäisi jaksaa omin voimin. Onneksi on Hän, joka vahvistaa, rohkaisee, tuo lohtua ja auttaa pitämään toivoa yllä.

’Me olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon. Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.’ (Kol. 1: 9-11)

Kristus rukoilee – Myös tuo Kolossalaiskirjeen kohta on hoitava. Paavali kumppaneineen rukoili kolossalaisten puolesta. Siitä tulee mieleeni, mitä Paavali kirjoitti roomalaisille Jeesuksesta: ’Hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!’ (Room.8:34)
Minusta on ihmeellistä, lohdullista ja ihanaa ajatella, että Kristus rukoilee meidän puolestamme. Hän tunsi syvää myötätuntoa sairaiden ja kärsivien puolesta täällä maan päällä eläessään. Siksi uskon Hänen tuntevan suurta myötätuntoa meitä kohtaan myös Ylösnousseena.

Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.
Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.
Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.
Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.” (Luuk. 10: 1-12)

Jeesus lähetti opetuslapset edellään niihin kyliin ja kaupunkeihin, joihin oli menossa. Hengessään hän varmaan oli kuitenkin heidän mukanaan silloinkin, näin arvelen. Jeesus näki kaiken. Ajattelen, että hän näki myös sen, missä heidät otettiin vastaan, ja missä he pyyhkivät pölyt sandaaleistaan ja jatkoivat matkaansa.

Jumalan valtakunta on tullut lähelle – Voi miten kernaasti Jeesus olisikaan suonnut, että hänen maanmiehensä olisivat ymmärtäneet, että Messias, jota he olivat odottaneet vuosisatoja, oli saapunut heidän keskuuteensa.
Mutta Jumalalla oli toisenlainen pelastussuunnitelma. Suunnitelma, joka koski kaikkia Hänen lapsiaan, ei vain juutalaisia. Juutalaiset odottivat pelastajaa, joka vapauttaisi kansan vieraan vallan alta. Jumalan suunnitelmaan kuului, että koko luomakunta pelastuisi.
Kuten Johannes toteaa kirjeessään: ’Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.’ (1.Joh. 2:2)

Miten lähellä Jumalan valtakunta on meitä nyt, 2000 v. myöhemmin? Miten paljon ajattelemme koko asiaa? Koemmeko sen niin abstraktiksi ja etäiseksi asiaksi, että sitä tuntuu liian vaikealta tai turhalta käsittää tai edes yrittää käsitellä?
Jeesus kuvasi Jumalan valtakuntaa monin vertauksin. Ne eivät ole mitään rautalangasta väännettyjä kuvauksia, vaan aika vaikeasti aukeavia. Itselleni läheisimmät Jeesuksen sanat, joilla hän kuvasi Jumalan valtakuntaa, löytyvät Luukkaan evankeliumista (vanhasta käännöksestä):
Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tai: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. (Luuk.17:20-21)

Kristus meissä, Hänen Henkensä meissä, Jumalan valtakunta meissä… – onko se tosiaankin mahdollista?
Jeesus lupasi opetuslapsilleen: ”Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh.14:17)

Avain Jumalan valtakuntaan? – Jeesus sanoi, että maailma ei näe eikä tunne Totuuden Henkeä. Entä minä, ja sinä? Tunnemmeko Totuuden Hengen? Ovatko tämän maailman touhotukset vallanneet meidän huomiomme siinä määrin, ettemme huomaa, näe emmekä tunnista, kuinka Hän on ja toimii meissä ja keskuudessamme?
Jeesuksen sanat ovat rohkaisevia: hänen seuraajansa tuntevat Jumalan Hengen. Tuosta lupauksesta voi pitää kiinni. Siihen voi palata aina kun tuntuu että huomio on kiinnittynyt liiaksi tämän maailman vouhotuksiin ja touhotuksiin.
Voisiko siinä ollakin avain valtakunnan todellisuuteen? Että pitää kiinni tuosta Jeesuksen lupauksesta, että Totuuden Henki pysyy kanssamme ja on meissä? Että muistaa sen, on siitä tietoinen ja elää siinä – Hänen vaikutuksessaan ja johdatuksessaan… elää Jumalan valtakuntaa todeksi…?

Kristuksessa pysyminen – Jeesus kehottaa: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.” (Joh.15:4)
Jeesus lisää tuohon vielä lupauksen: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. (Joh.15:7)
Ajattelen, että tuossa Jeesus kuvaa sitä, millaista on kun elää Jumalan valtakunnan todellisuutta: siinä kaikki on mahdollista.

Alla olevalla videolla Paul Barton soittaa Schumannia vanhalle Mongkol-elefantille. Mongkol on koko elämänsä joutunut tekemään raskasta työtä ja se on uupunut ja levoton. Paul Bartonin mukaan Mongkol on luonteeltaan lempeä ja herkkä, ja se kuuntelee mielellään klassista pianomusiikkia lempipaikassaan Kwai-joen rannalla. 🙂

Of Foreign Lands and Peoples – Schumann

Ensi pyhän psalmitekstinä on Ps. 145: 8-13.

Avautuneet silmät

12.10.20. Alla oleva evankeliumikohta ja sitä edeltäneet keskustelut saavat minut ajattelemaan, millainen merkitys sillä on, miten me puhumme toisillemme ja toistemme kanssa.

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.
Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä. (Joh. 9: 24–38)

Tiukkaa sananvaihtoa fariseusten ja näkönsä saaneen miehen välillä. Koko Johanneksen evankeliumin 9. luku, joka kokonaisuudessaan käsittelee tämän sokean parantumista, on oikeastaan vahvaa sanailua alusta loppuun. Ei kuitenkaan mitään turhaa leuanliikuttelua: siinä ollaan uskon peruskysymysten äärellä.

Miestä ei uskottu, kun hän kertoi olleensa syntymästään saakka sokea. Tuo nosti mieleen muutaman tilanteen (nuoruudesta ja aikuisuudesta), jolloin minua ei ole uskottu jossain asiassa. Vaikka kyse olikin paljon merkityksettömämmistä asioista kuin ihmeellisestä parantumisesta, se loukkasi kuitenkin. Siksi sympatiani ovatkin tuon näkönsä saaneen miehen puolella, ja minun on helppo ymmärtää hänen teräviä vastauksiaan fariseuksille.

Vakuutella vai vaieta – Itse valitsin vaikenemisen, kun minua ei uskottu jossain asiassa. Se tuntui helpommalta kuin alkaa väitellä tai todistella. Nyt ehkä toimisin toisin, vaikken vieläkään pidä väittelystä tai siitä, että minun pitäisi todistella tai vakuutella.

Joskus yritän siedättää itseäni kuuntelemaan väittelyä. Kaksi mainiota harjoittelumahdollisuutta kuluneilta viikoilta: USA:n presidenttiehdokkaiden ja sitten heidän varapresidenttiehdokkaidensa väliset vaalikeskustelut.
Edellisessä kävi lähinnä sääliksi kokenutta juontajaa, joka koetti pitää keskustelua edes jollain tavoin aisoissa. Jälkimmäisessä osallistujat sentään yrittivät antaa toisen esittää kantansa suht rauhassa, vaikkeivät siinä onnistuneetkaan.

Opiskelijan kysymys – Varapresidenttiehdokkaiden vaaliväittelyn lopuksi juontaja kertoi, että eri oppilaitoksissa oli pyydetty oppilaita kirjoittamaan, mitä he haluaisivat kysyä vaaliehdokkailta. Juontaja luki yhden näistä.
Siinä opiskelija totesi, että katsoessaan uutisia, hän näkee vain kahden puolueen kinastelevan (arguing) toistensa kanssa, kansalaisten taistelevan toisiaan vastaan, kahden eri puolueen edustajan yrittävän lyödä toisiaan lyttyyn (tear each other down).
Tuo opiskelija kirjoitti: ”Jolleivät johtajamme osaa tulla toimeen keskenään, kuinka voi olettaa, että kansalaisemme tulisivat toimeen keskenään? Te voisitte esimerkillänne tuoda meidät yhteen.”
Niinpä…

Vaikkei noissä kovin erilaisissa väittelytilaisuuksissa ollut mitään yllättävää, huokaisin taas kerran helpottuneena: kiitos omasta presidentistämme. – Mikä vahinko ettemme voi valita häntä 3. kaudelle!

Näkönsä saaneen miehen vanhemmat kutsuttiin todistamaan, että mies todella oli ollut syntymästään saakka sokea. He vahvistivat asian, mutteivät sitä, kuka oli parantanut heidän poikansa. Evankeliumi toteaa syyksi tähän sen, että he pelkäsivät juutalaisia. ’Juutalaiset olivat näet jo päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi.’ (Joh.9:22).
Mutta näkönsä saanut mies ei pelännyt fariseuksia. Hän totesi heille:
”Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.”

Miten vastaisin, jos joku kristittyihin avoimen vihamielisesti suhtautuva, väittelynhaluinen henkilö tivaisi minulta, uskonko Jeesukseen? Koettaisinko arvioida, johtaisiko vastaukseni hedelmättömään taikka rakentavaan keskusteluun? Tuskin vaikenisin, mutta millä tavoin vastaisin? Nyökkäisinkö ystävällisesti hymyillen? Väistäisinkö kysymystä vastakysymyksellä? Sanoisinko yksinkertaisesti vain että uskon? En oikein osaa kuvitella etukäteen, miten sellaisessa tilanteessa toimisin. – Tiedätkö sinä, miten vastaisit?

Maailman Valo – Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta syytä siihen, miksi tuo mies oli syntynyt sokeana, Jeesus vastasi: ”Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” (Joh.9:1-5)

Mitä Kristus odottaa meiltä? – Että me antaisimme Hänen Valonsa säteillä tähän maailmaan, sanoissamme, suhtautumisessamme toisiimme, teoissamme.
Hän sanoi: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”
Ei Hän tarkoittanut vain johtajia, päättäjiä ja muita vaikutusvaltaisessa asemassa olevia (joiden tulisi olla hyvinä esimerkkeinä, kuten tuo opiskelija kirjoitti), vaan jokaista seuraajaansa. Että heijastaisimme ja säteilisimme Hänen Valoaan.

Se on aikamoinen odotus ja toive. Kristus, Valomme, tarvitsemme siihen Sinun apuasi, Sinun vaikutustasi. Avaisitko silmämme näkemään, mikä todella on tärkeää tässä maailmassa ja elämässämme? Antaisitko Valosi loistaa niihin kohtiin, tilanteisiin ja hetkiin elämässämme, jossa emme näe metsää puilta (tai päin vastoin)?

Kristus, Sinä lupasit: ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. (Joh.12:46)

Kiitos että olet Valomme. Kiitos että saamme turvautua apuusi ja läsnäoloosi vaikeinakin hetkinä. Auta meitä elämään sovussa keskenämme. Opeta meitä puhumaan toisillemme rakentavalla tavalla ja hyvää asiaa, sellaista, joka tuo valoa keskustelukumppanin päivään.
Auta meitä kasvamaan sellaiseen yhteyteen, jota toivoit meille rukoillessasi

Yhtä – ”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. ”(Joh.17:11)
Ja: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh.17:21)

Tästä tekstistä tulee väistämättä mieleen alla oleva laulu Amazing Grace.
John Newton (1725–1807) oli oli englanti. merimies, josta tuli orjalaivan kapteeni. Eräällä laivamatkalla hänen laivansa joutui kovaan myrskyyn. 11 tuntia kamppailtiin myrskyn kourissa , mutta laiva selviytyi siitä. Newton koki tämän Jumalan armona. Kokemus muutti hänen elämänsä ja synnytti laulun Amazing Grace.
Newton ryhtyi opiskelemaan teologiaa, toimi loppuelämänsä pappina ja virsilaulujen tekijänä. Hän oli myös orjakaupan lakkauttamisen taustavaikuttajia Englannin siirtomaissa.

Amazing Grace – Il Divo (huom. laulun keskivaiheella laulu muuttuu myrskyisäksi, mutta tyyntyy taas loppua kohden…)

”Ihmeellinen armo – kuinka suloinen onkaan hänen äänensä, joka pelasti kaltaiseni ressukan. Olin eksyksissä, mutta nyt löydetty, olin sokea, mutta nyt näen. Armo opetti sydämelleni pelon ja armo vapautti sen pelosta. Kuinka rakkaana armo ilmaantuikaan sillä hetkellä kun aloin uskoa. Olemme kohdanneet monia vaaroja, vastuksia ja ansoja. Armo kuljetti meidät niiden lävitse ja armo kuljettaa meidät kotiin. Kun olemme olleet siellä kymmenentuhatta vuotta, auringon kaltaisessa säteilyssä, meillä on vielä enemmänkin aikaa laulaa ylistystä Jumalalle kuin tähän asti.”

(= ”raakakäännös”. Alla virallinen, kaunis versio = virsi 932.)

”Oi ihmeellistä armoa, kun löysit eksyneen.
Nyt uusin silmin nähdä saan. Nyt katson Jeesukseen.
Vain armo murtaa syntisen ja rauhan lahjoittaa.
Voi suurta päivää ihmeiden! Sain armon oivaltaa.
Saan jättää kuilut synkkyyden. Jää taakse valheen yö.
Nyt kuljen armoon luottaen, ja vielä jatkuu työ.
Hän kantaa kaipaustani ja toivoon vastataan.
On Herra itse kaikkeni taivaassa, päällä maan.
Kun päättyy matka maallinen ja kuihtuu kaikki muu,
saan nähdä taivaan kirkkauden ja rauha vahvistuu.
Kuin hanki haihtuu kerran maa ja loiste auringon,
vaan Herra viipyy luonani, ja armo aina on.”

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15 ja 2. Kor. 1: 18–22.

Rakkauden kaksoiskäsky

5.10.2020. Nyt kun päivien valoaika on alkanut lyhetä ja illan tummuus laskeutuu yhä aikaisemmin, huomaan syleileväni pilven takaa kurkistavia (tai – kuten tänään – täysin siniseltä taivaalta loistavia) valonsäteitä, syksyn hehkuvia värejä, vielä kukkivia kasveja silmilläni, tai koko olemuksellani oikeastaan. Annan auringon lämmön helliä poskeani, niin kuin se ei olisi koskaan tuntenut sen lämpöä aikaisemmin.

Voimaa ja iloa – Monenlaiset asiat voivat antaa voimia ja innostusta ja herättää kiitollisuuden tunnetta.
Mistä sinä saat voimia? Mikä tuo sinulle iloa ja kiitollista mieltä? Mikä on sinulle kaikista tärkeintä elämässä? – Ajattelen, että tällaisia asioita kannattaa aina välillä miettiä.

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark. 12: 28-3)

Luukaan evankeliumissa eräs lainopettaja halusi laittaa Jeesuksen koetukselle kysyen, mitä hän tarvitsisi saadakseen omakseen iankaikkisen elämän. Jeesus esitti vastakysymyksen: mitä laissa sanotaan? ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” mies vastasi ja jatkoi kysymällä, kuka on hänen lähimmäisensä. Silloin Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta, joka auttoi tuntematonta tiellä viruvaa miestä, joka oli joutunut ryöstäjien pahoinpitelemäksi.

Arvostavasti – Markuksen evankeliumin lainopettaja tuli aivan toisenlaisella, arvostavalla asenteella Jeesuksen luo. Hän oli huomannut Jeesuksen viisauden ja halusi kuulla hänen näkemyksensä itselleen kaikkein tärkeimmästä asiasta. – Jeesuksen suhtautuminen tuohon mieheen oli samoin arvostava: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”

Millä asenteella – Mietin, miten suuri merkitys sillä on, millä asenteella lähestymme sellaista, jonka kanssa haluamme keskustella. Olemmeko jo mielessämme määritelleet valmiiksi mielikuvamme hänestä ja siitä, millaiseksi keskustelumme tulee muodostumaan? Olemmeko jo valmiiksi asennoituneet puolustamaan omaa kantaamme tai todistamaan, että me olemme oikeassa, tuo toinen väärässä?

Eräs nuoruudenystäväni kertoi, että hänellä oli tapana kuunnellessaan jonkun puhetta miettiä valmiiksi, millä tavoin vastaisi puhujalle. Hän halusi varmistaa, että osaisi vastata viisaasti. Eräässä vaiheessa hän kuitenkin oivalsi, ettei hän näin menetellessään itse asiassa ollut kunnolla kuunnellut toista. Eihän sitä voi kuunnella täysin läsnäolevasti tilanteessa, jos pitää kuuntelemista tärkeämpänä sitä, että saa kommentoitua tai täydennettyä toisen puhetta mahdollisimman fiksusti heti toisen esitettyä asiansa.

Kuuntelu on viisauden äiti, näin voisi varmaan sanoa. Olemalla avoin sille, että toista kuuntelemalla voi oppia jotain uutta – saada uuden ajatuksen, näkökulman, tiedon – voi kasvaa ymmärtämään paremmin ihmisiä, asioita ja tätä maailmaanne.

Kuunteleminen on myös taito. Mieleen tulee erityisesti 2 kohtaamaani henkilöä, joilla on ollut aivan erityisen hieno kuuntelemisen taito. Toinen heistä oli Saksassa uraauurtavaa työtä varhaiskasvatuksen alalla tehnyt Helmut von Kügelgen, joka kävi useasti Suomessa puhumassa steinerpedagogeille ja steinerkoulun vanhemmille.
Viimeisen vierailunsa Suomeen (jota hän kutsui jäähyväismatkaksi) hän teki lähes 80-vuotiaana. Minulla oli tuolloin palava tarve keskustella hänen kanssaan eräästä asiasta ja saada häneltä neuvoa, miten voisin toimia sen suhteen. (Kyse oli kahden kollegan välisistä keskinäisistä ongelmista.)

Seminaarin tauolla kysyin H.v.K:ltä. voisinko kysyä häneltä neuvoa erääseen asiaan. Hän veti minut syrjemmälle ja kuunteli minua niin aidon keskittyneesti, että tuntui kuin olisin ollut ainut ihminen maan päällä. Hänellä oli sellainen ihmeellinen kyky keskittyä täysillä kuuntelemaan toista, joka vain harvoilla on. Hänen silmistään säteili syvä ymmärtämys ja viisaus. Sen katseen säteilyssä tunsin (huolimatta ikävästä asiastani) olevani täysin rakastettu (jopa pahasti ruostunut saksankielenikin tuntui sujuvan takeltelematta).

Luento lähimmäisenrakkaudesta – H.v. Kügelgen sanoi minulle vain, että palaamme vielä tähän aiheeseen. Hieman pettyneenä menin luentosaliin, olinhan odottanut häneltä neuvoa tulehtuneeseen tilanteeseen, johon tuli löytää jokin ratkaisu.
Mutta kuinka yllätyinkään, kun hän piti seuraavan luennon aiheesta lähimmäisenrakkaus. Taitavalla – ei liian tunnistettavalla tavalla kuitenkaan – hän punoi luentoonsa noiden kahden kollegan ristiriitatilanteen, ja puhui siitä, kuinka Jeesus kehotti meitä rakastamaan lähimmäisiämme, ja mitä tuo kehotus piti sisällään.

Toinen syvästi arvostamani täydellisen kuuntelemisen ja läsnäolon taitaja on ollut (92v, nyk. jo eläkkeelle vetäytynyt) Franz Jalics, jonka retriiteissä kävin 7 vuoden ajan. Hän opetti – ei vain sanoin, vaan myös omalla rakastavalla olemuksellaan – mitä on Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen. (Hänestä tahdon kertoa joskus vielä vähän enemmän.)

Evankeliumin lainopettajalle tuo kaikkein tärkein käsky Jumalan ja lähimmäisten rakastamisesta oli selvästikin hyvin tärkeä. Hän oli myös ymmärtänyt sen vielä syvemmin kuin monet kollegansa.
Tärkeintä ei ollut se, miten me yritämme ansaita Jumalan hyväksynnän ja saada armon Hänen silmissään, vaan se, kuinka me rakastamme – Jumalaa, lähimmäisiämme ja itseämme.

Ainoa Jumala – ”Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän.” – Mitä ’jumalia’ minulla on elämässäni? Käsi sydämellä – mitkä asiat tai henkilöt asetan/asetat Jumalan edelle? Kun sitä alkaa miettiä oikein tosissaan, voi tehdä yllättäviä oivalluksia.
Jumala haluaa olla ykkössijalla sydämessämme. Mikä mahdollistaisi ja tukisi tätä parhaalla tavalla omassa elämässäni/elämässäsi?
Millä tavoin rakkauteni Häneen vahvistuu?

Koko sydämestään – Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.”
Miten se voi olla mahdollista? Miten voi rakastaa Jumalaa koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan?

Meillä kaikilla on oma tapamme lähestyä Jumalaa, kuunnella Häntä ja oppia tuntemaan Häntä (olemmehan kaikki niin erilaisia luonteeltamme). Suuri osa kristityistä etsii Jumalan yhteyttä ja tuntemista Hänen Sanaansa, Raamattua lukemalla. Monet kokevat luontevaksi lähestyä Jumalaa rukouksin.
Itselleni hiljentyminen, hiljainen rukous, hiljaisuuden retriitit ja Jumalan ylistäminen ovat olleet tärkeitä väyliä Jumalan Rakkauden kokemiselle.

Hänen Rakkautensa avaa sydämemme – Ajattelenkin, että koettuamme Jumalan Rakkautta meitä kohtaan (rukouksessa, hiljentyessä tai luettuamme siitä Hänen Sanastaan) rakkautemme Häntä kohtaan alkaa kasvaa ja voimistua.
Että järjestys onkin niin päin, että kun olemme avanneet sydämemme Hänen Rakkaudelleen, se herättää oman rakkautemme Häntä kohtaan.

Paras Opettaja – Entä sitten lähimmäisen ja/tai itsensä rakastamisen helppous tai vaikeus?
Oh, aiheesta voisi kirjoittaa romaanin. Ja kyllähän siitä on niitä kirjoitettukin -. psykologian oppikirjoista puhumattakaan.
Ajattelen, että olipa meillä sitten vaikeaa rakastaa haasteellisina kokemiamme lähimmäisiä taikka itseämme kaikkinen vikoinemme ja puutteinemme, paras apu löytyy rakastamisen käskyjen asettajalta. Hän on paras Opettajamme; Asiantuntija, joka hallitsee aiheen suvereenisti ja täydellisesti, sillä Hän itse on Rakkaus.

Kun avaudumme Hänen Rakkaudelleen, Hän alkaa muuttaa meitä, pehmittää kovettunutta, itsekästä sydäntämme, herättää myötätuntoamme, auttaa ymmärtämään, miksi toiset toimivat siten kuin toimivat. Hän auttaa meitä olemaan lempeitä niin toisiamme kuin itseämme kohtaan, puutteistamme huolimatta.

Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. (Fil.2:1-2)

Jeesuksen kuuntelemista livenä – Opetuslapsilla ja kaikilla niillä, jotka saivat kohdata Jumalan Pojan Galileassa, Samariassa, Jerusalemissa tai muissa paikoissa, olivat siinä onnellisessa asemassa, että he saivat kuunnella Jeesusta ja hänen opetuksiaan livenä. Uskon, että se muutti heitä ja heidän elämäänsä ratkaisevalla tavalla. Epäilijät – kenties vastustajatkin – jäivät varmaan pyörittelemään ajatuksissaan kuulemaansa ja kokemaansa. Sellainen vaikutus Jeesuksella oli ihmisiin.

Ihmeellinen lahja meille nykyajan ihmisille on kuitenkin se, että ylösnoussut Vapahtajamme puhuu yhä sydämiimme, Henkensä kautta.
Jeesus lupasi: ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.” (Joh.16:13-14)

Kristus, Sinä joka tulit näyttämään meille, millainen on todellinen Rakkaus, opeta meitä, suo Pyhän Hengen johdattaa meitä asenteissamme, puheissamme ja teoissamme.
Auta meitä kasvamaan kohti kaltaisuuttasi.

Uudistumista ja oppimista – Paavali kehotti:
Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.
Silloin… Kristus on kaikki, hän on kaikissa. (Kol.3: 8-11)

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8, 5. Moos. 10: 12-13 ja 1. Joh. 2: 15-17.