28.12.2015                                                     

Uusi vuosi on ovella  – 2 vuotta on tullut päivitettyä tätä blogia kerran viikossa (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta). Kuluneena vuonna yritin harjoitella tiivistämistä (= lyhyempiä päivityksiä); ei oikein onnistunut. Nyt kokeilen päivitysten harventamista (1-2 kertaan kuussa).

Isäni luona – Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.  (Luuk. 2: 41-52)

Isän huoneeseen – Vahtimestarin tuttu, lempeä hymy luukun takana. Nousen ylös leveitä portaita, isän ovi on auki, hän tietää odottaa minua. Isä istuu ison pöytänsä takana. Ymmärrän että hänellä on paljon työasioita, mutta kun tulen, ne saavat odottaa. Isä ei koskaan sanonut minulle, ettei hänellä olisi aikaa tavata. Äitini ja isäni olivat eronneet ja ikävöin isääni. Vaikka hän aina välillä tuli tapaamaan meitä lapsia kotiimme, halusin muulloinkin puhua hänen kanssaan asioista. Eikä puhelimessa puhuminen ollut sama asia kuin tapaaminen.
Rakennuksen vastakkaisilla puolilla, henkilökunnan sisäänkäyntiovien takana oli vahtimestarinkopit.  Joskus asemanpuoleinen ovi oli kiinni, ja piti mennä siitä toisesta ovesta. Siellä tuikean tuntuinen setä kysyi, mikä oli asiani, vaikka oli nähnyt minut niin monesti ennenkin, että kyllä hän varmasti tiesi. Lisäksi tuosta ovesta oli pitkä sokkeloinen ja pimeä reitti kulissirakenteiden takaa isän huoneeseen. Mutta sinne päästyäni tuli helpottunut olo. Tiesin että kunhan saan kerrottua isälle huoleni, olo kevenisi.

Äidin huoneessa – Kävin myös pari ratikkapysäkkiä kauempana olevalla äitini työpaikalla Ludviginkadulla. Äiti istui myös ison pöydän takana, jolla oli paljon kirjekuoria ja papereita pinossa. Puhelin soi koko ajan ja ihmisiä kävi jatkuvasti hänen huoneessaan. Työpaikan ilmapiiri oli kiireinen, kaikki uutiskuvat sanoma- ja aikakauslehtiin tilattiin ja toimitettiin sieltä. Koska äiti oli toimitusjohtaja, ymmärsin ettei hän voinut keskeyttää toimintaansa ollakseen vain minun kanssani hetkisen. Ihmettelin, miten hän saattoi tämän kaiken menon keskellä pysyä yhtä tyynenä ja rauhallisena kuin kotona ollessaan. Päättelin kuitenkin, etten voi rasittaa äitini työtaakkaa omilla jutuillani, joten lähdin vähän ajan kuluttua pois. Näkisinhän hänet sitten illalla kotona. Mutta kuitenkin myös käynti äidin työpaikalla toi jonkinlaisen helpotuksen olooni.

Lapsuudessa muodostuneet käsitykset – Mietin missä määrin se, että isäni tuntui olevan olemassa minua varten vielä kotoa pois muutettuaankin, vaikutti siihen, kuinka helppoa oli  omaksua tieto, että minulla on Taivaallinen Isä, joka on kiinnostunut minusta ja jolla on minulle aikaa. Että meillä on Jumala, joka haluaa olla henkilökohtaisessa suhteessa kanssamme. (Tämä selvisi minulle tosin vasta yli viisikymppisenä).
Mietin myös missä määrin vaikeampaa käsittää Jumala rakastavana Vanhempana voi olla sellaiselle, jolle biologinen isä tai äiti ei ole ollut lapsuudessa lainkaan läsnä olevana. Tai sitten on ollut tavalla, joka on ollut kaikkea muuta kuin luottamusta herättävää. Missä määrin vanhempien taholta koetut epäoikeudenmukaisuudet, loukkaamiset, satuttamiset, hylkäämiset, pelot ja väkivaltaiset teot  voivat vaikuttaa käsitykseemme rakastavasta, meistä huolehtivasta ja mitä auttavasta Jumalasta? Ja siihen, pystymmekö ajattelemaan Jumalaa rakastavana Isänä. – Uskon että hyvinkin paljon.

Lapsuudenkodissani ei riidelty meidän lasten kuullen. Siksi vanhempiemme eroa oli vaikea ymmärtää. Kaikkien lasten tavoin kaipasin vanhempieni rakkautta. Nuo työpaikkakäynnit taisivat olla jonkinlaisia varmistamisia, että vanhempani olivat minulle olemassa, vaikkeivät enää asuneetkaan yhdessä. Taisin myös pohtia, miten voisin saattaa heidät taas yhteen.

Mitä jos olisin tiennyt  –  Mietin miten olisin toiminut, jos jo tuolloin 10-vuotiaana olisin tiennyt, että on olemassa Taivaallinen Isä, ihan todella, ja että Hän on olemassa myös minua varten. – Olisinko kääntynyt Hänen puoleensa huolineni? Olisinko hakeutunut Hänen huoneeseensa, keskustellakseni Hänen kanssaan? Olisinko saanut tuntea helpotuksen ja keveyden kerrottuani Hänelle asiani? Uskon että olisin.

Taivaallisen Isän huone – Entä nyt, Taivaallisen Isän huoneeseen mennessä… – vaikuttaako sisälläni yhä lapsuudenaikainen huoli siitä, josko pitää mennä sen yrmeän vahtimestarin kopin ohi, selittää käyntini syy, kulkea kulissien takana olevia pimeitä sokkeloita?
Onneksi ei. Ovi, jonka takana odottaa lempeä hymy, on aina auki. – Se on Kristuksen lahja.

Kaipuu – Taivaallinen Isä on hoitanut ja parantanut sen pikkutytön sydäntä, joka kaipasi niin kovasti vanhempiensa rakkautta ja läheisyyttä. Nyt tuo pikkutyttö sisälläni ei enää kaipaa sitä vaan jotain paljon suurempaa ja pyhempää. Sellaista, jota voi löytää vain yhteydestä Taivaalliseen Vanhempaamme.
Taivaallinen Isämme odottaa meitä, kaipaa yhteyttä kanssamme, niin sinun kuin minunkin. Kyse on vain siitä, milloin tai kuinka usein tulemme Hänen luokseen, Hänen läsnäoloonsa. 

In Your Presence – Jason Upton

”Odotan, Isä, haluan kuulla jotain Sinusta, haluan että hyväksyt sen mitä sanon ja teen
sillä mikään ei tyydytä minua niin paljon kuin se että saan kuulla Sinun lausuvan nimeni
kerro siis ettet koskaan lähde ja että kaikki on ok
Sinun läsnäolossasi ei ole pelkoa, siihen minä kuulun, Sinuun läsnäoloosi
minä palaan, Isä, niihin asioihin joita tein ennen
sillä jossain kohtaa matkan varrella totuus taisi hämärtyä minulle
Sinun läsnäolossasi on se paikka johon kuulun”

Muut ensi su:n tekstit: Ps. 84: 2-5, 11-12, 1. Kun.8:27-30, Hepr. 3:1-6, Ilm. 4:2-11

Valon, Rauhan ja Siunauksien vuotta 2016 meille kaikille!