4.11.2019. Ensimmäinen kuurainen aamu lumosi tänäkin syksynä: hennon, valkoisen harson peittämät niityt ja nurmet, sokerikuorrutuksen koristelemat oksat, auringonkimallus korsien päissä: kuin pieniä jalokiviä kaikissa mahdollisissa väreissä – huikean kaunista! – Ja illalla kaikki oli jo sulanut  pois.
Peräkkäiset pakkaspäivät tulivat yllättäen. Luulin jo että kukkasipulit jäivät istuttamatta ja vedet jäätyisivät sadevesitynnyreihin ennen kuin ehdin tehdä mitään asian eteen. – Herääminen sateen ropinaan yhtenä aamuna kertoi että olin saanut vielä mahdollisuuden. 🙂 
Kivoja minusta nämä viime päivien vaihtelut: pakkasta, aurinkoa, sadetta, sumua, tänään asteet nollassa ja aurinkoa…
Joskus jätän sääennusteet väliin ja annan aamun yllättää. – Muoniossa mitattiin tänään – 26,5 astetta. – Sellaista yllätystä en sentään toivoisi…

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan.
Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”
Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.”
Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.  (Joh. 4: 46-53)

Tuo tapahtuma on kerrottu 3 evankeliumissa; jokaisessa se kuvataan vähän eri tavoin. Jokainen herättää erilaisia ajatuksia, koskettaa eri tavoin.
(Matteuksen ja Luukkaan mukaan sairastunut oli sadanpäällikön palvelija, Johanneksen mukaan hänen poikansa. Muistelen joskus lukeneeni, että kyseisellä kreikankielisellä sanalla tarkoitettiin tuohon aikaan joko poikaa, nuorukaista tai palvelijaa.)

Matteus kertoo, että palvelija oli halvaantunut, ja että Jeesuksen ehdottaessa että hän tulisi parantamaan palvelijan, sadanpäällikkö esteli sanoen: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.”

Arvollinen? – Noita 2 virkettä käytetään katolisen kirkon messussa, ja Tuomasmessussakin, ennen Ehtoollista. – Muistan, kuinka oudoilta nuo liturgiaan kuuluvat sanat kuulostivat korvissani, kun ensi kertaa 90-luvun lopulla kuulin ne. Ne toivat vahvasti mieleen sen, kuinka joitain vuosia aiemmin, kun olin yllättäen visiossa kokenut Kristuksen rakkaudellisen katseen ja sanat, kokemukseni oli juuri tuo: en ole sen (Hänen rakkautensa) arvoinen.
Vasta monien vuosien kuluttua, yritettyäni parantaa itseäni tuosta yllättäen esiin nousseesta arvottomuuden tunteesta, ymmärsin että Kristuksen Rakkaus riittää. ja että minä riitän ja kelpaan Hänelle sellaisena kuin olen.

Maallinen ja hengellinen valta – ”Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani”, sadanpäällikkö jatkoi. Hänelle ei tuottanut vaikeutta olla kuuliainen omalle esimiehelleen eikä päällikkö 100 alamaiselleen.
Jeesuksella ei ollut maallista esimiestä eikä maallista valtaa, Mutta oli kuin sadanpäällikkö olisi tunnistanut hänen toimivan Taivaallisen Esimiehen alaisena ja kuinka hänellä oli hengellinen valta, joka ei ollut ihmisten vaan Taivaallisen Isän antama.

Luukas kertoo, että sadanpäällikön palvelija oli kuolemansairas ja että sadanpäällikkö piti palvelijaa suuressa arvossa, Hän lähetti juutalaisten vanhimpia pyytämään, että Jeesus tulisi ja pelastaisi palvelijan hengen.
Nämä juutalaiset arvostivat roomalaista päällikköä: ”Se mies ansaitsee apusi. Hän rakastaa meidän kansaamme, ja meidän synagogammekin on hänen rakennuttamansa”, he kertoivat Jeesukselle.
Kuultuaan että Jeesus oli tulossa, sadanpäällikkö lähetti ystävänsä Jeesuksen luo sanomaan, ettei hän pitänyt itseään sen arvoisena, että olisi tohtinut tulla Jeesuksen luo apua pyytämään. Hän pyysi ystäviä sanomaan Jeesukselle, että riittäisi kun tämä käskisi, niin palvelija paranisi.

Arvostaminen – Tuossa minua koskettaa toisen ihmisen arvostaminen: päällikkö arvosti palvelijaansa – Ja Jeesusta hän arvosti niin paljon, ettei itse tohtinut mennä hänen puheilleen.
Juutalaiset vanhimmat puolestaan arvostivat päällikön rakkautta vierasta kansaa kohtaan ja sitä hyvää, mitä tämä teki heidän, toisuskoisten, hyväksi.

Jeesus ei väheksynyt toisuskoista muukalaista, vaan oli heti valmis auttamaan, Hän ei katsonut syntyperää eikä edes sitä, että toinen edusti kansaa, joka piti vallassaan ja alistikin hänen omaa kansaansa – Jeesus katsoi ihmisen sydämeen..

Johannes kuvaa sadanpäällikön pyynnön lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Tule ennen kuin poikani kuolee.” – Mutkaton, suora pyyntö ilman selittelyjä tai arvottomuuden tuntoa.    
Jeesuksen vastaus oli yhtä ytimekäs kuin pyyntö: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”

Jos joku pojistani tai muista läheisistäni sairastuisi vakavasti, tai jos itse sairastuisin, haluaisin toimia juuri noin: kääntyä Kristuksen puoleen selittelemättä (sillä Hän kyllä tietäisi). Pyytäisin koko sydämestäni: tule! Olettaen/uskoen, että Hän tulisi apuun, tavalla tai toisella.
ja koettaisin myös selvittää, mitä itse voisin tehdä asian eteen.

Terveyskeskuslääkärini, jonka ansiosta osteoporoosini todettiin 2v sitten, tiesi kuinka vastahakoisesti syön lääkkeitä. Niinpä hän heitti vahvan skenaarion siitä, miten selkärangalleni voi käydä, mikäli en söisi osteoporoosilääkkeitä. Syö 2 v. ja katsotaan sitten tilanne, hän kehotti.

Lasiluut – Menin ortopedi Antti Heikkilän luo; jospa hän keksisi jonkin muun ratkaisun. Olinhan aiemminkin saanut häneltä neuvoja, jotka ovat auttaneet elämään nivelrikkopolven kanssa. Tällä kertaa ei tullut rohkaisua. Luuntiheysmittauskuvat nähdessään hän totesi: ”Luusihan ovat kuin lasia!”
Lasiluut olivat yhtä vahvasti vaikuttava mielikuva kuin terveyskeskuslääkärini selkärankaskenaario.

Vaikka kestän mieluummin kovaakin kipua kuin syön lääkkeitä, tällä kertaa mielikuvat tekivät tehtävänsä.
Jos Jeesus olisi sanonut minulle, ettei minun tarvitse syödä niitä lääkkeitä, hän parantaa, olisin riemastunut: vau, ihanaa, kiitos!!! Ja osteoporoosilääkkeet olisivat jääneet apteekinhyllylle. – Mutta hän ei sanonut.
Ja vaikka tiedän, että hän parantaa tänä päivänä samoin kuin 2000 v. sitten, ei uskoni riittänyt siihen, että olisin luottanut hänen vahvistavan luuni sitä hartaasti pyytäessäni ja rukoillessani

Tahdon uskoa – Kaikissa evankeliumiversioissa poika parani heti Jeesuksen puuttuessa asiaan.
Jos minulla olisi ollut sadanpäämiehen usko, olisin luottanut niin vahvasti rukouksen voimaan, että olisin odottanut/olettanut Parantajani vahvistavan luuni.
Mutta minun uskoni riitti ja riittää vain siihen, että rukoilemisen lisäksi syön lääkettä ja yritän edistää asiaa ravinnon ja liikunnan avulla.
3 päivän kuluttua on uusintamittaus. Tahdon uskoa hyvään tulokseen.

Jeesus sanoi: ”Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: ’Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen’, ja se tottelisi teitä. (Luuk.17:6)
Ja: ”Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ’Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi.” (Matt.17:20)

Mikrousko – Hymyilyttää: miten pieneen osaseen sinapinsiementä minun uskoni mahtuisikaan! Ja kuitenkin näinkin on hyvä, sillä tällainen mikrouskokin riittää Jumalalle.
Hän on Rakkaus, Viisaus ja Valo. Hän tietää ja ymmärtää, ja rakastaa meitä juuri sellaisina kuin olemme, riippumatta uskomme määrästä. 🙂

Muita ensi pyhän tekstejä on tällä kertaa näin monta:
Ps. 46: 2-8, Jes. 33: 20-22, Jer. 3: 14-15, Room. 1: 16-17 ja Ef. 6: 10-18.