17.8.2020. Tehtiin perheen kanssa telttaretki erämaisemiin. Lapset kantoivat suht painavat rinkkansa iloisella mielellä, vaikka kävelyreitistä tulikin ajateltua pitempi. Telttapaikan valinta näytti loistavalta: metsän laidasta avautui kaunis, loivasti järvenrantaan laskeutuva aurinkoinen niitty. Mustikoitakin oli aivan telttapaikan vieressä.
Teltanpystytyksen jälkeen ilmeni, että järven rannassa oli sinilevää. Vaan ei hätää: n. 500 m:n päässä oli toinen, kirkasvetinen järvi. Sinne teimme uimareissut.
Pojantyttäreni nautti täysillä uimisesta. Kotiinlähtöpäivänä hän ei kuitenkaan halunnut uida, eikä siksi ottanut uimapukua mukaan. Pojanpoikani puolestaan nautti lämpimästä vedestä niin, ettei olisi halunnut tulla sieltä lainkaan pois.
Siskonsa tuli siinä rannalla toisiin ajatuksiin: uiminen kutsui sittenkin. Oli pahoilla mielin, kun ei ollut ottanut uimapukua mukaan, muttei tahtonut lähteä sitä hakemaankaan telttapaikalta.
Iloitsin siitä, kuinka kauniisti ja taitavasti isänsä hoiti tilanteen. Ei mitään huomautusta, joka olisi vain pahentanut tytön oloa (’mikset ottanut uikkareita mukaan’ tms.), vaan isä sanoi tyttärelleen jotain myönteistä, jonka vuoksi tytölle jäi tuostakin uimareissusta hyvä mieli.
Muistellessani tuota tilannetta hymy nousee huulilleni: tuolla tavoin haluaisin Taivaallisen Isäni kommentoivan, kun erehdyn tai teen huonon valinnan. Hän näkee kyllä, kun minua harmittaa ja kaduttaa. Silloin kaipaan Häneltä moitteen tai arvostelun sijaan rohkaisun sanoja; sellaisia, jotka tukevat minua toimimaan seuraavan kerran viisaammin.
Eri juttu on, kun Hän näkee, että nyt ei tyttö lainkaan huomannut tai oivaltanut erehdystään. Silloin en pahastuisi moitteen sanoista, vaan olisin niistä kiitollinen. Nehän auttavat minua oppimaan, ja (toivon mukaan) seuraavalla kerralla valitsemaan tai toimimaan paremmin.:-)
(Vaikka kyllä on kyllä kokemuksia siitäkin, kuinka nopeasti Isän neuvot unohtuivat. Kerron niistä joskus toiste.)
Jeesuksen ei tarvitse kertoa vertauksessaan, miten isä suhtautui poikiensa toimintaan.
Mutta vertauksen jälkeen hän lataa ylipapeille ja kansan vanhimmille täysillä:
Kumpi teki isänsä tahdon? – Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
”Edellinen”, he vastasivat.
Jeesus sanoi:
”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.” (Matt. 21: 28-32)
Viinitarhat olivat Jeesuksen aikaan yleisiä, kuten vieläkin Välimeren maissa. Rypäleet kypsyvät etelän auringossa. Rypäleterttujen poiminta hoitui käsin, jälkikäsittely jaloin.
Israelissa on vieläkin paikkoja, joissa voi nähdä viinitarhan kallioon kaiverrettuja matalia altaita, joista kourua pitkin jaloin poljettujen rypäleiden neste valuu alempana olevaan astiaan.
Kuultuani, että rypäleitä poljettiin paljain jaloin mietin, haluaisinko tästä lähin juoda juomaa, jonka valmistusprosessiin kuului tuollainen vaihe. Sitä pidettiin kuitenkin ihan luonnollisena asiana, ja joissain viinitarhoissa menetelmä on tainnut säilyä ihan meidän päiviimme saakka.
Jeesuksen vertauksen isä pyysi poikiaan lähtemään viinitarhaan hommiin. Odotti siellä sitten töitä käsille tai jaloille, kummallekin pojalle lähteminen oli vastahakoista. Toinen poika lupasi mennä, muttei mennyt. Toinen ei olisi millään halunnut, mutta isän toiveen noudattaminen voitti oman haluttomuuden. Harkittuaan asiaa hän lähti sittenkin.
Millä valtuuksilla – Jeesus oli saapunut Jerusalemiin ja oli puhdistanut temppelin kaupustelijoista ja rahanvaihtajista. Kun hän opetti temppelissä, tuli sinne ylipappeja ja kansan vanhimpia, jotka kysyivät: ”Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? Kuka sinut on tähän valtuuttanut?”
Taas kerran Jeesuksen älykkyys tuli ilmi. Hän sanoi: ”Minäkin teen teille kysymyksen. Jos te vastaatte siihen, minä puolestani sanon, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen. Mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?”
Ylipapit ja kansan vanhimmat neuvottelivat keskenään: ”Jos sanomme: ’Taivaasta’, hän sanoo meille: ’Miksi sitten ette uskoneet häntä?’ Jos taas sanomme: ’Ihmisistä’, saamme pelätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana.” Niin he vastasivat Jeesukselle: ”Emme tiedä.”
Tuohon Jeesus totesi: ”En minäkään sitten sano teille, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen.”
Sitten hän kertoi yllä olevan vertauksen pojista, joista toinen teki isänsä tahdon.
Viinitarhuri ja viinipuu – Johanneksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa selkeästi, kenen asialla ja millä valtuuksilla hän toimii: ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. (Joh.15:1)
Oksat – Seuraajistaan hän sanoi: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. (Joh. 15:5)
Täydellinen ilo – ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. (Joh.15:10-12)
Tuo kohta saa usein miettimään, kuinka me etsimme iloa tai onnea niin monesta asiasta ja monella tavoin. Ja kuinka yksinkertaisen ohjeen ilon löytämiseen Jeesus antaakaan: tulee ’vain’ noudattaa hänen käskyjään ja pysyä hänen rakkaudessaan.
Ja kuinka Kristuksen rakkaudessa pysyminen tarkoittaa toisten, lähimmäisten rakastamista. Jaottelematta, luokittelematta lähimmäisiä enemmän tai vähemmän rakkauden arvoisiksi.
Vapaus valita – Onkohan niin, että tuota Jeesuksen käskyä on kaikkein vaikeinta noudattaa? Sillä jos se olisi helpompaa, tämä maailmamme näyttäisi ihan toisenlaiselta.
Tai siis… onhan kyse myös siitä, kuinka halukkaita olemme noudattamaan Isän tahtoa. Hän on antanut meille vapaan tahdon, ja se tekee asian paljon vaikeammaksi.
Olisiko oikein valitseminen ja toimiminen sitten helpompaa, jos ja kun suosituksen sijaan annetaan tiukka ukaasi? Ehkä joissain asioissa ja tilanteissa, varsinkin jos ymmärtää siihen liittyvän jonkin konkreettisen uhan.
Jumala on antanut meille monia käskyjä, joiden noudattaminen tuntuu olevan meille liian vaikeaa. Ehkä siksi, että seuraukset eivät useinkaan näy eivätkä tunnu vielä tässä elämässä. Ja tuleva tuntuu olevan jossain niin kaukana, ettei sitä juurikaan ajattele…
Passiivista lähimmäisrakkautta? – Meille on nyt annettu suositus maskien käyttöön yleisillä paikoilla. Joissakin maissa maskien käyttö ei ole vain suositus vaan pakollinen julkisilla paikoilla, sakon tai vankeuden uhalla.
Tavallisten maskien käyttö ei suojaa itseä; niitä käytetään siksi, etteivät toiset altistuisi virukselle. Niiden käyttöä voisi kutsua passiiviseksi lähimmäisenrakkaudeksi.
Aktiivista lähimmäisenrakkautta ei voi pukea kasvoille. Ei ole sellaista maskia, joka suojaisi lähimmäisiämme arvostelevilta, pahansuovilta tai ilkeiltä sanoiltamme. Tai maskia, joka korvalenkit korviemme taakse kierrettyämme saisi meidät kuuntelemaan lähimmäisiämme rakastavasti, ymmärtävästi ja myötätuntoisesti.
Hyvän valitsemista – Kristus, kiitos että olet kanssamme. Näet, kuinka vaikeaa meidän on valita hyvä. Auta meitä kuulemaan Sinun tahtoasi, ja toimimaan sen mukaisesti.
Anna Henkesi vaikuttaa meissä, opettaa meitä, muokata meitä niin, että osaisimme huomata lähimmäisten tarpeita ja olla ystävällisiä ja auttavaisia toisiamme kohtaan.
Auta meitä valitsemaan, päättämään ja tekemään sitä, mikä on hyvää Sinun silmissäsi.
Sitä, mikä on hyväksi ei vain itsellemme, vaan myös lähimmäisillemme. 🙂
Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, Job 42: 1-6, 1. Sam. 17: 37-45, 48-50 ja Room. 7: 14-25.