31.8.2020. Viime viikolla pohdin sitä, miten me ilmennämme itseämme puheen kautta ja ilman puhetta, Mitä meistä – sanoistamme, eleistämme ja ilmeistämme – välittyy kohdatessamme lähimmäisiämme.

Myös tällä kertaa teksteissä (1. Joh. ja Matt.) on vahvaa hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Meissä kaikissa on hyvää ja pahaa. Mikä meistä sitten tekee hyviä tai pahoja?
Jeesus sanoi: ”Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.”  Kyse on siis siitä, mitä sieltä sisimpänsä varastosta tuo esiin. Ja tietty siitä, kumpaa varastoa on enemmän ruokkinut ja ruokkii ajatuksillaan ja tunteillaan.

Hyvän tahto – Uskon, että meissä kaikissa on sisimmässämme tahto ilmentää hyvää ihmissuhteissamme ja kohtaamisissamme (vaikkemme aina siinä niin hyvin onnistukaan).
Viime viikolla oli kyse puheesta, nyt Johanneksen kirje laittaa asian astetta vaikeammaksi: kehottaa meitä osoittamaan rakkautta ei vain sanoin, vaan myös teoin ja totuudessa.

Evankeliumikirja kirjoittaa kauniisti ensi pyhän aiheesta Lähimmäinen: ’Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen.
Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.’

Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. Ei hän pelkää pahoja viestejä, vaan luottaa vakain mielin Herraan. Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin. (Ps. 112: 5-9)

Vahva, rohkea, oikeamielinen ja vakaa – kukapa ei haluaisi olla sellainen. Psalmin mukaan sellainen on ihminen, joka luottaa Jumalaan ja toimii Hänen tahtonsa mukaisesti.
Mitä Luojamme tahtoo meiltä? Että autamme niitä, joilla on asiat heikommalla kantilla kuin itsellämme. Hän ilmaisee tahtonsa 5. Mooseksen kirjassa mm. näin: ”Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne.” (5.Moos.15:11)

Daavidin lojaalisuus – Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
    Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.” (1. Sam. 24: 9-12, 17-21)

Herra näkee sydämeen – Samuel koetti arvuutella, kenet hänen tuli voidella Israelin kuninkaaksi. Varmaankin tämän tuli olla kookas, kunnioitusta herättävä auktoriteettihahmo. Mutta Jumala  sanoi Samuelille: ”Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”(1.Sam.16:7)
Samuel joutui yllättymään: ulkoiselta olemukseltaan vähiten urhean soturin tai kuninkaan oloinen, isänsä lampaita paimentava Daavid, oli Herralle mieleen.

Nuoren Daavidin uskollisuudessa ja lojaalisuudessa kuningastaan kohtaan on mielestäni jotain hyvin kaunista.
Daavid kunnioitti Jumalaa, ja Saul oli Jumalan valitsema kuningas. Vielä kun Saul vainoharhaisesti jahtasi Daavidia ja halusi surmata tämän, Daavid osoitti kunnioitusta Jumalan voitelemaa kuningasta kohtaan. Hän ei halunnut vahingoittaa Saulia, vaikka hänellä olisi ollut siihen tilaisuus. 

Meidän aikamme ’kuninkaiden’ ympärillä häärää iso määrä tukijajoukkoja ja -ihmisiä, jotka ovat lojaaleja hallitsijalleen, olivatpa hänen mielipiteensä tai toimintansa millaisia tahansa.
Voihan sekin olla eräänlaista uskollisuutta: uskotaan, että hallitsija on oikeassa ja ajaa oikeaa asiaa. Mutta kyllä siinä usein voimakkaimpana motiivina taitaa olla oman asemansa säilyttäminen. Alamaiset pyrkivät olemaan hallitsijalle mieliksi, koska siitä riippuu oma menestys uralla.

Eräs asiaa kuvaava tilanne oli video eräästä lehdistötilaisuudesta, jossa presidentti heitti idean, että jos koronaa voitaisiinkin hoitaa suonensisäisesti desinfiointiaineella. Jos se puhdistaisi elimistön viruksesta. Presidentin neuvoa antavan, kokeneen vanhemman naislääkärin ilme ei värähtänytkään. Hän totesi vain, ettei ole kuullut vielä tällaisesta.
Tuon idean neutraali kommentointi herätti huolta siitä, että jotkut koronaan sairastuneet amerikkalaiset ottaisivat idean tosissaan ja alkaisivat ruiskuttaa desinfiointiainetta suoneensa.

Itänaapurissa taas myrkytetään niitä, jotka uskaltavat arvostella maan itsevaltiashallitsijaa. Oi tätä maailmanmenoa…

Kuolemasta elämään – Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.
Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. (1. Joh. 3: 11-18)

Miten Jumalan rakkaus voisi pysyä sellaisessa, joka sulkee sydämensä puutteessa kärsivältä?
Paljon väkeviä, pysäyttäviä sanoja Johanneksen kirjeessä.
Keitä pidämme veljinämme ja sisarinamme? Ulottuuko rakkautemme lähipiiriämme kauemmas? Keille me avaamme sydämemme?

Mikä avaa sydämeni halulle auttaa tai antaa omastani? En tiedä; jokin minussa vain joskus reagoi siten; ikään kuin joku painaisi minussa jotain jes-nappulaa.
Mikä sitten saa sydämeni sulkeutumaan? Se, kun huomaan toisen yrittävän manipuloida minua tavalla tai toisella toimimaan haluamallaan tavalla. Se estää totuudessa toimimisen. Sillä jos toimisin manipuloijan tahdon mukaan (vaikka vain hänen mielikseen), sydämeni ei olisi siinä mukana.
Manipuloinnilla en tarkoita esim. kerjäämistä, vaan epäsuoraa piilovaikuttamista. Se on minusta kiusallista, kummallekin osapuolelle (tajusi toinen sitä tai ei).

Jeesus osoitti esimerkillään ja vertauksillaan, että eivät vain maanmiehemme tai -naisemme ole lähimmäisemme, vaan lähimmäinen on jokainen ihminen, jonka tapaamme. Ja nekin, joita emme ehkä koskaan tule kohtaamaan.

Jeesus sanoi:
    ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5: 43-4)

Rakastakaa vihamiehiänne – siinäpä taas huippuhaasteellinen kehotus Jeesukselta. Mutta ei Jeesus sitä kevyesti heittänyt. Hän todella toivoo, että me kasvattaisimme itsessämme samankaltaista rakkautta, jolla taivaallinen Isämme rakastaa lapsiaan. Ja osoittaisimme rakkautta läheistemme lisäksi kaikille kohtaamillemme ihmisille. Tekisimme rakkauden tekoja toisillemme, vaikka kuinka pieniä; ehkä joskus isompiakin.

Miten paljon helpompaa onkaan rakastaa niitä, joista pitää! Ja ne rakkauden teotkin – ne tulevat kuin itsestään kun kyseessä on joku, joka on itselle tärkeä. Entä kun pitäisi osoittaa rakkautta jollekin, jonka mieluummin kiertäisi kaukaa?
Oi Jumalamme, kuinka tarvitsemmekaan Sinun apuasi ja vaikutustasi sydämessämme.

Ihana kohta minusta tuo: ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”
Me voimme kuvitella olevamme parempia, viisaampia, rakastavampia tai mitä tahansa -pia kuin toiset. Mutta sillä ei ole väliä, mitä itse kuvittelemme itsestämme.

Eivätkö nuo Jeesuksen sanat kerrokin siitä, kuinka Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä? Kuinka kaikki Hänen luotunsa ovat Hänelle rakkaita. Hän haluaa meidän näkevän lähimmäisemmekin laajemmasta perspektiivistä – Luojamme perspektiivistä.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut eikä ole merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Jeesus ravisteli oman kansansa oppineiden nurkkakuntalaisuutta ja sisäänpäinlämpiävyyttä vertauksillaan ja sanomisillaan. Hän halusi heidän näkevän laajemman perspektiivin. Sen, miten samarialaiset, sidonilaiset ja syyrialaiset olivat Hänelle tärkeitä siinä missä juutalaisetkin.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut – eikä ole – merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Ihanaa on kuitenkin tietää, että Jumala rakastaa meitä, kaikkia luotujaan. Meillä on kaikilla heikkoutemme ja vajavuutemme. Onneksi meillä onkin Luoja, joka on meitä niin paljon vahvempi, viisaampi ja rakastavampi.

Kristus, Aurinkomme, kiitos että voimme turvata Sinuun omassa osaamattomuudessamme ja kykenemättömyydessämme.
Auta, opeta, vahvista meitä. Anna Rakkautesi täyttää ajatuksemme, tunteemme, ohjata toimintaamme. Kiitos kaikenvoittavasta Rakkaudestasi. 🙂 

Edellä olevien lisäksi ensi pyhän tekstinä on Ps. 112: 5-9, 1.

4.8.2020 – Ensi pyhän evankeliumitekstissä Jeesus kehottaa käyttämään hyvällä tavalla niitä lahjoja, joita Jumala on itse kullekin antanut. Meillä kaikilla on jotain annettavaa. Jokainen voi jollain tapaa olla hyvä toiselle. Oli se sitten ystävällinen, rohkaiseva tai lohduttava sana tai katse, tai ilon tuottaminen tai avun antaminen jollain konkreettisemmalla tavalla. 

Hyviä uutisia – Tänä kesänä on ollut useita hienoja uutisia – niin kotimaasta kuin maailmalta – siitä, kuinka mm. pienyrittäjät ovat auttaneet toisia koronapandemian vuoksi vaikeuksiin ajautuneita, huolimatta siitä, että oma yritys on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.
Viime viikon uutisesta:
Maan turismisektorille tartuntojen lisääntyminen on ollut katastrofi ja monet hotellit pysyvät suljettuina koko kesän. Barcelonan keskustassa sijaitsevan hostellin omistaja päätyi kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun.
”En halunnut jättää tiloja tyhjilleen ja päätin antaa ne kodittomien käyttöön”, hän sanoo.
Hostellia asuttavat pääasiassa siirtolaiset, jotka eivät ole löytäneet työtä tai asuntoa.
Hostellin omistaja on huolissaan liiketoiminnastaan, mutta aikoo silti jatkaa asunnottomien auttamista.  https://yle.fi/uutiset/3-11459390

Myös meidän maassamme pandemia on aikaansaanut monenlaista heikossa asemassa olevien auttamista. Sellaiseen kehottavat myös alla olevat tekstit Sananlaskuista ja 2. Korinttolaiskirjeestä.

Joka pyrkii hyvään, saa rakkautta
Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii.
Joka pahaan pyrkii, kulkee harhaan, joka pyrkii hyvään, saa rakkautta.
Luotettava todistaja pelastaa ihmishenkiä, valehtelija johtaa oikeuden harhaan.
Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa,
joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.  (Sananl. 14: 21-22, 25, 31)

Franciscus Assisilainen sanoi, että antaessaan saa. Engl. käännös kertoo sen ehkä vielä paremmin: It is in giving we receive. Ei niin että jäisimme odottamaan jotain palkkaa, vaan kuinka juuri sen – antamisen – voi kokea palkitsevana.
Saattaa olla, että hyvän mielen lisäksi saa vielä iloisen tai kiitollisen katseen tai sanan. Se on lisäbonusta. Mutta jo se, että voi auttaa toista, tuo hyvän mielen.
Useimmat vapaaehtoistyöntekijät kokevat tämän esim. auttaessaan sellaisia, joilta ei voi odottaa kiitosta edes katseen muodossa. 

Rakkaus kasvaa – Mietin noita sananlaskun jakeita. Olisiko niin, että kun me annamme jotain aidolla, vilpittömällä ja pyyteettömällä sydämellä, me useimmiten saamme jotain sen kautta, että jotain tapahtuu meissä? Että jotain muuttuu sisällämme. Rakkaus meissä kasvaa.
Silloin saattaa aavistaa, ettei kyse ole omasta rakkaudesta, vaan Hänestä, joka haluaa jakaa Rakkauttaan meille ja meidän kauttamme muille.

Vastavuoroista jakamista – Paavali kirjoitti korinttilaisille:
Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu:
    – Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään. (2. Kor. 8: 9-15)

Ajatella, jos tuo Paavalin lainaus kirjoituksista joskus voisi tulla todellisuudeksi.
Käsittämättömän räikeän eriarvoisuuden voi nähdä vaikka siitä, kuinka samassa valtiossa, samassa kaupungissakin, elää miljonäärejä, jopa monimiljardöörejä sekä niitä, jotka eivät ole löytäneet työtä ja nukkuvat pahvien päällä kaduilla.
Tai siitä, kuinka meillä länsimaissa kauppojen tiskeillä näkee mitä eksoottisimpia kaukomaista tuotuja gourmet-herkkuja, kun monissa maissa menehdytään nälkään.

Jospa joskus päästäisiin sellaiseen tilanteeseen tällä Telluksellamme, että kaikilla olisi katto pään päällä, riittävä ravinto ja tarvitsemansa terveydenhuolto. 

Vivamossa esitettiin toissapäivänä kauniissa maisemissa – välimatkat huomioivalle yleisölle – musiikkinäytelmä Laupias Samarialainen. Näytelmä, joka kertoi Jeesuksen vertauksen samarialaisesta, joka auttoi ryöstän kohteeksi joutunutta juutalaismiestä (Luuk.10:25-27), oli kaunis ja koskettava tarina siitä, kuinka pelosta, itsekkyydestä ja ennakkoluuloista voi kasvaa myötätuntoon, auttamisen haluun, luottamukseen ja hyvää tahtoon toisia kohtaan. 
Ja koska käsikirjoitus oli Anna-Mari Kaskisen, oli näytelmässä happy end: yksi varkaista tuli katumapäälle ja palautti anastetun kukkaron. Anna-Mari Kaskisen kaunista käsialaa olivat myös laulujen sanat. Nämä olivat käsiohjelmassa:

Niin ihmeellinen rakkaus ja hyvyys suunnaton
on tullut meidän luoksemme ja keskellämme on.
Niin ihmeellinen rakkaus. Se kaiken käsittää.
Se elämämme alku on ja matkan määränpää.
Siis tehkää hyvää kaikille ja ovat avatkaa
ja kaukaisia, outoja myös tiellä tavatkaa.

On yksi joka tahtoo syödä kanssa syntisten.
On yksi, jolle rakas niin on heikko ihminen.
On yksi, joka tahtoo tänään auttaa, parantaa.
Kiitos, hyvä Vapahtaja, kuulet anovaa.

Niin ihmeellinen rakkaus ja hyvyys suunnaton
näin pelon kauas karkoittaa kuin loiste auringon.
Niin ihmeellinen rakkaus! Ei kukaan varjoon jää,
se yhteen yksinäiset tuo ja kansat yhdistää.
Näin rakkautta jakakaa, se ehtymätön on.
On Kristus itse kanssamme, tuo rauhan, sovinnon.

On yksi joka tahtoo syödä kanssa syntisten.
On yksi, jolle rakas niin on heikko ihminen.
On yksi, joka tahtoo tänään auttaa, parantaa.
Kiitos hyvä Vapahtaja, laulaa kaikki maa.