17.2.2020.  Sen sijaan, että antaisin ilmastonmuutoksen ahdistaa tai masentaa itseäni, olen päättänyt katsoa siihen, miten itse voisin olla sitä turhaan kiihdyttämättä. Pieniä asioita, mutta kuitenkin minulle merkityksellisiä: mahdollisimman paljon kierrätystä, turhan (tavaran,  valaistuksen, lämmitys- ym. kulutuksen) välttämistä jne.

Uuden elämän merkkejä – Olen myös päättänyt löytää siitä (ilmastonmuutoksesta) kivoja asioita (= olla tuhlaamatta omaa energiaani neg. ajatteluun).
Tämän päivän iloja ovat olleet esim. uuden elämän esiin työntyminen kuivuneiden lehtien välistä: pari ujoa lumikellon nuppua. Ja vuohenputkenversoja – nam!
Sekä vaeltelu Nuuksion pehmeillä sammalmättäillä ja kallioilla lapsenlapsen ja hauvan kanssa.

 

  Jeesus sanoi:
    ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
    Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
    Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.  (Joh. 12: 25-33)

Jostain kaukaa lapsuudesta tuli mieleen laulu Rakastan elämää. Piti tarkistaa, millaiset sanat siinä olikaan. Alla olevassa versiossa poliisikonstaapeli Petrus Schroderus laulaa, miksi elämää kannattaa rakastaa; säestajänään Markus Vaara.

”Valitkaa siis elämä” – Muistuimieleen myös kohta VT:sta, jossa Jumala kehottaa valitsemaan elämän. ”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” (5.Moos.30:19).
Ja sitä seuraa ohjeistusta, miten israelilaisten tuli elää, jotta he saisivat osakseen Jumalan siunauksen.

Jeesus sanoi kuitenkin, että joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen. Ensihämmennyksen jälkeen huomasin, että hän sanoikin: ”Joka rakastaa elämäänsä…” – Kyse ei siis ollut elämästä ylipäätään, vaan siitä, missä määrin oman elämän rakastaminen ohjaa sitä, miten toimin.

Tuo sai minut miettimään, kenen puolesta olisin valmis laittamaan alttiiksi elämäni, vaarantamaan tai peräti uhraamaan sen? Millaisessa tilanteessa jokin henkilö – tai asia – tuntuisi omaa elämää tärkeämmältä? Rakkaat, tulee itselleni mieleen kyllä ensimmäisenä, perhe ja ystävät.

Nyt jo aikuinen lapseni havahdutti minut pari viikkoa sitten miettimään omia rajallisia voimavarojani toimia pelastustilanteessa. Ehdotin nim. että laitettaisiin mökkirantaan vinssi, jonka avulla jaksaisin vetää soutuveneen tarpeeksi pitkälle silloinkin, kun vedenraja on matalammalla. Johon poikani totesi jotenkin hienovaraisesti että mahtaisiko tuo (= soutaminen) olla ihan turvallista. – Miten niin? – No jos et jaksa vetää venettä rantaan, et taida jaksaa kääntää kumoon kaatunutta venettä. – Miten se nyt kumoon menisi? – No jos hauva hyppää veteen ja sinä perässä sitä pelastamaan…
(Niin, hauvahan on tietty perheenjäsen siinä missä muutkin.)

Mutta entä jos kyseessä ei olisi perheenjäsen? Toimisinko yhtä spontaanisti, omaa selviytymistä ajattelematta? En tiedä, koska ei ole vielä ollut sellaista tilannetta.
Mutta kuinka moni onkaan lähtenyt oman henkensä uhalla esim. pelastamaan jotakuta tuntematonta veden varaan joutunutta heikon jään petettyä alta? Tai syöksynyt palavaan taloon pelastamaan siellä olevia?

Mies keskitysleirillä (en muista nimeään) tarjoutui telotettavaksi erään perheenisän puolesta. Voi vain arvailla, mitä toiset kokivat tuossa tilanteessa.
Entä miten kestää se kun toiset pelastuvat, toiset eivät? Kirjailija Stefan Zweig kysyi toiselta juutalaiselta, miten voisi kestää sen, että he ovat maanpaossa turvassa, kun toiset saavat surmansa keskitysleireillä. Zweig ei kestänyt.

Maailman pelastajaksi – Jeesus oli matkalla Jerusalemiin, jossa valmistauduttiin pääsiäisjuhlan viettoon. Hän tiesi, mikä häntä siellä odottaisi. Hänen tehtävänsä ei ollut pelastaa vain joitain yksittäisiä henkilöitä. Koko maailman pelastamisen osa painoi hänen harteillaan.

Jeesuksen ristiriitaisten tunteiden koko intensiteettiä voi tavallinen ihmismieli vain aavistella. – Miten hän kestäisi sen, että kantaisi koko maailman synnin ristille? – Eikö tätä sittenkin voisi ratkaista toisella tavalla? Mutta näinhän tämä kaikki oli etukäteen suunniteltu…
”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä!
Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt.”

Meidän tähtemme – ”Isä, kirkasta nimesi”, Jeesus pyysi. ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.”
Kuvittelisi että hän pyysi sitä itselleen henkiseksi vahvistukseksi ja rohkaisuksi. Mutta Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.
Niin kuin sekin, mitä Jerusalemissa tapahtuisi, olisi muiden vuoksi. Hän uhraisi henkensä meidän tähtemme.
”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” (Joh. 12:23-24)

Elämästä on helppo puhua: se on tila, jonka voi tuntea, aistia, tajuta. Kuolema on siirtymistä johonkin näkymättömään, tuntemattomaan. Siksi  – sekä siihen liittyvien tunteiden vuoksi – kuolemasta on usein helpompi vaieta kuin puhua. – Joskus kuitenkin jokin tapahtuma, uutinen, kirja, elokuva tms. nostattaa pintaan vanhoja tunteita.

Eilen katsoin Yle Areenasta uusintaesityksen tv-filmistä, jonka yhtenä teemana oli sairastuminen ja kuolema. Sen ensiesitys oli päivälleen 6 v. sitten, 4 päivää ennen kuin läheiseni, joka elokuvassa näytteli kuolevaa, siirtyi itse rajan toiselle puolelle.
Olin tuolloin sairaalassa hänen vuoteensa äärellä, kuten olin ollut 3 sitä edeltävää viikkoa. Minulla oli vuode hänen huoneessaan, joten vietin siellä myös yöt.
Edelliset kuukaudet olivat olleet rankkoja. Omaan äitiini (joka kuoli ollessani 13v) liittyneitä tunteita nousi pintaan sitä mukaa kun äitipuoleni vointi heikkeni. Nuo 3 viimeistä saattohoitoviikkoa läheisen vuoteen äärellä olivat kuitenkin merkillisiä: omat tunteeni ikään kuin väistyivät, ja tilalle tuli – näin koin – Kristuksen Rakkauden vaikutus.
Läheiseni menehdyttyä katsoin tv-elokuvan Areenasta. Silloin vanhoja tunteita nousi taas vahvasti pintaan. Mutta eilen, nähdessäni elokuvan uudestaan, oli kuin olisin katsonut sensuroitua versiota. Aivan kuin siitä olisi poistettu tai lievennetty joitain läheiseni esittämiä kohtauksia tai repliikkejä, niin paljon vähemmän esitys kirvoitti tunteita kuin 6 v. aiemmin.

Aika parantaa haavoja, sanotaan. Tuntuu lohdulliselta ja rohkaisevalta tietää, että Jumala voi ja haluaa parantaa sellaisia(kin) sisäisiä tunteita ja haavoja, jotka eivät parane pelkästään ajan myötä.

Jeesuksen lupauksessa on myös jotain hyvin rohkaisevaa ja lohdullista:
”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani.”

Siellä, missä kirkastettu, ylösnoussut Kristus on, siellä on Kirkkaus, Rauha ja Rakkaus. Rakkaus, joka sulattaa pois pelon. Rakkaus, joka sanoo:
”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” (Jes.43:1).

Kristus, kutsut meitä seuraamaan Sinua, Rakkauden tielle. Elämän tielle. Kiitos siitä, että suostuit tehtävääsi. Kiitos että saamme seurata Sinua riippumatta siitä, paljonko ymmärrämme Jumalan suuresta pelastussuunnitelmasta ja ikuisesta elämästä.
Paavalin sanoin:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1.Kor.13:12).

Kiitos Jeesus myös siitä lupauksestasi, jonka annoit seuraajillesi ennen kuin sinut – kuten sanoit – ’korotettiin maasta’:  
”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28: 20)  

Muut tekstit: Ps. 31: 2-6, Jer. 8: 4-7, 1. Kor. 13 ja Gal. 2: 19-21.