21.1.2019. Eilisiltana ihailtiin komeaa täysikuuta lapsenlapsen kanssa, joka otti siitä puhelimellani kuvia (joista ohessa yksi).
Tänä aamuvarhaisella koiraa ulkoiluttaessani kuusta näkyi vain pieni siivu. Ajatukset olivat kuitenkin niin muissa asioissa, etten sitä sen enempää miettinyt. Myöhemmin kuulin kuunpimennyksestä, joka olisi ollut nähtävissä kirkkaalla aamutaivaalla vain hetkeä aikaisemmin, jos vain olisin tiennyt ja osannut katsoa…
Tällaisessa ’autuaallisen’ tietämättömyyden tilassa sitä kulkee, kun lukee uutisia vain satunnaisesti. Lohdutin itseäni toteamalla, että onneksi elämässä on tärkeämpiäkin asioita kuin taivaankappaleiden valonäytökset…

Jeesus hämmästyi – Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”
    Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani.  (Matt. 8: 5–13)

Isä(ntä) oli todella huolissaan palvelijansa puolesta. (Joh.ev:n mukaan kysessä oli hänen poikansa.) Poika tai palvelija, joka tapauksessa hän oli rakas ja tärkeä sadanpäällikölle. Tämän kiintymys ja hätä sairastuneen puiolesta herätti Jeesuksen myötätunnon. Hän oli valmis lähtemään pojan luo, mutta isä(ntä) esteli, sanoi ettei se ole tarpeen, sillä pelkkä sana Jeesukselta riittäisi parantamaan pojan.

Kuvittelen itseäni tuohon tilanteeseen. Jos poikani tai joku muu rakas läheiseni olisi halvaantunut ja kovissa tuskissa ja Jeesus tarjoutuisi tulemaan hänen luokseen parantamaan hänet… pystyisinkö sanomaan Jeesukselle että ei sinun tarvitse tulla, sano vain parantumisen sanat… – no en varmaankaan! Vaikka olisin nähnyt Jeesuksen tekevän kuinka monia ihmeitä tahansa tai kuullut niistä, olisin kyllä varmastikin hädissäni huudahtanut että oi kiitos Jeesus, tule kiireen vilkkaan hänen luokseen!

Jeesus hämmästyi tuon päällysmiehen poikkeuksellisen vahvaa uskoa, jonka kaltaista hän ei ollut maanmiestensä keskuudessa nähnyt. (Matteuksen tekstistä saa kuvan, että tuo päällikkö ei olisi ollut juutalainen, Johanneksen evankeliumissa hän oli kuninkaan virkamies).
Jeesus kohtasi arvostelua, epäluuloa, vastustusta ja vihamielisyyttä tiettyjen israelilaisten taholta – varmastikin paljon enemmän kuin mitä evankeliumeihin on kirjattu. Ja kuitenkin juuri tätä kansaa Jumala oli jo Abrahamista, Iisakista ja Jaakobista lähtien valmistanut hänen tuloaan varten.
Voisin kuvitella, että tuon virkamiehen uskonilmaisu antoi Jeesukselle voimaa kestää häneen kohdistuneita negatiivisia ajatuksia, sanoja ja tekoja.

Vahvaa ilmaisua – Matteus on ainoa evankelistoista, joka mainitsee Jeesuksen puhuneen israelilaisten ’ulos pimeyteen heittämisestä, itkusta ja hammasten kiristelystä’. Alkoi kiinnostaa tuo ja totesin hieman asiaa tutkittuani, että Matteus tuntui olleen erityisen ihastunut voimakkaisiin ilmauksiin, niin vertauksissa kuin yllä olevan tapahtuman yhteydessä. Matteuksen evankeliumissa itketään ja kiristellään hampaita kokonaista 5 kertaa. (Muistelen joskus lukeneeni, että hampaiden kiristely oli siihen aikaan tavallinen ilmaisu – ei siis Matteuksen itse keksimä.)

Valo, joka on tullut – Pimeydestä Johannes kirjoittaa Jeesuksen sanoneen:
”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.”
Miten eri tavoin Matteus ja Johannes ovatkaan kokeneet Jeesuksen opetukset ja kirjoittaneet niistä.

Joillekin sopii sellainen selkeä ’jos teet noin, siitä seuraa sitä ja sitä’ -opetus, jossa on mukana uhkaa, pelotteluakin. Toisia taas koskettaa ja vetää puoleensa Jumalan Rakkauden tunnistaminen. Itse kuulun jälkimmäisiin.
Mutta varmaan siksi, että Jumala tietää, miten erilaisia olemme, meille on tarjolla yllä olevasa tapahtumastakin 3 erilaista kuvausta (Matt., Luuk. ja Joh.). 

On ihana tietää, että vaikka Vapahtajamme olikin hyvillään löytäessään yhden niin vahvasti häneen uskovan, Hän ei vaadi meiltä tuollaista uskoa tullakseen luoksemme.
Hän tulee niiden luo, jotka kärsivät ja ovat hädissään. Joskus tuska estää huomaamasta Hänen läsnäoloaan, joskus se päin vastoin herkistää havaitsemaan tarjolla olevan avun.

Usko toisen puolesta – Ihana on myös tuo, kuinka Kapernaumin sadanpäällikön usko Jeesukseen riitti pojan parantumiseen. Jeesus ei kysellyt pojan omaa uskoa. Tämä selittää käsittääkseni myös sitä, kuinka henkilöt, joiden puolesta on rukoiltu ilman että he olisivat itse olleet paikalla, ovat parantuneet, tai muuten saaneet jollain ihmeellisellä tavalla avun vaikeaan tilanteeseensa.
Esirukouksissa Jumala taitaakin katsoa esirukoilijan uskoon (vaikka avuntarvitsijan oma usko tietenkin auttaa tilanteessa).

Jumala, anna meille usko Sinun ihmeelliseen, muutoksia aikaansaavaan, parantavaan Voimaasi.  Auta meitä luottamaan Rakkauteesi, joka haluaa meille hyvää, parasta, sellaista, mikä tuo meitä lähemmäs Sinua ja Rakkauttasi.

Kiitos että näet ja kuulet hätämme, tuskamme, kaikki vaikeutemme. Auta meitä suuntaamaan katseemme Sinuun, Kristus. Kiitos että olet meitä varten, joka päivä, kaikissa tilanteissa. Kiitos että kuulet meitä, kun kutsumme Sinua apuun. – Kiitos että tulit ja tulet luoksemme. 🙂 

The Sound of Silence – Simon & Garfunkel

Terve, pimeys, vanha ystäväni
olen jälleen tullut puhumaan kanssasi
sillä pehmeänä hiipivä visio
jätti siemenen itämään nukkuessani
ja aivoihini istutettu visio
pysyy yhä hiljaisuuden soinnissa
levottomissa unissa kävelin yksin
kapeita mukulakivikatuja
katuvalon loisteen alla
käänsin kaulukseni kylmään ja kosteaan
kun silmiini iski neonvalon välähdys
joka halkaisi yön ja kosketti hiljaisuuden sointia
ja kelmeässä valossa näin
kymmenentuhatta ihmistä, ellei enemmän
ihmisiä, jotka juttelivat puhumatta
ihmisiä, jotka kuulivat kuuntelematta
ihmisiä, jotka kirjoittivat lauluja
joita äänet eivät koskaan välitä edelleen
eikä kukaan uskaltanut häiritä hiljaisuuden ääntä
”Hupsut”, sanoin, ”te ette tiedä
hiljaisuus kasvaa, kuin syöpä
kuunnelkaa sanojani niin voin opettaa teitä
tarttukaa käsivarsiini niin että voin tavoittaa teidät”
mutta sanani putosivat kuin hiljaiset sadepisarat
kaikuivat hiljaisuuden lähteissä
ja ihmiset kumarsivat ja rukoilivat
tekemäänsä neon-jumalaa
ja kyltti väläytti varoittavat sanat
ja sanoi: ”profeettojen sanat on kirjoitettu
metrotunnelin seiniin ja vuokratalojen halleihin”
ja kuiskasi hiljaisuuden soinnuissa

Muut tekstit: Ps. 102: 16–23, 5. Moos. 10: 17–21, 1. Kun. 8: 41–43 ja Room. 1: 16–17.