16.4.18. Alkuvuodesta olin ystäväpariskunnan kanssa kuuntelemassa Serafim Seppälän luentoa ”Pyhät tilat”. Näimme kuvia vanhoista, armenial. kirkoista, joiden pelkistetyt seinäpinnat tuntuivat hohkaavan – kuvienkin kautta – ikiaikaisia rukouksia. Tauolla ystäväni huomasi pöydällä esitteen ”Valon tuoksu” – nimisestä seminaarista. ”Tuohan kutsuu jo nimensäkin puolesta”, hän totesi.

Alla olevan bloggauksen kirjoitin viime viikolla mielessäni se, miten ne kodit/talot, joissa olemme asuneet, ovat painaneet meihin jälkensä. Viime viikonlopun ”Valon tuoksu” -seminaari tarjosi kuitenkin toisenlaisen näkökulman: Serafim Seppälän verrattomat, kuvien ja huumorin elävöittämät luennot valottivat, millä tavoin kokonaisen kansan kulttuuri ja menneiden sukupolvien kokemukset heijastuvat eivät niinkään yksilöllisessä vaan pikemminkin yhteisöllisessä elämässä.
Vaikka inspiroiduinkin aika lailla, en nyt tätä bloggausta lähde sen pohjalta uusiksi kirjoittamaan. Youtube- videon kuitenkin vaihdoin armenialaiseen, ja sen alle armenial. rukouksen.

 

Tie, totuus ja elämä – Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” (Joh. 14: 1-7)

”Isäni kodissa on monta huonetta” – kohta nousi vahvasti esiin tekstistä. Mieleen tuli se, mitä äitipuoleni kysyi minulta tuonpuoleisista asuinsijoista sairasvuoteellaan, vähän ennen rajan toiselle puolelle siirtymistään. Siitä ajatukseni kulkeutuivat niihin maanpäällisiin huoneisiin, joissa olen tähän mennessä asunut: millaisia asioita olen niissä kokenut, mitä niistä kantanut mukanani tähän päivään saakka…? 

7 taloa – Jos tilapäisiä, opiskeluun ja lomiin liittyneitä asumisia ei oteta mukaan, olen asunut seitsemässä talossa. Aloin miettiä niihin liittyviä asioita ja keksin niille nimiä muistojen mukaan.
Ensimmäiset vuoteni asuin vanhempieni ja veljeni kanssa isovanhempieni asunnossa Rautatientorin varrella. – Mietin miten pienestä jotkut asiat saattavatkaan olla joskus kiinni…

’Komeljanttari’ – Mummuni isä, kauppias, oli verenperintönä saamiaan liikemiestaitoja hyödyntäen rakennuttanut talon (nk. Lackmanin liiketalon) ja asui siellä perheineen. Muppani, nuori pohjanmaalainen laulunopiskelija, asui talossa alivuokralaisena. Mummu ja muppa kertoivat usein ensikohtaamisestaan kadulla: katolta oli tipahtanut lunta ja mupan kasvoille levisi hymy. Mummuni rakastui hymyyn, ja mieheen. – Mummun isää vävykandidaatin ammatinvalinta ei miellyttänyt; sanoi että ”komeljanttaria ei tähän perheeseen oteta”, mutta mummu piti päänsä.
Vävykandi vaihtui – Isovanhemmilleni syntyi 3 poikaa ja viimeisenä äitini. Parikymppisenä äitini seurusteli erään opiskelijanuorukaisen kanssa. Kerran tuo kovasti rakastunut nuorimies halusi esitellä nuorikkonsa parhaalle ystävälleen – sillä seurauksella, että jonkin ajan kuluttua vietettiinkin äitini ja tuon parhaan ystävän häitä…
En tiedä missä vanhempani ensin asuivat, mutta ainakin isoveljeni ja minun synnyttyä asuimme  isovanhempieni huushollissa. – Ainut muisto tuosta talosta on se, kuinka minua yritettiin kaikin mahdollisin keinoin (jopa neulalla pistämällä) pitää hereillä. Kaikki ympärilläni hokivat etten saa nukkua (vaikka nukutti niin kovasti) ja että lääkäri tulee pian. Olin ottanut mummun kaapista pienen purkin, jossa oli niitä pieniä, kauniinvaaleanpunaisia helmiä, joita olin nähnyt mummun laittavan suuhun – ja olin ilmeisesti ehtinyt popsia aika monta digitalista, ennen kuin tilanne huomattiin. – Tuossa talossa elämäni alkoi, ja jatkui… – olkoon vaikka perustalo.

’Day O’ – Sitten me (isovanhempani ja ydinperheeni) muutimme Meritullinkadulle. Rauhallisen tunnelman ja raskaat huonekalut muistan, ja leveän ikkunalaudan. Sillä istuimme nuoren lastenhoitajan kanssa kuunnellen Harry Belafonten Banana Boat Song -singleä.  Muistan vieläkin ’Deeeo, de-e-eoo’n ja ’daylight come and we wanna go home’ sanojen kaiun
(https://www.youtube.com/watch?v=PMigXnXMhQ4). – Hassua, että tuollainen on jäänyt mieleen. Deeo-talosta.

’Apinalinna’ – Sitten perheemme muutti ihan omaan kotiin… Apinalinnaan (Tarmo Mannin antama nimi kolmelle teatteri- ja elokuvaväen asuttamalle talolle, jotka hän nimitti ylä-, ala- ja ilotaloksi; me asuimme keskimmäisessä, ilotalossa…). Apinalinna, ilotalo… hmmm… melko kyseenalaisia talonimiä. – Mutta eipä jäänyt lapsenmieleen tuosta talosta mitään kyseenalaista meininkiä; aika tavallisentuntuista elämää taidettiin elää.
Erotalo – Tuosta kodista muutimme toiseen taloon, ratikkapysäkin verran lähemmäs kouluani. Siellä, Tammitiellä, asuessamme syntyi pikkuveljeni – mikä ilonaihe! Mutta  vain vuosi sen jälkeen vanhempani erosivat, ja 4 v. myöhemmin äitini ja isoveljeni kuolivat. Ero- tai surutalo.

Draamatalo – Muutto Tapiolaan isän ja äitipuolen, pikkuveljen ja -siskon kanssa. Äitipuoleni oli monessa suhteessa äitini täysi vastakohta; elämä tuossa asunnossa oli yhtä draamaa… –  draamatalo siis.

Oma koti – Sitten aikuistuminen ja muutto omaan kotiin, kävelymatkan päähän entisestä koulustani (ja tulevasta työpaikastani, vaikken sitä silloin vielä tiennytkään). Huone, makuualkovi & keittokomero tuntuivat taivaallisilta: ah mikä tunne, henki kulki vapaasti. – Vapauden koti!
Nykykoti – Välillä asuminen maalla, isovanhempieni kesäkodissa, kunnes muutto nykyiseen kotiin, jossa miehen, lasten ja hauvelin kanssa on useamman vuosikymmenen ajan tullut koettua kaikenlaisia, enimmäkseen ihania ja valoisia, asioita.

Voi olla mielenkiintoista miettiä mielessään niitä koteja, joissa on asunut, kasvanut ja elänyt. Kaikki ne ja niiden asukkaat ovat vaikuttaneet meihin omalla tavallaan.
Jos on kokenut vaikeita asioita jossain kodissa, voi niitä tarkastella ikään kuin ulkopuolisen silmin, etäämmältä, menemättä tunnetasolla itse tapahtumiin.
Ja jos kipeitä asioita nousee pintaan, voi ne tuoda Vapahtajalle: Hän tietää ne kaikki: surumme, tuskamme – kaikki tunteemme. Voi antaa Hänen hoitaa, lohduttaa, parantaa haavoja, auttaa antamaan anteeksi (niin muille kuin myös itselle).

Mitä olemmekin kokeneet, voimme valita kiitollisuuden. Ja ajatella vaikka: kaikesta huolimatta – olen selvinnyt tähän päivään! Kiitos siitä!
Ja joka päivä voin löytää pieniä ilon ja kiitoksen aiheita.
Voi kiittää Luojaa siitä, että Hän auttaa ja antaa voimia, joka päivä.

Taivaallinen Koti – Ja kun jossain vaiheessa saavumme Isän meille valmistamaan taivaalliseen hengenkotiin, voisi kuvitella että sielu huokaisisi vähän niin kuin Harry Belafonten laulussa: koko yö on raadettu plantaasilla ja aamun sarastaessa päästään vihdoin kotiin lepäämään.
Mutta itse kuvittelen kyllä sen olevan jotain huikean paljon ihmeellisempää kuin pelkkää lepoon pääsyä.
Sillä viimeistään siellä – Kirkkauden kodissa – saamme nähdä Taivaallisen Kirkkauden!
Ja siellä me muutumme täysin! Siellä voimme todeta Paavalin tavoin:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.” (1.Kor.13:12) ja:
”Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2.Kor.18)

”Tiedätte kyllä tien” – Voin hyvin kuvitella sitä haikeutta, jota opetuslapset tunsivat, kun Jeesus sanoi lähtevänsä. 3 vuotta he olivat vaeltaneet Herransa mukana ympäri maata ristiin rastiin, välittämättä siitä, löydettäisiinkö yöksi kattoa pään päälle. Ja nyt Mestari oli jättämässä heidät. Tosin hän lupasi valmistaisi heille sijaa, jonne tulla.

Sija – sanasta tulee mieleen lähinnä leposija. Katsoin engl.kielisiä käännöksiä. Minusta ilmaus ”will receive you unto myself” on kaunis. Ja muutoinkin engl.tekstissä Jeesuksen sanat puhuttelevat minua tässä läheisemmin kuin suomennoksessa:
”And if I go and prepare a place for you, I come again, and will receive you unto myself; that where I am, there you may be also.”
Paikka (a place) – toisessa käännöksessä: ”My Father’s house has many rooms; if that were not so, would I have told you that I am going there to prepare a place for you? And if I go and prepare a place for you, I will come back and take you to be with me that you also may be where I am.  You know the way to the place where I am going.”  (Joh.14: 2-3)

Yhteyteen – Nuo sanat ’receive unto myself’  ja ’to be with me’ kertovat minulle enemmän kuin olemisesta jonkun luona. Ne kertovat erittäin läheisestä yhteydestä.
Paikka, valmistettuna – Tämä sana ’paikka’ nousi mieleeni viime viikonkin tekstissä. Ja se kuinka tuo sana (samoin kuin ’huone’ tai ’talo’) voi tarkoittaa myöskin tilaa, jossa saa olla osallinen Hänen Valostaan, Kirkkaudestaan ja Rakkaudestaan. Yhteydessä Hänen kanssaan.
Vaikka Jeesus puhuukin opetuslapsilleen tuonpuoleisesta paikasta, voimme kohdata Hänet jo täällä maan päällä eläessämme.
Kristus on valmistanut tien tuohon paikkaan. Hän kutsuu, yhteyteensä, meitä kaikkia; Kirkkauden tilaan.

Kristus, Sinä valmistat meille asuinsijan ajan tuolla puolen, ikuisuudessa. Kiitos siitä.
Kiitos myös siitä, että kutsut meitä yhteyteesi myös tässä ajassa, tuntemaan Kirkkauttasi, Rakkauttasi ja Rauhaasi.
Jotta voisimme täällä Maan päällä, missä sitten asummekin, elämmekin, liikummekin, mitä teemmekin… heijastaa Sinun Valoasi.

Sacred Song – Pyhä laulu Geghardin luostarissa (Armeniassa)

Matkustavaisten rukous:

Elämään johdattaja, totuuden polku,
Herramme Jeesus Kristus:
sinä johdit Joosefin Egyptiin,
Israelin kansan Punaisenmeren yli,
Mooseksen Siinain vuorelle,
hänen kansansa lupauksen maahan,
ja sinä kuljit Kleopaan ja muiden kanssa Emmaukseen.

Rukoilen sinua, Herra,
johdata minut ja toverini kulkemaan
edessämme oleva matka rauhassa.
Pelasta meidät näkyviltä turvallisesti päämääräämme.
Sillä sinä olet meidän tiemme,
totuutemme ja elämämme.
Kunnia ja ylistys olkoon sinulle
nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Hovhannes Garnilainen (k. 1245)
Kirjasta Valon aamu – Armenialaisia rukouksia. (suom. Serafim Seppälä)

Muut tekstit: Ps. 66: 3-9, Ps. 126 5., Moos. 30: 19-20 ja Hepr. 11: 2, 13-19.