28.12.2017 
Avunkivi – Samuel otti kiven ja asetti sen Mispan ja Senin välille. Hän antoi kivelle nimen Eben-Eser, Avunkivi, sanoen: ”Tähän asti Herra on auttanut meitä.” (1. Sam. 7: 12)
Eben-Eser – Enpä tiennyt 70-luvulla tuon nimen merkitystä. Se laittoi kuitenkin pohtimaan, mitkä asiat oikeastaan ovat elämässämme johdatusta, mitkä omien valintojemme seurausta ja mitkä kumpienkin yhdistelmää. – Voiko sitä loppujen lopuksi edes tietää?
Eräs opettajani ehdotti 70-luvun alussa että lähtisin Sveitsiin opettajaseminaariin. (Silloin ei vielä voinut opiskella Suomessa steinerkoulunopettajaksi). Minuahan ei tarvinnut paljon suostutella: rakastin matkustamista ja innostuin ajatuksesta opiskella ulkomailla, ja pedagogiikan lisäksi opintoihin kuului myös muita minua kiinnostavia aiheita.
Suomeen palattuani minua pyydettiin useampana vuonna luokanopeksi. 8 vuotta luokanopena tuntui kuitenkin liian sitovalta ja pitkältä työrupeamalta, aineopena olin vapaampi katsomaan vuoden kerrallaan, miten haluaisin jatkaa.
Ja kuin ollakaan, vaikka pidin aineopena toimimisesta, yhtäkkiä aloin tuntea vetoa varhaiskasvatukseen (tietämättä laisinkaan, mitä olisi edessä). Lähdin siis Saksaan opiskelemaan varhaiskasvatusta ja innostuin tosissani. Ajattelin että tämä on niin hyvä juttu, että kyllä Hkiin pitää saada steinerpäiväkoti. Sellaisen perustamiseen tarvittiin tuolloin kuitenkin Suomessa hankittu koulutus, joten menin opiskelemaan Ebeneseriin. (Huomasin googlatessani että toimii nykyisin museona… – Onneksi on mieli pysynyt nuorena… muuten olisi voinut iskeä jonkinlainen muumiofiilis…)
Kuin tilauksena – Opintojeni loppuvaiheessa kävi ilmi, että odotin lasta – tai kuten myöhemmin selvisi – kaksosia (ihanin lahja mitä saatoin elämääni kuvitella). Varhaiskasvatusopinnot olivat siis olleet kuin tilaus tilanteeseen…
Kaksosten täytettyä 3 v. entisen kouluni esiluokanope jäi eläkkeelle ja ehdotti minua tilalleen. Sekin tuli kuin tilauksena. Olin aloittamassa pk-opena saman kadun varrella tuona syksynä perustettavassa päiväkodissa (vaikkei ollutkaan ideaalia, että omat lapset olisivat hoidossa samassa paikassa). Tilalleni löytyi toinen pk-ope ja vein lapseni tuohon pk:iin puolipv-hoitoon toimiessani itse koulun eskariopena.
Johdatuksen, omien valintojen ja lahjaksi saatujen asioiden yhteissummaa? Tavattoman kiitollinen olen joka tapauksessa, että kaikki tapahtui juuri niin kuin tapahtui.
Kun Hän auttoi – Montakohan Eben-Eser -kiveä voisikaan laittaa merkiksi niistä kerroista, jolloin Herra on auttanut meitä elämässämme? Moniako kiitosaiheita löytyisikään, kun oikein alkaisi miettiä? Niin monet asiat kun voivat tuntua niin itsestäänselviltä, pelkiltä sattumilta, sellaisilta, jotka muuten vain (tai ihan vain omasta ansiostamme) ovat tulleet eteemme.
Huomaanko miten usein Jumala on ollut apuna, isoissa ja pienissä asioissa… haasteellisissa, vaikeissa, toivottomiltakin tuntuneissa tilanteissa…?
Oi, yhtäkkiä pikkuiset sileät kivet, eri maista tuodut, joita olen laittanut ikkunanlaudalle jouluseimen kummallekin puolen, saavat uuden merkityksen: tästä lähin ne saavat olla symbolisia avunkiviä, kiitoksenosoituksia Jumalalle, joka on auttanut meitä tähän asti.
Pelkosenniemen eben-eser – Joulupäivien jälkeen aloin selailla isoja pahvilaatikoita, jotka veljeni oli tuonut minulle joulukuun alussa. Ne ovat täynnä isämme säilyttämiä kirjeitä, kuvia ja muita muistoja.
Eilen löysin kirjeen (tähän mennessä ainoan sota-aikoihin liittyvän), jossa talvisodan aikainen isäni taistelutoveri muisteli, kuinka hän ja isäni olivat rämpineet Pelkosenniemellä litimärkinä ja vaatteet olivat jäätyneet panssareiksi heidän ylleen pakkasen kiristyttyä – 20:een. Isäni sormet olivat jäätyneet ja hänet vietiin sairaalaan. Seuraavaksi he olivat kohdanneet Niinisalossa, jossa isäni oli toiminut kouluttajana.
Olinkin aina miettinyt, miten isäni oli kestänyt sodan kauhuja, herkkäluontoinen kun oli. – Näkikö Jumala, ettei hän olisi kestänyt enempää?
Tilanne ei varmaan ollut isälleni helppo – kyllä kai miehet mieluummin olisivat sankareita, jotka kestävät mitä vaan ja taistelevat tantereella viimeiseen saakka.
Olikohan kyseessä sama paikka ja päivä, joista bloggasin itsenäisyyspäivänä? Se, kun lämpötila jäähtyi yöllä plussa-asteista – 40 asteen pakkaseksi? Se, minne Pelkosenniemellä taistellut rykmentti pystytti myöhemmin kiven merkiksi: “Tässä auttoi Herra”?
(Tuota blogatessani en tiennyt että nuo sanat oli otettu tuosta raamatunkohdasta ja että tuo muistomerkki itse asiassa oli Eben-Eser – avunkivi.)
Uuden Vuoden kynnyksellä rukoukseni on:
Herra, kiitos, että olet tähän asti auttanut meitä. Autathan vastakin? Anna Vuoden 2018 olla Ilon, Rauhan ja Onnellisuuden Vuosi. Suo meille – henkilökohtaiseen elämäämme, kansakunnallemme ja koko ihmiskunnalle – tulevana vuonna monia aiheita eben-esereihin.
Suo että muistaisimme kiittää Sinua kaikesta avustasi ja johdatuksestasi omassa ja läheistemme elämässä. Kiitos että olet kanssamme, kiitos että olet apumme ja turvamme!
You Are My Hiding Place – Selah
“Sinä olet turvapaikkani
täytät aina sydämeni vapauden lauluilla
aina kun olen peloissani
luotan Sinuun
sanokoot heikot: olen voimakas
Herra on vahvuuteni
luotan Sinuun”
Uudenvuodenaaton tekstejä ovat myös mm: Ps. 121, Valit. 3: 22-26, 1. Piet. 1: 22-25 ja Luuk. 13: 6-9.
Onnellista ja siunattua Uutta Vuotta 2018!