Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2021

Nöyrä Kuningas

28.11.2021. Adventus Domini (lat., Herran saapuminen/tuleminen), adventinaika merkitsee  jokaiselle erilaisia asioita: joulunvalmistelutouhuja, piparien leivontaa, lasten joululahjatoiveita, joulusiivousta, tunnelmallisia iltoja kynttilänvalossa teekupin kanssa viltin alla, hiljentymistä ja rauhaa… – tai jotain ihan muuta.

Adventin aika on Joka vuosi jollain tavalla erilainen. – Mitä odotan tai toivon tältä Adventilta? Tänä vuonna tulee ehkä ensimmäisenä mieleen terveenä pysyminen, niin että voimme kokoontua perheen kanssa, ja että joulunvietto sujuu kaikin puolin levollisissa merkeissä.

Eräs jouluaatto (ennen koronaa) kului terveysasemalla, Kirurgisessa sairaalassa ja apteekin jonossa, kun eräs läheinen sairastui äkisti. (Jouluaattoilta, ja apteekki täynnä väkeä, ihmettelimme.) – Iltamyöhään tultiin kotiin.
Kun pahoittelin, että jouluaatto meni näin, kuskina toiminut poikani totesi, että sitä vartenhan Joulu on – että ollaan toista varten, apuna ja tukena, kun sitä tarvitaan. Niinpä, totesin.

Tulipa todettua, että itsellä voi olla hyvät suunnitelmat päiviä varten, mutta koskaan ei voi tietää, miten ne loppujen lopuksi sujuvat. – Aina minusta kuitenkin kannattaa odottaa ja toivoa parasta.
Millaisia odotuksia
ja toiveita sinulla on Adventin ajalle? Tai Joulun ajalle? 

Valo tulee pimeään – Valon kaipuusta kertovat iltojen pimetessä syttyvät ulkovalot pihoilla ja ikkunoissa. Ajattelen, että olemme tosi onnekkaita täällä Pohjolassa, kun voimme vuoden pimeimpänä aikana odottaa Joulun saapumista. Ja juhlia syvän pimeän keskellä Suurinta Valoa, joka tuli maailmaan, kutsuakseen meitä kaikkia pimeydestä valoon.

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.”
    Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
      – Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.

Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
      – Hoosianna, Daavidin Poika!
        Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
        Hoosianna korkeuksissa!  (Matt. 21:1–9)

Aasintamma ja varsa saivat toimittaa suurta tehtävää: olla kuljettamassa taivaitten Kuningasta pyhään kaupunkiin. Eipä ollut niillä aamulla vielä aavistustakaan, mihin niitä tarvittaisiin. Ja kuka tarvitsisi. – Työn suoritettuaan ne vietäisiin takaisin isännälleen, ja ne jatkaisivat elämäänsä kuten ennenkin.

Mutta tuona päivänä ne saivat olla suuren tapahtuman keskiössä. Ihmiset levittivät tielle vaatteita ja puiden oksia ja huusivat iloisia tervehdyshuutoja. Ilmassa oli innostunutta odotusta. Se oli merkillinen kokemus rauhaisaa elämää viettäville kotieläimille, joiden arjessa ei yleensä tapahtunut mitään yllättävää; päivät seurasivat toisiaan samanlaisina, samoin arkirutiinein.

Mietin, mikä olisi meidän ihmisten reaktio, jos meitä ihan yllättäen tultaisiin hakemaan  johonkin merkittävään tapahtumaan. Meille sanottaisiin, että meitä tarvitaan, ja olisi heti lähdettävä. Jokin tärkeä tehtävä odottaisi, ja meitä tarvittaisiin suorittamaan se. Muuta meille ei kerrottaisi.

Heräisikö meissä innostus ja kiinnostus: mikä meitä mahtaakaan odottaa tänä päivänä?
Tai toteaisimme, että totta kai avuksi tullaan, kun kerran tarvitaan. Ja lähtisimme heti hakijan mukaan.
Vai pitäisikö meitä pyytää, anella ja houkutella kovastikin? Nousisiko vastustus, vaikeus irrottautuma tutusta ja turvallisesta olemisesta tai päivärytmistä: menköön joku toinen, minä tahdon jäädä kotiin. 

Mutta jos kuulisimme, että itse Taivaiden Kuningas on juuri parhaillaan saapumassa kotikaupunkiimme tai asuinpaikallemme, tuskin kukaan jäisi kotiinsa. Halu nähdä Hänet voittaisi kaiken vastustuksen,  mukavuudenhalun, väsymyksen, pelon, epäuskonkin.
Ryntäisimme Häntä vastaan, suurin odotuksin, tai vaikka vain uteliaisuudesta.

Kun on kauan odotettu hyvää, oikeudenmukaista hallitsijaa, joka tuo avun ja vapautuksen vihollisen vallan alta, on käsittämättömän suuri asia, kun tuo hetki vihdoin koittaa.
ihmisjoukko huusi: “Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!     Hoosianna korkeuksissa!” 

Vapauttaja, Messias tuli, mutta Hän toimi eri tavalla kuin oli kuviteltu. Hän tuli vapauttamaan meitä ajatuksista ja asenteista, jotka eivät ole hyväksi meille itsellemme eikä muille, eivätkä ole Jumalan tahdon mukaisia. Hän tuli näyttämään meille Valon tien omalla elämällään, omalla esimerkillään. Nöyränä, mutta koko ajan fokus suuressa tehtävässään. Veljenä, Ystävänä, Kanssakulkijana, mutta samalla Kaikkeuden Herrana. – Käsittämätön yhtälö, kun sitä oikein alkaa ajatella. 

1. adventtisunnuntain otsikko on ‘Kuninkaasi tulee nöyränä’. Sitä kuvastaa myös ylläoleva evankeliumikohta, jossa Hän saapui Jerusalemin kaupunkiin aasilla ratsastaen.

Andrea Bocelli saapuu Believe (Usko) -nimisellä  maailmankiertueellaan tammikuussa Suomeen. Ei tosin pääkaupunkiin, vaan Tampereelle. Toivottavasti pandemia ei aiheuta esteitä A.B:n kiertueelle ja tapahtumien toteutumiselle. Tai jos niin käy, siinä on omat syynsä.
Lapsena sokeutunut Andrea Bocelli on suosikkioopperalaulajani. Ei vain lauluäänensä vuoksi, vaan myös siksi, että hän ei ole antanut menestyksensä nousta päähän, vaan huokuu lempeyttä, nöyryyttä, rakkautta, ja kiitollisuutta Kaikkivaltiaalle, Hän käyttää Luojalta saamaansa laulamisen lahjaa toimien eräänlaisena hyväntahdon lähettinä.

Alla olevassa videossa hän laulaa “Gloria in excelsis Deo” – hymnin (Kunnia Jumalalle korkeuksissa), toiselta nimeltään ‘Kuului laulu enkelten’.

Angels We Have Heard On High  – Andrea Bocelli

Vapahtajamme, auta meitä käsittämään, mitä kaikkea merkitsee se, kun Sinä saavut luoksemme. Avaa sydämemme toivottamaan Sinut tervetulleiksi, koteihimme, työhön, arkeen ja juhlaan, iloon ja suruun, kaikkiin tilanteisiimme – koko elämäämme.
Kiitos Kristus, että tulit, ja kiitos että tulet. 🙂

  1. Adventin muut tekstit: Ps. 24:7–10, Jes. 62:10–12 ja Room. 13:11–14.

Hyvää Adventin aikaa!

Missä rakkautta siellä Jumala

18.11.2021. Apua hermosärkyyn – Kun uuden ulkokuntoilulaitteen kokeilusta saatu säären hermosärky oli jatkunut 5 viikon ajan, kävin toissapäivänä poikani kehotuksesta hierojalla.
Oli asiaan perehtyvä ammattilainen: tutki jalan asennon ja liikeradat ja koputteli jalkapöytää todeten ettei ollut murtumaa. Hieroessa löysi hermokivun aiheuttajan: pakarassa sijaitsevan piriformis-lihaksen. (Kireäksi jumittunut piriformis voi kuulemma olla syy myös iskias-vaivoihin sen painaessa hermoa.) 
Lihas saatiin pehmeäksi. Hermosärky hellitti. 
Hieroja näytti yksinkertaiset pakara- ja reisilihasten aktivointi- ja vahvistusliikkeet sekä venytysliikkeet.  Tuntui kuin olisi käynyt yhtaikaa lääkärissä, hierojalla ja fysioterapeutilla. 🙂

Miten autuas olo, kun hermosärky lähti. Elämä tuntuu nyt täysin toisenlaiselta. Noiden viikkojen aikana ajattelin usein myötätunnolla ihmisiä, jotka kärsivät jatkuvasta hermokivusta, joihin ei löydy helpotusta. Mistä ammentaa voimaa jaksaa säryn kanssa viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen?

Viime viikonloppuna osallistuin ‘Kipu koskettaa kaikkia’ -koulutukseen (sattumoisin itselleni ajankohtainen aihe). Siinä mm. käytiin läpi eräs rentoutumiskeino: 18-vaiheinen progressiivinen rentoutumisharjoitussarja, jonka voi tehdä melkeinpä missä vain istuen, melko huomaamattomasti (vaikka bussissa).
Kun siirtää tietoisesti huomion kehon eri osiin ensin niitä jännittäen ja sitten rentouttaen, voi huomata kivun hellittävän, Varsinkin kun on toistanut harjoitussarjaa säännöllisesti 2k/pv,  pitemmän aikaa, krooniseksikin muuttunut kipu voi alkaa helpottaa, kertoi harjoitussarjaa ohjannut, vuoden 2018 fysioterapeutiksi valittu Kirsti Niskala.
Vähitellen lihasten jännittämisen voi oppia tekemään pelkästään mielessään, (Toimii yhtä hyvin kuin jos jännittäisi lihasta.)

Huomio Kaikkivaltiaaseen Itse olen kokenut aiemmin nivelrikkopolveni kanssa, mikä vaikutus on sillä, kun siirtää huomion pois kivusta. Kun polvi on oikein kiukutellut, olen kääntänyt huomioni Jumalaan, ja alkanut ylistää Häntä. Voi kuulostaa kummalliselta, mutta se on toiminut: kipu on hellittänyt. (Hermosärky oli kyllä huomattavasti haastavampi juttu kuin tavallinen kipu!)

Miten kiitollinen saakaan olla siitä, jos ja kun saa elää kivutta! Kun kipua ei ole, kivutonta olotilaa pitää itsestäänselvyytenä. Kuluneiden viikkojen jälkeen pidän sitä kuitenkin (taas kerran) suurena lahjana, jonka haluan muistaa lisätä kiitollisuudenaihelistaani, joka päivä. Sekä pyytää apua ja helpotusta kivuista kärsiville.  

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
    Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
    Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
    Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
    Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”  (Matt. 25:31–46)

Tämä Jeesuksen kuvaus on aina koskettanut minua syvästi. Varsinkin nuo sanat:
‘Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’

Ja ‘’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’

Leo Tolstoi on kirjoittanut aiheesta Joulukertomuksen nimeltä Missä rakkautta siellä Jumala. Se on julkaistu myös lyhennettynä sadun muotoon, jossa juoni kulkee suurin piirtein näin: 

Suutari Adjevits (Martyn Avdeits) asuu pienessä kellarihuoneessa, joka on myös hänen verstaansa. Katutasossa olevasta ikkunasta hän näkee ohikulkevien ihmisten jalat.
Eräänä kylmänä talvipäivänä lumen tuiskutessa hän pyytää kadunlakaisijan lämmittelemään ja tarjoaa tälle teetä ja puolet leipäpalastaan. Sitten kumpikin palaa työhönsä.
Adjevits pyytää sisälle myös ohikulkevan köyhän äidin ja tämän lapsen, jonka kengät ovat puhki kuluneet. Avdeits tarjoaa heille teetä, ja antaa lapselle kengät ja äidille vaimovainajansa huivin.
Hän sovittelee myös torimyyjän ja omenan nälkäänsä kähveltäneen pojan välit. 

Illalla Avdeits lukee ainoaa kirjaansa, vaimonsa Raamattua. Sitten hän huokaa: “Kunpa joskus saisin nähdä Sinut, Herra. Silloin kaikki olisi helpompaa.”
Silloin huone täyttyy valolla ja Adjevits kuulee sanat: “Adjevits, Minä olen ollut tänään luonasi.”  Avdejts huudahtaa: “Milloin, Herra?” 

“Olin luonasi kun kutsuit kadunlakaisijan sisälle, ja kun annoit lapselle kengät ja äidilleen huivin, ja kun autoit torimyyjän ja pojan sovintoon. Sen mitä teit heille, olet tehnyt Minulle.”

Oi kunpa osaisimmekin huomata, milloin lähimmäisemme kaipaa apuamme. Kunpa meillä olisi silmät huomata, milloin voimme olla apuna, halua ja voimia ojentaa kätemme, tarjota käytännön apua sitä tarvitsevalle. Lohduttaa ja rohkaista hauraassa tilanteessa olevaa..
Pyyhi meistä itsekkyys ja itsekeskeisyys. Pehmitä sydämemme, niin että toisen hätä koskettaa meitä. 

Kristus, Anna meidän nähdä lähimmäisemme Sinun silmin.  Anna sydäntemme sykkiä Sinun Rakkauttasi, niin että voisimme tuoda sitä sinne, missä sitä erityisen paljon tarvitaan. Johdata meidät huomaamaan, milloin me voimme olla avuksi, ja anna meille siihen intoa ja voimaa.
Anna Valosi säteillä meihin, niin että voisimme olla toisille valona. 

Auta myös, että itse osaamme ottaa vastaan apua ja tukea, kun sitä tarvitsemme. – Joskus antaminen voi olla helpompaa kuin vastaanottaminen.
Auta ettei kukaan jäisi yksin ongelmineen, vaan saisi avun.

Kristuksen laki – Galatalaiskirjeessä kehotetaan:
‘Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.’ (Gal.6:2)

Kristus, tarvitsemme tässä apuasi ja voimaasi. Kiitos Rakkaudestasi. Kiitos että olet kanssamme, joka päivä, kaikissa tilanteissa. 🙂

Ubi Caritas  – Taizé

‘Ubi caritas et amor, ubi caritas Deus ibi est’

Suomal. sanat: ‘Missä rakkaus ja laupeus, missä rakkaus, siellä Jumala’

Muut tekstit: Ps. 143:1–10, Dan. 12:1–3 ja Ilm. 20:11–21:1.

Valvokaa

12. 11.2021. Päivisin on kaikki ok, mutta kun pimeä laskeutuu jo ennen viittä ihan kuin päivä olisi jo ohitse – silloin hiipii marraskuun blues hiljaa sisään. Valon valtavan, kokonaisvaltaisen merkityksen elämiseen ja olemiseen huomaa erityisesti silloin kun pimeys valtaa alaa.  

Mistä voimaa jaksaa pimeät illat matkalla kohti Valoa?
Itselleni tulee ensin mieleen kynttilänvalo ja mintulta maistuva tummasuklaa. Ja hauveli, jonka iloa pimeä ei himmennä. Palokärki, joka käy ahkeraan lintulaudalla. Tähdet, jotka kurkistavat silloin tällöin pienistä pilvipeiton rakosista. Se että tietää että huomisaamuna on taas valoisaa.
Ja ehkä myös kaikki ne ihanat asiat jotka ovat vielä edessä, tiesi niistä sitten tai ei…
Ja tietty Hän, jota voimme pyytää psalmilaulajan tavoin ravitsemaan meitä armollaan joka aamu, voidaksemme iloita jokaisesta elämämme päivästä… 

Anna meille ilo – Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.
Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. 
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: ”Palatkaa tomuun, Adamin lapset.”
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi! Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
(Ps. 90:1–6, 12–15)

Miten paljon iloa pieni, aina hyväntuulinen hauvelini tuokaan elämääni joka päivä. Se on kyllä oikea Jumalan lahja, ajattelen. Se löytää joka hetkestä mahdollisuuden johonkin hyvään (paitsi silloin kun lähden jonnekin ottamatta sitä mukaan).
Kun auringonsäteet osuvat sohvaan, se hyppää heti nauttimaan valosta ja lämmöstä. Kun menen keittiöön, se seuraa toivorikkaana perässä: jos vaikka jokin herkkupala tipahtaisi kuonon eteen.
Sillä on paljon pehmoeläimiä arkissa (vanha kori, josta pellavakankaalla päällystäessä tuli ihan selvä Nooan arkki). Pitkin päivää se valitsee arkista jonkun pehmolelun, jonka asettaa etutassujensa päälle katsoen vetoavasti: leikitäänkö?

Hauvani elää joka hetken täydesti – valveilla ollessaan. Suuren osan päivästä se nimittäin  nukkuu. Niin kauan kuin se saa levätä emäntänsä lähellä, sillä on turvallinen olo ja se nukkuu syvää, rauhallista unta. Koiranvaisto havahduttaa sen kuitenkin heti hereille, kun turvanlähde lähtee viereltä. Se nousee ja lähtee mukaan, vaikka vain toiseen huoneeseen. 

Turvanlähteeni – Ajattelen omaa Turvanlähdettäni. Hän ei poistu viereltä, vaan on aina kanssani. Pelkkä tieto Hänen läsnäolostaan tuo rauhan. kiitollisuuden ja ilon sydämeen. Minun on vain aina välillä muistutettava itseäni Hänen mukanaolostaan elämässäni.
Hänen Henkensä minussa, ja sinussa. Lahjana meille annettuna. Miten ihana asia!

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (Matt. 24:36–44)

Valvokaa, kehottaa Jeesus. Eihän hän tietenkään tarkoita, ettemme voisi nukkua syvästi yöuniamme. Vaan että olisimme valmiita. Valmiina milloin vain Vapahtajan saapumiseen.
Ihmisen Pojan tuloa on odotettu jo useamman tuhannen vuoden ajan. Siltikin meitä kehotetaan olemaan valmiit Hänen tuloonsa. 

Milloin Hän sitten tulee? – ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä”, sanoo Jeesus.
Mitä minulle/sinulle merkitsee, että on valmis Ihmisen Pojan tullessa? Miten meidän tulisi valmistautua tai olla siihen valmiita?
Raamatussa on siihen liittyviä kohtia, joihin ymmärrykseni ei vain yllä. Jotkut kohdat kun ovat ristiriidassa toistensa kanssa.
Aiheeseen liittyviä erilaisia tulkintoja, oletuksia ja odotuksia on ollut kautta aikojen. 

Siksi Kristuksen tulemiseen liittyvät tekstit ovat aina olleet minulle jossain määrin vaikeita. En oikein tiedä, miten minun pitäisi niihin suhtautua.
Voin tietenkin kuvitella kaikenlaista siihen liittyvää. Voin muistella niitä ilmestyksiä/visioita,  joissa olen nähnyt välähdyksen Hänen kirkkaudestaan. Ja ajatella, että kun Hän tulee, se tulee olemaan jotain niin  häikäisevää ja ihmeellistä, että jokainen, joka sen saa nähdä, mykistyy ihmetyksestä ja kunnioituksesta, ehkä pelostakin, vaipuu polvilleen, kumartaa maahan saakka… – jotain tuontapaista voin kuvitella.  

Vaikka emme tiedä Ylösnousseen Vapahtajamme saapumisaikaa ja hetkeä, on ihanaa, että jo runsaan parin viikon kuluttua alkaa aika, jolloin voi virittäytyä Hänen syntymäjuhlansa odotukseen ja viettoon. Adventin aika on minusta ihanaa aikaa! 🙂

 

Valmiina? – Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että yhtä tärkeää kuin on olla valmiina Kristuksen tulemiseen, yhtä tärkeää on olla valmis lähtemään täältä minä hetkenä hyvänsä.
Sillä emmehän me tiedä omaa lähtöhetkeämme sen enempää kuin sitä, milloin Hän tulee. 

Miten haluaisin lähteä tästä maailmasta? Kiitollisena, tulee ensimmäisenä mieleen. Kiitollisena kaikesta, mitä olen saanut kokea. oppia ja tehdä. Kiitollisena rakkaista, ystävistä ja läheisistä.
Tuntien ettei mitään sellaista jäänyt tekemättä, mitä minun oli täällä tarkoitus tehdä. Eikä sanomatta, mitä lähimmilleni halusin sanoa.
Ja sitten on tämä käytännön juttu: että olisin saanut läpikäytyä kaapit, hyllyt ja nurkat, niin etten jättäisi jälkeeni kohtuutonta urakkaa jälkipolvelle.

Rakas Jumala, anna meille viisautta, että osaisimme nähdä asioiden tärkeyden siten, kuin Sinä ne näet. Kiitos Valostasi. ja Rakkaudestasi meitä kohtaan. 🙂

Ps. Edellä mainitsemaani hyllyjen läpikäymiseen liittyen: löysin Aleksandr Solženitsynin rukouksen, mummuni talteen ottamana kellastuneena lehtileikkeenä (ehkä vuodelta 1970, jolloin A.S:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto).
(Laitan sen tähän ja koetan kääntää suomeksi.)
Vankileirien, karkotusten, teostensa julkaisukieltojen, syöpään sairastumisen ym. koettelemusten jälkeen Aleksandr Solženitsyn saattoi todeta uskonsa Jumalan hyvään tahtoon säilyneen.      

BÖN

Vad lätt det är för mig at leva med dig, Herre!
Vad det är lätt för mig att tro på dig!
När mitt förnunft står rådvillt med sina tvivel
eller just skall kapitulera,
när de intellligentaste bland människor inte ser längre
än till kvällen på den dag som nu är och inte vet
vad de har att göra i morgonen –
då sänder du mig en klar förvissning
om att du är och att du vill ordna så
att inte alla det godas vägar skall stängas.

På toppen av jordisk berömmelse ser jag
med förvåning tillbaka på den väg  som ledde
genom hopplösheten –
och hit, där jag kunnat skicka
mänslkligheten en reflex av dina strålar.

Och allt det som ja g ännu skall kunna reflektera –
— det kommer du att ge mig.
Och allt det som jag inte rår med –
det har du, naturligtvis, bestämt för andra.

Alexander Solsjenitsyn   (Käännös Sven Stolpe)

(Artikkelin alla mainitaan, että tuo rukous julkaistiin noihin aikoihin eri puolilla Eurooppaa.)

RUKOUS

Kuinka helppoa minun onkaan elää Sinun kanssasi, Herra!
Miten helppoa minun on uskoa Sinuun!
Kun järkeni epäröi ja epäilee
tai on juuri luovuttamassa 
kun kaikkein älykkäimmät ihmiset eivät enää näe
pitemmälle kuin saman päivän iltaan
eivätkä tiedä mitä heidän tulisi tehdä huomenna –
silloin Sinä lähetät minulle selkeän vakuutuksen
siitä, että Sinä olet ja että haluat järjestää niin
ettei kaikkien hyvien teitä suljettaisi.

Maallisen maineen yltä katselen 
hämmästellen takaisin tiehen, joka johti
toivottomuuden läpi –
ja tänne, josta olen voinut lähettää
ihmiskunnalle heijastusta säteistäsi.

Ja kaiken sen, mitä voin vielä heijastaa –
sen Sinä annat minulle.
Ja kaiken sen, mihin en kykene –
sen Sinä, tietenkin, olet päättänyt antaa toisille.

Muut tekstit:  Ps. 94:8–15, 1. Tess. 5:2–11 ja Matt. 24:36–44. 

Kahden valtakunnan kansalaisena

6.11.2021. – “Taide, joka ei anna ihmisille uskoa, toivoa ja iloa, on harhateilläsanoi elokuvaohjaaja Andrej Tarkovsky.
Kävin hiljattain katsomassa kahta esitystä: ‘Paahtimo’ ja Niin kuin taivaassa‘. – Toinen niistä tarjosi katsojilleen uskoa, toivoa ja iloa.

Paahtimo käsitteli komedian keinoin mm. työnhakuun liittyviä haasteita ja kritisoi tuotantoetiikkaan liittyviä eettisiä kysymyksiä. Näytelmässä kuvattiin kaunistelematta ja vahvasti karrikoiden maailman menoa. Alapäänsanoja viljeltiin runsaasti (yleisön naurattamisyritystäkö vai vaan kuvastamaan vallalla olevaa puhetapaa, tiedä häntä). Vaikka näytelmässä oli hyviä pointteja ja huvittaviakin kohtia, itselleni jäi esityksestä lähinnä huono maku suuhun. – Ehkä se oli käsikirjoittajan tarkoituskin.  

Niin kuin taivaassa – musikaali oli sitten ihan toista maata. Siinäkin kuvattiin ihmisten valheellista ja halpamaista käyttäytymistä toisia kohtaan, mutta vastapoolina olivat hyvätahtoiset henkilöhahmot, jotka myötäelivät ja tukivat heikommassa asemassa olevia.  Toisista välittäminen, kannustaminen, rohkaisu, ystävyys ja yhteishenki muodostivat sekä yksilöitä että yhteisöä kantavan voiman.
Myös katsojiin: välittyi usko hyvään, toivo paremmasta, ilo elämästä. Ja kuten naispääosan esittäjä totesi: vahva luottamus siihen, että elämä ei pääty kuolemaan.

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin. Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein! Silloin saat siltä kiitosta. Se on Jumalan palvelija ja toimii sinun parhaaksesi. Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Jumalan palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen. Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta. Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Jumalan palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään. Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.  (Room. 13:1–7)

Mielenkiintoista on minusta huomata, kuinka eri tavalla saatan lukea saman tekstin eri aikoina. Viimeksi kun tuo teksti tuli eteen, minulla oli vähän vaikeuksia sen kanssa, koska assosioin mielessäni tuon esivalta-sanan niin vahvasti erääseen tiettyyn, silloin vielä vallassa olleeseen läntisen suurvallan johtajaan.
Nyt kun tilanne on toinen, huomasin että eihän tuossa puhuta yhden miehen vallasta, vaan yleisestä maan esivallasta! Se muuttaa koko asian. (Ainakin niissä maissa, joilla ei ole mielivaltaista diktaattoria vallan kahvassa.) 

Kaikkia koskeva juttu – Tuon ent. presidentin valtakaudella kukoistaneet poliittisiin agendoihin kytketyt salaliittoteoriat ja disinformaatio eivät tyrehtyneet hänen valtakautensa päättymiseen.  Covid-19 -pandemian myötä ne löysivät uuden kohteen: koronarokotukset ja koronapassit.
Sillä erotuksella, että nyt ei ole kyseessä vain tiettyjä ihmisiä tai ihmisryhmiä koskevat asiat tai päätökset, vaan kaikkia kansalaisia ja kaikkia kansakuntia koskettavat.
(Koronapassi tosin koskee vain niitä, jotka matkustavat tai menevät paikkoihin, jossa sellaista edellytetään.)

Tässä kontekstissa Paavalin roomalaisille kirjoittamat sanat “Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen” saattavat tehdä joillekin tiukkaa. kuten juuri näissä koronaan liittyvissä suosituksissa tai rajoituksissa. Koetaan että omaa vapautta tai itsemääräämisoikeutta rajoitetaan. Se herättää ahdistusta, pelkoa ja suuttumusta, kuten on nähty meillä ja maailmalla.
– Jeesuksen reaktio alla olevassa evankeliumitekstissä on aivan toisenlainen. 

Joka tapauksessa kyseessä on asia, joka erottaa ihmisiä ja jopa rikkoo ystävyyssuhteita. 
Varsinkin jos ja kun asiaan suhtaudutaan kiihkoillen.
Nuorena taisin itsekin kiihkoilla joidenkin asioiden suhteen. Nykyään koen tarvetta pitää  etäisyyttä kiihkoilemiseen (oli kyse millaisesta asiasta tahansa). Sen sijaan tuntuu hyvältä, kun asioista pystytään puhumaan fiksusti ja rakentavassa hengessä,

Täällä ja taivaan valtakunnassa – Roomalaiskirjeen tekstikohta tuo mieleeni, kuinka me täällä maanpäällisessä elämässämme saamme harjoitella paitsi tämän maanpäällisen valtakunnan, myös Taivaan valtakunnan toimintaohjeiden ja käyttäytymissääntöjen noudattamista.
Ei rangaistuksen pelosta, vaan siksi, että jo omatuntommekin kertoo, milloin toimimme oikein, milloin väärin. Tiedämme ja tunnemme sen sydämessämme.

Rakkaudesta, ei pelosta – Näkemykseni on, että Jumalamme haluaa meidän noudattavan Hänen säädöksiään rakkaudesta Häntä kohtaan, ei siksi että pelkäämme Hänen rankaisevan meitä. Siinä on suuri ero. Tiedän, että monet näkevät tämän asian toisin. Mutta ajattelen, että juuri siitä syystä Taivaallinen Isämme haluaa vetää meitä lähelleen, yhteyteensä. Jotta Hän voisi osoittaa, kuinka paljon Hän meitä rakastaa.

Rakkaus sulattaa pelon, vihan ja ahdistuksen. Se herättää halun toimia sillä tavoin, että rakkauteen ei tulisi säröä, vaan se voisi vahvistua entisestään.  

Jeesus osoittaa ensi pyhän evankeliumitekstissä, kuinka joskus, vaikka jokin asia näyttää omasta näkökulmasta epäoikeudenmukaiselta ja väärältä, voi olla viisaampaa olla turhaan suututtamatta toista osapuolta ja toimia rauhaa ylläpitävällä tavalla.  

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”  (Matt. 17:24–27)

Tuossa evankeliumikohdassa pidän erityisesti Jeesuksen toteamuksesta “Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät?”
Jeesuksella jos kellä olisi ollut oikeus olla maksamatta temppeliveroa mennessään Jerusalemin temppeliin. Olihan hän siellä Isänsä huoneessa, kuten hän totesi jo lapsena vanhemmilleen: 

Kun Joosef ja Maria etsivät 12-vuotiasta Jeesusta ja löysivät hänet vihdoin temppelistä, ja Maria kysyi: “Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme”, Jeesus vastasi heille: “Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk.2:48-49)

Saapuessaan temppeliin Jeesus astui Isänsä huoneeseen. Tästä näkökulmasta katsottuna hänellä olisi ollut oikeus mennä temppeliin maksamatta siitä veroa. Hän oli kuitenkin halukas maksamaan temppeliveron välttääkseen konfliktin loppujen lopuksi pienen asian vuoksi.  

Joskus voimme juuttua kiinni johonkin asiaan, jonka olemme kokeneet epäoikeudenmukaiseksi, ja tunnemme tarvetta vaatia omia oikeuksiamme. Se voi sitoa mieltämme ja tunteitamme siinä määrin, että emme voi vapaina jatkaa elämämme kulkua. 

Vapauttavaa – Olen kokenut monesti omassa elämässäni, ja nähnyt myös useasti toisten kohdalla, kuinka vapauttavaa on ollut, kun on päästänyt irti omista vaatimuksistaan (vaikka tietäisi tulleensa väärin tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi). – Mitä jos en vedäkään toista tilille teoistaan, vaan annan asian olla?  

Armollista – Mitä jos sen sijaan että juuttuisimme johonkin, jolla ei ehkä loppujen lopuksi ole suuremmasta perspektiivistä nähtynä niin suuren suurta merkitystä, harjoittelisimme armollisuutta ja anteeksiantoa, Jättäen asiamme taivaallisen tuomioistuimen hoidettavaksi?
Uskon, että useissa tapauksissa Taivaallinen isämme toivoisi, että ennemmin kuin keskittyisimme omista oikeuksistamme kiinni pitämiseen, katsoisimme siihen, mikä vie meitä eteenpäin, päästäisimme irti ankkurista ja suuntaisimme kohti Valoa,

Vapautuminen kivusta – Eräs  henkilö kertoi, kuinka häntä kauan vaivannut fyysinen kipu hellitti samalla hetkellä, kun hän päätti, ettei viekään asiaansa oikeuden käsiteltäväksi. Päästettyään irti vaatimuksistaan saada se, mikä hänelle oikeuden mukaan kuului, hän vapautui kivusta. Oli kuin tuo kipu olisi koettanut viestittää hänelle: päästä vaan irti. Jotain parempaa on edessäpäin.  

Pyhäinpäivän ehdoton ykkösmusiikkini on Mozartin Requiem. Vinyylilevylläni se on Berliinin filharmoniaorkesterin esittämänä ja Herbert von Karajanin johtamana. Koska olen kuunnellut niin paljon juuri sitä versiota, siinä kaikki soi ‘juuri niin kuin kuuluukin’.
(Netistä löysin LP-versioni Requiemin, mutta shokkihoitoa ovat osien välissä tulevat auto-  ruoka- ym. mainokset. Ne pudottavat armotta takaisin tähän maailmaan. tämän valtakunnan värähtelyihin.
Usein mietin, kannattaisiko hakea varastosta vanha levysoittimeni ja vinyylilevyt!)

Konserttiin mennessäni minun pitää pyyhkiä lempiversioni pois tajunnasta jotta voisin kuunnella vertailematta, avoimin mielin, kuin kuulisin teoksen ensi kertaa.
Huomenna Mozartin Requiem esitetään Kallion kirkossa. Uskon että se tulee olemaan hyvä esitys. 

Siten oikeastaan haluan lukea raamatuntekstejäkin: kuulostella avoimella mielellä, antaa niiden joka kerralla puhutella, koskettaa ja avautua uudella, ainutlaatuisella tavalla… 

Requiem – Mozart:  Berliinin Filharmoninen orkesteri, Herbert v. Karajan  

Muut tekstit: Ps. 75:2–8, 10–11 ja Dan. 2:31–41, 44.