Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2021

Maan suola

21.10.2021. Poikani suunnisti perheensä kanssa koulujen syyslomalla Repoveden luonnonsuojelualueelle.  Mitkä maisemat, mikä vaellusreittien runsaus!
Mikä määrä Suomi-neidollamme onkaan luonnonsuojelualueita! Ja 40 erilaista ja -kokoista ainutlaatuista kansallispuistoa, sen helmasta (Saaristomeren ja Tammisaaren saariston kansallispuistot) aina sen olkapäälle laskeutuvaan hiuskiehkuraan saakka (Lemmenjoen kansallispuisto).
Mikä valtava aarreaitta maamme onkaan, täynnä luonnon moninaisuutta, upeaa ja lumoavaa, puhdasta ja koskematonta, tiheää ja avaraa…
Eikä aina tarvitse lähteä edes kovin kauaksi asuinpaikaltaan voidakseen nauttia siitä.
Miten kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut syntyä tällaiseen ihmeen kauniiseen maahan!

Ja vaikkei itse pääsisi vaeltamaan metsäpolkuja tai vesien äärille tai kiipeämään korkeille kallioille, joista avautuu huimat näkymät, niin jo kuvien katselu on minusta ihanaa ja voimia antavaa. (Alla olevat kuvat ovat ihan vaan kotikulmilta ja -paikkakunnaltani.) 
Parhaillaan nautin luonnosta enimmäkseen kuvia katselemalla. Viikko sitten tuli nim. testattua ystävän kanssa uusia ulkoliikuntalaitteita. Tulokseksi sain kipeät jalat, jotka ovat arastelleet astumista jo viikon. – Tästä lähin aion keskittyä pyörän lisäksi ainoastaan käsiä vahvistaviin ulkokuntoiluvempaimiin, sellaisiin, joiden vastusta pystyy säätelemään. 🙂  

Jeesus sanoo:
    ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
    Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:13–16)

Voiko kohtaamisista jäädä jokin tietty maku? Jeesuksen sanojen mukaan me voimme olla makuna toisille.
Millaisia makuja minulle on jäänyt kohtaamisista ystävän, läheisen tai jonkin itselleni siihen asti vieraan kanssa? Millaisen maun olen itse jättänyt heille?

Aistimamme maut jaetaan yleensä viiteen eri perusmakuun: makea, karvas, suolainen ja hapan, Ja lisäksi vielä vaikeasti määriteltävä maku: umami.
Umami on japania ja tarkoittaa miellyttävää makua, joka saa ruoan maistumaan hyvältä. 

Kaikki varmaankin toivomme, että kohtaamisistamme toisten kanssa jäisi hyvä olo.
Ikävää on, jos ja kun niistä jää jommallekummalle – tai kummallekin – kurja jälkimaku: karvas tai hapan, kitkerä tai katkera.
Minkälaisia kohtaamisia minulla/sinulla on ollut viime aikoina?
Olenko/oletko voinut jollain tavoin vaikuttaa siihen, että kohtaamisista jäisi hyvä maku, niin toiselle kuin mielellään myös itselle?

Maan suola – Jeesus sanoo evankeliumissa, että meidän tulee olla maan suola.
Suola (sopivassa määrässä) tuo hyvällä tavalla ruuan parhaat maut esille, korostaa niitä. 

Millaisia olemme, jos kohtaamisistamme ei jää mitään makua (ei siis vain hyvän sanoman levittäjinä, vaan ylipäätään elämässä)? Ei suolaista, makeaa eikä mitään muutakaan?

Mieleen tulee, että kohtaamisessa, josta ei jää minkäänlaista jälkimakua, on ehkä vallinnut täysi välinpitämättömyys toista kohtaan. Toisen tilanne tai puhe ovat saattaneet tuntua yhdentekeviltä, eikä ole itsekään osannut, viitsinyt tai jaksanut koettaa tuoda kohtaamiseen jotakin sellaista, vaikka kuinka pientä, jolla olisi merkitystä.
Uskon kyllä, että jokaisella kohtaamisella on jokin merkitys, mutta ikävältä tuntuu ajatella, ettei  jostain kohtaamisesta jäisi kerrassaan minkäänlaista makua.      

Jeesus toivoo, ettemme suhtautuisi välinpitämättömästi lähimmäisiimme. Hän kehottaa meitä olemaan aivan toisenlaisia: välittäviä ja rakastavia: 
“Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” (Joh.15:12)

Rakkauteen kuuluu että on aidosti kiinnostunut ja välittää toisen hyvinvoinnista ja että osoittaa sen jollain tavoin.
Mutta mitä jos ei aina jaksa olla rakastava toisia kohtaan? Minusta on ihanaa että Hän, joka sitä toivoo, haluaa auttaa meitä siinä. Sillä Hän on itse Rakkaus.
On ihanaa ja helpottavaa tietää, että aina voimme kääntyä Kristuksen puoleen ja pyytää Häneltä apua, voimia ja jaksamista.

Tavatessani rakkaitani tiedän yleensä mitä odottaa. Kokemuksesta tiedän, että tapaamisistamme jää aina hyvä maku. Ehkä sellainen umami. Silloinkin kun on jokin haastavampi tilanne. Ehkä se johtuu siitä, että tunnemme toisemme niin hyvin, ja sitä kautta ymmärrämme, millä tavoin olla läsnä toiselle, tukea ja rohkaista toista.  

Mutta miten on kun tapaamme sellaisia, joita emme niin hyvin tunne?
Miten täytämme yhdessäolon tilan tavatessamme jonkun, jolla on vaikkapa suru tai kriisi elämässään? Osaammeko olla läsnä juuri hänen tarvitsemallaan tavalla? Osaammeko kuunnella herkällä korvalla ja aidolla myötätunnolla?
Maltammeko antaa tarpeeksi tilaa toiselle, sille mitä hän juuri siinä hetkessä tuntee? Vai pyrimmekö täyttämään tilan omilla sanoillamme, kommenteillamme tai tietämyksillämme (siitä käsityksestä käsin, mitä arvelemme hänen juuri sillä hetkellä tarvitsevan)?

Viime keväänä läheinen ystäväni menehtyi vaikean sairauden uuvuttamana. Teimme päivittäin pieniä kävelyjä ulkona, hänen voimiensa ja jaksamisensa mukaan. Puhuimme paljon siitä, mistä kaikesta olemme kiitollisia, puhuimme keveistä ja syvällisemmistä aiheista. Rukoilimme usein. Toivoimme ihmettä. Parantumisen ihmettä.
Koetin kuulostella, mistä ja millä tavoin hän kulloinkin halusi puhua. Ja milloin hänestä tuntui hyvältä että vain kävelimme hiljaa, raikkaasta ilmasta ja luonnossa liikkumisesta nauttien.
Joskus ystäväni halusi minun kertovan jostain mukavasta kokemastani tapahtumasta. Se ilahdutti häntä silminnähden ja hän sai siitä voimaa.

Muistan sen kerran, jolloin hän selvästi olisi toivonut minun kertovan jotain mukavaa, mutta en vain jaksanut. Suru ystävän puolesta oli vienyt voimat. Kuinka harmittelinkaan sitä jälkeenpäin, mutta yritin parhaani, jotten syyllistäisi siitä itseäni.  Mitä hyötyä siitä olisi ollut, kummallekaan?

Muistan myös päivän, jolloin selvisi että sairaus oli levinnyt. Kerroin sen samana iltana koolla olleille ystävilleni. Olin hyvin surullinen sairaan ystäväni puolesta, ja siksi varmaan erään ystävän kommentti siitä, miten hän suhtautuu kuolemaan, tuntui tosi pahalta. (Sairaan ystäväni lääkitys oli vielä kesken, hän teki joka päivä kävelyitä ulkona ja hänellä oli vahva elämänhalu.)
Sitäkin kiitollisempi olin muiden ystävien hiljaisesta, empaattisesta läsnäolosta kertoessani kuinka sairaus oli edennyt. – Sairastavan ystäväni tilanne muuttui siinä hetkessä ikään kuin yhdessä eletyksi, koetuksi ja kannetuksi.  

 

Rukousvastauksia – Tuntui että jollain tavoin rukouksiimme aina tuli vastaus. Ystäväni kipu hellitti, uusi lääke tehosi jonkin aikaa, vahingollisten solujen kasvu pysähtyi jne. Toivon pitäminen yllä tuntui tärkeältä meistä kummastakin.
Kiitoksen aihe oli siinäkin, että ystäväni 2 vuoden sairastamisen jälkeen joutui olemaan vuoteenomana vain 3 viimeistä elinviikkoaan.

Parasta ja lohdullisinta kuitenkin oli niin ystäväni kuin minunkin mielestäni se, että ystäväni oli löytänyt läheisen suhteen Taivaan Isään. Se tapahtui jo ennen kuin sairaudesta oli tietoa. 
Tuntui kuin Taivaan Isä olisi johdattanut asioita siihen malliin, sillä sitä ennen ystäväni ei ollut juurikaan ajatellut Jumalan olemassaoloa.

Ystäväni sai siitä yhteydestä, jota hän koki Taivaallisen isänsä kanssa, paljon apua, lohtua, toivoa ja rohkeutta kohdata tuleva.
Hän sai kokea ihmeellistä rauhaa ja rakastavaa läsnäoloa hiljentyessään rukouksessa. Hän vakuuttui siitä, kuinka Taivaan Isä rakasti häntä valtavasti, näki hänen tilanteensa, kuuli hänen rukoushuokauksensa ja oli hänen kanssaan. – Oli kuin Jumala olisi valmistanut ystävääni tulevalle matkalle, Hänen luokseen, joka on Valo ja Rakkaus. 

Maailman Valo Kristus, joka on maailmamme Valo, kehottaa meitäkin olemaan valona toisillemme. Mikä pyyntö. Mikä vastuu. Miten pystymme, miten jaksamme?
Jeesus ei kyseenalaista sitä, pystymmekö vai jaksammeko. Hän vain kehottaa.
Kristus kyllä tietää riittämättömät kykymme ja voimamme. Mutta Hän, joka on maailman Valo, tahtoo sytyttää valon sisimpäämme ja ylläpitää sitä valoa, jotta voisimme toimia lamppuina toisillemme, toivon sanojen ja hyvien tekojen välittäjinä.   

Valo loistaa kaikille – “Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”
Se valo, joka meissä on, ei tule itsestämme, vaan Valon antajasta. Kun Hän, joka on Valo, on meissä, vaikuttaa meissä ja kauttamme, voimme tuoda valoa toistemme elämään. Ja auttaa toisiamme uskomaan, että jotain parempaa on odotettavissa, oli tilanne millainen tahansa. 

Kristus, kiitos että olet Valomme! Kiitos että olet vahvempi kuin tämän maailman pimeys. Ylistys ja kiitos Sinulle siitä, kolmiyhteinen Jumalamme, Isä, Poika, Pyhä Henki, nyt, ja kaikkina aikoina! 

Minä sidon itseni tänään lujasti 
tähtikirkkaan taivaan jokaiseen hyveeseen:
auringon elämää antaviin säteisiin,
kuun valoon myöhäisenä yön hetkenä,
salaman valoon joka välkähtelee vapaasti,
tuulen raivoisaan myrskyyn ja huutoon,
lujaan maahan, suolaiseen mereen,
joka on ikuisen kallion huipun ympärillä.

(P. Patrikin Rintakilvestä)

Muut tekstit: Ps. 46:2–8,  Jer. 17:5–8  ja Room. 10:12–18.

Lähettiläinä

14.10.2021. Päivien ja iltojen lyhetessä ja pimetessä ajattelen yhä enemmän: miten käyttäisin tämän päivän niin että siitä jäisi hyvä mieli niin itselle kuin mahdollisesti jollekin toisellekin. Nukkumaan mennessä mietin, miten päivä meni. – No, nopeasti ainakin, totean joka ilta!
Päivien merkityksellisyys tuntuu korostuvan niiden lyhetessä. Saattaa olla iän mukanaan tuoma ilmiö. Joka tapauksessa: joka päivä haluan löytää ilon ja kiitollisuuden aiheita.

Tänään aurinko väreili aamu-usvassa ja kimmelsi heinän ja oksien kastepisaroissa ja nousi sitten kirkkaansiniselle taivaalle, – Ah, kuin tuulahdus kesästä; muistutus siitä, että kyllä valo on, vaikkemme sitä aina näkisikään! 🙂          

Jeesus puhui opetuslapsilleen:
    ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.
    Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.”  (Joh. 13:16–20)

Suurempi Lähettäjä – jeesus kutsui usein Isäänsä lähettäjäkseen. Samalla hän myös osoitti   oman suhtautumisensa ja asenteensa Lähettäjäänsä; “Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 7(16).

Jeesuksen nöyryys ja kuuliaisuus on puhutellut minua viime aikoina. Hän ei koettanut eikä halunnut ottaa kunniaa itselleen siitä, mitä hän puhui ja teki. Hän antoi aina ymmärtää, että kaikki viisaus ja voima tuli hänen Isältään.
“Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän.” (Joh.5:17)

Poika toteutti Isän tahdon. Mitä jos hän jossain kohtaa olisi pistänyt hanttiin? Nyt en jaksa, nyt ei vaan huvita, tahtoisin tehdä tuon asian toisella tavalla, eikö tuota voisi jättää väliin…?
Olisi taitaneet mennä Isän suunnitelmat uusiksi, jolleivat peräti pilalle. Mutta Isä tiesi tietenkin, että Poika toteuttaisi Hänen tahtonsa viimeistä piirtoa myöten. 

Entä mikä on ollut omassa elämässäni asenteeni Isän tahtoon? Olenko kuunnellut sitä? Hänhän on antanut meille vapaan tahdon. Voimme kapinoida, kiukutella, kieltäytyä ja käyttäytyä muutenkin kuin uhma- tai murrosikäiset lapset paitsi omia vanhempiamme kohtaan, myös taivaallista Vanhempaamme kohtaan.  

Montakohan kertaa olen mahtanut ajatella tai suhtautua jotenkin tuohon tapaan? En tiedä.  Varmaan monta kertaa. En kuitenkaan muista ilmaisseeni ääneen vastahankaisia ajatuksiani taivaalliselle Isälleni. Mutta sillähän ei ole väliä, Hän kun näkee ja tuntee meidät ja ajatuksemme perinpohjin. 

Tavallaan Jeesuksella oli helppoa: hän ‘vain’ puhui ja teki sen, mitä Isä oli hänelle tehtäväksi antanut. “En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa,” (joh.12:49)
Miten olisi, jos me kuulisimme yhtä kirkkaasti Isän meille suunnittelemat ja antamat tehtävät?
Ja jos olisimme yhtä kuuliaisia taivaalliselle Vanhemmallemme kuin Poika Isälleen?
Kyllä näyttäisi tämä maailma ihan varmasti toisenlaiselta!

Jokin aika sitten puhuin ystävän kanssa siitä, millä tavoin maamme alkuperäisasukkaita kohdeltiin keskiajalla, kun heitä haluttiin käännyttää kristinuskoon. Samoin toimittiin Atlantin toisella puolella. Hurjaa. väkivaltaista pakottamista.
Missä määrin siinä oli kyse vallan ja määräämisentarpeesta, missä määrin siitä, että käännyttäjät kokivat aidosti olevansa lähetettyjä toimittamaan Jumalan tahtoa?

Samankaltaista väkivaltaista käännyttämistä joutuvat tänä päivänä monet kristityt kokemaan toisinuskovien taholta eräissä maissa. Miten surullista ja traagista, kuinka uskontoa on käytetty ja yhä käytetään vallan ja pakottamisen välineenä!

Jeesus ei pakottanut, eikä pakota. Hän ilmaisee Isän tahdon ja olemuksen oman olemuksensa kautta: “…minä olen se joka olen.”
Nuo sanat Jumala lausui Moosekselle, kun tämä kysyi, minkä nimen hän sanoisi israelilaisille, jos he kysyisivät, mikä Hänen nimensä on. (2. Moos. 3:14)

Taivaallisen Isämme toive on, että me tulisimme tuntemaan Hänet. Jeesus tuli ilmaisemaan sen niin aikalaisilleen kuin jälkipolville – kaikille niille, jotka haluavat oppia tuntemaan Isän. Ja niillekin, jotka eivät vielä tiedä tai tule edes ajatelleeksi, että se on mahdollista. 

Taivaallinen Isämme tahtoo meidän tietävän, kuinka paljon Hän rakastaa meitä ja kuinka paljon Hän haluaa meidät yhteyteensä. Rakkaus ei kuitenkaan pakota eikä rakkautta voi pakottaa. Mutta helpottaakseen asiaa Isä lähetti meille Pojan, ja antoi tälle tehtäväksi ilmaista meille rakastavan sydämensä. 

Kun Filippus pyysi: “Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.”, jeesus vastasi hänelle: “Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. (Joh.14:9)

Jumala loi meidät ihmiset omaksi kuvakseen, sanoo Raamattu. Millaisen kuvan annamme Hänestä niille, joiden kanssa olemme tekemisissä? Miten asenteemme, puheemme ja tekomme heijastavat Hänen olemustaan muille, lähimmäisillemme?
Annammeko Jumalan Rakkaudelle sijaa toimia meissä ja siten kauttamme?

Lähettiläinä – Kristus, auta meitä olemaan ja toimimaan Rakkauden lähettiläinä. Auta että ensin itse löytäisimme ja oppisimme tuntemaan rakastavan taivaallisen Vanhempamme Rakkauden meitä kohtaan, ja siten, sitten voisimme viedä eteenpäin Hänen Rakkauttaan, kaikkiin kohtaamisiin, kaikkeen kanssakäymiseen – kaikkeen, kaikessa, kaikkialla.

Kristus, tarvitsemme Sinua, vaikutustasi. esimerkkiäsi ja johdatustasi.
Ole kanssamme, joka päivä, joka ilta. Ole ajatuksissamme, sanoissamme, teoissamme. Kiitos Sinulle, Vapahtajamme.  

Kristus luonani, Kristus minussa,
Kristus takanani, Kristus edessäni,
Kristus vierelläni, Kristus voittaen minut,
Kristus lohduttaen ja puhdistaen minut,
Kristus allani, Kristus ylläni,
Kristus hiljaisuudessa, Kristus vaarassa,
Kristus kaikkien minua rakastavien sydämessä,
Kristus ystävien ja tuntemattomien huulilla.

(Osa Pyhän Patrikin rintakilvestä)

Muut tekstit: Ps. 145:8–13, Aam. 7:10–15 ja Gal. 4:12–20.

Uskon varassa

9.10.2021. On se vaan ihmeellistä, miten nopeasti keho oppii pitämään jostain asiasta. Kesähelteillä se nautti lähinnä oleilusta ja tauhaisista kävelyistä. Mutta alettuani tehdä reipastahtisia lenkkejä hauvani kanssa, tuntuu ettei kesän verkkainen tahti enää maistu, vaan (niin hauvan kuin emäntänsä) kroppa kaipaa kunnon menoa.
Ja tämä raikas, lämmin syysilma – miten ihanaa sitä on hengittää!  🙂

Lehtimajajuhlilla – Ensi pyhän evankeliumiteksti (Joh. 7:40–52) alkaa sanoilla ‘Jeesuksen sanat kuultuaan’. Se laittoi minut lukemaan myös sitä edeltäneet tapahtumat. Mitä Jeesus oli sanonut? Missä ja millaisessa tilanteessa?
Jeesus oli saapunut Jerusalemiin lehtimajajuhlille. Hän jakoi juutalaisten mielipiteet kahtia:  toiset arvostivat häntä, toiset pitivät häntä kansanvillitsijänä.

Lähettäjän oppia  – Juhlan puolivälissä Jeesus meni temppeliin ja alkoi opettaa. Kun juutalaiset ihmettelivät, kuinka tämä oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset, Jeesus sanoi heille:
“Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
Tuo laittoi miettimään niitä monia opetuksia, joita on tullut kuunneltua vuosien varrella erilaisten lähetysten kautta. Missä määrin ne ovat (olleet) ihan puhtaasti Taivaallisen Isän oppeja, ja mitkä niiden enemmän tai vähemmän vapaita tulkintoja?
Millainen tilaisuus lehtimajajuhlaan osallistujille annettiinkaan, kun he saivat kuulla Pojan opettavan Isänsä oppeja puhtaana ja vääristelemättömänä, ja vielä ihan livenä!

Elävän veden virrat – Juhlan päätöspäivänä Jeesus julisti kovalla äänellä:
“Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!   Joka uskoo minuun, ‘hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.”
(Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan, todetaan Johanneksen evankeliumissa.)

Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: ”Tämän täytyy olla se profeetta.” Toiset sanoivat: ”Hän on Messias.” Mutta toiset epäilivät: ”Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.” Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.
    Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: ”Miksi ette tuoneet häntä?” Miehet vastasivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!”
Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.” Mutta toiset sanoivat hänelle: ”Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.” (Joh. 7:40–52)

Toisenlaisia lähettäjiä Mikä voima Jeesuksesta ja hänen puheestaan virtasikaan. Kiivastuksissaankaan ihmiset eivät uskaltaneet käydä häneen käsiksi. Entä ylipappien ja fariseusten lähettämät vartijat? Sen sijaan että olisivat vanginneet Jeesuksen he alkoivatkin kuunnella häntä. Ja totesivat sitten lähettäjilleen hämmentyneinä ja vaikutettuina: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” 

Ylipapeilla ja fariseuksilla oli kuumat paikat. Tuo galilealainen on tunkeutunut heidän alueilleen,  saanut kansan innostumaan opetuksistaan. Ja sitten jopa yksi heidän omistaan ryhtyy puolustamaan häntä!
Mietin Nikodemosta, joka pyrki rauhoittamaan toisia ja vetosi lakiin, jonka mukaan tulee ensin kuunnella asianomaista, ja sitten vasta nähdään, onko tämä syyllistynyt johonkin.

Nikodemos itse oli kuunnellut Jeesusta käytyään salaa tätä tapaamassa. 

Jumalan lähettämä Opettaja – Raamattu ei kerro, miten vakuuttunut Nikodemos oli Jeesuksen taivaallisesta alkuperästä käytyään tuon yöllisen keskustelun hänen kanssaan. 
Hän kuitenkin tiesi, että Jeesus oli Jumalan asialla, sillä hän totesi Jeesukselle heti alkuun:
“Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” (Joh. 3:2)

Tuo tapaaminen, Jeesuksen sanat ja toisaalta virkatoverien vihamielinen suhtautuminen Jeesukseen laittoivat varmaan Nikodemoksen aikamoiseen ristipaineeseen. Hän ymmärsi, ettei koskaan ollut kohdannut Jeesuksen vertaista opettajaa, ja että tämä todella saattoi olla kauan odotettu Messias. Ehkä hän rukoili kotonaan pyytäen Jumalalta johdatusta ja vahvistusta asiaan. Tai ehkä hän yritti etsiä kirjoituksista todisteita Jeesuksen jumalalliseen alkuperään. 

Nikodemoksen asiallinen ja maltillinen vetoomus lain noudattamiseen oli kuin itikan inahdus kiihkeän pappis- ja fariseusjoukon keskellä. Hänet vaiennettiin halveksuvilla kommenteilla.
Tutun tuntuista, eikö vaan? Tuollaistahan esiintyy nykypäivinäkin, mediassa ja varmaan myös kasvotusten. Huomattavasti pienemmistä ja merkityksettömistäkin asioista kuin siitä, onko Jeesus todella Jumalan Poika.   

Rakas Jumala, opeta meitä erottamaan se mikä on aitoa ja totta. Oli sitten kyse uskon asioista tai lähimmäisistämme. Auta ettemme niin herkästi olisi tuomitsemassa toisia. Auta pikemminkin näkemään, mitä meidän olisi hyvä oivaltaa itsestämme, missä asioissa meillä olisi aihetta työstämiseen, asenteiden ja ehkä suunnankin muutokseen.   

Kristus, auta kaikkia niitä, jotka tänä päivänä kamppailevat samankaltaisessa ristipaineessa kuin Nikodemos. Vahvista uskoamme. Anna opetustesi virrata suoraan sydämiimme.
Anna Rakkautesi vaikuttaa meissä, ajatuksissamme, sanoissamme, teoissamme. 

Uskon varassa – Ole kaikkien niiden Sinuun uskovien kanssa, joita vainotaan ja laitetaan ahtaalle. Suojele ja varjele heitä. Ja meitä kaikkia. Auta meitä elämään uskon varassa. Kiitos että olet kanssamme.  🙂

Muut tekstit: Ps. 78:1–8, 4. Moos. 21:4–9 ja Kol. 1:19–23.

Jumalan sanansaattajat

2.10.2021. Mikaelin päivällä on pitkät perinteet: 400-luvulta lähtien 29.9. on omistettu arkkienkeli Mikaelille. Tuota päivää on vietetty myös tärkeänä sadonkorjuupäivänä ympäri Eurooppaa, myös Suomessa.
Huomenna vietetään Mikkelinpäivää. (Ev.lut. kirkkovuodessa Mikkelinpäivää – mikäli se ei osu sunnuntaille – vietetään nim. sitä seuraavana su:na.)

Mikaelin vanha suomal. nimi oli Mikkeli, siitä nimi Mikkelinpäivä. Arkkienkeli Mikael muistuttaa kirkkokalenterissa siitä, että Jumala on luonut myös enkelit. .
Raamattu mainitsee vain kaksi enkeliä nimeltä: Mikaelin ja Gabrielin.
Jumala antoi – ja antaa – enkeleilleen erilaisia tehtäviä. Gabriel toi ilmoituksen Marialle, että hänelle syntyisi lapsi, josta tulisi maailman Vapahtaja. Ja Joosefille Gabriel kertoi saman asian.
Mikael oli -ja on – enkelten sotajoukkojen päällikkö, ja ainoa enkeli, jota Raamatussa kutsutaan arkkienkeliksi. 

Jumalan sanansaattajia -Mikkelinpäivää vietetään nykyisin kaikkien enkelten päivänä.
Kirkkokäsikirjan kuvaa asiaa näin:
‘Kristinuskon mukaan enkelit ovat Jumalan luomia henkiolentoja, jotka täyttävät Jumalan antamia tehtäviä. Sana enkeli kuvaa lähettilästä, sanansaattajaa. Enkeleitä pidetään myös ihmisten suojelijoina ja opastajina.’

Kaikkien enkelien päivä – Mietin, tuliko Mikkelinpäivästä enkelien päivä ennen kuin enkelibuumi rantautui Suomeen (1990-luvulla) vai sen jälkeen.
Olisikohan kirkko osannut kuvitella, millaisen valtaisan suosion enkelikirjat, -tuotteet ym. enkeleihin liittyvät asiat saavuttivat henkisten etsijöiden joukossa?
Ymmärrän ilmiön niin, että monien mielestä enkelit ovat tuntuneet helpommalta ja ikään kuin turvallisemmalta aiheelta kuin kristinuskon opit. Enkelithän ovat pelkästään lempeitä ja hyvää tahtovia. Ne eivät uhkaa tuomiolla tai rangaistuksilla, vaan auttavat ja opastavat.

Enkeleistä voimallisinta, arkkienkeli Mikaelia ei kuitenkaan kuvata hellänä ja lempeänä, vaan urheana ja rohkeana hyvän puolustajana ja pimeyden voimia vastaan taistelijana.
Vanhoissa keskiajan kirkkojen seinämaalauksissa voi nähdä Mikaelin täyshaarniskaan puettuna, kilpi ja miekka kädessään. Tai painamalla keihäällä alas syöstyä lohikäärmettä tai paholaista maahan.

Danielin kirjan lopussa on hurjia näkyjä, Ilmestyskirjan kaltaisia. Mutta enkeli Mikael saapuu apuun: “Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana.” (Dan.12:1)

Ilmestyskirjasta: Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. (Ilm.12:7-8)

Monilla on kokemuksia jonkinlaisista enkelikohtaamisista tai siitä, kuinka enkeli on tullut avuksi kiperässä tilanteessa.
Oma kokemukseni enkeleistä on että he ovat jollain tavoin neutraaleja. He vain toimivat annetun tehtävän mukaisesti, tai ovat mukana ikään kuin valvomassa että jokin tilanne sujuu hyvin. Ikään kuin he haluaisivat välttää sitä, että ihminen kiintyisi heihin, tulisi riippuvaiseksi heistä, tai (pahimmassa tapauksessa) alkaisi palvoa heitä.

Vasta kohdattuani ylösnousseen Jeesuksen aloin ymmärtää, miten paljon Jumala rakastaa meitä. Eräässä vaiheessa en enää halunnut kohdistaa huomiotani enkeleihin, vaan suoraan Jumalaan ja Hänen Poikaansa. Olin oppinut luottamaan Taivaallisen Isän ja Pojan Rakkauteen, ja ajattelin että onhan paljon parempaa olla yhteydessä suoraan Heihin kuin Heidän taivaallisiin apujoukkoihinsa.
Näin ajattelen edelleen, mutta olen myös kiitollinen Jumalan enkelien läsnäolosta elämässämme.    

Mikkelinpäivän vastakkaiset elementit tuovat siihen ihan omanlaisensa leiman. Toisaalta on vahva Mikael, joka taistelee pahuuden voimia vastaan – aihe, josta ei ehkä niin mielellään nykyään puhuta.
Ja toisaalta suojelusenkelimme sekä pienet lapset, joita huomioidaan monissa kirkoissa tuona päivänä aivan erityisesti. Joissakin perhemessuissa lapset puetaan esim. pikkuenkeleiksi, laittamalla heille pienet valkoiset enkelinsiivet.
Siinä on jotain niin hellyttävää, että se sulattaa sydämet. Siinä on vain hyvä läsnä.

On helpompaa keskittyä pelkästään hyvään. (Samasta syystä Joulu aiheena on niin paljon helpompi kuin Pääsiäisen, johon liittyy myös pahan voimat ja kärsimys.)
Tarvitsisimmeko suojelusenkeleitä, jollei maailmassa olisi pahuutta? Ehkä kuitenkin. Elämässä on niin paljon tilanteita, joissa taivaallinen apu on tarpeen ja tervetullutta. 

Jeesus painottaa Mikkelinpäivän evankeliumitekstissä lasten oikeutta koskemattomuuteen ja sitä, kuinka meidän aikuisten velvollisuus on suojella lapsia:

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”  (Matt. 18:1–6 (7–9) 10)

Jätin tuosta sen sulkeissa olevat jakeet väliin (ne joissa puhutaan siitä, jos silmä tai käsi alkaa vietellä pahaan). Itsestäni ne eivät enää tunnu niin karmaisevilta kuin joskus 90-luvulla (silloin kun itsellenikin enkelit olivat helpompia lähestyä kuin Jeesus tai Taivaan Isä). Mutta tiedän, että ne tuntuvat monista turhan hurjilta. Niinhän ne ovatkin, jos ne ottaa kirjaimellisesti. Mutta Jeesus puhui usein kuvaannollisesti asioista.
Niissä jakeissa, samoin kuin tuossa myllynkivessä, Jeesus kuvaa kuitenkin, miten vakavasta asiasta on kyse, jos lapsille, heikommille ja puolustuskyvyttömille, tehdään pahaa.

1970-luvulla, opiskellessani varhaiskasvatuspedagogiikkaa, minulla oli harjoittelujakso kesällä  eräässä päiväkodissa. Siellä oli monen lapsen asiat aika kurjalla tolalla. Eräs lapsi tuotiin esim. aamulla päiväkotiin yllään pelkästään risaiset alushousut. Päiväkodin sulkemisaikaan vanhempia ei kuulunut. Viranomaiset sitten löysivät heidät päihtyneinä joltain kalliolta.

Monien siellä olleiden lasten tilanne järkytti minua. Silloin ajattelin, että vaikka on olemassa ihmisoikeuksien julistus, pitäisi lapsille olla oma lastenoikeuksien julistus. Kirjoitin tästä näkemykseni HS:n mielipidesivulle (jonne olin joskus aiemminkin kirjoittanut). En kuitenkaan postittanut tätä, koska arvelin että ajatus oli naiivi.   

Mutta miten yllätyinkään ja ilahduinkaan, kun Lasten oikeuksien julistus todella tehtiin v.1989.
‘Lapsen oikeudet kirjattiin valtioita sitovaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseksi, jonka lähes kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet.’ – Luin äsken noiden oikeuksien 10 kohtaa. (https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/)
Kunpa niitä todellakin noudatettaisiin, kaikissa maissa, kaikissa kulttuureissa! 

Vaikka lapset ovatkin ainakin länsimaissa aivan erilaisessa asemassa mykyään kuin esim. 150 v. sitten, jotkut suhtautuvat heihin vieläkin kuin he olisivat vähempiarvoisia kuin aikuiset.
Jeesus kuvaa kauniisti sitä, kuinka he kuitenkin Taivaan Isän silmissä ovat aivan erityisen kallisarvoisia ja rakkaita:
Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Kiitos rakas Jumala arkkienkeli Mikaelista, joka puolustaa ja varjelee meitä pahalta.  Kiitos suojelusenkeleistämme ja kaikista enkeleistä, joita lähetät meitä lapsiasi – pieniä ja isoja – suojelemaan ja opastamaan.
Kiitos kaikesta siitä näkymättömästä avusta ja varjeluksesta, jota olemme elämämme aikana saaneet – usein sitä itse huomaamattamme. 

Auta myös meitä aikuisia puolustamaan pienempiä (vaan ei todellakaan vähempiarvoisia), ja pitämään heikompien puolta. Anna meille herkkyyttä  ja viisautta huomata, missä ja milloin voimme olla apuna ja tukena. Että osaisimme olla toisillemme arkienkeleitä.     

Kiitos Taivaan Isä, että Sinä olet kaikkien lastesi – myös meidän varttuneiden – rakastava vanhempi. Auta että kaikki ylpeys ja ylimielisyys karisisi pois, vallan- ja alistamisenhalu. Auta meitä näkemään niin itsemme kuin toisemme sellaisina kuin Sinä näet meidät.
Auta meitä puolustamaan sitä, mikä on hyvää ja oikeaa Sinun silmissäsi. Kiitos että niin monin tavoin autat meitä. Kiitos Rakkaudestasi ja huolenpidostasi. Kiitos Pojastasi. Ja kiitos enkeleistäsi. 

Mikkelinpäivän muut tekstit ovat Ps. 103:19–22, Joos. 5:13–15 ja Ap. t. 12:5–11.