10. 6.2021.
Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”
Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.” (Luuk. 9:57–62)
Tuota evankeliumikohtaa olen monesti ihmetellyt.
Yhteen Jeesuksen opetukset ja toiminta ja ehkä hänen persoonansakin ovat tehneet niin syvän vaikutuksen, että innoissaan hän ilmoittaa seuraavansa tätä minne tahansa.
Jeesus toppuuttelee miestä, puhuu ketunluolista ja linnunpesistä, ja kuinka hän itse vaeltaa vailla valmiina odottavaa yösijaa.
Näkikö Jeesus, että mies kaipasi turvallisuutta, tai ettei tämä olisi jaksanut pitkiä kävelymatkoja tai Jeesuksen aamuvarhaisesta iltamyöhään kestäviä työpäiviä? Olivathan ne jo ihan fyysistikin kestävää kuntoa vaativia. Ja joka paikassa iso joukko Jeesuksen ympärille kerääntyviä ihmisiä, joilla kaikilla oli odotuksia ja toiveita hänen suhteensa, joko fyysisiä tai hengellisiä.
Ehkä Jeesuksen sanat saivat miehen miettimään asiaa perusteellisesti.
Toista Jeesus sen sijaan pyysi mukaansa. Tämä oli kyllä halukas lähtemään, muttei siltä istumalta. Isä pitäisi ensin saattaa haudan lepoon. Mutta Jeesus kommentoi aika tylysti asiaa.
Evankeliumissa ei kerrota, mihin ratkaisuun tämä henkilö päätyi, jäikö kotiin vai lähtikö sittenkin Jeesuksen mukaan.
Kolmas halusi lähteä Jeesuksen mukaan. Kunhan kävisi hyvästelemässä vain perheensä. Se ei Jeesuksen mielestä ollut hyvä idea. Ehkä hän näki, että kotiväki olisi estellyt eikä päästänyt tätä lähtemään. Hänestäkään ei tiedetä, lähtikö hän siltä seisomalta seuraamaan Jeesusta.
Kuvan mirrillä oli varsinaiset kissanpäivät. Se lekotteli Jerusalemin vanhankaupunginosassa tuolillaan katsellen rauhallisesti ohikulkijoita. Sitä ei kyllä hevin olisi saanut liikkeelle mukavasta paikastaan.
Miten paljon minussa/sinussa on mukavuudenhalua? Sellaista, joka estää lähtemästä Jeesuksen matkaan. Keskitymmekö tarkkailemaan joutavanpäiväisiä elämän ilmiöitä, niin että tärkeämmät unohtuvat?
Kuuntelenko/kuulenko herkällä korvalla, kun ja mihin Jeesus minua kutsuu juuri tänään?
Näemmekö tai kehittelemmekö mielessämme jonkun esteen, syyn, minkä vuoksi emme voisi ryhtyä palvelemaan Kristusta?
Usein se este on: me itse.
Kristusta voi palvella missä tahansa. Hyvää sanoma välittyy myös hyvien tekojen kautta. Kun toiselle tulee tunne, että hänestä välitetään ja että hän saa tarvitsemansa tuen, hän saa kokea häivähdyksen taivaallisen Isän Rakkaudesta. Uskon, että Jumala haluaisi jokaisen lapsensa voivan kokea olevansa rakastettu, tärkeä ja arvokas. Siinä Hän tarvitsee meitä viestinviejikseen. Hyvä sanoma voi välittyä niin monella tavalla.
Usein Kristuksen seuraaminen tarkoittaa sitä, että huomaa juuri siinä, missä on, mahdollisuuden toimia Hänen käsinään. Tai suunaan. Se voi olla jotain pientä, itsestä ehkä miltei merkityksettömältä tuntuvaa. Ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta toista kohtaan, auttavaista mieltä, palveluhalukkuutta ihan omassa perhepiirissä.
Joskus lukee tai kuulee jonkun jumalan palvelijan huokaavan vanhoilla päivillään, että kaikkeni annoin Jumalan palvelemiseen, mutta laiminlöin oman perheeni. Katuvalla mielellä he kertovat tajunneensa asian liian myöhään.
Olivatko he kuulleet/ymmärtäneet Jumalan kutsun oikealla tavalla?
Kristus, auttaisitko meitä kuulemaan kutsuasi ja tahtosi meidän suhteemme? 🙂
Muut tekstit: Ps. 18:17–20, 26–29, Hes. 33:30–33 ja Hepr. 12:1–6.