Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2020

Aurinko – tarkoitettu kaikille

31.8.2020. Viime viikolla pohdin sitä, miten me ilmennämme itseämme puheen kautta ja ilman puhetta, Mitä meistä – sanoistamme, eleistämme ja ilmeistämme – välittyy kohdatessamme lähimmäisiämme.

Myös tällä kertaa teksteissä (1. Joh. ja Matt.) on vahvaa hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Meissä kaikissa on hyvää ja pahaa. Mikä meistä sitten tekee hyviä tai pahoja?
Jeesus sanoi: “Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.”  Kyse on siis siitä, mitä sieltä sisimpänsä varastosta tuo esiin. Ja tietty siitä, kumpaa varastoa on enemmän ruokkinut ja ruokkii ajatuksillaan ja tunteillaan.

Hyvän tahto – Uskon, että meissä kaikissa on sisimmässämme tahto ilmentää hyvää ihmissuhteissamme ja kohtaamisissamme (vaikkemme aina siinä niin hyvin onnistukaan).
Viime viikolla oli kyse puheesta, nyt Johanneksen kirje laittaa asian astetta vaikeammaksi: kehottaa meitä osoittamaan rakkautta ei vain sanoin, vaan myös teoin ja totuudessa.

Evankeliumikirja kirjoittaa kauniisti ensi pyhän aiheesta Lähimmäinen: ‘Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen.
Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.’

Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. Ei hän pelkää pahoja viestejä, vaan luottaa vakain mielin Herraan. Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin. (Ps. 112: 5-9)

Vahva, rohkea, oikeamielinen ja vakaa – kukapa ei haluaisi olla sellainen. Psalmin mukaan sellainen on ihminen, joka luottaa Jumalaan ja toimii Hänen tahtonsa mukaisesti.
Mitä Luojamme tahtoo meiltä? Että autamme niitä, joilla on asiat heikommalla kantilla kuin itsellämme. Hän ilmaisee tahtonsa 5. Mooseksen kirjassa mm. näin:
Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne.” (5.Moos.15:11)

Daavidin lojaalisuus Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
    Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.” (1. Sam. 24: 9-12, 17-21)

Herra näkee sydämeen Samuel koetti arvuutella, kenet hänen tuli voidella Israelin kuninkaaksi. Varmaankin tämän tuli olla kookas, kunnioitusta herättävä auktoriteettihahmo. Mutta Jumala  sanoi Samuelille: Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”(1.Sam.16:7)
Samuel joutui yllättymään: ulkoiselta olemukseltaan vähiten urhean soturin tai kuninkaan oloinen, isänsä lampaita paimentava Daavid, oli Herralle mieleen.

Nuoren Daavidin uskollisuudessa ja lojaalisuudessa kuningastaan kohtaan on mielestäni jotain hyvin kaunista.
Daavid kunnioitti Jumalaa, ja Saul oli Jumalan valitsema kuningas. Vielä kun Saul vainoharhaisesti jahtasi Daavidia ja halusi surmata tämän, Daavid osoitti kunnioitusta Jumalan voitelemaa kuningasta kohtaan. Hän ei halunnut vahingoittaa Saulia, vaikka hänellä olisi ollut siihen tilaisuus. 

Meidän aikamme ‘kuninkaiden’ ympärillä häärää iso määrä tukijajoukkoja ja -ihmisiä, jotka ovat lojaaleja hallitsijalleen, olivatpa hänen mielipiteensä tai toimintansa millaisia tahansa.
Voihan sekin olla eräänlaista uskollisuutta: uskotaan, että hallitsija on oikeassa ja ajaa oikeaa asiaa. Mutta kyllä siinä usein voimakkaimpana motiivina taitaa olla oman asemansa säilyttäminen.
Alamaiset pyrkivät olemaan hallitsijalle mieliksi, koska siitä riippuu oma menestys uralla.

Eräs asiaa kuvaava tilanne oli video eräästä lehdistötilaisuudesta, jossa presidentti heitti idean, että jos koronaa voitaisiinkin hoitaa suonensisäisesti desinfiointiaineella. Jos se puhdistaisi elimistön viruksesta. Presidentin neuvoa antavan, kokeneen vanhemman naislääkärin ilme ei värähtänytkään. Hän totesi vain, ettei ole kuullut vielä tällaisesta.
Tuon idean neutraali kommentointi herätti huolta siitä, että jotkut koronaan sairastuneet amerikkalaiset ottaisivat idean tosissaan ja alkaisivat ruiskuttaa desinfiointiainetta suoneensa.

Itänaapurissa taas myrkytetään niitä, jotka uskaltavat arvostella maan itsevaltiashallitsijaa. Oi tätä maailmanmenoa…

Kuolemasta elämään – Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.
Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?

Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. (1. Joh. 3: 11-18)

Miten Jumalan rakkaus voisi pysyä sellaisessa, joka sulkee sydämensä puutteessa kärsivältä?
Paljon väkeviä, pysäyttäviä sanoja Johanneksen kirjeessä.
Keitä pidämme veljinämme ja sisarinamme? Ulottuuko rakkautemme lähipiiriämme kauemmas? Keille me avaamme sydämemme?

Mikä avaa sydämeni halulle auttaa tai antaa omastani? En tiedä; jokin minussa vain joskus reagoi siten; ikään kuin joku painaisi minussa jotain jes-nappulaa.
Mikä sitten saa sydämeni sulkeutumaan? Se, kun huomaan toisen yrittävän manipuloida minua tavalla tai toisella toimimaan haluamallaan tavalla. Se estää totuudessa toimimisen. Sillä jos toimisin manipuloijan tahdon mukaan (vaikka vain hänen mielikseen), sydämeni ei olisi siinä mukana.
Manipuloinnilla en tarkoita esim. kerjäämistä, vaan epäsuoraa piilovaikuttamista. Se on minusta kiusallista, kummallekin osapuolelle (tajusi toinen sitä tai ei).

Jeesus osoitti esimerkillään ja vertauksillaan, että eivät vain maanmiehemme tai -naisemme ole lähimmäisemme, vaan lähimmäinen on jokainen ihminen, jonka tapaamme. Ja nekin, joita emme ehkä koskaan tule kohtaamaan.

Jeesus sanoi:
    ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5: 43-4)

Rakastakaa vihamiehiänne siinäpä taas huippuhaasteellinen kehotus Jeesukselta. Mutta ei Jeesus sitä kevyesti heittänyt. Hän todella toivoo, että me kasvattaisimme itsessämme samankaltaista rakkautta, jolla taivaallinen Isämme rakastaa lapsiaan. Ja osoittaisimme rakkautta läheistemme lisäksi kaikille kohtaamillemme ihmisille. Tekisimme rakkauden tekoja toisillemme, vaikka kuinka pieniä; ehkä joskus isompiakin.

Miten paljon helpompaa onkaan rakastaa niitä, joista pitää! Ja ne rakkauden teotkin – ne tulevat kuin itsestään kun kyseessä on joku, joka on itselle tärkeä. Entä kun pitäisi osoittaa rakkautta jollekin, jonka mieluummin kiertäisi kaukaa?
Oi Jumalamme, kuinka tarvitsemmekaan Sinun apuasi ja vaikutustasi sydämessämme.

Ihana kohta minusta tuo: “Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”
Me voimme kuvitella olevamme parempia, viisaampia, rakastavampia tai mitä tahansa -pia kuin toiset. Mutta sillä ei ole väliä, mitä itse kuvittelemme itsestämme.

Eivätkö nuo Jeesuksen sanat kerrokin siitä, kuinka Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä? Kuinka kaikki Hänen luotunsa ovat Hänelle rakkaita. Hän haluaa meidän näkevän lähimmäisemmekin laajemmasta perspektiivistä – Luojamme perspektiivistä.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut eikä ole merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Jeesus ravisteli oman kansansa oppineiden nurkkakuntalaisuutta ja sisäänpäinlämpiävyyttä vertauksillaan ja sanomisillaan. Hän halusi heidän näkevän laajemman perspektiivin. Sen, miten samarialaiset, sidonilaiset ja syyrialaiset olivat Hänelle tärkeitä siinä missä juutalaisetkin.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut – eikä ole – merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Ihanaa on kuitenkin tietää, että Jumala rakastaa meitä, kaikkia luotujaan. Meillä on kaikilla heikkoutemme ja vajavuutemme. Onneksi meillä onkin Luoja, joka on meitä niin paljon vahvempi, viisaampi ja rakastavampi.

Kristus, Aurinkomme, kiitos että voimme turvata Sinuun omassa osaamattomuudessamme ja kykenemättömyydessämme.
Auta, opeta, vahvista meitä. Anna Rakkautesi täyttää ajatuksemme, tunteemme, ohjata toimintaamme.
Kiitos kaikenvoittavasta Rakkaudestasi. 🙂 

Edellä olevien lisäksi ensi pyhän tekstinä on Ps. 112: 5-9, 1.

Sanan voima

24.8.2020. Ensi pyhän teksteistä alla olevat painottavat miten suuri merkitys sillä on, miten me puhumme toisillemme.

Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.
– Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa syytöntä oikeudessa.
– Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
– Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan.
– Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.
– Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää. (Sananl.18: 4-8, 21)

Noista Sananlaskujen jakeista minulle tulee mieleen vanhat kotimaiset mustavalkoiset filmit. Niissä roolitkin olivat korostetun mustavalkoisia: pahikset olivat vähintään yhtä pahoja suustaan kuin teoissaan, hyvikset koettivat sovitella tai kärsivät.

Koskenlaskijan morsian – mykkäfilmistä kuulin lapsena ja nuorena moneen kertaan. Muppani (äidinisäni) kertoi usein, kuinka hän ei halunnut käyttää sijaisnäyttelijää, vaan laski itse nekin kohtaukset, joissa laskettiin hurjaa vauhtia kuohuvaa koskea karikkoja väistellen. Me lapsenlapset tietenkin ihailimme hänen urheuttaan.
Mummu ei kommentoinut (ainakaan meidän lasten kuullen). Oli varmaan sanonut mielipiteensä ennen kuvauksia – ja niiden jälkeen, nähtyään elokuvan…

Mykkäelokuvassa vain muutama repliikki näytetään tekstinä kohtausten väleissä. Kun vahvoja tunteita (vihaa, rakkautta, mustasukkaisuutta, katkeruutta, pettymystä, tuskaa) ei voinut ilmaista puheen kautta, ne esitettiin usein liioitelluin, tragikoomisinkin elein ja ilmein.
Lapsena ja nuorena olin tyytyväinen, että mupalla oli tuossa leffassa reilun ja rehdin Antin osa. Rakastin muppaa, joten tietenkin oli kivempi nähdä hänet hyvisrooleissa. 🙂

Pieni peräsin ohjaa laivaaKaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.
Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta.
Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa.
Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla.
Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
   Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.
Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!
Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.  (Jaak. 3: 2-12)

Aika painavaa tekstiä Jaakobin kirjeessä! Pikkuruinen kielemme voi saada jopa pahempaa aikaan kuin esim. kätemme. Pahimmassa tapauksessa se voi sytyttää sodan – niin yksittäisten ihmisten kuin valtioiden välille.

Elämän pyörän sytyttäjäKieli on tuli, joka sytyttää palamaan elämän pyörän.
Kiinnosti, miten elämän pyörä on käännetty muille kielille. Tillvarons hjul. The course of nature. Zündet an allen unser Wandel. Le cours de la vie. Rotam nativitatis nostrae…
Elämän pyörän traditioihin tai sen nykyisiin käyttömenetelmiin (joihin en ole perhehtynyt) puuttumatta nuo käännökset saivat minut miettimään: että jotain, mitä minulle, sinulle tai jollekin muulle on joskus sanottu, on voinut muuttaa koko elämämme (ruotsinkiel. käännöksen mukaan: olemassaolomme pyörän) suunnan. Parempaan tai pahempaan suuntaan. Onnellista jos ja kun parempaan. 🙂 

Hyviä sanoja – Sillä vaikka Jaakob kirjoittaa, että kieli on ‘hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä’, se voi puhua myös hyviä, kannustavia, rohkaisevia, mieltä ilahduttavia, mielialaa kohottavia ja siunaavia sanoja. Sellaisia uskon meidän kaikkien kaipaavan ja tarvitsevan elämänpolullamme. Miten merkittävää voikaan olla sellaisten sanojen puhuminen lähimmäisillemme.
Mutta voimme puhua niitä myös omalle, haavoittuneelle sisäiselle lapsellemme. Armollisia, hoitavia, rakastavia sanoja. Sellaisia, joita Taivaallinen Isämme myös haluaa meille puhua, kun Hän haluaa vahvistaa olemassaolomme suuntaa kohti parempaa. 🙂 

Mitä sydän on täynnä… –  Jeesus sanoi:
   ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt. 12: 33-37)

Koronamaskien käytöstä ollaan montaa mieltä. Itse ajattelen, että niiden käyttö joka tapauksessa on huomaavaista toisia kohtaan, koska ne jarruttavat puheen, yskäisyn tai aivastuksen kautta välittyviä virusroiskeita.
Valitettavasti
ei ole kehitetty kasvomaskia, joka suojaisi lähimmäisemme epäystävällisiltä, piikikkäiltä ja riitaisilta sanoilta ja muuttaisi ne ystävällisiksi, lempeiksi, rohkaiseviksi ja anteeksiantaviksi…

Viime viikolla jouduin koronatestiin, seuraavanlaiseen:
Ohjasin ostoskärryni marketin liukuportaissa niin oikeaan laitaan kuin mahdollista, jotta kiireisemmät pääsisivät ohitseni. Liukuportaissa ei ollut sillä hetkellä muita.
Vaan miten kävikään?
Taakseni parkkeerasi 6 nuorta aikuista tiiviiksi ryppääksi. He juttelivat keskenään niin innokkaasti, ettei ohittamiseni tullut mieleen. Eikä turvaväli: lähimmät seisoivat  puolen metrin päässä minusta. Oli kuin jokin näkymätön paineaalto olisi heittänyt koko joukon siihen.

Juhlatunnelmissa suositukset unohtuvat – Olin liukuportaille mennessäni huomannut tuon juhlapukuisen, äänekkään seurueen. Ehkä tultiin ravintolasta, jossa oli nautittu jotain vettä väkevämpää, tai sitten juhlinnan aihe jo itsessään tuotti tuota innokkaasti pulppuilevaa puhetta.
Mikseivät he mene ohitseni?Liukuportaat
eivät koskaan olleet tuntuneet niin hitailta.
Huomauttaisinko heille turvavälistä? No se pilaisi vain heidän ilonsa. Siinä saattaisi sitä paitsi kommenttien myötä lentää niitä epätoivottuja virushiukkasia…  

Vasta jälkeenpäin tuli mieleen, että olisin itse voinut siirtyä ostoskärryn eteen. Tai jos sittenkin olisin ihan ystävällisesti huomauttanut turvavälistä? – Ei ehkä olisi ihan luontevasti luonnistunut harmistuneessa mielentilassa.

Pelkoa vai varuillaan oloa? – Tähän saakka en ole ollut erityisen huolissani tartunnan saannista. Noissa liukuportaissa huomasin kuitenkin huoleni kasvavan kohtalaisesti. Pyrkikö pelko saamaan minusta otteen, vai oliko kyse vain varuillaan olosta?
Varuillaan olo on joissain tilanteissa ihan ok. Pelkoa en kuitenkaan halua. Pelko on rakkauden vastakohta. Levollisessa rakkauden ja luottamuksen tilassa olemme ikään kuin eräänlaisessa suojapiirissä.

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. (1. Joh. 4:17-18)

Oppimista aina vaan – Kyllä tämä COVID-19 taitaa lisätä aikalailla itsetuntemusta, monessa mielessä ja monilla alueilla.
Montakohan kertaa vielä saankaan myös tämän pandemian aiheuttamissa erilaisissa tilanteissa todeta, kuinka paljon tarvitsen Parasta Opettajaani, Hänen läsnäoloaan ja vaikutustaan?

“Opetan yhä” – Rukouksessaan Jeesus sanoo: “Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut.
Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Kristus, kiitos että saamme luottaa lupaukseesi, että yhä opetat meitä tulemaan rakastavammiksi toisiamme kohtaan. Niin että Rakkautesi pysyisi ja virtaisi meissä ja meistä, sydämestämme ja sanoistamme… hankalissakin tilanteissa…

Kiitos, että saamme turvata aina apuusi. Muistuttaisitko meitä siitä, erityisesti silloin, kun sitä tarvitsemme? 🙂 

Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13 ja Ps. 146: 5-10.

Valinnoista

17.8.2020. Tehtiin perheen kanssa telttaretki erämaisemiin. Lapset kantoivat suht painavat rinkkansa iloisella mielellä, vaikka kävelyreitistä tulikin ajateltua pitempi. Telttapaikan valinta näytti loistavalta: metsän laidasta avautui kaunis, loivasti järvenrantaan laskeutuva aurinkoinen niitty. Mustikoitakin oli aivan telttapaikan vieressä.
Teltanpystytyksen jälkeen ilmeni, että järven rannassa oli sinilevää. Vaan ei hätää: n. 500 m:n päässä oli toinen, kirkasvetinen järvi. Sinne teimme uimareissut.
Pojantyttäreni nautti täysillä uimisesta. Kotiinlähtöpäivänä hän ei kuitenkaan halunnut uida, eikä siksi ottanut uimapukua mukaan. Pojanpoikani puolestaan nautti lämpimästä vedestä niin, ettei olisi halunnut tulla sieltä lainkaan pois.
Siskonsa tuli siinä rannalla toisiin ajatuksiin: uiminen kutsui sittenkin. Oli pahoilla mielin, kun ei ollut ottanut uimapukua mukaan, muttei tahtonut lähteä sitä hakemaankaan telttapaikalta.
Iloitsin siitä, kuinka kauniisti ja taitavasti isänsä hoiti tilanteen. Ei mitään huomautusta, joka olisi vain pahentanut tytön oloa (‘mikset ottanut uikkareita mukaan’ tms.), vaan isä sanoi tyttärelleen jotain myönteistä, jonka vuoksi tytölle jäi tuostakin uimareissusta hyvä mieli.  

Muistellessani tuota tilannetta hymy nousee huulilleni: tuolla tavoin haluaisin Taivaallisen Isäni kommentoivan, kun erehdyn tai teen huonon valinnan. Hän näkee kyllä, kun minua harmittaa ja kaduttaa. Silloin kaipaan Häneltä moitteen tai arvostelun sijaan rohkaisun sanoja; sellaisia, jotka tukevat minua toimimaan seuraavan kerran viisaammin.
Eri juttu on, kun Hän näkee, että nyt ei tyttö lainkaan huomannut tai oivaltanut erehdystään. Silloin en pahastuisi moitteen sanoista, vaan olisin niistä kiitollinen. Nehän auttavat minua oppimaan, ja (toivon mukaan) seuraavalla kerralla valitsemaan tai toimimaan paremmin.:-)
(Vaikka kyllä on kyllä kokemuksia siitäkin, kuinka nopeasti Isän neuvot unohtuivat. Kerron niistä  joskus toiste.)

Jeesuksen ei tarvitse kertoa vertauksessaan, miten isä suhtautui poikiensa toimintaan.
Mutta vertauksen jälkeen hän lataa ylipapeille ja kansan vanhimmille täysillä:

Kumpi teki isänsä tahdon? – Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
    ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
    ”Edellinen”, he vastasivat.
    Jeesus sanoi:
    ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.” (Matt. 21: 28-32)

Viinitarhat olivat Jeesuksen aikaan yleisiä, kuten vieläkin Välimeren maissa. Rypäleet kypsyvät etelän auringossa. Rypäleterttujen poiminta hoitui käsin, jälkikäsittely jaloin.
Israelissa on vieläkin paikkoja, joissa voi nähdä viinitarhan kallioon kaiverrettuja matalia altaita, joista kourua pitkin jaloin poljettujen rypäleiden neste valuu alempana olevaan astiaan.
Kuultuani, että rypäleitä poljettiin paljain jaloin mietin, haluaisinko tästä lähin juoda juomaa, jonka valmistusprosessiin kuului tuollainen vaihe. Sitä pidettiin kuitenkin ihan luonnollisena asiana, ja joissain viinitarhoissa menetelmä on tainnut säilyä ihan meidän päiviimme saakka.

Jeesuksen vertauksen isä pyysi poikiaan lähtemään viinitarhaan hommiin. Odotti siellä sitten töitä käsille tai jaloille, kummallekin pojalle lähteminen oli vastahakoista. Toinen poika lupasi mennä, muttei mennyt. Toinen ei olisi millään halunnut, mutta isän toiveen noudattaminen voitti oman haluttomuuden. Harkittuaan asiaa hän lähti sittenkin.

Millä valtuuksilla – Jeesus oli saapunut Jerusalemiin ja oli puhdistanut temppelin kaupustelijoista ja rahanvaihtajista. Kun hän opetti temppelissä, tuli sinne ylipappeja ja kansan vanhimpia, jotka kysyivät: “Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? Kuka sinut on tähän valtuuttanut?”
Taas kerran Jeesuksen älykkyys tuli ilmi. Hän sanoi: “Minäkin teen teille kysymyksen. Jos te vastaatte siihen, minä puolestani sanon, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen. Mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?”
Ylipapit ja kansan vanhimmat neuvottelivat keskenään: “Jos sanomme: ‘Taivaasta’, hän sanoo meille: ‘Miksi sitten ette uskoneet häntä?’ Jos taas sanomme: ‘Ihmisistä’, saamme pelätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana.” Niin he vastasivat Jeesukselle: “Emme tiedä.”
Tuohon Jeesus totesi: “En minäkään sitten sano teille, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen.”

Sitten hän kertoi yllä olevan vertauksen pojista, joista toinen teki isänsä tahdon.

Viinitarhuri ja viinipuu – Johanneksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa selkeästi, kenen asialla ja millä valtuuksilla hän toimii: “Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. (Joh.15:1)

Oksat – Seuraajistaan hän sanoi: “Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. (Joh. 15:5)

Täydellinen ilo – “Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. (Joh.15:10-12)

Tuo kohta saa usein miettimään, kuinka me etsimme iloa tai onnea niin monesta asiasta ja monella tavoin. Ja kuinka yksinkertaisen ohjeen ilon löytämiseen Jeesus antaakaan: tulee ‘vain’ noudattaa hänen käskyjään ja pysyä hänen rakkaudessaan.
Ja kuinka Kristuksen rakkaudessa pysyminen tarkoittaa toisten, lähimmäisten rakastamista. Jaottelematta, luokittelematta lähimmäisiä enemmän tai vähemmän rakkauden arvoisiksi.

Vapaus valita – Onkohan niin, että tuota Jeesuksen käskyä on kaikkein vaikeinta noudattaa? Sillä jos se olisi helpompaa, tämä maailmamme näyttäisi ihan toisenlaiselta.
Tai siis… o
nhan kyse myös siitä, kuinka halukkaita olemme noudattamaan Isän tahtoa. Hän on antanut meille vapaan tahdon, ja se tekee asian paljon vaikeammaksi.
Olisiko oikein valitseminen ja toimiminen sitten helpompaa, jos ja kun suosituksen sijaan annetaan tiukka ukaasi? Ehkä joissain asioissa ja tilanteissa, varsinkin jos ymmärtää siihen liittyvän jonkin konkreettisen uhan.
Jumala on antanut meille monia käskyjä, joiden noudattaminen tuntuu olevan meille liian vaikeaa. Ehkä siksi, että seuraukset eivät useinkaan näy eivätkä tunnu vielä tässä elämässä. Ja  tuleva tuntuu olevan jossain niin kaukana, ettei sitä juurikaan ajattele…  

Passiivista lähimmäisrakkautta? – Meille on nyt annettu suositus maskien käyttöön yleisillä paikoilla. Joissakin maissa maskien käyttö ei ole vain suositus vaan pakollinen julkisilla paikoilla, sakon tai vankeuden uhalla.
Tavallisten maskien käyttö ei suojaa itseä; niitä käytetään siksi, etteivät toiset altistuisi virukselle. Niiden käyttöä voisi kutsua passiiviseksi lähimmäisenrakkaudeksi. 

Aktiivista lähimmäisenrakkautta ei voi pukea kasvoille. Ei ole sellaista maskia, joka suojaisi lähimmäisiämme arvostelevilta, pahansuovilta tai ilkeiltä sanoiltamme. Tai maskia, joka korvalenkit korviemme taakse kierrettyämme saisi meidät kuuntelemaan lähimmäisiämme rakastavasti, ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. 

Hyvän valitsemista – Kristus, kiitos että olet kanssamme. Näet, kuinka vaikeaa meidän on valita hyvä. Auta meitä kuulemaan Sinun tahtoasi, ja toimimaan sen mukaisesti.
Anna Henkesi vaikuttaa meissä, opettaa meitä, muokata meitä niin, että osaisimme huomata lähimmäisten tarpeita ja olla ystävällisiä ja auttavaisia toisiamme kohtaan.
Auta meitä valitsemaan, päättämään ja tekemään sitä, mikä on hyvää Sinun silmissäsi.
Sitä, mikä on hyväksi ei vain itsellemme, vaan myös lähimmäisillemme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, Job 42: 1-6, 1. Sam. 17: 37-45, 48-50 ja Room. 7: 14-25.

Profeetta omalla maallaan?

10.8.2020. OI miten kaunis viikonloppu saatiin. Aurinko helli lämmöllään hellelukemiin saakka. Ihana lahja koulunkäynnin tällä viikolla aloittaville lapsille perheineen. – Ja meille kaikille. 🙂

Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4: 23-30)

Nuo Jeesuksen sanat ‘kukaan ei ole profeetta omalla maallaan’ ovat jääneet elämään meidän päiviimme saakka. Ja toisaalta: onhan meillä nähty ja koettu, kuinka ulkomailta kutsutut puhujat ja vaikuttajat tupataan nostamaan jollain lailla korokkeelle; ikään kuin heillä olisi enemmän tietoa, taitoa, viisautta, voimaa tai jotain muuta enemmän kuin omilla maanmiehillämme ja -naisillamme.

Lapsuutensa ja nuoruutensa kotikaupunkiin Nasaretiin palannut Jeesus, joka siellä tunnettiin puuseppä Joosefin poikana ja ammatinjatkajana, sai aikaan aikamoisen vihareaktion lausuessaan nuo sanat.
Jeesuksen maine oli varmasti kiirinyt jo kotikaupunkiinkin. Markuksen ja Matteuksen evankeliumien mukaan hän oli tehnyt jo monia ihmetöitä Nasaretiin palatessaan.

Täynnä Hengen voimaa – Luukas kirjoittaa: Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä. (Luuk.4:14-15)

Nasaretin synagogassa Jeesukselle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. (Luuk. 4:17-19)
Ja Jeesus jatkoi sanomalla: “Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk.4:21)

Kuulijat olivat kyllä otettuja Jeesuksen puheesta.  Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. (Luuk.4:22). Mutta… hänhän on Joosefin, puusepän poika; leikkinyt meidän lastemme kanssa, ja isompana jatkanut isänsä työtä tämän puusepänverstaassa. Mikä tekisi hänestä sen erityisemmän kuin meistä tai jostain meidän perheenjäsenestämme?

Tilanne räjähti Jeesuksen muistuttaessa heitä siitä, kuinka profeetta Elia lähetettiin Israelista Sidoniin (= nyk. Libanonin 3. suurin kaupunki), jossa tämä teki ihmeitä. Ja kuinka Elian manttelinperijä Elisa paransi syyrialaisen Naamanin spitaalista.
Tämän juutalaiset kokivat vahvana loukkauksena. Olivatko sidonilaiset tai syyrialaiset muka jotenkin parempia tai tärkeämpiä kuin he, israelilaiset? Tämä oli vain liikaa!
Väki oli niin raivoissaan, että siinä unohtui viides kymmenestä käskystä: älä tapa. He yrittivät  työntää Jeesuksen alas vuorenjyrkänteeltä.

Sitten tapahtui jotain ihmeellistä: Jeesus kulkee väkivaltaista raivoa kiehuvan väkijoukon läpi ja jatkaa tyynesti matkaansa.
Siinä jäi synagogan väki taas ihmettelemään: hänessä vaikuttaa ennen kokemattoman vahva Pyhän Hengen voima… mutta hänhän on vain puuseppä Joosefin poika. Miten tätä voisi käsittää?

Sidonin ja Sarbatin välissä sijaitsevassa Beirutissa räjähti viime viikolla. Ammoniumnitraattivaraston räjähdyksessä loukkaantui noin 5 000 ihmistä. Räjähdys tuhosi lääkevaraston ja sataman varastoissa olevan viljan.

Libanonilaisista yli puolet elää köyhyydessä. Talouskriisi ja koronapandemia olivat jo ennen räjähdystä koetelleet kansaa, erityisesti maassa asuvia palestiinalais- ja syyrialaispakolaisia (joista jälkimmäisiä on pienessä maassa reilusti yli miljoona).
Vaikka Libanoniin on lähetetty hätäapua
monista maista, siellä tarvittaisiin nyt myös Jumalan ihmeitä.

Ihmeitä Sarpatissa – Minua on aina koskettanut se, mihin Jeesus viittasi yllä olevassa evankeliumitekstissä: kuinka Herra teki ihmeitä Sarpatissa 800 v. eaa.

Elia lähti Sidoniin. Tullessaan (Sarpatin) kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: “Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.”
Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: “Toisitko minulle myös palan leipää.”
Mutta nainen vastasi: “Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
Elia sanoi hänelle: “Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. (1.Kun.17:10-16)

Leski luotti Jumalan lupaukseen, ja niin hän leipoi viimeisistä jauhonrippeistään ja öljytilkastaan leivän Elialle. Ja hänen uskonsa ja luottamuksensa palkittiin. Äidin ja pojan ei enää tarvinnut nähdä nälkää.

Rauhaa rajalle – Libanonissa on muunlaistakin vaikeutta kuin puutetta ravinnosta. Sen ja Israelin rajalla on usein yhteenottoja puolin ja toisin, viimeksi heinäkuun lopulla. Hyökkäystä seuraa kosto ja päin vastoin. – Herra, Rauhantuoja, sielläkin tarvittaisiin Sinua, Golanin kukkuloilla. 

Täälläkin tarvitsemme Sinua – Kun lukee tuonkaltaisia uutisia, oman maan uutiset tuntuvat olevan kuin toisesta maailmasta, toisesta todellisuudesta; lintukoto-todellisuudesta.
Kuitenkin, Jumala – täälläkin me tarvitsemme Sinua. Täälläkin on monenlaista hätää ja kärsimystä.
Lähettäisitkö apusi meillekin, tänne meidänkin maahamme. Niin kuin lähetit profeettasi Elian ja Elisan. Ja lähetit rakkaan Poikasi. Lähettäisitkö Hänet meille jälleen? Parantamaan sairaita, ravitsemaan nälkäisiä, lohduttamaan surevia, rohkaisemaan masentuneita, vahvistamaan voimattomia. 

Sillä Sinä olet yhtä todellinen kuin olit 2800 v. ja 2000 v. sitten. Näet meidät, näet miten ja mihin kaikkeen tarvitsemme Sinun apuasi ja vaikutustasi juuri nyt, tänään.
Tänäkin ihmeen kauniina aurinkoisena aamuna.

Kiitos kaikesta mitä olet jo tehnyt. Tee hyvää työtäsi mielessämme ja sydämessämme, niin että osaisimme olla kiitollisia niin pienistä kuin suurista ihmeistäsi. 🙂 

Yhtenä aamuna herätessäni mielessäni soi sanat ‘nousta sain aamuun’ tutun sävelen kera. En kuitenkaan millään muistanut muita sanoja laulusta, pelkän sävelmän. Netistä löytyi Kristian Meurmanin levytys ja sanat:

‘Nousta sain aamuun, lintujen lauluun
Jumalan luomiskauneuteen
Lauluista kiitän, aamuista kiitän
raikkaina kohtaan ne uudelleen
käy sadekuuro, auringon paiste
kuin uutta luoden pinnalle maan
jäljissä Herran kasteinen nurmi
kauneinta kukkaa käy versomaan.
Luomisen aamun säteistä kiitän
Kirkkaina vielä ne kimmeltää
Aamuista kiitän, ylistän Herraa
On uusi luomus päivä myös tää’

Kuunnellessani kappaletta muistin: tämähän oli yksi nuoruuden lempikappaleistani, Morning has broken, Cat Stevensin esittämänä.
Mitäköhän kaverille kuuluu nykyään? Ilmeni että hengellisen identiteettinsä etsintä on ollut vahvaa. Buddhalaisuuden kautta islamiin, nimenmuutos ja vuosikymmenten tauko laulamiselle. Sitten paluu esiintymislavoille, vanha nimi uudelleen käyttöön.
Varmaan monelle tuttua hengelliselle etsijälle: että kiihkeän ehdotonta vaihetta seuraa seesteisyys ja levosta käsin eläminen. Sitten myös usein nuoruuden idealismi väljähtyy ja sopeudutaan maailmanmenoon sellaisena kuin se on.
Konserttitaltioinnissa (Chilessä v. 2015) esiintyy harmaahapsinen, ujon ja vaatimattoman oloinen symppis. Siitä käy ilmi, että idealismi ei ole kadonnut. Catin lauluissa soi edelleen paremman maailman kaipuu: ne toivottavat edelleen rauhaa ihmisten välille. 🙂

Morning Has Broken –  Cat Stevens

Vaikka yllä olevat suomenkieliset sanat ovatkin kauniit, on alkuper. engl. sanoituksessa myös kauniita kohtia (vaikkakin vaikeasti suomennettavia; tässä yritys):

‘Valjennut aamu
– kuin aamuista ensimmäinen
mustarastaan laulu –
kuin linnuista ensimmäisen

kiitän laulusta, kiitän aamusta
kiitän siitä, kuinka ne pulppuavat
raikkaina Sanasta

ja sateesta joka laskeutuu suloisena
auringon valaisemalta taivaalta
kuin ensimmäinen kaste
joka laskeutuu
ensimmäisen ruohon ylle
kiitän aamukasteisesta puutarhasta
joka puhkeaa täyteyteen
siellä
missä Hänen jalkansa ovat kulkeneet.
Auringonvaloni ja aamuni
syntynyeet Yhdestä Valosta
joka nähtiin Eedenin puutarhassa
kiitä ylistäen, kiitä jokaisesta aamusta
Jumalan luomistyöstä
jokaisena uutena päivänä’

Muut tekstit: Ps. 81: 9-17, Jer. 6: 16-19 ja Room. 11: 17-24.

Antajan palkka

4.8.2020 – Ensi pyhän evankeliumitekstissä Jeesus kehottaa käyttämään hyvällä tavalla niitä lahjoja, joita Jumala on itse kullekin antanut. Meillä kaikilla on jotain annettavaa. Jokainen voi jollain tapaa olla hyvä toiselle. Oli se sitten ystävällinen, rohkaiseva tai lohduttava sana tai katse, tai ilon tuottaminen tai avun antaminen jollain konkreettisemmalla tavalla. 

Hyviä uutisia – Tänä kesänä on ollut useita hienoja uutisia – niin kotimaasta kuin maailmalta – siitä, kuinka mm. pienyrittäjät ovat auttaneet toisia koronapandemian vuoksi vaikeuksiin ajautuneita, huolimatta siitä, että oma yritys on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.
V
iime viikon uutisesta:
Maan turismisektorille tartuntojen lisääntyminen on ollut katastrofi ja monet hotellit pysyvät suljettuina koko kesän. Barcelonan keskustassa sijaitsevan hostellin omistaja päätyi kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun.
“En halunnut jättää tiloja tyhjilleen ja päätin antaa ne kodittomien käyttöön”, hän sanoo.

Hostellia asuttavat pääasiassa siirtolaiset, jotka eivät ole löytäneet työtä tai asuntoa.
Hostellin omistaja on huolissaan liiketoiminnastaan, mutta aikoo silti jatkaa asunnottomien auttamistahttps://yle.fi/uutiset/3-11459390

Myös meidän maassamme pandemia on aikaansaanut monenlaista heikossa asemassa olevien auttamista. Sellaiseen kehottavat myös alla olevat tekstit Sananlaskuista ja 2. Korinttolaiskirjeestä.

Joka pyrkii hyvään, saa rakkautta
Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii.

Joka pahaan pyrkii, kulkee harhaan, joka pyrkii hyvään, saa rakkautta.
Luotettava todistaja pelastaa ihmishenkiä, valehtelija johtaa oikeuden harhaan.
Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa,
joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.  (Sananl. 14: 21-22, 25, 31)

Franciscus Assisilainen sanoi, että antaessaan saa. Engl. käännös kertoo sen ehkä vielä paremmin: It is in giving we receive. Ei niin että jäisimme odottamaan jotain palkkaa, vaan kuinka juuri sen – antamisen – voi kokea palkitsevana.
Saattaa olla, että hyvän mielen lisäksi saa vielä iloisen tai kiitollisen katseen tai sanan. Se on lisäbonusta. Mutta jo se, että voi auttaa toista, tuo hyvän mielen.
Useimmat vapaaehtoistyöntekijät kokevat tämän esim. auttaessaan sellaisia, joilta ei voi odottaa kiitosta edes katseen muodossa. 

Rakkaus kasvaa – Mietin noita sananlaskun jakeita. Olisiko niin, että kun me annamme jotain aidolla, vilpittömällä ja pyyteettömällä sydämellä, me useimmiten saamme jotain sen kautta, että jotain tapahtuu meissä? Että jotain muuttuu sisällämme. Rakkaus meissä kasvaa.
Silloin saattaa aavistaa, ettei kyse ole omasta rakkaudesta, vaan Hänestä, joka haluaa jakaa Rakkauttaan meille ja meidän kauttamme muille.

Vastavuoroista jakamista – Paavali kirjoitti korinttilaisille:
Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu:

    – Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään. (2. Kor. 8: 9-15)

Ajatella, jos tuo Paavalin lainaus kirjoituksista joskus voisi tulla todellisuudeksi.
Käsittämättömän räikeän eriarvoisuuden voi nähdä vaikka siitä, kuinka samassa valtiossa, samassa kaupungissakin, elää miljonäärejä, jopa monimiljardöörejä sekä niitä, jotka eivät ole löytäneet työtä ja nukkuvat pahvien päällä kaduilla.

Tai siitä, kuinka meillä länsimaissa kauppojen tiskeillä näkee mitä eksoottisimpia kaukomaista tuotuja gourmet-herkkuja, kun monissa maissa menehdytään nälkään.

Jospa joskus päästäisiin sellaiseen tilanteeseen tällä Telluksellamme, että kaikilla olisi katto pään päällä, riittävä ravinto ja tarvitsemansa terveydenhuolto. 

Vivamossa esitettiin toissapäivänä kauniissa maisemissa – välimatkat huomioivalle yleisölle – musiikkinäytelmä Laupias Samarialainen. Näytelmä, joka kertoi Jeesuksen vertauksen samarialaisesta, joka auttoi ryöstän kohteeksi joutunutta juutalaismiestä (Luuk.10:25-27), oli kaunis ja koskettava tarina siitä, kuinka pelosta, itsekkyydestä ja ennakkoluuloista voi kasvaa myötätuntoon, auttamisen haluun, luottamukseen ja hyvää tahtoon toisia kohtaan. 
Ja koska käsikirjoitus oli Anna-Mari Kaskisen, oli näytelmässä happy end: yksi varkaista tuli katumapäälle ja palautti anastetun kukkaron. Anna-Mari Kaskisen kaunista käsialaa olivat myös laulujen sanat. Nämä olivat käsiohjelmassa:

Niin ihmeellinen rakkaus ja hyvyys suunnaton
on tullut meidän luoksemme ja keskellämme on.
Niin ihmeellinen rakkaus. Se kaiken käsittää.
Se elämämme alku on ja matkan määränpää.
Siis tehkää hyvää kaikille ja ovat avatkaa
ja kaukaisia, outoja myös tiellä tavatkaa.

On yksi joka tahtoo syödä kanssa syntisten.
On yksi, jolle rakas niin on heikko ihminen.
On yksi, joka tahtoo tänään auttaa, parantaa.
Kiitos, hyvä Vapahtaja, kuulet anovaa.

Niin ihmeellinen rakkaus ja hyvyys suunnaton
näin pelon kauas karkoittaa kuin loiste auringon.
Niin ihmeellinen rakkaus! Ei kukaan varjoon jää,
se yhteen yksinäiset tuo ja kansat yhdistää.
Näin rakkautta jakakaa, se ehtymätön on.
On Kristus itse kanssamme, tuo rauhan, sovinnon.

On yksi joka tahtoo syödä kanssa syntisten.
On yksi, jolle rakas niin on heikko ihminen.
On yksi, joka tahtoo tänään auttaa, parantaa.

Kiitos hyvä Vapahtaja, laulaa kaikki maa.

Muut tekstit: Ps. 119: 129-136 ja Matt. 25: 14-30.