23.6.2020. Kellarista löytyi vanhoja, vuosituhannen vaihteen Voi hyvin -lehtiä. Olivat lojuneet siellä odottamassa selailua ennen paperikeräykseen viemistä. Nyt tartuin pinoon. Kivoja kasvisruokaohjeita, jotka otin talteen lähinnä inspiroivien, kauniiden kuvien vuoksi. 
Silmiin osui myös alla olevat kaiman kirjoittamat Koiran elämänohjeet. – Luettuani ne mietin onkohan joku lukenut ohjeet hauvalleni, niin hyvin täsmäsivät…
Ja kyllähän noista jotkut sopivat omaan kesänviettoonkin. 🙂

1. Käytä hyväksesi jokainen mahdollinen ilonhetki.
2. Hurmioidu raikkaan ilman ja tuulen hyväilystä kasvoillasi.
3. Rakkaimpiesi tullessa kotiin riennä tervehtimään heitä.
4. Ole tottelevainen silloin kun se on etusi mukaista.
5. Nauti, kun joku tahtoo rapsuttaa vatsaasi.
6. Ota nokoset ja venyttele ennen kuin nouset.
7. Juokse, telmi ja leiki päivittäin.
8. Syö halukkaasti ja innokkaasti.
9. Ole uskollinen.
10. Älä milloinkaan teeskentele olevasi joku muu kuin olet.
11. Jos haluamasi on kätkössä, kaiva, kunnes löydät sen.
12. Jos jollakin on huono päivä, istu hiljaa hänen lähellään ja työnnä kuonosi hellästi hänen syliinsä.
13. Suo itsellesi yksinkertaisia iloja kuten pitkiä kävelylenkkejä.
14. Nauti huomiosta ja anna ihmisten koskettaa itseäsi.
15. Älä pure, jos murina ajaa saman asian.
16. Kuumina päivinä juo paljon vettä ja lepää puun varjossa.
17. Kun olet onnellinen, tanssi ympäri ja heiluta koko kehoasi.
18. Älä juutu syyllisyyteen ja mökötykseen, vaikka sinua arvosteltaisiin kuinka. Juokse heti takaisin ja solmi uudestaan ystävyyden siteet.   (Veronica Hay)

Jeesus sanoi:
    ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
    Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.
    Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
    Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”   (Luuk. 15: 11-32)

Jeesuksen vertaukset – kuten evankeliumitekstit ylipäätään – voivat joskus osua johonkin omaan elämään liittyvään, ilman että omalla ajattelullamme on mitään tekemistä sen kanssa. Varsinkin silloin, kun sukeltaa syvälle tekstiin ja antaa sen vaikuttaa sisimmässään.

Osallistuin ennen koronakriisiä bibliodraama -työskentelyyn. Luimme raamatuntekstiä useampaan kertaan ja kuulimme taustatietoja siinä esiintyvistä sen ajan ja kulttuurin tavoista ja henkilöistä. Näiden ja erilaisten harjoitteiden kautta raamatunkohdista avautui uusia näkökulmia.
Harjoitteet auttoivat käsittelemään raamatunkohtia koko olemuksella, ei vain älyn tai ymmärryksen tasolla.
Jokainen teki ja koki harjoitteet omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Minulla on taipumus heittäytyä täysillä ja kaivautua syvälle; niin bibliodraamassakin.  

Eräällä kerralla aiheenamme oli yllä oleva tuhlaajapoikakertomus. Minun oli helppo eläytyä nuoremman pojan osaan, koska olen nuoresta lähtien ollut seikkailunhaluinen ja rakastanut matkustamista, uusien asioiden näkemistä ja kokemista. Ymmärsin tosi hyvin nuoremman veljen halua nähdä maailmaa.  

Helppoa oli myös eläytyä hänen kotiinpaluuseensa. Olinhan itse kokenut kelpaamattomuutta Jumalan edessä ja ajatellut, etten ole Hänen rakkautensa arvoinen (kuten viime viikon blogissa mainitsin). En sen vuoksi, mitä olin elämässäni tehnyt, vaan erään vision vuoksi. Siinä Kristuksen silmistä heijastuva ääretön rakkaus, joka kohdistui minuun ja kuulemani sanat olivat liikaa: en uskonut noita sanoja. Sisimmässäni oli vahva tunne, joka vakuutti, että en millään voi olla Hänen rakkautensa arvoinen. Kyynelet alkoivat valua.
Tuo kokemani Rakkaus sai minut tuntemaan etten ole tarpeeksi hyvä, vaan että minun on tultava paremmaksi ihmiseksi, jotta Jumala voi rakastaa minua. – Voi kuulostaa kummalliselta jonkun mielestä, mutta sellaisen johtopäätöksen vedin tunnereaktiostani.

Kelpaanko Jumalalle – se on minusta iso kysymys, varsinkin meidän maamme kulttuurissa.
Terve itsetunto tai toisaalta kelpaamattomuuden tunne lähtee usein lapsuuden kokemuksista. Siitä, onko ja minkä verran saanut kokea hyväksytyksi tulemista, kannustusta ja rohkaisua.
Suomalaisessa kulttuurissa kasvaneille kysymykset ‘kelpaanko muille’ ja ‘olenko rakkauden arvoinen’ ovat aika yleisiä.  – Vielä isompi kysymys on: kelpaanko Jumalalle.
Mietin, miten olisi käynyt, jos ensimmäinen kristinuskoon liittyvä kokemukseni olisi ollut esim. sellaisen saarnan/puheen kuuleminen, josta olisin saanut sellaisen käsityksen, että Jumala on ennemminkin ankara ja tuomitseva kuin rakastava ja huolehtiva.

Joissakin kristillisissä piireissä korostetaan ponnekkaasti ihmisen syntisyyttä Jumalan edessä. Joissakin taas painotetaan sitä, että taivaan Isä rakastaa meitä lapsiaan ehdottomasti.
Hyvät tarkoitusperät varmasti kummillakin. Mutta mietin, missä määrin edellisissä ajatellaan sitä, kumpi kutsuu enemmän Jumalan luo. Tai sitä, miten voimakkaasti jo valmiiksi herkemmällä omallatunnolla tai heikommalla itsetunnolla varustettu henkilö voi reagoida syyllistäviin puheisiin.

Mietin myös, missä määrin ankaran jumalakuvan omistavat ja sellaista toisille puhuvat mahtavat kokea Jumalan Rakkautta omassa elämässään. Nousevatko heidän käsityksensä Jumalasta vaikeudesta hyväksyä itseään, heikkouksiaan tai menneisyyttään? Tai heijastavatko ne heidän kokemuksiaan omista vanhemmistaan tai ankarasta, pelon värittämästä kasvatuksesta?

Sanat messussa – Olin kerran avustajana messussa kun näin kuinka eräs nuorimies nousi ja poistui kirkkosalista, kun luettiin aika kova evankeliuminkohta. 
Teki mieli juosta perään ja sanoa: hei, odota, jää kuulemaan kuinka tuosta tekstistä löytyy hyvää sanomaa. (Tiesin nim. että saarnavuorossa olevalta papilta ei tulisi tuomionjulistusta vaan armon sanoja.) 
Mutta tuo nuorimies poistui niin nopeasti, ettei kukaan olisi perään ehtinyt. Niin vahvasti häneen vaikuttivat nuo muutamat sanat.
Mietin, mahtaako tulla koskaan uudestaan. Voi olla, että hän oli sellaisessa elämäntilanteessa, että hän juuri silloin kaipasi kipeästi lohdun ja rohkaisun sanoja. Tai ehkä hän tunsi syyllisyyttä ja kaipasi anteeksiantamuksen sanoja. Tai ehkä hän vain halusi tulla kirkkoon etsimään Jumalan rauhaa ja läsnäoloa. – Olikohan tuo ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän koki kutsun tulla jumalanpalvelukseen?  Miten Jumala mahtaa kutsua häntä seuraavan kerran? Kuuleeko hän kutsun?   

Joskus arvottomuuden tunne Jumalan edessä voi aiheutua uskovaisten tarkoituksellisista syyllistämisistä. Jotkut ovat kokeneet uskonnollisen yhteisönsä, sen julistamien oppien tai yksittäisten ihmisten taholta, etteivät he ole taivaallisen Isänsä Rakkauden arvoisia. – Se on minusta surullista. Ajattelen, että myös Jumala suree sitä.

Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta kertoo ihan toista: se kertoo rakastavasta taivaan Isästä, joka odottaa ja toivoo, että palaamme Hänen luokseen. Tuossa kertomuksessa Hän ei vain odota avosylin, vaan juoksee iloisena vastaan.
Tällaisen Isän tuntemiseen Jeesus haluaa meidät johdattaa.

Vanhemman veljen osa – Bibliodraamassa eläydyimme vuorotellen kaikkiin evankeliumitekstin henkilöhahmoihin. Vanhemman veljen rooliin heittäytyminen tuntui minusta yllättäen ihan mahdottoman vaikealta. Tiesin, miten hän Jeesuksen vertauksessa suhtautuu nuorempaan veljeensä sekä tämän lähtiessä että palatessa kotiin. En vaan millään pystynyt kunnolla eläytymään vanhemman veljen asenteisiin ja tunteisiin. Koetin taivutella itseäni siihen. Se tuntui keinotekoiselta.

Mutta kun me 3 hengen ryhmissä eläydyimme nuoren veljen lähtöön kodista, patoni murtuivat. Minulle oli osunut vanhemman veljen osa ja tehtävänäni oli kuvata, miten tämä suhtautui veljensä lähtöön. En pystynyt pidättämään kyyneliäni. Koin pohjatonta surua: veljeni lähtee, jättää meidät. Siunasin häntä, toivoin hänelle turvallista matkaa.

Reaktioni kumpusi mitä ilmeisimmin murrosiän kynnykseltä: vanhempi veljeni kuoli 17-vuotiaana. Äitimme oli kuollut 1,5 kk aikaisemmin. Aloin pelätä ja nähdä toistuvia painajaisunia siitä, että nuorempi veljenikin lähtisi. Vakiouneni oli, että tämä jäi auton alle pyöräillessään kouluun.
Nuo toistuvat painajaiset kasvattivat pelkoani entisestään, sillä en tiennyt, olivatko ne enneunia.
Onneksi eivät olleet. Tapahtui vain yksi vähältä piti -tilanne: ekaluokkalainen veljeni ylitti pyöräillen autotien kahden hitaasti ajavan auton välistä. Veljeni ei ollut huomannut, että toinen auto hinasi toista. Nähdessään veljeni ylittävän tietä hinattavan auton kuljettaja jarrutti rajusti. Köysi katkesi ja veljeni pyöräili autojen välistä kouluun.

Jumala haluaa hoitaa traumojamme – Ajattelen, että Jumala halusi tuossa bibliodraamatilanteessa hoitaa, kyynelteni valuessa, vanhaa traumaani ja sen aiheuttamia tunteita. Kokemus oli niin syvä, että koin etten pysty jatkamaan senkertaisia harjoituksia. Olin kuin tyhjä säkki.
Kokeneena sielunhoitajana bibliodraaman ohjaajapappi rohkaisi jatkamaan. Kasasin itseni ja se kannatti: sain eläytyä ensin kotiin palaavaksi, jonka isä sulkee rakastavaan syliinsä, ja sitten tuon iloitsevan isän osaan, joka sulkee rakkaan lapsensa syliinsä.  🙂 

Juuri sellainen on taivaallinen Isäni! Hän ottaa syliin, rohkaisee, antaa voimia, lohduttaa ja rakastaa.
Hänen Rakkautensa voima sai ensikohtaamisella minut tuntemaan pienuuteni ja vajavuuteni, mutta sen jälkeen olen vuosien varrella kokenut, kuinka hyvin Hän tuntee minut ja ymmärtää minua. Ja huomannut, kuinka Hän haluaa auttaa vaikeuksien läpi ja muuttaa minua, lempeästi;  Rakkaudellaan. 

Samoin uskon Taivaallisen Isän suhtautuvan kaikkiin lapsiinsa: Hän odottaa syli avoinna. Hän haluaa meidän tietävän, kuinka paljon Hän meitä rakastaa. Ja kuinka Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Hän odottaa, että tulisimme Hänen luokseen, että Hän voisi osoittaa meille  Rakkauttaan ja huolenpitoaan. Ja kun tulemme, ilmassa on iloa ja juhlan tuntua. 🙂  

Amazing Grace – Judy Collins & Boys’ Choir of Harlem

Muut tekstit: Ps. 32: 1-2, 5-8, Hoos. 12: 6-7, Jes. 61: 10-11 ja Room. 4: 1-8.