15.10.2018   Maan suola – Jeesus sanoo:
    ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
    Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”  (Matt. 5: 13-16)

Loistoaine – Vaikka pyrkisikin kokatessa pitämään suolankäytön vähissä mm. maustamalla yrteillä, niin kyllähän on usein tullut todettua, kuinka vasta suola on tuonut ruoalle toivotun maun.
Suola on hyvä aine muutenkin. Iät ajat sitä on käytetty säilömiseen, puhdistamiseen ja erilaisten vaivojen (mm.  palohaavojen ja hyönteisten puremien) hoitoon, kipeytyneelle kurkulle kurlausveteen lisättynä ja noidannuoleen suolakääreenä. – Täysin aito luonnontuote, ilman kemikaaleja tai lisäaineita.

Suolahoitoa l. haloterapiaa on harjoitettu eri muodoissa vuosisatoja. Iho- ja hengitystieongelmista kärsivät ovat saaneet niistä helpotusta. Puolassa hoidettiin ihmisiä mineraalikylvyillä jo 1100-luvulla.
Pienimuotoisempi, helposti toteutettu kotiversio on Jalkakylpy: meri- tai vuorisuolaa kuumaan veteen ja jalat vatiin. Ah miten rentouttava ja lämmittävä viileän sään hoito!
Ennen vanhaan astmaatikot viettivät aikaa suolaluolissa. Nykyajan kaupunkiversioita ovat suolahuoneet. Yksinkertainen hoitomuoto: istut huoneessa ja hengittelet ilmassa leijailevia suolahiukkasia.

Suolana? – Jos onkin suolan käyttö helppoa, niin miten Jeesus tuo kun sanot että haluat meidän olevan maan suolana…? 
Miten, kenelle, milloin, missä itse voisin olla suolana…? Siinä tarvitsen Sinun vinkkejäsi ja apuasi. Muistuttaisitko minua siitä aina kun maku alkaa käydä vähiin. 🙂
Usein voi olla kyse ihan pienestä asiasta, joka kuitenkin jollekin toiselle voi olla merkittävä juuri sillä hetkellä. Auta minua huomaamaan.

Kun olin (viime viikolla) tuohon saakka kirjoittanut, aurinkoinen päivä kutsui retkeilemään hauvan kanssa. Mietin matkalla tuota suolana olemista. Tuli mieleen, kuinka monesti olen saanut tehdä näitä metsäretkiä vain omaksi ja kesästä lähtien myös koiranpentuni iloksi.
Nyt pyysin, että tällä retkellä voisin olla iloksi jollekulle toiselle. (En kylläkään tiennyt miten se voisi olla mahdollista, enhän ollut juuri ketään aiemmilla retkilläni tavannut.)
Voi kuulostaa ihan kummalliselta, mutta jotenkin tuntui kuin Joku olisi ilahtunut tuosta pyynnöstä. Matka Nuuksioon tuntui sujuvan keveästi kuin siivillä.

Metsässä laskeutui toiselta polulta nainen sienikorinsa kanssa huudahtaen: “Olen eksynyt! Olen kierrellyt pitkään enkä löydä parkkipaikalle!” Voi miten ilahduin kun pystyin neuvomaan hänelle reitin. Kerroin parin viikon takaisesta eksymisestäni ja kuinka sen jälkeen olen ottanut kartan ja kompassin mukaan metsään. Hän sanoi innostuneena hankkivansa myös kartan itselleen.  
Hän ilahtui myös koiranpennusta ja kaivoi taskusta koiranamin. Niitä kulkee kuulemma aina mukana koiraystäviä varten.
Kysyin millaisia sieniä hän oli löytänyt. Oli pieni tatti, muutamia karvalaukkuja sekä kangasrouskuja, jotka kuulemma ovat käyttökelpoisia sieniä nekin. Nainen kertoi, miten ne erottaa ei-syötävistä.
Juttelimme jonkin aikaa ja erotessamme nainen totesi että olipa ihana tapaaminen. Kyllä, sanoin.

Sen jälkeen tuli vastaan niin valtava määrä kangasrouskuja, että poimin niitä koko kassin täyteen (muita sieniä en nähnytkään).
Nauratti moinen sienisaalis, 3 kg (piti ihan punnita). En ole koskaan ollut sieni-ihminen. Kanttarelleja ja karvalaukkuja kyllä olen poiminut, kun muutamia sellaisia on eteen sattunut (= sienet jotka olen tunnistanut varmuudella).  Viime vuonna opin tunnistamaan lisäksi suppilovahveron ja mustatorvisienen. Tatit ovat saaneet jäädä metsään, mikäli mukana ei ole ollut sienituntijaa.

Kotona mietin, mitä tehdä näille kaikille kangasrouskuille. Soitin parille sieniystävälle kysyen haluaisivatko sieniä, mutta eivät kelvanneet. Kitkeränmakuisia, sanoi toinen, toinen sanoi että ovat sieniasteikossa ala-arvoisia, ehdotti että säilöisin ne suolaamalla.
En kuitenkaan innostunut suolaamisesta. Ajattelin että maistetaan. Keitin 10 min. ja sekoitin kasvissosekeittoon. Ihan kivan makuisia. Loput kuivatin, yhteen lasipurkkiin mahtuivat.
Googlaus selvitti että ovat yleisimpiä sieniä, ja että sisältävät paljon proteiinia. – Luomuproteiinia siis, ilmaiseksi ja suoraan luonnosta, jes!

Taisi käydä niin, että Joku halusi näyttää, kuinka Hän tahtoo myös meidän tulevan iloisiksi ja siunatuiksi, kun haluamme olla toisille iloksi/siunaukseksi. Ja että jo oma halukkuuskin riittää ja Hän hoitaa loput. – Muulla tavalla en osaa selittää tuon metsäkohtaamisen ajoitusta (1. kerta ikinä kun kohtasin jonkun metsään eksyneen).

 

Valona? – Hän, joka on Maailman Valo, sanoi opetuslapsilleen, että nämä olivat myöskin maailman valoja. Eikö se tarkoita, että Hänen opetuslapsinaan mekin olemme? Aikamoista – maailman valoja!
Mutta ihan automaattisestiko? Voi, olisikin niin yksinkertaista ja helppoa!
Vaikka Valo onkin meissä, tarvitaan Yhteys. Yhteys Valonlähteeseen. Lamppu valaisee vasta kun johto on pistorasiassa ja kun katkaisijasta laitetaan valo päälle…

Liiketunnistin – Nykyään on kyllä liiketunnistimia, jotka sytyttävät valon, kun joku tulee huoneeseen ja sammuttavat sen kun tilasta on poistuttu. Aika kätevä keksintö.
Sisäinen lamppumme ei kuitenkaan toimi sillä tavoin. Ja olisikin aika ikävää, jos niin olisi. Että kun joku tulee luoksemme, valo syttyisi päälle, ja kun hän lähtee pois, valo sammuisi. Siihen jäisimme sitten pimeään ihmettelemään ja odottelemaan, että joku taas tulee sytyttämään valomme.

Valot päälle – Ei vakan alle piiloon, vaan lampunjalkaan, näkyvälle tulee lamppu laittaa, neuvoo Jeesus. Niin että valosta olisi iloa monille, ei vain itselle. Ihan looginen juttu, kun ajattelee vertausta ihan konkreettisesti.
Mutta millä tavalla voimme säteillä Maailman Valon meihin antamaa valoa ympärillemme? Sitä joutuu jo miettimään. Miten se voisi toteutua omalla kohdallani, minun elämässäni?
Mikä olisi se lampunjalka, johon voisimme valomme laittaa? Onko se jo minulla olemassa? Tai onko jokin vuori, jolle olisi kavuttava? Onko sen rinteellä joitain esteitä, joita olisi siirrettävä ensin syrjään? 

Valon käytössä – Tätä on minusta mielenkiintoista miettiä. Sitä, kuinka on jotain, joka jo on meissä, vaikka olisimme aivan paikoillamme ja hiljaa. Ja kuinka siinä samalla on jotain, joka odottaa jonkinlaista liikettä, jotta valo syttyisi valaisemaan ympäristöään.

Valona ja suolana – Viime viikolla uutisissa oli juttu pojasta, 16v, joka halusi auttaa muita ikäisiään ja perusti vertaistukinettipalvelun, Apua nuorille -toiminnan. Tuhannet nuoret ovat saaneet apua sen kautta. Samu ja tiiminsä ovat todella tärkeänä valona ja suolana vaikeuksien kanssa kamppaileville nuorille. Upea juttu!
https://yle.fi/uutiset/3-10441380

On Valo, jonka läsnäolon voi aistia näkemättäkin. – Vasta Andrea ja Mattheo Boccellin, isän ja pojan, videon löydettyäni (jonka iltalial. sanoista en ymmärtänyt juuri muuta kuin että valosta nekin kertovat) minulle selvisi, että kuulu tenori Andrea Boccelli on sokea. (Olin aina aiemmin ihmetellyt, miksi hän aina – jonkun toisenkin kanssa laulaessa – pitää katseensa alas luotuna.)
Sokeus ei kuitenkaan ole estänyt häntä säteilemästä valoaan maailmaan sen lahjan kautta, jonka Luoja hänelle on antanut. 

Fall on me – Andrea & Matteo Bocelli

“Luulin että ennemmin tai myöhemmin
ylläni olevat valot
laskeutuvat spiraalina alas
ja ohjaavat minut rakkauteen
mutta en tiedä mikä on minulle oikeinta
en pysty näkemään selkeästi
olen ollut täällä liian kauan
enkä halua odottaa sitä
lennä kuin kanuunanpallo suoraan sieluuni
hajota minut palasiksi ja
anna minun tuntea itseni kokonaiseksi
olen valmis taistelemaan sen eteen
ja kantaa tätä painoa
mutta joka askeleella kysyn mikä on totta
lankea ylleni kädet avoinna
lankea ylleni kaikessa Valossasi

Presto una luce ti illuminerà
Seguila sempre, guidarti saprà
Tu non arrenderti, attento a non perderti
E il tuo passato avrà senso per te
Vorrei che credessi in te stesso, ma sì
In ogni passo che muoverai qui
È un viaggio infinito
Sorriderò se
Nel tempo che fugge mi porti con te

suljen silmäni
ja näen Sinut kaikkialla
astun ulos ja on kuin hengittäisin Sinua
voin tuntea että Sinä olet siellä”

Muut tekstit: Ps. 46: 2-8, Jer. 17: 5-8 ja Room. 10: 12-18.