Pyhä paikka – Mikä uni! Taivaaseen ulottuvat portaat ja enkeleitä kulkemassa niitä pitkin ylös ja alas! – Tuli mieleen eräs maalaus, jossa oli taivasta kohti kohoavilla portailla palvontaan polvistunut hahmo. (Varmaan kuvaten samantapaisia tuntoja, joita Jaakobilla oli herätessään.)
5 v. sitten olin kurssilla, jossa brittiläispariskunta ohjasi maalaamaan Pyhän Hengen innoittamana. Heillä oli  mukanaan myös omia taulujaan, joista yksi oli tuo mainitsemani.

Purppuraverhot – Tein tuon kurssin aikana monta työtä, mutta yksi poikkesi muista. Maalasin mitä olin nähnyt pyydettyäni inspiraatiota Pyhältä Hengeltä: purppuranpunaiset, raskaat verhot, jotka oli koottu yhteen kullanvärisellä paksulla punotulla nauhalla. Verhojen takaa näkyi kullankeltaista valoa. – Saatuani maalauksen valmiiksi näyttivät värit minusta kuitenkin liian vahvoilta.  Juuri kun ajattelin alkaa vaalentaa niitä, eräs kurssin avustajista tuli siihen, katsoi ja totesi vain: “Pyhä Henki!” – Ai jaa, no olkoon sitten noin.

Jerusalemissa – Pari kuukautta myöhemmin vein pienen ryhmän ystäviä Israeliin pyhiinvaellukselle. Olin aina aiemmin varannut vetämilleni pyhiinvaelluksille yöpymispaikat jostain suht. pienestä, rauhallisesta kristill. paikasta. Koska tällä kertaa olimme tulossa lehtimajajuhlan aikaan, oli kaikkialla täyttä. Jerusalemin vanhan kaupungin vieressä olevasta suuresta, linnamaisesta, katolilaisten ylläpitämästä paikasta sain kuitenkin varattua meille huoneet.
Saavuttuamme paikalle respassa ei löydetty huonevaraustamme. Alettiin monen virkailijan voimalla selvitellä, miten meille löytyisi vapaita huoneita. Lopulta, pitkän odotuksen jälkeen meille ojennettiin avaimet ja ryhmäläiset ohjattiin huoneisiinsa. Minä otin viimeisen avaimen. Se osoittautui täynnä roinaa olevan varastohuoneen avaimeksi…

Verhot ikkunoissa – Nyt ei löytynyt enää ainoatakaan vapaata huonetta, ja oltiin jo aamutunneilla. Vastaanottovirkailijat kävivät pitkään neuvonpitoa (ilmeisesti myös esimiestaholle, koska soittivat monta puhelua). Ystävällistä palvelumieltä ja ihailtavaa sinnikkyyttä löytyi heiltä.
Lopulta he ohjasivat isoon, juhlavaan sviittiin (joka annettiin varausvahvistuksen mukaisella hinnalla). Aikamoinen sviitti: suuret, keskiaikaisen luostarin tyyliset kiviset holvikaaret, korkeita kiviseiniä, joiden reunoille oli maalattu hillitynsävyisiä köynnöksiä. Korkeita, pihalle avautuvia  ikkunoita kehystivät paksut, purppuranpunaiset samettiverhot, jotka oli koottu kullanvärisillä punosnauhoilla (joiden päissä samanlaiset tupsutkin kuin maalauksessani). Ikkunat olivat jonkinlaista turvalasia, päätellen siitä, että niissä oli oli ohuenohutta metallikudosta.

Mikä huone? – Muut ryhmäläisten huoneet olivat tavallisten hotellihuoneiden kaltaisia.  Aamulla, kokoontuessamme sviitissä koko ryhmä, tuumimme leikinpäiten, että jos tämä vaikka olisi paavin huone hänen vieraillessaan Jerusalemissa. Poikani (joka oli tullut tuolle matkalle minibussimme kuljettajaksi) kertoi, että kaverit kutsuivat häntä kouluikäisenä Kilon paaviksi, koska asuimme Kilossa ja meillä oli kotona ikoneja. – Huone sai siis aikaan paljon hymyjä, ja mikä parasta, se toimi ryhmällemme erinomaisena, rauhallisena kokoontumis- ja hiljentymistilana aamuisin ennen päivän kierrosta ja iltaisin päivän päätteeksi. Luostareissa yöpyessämme meillä oli aina ollut (ja oli seur. matkallakin) käytettävissä rauhallinen huone, jossa ryhmä saattoi kokoontua. Tässä paikassa ei sellaista ollut. Siksi tämä huone tuntui lahjalta, josta Pyhä Henki oli halunnut ennalta antaa välähdyksen  purppuraverhojen muodossa.

Jumalan pyhyyden ja läsnäolon voi kokea niin monin eri tavoin. Rauhana, ilona, rakkautena, lempeytenä, voimana. Tai kirkkautena ja pyhyytenä, joka voi joskus tuntua niin intensiivisenä, että se saa tuntemaan itsensä todella pieneksi, ja pelonsekainen kunnioitus voi täyttää koko olemuksen, kuten Jaakobille kävi.
Luojamme on äärettömän luova. Vaikka koko maailman ihmisten luovuus ja luova toiminta – mennyt, nykyinen ja tuleva – yhdistettäisiin, olisi se kuitenkin vain äärettömän pieni hitunen Hänen mielikuvituksensa rikkaudesta, luovasta voimastaan ja toiminnastaan.
Siksi(kin) minusta kannattaa olla avoimella mielellä, olla kuulolla. Hän puhuu meille niin monella tapaa. Sanansa kautta, unien/kuvien kautta jne jne.

Mistä sitten voi tietää mikä tulee Jumalalta, mikä on oman alitajunnan tuotetta, tai mikä tulee jostain muualta? (Erit. viimeksi mainitun kanssa kannattaa olla tarkkana.)
Jaakob tiesi heti, että Jumala oli puhunut hänelle. Uni ei ollut harhaa. Jaakob tunnisti Jumalan pyhyyden, joka varmaankin väreili hänen ympärillään vielä hänen herätessään.

Ihmettelen näin jälkeenpäin sitä sinisilmäistä luottamusta, joka minulla oli new age -aikoinani: kuinka monia ihmisiä kuuntelin, usein kyseenalaistamatta, mistä lähteestä he ammensivat. Luotin vain että varmaan hyvästä.
Muistellessani niitä aikoja kiittelen Taivaallista Isääni siitä, miten Hän minua tietämättäni noina aikoina varjeli. – Sillä monenlaista, kohtalokastakin, olisi noissa yhteyksissä voinut tapahtua; sen ymmärsin vasta jälkeenpäin.
Jossain vaiheessa aloin pyytää, että yhteyteni Jumalaan olisi aina puhdas ja kirkas. En kuitenkaan silloin vielä ymmärtänyt Kristuksen merkitystä tässäkin asiassa. Nyt ajattelen, että mitä tiiviimpi yhteys Jeesus Kristukseen, sitä vaikeampi muiden tahojen on koettaa kiilata väliin tarjoamaan omia juttujaan. Kristus johdattaa löytämään Tien, joka johtaa Totuuden täyteiseen Elämään.  

Jumalan enkelit – Jaakobin uninäky oli kyllä aika ihana: avoin taivas, Jumalan sanansaattaja-enkeleitä nousemassa ja laskeutumassa. Enkeleitä viemässä Jumalalle rukouksia, ja tuoden alas sitä, mitä Hän näkee meidän kulloinkin tarvitsevan.
“Sinun ja sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille”, Jumala sanoi Jaakobille. – Hän haluaa siis siunata meitäkin, sinua ja minua. Hänelle on varmasti merkittävää se, miten avoimia olemme Hänelle ja Hänen siunauksilleen.

Kristus, kiitos että autat pysymään Sinussa, oikein tiiviisti, joka päivä. Tahdon, että Sinä olet se Lähde ja Voima, josta ammennan, virkistyn ja inspiroidun. Ohjaa Hengelläsi elämääni.
Auta meitä kaikkia. Ja myös niitä, jotka eivät vielä ole heränneet huomaamaan, mitä Sinä tahdot heille antaa. Varjele ja johdata, joka askeleella.
Kiitos enkeleistäsi, rakkaudestasi, armostasi ja siunauksistasi!

*******

Ps. Kirjoitettuani tämän bloggauksen aloin etsiä siihen sopivaa enkeliaiheista lauluvideota. En löytänyt, mutta mieleen tulivat ne kaverit, jotka soittavat flyygeliä ja selloa mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Nearer my God to Thee – instrumentaalivideonsa tuntui sopivalta. Mutta mistä kappale olikaan  tuttu? Löydettyäni lauluversion päätinkin (kuuntelematta sanoja) laittaa sen tähän. (Laulun nimihän joka tapauksessa sopi aiheeseen.)
Mutta alkaessani suomentaa sanoja hämmästyin: nämähän liittyvätkin ensi pyhän VT tekstiin: vaeltaja lepää kivellä, aurinko laskee, uni, enkelit… – Vasta tullessani Bethel -kohtaan tajusin, että Jaakobin uneen tässä viitataankin! Betel oli paikka, jossa Jaakob yöpyi ja näki unensa.
Googlatessani kirjoitetaanko Bethel suomeksi yhdellä vai kahdella eellä minulle selvisi että hepreal. betel -sana tarkoittaa Jumalan huonetta. (Väliotsikolle ’Mikä huone?’ tuli uusi painotus.)
’Tämä on varmaan Jumalan asuinsija’, Jaakob tuumi. – Jumala kutsuu meitäkin lähemmäs,  asuinsijoihinsa/huoneisiinsa, yhteyteensä, Pyhän Hengen läsnäoloon, viettämään aikaa kanssaan. Myös meille Jumala sanoo: ’Minä olen kanssasi.’
Immanuel – Jumala kanssamme. Voimme olla jonkun seurassa täysin läsnä, olla todella kiinnostuneena hänestä ja siitä, mitä hän haluaa kertoa. Tai sitten ajatuksemme voi harhailla ihan muualla, omissa asioissamme. Sama pätee Jumalan seurassa olemiseen. – Missä (määrin) muistamme/huomaamme/tiedostamme, että Hän on kanssamme, ja valitsemme olla Hänen kanssaan, pyhällä paikalla?

Nearer My God to Thee – Redfourth Chorus  (Lähemmäs Sinua Jumalani)