Kirkko ja linna – Muistan, millaisen vaikutuksen tuo kirkko teki minuun alaluokkalaisena. Tulimme kerran luokan kanssa vihkojen ja kynien kanssa senaatintorille, jossa ope pyysi meitä piirtämään jonkun sitä ympäröivistä rakennuksista. Tiesin heti minkä halusin piirtää. Piti vain keksiä millä väreillä kuvata valkoisena aukoilta kohoava kirkko.
Siinä torin kyljessä on myös valtioneuvoston linna. Nämä kaksi rakennusta tulivat mieleeni luettuani äskettäin, että Itsenäisyytemme alkuajoista lähtien on valtiovallan määräyksestä pidetty aina itsenäisyyspäivänä jumalanpalvelus.
Kirkon jumalanpalvelukset ja linnan juhlat olivat minulle alakoululaisena vain jonkinlaisia käsitteitä. Vanhempani kävivät jälkimmäisissä, mutta meillä ei 50-luvulla ollut telkkaria, josta niitä olisi voinut katsella, ja vaikka kuuluimme kirkkoon, emme kirkossa käyneet.
Tuo suuri, valkea rakennus veti kuitenkin jollain selittämättömällä tavalla puoleensa. Kesti kuitenkin melkein 50 v. ennen kuin sain mentyä sisälle. – Nykyään poikkean sinne ohi kulkiessani, kun on sopivasti aikaa. Rauha laskeutuu koko olemukseen, kun istahtaa vaikka vain hetkeksi hiljaisen kirkkosalin penkkiin.
Viime vuosina olen myös alkanut ymmärtää, millaisia siunauksia piilee siinä, kun seurakunta kokoontuu yhdessä kiittämään, palvomaan ja rukoilemaan Jumalaa.

Tänä vuonna itsenäisyyspäivä osuu sunnuntaille. Niin kirkoissa kuin linnan juhlissa muistetaan niitä, jotka ovat olleet puolustamassa maamme itsenäisyyttä. Kiitetään siitä, että maamme on saanut nauttia itsenäisyydestä pian jo 100 v:n ajan. Kiitetään rauhasta ja toivotaan sen säilymistä.  
Miten itsenäisyyspäivää vietämmekin, monien mieleen tulee varmaan tänä vuonna selkeämpänä kuin aikaisemmin, kuinka etuoikeutetussa asemassa me suomalaiset olemme, kun olemme saaneet elää ja kasvaa näin turvallisessa, rauhanomaisessa maassa.

Saman maailman kansalaisia? – Maahamme saapuneista turvapaikanhakijoista monet eivät ole omassa kotimaassaan kokeneet ainuttakaan rauhanomaista päivää. On helppo kuvitella, kuinka absurdilta heistä voi tuntua se, mikä saa niin monet istumaan tv:n ääreen itsenäisyyspäivänä: Ihan todellako, julkkikset & iltapuvut? Siinäkö teidän itsenäisyyspäivänne fokus?

Vieraanvaraisuus – Adventin aattona kaupan hyllyrivistössä vierelle tulee eläkeläispariskunta. Mies tuhahtaa: “Meille ei tule ketään!” vaimo yrittää varovasti: “Mutta jos otettaisiin vain meille?” Mies ei vastaa. En viitsi katsoa, menikö Juhlamokka ostoskoriin vai ei, mutta katson myötätunnolla vaimoa heidän poistuessaan.
Paljonko meissä on tuota ‘meille ei tulla, omastani en anna’ -mentaliteettia?
Olen niin onnellinen, että olen saanut syntyä tähän ihanaan maahan. Samalla mietin, kuinka tärkeää on että saa tuntea olonsa tervetulleeksi, missä sitten onkaan. Itse olen saanut sellaista kokea niin monesti vieraillessani jossain toisessa maassa. Mikä sen on saanut aikaan? Ihmisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus muualta tullutta kohtaan.
Olisiko meidän mahdollista voittaa itsekkyytemme ja pelkomme? Rakentaa yhteyttä yli omien kansallisuusrajojemme? Saada maahamme tulijat kokemaan, että olosuhteista riippumatta olemme kaikki saman maapallon kansalaisia. Osaisimmeko olla niin kiitollisia maamme itsenäisyydestä ja rauhasta, että olisimme valmiita jakamaan siitä hyvästä toisillekin?
Osaisimmeko pyytää ylhäältä tulevaa viisautta tähän? Ehkäpä tarvitsisimme sitä.

Ylhäältä tuleva viisaus – Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Esittäköön hän osoitukseksi hyvästä vaelluksesta tekonsa, sävyisästi, niin kuin viisas tekee. Mutta jos teidän sydäntänne hallitsee katkera kateus ja riidanhalu, älkää vastoin totuutta kerskuko kuvitellulla viisaudellanne. Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta.
Sillä siellä, missä kateus ja riidanhalu vallitsevat, on myös hillittömyyttä ja kaikenlaista pahaa.
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.
Vanhurskauden siemen kylvetään rauhan tekoina, ja se tuottaa hedelmän niille, jotka rauhaa rakentavat.   (Jaak. 3:13-18)

Rauhan tekoja, rauhan rakentamista, näihin pystymme jokainen, omalla tavallamme.  Seurakunnat ovat järjestäneet erilaista toimintaa ja kohtaamisia eri muodoissa maahamme saapuneille. Lauantaina oli kirkkosali täynnä eri kansallisuuksia, kun  laulettiin kansainvälisiä joululauluja suomeksi, englanniksi, kiinaksi, venäjäksi ja arabiaksi. Joukossa oli myös monia  tänä syksynä maahamme saapuneita turvapaikanhakijoita. Lämminhenkinen tilaisuus kosketti yli kansallisuusrajojen.
Tilaisuuden jälkeen kyyditsin syyrialaisen perheen kotiinsa. Kutsuivat teelle. Vieraanvaraisuus ja ystävällisyys säteili kuin sisäänrakennettuna niin vanhemmista  kuin lapsistakin. He kertoivat, kuinka he joutuivat tulemaan Suomeen. Heille Syyria oli paras maa, siellä oli ihana asua. Kunnes tuli sota. He menettivät kaiken ja joutuivat lähtemään. “Emme voi palata. Siellä ei ole mitään jäljellä. Täällä on hyvä, koska täällä on rauha.”
He olivat onnekkaita. Eilisessä uutisotsikossa kysyttiin: Kuka ottaisi Syyrian pakolaiset? Satoja tuhansia asuu pakolaisleireillä odottaen, että voisivat palata normaaliin elämään.

Kirkko, monet järjestöt ja vapaaehtoiset tekevät paljon työtä auttaakseen niitä, jotka ovat joutuneet jättämään kotimaansa. – Miten valtiovaltamme toimii? Tuota mietin toissa päivänä tätä kirjoittaessani. Eilen tuli eräs vastaus: yhteinen kannanotto puoluejohtajilta, jossa he mm. toteavat, että “Tässä työssä tarvitsemme jokaista suomalaista. Ilmapiirillä on suuri merkitys. “http://yle.fi/uutiset/puoluejohtajilta_harvinainen_kirje_kaikkien_panosta_tarvitaan_pakolaiskriisissa/8489840

Armahtavaisuutta – “… ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ja niin se myös rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta…”
Luojamme silmissä olemme kaikki tärkeitä ja rakkaita. Niin rauhan maassa asuvat, sellaiseen saapuvat kuin sodan keskellä rauhaa kaipaavat.
“Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Jeesus auttoi kärsiviä ja heikommassa asemassa olevia, ja kehotti meitä tekemään samoin.  Opettaisitko Kristus meitä ajattelemaan Sinun ajatuksiasi? Me tarvitsemme niitä.

By our Love – Christy Nockels