16.11.2023. Oi mikä päivä! Pikkupakkanen, ja aurinko hymyili kirkkaana siniseltä taivaalta! ;Miten uskomaton vaikutus auringonpaisteella voikaan olla keskellä marraskuuta! Hauvanikin, joka tänä syksynä on alkanut piiloutua sateisina päivinä pöydän alle, kun huomaa että ollaan lähdössä ulos, hyppeli aamulla innoissaan pihalla ja asteli kevein tassuin koko lenkin.
Sitä en tiedä, paljonko tuosta innostuksesta kulkeutui hauvaan talutushihnan toisesta päästä. Sillä kyllähän ilo on tarttuvaista… 🙂
**********************
Kirkkovuosikalenterista: Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2. Piet. 3:13).
Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: ”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois. Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt? Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä.
Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
Ps. 90:1–6, 12–15
🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏🙏
– Te puhutte uskaliaasti minua vastaan, sanoo Herra.
”Miten me olemme puhuneet sinua vastaan?” te kysytte.
Olette sanoneet näin: ”Turha on palvella Jumalaa. Mitä hyötyä on siitä, että noudatamme hänen käskyjään, palvelemme Herraa Sebaotia ja kuljemme murhe kasvoillamme? Me näemme, kuinka röyhkeät ovat onnellisia, kuinka he menestyvät vaikka ovat tehneet pahaa. He saavat elää, vaikka ovat koetelleet Jumalan kärsivällisyyttä.”
Mutta kun ne, jotka Herraa pelkäävät, puhuvat kaikesta tästä, Herra kuulee, mitä he sanovat.
Kaikki kirjoitetaan muistiin hänen edessään. Se koituu iloksi niille, jotka kunnioittavat häntä ja pelkäävät hänen nimeään.
– Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani, sanoo Herra Sebaot.
– Ja minä olen hyvä heitä kohtaan, niin kuin isä on hyvä pojalleen, joka tottelee häntä. Te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä. Te näette, kuka on palvellut Jumalaa ja kuka ei ole häntä palvellut. Mal. 3:13–18
Osalliset Kristuksesta
Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.
Kirjoituksissa siis sanotaan:
– Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan. Hepr. 3:12–15
Tuo Heprealaiskirjeen lause kosketti aivan erityisesti: ‘Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.’
Kun Kristus on vetänyt yhteyteensä, omaksi tehtäväksi jää huolehtia siitä, ettei anna tuon todellisuuden laimeta, valua jonnekin taka-alalle, tai jopa unohtua. Onneksi se on asia, johon voi palata aina, yhä uudestaan, kun tuntuu että se alkaa peittyä tämän maailman tapahtumien alle.
Kristus tuli maailmaan meitä kaikkia varten. Hänen Rakkautensa meitä kaikkia ihmisiä kohtaan on käsittämättömän suuri. Voimme aina kääntyä Hänen puoleensa, pyytää Häntä auttamaan meitä, kun tunnemme itsemme neuvottomiksi, voimattomiksi tai toivomme kadottaneiksi.
Hän on paitsi Pelastajamme, myös Ystävämme.
Hän sanoi: “Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.” (Joh.15:15-16)
Valvokaa!
Jesus sanoo:
”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!” Mark. 13:33–37
Koko Markuksen evankeliumin 13. luku on aikamoista tekstiä. Luin sen ja taas kerran jäin miettimään joitakin kohtia. Kuten sitä, mitä Jeesus sanoo eräälle opetuslapselle, kun tämä ihastelee Jerusalemin temppeliä: “Katso nyt näitä mahtavia rakennuksia. Kaikki revitään maahan, tänne ei jää kiveä kiven päälle.”
Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin (v.70) roomalaiset tuhosivat temppelin (vain osa temppeliä ympäröivää muuria säilyi (nk. Itkumuuri), ja lähes koko kaupunki tuhottiin. Jerusalemin valtauksessa surmattiin nykyarvioiden mukaan n. 200 000 kaupungin asukasta, ja 35 000 myytiin orjiksi.
“Mutta noina päivinä, tuon ahdingon jälkeen, aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan, tähtiä putoaa taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilvien keskellä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan, ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valitut neljältä ilmansuunnalta, maan ja taivaan ääriä myöten.” (Mark.13:24-27)
Kun Jeesus oli esittänyt apokalyptiset kuvauksensa siitä, mitä kaikkea tulisi tapahtumaan, opetuslapset kysyvät, milloin se kaikki tapahtuu, Jeesus vastasi heille: “Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.”
Yllä olevien kohtien vuoksi minun on vaikea lukea tuota Markuksen evankeliumin lukua siten kuin sitä yleensä tulkitaan.
Jeesuksen kuvaamia ‘lopun aikojen’ merkkejä kun on koettu kaikkina aikakausina hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen.
Jeesus sanoi: “Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, joka puolella on maanjäristyksiä ja tulee nälänhätä.” – Tämä on surullista todellisuutta meidänkin aikanamme.
Viimeaikaiset järkyttävät sotauutiset tietoisesti pois mielestäni laittaen päätän antaa ensi pyhän tekstin puhua minulle niin kuin se tällä kertaa, juuri nyt, haluaa puhua.
Huomenna poikani matkustaa puolisonsa kanssa kauas ‘vieraille maille’. Minusta tuntuu turvalliselta tuntuu tietää myös paluupäivä. Sinä päivänä voin toivon mukaan huokaista helpotuksesta, että matka meni hyvin ja he palasivat terveinä takaisin. Jollen tietäsi paluupäivää, eläisin jonkinlaisessa epävarmuuden tilassa. – Huolta kantava äiti aina vaan, vaikka tämä nuorimmaiseni on jo 36-vuotias!
(Tuon kirjoitin toissapäivänä. Eilen poikani kertoi että vaimonsa oli sairastunut koronaan, joten he eivät lähteneet matkalle. Näin se vaan on: koskaan ei tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan…)
Jeesuksen vertauksessa mies antaa matkalle lähtiessään kullekin palvelijalleen oman tehtävän ja vastuun. Mutta ovenvartijan hän käskee olla valppaana, valvoa, jotta tämä huomaisi, milloin hänen isäntänsä palaa takaisin.
Sitten Jeesus suuntaa kehotuksen meille kaikille; “Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”
Mitä (muuta kuin hereillä oloa) sana valvominen tuo mieleeni? Juuri nyt se tuo mieleen tietoisen hiljentymisen. Hiljaisuutta ja hiljentymistä rakastavana ihmisenä mietin, miten hiljentymisen hetket voivat olla niin erilaisia eri kertoina, eri päivinä, jopa eri vuodenaikoina.
Marraskuun hämärät, pimenevät illat suorastaan kutsuvat hiljentymään. On kuitenkin eroa siinä, millä tavoin hiljennyn. Alanko miettiä omia asioitani, vai annanko mielenikin rauhoittua, laskeutua ‘vain olemaan’.
Tuossa olemisen tilassa minulle annetut tehtävät ja vastuut on laitettu sivuun. Ne eivät minnekään häviä, voin palata niihin hiljentymishetkeni jälkeen. Siinä tapahtuu eräänlainen työnjako: kun olen hiljaisessa rukouksessa, minusta tulee ‘ovenvartija’; joka pyrkii suuntaamaan koko huomionsa Häneen. joka on kaikkeuden Luoja. Olla siinä tilassa levollisena, mutta aistit valppaana. Kaikki muu saa siksi aikaa jäädä.
Mutta miten ‘valvoa’, miten muistaa pysyä valppaana ja tietoisena (siitä, mikä on kaikkein tärkeintä ja olennaisinta) silloinkin kun hoitaa niitä annettuja tehtäviä, ei vain hiljentymisen hetkinään? Se on ainakin omalla kohdallani asia, jota haluaisin harjoitella, oppia ja harjoittaa.
Englanninkielisissä raamatunkäännöksissä Jeesuksen kehotus ”Pitäkää varanne, olkaa valveilla” on: “Take heed, watch and pray”. (Ole valppaana, tarkkaile ja rukoile).
Keep Watch and Pray – The Porter’s Gate
‘Ennen pimeää, ennen kipua
ennen kuin sanan kauneus tehdään merkityksettömäksi
Sinun äänesi soi, Sinun sanasi pysyy
Sinä hengitit elämäsi maailmaan ja kutsuit sitä hyväksi
Sinä tulet jälleen, me emme enää itke
haluan olla valmiina
kuljemmeko Sinun kanssasi, kuten ennen?
haluan olla valmiina
nämä kentät ovat kuivat, Sinun puutarhasi palaa
ja kaikki kivet, puut ja niityt huutavat vuorostaan
Sinun lupauksesi soi, Sinun sanasi ovat tosia
koko luomakunta tehdään jälleen uudeksi
ole valppaana ja rukoile’