4.4.2021. Naiset menivät suruissaan Jeesuksen haudalle. Mutta mitä heitä odottikaan?

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
    Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
    Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.  (Matt. 28:1–8)

Varmaan moni on joskus kokenut, että on kuin jokin valtava, raskas kivi varjostaisi elämäämme, koettaisi jähmettää meidät paikoilleen, estäisi meitä näkemästä valon, joka on sen takana, odottamassa.
Jeesuksen haudan kivi oli vieritetty syrjään, Ylösnoussut Kristus haluaa vierittää syrjään ne kivet, jotka estävät meitä näkemästä valon ja toivon.

Tänä Pääsiäisenä katsoin ensin Pääsiäismessun Jerusalemin Pyhän Haudan kirkosta, sitten Vatikaanin Pietarinkirkosta. Edellinen pidettiin latinaksi, jälkimmäinen italiaksi. Vaikka tunnistinkin sanoja vain vähän sieltä täältä, tuntui että sai olla osana pyhää toimitusta. Melkein kuin olisi ollut paikan päällä. 🙂

Paavi Franciscuksen pääsiäismessun saarnassa (luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä: https://www.catholicnewsagency.com/news/full-text-pope-francis-homily-for-easter-vigil-at-the-vatican) oli kohtia, jotka herättivät ajatuksia. Laitan tähän joitakin otteita saarnasta:

“Naiset menivät suremaan kuollutta; sen sijaan he kuulivat julistuksen elämästä.
Pelko sekoittui iloon, joka yllätti heidän sydämensä kun he näkivät suuren kiven vieritettynä haudan suulta ja nuoren miehen valkoisessa vaatteessa. He ihmettelivät kuulemiaan sanoja: “Älkää pelätkö! Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka ristiinnaulittiin. Hän on noussut kuolleista.” Ja sanomaa: “Hän menee edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.”

Ottakaamme mekin vastaan tämä Pääsiäisen sanoma. Lähtekäämme Galileaan, jonne Ylösnoussut Herra on mennyt edellämme. – Mitä sitten merkitsee Galileaan meneminen?
Ensinäkin uutta alkua. Opetuslapsille se merkitsi paluuta paikkaan, jossa Herra kutsui heitä seuraamaan häntä. Paikkaan, jossa he kohtasivat hänet ensimmäisen kerran, paikkaa, jossa tunsivat 1. kerran rakkautta häntä kohtaan. Siitä hetkestä lähtien he jättivät verkkonsa ja seurasivat Jeesusta, kuuntelivat hänen opetuksiaan ja todistivat hänen tekemiään ihmeitä.
Toistuvasti he ymmärsivät hänet väärin, ja ristin edessä he hylkäsivät hänet ja pakenivat.

Siitä huolimatta Ylösnoussut Herra ilmestyy heille yhä uudestaan. Hän seisoo heidän edessään kutsuen heitä seuraamaan häntä. Hän sanoo heille: “Aloitetaan alusta. Tahdon että olette taas kanssani, kaikesta huolimatta.”

Galileassa opimme ihmettelemään Herran ääretöntä rakkautta, joka avaa uusia reittejä tappion polkujen rinnalle.
Aina on mahdollista aloittaa uudestaan, sillä aina on uusi elämä, jonka Jumala voi herättää meissä huolimatta epäonnistumisistamme.

Jumala voi valmistaa uuden historian. Hän ei koskaan lakkaa kulkemasta edellämme, kärsimysten, yksinäisyyden ja kuoleman ristiltä ylösnousemuksen, uuden elämän kirkkauteen. Muuttuvassa historiassa toivo nousee uudelleen.
Kuunnellaan näinä pandemian tummina kuukausina Ylösnoussutta Herraa, hänen kehottaessaan meitä aloittamaan uudestaan ja aina säilyttämään toivomme.

Naiset menivät haudalle muistelemaan sitä, mitä he olivat kokeneet hänen kanssaan.
On olemassa uskoa, josta on tullut jonkin sellaisen muistelemista, joka on ollut kaunista, ja jonka voi palauttaa mieleen.
Monet – mekin – kokevat sellaista “muistojen uskoa”, ikään kuin Jeesus olisi joku menneisyydestä, vanha ystävä nuoruudesta, joka nyt on jossain hyvin kaukana.
On uskoa, joka muodostuu tavoista, menneistä asioista, suloisista lapsuudenmuistoista. Uskoa, joka ei enää laita liikkeelle (move) tai haasta minua.

Toisaalta Galileaan meno tarkoittaa sitä, että tajuaa että ollakseen elävää uskon on palattava tielle. Sen tulee päivittäin uudistaa matkan ensiaskeleita, ensimmäisen kohtaamisen ihmettelyä. Ja sen tulee luottaa, kuvittelematta että jo tietäisi kaiken, vaan omaksua sellainen nöyryys, joka on niillä, jotka antavat itsensä yllättyä Jumalan teillä.

Usein pelkäämme, että Jumala yllättää meidät. Tänään Herra rohkaisee meitä sallimaan itsellemme se, että yllätymme.
Ylösnoussut Jeesus ei koskaan lakkaa hämmästyttämättä meitä.

Jeesuksella ei ole viimeistä ‘voimassaolopäivää’ (Jesus is not outdatet). Hän elää, tässä ja nyt. Hän kulkee vierelläsi joka päivä, joka tilanteessa, jonka koet, jokaisessa koettelemuksessa, jonka joudut kestämään sekä suurimmissa toiveissasi ja unelmissasi.

Hän avaa ovia siellä, jossa vähiten odottaisit. Vaikka sinusta tuntuisi että kaikki on menetetty, please, salli itsesi olla avoin sille ihmetykselle ja uudelle, jonka Jeesus tuo; hän todella tulee yllättämään sinut.

Galileaan meno tarkoittaa myös periferioihin menoa. Galilealaiset olivat mitä kauimpana Jerusalemin rituaalien puhtaudesta. Kuitenkin siellä Jeesus aloitti missionsa. Siellä hän toi sanomansa niille, jotka kamppailivat jokapäiväisen elämän kanssa; niille jotka olivat hyljeksittyjä, haavoittuvimpia, köyhimpiä. Sinne hän toi Jumalan kasvot ja läsnäolon, Jumalan joka väsymättä etsii lannistuneita tai eksyksissä ja joka menee kauimpaan kolkkaan, koska Hänen silmissään kukaan ei ole vähäisin eikä hyljätty.

Galileassa opimme, että voimme löytää Ylösnousseen veljiemme ja sisartemme kasvoissa, unelmoivien innostuksessa, lannistuneiden irtisanoutumisissa, iloitsevien hymyssä, kärsivien kyynelissä, ja ennen kaikkea köyhissä ja laitapuolen kulkijoissa. Saamme hämmästyä, kuinka Jumala paljastaa suuruutensa pienuudessa, kuinka Hänen kauneutensa loistaa köyhässä ja yksinkertaisessa.

Jeesus, Ylösnoussut Herra, rakastaa meitä rajattomasti ja on kanssamme elämämme jokaisena hetkenä. Ilmestyttyään maailman sydämessä Hän kutsuu meitä voittamaan esteet, karkottamaan ennakkoluulot ja menemään niiden luo, jotka ympäröivät meitä joka päivä, jotta voisimme löytää jokapäiväisen elämän armon (grace).

Tunnistakaamme Hänet omassa Galileassamme, jokapäiväisessä elämässämme. Hänen kanssaan elämä muuttuu. Sillä kaiken menetyksen, pahan ja väkivallan, kärsimyksen ja kuoleman ylitse Ylösnoussut elää ja johdattaa historiaa.

Odotuksesi eivät jää täyttymättä, kyyneleesi kuivataan, ne korvataan toivolla. Sillä Herra kulkee aina edelläsi. Ja Hänen kanssaan elämä alkaa uutena.”