16.10.2017     Miten lempeänsuloinen lokakuinen päivä tänään (kuukauden nimen voisi kyllä vaihtaa). Lämpötila täällä etelässä 15 astetta – tuntui melkein (viime)kesältä… (No, äsken tosin luin että Lapissa oli satanut lunta…)

Evankeliumitekstistä bloggasin 20.10.14 (otsikolla Helppoa uskoa?) joten nyt otin korinttolaistekstin:
Hänessä toteutui “Kyllä” – Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: ”Kyllä” että: ”Ei.” Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, vaan hänessä toteutui ”kyllä”. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ”Aamen”, Jumalan kunniaksi. Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.  (2. Kor. 1: 18–22)

Varmaan useampikin teologi/raamatuntutkija on laskenut, montako Raamatussa olevaa Jumalan lupausta on vahvistunut Jeesuksen kautta. En alkanut googlata asiaa, sillä kuvittelen löytöjen määrän vaihtelevan riippuen etsijästä & kriteereistään, asennoitumisestaankin. – Itse asiassa koko Vanhan Testamentin voi nähdä lupauksena. Kertomuksena siitä, kuinka Jumala valmisti Israelin kansaa Jeesuksen tulemiseen ja hänen työhönsä.
Erityisesti profetia Jesajan kirjasta nousee mieleeni: “Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Evankeliumitekstissä fariseukset kuulustelevat miestä, joka oli ollut sokea, mutta jonka Jeesus oli parantanut.)

Polvestani poistettiin revennyt nivelkierukka 80- luvun alussa. Joidenkin vuosien kuluttua polvi alkoi kipuilla. Aina kun se oli parempi, minulla oli tapana todeta perheelle kävellessäni että olo on kuin vuorikauriilla. – Kun sitten vuosia myöhemmin aloitin raamatunlukemisen, oli kiva löytää tuo kohta ‘rampa hyppii kuin kauris’. Tietty omin sen  heti itselleni!
Eilisellä Nuuksion vaelluksella ei olo ehkä ollut ihan kuin vuorikauriilla, mutta iloinen olo siitä, kun pystyin nivelrikkopolveni kanssa kapuamaan jyrkkiäkin kallionrinteitä ylös ja alas ja vaikken nyt hyppimään niin kuitenkin ylittämään isoja, kaatuneita puunrunkoja.

Kiitollisin mielin taas kerran – röntgenkuvan tai diagnoosin (graavi nivelrikko) ei tarvitse määrittää tai rajoittaa omaa kokemustani asiasta. Eikä sen, mitä ortopedit sanoivat minulle, kun uudelleen kipeytynyttä polvea oli rassattu ja todettu, että säären asento oli muuttunut kierukan poiston takia. Tuumivat siinä että pitäisi sahata sääriluu polven alapuolelta ja laittaa se oikeaan asentoon. Kuulosti liian hurjalta!!! Tekoniveltä ei vielä laiteta, olin liian nuori. Laitetaan kun olet 50v. Sain kehotuksen välttää kävelyä niin paljon kuin mahdollista. – Tuota en halua ottaa vastaan, ajattelin heti!!!
50v:na sanottiin että mietitään sitä tekoniveltä sitten 60v:na. Kun kuuskymppisenä olin köpötellyt kuukauden kyynärsauvoilla ja mietin että jotain pitäisi tehdä, ortopedi sanoi että kyllä tekonivel laitetaan jos haluan, mutta hänen mielestään minun kannattaisi lykätä leikkausta niin pitkälle kuin mahdollista. Päätin lykätä.

Vahvistusta – Oikeastaan olen tosi kiitollinen kaikille noille ortopedeille. Olen saanut käydä läpi monenlaisia prosesseja heidän ansiostaan. Ja ehkä tässä on ollut mukana myös Jumalan suunnitelma: että olen voinut ihan konkreettisesti kokea, kuinka rukous voi viedä kivun pois.
Vähitellen kapinareaktioni on vuosien varrella muuttunut sisimmässäni tahdoksi uskoa ja luottaa Jumalan lupauksiin.  

Mitä näette ja kuulette – Jeesus siteerasi tuota Jesajan profetiaa lähettäessään sanan Johannes Kastajalle:
Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: “Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: “Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” (Matt.11:3-5)

Onko totta? Muutama vuosi sitten löysin vanhojen papereideni välistä postikortin, jonka äitini oli lähettänyt ulkomailta. Hän oli ilmoittanut minut Hindhår hemsysterskolan’in kotitalouskurssille ja neuvoi kortissa, kuinka löytäisin perille: “Mene ensin junalla Lahteen, vaihda siellä Porvooseen menevään junaan. Jää pois Hinthaaran asemalla. Se on niin pieni paikka, että löydät kyllä varmaan hemsysterskolanin.”
Korttia katsellessani olin ällistynyt ohjeesta. Eihän Lahden ja Porvoon välillä ole mitään junayhteyttä, ja vaikea kuvitella että olisi ollut 1960-luvun alussakaan! Pidin asiaa niin mahdottomana, etten edes ryhtynyt tarkistamaan asiaa. Se jäi siis minulle mysteeriksi. (Olinhan kuitenkin tuona kesänä – ohjeesta huolimatta – löytänyt perille!)
Lisäksi mietin taas kerran, kuinka monin tavoin äitini halusi rohkaista arkaa tytärtään, tuolloin 12-vuotiasta, pärjäämään maailmassa. Kortilla meno-ohjeet ja kivaa kurssia kulta! Toista kotimaistakin oli ilmeisesti tarkoitus vahvistaa, kaikki muut siellä kun olivat ruotsinkielisiä, kuten opetuskin.
Jonkin ajan kuluttua kortin löytämisestä ystävä pyysi minua mukaansa Lahteen. Hän ehdotti, että menisimme  junalla. Lahden juna-aseman asvalttiluiskaa laskeutuessamme viereemme tuli nainen, joka totesi meille: “Tämän luiskan alla ovat ne vanhat junaraiteet, jotka ennen johtivat Porvooseen.” Silloin muistin kortin: siis tällainen yhteys oli kuitenkin ollut olemassa!
Kului joitakin viikkoja. Ystäväpariskunta kutsui minut luokseen Karhulaan. Sanoin etten voi tulla, koska polvi reistailee ja kuljen kyynärsauvoilla. Heillä oli ehdotus kuinka voisin päästä sinne, ja he toisivat minut parin päivän kuluttua takaisin kotiin. Sovittiin siis näin.
Paluumatkalla ystäväni halusi ajaa osan matkasta pikkutietä pitkin kauniin kesäisen maalaismaiseman halki. Yhtäkkiä huomasi Hinthaaran kyltin ja totesin ystävilleni: hei, täällä jossain olin lapsena kotitalouskurssilla! Ja vähän ajan kuluttua huudahdin hämmästyneenä: hei, tuossa on junaraiteet!! Vanhat ja nurmettuneet olivat, mutta junaraiteet kuitenkin! Ystäväni ihmetellessä miksi tuo minua niin ihmetytti, kerroin heille äitini 60-luvulla lähettämästä kortista, ja että nyt uskon että junayhteys Lahdesta Porvooseen oli todella ollut olemassa! 

Mietin miten usein mahdammekaan olla vakuuttuneita jostain asiasta ilman että olemme ottaneet selvää, kuinka tuon asian laita todella on. Varsinkin silloin, jos jokin asia tuntuu meistä epätodennäköiseltä…
Taikka kun kyseessä on asia, joka ei ole järjen päätelmin todistettavissa.  

Todisteiden odottamista… – Itse olen aika usein tarvinnut omin aistin havaittavia todisteita uskoakseni jonkin epätodennäköiseltä tuntuvan asian todeksi. Ja voi kuinka hyvältä on tuntunut aina kun sellaisia olen saanut!
Äitini kortin löytyminen, Lahden asemalla vierelle tullut toteamus ja ystäväni valitsema ajoreitti, jolla näin junaraiteet… olivatko nuo samalle kesälle osuneet tapahtumat vain sattumaa? Vai olisiko niissä ollut mukana johdatusta? Jospa Taivaallinen Isäni halusi minun tajuavan, miten paljon käsityksistäni nojautuukaan hatariin tietoihini ja/tai uskomuksiini.
Taikka jospa Hän halusi minun havahtuvan huomaamaan, kuinka olen taipuvainen uskomaan johonkin Hänen antamaansa lupaukseen vasta silloin kun olen nähnyt sen toteutuvan…!

Usko on… – Heprealaiskirjeen mukaan “usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr.11:1).
Sillä, mitä uskomme tapahtuvaksi, on vaikutusta elämäämme, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä; sillä, miten ja mihin suuntaamme ja kiinnitämme ajatuksemme, toiveemme ja toivomme.

Kuinka lohduttava ja rohkaiseva onkaan tuo korinttolaiskirjeen kohta:
“Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.”  

Sinetti – Jumala näkee ja tietää epävarmuutemme, epäilymme ja epäuskomme.   Mutta Hän vain rakastaa meitä ja haluaa vahvistaa uskoamme. Ja aika upeaa tuo, että Kristuksen, Voidellun, lisäksi Hän on antanut myös meille voitelun: Pyhän Hengen sisimpäämme, johdattamaan meitä viisauteen ja luottamukseen.
Ihmeellinen sinetti – Jumalan Henki meissä!

Rakas Jumala, kiitos kärsivällisyydestäsi meitä kohtaan! Tahtosi on johdattaa meitä  ymmärtämään asioita Sinun Totuudestasi käsin. Avaa silmämme näkemään, korvamme kuulemaan ja mielemme ymmärtämään sitä, mitä ja miten Sinä haluat meidän ajattelevan, näkevän, kuulevan ja ymmärtävän. Sinun kunniaksesi. Aamen.

Standing on the Promises – Selah – yhtye svengailee

“Luotan Kristuksen, Kuninkaani lupauksiin
soikoon Hänen ylistyksensä ikuisesti
laulan ja huudan: kunnia korkeuksissa
seison Jumalan lupauksissa
lupauksissa, jotka eivät voi pettää
ulisevien epäilyn ja pelon myrskyjen hyökätessä
pysyn Jumalan elävässä sanassa
mikä yhteenkuuluvuus, taivaallinen ilo
siunaus ja rauha minulla onkaan
kun nojaan ikuisiin käsivarsiin
nojaan turvassa, suojassa kaikelta pelästymiseltä
oletko pesty Karitsan sielunpuhdistavalla verellä?
ovatko vaatteesi tahrattomat, valkoiset kuin lumi?
kyllä, seison Jumalan, Pelastajani lupauksissa
pidän kiinni Jumalan lupauksista”

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15 ja Joh. 9: 24–38.