Aihearkisto: Yleinen

Hän kulkee kanssamme

19.10. Rakastan värejä. Mutta nyt – tai oikeastaan jo kevättalvesta lähtien – olen kaivannut värejä kotiinikin. Yleensä pidän siitä, että on paljon valkoista tai vaaleaa. Nyt haluan nähdä vahvoja värejä, varsinkin kun ulkona upein ruska alkaa olla jo ohitse.
Nyt kotonani on joka puolella lyhtykukkia (tuntee myös nimet juutalaiskirsikka ja lyhtykoiso), keveinä ja vallattomina, mobileina siellä täällä, maljakossa ja varresta irronneet kulhossa. Joka kerran silmäni osuessa niihin tunnen iloa. On se vaan ihmeellistä, miten pienet asiat voivat ilahduttaa ja antaa voimaa. 

Mooses sanoi israelilaisille:
    ”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
    Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.”  (5. Moos. 31: 6-8)

Joskus jotkut tietyt raamatunsanat koskettavat aivan erityisellä tavalla. Tällä kertaa minua koskettivat ensi pyhän teksteistä erityisesti nämä: ”Ole vahva ja rohkea… Herra itse kulkee edelläsi. Hän on kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.”
Koin että ne olivat kuin suoraan sekä ystävälleni, jonka vakava sairaus on edennyt huonoon suuntaan, että minulle, joka olen parhaani mukaan yrittänyt kannustaa ja rohkaista, tuoda toivon säteitä ja valon pilkahduksia joka päivään.
Jonain hetkenä huomaa aivan erityisesti tarvitsevansa rohkaisua, kannustusta, tietoa siitä, että Herra kulkee edellä, että Hän on kaikessa mukana. Onneksi ei tarvitse ajatella, että pitäisi jaksaa omin voimin. Onneksi on Hän, joka vahvistaa, rohkaisee, tuo lohtua ja auttaa pitämään toivoa yllä.

’Me olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon. Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.’ (Kol. 1: 9-11)

Kristus rukoilee – Myös tuo Kolossalaiskirjeen kohta on hoitava. Paavali kumppaneineen rukoili kolossalaisten puolesta. Siitä tulee mieleeni, mitä Paavali kirjoitti roomalaisille Jeesuksesta: ’Hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme!’ (Room.8:34)
Minusta on ihmeellistä, lohdullista ja ihanaa ajatella, että Kristus rukoilee meidän puolestamme. Hän tunsi syvää myötätuntoa sairaiden ja kärsivien puolesta täällä maan päällä eläessään. Siksi uskon Hänen tuntevan suurta myötätuntoa meitä kohtaan myös Ylösnousseena.

Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.
Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.
Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.
Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut – pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.”  (Luuk. 10: 1-12)

Jeesus lähetti opetuslapset edellään niihin kyliin ja kaupunkeihin, joihin oli menossa. Hengessään hän varmaan oli kuitenkin heidän mukanaan silloinkin, näin arvelen. Jeesus näki kaiken. Ajattelen, että hän näki myös sen, missä heidät otettiin vastaan, ja missä he pyyhkivät pölyt sandaaleistaan ja jatkoivat matkaansa. 

Jumalan valtakunta on tullut lähelle – Voi miten kernaasti Jeesus olisikaan suonnut, että hänen maanmiehensä olisivat ymmärtäneet, että Messias, jota he olivat odottaneet vuosisatoja, oli saapunut heidän keskuuteensa.
Mutta Jumalalla oli toisenlainen pelastussuunnitelma. Suunnitelma, joka koski kaikkia Hänen lapsiaan, ei vain juutalaisia. Juutalaiset odottivat pelastajaa, joka vapauttaisi kansan vieraan vallan alta. Jumalan suunnitelmaan kuului, että koko luomakunta pelastuisi.
Kuten Johannes toteaa kirjeessään: ’Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.’ (1.Joh. 2:2)

Miten lähellä Jumalan valtakunta on meitä nyt, 2000 v. myöhemmin? Miten paljon ajattelemme koko asiaa? Koemmeko sen niin abstraktiksi ja etäiseksi asiaksi, että sitä tuntuu liian vaikealta tai turhalta käsittää tai edes yrittää käsitellä?
Jeesus kuvasi Jumalan valtakuntaa monin vertauksin. Ne eivät ole mitään rautalangasta väännettyjä kuvauksia, vaan aika vaikeasti aukeavia. Itselleni läheisimmät Jeesuksen sanat, joilla hän kuvasi Jumalan valtakuntaa, löytyvät Luukkaan evankeliumista (vanhasta käännöksestä):
Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tai: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”. (Luuk.17:20-21)

Kristus meissä, Hänen Henkensä meissä, Jumalan valtakunta meissä… – onko se tosiaankin mahdollista? 
Jeesus lupasi opetuslapsilleen: ”Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh.14:17)

Avain Jumalan valtakuntaan? – Jeesus sanoi, että maailma ei näe eikä tunne Totuuden Henkeä. Entä minä, ja sinä? Tunnemmeko Totuuden Hengen? Ovatko tämän maailman touhotukset vallanneet meidän huomiomme siinä määrin, ettemme huomaa, näe emmekä tunnista, kuinka Hän on ja toimii meissä ja keskuudessamme?
Jeesuksen sanat ovat rohkaisevia: hänen seuraajansa tuntevat Jumalan Hengen. Tuosta lupauksesta voi pitää kiinni. Siihen voi palata aina kun tuntuu että huomio on kiinnittynyt liiaksi tämän maailman vouhotuksiin ja touhotuksiin. 
Voisiko siinä ollakin avain valtakunnan todellisuuteen? Että pitää kiinni tuosta Jeesuksen lupauksesta, että Totuuden Henki pysyy kanssamme ja on meissä? Että muistaa sen, on siitä tietoinen ja elää siinä – Hänen vaikutuksessaan ja johdatuksessaan… elää Jumalan valtakuntaa todeksi…?

Kristuksessa pysyminen – Jeesus kehottaa: ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.” (Joh.15:4)
Jeesus lisää tuohon vielä lupauksen: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. (Joh.15:7)
Ajattelen, että tuossa Jeesus kuvaa sitä, millaista on kun elää Jumalan valtakunnan todellisuutta: siinä kaikki on mahdollista.

Alla olevalla videolla Paul Barton soittaa Schumannia vanhalle Mongkol-elefantille. Mongkol on koko elämänsä joutunut tekemään raskasta työtä ja se on uupunut ja levoton. Paul Bartonin mukaan Mongkol on luonteeltaan lempeä ja herkkä, ja se kuuntelee mielellään klassista pianomusiikkia lempipaikassaan Kwai-joen rannalla. 🙂

Of Foreign Lands and Peoples – Schumann 

Ensi pyhän psalmitekstinä on Ps. 145: 8-13.

Avautuneet silmät

12.10.20. Alla oleva evankeliumikohta ja sitä edeltäneet keskustelut saavat minut ajattelemaan, millainen merkitys sillä on, miten me puhumme toisillemme ja toistemme kanssa.

Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos.
    Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä. (Joh. 9: 24–38)

Tiukkaa sananvaihtoa fariseusten ja näkönsä saaneen miehen välillä. Koko Johanneksen evankeliumin 9. luku, joka kokonaisuudessaan käsittelee tämän sokean parantumista, on oikeastaan vahvaa sanailua alusta loppuun. Ei kuitenkaan mitään turhaa leuanliikuttelua: siinä ollaan uskon peruskysymysten äärellä.

Miestä ei uskottu, kun hän kertoi olleensa syntymästään saakka sokea. Tuo nosti mieleen muutaman tilanteen (nuoruudesta ja aikuisuudesta), jolloin minua ei ole uskottu jossain asiassa. Vaikka kyse olikin paljon merkityksettömämmistä asioista kuin ihmeellisestä parantumisesta, se loukkasi kuitenkin. Siksi sympatiani ovatkin tuon näkönsä saaneen miehen puolella, ja minun on helppo ymmärtää hänen teräviä vastauksiaan fariseuksille.

Vakuutella vai vaieta – Itse valitsin vaikenemisen, kun minua ei uskottu jossain asiassa. Se tuntui helpommalta kuin alkaa väitellä tai todistella. Nyt ehkä toimisin toisin, vaikken vieläkään pidä väittelystä tai siitä, että minun pitäisi todistella tai vakuutella. 

Joskus yritän siedättää itseäni kuuntelemaan väittelyä. Kaksi mainiota harjoittelumahdollisuutta kuluneilta viikoilta: USA:n presidenttiehdokkaiden ja sitten heidän varapresidenttiehdokkaidensa väliset vaalikeskustelut.
Edellisessä kävi lähinnä sääliksi kokenutta juontajaa, joka koetti pitää keskustelua edes jollain tavoin aisoissa. Jälkimmäisessä osallistujat sentään yrittivät antaa toisen esittää kantansa suht rauhassa, vaikkeivät siinä onnistuneetkaan.

Opiskelijan kysymys – Varapresidenttiehdokkaiden vaaliväittelyn lopuksi juontaja kertoi, että eri oppilaitoksissa oli pyydetty oppilaita kirjoittamaan, mitä he haluaisivat kysyä vaaliehdokkailta. Juontaja luki yhden näistä.
Siinä opiskelija totesi, että katsoessaan uutisia, hän näkee vain kahden puolueen kinastelevan (arguing) toistensa kanssa, kansalaisten taistelevan toisiaan vastaan, kahden eri puolueen edustajan yrittävän lyödä toisiaan lyttyyn (tear each other down).
Tuo opiskelija kirjoitti: ”Jolleivät johtajamme osaa tulla toimeen keskenään, kuinka voi olettaa, että kansalaisemme tulisivat toimeen keskenään? Te voisitte esimerkillänne tuoda meidät yhteen.”    
Niinpä…

Vaikkei noissä kovin erilaisissa väittelytilaisuuksissa ollut mitään yllättävää, huokaisin taas kerran helpottuneena: kiitos omasta presidentistämme. – Mikä vahinko ettemme voi valita häntä 3. kaudelle!

Näkönsä saaneen miehen vanhemmat kutsuttiin todistamaan, että mies todella oli ollut syntymästään saakka sokea. He vahvistivat asian, mutteivät sitä, kuka oli parantanut heidän poikansa. Evankeliumi toteaa syyksi tähän sen, että he pelkäsivät juutalaisia. ’Juutalaiset olivat näet jo päättäneet erottaa synagogasta jokaisen, joka tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi.’ (Joh.9:22).
Mutta näkönsä saanut mies ei pelännyt fariseuksia. Hän totesi heille:
”Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.”

Miten vastaisin, jos joku kristittyihin avoimen vihamielisesti suhtautuva, väittelynhaluinen henkilö tivaisi minulta, uskonko Jeesukseen? Koettaisinko arvioida, johtaisiko vastaukseni hedelmättömään taikka rakentavaan keskusteluun? Tuskin vaikenisin, mutta millä tavoin vastaisin? Nyökkäisinkö ystävällisesti hymyillen? Väistäisinkö kysymystä vastakysymyksellä? Sanoisinko yksinkertaisesti vain että uskon? En oikein osaa kuvitella etukäteen, miten sellaisessa tilanteessa toimisin. – Tiedätkö sinä, miten vastaisit?  

Maailman Valo – Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta syytä siihen, miksi tuo mies oli syntynyt sokeana, Jeesus vastasi: ”Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” (Joh.9:1-5)

Mitä Kristus odottaa meiltä? – Että me antaisimme Hänen Valonsa säteillä tähän maailmaan, sanoissamme, suhtautumisessamme toisiimme, teoissamme.
Hän sanoi: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”
Ei Hän tarkoittanut vain johtajia, päättäjiä ja muita vaikutusvaltaisessa asemassa olevia (joiden tulisi olla hyvinä esimerkkeinä, kuten tuo opiskelija kirjoitti), vaan jokaista seuraajaansa.  Että heijastaisimme ja säteilisimme Hänen Valoaan.

Se on aikamoinen odotus ja toive. Kristus, Valomme, tarvitsemme siihen Sinun apuasi, Sinun vaikutustasi. Avaisitko silmämme näkemään, mikä todella on tärkeää tässä maailmassa ja elämässämme? Antaisitko Valosi loistaa niihin kohtiin, tilanteisiin ja hetkiin elämässämme, jossa emme näe metsää puilta (tai päin vastoin)?

Kristus, Sinä lupasit:  ”Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. (Joh.12:46)

Kiitos että olet Valomme. Kiitos että saamme turvautua apuusi ja läsnäoloosi vaikeinakin hetkinä. Auta meitä elämään sovussa keskenämme. Opeta meitä puhumaan toisillemme rakentavalla tavalla ja hyvää asiaa, sellaista, joka tuo valoa keskustelukumppanin päivään.
Auta meitä kasvamaan sellaiseen yhteyteen, jota toivoit meille rukoillessasi

Yhtä – ”Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. ”(Joh.17:11)
Ja: ”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh.17:21)

Tästä tekstistä tulee väistämättä mieleen alla oleva laulu Amazing Grace.
John Newton (1725–1807) oli oli englanti. merimies, josta tuli orjalaivan kapteeni. Eräällä laivamatkalla hänen laivansa joutui kovaan myrskyyn. 11 tuntia kamppailtiin myrskyn kourissa , mutta laiva selviytyi siitä. Newton koki tämän Jumalan armona.  Kokemus muutti hänen elämänsä ja synnytti laulun Amazing Grace.
Newton ryhtyi opiskelemaan teologiaa, toimi loppuelämänsä pappina ja virsilaulujen tekijänä. Hän oli myös  orjakaupan lakkauttamisen taustavaikuttajia Englannin siirtomaissa.

Amazing Grace – Il Divo (huom. laulun keskivaiheella laulu muuttuu myrskyisäksi, mutta tyyntyy taas loppua kohden…)  

”Ihmeellinen armo – kuinka suloinen onkaan hänen äänensä, joka pelasti kaltaiseni ressukan. Olin eksyksissä, mutta nyt löydetty, olin sokea, mutta nyt näen. Armo opetti sydämelleni pelon ja armo vapautti sen pelosta. Kuinka rakkaana armo ilmaantuikaan sillä hetkellä kun aloin uskoa. Olemme kohdanneet monia vaaroja, vastuksia ja ansoja. Armo kuljetti meidät niiden lävitse ja armo kuljettaa meidät kotiin. Kun olemme olleet siellä kymmenentuhatta vuotta, auringon kaltaisessa säteilyssä, meillä on vielä enemmänkin aikaa laulaa ylistystä Jumalalle kuin tähän asti.”

(= ”raakakäännös”. Alla virallinen, kaunis versio = virsi 932.) 

”Oi ihmeellistä armoa, kun löysit eksyneen.
Nyt uusin silmin nähdä saan. Nyt katson Jeesukseen.
Vain armo murtaa syntisen ja rauhan lahjoittaa.
Voi suurta päivää ihmeiden! Sain armon oivaltaa.
Saan jättää kuilut synkkyyden. Jää taakse valheen yö.
Nyt kuljen armoon luottaen, ja vielä jatkuu työ.
Hän kantaa kaipaustani ja toivoon vastataan.
On Herra itse kaikkeni taivaassa, päällä maan.
Kun päättyy matka maallinen ja kuihtuu kaikki muu,
saan nähdä taivaan kirkkauden ja rauha vahvistuu.
Kuin hanki haihtuu kerran maa ja loiste auringon,
vaan Herra viipyy luonani, ja armo aina on.”

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15 ja 2. Kor. 1: 18–22.

Rakkauden kaksoiskäsky

5.10.2020. Nyt kun päivien valoaika on alkanut lyhetä ja illan tummuus laskeutuu yhä aikaisemmin, huomaan syleileväni pilven takaa kurkistavia (tai – kuten tänään – täysin siniseltä taivaalta loistavia) valonsäteitä, syksyn hehkuvia värejä, vielä kukkivia kasveja silmilläni, tai koko olemuksellani oikeastaan. Annan auringon lämmön helliä poskeani, niin kuin se ei olisi koskaan tuntenut sen lämpöä aikaisemmin.

Voimaa ja iloa – Monenlaiset asiat voivat antaa voimia ja innostusta ja herättää kiitollisuuden tunnetta.
Mistä sinä saat voimia? Mikä tuo sinulle iloa ja kiitollista mieltä? Mikä on sinulle kaikista tärkeintä elämässä? – Ajattelen, että tällaisia asioita kannattaa aina välillä miettiä.

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
    Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”  (Mark. 12: 28-3)

Luukaan evankeliumissa eräs lainopettaja halusi laittaa Jeesuksen koetukselle kysyen, mitä hän tarvitsisi saadakseen omakseen iankaikkisen elämän. Jeesus esitti vastakysymyksen: mitä laissa sanotaan? ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” mies vastasi ja jatkoi kysymällä, kuka on hänen lähimmäisensä. Silloin Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta, joka auttoi tuntematonta tiellä viruvaa miestä, joka oli joutunut ryöstäjien pahoinpitelemäksi.

Arvostavasti – Markuksen evankeliumin lainopettaja tuli aivan toisenlaisella, arvostavalla asenteella Jeesuksen luo.  Hän oli huomannut Jeesuksen viisauden ja halusi kuulla hänen näkemyksensä itselleen kaikkein tärkeimmästä asiasta. – Jeesuksen suhtautuminen tuohon mieheen oli samoin arvostava: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”

Millä asenteella – Mietin, miten suuri merkitys sillä on, millä asenteella lähestymme sellaista, jonka kanssa haluamme keskustella. Olemmeko jo mielessämme määritelleet valmiiksi mielikuvamme hänestä ja siitä, millaiseksi keskustelumme tulee muodostumaan? Olemmeko jo valmiiksi asennoituneet puolustamaan omaa kantaamme tai todistamaan, että me olemme oikeassa, tuo toinen väärässä?

Eräs nuoruudenystäväni kertoi, että hänellä oli tapana kuunnellessaan jonkun puhetta miettiä valmiiksi, millä tavoin vastaisi puhujalle. Hän halusi varmistaa, että osaisi vastata viisaasti. Eräässä vaiheessa hän kuitenkin oivalsi, ettei hän näin menetellessään itse asiassa ollut kunnolla kuunnellut toista. Eihän sitä voi kuunnella täysin läsnäolevasti tilanteessa, jos pitää kuuntelemista tärkeämpänä sitä, että saa kommentoitua tai täydennettyä toisen puhetta mahdollisimman fiksusti heti toisen esitettyä asiansa.

Kuuntelu on viisauden äiti, näin voisi varmaan sanoa. Olemalla avoin sille, että toista kuuntelemalla voi oppia jotain uutta – saada uuden ajatuksen, näkökulman, tiedon – voi kasvaa ymmärtämään paremmin ihmisiä, asioita ja tätä maailmaanne.

Kuunteleminen on myös taito. Mieleen tulee erityisesti 2 kohtaamaani henkilöä, joilla on ollut aivan erityisen hieno kuuntelemisen taito. Toinen heistä oli Saksassa uraauurtavaa työtä varhaiskasvatuksen alalla tehnyt Helmut von Kügelgen, joka kävi useasti Suomessa puhumassa steinerpedagogeille ja steinerkoulun vanhemmille.
Viimeisen vierailunsa Suomeen (jota hän kutsui jäähyväismatkaksi) hän teki lähes 80-vuotiaana. Minulla oli tuolloin palava tarve keskustella hänen kanssaan eräästä asiasta ja saada häneltä neuvoa, miten voisin toimia sen suhteen. (Kyse oli kahden kollegan välisistä keskinäisistä ongelmista.)

Seminaarin tauolla kysyin H.v.K:ltä. voisinko kysyä häneltä neuvoa erääseen asiaan. Hän veti minut syrjemmälle ja kuunteli minua niin aidon keskittyneesti, että tuntui kuin olisin ollut ainut ihminen maan päällä. Hänellä oli sellainen ihmeellinen kyky keskittyä täysillä kuuntelemaan toista, joka vain harvoilla on. Hänen silmistään säteili syvä ymmärtämys ja viisaus. Sen katseen säteilyssä tunsin (huolimatta ikävästä asiastani) olevani täysin rakastettu (jopa pahasti ruostunut saksankielenikin tuntui sujuvan takeltelematta).  

Luento lähimmäisenrakkaudesta – H.v. Kügelgen sanoi minulle vain, että palaamme vielä tähän aiheeseen. Hieman pettyneenä menin luentosaliin, olinhan odottanut häneltä neuvoa tulehtuneeseen tilanteeseen, johon tuli löytää jokin ratkaisu.
Mutta kuinka yllätyinkään, kun hän piti seuraavan luennon aiheesta lähimmäisenrakkaus. Taitavalla – ei liian tunnistettavalla tavalla kuitenkaan – hän punoi luentoonsa noiden kahden kollegan ristiriitatilanteen, ja puhui siitä, kuinka Jeesus kehotti meitä rakastamaan lähimmäisiämme, ja mitä tuo kehotus piti sisällään.

Toinen syvästi arvostamani täydellisen kuuntelemisen ja läsnäolon taitaja on ollut (92v, nyk. jo eläkkeelle vetäytynyt) Franz Jalics, jonka retriiteissä kävin 7 vuoden ajan. Hän opetti – ei vain sanoin, vaan myös omalla rakastavalla olemuksellaan – mitä on Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen. (Hänestä tahdon kertoa joskus vielä vähän enemmän.)

Evankeliumin lainopettajalle tuo kaikkein tärkein käsky Jumalan ja lähimmäisten rakastamisesta oli selvästikin hyvin tärkeä. Hän oli myös ymmärtänyt sen vielä syvemmin kuin monet kollegansa.
Tärkeintä ei ollut se, miten me yritämme ansaita Jumalan hyväksynnän ja saada armon Hänen silmissään, vaan se, kuinka me rakastamme – Jumalaa, lähimmäisiämme ja itseämme.

Ainoa Jumala – ”Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän.” – Mitä ’jumalia’ minulla on elämässäni? Käsi sydämellä – mitkä asiat tai henkilöt asetan/asetat Jumalan edelle? Kun sitä alkaa miettiä oikein tosissaan, voi tehdä yllättäviä oivalluksia.
Jumala haluaa olla ykkössijalla sydämessämme. Mikä mahdollistaisi ja tukisi tätä parhaalla tavalla omassa elämässäni/elämässäsi?
Millä tavoin rakkauteni Häneen vahvistuu?

Koko sydämestään – Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.”
Miten se voi olla mahdollista? Miten voi rakastaa Jumalaa koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan?

Meillä kaikilla on oma tapamme lähestyä Jumalaa, kuunnella Häntä ja oppia tuntemaan Häntä  (olemmehan kaikki niin erilaisia luonteeltamme). Suuri osa kristityistä etsii Jumalan yhteyttä ja tuntemista Hänen Sanaansa, Raamattua lukemalla. Monet kokevat luontevaksi lähestyä Jumalaa rukouksin.
Itselleni hiljentyminen, hiljainen rukous, hiljaisuuden retriitit ja Jumalan ylistäminen ovat olleet tärkeitä väyliä Jumalan Rakkauden kokemiselle.

Hänen Rakkautensa avaa sydämemme – Ajattelenkin, että koettuamme Jumalan Rakkautta meitä kohtaan (rukouksessa, hiljentyessä tai luettuamme siitä Hänen Sanastaan) rakkautemme Häntä kohtaan alkaa kasvaa ja voimistua.
Että järjestys onkin niin päin, että kun olemme avanneet sydämemme Hänen Rakkaudelleen, se herättää oman rakkautemme Häntä kohtaan.

Paras Opettaja – Entä sitten lähimmäisen ja/tai itsensä rakastamisen helppous tai vaikeus?
Oh, aiheesta voisi kirjoittaa romaanin. Ja kyllähän siitä on niitä kirjoitettukin -. psykologian oppikirjoista puhumattakaan.
Ajattelen, että olipa meillä sitten vaikeaa rakastaa haasteellisina kokemiamme lähimmäisiä taikka itseämme kaikkinen vikoinemme ja puutteinemme, paras apu löytyy rakastamisen käskyjen asettajalta. Hän on paras Opettajamme; Asiantuntija, joka hallitsee aiheen suvereenisti ja täydellisesti, sillä Hän itse on Rakkaus.

Kun avaudumme Hänen Rakkaudelleen, Hän alkaa muuttaa meitä, pehmittää kovettunutta, itsekästä sydäntämme, herättää myötätuntoamme, auttaa ymmärtämään, miksi toiset toimivat siten kuin toimivat. Hän auttaa meitä olemaan lempeitä niin toisiamme kuin itseämme kohtaan, puutteistamme huolimatta.

Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. (Fil.2:1-2)

Jeesuksen kuuntelemista livenä – Opetuslapsilla ja kaikilla niillä, jotka saivat kohdata Jumalan Pojan Galileassa, Samariassa, Jerusalemissa tai muissa paikoissa, olivat siinä onnellisessa asemassa, että he saivat kuunnella Jeesusta ja hänen opetuksiaan livenä. Uskon, että se muutti heitä ja heidän elämäänsä ratkaisevalla tavalla. Epäilijät – kenties vastustajatkin – jäivät varmaan pyörittelemään ajatuksissaan kuulemaansa ja kokemaansa. Sellainen vaikutus Jeesuksella oli ihmisiin.

Ihmeellinen lahja meille nykyajan ihmisille on kuitenkin se, että ylösnoussut Vapahtajamme puhuu yhä sydämiimme, Henkensä kautta.
Jeesus lupasi: ”Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.”  (Joh.16:13-14)

Kristus, Sinä joka tulit näyttämään meille, millainen on todellinen Rakkaus, opeta meitä, suo Pyhän Hengen johdattaa meitä asenteissamme, puheissamme ja teoissamme.
Auta meitä kasvamaan kohti kaltaisuuttasi.

Uudistumista ja oppimista – Paavali kehotti:
Luopukaa nyt tekin tästä kaikesta: vihasta, kiukusta, pahuudesta, herjauksista ja siivottomista puheista. Älkää valehdelko toisillenne. Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen.
Silloin… Kristus on kaikki, hän on kaikissa. (Kol.3: 8-11)

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8, 5. Moos. 10: 12-13 ja 1. Joh. 2: 15-17.

Ylistyksen arvoinen

Herralla on istuimensa taivaissa, ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
 Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.
 Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa täytätte.
Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan.
 Ylistä Herraa, minun sieluni!  (Ps. 103: 19-22)

Tuo psalminkohta kehottaa enkeleitä ylistämään Herraa. Ajattelen kuitenkin, että ehkä tuon psalmin laatijalle on raotettu korkeuksien verhoja, niin että hän on päässyt näkemään välähdyksen Herran istuinta ympäröivästä valtaisasta kirkkaudesta. ja että ehkä hän tuossa visiossa on nähnyt enkeleiden lakkaamatta ylistävän ja palvovan Herraa. – Sillä mitä muuta voisikaan tehdä sellaisen äärettömän pyhyyden, häikäisevän säteilyn voiman läsnäolossa.

Psalmintekijä kehottaa myös meitä kaikkia Hänen luotujaan ylistämään Häntä. Vaikkemme näkisi, tuntisi tai millään tavalla havaitsisi Hänen olemassaoloaan tai läsnäoloaan. Siitä huolimatta, ettemme edes olisi varma siitä, näkeekö tai kuuleeko Hän ylistystämme. Siitä – ja kaikesta muustakin – huolimatta.

Sen lisäksi, että meitä kehotetaan kiittämään, ylistämään ja palvomaan Luojaamme, joka on  hyvä ja ylistyksen arvoinen, ylistyksellä on merkitystä myös omalle olemisellemme.
Moni meistä on saattanut kokea, että kun palvoo ja ylistää Jumalaa, tuntuu kuin siirtyisi toiseen tilaan, toiseen ulottuvuuteen, Hengen ulottuvuuteen. Siinä tilassa kivut unohtuvat tai häviävät, puhumattakaan huolista ja murheista.

Ja joskus voi tuntua siltä kuin enkeleitä tulisi ylistämään yhdessä meidän ihmisten kanssa. Mieleen tulee eräs lyhyt ylistyslaulu, jossa on vain nämä sanat:

Pyhään ilmapiiriin nyt saavutaan,
enkeleitä tiedän tulleen meitä katsomaan
ylistyksen saa nyt Jeesus vaan
pyhään ilmapiiriin nyt saavutaan.

Herra sanoi:
     ”Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut. Muista, että hän on lähelläsi, tottele häntä äläkä vihastuta häntä. Hän ei anna anteeksi niskoittelua, sillä hän toimii minun nimissäni. Mutta jos tottelet häntä ja teet kaiken, mitä minä käsken, niin minä olen sinun vihollistesi vihollinen ja vastustajiesi vastustaja. Minun enkelini kulkee sinun edelläsi.”  (2. Moos. 23: 20-23)

Miten Jumala toimii nyt? – Olin eilen kirjoittanut tuohon pitkät jutut, mutten muistanut tallentaa. Siinä mietin israelilaisten matkaa erämaassa. Nyt, uudelleen tuon tekstin äärellä hiljentyessäni siitä nousee toisenlaisia ajatuksia. – Ehkä eilisten ja tämän päivän tapaamisten ja käytyjen keskustelujen vuoksi.
Miten Jumala toimii nyt, tänä päivänä, meidän elämässämme? Miten Hän johdattaa ja valmistaa tietämme? Miten Hän lähettää enkeleitään meille suojelemaan ja näyttämään tietä?

Monet voivat kokea, että enkelit ovat lempeämmän tuntuisia henkisen maailman auttajia kuin suuri ja kaikessa suvereeni Kaikkivaltias. Varsinkin jos jostain syystä kokee Jumalan pelottavana tai vaikeasti lähestyttävänä.

Hengellisellä matkalla – Tuon lauseen ”Minä lähetän enkelin kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkalla ja viemään sinut siihen paikkaan, jonka olen sinulle varannut” voi nähdä myös eräänlaisena hengellisen kasvun matkana.
Omalla kohdallani olen sen tavallaan kokenut. Sillä eräässä vaiheessa enkelit olivat opastajiani. Se tuntui hyvältä, valoisalta ja kauniilta. Siinä ei ollut vaatimuksia, pelkästään rohkaisua. Taisi sopia jotenkin silloiseen mielenlaatuuni. 

Enkelit siirtymävaiheessa – Miettiessäni elämäni eri vaiheita ymmärrän ’enkelivaiheen’ olleen kohdallani ikään kuin pehmeä siirtymisvaihe sillä matkalla, johon taivaallinen Isäni oli minua viemässä ja jonka Hän oli minulle varannut; siihen seuraavaan vaiheeseen, joka minua oli koko ajan odottamassa.  

Mihin Hän halusi kuljettaa – Kiitollinen olen kaikista menneistä vaiheista. Kaikesta, mitä olen saanut matkan varrella oppia, ja miten kaikki on kasvattanut minua monella tapaa. Mutta ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että Jeesus tuli ja kutsui omalle tielleen. Se on se paikka, jonka Isä oli varannut minulle jo paljon ennen kuin itse osasin sitä aavistaa. Se on paikka, jossa vallitsee Rauha, Rakkaus ja Valo. Sillä sitä kaikkea Kristus on, ja sillä kaikella Hän haluaa meidät täyttää.  

Suojelusenkeli – On ihana ajatella, että Jumala on antanut meille kaikille suojelusenkelit varjelemaan elämänmatkaamme. Eilisiltana, ajaessani pitkän matkan pimeää, sateista moottoritietä, mietin kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni. Pieni huolimaton kädenliike ratissa, mustaan asvalttiuraan kerääntynyt vesi, jota ei ennalta pysty havaitsemaan, huomion herpaantuminen väsymyksen vaikutuksesta… 

Ja kiitos kotiin saapuessa: Sinä olit lähettänyt enkelisi kulkemaan edellämme, suojelemaan meitä kaikkia liikenteessä olevia matkallamme. Kyllähän meillä itsellämmekin, jokaisella, siinä on osamme ja vastuumme, puutteinemme ja heikkouksinemme, kuten yleensäkin elämässä.
Joten ei se varjelus mikään itsestäänselvyys ja automaatio ole, sellainen jonka varaan voisi huolettomana heittäytyä. Mutta että tahdot sen meille antaa, se jo on niin ihmeellinen, ihana ja kiitoksen arvoinen asia.

Myös henkisellä/hengellisellä matkalla voi olla omat haasteensa, ja jopa vaarakohtansa (esimerkiksi että kaikki enkelit eivät ole Valon enkeleitä eli Herran lähettämiä enkeleitä).
Siksi minusta onkin suuri kiitoksen aihe, kun on turvallisesti tullut siihen paikkaan, johon taivaallinen Isämme on meitä kuljettanut ja jonka Hän on meille varannut. Olipa kyse sitten hengellisestä tai fyysisestä matkanteosta.

Taivaallinen Isämme, kiitos että lähetät enkelisi meitä suojaamaan, kulkemaan edellämme ja valmistamaan sitä tietä, jolle meitä kutsut ja johdatat.
Kiitos että olet kanssamme. Kiitos Rakkaudestasi meitä lapsiasi kohtaan.   🙂 

He Will Hold Me Fast – Keith & Kristyn Getty (yllättävän tutulla alkumelodialla…) 

”Kun pelkään, kun uskoni pettää
Kristus pitää minusta kiinni
kun kiusaaja koettaa suostutella
Hän pitää minusta kiinni
koska en pystyisi kulkemaan
elämän pelottavien polkujen läpi
ja koska rakkauteni on usein nuiva
Hänen on pidettävä minusta kiinni
Pelastajani rakastaa minua niin paljon
Hän iloitsee kaikista, jotka Hän pelastaa
Kristus pitää minusta kiinni
Hänen pyhä katseensa
näkee minut kallisarvoisena
Hän ei anna sieluni eksyä
Hän pitää lupauksensa
lunastettuaan minut kalliilla hinnalla
Hän pitää minusta kiinni
Hän vuodatti verensä ja kuoli vuokseni
oikeus toteutui, Hän pitää minusta kiinni
noustessani Hänen kanssaan ikuiseen elämään
Hän pitää minusta kiinni
kunnes uskomme tulee näkyväksi Hänen palatessaan
koska Pelastajani rakastaa minua niin paljon
Hän pitää minusta kiinni”

Muut tekstit: Hepr. 1: 14 – 2: 4, Ilm. 5: 11-12 ja Matt. 18: 1-6 (7-9) 10.

Valoon ja elämään

22.9.20. Kuten viime viikon evankeliumitekstissä, alla olevassakin kerrotaan Martasta ja Mariasta. Nyt tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen: Lasarus on kuollut.  
Mihin Lasarus kuoli? Oliko hän jo jotenkin heikossa kunnossa jo silloin, kun Martta valitti Jeesukselle, että joutui tekemään kaikki työt? Sitä ei kerrota, eikä se ollutkaan olennaista, vaan se, mitä sitten tapahtui…

Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
    Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)
    Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.” Mutta jotkut heistä sanoivat: ”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?”
    Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. ”Ottakaa kivi pois”, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.” Jeesus vastasi: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
     Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
    Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.  (Joh. 11: 21-29 (30-31) 32-45)

Mikä dialogi Martan ja Jeesuksen välillä! Joka lause tuntuu jollain tavoin merkitykselliseltä.    
Martta vetoaa Jeesukseen: ”tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.”
Mitä Martta toivoi, että Jeesus pyytäisi Jumalalta?
Uskalsiko hän toivoa – tai edes kuvitella – että Jumala voisi tehdä sellaisen ihmeen, että toisi veljen takaisin elämään? Marttahan yritti estellä, kun Jeesus pyysi siirtämään kiven pois Lasaruksen haudan suulta. Tunteet ja järki taistelivat ristiaallokossa; kaipaus ja suru sai toivomaan sellaista, mikä tuntui mahdottomalta, järki kielsi sen mahdottomana.

Uskallanko toivoa – Olenko/oletko joskus kokenut sellaista? Kun toivoo jotain mahdottomalta tuntuvaa, ja järki koetti parhaansa mukaan selitellä, että pysyttelepä vain realiteeteissa. Onnistuiko järki kamppaamaan toivon?

Miten merkittävää toivon ylläpitäminen onkaan. Vaikkapa tilanteessa, jossa on todettu vakava sairaus ja lääkärit ovat antaneet huonot ennusteet. Miten tärkeää onkaan pitää toivon liekkiä yllä. Sillä, mitä ajattelemme, on niin suuri voima, myös omaan terveyteemme.

Sanonnan mukaan niin kauan on toivoa kuin on elämää. Kun Martta meni Jeesusta vastaan, hänen veljensä oli ollut kuolleena jo useamman päivän ajan. Martta jaksoi kuitenkin pitää toivoa yllä.

Ylösnousemus ja elämä – Jeesus sanoo Martalle: ”Veljesi nousee kuolleista.” – Niin kyllä, sitten kun tulee ylösnousemuksen aika, vastaa Martta (ja mietti ehkä itsekseen, että ei sen tietäminen nyt kuitenkaan tässä tilanteessa auta).
Johon Jeesus: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?”

Messias, Jumalan Poika – Jeesus ei kysy, mitä Martta toivoo, vaan vie asian astetta (tai aika montakin astetta) vaikeammaksi kysymällä tämän uskoa. 
Martta ei anna järkeilylle mahdollisuutta vaientaa tai edes vaimentaa vastaustaan: ”Uskon, Herra”, Epäröimättä hän jatkoi: ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”

Oliko tuo Pyhän Hengen siinä hetkessä Martalle antama tieto?
Olihan Martalla kyllä jo Jeesuksen luo mennessä täysi luottamus siihen, että tämä tekisi jotain, mikä toisi helpotuksen tuskaan. Mutta tuo: että hänen edessään oli vuosisatoja odotettu Messias, Jumalan Poika… – olihan tuo ihan järisyttävä toteamus!

Martan sanat Marialle: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua” pomppasivat yhtäkkiä tekstistä, kun sitä luin toistamiseen. – Kutsuuko Hän minua tälläkin hetkellä? Mihin Hän kutsuu minua? Kuulenko? Sitä haluan hiljentyä kuulostelemaan. Sillä Hän ei huuda megafonilla. Hän odottaa, että istahdan, hiljennän mieleni ja avaan sydämeni kuuntelemaan.

Maria sanoo Jeesukselle aivan samat sanat kuin Martta: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Ehkä siskokset olivat sitä huokailleet yhdessä surun murtamina. Jeesus olisi parantanut ystävänsä Lasaruksen, hänhän oli parantanut kaikki sairaat, jotka sitä häneltä pyysivät.

Kysymys nousee väkisinkin mieleeni: Herra, missä olit, kun isoveljeni kuoli, 17-vuotiaana, oman kätensä kautta? Lähetitkö enkelisi estelemään? Monilla meistä on kipeitä kysymyksiä, joihin ei vain saa vastausta. Niiden kanssa on vain elettävä, kunnes ne hiljalleen vaimenevat, noustakseen joskus taas hetkeksi pintaan, joka kerran kuitenkin pehmeämmin, armollisemmin. Ja ehkä joskus vastauksen kera.

Maria vaipui Jeesuksen jalkojen juureen. Jokin siinä koskettaa minua syvästä; Marian asenteessa Herransa edessä. Erityistä siinä on mielestäni se, että – kuten Johanneksen evankeliumissa aiemmin todetaan – Martta, Maria ja Lasarus olivat Jeesukselle rakkaita ystäviä.

Ihmeellinen asia, eikö totta: että Kristus, Messias, voi olla sekä Jumalan Poika että rakas ystävä! Ajattelen, että moni voisi löytää lähemmän suhteen Jumalaan, jos – järkeilemättä, uskoen ja luottaen – voisi hyväksyä ja omaksua tuon ihmeellisen yhtälön omalla kohdallaan todeksi.
Että Kristus haluaa olla meille sekä Jumalan Pyhä, Hänen Poikansa, ylösnousemus ja elämä – että myös rakas ystävä.

Jeesus itki Lasaruksen haudalle mennessään. Niin syvästi hänen ystäviensä suru kosketti häntä. En ajattele, että hän niinkään suri Lasaruksen kuolemaa, sillä hänhän tiesi herättävänsä tämän eloon. Mutta ajattelen, että taivaallinen Isä oli Jeesuksen kanssa juuri silloin aivan erityisen intensiivisellä tavalla.  Tulisihan Hän tekemään Poikansa kautta tämän siihen asti ihmeellisimmän ihmeen.

”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” – Nuo Jeesuksen sanat Isälle koskettavat, herättävät minussa kiitollisen mielen. – Kiitos Isä että lähetit Poikasi minulle, ja meille kaikille Elämän antajaksi ja Ystäväksi. 

Kristus, kiitos että haluat tulla luoksemme, tahdot kutsua meidät ulos siitä tilasta, jossa nyt olemmekin. Huolten, murheiden, sairauden, neuvottomuuden, ahdistuksen, voimattomuuden, lamaannuksen tai siitä tilasta, jonka otteeseen olemme vaipuneet.
Kiitos että saamme Marian lailla vaipua Sinun jalkojesi juureen ja antaa tilanteemme Sinulle.
Ja sanoa luottavaisena Martan lailla: ”nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.”   

Kiitos Rakkaudestasi ja Huolenpidostasi.  Kiitos että kutsut meitä Valoon ja Elämään. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 86: 10-13, Job 19: 25-27 ja 2. Kor. 4: 7-14.

Martta, Maria ja Birgitta

14. 9.2020. Evankeliumikirja kirjoittaa ensi pyhän aiheesta Jumalan huolenpito:
Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Taivaallinen Isä pitää hänestä huolen ja auttaa häntä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa hänet tekemään hyvää lähimmäisilleen. Kristitty muistaa Jeesuksen sanat ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”.

Alla oleva teksti kuvaa kauniilla tavalla juuri tuota: Jumalan huolenpitoa ja siihen luottamista.
Ja että on valmis auttamaan silloinkin, kun ei tiedä, miten itse selviää jostain tilanteesta.

Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta.”
     Elialle tuli sitten tämä Herran sana: ”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
     Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
     Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
     Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. (1. Kun. 17: 1, 8-16)

Israelilaisia ruukkuja varhaisilta ajoilta

Öljypullo ja jauhoruukku – Leski ei käsittääkseni tuntenut Eliaa, ei tiennyt että tämä oli profeetta, mutta tunnisti tämän juutalaiseksi. Hän toi Elialle vettä; olisi tuonut leipääkin, jos olisi ollut. Mutta oli vain hädin tuskin ainekset yhden leivän tekoon: kourallinen jauhoja ja tilkka öljyä. Siitä hän oli valmistamassa viimeisen aterian pojalleen ja itselleen.

Sinun Jumalasi elää – ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi elää…” – erikoinen toteamus sarpatilaiselta naiselta. Hän ei ollut juutalainen, mutta ilmaisi uskovansa, että juutalaisten Jumala on elävä Jumala. Mihin uskontokuntaan hän itse kuului?
Muinaisessa kartassa Sarba -niminen kaupunki löytyi Foinikian (nyk. Libanonin) rannikolta, Tyroksen ja Sidonin välistä. Foinikialaiset uskoivat moniin jumaliin, joista pääjumala oli Baal (jonka palvonnasta Elia oli moittinut Israelin kuningas Ahabia ja tämän vaimoa Isebeliä, ja jonka vuoksi hän nyt oli pakomatkalla.)

Oliko leski kuullut, kuinka Israelin Jumala oli näyttänyt voimansa sytyttämällä vedellä valellut uhrialttarin puut ja niille asetetun uhrihärän palamaan? Vai oliko Pyhän Hengen vaikutusta, että nainen uskoi juutalaisten Jumalan olevan elävä Jumala? Oliko hän kohdannut Herran? Tämähän sanoi Eliaalle: ”Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
Joka tapauksessa leski luotti Jumalan lupaukseen. Ja hänen luottamuksensa tuli palkituksi. ’Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.’

Martta ja Maria – Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”  (Luuk. 10: 38-4)

Naisen osa – Tässä evankeliumitekstissä tutkitaan naisen osaa. Martta valittaa Jeesukselle, että Maria jättää ”kaikki työt” hänen tehtäväkseen. Perheen miehestä, Martan ja Marian veljestä Lasaruksesta, ei tässä mainita sanallakaan. Ehkä hän ei ollut kotona juuri tuolloin. Ja ehkä hänen tehtävänsä olivat – kuten yleensäkin miesten tehtävät tuohon aikaan – määrittelemättä selvät. Ruoanvalmistus ei ehkä kuitenkaan kuulunut niihin. 

Jeesus sanoi Martalle, että Maria on valinnut hyvän osan. Arkinen ahertaminen ja hengellisen elämän harjoittaminen nähdään ja koetaan usein vahvasti vastakkaisina asioina.
Jotkut kokevat kuitenkin, että työtä tehdessään he tekevät työtä Jumalalle, Se on tavallaan heidän Jumalanpalvelustaan. Minusta se on kaunis ajatus.

Luostareissa tehdään töitä Jumalalle, mutta niissä työskentelyn välissä on selkeästi erotetut rukous- ja hiljentymishetket. Joissakin retriittikeskuksissa retriittivieraat osallistuvat talon töihin.
Arkielämässä voi olla haasteellisempaa rytmittää päivä sekä työhän että hengelliseen elämään.

Lepoa Herran jalkojen juuressa – Nykyajan perheenäidit ovat usein arjen pyörityksen uuvuttamia. Kunpa jokainen töissä ja/tai kotona työskentelevä vanhempi voisi löytää hetkiä levätä Herran jalkojen juuressa, kuunnella Häntä, ja omaa sisintään. Antaa rauhan levitä olemukseen, antaa voimien palautua siinä, Pyhän läsnäolossa.

Oletko sinä löytänyt tyydyttävän tasapainon työn ja hengellisen elämän välille? Kaipaisitko enemmän aikaa jommallekummalle? Vai ovatko ne sinulle yhtä?

Silloin kun olin lapsi, taisi olla aika tavattoman harvinaista, että miehet olisivat osallistuneet kotitöihin. Sitä paitsi silloin oli yleistä, että kaupungissa asuvissa perheissä, joissa vanhemmat työskentelivät kodin ulkopuolella, oli kotiapulainen huolehtimassa lapsista, siivouksesta ja ruoanlaitosta. Se oli maaseudulla asuville nuorille naisille keino päästä kaupunkiin, joten se oli win-win tilanne kaikille.
Onneksi nykyään taitaa jo olla melko itsestään selvä asia (ainakin useimmissa perheissä) että kummatkin vanhemmat osallistuvat tasavertaisina kodin askareista ja lapsista huolehtimiseen.
Onnellista on, kun se toteutuu hyvässä yhteishengessä, vailla vaatimuksia ja syyllistämistä.

Toissapäivänä Myyrmäen Virtakirkolla sukellettiin naisen osaan tanssiteoksella ’Pyhä Birgitta?’. Teos toi esille 1300-luvulla eläneen Pyhän Birgitan elämän monia rooleja: hän oli tytär, neito, vaimo, 8 lapsen äiti, hovineito, poliittinen vaikuttaja, leski, mystikko ja lopulta pyhimys.

Martan ja Marian osa – Esityksen jälkeen halusin verestää muistiani Birgitan elämästä. Siinähän oli nainen, joka omassa elämässään toteutti vahvasti ja poikkeuksellisen monipuolisesti sekä Martan että Marian osaa. – Wikipediä kertoo mm. seuraavaa:

Birgitan äiti oli raskaana ollessaan pelastunut myrskystä, ja ja seuraavana yönä hän näki näyn, jossa olento sanoi hänen pelastuneen kohdussaan olevan lapsen vuoksi.
Kertoman mukaan Birgitan synnyinyönä (v. 1303) lähistöllä asuva pappi sai näyn, jossa Neitsyt Maria sanoi kirja kädessään: ”Birger Perinpojalle on syntynyt tytär, jonka ihana ääni kuullaan ympäri maailmaa.”
Avioliitto ja lapset – Ajan tavan mukaan Birgitta naitettiin 13-vuotiaana. Hänen miehensä oli laamanni, myöhemmin valtioneuvos. Heille syntyi 8 lasta, joista kaksi kuoli alle kouluikäisenä ja yksi nuorena.
Birgitan mies kuului Ruotsin kuninkaan lähipiiriin, ja myös Birgitalla oli kuningasperheeseen läheiset suhteet.
Hovineidoksi – Birgitta muutti 1335 kuninkaan määräyksestä Tukholmaan. Siellä hän perehdytti hovineitona nuorta kuningatarta hovin tapoihin ja etikettiin. Kotiinsa Birgitta palasi vasta vietettyään 4 v. kuninkaan hovissa.
Birgitalla oli hyvät suhteet myös hengelliseen säätyyn ja Turun piispa Hemming oli hänen hyvä ystävänsä. Birgitta sai miehensäkin kiinnostumaan uskonasioista, ja he lähtivät pyhiinvaellukselle Santiago de Compostellaan. Paluumatkalla hänen miehensä sairastui. Rukoillessaan apua miehensä pelastumiseksi Birgitta sai näyn, jonka mukaan Jumalan tahto tultaisiin Birgitan välityksellä saattamaan maailman tietoon. Pyhiinvaellusseurue palasi Ruotsiin, jossa Birgitan mies menehtyi. luostarissa.    
Roomaan – Birgitta lähti pyhiinvaellusmatkalle Roomaan v.1349. Matkan hengellisenä tarkoituksena oli myös saada paavin hyväksyntä uudelle luostarisäännölle, sekä poliittisena tavoitteena saada paavin palaamaan Avignonista takaisin Roomaan.
Lupa luostarille – Birgitta opiskeli italian kieltä ja alkoi solmia suhteita kirkon korkeimpiin henkilöihin, mutta myös arvosteli näitä kovin sanoin näkyjensä perusteella.
Paavin annettua perustamisluvan Vadstenan luostarille Birgitta ryhtyi toteuttamaan haavettaan pyhiinvaelluksesta Palestiinaan.
Jerusalem ja Betlehem – Kuuluisat näkynsä Jeesuksen elämästä hän koki juuri tällä matkalla Jerusalemissa ja Betlehemissä.
Palattuaan Roomaan Birgitta sairasteltuaan miltei vuoden kuoli v.1373.

Pyhån Birgitan kappelissa. Vivamo

Marttana ja Mariana – Naisena olemisesta Birgitta kirjoitti, että ”voidakseen olla Maria, naisen tulee ensin olla Martta”. Eli ensin lähimmäisten palvelu ja sitten rukous, Jumalan lähestyminen. Birgitta itse toimi kuten opetti.
Ekumenian edelläkävijä – Birgitta toimi kirkon ykseyden puolesta, joten tavallaan hän oli ekumenian edelläkävijä, vaikka kyseistä sanaa ei vielä tuolloin käytettykään.
Pyhimys ja suojeluspyhimys – Paavi julisti Birgitan pyhimykseksi 7. lokakuuta 1391. Hän on ainoa paavin keskiajalla pyhimykseksi julistama pohjoismaalainen. Paavi Johannes Paavali II julisti Birgitan yhdeksi Euroopan suojeluspyhimyksistä v. 1999.

Valon polkuja – Birgitan suhdetta Raamattuun kuvaa seuraava Birgitan lausuma:
»Oi Herra Jumala, miten suloisia ovatkaan sinun sanasi! Joka kerta, kun kuuntelen sinun Henkesi sanoja, minusta tuntuu, että minun sieluni ahmii mitä maukkainta ruokaa, joka näyttää laskeutuvan sydämeeni tuoden mukanaan sanomattoman ihanan tunteen, suuren ilon ja verrattoman lohdutuksen. Ja tämä on ihmeellistä, sillä kuunnellessani sinun sanojasi tunnen itseni samalla kertaa kylläiseksi ja nälkiintyneeksi: kylläiseksi, koska sinä hetkenä ainoastaan ne miellyttävät minua, ja nälkäiseksi, koska minun ruokahaluni niitä kohtaan kasvaa kasvamistaan!”»
(Teoksesta Valon polkuja – Pohjolan mystikon sanoja ja ajatuksia, Birgittalaissisaret, 2003)

Naantalin birgittalaisluostari lienee suurin ja näkyvin Birgitan merkityksistä Suomelle. Se rakennettiin Armon laaksoon, Vallis Gratiae, ja sen ympärille perustettiin Naantalin kaupunki (ruots. Nådens Dal, Armon laakso). Luostarissa oli 60 nunnaa ja 15 munkkia. Se oli maan ensimmäinen laitos, jossa jaettiin sivistystä myös naisille. Luostari oli myös tärkeä maallisen kulttuurin kuten kirjoitus- ja käsityötaidon keskus. Se tunnettiin myös sairaanhoito- ja parannustaidoistaan. Luostarin yhteydessä oli myös vanhainkoti. (Suomessa on myös 11 Birgitalle pyhitettyä kirkkoa.)

Pyhän Birgitan kappeli. Vivamo

Pyhä Birgitta – tanssiteoksessa oli osia puolalaisen Zbigniew Preisnerin sielunmessusta Requiem For My Friend.
Zbigniew Preisnerin musiikki – sen kirkkaus ja kuulaus, herkkyys ja voima – koskettaa minua erityisellä tavalla. Se ikään kuin ottaa syliinsä, keinuttelee sielua välillä hellästi ja keveästi, sitten vahvasti ja intensiivisesti. Se on meditatiivista, hengittävää ja yllättävää. Hiljaiset tauot virittävät kuulostelemaan, miten sisimmässä värähtelee. Ja odottamaan, millä tavoin sävelet jatkavat kulkuaan.     
Zbigniew Preisner on säveltänyt musiikkia mm. Krzysztof Kieślowskin elokuviin, jotka samoin olen kokenut puhuttelevina.

Reqiem For My Friend – Zbigniew Preisner

Muut ensi pyhän tekstit: Ps. 86: 1, 3-7 ja Fil. 4: 10-14 .

Portti ja allas

Betesdan altaalla – Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
    Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
    Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.  (Joh. 5: 1-15)

8.9.2020. Tässä evankeliumitekstissä minua alkoi kiinnostaa nimisanat (portti, karitsa, uhri, allas) ja niiden monimerkityksellisyydet.

Lammasportti, yksi Jerusalemin muurin porteista, oli saanut nimensä siitä, että sen kautta karitsoja tuotiin uhrattavaksi temppeliin.
Kun Jerusalemin temppeli tuhoutui v. 70 jKr., juutalaiset surivat sitä, ettei heillä ollut enää paikkaa, missä he olisivat voineet uhrata karitsoja syntiensä sovitukseksi.
Heille ei vielä ollut valjennut, että se uhri, joksi Jeesus oli suostunut 40 v. aikaisemmin Golgatalla, kumosi aiemmat uhrisäädökset.

Uuden liiton uhrin sanotaan kuvastavan – inhimillisesti ehkä äkkiseltään vaikeasti ymmärrettävällä tavalla – Jumalan Armoa, Anteeksiantoa ja Rakkautta.
Ainakin itselleni on ollut tosi vaikea ymmärtää, kuinka se voi kuvastaa Isän rakkautta, että Hän lähetti Poikansa ristiinnaulittavaksi.
Johanneksen evankeliumissa on paljon siteerattu kohta: ’Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.’ (Joh.3:14) 
Miten tuo voi olla Isän rakkautta? – Kiemurtelin asian kanssa monen monta vuotta. Minua ei auttanut lainkaan se, että jotkut sanoivat, etteivät näe tuossa mitään ongelmaa tai ristiriitaa.   

Vähitellen asiaa helpotti omalla kohdallani se, että aloin järkeillä, että ehkäpä Isä ei tarvinnutkaan tuota uhria niinkään, vaan me ihmiset. Jos on oikein syyllinen olo ja kuvittelee, ettei mitenkään ja milloinkaan voi saada anteeksi jotain asiaa, se voi aikaansaada pelkoa, ja  (varsinkin jos lapsena on peloteltu Jumalan ankaruudella) senkin, että kääntyy pois Jumalasta. Ja tämähän on juuri päinvastaista sille, mitä Jumala haluaa. Hän haluaa vetää meitä puoleensa. Nimenomaan Rakkaudellaan ja Anteeksiannollaan.

Sisäänpääsy maksettu – Ristin vuoksi voimme luottaa Jumalan Rakkauteen meitä kohtaan. Vapahtajamme uhrityö on kuin puhdistusallas, johon voimme laskeutua ja antaa veden – elämän veden – puhdistaa meidät.
Kristus suostui uhriksi, jotta meillä olisi esteetön pääsy Taivaallisen Isämme luo, Hänen Rakkautensa valtapiiriin, Hänen Pyhyytensä läsnäoloon.     

Anteeksi annetut – Jumalan lupaus anteeksiannosta Heprealaiskirjeessä:
’Tämän liiton minä teen heidän kanssaan tulevina aikoina, sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä.
Ja sitten: — Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.’ (Hepr.10:16-:18)

Ei enää uhreja – Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen sovitusuhreja ei enää tarvittu. Jotkut heistä olivat kuulleet sen ennen Jeesuksen palvelustyön alkamista, Johannes Kastajan suusta. Kun Johannes näki Jeesuksen tulevan Jordan-joelle, hän sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”  (Joh.1:29).

Lammas ja Karitsa – Myös Jesajan profetia kuvaa Jeesusta karitsana: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.” (Jes.53:7)

Leijonaportti – Jeesus itse kutsui itseään portiksi: ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu.” (Joh. 10:9)
Sittemmin Lammasporttia alettiin kutsua Leijonaportiksi. Sopiva nimi siksikin, että kristityt kutsuvat Jeesusta mm. Juudan Leijonaksi. 
Kylläpä portista rönsyilikin ajatuspolkuja… – takaisin evankeliumitekstiin!

Bethesdan altaat – Lammasportin lähellä oli 2 allasta. Ylempi oli vedenkeruuallas, ja alempi oli puhdistautumisrituaaliin omistettu.
Roomalaiset rakennuttivat altaiden päälle temppelin, Bysantin ajan kristityt puolestaan kirkon. Sen tuhouduttua rakennettiin altaiden väliin pienempi kirkko, jonka raunioita on vieläkin jäljellä. 

Betesdan allasta kutsuttiin aikoinaan myös lammasaltaaksi. On arveltu, että siinä pestiin uhriksi tuodut lampaat. Ja miksipä ei, olisihan altaiden yhteydessä saattanut olla oma allasosastonsa lampaiden puhdistamiseen…

Armon paikka – Nimi Bethesda tulee arameankiel. sanoista Bet hesda. Se merkitsee armon taloa tai armon huonetta. Vesiallasta ympäröivät pylväshallit olivat täynnä toiveikkaita sairaita, jotka odottivat, että saisivat kokea Jumalan armon parantavan voiman muodossa.

Enkelin odotus – Aika ajoin Herran enkeli laskeutui altaan ylle kuohuttaen sen veden. Ei auttanut kuin odottaa, ja se, joka ensimmäiseksi ehtisi veteen, parantui.
Minusta tuo tuntuu vähän kummalliselta. Millaista olikaan odottaa siinä nyt päivästä toiseen, viikosta. kuukaudesta ja vuodesta toiseen, sairaana ja heikkona, kivuliaana ja avuttomana, ja joutua kerta toisensa jälkeen toteamaan, että taas joku toinen oli nopeampi. – Ei tuo minusta kerro paljoakaan armosta.

Mutta jospa tuo kaikki tapahtuikin siksi, että Isä eräänä päivänä johdattaisi Poikansa altaalle?
Odotettiin enkeliä, mutta paikalle ilmestyikin itse Jumalan Poika, ja Hän paransi miehen, joka oli maannut halvaantuneena 38 vuotta.

Ja kyllä tuo paikka tuntuu edelleen olevan jollain lailla erityinen. Kerran Jerusalemissa ollessani voimakas sireeni alkoi soida ja kaupungin asukkaat alkoivat juosta kuka minnekin. Olimme ystävieni kanssa Betesdan altailla ja mietin, pitäisikö meidänkin hakeutua jonnekin suojaan.
Kysyin asiaa viereisen St. Annen kirkon ovella seisovalta paikalliselta papilta. Hän sanoi, että taisi olla vain merkki siitä, että sapatti on kohtapuolin alkamassa. (Myöhemmin kuulimme että se oli ilmahälytys: Gazasta oli ammuttu raketti, joka olisi 1. kertaa päätynyt miltei Jerusalemin kaupunkiin saakka, jollei sitä olisi torjuttu.)
Mutta sireenien soidessa tapahtui jotain erityistä: suuri lintuparvi lensi Betesdan altaiden yläpuolelle ja jäi kiertämään niiden ylle pientä kehää pitkäsi aikaa. Mietimme, miksi juuri siihen.

Tahdotko tulla terveeksi?” – Jeesuksen kysymyksellä oli varmaan jokin tarkoitus. Ehkä mies oli jo niin juuttunut ajatukseen, ettei ollut mahdollista, että hän voisi koskaan parantua, että hän oli jo menettänyt toivonsa. Pitäisi päästä ensimmäisenä altaalle, mutta se oli hänelle mahdotonta ilman että joku auttaisi häntä. ”Minulla ei ole ketään, joka auttaisi’, mies totesi.
Jeesus sanoi tuolle epätoivoiselle, tilanteensa vankina olevalle: ”Ota vuoteesi ja kävele.”

Tapahtuman kuvaus on eleetön: mies nousi, otti vuodemattonsa ja käveli. Ei kerrota miehen reaktiota, ei sitä, kiittikö tämä Jeesusta vai ei, iloitsiko vai oliko niin hämmennyksestä ymmyrkäisenä, ettei saanut mitään sanotuksi.
Ei kerrota myöskään ympärillä olevien sairaiden ja muiden silminnäkijöiden reaktioista muuta kuin että jotkut alkoivat moittia miestä siitä, että tämä kantoi vuodemattoaan (tämä tulkittiin työnteoksi, mikä oli sapattina kiellettyä).

Jeesus ei olisi päässyt sinä päivänä jatkamaan matkaansa temppeliin, jollei olisi saman tien hävinnyt väkijoukon sekaan. Muutenhan kaikki sairaat olisivat ympäröineet hänet ja pyytäneet, että hän parantaisi heidätkin.

Kun Jeesus kohtasi miehen temppelissä, hän sanoi tälle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.”
Helposti ajatellaan, että synti on jokin teko. Mutta myös negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin – kuten esim. vihaan tai anteeksiantamattomuuteen – juuttuminen voi viedä voimat ja halvaannuttaa toimintakyvyn – tai saada toimimaan jollain tuhoisalla tavalla.

Kiusauksia – Ensimmäisinä vuosisatoina erämaassa kilvoitelleet Kristuksen seuraajat kohtasivat erakkoelämässään monenlaisia kiusauksia. Heidän mielestään kuolemansyntejä (elämänvoimia näivettäviä asenteita) olivat: ylimielisyys, kateus, ahneus, vihamielisyys, kohtuuttomuus, irstaus ja murehtiminen.

Rehellisesti ajateltuna – mikä noista edellä mainituista koettaa useimmin saada minusta/sinusta otetta? Mikä on se heikoin kohtamme, johon helposti sorrumme? Edellisiin voisi lisätä vielä vaikkapa  itsesäälin, toisten syyllistämisen sekä katkeruuden.

Tänään alkoi oikeudenkäynti, joka tuo järkyttävällä tavalla ilmi, mihin negatiivisten ajatuksten ja tunteiden hautominen pahimmillaan voi johtaa. 25-vuotias mies on kertonut kuulusteluissa, että hänestä tuntui epäreilulta, kun muilla asiat olivat paremmin kuin hänellä. Hänen vuosia kestänyt kokemuksensa huonommuudesta ja sen aiheuttama katkeruus ajoivat suunnittelemaan ja valmistelemaan tekoa, joka herättäisi mahdollisimman paljon kauhua, ja vihdoin toteuttamaan sen – koulusurman.
Surullinen esimerkki siitä, kuinka myrkyllinen vaikutus negatiivisten ajatusten ja tunteiden hautomisella voi ikävimmillään olla.  

Edellä mainituista ’kuolemansynneistä’ tunnistan Itsessäni helpoiten taipumukseni murehtimiseen. Usein havahdun siihen, että tässä nyt taas aloin murehtia jotain sellaista asiaa, mihin en voi vaikuttaa. En voi muuta kuin suunnata omaa asennoitumistani valoisampaan suuntaan, ja rukoilla asian puolesta.
Ja miten usein yllätänkään itseni kantavani huolta läheisistäni – vain saadakseni taas kerran huomata, kuinka turhaan olin ollut huolissani.

Negatiiviset ajatukset ja tunteet voivat johtaa täydelliseen voimattomuuden tunteeseen, lamaantumiseen. Silloin on helppo samastua tuohon evankeliumin mieheen, joka makasi avuttomana ja halvaantuneena vuodematollaan. Ei pysty muuhun kuin että odottaa. Odottaa hyviä uutisia. 

Tuollaisista hetkistä ja olotiloista ajattelen, että ne tarjoavat mitä parhaimpia harjoitusmahdollisuuksia siihen, että tietoisesti päätän: nyt pudistelen tämän murehtimiseni yltäni; päätän palata siihen valoisaan ja luottavaiseen tilaan, jossa aina haluaisin olla ja pysyä.

Kiitollisuuden tunne on yksi vahvimmista vastalääkkeistä negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin. Että alkaa etsiä kiittämisen aiheita vaikka kuinka pienistä asioista. Ja vaikka olo ei olisi lainkaan kiitollinen, alkaa vaan kiittää.
On merkillistä, kuinka siitä voi tulla tapa, joka vahvistuu ja vähitellen muuttuu miltei automaattiseksi. Ja kuinka vahva positiivinen vaikutus sillä onkaan, kun sitä alkaa viljellä sydämessään.

Ja jos ei omin voimin tunnu onnistuvan, on ihana tietää, että voi aina – milloin vain ja millaisessa tilanteessa tahansa – pyytää avuksi Hänet, joka on Portti puhdistavaan armon altaaseen. Hänet, joka suostui Karitsaksi. Hänet, joka on puolustava Leijona, joka suojelee, kun paha yrittää saada otetta ja pahimmillaan koettaa lamaannuttaa toimintakyvyn.

Psalmissa 42 todetaan: ’Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.’ (Ps.42:5)

Mikä vahvistaa elämäniloa ja -voimaa? Millä lailla ehkäistä noita hetkiä, jolloin tuntuu ettei jaksa enää tarttua tekemisiin? Mitkä asiat tuovat sinulle iloa ja onnentunnetta?

Hyvä resonoi – On tutkittu, että ihmiset löytävät syvää iloa ja tyydytystä toisten auttamisesta. Sitä paitsi: kun sydämellään auttaa toisia, oma huolehtiminen ja murehtiminen väistyy.
Uskon että Jumala on laittanut syvälle sisimpäämme halun ja tarpeen olla iloksi ja avuksi toisille. Ja kun sitä teemme, hyvä resonoi sisällämme.

Korona-aika on tosin nyt aikaansaanut sen, että monet vapaaehtoistyöt odottavat rajoitusten purkua. Ja toisaalta niiden, jotka auttavat ammatikseen, voimat ovat olleet tavallista kovemmalla koetuksella.
Lamaannuttavan uupumisen ehkäisyyn monet ovat löytäneet apukeinoja mm. luonnosta, musiikista, kirjallisuudesta, käsillä tekemisestä, hiljentymisestä ja rukouksesta.

Iloa ja lohtua – Psalmissa 94 luvataan: ’Kun huolet painavat mieltäni, saan Sinulta lohdun ja ilon.’ (Ps.94:18)

Miten jaksan? – Ajattelen, että on tosi tärkeää – mielellään jo ennen väsähtämistä – tulla tietoiseksi, mitkä asiat vievät omia voimia ja miten toimia, ettei uupumus saa valtaa. Että tiedostaisi, miten välttää – siinä määrin kuin se on itselle mahdollista – asioita, jotka vievät voimattomuuden tilaan, ja miten löytää apua, jos jo on uupumuksen tilassa.
Itse jouduin käymään tällaisia asioita läpi, kun joitakin vuosia sitten iski myötätuntouupumus (en ollut silloin kuullutkaan sellaisesta, enkä ymmärtänyt mistä väsymykseni ja voimattomuuteni johtui).  Rukouksen ja sielunhoidon kautta löysin paljon voimaa. Taisin siitä tässä blogissakin kertoa.

Uutta voimaa – Jesajan kirjassa on lupaus: ’Mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.’ (Jes.40:31)

Mistä sinä ammennat voimia?

Kristus, Valomme, Ilon ja Elämän Lähde, vahvista meitä, varjele ja johdata meitä tiellämme. Kiitos että kuljet kanssamme. 🙂

You Raise Me Up – Selah

”Kun oloni on alamaissa ja sieluni uupunut
kun tulee ongelmia ja sydämeni taakoittuu
silloin pysyn paikallani ja odotan hiljaa
kunnes Sinä tulet ja istut hetken kanssani
Sinä nostat minut seisomaan vuorilla
kohotat minut kulkemaan myrskyävillä merillä
olen vahva kun olen Sinun hartioillasi
Sinä kohotat minut olemaan enemmän 
kuin mihin itse pystyn” 

Muut tekstit: Ps. 65: 2-6, 9, Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 24: 14-16  ja 2. Kor. 9: 6-15.

Aurinko – tarkoitettu kaikille

31.8.2020. Viime viikolla pohdin sitä, miten me ilmennämme itseämme puheen kautta ja ilman puhetta, Mitä meistä – sanoistamme, eleistämme ja ilmeistämme – välittyy kohdatessamme lähimmäisiämme.

Myös tällä kertaa teksteissä (1. Joh. ja Matt.) on vahvaa hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Meissä kaikissa on hyvää ja pahaa. Mikä meistä sitten tekee hyviä tai pahoja?
Jeesus sanoi: ”Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.”  Kyse on siis siitä, mitä sieltä sisimpänsä varastosta tuo esiin. Ja tietty siitä, kumpaa varastoa on enemmän ruokkinut ja ruokkii ajatuksillaan ja tunteillaan.

Hyvän tahto – Uskon, että meissä kaikissa on sisimmässämme tahto ilmentää hyvää ihmissuhteissamme ja kohtaamisissamme (vaikkemme aina siinä niin hyvin onnistukaan).
Viime viikolla oli kyse puheesta, nyt Johanneksen kirje laittaa asian astetta vaikeammaksi: kehottaa meitä osoittamaan rakkautta ei vain sanoin, vaan myös teoin ja totuudessa.

Evankeliumikirja kirjoittaa kauniisti ensi pyhän aiheesta Lähimmäinen: ’Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen.
Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.’

Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. Ei hän pelkää pahoja viestejä, vaan luottaa vakain mielin Herraan. Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
 Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin. (Ps. 112: 5-9)

Vahva, rohkea, oikeamielinen ja vakaa – kukapa ei haluaisi olla sellainen. Psalmin mukaan sellainen on ihminen, joka luottaa Jumalaan ja toimii Hänen tahtonsa mukaisesti.
Mitä Luojamme tahtoo meiltä? Että autamme niitä, joilla on asiat heikommalla kantilla kuin itsellämme. Hän ilmaisee tahtonsa 5. Mooseksen kirjassa mm. näin: ”Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne.” (5.Moos.15:11)

Daavidin lojaalisuus – Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
     Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.” (1. Sam. 24: 9-12, 17-21)

Herra näkee sydämeen – Samuel koetti arvuutella, kenet hänen tuli voidella Israelin kuninkaaksi. Varmaankin tämän tuli olla kookas, kunnioitusta herättävä auktoriteettihahmo. Mutta Jumala  sanoi Samuelille: ”Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”(1.Sam.16:7)
Samuel joutui yllättymään: ulkoiselta olemukseltaan vähiten urhean soturin tai kuninkaan oloinen, isänsä lampaita paimentava Daavid, oli Herralle mieleen.

Nuoren Daavidin uskollisuudessa ja lojaalisuudessa kuningastaan kohtaan on mielestäni jotain hyvin kaunista.
Daavid kunnioitti Jumalaa, ja Saul oli Jumalan valitsema kuningas. Vielä kun Saul vainoharhaisesti jahtasi Daavidia ja halusi surmata tämän, Daavid osoitti kunnioitusta Jumalan voitelemaa kuningasta kohtaan. Hän ei halunnut vahingoittaa Saulia, vaikka hänellä olisi ollut siihen tilaisuus. 

Meidän aikamme ’kuninkaiden’ ympärillä häärää iso määrä tukijajoukkoja ja -ihmisiä, jotka ovat lojaaleja hallitsijalleen, olivatpa hänen mielipiteensä tai toimintansa millaisia tahansa.
Voihan sekin olla eräänlaista uskollisuutta: uskotaan, että hallitsija on oikeassa ja ajaa oikeaa asiaa. Mutta kyllä siinä usein voimakkaimpana motiivina taitaa olla oman asemansa säilyttäminen. Alamaiset pyrkivät olemaan hallitsijalle mieliksi, koska siitä riippuu oma menestys uralla.

Eräs asiaa kuvaava tilanne oli video eräästä lehdistötilaisuudesta, jossa presidentti heitti idean, että jos koronaa voitaisiinkin hoitaa suonensisäisesti desinfiointiaineella. Jos se puhdistaisi elimistön viruksesta. Presidentin neuvoa antavan, kokeneen vanhemman naislääkärin ilme ei värähtänytkään. Hän totesi vain, ettei ole kuullut vielä tällaisesta.
Tuon idean neutraali kommentointi herätti huolta siitä, että jotkut koronaan sairastuneet amerikkalaiset ottaisivat idean tosissaan ja alkaisivat ruiskuttaa desinfiointiainetta suoneensa.

Itänaapurissa taas myrkytetään niitä, jotka uskaltavat arvostella maan itsevaltiashallitsijaa. Oi tätä maailmanmenoa…

Kuolemasta elämään – Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.
Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. (1. Joh. 3: 11-18)

Miten Jumalan rakkaus voisi pysyä sellaisessa, joka sulkee sydämensä puutteessa kärsivältä?
Paljon väkeviä, pysäyttäviä sanoja Johanneksen kirjeessä.
Keitä pidämme veljinämme ja sisarinamme? Ulottuuko rakkautemme lähipiiriämme kauemmas? Keille me avaamme sydämemme?

Mikä avaa sydämeni halulle auttaa tai antaa omastani? En tiedä; jokin minussa vain joskus reagoi siten; ikään kuin joku painaisi minussa jotain jes-nappulaa.
Mikä sitten saa sydämeni sulkeutumaan? Se, kun huomaan toisen yrittävän manipuloida minua tavalla tai toisella toimimaan haluamallaan tavalla. Se estää totuudessa toimimisen. Sillä jos toimisin manipuloijan tahdon mukaan (vaikka vain hänen mielikseen), sydämeni ei olisi siinä mukana.
Manipuloinnilla en tarkoita esim. kerjäämistä, vaan epäsuoraa piilovaikuttamista. Se on minusta kiusallista, kummallekin osapuolelle (tajusi toinen sitä tai ei).

Jeesus osoitti esimerkillään ja vertauksillaan, että eivät vain maanmiehemme tai -naisemme ole lähimmäisemme, vaan lähimmäinen on jokainen ihminen, jonka tapaamme. Ja nekin, joita emme ehkä koskaan tule kohtaamaan.

Jeesus sanoi:
    ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5: 43-4)

Rakastakaa vihamiehiänne – siinäpä taas huippuhaasteellinen kehotus Jeesukselta. Mutta ei Jeesus sitä kevyesti heittänyt. Hän todella toivoo, että me kasvattaisimme itsessämme samankaltaista rakkautta, jolla taivaallinen Isämme rakastaa lapsiaan. Ja osoittaisimme rakkautta läheistemme lisäksi kaikille kohtaamillemme ihmisille. Tekisimme rakkauden tekoja toisillemme, vaikka kuinka pieniä; ehkä joskus isompiakin.

Miten paljon helpompaa onkaan rakastaa niitä, joista pitää! Ja ne rakkauden teotkin – ne tulevat kuin itsestään kun kyseessä on joku, joka on itselle tärkeä. Entä kun pitäisi osoittaa rakkautta jollekin, jonka mieluummin kiertäisi kaukaa?
Oi Jumalamme, kuinka tarvitsemmekaan Sinun apuasi ja vaikutustasi sydämessämme.

Ihana kohta minusta tuo: ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”
Me voimme kuvitella olevamme parempia, viisaampia, rakastavampia tai mitä tahansa -pia kuin toiset. Mutta sillä ei ole väliä, mitä itse kuvittelemme itsestämme.

Eivätkö nuo Jeesuksen sanat kerrokin siitä, kuinka Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä? Kuinka kaikki Hänen luotunsa ovat Hänelle rakkaita. Hän haluaa meidän näkevän lähimmäisemmekin laajemmasta perspektiivistä – Luojamme perspektiivistä.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut eikä ole merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Jeesus ravisteli oman kansansa oppineiden nurkkakuntalaisuutta ja sisäänpäinlämpiävyyttä vertauksillaan ja sanomisillaan. Hän halusi heidän näkevän laajemman perspektiivin. Sen, miten samarialaiset, sidonilaiset ja syyrialaiset olivat Hänelle tärkeitä siinä missä juutalaisetkin.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut – eikä ole – merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Ihanaa on kuitenkin tietää, että Jumala rakastaa meitä, kaikkia luotujaan. Meillä on kaikilla heikkoutemme ja vajavuutemme. Onneksi meillä onkin Luoja, joka on meitä niin paljon vahvempi, viisaampi ja rakastavampi.

Kristus, Aurinkomme, kiitos että voimme turvata Sinuun omassa osaamattomuudessamme ja kykenemättömyydessämme.
Auta, opeta, vahvista meitä. Anna Rakkautesi täyttää ajatuksemme, tunteemme, ohjata toimintaamme. Kiitos kaikenvoittavasta Rakkaudestasi. 🙂 

Edellä olevien lisäksi ensi pyhän tekstinä on Ps. 112: 5-9, 1.

Sanan voima

24.8.2020. Ensi pyhän teksteistä alla olevat painottavat miten suuri merkitys sillä on, miten me puhumme toisillemme.

Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.
– Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa syytöntä oikeudessa.
– Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
– Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan.
– Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.
– Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää. (Sananl.18: 4-8, 21)

Noista Sananlaskujen jakeista minulle tulee mieleen vanhat kotimaiset mustavalkoiset filmit. Niissä roolitkin olivat korostetun mustavalkoisia: pahikset olivat vähintään yhtä pahoja suustaan kuin teoissaan, hyvikset koettivat sovitella tai kärsivät.

Koskenlaskijan morsian – mykkäfilmistä kuulin lapsena ja nuorena moneen kertaan. Muppani (äidinisäni) kertoi usein, kuinka hän ei halunnut käyttää sijaisnäyttelijää, vaan laski itse nekin kohtaukset, joissa laskettiin hurjaa vauhtia kuohuvaa koskea karikkoja väistellen. Me lapsenlapset tietenkin ihailimme hänen urheuttaan.
Mummu ei kommentoinut (ainakaan meidän lasten kuullen). Oli varmaan sanonut mielipiteensä ennen kuvauksia – ja niiden jälkeen, nähtyään elokuvan…

Mykkäelokuvassa vain muutama repliikki näytetään tekstinä kohtausten väleissä. Kun vahvoja tunteita (vihaa, rakkautta, mustasukkaisuutta, katkeruutta, pettymystä, tuskaa) ei voinut ilmaista puheen kautta, ne esitettiin usein liioitelluin, tragikoomisinkin elein ja ilmein.
Lapsena ja nuorena olin tyytyväinen, että mupalla oli tuossa leffassa reilun ja rehdin Antin osa. Rakastin muppaa, joten tietenkin oli kivempi nähdä hänet hyvisrooleissa. 🙂

Pieni peräsin ohjaa laivaa – Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.
Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta.
Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa.
Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla.
Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
    Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.
Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!
Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.  (Jaak. 3: 2-12)

Aika painavaa tekstiä Jaakobin kirjeessä! Pikkuruinen kielemme voi saada jopa pahempaa aikaan kuin esim. kätemme. Pahimmassa tapauksessa se voi sytyttää sodan – niin yksittäisten ihmisten kuin valtioiden välille.

Elämän pyörän sytyttäjä – Kieli on tuli, joka sytyttää palamaan elämän pyörän.
Kiinnosti, miten elämän pyörä on käännetty muille kielille. Tillvarons hjul. The course of nature. Zündet an allen unser Wandel. Le cours de la vie. Rotam nativitatis nostrae…
Elämän pyörän traditioihin tai sen nykyisiin käyttömenetelmiin (joihin en ole perhehtynyt) puuttumatta nuo käännökset saivat minut miettimään: että jotain, mitä minulle, sinulle tai jollekin muulle on joskus sanottu, on voinut muuttaa koko elämämme (ruotsinkiel. käännöksen mukaan: olemassaolomme pyörän) suunnan. Parempaan tai pahempaan suuntaan. Onnellista jos ja kun parempaan. 🙂 

Hyviä sanoja – Sillä vaikka Jaakob kirjoittaa, että kieli on ’hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä’, se voi puhua myös hyviä, kannustavia, rohkaisevia, mieltä ilahduttavia, mielialaa kohottavia ja siunaavia sanoja. Sellaisia uskon meidän kaikkien kaipaavan ja tarvitsevan elämänpolullamme. Miten merkittävää voikaan olla sellaisten sanojen puhuminen lähimmäisillemme.
Mutta voimme puhua niitä myös omalle, haavoittuneelle sisäiselle lapsellemme. Armollisia, hoitavia, rakastavia sanoja. Sellaisia, joita Taivaallinen Isämme myös haluaa meille puhua, kun Hän haluaa vahvistaa olemassaolomme suuntaa kohti parempaa. 🙂 

Mitä sydän on täynnä… –  Jeesus sanoi:
    ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt. 12: 33-37)

Koronamaskien käytöstä ollaan montaa mieltä. Itse ajattelen, että niiden käyttö joka tapauksessa on huomaavaista toisia kohtaan, koska ne jarruttavat puheen, yskäisyn tai aivastuksen kautta välittyviä virusroiskeita.
Valitettavasti ei ole kehitetty kasvomaskia, joka suojaisi lähimmäisemme epäystävällisiltä, piikikkäiltä ja riitaisilta sanoilta ja muuttaisi ne ystävällisiksi, lempeiksi, rohkaiseviksi ja anteeksiantaviksi…

Viime viikolla jouduin koronatestiin, seuraavanlaiseen:
Ohjasin ostoskärryni marketin liukuportaissa niin oikeaan laitaan kuin mahdollista, jotta kiireisemmät pääsisivät ohitseni. Liukuportaissa ei ollut sillä hetkellä muita.
Vaan miten kävikään? Taakseni parkkeerasi 6 nuorta aikuista tiiviiksi ryppääksi. He juttelivat keskenään niin innokkaasti, ettei ohittamiseni tullut mieleen. Eikä turvaväli: lähimmät seisoivat  puolen metrin päässä minusta. Oli kuin jokin näkymätön paineaalto olisi heittänyt koko joukon siihen.

Juhlatunnelmissa suositukset unohtuvat – Olin liukuportaille mennessäni huomannut tuon juhlapukuisen, äänekkään seurueen. Ehkä tultiin ravintolasta, jossa oli nautittu jotain vettä väkevämpää, tai sitten juhlinnan aihe jo itsessään tuotti tuota innokkaasti pulppuilevaa puhetta.
Mikseivät he mene ohitseni?Liukuportaat eivät koskaan olleet tuntuneet niin hitailta.
Huomauttaisinko heille turvavälistä? No se pilaisi vain heidän ilonsa. Siinä saattaisi sitä paitsi kommenttien myötä lentää niitä epätoivottuja virushiukkasia…  

Vasta jälkeenpäin tuli mieleen, että olisin itse voinut siirtyä ostoskärryn eteen. Tai jos sittenkin olisin ihan ystävällisesti huomauttanut turvavälistä? – Ei ehkä olisi ihan luontevasti luonnistunut harmistuneessa mielentilassa.

Pelkoa vai varuillaan oloa? – Tähän saakka en ole ollut erityisen huolissani tartunnan saannista. Noissa liukuportaissa huomasin kuitenkin huoleni kasvavan kohtalaisesti. Pyrkikö pelko saamaan minusta otteen, vai oliko kyse vain varuillaan olosta?
Varuillaan olo on joissain tilanteissa ihan ok. Pelkoa en kuitenkaan halua. Pelko on rakkauden vastakohta. Levollisessa rakkauden ja luottamuksen tilassa olemme ikään kuin eräänlaisessa suojapiirissä.

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. (1. Joh. 4:17-18)

Oppimista aina vaan – Kyllä tämä COVID-19 taitaa lisätä aikalailla itsetuntemusta, monessa mielessä ja monilla alueilla.
Montakohan kertaa vielä saankaan myös tämän pandemian aiheuttamissa erilaisissa tilanteissa todeta, kuinka paljon tarvitsen Parasta Opettajaani, Hänen läsnäoloaan ja vaikutustaan?

”Opetan yhä” – Rukouksessaan Jeesus sanoo: ”Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut.
Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Kristus, kiitos että saamme luottaa lupaukseesi, että yhä opetat meitä tulemaan rakastavammiksi toisiamme kohtaan. Niin että Rakkautesi pysyisi ja virtaisi meissä ja meistä, sydämestämme ja sanoistamme… hankalissakin tilanteissa…

Kiitos, että saamme turvata aina apuusi. Muistuttaisitko meitä siitä, erityisesti silloin, kun sitä tarvitsemme? 🙂 

Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13 ja Ps. 146: 5-10.

Valinnoista

17.8.2020. Tehtiin perheen kanssa telttaretki erämaisemiin. Lapset kantoivat suht painavat rinkkansa iloisella mielellä, vaikka kävelyreitistä tulikin ajateltua pitempi. Telttapaikan valinta näytti loistavalta: metsän laidasta avautui kaunis, loivasti järvenrantaan laskeutuva aurinkoinen niitty. Mustikoitakin oli aivan telttapaikan vieressä.
Teltanpystytyksen jälkeen ilmeni, että järven rannassa oli sinilevää. Vaan ei hätää: n. 500 m:n päässä oli toinen, kirkasvetinen järvi. Sinne teimme uimareissut.
Pojantyttäreni nautti täysillä uimisesta. Kotiinlähtöpäivänä hän ei kuitenkaan halunnut uida, eikä siksi ottanut uimapukua mukaan. Pojanpoikani puolestaan nautti lämpimästä vedestä niin, ettei olisi halunnut tulla sieltä lainkaan pois.
Siskonsa tuli siinä rannalla toisiin ajatuksiin: uiminen kutsui sittenkin. Oli pahoilla mielin, kun ei ollut ottanut uimapukua mukaan, muttei tahtonut lähteä sitä hakemaankaan telttapaikalta.
Iloitsin siitä, kuinka kauniisti ja taitavasti isänsä hoiti tilanteen. Ei mitään huomautusta, joka olisi vain pahentanut tytön oloa (’mikset ottanut uikkareita mukaan’ tms.), vaan isä sanoi tyttärelleen jotain myönteistä, jonka vuoksi tytölle jäi tuostakin uimareissusta hyvä mieli.  

Muistellessani tuota tilannetta hymy nousee huulilleni: tuolla tavoin haluaisin Taivaallisen Isäni kommentoivan, kun erehdyn tai teen huonon valinnan. Hän näkee kyllä, kun minua harmittaa ja kaduttaa. Silloin kaipaan Häneltä moitteen tai arvostelun sijaan rohkaisun sanoja; sellaisia, jotka tukevat minua toimimaan seuraavan kerran viisaammin.
Eri juttu on, kun Hän näkee, että nyt ei tyttö lainkaan huomannut tai oivaltanut erehdystään. Silloin en pahastuisi moitteen sanoista, vaan olisin niistä kiitollinen. Nehän auttavat minua oppimaan, ja (toivon mukaan) seuraavalla kerralla valitsemaan tai toimimaan paremmin.:-)
(Vaikka kyllä on kyllä kokemuksia siitäkin, kuinka nopeasti Isän neuvot unohtuivat. Kerron niistä  joskus toiste.)

Jeesuksen ei tarvitse kertoa vertauksessaan, miten isä suhtautui poikiensa toimintaan.
Mutta vertauksen jälkeen hän lataa ylipapeille ja kansan vanhimmille täysillä:

Kumpi teki isänsä tahdon? – Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
    ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
    ”Edellinen”, he vastasivat.
    Jeesus sanoi:
    ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.” (Matt. 21: 28-32)

Viinitarhat olivat Jeesuksen aikaan yleisiä, kuten vieläkin Välimeren maissa. Rypäleet kypsyvät etelän auringossa. Rypäleterttujen poiminta hoitui käsin, jälkikäsittely jaloin.
Israelissa on vieläkin paikkoja, joissa voi nähdä viinitarhan kallioon kaiverrettuja matalia altaita, joista kourua pitkin jaloin poljettujen rypäleiden neste valuu alempana olevaan astiaan.
Kuultuani, että rypäleitä poljettiin paljain jaloin mietin, haluaisinko tästä lähin juoda juomaa, jonka valmistusprosessiin kuului tuollainen vaihe. Sitä pidettiin kuitenkin ihan luonnollisena asiana, ja joissain viinitarhoissa menetelmä on tainnut säilyä ihan meidän päiviimme saakka.

Jeesuksen vertauksen isä pyysi poikiaan lähtemään viinitarhaan hommiin. Odotti siellä sitten töitä käsille tai jaloille, kummallekin pojalle lähteminen oli vastahakoista. Toinen poika lupasi mennä, muttei mennyt. Toinen ei olisi millään halunnut, mutta isän toiveen noudattaminen voitti oman haluttomuuden. Harkittuaan asiaa hän lähti sittenkin.

Millä valtuuksilla – Jeesus oli saapunut Jerusalemiin ja oli puhdistanut temppelin kaupustelijoista ja rahanvaihtajista. Kun hän opetti temppelissä, tuli sinne ylipappeja ja kansan vanhimpia, jotka kysyivät: ”Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? Kuka sinut on tähän valtuuttanut?”
Taas kerran Jeesuksen älykkyys tuli ilmi. Hän sanoi: ”Minäkin teen teille kysymyksen. Jos te vastaatte siihen, minä puolestani sanon, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen. Mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?”
Ylipapit ja kansan vanhimmat neuvottelivat keskenään: ”Jos sanomme: ’Taivaasta’, hän sanoo meille: ’Miksi sitten ette uskoneet häntä?’ Jos taas sanomme: ’Ihmisistä’, saamme pelätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana.” Niin he vastasivat Jeesukselle: ”Emme tiedä.”
Tuohon Jeesus totesi: ”En minäkään sitten sano teille, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen.”

Sitten hän kertoi yllä olevan vertauksen pojista, joista toinen teki isänsä tahdon.

Viinitarhuri ja viinipuu – Johanneksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa selkeästi, kenen asialla ja millä valtuuksilla hän toimii: ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. (Joh.15:1)

Oksat – Seuraajistaan hän sanoi: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. (Joh. 15:5)

Täydellinen ilo – ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. (Joh.15:10-12)

Tuo kohta saa usein miettimään, kuinka me etsimme iloa tai onnea niin monesta asiasta ja monella tavoin. Ja kuinka yksinkertaisen ohjeen ilon löytämiseen Jeesus antaakaan: tulee ’vain’ noudattaa hänen käskyjään ja pysyä hänen rakkaudessaan.
Ja kuinka Kristuksen rakkaudessa pysyminen tarkoittaa toisten, lähimmäisten rakastamista. Jaottelematta, luokittelematta lähimmäisiä enemmän tai vähemmän rakkauden arvoisiksi.

Vapaus valita – Onkohan niin, että tuota Jeesuksen käskyä on kaikkein vaikeinta noudattaa? Sillä jos se olisi helpompaa, tämä maailmamme näyttäisi ihan toisenlaiselta.
Tai siis… onhan kyse myös siitä, kuinka halukkaita olemme noudattamaan Isän tahtoa. Hän on antanut meille vapaan tahdon, ja se tekee asian paljon vaikeammaksi.
Olisiko oikein valitseminen ja toimiminen sitten helpompaa, jos ja kun suosituksen sijaan annetaan tiukka ukaasi? Ehkä joissain asioissa ja tilanteissa, varsinkin jos ymmärtää siihen liittyvän jonkin konkreettisen uhan.
Jumala on antanut meille monia käskyjä, joiden noudattaminen tuntuu olevan meille liian vaikeaa. Ehkä siksi, että seuraukset eivät useinkaan näy eivätkä tunnu vielä tässä elämässä. Ja  tuleva tuntuu olevan jossain niin kaukana, ettei sitä juurikaan ajattele…  

Passiivista lähimmäisrakkautta? – Meille on nyt annettu suositus maskien käyttöön yleisillä paikoilla. Joissakin maissa maskien käyttö ei ole vain suositus vaan pakollinen julkisilla paikoilla, sakon tai vankeuden uhalla.
Tavallisten maskien käyttö ei suojaa itseä; niitä käytetään siksi, etteivät toiset altistuisi virukselle. Niiden käyttöä voisi kutsua passiiviseksi lähimmäisenrakkaudeksi. 

Aktiivista lähimmäisenrakkautta ei voi pukea kasvoille. Ei ole sellaista maskia, joka suojaisi lähimmäisiämme arvostelevilta, pahansuovilta tai ilkeiltä sanoiltamme. Tai maskia, joka korvalenkit korviemme taakse kierrettyämme saisi meidät kuuntelemaan lähimmäisiämme rakastavasti, ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. 

Hyvän valitsemista – Kristus, kiitos että olet kanssamme. Näet, kuinka vaikeaa meidän on valita hyvä. Auta meitä kuulemaan Sinun tahtoasi, ja toimimaan sen mukaisesti.
Anna Henkesi vaikuttaa meissä, opettaa meitä, muokata meitä niin, että osaisimme huomata lähimmäisten tarpeita ja olla ystävällisiä ja auttavaisia toisiamme kohtaan.
Auta meitä valitsemaan, päättämään ja tekemään sitä, mikä on hyvää Sinun silmissäsi.
Sitä, mikä on hyväksi ei vain itsellemme, vaan myös lähimmäisillemme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, Job 42: 1-6, 1. Sam. 17: 37-45, 48-50 ja Room. 7: 14-25.