Aihearkisto: Yleinen

Valo lampussa

11.11.2019 – Toissa päivänä vietettiin Berliinin muurin murtumisen 30-vuotispäivää. Mieleen nousi elävästi ’Europa runt’ bussireissun, jolla olin mummuni kanssa v. 1965. Kävimme myös 4 v. aiemmin pystytetyn Berliinin muurin äärellä. Kuulimme muurinylitystä yrittäneiden surullisista kohtaloista. Tunnelma muurin luona oli kylmä, surullinen – suorastaan karmiva.

Muurinmurtumisen muistojuhlassa Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi, että arvot, joille Eurooppa on perustettu – vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien kunnioittaminen – ovat kaikkea muuta kuin itsestään selviä asioita. Niitä täytyy elävöittää ja puolustaa yhä uudestaan.
Mikään muuri, joka sulkee ihmisiä ulos ja rajoittaa vapautta, ei ole niin korkea eikä niin leveä, että sitä ei voitaisi murtaa, hän sanoi.

John F. Kennedy sanoi puheessaan v. 1963:
“All free men, wherever they may live, are citizens of Berlin, and, therefore, as a free man, I take pride in the words ”Ich bin ein Berliner”.
(Kaikki vapaat ihmiset, missä tahansa he elävät, ovat Berliinin kansalaisia ja siksi, vapaana ihmisenä sanon ylpeästi: ”Minä olen berliiniläinen.”)

Jeesus rukoili:
“Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. (Joh.17:11)

Marraskuun Taizé -rukous:

Jumala,
Sinä rakastat jokaista ihmistä;
ja me haluamme elää
yhteydessä Sinuun
päivästä päivään,
hiljaisuudessa ja rakkaudessa.

(Veli Roger)

Jeesus puhui tämän vertauksen:
    ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” (Matt. 25: 1-13)

Eräästä eskatologiaa käsittelevästä kirjasta luin, että juutalaisiin häämenoihin kuului, että morsiustytöt menivät sulhasta vastaan tämän saapuessa morsiamen luo. Tässäkin siis Jeesus otti vertauksensa juutalaisesta traditiosta.
Sitä en tiedä, kuuluiko traditioon myös se, että jos häätaloon saavuttiin myöhässä, sisään ei enää päässyt… – Joka tapauksessa aika tylyltä tuntui vastaus myöhästyneille!
Ja eikö tuo ole vähän ristiriidassa Jeesuksen rukouksen kanssa, että kaikki olisimme yhtä; ettei välillämme olisi sellaista, mikä erottaa meidät toisistamme?

Kaaso & bestman – Jos asiaa ajattelee meidän traditioomme sijoitettuna, eli jos sinut olisi pyydetty sulhasen bestmaniksi tai morsiamen kaasoksi, kyllä varmasti valmistautuisit tehtävään ja huolehtisit, että olisit hyvissä ajoin paikalla niin häissä kuin hääjuhlissa. – Ja hääparin vanhemmat olisivat varmaan harmissaan, jos ilmaantuisit myöhästyneenä paikalle. Kyllä siinä voisi tulla vähän sanomista…

Vertaus ei kuitenkaan kuvaa niinkään konkreettista toimintaa, vaan sen tajuamista ja muistamista, että kaikki voi hetkessä muuttua.
Vertauksessa on kyse taivaallisesta hääjuhlasta: yhtymisestä siihen, mikä meitä odottaa Kristuksen seuraajina.

Olisinko valmis lähtemään, jos minut kutsuttaisiin vaikka seuraavassa hetkessä Taivaan kotiin? – Oi ei, ne kaikki selvittämättömät paperipinot ja roinat, joita en haluaisi jättää lasteni harmiksi, ne haluaisin hoitaa ensi alta pois, oli 1. asia joka minulle tuli mieleen. Ihan konkreettisia asioita siis.
Jollekin toiselle voi nousta mieleen ihan toisenlaisia asioita. Esim. jokin ihmissuhdeasia, jonka haluaa hoitaa kuntoon. (Yllättävä lähtöhän voi koskea yhtä hyvin jotain toista kuin itseä.)
Mutta mitä jos kyse onkin henkisestä/hengellisestä valmiudesta?

Öljyä lampussa kuvataan Pyhän Hengen läsnäolona meissä. Jumala on antanut meidän sisimpäämme kipinän omasta Valostaan. Jotta tuo kipinä ei sammuisi, se tarvitsee polttoainetta. Kun ylläpitää yhteyttä Jumalaan, voi tuntea Pyhän Hengen läsnäolon. Joskus sen voi kokea myös kuin sisäisenä tulena.
Jumala haluaa, että pidämme Häneen yhteyttä. Näin me opimme tuntemaan Häntä yhä enemmän.

Bestikset Kristuksen kanssa: Voisi sanoa, että meistä näin tulee vähitellen ikään kuin bestikset, parhaat ystävät, Kristuksen kanssa: haluamme jatkuvasti olla yhteydessä, kuunnella mitä toisella on sanottavaa, kertoa ajankohtaisista ja merkityksellisistä asioista, tehdä asioita yhdessä tai vain viettää aikaa toistemme kanssa.
Kristuksen opetuslapsina voimme asettua niiden opetuslasten asemaan, joille Jeesus sanoi: “Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.” (Joh.15:14)

Ensi pyhän nimi kirkkovuodessa on Valvomisen sunnuntai.
Evankeliumikirja kuvaa sitä mm. näin: Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä.
Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee”   

Tästä elämästä lähteminen on aihe, jota ei useinkaan haluta ajatella. Jos se tulee mieleen, se työnnetään äkkiä pois; on mukavampaa ajatella elämää.
Jumala haluaa kuitenkin rohkaista meitä ajattelemaan myös maanpäällisen elämämme päättymistä ja sitä, mitä tapahtuu sen jälkeen.
Ajattelen, että niillä lukuisilla kuolemanrajakokemuksilla, joita on kuvattu monissa tutkimuksissa ja kirjoissa, on tärkeä tehtävä rohkaista meitä ihmisiä: Valo ja Rakkaus, jonka rajalla käyneet ovat kohdanneet, on ollut niin valtaisa, että he eivät ole halunneet tulla takaisin tähän maanpäälliseen elämään.
Jokaisella on kuitenkin oma lähdön hetkensä, jonka vain Jumala tietää.

Alla olevan laulun sanoja on helpompi ymmärtää, jos tietää jotain laulajasta. – Misty Edwards koki elämän haurauden 19 v:na: hänellä todettiin syöpä. Leikkauksesta, sytostaatti- ja sädehoidot, syövän uusiutuminen ja kaikesta toipuminen kesti kaiken kaikkiaan 6 vuotta.

Hoitojen aikana Misty kyseli Jumalalta elämän tarkoitusta, kysyi, voiko henkilö, joka elää lyhyen elämän, täyttää elämänsä tarkoituksen. Hän paastosi, rukoili ja luki Raamattua, Vuorisaarnasta tuli hänen ohjenuoransa.

Mistystä tuli laulaja. Hän toimii nykyään ylistysjohtajana nuorten suosimassa International House of Prayer – srk:ssa. jossa ylistetään ja rukoillaan 24/7.
Mistyn elämä ei päättynyt lyhyeen, kuten hän jossain vaiheessa oli arvellut. Hän on nyt 40 -vuotias, hän ja aviomiehensä Mike ovat olleet 17 v. naimisissa ja heillä on 2 lasta.

Lamppuun öljyä – Etsiessäni netistä tietoa Mistyn elämänvaiheista löysin yllättäen hänen kirjoittaneen ensi pyhän evankeliumin aiheesta: siitä, kuinka viisaat morsiusneidot huolehtivat siitä, että heillä oli aina öljyä lampuissaan:
Eräässä vaiheessa, kun
Mistyn palvelutyö ylistyslaulajana oli laajentunut, hän koki burnoutin ja sisäistä tyhjyyttä. Hän ei enää kokenut Kristuksen läsnäoloa lukiessaan Raamattua ja ylistäessään. Kristus ei ollut enää hänen elämänsä ja tekemisiensä keskiössä. Hän halusi ymmärtää mitä oli tapahtunut ja pyysi Herraa näyttämään hänelle unessa, mistä oli kyse.

Kristuksen öljy Herra antoi hänen ymmärtää, että hänen oli hiljennettävä vauhtia ja tultava takaisin Hänen yhteyteensä, olla jatkuvasti yhteydessä Häneen. Mistyn tuli täyttää lamppunsa Hänen öljyllään. Näin Jumalan tuli pysyisi hänessä palavana.

“Pyhä Henki on jumalallinen tuli, Jumalan todellista olemusta ( the very being of God Himself), ja meidän tulee jatkuvasti kohdata Hänet”, Misty kirjoittaa.
Kaikessa on kyse Jumalasta. Jokaisella elämällämme minuutilla on väliä. Elämämme – meidän jokaisen – on syvästi merkityksellinen.

Little Bird – Misty Edwards

(misty = utuinen)

“Pieni tyttönen, iso- ja pyöreäsilmäinen
pieni lintunen, eräänä päivänä lennät
lennät henkeäsalpaavan elämäsi lennon
sitten, pieni lintunen, kuolet
sillä elämä on höyryä (vapor)
mutta juuri sen lyhyys tekee siitä aarteen
joten tunne kaikki kuin rakkauskirjeenä
Hänelle, jonka kanssa tulet elämään ikuisesti
Hänen silmänsä näkevät varpusen
Hänen silmänsä näkevät sinut
mitä sitten, kun kaikki on ohi?
kun maa peittää pienet luut
pieni henki, sinä elät edelleen
pikku linnun sielun kera
sitten luut, pikku luut
te nousette
ja pikku tyttönen, sinä
lennät”

Muut tekstit: Aam. 4: 12-13, 2. Piet. 3: 8-14, 18 ja Matt. 25: 1-13.

Tahdon uskoa

4.11.2019. Ensimmäinen kuurainen aamu lumosi tänäkin syksynä: hennon, valkoisen harson peittämät niityt ja nurmet, sokerikuorrutuksen koristelemat oksat, auringonkimallus korsien päissä: kuin pieniä jalokiviä kaikissa mahdollisissa väreissä – huikean kaunista! – Ja illalla kaikki oli jo sulanut  pois.
Peräkkäiset pakkaspäivät tulivat yllättäen. Luulin jo että kukkasipulit jäivät istuttamatta ja vedet jäätyisivät sadevesitynnyreihin ennen kuin ehdin tehdä mitään asian eteen. – Herääminen sateen ropinaan yhtenä aamuna kertoi että olin saanut vielä mahdollisuuden. 🙂 
Kivoja minusta nämä viime päivien vaihtelut: pakkasta, aurinkoa, sadetta, sumua, tänään asteet nollassa ja aurinkoa…
Joskus jätän sääennusteet väliin ja annan aamun yllättää. – Muoniossa mitattiin tänään – 26,5 astetta. – Sellaista yllätystä en sentään toivoisi…

           

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan.
Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”
Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.”
Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen. 
(Joh. 4: 46-53)

Tuo tapahtuma on kerrottu 3 evankeliumissa; jokaisessa se kuvataan vähän eri tavoin. Jokainen herättää erilaisia ajatuksia, koskettaa eri tavoin.
(Matteuksen ja Luukkaan mukaan sairastunut oli sadanpäällikön palvelija, Johanneksen mukaan hänen poikansa. Muistelen joskus lukeneeni, että kyseisellä kreikankielisellä sanalla tarkoitettiin tuohon aikaan joko poikaa, nuorukaista tai palvelijaa.)

Matteus kertoo, että palvelija oli halvaantunut, ja että Jeesuksen ehdottaessa että hän tulisi parantamaan palvelijan, sadanpäällikkö esteli sanoen: “Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.

Arvollinen? – Noita 2 virkettä käytetään katolisen kirkon messussa, ja Tuomasmessussakin, ennen Ehtoollista. – Muistan, kuinka oudoilta nuo liturgiaan kuuluvat sanat kuulostivat korvissani, kun ensi kertaa 90-luvun lopulla kuulin ne. Ne toivat vahvasti mieleen sen, kuinka joitain vuosia aiemmin, kun olin yllättäen visiossa kokenut Kristuksen rakkaudellisen katseen ja sanat, kokemukseni oli juuri tuo: en ole sen (Hänen rakkautensa) arvoinen.
Vasta monien vuosien kuluttua, yritettyäni parantaa itseäni tuosta yllättäen esiin nousseesta arvottomuuden tunteesta, ymmärsin että Kristuksen Rakkaus riittää. ja että minä riitän ja kelpaan Hänelle sellaisena kuin olen.

Maallinen ja hengellinen valta ”Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani”, sadanpäällikkö jatkoi. Hänelle ei tuottanut vaikeutta olla kuuliainen omalle esimiehelleen eikä päällikkö 100 alamaiselleen.
Jeesuksella ei ollut maallista esimiestä eikä maallista valtaa, Mutta oli kuin sadanpäällikkö olisi tunnistanut hänen toimivan Taivaallisen Esimiehen alaisena ja kuinka hänellä oli hengellinen valta, joka ei ollut ihmisten vaan Taivaallisen Isän antama.

Luukas kertoo, että sadanpäällikön palvelija oli kuolemansairas ja että sadanpäällikkö piti palvelijaa suuressa arvossa, Hän lähetti juutalaisten vanhimpia pyytämään, että Jeesus tulisi ja pelastaisi palvelijan hengen.
Nämä juutalaiset arvostivat roomalaista päällikköä: ”Se mies ansaitsee apusi. Hän rakastaa meidän kansaamme, ja meidän synagogammekin on hänen rakennuttamansa”, he kertoivat Jeesukselle.

Kuultuaan että Jeesus oli tulossa, sadanpäällikkö lähetti ystävänsä Jeesuksen luo sanomaan, ettei hän pitänyt itseään sen arvoisena, että olisi tohtinut tulla Jeesuksen luo apua pyytämään. Hän pyysi ystäviä sanomaan Jeesukselle, että riittäisi kun tämä käskisi, niin palvelija paranisi.

Arvostaminen – Tuossa minua koskettaa toisen ihmisen arvostaminen: päällikkö arvosti palvelijaansa – Ja Jeesusta hän arvosti niin paljon, ettei itse tohtinut mennä hänen puheilleen.
Juutalaiset vanhimmat puolestaan arvostivat päällikön rakkautta vierasta kansaa kohtaan ja sitä hyvää, mitä tämä teki heidän, toisuskoisten, hyväksi.

Jeesus ei väheksynyt toisuskoista muukalaista, vaan oli heti valmis auttamaan, Hän ei katsonut syntyperää eikä edes sitä, että toinen edusti kansaa, joka piti vallassaan ja alistikin hänen omaa kansaansa – Jeesus katsoi ihmisen sydämeen..

Johannes kuvaa sadanpäällikön pyynnön lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Tule ennen kuin poikani kuolee.” – Mutkaton, suora pyyntö ilman selittelyjä tai arvottomuuden tuntoa.    
Jeesuksen vastaus oli yhtä ytimekäs kuin pyyntö: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”

Jos joku pojistani tai muista läheisistäni sairastuisi vakavasti, tai jos itse sairastuisin, haluaisin toimia juuri noin: kääntyä Kristuksen puoleen selittelemättä (sillä Hän kyllä tietäisi). Pyytäisin koko sydämestäni: tule! Olettaen/uskoen, että Hän tulisi apuun, tavalla tai toisella.
ja koettaisin myös selvittää, mitä itse voisin tehdä asian eteen.

Terveyskeskuslääkärini, jonka ansiosta osteoporoosini todettiin 2v sitten, tiesi kuinka vastahakoisesti syön lääkkeitä. Niinpä hän heitti vahvan skenaarion siitä, miten selkärangalleni voi käydä, mikäli en söisi osteoporoosilääkkeitä. Syö 2 v. ja katsotaan sitten tilanne, hän kehotti.

Lasiluut – Menin ortopedi Antti Heikkilän luo; jospa hän keksisi jonkin muun ratkaisun. Olinhan aiemminkin saanut häneltä neuvoja, jotka ovat auttaneet elämään nivelrikkopolven kanssa. Tällä kertaa ei tullut rohkaisua. Luuntiheysmittauskuvat nähdessään hän totesi: ”Luusihan ovat kuin lasia!”
Lasiluut olivat yhtä vahvasti vaikuttava mielikuva kuin terveyskeskuslääkärini selkärankaskenaario.

Vaikka kestän mieluummin kovaakin kipua kuin syön lääkkeitä, tällä kertaa mielikuvat tekivät tehtävänsä.
Jos Jeesus olisi sanonut minulle, ettei minun tarvitse syödä niitä lääkkeitä, hän parantaa, olisin riemastunut: vau, ihanaa, kiitos!!! Ja osteoporoosilääkkeet olisivat jääneet apteekinhyllylle. – Mutta hän ei sanonut.
Ja vaikka tiedän, että hän parantaa tänä päivänä samoin kuin 2000 v. sitten, ei uskoni riittänyt siihen, että olisin luottanut hänen vahvistavan luuni sitä hartaasti pyytäessäni ja rukoillessani

Tahdon uskoa – Kaikissa evankeliumiversioissa poika parani heti Jeesuksen puuttuessa asiaan.
Jos minulla olisi ollut sadanpäämiehen usko, olisin luottanut niin vahvasti rukouksen voimaan, että olisin odottanut/olettanut Parantajani vahvistavan luuni.
Mutta minun uskoni riitti ja riittää vain siihen, että rukoilemisen lisäksi syön lääkettä ja yritän edistää asiaa ravinnon ja liikunnan avulla.
3 päivän kuluttua on uusintamittaus. Tahdon uskoa hyvään tulokseen.

Jeesus sanoi:Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: ‘Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen’, ja se tottelisi teitä. (Luuk.17:6)
Ja: “Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ‘Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi.(Matt.17:20)

Mikrousko – Hymyilyttää: miten pieneen osaseen sinapinsiementä minun uskoni mahtuisikaan! Ja kuitenkin näinkin on hyvä, sillä tällainen mikrouskokin riittää Jumalalle.
Hän on Rakkaus, Viisaus ja Valo. Hän tietää ja ymmärtää, ja rakastaa meitä juuri sellaisina kuin olemme, riippumatta uskomme määrästä. 🙂

Muita ensi pyhän tekstejä on tällä kertaa näin monta:
Ps. 46: 2-8, Jes. 33: 20-22, Jer. 3: 14-15, Room. 1: 16-17 ja Ef. 6: 10-18.

Valon lähettiläinä

28.10.2019. Vau, miten kauniita syksyn läksiäispäiviä saatiinkaan viime viikolla!
Ja kuin vahvistukseksi talviaikaan siirtymiselle tuli täällä eteläisessä Suomessakin taivaalta eilen valkoisia hiutaleita ja tänä aamuna oli nurmilla vähän lunta.
Kiitos rakas Luojani, että olen saanut syntyä maahan, jossa on nämä vuodenajat. Kaikki ihania omalla tavallaan. 🙂

Kristus lähimmäiselleen – Evankeliumikirjakirjoittaa ensi pyhän aiheesta (Jeesuksen lähettiläät) näin:
Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Olla kuin Kristus kaikille kohtaamilleen ihmisille (sillä jokainen heistä on lähimmäisemme)… huikea ajatus. Mutta itse asiassa kyse on sellaisista asioista, joita voimme harjoitella ja harjoittaa ihan jokapäiväisessä, arkisessa elämässämme, aina kohdatessamme tutun tai tuntemattoman.
Ei se tarkoita mitään hurskastelua tai sitä, että koettaisi olla jotain sellaista mitä ei ole. Se on yksinkertaisesti sitä, että on hyvä toiselle. Että auttaa hädässä olevaa. Että ojentaa kätensä apua tarvitsevalle, puhuu rohkaisevia sanoja, tuo toivon kipinöitä, välittää valoa sille, joka ei sitä juuri sillä hetkellä näe.

Avuntuojat – Viime viikolla kosketti uutisjuttu siitä, kuinka 2 lenkkeilijää oli ollut lähimmäiselleen ”Kristuksena”. He olivat pelastaneet epätoivoiseen tekoon ajautuneen.
Hätkähdytti myös se, kuinka jutussa kerrottiin, että moni päiviensä päättämistä yrittänyt on kuvannut psyykkisen tuskan olevan pahempaa kuin mikään fyysinen kipu.
Juuri ½ v. kestäneestä fyysisestä, unettomia öitä aiheuttaneesta kivusta toivuttuani voin vain aavistella, millaiseen toivottomuuden tilaan pitkään syvässä masennuksessa ollut ihminen voi joutua. (Linkki uutiseen: https://yle.fi/uutiset/3-11032685

Valoa elämään – Maassamme on niin paljon eri-ikäisiä masentuneita, pienistä lapsista lähtien.
Kristus, auta meitä pitämään silmämme, korvamme ja sydämemme auki, jotta huomaisimme, missä ja milloin voimme olla Sinun lähettiläinäsi, tuoda Sinun Valoasi lähimmäistemme elämään.

Profeetta Jeremialle tuli tämä Herran sana:
– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut.
Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.
Mutta minä vastasin: ”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” Silloin Herra sanoi:
– Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.
Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle:
– Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.    
(Jer. 1: 4-10)

Jeremian ensireaktio oli pelästys: en minä kykene siihen, mihin Jumala minua kutsuu, olenhan vain tällainen nuori ja kokematon. Mutta Jumala rauhoitti ja rohkaisi häntä. Hän vakuutti, ettei tämän tarvitsisi pelätä mitään eikä ketään, sillä Hän olisi aina ja kaikessa mukana, antaisi jopa sanat, joita Jeremian tuli puhua toisille.   :

Oi kuinka hyvin osaankaan eläytyä Jeremian reaktioon. Muistan kun minua ensimmäisen kerran pyydettiin rukoilemaan toisen puolesta. En ollut nuori, mutta tällä alueella täysin kokematon. ‘En minä tiedä miten rukoilla’ oli ainoa ajatus joka täytti pääni.
Sittemmin opin, ettei rukoileminen toisen puolesta ole mikään suoritus tai taitolaji. Se on sitä, että tuntee myötätuntoa toisen tilannetta kohtaan ja haluaa koko sydämestään pyytää tälle Jumalan kosketusta ja apua siihen tilanteeseen, jossa toinen on.
Siinä ei ole kyse rukoilijasta, vaan siitä, että tuodaan Jumalalle kyseinen henkilö ja hänen tilanteensa, ja annetaan Kaikkivaltiaan tehdä se, mitä Hän tekee.   

Kristus, anna meille rohkeutta olla ja toimia Sinun Valosi välittäjinä. Auta ettemme katsoisi omaan osaamiseemme tai osaamattomuuteemme, vaan Sinuun. Kun katsomme Sinun Valoosi ja Rakkauteesi, kaikki muuttuu; me ja kaikki ympärillämme. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 145: 8-13, 2. Tim. 4: 1-5 ja Matt. 22: 1-14.

Uskon asiaa(n)

21.10.2019. Miten valovoimaista syksyn ruska onkaan! Sadepäivänäkin kultalehtien loisto on uskomattoman upea! Ihanaa väriterapiaa, josta nautin täysin siemauksin joka päivä, niin kauan kuin sitä riittää!
Vaikka pienellä taskukameralla napsitut kuvat ovat vain haileita kopioita lehtien syvistä, mehevistä sävyistä, niitä on kiva katsella sitten kun puunoksat ovat paljaat ja päivät lyhimmillään. 🙂

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
    Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”  (Mark. 2: 1–12)

Miten haastavaa onkaan uskoa johonkin sellaiseen, mitä ei voi järjellä selittää, mitä ei tunne, mitä ei ole nähnyt tai kokenut.
Aina välillä epäusko tahtoo hypätä pintaan ja tulee sellainen Tuomas-olo: halu nähdä omin silmin, saada todiste, varmistua että siis ihan todella…

Jumalan parantava voimaJos olisin elänyt Jeesuksen aikaan ja vain kuullut, kuinka Nasaretista kotoisin oleva Jeesus–niminen mies oli parantanut halvaantuneen, olisinko uskonut?
Jos sen sijaan olisin ollut paikan päällä itse näkemässä, kuinka halvaantunut nousi vuodematoltaan, olisin varmasti alkanut yhdessä toisten kanssa ihmetellen kiittää ja ylistää Jumalaa. Eihän siinä olisi voinut muuta kuin uskoa siihen, mitä näki tapahtuvan..


Usko uskomattomaan – Epäileväisestä – tai kauniimmin sanottuna harkitsevaisesta – mielestä on hyötyä monissa tilanteiessa. Joskus se voi jopa varjella kohtalokkailta seurauksilta.
Kun kyseessä on Jumalan toimintaan liittyvät uskomattomat asiat ja tapahtumat, tilanne  muuttuu monimutkaisemmaksi. Epäilys ja halu uskoa käyvät kamppailua keskenään.
Kun kuulen, että Jumala on tehnyt jotain ‘uskomatonta’, ensi reaktioni voi hyvinkin olla epäilevä ja kyseenalaistava. Jos ja kun vakuutun siitä, että tapahtunut on totta, että esim. joku on ihmeellisellä tavalla saanut avun, tulee iloinen ja kiitollinen olo. Silloin tulen lähemmäs sitä tilaa, jota kutsuisin myös taivaan valtakunnaksi; siihen ilmapiiriin, jossa Hän läsnäolevana vaikuttaa, ja jossa tuntuu ihan luonnollista, että Hän tekee asioita, jotka ihmismielelle tuntuvat uskomattomilta. Silloin, siinä, on helppo uskoa.

Näin oli Keniassa, kun alaraajahalvaantunut mies ojensi jalkansa, joihin tunto oli palannut, ja Ruandassa, kun toispuolihalvaantunut nainen nousi kävelemään ilman tukea.
Kummankin puolesta olimme rukoilleet parantumista Jeesuksen nimessä. (Siitä, kuinka Pyhä Henki herätti heidän halvaantuneet kehonsa eloon, kerroin joskus aiemmissa, mutta laitan näistä vielä vähän tuohon alle.)
Olen siis nähnyt omin silmin, kuinka Jumala toimii keskuudessamme, auttaa, hoitaa ja parantaa. Ja olen tosi kiitollinen ettei minun tarvitse enää koskaan epäillä sitä. Ehkä Jumala näki, että tarvitsin tuollaista omakohtaista kokemusta ja järjesti siksi minut noihin paikkoihin.

Keniassa kuljimme kahden ystävättäreni, poikani ja paikallisen pastorin kanssa maaseudun köyhillä seuduilla rukoillen niiden puolesta, jotka sitä halusivat.
Eräästä majasta kannettiin tuolissa istuva mies. Hän oli ollut alaraajahalvaantuneena useita vuosia. Hänen jalkansa olivat jähmettyneet istuma-asentoon.
Rukoilimme, että Jeesus parantaisi hänet. Emme tienneet, mitä tapahtuisi, mutta kyllä innostuimme kun tunto palasi miehen jalkoihin ja hän ojensi ne ja nousi tuettuna seisomaan.
Mies itse vaikutti lähinnä hämmentyneeltä ja pelokkaaltakin: miten jalat kannattelisivat? Fysioterapeuttiystäväni kehotti häntä vahvistamaan lihaksia päivittäin.
Kiitimme yhdessä miehen omaisten kanssa Jeesusta tästä parantumisesta ja jatkoimme matkaa.
Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu oikeastaan hassulta, ettemme sen enempää jutelleet asiasta. Kaikki tuntui jotenkin niin luonnolliselta: rukoilimme, pyysimme Jeesusta parantamaan miehen ja hän teki sen.  

Ruandalaisen toispuoleisesti halvaantuneen naisen kohdalla olin itse aika luottavaisella mielellä sen suhteen, että Jumala parantaisi hänet. Matkalla kylään olin nim. kokenut Jeesuksen sanovan, että kylässä tultaisiin kokemaan ihmeparantuminen, Ja tämä halvaantuneen naisen kohdalla parantumisen ihmeen pystyisivät kaikki kyläläiset näkemään omin silmin. Se varmaankin vahvistaisi heidän uskoaan siihen, että ylösnoussut Kristus elää ja vaikuttaa heidän keskellään.

Pyysin, että kylän pastori kehottaisi kaikkia – naisen omaisia ja oviaukosta kurkkivia kyläläisiäkin – rukoilemaan kanssamme, että Jeesus parantaisi naisen. Jonkin ajan kuluttua nainen tunsi, kuinka tunto palasi halvaantuneeseen käsivarteen ja jalkaan. Hän koki Pyhän Hengen liikehdinnän sisällään niin vahvasti, että hänen oli helppo uskoa parantumiseensa: hän nosti kättään ja jalkaansa ja nousi sitten tuolilta (johon hänet oli kummaltakin puolelta tukien tuotu) ja alkoi kulkea edestakaisin pientä huonetta. Kiitimme Jumalaa, muut ruandan ja minä suomen tai englanninkielellä, en enää muista kummalla. Yhtäkkiä kielellä ei ollut merkitystä, Jumalan ylistäminen yhdisti meidät ikään kuin yhdeksi perheeksi.     

Se, milloin ja miten Jumala kulloinkin auttaa, hoitaa ja parantaa, on ihan Hänestä riippuvaista ja on minusta aina yhtä suuri mysteeri. Me emme voi tietää syitä siihen, miksi jotkut parantuvat, jotkut eivät, kun heidän puolestaan rukoillaan. Mutta sen ei minusta pitäisi olla syy tai este sille, ettemmekö aina voisi rukoilla sairaiden puolesta. Ja antaa sitten Jumalan tehdä sitä, mitä Hän tekee.
Uskon, että aina kun rukoilemme Jeesuksen nimessä, jotain hyvää tapahtuu, niin siinä, jonka puolesta rukoillaan kuin siinä, joka rukoilee – vaikkemme sitä itse huomaisikaan.
Jumala tekee meissä niin paljon sisäistä, meille näkymätöntä työtä. Hänen Henkensä vaikuttaa meissä, liikkuu meissä, muuttaa meitä.

Ystävien usko – Joitakin vuosia sitten mietiskellessäni yllä olevaa evankeliumitekstiä ihmettelin tuota, kuinka Jeesus nähdessään halvaantuneen miehen ystävien uskon sanoi: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Hän ei siis katsonut halvaantuneen vaan tämän ystävien uskoon. Minä vaikutuin siitä,  kuinka Jeesus vaikuttui heidän vahvasta uskostaan. – On kuin evankeliumin kirjoittaja haluaisi tuolla kertoa, kuinka tärkeää on, että uskomme niiden ystävien tai omaisten puolesta, jotka eivät itse pysty tai jaksa uskoa siihen, että Jumalalla on jotain hyvää heitä varten.

Mietin myös, olisivatko jo nuo Jeesuksen vapauttavat ja armahtavat sanat vaikuttaneet parantavasti halvaantuneeseen mieheen?
Miten monenlaisia asioita parantumisen käsitteeseen voikaan sisältyä. Ja millainen domino-efekti voikaan olla sillä, kun jokin osa-alue meissä – fyysisen kehon, mielen tai tunteiden tasolla – paranee. Se vaikuttaa koko olemiseen ja elämiseen.

Sain tuon kokea joku aika sitten, kun 1/2 v. vaivannut jalkakipu helpotti.  Miten kokonaisvaltainen vaikutus sillä olikaan kaikkeen – liikkumiseen, mielialaan, kaikkeen tekemiseen. Haluan muistaa sen. Niin nopeasti siitä helpottuneesta olosta tulee normaalitila, aivan kuin ei mitään vaivaa olisi ollutkaan. Häluan muistaa, jotta muistaisin kiittää Jumalaa. Ei tapahtunut ihmeparantumista. Monet seikat vaikuttivat osaltaan kivun lieventymiseen (eivätkä suinkaan vähiten ystävieni rukoukset). Haluan elää ja hengittää siinä ilmapiirissä, jossa Jumalan ihmeelliset teot tuntuvat luonnollisilta. Jalat maassa ja pää pilvissä. 🙂

Rakas Jumala, kiitos siitä, mitä teet meissä ja keskuudessamme. Vaikeuksienkin keskellä Sinä teet meissä hyvää työtäsi. Kiitos että Sinä olet elävä Jumala, joka teet pieniä ja suuria ihmeitä meissä, elämässämme ja ympärillämme. Auta meitä huomaamaan niitä. Anna meille kiitollinen mieli ja sydän.

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, 1. Moos. 15: 1–6 ja Room. 4: 16–25.

Kehotus rakkauteen

21.10.2019. Lokakuun Taizé -rukous:

Jeesus, kaiken elämän Pelastaja,
sinä vuodatit valon
jopa meidän epäilyihimme ja
epäröinteihimme,
niin kuin aamutähti,
joka nousee esiin sydämissämme.  –
Veli Roger

Suu tukkoon – Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”   (Matt. 22: 34-40)

Oikeastaan yllätti löytää Raamatusta tuollainen sanonta: että Jeesus tukki suun saddukeuksilta. Tuo kohta juuri taisi johdattaa erääseen muistoon, jossa oma suuni meni tukkoon…

Kokeessa – Evankeliumitekstiä lukiessani huomio kiinnittyi nim. siihen, kuinka opettaja halusi laittaa Jeesuksen koetukselle. Ensimmäiseksi siitä tuli – hassua kyllä – mieleen eräs tilanne, jossa opemme laittoi luokkansa kertomatauluosaamisen koetukselle.
Jännitin tuota sanallista koetta jo etukäteen. Luokanopettajamme kyselisi jokaiselta järjestyksessä ja kuvittelin mielessäni kuinka kaikilta muilta tipahtaisi vastaus kuin apteekin hyllyltä, mutta minun kohdallani tulisi hiljaisuus.
Pulpettini oli 2. rivissä ja vuoroni lähestyi uhkaavasti nopeaa vauhtia. Sydän jyskytti ja pää oli ihan tyhjä. Ja juuri niin kävi kuin olin kuvitellut: sujuvasti edenneeseen vastausvirtaan tuli minun kohdallani täysstoppi, hiljaisuus. Sitä en muista, olinko ainoa, joka ei osannut vastata, enkä muista open reaktiota, sillä koko huomioni keskittyi omaan epäonnistumiseeni. En kuitenkaan usko hänen moittineen minua; tiesi että sen kyllä osasin tehdä itsekin, turhankin hyvin.

Rakastin opeamme. Vaikka hän välillä joutuikin pitämään jöötä luokan hulivileille jotta opiskelurauha säilyisi, herkemmille tapauksille hän oli aina isällisen lempeä ja rauhallinen.
Luokallamme ei arvosteltu toisten osaamista tai osaamattomuutta, jokainen hyväksyttiin sellaisena kuin oli. Se oli varmasti opemme ansiota. Hän korosti, että jokaisella on vahvat puolensa, ne joita on hyvä kehitellä edelleen. Ja että niissä asioissa, joissa on haasteellisempaa, joutuu vain tekemään vähän enemmän töitä.  
Vaikka tuo tokaluokkalaisen kuulustelukokemus tuntui silloin niin kamalalta, oli varmasti tuon verrattoman, rohkaisevan ja kannustavan opemme ansiota, että myöhemmin muistelin sitä hymyillen: vaikka matikka olikin vaikeaa, oli niitä muita aineita, jotka olivat helpompia ja joiden opiskelu oli kivaa..    

Jatkuvaa koetustaLainopettajat, fariseukset ja ylipapit yrittivät jatkuvasti tentata ja testata Jeesusta. Hänen toimintaansa ja opetuksiaan tarkkailtiin ja arvioitiin. Häneltä tivattiin vastauksia, joista toivottiin löytyvän virheitä. Kaikin tavoin haluttiin osoittaa ja todistaa, että hän opetti ja toimi väärin.
Millaista negatiivisuuden ilmapiiriä nämä kuulustelijat loivatkaan käyttäytymisellään ja asenteillaan. Mutta tuskin sillä oli paljoakaan vaikutusta kohteeseensa tai muihin ympärillä oleviin.  Jumalan Pojan viisas ja rakkaudellinen säteily oli voimakkaampi.
Sen sijaan voin kuvitella Jeesuksen huokailleen mielessään, että kyllä tässä työmaata riittää… 

Kärsivällisyys koetuksella – Kyllähän Jeesuksen kärsivällisyys joutui usein koetukselle. näiden häneen vihamielisesti ja pahansuovasti suhtautuvien oppineiden takia, mutta välillä myös omien opetuslastensa vuoksi. Kerran hän totesikin:
“Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?” (Mark.9:19)

Rakkaus koetuksella? – Miettiessäni tuota aloin pohtia, mahtoiko Jeesuksen, Jumalan Pojan, rakkauskin joskus joutua koetukselle kiusaajiaan kohdatessaan. Rakkaus, joka kehottaa jatkuvaan anteeksiantoon ja rukoilemaan vihollistenkin puolesta. – Ainakin nämä asiat olivat varmasti hänelle paljon helpompia kuin meille tavallisille kuolevaisille, jotka saamme kamppailla niiden kanssa niin useasti elämämme aikana.

Kehotus armollisuuteen – Jeesus sanoi, että toiseksi tärkein käsky on: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” – Siinä on sekä vaatimus että armollisuus samassa; niin lähimmäistä kuin itseä kohtaan. Onnellinen se, jolla tuo on balanssissa: rakastava ja armollinen suhtautuminen sekä lähimmäisiin että itseen.

Kumpi on minulle/sinulle helpompaa/vaikeampaa; rakastaa lähimmäistä vai itseä?
Millaiseksi asiat muuttuvat, kun jompikumpi alkaa mennä pieleen? Kun rakkaus itseä kohtaan muuttuukin itserakkaudeksi taikka syyllistäväksi armottomuudeksi, tai kun lähimmäistä kohtaa ei löydykään rakkaudellista ja myötätuntoista suhtautumista…     

Mistä VT:n kohdasta tuo käsky “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” löytyykään? Piti etsiä.
Mooseksen 3. kirjasta – uh, millaiset litaniat käskyjä siinä olikaan! Mutta juuri tuon Jeesus nostaa niistä kaikista kakkossijalle.

Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niin kuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niin kuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. (Moos.3. 19:34).

Yhtäkkiä Vanha Testamentti  porautuukin meidän aikaamme. Ei vain 4 v:n takaiseen pakolaisvirtaan, vaan nyt Turkin toimien mahdollisiin seurauksiin: onko odotettavissa  uusi  pakolaisaalto?
Saako pelko ja itsekkyys torjumaan, rakentamaan lisää muureja ja raja-aitoja, lähettämään takaisin sotien ja vainojen keskelle? Osaisiko itsekäs oman edun ajaminen taipua toisten hädän huomioimiseen? Sitä Jeesus meiltä toivoo.

Entä sitten se kaikista tärkein käsky: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.”
Jeesus ei vain opettanut, vaan toteutti sitä koko elämällään. Kaikkein vaikeimpanakin hetkinään hän luotti taivaalliseen Isäänsä ja toteutti Hänen tahtonsa. Rakkaudesta Häntä kohtaan.

Yhtäkkiä oivalsin, kuinka saumattomasti tuo tärkein käsky liittyy toiseksi tärkeimpään, lähimmäisensä ja itsensä rakastamiseen. Toinen johtaa toiseen.
Mutta miten päästä tuohon tilaan, jossa Jumala on aina ja kaikessa ykkössijalla? Yhtä hyvin omissa hiljentymishetkissä kuin toisten kanssa ollessa ja toimiessa…  

Kuinka usein erilaiset asiat ja tilanteet vievätkään sydäntä, sielua ja mieltä ihan muualle kuin Jumalan ja Hänen tahtonsa huomioimiseen; tai vain muistamiseen että Hän On, tässä kanssani, haluaa että rakastan Häntä ja läheisiäni ja kaukaa tulleita muukalaisia. Ja itseäni yhtä paljon kuin heitä… – eli että muistan olla armollinen itselleni kun huomaan, miten taas unohtui tai meni pieleen…

All or nothing ’Eteeni tuli dokumentti irlantilaistytöstä, Claire Crockettista (s.1982, k.2016). 
17-vuotiaalle Clairelle tarjottiin peruutuspaikkaa ryhmämatkalle Espanjaan. Hän innostui heti: auringonpalvontaa ja bilettämistä rannalla ja muuta kivaa!   
Matka osoittautui kuitenkin toisenlaiseksi: se olikin pyhiinvaellusmatka. Claire koki tuolla matkalla jotain, joka muutti koko hänen elämänsä. Tuo kokemus sai Clairen itkemään ja hokemaan: “Hän kuoli puolestani, Hän rakastaa minua, miksei kukaan ole kertonut minulle sitä aiemmin?” – Omien sanojensa mukaan Kristus valtasi hänen sydämensä (”He stole my heart”).

Kotiin palattuaan Claire ilmoitti haluavansa mennä luostariin. Läheiset uskoivat tämän olevan vain päähänpisto, joka menisi kyllä ohitse. Heidän oli vaikea kuvitella iloista, huumorintajuista energiaa pursuavan Clairen haluavan luopua elämäntavoistaan: hauskanpidosta, poikaystävistä ja bilettämisestä.

Valinta – Claire oli pienestä pitäen haaveillut näyttelijän urasta. Hänellä olikin jo sille lupaava alku, eikä hänen managerinsa voinut uskoa että hän jättäisi sen mennäkseen luostariin. Claire taisteli kahden kutsumuksensa kanssa: hän halusi tulla sekä kuuluisaksi näyttelijäksi että nunnaksi. Pyhiinvaelluksella Claire kertoi tämän papille. Pappi sanoi, ettei hän voi olla kumpaakin, hänen täytyy valita. ”Sitten minusta tulee kuuluisa nunna”, totesi  Claire. 
Toinen pappi kertoi, kuinka halu tulla kuuluisaksi vähitellen väistyi Clairesta. Hän alkoi yhä enemmän keskittyä lähimmäisiinsä ja siihen, mitä Herra kulloinkin halusi hänen tekevän.
Noviisiaikana ja nunnalupaukset annettuaan Claire toimi monessa eri kohteessa. Hänen valoisalla ja iloisella elämänenergiallaan oli vahva vaikutus niihin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin, joiden kanssa hän oli tekemisissä.
Clairella oli tunne, ettei hän elä vanhaksi. Näin kävikin. Hän menehtyi Ecuadorissa rakennuksen sorruttua maanjäristyksessä.

‘Kaikki tai ei mitään’, Clairen elämänmotto, on myös hänestä kertovan dokumentin nimi. Ajattelen, että katolisuudessa – niin kuin kaikista kirkkokunnissa – on paljon hyviä asioita.  Tässä dokkarissa itseäni häiritsi kuitenkin se, kuinka siinä mentiin melkein henkilönpalvonnan puolelle.
Siitä huolimatta Clairen aitous, teeskentelemättömyys ja positiivinen vaikutus ympäristöönsä olivat minusta riemastuttavaa ja inspiroivaa katsottavaa.
Dokkari kuvaa myös sitä, kuinka omat prioriteetit alkavat muuttua, kun ryhtyy palvelemaan Kristusta. Ja sitä, kuinka Jumala käyttää kutakin henkilöä juuri sellaisena persoonana, jollaiseksi on tämän luonut.
Claire pysyi aina iloisena, valoisana ja täysin läsnä olevana ympärillään oleville. Vaikeampinakin hetkinä.
Hän näytti omalla olemisellaan ja toiminnallaan, kuinka Jumalan rakastamisen ja palvelemisen ei todellakaan tarvitse olla vakavaa ja kurttuotsaista pakertamista, vaan että se voi olla täynnä iloa, naurua ja laulua.
Linkki dokumenttiin ‘All or nothing’:
https://www.youtube.com/watch?v=-0LKZm2BqZo

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8,, 5. Moos. 6: 4-9 ja 1. Kor. 1: 4-9.

Vapaaksi

7.10.2019. 

Lapsuuden koti – Pari viikkoa sitten kävelimme ystäväni kanssa rantatietä. Olimme  kulkeneet siellä ennenkin kuulumisia vaihdellen. Lounaan jälkeen ratikkapysäkillä katseeni osui entiseen kotitaloon. Sanoin että muutimme tuonne perheeni kanssa kun olin 6-vuotias. Ja etten muista niistä ajoista paljoakaan. Ystäväni ehdotti, että menisin joskus talon luo. Ehkä muistoja alkaisi nousta mieleen.
Tein niin. Otin myös kuvia siitä ja muistakin tutuista paikoista. T
uossa kodissa perheemme asui, heräsi aamulla, söi aamiaista. Vanhemmat menivät töihin ja isoveli kouluun. Se oli perheemme 1. oma koti. Aikaisemmat vuodet asuimme isovanhempieni asunnossa Hgin keskustassa. Täällä oli hiljaista ja rauhallista, vain vähän autoja. Oli puita ja puistoja, metsääkin lähellä. Ja meri. Osasinko nauttia siitä tuolloin yhtä paljon kuin isompana?
Mtä puuhailin päivisin? Millaisista asioista keskusteltiin kun perhe illalla taas oli koolla? Millainen oli kotimme tunnelma? Mikä on pyyhkinyt pois muistikuvani? Vaikka minulla on joitakin ajatuksia noista asioista, haluaisin kuitenkin muistaa. Jotta voisin päästää irti sellaisesta, mitä ei kannata kuljettaa mukanaan, tiedostamattomuuden repussa.

Eräässä kodissa aterialla – Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.  (Luuk. 14: 1-6)

Tuttu asetelma: Jeesus on fariseuksen kodissa aterioimassa, kun sinne saapuu epätoivottu vieras. Tällä kertaa vesipöhöä sairastava mies. Ei mitenkään vakavimmasta päästä oleva tauti, tulee ensin mieleen. Nykyäänkin voi saada vesipöhön jos liikaa vettä kertyy elimistöön. Mutta Jeesus otti miehen vaivan tosissaan ja halusi parantaa hänet. Ja samalla avata läsnäolijoiden silmät näkemään, mikä on tärkeintä..  

Jeesuksen vertaus on naseva. Se ei anna tilaa vastaväitteille tai saivartelulle. Sapattina kaikki työnteko oli kielletty. Nykyään juutalaisuudessa kielletyn toiminnan lista on pitkä: ruoanlaitosta jopa sähkökatkaisijan tai hissinnapin painamiseen.
Olikohan fariseuksen kodissa tarjottu ateria valmistettu ennen sapatin alkamista…?
Joka tapauksessa Jeesus ei olisi voinut selkeämmin osoittaa ihmisten laatimien sääntöjen mielettömyyttä kuin tuolla vertauksella. Kuka antaisi lapsensa tai eläimensä hukkua sen vuoksi, että sapattina ei saisi pelastaa hädässä olevaa?

Kirjaston (nyk. nuorisotalon) sisäänkäynti

Toisista välittäminen ja auttaminen ovat olennaisempia kuin ihmisten laatimat säännöt. Jumala sääti sapatin lepopäiväksi, jotta ihmisillä olisi aikaa levätä työnteosta.
Nykyisin tämä merkitsee myös mahdollisuutta viettää yhteistä aikaa perheen kanssa. Näin nykyjuutalaisetkin asian ymmärtävät. Sapattina näkeekin Jerusalemin puistoissa usein lapsiperheitä retkellä. Leikitään ja syödään piknik-eväitä.
Yhteinen sapattiateria on tärkeä: se valmistetaan huolella ja hartaasti (ennen sapatin alkua) ja nautitaan iloiten ja kiitollisin mielin kynttilöiden palaessa kauniisti katetulla ruokapöydällä. 

Perheen yhdessäolosta nauttimista… – sellaista toivoisi kaikkien lapsiperheiden lepopäiviin:  leppoisaa olemista, yhdessä puuhailua, leikkejä, retkeilyä luonnossa… – sellaista, mikä virkistää ja tuo iloa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Tiedän perheitä, joissa tällaista toteutetaan. Iloitsen näiden perheiden lasten puolesta. 🙂

Yhteiset laulut – Erään rakennuksen seinällä oli MunkkaLove -juliste, joka kertoi, että asukkaiden toivelauluja ja niihin liittyviä tarinoita kerätään kahta konserttia varten. – Kiva interaktiivinen tapa vahvistaa yhteisöllisyyden ja yhteenkuulumisen tunnetta. Ja matala kynnys osallistumiseen: MunkkaLoven facebook-sivun mukaan luvassa on kansanmusiikkia, rockia, jazzia, lastenlaulujakin. (Klassista musiikkia kuullaan tilaisuuksissa, joista tiedotetaan erikseen.) 
Yksi ilmaiskonserttien pääjärjestäjistä on Munkkiniemen srk. Sivuilla kerrotaan että ‘kirkot on valittu konserttipaikoiksi, jotta paikalle mahtuisi koko Munkin seutu’. Konsertin jälkeen on jatkot kirkon takapihalla. – Kiva mahdollisuus kokea yhteyttä ja fiilistellä muiden alueen asukkaiden kanssa. Hyvä idea! 🙂 

Tärkeintä – Näin Munkassa monia rapistuneita rakennuksia ja ruostuneita rakenteita, entinen kotitaloni mukaan lukien. Ihan kuten omassa sielun ja hengen asumuksessakin paikat rapistuvat ja ruostuvat…. 🙂  – Vaikka olisikin kiva jos se (kroppa) pysyisi kunnossa, on – samoin kuin rakennuksissakin – kuitenkin tärkeämpää se, mitä tapahtuu ulkoisten, näkyvien rakenteidein sisäpuolella.
Mitä tapahtuu mielessämme, sielussamme, hengessämme?

Mieli, keho ja henki – Katsoin 6-osaisen Christian Medical Summit‘in netistä. Sen  viimeisen osion otsikkona oli ‘The Connection Between Brain, Body & Spirit’ (aivojen, kehon ja hengen välinen yhteys). Aivokirurgi Mark Stenglerin, 60v. kertoi, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä vahvemmin hän kokee kuinka hän ei ole yhtä kuin kroppansa. Keho vanhenee, mutta mieli tuntee itsensä yhä nuoreksi (tuttu tunne monelle meistä 🙂 ).
Mark Strengler sanoi joidenkin olevan sitä mieltä, ettei meillä ole vapaata tahtoa: synnymme esim. tiettyjen geenien kanssa, jotka määrittelevät elämämme kulkua ja kohtaloamme. Neuroplastiikka korostaa sitä, kuinka me voimme vaikuttaa esim. siihen, mitä ja miten suhtaudumme asioihin. Ja tällä voi olla huomattava vaikutus elämänlaatuumme.

Aivojen talutushihnassa? – “Joko aivot ohjaavat meitä tai me ohjaamme aivojamme,” Mark Strengler kärjisti.
Mietin, miten monissa tilanteissa siitä on hyötyä, että aivot kertovat meille miten reagoida.  Mutta miten paljon ne ohjaavatkaan meitä jollain epätoivotulla tavalla siksi, että on jumituttu vanhoihin malleihin ja toimintatapoihin, uskomuksiin jne.
Jos omaisin Kristuksen mielen, niin mielihyvin antaisin mielen ohjata itseäni. Se olisi parasta ikinä!  Mutta kun ei ole, joudun tyytymään tähän, mitä on. – Vai joudunko?

Uusia neuroneja – Mark Strengler kertoo esimerkkejä siitä, millaisia tuloksia on saatu siitä, kun on alettu harjoittaa aivoja tahdonvoiman avulla esim. päättämällä esim. tehdä asioita eri tavalla kuin ennen,, tehdä muistia edistäviä harjoitteita jne. Voimme ohjata mieltämme toimimaan siten, että sillä on myönteinen vaikutus toimintakykyymme ja -tapoihimme ja siihen, miten suhtaudumme asioihin. Tällöin aivoissa syntyy uusia neuroneja ja hermoratojen reitityksiä. Tuloksia voi havaita jo 3 viikon kuluttua.
Eikä vain mielen alueella. Ajatuksia muuttamalla voidaan vaikuttaa myös tunteisiin ja jopa kehon tuntemuksiin ja toimintakykyyn.

Vapauteen – Miksi siis jäisin/jäisit vanhojen (perittyjen tai omaksuttujen) kaavojen vangiksi? Voimme alkaa luoda elämäämme uudenlaiseksi vaikka juuri nyt, ja joka päivä, ohjaamalla ajatuksiamme valoisammille poluille. Sellaisille, jotka tuottavat iloa paitsi itsellemme myös lähimmäisillemme. 🙂

Jeesuksen kysymys fariseuksen kodissa jätti kuulijat hiljaiseksi. He olivat tottuneet ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla. Jeesus haastoi heitä mielenmuutokseen. Ajattelemaan ja sitä kautta myös toimimaan tavalla, jossa on lämpöä ja myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan.

Koti, jossa on turvallisuutta luovaa läheisyyttä, lämpöä, iloa ja rakkautta, antaa vahvan perustan lapselle ja nuorelle. – Jollei ole sellaista saanut kokea, voi aikuisena tehdä paljonkin  asian eteen. Voi päättää: nyt luon omaa elämääni paremmaksi. Vaalin mielessäni ja sydämessäni sellaisia ajatuksia ja tunteita, jotka ravitsevat ja vahvistavat niitä alueita, jotka lapsena tai nuorena jäivät vaillinaisen tai huteran tuntuisiksi… ajatuksia, tunteita ja käsityksiä itsestä, toisista, elämästä… ehkä Jumalastakin.   

Hengen vapauttava voima – Muutostyötä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin.  Kuunteleva ystävä tai ammattiauttaja voi olla hyvänä tukena. Ja mikä parasta: voimme antaa Vapahtajamme Hengen vaikuttaa meissä, tehdä vapauttavaa työtään mielessämme ja sielussamme.
Kristus, kiitos että haluat auttaa meitä vapautumaan vanhoista ajattelumalleista ja tunnelukoista. Autathan meitä myös tekemään oma osuutemme: toimimaan yhteistyössä kanssasi.     

Kutsu vapauteen Galatalaiskirjeen kehotusten mukaisesti:
‘Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.’ (Gal.5:1)
‘Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.’ (Gal.5:13)

Valon ja Voiman Lähde, auta meitä ravitsemaan ja vaalimaan ajatuksiamme ja tunteitamme sellaisia asioilla, jotka tuovat hyvää sekä omaan että toisten oloon ja elämään.
Kristus, anna sydämiimme
Sinun Rakkautesi, jotta voisimme välittää sitä lähimmäisillemme. Lisää yhteyttä välillemme niin vahvaksi, ettei kenenkään – lapsen, nuoren, aikuisen tai vanhuksen – tarvitsisi tuntea olevansa yksinäinen, vaan että jokainen voisi kokea olevansa tärkeä osa perhettään/yhteisöään, ympäristöään, kansaansa, arvokas osa tätä suurta Luojan perhettä, ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa. – Eikö se olisikin merkki siitä, että Taivaan valtakunta olisi ja vaikuttaisi keskuudessamme?

Laulu MunkkaLoven konsertin esiintyjän Markku Perttilän levyltä ‘Rakkaus olis talossa’:
Unta – Markku ‘Make’ Perttilä

Muut tekstit: Ps. 119: 97-104, Jes. 44: 21-23 ja Gal. 5: 1-6.

Jeesus antaa elämän

1.10.2019.  Eipä sitä osaa ennalta tietää, mihin jokin ensin harmilliselta tuntuva asia voi johtaa. En minä ainakaan.
Lauantaina oman kylän matonpesupaikalla kohtasi pettymys: se oli jo suljettu tältä vuodelta. Voi harmi, joutuuko matto odottamaan pesua kevääseen saakka? – Puhelimesta löytyi kuitenkin toinen pesupaikka. Sinne siis!

Pesupaikka oli meren lähellä, joten maton kuivuessa telineellä auringonpaisteessa suuntasin hauvan kanssa kohti merenrantaa.
Raikas meren tuoksu tulvahti vastaan. Hengitin syvään ja katselin merimaisemaa. Kaukana lipuva purjevene toi keveän vapaudentunteen. Aurinko lämmitti kuin kesällä, istuuduimme hauvan kanssa rantakalliolle. Ah ihanuus! – Eipä olisi tullut tänne tultua jollei kotikylän pesupaikka olisi ollut kiinni.

Puhelin Kun älytönpuhelimeni hajosi, minua harmitti, sillä pitäisi ostaa uusi. Poikani oli jo aiemmin ehdottanut minulle kokeilemaan älypuhelimen käyttöä lapsenlapseni puhelimella, jotta näkisin miltä se tuntuisi, mutten innostunut ajatuksesta. Älytönpuhelin riitti minulle.
Älyttömän sitten hajottua koko perhe kannusti taas kokeilemaan lapsenlapsen älypuhelinta. Saisin siitä ilmaiseksi puhelimen, hankkisivat sille pinkit kuoretkin.

Matonpesupäivänä älyttömänpuhelimen hajoaminen osoittautui  siunaukseksi: ei tarvinnut mennä kotiin ja odottaa läppärin hidasta käynnistymistä saadakseni selville, olisiko joku toinen matonpesupaikka auki; älypuhelin kertoi sen hetkessä. Tiedot, kartta ja ajo-ohjeet – ja tällaisesta kätevyydestä olin niin sinnikkäästi kieltäytynyt!
En tiedä, onko loppujen lopuksi hyväksi se, kuinka paljon erilaiset tekniset laitteet ja sovellukset helpottavat elämäämme.  Joka tapauksessa kiitollinen olin siitä, että tuo pieni laite johdatti tuona kauniina päivänä rannalle nauttimaan meren tuoksusta, kaislojen suhinasta ja laineiden liplatuksesta.

Jumala on tullut avuksi – Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
    Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”   (Luuk. 7: 11-16)

Raskainta – Lapsen kuolema on ehkä vaikeimpia asioita, jonka äiti voi kokea. Joku aika sitten nettiuutisissa haastateltiin äitejä, joiden lapsi on kuollut. Moni kuvaa asiaa siten, että ikään kuin putoaisi  pimeään eikä valoa näy pitkään, pitkään aikaan. Elämä jatkuu kuin sumussa. Ystävien tuesta, läsnäolosta, kuuntelusta ja konkreettisesta avusta on oltu kiitollisia. Lopulta suru on alkanut helpottaa sen verran, että on kyennyt vähitellen palaamaan ‘normaalielämään’. Elämä ei koskaan enää ole samanlaista kuin ennen, mutta se jatkuu kumminkin.

Jeesuksen myötätunto – Jeesuksen aikana lapset olivat vanhempiensa sosiaaliturva. Kun he eivät enää jaksaisi, heidän aikuiset lapsensa pitäisivät heistä huolen.
Hautajaissaattueen äiti oli yksinhuoltaja, jonka ainoa poika oli menehtynyt. Hän oli murheen murtama.
Ajattelen Jeesuksen kuitenkin nähneen, ettei leskivaimon suruun liittynyt huolta huomisesta. Muuten hän olisi varmaan sanonut tälle: ”Älä pelkää.”
Mutta hän näki äidin pohjattoman surun ja kaipuun: hänen rakasta poikaansa kannettiin siinä elottomana paareilla.
Jeesuksen kävi äitiä sääliksi. Hän lohdutti tätä sanoen: ”Älä itke.” Ja nuorukaiselle hän sanoi: ”Nouse.”

Millaisia sanoja haluaisin/haluaisit kuulla Jeesuksen sanovan tänään? Rohkaisun tai lohdutuksen sanoja? Neuvoja, kehotusta, ohjausta…?

Moodit Poikani osallistui viime viikolla konferenssiin, jossa myös jakoi omia näkemyksiään terveydenhuollon näkökulmasta. Viimeisenä päivänä eräs puhujista esitti ajatuksen kahdesta toimintamallista jotenkin tämänsuuntaisesti:
Ykkösmoodissa ihminen reagoi ja toimii välittömästi tunteistaan käsin ja impulsiivisesti. Kakkosmoodissa pohditaan, harkitaan ja toimitaan sitten vasta.
Puhujan pointti oli, että varsinkin silloin kun kyseessä on yleisistä, kaikkia koskevista asioista, on toimittava kakkosmoodista käsin.

Moodit hallinnassa Jeesus hallitsi sekä ykkös- että kakkosmoodin. Mutta ei niin, että hän olisi siirtynyt jompaankumpaan moodiin aina tilanteen mukaan, vaan hänellä oli kummatkin samanaikaisesti käytössä.
Vaikka hän tunsi sääliä leskinaista kohtaan ja herätti tämän pojan eloon, hän ei toiminut pelkästään tunteista käsin, sillä hän toimi aina taivaallisen Isänsä tahdon mukaisesti. Ykkös- ja kakkosmoodi  ikään kuin yhteen sulautuneina.

Nuorempana kärsin siitä, kuinka vahvasti ykkösmoodi ohjasi toimintaani. Nykyään olen sinut taipumukseni kanssa ja koen sen mukanaan tuomat asiat lahjoina, jotka tuovat paljon iloa elämään.
Mutta kun
enemmän ajattelen asiaa… – kyllähän balanssi ykkös- ja kakkosmoodin välillä olisi ideaali.  Osata tuntea täysillä, innostua, inspiroitua, haltioitua… ja osata yhtä lailla harkita ja punnita asioita ennen päätöksen tekoa, miettiä asioiden vaikutusta pitemmällä tähtäyksellä, nähdä tilanne kokonaisvaltaisesti jne.

Kaikkein parasta olisi tietty oppia toimimaan kuten Jeesus: myötätuntoisesti ja samalla kuunnella taivaallisen Isän johdatusta ja tahtoa tilanteessa kuin tilanteessa. 

Evankeliumitekstiä toistamiseen mietiskellessäni havahduin yhtäkkiä siihen, kuinka se johti minut ajattelemaan kuolemaan liittyviä asioita. Pyyhin pois kirjoittamani, sillä tuossa evankeliumitekstissähän ei puhuta oikeastaan lainkaan kuolemisesta. Ei kerrota, miten nuorukainen kuoli, sairauteenko vai tapaturmaisesti. Pääosassa on elämä. Elämä, jonka Jeesus antaa.

Uusi elämäJeesus herätti pojan eloon. Hän herätti myös Lasaruksen. Ja kenties muitakin, joita ei mainita Uuden Testamentin kirjoituksissa.   
Vielä suuremman ihmeen Jumala teki pääsiäissunnuntaina, kun herätti Poikansa täysin uuteen olomuotoon. Sellaiseen, joka ei ole fyysisten lainalaisuuksien alainen.
Kristuksen ylösnousemuksessa tapahtui ratkaiseva käänne. Hän oli ja on kuoleman voittaja.

Kristus on myös elämänantaja. Miten monin tavoin ihmiset ovatkaan kokeneet Hänen elävöittävän, uudeksi herättävän kosketuksen ja voiman.  Hän johdattaa meitä myös iankaikkiseen elämään.

Eloon heräämisen ihme – Vaikka minulla on kova tarve ymmärtää asioita, kuolleen henkiin herättäminen on sellainen Jumalan ihme, jota en edes yritä järjellä ja analysoiden ymmärtää. Eikä sellaisen yrittäminen todennäköisesti edes vahvistaisi uskoani,
Mutta sen,
että Jumala tekee samoja tekoja meidänkin aikana kuin 2000 v. sitten, tiedän. Sitä en tiedä, onko Suomessa dokumentoitu Kristuksen herättäneen jonkun kuolleista, mutta esim. Afrikassa sitä tapahtuu, ehkä muissakin maanosissa.
Uskon Kristuksen parantavaan voimaan täytyy olla aika vahva, kun  tuodaan telttakokoukseen vainajia ja pyydetään, että siellä rukoiltaisiin näille henkiinheräämistä.

Muistan nähneeni erään videopätkän (olikohan Reinhard Bonkken kokouksesta), jossa paikalle tuotu vainaja virkoaa eloon. Haileat silmät saivat vähitellen värinsä takaisin ja hämmentynyt, heikko mies nostetaan istumaan. Aika hurjaa, eikö?
Jeesus ei kuitenkaan pitänyt asiaa mitenkään kummallisena kehottaessaan opetuslapsiaan: ”Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt.10:8)
Olikohan se opetuslapsistakin ihan luonnollista? Ajattelivatkohan he vain että ok, lähdetään hommiin…

Kuten Jeesus totesi: “Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark.10:27).
Usko tai älä. Mitään et kuitenkaan häviä, jos päätät uskoa. Sen sijaan voit voittaa paljon. 🙂

Ps. Eilen, sen jälkeen kun olin julkaissut tämän blogin, tuli uutinen Kuopion koulusurmasta. Järkyttävä tapahtuma on nostanut pintaan muistot myös kahdesta aiemmasta maassamme tapahtuneesta koulusurmasta ja niiden herättämät tunteet.
Jeesus, sinä lohdutit surevaa äitiä. Ylösnoussut Vapahtajame, lohduta kaikkia, jotka nyt ovat järkyttyneitä ja murheen murtamia.
Tuo Sinun Valosi ja Rauhasi kaikkialle sinne, missä Sinun hoitavaa, parantavaa läsnäoloasi niin kovasti kaivataan. Ja sinnekin, missä ei osata kaivata.

Leijonakuningas – Viime viikolla googlatessani,  kuka on Jay Z, osui  eteen vaimonsa Beyoncèn laulu elokuvasta Leijonakuningas.  Laulussa  voi nähdä myös kristillistä symboliikkaa, samoin kuin  C. S. Lewisin Narnia –kirjoissa.
Jeesus käytti kuvakieltä puhuessaan asioista vertauskuvin. – Minusta on hienoa, kun taiteen eri alueilla käsitellään kristillistä tematiikkaa tavalla, joka puhuttelee sisintä. Siitä jää parhaassa tapauksessa eräänlaisen etsinnän kaipuu. Sopii erityisesti sellaisille, jotka eivät halua kaikkea  tarjottavan valmiiksi purtuna, vaan arvostavat sitä, että saa itse tehdä löytöjä ja  oivalluksia. Jumalasta, lähimmäisistä ja itsestään.

Spirit (Lion King -elokuvasta) – Beyoncé

“Niin, tuuli puhelee
ensimmäistä kertaa sävelellä
joka vetää sinua puoleensa
maalaten kuvia paratiisista
sanoen nouse taivaan valoon
katso kuinka valo kohottaa sydämesi
anna liekkisi palaa yön yli
henki, katso kuinka taivaat avautuvat
henki, voitko kuulla sen kutsuvan?
ja kun vetten kuohussa
koetat pitää pään ylhäällä
vapistessasi – silloin tapahtuu ihme
tähdet kokoontuvat vierellesi
sanoen: nouse taivaan valoon
anna valon kohottaa sydämesi
anna liekkisi palaa yön yli
kohtalosi lähenee
nouse ja taistele
mene siihen kaukaiseen maahan
ja tule yhdeksi suuren Minä Olen’n kanssa
pojasta tulee mies
lähde kaukaiseen maahan
ja ole yhtä suuren Minä Olen’n kanssa”
Videon tekstityksessä on “be one with the great lion”, alkuperäisessä Beyoncén sanoituksessa on: be one with the great I Am ja tämän kuulee myös hänen laulustaan.
(Mitenköhän Jumalan itsestään käyttämän Minä Olen – nimen genetiivimuoto pitäisi kirjoittaa?)
Leijona ja Kuningas – kristillinen näkemys yhdistää nämä kaksi: Jumalan Poikaa kutsutaan paitsi kuninkaiden Kuninkaaksi, myös Juudan Leijonaksi.

Muut tekstit: Ps. 86: 10-13, Job 14: 1-6, 13-15 ja Room. 8: 18-23.

Taivaallisen Isän kasvot

23.9. 2019.   

Syyskuun Taizé -rukous:

Pyhä Henki, lohdutuksen Henki;
viipyminen rauhantäyteisessä hiljaisuudessa
Sinun läsnäolossasi on jo rukousta.
Sinä ymmärrät kaiken meistä,
ja joskus jopa yksinkertainen huokaus
voi olla rukous.            —
Veli Roger

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
    Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” (Matt. 18: 1-6 ,10)

Kuinka usein Jeesus yllättikään kysyjät vastauksillaan. Ei vain vastustajansa, vaan myös seuraajansa. Opetuslapset halusivat tietää, kuka heistä olisi suurin taivasten valtakunnassa. Pietariko?
Ehkä opetuslapset pohtivat omia ominaisuuksiaan: johtajan- ja organisointikykyjään, vahvuuttaan ja rohkeuttaan, sanavalmiuttaan, vakuuttavuuttaan, vaikutuskykyään, auktoriteettiaan… tai mitä he kuvittelivatkin edellytettävän taivaan valtakunnan johtopallille istuvalta.

Jeesus ravistelee kuulijoitaan vahvoilla vastakkainasetteluillaan: pienin onkin suurin. Lapsen avoin, vilpitön ja kyselevä asenne peittoaa aikuisen laskelmoivan vallanhalun. Suojatonta tulee varjella paatuneelta, viatonta hyväksikäyttäjältä. . 
Tämän maailman ja taivasmaailman eroavaisuus korostuu Jeesuksen jatkaessa kuvaustaan taivaan valtakunnan suurimmista: “heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Enkelit katsovat joka hetki taivaallisen Isän kasvoja… – tuo kohta sykähdyttää minua joka kerran sen lukiessani. Millaista enkeleillä on katsellessaan Jumalan kasvoja? Ainakin siinä on valtava pyhyys ja kirkkaus, ja ylistys ja palvonta.
Onko niin että enkelit katsovat herkeämättä Jumalaan myös saadakseen Häneltä toimintaohjeita?
Jeesus kertoi, kuinka hän oli jatkuvassa yhteydessä taivaalliseen Isäänsä. Ja kuinka hän teki ainoastaan sen, minkä näki taivaallisen Isänsä tekevän (Joh.5)

Yleensä pienet lapset suloisella olemuksellaan herättävät hellyyttä ja suojelunhalua. Samoin kuin pienet eläinten poikaset ja pennut. Pieni ja avuton vetoaa hyvään meissä.
Paitsi jos aikuisen sisällä jokin on niin särkynyt, että se johtaa aivan päinvastaisiin tunteisiin ja tekoihin. Niin järkyttävää kuin se onkin, onneksi elämme aikaa jolloin yhä herkemmin vääryydet tulevat ilmi ja niihin pystytään puuttumaan.

Mutta joskus meitä johdatetaan isompien apua tai rohkaisua tarvitsevien luo. Minulle on muutamia kertoja käynyt niin, itsestäni riippumatta ja joskus vastentahtoisestikin.
Mieleen tuli (ehkä alla olevasta laulusta johtuen) kuinka kerran ajaessani illalla kotiin kylmäbensa-aseman ohi minulle tuli pakottava tunne, että täytyy poiketa sinne tankkaamaan. Siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä, sillä tankki oli melkein täynnä. Tunne oli kuitenkin niin voimakas, että oli ihan pakko kääntyä bensa-asemalle.
Noustessani autosta pimeän keskeltä hoiperteli mies muovikassinsa kanssa. Ilmeni että hänellä oli koti jonkin matkan päässä. Koska hän oli niin määrätietoisesti kävellyt autoni vierelle kysyin halusiko hän kyydin. Kyllä.
Mies kertoi että hänen paras ystävänsä oli äskettäin kuollut ja hän oli tästä kovin masentunut. Hän ikävöi kovin ystäväänsä, joka oli ollut ainoa ihminen jonka kanssa hän saattoi keskustella asioista. Ystävä oli kuulemma ollut tavattoman hyväsydäminen ihminen, ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. – Miksi niin hyvän ihmisen täytyy kuolla niin aikaisin, hän kysyi.
Mies kysyi uskonko, että on elämää kuoleman jälkeen. Sanoin uskovani. Hän vaikutti helpottuneelta, oli kuin tämä olisi ollut syy, minkä vuoksi kohtasimme.
Mies kertoi että hänestä tuntui kuin ystävä olisi käynyt tervehtimässä häntä edellisenä iltana: oli kuin hän olisi tuntenut tämän läsnäolon. Uskoinko että sellainen voi olla mahdollista? Uskon, vastasin.
En muista mitä muuta juttelimme lyhyehkön ajomatkan aikana. Oli myöhäinen syksy, talven kylmät lähestymässä ja olin niin helpottunut siitä että hänellä oli koti minne mennä. (Ulkoisen olemuksensa perusteella olisin arvellut hänen olevan koditon.)
Jatkaessani matkaa mietin, enkelikö ohjasi rattiani kääntymään bensa-asemalle. Joka tapauksessa olin kiitollinen siitä, että sain kertoa tuolle yksinäiselle surevalle vaeltajalle elämän jatkuvan tämän maallisen elämän jälkeen. Tuon vahvistuksen saatuaan oli kuin tumma, raskas pilvi olisi puhallettu pois hänen olemuksensa ympäriltä.

Mihin suuntaan huomioni? – On kohtaamisia, joihin on ohjattu, vaikken ole katsellut taivaallisen Isäni kasvoja, vaan ajatellut vain ihan omia juttujani. – Mietin miten paljon enemmän Jumala voisi käyttää meitä, jos suuntaisimme enemmän huomiota Häneen….
Voisimme toimia arkienkeleinä täällä maan päällä ihan vaikka joka päivä… tehdä pieniä tekoja, joiden tarvetta emme välttämättä itse huomaa, mutta joita Hän haluaisi meidän tekevän…

Olisiko se mahdollista? Voisimmeko oppia katselemaan kohti Jumalan kasvoja. nähdä vaikka vain häivähdyksiä Hänen kirkkaudestaan ja pyhyydestään?  Olen varma että se muuttaisi meitä.
Kunnes taivaassa saamme enkelten tavoin katsella Häntä ’kasvoista kasvoihin’.
‘Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.’ (1. Kor.:12)

Kysymyksiä enkeleille Luin Kotimaa-lehdestä haastattelun, jossa mainittiin minulle tuntematon laulu Questions for the Angels. Koska ensi pyhän aiheena ovat Jumalan enkelit, etsin ja kuuntelin kappaleen.
Siinäkin kuvataan tämän maailman vastakohtaisuuksia. Kysellään enkeleiltä osattomien osaa niiden keskellä, joilla on yltäkylläisesti yli oman tarpeen. 

Hyvää? Kaiken toivottomuuden ja pimeyden keskellä on kuitenkin paljon hyvääkin. Meissä on ne puolemme, joita valo ei vielä ole päässyt koskettamaan ja muuntamaan. Mutta meissä on myös paljon hyvää. Tähän hyvään meissä  Jeesus vetoaa: että huolehtisimme vähäisistä, auttaisimme heitä. Hänen nimessään. Toisimme taivaan Valon pilkahduksia tarvitsevien elämään.  (Ja kukapa – itsemme mukaan lukien – ei niitä tarvitsisi… 🙂 )
Kristus, autathan meitä tässä? Tarvitsemme apuasi. Tarvitsemme Valoasi. 

Questions for the Angels – Paul Simon

“Kodittomien siirrellessä pahvisia peittojaan syrjään
uuden päivän sarastaessa
pyhiinvaeltaja kulki rikkinäisillä lenkkareillaan
pyhiinvaelluksellaan Brooklyn-sillan yli
repuntaskussa taiteltuna
sydämestään tulostettuja kysymyksiä:
kuka olen tässä peloissaan olevassa maailmassa?
minne minä tekisin vuoteeni tänä iltana
kun ilta hämärtyy? – kysymyksiä enkeleille
kuka uskoon enkeleihin?
höperöt ja pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa
jos ostat rakkautta alemyynnistä
etkä saa mitä halusit, saatko rahasi takaisin?
kun tyhjä juna rautatieasemalla
ilmoittaa pääteasemansa
voitko vaihtaa toiselle raiteelle?
heräänkö näistä rajuista unista
tukka valkeana kuin kuu aamulla?
kysymyksiä enkeleille
kuka uskoo enkeleihin –
minä uskon
kuten höperöt ja pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa
Brooklynin keskustassa pyhiinvaeltajan huomio
kiinnittyy mainostauluun jota hän on ohittamassa
siinä oli Jay-Z*, lapsi kummallakin polvellaan
hän haluaa meidän sovittavan vaatteitaan
jos jokainen ihminen planeetalla
ja kaikki sen rakennukset katoaisivat
välittäisikö Afrikan savanneilla laiduntava seepra
tarpeeksi vuodattaakseen yhden seepran kyyneleen?
kysymyksiä enkeleille”

* Jay-Z = Grammy-palkittu rap-artisti, jonka vaimo Beyoncé on paitsi laulaja myös muotisuunnittelija. (Tuon selvittäminen auttoi minua ymmärtämään laulun sanoja.)

Muut tekstit: Ps. 103: 19-22,  1. Moos. 28: 10-17 ja Ilm. 12: 7-12.

Ps. Viime viikolla kirjoitin kiittämisen merkityksestä ja vaikeudesta tiukan paikan tullen. Sain sitten sen kokemusperäisesti todeta lonkan äityessä  niin kipeäksi  että sekä kävely ja yöt olivat tuskaisia.
Vasta kun pahin särky alkoi hellittää, huomasin miten täysillä olin keskittynyt tuskaisaan olooni, sen sijaan että olisin yrittänyt kääntää huomiotani Häneen, jonka läsnäolo hoitaa ja parantaa.
Se oli kuitenkin kokemus, jota näin jälkeenpäin ajatellen en antaisi pois. Kontrasti oli niin vahva. Kun monen unettoman yön jälkeen eräänä varhaisen aamun hetkenä päätin suunnata huomioni Häneen. Ja kuinka tunsin kivun alkavan väistyä.
Olisinko voinut ’katsoa Häneen’ aikaisemmin; kivun ollessa pahimmillaan? Päätän muistaa tuon kokemukseni ja jos kipu palaa, yrittää parhaani mukaan kääntää huomioni itsestäni ja kivustani kohti Hänen kirkkauttaan.    

Yksi tuli kiittämään

16.9.2109 

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” (Luuk. 17: 11-19)

Tässäkin – samoin kuin viime viikon evankeliumitekstissä – muukalainen, samarialainen, kuvataan hyvänä tyyppinä. Nyt ei kuitenkaan vertauksessa vaan tosielämässä: hän oli ainoa joka palasi kiitollisena Jeesuksen luo, ylisti Jumalaa parantumisestaan ja Jeesuksen jalkojen juureen heittäytyen kiitti häntä.
Miksihän Luukas halusi mainita, että hän oli samarialainen? Olivatkohan samarialaiset nöyrempiä kuin juutalaiset. Ylpeä mieli kun ei niin helposti taivu kiitokseen.

Miten usein itse muistan kiittää Jumalaa? Miten paljon minussa on sellaista ajattelemattomuutta, joka pitää niin monia asioita elämässä itsestäänselvyyksinä?
Muistanko, miten usein Hän on auttanut, tuonut yllättävän ratkaisun ongelmaan, pitänyt niin monin tavoin huolta minusta ja läheisistäni?  

Muistanko – valoisina ja vaikeina aikoina – että Hän on kaikessa mukana? Että Hän suojelee, auttaa ja parantaa.
Autatko Jumala meitä muistamaan sen silloinkin kun on haastava vaihe menossa?
Auttaisitko meitä viljelemään kiitollisuutta sydämessämme. Niin että suhteemme Sinuun vahvistuisi ja ilo ja valo lisääntyisi elämäässämme ja ympärillämme. 🙂

Joskus Jumalan huolenpito voi olla salattua. Viime aikoina olen miettinyt polkupyöräilyyni liittyviä haasteita: vanhan pyöräni kumin puhkeamista; ketjun jatkuvaa irtoamista ja pyörähuoltajan toteamusta ettei ketjua voi lyhentää eikä uutta ketjua laittaa kun rattaat ovat niin kuluneet. Miniältä saadun vanhan pyörän lukon jumittumista. Kirpparista ostetun pyörän (jossa ei ole kiinteää lukkoa) vaijerilukon jumittumista.

Pyöräily on ekologista ja ekonomista ja hyvää liikuntaa. Pyöräillessä saa nauttia raittiista ilmasta ja maisemista. Lisäksi se on mukavaa! Pyörällä liikkumisen keveys tuo minulle valtavan hyvänolontunteen. Parasta ovat tietenkin pitkät alamäet: niissä tuntuu melkein siltä kuin lentäisi.
Näistä kaikista syistä olen halunnut kulkea pyörällä lyhyemmät ja pitemmät matkat aina kun tilanne on sallinut.
Mitä minun nyt pitäisi ajatella näistä kaikista pyöräilyäni rajoittavista hankaluuksista? – Voisiko niistäkin löytää jotain kiittämisen aihetta…?  

Enkeleitä kyydissä? – Mieleen palautuu monia läheltä piti – tilanteita. Montakohan kertaa Jumala on joutunut lähettämään enkeleitään suojelemaan huoletonta menijää? Moneltako kaatumiselta tai törmäykseltä Hän on minut pelastunut?
Muistin ortopedin kommentin heikoista luistani. – Mitä jos lentäisin ojaan ja lonkkaluu murtuisi eikä luiden haurauden vuoksi voitaisikaan laittaa lonkkaan tekoniveltä? Pystyisinkö silloin enää koskaan edes istumaan? Se olisi aika iso juttu.
Olisivatkohan nämä viime viikkojen pyörä
hankaluudet merkkejä siitä, että minun pitäisi pitää taukoa pyöräilystä? Joka tapauksessa ne laittoivat miettimään. Ja päättämään että tästedes ajelen varovaisemmin kuin ennen.

Jumala, auttaisitko minua (meitä jokaista) olemaan kiitollinen kaikesta siitäkin, mitä ei tapahtunut. Kaikesta, mistä olet meitä varjellut. Auta tarttumaan psalmistin lupaukseen:
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. (Ps.121:8)

Evankeliumin samarialainen laittoi minut miettimään sitäkin, että en ole kiittänyt  terveyskeskuslääkäriäni siitä, että hän oli 2 v. sitten skarppina kuulolla kun laittaessaan lähetteen keuhkoröntgeniin totesin ohimennen: sittenhän varmaan näkyy samalla, onko kylkiluu luutunut paikoilleen. – Kuinka niin, hän kysyi. No kun se on murtunut 3 kertaa vuoden sisällä, kääntäessäni kylkeä rantakalliolla ja lattialla jumpatessa. Lääkäri mittasi pituuteni ja totesi että siitä oli häipynyt 4,5 cm. – Luuntiheysmittauksen ansiosta ymmärsin lisätä ravintooni tiettyjä ainesosia.
Enkä ole kiittänyt ankaran kritiikin kohteeksi joutunutta ortopedi Antti Heikkilää, jonka luo läheiseni neuvoi minut vuosia sitten kipeän polveni vuoksi ja jolta sain minulle käänteentekevän hyviä ohjeita. Ja joka pari vuotta sitten antoi runsaasti luita vahvistavia ravinto- ja liikuntaneuvoja (joita tosin olen toteuttanut vain siltä osin kuin minusta on tuntunut hyvältä). Kiitollinen olen hänellekin. 

Nouse ja mene – Jeesuksen sanat samarialaiselle ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” laittavat myös miettimään.
Samarialaiselle Jeesus sanoi, että hänen uskonsa oli pelastanut hänet. Hänen uskonsa Jumalaan ja Jumalan Poikaan. Ja Jumalan parantavaan voimaan.
Minäkin päätän uskoa. Terveellisen ravinnon, liikunnan ja lääkkeen lisäksi uskon ja luotan  Jumalan hoitavaan, vahvistavaan ja parantavaan voimaan. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia,  vaan parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan. Joskus ei tarvita kuin Jumalan parantava kosketus, kuten samarialaisen kohdalla. Useimmiten nämä kaikki toimivat yhdessä.

Luojan käsiin – Jännityksellä odotan marraskuista luuntiheyden uusintamittausta. Mitä jos luut olisivatkin ihan ok silloin?  Päätän uskoa että ovat. Teen sen minkä voin asian eteen ja jätän loput Jumalalle, Päätän uskoa että Hän hoitaa loput.
Mitä jos Kristus jonain päivänä sanoisi: “Nouse pyöränsatulaan ja mene pyöräilemään. Uskosi on sinut parantanut.” – Se olisi aikamoisen ihanaa! Se olisi superkiitoksen paikka!
Jos luut ovat vahvistuneet, haluan juhlia asiaa läheisten ja ystävien kanssa. Jos eivät ole… koetan parhaani mukaan keksiä jotain, mistä syystä olla siitäkin kiitollinen… 😉

Muut tekstit: Ps. 65: 2-6, 9, Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 38: 16-20 ja Ef. 5: 15-20.

Ps. Kirjoitettuani yllä olevan luin uutisen, jonka otsikkona oli: Jalankulkijat ja pyöräilijät toikkaroivat omissa maailmoissaan liikenteessä. (https://yle.fi/uutiset/3-10966168)
Kännykkään keskittyminen ja korvakuulokkeet haittaavat havainnoimasta muuta liikennettä. Pelastuslaitoksen vuoromestari kertoi pari esimerkkiä.
”Pari viikkoa sitten olimme tulossa takaisin sammutuskeikalta, kun pyöräilijä ajoi luontopolulta suoraan paloauton eteen autotielle. Siinä ei ollut mitään suojatietä.”
Toisessa tapauksessa lasta kantanut nainen lähti täysin yllättäen ylittämään tietä paloauton edestä. Molemmissa tapauksissa säilyttiin vahingoilta vain hätäjarrutuksen ansiosta. Kummassakaan tapauksessa paloauto ei ollut hälytysajossa.

Kannattaa olla skarppina liikenteessä, itsen ja toisten takia.
(Saa nähdä, kielletäänkö jossain vaiheessa kännykän käyttö muiltakin liikenteessä liikkujilta kuin autoilijoilta.)

Lähimmäiset

10.9.2019. 

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.” (Luuk. 10: 25-37)

Hyviksiä vai pahiksia? – Jeesus ei antanut mukavia vertauksia kuulijoilleen. Tälläkin vertauksella hän haastoi lainopettajan ajattelemaan laajemmin, tavalla, jota tämä ei osannut odottaa.
Pahikset ryöstävät matkamiehen ja pahoinpitelevät hänet. Mies jää makaamaan tielle vertavuotavana. Mitä tekee paikalle osunut pappi? Kävelee ohi. Samoin temppelipalvelijoiden sukua oleva leeviläinen.

Laupias samarialainen sen sijaan pysähtyy uhrin luo. Hän jättää omat menonsa sikseen, pysähtyy sitomaan maassa makaavan haavat, vie majataloon ja jää sinne hoitamaan pahoinpideltyä miestä. Ja seuraavana päivänä pyytää majatalon isäntää jatkamaan tämän hoitamista.
Miksi Jeesus laittoi samarialaisen hyviksen rooliin? Olisihan vertaus toiminut niinkin, että hyvis olisi löytynyt omien (juutalaisten) joukosta. Jollei vertauksen auttaja olisi ollut samarialainen, olisi opetus ollut että rakkautta on auttaa hädässä olevaa. Ja lähimmäisesi on se, joka tarvitsee apuasi.

Outo roolijakoVoiko sanoa, että Jeesus laittoi omat maanmiehensä – pappi ja leeviläinen mukaan luettuina – pahiksiksi?  Eiväthän pappi ja leeviläinen suoranaisesti tehneet mitään pahaa, kävelivät vain ohi auttamatta…
Mutta kun he eivät olleetkaan uskonnolliselta kantilta ’tavallisia tallaajia’, vaan nimenomaan näiden kahden olisi olettanut parhaiten tuntevan Jumalan lait ja toimivan niiden mukaan. Kehotus rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään kuuluu laeista tärkeimpään, nk. Rakkauden kaksoiskäskyyn.

Entä samarialainen hyviksen roolissa? Asia korostuu vielä, kun hän on nimenomaan se auttaja. Uhrista ei tiedetä, mutta se joka rakasti lähimmäistä, oli muukalainen. Juutalaiset halveksivat samarialaisia, varmaan myös tuo Jeesusta tentannut lainopettaja.

Muukalainen toimi siinä kun omat maanmiehet kulkivat ohi. – Mielenkiintoista minusta on että näin on tapahtunut viime vuosina meidän maassamme tositilanteissa, joissa maahanmuuttaja on jopa vaarantanut oman henkensä auttaakseen hyökkäyksen kohteeksi joutuneita. Nämä ’samarialaiset’ ovat jälkeenpäin todenneet, että heistä oli itsestään selvää mennä apuun ja he toimivat miettimättä tilanteen vaarallisuutta.

 

Kuka on lähimmäiseni? – Halusiko Jeesus osoittaa, että lähimmäisiämme eivät ole ainoastaan ne, jotka kategorisoimme ‘omien joukkoon’ kuuluviksi? Sellaisiksi jotka uskovat, ajattelevat ja toimivat samalla tavalla kuin me. Sellaisiksi, jotka kuuluvat samaan (uskonnolliseen, poliittiseen tms.) ryhmään, kansallisuuteen tai kulttuuriin johon itse kuulumme. 
Vaan että lähimmäisemme on se, jonka me kohtaamme millaisessa tilanteessa vain, vaikka kuinka yllättäen.


Ystäväkirje – Sain viime viikolla kontemplatiivisen rukouksen ystävien jäsenkirjeen. Siinä oli kuva sateenvarjosta, jonka logo oli unkarista saksaksi käännettynä: ”Mit Jesus einfach für andere da sein” (olla Jeesuksen kanssa yksinkertaisesti läsnä toisia varten).
Ja jälkitekstissä todettiin että siinä on kiteytettynä 3 kontemplatiivisen tien perustavanlaatuista asennetta: Yksinkertaisuus, Läsnäolo ja Suhde.
Ystävänkirjeessä ei ollut näistä enempää, mutta tuo laittoi minut pohdiskelemaan niitä lähimmäisteeman kannalta.

Yksinkertaisesti – Miten usein monimutkaistankaan asioita suhteissani lähimmäisiin? Voi, niin usein.
Miten usein olenkaan turhaan huolissani sen sijaan että luottaisin? Oi, se on minulle jatkuva harjoittelun paikka.

Läsnäoloa parhaimmillaan se merkitsee minulle kohtaamista, jossa kukin voi olla aidosti oma itsensä. Läsnäoloa, toisen kuuntelemista keskeyttämättä, toisen arvostamista. Tärkeintä ei aina olekaan se, että saan kerrottua toiselle omia ajatuksiani. Vaan yhtä tärkeää se, että voin kiinnostuneena kuunnella mitä toisella on sydämellään ja koetan ymmärtää, miksi toinen ajattelee tai kokee juuri noin. Olla läsnä toiselle. Valon pilkahduksia yhdessä etsien.

Suhteessa – Ajattelen, että suhteemme Jumalaan heijastuu myös suhteeseemme lähimmäisiimme. Kun etsiytyy Jumalan läheisyyteen, Hänen kanssaan olemiseen, saa voimia olla ja rakastaa lähimmäisiään – myös silloin kun on haasteellista ja vaikeaa.
Hän on Rakkaudenlähde ja Voimanlähde. Ehtymätön. Sen kun aina muistaisi…

Rakas Jumala, vedä meitä lähellesi, varsinkin niinä hetkinä jolloin emme itse huomaa kääntyä puoleesi. Kuten tämänaamuisessa Päivän Sanassakin rohkaiset:
”Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi – minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.” (Jes.41:10)

Kristus, anna Rakkautesi, Viisautesi ja Myötätuntosi virrata kaikissa ihmissuhteissamme, kaikissa kohtaamisissa. Anna Pyhän Henkesi vaikuttaa sydämissämme. Vahvista meitä suhtautumaan ja toimimaan rakkaudellisesti lähimmäisiämme kohtaan. Olivatpa sitten ’omia’ tai muukalaisia. Kiitos Sinulle, Opettajamme. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Miika 6: 6-8 ja 1. Joh. 4: 7-12.