Kirjoittajan arkistot: veronica

Yhteyttä

7.5.2018  

Miten taivaallisia päiviä on saatu kokea! Aurinkoa ja lämpöä, kesän esimakua! 🙂
Eilen rapsuttelin kasvulavojen reunoilta sammalta ja kitkin niistä rikkaruohoja. Pienistä voikukan ja vuohenputken lehdistä syntyi pihatöiden väliin nopea ja helppo lounassalaatti, lisukkeiksi mitä ruokakaapeista löytyi: oliiveja, paprikaa, punasipulia, kurpitsansiemeniä, mustapippuria, kylmäpuristettua oliiviöljyä ja loraus omenaviinietikkaa. Nam!

Voikukka & vuohenputki – ilmaista ihanuutta! – Nyt kannattaa kerätä voikukanlehtiä (sis. mm.  C- ja A-vitamiineja, kalsiumia ja rautaa ja vähemmän nitraatteja kuin viljellyt salaatit) sekä mm. C-vit. ja rautaa sisältäviä vuohenputken versoja (paikoilta, joiden puhtauteen autotien läheisyys tai bensaruoholeikkuri ei ole päässyt vaikuttamaan).
Antavat maukkaan ravintolisän kaikkeen ruoanlaittoon (salaatit, smoothiet, keitot, paistokset, leivonnaiset jne.) – Terveellistä ravintoa ja elämänvoimaa saatavilla, ja ihan ilmaiseksi!
Kuten sekin, mistä Jeesus alla puhuu… 🙂

Jumalan kirkkaus – Jeesus rukoili ja sanoi:
”Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.”   (
Joh. 17: 18-23)

Yhtä olemisesta – Viime viikolla tuli tunne, että haluan laittaa Kristus – Valo -sivustolleni jotain taustastani. Kirjoitin, kuinka 90-luvun alussa luin (ruotsal. new age-lehdestä) erään henkisen open haastattelun. Ja että hän sanoi haastattelussa jotain, jonka vuoksi halusin hänet tavata.
Mikä sitten oli tuo lause, jonka hän haastattelussa sanoi? Hän sanoi, että me kaikki olemme yhtä.
V. 2000 olin lopulta hänen kurssillaan Saksassa. Kurssilla oli 100 osallistujaa, joista valtaosa halusi kysellä häneltä jotain. Koska en päässyt jututtamaan häntä, piti mennä 2. kurssille USA:an. Sovin haastattelun hänen kanssaan varmistaakseni että pääsen keskustelemaan hänen kanssaan; niin tärkeä tuo asia oli minulle.
Runsaan
tunnin ajan sain kysellä häneltä mitä halusin. Mutta en saanut häneltä tuohon yhtä olemiseen sellaista vastausta, joka olisi resonoinut sisälläni: tässä se oli, tätä sieluni etsi. – Tunsin, että jotain tärkeää jäi puuttumaan.

Ykseys oli ollut etsintäni pohjavireenä koko 90-luvun; sellaisena johon en ollut löytänyt itseäni tyydyttävää vastausta mistään new age opeista. Vasta luettuani Johanneksen evankeliumista, mitä Jeesus sanoi ykseydestä, tunsin: tässä se oli.
Ilahduin aika lailla huomatessani (pari päivää myöhemmin, kun nuo menneet etsintävaiheet olivat nousseet mieleeni) että en
si pyhän evankeliumitekstinä on juuri tuo kohta, jossa Jeesus puhuu yhtä olemisesta! Sattumaa tai johdatusta, joka tapauksessa kivalta tuntui ajoitus.  🙂

Kaikki yhtä – Jeesus rukoili, että olisimme kaikki yhtä. Niin kuin hän on Jumalassa ja Jumala hänessä. Kun ekan kerran luin tuon rukouksen Raamatusta (joskus 13-14v. sitten) tiesin, että tässä, vihdoinkin – monen mutkan ja matkan jälkeen – oli se, mitä olin etsinyt!
Uskon, että jossain syvällä sisimmässämme on kohta, jossa jokainen meistä voi aavistaa/tunnistaa/kokea, että Jeesuksen sanat ovat totta: että olemme yhtä. Jos vain virittäydymme ‘tunnistelemaan’.

Jeesus rukoili keskinäistä ykseyttä opetuslapsilleen, jotka olivat kulkeneet ja eläneet hänen kanssaan tiiviisti 3 v:n ajan, kuunnelleet hänen opetuksiaan. Heillä oli ollut elävä Jumalan Rakkauden ilmentymä vierellään koko tuon ajan. He eivät kuitenkaan olleet vielä löytäneet sellaista keskinäistä yhteyttä, jota Jeesus heille jäähyväisrukouksessaan rukoili.
Mutta kun he saivat sen, minkä Jeesus lupasi heille – Pyhän Hengen taivaasta – heillä oli vahva yhteys niin keskenään kuin Jumalan kanssa.

Jeesuksen rukous oli, että voisimme tajuta ja kokea, että jokainen lähimmäinen on sisaremme tai veljemme. – Siinäpä onkin vaikea oppiläksy! Paljonko olemme oppineet kuluneiden 2000 v:n aikana? Jos yleiseen elämän- ja maailmanmenoon katsoo, melko heikolta näyttää.
Mutta kun lukee tai kuulee yhteisöistä, järjestöistä tai yksityisistä ihmisistä, jotka toimivat kärsivien ja vaikeissa tilanteissa elävien ihmisten auttamiseksi, jopa välittämättä siitä, että oma henki on vaarassa
(esim. Syyrian sodan keskellä), on taustalla varmasti vahva tuntemus siitä, että jokainen ihminen on yhtä arvokas ja kallisarvoinen.
Oppisimmepa elämään tuota yhteyttä todeksi ihan tavallisessa, jokapäiväisessä elämässämme…

Yhteyden löytyminen – Itselleni ainakin yhtä olennainen kuin ihmisten välisen yhteyden löytyminen on Jeesuksen rukoukseen sisältyvä ykseys taivaallisen Isän kanssa. – Jälkimmäinen taitaakin johtaa edelliseen.
Sillä eikö silloin, kun sydän kehottaa huomioimaan lähimmäisen tarpeita vähintäänkin samassa määrin kuin omia,
tai kun tunnetaan myötätuntoa kärsiviä kohtaan ja kun sydän kehottaa ojentamaan auttavan käden ja antamaan omastaan tarvitsevalle… – eikö siinä ole jo jotain tuosta ykseydestä?
Monet ovat kokeneet, kuinka Kristus on silloin läsnä, mukana siinä. Ja koska Hän on Isässä ja Isä Hänessä, siinä on mukana myös tämän ykseyden ulottuvuus.

Matka yhteyteen Jumalan kanssa – perimmäinen päämäärämme – ei ole itsekäs polku. Se on rakkauden ja myötätunnon polku.
Kyllähän erilaisten meditaatioiden kautta voi saavuttaa kokemuksia taivaallisesta kirkkaudesta ja ykseydestä kaiken ja kaikkien kanssa, mutta jos pyrkimyksenä on vain oma henkinen/hengellinen kasvu ja/tai oma valaistuminen (kuten yksilökeskeistä kehitystä korostavissa uushenkisissä opetuksissa ja harjoitteissa), jää olennainen puolikas puuttumaan: kanssakulkijat.  

Kristuksen osoittama tie vie yhteyteen. Yhteyteen sekä Jumalan että toisten kanssa. Siksi kristillinen mietiskelykin perustuu aina yhteyden etsimiseen; etsitään yhteyttä Jumalan kanssa.
Tuota ykseyttä/yhteyttä Jeesus demonstroi omalla elämällään sekä olemalla jatkuvasti yhteydessä Isäänsä että ottamalla huomioon ympärillään olevien tarpeet.

Todellinen Valkeus – Kun fokusoi mielensä ja katseensa Häneen, joka on Todellinen Valo, antaa samalla Hänelle mahdollisuuden valaista omaa mieltä, sydäntä ja olemusta, niin mietiskellessä kuin toiminnassa.
Kristus sanoo: “Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.

Jumalan rakkauden ilmentymää – Jeesus sanoi, että Jumala oli antanut kirkkautensa hänelle, ja että hän antoi tämän kirkkauden opetuslapsilleen, jotta nämä olisivat yhtä keskenään.
“Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.”

Kristus, antaisitko meillekin kirkkautesi… niin että voisimme olla yhtä keskenämme, ja yhtä Sinussa. Niin että nuo eivät vain jäisi kauniiksi sanoiksi ja idealistiksiksi, kaukaisiksi käsitteiksi. Vaan että tämä näkyisi elämässämme, pienesti ja vähitellen laajemminkin… kasvaisi kattamaan kaikkien maiden ja maanosien alkuperäiset ja uudisasukkaat, kaikenkokoiset ja -väriset… kaikenlaisissa olosuhteissa elävät… ihan todesti, käytäntöön asti.

Taivaallinen Isämme, olet tarkoittanut meidät yhteyteen, elämään ja kokemaan ykseyttä Sinun ja toistemme kanssa. Näet kuinka kovasti tarvitsemme Sinun apuasi ja vaikutustasi, tässäkin asiassa. Kiitos että kuulet Poikasi rukouksen, ja myös meidän rukouksemme! Kiitos Rakkaudestasi. Ja siitä, että Sinulle kaikki on mahdollista. 🙂 

Alla olevasta laulusta tulee mieleen, kuinka jokin sana voidaan ottaa ihan toisenlaiseen käyttöön kuin mitä se aiemmin on kuvastanut.
Raamatussa sateenkaari kuvaa yhteyttä ja liittoa Jumalan kanssa. Sellaisena haluan tuota sanaa edelleen ajatella, vaikka sille onkin nykyään annettu erilainen merkitys.   

Make Us One – Cindy Morgan

(Aika hankala suomennettava, varsinkin alku, mutta tässä sinnepäin:)

“Maailman lapset, vihamielisyyden ympäröimät
kädet ojentuvat kuun loisteessa
Herra tee meidät yhdeksi
kuulemme virran kohisevan yön pimeydessä
tule, ohjaa väsyneitä, Herra yhdistä meidät
lapset iloitkaa, tulkaa äänen luo
murtuneita parantavaan enkelten lauluun
sateen aikakausi, voittamattomat taistelut
johdata lähteelle, pese ja tee meidät yhdeksi
iloitkaa kaikki sydämet, yhdessä ääneni kanssa
tee meidät sateenkaareksi, Herra tee meidät yhdeksi
Valo taivaalla, elämämme Henki
yhdistä sateenkaari, Herra tee meistä yhtä”

Muut tekstit: Ps. 27: 1-3, 7, Sak. 14: 7-9 ja Ef. 1: 16-23.

Ovi avoinna

  

 

30.4.2018    –  Etsikää, niin te löydätte – Jeesus sanoo:
    ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
    Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”  (Luuk. 11: 5-13)

Kolkuttakaa niin teille avataan Kuvittelen tuota tilannetta: joku kolkuttelee ovea keskellä yötä. Siinä nukutaan pienessä huoneessa koko perhe, vanhemmat ja lapset kylki kyljessä vällyihin kääriytyneinä, niin että pysytään lämpiminä. Ei ole keskuslämmitystä eikä lasia ikkuna-aukossa.
Joku kolkuttelee oveen keskellä yötä. Jos perheenisä siitä nousee ylös, kylmä pääsee vällyihin. Nekin jotka eivät ole kolkutteluun havahtuneet, heräävät. Pikkulapset alkavat ehkä itkeä. Ja takaisin palatessa hänen viilentynyt kroppansa ei olekaan perheelle patteri vaan jättimäinen kylmäkalle. – Hankala tilanne! Mutta halu auttaa ystävää voittaa.

Pyytäkää, niin teille annetaan – Kuvittelen tilannetta kolkuttajan kannalta. Jos hän itse palaisi nälkäisenä matkalta eikä kotona olisi syötävää, hän tuskin lähtisi naapuria sen vuoksi herättämään. Menisi vatsa kurnien nukkumaan ajatellen, että syön sitten huomenna.
Mutta kun nälkäinen ystävä tuli hänen luokseen, ei hän halua sanoa tälle että aamulla sitten saat syötävää. Kiusallista herättää naapuri keskellä yötä, mutta halu ruokkia nälkäinen matkamies voittaa. Naapuri antaa leivät ja ystävä tulee ravituksi.

Jeesus ei tuo vertauksessaan vain hyvän ystävän ominaisuuksia: epäitsekkyyttä ja auttamishalua. Hän tuo sen kautta (kuten koko elämänsäkin kautta) Jumalasta etäälle ajautuneille ilmi taivaallisen totuuden: tällainen Jumala on; Ystävä, joka haluaa auttaa ja antaa, mitä toinen tarvitsee. 
Ja sen, kuinka Jumala on myös rakastava Taivaallinen Isä, joka haluaa täyttää lastensa tarpeet. 

Jos Jumala on sellainen, miksi se ei sitten näy tässä maailmassamme? Miksi niin monet nääntyvät ruoan tai veden puutteeseen, elävät kodittomina, sotien ja kärsimysten keskellä tai niitä pakoon lähteneinä? Tätä monet pohtivat.
Ehkä tulisi ennemmin kysyä, mitkä tekijät ovat nämä asiat saaneet aikaan? Eivätkö nuo (ja lukemattomat muut ongelmat, joiden kanssa tässä maailmassa kamppaillaan) ole seurausta siitä, ettemme vielä(kään) ole oppineet Jeesuksen opetuksista – olemaan epäitsekkäitä ja auttavia ystäviä lähimmäisillemme?  

Jumalan hyvän tahdon ja rakkauden osoitusta on myös se, että Hän haluaa antaa vielä enemmänkin kuin leivän ja suojan: Hän haluaa antaa Pyhän Hengen taivaasta! Niille, jotka sitä pyytävät, Jeesus lisää.
On kuin Jeesus olisi koodannut ennalta opetuslasten mieliin tämän: sitten kun olen lähtenyt, muistakaa odottaa parasta, pyytäkää ja odottakaa parasta. – Ja niinhän he tekivät. Ja saivat mitä oli luvattu.

Etsijä löytää, sanoi Jeesus. Tärkeää on etsiä ja kolkutella, kunnes löytää ja saa sen mitä sielu syvimmiltään kaipaa. Joskus ei edes tiedä, mitä on etsimässä. Sisällä on vain tunne että on jotain, mitä en ole vielä löytänyt.
Näin on ollut omalla kohdallani. Monet kerrat luulin jo löytäneeni sen, mitä etsin. Mutta aina jossain vaiheessa tuli tunne, että on vielä jotain muuta… jotain mitä en ole vielä löytänyt… jotain mikä odottaa…

Osa matkasta – Päivitin viime viikolla Kristus – Valo -sivustoa, jonka otin käyttöön 2,5 v. sitten ollessani menossa ystävieni kanssa new age -messuille tapaamaan sinne tulevia etsijöitä, keskustelemaan ja rukoilemaan halukkaiden puolesta. (Meillä olikin monia ihania ja koskettavia kohtaamisia.) Sivusto on ollut lepotilassa, mutta nyt tuli sellainen olo, että haluan kertoa sivuilla etsinnästäni: ensin taustastani ja myöhemmin jotain siitä, mitä olen löytänyt.

Jatkumoa – Usein tuntuu siltä että ‘sattumat’ vievät meitä erilaisten asioiden äärelle. Ainakin itse olen monesti näin ajatellut. Yleensä kun näkee vain sen osan matkasta, sen missä juuri parhaillaan on menossa. Mutta jälkeenpäin voi nähdä menneissä asioista ja tapahtumaketjuissa johdonmukaisen jatkumon. Sellaisen, jota ei todellakaan itse olisi osannut suunnitella.
Siitä tulee sellainen olo että niin, on Joku, joka vie eteenpäin, johdattaa etsijää, pitää huolta, tietää suunnan, vaikkei vaeltaja itse sitä mutkaisilta poluiltaan vielä näkisikään.   

Kolkuttelin pitkään monia ovia, niin innokkaasti, etten huomannut että eräs tietty ovi, joka oli jo avattu, oli koko ajan auki… odottamassa.
Vaikka vihdoin astuin siitä, etsintä ei loppunut. Mutta huomasin että se muuttui erilaiseksi. Tiesin, ettei minun enää tarvinnut koputella kaikenlaisia ovia ajatellen, että jos vaikka niiden takana olisi jotain parempaa saatavilla. Tiedän nyt myöskin, että tuosta ovesta, joka oli auki, odottamassa, voi astua ilman että tarvitsee ensin itse tehdä jotain itsensä suhteen (niin kuin olin kuvitellut).

Etsintäni ei ole enää sinne tänne haahuilemista. Tiedän ja tunnen sen, esim. tietynlaisesta selittämättömästä ilosta ja rauhasta sisimmässäni. Helposti innostuvaa tyyppiä olen kyllä yhä, viilipyttyä minusta ei varmaan koskaan tule (vaikka se olikin joskus ihanteeni ja tavoitteeni 🙂 ). Mutta tämä useita vuosia jatkunut sisäinen rauha on jotain sellaista, josta tiedän, että olen löytänyt etsimäni. Se on sellaista rauhaa, johon aina voi palata, kun jokin tilanne on sitä heiluttanut. Se on rauhaa, josta ammentaa voimaa ja jaksamista. Yhteyttä, josta on löydettävissä ja saatavilla kaikkein tärkein. 

Etsimiseni jatkuu… – nyt kaipuuna yhä syvempään Yhteyteen, yhä läheisempään tuntemiseen ja suhteeseen Häneen, joka on kaiken Lähde ja joka kutsuu itseään Ystäväksemme.
Tätä voisi kutsua vaikka matkaamiseksi. Kohtaamismatkaksi, niin sisimpään kuin ulkomaailmaan. Yhdessä Hänen kanssaan.    

Muut tekstit: Ps. 40: 2-6, 2. Moos. 17: 8-13 ja Jaak. 5: 13-16.  

I Know Who Holds Tomorrow – The Isaacs

“Elän päivä kerrallaan
en auringonpaisteesta
sillä taivas voi muuttua harmaaksi
en murehdi tulevaisuudesta
sillä tiedän mitä Jeesus sanoi
ja tänään kuljen Hänen vierellään
sillä Hän tietää mitä on edessä
huomispäivän asioista
en tunnu ymmärtäväni paljoakaan
mutta tiedän kenen käsissä ne ovat
ja tiedän kuka pitää kädestäni
joka askel tuntuu kirkkaammalta
kultaisia askelmia noustessa
jokainen taakka keventyy
joka pilvenreuna on hopeanhohtoinen
siellä aurinko paistaa ikuisesti
kyynelet eivät sumenna katsetta
sateenkaaren päässä
missä vuoret koskettavat taivasta”

Rakkaudessa pysyminen

23.4.2018 – Valoa Armenian Lasten ja Nuorten Tuki ry:n järjestämässä Valon tuoksu -seminaariviikonlopussa:

  

  

        

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”    (
Joh. 15: 10-17) 

Täydellinen ilo  – Jeesus ei saarnannut teoreettisia prinsiippejä. Hän puhui siitä, mikä oli hänelle todellista. Hän eli Jumalan rakkautta todeksi. Hän pysyi Isän rakkaudessa ja noudatti Hänen käskyjään, joista hän nostaa kakkossijalle käskyn: “rakastakaa toisianne”.

Jeesus valitsi jatkuvasti ja loppuun saakka – pysyä taivaallisen Isänsä rakkaudessa. Ja takuulla tiesi, kuinka vaikeaa, välillä mahdotontakin, se on meille tavallisille ihmisille.
Kyse kun ei ole tunnetilasta. Tunteita on vaikea ohjailla ja pitää aisoissa, niitä ei voi käskeä. Ne tulevat yllättäen ja menevät menojaan. Jeesuksen tarkoittama rakkaus pitää valita, elämäntavaksi, johon aina tulisi palata, kun on siitä liukunut jonnekin muualle.

Rakkaudessa pysyminen – Miten luonnolliselta ja helpolta tuntuukaan pysyä rakkauden tilassa ollessa jonkun mieluisan äärellä (hiljaisuuden, rukouksen, kirjan, musiikin, luonnon, rakkaiden ja ystävien (varsinkin kun kaikki on kaunista ja kitkatonta). Tai kun kaikki elämässä ylipäätään on hyvin.
Mutta annas kun jokin sattuu, loukkaa, tuo pettymyksen, surun, pelon tai jonkin muun ei-toivotun reaktion… – mihin ihmeeseen se rakkaus haihtuikaan? Vai haihtuiko? Oliko ehkä niin, että itse hypähdin pois rakkaudesta? Mitä jos rakkaus jäikin odottamaan, että palaan takaisin, siihen rakkauden tilaan, jossa haluaisin aina olla ja elää. 

Rakkaudessa lähteminen – Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä”, sinä sanoit, Jeesus.
Mitä käsket meidän tehdä? “Minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.”
Aloin miettiä tuota pysyvää hedelmää. Kyllähän Raamatussa puhutaan siitä useammassakin kohdassa. En kuitenkaan lähtenyt niitä kohtia etsimään, koska tuli mieleeni yksi asia, joka on pysynyt – aina meidän aikoihimme asti: usko Häneen, joka lähetti opetuslapsensa liikkeelle.
Se on liike, joka ei näytä pysähtymisen merkkejä, päinvastoin.
Monenko ihmisen arvioidaan kääntyvän Kristuksen seuraajiksi päivittäin? Arvioiden mukaan lukumäärä on Ihan käsittämättömän suuri (en koskaan muista kuinka monta nollaa tarvitaan ensimmäisen numeron perään).
Sen vuoksi, että moni on lähtenyt liikkeelle, Hänen Rakkautensa liikuttamana.

Pysyvä hedelmäJeesus ei lähettänyt opetuslapsiaan perustamaan protestanttista, katolista, ortodoksista, helluntailais-, vapaa-, baptisti- metodisti- tai mitään muutakaan kirkkokuntaa. (Ne kaikki ovat kuten tiedämme ihmisten luomia.)
Jeesus, juutalaiseksi syntynyt, päivitti oman kansansa uskontotraditioita uuteen, rakkaudentäyteiseen muotoon. Hänellä oli tietyt ydinkohdat, jotka hän halusi ihmisten tiedostavan. Ehkä tärkeimpinä se, että hän oli tullut vapahtamaan maailman sekä opettamaan  lähimmäisenrakkauden merkitystä.
Roomalaiset ym:t kristityiksi kääntyneet jatkoivat siitä sitten, kehitellen  omien näkemystensä mukaisia oppirakennelmia ja -käytäntöjä. – Varmaan useimmat kirkkokunnat yhä arvelevat, että juuri heillä on juuri ne oikeat teologiset näkemykset ja  uskonharjoittamisen muodot.

Itse olen luterilaisena löytänyt paljon hyvää myös katolisuudesta ja ortodoksisuudesta sekä myös karismaattisista suuntauksista, niin erilaisia kuin nämä ovatkin keskenään.
Minusta tuntuu hyvältä kun tapaa henkilöitä, jotka eivät koe erilaisten kristillisten näkemysten ja toimintamuotojen eroja uhkana, vaan näkevät ne toisiaan täydentävinä osina suurempaa  kokonaisuutta.

Mitäköhän Jeesus Sinä mahdat tuumia kaikesta tästä kirkko- ja seurakuntien moninaisuudesta? Näetkö sen sinä pysyvänä hedelmänä, jota lähetit opetuslapsesi tekemään?  Ajatteletko, että hedelmien koostumus-, väri-, muoto- ja makuerot ovat loppujen lopuksi aika luonnollisia, kun me ihmisetkin olemme niin erilaisia ajatustapojemme, tarpeittemme, odotustemme ja kaipuidemme suhteen?
Ovatko nämä erilaiset muodot mielestäsi syntyneet sen vuoksi, että mahdollisimman moni voisi löytää sellaisen yhteisön, jossa tuntisi olonsa kotoisaksi?
Ajatteletko, että kaikilla kristillisillä suuntauksilla, jotka tuovat ihmisiä Sinun ja rakkautesi  tuntemiseen, on oma, tärkeä merkityksensä ja tehtävänsä?  – Näin vähän arvelen.    

Rakkauden tuntemista – Mestarinsa tavoin evankelista Johannes ei hänkään teoretisoinut rakkautta. Hän kirjoitti siitä, minkä oli kokenut todeksi. Vankkumattoman varmana siitä, kuinka hän oli rakastettu, hän kirjoittaa itsestään opetuslapsena “jota Jeesus rakasti”.  (Joh.13:23, Joh.19:26, Joh.21:7, Joh. 21:20)
Jeesus tuli ihmiskunnan pariin demonstroimaan Jumalan Rakkautta omalla elämällään. Johannes tunsi tämän sydämessään ja hakeutui Jeesuksen lähelle. Viimeisellä ehtoollisella hän nojautui Jeesuksen syliä vasten.
Johannes halusi tuntea Rakkauden.
Läheinen yhteys Jeesukseen vakuutti hänet siitä, että Jumala on Rakkaus.

Johanneksen rakkaus ei ollut itsekästä, sellaista, joka haluaa vain itselleen. Siitä kertoi se, kuinka hän seisoi Jeesuksen äidin vierellä ristin juurella – ja sai tehtäväkseen huolehtia Mariasta, Jeesuksen äidistä.

Rakkaudessa pysymisestä Johannes, rakkauden apostoli, kirjoittaa:
– Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. (Joh. 4:12-13)
– Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään (vanha käännös: hänessä).
Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli. (1. Joh.2,5-6)
– Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. (Joh.4:16)

Rakas Jumala, kiitos että kutsut meitä kaikkia läheisyyteesi, Rakkautesi tuntemiseen. Niin että se heijastuisi omassa elämässämme, suhteissamme läheisiimme ja lähimmäisiimme, siinä mitä teemmekin, minne menemmekin.
Kun luiskahdamme pois Rakkautesi vaikutuspiiristä, vedä meidät takaisin yhteyteesi.
Kiitos Sinulle Kristus. 🙂 

Love Each Other – Graham Kendrick

“Koko huone hiljeni
ja kun vatiin oli laitettu vettä
hän kumartui pesemään heidän jalkojaan
kun se oli tehty hän sanoi:
tätä pyydän teitä tekemään
tämän vuoksi polvistun viereenne
tällaisen haluan kirkkoni olevan
tämän haluan maailman näkevän:
Kuka on se, jota te seuraatte
rakastakaa toisianne
sillä tavoin kuin minä olen rakastanut teitä
kulkekaa yhdessä
tulkoon mitä tuleekin, rakastakaa toisianne
hiljentyköön tämä huone
menkäämme sinne missä hän polvistuu
liittykäämme hänen seuraansa, kun hän palvelee
ja oppikaamme hänen tavoistaan rakastaa”

Muut tekstit: Ps. 98: 2-, Jes. 4: 2-6 ja 1. Joh. 3: 18-24.

Isäni koti

16.4.18. Alkuvuodesta olin ystäväpariskunnan kanssa kuuntelemassa Serafim Seppälän luentoa “Pyhät tilat”. Näimme kuvia vanhoista, armenial. kirkoista, joiden pelkistetyt seinäpinnat tuntuivat hohkaavan – kuvienkin kautta – ikiaikaisia rukouksia. Tauolla ystäväni huomasi pöydällä esitteen “Valon tuoksu” – nimisestä seminaarista. “Tuohan kutsuu jo nimensäkin puolesta”, hän totesi.

Alla olevan bloggauksen kirjoitin viime viikolla mielessäni se, miten ne kodit/talot, joissa olemme asuneet, ovat painaneet meihin jälkensä. Viime viikonlopun “Valon tuoksu” -seminaari tarjosi kuitenkin toisenlaisen näkökulman: Serafim Seppälän verrattomat, kuvien ja huumorin elävöittämät luennot valottivat, millä tavoin kokonaisen kansan kulttuuri ja menneiden sukupolvien kokemukset heijastuvat eivät niinkään yksilöllisessä vaan pikemminkin yhteisöllisessä elämässä.
Vaikka inspiroiduinkin aika lailla, en nyt tätä bloggausta lähde sen pohjalta uusiksi kirjoittamaan. Youtube- videon kuitenkin vaihdoin armenialaiseen, ja sen alle armenial. rukouksen.

 

Tie, totuus ja elämä – Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” (Joh. 14: 1-7)

“Isäni kodissa on monta huonetta” – kohta nousi vahvasti esiin tekstistä. Mieleen tuli se, mitä äitipuoleni kysyi minulta tuonpuoleisista asuinsijoista sairasvuoteellaan, vähän ennen rajan toiselle puolelle siirtymistään. Siitä ajatukseni kulkeutuivat niihin maanpäällisiin huoneisiin, joissa olen tähän mennessä asunut: millaisia asioita olen niissä kokenut, mitä niistä kantanut mukanani tähän päivään saakka…? 

7 taloa Jos tilapäisiä, opiskeluun ja lomiin liittyneitä asumisia ei oteta mukaan, olen asunut seitsemässä talossa. Aloin miettiä niihin liittyviä asioita ja keksin niille nimiä muistojen mukaan.
Ensimmäiset vuoteni asuin vanhempieni ja veljeni kanssa isovanhempieni asunnossa Rautatientorin varrella. – Mietin miten pienestä jotkut asiat saattavatkaan olla joskus kiinni…

Komeljanttari’ – Mummuni isä, kauppias, oli verenperintönä saamiaan liikemiestaitoja hyödyntäen rakennuttanut talon (nk. Lackmanin liiketalon) ja asui siellä perheineen. Muppani, nuori pohjanmaalainen laulunopiskelija, asui talossa alivuokralaisena. Mummu ja muppa kertoivat usein ensikohtaamisestaan kadulla: katolta oli tipahtanut lunta ja mupan kasvoille levisi hymy. Mummuni rakastui hymyyn, ja mieheen. – Mummun isää vävykandidaatin ammatinvalinta ei miellyttänyt; sanoi että “komeljanttaria ei tähän perheeseen oteta”, mutta mummu piti päänsä.
Vävykandi vaihtui – Isovanhemmilleni syntyi 3 poikaa ja viimeisenä äitini. Parikymppisenä äitini seurusteli erään opiskelijanuorukaisen kanssa. Kerran tuo kovasti rakastunut nuorimies halusi esitellä nuorikkonsa parhaalle ystävälleen – sillä seurauksella, että jonkin ajan kuluttua vietettiinkin äitini ja tuon parhaan ystävän häitä…
En tiedä missä vanhempani ensin asuivat, mutta ainakin isoveljeni ja minun synnyttyä asuimme  isovanhempieni huushollissa. – Ainut muisto tuosta talosta on se, kuinka minua yritettiin kaikin mahdollisin keinoin (jopa neulalla pistämällä) pitää hereillä. Kaikki ympärilläni hokivat etten saa nukkua (vaikka nukutti niin kovasti) ja että lääkäri tulee pian. Olin ottanut mummun kaapista pienen purkin, jossa oli niitä pieniä, kauniinvaaleanpunaisia helmiä, joita olin nähnyt mummun laittavan suuhun – ja olin ilmeisesti ehtinyt popsia aika monta digitalista, ennen kuin tilanne huomattiin. – Tuossa talossa elämäni alkoi, ja jatkui… – olkoon vaikka perustalo.

‘Day O’ – Sitten me (isovanhempani ja ydinperheeni) muutimme Meritullinkadulle. Rauhallisen tunnelman ja raskaat huonekalut muistan, ja leveän ikkunalaudan. Sillä istuimme nuoren lastenhoitajan kanssa kuunnellen Harry Belafonten Banana Boat Song -singleä.  Muistan vieläkin ‘Deeeo, de-e-eoo’n ja ‘daylight come and we wanna go home’ sanojen kaiun
(https://www.youtube.com/watch?v=PMigXnXMhQ4). – Hassua, että tuollainen on jäänyt mieleen. Deeo-talosta.

‘Apinalinna – Sitten perheemme muutti ihan omaan kotiin… Apinalinnaan (Tarmo Mannin antama nimi kolmelle teatteri- ja elokuvaväen asuttamalle talolle, jotka hän nimitti ylä-, ala- ja ilotaloksi; me asuimme keskimmäisessä, ilotalossa…). Apinalinna, ilotalo… hmmm… melko kyseenalaisia talonimiä. – Mutta eipä jäänyt lapsenmieleen tuosta talosta mitään kyseenalaista meininkiä; aika tavallisentuntuista elämää taidettiin elää.
Erotalo – Tuosta kodista muutimme toiseen taloon, ratikkapysäkin verran lähemmäs kouluani. Siellä, Tammitiellä, asuessamme syntyi pikkuveljeni – mikä ilonaihe! Mutta  vain vuosi sen jälkeen vanhempani erosivat, ja 4 v. myöhemmin äitini ja isoveljeni kuolivat. Ero- tai surutalo.

Draamatalo – Muutto Tapiolaan isän ja äitipuolen, pikkuveljen ja -siskon kanssa. Äitipuoleni oli monessa suhteessa äitini täysi vastakohta; elämä tuossa asunnossa oli yhtä draamaa… –  draamatalo siis.

Oma koti – Sitten aikuistuminen ja muutto omaan kotiin, kävelymatkan päähän entisestä koulustani (ja tulevasta työpaikastani, vaikken sitä silloin vielä tiennytkään). Huone, makuualkovi & keittokomero tuntuivat taivaallisilta: ah mikä tunne, henki kulki vapaasti. – Vapauden koti!
Nykykoti – Välillä asuminen maalla, isovanhempieni kesäkodissa, kunnes muutto nykyiseen kotiin, jossa miehen, lasten ja hauvelin kanssa on useamman vuosikymmenen ajan tullut koettua kaikenlaisia, enimmäkseen ihania ja valoisia, asioita.

Voi olla mielenkiintoista miettiä mielessään niitä koteja, joissa on asunut, kasvanut ja elänyt. Kaikki ne ja niiden asukkaat ovat vaikuttaneet meihin omalla tavallaan.
Jos on kokenut vaikeita asioita jossain kodissa, voi niitä tarkastella ikään kuin ulkopuolisen silmin, etäämmältä, menemättä tunnetasolla itse tapahtumiin.
Ja jos kipeitä asioita nousee pintaan, voi ne tuoda Vapahtajalle: Hän tietää ne kaikki: surumme, tuskamme – kaikki tunteemme. Voi antaa Hänen hoitaa, lohduttaa, parantaa haavoja, auttaa antamaan anteeksi (niin muille kuin myös itselle).

Mitä olemmekin kokeneet, voimme valita kiitollisuuden. Ja ajatella vaikka: kaikesta huolimatta – olen selvinnyt tähän päivään! Kiitos siitä!
Ja joka päivä voin löytää pieniä ilon ja kiitoksen aiheita.
Voi kiittää Luojaa siitä, että Hän auttaa ja antaa voimia, joka päivä.

Taivaallinen Koti – Ja kun jossain vaiheessa saavumme Isän meille valmistamaan taivaalliseen hengenkotiin, voisi kuvitella että sielu huokaisisi vähän niin kuin Harry Belafonten laulussa: koko yö on raadettu plantaasilla ja aamun sarastaessa päästään vihdoin kotiin lepäämään.
Mutta itse kuvittelen kyllä sen olevan jotain huikean paljon ihmeellisempää kuin pelkkää lepoon pääsyä.
Sillä viimeistään siellä – Kirkkauden kodissa – saamme nähdä Taivaallisen Kirkkauden!
Ja siellä me muutumme täysin! Siellä voimme todeta Paavalin tavoin:
“Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.(1.Kor.13:12) ja:
Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.” (2.Kor.18)

“Tiedätte kyllä tien – Voin hyvin kuvitella sitä haikeutta, jota opetuslapset tunsivat, kun Jeesus sanoi lähtevänsä. 3 vuotta he olivat vaeltaneet Herransa mukana ympäri maata ristiin rastiin, välittämättä siitä, löydettäisiinkö yöksi kattoa pään päälle. Ja nyt Mestari oli jättämässä heidät. Tosin hän lupasi valmistaisi heille sijaa, jonne tulla.

Sija – sanasta tulee mieleen lähinnä leposija. Katsoin engl.kielisiä käännöksiä. Minusta ilmaus “will receive you unto myself” on kaunis. Ja muutoinkin engl.tekstissä Jeesuksen sanat puhuttelevat minua tässä läheisemmin kuin suomennoksessa:
“And if I go and prepare a place for you, I come again, and will receive you unto myself; that where I am, there you may be also.”

Paikka (a place) – toisessa käännöksessä: “My Father’s house has many rooms; if that were not so, would I have told you that I am going there to prepare a place for you? And if I go and prepare a place for you, I will come back and take you to be with me that you also may be where I am.  You know the way to the place where I am going.”  (Joh.14: 2-3)

Yhteyteen – Nuo sanat ‘receive unto myself’  ja ‘to be with me’ kertovat minulle enemmän kuin olemisesta jonkun luona. Ne kertovat erittäin läheisestä yhteydestä.
Paikka, valmistettuna – Tämä sana ‘paikka’ nousi mieleeni viime viikonkin tekstissä. Ja se kuinka tuo sana (samoin kuin ‘huone’ tai ‘talo’) voi tarkoittaa myöskin tilaa, jossa saa olla osallinen Hänen Valostaan, Kirkkaudestaan ja Rakkaudestaan. Yhteydessä Hänen kanssaan.
Vaikka Jeesus puhuukin opetuslapsilleen tuonpuoleisesta paikasta, voimme kohdata Hänet jo täällä maan päällä eläessämme.
Kristus on valmistanut tien tuohon paikkaan. Hän kutsuu, yhteyteensä, meitä kaikkia; Kirkkauden tilaan.

Kristus, Sinä valmistat meille asuinsijan ajan tuolla puolen, ikuisuudessa. Kiitos siitä.
Kiitos myös siitä, että kutsut meitä yhteyteesi myös tässä ajassa, tuntemaan Kirkkauttasi, Rakkauttasi ja Rauhaasi.
Jotta voisimme täällä Maan päällä, missä sitten asummekin, elämmekin, liikummekin, mitä teemmekin… heijastaa Sinun Valoasi.

Sacred Song – Pyhä laulu Geghardin luostarissa (Armeniassa)

Matkustavaisten rukous:

Elämään johdattaja, totuuden polku,
Herramme Jeesus Kristus:
sinä johdit Joosefin Egyptiin,
Israelin kansan Punaisenmeren yli,
Mooseksen Siinain vuorelle,
hänen kansansa lupauksen maahan,
ja sinä kuljit Kleopaan ja muiden kanssa Emmaukseen.

Rukoilen sinua, Herra,
johdata minut ja toverini kulkemaan
edessämme oleva matka rauhassa.
Pelasta meidät näkyviltä turvallisesti päämääräämme.
Sillä sinä olet meidän tiemme,
totuutemme ja elämämme.
Kunnia ja ylistys olkoon sinulle
nyt, aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Hovhannes Garnilainen (k. 1245)
Kirjasta Valon aamu – Armenialaisia rukouksia. (suom. Serafim Seppälä)

Muut tekstit: Ps. 66: 3-9, Ps. 126 5., Moos. 30: 19-20 ja Hepr. 11: 2, 13-19.

Paimenen siunauksia

9.4.2018. Viimeisestä hiihtolenkistä vain pari päivää, niin pyörätietkin olivat sulaneet! – Miten taivaisen ihanalta tuntuikaan ensipyöräily viime viikolla, 1/2 vuoden tauon jälkeen!

 

Edellä kulkija – Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”  (Joh. 10: 1-10)

Paimen ja lampaat – Edellisistä luvuista käy ilmi, että tässä Jeesus liikkui tuossa metropolissa, Jerusalemissa ja sen liepeillä. Juudealaiset fariseukset olivat hänen kimpussaan kuin herhiläiset. Etsivät syitä ja syyttivät Jeesusta milloin mistäkin. Heidän oppineisuutensa teki heidät sokeiksi Jumalan toiminnalle. – Miten erilainen ilmapiiri Juudeassa olikaan kuin Galilean seuduilla, jossa ihmiset suhtautuivat häneen aivan eri tavoin, sydän avoinna.
Olisiko niin, että vielä tänäkin päivänä tilanne olisi tämänkaltainen? Että ihmisillä jotka elävät lähellä luontoa, olisi sydän herkemmin avoinna kuin kaupunkiympäristössä asuvilla?

1950-luvulla eräs luokkatoverini ja hyvä ystäväni, herkkä ja syvällinen, asui Askelassa (nyk. Askisto). Silloin sitä pidettiin maaseutuna, ja ystäväni taisi jollain tapaa hieman häpeillä asuinpaikkaansa, kun kaikki muut luokalla asuivat Hgissä. Minusta oli tosi lapsellista leimata ihmisiä asuinpaikan mukaan. Ja sitä paitsi oikeasti maalla oltiin mielestäni vasta kun jatkettiin Askelan kohdalta Vihdintietä vielä n. 14 km eteenpäin, isovanhempieni kesäpaikkaan (lapsuuteni ja nuoruuteni paratiisiin, jossa vietin viikonloppuja ja lomia niin usein ja paljon kuin mahdollista)…

50- ja 60-luvulla ihannoitiin kaupungissa asumista, myös töiden perässä muutettiin kaupunkeihin. Nykyisin Askisto on kaupunkialuetta. Ja nykyisin monet kaupunkilaiset haluaisivat muuttaa maaseudun rauhaan, missä sielu saisi levätä eri tavalla kuin kaupungin hektisessä ilmapiirissä. On oivallettu että sen, mistä ennen nautittiin vain mökkilomilla, voikin saada itselleen jatkuvaksi elinympäristöksi. Etätyöt ja edullisemmat asunnot tekevät maalle muuton mahdolliseksi yhä useammille. On alettu arvostaa ja etsiä yhä enemmän luonnonläheisyyttä ja rauhaa, paikkaa jossa sielu voi helpommin löytää yhteyden sisimpäänsä.

Soiva paikka Muistan elävästi, miltä tuntui teini-ikäisenä saapua bussilla mummuni ja muppani kesäpaikkaan, jossa he olivat alkaneet asua ympärivuotisesti. Muppa, musiikkimies kun oli, oli muokannut paikan nimen sukunimestään ja Saarijärveen työntyvästä niemestä. Soiniemessä laulettiin ja soitettiin, varsinkin aina kun vietettiin jotain juhlaa. Mutta minussa alkoi sisäisesti soida jo astuessani ulos bussista ja kulkiessani hiekkatietä perille. Niityn tuoksu tulvi sieraimiin, lempeästi tuulessa huojuvat puut tien varrella tuntuivat toivottavan minut tervetulleeksi, raskaina bussiin astuneet jalat tuntuivat saaneen siivet alleen. Kaikki oli siellä hyvää.
Ihan arkinen tekeminen ja oleminen oli minulle siellä kuin juhlaa: uudessa kodissa/perheessä kokemani asiat huuhtoutuivat pois; sieluni virittyi uusiin säveliin. Ilo ja ihmeellinen rauha täyttivät koko olemukseni. Sieltä ammensin voimia taas seuraavaan viikkoon.

Osmo Rauhala on lempinykytaiteilijani. Varsinkin hänen varhaistuotantonsa lumosi. Muistan vieläkin erään hänen 80-90 -luvun taitteen näyttelynsä, jonka kävimme perheen kanssa katsomassa Tampereella. Peuramaalausten lisäksi jokainen maalaus oli kuin oma meditaationsa. Lapsemmekin tuntuivat nauttivan noiden pelkistettyjen, intensiivisten teosten katselemisesta. – Harvoin löydän suhdetta abstraktiin taiteeseen, mutta näissä jokin syvä kosketti. Ne pysäyttivät viipymään äärelleen.
Arvostan Osmo Rauhalaa niin ihmisenä kuin taiteilijana. Hän nousi mieleen maaseudun ja kaupungin kontrasteista. Niitä hän elää omassa elämässään äärilaidasta toiseen: kesäisin  hoitaa lampaitaan (250 lammasta) ja viljelee suvun luomutilaa Nokialla, talvet  maalaa New Yorkin ateljeessaan.
Osmo Rauhala kertoo eräässä haastattelussa, että työtunteja kertyy kuukaudessa n. 600, unta n. 3-4 tuntia per yö. Lisäksi stressi säistä ja työkoneiden kestävyydestä.
“Parhaimmillaan tässä työssä voi kokea sillanpääläisiä vivahduksia, kun tulee väsyneenä lampolasta ja aurinko nousee taivaanrannasta ja luonto tuntuu puhuvan. Sellaista ei voi kokea Manhattanilla. Ne hetket jäävät mieleen ja poikivat sitten jotain talvella. Mutta keskimäärin maanviljelys on dieselin- ja pölynkatkuista, kiireistä ja silti yksitoikkoista työtä, josta on romantiikka kaukana”, toteaa O.R. (Ettei jäisi liian ruusuista kuvaa maaseudun elämästä…)

Paimenvertaus – Tällaisia juttuja tuli mieleen miettiessäni, miksi Jeesus vertasi itseään lammaspaimeneksi.
Jeesuksen vertausten ainekset muodostuivat useimmiten kuulijoiden elinpiiristä tutuista aineksista. Ihan ensimmäisenä käväisi kyllä mielessä, että halusiko Jeesus osoittaa juudealaisille fariseuksille, että kyllä te itse asiassa olette yhtä lailla maaseudun asukkaita kuin galilealaisetkin (lampaiden kasvatus kun oli Juudean seudun elinkeino siinä missä Genesaretin ympärillä asuvilla kalastus). – Ja vaikka asuisittekin temppelikaupungissa taikka sen liepeillä, ei se ole tehnyt teistä ainakaan yhtään parempia ihmisiä…
Toisaalta koko Israelin kansahan oli alunperin esi-isästään Abrahamista lähtien ollut paimentolaiskansaa.

Siunauksia antava Paimen – Jo Vanhassa Testamentissa Jumalaa kuvataan Paimeneksi, Psalmeissa ja muissakin teksteissä.
Esim. “Tämän saa aikaan Jaakobin Väkevä, hän, jonka nimi on Paimen, Israelin Kallio, isäsi Jumala, joka on auttava sinua, Kaikkivaltias, joka siunaa sinua, antaa siunauksia ylhäältä taivaasta ja siunauksia syvyyksistä maan alta, siunauksia kohduille ja rinnoille.”  (1.Moos.49:24)

Turvaan, lepäämään –  “Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.
Minä kaitsen itse lampaitani ja vien itse ne lepäämään — näin sanoo Herra Jumala. Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhautuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. Te, ihmiset, olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat. Minä olen teidän Jumalanne. Näin sanoo Herra Jumala.”  (Hes.34:11-12, 15-16,31

Portti – Jeesuksen vertaus paimenen äänen tunnistamisesta ei auennut kuulijoille. Joten Jeesus vertasi itseään askelta konkreettisemmin: portiksi. Jo sytytti fariseuksilla. Sytytti vihan: mikä tuo luulee olevansa, vertaako itseään Jumalaan? Kiihtyivät siinä määrin että tarttuivat kiviin aikoen kivittää Jeesuksen. Mutta Jeesus lähti pois, rauhalliselle seudulle Jordan-joen toiselle puolelle.

Viime syksynä mennessäni Nuuksioon vaeltamaan poikkesin sille lapsuuden ja nuoruuden  tutulle, rakkaalle hiekkatielle. Kulkuni pysäytti tielle pystytetty tyly, korkea, suljettu rautaportti valvontakameroineen. – Niin, miksi olisinkaan sitä mennyt katsomaan? Eihän se ollut enää se paikka, joka nuorena oli täyttänyt minut elämänilolla aina sinne saapuessani.

Yltäkylläisen elämän lupaa Jeesus niille, jotka kulkevat portista. Mitä tuo portti ja yltäkylläinen elämä mahtavat tarkoittaa? Ajattelen, että se on sellainen tila, jossa kokee olevansa kotonaan; paikka jossa sielu lepää, ja vielä enemmän: alkaa tajuta muutakin kuin oman olemassaolonsa ja omat tarpeensa. Jossa hiljenee ja rauhoittuu, niin että voi alkaa kuunnella Henkeä, kokea Valoa ja Rauhaa. Tila, joka ei ole riippuvainen ympärillä olevasta fyysisestä tilasta. Sellainen sisäinen tila, jossa voisi viipyä iäisyyden. Jossa kaikki haluaminen lakkaa. Yhteys, jossa sielu löytää kaiken mitä sisimmässään kaipaa. Yltäkylläisesti.               

Kristus, auta meitä kuulemaan ja tunnistamaan äänesi. Johdata paikkaan, joissa voimme löytää sen, mitä syvällä sielussamme kaipaamme. Suo tuon tilan täyttyä Rakkaudellasi ja Valollasi ja Rauhallasi. Siinä Sinä hoidat hiertymiämme, haavojamme ja murtumiamme.
Se on paikka, josta me ammennamme iloa ja innostusta ja saamme voimia jaksaa taas eteenpäin. – Kiitos Sinulle johdatuksestasi, hyvä Paimenemme. 🙂

You Make Me Lie Down In Green Pastures – Don Moen

“Sinä viet minut vihreille niityille
eikä minulta puutu mitään
hunajan tavoin Sinun sanasi tyydyttää nälkäni
suot minun ylistää, rakastaa ja palvoa Sinua
Sinä olet Paimenen, Jeesukseni, Herrani”

Muut tekstit: Ps.23, Miika 7: 14-20 ja Hepr. 13: 20-21. 

Rauha, meillekin…?

3.4.2018  Pääsiäisyllätyksiä – Nastakengät olivat jo menossa varastoon ja monotkin, kun pääsiäissunnuntaina oli maa näkyvissä ja lumet sulaneet lammikoiksi. Vaan mikä odottikaan toisena pääsiäispäivänä: maa kietoutui uudelleen valkeaan lumivaippaan, ja tänään aurinko sinitaivaalla kutsuu taas hohtaville hangille.
“Kiva kun pulkkasäät vielä jatkuvat”, totesi tiellä vastaan tullut, lastaan pulkalla vetävä äiti hymyillen.

 

Rauha teille -Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”  (Luuk. 24: 36-49)

“Minä tässä olen” Jeesus, elävänä, luita myöten fyysisesti heidän edessään...!
“Koskettakaa minua.” Hän syö kalaa heidän nähtensä.
Jeesuksella oli täysi työ saada opetuslapset uskomaan, että hän oli siinä todellisena, ylösnousseena; konkreettisena, ei minään kuvajaisena.
Mietin, millä tavoin opetuslapset mahtoivat ymmärtää ylösnousemus-käsitettä. Ja miten tätä ihmeellistä asiaa ylipäätään käsiteltiin ja käsitettiin noina aikoina.
Siinä, että ihmisen sielu ja henki jatkavat olemassaoloaan kuoleman jälkeen, ei varmaan useiden mielestä ole niin kummallista. Pikemminkin se voi tuntua monista luonnollisemmalta ajatukselta kuin ihmisen olemassaolo päättyisi viimeiseen hengenvetoon. Tämän puolesta puhuvat myös ne lukemattomat kokemukset, joita omaisilla on edesmenneistä rakkaistaan. Kokemukset, joissa on voitu aistia, kuinka ohut raja näkyvän ja näkymättömän maailman välillä itse asiassa onkaan.

Liki- ja kaukonäköiset  – Mutta uskoivatko ihmiset, ihan tavallinen kansa, Jeesuksen aikana ruumiin ylösnousemukseen? Kirjanoppineet jakaantuivat tässä eri leireihin: fariseukset uskoivat, saddukeukset eivät. Eräs brittiläinen raamatunopettaja totesi, että asian voi muistaa vaikkapa seuraavalla tavalla: fariseukset olivat onnellisia, koska he saattoivat sanoa “far I see” (näen kauas), kun taas saddukeukset olivat surullisia (=sad), sillä he ajattelivat kaiken päättyvän kuolemaan.
Vaikka elämmekin hyvin materialistis-tieteellistä aikaa, arvelisin että meidän aikanamme – ainakin Euroopan ulkopuolisissa maissa – on enemmän (tässä merkityksessä) ‘fareja’ kuin ‘sadeja’.

Joka tapauksessa, Jeesuksen opetuslapset saivat kokea Jeesuksen ylösnousemuksen mitä konkreettisemmin. Hän ilmestyi heille useamman kerran kuolemansa jälkeen.
Paavali kirjoitti tästä Teofilokselle:
Edellisessä kirjassani, hyvä Teofilos, kerroin kaikesta siitä, mitä Jeesus teki ja mitä hän opetti, alusta alkaen aina siihen päivään saakka, jona hän Pyhän Hengen voimalla antoi valitsemilleen apostoleille käskynsä, ennen kuin hänet otettiin taivaaseen. Heille hän myös monin kiistattomin todistein osoitti kuolemansa jälkeen olevansa elossa. Hän näyttäytyi heille neljänkymmenen päivän aikana useasti ja puhui Jumalan valtakunnasta. (Apt.1:1-3)

TodistajatOsoitettuaan opetuslapsille olevansa elävä ja todellinen, Jeesus sanoi heille: “Te olette tämän todistajat.”
Voi, miten he ikinä voisivat kellekään todistaa siitä, mitä he olivat omin silmin saaneet nähdä? Kuka ikinä voisi uskoa, kun he kertoisivat, että Jeesus oli noussut kuolleista? Varmaan tällaisia ajatuksia pyöri heidän mielessään.

Voima korkeudesta – Opetuslapset olivat iloisia ja innoissaan siitä, että Jeesus oli siinä heidän kanssaan, mutta hämmennys vei heiltä sanat suusta. Jeesus kuitenkin lupasi, että he saisivat Voiman. Voiman, joka antaisi heille sanat, sellaiset, joita kuulijat uskoisivat. Pyhä Henki toimisi heidän kauttaan niin että kuulijat vaikuttuisivat ja vakuuttuisivat.

Voimavaikutus – Mietin, millä tavoin itse koen Voiman vaikutuksen kuunnellessani jonkun julistajan puhetta. Mikä koskettaa, mikä tuo lähemmäs Jumalaa ja Hänen tuntemistaan? Monia julistajia monenlaisissa eri tilaisuuksissa on tullut kuultua viimeisten 14 vuoden aikana. Vaikeaa, jopa mahdotonta olisi löytää jotain yhteistä nimittäjää niille puheille/saarnoille/todistuksille, jotka ovat koskettaneet syvästi. Mutta uskon että niissä, jotka ovat tuntuneet uppoavan jonnekin syvälle sisimpään, on ollut Pyhän Hengen vahva vaikutus mukana.
Jostain puheesta on voinut tulla jokin itselle tärkeä oivallus jostain uskoon olennaisesti liittyvästä käsitteestä. Tai merkittävä uusi näkökulma tai ymmärrys jostain itselle hankalasta tai vaikeasta asiasta, sellaisesta, jota ei ole edes halunnut ajatella. (Minulle Jeesuksen ristinkuolema oli yksi sellainen.)
Tai sitten vain yksi yksittäinen lause, joka yllättäen, varoittamatta, on ‘iskenyt’ suoraan sisuksiin. Taikka tilaan on syntynyt vahva, rakkaudellinen ja kohottava, tajunnanlaajentava ilmapiiri. Syvä kokemus Jumalan Läsnäolosta ja Rakkaudesta.

Rakkauden voimalla – Paatoksellinen, kiihkeän manipuloivana kokemani julistaminen on saanut ottamaan etäisyyttä. Ehkä sellaistakin on joskus tarvittu, ja ehkä joskus vieläkin, tietyissä tilanteissa. Itsessäni sellainen on herättänyt pikemminkin vastustusta kuin synnintuntoa (jos puhuja on sellaiseen pyrkinyt). Ehkä minussa on sen verran kapinahenkeä. Tai sitten vain uskon niin vahvasti Jumalan kaikkivoittavaan Rakkauteen. Ja siihen, että Hän haluaa vetää meidät yhteyteensä nimenomaan Rakkaudellaan, joka saa meidät haluamaan elää Hänen tahtonsa mukaisesti. Sillä tavoin koen että Hän on minut yhteyteensä kutsunut. Rakkauden voimalla.

David Wilkerson ja Nicky Cruz – Mieleen muistuu myös David Wilkerson ja entinen rikollisjengijohtaja Nicky Cruz. Nicky kertoo eräässä dokumentissa ensikohtaamisestaan D.W:n kanssa. Nicky oli uhannut tappaa D.W:n, mikäli tämä ei lopettaisi saarnaamistaan kadulla. D.W. totesi vain rauhallisesti jotenkin tähän tapaan: “Voit hakata minut vaikka 1000 osaan, mutta jokainen osa puhuisi sinulle Jumalan Rakkaudesta sinua kohtaan.”  Silloin jotain Nickyn sydämessä suli. Hän koki hengessään jotain, jonka hän koki hyvin todellisena ja jota hän ei voi kuvata muulla tavoin kuin näin: Jeesus tuli hänen luokseen, otti hänen sydämensä, hoiti sitä Rakkaudellaan ja asetti hellästi takaisin paikalleen.
Tuo kovaksikeitetty jenginjohtaja suli ja hän alkoi todistaa jengiläisille ja muille nuorille Jeesuksen ihmeellisestä, muuntavasta ja vapauttavasta Rakkaudesta. Ja siitä, kuinka Ylösnoussut Kristus elää ja on todellinen.

Ylösnoussut Kristus, on niin monia asioita mitä ihmettelen ja mietin, siitä mitä kaikkea opetit ja teit. Voisitko ilmestyä meillekin, selventää niitä  asioita, jotka meitä eniten askarruttavat ja – kuten sanoit opetuslapsillesi – sanoa:“Tätä minä tarkoitin”.
Avaisitko meidän mielemme ymmärtämään kirjoituksia ja Jumalan ihmeellistä suunnitelmaa? Siinä määrin kuin meidän on hyvä tietää. Ettemme olisi puutteellisten ja joskus harhaan menevien omien aivoitustemme tai uskomustemme taikka tulkintojen varassa.

Varustus korkeudestaKristus, tahdot varmaan että mekin olisimme todistajiasi? Näyttäisitkö missä, milloin ja miten? Kiitos ettei meidän tarvitse yrittää omin voimin. Eihän siitä tulisikaan mitään. Kiitos että varustat meidät siihen, mitä olet meidän varallemme suunnitellut, mitä se sitten kulloinkin on. Anna Pyhän Hengen ohjata meitä toiminnassamme.
Vaikuttaisitko meissä myös niin, että voisimme olla todistajiasi ihan pelkällä olemisellamme, tavalla kohdata kanssakulkijoitamme, siinä miten elämme omaa elämäämme…
Kiitos että autat meitä löytämään tien, jonka olet meille valmistanut. 

Rauhanruhtinas, auttaisitko meitä kaikkia – korkeimpia päättäjiä myöten – löytämään kaikenylittävän Rauhasi sisimmästämme… ja levittämään sitä ympärillemme.
Niin että jokaisesta kodista, perheestä, yhteisöstä, joka läänistä, jokaisesta kansakunnasta ja joka mantereesta voisi tulla Sinun Rauhasi tyyssija . Tulisit meidänkin, kaikkien, keskuuteen ja toivottaisit: “Rauha teille”.

Kiitos Kristus siitä mitä Sinä olet tehnyt, mitä teet ja mitä tulet tekemään. 🙂

Adore Te, o mio Signore – Palvon Sinua Herrani

Mututuntumalla, arvaillen, koetin hieman kääntää laulun sanoja (kun en italiaa ole opiskellut).

“Palvon Sinua Herrani…
Henkäys joka parantaa sydämen…
Palvon Sinua, Elämän Lähde…
tämä henkäys
parantaa sydämen
läsnäolo, joka täyttää hengen…
Palvon Sinua, Elämän Lähde
ikuinen Kolminaisuus
lankean maahan Sinun läsnäolossasi…
maailma palaa jälleen elämään Sinussa”

Muut tekstit: Ps. 116: 1-, Sak. 8: 12-13 ja Ap. t. 13: 23-33.

Tyhjä hauta

26.3.2018   – Kotipihan mustarastaan ensiviserrys viiden aikaan aamulla… – tietää pimeässäkin että valo on tulossa… ja kevät! 🙂

Puutarhahauta (Garden Tomb), Jerusalem

Älkää te pelätkö – Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.  (
Matt. 28: 1-8)

Enkeli, kirkas ja hohtava kuin salamanleimahdus, maan vavahtelu ja järinä… – ja vartijat kaatuivat hervottomina maahan. Sitä ei kerrota, kaatuivatko Mariatkin, mutta peloissaan olivat hekin. Eikä mikään ihme, tulihan enkeli melkoisen rytinän saattamana!
Ihmeellisempää olisi ehkä ollut, jos naiset olisivat vain ihan tyynesti hymyilleet ja sanoneet enkelille, että oi kiitos kun tulit vierittämään kiven pois, niin että pääsemme voitelemaan Herramme ruumiin tuoksuöljyillä.

Tyhjä hauta – Enkeli kehotti naisia tulemaan lähemmäs, katsomaan sisälle hautaluolaan, jotta näkisivät omin silmin: siellä olivat ainoastaan Jeesuksen käärinliinat (kuten Luukas ja Johannes kertovat evankeliumeissaan).
Mitä on tapahtunut… missä hän on?!  Enkeli ei alkanut selittää itse tapahtumaa, sanoi vain: “Hän
on noussut kuolleista.”
Niin, olihan Jeesus sanonut, että näin tapahtuisi. Mutta nyt kun se sitten ihan oikeasti oli tapahtunut,  tuntui se ehkä vielä käsittämättömämmältä, kuin silloin kun Jeesus siitä etukäteen puhui!

Toisen puhetta voi helposti kuunnella vaikka vain puolella korvalla, tai antaa sen mennä ohi korvien  – varsinkin jos se on jotain sellaista, mitä ei halua kuulla. Mutta sellaista, minkä saa omin silmin todeta, ei voi noin vain ohittaa taikka unohtaa. 

Vaiettuja kokemuksia – Kuinkakohan moni kantaakaan sisällään yhtä tai useampaa sellaista selittämätöntä nk. yliluonnollista kokemusta, josta ei halua kertoa muille?
Olkoonpa sitten valoisa, pelottava tai hämmentävä kokemus – voi olla että kokisi tarvetta puhua siitä jonkun kanssa, mutta kertominen tuntuu kuitenkin arveluttavalta tai vaikealta. Mitäköhän tuo ajattelee minusta jos kerron? Ja päädytään turvallisemmalta tuntuvaan vaikenemiseen.
Mutta jo se, että saa kertoa kokemastaan luotettavalle henkilölle, voi tuoda huojentavan olon. Luotettavuudella tarkoitan tässä sellaista henkilöä, josta tiedät, ettei tämä pelästy tai muulla tavalla ylireagoi kokemukseesi, ei ala diagnostisoida, puhua hallusinaatioista tms. Hän tietää että ihmiset kokevat asioita, jotka eivät ole ihmismielin tai tieteellisin menetelmin selitettävissä. – Sellainen, jolla on omakohtaista kokemusta selittämättömästä,  ryhtyy epätodennäköisemmin kyseenalaistamaan kokemaasi kuin sellainen, jolle jo ajatuskin jostain yliluonnollisesta on vieras.

Oma kokemus voi tuntua niin pyhältä ja kallisarvoiselta, ettei halua kenenkään kommentin tai mielipiteen sitä himmentävän tai tuovan siihen säröä. Tai sitten voi olla, että vain tietää, kenelle ja milloin kertoa.
Mutta jos kokemus on aiheuttanut pelkoa tai ahdistusta, kertominen luottamalleen henkilölle voi tuoda helpotusta, ja sitä kautta voi löytää jopa toisenlaisen suhtautumisen kokemaansa. 

Kristuksen ylösnousemus voi tuntua yhdeltä käsittämättömimmistä Jumalan ihmeistä. Mutta jos uskoo Jeesuksen sanat: “Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark.10:27), voisiko olla  mahdollista uskoa myös että Hän pystyy saamaan aikaan ylösnousemuksen?
Mihin saakka minun uskoni ‘kaikki mahdollista‘ venyy? Missä kohtaa mieleni alkaa kutistaa Jumalan mahdollisuuksia itselleni sopiviin mittoihin?
Ylösnousemus taitaa monilla kuulua ‘nyt meni yli horisontin’ kategoriaan.
Sen voi torjua, pitää sitä mahdottomana, sivuuttaa sen (=minun ei tarvitse tietää), voi jäädä avoimin mielin odottamaan (josko tämä jossain vaiheessa avautuisi minulle)… tai voi vaikka vain yksinkertaisesti päättää uskoa, mitä enkeli sanoi naisille tyhjän haudan luona.
Uskoa, vaikkei ymmärräkään. Ja katsoa, miten Jumala vie siitä eteenpäin…

Kristuksen ilmestys – Ajattelen, että juuri sen vuoksi, että monien toiseen uskontoon kuuluvien on niin vaikea uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen, Ylösnoussut ilmestyy heille näyissä ja unissa, niin todellisena, ettei epäilykselle jää sijaa. He tajuavat, että Kristus on todellinen ja elävä.
Useimmille kokemus on ollut käänteentekevä ei vain uskon, vaan koko elämän kannalta. Radikaaleista kristittyjen vihaajista on Jeesuksen ilmestyttyä tullut Kristuksen seuraajia ja Hänen rauhan- ja rakkaudensanomansa julistajia.
Taikka on niitä, jotka epätoivoisessa tilanteessaan ovat olleet aikeissa riistää itseltään hengen. Jeesuksen ilmestyessä heille he ovat vapautuneet synkistä ajatuksistaan ja aikeistaan. Ahdistuksen sijaan heihin laskeutui nyt taivaallinen rauha, ja heidän elämänsä sai uuden, valoisan suunnan.  

Naiset näkivät tyhjän haudan. He eivät ymmärtäneet sitä mitä oli tapahtunut, mutta lähtivät  riemuissaan kertomaan muille opetuslapsille Pääsiäisen ilosanoman: Hän on ylösnoussut! Hän elää!

Christos Anesti – Kristus on ylösnoussut

“Kristus nousi kuolleista,
kuolemallaan kuoleman voitti
ja haudoissa oleville elämän antoi!”

Muut Pääsiäispäivän tekstit: Ps. 118:15-23 (24, Hoos. 6: 1-3 ja  Jes. 25: 8-9 ja 1. Kor. 5: 6-8.

Iloista Kristuksen ylösnousemusjuhlaa!

Rukouksen huone

19.3.2018   

Soodaa – Astianpesuaine oli lopussa. Kaupassa en muistanut sitä, mutta ostin soodaa muuta käyttöä varten. Kun en halunnut uutta kauppareissua tehdä, mietin voisiko soodaa käyttää konetiskiaineena. Netistä löytyikin ohje:
Laita pesuainelokeroon 3 tippaa astianpesuainetta, sen jälkeen ruokasoodaa niin, että lokerosta 2/3 on täynnä, ja lopuksi lisää (hienoa meri)suolaa, niin että lokero täyttyy miltei kokonaan. Sulje lokero ja käynnistä astianpesukone normaaliin tapaan.
– Tulos oli kirkas ja raikas. J
a on ekologisia pesuaineitakin luomumpaa. Jes, tässä konetiskiaineeni tästä lähin! 🙂
(Ruokasoodaa myydään isoissa pakkauksissa.)

Rukouksen huone Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
    Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä. (Matt. 21: 12-17 (18-22)

Jumalan temppeliin ei kuulu omaneduntavoittelijoiden kaupanteko. Kolikot lentelivät maahan ja jakkarat. Ympärillä olijat, ehkä opetuslapsetkin, kauhistelivat varmasti syntynyttä kaaosta.
Olen aina vierastanut tuota kohtausta. Mielikuvissani kyyhkyset ovat hädissään räpyttelleet siipiään häkkien keikahtaessa tai pudotessa maahan. Mutta eihän Jeesus halunnut viattomia luontokappaleita säikäyttää. Hän kaatoi vain rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat. (Taas sain huomata, miten omat mielikuvani vaikuttavat lukemiseeni ja siihen, pidänkö lukemastani vai en.)
Itse asiassa nyt tuota tekstiä lukiessani se tuntuu jotenkin vapauttavalta. Siinä jotain puhdistuu. Kaaoksesta syntyy järjestystä, pyhään tilaan kuuluvaa.

Jeesuksella oli jo lapsesta lähtien varmaan kaikkein läheisin ja rakkain suhde Jerusalemin temppeliin. Se oli hänen Isänsä huone. Ja suhde Taivaallisen Isäänsä oli hänelle kaikkein tärkeintä.
Kun Maria ja Joosef löysivät 12-vuotiaan Jeesus-pojan temppelistä, tämä sanoi heille: “Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk.2:49)

Pyhä tila – Mikä tai millainen on itselleni tärkeä ja rakas tila? Miten vaalin ja varjelen tuota minulle tärkeää tilaa? Mielen-, sydämen ja/tai  fyysistä tilaa… omaa temppeliäni.
Onko turha tohina, kiire, häly ottanut siellä vallan?
Onko Pyhälle Hengelle tilaa…? Onko hiljentymiselle… ? Rauhalle, minussa.

Hoosianna, Daavidin Poika, lapset huusivat.
“Lasten ja imeväisten suusta…” – mihinköhän kohtaan Jeesus tuossa viittasi? Daavidin psalmiinko?
“Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” (Ps.8:2.).
Vanhan käännöksen mukaan: “Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen.”

Jeesus näytti Jumalan voiman: sokeat ja rammat paranivat. Ylipapit ja lainopettajat hermostuivat – eihän tällainen sovi kuvioihin!
Jeesus lähti Betaniaan, vähän matkan päähän Jerusalemista. Siellä – ehkä ystäviensä Lasaruksen, Martan ja Marian kotona – hän sai viettää yönsä rauhassa ja kerätä voimia seuraavaan päivään, jolloin ylipapit taas olisivat hänen kimpussaan.
Tuo yöpymispaikka oli Jeesukselle – ja varsinkin hänen ystävilleen – myös pyhä tila: siellä vallitsi ystävyys, rakkaus ja huolenpito.  

Taivaallinen paikka – Ugandassa eräs ihastuttava uskova pariskunta piti pientä majataloa nimeltä Haven (= suojasatama, turvasatama, suojapaikka, turvapaikka).
Haven toi – ja yhä tuo – mieleeni sanan heaven, taivas. – Ja todella, niin hyvää, kaunista ja rakkaudellista oli huolenpito Havenissa. Häivähdys taivaasta. 🙂 

Talvi teltassa – Mietin niitä lukemattomia suojattomia ja turvattomia, jotka ovat tämänkin talven eläneet teltoissa pakolaisleireissä. Mistä ja miten he löytävät heille tärkeän tilansa? Sellaisen, jossa vallitsee levollisuus, luottamus ja rauha.
Entä ne, jotka ovat vaeltaneet pitemmän matkan, yksin tai perheineen kaukaiseen maahan, rauhanomaisen elämän toivossa? Ne, jotka epävarmoina ja peloissaan odottavat päätöstä, saavatko jäädä?

Turvapaikka – Daavid lauloi:  Sinä olet minulle turvapaikka, sinä varjelet minut vaarasta.’  (Ps.32:7)
Ja: 
‘Herra, sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, olet kilpeni, pelastukseni sarvi, olet vuori ja turvapaikka. Sinä olet pelastajani, sinä autat minut turvaan vainoojilta.’  (2.Sam.22:2-3)
Jesaja totesi:
‘Sinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana, suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen.’  (Jes.25:4)

Jeesus kutsui itseään pyhäksi tilaksi, temppeliksi. Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.” (Joh.2:19)
Ja näin tapahtui, 3. päivänä Pääsiäisen jälkeen.
Paavali puolestaan kirjoitti:
‘Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?’ (1.Kor.3:16)
Jumala, anna meidän löytää Sinun Henkesi vaikutus sisimmässämme.

Kristus, auta meitä tunnistamaan itsessämme sellaiset asiat, jotka eivät rakenna hyvää;  puhdista meidät kaikesta turhasta ja itsekkäästä.
Auta meitä löytämään turvasatamamme, pyhä tila mielessämme, sydämessämme ja ympärillämme. Auta meitä vaalimaan sitä.
Niin että tapahtuipa elämässämme mitä tahansa, voimme löytää ja tuntea Sinun Rakkautesi ja Rauhasi. Tulla ravituksi, Pyhän Hengen virvoittamaksi.
Auta myös meitä olemaan suojasatamana niille läheisillemme, jotka sellaista tarvitsevat. Rinnalla kulkijana, myötätuntoisena kuuntelijana, omastamme jakavana.

I Bless Your Name – Discover Worship

“Siunaan nimeäsi tullessani tähän huoneeseen
anna ylistykseni olla suloinen tuoksu
Herra etsin vain Sinun kasvojasi
pyytäessäni tässä puhdistumista ja anteeksiantoa
täyttäköön läsnäolosi tämän paikan
nostan silmäni, käteni, elämäni Sinulle
ei mikään salattu paikka jää sinulta piiloon
tutki sydämeni, Sinä tunnet sen
syntisen ihmisen yksinkertainen ylistys
haluat paljon enemmän kuin syyllisiä kyyneleitä
Herra anna minulle voimaa seistä edessäsi

puhdista minut kaikesta synnistä
sillä et kuule ylistystä sen lävitse
se mitä on sisälläni pilaa ylistyksen
en voi kätkeä syntejäni Sinulta
tahdon ylistykseni olevan todellista 
Herra tee minut aidoksi, täytä tämä tila”

Palmusunnuntaille on evankeliumin lisäksi tarjolla monta tekstiä: Ps. 22: 2-6, Ps. 118: 26-29, Jes. 50: 4-10, Sak. 9: 9-10, Fil. 2: 5-11 ja Hepr. 7: 24-27.

Hyvää Palmusunnuntaita meille kaikille! 🙂 

Marian laulu

12.3.2018    

Joskus kuulee sanottavan että Jumalalla on huumorintajua. Täytyy myöntää, että joskus itse ajattelen samoin… 🙂
Muistan ensikohtaamiseni psalmilaulamisen kanssa. Sama hengell. ope, josta mainitsin viime viikon blogissa, yritti noihin samoihin aikoihin opettaa meikäläiselle ja kolmelle muulle psalmilaulua. Kvartettimme kuulosti korvissani sanoisinko… melkoisen epävireiseltä. Ystäväni sen sijaan olivat aivan innoissaan. – Ok, jos te pidätte tuosta, niin jatkakaa vaan, sanoin. – Tällä tavoin lauletaan luostarissa, minulle selitettiin. – No minulla ei ainakaan ole aikomusta mennä luostariin, mutta jos teillä on niin opetelkaa te vaan, totesin ja lähdin huoneesta.

Luostariin…? – Kuluikohan vuottakaan, kun eräs ystäväni esitteli minut sisarelle, joka tarvitsi avustajaa 3 kk:ksi ekumeeniseen luostarikokeiluunsa. Tuumin asiaa.
Hiljaisuus ja mietiskely olivat aina tuntuneet omilta jutuilta, ja tulin siihen tulokseen, että olisihan tässä mielenkiintoinen mahdollisuus tutustua hiljaiseen luostarielämään. Suostuin sillä ehdolla että voisin hoitaa ne velvoitteet, joihin olin jo sitoutunut. Sisar lupasi hoitaa sijaisen niiksi päiviksi. (Luostaria pyöritti 2 henkilöä, sisar ja avustaja.)

Koulutuksessa – Ennen kuin tuli kutsu luostariavustajaksi, olin hakenut Hiljaisuuden Ystävät ry:n retriitinohjaajakoulutukseen. Sain kuulla, että kurssi oli jo täynnä. Yhdistys päätti kuitenkin järjestää toisen kurssin, joka alkaisi ennen sitä kurssia, johon olin hakenut. (Enpä osannut aavistaa, kuinka hyvin aikataulu sopi siihen, mikä minua oli odottamassa…)
Kurssilla opimme
psalmilaulua, ja nyt se kuulosti ihan erilaiselta, ihan mukavalta. 

Luostarissa – Heti ensimmäisen kurssijakson päätyttyä alkoikin luostarikokeilu Vivamossa. Kyseinen sisar antoi tehtäväkseni hetkipalvelusten vetämisen psalmilauluineen ja virsineen. Minun tuli valita jokaiseen rukoushetkeen joku virsi sekä alkuun että loppuun.
En tuolloin osannut kuin muutaman virren, joten joka päivä menin Särkyneen sydämen kirkon flyygelin ääreen (luostari toimi kirkon kyljessä) rukoushetkikirja ja virsikirja mukanani. Opettelin seuraavan hetkipalvelun psalmilaulun ja yritin epätoivoisesti löytää helppoja virsiä, joiden sävelkulun pystyisin oppimaan seuraavaa rukoushetkeä varten. – Kaikeksi onneksi luostarivieraat yleensä osasivat virret ja lauloivat yhdessä kanssani! Mutta psalmilauluissa oli vuorolaulua, ja niissä minun piti laulaa osa yksin…
Välillä hymyilin itselleni ja edellisvuoden kommentilleni: täällä sitä nyt oltiin, luostarissa, psalmilauluja laulamassa – ja jopa tykästyneenä niihin…

Marian kiitosvirsi – Nuo muistot nousivat elävänä mieleeni lukiessani alla olevaa Marian ylistysvirttä. Tai oikeastaan laulaessani, sillä kun näen nuo sanat, ne alkavat soida sieluni kaikupohjassa psalmisävelin…

Maria sanoi:
– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.   (
Luuk. 1: 46-55)

Marian mielen täytti ensin hämmennys: Enkeli Gabriel oli ilmoittanut hänelle, että Jumala oli valinnut hänet, vähäisen palvelijansa, synnyttämään lapsen, jota kutsuttaisiin Korkeimman Pojaksi ja jonka kuninkuus olisi ikuista.
Sitten kiitollisuus pyyhki pois hämillisyyden: tämähän oli juuri sitä, mitä hän oli toivonut: saada toimia Jumalan palvelijana!
Nyt hän sai kuulla, että Jumalalla oli hänelle tehtävä, olkoonkin että se oli niin käsittämätön.

Enkeli Gabrielin ilmestymisestä Marialle tulee mieleeni aina ensimmäisenä, kuinka Maria sai kutsun ja tehtävän tulla äidiksi.
Ajattelen kaikkia pienten – ja isompienkin – lasten äitejä ja isiä. Miten ensiarvoisen tärkeää onkaan niin äidin kuin isänkin tehtävä lastensa huoltajana ja kasvattajana. Miten kallisarvoinen, ainutlaatuinen ja tärkeä onkaan jok’ikinen lapsi, niin kuin hänen vanhempansakin. Ja miten nopeasti nuo lapsuusvuodet kuluvatkaan. Ja kuinka paljon tärkeää ehtii tapahtua lapsen elämässä noina vuosina.

Kotona pieniä lapsiaan hoitavien vanhempien työn arvostamisesta puhuin paljon aikoinaan eskariopena, ja yhä tuota arvostusta toivon. Vanhempien mahdollisuuksia ja edellytyksiä hoitaa lastaan kotona tämän ensimmäisinä elinvuosinaan pitäisi mielestäni kaikin tavoin tukea.
Joskus kokopäivähoito päiväkodissa voi olla parempi ratkaisu, mutta usein tuntuu että siihen turvaudutaan vain sen vuoksi, että sitä pidetään luonnollisena taikka siksi, ettei äidin tai isän lastenhoitoa kotona nähdä kyllin tärkeänä. – Suurten lapsiryhmien ammattitaitoisinkaan henkilökunta ei kuitenkaan pysty tarjoamaan lapselle samaa kuin oman vanhemman turvallinen, rakastava, kiireetön läheisyys ja syli. 

Kaikella on merkityksensä Luojallamme on meille kaikille erilaisia tehtäviä, lyhyt- ja pitempikestoisia, välillä pienempiä, välillä isompia, helpompia ja haasteellisempia – kaikki yhtä tärkeitä!
Millaista työtä olemmekin tekemässä, voimme tehdä sitä ajatellen, että juuri tämä mitä nyt teen on tärkeää ja merkityksellistä. Se että tämä tulee tehdyksi. Ja minä olen juuri oikea ihminen sen tekemään. Juuri  nyt. Jollen minä tekisi sitä, se jäisi tekemättä.

Me kaikki kuulumme tärkeänä osana Luojamme suureen suunnitelmaan. Olemme Hänelle tärkeitä, ainutlaatuisia! Eikä Hänen Rakkautensa meitä kohtaan riipu siitä, kuinka me osaamme omat tehtävämme hoitaa. Hän rakastaa meitä käsittämättömän suurella Rakkaudella. Hänellä on meille aina aikaa, sillä Hän ei ole sidoksissa meidän aikakäsitykseemme. Ja Hänen sylinsä on mittaamattoman suuri – se ei rajoitu meidän mittakäsityksiimme. Siinä saamme olla, viipyä, Hänen läsnäolossaan, vahvistua niin että taas jaksamme tarttua tehtäviimme, pieniin ja isompiin.

Voimallinen tekee meissä ihmeellistä työtään. Hän luo, synnyttää, kasvattaa meissä joka päivä jotain uutta. Hän antaa uusia ajatuksia, uusia näkökulmia, oivalluksia, ymmärrystä. Hän johdattaa lempeästi kohti niitä asioita, joita Hän on jo ennalta meille suunnitellut ja valmistanut.
Annammeko Hänen johdattaa, pyrimmekö kuuntelemaan, mikä on Hänen tahtonsa meidän elämässämme? (Siinä onkin joskus haastetta, varsinkin kun omat mielipiteet kolahtelevat niin ehdottomina kuin meikäläisellä tämän- ja viimeviikkoisen blogin kuvauksissani uskonpolkuni alkutaipaleilta… 🙂 )

Rakas Jumala, anna meille Marian nöyrä mieli. Ettemme väheksyisi sitä, mitä olet suunnitellut ja antanut elämäämme, emmekä myöskään ajattelisi itsestämme liikoja.
Anna meille Marian sydän: halu palvella Sinua. Niin että voisimme tehdä sitä, mitä sitten teemmekin, Sinun palvelijoinasi.
Niin että Rakkautesi saisi virrata sanojemme ja käsiemme kautta. Niin että Valosi säteilisi kaikkeen tekemiseemme ja olemiseemme.
Anna meille kiitollinen sydän. Sinä tiedät, mikä meille on parhaaksi. Auta meitä luottamaan Sinun hyvään tahtoosi elämässämme.
Anna sielunsisimmästämme viritä kiitos- ja ylistyslaulu, Sinulle, Korkein.

Magnificat – Arvo Pärt, Estonian Philharmonic Chamber Choir

Muut Marian ilmestyspäivän tekstit: Ps. 113: 1-8, 1. Sam. 2: 1-2, 6-9 ja Room. 8: 1-4.

ps. Kun olin kirjoittanut yllä olevan jutun, jatkoin vanhojen papereiden läpikäymistä (iäisyysprojektini). Kuin ollakaan, vastaan tuli pieni juttu maailmankuulusta rocklaulajasta, joka oli alkanut lukea psalmeja ja laulaa niitä sekä arvostetusta kirjailijasta ja runoilijasta, joka on kääntänyt VT:ia ja psalmeja hepreankielestä nykyenglanniksi. Olivat yhdessä tehneet dokumentin psalmeista.
Youtubesta löysin näiden kahden eri maailmoja ja ikäpolvea edustavan miehen mielenkiintoisen haastattelun.
Ensin ajattelin laittaa sen jollain toisella kerralla blogiin, mutta kun kuuntelin vielä Eugene Petersonin parin min:n videon jokapäiväisen työn näkemisestä pyhänä, alkoi tuntua että kyllähän tämä liittyy ensi pyhän teemaan ‘Herran palvelijatar’, joten laitan sittenkin tähän linkit kumpaankin videoon.
Tulee samalla miesnäkökulmaakin Marian ilmestyspäivään. Eikä jää juttu liian ‘airy fairy’ksi, kuten Bono sanoo. 🙂

The Psalms – Bono & Eugene Peterson

Kumpikin kertoo myös lapsuudenkokemuksen. Eugene siitä, kuinka 12v:na ihmetteli  psalmien symbolikieltä: Jumala on kallio jne. Hän ei vielä tuntenut sanaa metafora, mutta  psalmien kautta hän oppi metaforien rikasta kieltä.
Bono kertoo, kuinka hän oli eräänä päivänä ajanut pyörällä kouluun, koska oli bussilakko. Tuona päivänä bussimatka olisi koitunut kohtalokkaaksi…

Daily work as holy – Eugene Peterson

Eugene Peterson toteaa, että useimmat kristityt tekevät arvokkainta työtään arkisessa elämässä, kotona ja työpaikoilla. Ajatus, että jokapäiväinen työ ei olisi arvokasta ja hyvää, on vastapuolelta tullut, ei Jumalalta.  Jok’ikisen työn voi nähdä pyhänä ja sitä voi tehdä Jumalalle kunniaksi.

Taivaallinen leipä

5.3.2018   

Elämän leipä – Jeesus sanoi:
    ”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”
    Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6: 48-58)

Väittely – En tiedä, olisiko minun helpompi suhtautua väittelemiseen, jos olisin syntynyt sellaiseen maahan tai perheeseen, jossa väitteleminen kuuluu luonnollisena osana keskustelukulttuuria. Varmaan siksi, etten lapsuuden perheessäni kuullut (tai en ainakaan muista kuulleeni) väittelyä, väitteleminen herättää minussa aina epämukavan, epämiellyttävänkin olon – olinpa siinä itse osallisena tai sivussa kuuntelijana, olivat väittelijät minulle tuttuja tai tuntemattomia.

Yllä olevasta evankeliumitekstistä hyppäsivät tällä kertaa erityisesti juuri nuo sanat: ‘sukeutui kiivas väittely’. Mitä ne haluavat kertoa minulle juuri nyt?
Mieleen nousi elävästi tapahtuma 13-14 v:n takaa. Eräs australialainen hengellinen ope, jota noihin aikoihin tulkkasin erilaisissa tilaisuuksissa, oli jo jonkin aikaa opettanut minulle ja ystävilleni asioita Raamatusta. New age -opit olivat meille tuolloin huomattavasti tutumpia kuin Raamattu.
Kerran eräässä viikonloppuseminaarissa tuo henkilö pyysi minua kirjoittamaan seuraavaa päivää varten suomeksi yllä olevan evankeliumikohdan. Hän halusi jakaa sen kaikille osallistujille. Järkytyin tekstistä ja sanoin: “En takuulla  kirjoita noita Jeesuksen sanoja että pitää syödä hänen lihaansa ja juoda vertansa!!” – Välillemme syntyi kiivas väittely.
Raamatuntuntemukseni oli tuolloin olematon, olinhan vasta alkanut lukea sitä. Monet asiat siinä olivat minulle haasteellisia, mutta tuo kohta Jeesuksen lihan ja veren syömisestä ja juomisesta oli vain kerta kaikkiaan minulle liikaa! Ja varmasti olisi myös ystävilleni, siitä olin vakuuttunut!
Väittelymme päättyi siihen, että kumpikin lähti kiukkuisena huoneeseensa. Seuraavana aamuna asiasta ei enää puhuttu – eikä kyseistä tekstiä käsitelty.

Täynnä elämää Miten paljon voivatkaan asiat muuttua yli 10 vuodessa… – kuten esim. se, miten reagoin tuohon tekstiin. Kyllähän Jeesuksen sanat vieläkin tuntuvat järisyttäviltä, mutta sitä mukaa kun Ehtoollisesta on tullut luonnollinen osa elämääni, on suhteeni myös tuohon evankeliumitekstiin muuttunut.
Siinä missä Jeesuksen kärsimä tuska ja ristinkuolema ennen olivat kompastuskiviäni, voinkin nyt nähdä Elämää. Tuossakin tekstissä voin havaita, kuinka siinä onkin kyse elämästä. – Itse asiassa se on täynnä elämää!
“elämän,
elävä, elää, elää, elämää, elämä, elää, elämäni, elämän, elää – Jeesus mainitsee tuossa tekstissä elämän eri muodoissa yhteensä 10 kertaa!

Padre Pion messut Padre Joku vuosi edellä kertomani kiivaan väittelyn jälkeen vierailin San Giovanni Rotondossa. Siitä oli jo Padre Pion  elinaikana tullut suosittu pyhiinvaelluskohde. Ison kirkon ovi kävi tiheään. Kaipasin hiljentymispaikkaa, joten menin kirkon kyljessä olevaan pieneen sivukappeliin.
Astuessani tuohon kappeliin erään pienen pyhiinvaellusryhmän pappi oli juuri aloittamassa messun. Istuuduin kappelin takaosaan. Papissa tai hänen tavassaan toimittaa yksinkertainen, lyhyt messu ja asettaa Ehtoollinen ei ollut mitään erikoista. Mutta yhtäkkiä katsoessani, kuinka hän siunasi leivän ja viinin, koin jotain sellaista mikä sai minut tajuamaan, että Kristus todellakin on Ehtoollisessa läsnä. Siitä lähtien Ehtoollinen on ollut minulle pyhä ja tärkeä asia.

Padre Piokatolil. pappi & kapusiinimunkki (1887-1968) toimitti messuja kuolemaansa saakka. Luin myöhemmin, että sivukappeli oli se alkuperäinen kappeli, jossa Padre Pio oli pitänyt messuja. Kun kaikki halukkaat eivät enää mahtuneet sisälle messuun, sen kylkeen oli rakennettu isompi kirkkorakennus. kuolemaansa saakka.
Käsiinsä, jalkoihinsa ja kylkeensä ilmestyneiden stigmojen lisäksi (joita Padre Pio yritti pitkään salata) hänellä todettiin myös olevan kyky nähdä ripille tulevien ihmisten sielunsisimpään.
Messuihin, jotka tulivat tunnetuiksi siitä, että niissä tapahtui  ihmeparantumisia, tuli Ihmisiä pitkienkin matkojen takaa.
Messut tiivistyivät Eukaristian (Pyhän Ehtoollisen) viettoon, mikä saattoi kestää parikin tuntia. Padre Pion siunatessa leivän ja viinin kappeliin laskeutui täydellinen hiljaisuus. 

Elävä leipäMinä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.“Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”
Ehtoollinen on suuri mysteeri. Tuskin sitä voi täydellisesti tai edes tyydyttävästi ihmismielellä käsittää. Jospa  minun ei tarvitsekaan?
Luteril. kirkossa pienet lapsetkin saavat tulla vanhempansa kanssa Ehtoolliselle. Lapsi ei mieti päätään puhki ymmärtääkseen, miten leipä voi olla Jeesuksen ruumis ja viini Hänen verensä. Haluten tulla osalliseksi samasta kuin vanhempansa hän ottaa luottaen vastaan sen, mitä hänelle ojennetaan.
Ehkä minunkaan ei tarvitse käsittää, kuinka siunattu leipä ja viini muuttuu meille taivaalliseksi Ateriaksi, jossa Ylösnoussut  antaa meille itsensä, ravitsee meidät eläväksi. Voin luottaa siihen, että Taivaallinen Isäni tietää.
Hieman hymyillen ja suostutellen kysyn itseltäni: voisiko se riittää, että Hän tietää? Kun Hänkään ei minulta enempää odota, kuin lapsenkaltaista luottamusta ja uskoa…  

Panis Angelicus – Andrea Bocelli

Liiton ateria Viettäessään pääsiäisateriaa opetuslastensa kanssa ‘hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: “Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: “Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. (Luuk. 19-20)

Liiton ateria – Tuo sana liitto on aina koskettanut minua. Jumala haluaa solmia kanssamme liiton. – Myös Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa Ehtoollisen asetussanoissa on sana liitto. Ja Korinttolaiskirjeessä. Verellä vahvistettu liitto. Liiton veri. Veriliitto. Kuulostaa vahvalta, mutta onneksi ei nykyisin enää liian vahvalta meikäläiselle.
Olen usein miettinyt sitä, kuinka Johannes kuvaa Jeesuksen ja opetuslasten viimeistä pääsiäisateriaa ja Jeesuksen puhetta ja rukouksia laajasti ja tarkasti. Hän jättää kuitenkin mainitsematta Jeesuksen sanat ruumiistaan ja verestään. Ajattelen, että ehkäpä ne olivat hänen(kin) mielestä liian raskasta puhetta. (Johanneshan oli kaiken lisäksi paikan päällä – näki kuinka Jeesus antoi ruumiinsa ja verensä ristillä uuden liiton sinetiksi.)

Eläväksi tekevä – Itseäni auttoi aikanaan, kun en niinkään ajatellut tuota tapahtumaa, vaan keskityin siihen, mitä sitten seurasi. Jeesus tuli taivaasta antaakseen meille Todellisen Elämän. Elämän, jossa Hän on osallisena, Voimanantajana.
Elämän Lähde, Taivaista tullut, luoksemme, tahtoen ravita meitä sellaisella ravinnolla, jota vain Jumalan Poika voi meille tarjota.
Jeesus antoi meille itsensä:Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Leivästä Enkelten – Mauno Kuusisto

Muut tekstit: Ps.84:6-10, 13, Jes.55:1-3 ja Ilm.21:6-7.