Kirjoittajan arkistot: veronica

Todellinen

2.3.2021. Aurinko sulattaa vauhdilla hankia, mutta suksi luistaa vielä hyvin laduilla – vähän liiankin hyvin, totesi eräs hiihtäjä tänään hymyillen. Nautitaan kevättalven kauniista päivistä. 🙂 

 

Jeesus sanoi:
    ”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”
    Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?”
    Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi – minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä. (Joh. 8:46–59)

Olipa rankkaa sananvaihtoa! (Vaikkei ehkä niille, joka seuraavat nykyajan somekeskusteluja.)
Evankelista Johannes kutsuu tässä Jeesuksen haastajia juutalaisiksi, varmaan siksi, että he kyseenalaistivat Jeesuksen alkuperän. Mutta juuri siitä tässä oli kyse: että he ymmärtäisivät, että Jeesus oli paitsi juutalainen, myös se Messias, jota koko kansa oli odottanut niin kauan ja hartaasti, ja sen lisäksi vielä Jumalan Poika.

Mutta noille juutalaisille tämä oli vain liian kova pala purtavaksi. He koettivat löytää perustetta sille, miksi Jeesus ei mitenkään voisi olla heidän Pelastajansa. Jos hän vaikka olisi samarialainen. Tai jos hänessä olisikin paha henki, joka laittaa hänet puhumaan omiaan, väittämään, ettei hänen sanassaan pysyvä kohtaa koskaan kuolemaa,

Jeesuksen missioVT:ssa sanotaan: ‘Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää.’ (Hes.33:11)
Jumalan tahto on, että saisimme ikuisen elämän Hänen luonaan. Jeesuksen missio oli tulla  maan päälle toteuttamaan Hänen suunnitelmansa palauttaa meidät yhteyteensä. Hän tuli näyttämään meille, miten löytäisimme omilta teiltämme tielle, joka johtaa Korkeimman luo. 

Voin kuitenkin hyvin ymmärtää noita juutalaisia. He olivat niin kiinni siinä, mitä heille oli opetettu, etteivät he mitenkään voineet ymmärtää Jeesusta, joka puhui sellaista, mitä he eivät ennen olleet kuulleet tai lukeneet. Vähän päälle kolmekymppinen mies väittää  olleensa olemassa jo ennen kuin heidän esi-isänsä Abraham (joka oli elänyt 2000 v. ennen heitä). Eihän sellainen ole järjellä ymmärrettävissä. 

Isä kirkastaa Pojan – “Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet.”
Jeesus ei päästä vastustajiaan helpolla. Hän heittää heille yhä vaikeammin nieltäviä lauseita.

Tuo keskustelu oli kuitenkin alkanut rauhallisesti:  Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: “Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh.8:31-32).

Mutta sitten sävy muuttuu. On kuin Jeesus kaikessa inhimillisyydessään tuskastuisi siitä, että nekin juutalaiset, jotka aluksi uskoivat häneen, kääntyvät häntä vastaan, ja lopulta haluavat surmata hänet. “Minä tiedän kyllä, että te olette Abrahamin jälkeläisiä. Silti te haluatte tappaa minut, koska sanani ei saa teissä sijaa.” (Joh.33:37)

Tässä vaiheessa tuli sellainen olo, että haluan lukea vain Jeesuksen sanoja. Kristittynähän olen Kristuksen seuraaja, ja Hänen sanojaan minun on kuunneltava, eikä niiden, jotka kyseenalaistavat Jeesuksen alkuperän. 

Mihin suuntaan huomioni? – Aloin miettiä, millaisten mielipiteiden ylipäätään annan vaikuttaa omiin käsityksiini ja siihen, mihin ja mitä uskon. Missä määrin omaksun toisten näkemyksiä sitä itse tiedostamatta? 
Nyt taitaisi tehdä taas hyvää uutispaasto. Vaikka Pääsiäiseen saakka. Se voisi olla ihmeen puhdistavaa ja vapauttavaa. Huomio suuntautuisi valoisampiin asioihin.
Tai ei sittenkään hyvä idea: täytyy seurata, millaisia päätöksiä hallitus tekee koronarajoitusten puitteissa. Toivotaan ettei tule ulkonaliikkumiskieltoa, jollaista on jo väläytelty taudin leviämisen hillitsemiskeinona.   

Valoisampaa – Luin vielä ensi pyhän muut tekstit, josko niistä löytyisi jotain kohottavaa tuon raskaan evankeliumitekstin jälkeen. No löytyihän sieltä, Johanneksen kirjeestä:

Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.
    Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.  (1. Joh. 5:18–20)

Todellinen –  Kristus, Pahan vallan voittaja, varjelee meitä, kun paha koettaa saada meistä otetta, hivuttautua ajatuksiimme, tunteisiimme, olemiseemme ja toimintaamme.
On ihana tietää, että meillä on niin vahva Suojelija ja Pelastaja. Ja että jokainen meistä on  Hänelle suunnattoman rakas ja tärkeä.
On ihanaa tietää, että Jumala on Todellinen, ja että me elämme Todellisessa, kun olemme Jeesuksen Kristuksen omia. Tämä on se Todellisuus jota ja jossa haluan elää. Tahdon muistaa sen joka päivä. Se palauttaa minut aina uudestaan siihen, mikä on kaikkein tärkeintä.

Me voimme (niin päättäessämme) elää todeksi sitä, josta Johannes tuossa kirjeessään kirjoittaa. Siinä, Todellisessa, tämän maailman jutut kalpenevat.

Myös näillä lauseilla Johannes valaa uskoa Jumalan Poikaan:   
Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. 
Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan.
Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä.
Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme. (1. Joh. 5, luvusta)

Muut tekstit: Ps. 25:11–20 ja Jer. 7:23–26.

Jalkojenpesu

23.2.2021. Eilen olin hiihtämässä lastenlasten kanssa. Ladut olivat syvät ja jäiset ja jännitin pysynkö pystyssä alamäen kaarteissa. Lapset sen sijaan laskivat huolettomina ja nauttivat täysillä. Niinpä minäkin nautin.
Hanki on kuin marenkia: pinnalta rapeaa, alta pehmeää. Hauvelin se kantaa, mutta meikäläisellä on haasteellisempaa: juuri kun luulen että tässä voi tepastella, pinta pettääkin ja jalka vajoaa syvälle hankeen. Siksi pysyttelemme lenkkeillessä paikoin liukkailla kävelyteillä (käy tasapainoharjoittelusta).
Tämän talvilomaviikon motto voisikin olla: iloitaan talvesta & pysytään pystyssä ja terveinä, 🙂

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
    Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
    ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
    Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”  (Luuk. 7:36–50)

Tuo fariseus Simon oli kiinnostunut Jeesuksesta. Luultavasti sen vuoksi, mitä oli kuullut tämän opettavan. Ehkä hän halusi kysellä Jeesukselta lisää kaikessa rauhassa, ilman hälisevää ihmisjoukkoa ympärillä. Tai sitten hän oli se Simon, jonka Jeesus paransi spitaalista ja joka myös kutsui Jeesuksen kotiinsa.
Oli miten oli, tämä Simon oli rohkea, hän ei välittänyt toisten fariseusten paheksunnasta kutsuessaan Jeesuksen luokseen. (
Mieleen tulee toinen fariseus, Nicodemos, joka halusi tavata Jeesuksen kahden kesken yöllä salaa,  ettei kukaan näkisi.)

Jeesus oli aina valmis keskustelemaan nähdessään ihmisen vilpittömän halun kuulla enemmän taivaan valtakunnasta ja siitä, mikä oli tärkeintä elämässä. (Esim. Sykarin kaivolla Jeesus kävi pitkän keskustelun samarialaisen naisen kanssa. Joh.4:1-26)

Keitä muita oli läsnä aterialla talon isännän ja Jeesuksen lisäksi? Ehkä joitakin Simonin fariseusystäviä sekä Jeesuksen opetuslapsia. Muttei ainakaan niitä ‘publikaaneja ja muita syntisiä’, joita fariseukset halveksivat, eivätkä voineet kuvitellakaan aterioivansa yhdessä heidän kanssaan.
Kuten evankelista Matteus kuvaa:
Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: “Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa! (Matt.9:9-10)

“Jos tämä mies olisi profeetta…” – Jeesus oli todennäköisesti nähnyt ennalta, mitä Simonin kodissa tulisi tapahtumaan: kuinka sisään tulisi nainen, joka pistäisi Simonin konseptit sekaisin.
Kun nainen tuli Jeesuksen luo, istuutui tämän jalkojen luo ja kuivasi kyynelten kostuttamat jalat hiuksillaan ja voiteli ne tuoksuöljyllä, Jeesus luki Simonin ajatukset: tuo nainenhan on syntinen, miten Jeesus saattoi antaa hänen koska itseensä! Jos Jeesus todella olisi profeetta, kyllä hän olisi nähnyt, millainen tuo nainen oli, ja olisi sanonut tälle suorat sanat.

Simeon joutui pettymään, kun Jeesus ei osoittanut olevansa profeetta sillä tavoin kuin hän olisi olettanut ja toivonut. Jeesus osoitti tietävänsä mitä Simon ajatteli. Hän laittoi Simonin kääntämään huomion omaan toimintaansa. Isäntä ei ollut antanut vieraalleen vettä, jotta tämä olisi voinut huuhdella maantien pölyt jaloistaan, nainen sen sijaan pesi hänen jalkansa kyynelillään ja voiteli ne tuoksuöljyllä.

Pääsiäispaaston aika on itsetutkiskelun aikaa. Riittää, että suostuu siihen avoimin mielin.
Päätän suostua, avoimena sille, mitä mietiskely tuon evankeliumitekstin äärellä minussa tällä kertaa nostaa pintaan. Kumpi mahtaa tällä kertaa puhutella minua enemmän, fariseus Simeon, joka kuvittelee olevansa synnitön, vai nainen, joka on kiitollinen siitä, että on saanut syntinsä anteeksi ja haluaa osoittaa kiitollisuutensa?
Mitä Jeesus haluaisi minun/sinun juuri nyt havaitsevan tuon tekstin äärellä, itsessäni/itsessäsi?

Miten helposti ja nopeasti tuomitsen tai arvostelen toisia mielessäni? Miten paljon olen tehnyt sitä elämäni aikana, tänä vuonna, tällä viikolla? – Entä sinä?
Miten helposti ajatteleekaan negatiivisia ajatuksia toisista ihmisistä. Tai itsestä. Tai asioista yleensä. Joskus pienistäkin asioista. Miten usein toiminkaan tavalla, jota jälkeenpäin kadun?

Kristus toivoo, että sen sijaan että arvostelisimme toisia, tarkastelisimme omia ajatuksiamme, asenteitamme ja toimintaamme. Mitä meidän on hyvä huomata, nähdä ja oivaltaa niistä?
Miten paljon sisäinen fariseuksemme on saanut niissä tilaa?
Ja mitä me voisimme tehdä, kun teemme itsestämme löytöjä, jotka eivät ole niin miellyttäviä?

Parhaillaan pidän arkiretriittiä parille ystävälleni netin välityksellä. Päivittäinen mietiskely jonkin raamatuntekstin äärellä on eräs tapa viettää pääsiäispaastoa. Itse olen kokenut tämän hiljentymismuodon syvästi vaikuttavana ja jotenkin hyvällä tavalla puhdistava. Mietiskelen myös itse  samoja tekstejä kuin arkiretriittiin osallistuvat.

Yksi näistä evankeliumiteksteistä on Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta. Holtitonta elämäntapaa viettänyt poika palaa kotiin syvissä synnintunnoissa. Hänellä on tunne, ettei hän ole minkään arvoinen. – Vaikka joka kerran tuota vertausta mietiskellessä nousee mieleeni erilaisia asioita ja tunteita, aina on vahvana ja yhtä vaikuttavana se isän ylitsevuotava rakkaus, jolla hän ottaa katuvan poikansa vastaan ja sulkee syliinsä.

Voiko kauniimmin kuvata sen valtavan Rakkauden määrää, jota taivaallinen Isämme tuntee meitä heikkoja, erehtyväisiä, negatiivisiin ajatuksiin ja tekoihin lankeavia lapsiaan kohtaan?
Tunnistettuamme ja tunnustettuamme ne Hänelle, Hän sulkee meidät ylitsevuotavaan Rakkauteensa. Hänen anteeksiantonsa on käsittämättömän suuri.

Jumalan silmissä kukaan ei ole arvoton, vaan yhtä arvokas ja rakas. Ja Hän odottaa, että tulisimme Hänen luokseen, kertoisimme, mikä painaa mieltämme ja sydäntämme, ja antaisimme Hänen nostaa taakkamme, väsymyksemme, uupumuksemme, pelkomme, ahdistuksemme, vihamme, katkeruutemme – tai mitä sitten kannammekaan sisällämme.
Hän haluaa vapauttaa meidät ja auttaa meitä eteenpäin elämässämme. Hän haluaa meidän näkevän Valon sellaisessakin tilanteessa, jossa näemme vain pimeyden ja toivottomuuden.  

Kuka rakastaa enemmän? – Ensi pyhän evankeliumin nainen oli saanut kokea Jumalan rakkauden ja anteeksiannon kohdattuaan Jeesuksen. Hänelle ei riittänyt se, että hän otti sen vastaan. Hän halusi myös osoittaa Jeesukselle kiitollisuutensa.
Evankeliumi ei kerro, mitä Simonissa tapahtui kuultuaan Jeesuksen vertauksen rahanlainaajasta, joka antoi velallisille anteeksi.
Jeesus antoi Simonin ymmärtää, kuinka se, joka on saanut enemmän anteeksi, myös rakastaa enemmän.
Fariseuksena Simon todennäköisesti ei pitänyt itseään sellaisena syntisenä, joka tarvitsisi anteeksiantoa. Uskon kuitenkin, että kun Jeesus lähti hänen talostaan, jotain hänessä oli muuttunut. Varmaankin hän jäi pohtimaan Jeesuksen sanoja.

Kun kääntää (ehkä rankankin itsetutkiskelusession jälkeen) katseensa Kristukseen, Hänen Rakkauteensa ja Anteeksiantoonsa, saattaa herätä kysymys, millä tavoin voisi osoittaa kiitollisuuttaan Hänelle.
Jeesus antoi tästä esimerkin viimeisellä ateriallaan, pääsiäisaterialla. Hän polvistui opetuslastensa eteen, pesi heidän jalkansa ja kehotti heitä tekemään samoin muille (Joh.13: 1-17)
Palvellessamme toisia me teemme samaa, kuin Kristus teki. – Ja myös tulla enemmän Hänen kaltaisekseen.

Miten nyt korona-aikana voisi palvella toisia? Siihen on tarjolla niin paljon mahdollisuuksia kuin itsellä vain on voimia ja mahdollisuutta. Päinvastoin kuin luulisi, pandemia on vain lisännyt vapaaehtoisten tarvetta. Ja palvelutehtäviä on mitä erilaisimpia, kuuntelevista korvista käytännön auttamiseen. 

Kristus, auta meitä näkemään omat heikkoutemme ja virheemme. Auta, ettemme arvostelisi toisia.
Opeta meitä suhtautumaan itseemme ja toisiimme siten, kuin Sinä toivot meidän suhtautuvan.
Auta meitä näkemään Sinun silmiesi kautta niin itsemme kuin toisemme.
Auta meitä kuuntelemaan tahtoasi. Näytä, miten haluaisit meidän toimivan. Kiitos johdatuksestasi. Ja Rakkaudestasi. 🙂

Muut tekstit: Ps. 25:1–10, 1. Moos. 32:23–32 ja Jaak. 1:2–6-7.

Kiusausten voittaja

17.2.2021. Viime lauantaina sain tiedon, että hengellinen isäni Franz Jalics (s. 1927) oli edellisenä yönä siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Ensi pyhän tekstit peilautuvat mielessäni kertomuksiin, joita Franz kertoi omasta elämästään.
Ja myös siihen, kuinka koin johdatusta siihen, että sain tutustua häneen.   

Olin jo pidemmän aikaa tuntenut vahvaa vetoa käydä tutustumassa Ruotsissa sijaitsevaan ekumeeniseen retriittikeskukseen St. Davidsgårdiin. Minua kiinnosti nähdä, miten luterilaiset ja katoliset työskentelivät (ainakin vielä 2010-luvulla) siellä yhdessä, viettivät yhteistä messua jne.
Tiedustelin, voisinko tulla sinne viikoksi vapaaehtoiseksi työntekijäksi. Myönteisen vastauksen saatuani tuli kuitenkin vahvasti ajatus katsoa retriittikeskuksen ohjelmaa. Kun näin siinä 7 pv:n hengellisten harjoitusten retriitin, jossa keskitytään Jeesus-rukoukseen, sydämeni pompahti: tuohon ‘pitää’ osallistua!

Tuon retriitin jälkeen minua vaivasi tunne, että harjoittamastamme Jeesus-rukousmeditaatiosta puuttui jotain. Kun kyselin asiasta retriitin ohjaajalta Bernhard Bürgleriltä, hän ehdotti, että lukisin Franz Jalicsin kirjan ‘Kontemplative Exertitien – Eine Einführung in die kontemplative Lebenshaltung un in das Jesusgebet’ (Hengelliset harjoitukset – johdatus kontemplatiiviseen elämänasenteeseen ja Jeesus-rukoukseen).
Tilasin sen Amazonista heti Suomeen palattuani.

Hengelliset harjoitukset avec Jeesus-rukous – Tuossa 400-sivuisessa kirjassa Franz Jalics kertoo, kuinka hän nuorukaisena, II maailmansodan pommitusten keskellä, koki Jumalan elävän ja todellisen läsnäolon. Hän päätti omistaa elämänsä täysin Jeesuksen seuraamiseen ja liittyi Jesuiittajärjestöön (Societas Jesu).

Eräässä vaiheessa Franz lähetettiin Argentiinaan. Hän opetti Buenos Airesin yliopistossa teologiaa erään toisen jesuiitan kanssa, kun sotilasjuntta kaappasi vallan, Franz muutti jesuiittatoverinsa kanssa köyhälistökortteliin asumaan osoittaakseen solidaarisuuttaan puutteessa eläville kansalaisille. Miehet vangittiin, ja ilman mitään selityksiä heitä pidettiin vangittuna 5 kk, kädet jatkuvasti selän taakse sidottuina huoneessa, jossa oli vain kylmä betonilattia. .

Vankeudessa Joka lauantai sotilaat tulivat hakemaan niitä, jotka telotettaisiin sinä päivänä. Kuullessaan askelten lähestyvän vangit eivät tienneet, olisiko nyt heidän vuoronsa.
Franz kertoi, että hän ei olisi kestänyt vankeusaikaa, ellei hän olisi turvautunut joka päivä Jeesukseen. Mietiskelemällä Kristusta hän sai voimaa kestää nuo epäinhimilliset olosuhteet.   

joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.  (Ps.91:1-4,11-12)

Vapauduttuaan ja palattuaan Eurooppaan Franz Jalics alkoi (v. 1978) pitää retriittejä, joissa hän johdatti osallistujia hiljaisuuteen ja Jumalan läsnäoloon yhdistäen elementtejä Ignatius Loyolalaisen Hengellisistä harjoituksista sekä Jeesus-rukouksesta.
Lopulta, jottei hänen olisi koko ajan tarvinnut matkustaa jonnekin pitämään retriittejä, hän perusti retriittikeskuksen, jonne retriittiä kaipaavat voisivat tulla.

Haus Gries -retriittikeskus sijaitsee Baijerin Oberfrankenissa, jossa voi nauttia kauniista luonnosta ja puhtaasta, raikkaasta vuoristoilmasta. Kävelyreittejä on joka suuntaan, vuorenrinteillä ja metsissä. Ekologiset valinnat ovat keskuksessa etusijalla. Luomuruokaa täydentävät omasta puutarhasta tulevat vihannekset ja yrtit.
Talon hengestä kertoo ehkä jotain se, että joka viikolle on löytynyt tarvittava määrä vapaaehtoisia, jotka ovat auttaneet talon töissä ja retriittien järjestämisessä.
Retriittiläiset osallistuvat ruoanlaittoon, tiskaamiseen, siivoamiseen, puutarhanhoitoon jne päivittäin. Jokaiselle retriittiin osallistujalle on oma tehtäväalueensa. Näin retriittien täysihoitomaksut saadaan pidettyä kohtuullisina.
Koronarajoitusten päätyttyä Haus Gries voi varmastikin jatkaa toimintaansa normaalilla tavalla.  

Näissä 10 päivän retriiteissä osallistujia johdatetaan hiljaisuuteen ja Jumalan läsnäoloon Franzin kehittämän kristillisen meditaation kautta. Se muovautui Franzissa hänen vankeusaikanaan Buenos Airesissa. Se auttoi häntä selviämään vankeusajan rankoista koettelemuksista. 

Kristus auttaaKoska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. (Hepr. 2:18)

Franz oli omakohtaisesti kokenut, kuinka Kristus kantoi häntä noiden tuskallisten, kammottavien kuukausien ajan. Niinpä hän halusi auttaa muitakin löytämään välittömän suhteen Jumalaan kehittämänsä rukousmeditaation kautta.  

Haus Gries -keskuksessa on (korona-aikaan saakka) pidetty 10 päivän retriitti vuoden lähes jokaisena viikkona. Retriitinohjaajia oli monia, mutta Franzin retriitteihin piti ilmoittautua todella hyvissä ajoin, jos halusi mahtua mukaan. 
Joka retriitissä oli 30 osallistujaa (sen verran 1hh majoituspaikkoja Haus Gries pystyy tarjoamaan). Niinpä tuhannet ihmiset saivat Franzilta hengellistä ohjausta niiden 40 v:n aikana, joina hän ohjasi retriittejä Haus Gries’issä (ja jonkin verran myös Unkarissa ja läheisissä saksan- ja ranskankielisissä maissa).

Gries’in työyhteisö (kuten retriittiläisetkin) kunnioitti, arvosti  ja rakasti Franzia suuresti, sen huomasi kaikesta. Franz itse ei mitenkään korostanut asemaansa eikä tehnyt itsestään numeroa. Eräs henkilö, joka oli työskennellyt kauan Griesin yhteisössä, kertoi että samoin oli silloin, kun Franz toimi Haus Griesin toiminnanjohtajana. Hän oli aivan yhtä antautunut palvelemaan muita silloin kuin sen jälkeen, kun Griesiin saatiin toinen henkilö hoitamaan käytännön asioita ja Franz pystyi omistautumaan hengelliseen ohjaukseen ja kirjojen kirjoittamiseen.

Retriitin aluksi Franz ilmoitti, että Haus Gries on paikka, jossa kaikki sinuttelevat toisiaan. Hän halusi myös itseään kutsuttavan pelkällä etunimellä. Siksi tässäkin kutsun häntä Franziksi. Se ei lainkaan vähennä sitä kunnioitusta, jota tunsin häntä kohtaan ihmisenä ja hengellisenä ohjaajana.

Vankeudessa koetut kärsimykset olivat muokanneet Franzista myötätuntoisen ihmisen.  Harvoin olen kohdannut niin syvää myötäelämisen kykyä kuin Franzilla. Ihailin hänen ainutlaatuista kykyään ymmärtää ja viisauttaan auttaa ihmisiä.
Franz näki suoraan ihmisten sydämeen, hän näki mitä toinen tarvitsi tai kaipasi. Pyhä Henki selvästikin ohjasi häntä.

Hengellinen ohjaaja ja sielunhoitaja – Franz auttoi ihmisiä juuri siinä asiassa, joka retriitin aikana kullakin nousi pintaan, olipa kyseessä  sitten hengelliseen kasvuun liittyvä tai teologinen pulma, piintynyt ajatusmalli tai tunne-elämän lukko tai jotain muuta.

Rukousmeditaatiosessiot (5-6 t./pv) olivat kappelissa, samoin päivittäinen iltamessu. Istuimme ison kappelin seinustoilla, kuka rukousjakkaroilla, kuka tyynyillä tai tuoleilla. Joka päivä oli henkilökohtainen keskustelu retriitinohjaajan kanssa.
Tämän lisäksi oli myös päivittäin yhteinen ’tilannekatsaus’, jonka aikana jokainen vuorollaan kertoi lyhyesti mitä kuuluu. Se, miten, millä lämmöllä, ymmärryksellä ja taidolla Franz vastasi kullekin, oli ihailtavaa ja hyvin opettavaista. (Ainakin minusta, joka olin ohjannut retriittejä ja halusin oppia lisää.)

Franz tunsi Kristuksen Rakkauden, ja se säteili hänen olemuksestaan jokaiselle, jonka hän kohtasi. Jo pelkästään hänen säteilynsä ja syvää sisäistä harmoniaa huokuva olemuksensa vaikuttivat ihmisiin hoitavasti ja terapeuttisesti. 

Lähes kaikki, joiden kanssa keskustelin retriitin päätyttyä (kävin yhteensä 6 retriitissä Haus Griesissä), kertoivat, kuinka erityisen tärkeä, rakas ja merkittävä Franz oli heille. Useat palasivat vuosittain Haus Griesiin.   
Olen äärettömän kiitollinen niistä 6 retriitistä, joihin sain osallistua, Ja siitä, kuinka Franz antoi minulle henk.koht. s-postiosoitteensa sanoen, että voin aina kirjoittaa hänelle, kun minulla on jotain hengelliseen kasvuun tai rukousmeditaatioon liittyvää kysyttävää.
Eräässä vaiheessa Franz sanoi, että nyt voisin alkaa opettaa tätä rukousmeditaatiota muille. Huokasin, ettei Suomessa ole paikkaa, jota pyöritettäisiin vapaaehtoisvoimin ja joka siten mahdollistaisi kohtuuhintaisen 10-päiväisen retriitin pitämisen. “Sitten täytyy soveltaa”, hän sanoi. Niin sitten teinkin.
V.2016 minulle tuli tunne, että nyt minun ei tarvitse enää mennä paikan päälle tapaamaan Franzia. – Seuraavana vuonna hän siirtyikin viettämään vanhuudenpäiviään kotimaahansa Unkariin). 

Jos pitäisi kuvailla Franzia 1 sanalla, se sana olisi varmaan: kirkas. Jostain syystä tulevat mieleeni sanat ‘Kristuksen kirkastama’.
Ja jos 2 raamatukohdalla, ne olisivat ehkä:

‘Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka!’ (2.Kor.3:8)
ja nyt:

‘Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.’ (2.Kor.3:18)

Jeesus, kiusausten voittaja – ensi pyhän evankeliumiteksti:  

Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.  (Mark. 1:12–13)

Erämaan hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä Jeesus joutui kohtaamaan Kiusaajan ja tämän monet yritykset houkutella hänet pois tulevasta tehtävästään. Mutta Jeesus torjui ne kaikki vedoten Jumalan sanaan. Kiusaaja joutui toteamaan häviönsä. Jeesus oli häntä vahvempi.
Noiden 40 päivän jälkeen Jeesus oli valmis aloittamaan elämäntehtävänsä.

Enkelit pitivät hänestä huolta – Ihana on minust tuo, kuinka Isä lähetti enkeleitä huolehtimaan Pojastaan. Jeesus ei ollut yksin kamppailuidensa keskellä. Jumalan enkelit pitivät hänestä huolta. 
Niin ajattelen taivaallisen Isämme pitävän meistäkin huolta (silloinkin kun joudumme kamppailemaan vaikeuksien ja kiusauksien kanssa, emmekä huomaa sitä).
Kuten yllä olevassa psalmissa todetaan:
‘Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’

Hiljainen viikonloppuretriitti, tai hiljaisuudessa vietetty päiväkin, voi nostaa monenlaisia,  yllättäviäkin ajatuksia ja tunteita pintaan. Kun kaikki ympärillä hiljenee ja kun antaa omankin mielensä ja olemuksensa hiljetä, voi tietoisuuteen nousta asioista, joita on jossain elämänvaiheessa painanut alitajuntaan. Ne tulevat esiin, jotta niitä voi katsella, työstää, laittaa sivuun tai päästää niistä irti. 

Jeesus oli niin tietoinen kaikesta, että mahtoikohan hänellä olla tukahdutettuja, käsittelemättömiä asioita aikuisena. – Tai jos sittenkin? Vaikkakin Jumalan Poika, hän syntyi tänne ihmiseksi inhimillisine tunteineen.
Kyllähän hän 12 v:na totesi Marialle ja Joosefille, jotka löysivät hänet temppelistä:
“Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk.2:49)
Jeesus kuitenkin lähti heidän kanssaan kotiin Nasaretiin, ja oli heille kuuliainen, kuten Luukas toteaa.

Megaretriitti – Joskus hiljaisuuden retriitistä, jossa on voinut kokea pyhyyttä ja Jumalan läsnäoloa, voi tuntua hieman vaikealta palata takaisin arkeen.
Emme voi tietää, miten helppoa tai vaikeaa Jeesuksen oli lähteä temppelistä, jossa hän tunsi Isänsä läsnäolon niin vahvana. Tai sitä, jäikö hänelle Nasaretiin paluusta ja elämästä siellä jotain sellaisia ajatuksia tai tunteita, joita hän vain päätti jättää käsittelemättä tai työntää pois vaivaamasta.
Joka tapauksessa ajattelen, että Jeesuksen autiomaassa viettämä aika oli kyllä oikea megaretriitti! Se valmisti ja vahvisti hänet siihen ainutlaatuiseen tehtävään, jonka Isä oli hänelle suunnitellut ja antanut, ja joka vaikuttaa koko ihmiskuntaan.  

Erämaakokemuksen sekä kaiken kohtaamansa ja kokemansa kärsimyksen vuoksi Kristuksella on syvä ymmärrys ja myötätunto kaikkia kärsiviä ja vaikeuksien kanssa kamppailevia kohtaan.
Lukemattomat ihmiset kertovat, kuinka Kristus on ilmestynyt heidän elämäänsä kaikkein vaikeimmalla hetkellä, nostanut ja kantanut heitä pimeydestä Valon tielle. .

Kiitos, Kristus, että suostuit kiusattavaksi ja voitit kiusaukset. Kiitos että olet Ystävämme ja Vapahtajamme. Ole tukenamme ja apunamme, kun kohtaamme omassa elämässämme vastaoinkäymisiä, kiusauksia ja kärsimystä.
Kiitos, kun olet meitä rohkaisemassa ja lohduttamassa. Kiitos että olet, ja kuljet kanssamme.  🙂 

Ps. Haus Gries -retriittikeskus järjestää tällä hetkellä nettiretriittejä.
Kunhan korona-aika on ohi, uskon että Haus Gries’in ovet avautuvat taas Jumalan läsnäoloa hakeville retriittiläisille. Toivon todella, että Haus Gries selviää taloudellisesti korona-ajasta, jotta se voi ottaa vastaan retriittiläisiä sitten, kun se on taas mahdollista. 🙂 

Ensi pyhän tekstit ovat: Ps. 91:1–4, 11–12,  Jes. 1:16–20, 1. Moos. 3:1–7 (8–19), Hepr. 2:9, 17–18 ja Mark. 1:12–13.

Kohti ylösnousemusta

10.2.2021. Auringonsäteet kimaltelevat puiden oksilla ja lämmittävät suloisesti poskia. Ihanaa! Valo voittaa, aina, varmasti. 🙂 
Kun – 20 asteen pakkanen hyydytti lämmitysjärjestelmän, vilukissa ja -koira kääriytyivät villoihin ja vällyihin.
Kun usean viikon jälkeen sisälämpö kohosi 3 astetta, olo on suorastaan autuaallinen.  (Vilukissalla tosin vielä villakerrasto ja -sukat, viluvillakoira ei tarvitse niitä kuin ulos mennessä).

Liikkeellä pysyminen on lämpimänä pysymisen salaisuus, kertoo Ounasjoen jäällä 50 pv viettävä puolalaismies, joka asuu iglussa, kylpee avannossa sekä jääkylmässä paljussa ja syö ainoastaan kylmää ruokaa.
“Käveleminen tuottaa lämpöä ja auttaa selviytymään. Olen kuin Sahan tasavallassa jopa 50 asteen pakkasissa elävät villit Jakutian hevoset, kylmän vuoksi liikkeellä koko ajan” toteaa Guinnessin ennätyksiä tahkova extreme-tyyppi. 
Sen ovat vilukissa ja -koira myöskin todenneet. Lämmintä ylle ja reipasta ulkoilua, niin johan lähtee veri kiertämään vaikka olisi kirpeämpikin keli. 
Ihanaa kun on talvi ja saadaan nauttia sen iloista täällä maan eteläosissakin. (Ja ihanaa ettei ole syntynyt Siperiassa -50 asteen pakkaseen.) 🙂 

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”

    Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
    Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”  (Mark. 10:32–45)

Tuo evankeliumiteksti herätti minussa ensimmäiseksi saman reaktion kuin aiemmin: miten ihmeessä Jaakob ja Johannes saattoivat noin uskomattomalla tavalla sivuuttaa Jeesuksen puheen siitä, kuinka hänet pahoinpideltäisiin ja surmattaisiin. Pojat alkoivat siinä vain pohtia omaa tulevaa asemaansa – käsittämätöntä.

Tällä kertaa en kuitenkaan halunnut juuttua sitä kummastelemaan, vaan luin tekstiä useampaan kertaan katsoakseni, nousisiko siitä tällä kertaa jokin muu asia erityisesti esiin. – Kyllä nousi: “Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”

Jeesuksen ristiinnaulitseminen on aina ollut minulle vaikea asia. Se sai minut aikoinaan pitämään etäisyyttä kristinuskon oppeihin ja tutkimaan sellaisia, joissa tuodaan esille hyvää ja kaunista ja pidetään paha jossain näkymättömissä.
Raamattu ei kuitenkaan piilota pahaa, vaan kuvaa sen ilmenemistä monella tavalla. UT:ssa rankimmillaan Jeesuksen vangitsemisessa ja surmaamisessa.

3 päivän kuluttua – Nuo Jeesuksen sanat siitä, että hän nousisi kuolleista 3. päivänä, muuttivat ajatusteni suuntaa. Jos jätän veljesten kunnianhimon sikseen, olisiko mahdollista ajatella, että juuri nuo sanat vaikuttivat kuulijoissa niin vahvasti, että ne kantoivat Jeesuksen kärsimyksen ja surmaamisen yli? Näkemään mielessä, että 3 päivää, ja hän olisi taas kanssamme. Miettimään hänen kirkkauttaan, kun hän nousee kuolleista ja tulee takaisin. Miten kaikki jatkuisi siitä eteenpäin?

Tuli mieleeni, että jotenkin tuohon tapaan Kristus halusi minun näkevän asian ollessani Gizan Suuressa pyramidissa. Hän pyysi minua ‘katsomaan’ sitä ristiä Golgatalla, jolle Hänet surmattiin, ja toteamaan että Hän ei jäänyt sille ristille, vaan Hän on elävä. Niinpä minunkaan ei kannata ‘pitää Häntä ristillä’, vaan lähteä kulkemaan eteenpäin, tietä jonka Hän näyttäisi.
(2 v. sen jälkeen aloin – Hänen johdatuksestaan – tutustua Raamattuun, ja löytää sieltä asioita, joita en lainkaan tuntenut. Ensin oli vaikeaa ja takkuista, nyt koen, että tuo kirja on loputon aarreaitta.)

Lunnaiksi kaikkien puolesta – Omasta tehtävästään Jeesus totesi:
“Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.
– Nyt nuo sanat herättävät pelkästään kiitollisuutta. Ahdistus on tipotiessään, ja pystyn katsomaan krusifikseja, isoja ja pieniä, veistoksina, maalauksissa ja riipuksina, ja kokemaan vain kiitollisuutta. – Sanoisin että se on Jumalan ihme, sellainen, mitä vain Hän voi sisimmässämme tehdä.

Ylösnousemusta kohti – Voisikohan sitä haastaa itseään ajattelemaan tästä pandemia-ajan aiheuttamista ikävistä asioista hieman samantapaisesti?
Vaikka me nyt kärsisimme, kukin omalla tavallaan ja erilaisissa tilanteissa, ja vaikka tässä on mennyt jo vuosi emmekä tiedä, milloin tästä noustaan – että joka tapauksessa tulee ylösnousemuksen aika.
Voisiko vaikeuksien ja kärsimyksen sijasta muistaa (ainakin aina välillä), että on olemassa Kirkkautta, jota mitkään olosuhteet eivät määrittele tai himmennä. Kirkkautta, josta mekin voimme tulla osallisiksi. Kirkkautta, joka rohkaisee jatkamaan ja antaa uutta voimaa ja kantaa vaikeuksien yli.
Kirkkautta, joka itse meni kärsimyksen läpi, kävi pimeydessä ja nousi kolmantena päivänä johdattaakseen meidätkin kulkemaan Valon tietä. 🙂

Jeesus ei kehottanut havittelemaan parhaita paikkoja itsellemme, eikä mainetta tai kunniaa, vaan toimimaan toistemme palvelijoina. Nyt aivan erityisesti tarvitaan niitä, jotka ovat valmiita voimiensa mukaan olla auttamassa ja rohkaisemassa kärsiviä; toimimaan Kristuksen työtovereina, Hänen johdatuksessaan. Erityisesti kaivataan vapaaehtoisia kavereiksi yksinäisille.
Esim. seurakunnat ja SPR auttavat löytämään kaverin tarvitseville. 

Kiitos Kristus, että olet Valomme! Ole kanssamme, kanna meitä, kohota katseemme  näkemään vaikeuksien yli, luottamaan hyvään, Sinuun ja ylösnousemukseen.  

Muut tekstit: Ps. 31:2–6, Hes. 18:30–32 ja 1. Kor. 13. 

Kirkkauden säteily

3.2.2021. Kantava hanki, jee! ‘Asioidentoimituslenkki’ toimii myös lämmittelynä kummankin jäsenille. Sen jälkeen monot jalkaan ja tossut tassuihin, ja latuja tekemään puhtaalle lumelle. Ah ihanuus!
Valtavasti iloa minulle on tuonut lasteni, pikku oppilaitteni ja sittemmin lastenlasteni välitön riemu jotain kivaa tehtäessä.
Samaa koen hauvelini kanssa: sen ilo on myös oma iloni. Hauvani ilo purkautuu ladulla loikkina, laukkana ja juoksuna: kivaa kun mamin sukset menevät lujaa! Ihan toista kuin kävelylenkkien tassuttelut!
Talutusvyön väsäsin vanhasta vyöstä, kokonaan joustavasta taluttimesta sekä vanhasta laitteesta irrottamastani kierrejohdosta. Toimii hyvin 5 kg:n koiralle, säästymme kumpikin nykäyksiltä.

Taivaallinen Isämme iloitsee, kun me, Hänen lapsensa, koemme iloa, näin uskon.
Viime viikolla pohdin, mikä on tuottanut minulle eniten tyydytystä elämässäni. Ensi pyhän otsikko, Kristus, Jumalan kirkkauden säteily, johdattaa minut automaattisesti miettimään tuota asiaa hengellisestä näkökulmasta.

Millä tavoin Kristus onkaan ilmaissut kirkkauden säteilyään, se on aina ollut täysin yllättävää, syvästi vaikuttavaa ja ihmeellistä.
Hänen Valonsa säteily on aina hämmästyttänyt, ja aina saanut jotain muutosta aikaan, joko itsessä tai muissa, joskus näkyvää, joskus sisäisesti tunnistettavaa.

Kristuksen kirkkauden säteilyn kokemiseen on omalla kohdallani usein liittynyt Jumalan läsnäoloon hakeutuminen. Hiljentyen, rukoillen tai etsien sitä, miten voin toimia Häntä palvellen.
Hän kuitenkin itse valitsee, milloin ja miten ilmaisee kirkkautensa, ja siihen on pienen ihmisen tyytyminen.

Hänen kirkkautensa – Kun Hän on jollain tavoin ilmaissut kirkkautensa, on ilon tai riemun sijaan aikaansaanut pikemminkin yllättymistä, hämmentyneisyyttä, ihmetystä, pyhyyden läsnäolon kokemusta ja/tai ääretöntä kunnioituksen ja pelonsekaista tunnetta. Jälkeenpäin olen kuitenkin ajatellut: voiko olla mitään tämän ihmeellisempää ja ihanampaa.

Alla olevassa evankeliumitekstissä Simeon näki pienessä temppeliin tuodussa pojassa Israelin kansalle luvatun Kirkkauden, kaikille kansoille Jumalan valmistaman Pelastajan ja Valon.  

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.

    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
             – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut.
             Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
             valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
    Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.  (Luuk. 2:22–33)

Simeon oli sanoistaan päätellen ikääntynyt mies. Saatuaan pidellä Jeesus-lasta käsivarsillaan hän oli kokenut elämänsä täyttymyksen: hän oli nähnyt Pyhän Hengen lupauksen mukaisesti Herran Voidellun. Hän sai sydämeensä rauhan. Tätä hän oli odottanut, ainoastaan tätä. Ei vain itsensä vuoksi, siksi että olisi itse halunnut kokea jotain näin suurenmoista ja ainutkertaista. Ei, vaan hän oli odottanut Jumalan lupauksen täyttymystä kansalleen ja kaikille maailman kansoille. Niinpä hän nyt oli valmis lähtemään.

Aloin miettiä: olenko odottanut Jumalan ilmestymistä tai lupauksen täyttymistä ainoastaan itselle, vai myös muille? 
Olen kyllä usein odottanut Jumalan ilmestymistä ihan itseni takia. Että tuntisin olevani lähempänä Häntä tai että uskoni vahvistuisi. Tai että pääsisin jostain huolen aiheesta ja löytäisin takaisin luottamukseen, rauhan tilaan jonkin asian suhteen. – Arvelen kuitenkin, että Kristus ei ole siitä pahoillaan. Me kaikki tarvitsemme Häntä, ja saamme etsiä ja odottaa Häntä, ihan vain itseämmekin varten, kun sitä tarvitsemme.

Mutta mikä kiitollisuus onkaan täyttänyt sydämen, kun Hän on antanut kirkkautensa säteillä jollekin sellaiselle, joka on ollut epätoivoisessa tilanteessa ja todella tarvinnut sitä.
Mutta eihän näistä asioista (hengellisistä kokemuksista) sovi muille kertoa.. – vai sopiiko?
Viikon verran olen tuota pohtinut. Jotkut eivät varmaankaan näe siinä mitään ongelmaa. Joissakin se puolestaan herättää erilaisia neg. reaktioita ja ajatuksia. Mutta pitäisikö minun välittää siitä? Eikö minun pidäkin kuunnella ennemmin sitä, mitä Kristus haluaisi minun tekevän?

Kun tuota kuulostelin, tuli mieleeni, että juuri Kirkkautensa kauttahan Kristus kutsui minut seuraamaan itseään. Tilanteessa, jossa olin innolla tutkimassa sellaisia asioita (Egyptissä), jotka eivät Hänen sanojensa mukaan kuuluneet minulle. (Olen siitä joskus tässä blogissa kertonut; kuinka Hän ilmestyi minulle keskellä niin valtavan kirkasta Valoa, etten nähnyt ympärilläni olevia ihmisiä, en mitään muuta kuin Hänet sen kirkkauden keskellä, ja pyysi minua kääntämään huomioni sarkofagista ristiinsä, ja siihen, ettei Hän enää ole ristillä, vaan elävä. 
Jos Hän kerran kutsui minut Kirkkautensa kautta, oliko tarkoitus, että pitäisin kokemukseni Hänen Kirkkautensa vaikutuksista omana tietonani, vai oliko tarkoitus, että kertoisin niistä myös muille (huolimatta siitä, mitä siitä ajateltaisiin)?  

Tänään tuli vastauksena, että ei vain itselle, vaan myös muille.  Toivon, että se. mitä nyt kerron, voisi tuoda rohkaisua jollekin. Luottamusta siihen, että Kristus on kanssamme, ja Hän näkee ja kuulee, mitä me tarvitsemme, ja Hän haluaa auttaa.

Olin pitämässä viikonloppukurssia (pe-su) paikassa, jossa ei ollut sähkövaloa, katulamppuja eikä häivääkään kaupunkivalojen kajastuksesta. Valonlähteinä olivat tulipesän liekit sekä lyhdyt.
Erään kurssilaisen kohdalla mietin, miksi hän oli mahtanut tulla tälle kurssille. Silloin kuulin sanat: “Hänessä tulee tapahtumaan suurin muutos.” Kysyin Jeesukselta, miten se olisi mahdollista, hänellähän on niin vahva suojakerros. – En saanut vastausta.

Tuohon aikaan minulla oli tapana kertoa kursseillani varsinaisen kurssiaiheen lisäksi jotain Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä tavalla, jonka koin tavoittavan paikalla olevia. 
Tällä kyseisellä kurssilla tuo mainittu kurssilainen ilmaisi kielteisen kantansa asiaan. Se oli ok, olin osannut sitä vähän aavistellakin.
Lauantai-iltana hän kuitenkin antoi ymmärtää vähän kuin kautta rantain, että ehkä sitten kuitenkin se (= Jeesuksen ja Pyhän Hengen läsnäolo) voisi olla…

Sunnuntaiaamuna hän saapui kurssipaikalle täysin muuntuneena. Hän veti minut syrjemmälle ja kertoi mitä oli kokenut lauantai-iltana kurssipäivän päätyttyä. Hänen seisoi ulkona pimeässä, vain polulle asetettujen lyhtyjen valaistessa tietä parkkipaikalle. Yhtäkkiä hänet ympäröi äärettömän kirkas valo. Hän katsoi ylös nähdäkseen valon lähteen. Oli kuin kirkas valonheittäjä olisi sytytetty hänen yläpuolellaan, hän kuvasi. Mutta eihän täällä ole edes sähköä, hän kertoi ajatelleensa.
Samassa hän tunsi, kuinka koko se raskas taakka, jota hän oli kantanut, valui hänestä pois. Hänen olonsa tuli ihmeen keveäksi ja hän tunsi itsensä vapaaksi. 
Mitä ihmettä siinä oikein tapahtui, hän kysyi. Sanoin että se oli Jeesuksen Kristuksen teko, Hän auttoi sinua.
Kurssilainen alkoi säteillä, ja hän (joka kurssin alussa oli ilmaissut, ettei hän halunnut ketään lähelleen) sanoi, että hänellä oli sellainen tunne, että hän haluaisi halata kaikkia, hän haluaisi halata koko maailmaa. 

Kristus näki tuon ihmisen valtavan tuskan, ja ilmaisi tälle, kuinka Hän välittää, näkee, rakastaa ja auttaa.
Kristuksen seuraajana olemisessa ei ole kysymys kokemuksista, vaan uskosta. Joskus, silloin kun Hän näkee, että sitä tarvitsemme, Hän kuitenkin ilmaisee Kirkkautensa meille niin selkeällä tavalla, ettei se jätä epäilykselle sijaa.

Vapahtajamme haluaa meidän tietävän, että Hän on meitä varten. Hän haluaa vapauttaa meidän taakoistamme. Hän ei tyrkytä itseään, mutta Hän on kanssamme, jos ja kun me itse vain sitä haluamme. 

Jumalan kirkkauden säteily – Sen, että Kristuksen kirkkaus on Hänen taivaallisen Isänsä kirkkautta, Jeesus ilmaisi mm. sanoen:
Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.
Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. (Joh.14:11,13)

Ja sitten joskus, ajan toisella puolella, me saamme katsella Hänen kirkkauttaan kasvoista kasvoihin;
Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. (1.Kor. 13:12)

Muut tekstit: Ps. 48:11–15, Mal. 3:1–2 ja 1. Joh. 1:5–7.

Tehtäviä

27.1.2021. Kun sää on ollut harmaa ja maa loskainen useamman päivän, pienikin piristys tuntuu ulkoillessa isolta. Eilen kohtasimme hauskan näyn iltalenkillä: 2 jänistä istui somasti vierekkäin keskellä tietä vastasataneella lumella. Ne katsoivat meitä korvat pystyssä pitkään, liikkumatta. Onneksi hauvani ei omaa vahvaa metsästysviettiä. Se katseli niitä aivan hiljaa. Vasta kun kuiskasin että onpa söpöjä pupuja, se murahti hieman (en tiedä oliko myönteinen vai kielteinen kommentti). Pari kertaa se on ponkaissut täysillä jäniksen perään vapaana ollessaan. Nyt se tiesi että se oli kiinni hihnassa ja hihna oli kiinni emännässä, joten se tyytyi murahtamaan.  

Miten paljon helpompaa elämä olisikaan, jos voisi tuntea, että Taivaallinen Isä pitää kiinni hihnassa, jottei juoksisi turhien asioiden perässä. Miten paljon helpompaa olisikaan silloin toimia Hänen tahtonsa mukaisesti. – Vai olisiko? Laittaisiko vapaudenkaipuu riuhtaisemaan irti hihnasta ja ryntäilemään ja rellestämään oman mielen mukaan?

Koronasta johtuvia rajoituksia kiristettiin Hollannissa: lauantai-iltana astui voimaan ulkonaliikkumiskielto klo 21-4.30 välisenä aikana. Tämä synnytti rajuja protestimellakoita, joissa mellakoitsijat mm. sytyttivät  tuleen koronatestausaseman.
En muista aiemmin kuulleeni neg. uutista tuosta maasta. Etelä-Euroopassa laulettiin parvekkeilla ja laitettiin ikkunoihin rohkaisevia viestejä, kun oli ympärivuorokautinen ulkonaliikkumiskielto. Kuvastaako yleensä rauhallisten hollantilaisten mellakointi sitä, miten kova paikka vapaana eläneelle voi olla, kun vapautta rajoitetaan – vaikka se tapahtuisikin yleisen edun vuoksi? Vai toimivatko idän ja lännen suurvaltojen protestoinnit yllykkeinä?  

Ei ole päättäjillä helppoa näinä aikoina! Johtajia löytyy maailmassa laidasta laitaan, ja he jakavat usein vahvasti kansalaisten mielipiteet. Niin oli Jeesuksen aikana ja eaa eli ennen Kristuksen syntymää, ja niin on nyt,  
Jumalalla on kuitenkin erilaiset kriteerit kansanjohtajalle kuin ihmisillä. Siitä kertoo mm. alla oleva VT:n teksti. 

Herra sanoi Samuelille: ”Kuinka kauan sinä aiot surra Saulia? Minä olen hylännyt hänet, hän ei enää saa olla Israelin kuningas. Täytä öljysarvesi ja lähde liikkeelle! Minä lähetän sinut betlehemiläisen Iisain luo, sillä hänen poikiensa joukosta olen valinnut mieleni mukaisen kuninkaan.” Samuel kysyi: ”Kuinka voin mennä sinne? Jos Saul kuulee siitä, hän tappaa minut!” Herra vastasi: ”Ota mukaasi vasikka ja sano, että olet tullut uhraamaan Herralle. Kutsu Iisai uhriaterialle, niin minä ilmoitan sinulle, mitä sinun pitää tehdä. Voitele kuninkaaksi se, jonka sinulle osoitan.”
Samuel teki kuten Herra oli käskenyt. Kun hän oli tulossa Betlehemiin, kaupungin vanhimmat saapuivat peloissaan häntä vastaan, tervehtivät häntä ja kysyivät: ”Onko kaikki hyvin, näkijä?” Hän vastasi: ”Olkaa rauhassa! Minä olen tullut uhraamaan Herralle. Puhdistautukaa ja tulkaa kanssani uhriaterialle.” Itse hän toimitti Iisain ja hänen poikiensa puhdistusmenot ja kutsui heidät uhriaterialle.
Kun he tulivat ja Samuel näki Eliabin, hän ajatteli: ”Hän se on! Nyt on Herran edessä hänen voideltunsa.” Mutta Herra sanoi Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”
Iisai kutsui sitten Abinadabin ja toi hänet Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi: ”Tätäkään Herra ei ole valinnut.” Sitten Iisai toi nähtäväksi Samman, mutta Samuel sanoi: ”Tätäkään Herra ei ole valinnut.”
Iisai toi seitsemän poikaansa Samuelin eteen, mutta Samuel sanoi Iisaille: ”Herra ei ole valinnut ketään näistä.”
Sitten Samuel kysyi Iisailta: ”Tässäkö ovat kaikki poikasi?” Iisai vastasi: ”Nuorin on vielä jäljellä, mutta hän on nyt lampaita paimentamassa.” Samuel sanoi Iisaille: ”Lähetä hakemaan hänet. Emme voi aloittaa ateriaa ennen kuin hänkin on paikalla.” Iisai lähetti miehiä hakemaan häntä, ja he toivat pojan mukanaan. Hän oli vielä parraton nuorukainen, kirkassilmäinen ja miellyttävän näköinen. Silloin Herra sanoi: ”Tämä se on, voitele hänet!” Samuel otti öljysarvensa ja voiteli Daavidin siinä veljesten keskellä, ja Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen.  (1. Sam. 16:1–13)

Israelilaisten johtajana, tuomarina ja profeettana toimineelle Samuelille oli tärkeintä kaikessa noudattaa Jumalan tahtoa – silloinkin kun se ei ollut hänelle itselleen mieleen.
Mielenkiintoista oli lukea Israelin 1. kuninkaan valintaan johtaneet luvut (1.Samuelin kirjan luvut 8-10). Enpä muistanutkaan…
Kun Samuel oli tullut vanhaksi, israelilaiset tahtoivat kuninkaan johtajakseen. Samuel pahoitti tästä mielensä, mutta Herra (joka ei itsekään ollut tästä hyvillään) sanoi hänelle: “Tee niin kuin he tahtovat. Anna heille kuningas.” 

Eräällä rikkaalla ja mahtavalla miehellä oli komea poika, päätä pitempi muita, nimeltään Saul. Herra sanoi Sanuelille, että tuosta tulee israelilaisten hallitsija. Alkuun kuninkuus tuntui sujuvan hyvin, mutta sitten Saul rikkoi Jumalan tahtoa vastaan.  
Silloin Herra lähetti Samuelin voitelemaan valitsemansa uuden kuninkaan Israelille.

Jumala näkee sydämen – Nähdessään Iisain pojan Eliabin Samuel ajatteli, että tämä tässä: komeat raamit, ilmetty kansanjohtaja. Mutta Herra sanoi Samuelille: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”

Samuel kuvitteli todennäköisesti, että Herra valitsisi seuraavaksi kuninkaaksi Saulin kaltaisen kookkaan urhon. Iisain nuorimmainen, hennonoloinen nuorukainen, ei lainkaan näyttänyt vahvalta johtajalta tai urhealta soturilta. Mutta kun Herra sanoi että tässä hän on, Samuel ei esittänyt vastalausetta, vaan voiteli Daavidin Israelin kuninkaaksi.  

Sanat ‘kirkassilmäinen ja miellyttävän näköinen‘ kertoivat jotain Daavidin luonteenlaadusta. Sanotaanhan, että silmät ovat sielun peili.
Daavid oli lojaali kuningas Saulille ja käyttäytyi kunnioittavasti tätä kohtaan, vaikka tämä koettikin useampaan otteeseen surmata hänet.
Jumalan tahdon mukaan toimiminen oli Daavidille kaikki kaikessa. Hänelle  oma kunnia ei ollut tärkeää, vaan Jumalan kunnia.

Daavid oli vilpitön. Hän ei koettanut väkisin valloittaa itselleen sitä asemaa, johon Jumala oli hänet voidellut, vaan hän palveli uskollisesti sekä Jumalaa ja kuningas Saulia (kunnes hänen oli paettava tämän kateutta, vihaa, vainoharhaisuutta ja murhanhimoa).  
Mutta lopulta Daavid, oltuaan jonkin aikaa kuninkaana, lankesi itsekin pahan valtaan, omien tunteidensa sokaisemana (edes tajuamatta toimivansa Jumalan tahtoa vastaan). Hän katui kuitenkin katkerasti toimintaansa ja anoi Jumalalta anteeksiantoa. 

Jumala yllättääVaikkei Daavid ollut erehtymätön ja moitteeton, Herra näki hänet parhaaksi valinnaksi. Daavidin jälkeen israelilaiset joutuivat odottamaan 1000 v. ennen kuin heille syntyi Kuningas, joka oli erehtymätön ja joka toimi kaikessa pelkästään Jumalan tahdon mukaisesti.
Taaskin Jumala yllätti: tämä taivaallinen Kuningas ei näyttänyt mitenkään täyttävän kuninkaalle sopivia mittoja: hän syntyi eläinsuojaan, joutui pakenemaan maasta moneksi vuodeksi, ja ryhtyessään tehtäväänsä hän toimi täysin eri tavoin kuin Israelin kuninkaat olivat siihen saakka toimineet. Vapahtajakuningas ei käynyt sotia muiden kansojen kanssa, vaan opetti, miten saavutetaan rauha. Sielunrauha. Hengenrauha.

Luojamme ei ole (onneksi) luonut meitä kaikkia korkeille jakkaroille ja tärkeisiin johtotehtäviin.  Hänellä on meille jokaiselle omanlaisia suunnitelmia ja tehtäviä. Kaikki ne ovat yhtä tärkeitä, kaikki me olemme tärkeitä osasia Hänen suuressa Suunnitelmassaan.

Omalla kohdallani ajattelen, että johtajan asemaan joutuminen olisi kauhistuttavaa – vaikka ’sukurasitetta’ löytyykin. (Kummatkin isoisäni toimivat johtajina, toinen vakuutusyhtiön, toinen oopperan; isäni puolestaan toimi teatterinjohtajana ja äitini Lehtikuvan toimitusjohtajana.) Kaikki he olivat hyvin erilaisia persoonia, mutta heillä oli 1 yhteinen nimittäjä: he olivat kaikki työhönsä täysillä antautuneita ihmisiä. Minua ei kuitenkaan koskaan ohjattu tai painostettu pyrkimään johonkin asemaan. Sain vapaasti valita omat polkuni.     

Olen onnellinen siitä, että olen aina saanut tehdä sellaista työtä, joka on tuntunut itselle mieluisalta ja sopivalta. Töitä, joissa olen saanut käyttää omia taitojani, taipumuksiani ja luovuuttani. Niissä on ollut minulle sopiva määrä vastuuta. Eniten tyydytystä olen kuitenkin saanut perheenäitinä ja lasteni hoitajana toimimisesta.

Oletko joskus/usein/koskaan miettinyt, millaisiin tehtäviin Luojamme on sinut luonut? Mitkä ovat niitä ominaisuuksia, jotka Jumala on sinulle antanut, ja/tai joita olet kehittänyt elämäsi aikana? Ominaisuuksia, joita olet ehkä jo käyttänyt perhe- tai ystäväpiirissäsi tai työssäsi, toisten iloksi ja hyödyksi? Mitkä ovat vahvoja puoliasi?

Myönteisyyden voima – Muistan kuinka joskus 90-luvulla olin erään engl. psykoterapeutin luennolla. Hyväntuulisella, valoisalla miehellä on Englannissa klinikka, jossa hän kertomansa mukaan oli auttanut asiakkaitaan löytämään iloa ja kohentunutta oloa mm. sen kautta, että nämä olivat alkaneet huomata itsessään piileviä voimavaroja ja hyviä ominaisuuksia.
Luennon eräässä vaiheessa hän pyysi meitä kuulijoita kertomaan vierustoverillemme huonoista puolistamme. Salissa alkoi hillitön puheensorina. Minullekin tuli mieleen vaikka kuinka paljon huonoja ominaisuuksiani, joita luettelin vierustoverilleni.
Sitten hän pyysi meitä kertomaan samalle vierustoverille hyvistä ominaisuuksistamme. – Saliin levisi täysi hiljaisuus, pitkäksi aikaa. Vasta kun luennoitsija murjaisi vitsin, vapauduimme kuvaamaan toiselle hyviä puoliamme.

Kun alkaa miettiä ja oivaltaa, kuinka paljon hyviä ominaisuuksia onkaan Luojalta saanut lahjaksi (ja edelleen kehitettäväksi), se voi valaista päivän, viikon, ja seuraavankin. Siitä saa voimaa ja tulee kiitollinen olo. – Ja kun oivaltaa, ettei kannata eikä tarvitse kadehtia toisia eikä verrata itseään toisiin, sydän saa rauhan. 
Jumalalla on meille kaikille juuri meille sopivia tehtäviä. Joskus voi vain kestää jonkin aikaa, ennen kuin huomaamme sen.   

Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme. (Ef.2:10)
Ja uuden käännöksen mukaan: Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.

Jos jonain päivänä iskee alakulo, ja tulee mieleen vain ikäviä asioita, voi vaikka ottaa kynän ja paperin ja miettiä ja kirjata ylös kaikkea sitä, mikä on hyvin. Asioita, jotka voisivat olla huonomminkin. Asioita, joista voi iloita ja olla kiitollinen. Omassa. läheisten ja ylipäätään elämässä.

Lopuksi, veljet, ajatelkaa kaikkea mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen.
(Fil.4:8)

Vanhan käännöksen mukaan: Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;

Kuin Hänelle – Eräs Paavalin kehotus kolossalaisille on puhutellut minua usein. Aina kun se tulee mieleen mietin, miten sen voisikin aina muistaa – ja vielä toimia sen mukaan:
Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille.’ (Kol.3:23)

Muut tekstit: Ps. 18:2–7, Room. 9:11–23 ja Luuk. 17:7–10.

ps. 28.1. Tämän päivän uutisessa kerrotaan, että Turussa jaellaan lehtisiä, jossa kannessa kehotetaan yhdistymään ‘COVID-19 -huijausta vastaan’.  Siinä väitetään, että  ‘Korona on huijausta ja salaliitto, jolla pyritään rajoittamaan ihmisten perusoikeuksia.’
Voi hyvät hyssykät sentään. Tuollaisten juttujen levittämisen seuraukset voivat olla yhtä ikävät kuin muualla maailmassa. J
otkut kun  ottavat salaliittoteoriateoriat tosissaan.  

Kaikki etsivät

20.1.2021. Alla olevassa evankeliumitekstissä huomioni kiinnittyi tällä kertaa erityisesti kahteen sanaan: ‘kaikki etsivät’.
Aloin miettiä sitä, kuinka itse asiassa me kaikki etsimme elämässämme jotakin. Hyväksyntää, rakkautta, menestystä, tunnustusta, valtaa, tyydytystä, huomatuksi tulemista, turvallisuutta,  onnea, hellyyttä, rauhaa, tasapainoa… – luetteloa voisi jatkaa, mutta tuossa taitaa olla yleisimpiä asioita joita elämässä etsitään ja kaivataan.

Ihmisen luonne, perimä ja elämänkokemukset määrittelevät ymmärtääkseni aika paljon sitä, millaisia asioita me koemme tärkeiksi, asetamme etusijalle ja mitä etsimme – tietoisesti tai tiedostamattamme.
Mitä sinä olet etsinyt tai kaivannut? Mikä tuo sinulle hyvää oloa ja tyydytystä?

Itse olen lähinnä pohdiskelija, joka nauttii mietiskelystä, hiljaisuudesta ja rauhasta. Mutta omaan myös seikkailuluonteen: olen aina halunnut nähdä, oppia ja kokea uusia asioita ja nauttinut vahvoista tunne- ja aistielämyksistä.

Vauhdin hurma – Yksi esimerkki: poikani opettivat minua 20 v. sitten laskettelemaan. Siihen saakka olin harrastanut murtomaahiihtoa, mutta tuolloin iski kaipuu ylös rinteisiin – tunturimaisemissa kun oltiin.
Ylläksen lastenrinteessä harjoiteltiin ensin, ja huomasin että kyse olikin ihan yksinkertaisesta asiasta. Sitten noustiin hissillä ylemmäs, ja sitten vielä ylemmäs (poikani eivät tosin tainneet olla ihan vakuuttuneita, oliko se viisasta, laskettelivat vierellä katsoen laskemistani hieman huolestuneen näköisinä).
Muistan vieläkin vauhdin hurman laskiessani tosi ylhäältä ensimmäisen (ja viimeisen) kerran. Sen laskun jälkeen polvi ei enää suostunut käännöksiin. Polvikipua en kuitenkaan enää muista, vauhdin tuoman nautinnon tunteen kyllä.

Ohimenevää – Vaikka tunnekokemuksiin voi palata mielessään, ne ovat sittenkin vain  hetkellisiä kokemuksia, tulevat ja menevät.
Uskon että meissä on sisimmässämme kaipuu, joka jossain vaiheessa elämäämme herää, ja jota alamme kuunnella. Kaipuu johonkin pysyvämpään kuin hetken iloon, nautintoon tai hyvään oloon. Kaipuuta johonkin sellaiseen, jonka olemassaolon voimme usein vain aavistaa – ja kyseenalaistaakin. Mutta sittenkin se on siellä, sisimmässämme… – kaipuu yhteyteen alkulähteemme, Luojamme kanssa.

Tuota kaipuuta ei mikään ohimenevä elämys, kokemus tai tunne voi täyttää. Se ei ole hetkellistä hurmaantumista, vaan jotain ihan muuta – yhteyden kaipuuta Ikuiseen Lähteeseen. Viimeistään silloin, kun sitä on saanut kokea – vaikka vain hetkenkin – tietää sisimmässään, että se on jotain sellaista, mitä mikään tämän maailman tarjoama elämys, kokemus tai tunne ei voi voittaa. Sisimmässä jokin kertoo, että tätä se olikin: tätä olenkin etsinyt ja kaivannut. En ole vain tiennyt.

Kun epätietoisuus tai epäilys siitä, voimmeko koskaan kokea varmuutta Hänen olemassaolostaan (tai päästä yhteyteen Hänen kanssaan) iskee, voimme –  kuten yleensäkin heikkoina hetkinämme –  pyytää Häneltä vahvistusta. Hän on luvannut auttaa meitä:

Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet. (5. Moos. 32:36)

Koko kaupunki ovella – Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.
    Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.
    Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: ”Kaikki etsivät sinua.” Mutta Jeesus sanoi: ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.  (Mark. 1:29–39)

Oli sapatti, ja Jeesus opetti Kapernaumin synagogassa. Synagogasta mentiin Simon Pietarin anopin kotiin, jossa Jeesus paransi sairaan anopin.
Kuvittelen, että jos Pietarin vaimo (josta ei ole mainintaa) oli paikalla, hän oli valmistanut vieraille sapattiaterian, jota anoppi alkoi nyt tervehtyneenä tarjoilla heille. . 

Sapatin päätyttyä auringonlaskun jälkeen anopin talon eteen alettiin tuoda sairaita. Markuksen kuvauksen mukaan koko kaupunki oli oven edustalla. Tarvitsevina tai uteliaisuuttaan – olihan talossa mies, joka teki ihmeitä: paransi kaikki, jotka hänen luokseen tuotiin.

Kuvittele,jos Jeesus olisi syntynyt meidän aikanamme. eihän siitä olisi tullut mitään! Kaupunkiin johtavat tiet olisivat tukossa joka puolelta maata (ja muistakin maista) saapuvista auto- ja bussijonoista. Sana leviäisi somessa kulovalkean tavoin, ja Tel Avivin lentokentälle olisi jatkuva ruuhka sinne pyrkivistä täpötäysistä reitti- ja charter-koneista. Rikkaimmat laskeutuisivat Pietarin anopin pihamaalle helikoptereilla tai vesitasoilla lähellä olevaan rantaan.
(Tänä – kuten edellisenäkin) vuonna – ihmistulvaa tosin hillitsisivät pandemian aiheuttamat rajoitukset ja matkustuskiellot).  


Mutta ei ollut helppoa tuohonkaan aikaan; parannettavia riitti yli yön.
Aamunkoitteessa Jeesus halusi hieman hengähtää. Hän vetäytyi yksinäisyyteen. Kuvittelen hänen nousseen ylös vuorenrinnettä, kunnes löysi rauhallisen paikan, jossa voisi viettää vähän aikaa taivaallisen Isänsä kanssa, rukoilla ja antaa Isän täyttää hänet uudelleen Rakkaudellaan ja Voimallaan.
Ehkäpä Jeesus halusi myös kuunnella, mihin Isä halusi hänen seuraavaksi suuntaavan kulkunsa. Joka puolella tuntui olevan niin valtavan paljon etsiviä sieluja. Niitä, jotka kaipasivat helpotusta ja apua sairauteensa tai vaivaansa. Ja niitä, jotka tarvitsivat uskon ja toivon vahvistusta; Ihmisiä, jotka odottivat kuulevansa hänen opetuksiaan ja hengellistä ohjaustaan.  

Kaikki etsivät häntä – Lopulta opetuslasten oli lähdettävä etsimään Jeesusta, koska – kuten he sanoivat Jeesukselle: ”Kaikki etsivät sinua.”
Mutta Jeesus oli saanut viettää jonkin aikaa hiljaisuudessa Isän kanssa, ja oli taas valmis jatkamaan matkaa seuraaviin kyliin. 

Meidän aikanamme ihmiset etsivät Kristusta/Jumalaa monin tavoin. Useimmat taitavat etsiä Häntä lukemalla Hänestä kertovia pyhiä kirjoituksia ja profetioita,
Monet, jotka lukevat yhä uudestaan hänen elämästään ja opetuksistaan, kokevat, kuinka nuo kirjoitukset alkavat ikään kuin elää. Niistä aukeaa joka lukemiskerralla jotain uutta. Tai sitten itsessä tapahtuu niiden vaikutuksesta jotain. Saattaa kokea, kuinka Jumalan Henki on läsnä ja vaikuttaa niiden kautta.

Jotkut etsivät Jumalaa/Jeesusta mietiskelemällä. Tai pohdiskelemalla elämän tarkoitusta, sitä miten ja miksi me olemme täällä.
Oma etsintäni on ollut nuoresta pitäen sellaista. Mietiskelyä ja pohdiskelua.

C-kasetin laulut – 1960-70-luvuilla nauhoitin musiikkia kaseteille. Eräässä vaiheessa (kun ei enää ollut toimivaa kasettisoitinta) heitin kasetit pois. Jostain syystä olin kuitenkin säästänyt yhden kasettikotelon pahviosan, johon olin kirjoittanut kasetille nauhoittamani kappaleet. Tuo pahvilappu tuli eteeni hiljattain paperipinojen välistä. 
Lukiessani laulujen nimiä totesin niiden kaikkien liittyvän jollain tavoin sen aikaiseen etsintääni.  Yksi niistä oli Are You up there?  (Alla Osmondsien 50-vuotiskonsertista.)

Are You up there . The Osmonds

“Jos kaikki loppuisi huomenna, missä minä olisin?
Jatkuuko elämä vai olisiko se loppuni?
Tuntuisi epäreilulta ajatella että
kaikki se mitä olen oppinut ja tehnyt
ei kuuluisi kenellekään
     Miksi eläisin jollei olisi mitään suunnitelmaa?
Minulla ei olisi tulevaisuutta, jos se olisi ihmisistä kiinni.  
En voi uskoa, että me vain satumme olemaan täällä
tietämättä miksi. – Täytyy olla jotain enemmän.
     Miksi luottaisin rakkauteen joka ei ole ikuinen?
Olisiko reilua että elämä olisi peli joka menetetään?
Haluaisinko lapsia, jollei heillä olisi minkä vuoksi elää? 
On yksi asia jonka haluan tietää: mitä on olemassa minulle?
En halua ihmettä, enkä nähdä Sinua ilmassa,
mutta: oletko siellä ylhäällä? Oletko joka paikassa?
Välitätkö todella? Oletko Sinä siellä ylhäällä?”

Osmondin veljekset lisäsivät myöhemmin lauluunsa jatko-osan ‘I believe’: 

“Uskon että jokainen vesipisara saa kukan kasvamaan
uskon että pimeimmässäkin yössä jossain loistaa kynttilä
uskon että jokaiselle eksyneelle joku tulee näyttämään tien
uskon että myrskynkin yli pieninkin rukous kuullaan
uskon että joku tuolla ylhäällä jossakin kuulee joka sanan
joka kerran kuullessani vastasyntyneen lapsen itkevän
tai tuntiessani lehden kosketuksen tai nähdessäni taivaan
tiedän miksi uskon”

Toisessa kasetillani olleessa kappaleessa Muukalainen pohditaan Korkeimman olemassaoloa ja vaikutusta maailmassamme tähän tapaan:

“Oli syksy, myöhä ilta muistaaksein. Mä pientä iltapalaa juuri tein. Ja ulan auki käänsin, mä kovemmalle väänsin sen. Joku lauloi ikävästään itkien. Kun laulun katkas ääni sähköinen.  
Ja valon välähdyksen kirkkaan nähdä sain.
Koko taivaan kodiksensa kai Tuo muukalainen kaukaa takaa linnunradan sai. Yli taivaan tietoisuuden taa Hän milloin vain näin lentää valon nopeutta saa, 
Hän auttaa maailmaamme voisi Jos vain kypsä oisi tuon ymmärtämään ihminen…”

Linkki Muukalainen – lauluun Fredin esittämänä: https://www.youtube.com/watch?v=vPbp6IH_amQ

Jesus Christ Superstar – Kasetilla oli myös 2 laulua, jotka olin merkannut otsikolla Jesus Christ. Nähtävästi oli kyse hippimusikaalin Jesus Christ Superstar lauluista. 
Nyt, kuunneltuani niitä Youtubesta mietin, kuinka musikaalilla oli aikanaan oma tehtävänsä. Räikeitä tehosteita, vauhdikasta menoa, huumoriakin (Herodeksen kohdalla), sellaista, joka vetosi sen ajan hippinuoriin.
Musikaali kuvasi kyllä evankeliumeissa kerrottuja Jeesuksen elämänvaiheita. Vahinko vain, että eräs olennainen – jollei olennaisin – asia jäi siinä kertomatta: Jeesuksen ylösnousemus.
Siksi siinä esitetyt kysymykset (Juudaksen laulamana) jäivät vastausta vaille. 

Uskon vahvistusta – Omaa uskoani on vahvistanut usein se, kun muistan mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen lähetyskäskynsä lopussa. Niihin sanoihin voi mielestäni aina tukeutua, jos tulee sellainen olo, että on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia:
“Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28:20)

Eräs 70-luvun suosikkilaulujani oli Bridge Over Trubled Water laulajien Simon & Garfunkel esittämänä. Taisin sitä aina välillä lauleskella, koska kun lapseni olivat aikuisia, sain heiltä alla olevan CD-levyn.  

Paul Simon kertoo laulun ‘Bridge Over Trubled Watet’ synnystä:
“Minulla ei ole aavistustakaan, mistä laulu tuli. Hetkeä aikaisemmin sitä ei ollut, ja seuraavassa hetkessä koko säkeistö oli siinä. Se oli shokeeraavin hetki laulunkirjoittamisen urallani. Muistan ajatelleeni, että tämä on huomattavasti parempaa kuin mitä tavallisesti kirjoitan. Mutta niin nopeasti se tuli…”
Hän jättää itse kunkin vetämään itse johtopäätöksensä siitä, mistä tai keneltä sanat tulivat…

Paul kertoo myös, että alun perin laulussa oli vain 2 säkeistöä,. Kolmannen hän kirjoitti äänitysstudiossa, kun tuottaja halusi laulusta pitemmän sekä kappaleelle vahvan loppuhuipennuksen. Paul itse olisi halunnut jättää laulun pieneksi yksinkertaiseksi virreksi/lauluksi/hymniksi (hymn).   

Bridge Over Troubled Water – Simon & Garfunkel

“Kun olet väsynyt ja tunnet itsesi pieneksi,
kun silmissäsi on kyyneliä kuivaan ne kaikki.
Olen vierelläsi kun tulee vaikeat ajat
eikä ole ystäviä lähellä.
Sillan tavoin asetan itseni levottoman veden yli. 

Kun olet masentunut ja uupunut
kun olet kadulla ja ilta laskeutuu raskaana
minä lohdutan sinua, otan osasi kantaakseni
kun tulee pimeää ja kipu tuntuu joka paikassa

Purjehdi hopeatyttö, purjehdi
on tullut aikasi sädehtiiä
kaikki unelmasi ovat matkalla
katso kuinka ne säteilevät.
Jos tarvitset ystävää, purjehdin vierelläsi”

Muut tekstit: Ps. 102:16–23, 5. Moos. 32:36–39 ja 2. Kor. 1:3–7

Kirjakäärö

12.1.2021. Enpä muista koskaan nähneeni meidän kylässä yhtä paljon lapsiperheitä ja nuoria liikkeellä liukureiden, pulkkien ja stigojen kanssa kuin Uudenvuoden jälkeisinä päivinä, Hymy oli herkässä vastaantulijoilla. Isillä ja äideillä taisi olla yhtä hauskaa pulkkamäessä kuin lapsilla ja nuorilla. Lumen tulo oli riemullinen Uudenvuoden lahja!. 🙂 

Tänään lunta pyryttää oikein urakalla (uutisten mukaan vain 2-3 k. vuosisadassa tulee kerralla näin paljon täällä maan eteläosassa). Tästä lumesta saadaan varmasti nauttia pitkään, eli kunnon talvi alkoi täälläkin!
Huomenna, Nuutin päivänä, sen sijaan (vanhan perinteen mukaan) jouluaika päättyy.
Otan tähden, kynttilät ja koristeet joulukuusesta, joka tuoksuu yhä hyvältä ja joka ei ole tiputtanut neulasia nimeksikään. Kiitän ilosta jota se toi jouluaikaan; hieman haikein mielin heitän sille hyvästit. 

Loppiaisena 2021: nähtiin, mitä kansanjohtaja, jolle vallasta luopuminen on miltei kestämätön ajatus, voi saada aikaan. Johtaja kutsui kannattajansa Washingtoniin ja yllytti heitä toimimaan, jotta vaalituloksen vahvistaminen estettäisiin. Kannattajat noudattivat kehotusta ja tunkeutuivat kongressirakennukseen. Senaatin työntekijät ehtivät kuitenkin viedä 3 mahonkista äänestyslippulaatikkoa turvaan, niin etteivät kongressisaliin tunkeutuneet joukot päässeet tuhoamaan niiden sisältöä.

Loppiaisena 2000 v. sitten: kuningas, joka pelkäsi valtansa menettämistä, kehotti Itämaan viisaita palaamaan Jerusalemiin kertomaan hänelle, mistä he olivat löytäneet etsimänsä kuninkaaksi syntyneen poikalapsen, jotta hän voisi estää pyhissä kirjoituksissa olevan ennustuksen ja säilyttää oman kuninkuutensa.
Itämaan tietäjät eivät noudattaneet kuninkaan kehotusta. He veivät 3 lahja-arkkua lapselle, Jumalan valitsemalle Kuninkaalle, ja palasivat toista kautta kotiseuduilleen.

Jeesus palasi aikuisena kaupunkiin, jossa oli viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa. Siellä hänet tunnettiin Joosefin ja Marian poikana, joka vartuttuaan työskenteli Joosefin puusepän verstaassa. Nasaretilaiset olivat varmaan kuulleet ihmeistä, joita Jeesus oli tehnyt ympäri Galileaa. Oli sapatti, ja hän meni toisten tavoin hänelle lapsuudesta asti tuttuun synagogaan.

kirjakäärörullia saviruukussa

Herran Henki on ylläni – Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
– Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.
Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”   (Luuk. 4:16–21)

Jumalan Voideltu Herodes ei voinut estää Jumalan valitsemaa Kuningasta suorittamasta hänelle valittua tehtävää. Eivät myöskään ne nasaretilaiset, jotka kuuntelivat synagogassa, kuinka hän luki hänestä itsestään kertovan profetian.
Jeesus ei koettanut saada kuulijoitaan uskomaan itseään vakuuttelemalla tai uhoamalla. Hänellä ei ollut tarvetta itsetehostukseen tai manipulointiin. Hänen voimansa ei perustunut sellaiseen, sillä hänen voimansa oli taivaalliselta Isältä saatua voimaa.
Hän otti tyynesti kirjakäärön ja luki siitä tuon profetian ja totesi: tänään tämä kirjoitus on käynyt toteen.   

Jeesus tiesi kuka hän oli. Ihmisen Poika ja Jumalan Poika. Hän ei pelännyt menettävänsä valtaansa, joka hänelle oli annettu ylhäältä. Hän tiesi, että kaikki oli Jumalan kädessä, ja kaikki sujuisi Hänen Suunnitelmansa mukaisesti.
Ja kuten Daniel totesi profetiassaan: Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.’ (Dan.7:14)

Entä jos kääntäisi välillä huomion maallisista vallanpitäjistä ja Taivaan Valtiaasta omaan pikku itseen, niin voin/voit pohtia: onko minulla tarve pitää ehdoin tahdoin jostain asiasta kiinni? Mistä pelkään päästää irti? Mikä aiheuttaa minulle epävarmuutta, mikä tuo varmuutta?
Mihin perustan luottamukseni ja turvani?   

Psalmisti lauloi: ‘Jumala, minun voimani, sinulle minä laulan, sillä sinä olet turvani, uskollinen Jumalani.’  (Ps.59;17)

Kristuksen tehtävään voitelu oli taivaallinen, mutta se koski ja koskee meitä tavallisia ihmisiä täällä maan päällä, kaikkia meitä.
“Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.”

Voimme olla köyhiä ja sokeita niin monella tavalla, sekä fyysisesti että henkisesti. 
Jospa tämä alkanut vuosi voisikin olla sellainen Herran riemuvuosi, jolloin köyhät saisivat sen, mistä heillä on puute, nälkäiset tulisivat ravituiksi, erilaisiin asioihin kiinni juuttuneet vapautuisivat.
Vuosi, jolloin silmämme ja sydämemme avautuisivat näkemään ja ymmärtämään asioita niin kuin Luojamme haluaa meidän ne näkevän ja ymmärtävän…

Hyvä Jumala, siunaa ja varjele meitä kaikkia tänä armon vuonna 2021! Sinä tiedät, mitä me eniten tarvitsemme. Kiitos että olet kanssamme. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 105:2–5, 39–42,  Jes. 62:1–3, Tit. 1:1–3 ja Mark. 1:14–15.

Valoa kohti

2.1.2021.Tänään aamu tuntui jollain tavoin kirkkaammalta. Kumma juttu: eihän yhdessä yössä voi tapahtua tuollaista muutosta. Mustarastas liverteli aidalla iloisesti, kuin olisi tiennyt, että valoa kohti ollaan menossa. Joitakin muita pikkulintuja yhtyi keskusteluun.
Iltapäivällä satoi lumi tänne meidän kylään. Kuinka satumaisen kauniilta ulkona näyttääkään!  Ihanaa,
Hauvelini on vähintäänkin yhtä innoissaan lumesta kuin minä. Alla oleva kuva on viime tai sitä edelliseltä talvelta – riemu aina yhtä suuri: lunta, jee!

Uusivuosi toi talven tänne meidänkin nurkille. – Mitä kaikkea muuta se mahtaakaan tuoda mukanaan? Toivotaan että paljon hyviä asioita. 🙂 

ValosiNouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi. Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi. (Jes. 60:1–6)

‘Valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa yllesi…’ -yllä olevia jakeita voisi lukea itselleen eräänlaisina mieltä kirkastavina voimalauseina. Päivinä jolloin aurinko ei paista ja yön tähdetkin ovat pilviharson peitossa, voi lukea noita tai muita Luojamme kirkkaudesta kertovia, toivoa valavia lauseita ja antaa niiden resonoida sisällään.
Voi myös sulkea silmät ja kuvitella Valon tulevan luokse ja Herran kirkkauden hohtavan yllään, tai pyytää että niin tapahtuu- – Silloin jotain muuttuu. Olo alkaa tuntua valoisammalta, kun suuntaa huomionsa Häneen, joka tuli Valoksi koko maailmalle.

Valosi luo… – Voi myös mielessään eläytyä Loppiaisen tapahtumiin. Kuvitella, kuinka Itämaan tähtitieteilijät saapuivat läpi aavikoiden, vuoroin auringonpaahteessa, vuoroin kirkkaan tähtitaivaan alla, tähden johdattamana, tervehtimään Maailman Valoa, vastasyntynyttä Kristus-lasta.
Vastakohdat ovat huikeat: köyhä perhe ja asumus, pieni lapsi kapaloon käärittynä, vanhemmat vaatimattomissa asusteissaan, aasi syömässä heinää, odottaen paluumatkaa.
Ja sitten Idän tietäjien yllättävä ilmestyminen; karavaanikulkue, kamelit kantamuksinaan kallisarvoisia lahjoja sisältävät arkut, ja kamelien selästä maahan laskeutuvat, Kristus-lapsen eteen kumartuvat Itämaan viisaat. 

Hänen tähtensä – Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: 
– Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.”
    Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.”
Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.  (Matt. 2:1–12)

Kuninkaiden kumarrus – Keskiajan maalaustaide on kuvannut lukuisin tavoin tuota tapahtumaa. Näiden teosten nimenä on usein ‘Kuninkaiden kumarrus’.  
Useissa niissä tietäjät/maagit/kuninkaat seisovat Pyhän Perheen edessä pitäen lahjoja käsissään. Joissakin maalauksissa he ovat polvistuneet seimen ääreen.
Evankeliumi kertoo, että he maahan heittäytyen kumarsivat lasta.  

Maahan heittätyen – Se että Itämaan tietäjät heittäytyivät maahan Kristus-lapsen edessä on paljon enemmän kuin kunnianosoitus. Tuo kohtaaminen on aina tuntunut minusta yhtä sykähdyttävältä. Tietäjät olivat tulleet kaukaa, osaamatta aavistaa, millaista olisi kohdata hallitsija, josta he olivat lukeneet profetian. 

Pyhyys yllätti Kuvittelen, että se kirkkaus, joka säteili tuosta pienestä lapsesta, joka tuli pelastamaan maailman, oli niin valtava, että se sai tietäjät heittäytymään maahan. 
Jumalan Pyhyys ympäröi lasta. Valo, joka herätti heissä kunnioituksen ja palvonnan.
Kuvittelen tuon kohtaamisen hiljaiseksi: sanoja ei siinä tarvittu. Lapsesta säteilevä valtava kirkkaus oli todiste tietäjille: profetia oli toteutunut.
Ja Maria ja Joosef saivat heidän kauttaan vahvistuksen sille, mitä Jumala oli heille enkelinsä kautta aiemmin kertonut: tämä lapsi tulisi muuttamaan maailman.

Ajatella, jos mekin saisimme tänä alkaneena vuotena tulla Pyhän yllättämäksi? Jos saisimme kohdata Kristuksen… unessa tai valveilla…pyhiä kirjoituksia lukemalla…ylistäessä, rukouksessa,  mietiskelyssä, näyssä…
Saisimme heittäytyä Hänen eteensä, häikäistyä Hänen kirkkaudestaan, kuten Johannes Patmos -saaren luolassa, tai Paavali Damaskoksen tiellä? 
Se muuttaisi kaiken – sen miten suhtaudumme elämäntilanteisiimme ja elämään yleensä. Se muuttaisi tämän alkavan vuoden valoisaksi ja toivorikkaaksi.

Mutta voimme kohdata Hänet myös toisella tavalla. Leo Tolstoi kuvaa sitä kertomuksessaan köyhästä räätälistä, jonka hartain toive on saada Kristus vieraakseen. Päivän mittaan hän auttaa monia luokseen tulleita ihmisiä. Iltaisin hän saa lohtua ja toivoa lukiessaan edesmenneen vaimonsa Raamattua, ainoaa omistamaansa kirjaa.
Eräänä iltana Adjevisin lukiessa kynttilä on jo miltei lopussa, ja hän huokaisi, kuten hänellä oli usein tapana: “Herra, niin kovasti toivoin että olisit tänään tullut luokseni.”
Silloin hän kuulee äänen, joka sanoo: “Adjevits, Minä olen käynyt luonasi monta kertaa tänään.” “Milloin, Herra, olit täällä? En ole huomannut lainkaan!” Adjevits huudahtaa.

Silloin hän sai kuulla, että joka kerran auttaessaan muita, Kristus oli siinä läsnä. 

Siinä Hän on läsnä – Ajattelen, kuinka toisten huomioiminen, ystävällisyys, kuunteleminen, aito, lämmin kohtaaminen ja auttaminen voivat olla merkityksellisiä asioita, erityisesti näinä aikoina. Ne ovat lahjoja, joita jokainen meistä voi antaa lähimmäisillemme.
Ja kuinka Vapahtajamme on tällaisissa kohtaamisissa mukana, kanssamme, ja iloitsee. 🙂 

What Child is This? – Andrea Bocelli & Mary J Blige

Kuka on tämä Marian sylissä nukkuva lapsi
jota enkelit tervehtivät suloisin hymnein
ja paimenet katselevat?
Tämä on Kristus, Kuningas
jota paimenet vartioivat ja jolle enkelit laulavat.
Tulkaa nopeasti ylistämään
lasta, Marian poikaa
Miksi Hän nukkuu niin halvassa paikassa,
jossa härkää ja aasia ruokitaan?
kristitty hyvä: hiljainen Sana
on tullut puhumaan syntisten puolesta
naulat ja keihäs lävistävät Hänet
risti meidän vuoksemme, minun ja sinun
tervehdi lihaksi tullutta Sanaa
lasta, Marian poikaa

Siis tuokaa Hänelle suitsuketta, kultaa ja mirhaa
tulkaa kansa, kuninkaaksenne ottakaa Hänet
kuninkaitten Kuningas tuo pelastuksen
rakastavat sydämet kruunatkoon Hänet
nouskoon laulu korkealle
neitsyt laulaa kehtolauluaan
iloitkaa, iloitkaa, sillä Kristus on syntynyt
lapsi, Marian poika

Loppiaisen tekstit ovat: Ps. 72:1–3, 8–12, Jes. 60:1–6, Ef. 3:2–9 ja Matt. 2:1–12.

Hyvää, Siunattua, Rauhallista ja Valoisaa Uutta Vuotta 2021!

Valon kirkkaus

27.12.2020. Onneksi Joulu ei pääty jouluaattoon, -yöhön,  eikä 1. tai 2. joulupäiväänkään, vaan jatkuu aina Loppiaiseen saakka. Saa rauhassa viipyä Joulun ihmeen äärellä…
Tänään on 3. joulupäivä, Apostoli Johanneksen päivä.
Jumalan Rakkaus kulkee Johanneksen evankeliumin läpi sen punaisena lankana. Tämän päivän kirkkovuoden otsikkona onkin: Jumala on Rakkaus.

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus…
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan 
hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon
Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan.
Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki
nyt ja aina… (Jes.9:2,6-7)

Valo maailmalle – Tuota Jesajan profetian lupaamaa suurta Valoa oli odotettu monta vuosisataa, Tuota lupausten lasta, joka toisi taivaallisen Kirkkauden maailman pimeyteen.
Miten me reagoisimme, jos jonkun arvostetun profeetan 300 vuotta aiemmin ylöskirjattu, koko ihmiskuntaa koskeva ennustus kävisikin yhtäkkiä toteen – ja aivan toisella tavoin kuin olisimme olettaneet? 

Tokihan tuo lapsi, joka olisi Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala ja Iankaikkinen Isä,  syntyisi mahtavaan, kullalta välkehtivään, vartijoiden ympäröimään palatsiin?
Kuka olisi ikinä osannut kuvitella, miten Jumala järjestäisi tämän koko maailmalle merkityksellisen syntymän!

Rauihan Ruhtinas ei tarvinnut aseistettujen sotilaiden vartioimaa palatsia. Taivaallinen armeija, Jumalan kirkkaat enkelit, ympäröivät eläinsuojan, jossa Hän vietti ensimmäisen yönsä.  
Hänellä ei ollut vartiosotilaita eikä turvamiehiä koko inkarnaationsa aikana.
Ihmisillä ei ollut Jeesukseen mitään valtaa, ellei sitä olisi annettu ylhäältä (kuten hän 33 v myöhemmin totesi Pilatukselle). 

Iankaikkisen Isän suunnitelmassa – Jostain syystä tuo Jeesuksen lause tuli mieleeni. Mietin, kuinka usein me ihmiset kuvittelemme tai ainakin toivomme, että elämämme ja siihen vaikuttavat tekijät olisivat omissa käsissämme, hallinnassamme. 
Kun tajuaa ettei näin ole, vaan että olemme osa jonkun meitä valtavasti Suuremman Suunnitelmaa, tuntee yhtäkkiä itsensä aika pieneksi. Tunne voi olla nöyryyttävä ja pelottava, vastustuksen ja kieltämisen nostattava. Tai sitten valtavan vapauttava – tieto siitä, että minun on vain tehtävä oma osuuteni, elettävä ja toimittava parhaan ymmärrykseni ja kykyni mukaan, mutta samalla saan olla Iankaikkisen Isän käsivarsilla, Kuulua Hänen Suureen Suunnitelmaansa – joka toteutuu juuri sillä tavoin, kuin Hän on sen suunnitellut… 

Hänen Rauhansa – Niinpä sekin, että Hän on Rauhan Tuoja, toteutuu tänäkin aikana erilailla kuin ehkä kuviteltiin, odotettiin tai toivottiin. Hänen Rauhansa ei tule sota-aseita kalistellen, vaan se syntyy hiljaisuudessa.
Hän antaa Rauhansa laskeutua sisimpäämme, kun suuntaamme huomiomme maailman menosta sydämeemme- Sinne, minne Hän haluaa tulla, tänäänkin.
Hän antaa oman Rauhansa. Rauhan, jonka kaltaista mikään maailmassa ei voi antaa.

Kristuksen kirkkauden ilmestyminen Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.
Hän antoi itsensä alttiiksi meidän puolestamme lunastaakseen meidät vapaiksi kaikesta vääryydestä ja puhdistaakseen meidät omaksi kansakseen, joka kaikin voimin tekee hyvää. (Tit. 2:11–14)

Toivon toteutumista odotellessa…  – miten vaivatonta olisikaan vain odotella että Kristus hoitaa kaiken puolestamme – vapauttaa ja puhdistaa meidät kaikesta väärästä. Se olisi helpoin tapa suhtautua elämään ja asioihin. Vai olisiko?
Vääryyttä, epäoikeudenmukaisuutta. alistavia ja sitovia asioita on maailmassa vaikka kuinka. Me tosin näemme helpommin ja mieluummin itsemme uhrina kuin myöntäisimme omat vääränlaiset ajatuksemme, asenteemme ja käyttäytymisemme… 

Joulun Lahja – Jumala kutsuu meitä yhteistyöhön kanssaan: Hän on lunastanut meidät vapaiksi. Ja vaikka kaikki loppujen lopuksi onkin Hänen käsissään, itsestämme riippuu, miten vaalimme vapauttamme.

Taivaallinen Isäni, mihin Sinä haluat minun suuntaavan huomioni juuri tänään?
Mistä saisin voimaa muuntaa väärät ajatukseni ja asenteeni oikeamielisiksi, Sinun mielesi mukaisiksi?
Kristus lupasi opetuslapsilleen, että Hänen Henkensä tulisi ohjaamaan ja opettamaan heitä.  Hän sanoi myös että Isä ja Poika ovat yhtä, Ja että he tulevat luoksemme ja ovat kanssamme.
Pystynkö/pystytkö kuvittelemaan, että Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas – että Hänen Henkensä on ja vaikuttaa minussa/sinussa?
Jos pystyisin/pystyisit, niin kyllähän siinä vääränlaiset ajatukset ja asenteet saisivat kyytiä… – eivät yksinkertaisesti enää mahtuisi mieleen tai sydämeen…

Saattaa kuitenkin tuntua liian suurelta tai pelottavalta ajatella ja uskoa, että Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä voisi olla sisällämme, on ja vaikuttaa meissä.
Ehkäpä juuri siksi meille on annettu ja säilytetty kertomus siitä, miten Jumala syntyi maan päälle: pienenä, avuttomana, vanhempiensa huolenpitoa tarvitsevana vauvana. Siinä ei ole mitään pelottavaa. Päinvastoin se on hellyttävää, sydämiämme avaavaa.

Joulun Lahja – Katseeni osuu pienen tuikun valaisemaan seimeen: siinä se on: Rauha. Täyttymys. Lämpö virtaa sisääni seimeä katsellessa. Juuri nyt ei tarvita muuta. Saan vain olla, ihmetellä, kiittää ja ylistää, yhdessä enkelten kanssa Joulun ihmettä; Joulun Lahjaa, meille annettua.

Kristus, Vapahtaja  – Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.   (Luuk. 2:1–14)

Luukkaan Jouluevankeliumi on kaunis ja seesteinen. Siinä ei kuvata matkan vaivoja, väsymystä, hätääntymistä, kun majapaikkaa ei tahdo löytyä, synnytyskipuja, yön kylmyyttä ja pimeyttä. Pelko tosin valtasi paimenet, mutta enkeli rauhoittaa heitä samantien.
Joulukertomus on varmaan maailman kiehtovin kertomus. Eri elokuvaversioista saadut mielikuvat elävät vahvoina mielessä.
Mutta kun siirrän muistikuvani niistä sivuun, minkälaisena Jouluyön tapahtumat piirtyvät mieleni verkkokalvolle tänä vuonna?
Yllätyn: Rauhaa huokuvina, hiljaisina. Täysin vailla dramatiikkaa. Ehkä tarvitsen nyt juuri sitä.  Nähdä kaikki juuri niin. Rauhan ja hiljaisuuden kautta.

Taivaan Rakkaus,  kiitos että tulit, Ja että tulet taas luoksemme. Kiitos Rauhastasi ja Valostasi.

Noel – Chris Tomlinin laulu Lauren Daiglen tulkitsemana

“Rakkaus inkarnoituneena
taivaallinen Rakkaus
tähti ja enkelit antoivat merkin
kumartakaa lasta, polvistukaa
ihmiskunnan Pelastajan edessä
Lapsi on meille syntynyt
Hän hallitsee ikuisesti
Joulu, Joulu
tulkaa katsomaan mitä Jumala on tehnyt
kertomus ihmeellisestä Rakkaudesta
maailman Valo, annettu meille
Jumalan Poika, Ihmisen Poika
joka oli jo ennen maailmaa
joka syntyi kärsiäkseen, pelastaakseen
noustakseen ylös haudasta
Kristus, ikuinen Herra
Hän tulee hallitsemaan ikuisesti
maailman Valo, meille annettu”

Jouluyön tekstit: Ps. 96:1–3, 6–10, ja Luuk. 2:1–14, Jes. 9:1–6, Tit. 2:11–14 ja Luuk. 2:1–14.