1.1.2023. Tänä vuonna uudenvuodenpäivä osui sunnuntaille. Kirkkovuosikalenterissa tämän päivän aihe on ‘Jeesuksen nimessä’.
Amerikkal. elokuvissa kuulee usein huudahduksen ‘”Jesus!” tai “Jesus Christ!”, kun päivitellään jotain asiaa. Eivät käsikirjoittajat ole ilmasta napanneet huudahdusta; se kun on ihan yleinen  amerikkalaisten arkipuhekielessä. Ja kyllä sitä joskus kuulee suomalaistenkin suusta.

Siinä on mielestäni pieni ristiriita. Niin luontevasti huudahdetaan Jeesuksen nimi, että luulisi  hänen kuuluvan luonnollisena osana jokapäiväistä elämää. Vaan miten tilanne muuttuukaan,  jos joku alkaisi – yhtä luontevasti – jutella Jeesuksesta tuota huudahdusta käyttäneen kanssa (jollei tämä sitten satu olemaan aktiiviuskovia). Tunnelma muuttuu vaivautuneeksi. Aivan kuin Jeesuksessa tai hänen nimessään olisi jotain kiusallista tai pelottavaa.
Jeesuksen nimessä on hämmästyttävä voima. Jeesus herättää tunteita niin uskovissa, niissä jotka eivät usko sekä niissä, jotka eivät tiedä uskoako vai ei. Vielä 2000 v. sen jälkeen, kun hän eli ihmiselämän maan päällä. Ehkä sekin kertoo, että sekä henkilössä että hänen nimessään on jotain aivan ainutlaatuista. Sellaista, johon ei pysty suhtautumaan välinpitämättömästi.  

Täytyy tunnustaa, että Jeesuksen nimi on kyllä päässyt minunkin suustani joskus sen enempää ajattelematta, kuin automaattisena reaktiona, ihan arkisessa tilanteessa:
Noin 15 v. sitten vein autoani automaattipesuun. Pesuharjat pyörivät jo tuulilasilla, kun muistin poikani sanoneen, että antenni pitää ottaa pois ennen pesua. Hätääntyneenä huudahdin “Jeesus!”  Se oli nopein mieleeni noussut avunpyyntö. Samalla hetkellä pesuharjarivistö pysähtyi.
Vähän ajan kuluttua sivuovesta tuli huoltoaseman pitäjä. Selvisi että jäljessäni ajanut auto oli ajanut ‘sivuraiteille’ ja siitä oli seurannut koneiden pysähtyminen. – Huomasin tilaisuuden koittaneen: nousin autosta ja poistin nopeasti antennin katolta ja istuuduin takaisin autoon. Ja niin pesut saatiin päätökseen.
Vähän myöhemmin tapasin ystävän, joka kysyi, mitä oli tapahtunut. Hämmennys näkyi ilmeisesti vielä kasvoiltani. Kun kerroin tapauksen, hän totesi että tuollaisella uskolla voisit lähteä Afrikkaan lähetyssaarnaajaksi. Mutta eihän siinä ollut kyse uskosta niinkään, pikemminkin hätääntyneen suusta lähteneestä avunhuudosta.

Vieläkin ihmettelen silloin tällöin tuota tapahtumaa. Joku voi tietenkin sanoa, että oli vain yhteensattuma tuo pesuohjelman pysähtyminen heti huudahdukseni jälkeen. Minut se sen sijaan sai ajattelemaan, ettei ole niin pientä ja arkista tai niin suurta ja mahdottomalta tuntuvaa, mihin ei voisi pyytää apua Jeesuksen nimeen vedoten.     

Hänen nimensä suuruus 
Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi. Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.
Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,  kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
– mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon, seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella. Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi, asetit kaiken hänen valtaansa: lampaat ja härät, kaiken karjan, metsän villit eläimet,  taivaan linnut ja meren kalat, kaikki vesissä liikkuvat.
Herra, meidän Jumalamme, suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!  Ps. 8:2–10

Oli ihanaa herätä tänä uudenvuoden päivänä, kun näkyi kirkasta taivasta ja aurinko nousi esiin pilvien takaa. Miten kaunis alku tälle vuodelle. Kuin lupaus jostain paremmasta. Paremmasta vuodesta. Ja illalla tähtien tuike tummansinisellä taivaankaarella – siinä on jotain erityisen lumoavaa. Se saa aina tuntemaan oman pienuutensa tässä maailmankaikkeudessa jollain hyvin lohdullisella tavalla. Tähtitaivaan alla tulee niin konkreettiseksi se tosiasia, että on olemassa jotain niin valtavan paljon suurempaa kuin me ihmiset täällä maan päällä huolinemme ja murheinemme.