18. 2.2022. Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä.
Kirkkovuosikalenteri esittelee aiheen näin: ‘Jeesus on kylväjä, mutta myös hänen opetuslapsensa on lähetetty uskollisesti kylvämään sanaa luottaen siihen, että Jumala antaa aikanaan kasvun.’
Sattuipa hauskasti tuo aihe, sillä viime kauppareissulla minuun iski yhtäkkiä kylvämisinto: siemenhyllyt vetivät puoleensa magneetin tavoin ja vietin niiden ääressä pitkän tovin tutkien mitä kukkia tai vihanneksia haluaisin esikasvattaa.
Siitä on tosi pitkä aika kun kokeilin esiviljelyä. Yleensä onnistun hukkaamaan ostamani siemenet ennen kylvöaikaa ja löydän ne liian myöhään. Joten suoraan ulos kasvumaallekin kylvettävät siemenet päätyvät maahan liian myöhään. Ja sitten kun olen saanut siemenet kylvettyä, usein kastelen niitä liikaa tai liian vähän, ja kylvös kuivuu.
Kaikesta huolimatta kylväminen ja kasvun seuraaminen on minusta ihanaa ja jännittävää puuhaa, – Siemenet hankittu mutta kylvöaika vasta maalis-huhtikuussa, joten nyt on vain odotettava. Ja toivoa hyvää satoa, kun sen aika on. Ja hyväähän kannattaa aina odottaa. 🙂
Kuin ollakaan, seuraavana päivänä tuon kirjoitettuani ja laitettuani tähän alla olevat raamatuntekstit, eteen tuli tositapahtumiin perustuva elokuva (Pieces of a woman), jossa pariskunnan vauva menehtyy kotisynnytyksen jälkeen.
Traumaattisen kokemuksen seurauksena vanhempien suhde kiristyy ja lopulta mies jättää vaimonsa anoppinsa kehotuksesta. Selviää, ettei tämä ollut koskaan pitänyt vävystään.
Vaimon äiti, katkera holokausti-selviytyjä, haluaa synnytyksessä avustaneelle kätilölle rangaistusta ja laittaa oikeudenkäynnin vireille. Itse asiassa hän haluaa (ehkä tiedostamattaan) hakea kostoa tai hyvitystä oman elämänsä rankoista alkuvaiheista.
Eräässä vaiheessa vauvansa menettänyt äiti päättää idättää omenansiemeniä. Hän kurkistaa usein toivorikkaana, olisiko ituja jo tullut näkyviin.
Oikeusprosessin lopussa hän toteaa, ettei minkäänlainen rangaistus tai rahallinen korvaus voi tuoda hänen pientä vauvaansa takaisin. Hän sanoo uskovansa että kaikella on tarkoituksensa, myös hänen pienokaisensa lyhyellä elämällä. Kätilö säästyy syytteeltä.
Palatessaan nuori äiti huomaa, että siemenet olivat alkaneet itää.
Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: ”Tule meren yli tänne Makedoniaan ja auta meitä.” Kun Paavali oli nähnyt tämän näyn, me hankkiuduimme heti lähtemään Makedoniaan, sillä ymmärsimme, että Jumala oli kutsunut meidät julistamaan evankeliumia siellä.
Niin siis lähdimme Troaksesta. Purjehdimme suoraan Samothrakeen ja sieltä seuraavana päivänä Neapoliiseen. Sieltä jatkoimme matkaa Filippiin, roomalaiseen siirtokuntaan, joka on ensimmäisiä kaupunkeja Makedoniaan tultaessa. Viivyimme siellä muutamia päiviä.
Sapattina menimme kaupungin ulkopuolelle joen rantaan; arvelimme, että siellä olisi rukouspaikka. Istuuduimme sinne ja puhuimme naisille, joita siellä oli koolla. Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia, jumalaapelkäävä nainen, joka oli kotoisin Tyatirasta ja kävi kauppaa purppurakankailla. Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. (Ap. t. 16:9–15)
Laitan tämän tekstin tähän lähinnä siksi, että siinä on aika harvinainen kohta Raamatussa: mainita, että koolla oli naisia – siis monikossa. Onkohan koko Raamatussa montaakaan mainintaa naisista monikossa? Ne mitä tulee mieleen liittyvät Jeesuksen maanpäällisen elämän viimeisiin vaiheisiin. Naiset itkivät kun Jeesusta vietiin ristiinnaulittavaksi, naiset Jeesuksen ristin juurella ja naiset, jotka menivät sapatin päätyttyä hänen haudalleen.
Muutoin Raamatussa mainitaan lähinnä yksittäiset naiset, jotka jollain tavalla liittyvät tai vaikuttivat kuvattuihin tapahtumiin.
Ja ymmärtäähän tuon. Siihen aikaan kun raamatuntekstejä koottiin kansien väliin elettiin patriarkaalista aikaa.
Naisia koolla – Paavali ja Luukas ja ketä muita nyt olikaan mukana tuolla matkalla, menivät rantaa olettaen että siellä olisi rukouspaikka. Teksti ei kerro, olivatko rannalla olevat naiset rukoilemassa vai ihan vain arkisissa askareissa, esim. huuhtelemassa värjättyjä kankaita, joita Lyydia toimitti kauppiaille.
En muista toista raamatunkohtaa, jossa olisi nimeltä mainittu nainen, joka harjoittaa itsenäistä ammattia. Mutta nyt oltiinkin roomalaisessa siirtokunnassa Filippissä.
Joka tapauksessa oli varmaankin Pyhän Hengen johdatusta, että nuo naiset saivat kuulla, mitä miehillä oli kerrottavanaan. He saivat kuulla hyvän sanoman Vapahtajasta, jonka sovitustyö oli myös heitä varten.
Kun paikalle tuli paljon väkeä ja kaikista kaupungeista virtasi ihmisiä Jeesuksen luo, hän esitti heille vertauksen: ”Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!”
Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti.
Hän sanoi:
”Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.” (Luuk. 8:4–15)
Sanan kylvö – Jeesus vertaa sanan kylvöä siementen kylvämiseen. Äkkiseltään nuo vaikuttavat aika lailla eri jutulta. Mutta kun mietiskelin tuota evankeliumitekstiä, aloin huomata yhteneväisyyksiä. Mieleen tulee myös, miten se ei liity ainoastaan Jumalan sanan kylvämiseen.
On aikamoista ajatella, miten vahva vaikutus jo yksittäisellä sanalla tai lauseella voi olla.
Millaisia sanoja tai lauseita me puhumme? Onko niillä myönteinen, rohkaiseva, kantava ja kannustava vaikutus? Sellaisia, joista jää hyvä mieli niin puhujalle kuin kuuntelijalle?
Vai pääseekö suustamme sammakoita, jotka arvostelevat, solvaavat, painavat alas, masentavat kuulijaa? Sellaisia kuultiin eilisissä Olympiakisoissa.
Mitä sanoi valmentaja 15-vuotiaalle taitoluistelijalle tämän “epäonnistuttua” (= sijoittui neljänneksi, eli jäi ilman mitalia) ?
Tuon nuoren, doping-kohussa kärvistellyn tytön stressi ja pettymys purkautui itkuun heti esityksensä päätyttyä. Kentän laidalla valmentaja – sen sijaan että olisi lohduttanut nuorta valmennettavaansa, laukoi armottomasti moitteen sanoja: “Miksi luovutit, miksi lakkasit taistelemasta?” – Voi vain kuvitella, miten pitkäaikainen vaikutus noilla(kin) sanoilla oli ja on tuohon jo epäonnistumiskokemuksesta murtaneeseen nuoreen urheilijaan.
Ei ole samantekevää, millaisia, millä tavoin, missä ja milloin niitä siemeniä – tai sanojamme – kylvämme. Oli sitten kyse Jumalan sanan levittämisestä. tai ihan jokapäiväiseen arkielämäämme liittyvistä asioista.
Kylvämmekö hyvää satoa tuottavia siemeniä?
Muut tekstit: Ps. 44:2–5 ja Jes. 55:6–11 .