Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”  (Joh. 15:10–17)

Rakkaudessa pysymistä – Jeesus sanoo, että hänen käskyjensä noudattaminen merkitsee, että pysymme Hänen Rakkaudessaan.
Tuohan kuulostaa ihanalta: pysyä Hänen Rakkaudessaan. Miten helppoa tai vaikeaa se on, onkin toinen juttu.
Minkä käskyn Jeesus nostaa tässä esiin? Käskyistä suurimman ja tärkeimmän, Rakkauden kaksoiskäskyn, toisen osan.

Rakkauden kaksoiskäsky – Kun eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä on kaikkein tärkein käsky, hän vastasi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark.12:30-31)

Sitä Jeesus toivoo meiltä – että rakastaisimme toisiamme.
“Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”
Se on haaste, johon hän meitä kutsuu. Haaste, joka on edessämme päivittäin. Helppo teoriassa, vaikeampi käytännössä.

Se on luopumista itsekkäästä asenteesta, ja sen ajattelemisesta, miten itse voi hyötyä tilanteista. Se on asettumista toisen asemaan: sitä, että pyrkii näkemään toiset ihmiset vähintäänkin yhtä arvokkaina ja tärkeinä – jollei tärkeämpänäkin –  kuin itsensä.
Tuollaista asennetta näin yllätyksekseni otteissa viime viikonlopun Oscar-gaalasta.

Olipa positiivisia yllätyksiä Oscar-gaalassa julkistetuissa valinnoissa. Hollywood-glamourin sijaan esille tulivat inhimillisyys sen hyvässä merkityksessä sekä heikommassa asemassa olevien ihmisoikeudet – yhteiskunnassa, joissa ne eivät aina ole olleet itsestäänselvyys. 

Voittajiksi valittiin elokuvia, jotka kertovat mm. asuntovaunuissa asuvista pätkätöiden perässä maata kiertelevistä asunnottomista (Nomadland), muistisairautta potevasta isästä (The Father), 1960-luvulla vaikuttaneen ja surmatun mustan aktivistin elämästä (Judas and the Black Messiah), omaelämänkertaan perustuvasta kuvauksesta eteläkorealaisesta perheestä, joka koittaa aloittaa uutta elämää 80-luvun Arkansissa (Minari) ja oikeudenkäynnistä v. 1968 rauhanomaiseksi tarkoitetun opiskelijoiden mielenosoituksen järjestäjiä vastaan (The Trial of the Chicago 7).   

Parhaaksi valitussa animaatiofilmissä (Soul – Sielun syövereissä) pohditaan elämän tarkoitusta ja muistutetaan länsimaisen ihmisen turhamaisuudesta.
Myös palkituissa dokumenteissa tuntui olevan inhimillistä syvyyttä.

Olisikohan niin, että joko pandemia tai maan johtajanvaihdos (tai kumpikin)  olisi saanut palkintosijojen valitsijoissa aikaan inhimillisempää ja syvällisempää suhtautumista ihmiskohtaloihin ja elämään yleensä? Enemmän siihen suuntaan, mihin Jeesus kaksoiskäskyllään meitä haluaa johdattaa.

Gaalassa pidetyissä puheissa kiitettiin Jumalaa Hänen antamistaan lahjoista ja johdatuksesta. Ja niissä tuotiin esiin rakkaus lähimmäisiä kohtaan. En tiedä edellisten gaalojen juhlapuheista, mutta näistä tuli kyllä ajoittain sellainen olo että hetkinen, onko tämä todellista?
Kyllä se oli todellista, ei mitään näyteltyä hurskastelua. Alla mainittujen puhujien vilpittömyyden aisti kuvaruudunkin lävitse. He eivät olleet olevinaan parempia kuin olivat. Jokainen oli aidosti ja yksinkertaisesti vain oma itsensä.

Tyler Perry palkittiin humanitaarisesta työstään. Hän kertoi äitinsä opettaneen hänelle, ettei ketään ihmistä saa vihata. Hän omisti palkintonsa kaikille, jotka kieltäytyvät vihasta ketään kohtaan, olivatpa nämä mitä syntyperää tahansa ja mistä päin maailmaa tahansa.
Kerran eräs nainen tuli hänen luokseen. Tyler arveli hänen olevan asunnoton, ja tarjosi hänelle rahaa, mutta nainen kysyi: “Olisiko teillä antaa minulle kengät?”
Studion varastosta kengät saatuaan nainen sanoi: “Kiitos Jeesus, nyt jalkani eivät kosketa maata (my feet are off the ground).” – Tyleriä kylmäsi: hän muisti, millaista oli kun hänellä itsellään ei ollut lapsena kenkiä.

Chloé Zhao, palkitun Nomadland -filmin ohjaaja, kertoi, kuinka hän lapsena siteerasi yhdessä isänsä kanssa kiinal. runoja ja tekstejä, toisiaan täydentäen.
Yhden tekstin Chloé muistaa itselleen erityisen rakkaana: “ihmiset ovat syntyessään luonnostaan hyviä.” (inherently good).
“Nuo sanat tekivät minuun vahvan vaikutuksen lapsena, ja uskon niihin todella vielä tänäänkin. Olen aina löytänyt hyvyyttä ihmisissä, minne tahansa olenkin mennyt maailmassa” Chloé totesi valkoisissa tennareissaan. Hän omisti palkintonsa jokaiselle “jolla on uskoa ja rohkeutta pitää kiinni hyvyydestä itsessään ja toisissaan, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.”

Daniel Kaluuya, palkittu näyttelijä (Judas and the Black Messiah) ) aloitti kiitospuheensa sanomalla: “Kiitos Jumala, kiitos Jumala, en voi olla täällä ilman Sinun johdatustasi ja varjelustasi.”

Jon Batiste, joka sai säveltäjän palkinnon (filmistä Soul), sanoi kiitospuheessaan:
“Jumala antoi meille 12 säveltä. Ne ovat samat sävelet, jotka Duke Ellingtonilla ja Bachilla oli. Ja Nina Simonella. Jokainen lahja on erityinen. Kaikki kontribuutio musiikille, joka tulee Jumalalta (from the divine) instrumentteihin, filmiin, jokaisen musiikkia kuulevan ihmisen mieleen, sydämeen ja sieluun… kaikki on niin uskomattoman erityistä (special). Ja: “Olen vain niin kiitollinen Jumalalle niistä 12 sävelestä.”

Näistä puhujista kuvastui nöyryys, kiitollisuus ja rakkaus, Jumalaa kohtaan, elämää kohtaan, toisia ihmisiä kohtaan. Eli voisiko sanoa, että he elivät Jeesuksen kaksoiskäskyä todeksi… 

Juonnoissa kuultiin myös kannanottoja heikommassa asemassa olevien puolesta. Jotain hyvää on siis tapahtunut viihdemaailmassa, Olisipa tuo lupaus siitä, että sillä(kin) alalla halutaan edetä kohti parempaa, rakkaudellisempaa maailmaa. – Kohti Jeesuksen kaksoiskäskyä.
– Meistä katsojistahan se loppujen lopuksi riippuu, millaisia elokuvia tähän maailmaan tuotetaan. Siitä, mitä me haluamme nähdä ja katsoa… niin ‘elävissä kuvissa’ kuin elävässä elämässä… 

“Olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä.”
Tottahan minä haluan olla ystäväsi, Jeesus. Opeta minua tekemään sitä, mitä Sinä käsket. Muistuta, ohjaa ja opasta, anna voimaa, intoa ja iloista mieltä. 
Kuten olet luvannut. 🙂

Täydellistä iloa – “Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.”
Voisiko meille todella olla Kristuksen ilo sydämessämme? Se ei olisikaan mitä tahansa iloa – se on jotain ihan spesiaalia.
Miten sen voisimme saavuttaa? Tuon edellä mainitun käskyn avulla. rakastamalla toisiamme, lähimmäisiämme.  

Hänen Henkensä sisimmässämme – Eihän se meiltä itseltämme oikein taida onnistua – Hänen käskyjensä mukaan vaeltaminen. – Onneksi Hän on luvannut auttaa meitä siinä.
Esim. Hesekielin kirjassa Hän lupaa:   
“Henkeni Minä annan teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.” (Hes.36:27)

Meidän tehtäväksemme taitaa siis jäädä herkästi kuulolla oleminen; se että annamme Hänen Henkensä ohjata meitä, vaikuttaa meissä, muuntaa meitä paremmiksi, rakkaudellisemmiksi ihmisiksi. 🙂