31.8.2020. Viime viikolla pohdin sitä, miten me ilmennämme itseämme puheen kautta ja ilman puhetta, Mitä meistä – sanoistamme, eleistämme ja ilmeistämme – välittyy kohdatessamme lähimmäisiämme.

Myös tällä kertaa teksteissä (1. Joh. ja Matt.) on vahvaa hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Meissä kaikissa on hyvää ja pahaa. Mikä meistä sitten tekee hyviä tai pahoja?
Jeesus sanoi: “Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.”  Kyse on siis siitä, mitä sieltä sisimpänsä varastosta tuo esiin. Ja tietty siitä, kumpaa varastoa on enemmän ruokkinut ja ruokkii ajatuksillaan ja tunteillaan.

Hyvän tahto – Uskon, että meissä kaikissa on sisimmässämme tahto ilmentää hyvää ihmissuhteissamme ja kohtaamisissamme (vaikkemme aina siinä niin hyvin onnistukaan).
Viime viikolla oli kyse puheesta, nyt Johanneksen kirje laittaa asian astetta vaikeammaksi: kehottaa meitä osoittamaan rakkautta ei vain sanoin, vaan myös teoin ja totuudessa.

Evankeliumikirja kirjoittaa kauniisti ensi pyhän aiheesta Lähimmäinen: ‘Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen.
Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.’

Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. Ei hän pelkää pahoja viestejä, vaan luottaa vakain mielin Herraan. Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin. (Ps. 112: 5-9)

Vahva, rohkea, oikeamielinen ja vakaa – kukapa ei haluaisi olla sellainen. Psalmin mukaan sellainen on ihminen, joka luottaa Jumalaan ja toimii Hänen tahtonsa mukaisesti.
Mitä Luojamme tahtoo meiltä? Että autamme niitä, joilla on asiat heikommalla kantilla kuin itsellämme. Hän ilmaisee tahtonsa 5. Mooseksen kirjassa mm. näin: “Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne.” (5.Moos.15:11)

Daavidin lojaalisuus – Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
    Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.” (1. Sam. 24: 9-12, 17-21)

Herra näkee sydämeen – Samuel koetti arvuutella, kenet hänen tuli voidella Israelin kuninkaaksi. Varmaankin tämän tuli olla kookas, kunnioitusta herättävä auktoriteettihahmo. Mutta Jumala  sanoi Samuelille: “Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”(1.Sam.16:7)
Samuel joutui yllättymään: ulkoiselta olemukseltaan vähiten urhean soturin tai kuninkaan oloinen, isänsä lampaita paimentava Daavid, oli Herralle mieleen.

Nuoren Daavidin uskollisuudessa ja lojaalisuudessa kuningastaan kohtaan on mielestäni jotain hyvin kaunista.
Daavid kunnioitti Jumalaa, ja Saul oli Jumalan valitsema kuningas. Vielä kun Saul vainoharhaisesti jahtasi Daavidia ja halusi surmata tämän, Daavid osoitti kunnioitusta Jumalan voitelemaa kuningasta kohtaan. Hän ei halunnut vahingoittaa Saulia, vaikka hänellä olisi ollut siihen tilaisuus. 

Meidän aikamme ‘kuninkaiden’ ympärillä häärää iso määrä tukijajoukkoja ja -ihmisiä, jotka ovat lojaaleja hallitsijalleen, olivatpa hänen mielipiteensä tai toimintansa millaisia tahansa.
Voihan sekin olla eräänlaista uskollisuutta: uskotaan, että hallitsija on oikeassa ja ajaa oikeaa asiaa. Mutta kyllä siinä usein voimakkaimpana motiivina taitaa olla oman asemansa säilyttäminen. Alamaiset pyrkivät olemaan hallitsijalle mieliksi, koska siitä riippuu oma menestys uralla.

Eräs asiaa kuvaava tilanne oli video eräästä lehdistötilaisuudesta, jossa presidentti heitti idean, että jos koronaa voitaisiinkin hoitaa suonensisäisesti desinfiointiaineella. Jos se puhdistaisi elimistön viruksesta. Presidentin neuvoa antavan, kokeneen vanhemman naislääkärin ilme ei värähtänytkään. Hän totesi vain, ettei ole kuullut vielä tällaisesta.
Tuon idean neutraali kommentointi herätti huolta siitä, että jotkut koronaan sairastuneet amerikkalaiset ottaisivat idean tosissaan ja alkaisivat ruiskuttaa desinfiointiainetta suoneensa.

Itänaapurissa taas myrkytetään niitä, jotka uskaltavat arvostella maan itsevaltiashallitsijaa. Oi tätä maailmanmenoa…

Kuolemasta elämään – Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.
Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. (1. Joh. 3: 11-18)

Miten Jumalan rakkaus voisi pysyä sellaisessa, joka sulkee sydämensä puutteessa kärsivältä?
Paljon väkeviä, pysäyttäviä sanoja Johanneksen kirjeessä.
Keitä pidämme veljinämme ja sisarinamme? Ulottuuko rakkautemme lähipiiriämme kauemmas? Keille me avaamme sydämemme?

Mikä avaa sydämeni halulle auttaa tai antaa omastani? En tiedä; jokin minussa vain joskus reagoi siten; ikään kuin joku painaisi minussa jotain jes-nappulaa.
Mikä sitten saa sydämeni sulkeutumaan? Se, kun huomaan toisen yrittävän manipuloida minua tavalla tai toisella toimimaan haluamallaan tavalla. Se estää totuudessa toimimisen. Sillä jos toimisin manipuloijan tahdon mukaan (vaikka vain hänen mielikseen), sydämeni ei olisi siinä mukana.
Manipuloinnilla en tarkoita esim. kerjäämistä, vaan epäsuoraa piilovaikuttamista. Se on minusta kiusallista, kummallekin osapuolelle (tajusi toinen sitä tai ei).

Jeesus osoitti esimerkillään ja vertauksillaan, että eivät vain maanmiehemme tai -naisemme ole lähimmäisemme, vaan lähimmäinen on jokainen ihminen, jonka tapaamme. Ja nekin, joita emme ehkä koskaan tule kohtaamaan.

Jeesus sanoi:
    ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5: 43-4)

Rakastakaa vihamiehiänne – siinäpä taas huippuhaasteellinen kehotus Jeesukselta. Mutta ei Jeesus sitä kevyesti heittänyt. Hän todella toivoo, että me kasvattaisimme itsessämme samankaltaista rakkautta, jolla taivaallinen Isämme rakastaa lapsiaan. Ja osoittaisimme rakkautta läheistemme lisäksi kaikille kohtaamillemme ihmisille. Tekisimme rakkauden tekoja toisillemme, vaikka kuinka pieniä; ehkä joskus isompiakin.

Miten paljon helpompaa onkaan rakastaa niitä, joista pitää! Ja ne rakkauden teotkin – ne tulevat kuin itsestään kun kyseessä on joku, joka on itselle tärkeä. Entä kun pitäisi osoittaa rakkautta jollekin, jonka mieluummin kiertäisi kaukaa?
Oi Jumalamme, kuinka tarvitsemmekaan Sinun apuasi ja vaikutustasi sydämessämme.

Ihana kohta minusta tuo: “Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”
Me voimme kuvitella olevamme parempia, viisaampia, rakastavampia tai mitä tahansa -pia kuin toiset. Mutta sillä ei ole väliä, mitä itse kuvittelemme itsestämme.

Eivätkö nuo Jeesuksen sanat kerrokin siitä, kuinka Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä? Kuinka kaikki Hänen luotunsa ovat Hänelle rakkaita. Hän haluaa meidän näkevän lähimmäisemmekin laajemmasta perspektiivistä – Luojamme perspektiivistä.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut eikä ole merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Jeesus ravisteli oman kansansa oppineiden nurkkakuntalaisuutta ja sisäänpäinlämpiävyyttä vertauksillaan ja sanomisillaan. Hän halusi heidän näkevän laajemman perspektiivin. Sen, miten samarialaiset, sidonilaiset ja syyrialaiset olivat Hänelle tärkeitä siinä missä juutalaisetkin.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut – eikä ole – merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Ihanaa on kuitenkin tietää, että Jumala rakastaa meitä, kaikkia luotujaan. Meillä on kaikilla heikkoutemme ja vajavuutemme. Onneksi meillä onkin Luoja, joka on meitä niin paljon vahvempi, viisaampi ja rakastavampi.

Kristus, Aurinkomme, kiitos että voimme turvata Sinuun omassa osaamattomuudessamme ja kykenemättömyydessämme.
Auta, opeta, vahvista meitä. Anna Rakkautesi täyttää ajatuksemme, tunteemme, ohjata toimintaamme. Kiitos kaikenvoittavasta Rakkaudestasi. 🙂 

Edellä olevien lisäksi ensi pyhän tekstinä on Ps. 112: 5-9, 1.