Reilua?

11.2.2019. Löysin eräästä paperipinoistani Taizé’sta ostamani kalenterin (v.2006), jossa on joka kuukaudelle Veli Rogerin rukous. – Tammikuu meni jo, mutta laitan tämän tähän kuitenkin:

Myötätunnon Kristus,
Sinä otat meidät vastaan
lahjoinemme ja heikkouksinemme.
Pyhän Henkesi kautta
vapautat, annat anteeksi,
johdatat meidät  
antamaan elämämme rakkaudelle.

Jokin aika sitten kävin tutulla paikalla. Nykyään eräs ystäväni asuu siellä. Itse asustin tuota lahtea kiertävän tien päässä teinivuoteni. Katselin tietä: koulumatkani tuo osuus, 10 min:n kävely bussipysäkille, tuntui usein raskaalta. Olisihan siinä voinut kävellessä karistella mielestä uusperheessämme esiin tulleita vaikeuksia, mutta enpä tainnut sitä silloin tajuta. Kannoinkohan vieläkin joitan rippeitä niistä mukanani, jossain syvällä sisimmässäni?  

Vanha tuttu maisema – Katselin lahtea. Se ei ollut muuttunut juuri laisinkaan kuluneina vuosikymmeninä. ‘Raaden hammasta’ ei näkynyt, eikä muita korkeita nykyisen Keilaniemen toimistotaloja. Länsiväylän (silloisen Jorvaksentien) silta tosin oli tuolloin paljon pienempi,  mutta muuten näkymät olivat samanlaiset kuin 60-luvulla.      

Hetken seisoin siinä ja koetin palauttaa jonkin valoisan muiston tuossa kodissa asumisesta. Eipä tullut mieleen. Vieläkö siis kannoin katkeruutta sisälläni niistä asioista, jotka olin kokenut epäreiluna ja epäoikeudenmukaisena kohteluna? Olinhan tehnyt niin monia juttuja sen eteen, että niistä vapautuisin: anteeksiantamista, erilaisten terapioiden opiskelua, monenlaisia harjoitteita. Kuvittelin olevani jo vapaa noista kokemuksista.

Samassa huomasin suuren, monihaaraisen oksan, joka oli pudonnut maahan ja makasi puoleksi lumen peitossa. – Voisinko minäkin jo antaa sellaisten asioiden pudota, jotka eivät tuota mitään hyvää itselleni eivätkä kenellekään muullekaan?
Hengitin syvään ja huokaisin mielessäni: nyt, tässä hetkessä ja paikassa, tahdon päästää irti kaikista alitajuntani pohjalle jääneistä katkeruuden ja marttyyriuden jämistä! Vaikken huomaakaan niiden vaikutusta jokapäiväisessä elämässäni, en halua enää kantaa niitä mukanani. Vapahtajani, auttaisitko minua vapautumaan niistä?

Pari viikkoa myöhemmin istuuduin tämän evankeliumitekstin ääreen: 

Jeesus sanoi:
    ”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
    Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
    Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”  (
Matt. 20: 1-16)

Reilua vai epäreilua? – Ensin minua kosketti tuossa vertauksessa viinitarhan omistajan toiminta. Eihän ollut viimeksi tulleiden syytä, että he eivät olleet aikaisemmin tulleet töihin. Heille ei ollut tarjottu siihen tilaisuutta. Viinitarhan omistaja osoitti, kuinka hän välitti näistä työttömistä: otti heidät siltä seisomalta hommiinsa, maksoipa heille vielä saman palkan kuin pitempää päivää tehneille.

Mietin myös niiden osaa, jotka kokivat tulleensa epäreilusti kohdelluksi. Ymmärsin heidän reaktiotaan. Ajattelin, että jos työelämässä olisin kokenut jotain vastaavaa, samastuisin varmasti vahvasti heihin. Mutta nyt mietin, kuinka he näkivät tilanteen vain omalta kannaltaan. Mahtoikohan joillain heistä olla myös alttiutta marttyyriasenteeseen ja katkeroitumiseen…?

Kunnes, kuinka ollakaan, tekstiä edelleen mietiskellessäni alkoi yllättäen omaa vanhaa mömmöä nousta sisältäni… – juuri noita viimeksi mainittuja itsesäälisävytteisiä minä-parka-katkeruuskokemisia…!
Ensin harmitti: eivätkö nämä pudonneetkaan sinne lahden rannalle? No ilmeisesti eivät, kun alitajunnasta pukkaa vieläkin keljuja muistoja noilta menneiltä ajoilta.
Sitten huomasin asian myönteisen puolen: hei, Vapahtajani, Sinähän teet minussa taas työtäsi. Ei välttämättä tunnu niin kivalta, mutta kun nyt ilmeisesti tarkoituksella nostit noita asioita pintaan, varmaan tarkoituksesi on myös vapauttaa minut niistä? Että matka jatkuisi keveämpänä. – Luotan Sinuun, ja kiitän. 🙂

Auta Kristus, ettemme katsoisi Sinua karsaasti, vaikkei se työ, mitä meissä teet, aina tunnu niin mieluisalta. Auta meitä muistamaan, että siitä kuitenkin loppujen lopuksi voi koitua jotain hyvää. Niin kuin kaikesta kokemastamme.
Kiitos, että saamme tuoda Sinulle kipumme ja haavamme. Kiitos että hoidat ja parannat.
Vapauta meidät elämään täysillä sitä, mihin olet meidät tarkoittanut. Täytä meidät Valollasi.
Kiitos, että olet
reilu, oikeudenmukainen ja hyvä. Opeta meitäkin olemaan. Kaikkia kohtaan. 🙂 

All Things David & Nicole Binion 

 “Tämä raskas kuorma ei ollut
tarkoitettu minun kannettavakseni
joten heitän huoleni Sinulle Herra
tämä raskas tie, jota olen kulkenut niin kauan
tarttuisitko käteeni ja johdattaisit minua?
Sinä teet kaiken parhaakseni
vaikken sitä näe, Jumala, uskon kuitenkin
kun tulee ongelmia ja yöt ovat täynnä kyyneliä
kiinnitän katseeni Häneen
jonka täydellinen rakkaus
on voittanut jokaisen pelon
pidä minua ikuisilla käsivarsillasi
näen kuinka horisontissa
yön pimeys väistyy aamun sarastuksen tieltä
tulee päivä ja toivo herää
Sinun ilosi on vahvuuteni, ilosi on lauluni”

Muut tekstit: Ps. 18: 2-7, Jer. 9: 22-23 ja 1. Kor. 9: 24-27.