17.10.2016                             

Pihlajanmarjat – Tänä syksynä pihlajat ovat ilahduttaneet hehkuvanvärisillä, täyteläisinä nuokkuvilla marjatertuillaan. Paitsi silmänruoakana, voi niistä iloita monella tapaa muutenkin. Niitä voi kuivattaa talven varalle, vaikka askartelumateriaaliksi lasten kanssa. Tai  c-vitamiinilisänä pimenevään syksyyn.
Happamasta makeaa – Huuhdo tuoreet marjat ja soseuta (t. jauha kuivatetut), makeuta intiaanisokerilla (Masajo) ja sekoita puuroon, mysliin tai luonnonjogurttiin. Taikka levitä sosetta vaikka siemennäkkärin päälle. – Kirpeän makeeta, nam!
Vaikka poimin marjoja alemmilta oksilta, jäi ylemmille kyllä riittämiin lämpimiin maihin lentäville. Valtava siritys ja siipien suhina käy lukemattomien innokkaiden nokkien popsiessa marjoja matkaevääksi. – Viisaasti suunniteltu nämäkin luonnon antimet!

Velat – Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.’ Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ Mies heittäytyi maahan ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.’ Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.
Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.
Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.”   (Matt. 18: 23-35)

Sielun vankeus – Voi tuntua vähän synkältä tuo Jeesuksen vertaus taivasten valtakunnasta. Tai sitten ihan oikeudenmukaiselta. Riippuu siitä, mitä kohtaa siinä katselee.
Ainakaan sitä ei ole vaikea ymmärtää. Jumala, joka on antanut ja antaa meille anteeksi, odottaa että myös me olisimme armahtavaisia lähimmäisillemme.
Tuo vankeus on hyvä kuva siitä, mitä anteeksiantamattomuus saa aikaan: se kahlitsee olemukseen ajatuksia ja tunteita, jotka eivät tee hyvää, eivät itselle eivätkä muille.
Usein kumpikin osapuoli kärsii, sekä se joka kaipaa armahdusta kuin se joka ei pysty antamaan anteeksi. Mutta useimmiten ehkä kuitenkin jälkimmäinen. Anteeksiantamattomuus kun tuppaa kaivertamaan sielun sopukoihin erikokoisia pesäkkeitä niille sanoille, teoille ja kokemuksille, jotka loukkasivat ja satuttivat. Sieltä, sielun tyrmistä niitä sitten jossain kohtaa elämässä, jossain muodossa, ryöpsähtelee  pintaan.

Oletko huomannut kuinka ihmeen vapauttavaa on, kun on antanut anteeksi? Minä ainakin olen, niin omalla kohdalla kuin muidenkin.
Omassa elämässäni merkillisin ja voimakkain tähän liittyvä kokemus tapahtui toissa vuonna äitipuoleni sairasvuoteen äärellä hänen viimeisten elinviikkojensa aikana.
Kärsimys oli tuolloin niin vahvasti läsnä ja herätti sellaisen myötätunnon, ettei siinä ollut tilaa anteeksiantoon liittyvien asioiden miettimiseen. Itse asiassa hämmästelin millaisella voimalla myötätunto minut täytti. Oli kuin aikoinaan syvälle painuneita, suhteeseemme liittyviä neg. kokemuksia ja tunteita ei olisi lainkaan ollutkaan. Oli vain myötätunto ja sääli. Tuntui että Rakkauden voima virtasi kauttani minusta riippumatta. En koettanut analysoida tai ymmärtää sitä, annoin vain Jumalan hoitaa. – Jälkeenpäin ymmärsin, että Hän hoiti siinä paitsi vuoteessa lepäävää, myös sen äärellä istuvaa!   

Yllätys – Minulle oli tuotu oma vuode huoneeseen. Eräänä yönä istuin vuoteeni laidalla, oli hiljaista, äitipuoleni kasvot olivat kohti kattoa, silmät olivat kiinni, ja oletin hänen kohta nukahtavan. Minua väsytti kovasti ja vuode kutsui heittäytymään pitkäkseen, mutta tiesin että nukahtaisin heti, joten sinnittelin istuen. Piti pysytellä hereillä jotta voisin olla apuna kun äitipuoltani janottaisi.
Yhtäkkiä hän – päätään kääntämättä – ojensi kätensä minua kohti ja sanoi vain:”Anteeksi!”
Ei mitään, sitä vartenhan olen tässä ettei sinun olisi jano, sanoin. (Hän ei pystynyt nielemään, joten autoin häntä imemään vettä kostutetusta vanutuposta, kuten sairaanhoitaja oli opastanut.)
“Ei kun ANTEEKSI!!” hän sanoi nyt hyvin painokkaasti. Silloin tajusin ettei hän pyytänyt anteeksi sitä että oli vaivaksi, vaan tuo oli anteeksipyyntö, joka kattoi kaiken; menneen ja nykyisen – ihan kaiken.
Tiesin, että tuon sanan lausuminen ei ollut hänelle helppoa. Äänensävy oli pikemminkin vaativa kuin minkäänlaista tunnetta kuvaava. Mutta tuo minussa virtaava myötätunnon voima työnsi sanat suustani: “Oi, totta kai annan anteeksi!”. Eivätkä ne olleet vaan sanoja, vaan tunsin että ne ponnahtivat koko sydämestäni. Oli sellainen olo, että kaikki oli sillä hetkellä minun puoleltani täysin anteeksi annettu.
Minäkin pyysin häneltä anteeksi kaikkea, millä joko tietoisesti tai tietämättäni olin toiminut väärin häntä kohtaan. (Vaikkei sillä hetkellä noussutkaan mitään erityisesti mieleen, niin ajattelin että varmastikin oli ollut monia tilanteita, joissa olin loukannut häntä. Jollen ääneen, niin ainakin ajatuksissani: teini-ikäisenä sisimmässäni oli niin paljon kaunaa ja vihaa häntä kohtaan, ja vielä myöhemminkin.)
Tuntui kuin äitipuoleni olisi hämmentynyt täysin; ikään kuin anteeksipyyntöni olisi yllättänyt hänet yhtä suuresti kuin hänen anteeksipyyntönsä minut.

Olin kyllä aiemmin monestikin mielessäni antanut hänelle anteeksi. Viime viikolla luin 16-v:na kirjoittamaani päiväkirjaa, johon olin kirjoittanut, etten halua vihan ja kaunan alkavan myrkyttää sieluani. Tietoisen anteeksiantoprosessin aloitin kuitenkin vasta aikuisena. Mutta aina silloin tällöin, tietyissä tilanteissa, mieleeni nousi ajatuksia, jotka kertoivat, etten ollutkaan vielä täysin vapautunut neg. ajatuksista häntä kohtaan.
Tuossa öisessä anteeksiannon hetkessä sairaalahuoneessa tuntui kuin anteeksiantoreaktioni ei olisi tullut omasta voimastani käsin. Vaan että Eräs, joka on kaikkia inhimillisiä ajatuksia, tunteita ja kokemuksia suurempi, oli saanut minussa tuon välittömän, hetkeäkään epäröimättömän, ehdottoman ja totaalisen anteeksiantamisen aikaan. Se oli niin monin verroin voimakkaampi kuin omat, mielessäni tehdyt anteeksiannot (joissa taisin kyllä ajatella ennemminkin itseäni ja omaa haluani vapautua anteeksiantamattomuuden kahleista kuin toisen osapuolen tilannetta).

En minä, vaan Kristus minussa – Tuossa sairasvuoteen äärellä tapahtuneessa anteeksiannon hetkessä sairaalahuoneessa oli minusta häivähdys siitä, mitä Paavali totesi kirjeessään galatalaisille: “Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.”
Ajattelen, että tuossa hetkessä Kristuksen Henki vaikutti sillä tavoin, että sisimmästä kumpuava anteeksianto ja -pyyntö huuhtoivat tieltään kaiken sellaisen, mikä tuossa tilanteessa olisi saattanut asettua tukkeeksi. – Se oli valoisa ja kirkas hetki.

Ei aina helppoa – Jeesus korostaa usein opetuksissaan anteeksipyytämisen ja -annon merkitystä. Mutta oli kummasta tahansa kyse, ei se aina niin helppoa ole!
Tai jos on todella halu antaa anteeksi, sitä ehkä tekee  (mielessään, jollei toinen pyydä) useampaankin kertaan miettien ehkä että tuliko kaikki nyt ihan oikeasti anteeksi annettua, vai vieläkö sisälläni muhii jotain kaunajemmoja.

Kerroin tuon  hyvin henkilökohtaisen kokemuksen siksi, että 1. anteeksianto on niin  tärkeää, 2. haluan rohkaista luottamaan, että jos ja kun itsellä on vaikeaa antaa anteeksi, voi pyytää Jeesusta apuun. Ja Hän auttaa.
Minulle tuo anteeksipyyntö tuli täytenä yllätyksenä, enkä voi tietää, miten olisin reagoinut siihen, jollen olisi joka päivä pyytänyt Jeesus Kristusta olemaan kanssamme ollessani äitipuoleni luona. Tuon sairaalajaksonkin aikana tapahtui nim. asioita, jotka eivät olleet mitenkään omiaan vahvistamaan omaa valmiuttani täyteen anteeksiantoon.

Vaikka tuntuisi kirpeältä – kun pyydät, antaa Jeesus, anteeksiannon Mestari, oman anteeksiantovoimansa virrata sydämeesi ja sen kautta sille, jolle tahdot antaa anteeksi. Hän näytti elämässään ja erityisesti sen viimeisillä kärsimyksen hetkillä, kuinka suuri hänen armonsa ja anteeksiannon voimansa on.   

Kristus Vapahtaja, kiitos että näet kaikki haavoittumisemme ja haavoittamisemme. Näet miten me olemme toisia satuttaneet ja loukanneet, ja millä tavoin meitä on satutettu ja loukattu.
Kiitos että autat meitä antamaan/pyytämään anteeksi, silloin kun me emme voi, jaksa tai kykene. 
Parantajamme, hoida sisäisiä haavojamme. Auta meitä vapautumaan mielemme vankilasta, niiden tunteiden kahleista, jotka meitä sitovat.
Sinussa on Vapaus. Olet ihmeellinen Voiman ja Rakkauden Lähde. Kiitos Sinulle!

A Heart That Forgives – Kevin LeVar

“Haluan anteeksiantavan sydämen, rakkaudentäyteisen
myötätuntoisen sydämen, juuri sellaisen kuin Sinulla
sydämen joka voittaa pahan hyvyydellä ja rakkaudella
kuin mitään ei olisi tapahtunut, ilman kaunaa
haluan sydämen joka antaa anteeksi, elää ja antaa elää
joka vain rakastaa ja rakastaa, aina vaan
sellaisen, jota ihmiset eivät voi loukata koska Sinun sanasi on siellä, sisimmässäni
sydämen joka rakastaa pyyteettömästi kuten Sinä Jeesus Kristus
tahdon sydämen joka rakastaa kaikkia, vihollisianikin
tahdon rakastaa kuten Sinä, olla kuin Sinä, toimia niin kuin Sinä
kun ne jotka ovat lähimpänä tai ne jotka olen tuntenut pisimpään satuttavat eniten
sittenkin haluan rakastaa heitä aivan kuten Sinä rakastit minua
vaikka minuun sattuisikin, haluan anteeksiantavan sydämen
kun tuska on niin syvä ja kun on niin vaikeaa puhua siitä kenellekään
aivan kuin Sinun Poikasi, pidätän oikeuteni käyttää sitä heitä vastaan viha sisimmässäni
tahdon kulkea Sinun laillasi, puhua kuin Sinä, toimia kuin Sinä
tahdon olla kaltaisesi Jeesus Kristus
sillä sydän joka antaa anteeksi elää täysin vapaana menneisyyden kivuista
ja sydän joka vapauttaa tulee tuntemaan niin paljon vapautta
tahdotko olla vapaa – vastaukseni on kyllä, Herra tahdon olla vapaa
Jumala, olen väsynyt olemaan sidottuna, Isä, vastaukseni on kyllä
en tahdo tätä elämääni, Jumala, olen valmis päästämään irti
en jaksa enää sanoa ei, Isä, vastaukseni on kyllä
tiedän että Sinulla on minulle niin paljon odottamassa, ylpeyteni kätkemää
tahdot tehdä niin paljon elämälläni
Isä auta minua päästämään irti, Herra tiedät että tämä on kestänyt niin kauan
Isä auta minua päästämään irti, kun soitan sinulle tämän laulun
en halua loukkauksen hengen pidättelevän minua
en halua niiden pidättelevän minua, jotka tekevät vääryyttä minua kohtaan
tahdon rakastaa heitä kuten Sinä rakastat minua
tapahtuipa mitä tahansa Herra, anna minulle armahtavaisuutta
Herra tulipa mitä hyvänsä, huolimatta siitä mitä ihmiset tekevät
tahdon sittenkin rakastaa heitä, rakastaa niin kuin Sinä rakastat”

Muut tekstit: Ps. 119: 162-168, 1. Moos. 50: 15-21 ja  Ef. 4: 25-32.