Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Maailmanmuuttajia

24.10.2016                              Hgin kattoja

En muista aikaa, jolloin ihmiset olisivat jakautuneet niin kiihkeästi kahteen täysin vastakkaiseen ajattelu- ja asennoitumistapaan kuin viimeisten 12 kk:n aikana. Eikä ihme. Useimmat meistä eivät ole kokeneet nykyisen kaltaista pakolaisvirtaa, laajinta sitten II maailmansodan. – Millaisia ajatuksia, tunteita ja toimintaa se meissä herättää? Kieltämisen, vihan ja pelon? Myötätunnon, auttamisen halun ja toiminnan?

Miten toimia sekä taivaan että tämän maan kansalaisena? Sitä pohditaan ensi pyhän teksteissä.
Kun lueskelin niitä tulivat ihan väkisinkin mieleen USA:n ensikuiset presidentinvaalit.
Uutiset tulvivat kandidaattien nykyisiä ja menneitä puheita ja tekemisiä, joista heijastuu heidän erilaiset arvomaailmaansa. Mielenkiintoista kuitenkin, kuinka 2. presidenttiehdokkaaksi on päässyt kapuamaan henkilö, joka on saanut jopa oman puolueen arvovaltaisina pidettyjä kannattajia vetäytymään kannatuksestaan. – Ei ihme sekään, ovathan hänen asenteensa ja kommenttinsa sanalla sanoen uskomattomia.
Se että n. puolet yhdysvaltalaisista on ollut halukas antamaan maansa ylimmän päätäntävallan tämän sangen impulsiivisen ihmisen hyppysiin…  tuntuu sekin uskomattomalta!

Menneille emme mitään mahda, mutta nykyiseen ja tulevaan vaikutamme asenteillamme ja valinnoillamme. Olemme valinneet presidentin, jota ei tarvitse hävetä. Haasteita hänellä ja hallituksella on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi, joten kannattaa muistaa heitä rukouksin. 
Mutta kyllä meillä suomalaisilla on myös häpeänaihetta. Asenteemme, jotka (ei tosin vain meidän maassamme vaan muissakin maissa) ovat huolestuttavasti vahvistuneet (ja joiden vuoksi Donaldkin on edennyt vaalien 2. ehdokkaaksi): siinä määrin vahvaa oman henk. koht. edun (oman maan edun) korostamista, että toisten hädänalainen tila nähdään uhkana.   

Maailmanmuuttajia Edelliset mietteet kirjoitin myöhään illalla, joten päätin jatkaa seur. aamuna.  – Ja millaisen uutisen bongasinkaan aamu-uutisista: Hyvän uutisen!!!
”Hyvät asiat kasvattavat” – Neljä suomalaisauttajaa kertoo, miten maailmaa muutetaan. – Jes!
!!!
Tässä linkki näiden maailmanmuuttajien kertomuksiin: 
http://yle.fi/uutiset/3-9245519

Kahden valtakunnan kansalaisena -aiheesta Evankeliumikirja toteaa:
’Kristityn oikea isänmaa on taivaassa. Kuitenkin hän on samalla maallisen yhteiskunnan jäsen ja vastuussa siitä. Kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.’

Suojella ja palvella ihmiselämää… kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen…
Onko ylipäätään mahdollista, että taivaalliset ja maalliset arvot sulautuisivat toisiinsa?
Uutislinkin ekan maailmanmuuttajan mukaan on; siitä hänen oma elämäntyönsä on hyvänä esimerkkinä.
Espoon kauppakeskus Sellossa on parhaillaan näytillä MAF:n (yhteiskristillinen lähetyslentojärjestö) avustusentokone. Siinä tämä Afrikassa 20 v. ja 1,8 miljoonaa km:ä avustuslentoja lentänyt peltienkeli nyt katselee ostoksilla käyviä ihmisiä vaate-, laukku-, kosmetiikka-, koru-, lahjatavara- ym. kauppojen, jätskibaarin, kahviloiden ja ravintoloiden keskellä.
Jos tuolla pienellä lentokoneella olisi mieli, tunteet ja aistit, mitä se mahtaisi tuumailla sitä nyt ympäröivästä, niin täysin vastakkaisesta todellisuudesta kuin minkä se  noiden 20 palvelusvuotensa aikana oppi tuntemaan? 

Neuvoston jäsenet kutsuivat apostolit sisään ja kielsivät heitä enää puhumasta tai opettamasta yhtään mitään Jeesuksen nimessä. Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: ”Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse. Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.”
Silloin neuvoston jäsenet uhkailivat heitä entistä ankarammin, mutta päästivät heidät sitten vapaaksi kansan tähden. He katsoivat mahdottomaksi rangaista miehiä, sillä kaikki ylistivät Jumalaa sen johdosta, mitä oli tapahtunut.   (Ap. t. 4: 18-21)

Pyhä Henki toimi apostoleissa ja heidän kauttaan niin vahvasti, etteivät ulkonaiset uhkat vaikuttaneet heihin. Kansa ymmärsi, etteivät tapahtuneet ihmeet olleet ihmisten vaan Jumalan aikaansaannosta. – Osat vaihtuivat: uhittelijoista tulikin (kansan suosion menettämisen) pelkääjiä. 

Mitä me pelkäämme? Oman asemamme/tilanteemme heikkenemistä?
Vaikka maassamme on köyhyyttä ja työttömyyttä, ei tämä ole köyhä maa. Ei tarvitse kuin katsoa markkinoilla olevaa ylenpalttista tarjontaa ja kysyä: eikö meillä ole mistä jakaa, antaa tarvitseville, auttaa hädässä olevia?

Raamatun lupausten mukaan Taivaan Valtakunta tulee ennemmin tai myöhemmin olemaan täydesti todellisuutta täällä Maan päällä. – Olemmeko myötävaikuttamassa tähän vai painamassa  jarruja?

Jeesus, mitä sanoisit meille nyt? Miten voisimme oppia elämään, ajattelemaan ja toimimaan todeksi Sinun opetuksiasi? Miten asenteistamme voisi tulla ’niin maan päällä kuin taivaassa’ -asenteita?

Taivasmaankansalaisiksi – Kristus, anna Sydämesi muuttaa sydämiämme. Vahvista meissä myötätuntoa ja epäitsekkyyttä, kykyä nähdä hätää kärsivät Sinun silmin. Auta meitä kuulemaan, mitä toivoisit meissä muuttuvan. Ja mitä haluaisit tehdä kauttamme. Anna meille halu jakaa omastamme tarvitseville, toimia taivaskansalaisina täällä maan päällä.
Kun emme itse siihen kykene, anna Henkesi vaikuttaa meissä.
Kiitos Rakkaudestasi meitä kaikkia kohtaan! 🙂

Give Me Your Eyes – Brandon Heath

”Katselin alas taivaalta, seurasin kaupungin valoja: maailmaani kilometrin korkeudelta
paras näköalapaikka; kurotin alas, kosketin kylmää mustaa kattoa, se pysäytti äkisti
hengitin sisään tuttua shokkia: hämmennystä, kaaosta: kaikki nuo ihmiset, menossa jonnekin
miksi en ole koskaan välittänyt?
anna minulle Sinun silmäsi vaikka vain sekunniksi niin että voin nähdä kaiken mitä en nähnyt
anna minulle Sinun rakkautesi ihmiskuntaa kohtaan
anna minulle Sinun käsivartesi niitä varten, joiden sydän on särkynyt
niitä varten, jotka ovat niin kaukana etten heihin yllä 
anna Sinun sydämesi niitä kohtaan, jotka on unohdettu
anna Sinun silmäsi niin että näen
astuin vilkkaalle kadulle, näen tytön, katseemme kohtaavat
hän yrittää parhaansa hymyilläkseen minulle, kätkien sen mitä on hymyn alla
tuolla on mies mustassa puvussa, punainen solmio kaulassa, kuluttaen aikaa
liian häpeissään kertoakseen vaimolleen olevansa työtön

kaikki nuo ihmiset menossa jonnekin – miksen koskaan ole välittänyt?
olen ollut tuolla miljoona kertaa, pari miljoonaa silmäparia on ohittanut minut
vakuutan: en koskaan kuvitellut olevani väärässä!
tahdon katsoa vielä uudestaan, anna minulle vielä toinen mahdollisuus
nähdä miten Sinä näet ihmiset, koko ajan
anna Sinun silmäsi, Herra, anna silmäsi nähdä kaikki mitä en huomannut
anna minulle käsivartesi murtuneita varten, Herra, anna minulle Sinun silmäsi” 

Muut tekstit: Ps. 75: 2-8, 10-11, Jer. 27: 4-7, Fil. 3: 17-4: 1 ja Matt. 22: 15-22.

Anteeksi

17.10.2016                             2016-10-04-15-18-44

Pihlajanmarjat – Tänä syksynä pihlajat ovat ilahduttaneet hehkuvanvärisillä, täyteläisinä nuokkuvilla marjatertuillaan. Paitsi silmänruoakana, voi niistä iloita monella tapaa muutenkin. Niitä voi kuivattaa talven varalle, vaikka askartelumateriaaliksi lasten kanssa. Tai  c-vitamiinilisänä pimenevään syksyyn.
Happamasta makeaa – Huuhdo tuoreet marjat ja soseuta (t. jauha kuivatetut), makeuta intiaanisokerilla (Masajo) ja sekoita puuroon, mysliin tai luonnonjogurttiin. Taikka levitä sosetta vaikka siemennäkkärin päälle. – Kirpeän makeeta, nam!
Vaikka poimin marjoja alemmilta oksilta, jäi ylemmille kyllä riittämiin lämpimiin maihin lentäville. Valtava siritys ja siipien suhina käy lukemattomien innokkaiden nokkien popsiessa marjoja matkaevääksi. – Viisaasti suunniteltu nämäkin luonnon antimet!

Velat – Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on kuin kuningas, joka vaati palvelijoiltaan tilitykset. Kun hän alkoi tarkastaa niitä, hänen eteensä tuotiin palvelija, joka oli hänelle velkaa kymmenentuhatta talenttia. Miehellä ei ollut, millä maksaa, ja niin kuningas määräsi, että hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko hänen omaisuutensa oli myytävä ja velka maksettava. Silloin palvelija heittäytyi maahan hänen eteensä ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Minä maksan sinulle kyllä kaiken.’ Kuninkaan tuli sääli palvelijaansa, ja hän päästi miehen menemään ja antoi velan anteeksi.
Mutta kun palvelija meni ulos, hän tapasi toisen palvelijan, joka oli hänelle velkaa sata denaaria. Hän kävi mieheen käsiksi, kuristi häntä kurkusta ja sanoi: ’Maksa, mitä olet velkaa!’ Mies heittäytyi maahan ja pyysi: ’Ole kärsivällinen! Kyllä minä maksan sinulle.’ Mutta toinen ei suostunut siihen. Hän meni ja toimitti työtoverinsa vankilaan, kunnes tämä maksaisi velkansa.
Muut palvelijat näkivät, mitä tapahtui, ja panivat sen pahakseen. He menivät kuninkaan luo ja kertoivat hänelle kaiken. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: ’Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?’ Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan.
Näin tekee minun taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi.”   (Matt. 18: 23-35)

Sielun vankeus Voi tuntua vähän synkältä tuo Jeesuksen vertaus taivasten valtakunnasta. Tai sitten ihan oikeudenmukaiselta. Riippuu siitä, mitä kohtaa siinä katselee.
Ainakaan sitä ei ole vaikea ymmärtää. Jumala, joka on antanut ja antaa meille anteeksi, odottaa että myös me olisimme armahtavaisia lähimmäisillemme.
Tuo vankeus on hyvä kuva siitä, mitä anteeksiantamattomuus saa aikaan: se kahlitsee olemukseen ajatuksia ja tunteita, jotka eivät tee hyvää, eivät itselle eivätkä muille.
Usein kumpikin osapuoli kärsii, sekä se joka kaipaa armahdusta kuin se joka ei pysty antamaan anteeksi. Mutta useimmiten ehkä kuitenkin jälkimmäinen. Anteeksiantamattomuus kun tuppaa kaivertamaan sielun sopukoihin erikokoisia pesäkkeitä niille sanoille, teoille ja kokemuksille, jotka loukkasivat ja satuttivat. Sieltä, sielun tyrmistä niitä sitten jossain kohtaa elämässä, jossain muodossa, ryöpsähtelee  pintaan.

Oletko huomannut kuinka ihmeen vapauttavaa on, kun on antanut anteeksi? Minä ainakin olen, niin omalla kohdalla kuin muidenkin.
Omassa elämässäni merkillisin ja voimakkain tähän liittyvä kokemus tapahtui toissa vuonna äitipuoleni sairasvuoteen äärellä hänen viimeisten elinviikkojensa aikana.
Kärsimys oli tuolloin niin vahvasti läsnä ja herätti sellaisen myötätunnon, ettei siinä ollut tilaa anteeksiantoon liittyvien asioiden miettimiseen. Itse asiassa hämmästelin millaisella voimalla myötätunto minut täytti. Oli kuin aikoinaan syvälle painuneita, suhteeseemme liittyviä neg. kokemuksia ja tunteita ei olisi lainkaan ollutkaan. Oli vain myötätunto ja sääli. Tuntui että Rakkauden voima virtasi kauttani minusta riippumatta. En koettanut analysoida tai ymmärtää sitä, annoin vain Jumalan hoitaa. – Jälkeenpäin ymmärsin, että Hän hoiti siinä paitsi vuoteessa lepäävää, myös sen äärellä istuvaa!   

Yllätys – Minulle oli tuotu oma vuode huoneeseen. Eräänä yönä istuin vuoteeni laidalla, oli hiljaista, äitipuoleni kasvot olivat kohti kattoa, silmät olivat kiinni, ja oletin hänen kohta nukahtavan. Minua väsytti kovasti ja vuode kutsui heittäytymään pitkäkseen, mutta tiesin että nukahtaisin heti, joten sinnittelin istuen. Piti pysytellä hereillä jotta voisin olla apuna kun äitipuoltani janottaisi.
Yhtäkkiä hän – päätään kääntämättä – ojensi kätensä minua kohti ja sanoi vain:”Anteeksi!”
Ei mitään, sitä vartenhan olen tässä ettei sinun olisi jano, sanoin. (Hän ei pystynyt nielemään, joten autoin häntä imemään vettä kostutetusta vanutuposta, kuten sairaanhoitaja oli opastanut.)
”Ei kun ANTEEKSI!!” hän sanoi nyt hyvin painokkaasti. Silloin tajusin ettei hän pyytänyt anteeksi sitä että oli vaivaksi, vaan tuo oli anteeksipyyntö, joka kattoi kaiken; menneen ja nykyisen – ihan kaiken.
Tiesin, että tuon sanan lausuminen ei ollut hänelle helppoa. Äänensävy oli pikemminkin vaativa kuin minkäänlaista tunnetta kuvaava. Mutta tuo minussa virtaava myötätunnon voima työnsi sanat suustani: ”Oi, totta kai annan anteeksi!”. Eivätkä ne olleet vaan sanoja, vaan tunsin että ne ponnahtivat koko sydämestäni. Oli sellainen olo, että kaikki oli sillä hetkellä minun puoleltani täysin anteeksi annettu.
Minäkin pyysin häneltä anteeksi kaikkea, millä joko tietoisesti tai tietämättäni olin toiminut väärin häntä kohtaan. (Vaikkei sillä hetkellä noussutkaan mitään erityisesti mieleen, niin ajattelin että varmastikin oli ollut monia tilanteita, joissa olin loukannut häntä. Jollen ääneen, niin ainakin ajatuksissani: teini-ikäisenä sisimmässäni oli niin paljon kaunaa ja vihaa häntä kohtaan, ja vielä myöhemminkin.)
Tuntui kuin äitipuoleni olisi hämmentynyt täysin; ikään kuin anteeksipyyntöni olisi yllättänyt hänet yhtä suuresti kuin hänen anteeksipyyntönsä minut.

Olin kyllä aiemmin monestikin mielessäni antanut hänelle anteeksi. Viime viikolla luin 16-v:na kirjoittamaani päiväkirjaa, johon olin kirjoittanut, etten halua vihan ja kaunan alkavan myrkyttää sieluani. Tietoisen anteeksiantoprosessin aloitin kuitenkin vasta aikuisena. Mutta aina silloin tällöin, tietyissä tilanteissa, mieleeni nousi ajatuksia, jotka kertoivat, etten ollutkaan vielä täysin vapautunut neg. ajatuksista häntä kohtaan.
Tuossa öisessä anteeksiannon hetkessä sairaalahuoneessa tuntui kuin anteeksiantoreaktioni ei olisi tullut omasta voimastani käsin. Vaan että Eräs, joka on kaikkia inhimillisiä ajatuksia, tunteita ja kokemuksia suurempi, oli saanut minussa tuon välittömän, hetkeäkään epäröimättömän, ehdottoman ja totaalisen anteeksiantamisen aikaan. Se oli niin monin verroin voimakkaampi kuin omat, mielessäni tehdyt anteeksiannot (joissa taisin kyllä ajatella ennemminkin itseäni ja omaa haluani vapautua anteeksiantamattomuuden kahleista kuin toisen osapuolen tilannetta).

En minä, vaan Kristus minussa – Tuossa sairasvuoteen äärellä tapahtuneessa anteeksiannon hetkessä sairaalahuoneessa oli minusta häivähdys siitä, mitä Paavali totesi kirjeessään galatalaisille: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.”
Ajattelen, että tuossa hetkessä Kristuksen Henki vaikutti sillä tavoin, että sisimmästä kumpuava anteeksianto ja -pyyntö huuhtoivat tieltään kaiken sellaisen, mikä tuossa tilanteessa olisi saattanut asettua tukkeeksi. – Se oli valoisa ja kirkas hetki.

Ei aina helppoa – Jeesus korostaa usein opetuksissaan anteeksipyytämisen ja -annon merkitystä. Mutta oli kummasta tahansa kyse, ei se aina niin helppoa ole!
Tai jos on todella halu antaa anteeksi, sitä ehkä tekee  (mielessään, jollei toinen pyydä) useampaankin kertaan miettien ehkä että tuliko kaikki nyt ihan oikeasti anteeksi annettua, vai vieläkö sisälläni muhii jotain kaunajemmoja.

Kerroin tuon  hyvin henkilökohtaisen kokemuksen siksi, että 1. anteeksianto on niin  tärkeää, 2. haluan rohkaista luottamaan, että jos ja kun itsellä on vaikeaa antaa anteeksi, voi pyytää Jeesusta apuun. Ja Hän auttaa.
Minulle tuo anteeksipyyntö tuli täytenä yllätyksenä, enkä voi tietää, miten olisin reagoinut siihen, jollen olisi joka päivä pyytänyt Jeesus Kristusta olemaan kanssamme ollessani äitipuoleni luona. Tuon sairaalajaksonkin aikana tapahtui nim. asioita, jotka eivät olleet mitenkään omiaan vahvistamaan omaa valmiuttani täyteen anteeksiantoon.

Vaikka tuntuisi kirpeältä – kun pyydät, antaa Jeesus, anteeksiannon Mestari, oman anteeksiantovoimansa virrata sydämeesi ja sen kautta sille, jolle tahdot antaa anteeksi. Hän näytti elämässään ja erityisesti sen viimeisillä kärsimyksen hetkillä, kuinka suuri hänen armonsa ja anteeksiannon voimansa on.   

Kristus Vapahtaja, kiitos että näet kaikki haavoittumisemme ja haavoittamisemme. Näet miten me olemme toisia satuttaneet ja loukanneet, ja millä tavoin meitä on satutettu ja loukattu.
Kiitos että autat meitä antamaan/pyytämään anteeksi, silloin kun me emme voi, jaksa tai kykene. 
Parantajamme, hoida sisäisiä haavojamme. Auta meitä vapautumaan mielemme vankilasta, niiden tunteiden kahleista, jotka meitä sitovat.
Sinussa on Vapaus. Olet ihmeellinen Voiman ja Rakkauden Lähde. Kiitos Sinulle!

A Heart That Forgives – Kevin LeVar

”Haluan anteeksiantavan sydämen, rakkaudentäyteisen
myötätuntoisen sydämen, juuri sellaisen kuin Sinulla
sydämen joka voittaa pahan hyvyydellä ja rakkaudella
kuin mitään ei olisi tapahtunut, ilman kaunaa
haluan sydämen joka antaa anteeksi, elää ja antaa elää
joka vain rakastaa ja rakastaa, aina vaan
sellaisen, jota ihmiset eivät voi loukata koska Sinun sanasi on siellä, sisimmässäni
sydämen joka rakastaa pyyteettömästi kuten Sinä Jeesus Kristus
tahdon sydämen joka rakastaa kaikkia, vihollisianikin
tahdon rakastaa kuten Sinä, olla kuin Sinä, toimia niin kuin Sinä
kun ne jotka ovat lähimpänä tai ne jotka olen tuntenut pisimpään satuttavat eniten
sittenkin haluan rakastaa heitä aivan kuten Sinä rakastit minua
vaikka minuun sattuisikin, haluan anteeksiantavan sydämen
kun tuska on niin syvä ja kun on niin vaikeaa puhua siitä kenellekään
aivan kuin Sinun Poikasi, pidätän oikeuteni käyttää sitä heitä vastaan viha sisimmässäni
tahdon kulkea Sinun laillasi, puhua kuin Sinä, toimia kuin Sinä
tahdon olla kaltaisesi Jeesus Kristus
sillä sydän joka antaa anteeksi elää täysin vapaana menneisyyden kivuista
ja sydän joka vapauttaa tulee tuntemaan niin paljon vapautta
tahdotko olla vapaa – vastaukseni on kyllä, Herra tahdon olla vapaa
Jumala, olen väsynyt olemaan sidottuna, Isä, vastaukseni on kyllä
en tahdo tätä elämääni, Jumala, olen valmis päästämään irti
en jaksa enää sanoa ei, Isä, vastaukseni on kyllä
tiedän että Sinulla on minulle niin paljon odottamassa, ylpeyteni kätkemää
tahdot tehdä niin paljon elämälläni
Isä auta minua päästämään irti, Herra tiedät että tämä on kestänyt niin kauan
Isä auta minua päästämään irti, kun soitan sinulle tämän laulun
en halua loukkauksen hengen pidättelevän minua
en halua niiden pidättelevän minua, jotka tekevät vääryyttä minua kohtaan
tahdon rakastaa heitä kuten Sinä rakastat minua
tapahtuipa mitä tahansa Herra, anna minulle armahtavaisuutta
Herra tulipa mitä hyvänsä, huolimatta siitä mitä ihmiset tekevät
tahdon sittenkin rakastaa heitä, rakastaa niin kuin Sinä rakastat”

Muut tekstit: Ps. 119: 162-168, 1. Moos. 50: 15-21 ja  Ef. 4: 25-32.

Uskon perusta

10.10.2016 kapernaumin-palmuja-ja-temppeli  Kapernaumin palmuja

Mies uskoi – Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan.
Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.”
Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen.
Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.  (
Joh. 4: 46-53)

Mies tuli Jeesuksen luo uskoen ja luottaen häneen. Jeesuksen tarvitsi vain sanoa sanat  ”poikasi elää”, ja kuolemaisillaan ollut poika parani.

Voinko/voitko tulla ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen luo tänäänkin? Kyllä, ehdottomasti! Hänen luokseen kannattaa tulla ja puhua Hänelle asioista joita kantaa sydämellään.  

Mutta mitä jos en kuulekaan Jeesukselta niitä sanoja, joita haluaisin kuulla?
Niin paljon tapahtuu meidän näkemättämme, kuulemattamme, tiedostamattamme. Joskus sen ymmärtää vasta jälkeenpäin. Uskoaan Jumalaan tai Jeesukseen ei kannata perustaa sen varaan, mitä aisteillaan havaitsee tai ei havaitse tapahtuvan.
Suhdettani ja uskoani Jeesukseen ei muuta se, näenkö/kuulenko/koenko, että se mitä olen Häneltä rukoillut
tapahtuu. Luojamme on kaikkivaltias, eikä Hänelle mikään ole mahdotonta, mutta Hän toimintaansa elämässämme vaikuttavat paitsi pyyntömme, myös Hänen omat ajatuksensa, suunnitelmansa ja aikataulunsa, jotka voivat olla toisenlaiset kuin toivoisimme.
Me näemme asiat vain omasta, kapeasta näkövinkkelistämme, Hän näkee kaiken suunnattoman paljon laajemmasta perspektiivistä. – Ja sittenkin: me ja jokainen Hänen luotunsa olemme Hänelle niin tärkeitä ja rakkaita! 

Uskon perusasiat – Eräs ystäväni totesi kerran, että uskon perusasiat ovat loppujen lopuksi ihan yksinkertaisia. Hän ei ymmärrä, miksi minun pitää aina yrittää monimutkaistaa niitä. – Niin, meikäläisellä todella jostain syystä on tarve ymmärtää syvemmin, perusteellisemmin. Ja se saa minut aina välillä kipuilemaan sellaisten uskon- ja raamatunkohtien äärellä, joita minun on vaikea niellä. Tämä haluni pureskella näitä klimppikohtia ei kuitenkaan onneksi ole horjuttanut uskoani Jumalaan, Jeesus Kristukseen ja Pyhään Henkeen, ja Heidän merkitykseensä meidän ja koko luomakunnan elämään. Ja aika vaikea olisi uskoa, että vastaisuudessakaan niin kävisi.  

Päiväkirjat – Olen viime aikoina lukenut teini-ikäisenä kirjoittamiani päiväkirjoja (ja pistänyt sitten sivut saunanlämmityssytykkeiksi). Paljon siitä, mitä silloin liikkui mielessäni, olin tyystin unohtanut. Äitini ja isoveljeni kuoleman jälkeisiin vuosiin liittyi paljon vaikeita asioita, mutten muistanut että olin noina aikoina päiväkirjaa kirjoittaessani kääntynyt Jumalan puoleen useammankin kerran.
Jotkut huokaukset ja pyynnöt Jumalalle, ja lauseet jotka eivät olleet suoranaisia pyyntöjä, mutta joiden viereen olin piirtänyt kädet liitettynä rukousasentoon… – kun ajattelen noita asioita, ymmärrän, kuinka Jumala on ollut kanssani, nähnyt, kuullut ja vastannut. – Joskus tällaiset asiat voivat valjeta itselle vasta vuosien tai vuosikymmenien kuluttua, esim. lukiessa vanhaa päiväkirjaa. – Tai jos on parempi muisti kuin meikäläisellä, niin ihan muistelemalla. 

Jos olisin ymmärtänyt Noiden vanhojen päiväkirjojeni lukeminen on vain vahvistanut käsitystäni siitä, miten merkittävää on, käännymmekö Jumalamme puoleen asioidemme kanssa vai elämmekö vain omaa elämäämme kutsumatta Häntä siihen mukaan. Näin jälkeenpäin ajattelen, että jos jo tuolloin olisin ymmärtänyt miten merkittävää on että kääntyy Hänen puoleensa, olisin varmaan tehnyt niin kaikissa elämänvaiheissa!

Rakas taivaallinen Isämme, kiitos Rakkaudestasi meitä kohtaan. Kiitos että jokainen luotusi on Sinulle tärkeä. Toiveesi on, että valitsisimme seurata Poikasi valmistamaa tietä. Kiitos Hänestä, ja kiitos Pyhästä Hengestä. Kiitos kaikesta avusta ja johdatuksesta!
Sinun Käsissäsi kaikki elämämme asiat ovat parhaassa mahdollisessa hoidossa.
Kiitos että saamme tulla luoksesi, tänäänkin!

With All I Am – Hillsong Live

”Sinun Käsiisi uskon jälleen koko olemiseni, Sinulle Herra
Sinä pitelet maailmaani kämmenelläsi ja olen Sinun ikuisesti
Jeesus uskon Sinuun, kuulun Sinulle
Sinun vuoksesi elän, Sinun vuoksesi koko olemukseni laulaa
kuljen kanssasi, minne ikinä kuljet, ilossa ja surussa luotan Sinuun
ja elän Sinun lupauksissasi ikuisesti, Sinua palvon”

Muut tekstit: Ps. 46:2-8, Jes. 33: 20-22 ja Room. 1: 16-17.

Hyvä kaikille

3.10.2016              

Miten monet tekijät vaikuttavatkaan siihen, millaiset asiat menevät mielen ja tunteiden suodattimien läpi, ja millaiset asiat taas jäävät kummallisina möhkäleinä tai epämääräisinä hahtuvina niiden pinnalle!
Millä tavoin kuvamme Jumalasta on muodostunut? Voin vain kuvitella, miten syvälle sieluun mielikuvat ankarasta Jumalasta olisivatkaan porautuneet, jos minulle sellaisia olisi tarjottu.
Minä uskon ja luotan hyvään ja rakastavaan Jumalaan, sellaiseen, jona esim. ensi pyhän psalmiteksti Hänet kuvaa. – Sen sijaan tekstejä, jotka eivät mielestäni kuvasta Hänen Rakkauttaan meitä kohtaan, pureskelen ja pureskelen enkä vaan saa niitä nieltyä.

Tarua vai totta? – Miten helppo onkaan yhtyä lempeän ja rakkaudellisen tuntuisiin raamatunkohtiin; sellaisenkin, joka kokee Raamatun etäiseksi. Ne hoitavat, niistä ammennetaan toivoa, voimia, luottamusta. Niiden kohdalla ei kysele, kyseenalaista, kiukuttele.
Entä ne vaikeat, rajut kohdat? Niitä ainakin itse joudun lukemaan tosi moneen kertaan, ennen kuin löydän niistä jotain valoa ja toivoa antavaa. Tai sitten vain huokaan ja jatkan matkaa ajatellen, että ehkä tuokin jossain vaiheessa sitten selviää. 

Ensi pyhän evankeliumitekstin vertaus ja Jeesuksen sanat tuntuivat ensin sellaisilta, vaikeilta. Etsin helpotusta kreik.kiel. konkordanssikirjasta &  siihen kuuluvasta kreik-engl.sanakirjasta, Amplified Bible’sta sekä erikielisistä käännöksistä, erityisesti ’valittu’ – sanaan. Möykyksi jäi!
Kunnes yhtäkkiä tuli ajatus: Jeesushan viittasi tuossa siihen, kuinka Jumala oli valinnut nimenomaan Israelin kansan tiettyä tehtävää varten. Hän halusi ravistella heitä hereille, näkemään miten suuresta asiasta oli kyse,  mutta näki samalla maanmiehiensä haluttomuuden hyväksyä se, mitä heille oli tarjolla.
Ah mikä helpotus! Olin jumittunut yhteen erilliseen sanaan, mutta tuo ajatus irrotti jumituksen. Minulle tuottaa vaikeuksia ajatus – oli kyse mistä tahansa – että joku jätettäisiin ulkopuolelle, ei hyväksyttäisi joukkoon. Siksi Jeesuksen sanat (että harvat ovat valittuja) tuntuivat siltä kuin kiviä olisi pureksinut. Mutta kun tuli ajatus, että hän tarkoittikin israelilaisia eikä meitä kaikkia, tuntui kuin Jumala olisi vetänyt takaisin Rakkautensa valtapiiriin. Innostuin niin, että se melkein kutsui bloggaamaan kyseisestä evankeliumitekstistä. – Mutta koska se, mitä Jeesus itse asiassa tarkoittaa vertauksessaan häävaatteilla, antaa meikäläiselle aihetta vielä niin paljoon mutusteluun niin jääköön toiseen kertaan.
Vaikka asiaa tutkineiden tulkinnat voivat olla joskus hyvinkin kiinnostavia ja uusia näkökulmia avaavia, eniten minua kuitenkin innostaa se, kun saan itse tehdä löytöretkiä tekstien äärelle. Tärkeintä joka tapauksessa on, ettei joutuisi harhapoluille; että pystyisi erottamaan toden taruista.  

Taruja Paavali kirjoittaa Timoteukselle: ”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. (Tim.4:3-4)

Eka- ja tokaluokkalaisina kuuntelimme lumoutuneina luokanopettajaamme, kun hän kertoi meille legendoja ja kansantaruja. Opemme oli armoitettu kertoja, ja elimme täysillä legendojen herkät tunnelmat ja sankaritarujen dramaattiset käänteet.
Käytyäni opettajaseminaarin toimin aineopena ja tein myös sijaisuuksia. Erään luokan (jonka aineopena olin, mutta jolla olin tarpeen tullen myös luokanopen sijaisena) oppilaiden vakiopyyntö sijaisuustunneilla oli: ”Kerro satu” tai ”kerro joku tarina”. – Saatoin siitä päätellä, että heidänkin luokanopettajansa oli hyvä kertoja.

Saduilla ja taruilla oli ja on oma tärkeä tehtävänsä. Siihen aikaan, kun lukutaito oli vielä harvinaista, Raamatun kuvaamia tapahtumia kerrottiin kansalle kuvakertomuksina. Vanhoista kansansaduista löytyy vaikka kuinka paljon Raamatun opetuksia ja vertauksia. (Mm. Jeesuksen vertauksesta kuninkaasta, joka järjestää pojalleen häät, on kansansaduissa ja -taruissa lukemattomia muunnelmia.)
Nykyajan taruja, fiktiota ja tositarinaa tarjoavat romaanit,  tv-sarjat ja filmit ylitsepursuavasti. – Miten paljon sillä mahtaa olla vaikutusta nykyihmisen kiinnostukseen (tai sen vähäisyyteen) lukea tai kuulla Kuninkaasta ja Hänen Pojastaan?

Ketä kuuntelen, mitä luen? – Itselläni on halu ymmärtää syvemmin ja laajemmin Jumalaa; sitä, mitä Hän kertoo itsestään, aikomuksistaan ja suunnitelmistaan.
Koetan olla ’haalimatta itselleni haluni mukaisia opettajia, kuullakseni sellaista, mitä haluan’. Koetan haastaa itseäni kuuntelemaan sellaistakin, mikä tuntuu vaikealta eikä niin miellyttävältä. Olennaista minulle on oppia erottamaan, milloin kuuntelen/kuulen sellaista, mikä on totta, milloin sellaista, mikä ei ole totuudellista. Jatkuva pyyntöni on: Jumala, johdata näkemään totuutesi.
Raamattua lukiessa koetan välttää kiusausta hypätä rankkojen kohtien yli. Siinäkin voin haastaa itseäni: pysähtymään, kuulostelemaan, pohtimaan kohtaa kaikessa rauhassa.
Mutta joskus (kuten alussa totesin) tuntuu niin ihanalta vain levätä vaikkapa Ps. 145:n kaltaisen tekstin äärellä, antaa sen hoitaa ja ravita mieltä, sydäntä ja koko olemusta. Vaikkapa tästä linkistä avautuvan kauniin videon kautta:

https://www.youtube.com/watch?v=aFTMfwloIao       (Psalmi 145)

Suuri hyvä Anteeksiantava ja laupias on Herra,
hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
Herra on hyvä kaikille,  hän armahtaa kaikkia luotujaan.
Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi, uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
Julistakoot he valtakuntasi kunniaa, kertokoot mahtavista teoistasi.
Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
Sinun valtakuntasi on ikuinen, sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.

(Ps. 145: 8-13)

Great is Your Mercy – Don Moen

”Kiitos armostasi, kiitos verestäsi joka avasi tien tulla läsnäoloosi
ja kirkastamaan nimeäsi
Herra, seison ihmetellen kaikkea mitä näen
Suuri on armosi minua kohtaan, rakastava ystävällisyytesi minua kohtaan päivittäin
näen hellän armeliaisuutesi, ikuisesti olet uskollinen minulle, aina varustat minut
suuri on armosi, lupauksesi ovat ajattomia
rakkautesi ei pääty milloinkaan, tuhansiin sukupolviin liittosi pysyy
olet armelias nimeäsi kunnioittaville, jotka toimivat oikeamielisyytesi mukaan, Sinua ylistäen”  

Muut tekstit: Jer. 1: 4-10, 2. Tim. 4: 1-5 ja Matt. 22: 1-14.