24.8.2015 
Arkku – Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.” (Mark. 12: 41-44)
Pohjois-Ruandan Nyagataressa asui n. 8500 asukasta siellä käydessäni. Vaikea kuvitella millaista siellä nyt on, kun Ugandasta Ruandaan tulleet pakolaiset ovat kasvattaneet Nyagataren yli 52.000 hengen kaupungiksi.
Miten he kaikki tulevat toimeen? Osaan vain arvata: toisiaan tukien. Sikäläisen mentaliteetin mukaan lähimmäinen oli ykkössijalla. Hädässä olevaa autettiin, jaettiin siitä vähästäkin, mitä itsellä oli. Orvoksi jäänyt otettiin oman katon alle, vaikka oli jatkuva huoli siitä, miten oman perheen saa joka päivä ruokituksi.
Sain sellaisen vaikutelman, että mitä niukemmat olosuhteet ja toimeentulo, sitä avarampi oli sydän toisten hädälle.
Lahja – Peltikattoisessa kirkossa, jossa oli seinät savesta ja johon valo tuli ovi- ja ikkuna-aukoista, oli sunnuntaijumalanpalvelus. Tuli kolehdinkeruun aika. Nyagatarelaispastori ilmoitti, että seuraavan laulun aikana voi tulla antamaan lahjan edessä olevaan koriin. Rytmikäs ylistyslaulu alkoi ja maalattia pöllysi taas sakeana seurakunnan yhtyessä lauluun tanssien. Vuoronperään käytiin tiputtamassa kolehti koriin.
Yhtäkkiä eräs hyvin vanha, köyhä nainen tuli eteeni, painautui melkein kiinni minuun (jottei kukaan olisi huomannut, ajattelin jälkeenpäin), otti käteni ja laittoi siihen pienen, nahkean setelin ja puristi sitten nopeasti käteni lujasti sen ympärille. Olin hämmentynyt. Mitä tehdä, enhän mitenkään voisi ottaa häneltä sitä vastaan! Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta hän katsoi minua syvälle silmiin ja ymmärsin, että olisin loukannut häntä syvästi, jos olisin kieltäytynyt ottamasta vastaan hänen lahjaansa.
Ei Tiimari – lasien tähden – Eikä tuo ollut edes se kirkko, jossa ikkuna-aukoista tuleva valo kävi iltapäivällä ukkospilvien johdosta yhtäkkiä niin hämäräksi, että minun piti laittaa kahdet tiimaririllit päällekkäin nähdäkseni lukea Raamatusta ja muistiinpanoistani! (Tämä tuotti seurakunnassa yleistä hilpeyttä erityisesti edessä istuvissa lapsissa. Aikuiset tod.näk. ajattelivat, että ei ole tuolla varaa hankkia vahvempia laseja, kun laittaa vanhat rillit toisten päälle.)
Se, miksi tuo iäkäs nainen antoi lahjansa minulle eikä vienyt sitä koriin, jäi minulle mysteeriksi. Ehkä hän halusi näin osoittaa kiitoksensa siitä, että joku mzungu -nainen (valkoihoinen) jostain kaukaa oli tullut hänen kotikirkkoonsa.
Majapaikassa katselin tuota pientä seteliä. Monenkohan tuhannen ihmisen käsien kautta se oli kulkenut? Siinä tuskin erotti tekstiä ja numeroita, niin kulunut ja ryppyinen se oli. Mutta se, että tuo nainen antoi sen omasta vähästään, liikutti kyyneliin asti.
Mikä sai köyhän leskivaimon antamaan nuo kaksi lanttia? Jollekin tuottaa vaikeutta antaa omastaan, vaikka olisi itsellä ihan riittämiin, yllin kyllinkin. Joku taas antaa vähästäänkin.
Jeesus sanoi, että leski antoi kaiken mitä hänellä oli, kaiken, mitä hän elääkseen tarvitsi. Oliko naisella niin vahva luottamus Jumalan huolenpitoon? Siihen, että antaessaan myös saa?
Olen taipuvainen ajattelemaan, että oli. Että kun pyyteettömästi antaa omastaan, Jumala siunaa huolenpidollaan.
All that I have – Esther Mui
“Herra, jalkojesi juureen lasken elämäni ja sydämeni aarteet
polvistun uhraten edessäsi, ota elämäni ja pyhitä se käyttöösi
kaiken mitä minulla on olen saanut Sinulta
minulla ei ole mitään, mitä Sinä et olisi antanut minulle
kaikki mitä minulla on, on Sinun armostasi, niin, yksin Sinun armostasi
kaiken mitä olet antanut minulle haluan antaa takaisin Sinulle”
Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Ruut 1: 8-11, 14-18 ja Room. 13: 8-10.