Profeetta omalla maallaan?

10.8.2020. OI miten kaunis viikonloppu saatiin. Aurinko helli lämmöllään hellelukemiin saakka. Ihana lahja koulunkäynnin tällä viikolla aloittaville lapsille perheineen. – Ja meille kaikille. 🙂

Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4: 23-30)

Nuo Jeesuksen sanat ‘kukaan ei ole profeetta omalla maallaan’ ovat jääneet elämään meidän päiviimme saakka. Ja toisaalta: onhan meillä nähty ja koettu, kuinka ulkomailta kutsutut puhujat ja vaikuttajat tupataan nostamaan jollain lailla korokkeelle; ikään kuin heillä olisi enemmän tietoa, taitoa, viisautta, voimaa tai jotain muuta enemmän kuin omilla maanmiehillämme ja -naisillamme.

Lapsuutensa ja nuoruutensa kotikaupunkiin Nasaretiin palannut Jeesus, joka siellä tunnettiin puuseppä Joosefin poikana ja ammatinjatkajana, sai aikaan aikamoisen vihareaktion lausuessaan nuo sanat.
Jeesuksen maine oli varmasti kiirinyt jo kotikaupunkiinkin. Markuksen ja Matteuksen evankeliumien mukaan hän oli tehnyt jo monia ihmetöitä Nasaretiin palatessaan.

Täynnä Hengen voimaa – Luukas kirjoittaa: Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä. (Luuk.4:14-15)

Nasaretin synagogassa Jeesukselle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. (Luuk. 4:17-19)
Ja Jeesus jatkoi sanomalla: “Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk.4:21)

Kuulijat olivat kyllä otettuja Jeesuksen puheesta.  Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. (Luuk.4:22). Mutta… hänhän on Joosefin, puusepän poika; leikkinyt meidän lastemme kanssa, ja isompana jatkanut isänsä työtä tämän puusepänverstaassa. Mikä tekisi hänestä sen erityisemmän kuin meistä tai jostain meidän perheenjäsenestämme?

Tilanne räjähti Jeesuksen muistuttaessa heitä siitä, kuinka profeetta Elia lähetettiin Israelista Sidoniin (= nyk. Libanonin 3. suurin kaupunki), jossa tämä teki ihmeitä. Ja kuinka Elian manttelinperijä Elisa paransi syyrialaisen Naamanin spitaalista.
Tämän juutalaiset kokivat vahvana loukkauksena. Olivatko sidonilaiset tai syyrialaiset muka jotenkin parempia tai tärkeämpiä kuin he, israelilaiset? Tämä oli vain liikaa!
Väki oli niin raivoissaan, että siinä unohtui viides kymmenestä käskystä: älä tapa. He yrittivät  työntää Jeesuksen alas vuorenjyrkänteeltä.

Sitten tapahtui jotain ihmeellistä: Jeesus kulkee väkivaltaista raivoa kiehuvan väkijoukon läpi ja jatkaa tyynesti matkaansa.
Siinä jäi synagogan väki taas ihmettelemään: hänessä vaikuttaa ennen kokemattoman vahva Pyhän Hengen voima… mutta hänhän on vain puuseppä Joosefin poika. Miten tätä voisi käsittää?

Sidonin ja Sarbatin välissä sijaitsevassa Beirutissa räjähti viime viikolla. Ammoniumnitraattivaraston räjähdyksessä loukkaantui noin 5 000 ihmistä. Räjähdys tuhosi lääkevaraston ja sataman varastoissa olevan viljan.

Libanonilaisista yli puolet elää köyhyydessä. Talouskriisi ja koronapandemia olivat jo ennen räjähdystä koetelleet kansaa, erityisesti maassa asuvia palestiinalais- ja syyrialaispakolaisia (joista jälkimmäisiä on pienessä maassa reilusti yli miljoona).
Vaikka Libanoniin on lähetetty hätäapua
monista maista, siellä tarvittaisiin nyt myös Jumalan ihmeitä.

Ihmeitä Sarpatissa – Minua on aina koskettanut se, mihin Jeesus viittasi yllä olevassa evankeliumitekstissä: kuinka Herra teki ihmeitä Sarpatissa 800 v. eaa.

Elia lähti Sidoniin. Tullessaan (Sarpatin) kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: “Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.”
Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: “Toisitko minulle myös palan leipää.”
Mutta nainen vastasi: “Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
Elia sanoi hänelle: “Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. (1.Kun.17:10-16)

Leski luotti Jumalan lupaukseen, ja niin hän leipoi viimeisistä jauhonrippeistään ja öljytilkastaan leivän Elialle. Ja hänen uskonsa ja luottamuksensa palkittiin. Äidin ja pojan ei enää tarvinnut nähdä nälkää.

Rauhaa rajalle – Libanonissa on muunlaistakin vaikeutta kuin puutetta ravinnosta. Sen ja Israelin rajalla on usein yhteenottoja puolin ja toisin, viimeksi heinäkuun lopulla. Hyökkäystä seuraa kosto ja päin vastoin. – Herra, Rauhantuoja, sielläkin tarvittaisiin Sinua, Golanin kukkuloilla. 

Täälläkin tarvitsemme Sinua – Kun lukee tuonkaltaisia uutisia, oman maan uutiset tuntuvat olevan kuin toisesta maailmasta, toisesta todellisuudesta; lintukoto-todellisuudesta.
Kuitenkin, Jumala – täälläkin me tarvitsemme Sinua. Täälläkin on monenlaista hätää ja kärsimystä.
Lähettäisitkö apusi meillekin, tänne meidänkin maahamme. Niin kuin lähetit profeettasi Elian ja Elisan. Ja lähetit rakkaan Poikasi. Lähettäisitkö Hänet meille jälleen? Parantamaan sairaita, ravitsemaan nälkäisiä, lohduttamaan surevia, rohkaisemaan masentuneita, vahvistamaan voimattomia. 

Sillä Sinä olet yhtä todellinen kuin olit 2800 v. ja 2000 v. sitten. Näet meidät, näet miten ja mihin kaikkeen tarvitsemme Sinun apuasi ja vaikutustasi juuri nyt, tänään.
Tänäkin ihmeen kauniina aurinkoisena aamuna.

Kiitos kaikesta mitä olet jo tehnyt. Tee hyvää työtäsi mielessämme ja sydämessämme, niin että osaisimme olla kiitollisia niin pienistä kuin suurista ihmeistäsi. 🙂 

Yhtenä aamuna herätessäni mielessäni soi sanat ‘nousta sain aamuun’ tutun sävelen kera. En kuitenkaan millään muistanut muita sanoja laulusta, pelkän sävelmän. Netistä löytyi Kristian Meurmanin levytys ja sanat:

‘Nousta sain aamuun, lintujen lauluun
Jumalan luomiskauneuteen
Lauluista kiitän, aamuista kiitän
raikkaina kohtaan ne uudelleen
käy sadekuuro, auringon paiste
kuin uutta luoden pinnalle maan
jäljissä Herran kasteinen nurmi
kauneinta kukkaa käy versomaan.
Luomisen aamun säteistä kiitän
Kirkkaina vielä ne kimmeltää
Aamuista kiitän, ylistän Herraa
On uusi luomus päivä myös tää’

Kuunnellessani kappaletta muistin: tämähän oli yksi nuoruuden lempikappaleistani, Morning has broken, Cat Stevensin esittämänä.
Mitäköhän kaverille kuuluu nykyään? Ilmeni että hengellisen identiteettinsä etsintä on ollut vahvaa. Buddhalaisuuden kautta islamiin, nimenmuutos ja vuosikymmenten tauko laulamiselle. Sitten paluu esiintymislavoille, vanha nimi uudelleen käyttöön.
Varmaan monelle tuttua hengelliselle etsijälle: että kiihkeän ehdotonta vaihetta seuraa seesteisyys ja levosta käsin eläminen. Sitten myös usein nuoruuden idealismi väljähtyy ja sopeudutaan maailmanmenoon sellaisena kuin se on.
Konserttitaltioinnissa (Chilessä v. 2015) esiintyy harmaahapsinen, ujon ja vaatimattoman oloinen symppis. Siitä käy ilmi, että idealismi ei ole kadonnut. Catin lauluissa soi edelleen paremman maailman kaipuu: ne toivottavat edelleen rauhaa ihmisten välille. 🙂

Morning Has Broken –  Cat Stevens

Vaikka yllä olevat suomenkieliset sanat ovatkin kauniit, on alkuper. engl. sanoituksessa myös kauniita kohtia (vaikkakin vaikeasti suomennettavia; tässä yritys):

‘Valjennut aamu
– kuin aamuista ensimmäinen
mustarastaan laulu –
kuin linnuista ensimmäisen

kiitän laulusta, kiitän aamusta
kiitän siitä, kuinka ne pulppuavat
raikkaina Sanasta

ja sateesta joka laskeutuu suloisena
auringon valaisemalta taivaalta
kuin ensimmäinen kaste
joka laskeutuu
ensimmäisen ruohon ylle
kiitän aamukasteisesta puutarhasta
joka puhkeaa täyteyteen
siellä
missä Hänen jalkansa ovat kulkeneet.
Auringonvaloni ja aamuni
syntynyeet Yhdestä Valosta
joka nähtiin Eedenin puutarhassa
kiitä ylistäen, kiitä jokaisesta aamusta
Jumalan luomistyöstä
jokaisena uutena päivänä’

Muut tekstit: Ps. 81: 9-17, Jer. 6: 16-19 ja Room. 11: 17-24.

Antajan palkka

4.8.2020 – Ensi pyhän evankeliumitekstissä Jeesus kehottaa käyttämään hyvällä tavalla niitä lahjoja, joita Jumala on itse kullekin antanut. Meillä kaikilla on jotain annettavaa. Jokainen voi jollain tapaa olla hyvä toiselle. Oli se sitten ystävällinen, rohkaiseva tai lohduttava sana tai katse, tai ilon tuottaminen tai avun antaminen jollain konkreettisemmalla tavalla. 

Hyviä uutisia – Tänä kesänä on ollut useita hienoja uutisia – niin kotimaasta kuin maailmalta – siitä, kuinka mm. pienyrittäjät ovat auttaneet toisia koronapandemian vuoksi vaikeuksiin ajautuneita, huolimatta siitä, että oma yritys on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.
V
iime viikon uutisesta:
Maan turismisektorille tartuntojen lisääntyminen on ollut katastrofi ja monet hotellit pysyvät suljettuina koko kesän. Barcelonan keskustassa sijaitsevan hostellin omistaja päätyi kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun.
“En halunnut jättää tiloja tyhjilleen ja päätin antaa ne kodittomien käyttöön”, hän sanoo.

Hostellia asuttavat pääasiassa siirtolaiset, jotka eivät ole löytäneet työtä tai asuntoa.
Hostellin omistaja on huolissaan liiketoiminnastaan, mutta aikoo silti jatkaa asunnottomien auttamistahttps://yle.fi/uutiset/3-11459390

Myös meidän maassamme pandemia on aikaansaanut monenlaista heikossa asemassa olevien auttamista. Sellaiseen kehottavat myös alla olevat tekstit Sananlaskuista ja 2. Korinttolaiskirjeestä.

Joka pyrkii hyvään, saa rakkautta
Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii.

Joka pahaan pyrkii, kulkee harhaan, joka pyrkii hyvään, saa rakkautta.
Luotettava todistaja pelastaa ihmishenkiä, valehtelija johtaa oikeuden harhaan.
Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa,
joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.  (Sananl. 14: 21-22, 25, 31)

Franciscus Assisilainen sanoi, että antaessaan saa. Engl. käännös kertoo sen ehkä vielä paremmin: It is in giving we receive. Ei niin että jäisimme odottamaan jotain palkkaa, vaan kuinka juuri sen – antamisen – voi kokea palkitsevana.
Saattaa olla, että hyvän mielen lisäksi saa vielä iloisen tai kiitollisen katseen tai sanan. Se on lisäbonusta. Mutta jo se, että voi auttaa toista, tuo hyvän mielen.
Useimmat vapaaehtoistyöntekijät kokevat tämän esim. auttaessaan sellaisia, joilta ei voi odottaa kiitosta edes katseen muodossa. 

Rakkaus kasvaa – Mietin noita sananlaskun jakeita. Olisiko niin, että kun me annamme jotain aidolla, vilpittömällä ja pyyteettömällä sydämellä, me useimmiten saamme jotain sen kautta, että jotain tapahtuu meissä? Että jotain muuttuu sisällämme. Rakkaus meissä kasvaa.
Silloin saattaa aavistaa, ettei kyse ole omasta rakkaudesta, vaan Hänestä, joka haluaa jakaa Rakkauttaan meille ja meidän kauttamme muille.

Vastavuoroista jakamista – Paavali kirjoitti korinttilaisille:
Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu:

    – Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään. (2. Kor. 8: 9-15)

Ajatella, jos tuo Paavalin lainaus kirjoituksista joskus voisi tulla todellisuudeksi.
Käsittämättömän räikeän eriarvoisuuden voi nähdä vaikka siitä, kuinka samassa valtiossa, samassa kaupungissakin, elää miljonäärejä, jopa monimiljardöörejä sekä niitä, jotka eivät ole löytäneet työtä ja nukkuvat pahvien päällä kaduilla.

Tai siitä, kuinka meillä länsimaissa kauppojen tiskeillä näkee mitä eksoottisimpia kaukomaista tuotuja gourmet-herkkuja, kun monissa maissa menehdytään nälkään.

Jospa joskus päästäisiin sellaiseen tilanteeseen tällä Telluksellamme, että kaikilla olisi katto pään päällä, riittävä ravinto ja tarvitsemansa terveydenhuolto. 

Vivamossa esitettiin toissapäivänä kauniissa maisemissa – välimatkat huomioivalle yleisölle – musiikkinäytelmä Laupias Samarialainen. Näytelmä, joka kertoi Jeesuksen vertauksen samarialaisesta, joka auttoi ryöstän kohteeksi joutunutta juutalaismiestä (Luuk.10:25-27), oli kaunis ja koskettava tarina siitä, kuinka pelosta, itsekkyydestä ja ennakkoluuloista voi kasvaa myötätuntoon, auttamisen haluun, luottamukseen ja hyvää tahtoon toisia kohtaan. 
Ja koska käsikirjoitus oli Anna-Mari Kaskisen, oli näytelmässä happy end: yksi varkaista tuli katumapäälle ja palautti anastetun kukkaron. Anna-Mari Kaskisen kaunista käsialaa olivat myös laulujen sanat. Nämä olivat käsiohjelmassa:

Niin ihmeellinen rakkaus ja hyvyys suunnaton
on tullut meidän luoksemme ja keskellämme on.
Niin ihmeellinen rakkaus. Se kaiken käsittää.
Se elämämme alku on ja matkan määränpää.
Siis tehkää hyvää kaikille ja ovat avatkaa
ja kaukaisia, outoja myös tiellä tavatkaa.

On yksi joka tahtoo syödä kanssa syntisten.
On yksi, jolle rakas niin on heikko ihminen.
On yksi, joka tahtoo tänään auttaa, parantaa.
Kiitos, hyvä Vapahtaja, kuulet anovaa.

Niin ihmeellinen rakkaus ja hyvyys suunnaton
näin pelon kauas karkoittaa kuin loiste auringon.
Niin ihmeellinen rakkaus! Ei kukaan varjoon jää,
se yhteen yksinäiset tuo ja kansat yhdistää.
Näin rakkautta jakakaa, se ehtymätön on.
On Kristus itse kanssamme, tuo rauhan, sovinnon.

On yksi joka tahtoo syödä kanssa syntisten.
On yksi, jolle rakas niin on heikko ihminen.
On yksi, joka tahtoo tänään auttaa, parantaa.

Kiitos hyvä Vapahtaja, laulaa kaikki maa.

Muut tekstit: Ps. 119: 129-136 ja Matt. 25: 14-30.

Tie ja portti

29.7.2020. Kyllä kesä on ihanaa aikaa, sateisinakin päivinä. Miten hyvältä tuntuukaan hengittää syvään raikasta ulkoilmaa. On paljon virkeämpi olo kuin helteellä. 1/3 kesää vielä edessä. Nautitaan. Ja tiedä vaikka syksykin jatkuisi lämpimänä. 🙂

Jeesus sanoo:
    ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7: 13-14)

Portit avautuivat – Teini-ikä oli haasteellista: jännitteinen suhde äitipuoleni ja minun välillä. Kun muutin pois kotoa, tunsin että portti aukesi elämään: olin vihdoin vapaa! Tuntui että hengitinkin vapaammin. Olinko pidätellyt henkeänikin, kuten tukahdutettuja neg. tunteitani?

Purkautuminen – Katkeruus ja viha jäivät kuitenkin kytemään huomaamattomalla säästöliekillä jossain sisuksissa, odottaen hetkeä, jolloin pääsisivät pompahtamaan pintaan. Ensin eräs ystäväni sai sen aikaan painamalla tietämättään ‘oikeaa nappia’. Toisen kerran – myös kertalaakilla – patoutuneet tunteet purkautuivat suoraan äitipuoleeni (joka 1. kertaa jäi sanattomaksi).

Kun nuo tunnelukot olivat murtuneet, tunsin että olin vapaa kulkemaan tietäni vapaana, reppu keveänä. Vapaana kokemaan iloa, innostusta, onnellisuutta ja mielenrauhaa, ilman että kukaan koettaa sitä tukahduttaa. Niin, tietäni – omaa tietäni….

Teini-ikäisenä rakastin lukemista (taisi olla yksi selviytymiskeinoistani). Klassikkojen ja elämänkertojen lisäksi luin innolla myös toisenlaista kirjallisuutta. Olin kovasti kiinnostunut sellaisesta, mitä ei voi havaita fyysisin aistein.
Luin paljon esoteerista kirjallisuutta, mm. teosofiaa, ruusuristiläisyyttä ja antroposofista hengentiedettä. Näkymätön maailma kiinnosti minua ja halusin tietää siitä enemmän. Kiinnostukseni vain syveni, mitä enemmän luin. Antroposofiaan jäin sitten aikuisiässä yli 20 vuodeksi.

Portti hengenmaailmaan? – Esoteerisiin oppeihin ei sisälly ainoastaan pyrkimys saada tietoa henkisestä maailmasta, vaan saada myös yhteys hengenmaailmaan. Kesti kauan, ennen kuin oivalsin, millaisia riskejä kätkeytyy siihen, että alkaa avata porttia hengenmaailmaan.
Ja miten valtava  ja ratkaiseva ero sillä on verrattuna siihen porttiin, jonka avaaja on Kristus. – Tai paremminkin – omien sanojensa mukaan – on itse se portti.     

Eräässä vaiheessa jätin antroposofian ja siirryin tutkimaan new age -oppeja. (Koulun uskonnonopettajan tai rippikoulun papin opetukset eivät olleet saaneet minua innostumaan puhtaasti kristillisestä opista, joten se ei seuraavana vaihtoehtona edes käväissyt mielessäni.)
Kesti lähes 20v. ennen kuin aloin nähdä new age -opetuksiin liittyviä ongelmia.

New age-vaiheeni jälkeen tuli – kuinka ollakaan – eteen vihdoin se ahdas portti. Huh, se pelotti. Enhän halunut mitään ahdasta, pelkkä ajatuskin sellaisesta ahdisti. Pitäisikö minun luopua ihanasta vapaudestani, jossa sain itse valita miten toimin? Pidin kumpuilevista maisemista, mutkittelevista metsäpoluista ja seikkailuista. Pitikö minun nyt alkaa kulkea tiettyä, suoraa ja tasaista, ennalta tarkasti rajattua ja merkattua tietä? Ei tuntunut oikein houkuttelevalta.
Enpä olisi osannut arvata, että siitä vasta seikkailut alkoivatkin. Eikä todellakaan ole ollut tasaisen tylsää… 🙂 

Vaikka Kristus olikin keskiössä niissä esoteerisissa opeissa joihin tutustuin, ja tavalla tai toisella mukana myös useissa new age -opeissa, vasta jälkeenpäin aloin ymmärtää, mitä riskejä niihin kätkeytyi. Kun niissä edetään pitemmälle – tai syvemmälle, miten sen sitten haluaakaan ilmaista – tulee vaihe, jossa aletaan avata sellaisia portteja, joista ei voi tietää, mihin ne johtavat. Tai mitä niistä porteista tulee sisään.
Kuullessani monenlaisista kokemuksista olin tavattoman kiitollinen, että itse säästyin sellaisista. “Sinulla on ollut varjelus”, totesi eräs entinen esoteerikko, nykyinen Kristuksen seuraaja. 

Mikä sai minut (tai jonkun muun) kaipaamaan tietoa sellaisesta, mikä ei ole näkyvää? Siitä todellisuudesta, jota ei voi nähdä tai kokea fyysisin aistein; siitä näkymättömästä, rajaamattomasta maailmasta, joka meitä ympäröi. Tietoa sellaisesta, joka tietyistä syistä on meiltä salattua ja kätkettyä. Pelkkä utelias, tiedonhaluinen mielikö sen saa aikaan?
Arvelen että osittain se kipinä, jonka Jumala on laittanut sisimpäämme, jotta etsisimme Häntä, yhteyttä Häneen. Ei vain aina tiedä, miten ja mistä on hyvä ja turvallista etsiä.

Paratiisissa ihmisellä oli yhteys Jumalaan. Mutta ihmiselle tuli tarve tietää enemmän kuin oli tarkoitus. Oli se yksi ainut hedelmäpuu, josta ei saanut syödä – hyvän ja pahan tiedon puu. Kielletty hedelmä veti puoleensa: saada tietää sellaista, minkä tietäminen ei kuulunut ihmiselle. Portti salattuun houkutti. Menetettiin se läheinen yhteys Jumalaan, joka oli ollut. Jouduttiin vaikeuksien ja kärsimysten tielle.

Harhautuksen vaarat – Ymmärrän nyt, minkä vuoksi VT:ssa kielletään yhteyden etsiminen ja yhteydenpito henkimaailman olentoihin. Sillä tasolla ilmentää itseään sekä hyvä että paha. Niin kuin täällä maan päälläkin.
Mutta tällä fyysisellä tasolla pystyy helpommin havaitsemaan, kummasta on kyse. Joku voi esim. koettaa salata pahat aikeensa ja tekonsa, mutta ne kyllä useimmiten paljastuvat, joko heti tai myöhemmin, niin yksityisellä kuin yleisellä, julkisella tasolla.
Näkymättömässä maailmassa on toisin. Paha voi erehdyttävän uskottavasti uskotella olevansa hyvä. Harhautumisen mahdollisuus on paljon suurempi kuin fyysisen maailman puitteissa.
‘Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi’, kirjoitti Paavali korinttilaisille (2.Kor.11:14).

Näistä asioista yleensä vaietaan, koska ne koetaan pelottaviksi tai koska niiden olemassaoloon ei uskota. Pysytään siis turvallisissa aiheissa.
Jumala on alusta alkaen halunnut varoittaa meitä monista sudenkuopista. Hän on halunnut ja haluaa meidän valitsevan turvallisen tien takaisin luokseen, yhteyteensä.
Jeesuksen elämän ja opetusten kautta Jumala ilmaisee meille uudella, rakkaudellisella tavalla asioita, joista VT:ssa olevat kirjoitukset varoittavat.

Portti – Jeesus vertasi itseään paimeneksi, joka huolehtii lampaistaan ja niiden turvallisuudesta. 
Hän sanoi: “Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.”
“Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.”(Joh.10:9)

Turvaportti – Kristuksen seuraajana voin siis – sittenkin – kulkea vapaana. Tämän sain suureksi helpotuksekseni huomata lähdettyäni kulkemaan Hänen osoittamaansa tietä. Voin mennä ja tulla vapaasti, ja löytää paikan ja tilan, jossa henkeni tulee ravituksi.
Kun tiedän, mihin ‘osoitteeseen’ suuntaan hengellisen kaipuuni ja rukoukseni, tiedän että minulla on suoja ja varjelus sellaiselta, mikä ei ole minulle tarkoitettu tai hyväksi.
Jeesus sanoi: “Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.” (Joh.10:7)

En varmaankaan kirjoittaisi noista henkisen maailman vaaroista, jollen olisi tavannut ihmisiä, joille ne ovat tulleet tuskallisen todellisiksi. Ja jollen olisi kuullut sellaisista, jotka avattuaan portin henkiseen maailmaan ovat kadottaneet mielenrauhan ja -terveyden.
Nykyajan tiede tulkitsee luonnollisesti tällaiset asiat mielen tuottamiksi ilmiöiksi, koska se ei pysty muulla tavalla tulkitsemaan tai ottamaan kantaa näkymättömän maailman ilmentymiin.

Erilaisia kokemuksia – Oma näkemykseni asiaan on, että on kokemuksia jotka ovat peräsin henkisestä maailmasta ja sellaisia jotka nousevat ihmisen omasta psyykkisestä tilasta.
Tiede tosin menee kovaa vauhtia eteenpäin alalla kuin alalla; kenties joskus tälläkin alueella.

Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”
Jeesuksen aikana jotkut tunnistivat Jumalan Pojan, Vapahtajan ja ryhtyivät Hänen seuraajikseen. Toiset torjuivat tai tunsivat vihaa häntä kohtaan. Jotkut olivat välinpitämättömiä.
Eikö tilanne ole aika lailla samankaltainen nykyäänkin?  


Tie, totuus ja elämäJeesus sanoi: “Minä olen tie, totuus ja elämä.”
Ja jatkoi avainlauseella:
“Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh.14:16)
Siinä onkin näkemykseni mukaan kaiken ydin: Jeesuksen tie ja sen tehtävä on johdattaa meidät takaisin taivaallisen Isän luo, yhteyteen, Hänen tuntemiseensa.
Se on tie, jota tahdon kulkea. 

Muut tekstit: Ps. 92: 5-10, 13-16, 1. Kun. 18: 21-26, 36-39 ja Hepr. 4: 1-2, 9-13.

Taivaallinen kohtaaminen

22.7.2020. – Eipä ollut Pietarilla, Jaakobilla ja Johanneksella aavistustakaan, millaiseen tapaamiseen he olivat menossa tuona päivänä kun Jeesus pyysi heidät mukaansa korkealle vuorelle. Jeesuksellahan oli tapana usein vetäytyä vuorelle rukoilemaan. Ja kaikki tuntui tällä kertaa aivan samalta kuin niillä aiemmilla kerroilla, jolloin he olivat päässeet Jeesuksen kanssa ylös vuorelle.  Jollei Jeesus sitten ollut kertonut heille jotain siitä, mitä oli tulossa…

Kirkastusvuorella – Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
    Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
    Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.  (Mark. 9: 2-8)

Vuorelle yksinäisyyteen – Jeesus oli jatkuvasti ihmisjoukon ympäröimänä. Kaikki halusivat häneltä jotain. Haluttiin kuulla hänen viisaita sanojaan, kaivattiin hänen parantavaa kosketustaan, odotettiin ja toivottiin ihmeitä tekeviä tekoja.
Kun hän halusi viettää aikaa taivaallisen Isänsä kanssa, hän nousi vuorelle yksinäisyyteen. 

Lähempänä taivasta – On varmaan aika yleistä, että korkealla, avaralla paikalla tuntee olevansa lähempänä taivasta. – Kokemus voi olla ihan fyysinenkin: voi tuntea olonsa keveämmäksi, melkein kuin maan vetovoima olisi menettänyt otettaan.

Sielun tasolla taitaa kuitenkin tapahtua isompi muutos. Varmaan moni on joskus kokenut,  kuinka korkealla kalliolla, kukkulalla, tunturin tai vuoren laella vain on ihan erilainen olo kuin sen juurella.
Voi tulla esim. vahva vapauden tunne:
mieli on kevyt ja vapaa maailman murheista ja huolista; vapaa vain olemaan. – Tai suuntaamaan huomion siihen, mihin kaipaa selkeyttä, vahvistusta tai  yhteyttä.

Hengen yhteys – Kun fyysinen keho ja sielu (mieli ja tunteet) rauhoittuvat ja hiljenevät,  hengessä alkaa tapahtua. Silloin voi avautua yhteys Henkeen, joka on vain odottanut tätä tilaisuutta kohtaamiseen, yhteyteen.


Kallioluolia ja -luostareita on kautta aikojen hakattu korkealle vuorten rinteille. Siellä ne, jotka ovat kaivanneet vahvempaa yhteyttä Jumalaan, ovat voineet elää rauhassa, ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä.
Tulee väkisinkin (varmaan johtuen korona-ajasta) mieleen, miten vastakkaisia ovatkaan itse valittu yksinolo ja rauha verrattuna sellaiseen eristyksissä elämiseen, johon on tavalla tai toisella joutunut tai pakotettu.

Millaisia henkisiä selviytymisstrategioita mahdettiinkaan kehitellä hotelleissa tai risteilyaluksilla, joissa oli todettu korona ja jonka vuoksi matkaajat joutuivat viettämään viikkokausia eristyksissä omassa huoneessaan tai hytissään. Taikka auringonpaahteisissa kodeissa, joissa jouduttiin pysyttelemään ulkonaliikkumiskiellon vuoksi.
Ehkä joskus kuulemme näitä tarinoita. Ehkä siitäkin, lisäsivätkö tai vahvistivatko nuo eristyksen ajat joidenkin kohdalla sitä yhteyttä, jonka ovia ei korona tai muukaan pandemia sulje. Yhteyttä, joka on aina avoinna, odottamassa ja tavoitettavissa, 24/7.

Vaikka lukemattomat ihmiset ovat kärsineet korona-ajan aiheuttamasta yksinäisyydestä ja siitä, etteivät ole voineet tavata läheisiään ja tuttujaan, jotkut ovat toisaalta nauttineet täysillä saatuaan mahdollisuuden tehdä etätöistä kotoa käsin.
(Eräässä yle-uutisessa ihmiset lähettivät etätyökuviaan. Eräässä kuvassa mies piti nettineuvottelua tietokoneensa edessä. Vaatetus sen mukaan, mitä näkyi ruudussa toisille neuvottelijoille. Yläosa: siisti puvuntakki, valkoinen paita ja solmio. Alaosa: shortsit ja paljaat jalat. 🙂 )

Jeesuksen aikana vaatetus oli paljon yksinkertaisempi juttu kuin nykyään. Ei ollut pienissä, yksinkertaisissa asumuksissa vaatekaappeja. Ne harvat vaatekerrat jotka omistettiin, kuivuivat pesun jälkeen nopeasti auringossa. Eikä jalan matkaa taitettaessa kannettu mukana vaihtovaatteita. Jeesuksella ja opetuslapsillaan oli (näin arvelen) sama paita, viitta ja sandaalit yllä niin erämaassa vaeltaessaan kuin arvovaltaisia henkilöitä kohdatessaan.

Kirkastuminen Jeesus tuli (Isänsä kutsumana, oletan) tovereineen vuorelle tärkeän asian vuoksi. Siellä odotti tärkeä tapaaminen, taivaallisilla tasoilla ennalta sovittu. Mutta ennen sitä tapahtui Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen silmien edessä jotain käsittämätöntä:
Jeesuksen vaatteet, nuo arkiset, matkalla pölyyntyneet vaatteet alkoivat yhtäkkiä hohtaa, ‘niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan’ (näin kuvaa yleensä niin niukkasanainen, pelkästään olennaiseen keskittyvä evankelista Markus).
Matteus puolestaan kirjoittaa: ‘hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.’ (Matt.17:2)

Kuin aurinko – Eivätkä vain Jeesuksen vaatteet muuttuneet, vaan koko hänen olemuksensa. ‘Hänen ulkomuotonsa muuttui, toteaa Markus.
Ja Matteus:
hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko’. (Matt.17:2).

Tärkeä tapaaminen – Jeesus tuli (Isänsä kutsumana, oletan) tovereineen vuorelle tärkeän asian vuoksi. Siellä odotti tapaaminen, taivaallisilla tasoilla ennalta sovittu. Voi vain kuvitella sitä valon ja kirkkauden määrää, kun auringon lailla hohtavan Jumalan Pojan eteen ilmestyi kaksi juutalaisten merkittävimmistä profeetoista, Mooses ja Elia, taivaallisessa olomuodossaan.
Siinä todennäköisesti keskusteltiin siitä tehtävästä, jonka Poika oli saanut suoritettavakseen, ja kuinka tämän tehtävän vaikein kohta oli lähestymässä. Uskoisin, että Jeesus sai siinä näiltä Jumalan valitsemilta profeetoilta rohkaisun sanoja ja vahvistusta.

“On hyvä, että olemme täällä” – Pietari ei ymmärtänyt mistä oli kyse – kuinka olisi voinutkaan. Mutta hän tunsi taivaallisen ilmapiirin niin ihmeen hyvänä, että oli valmis jäämään vuorelle vaikka kuinka pitkäksi ajaksi.
Käytännön miehenä hän ehdotti, että hän ja toverinsa voisivat rakentaa majat Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle. Että voisi jäädä tähän, hyvään. Taivaan läsnäoloon.

Kunpa tähän voisi jäädä – se on varmaan yleinen ajatus ja toive silloin, kun kokee jotain oikein hyvää. Kunpa tämä voisi pysyä… jäädä pysyväksi olotilaksi. Olkoon se sitten onnen, ilon, rauhan, läsnäolon, pyhyyden tai jonkin muun tunne. Kun ei kaipaa mitään muuta. Olisiko täyttymyksen tunne oikea sana.
Ja kuitenkin – jossain sisimmässä on tieto, että siitä tilasta on palattava takaisin, niihin toimiin ja tehtäviin, jotka odottavat. Mutta siitä ei tarvitse välittää tuon täyttymyksen hetkellä.

Ne hetket, jolloin henki kohtaa Hengen, ovat lahjaa. Silloin on lupa vain olla, ottaa vastaan,  kuunnella, olla hiljaa ja ihmetellä. Ja olla kiitollinen. Noin, tai päinvastaisessa järjestyksessä. Tai kaikkea yhtaikaa. 🙂 
ja vaikka noista hetkistä onkin palattava takaisin arkeen, voi ne sulkea sydämeensä ja antaa niiden sieltä käsin ravita sielua ja koko olemusta. Niissä väreilee Jumalan rauha ja rakkaus. 

Isän sanat Pojalleen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä” – ne taivaallinen Isämme haluaisi sanoa myös meille kaikille, tänäkin päivänä, kallioilla tai laaksoissa, metsissä tai niityillä, saarilla tai rannoilla, puistoissa tai kesäisillä kaduilla käyskenteleville ja kotonaan oleville.  Kuulemmeko häntä? Kuuleeko sydämemme?

Rakkaita – Mutta sen lisäksi taivaallinen Isämme haluaa sanoa meille,  kuinka me olemme Hänen rakkaita lapsiaan. Sinä, minä, me kaikki Hänen lapsensa.   Kuulemmeko sen? Kuuleeko sydämemme?

Clemens Roomalainen (Rooman piispa 1. vuosisadan lopulla) kirjoitti korinttilaisille:
Kiinnittäkäämme katseemme Isään ja koko maailman Luojaan, ja pitäkäämme kiinni hänen antamistaan ihanista rauhan ja rakkauden lahjoista.
Syventykäämme miettimään hänen ajatuksiaan luomakunnassa ja huomatkaamme, miten täysin ilman vihaa hän suhtautuu luotuihinsa. Kuu ja tähdet liikkuvat sopusoinnussa hänen säätämällään tavalla, päivä ja yö seuraavat toisiaan hänen tahtonsa mukaisesti, toisiaan häiritsemättä. Maa vilisee kaikenlaisia luotuja, ja antaa runsaasti ravintoa kaikille ajallaan hänen käskystään. Meri on asettunut paikkaan, jonka hän on valinnut eikä ylitä sille asetettuja rajoja. Kevät,. kesä, syksy ja talvi antavat toisilleen sijaa oikeassa järjestyksessä. Tuulet puhaltavat pohjoisesta, idästä, etelästä ja lännestä hänen kutsunsa mukaisesti, vesi pulppuaa kallionlähteistä tarjoten juotavaa eläimille ja ihmisille. jumala tahtoi, että koko hänen luomakunnassaan valitsee täydellinen rauha ja sovinto.
Kun ihmiskunta lankesi syntiin, mistä seurasi riitaa ja kärsimystä, hän lähetti poikansa Jeesuksen Kristuksen palauttamaan rauhan.

Muut tekstit: Ps. 97: 1-2, 5-6, 10-11, 2. Moos. 3: 9-15 ja Ilm. 1: 9-18.

Kristuksen seuraamisesta

14. 7.2020. Villikukat ovat minusta yhtä kauniita kuin viljellyt. Kaikki saavat kukkia rinnakkain sulassa sovussa paikoin hulvattomasti rönsyilevällä pihallani.
Villikukat pärjäävät säällä kuin säällä, viljellyt ovat ronkelimpia. Metsäpioni sekä pihan varjoisalla puolella horsmien välistä esiin kurkottava villiniittypioni olivat kiitollisia alkukesän ylenpalttisesta auringosta ja lämmöstä.
Miten helppoa kaikenlaisia kukkia onkaan rakastaa: tuottavat iloa pelkällä olemassaolollaan. Olisipa samoin meidän ihmisten suhteen… 🙂

Rakkauden laki Evankeliumikirja toteaa ensi pyhän aiheesta:
‘Kristus tuli täyttämään Jumalan tahdon ja käskyt, ei kumoamaan niitä. Siksi myös kristityn on noudatettava rakkauden lakia, vieläpä paremmin kuin lainopettajien ja fariseusten. Pyrkiessään tähän kristitty on valmis luopumaan jopa omista oikeuksistaan lähimmäistensä hyväksi ja osoittamaan rakkautta myös vihamiehilleen.’
Luopumaan omista oikeuksistaan… osoittamaan rakkautta vihamiehilleen… – moniko meistä pystyy tuon perusteella sanomaan olevansa ihan hyvä kristitty…?

Postia pappi Jaakobille on Klaus Härön hieno, pienimuotoinen mutta sisällöllisesti sitäkin rikkaampi elokuva. Vuoden 2009 Suomen Oscar-ehdokas sai paljon huomiota ja kiitosta myös maailmalla.

Elokuvan Jaakob, sokea, hauras ja vähän vanhuudenhöpsäkkä pappi saa jatkuvasti kirjeitä, joissa on esirukouspyyntöjä. Niitä lukemaan ja vastauskirjeitä lähettämään palkataan armahdettu elinkautisvanki, kovakuorinen, karkeakäytöksinen ja -puheinen Leila.
Kumpikin elää, puhuu ja toimii omista maailmoistaan käsin, kunnes tapahtuu muutos.
Postia pappi Jaakobille -elokuva kertoo koskettavalla tavalla auttamisesta, autettuna olemisesta, erilaisuuden kestämisestä, armosta ja anteeksiannosta.

Postia piispa Jaakobilta Apostoli Jaakob ei kirjeessään jätä tulkinnanvaraa. Hän ohjeistaa tiukkasanaisesti, miten meidän tulisi elää ja käyttäytyä toisiamme kohtaan.
Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin(Jaak.2:12). – Niin, ei pelkästään teot, vaan se, mitä ja miten me puhumme toisillemme…

Apostoli Jaakob kirjoittaa toisessa kohtaa, kuinka ihminen pystyy kesyttämään eläimet, mutta ‘kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä’. (Jaak.3:7-8)

Kuningaskäsky – Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Hän, joka sanoi: ”Älä tee aviorikosta”, sanoi myös: ”Älä tapa.” Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat. Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. (Jaak. 2: 8-13)

Erottelematta – Millainen tämä maailma olisikaan, jos me todella pystyisimme suhtautumaan kaikkiin lähimmäisiimme samanlaisella rakkaudella, erottelematta heitä mielessämme enemmän tai vähemmän rakkauden arvoiseksi…?

Hermaan Paimen – kirjassa kehotetaan lempeämmin samoihin asioihin:
‘Älä puhu pahaa kenestäkään. Jos kuuntelet niitä, jotka puhuvat pahaa, joudut osalliseksi heidän synnistään, ja alat uskoa heidän puheitaan.
Ja: ‘Älä kunnioita muiden tekemiä arvojärjestyksiä, vaan kohtele kaikkia samanarvoisina.’

Jossain elämänvaiheessa tein päätöksen, etten mene mukaan, jos joku koettaa saada minua mukaan jonkun yhteisen ystävän parjaamiseen. Pysyttelisin puolueettomana. Arvelin kyllä, ettei tulisi olemaan helppoa, jos ja kun toinen loukkaantuu neutraaliudestani, mutta yrittäisin joka tapauksessa. (Toisen loukkaantuminen oli minulle asia, jota koetin kaikin tavoin välttää.)

Ei kulunut kuin pari päivää, niin jouduin (tai pääsin) testaamaan asiaa. Eräs tuttu halusi tavata minut, vain – kuten ilmeni – arvostellakseen yhteistä ystäväämme. Itsepäisesti hän yritti saada yhtymään mielipiteeseensä. Epäonnistuttuaan hän kiukustui minulle, ja arvelin etten enää kuule hänestä.

Pari viikkoa myöhemmin hän kuitenkin soitti minulle ja kertoi, kuinka hän oli suuttunut minulle, kun en ollut yhtynyt hänen näkemyksiinsä. Mutta kun harmitus oli laantunut, hän oli alkanut pohtia asiaa ja oivaltanut, kuinka hänellä itsellään oli eräässä läheisessä ihmissuhteessaan täysin samoja piirteitä kuin ne, jotka häntä ärsyttivät ystävässämme.
Hän totesi olevansa kiitollinen siitä, etten ollut yhtynyt arvosteluun, sillä se oli auttanut häntä näkemään hänen läheisen ihmissuhteensa uudesta näkökulmasta.
Itse sain puolestani vahvistuksen sille, että ennemmin kuin mennä mukaan toisen parjaamiseen kannattaa yrittää ymmärtää, mistä kenkä itse asiassa puristaa.   

Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.”
    ”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
    Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.” (Mark. 10: 17-27)

“Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä” – noista Jeesuksen sanoista voisi tulla aika toivoton olo, oli sitten rikas tai köyhä tai jotain siltä väliltä. Jollei muistaisi hänen toisenlaisia sanojaan, esim vääryydellä omaisuutensa hankkineelle Sakkeukselle:
Sakkeuksen sanottua Herralle kaikkien kuullen: “Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.”
Sen kuultuaan Jeesus sanoi Sakkeukseen viitaten: 
“Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi” (Luuk.19:8-9).
Puhumattakaan Jeesuksen sanoista vierelleen ristiinnaulitulle ryövärille, joka pyysi: “Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” 
Hänelle Jeesus vastasi: “Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”  (Luuk23:42-43)

Jeesusta kosketti luokseen juosseen miehen vilpittömyys ja se, että tämä kaipasi sitä, mikä on kaikkein arvokkainta. Hän oli viettänyt kaikin puolin moitteetonta elämää. Hänelle ei varmaankaan tullut mieleen mitään, mihin hän olisi syyllistynyt, mitä olisi voinut katua (tekoja, puhumisia tai ajatuksia) ja pyytää niitä anteeksi. Hän oli viettänyt nuhteetonta elämää ja noudattanut Jumalan käskyjä.

Jeesus osoitti miehelle, ettei tämä ollutkaan niin hurskas kuin kuvitteli: oma hyvä oli hänelle sittenkin tärkeämpi kuin toisten, ja maanpäällinen rikkaus tärkeämpi kuin taivaallinen.

Aarre taivaassa – “Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.”
– Kalastajat jättivät verkkonsa ja veneensä ja lähtivät Jeesuksen mukaan. Helppohan heidän, ei heillä paljoa muuta ollutkaan, voisi ajatella. Mutta oli heillä, koti ja perhe.
– Franciscus Assisilainen heitti ikkunasta kangaskauppias-isänsä kalliit kankaat köyhille, jätti elämän mukavuudet ja lähti seuraamaan Jeesusta. Hän alkoi ystäviensä kanssa rakentaa  paljain käsin raunioitunutta kappelia ja hoitamaan kaikkien hyljeksimiä spitaalisia.

Mitä Kristuksen seuraaminen voisi tarkoittaa tänä päivänä minulle? Tai sinulle?
Viime viikolla pohdin sitä, kuinka Jeesus sanoi rakentavansa kirkkonsa kalliolle, ja tuo kallio oli Pietari. Mietin, kuinka Pietari ei kuitenkaan ollut luja eikä kova. Hän horjui, kielsikin Mestarinsa kovan paikan tullen. Mutta hän rakasti Mestariaan yli kaiken ja hänellä oli vahva tahtoi seurata tätä.

Kalliota vai savea? – Mekin olemme osa Kristuksen kirkkoa. Pieniä osasia, mutta kuitenkin. Niinpä voisi ajatella, että Kristus rakentaa myös meidän, seuraajiensa, varaan sitä työtä, mitä Hän täällä maan päällä yhä tekee.
Mielessäni ajattelen, että jos Hän haluaa tehdä jotakin minun kauttani, Hänen tulee olla Kallioni. Hän on se, joka on pysyvä ja luja. Itse tahtoisin olla pikemminkin savea kuin kovaa ainesta. Jotta Hän saa muokata minua käyttöönsä. 

Viinipuu ja oksat – Jeesus sanoi: “Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään.” (Joh.15:5).

Jäseniä – Paavali puolestaan kirjoitti roomalaisille: ‘Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.’ (1.Kor.12:27).

Oksat ja jäsenet taitavatkin olla parempia mielikuvia kuin että olisimme jotain, jonka varaan Kristus rakentaa sitä, mitä Hän haluaa tehdä täällä maan päällä…
Olennaisinta on että pysyisimme Hänessä. Siinä mitä Hän on meille opettanut. Missä olemmekin, mitä teemmekin. – Oi, kunpa se olisi helpompaa…!

Ketkä ovat niitä, jotka tänä päivänä seuraavat Kristusta? Ajatukset palaavat väkisinkin eri kristillisiin kirkko- ja seurakuntiin. Usein ajattelen mielessäni, että ehkä taivaallinen Isämme hymyilee meille ajatellen, että voi lapsukaiseni, miksi te olette tehneet Poikani seuraamisesta niin monimutkaisen asian?
Ja ehkä Poika pudistelee päätään todeten, että en minä sitä tuollaiseksi tarkoittanut…  – että kullakin on omasta mielestään oikea oppi ja oikeat tavat seurata minua ja että kuvitellaan toisten olevan harhateillä.

Eikö sana ‘kristitty’ tarkoita Kristuksen seuraajaa? Miten toisen kirkkokunnan kristitty voi olla enemmän Kristuksen seuraaja kuin toisen? Se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
Ja millä tavoin eri kirkko- ja seurakuntien keskinäisessä vähättelyssä, arvostelussa ja muunlaisessa negatiivisessa suhtautumisessa toisiinsa kuvastuu Jeesuksen käsky rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään? – Onneksi on olemassa toisenkinlaista suhtautumista, ja tuntuu kuin se olisi vahvistumaan päin.

Entä miten tämä sama kuvastuu meissä yksilötasolla?  – Mikä loppujen lopuksi tekee meistä Jeesuksen seuraajia?
Millä tavoin minä seuraan Jeesusta? Entä sinä?

Ps. Yle Areenassa on katsottavissa (vielä 13 pv) toinen Klaus Härön filmi: Miekkailija (v:lta 2015). – Näin sen aikoinaan leffateatterissa, mutta nyt – vaikka vain läppärin ruudulta katsottuna – se oli vähintäänkin yhtä vahva elämys.   
Äärettömän esteettisiä kuvakulmia Haapsalun hämyisiltä kaduilta, utuisilta rinteiltä ja rannoilta.  Päähenkilö tulee ‘suuresta maailmasta’ opettajaksi vihollisen miehittämään syrjäiseen kaupunkiin, jossa on puutetta kaikesta. – Vähitellen elokuvan kristillinen symboliikka alkaa aueta, Klaus Härölle ominaisella hienolla ja taidokkaalla tavalla. 

Ensi pyhän muut teksti ovat Ps. 28: 1-2, 6-9, 1 ja Sam. 15: 22-26.

Tälle kalliolle…

Ihmisen Poika – Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
    Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16: 13-19)

Mitä ihmiset sanovat? – Tartuntariskeistä, maskien käytöstä, uusista rokotevalmisteista,  uudesta aallosta, hallituksen päätöksistä… KOVID-19 on osoittanut enemmän kuin selvästi, kuinka neuvottomia ja arvailujen varassa me olemme, kun kohtaamme jotain uutta, sellaista, jota emme tunnista. Ja kuinka eri tavoin reagoimme ja toimimme tuohon koko maailmaa (tavalla tai toisella) koskettavaan asiaan.

Valtioiden ja suurten yritysten johtomiehiä tunnemme kuvien ja kuvailujen perusteella. Ja sen perusteella, mitä heidän sanomisistaan ja tekemisistään luemme tai kuulemme.
On oikeastaan aika mielenkiintoista, kuinka tavattoman erilaisia, täysin vastakkaisiakin näkemyksiä ja mielipiteitä meillä voi olla yhdestä ja samasta henkilöstä ja hänen toiminnastaan.

Elävän Jumalan poika – Jeesuksesta ihmisillä oli – ja on yhä – monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Oliko hän Elia, Jeremia tai joku muu profeetta? Jeesukseen kielteisesti suhtautuneilla lainopettajilla ja fariseuksilla oli omanlaisensa ajatukset hänestä.
Olivatpa hänen omat opetuslapsensakin välillä ymmällään. Mitä heidän oikein tuli ajatella Mestaristaan?
Kun Jeesus kysyi opetuslapsilta, kenen he sanovat hänen olevan, arvelen että muu joukko hiljeni totaalisesti, ja oli helpottunut, kun Pietari, rohkein heistä, avasi suunsa.
Se, mitä Pietari sanoi, tuli sellaisella varmuudella ja itsestäänselvyydellä, ettei siinä ollut tilaa kyseenalaistamiselle. ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”

Isäni, joka on taivaissa – Pietarin varmuus ei tullut hänen omasta päästään ja päättelystään. Jeesus sanoi: “Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”
Pietarin sanoissa on sellainen voima – arameasta kreikaksi ja sitten vielä suomeksi käännettynäkin – että tuntui koko olemuksessa, kun tuota evankeliumikohtaa mietiskeli. 

Tuossa kohtaa Jeesus olisi minusta voinut pitää tauon ja antaa opetuslasten mutustella asiaa  lopun iltaa. Mutta ei – tuskin henkeä vetäen hän jatkaa, täysillä panoksilla:
“Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”



Jollei jo kaikki aikaisempi, niin tuo meni kyllä varmaan kaikilla kuulijoilla ihan yli ymmärryksen. Taisi aina sanavalmis ja spontaani Pietarikin olla pitkään ihan ällikällä lyöty. – Siis mitä ihmettä Jeesus sanoi, ja mitä hän tarkoitti…???

Kalastajasta kallioksi – “Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni” Kalastaja Simon nimitettiin Pietariksi, joka tarkoittaa kalliota (arameaksi Petraus, latinaksi Petrus, kreikaksi Petros, hepreaksi Kefa). – miten vahva toteamus Jeesukselta. Mikä tehtävä, mikä vastuu!
Miltä Pietarista mahtoi tuntua hänen miettiessään Jeesuksen sanoja? Vaikea uskoa, että Pietari olisi tuossa kohden röyhistellyt rintaansa, katsonut tovereitaan hymyillen ja sanonut: “Kuulittekos pojat?”

Jeesus rakensi kirkkonsa Petrus -kalliolle. Sen kirkon tunnussanat olivat: Jeesus on Messias, elävän Jumalan Poika. Aikojen kuluessa ihmiset rakensivat omat kirkkonsa, jotka sitten eriytyivät eri kirkkokunniksi omine oppeineen, tulkintoineen ja painotuksineen. – Usein mietin, moniako niistä Jeesus tunnistaisi omikseen…

Millaiselle perustalle meidän kirkkomme on rakennettu, sinun tai minun?
Graniittiselle peruskalliolle, haperoiselle, valkealle kalkkikivelle, tiukaksi tampatulle soralle tai muotoaan muuttavalle hiekalle… tai hapettomalle turvemaalle?
Jotkut arvostavat kirkossa ja sen opeissa pysyvyyttä, vanhoissa traditioissa pysymistä, alati samanlaisina toistuvia liturgioita. Toiset toivovat kirkon oppien ja toiminnan seuraavan ja ilmentävän nykyaikaa.

Jumalan pyhyys – Itselleni on olennaisinta se, miten Jumalan pyhyys on läsnä kirkossa tai seurakunnassa ja siinä, mitä siellä tehdään. Pyhän Hengen läsnäolonhan voi tuntea niin katolisessa, ortodoksisessa tai luterilaisessa messussa kuin vapaan suunnan jumalanpalveluksissa. Eikä siihen vaikuta se, miten iso tai pieni seurakunta on koolla.

Jeesus lupasi: “Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Olisiko siis yksinkertaisesti niin, että me ihmiset siis toteutamme kirkkoa mitä erilaisimmin tavoin ja opein, ja Kristus on läsnä, kunhan muistamme, kenen nimessä ollaan tultu yhteen?
Voisiko silloin olla syytä kinastella siitä, kenellä on se oikea oppi ja oikeanlainen tapa viettää jumalanpalveluksia?

Kallioni ja linnani – Psalmissa 71 pyydetään: “Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani. (Ps.71:3)

Kristus, auta meitä keskittymään olennaiseen – siihen, mitä Sinä haluat meidän olevan, näkevän, kuulevan, huomaavan ja tekevän.
Messias, elävän Jumalan Poika, auta meitä ymmärtämään, mitä ja millaisen Sinä haluat kirkkosi olevan tänä päivänä.
Johdata ja auta meitä olemaan Sinun seuraajiasi; heijastamaan Sinun Valoasi ja Totuuttasi. Rakentamaan Sinun valtakuntaasi tänne maan päälle, graniitille tai savelle, ihan niin kuin parhaaksi näet. 

Pelastuksen Kallio – Daavid ylisti Jumalaa näin: “Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty Jumala, minun pelastukseni kallio.” (2. Sam.22:47)

Muut tekstit: Ps. 145: 3-7, Hes. 2: 1-8 ja Ef. 2: 19-22 .

Armahdusta

29.6.2020. Ystävä lähetti minulle Alussa oli Sana -kirjan, johon on koottu varhaisten kirkkoisien kirjoituksia. Eräs niistä on Hermaan Paimen, teos, jolla oli suuri vaikutus 2. ja 3. vuosisadan kristillisyydessä (ja joka oli mukana v.1859 löytyneessä Codex Sinaiticuksessa).

Puhdas mieli ja katumus Hermas kirjoittaa mm. mielen puhtaana pitämisen merkityksestä ja siitä, kuinka moni ajattelee, että vain teot voivat olla synnillisiä.
‘Mutta pahat ajatukset aiheuttavat pahoja tekoja, siksi synti pitää perata juurineen mielestä’. Hermas kirjoittaa.
Aviorikokseen hänellä on hieman toisenlaiset ratkaisut kuin alla olevassa evankeliumitekstissä: Hermas kirjoittaa, että toisen puolisoa ei saa himoita, mutta jos aviorikos tapahtuu, siihen syyllistyneen – miehen tai vaimon – katumus on olennaista sille, voiko liitto jatkua.

Hengen ilon voima – Miten saada pahat ajatukset ja kiusaukset katoamaan?
Hermas: ‘Jos haluat välttää epäsiveelliset tai mitkä tahansa pahat ajatukset, avaa sydämesi Pyhälle Hengelle ja anna Hengen täyttää sydämesi pyhällä ilolla.’
Ja hän jatkaa:

‘Jos ihminen on kerran tuntenut Jumalan ilon, hän ei enää koskaan halua vaarantaa sitä hellimällä pahoja ajatuksia, ei edes sekunnin ajaksi.’ 

‘Sytytä silmiini valo’, Daavid pyytää Psalmissa 13. – Elämän ja toivon valoa me kaikki tarvitsemme. Kun taivaan Valo valaisee silmämme, näemme kaiken – itsemme, toisemme ja elämämme toisin. Näemme taivaan silmin.

Daavidin katumus – Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.”
Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”

    Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin. Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.’”
    Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.”  (2. Sam. 12: 1-10, 13)

Daavid oli lähettänyt Urian sotimaan eturintamalle, jotta tämä saisi surmansa. Niin että Daavid saisi itselleen tämän vaimon Batseban.
“Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa?”, kysyi Jumala Daavidilta Naatanin, sanansaattajansa, suulla. – Joko Naatan oli saanut Jumalalta ohjeet etukäteen tai sitten hän kuuli ne siinä hetkessä: armahduksen sanat. Daavid sai suureksi helpotuksekseen kuulla, että Jumala antoi hänelle anteeksi heti kun hän oli ilmaissut katuvansa tekojaan.  

Tuossa on mielestäni taas yksi osoitus Jumalan suuresta Rakkaudesta. Hän tietää ja tuntee heikkoutemme yhtä hyvin kuin vahvuutemme. Koska Hän on kaikkitietävä, Hän näkee jo ennalta, miten tulemme valitsemaan.
Mutta Hän ei estä meitä valitsemasta väärin, sillä Hän on antanut meille vapaan tahdon. Ehkä siksi, että oppisimme (joskus rankankin kautta) itse valitsemaan ja toimimaan Hänen tahtonsa mukaisesti.

Mutta kuinka halukas Hän onkaan armahtamaan ja antamaan anteeksi.

Daavidin sanat ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan” ovat kyllä oikeastaan enemmän myöntämisen ja tunnustamisen sanoja kuin syvän katumuksen tai anteeksipyynnön. Mutta sen, kuinka syvästi hän katui, voi päätellä monista kirjoituksista, joista kuvastuu hänen herkkä, syvästi tunteva luonteenlaatunsa. Ja se kuinka Daavidille Jumalan kunnioittaminen ja palveleminen sekä Hänen Henkensä läsnäolo oli kaikki kaikessa.
Daavidin psalmeissa toistuu huoli ja pelko siitä, että menettäisi läheisen suhteensa Jumalaan.
Voin hyvin kuvitella, että hän Natanin sanat kuullessaan lisäsi maahan heittäytyen yllä olevaan toteamukseensa/anteeksipyyntöönsä vielä: “Herra, sano mitä vaan, millä voin korvata rikkomukseni, niin minä sen teen” tai jotain muita syvän katumuksen sanoja.

Jumalan hyvyys johtaa kääntymiseen Paavali kirjoittaa roomalaisille: Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? (Room.2:1-…)

New age -aikanani uskoin vanhan, itämaisen karman lain periaatteeseen, jonka mukaan ihmisen hyvät ja pahat teot heijastuvat – tavalla tai toisella – seuraavaan elämään. Karman lain mukaan sielu on sidottu jälleensyntymisen kierteeseen niin kauan, kunnes kaikki pahat teot on maksettu tavalla tai toisella seuraavissa elämissä.
Jeesuksen aikana osa juutalaisista uskoi myös jälleensyntymiseen (joka kuului myös Kabbalan opetuksiin). UT:ssa siitä voi nähdä joitain viittauksia. Mm. juutalaisten kysellessä, oliko Johannes Kastaja 800-luvulla eKr. elänyt profeetta Elia, joka Mooseksen rinnalla oli heidän arvostetuin profeettansa.

En tiedä, liittyikö juutalaisten oppiin samantapainen velkojenmaksu-ajattelu seuraavissa elämissä. Mutta joka tapauksessa 2000 v. sitten tapahtui jotain, mikä mursi ikivanhojen lakien siteet: Jumalan Poika mursi ne Golgatalla. Hän maksoi koko ihmiskunnan syntivelat omalla elämällään.

Tuo on niin iso asia, että siinä riittää ainakin itselleni sulattelemista varmaan koko loppuelämäksi. Aluksi se oli minulle todella vaikeaa. En kestänyt ajatella hänen ristiinnaulitsemistaan. Mutta Kristus on pala palalta auttanut siinä, ja nyt voin ihmetellä asiaa tuntematta tuskaa sisikunnassani. 
(Joskus ihmettelen sitäkin, kuinka helppo tuo asia toisille on: Jeesus kuoli ristillä lunastaen meidät vapaiksi, he toteavat kuin maailman itsestäänselvimmän asian. Siihen minulla on vielä ties miten pitkä matka. Eräs ystävä totesi, että koetan ymmärtää asioita turhan monimutkaisesti. Mutta minkäs teet… tällaiseksi Luoja on minut luonut.)

Mietin antoiko Jumala kansalleen Mooseksen lait kumotakseen epäjumalanpalvonnan lisäksi ne ikivanhat lait, joihin uskottiin. Halusiko Hän näyttää israelilaisille, että heidän elämänsä ja kohtalonsa on Hänen käsissään?
Hän koulutti tuota kansaa ankarin säädöksin ja laein, jotta heistä tulisi kuuliainen kansa, joka olisi halukas seuraamaan Hänen johdatustaan ja kuulemaan Häntä. Jotta Maailman Vapahtaja voisi syntyä heidän keskelleen.

Jotenkin tuohon tapaan yritän ymmärtää Jumalan Mooseksen kautta antamia Vanhan liiton lakeja. – Ja olihan niissä terveyteenkin liittyviä määräyksiä, joista oli monenlaista hyötyä vaikeissa olosuhteissa selviämisessä.
(Sellaisia mekin olemme saaneet tänä keväänä opetella. Ja todeta, miten
korona-ohjeistuksista on ollut sekin hyöty, että  kausi-influenssaa ilmeni tänä keväänä poikkeuksellisen vähän.)

Rakkauden laki – Kun oltiin koettu orjuus Egyptissä, 40 vuoden erämaavaellus, monet sodat sekä pakkosiirtolaisuus, alettiin vähitellen lähestyä Uuden liiton ajan alkua.
Jeesus ei tullut omien sanojensa mukaan kumoamaan Mooseksen lakia, mutta teki siinä oleviin määräyksiin joitakin muutoksia. L
ain määräykset saivat uuden sävyn: Jeesus julisti Rakkauden lakia. 

Rakkaus toteuttaa koko lain – Paavali kiteytti Rakkauden lain näin:
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. (Room.13:10)

Miten älykkäällä tavalla Jeesus vastasikaan alla olevassa kohtauksessa lainopettajille ja fariseuksille…

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
   Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
   Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh. 8: 2-11)

Se teistä… Tuttua tekstiä lukiessani huomioni kiinnittyi 1. kertaa siihen, että Jeesuksen ympärillä oli parhaillaan suuri ihmisjoukko, jota hän opetti. Siihen tilanteeseen lainopettajat ja fariseukset sitten toivat tuon naisen.
Nyt nähtäisiin, miten Jeesukselta menevät konseptit sekaisin. Sillä eihän hän voinut neuvoa heitä toimimaan Mooseksen lakia vastaan. Ja bonuksena vielä Jeesuksen oppilaatkin havahtuisivat huomaamaan, miten hänen opetuksensa olivat ristiriidassa Mooseksen lain kanssa. Lainopettajat ja fariseukset olivat ylimielisen voitonvarmoja. – Vaan kuinka kävikään?

Tässä saivatkin live-opetusta sekä Jeesuksen oppilaiden että lainopettajien ja fariseusten joukko. Ei vain teoriaa, vaan elävää, havainnollistavaa opetusta ihmisten hanakkuudesta syyttää ja tuomita toisia, vaikka oma syntilista painaisi repussa.
Ja ehkä jälkiopetuksena seurasi vielä paikalle jäänneille muutama Jeesuksen sana tekopyhyydestä. – Vai tarvittiinko niitä edes?

Joissakin uskonnoissa on vieläkin käytössä tuollainen vanha kivityslaki. Uh sentään. – Vaikka kristinuskonkin nimissä on vuosisatojen ajan harjoitettu kaikenlaista julmuutta, nuo vaiheet ovat kaikeksi onneksi taakse jäänyttä elämää.
Kunpa armon sanoma leviäisi kaikkialle sinne, missä sitä ei vielä tunneta. Kunpa mahdollisimman moni kuulisi Jeesuksen sanat ensimmäisen kiven heittämisestä.

Mutta kivenheittoa voi olla loanheittokin: kun negatiivisin ajatuksin, sanoin tai kirjoituksin arvostelemme ja tuomitsemme toisia, se voi satuttaa henkisesti miltei yhtä kipeästi kuin kivi fyysisesti.
Entä minä… tai sinä…? Arvostellessamme jonkun toisen sanomisia tai tekemisiä, omien ajatusten, puhumisten ja tekemisten ollessa kaukana siitä mitä tahtoisi niiden olevan…
Se tapahtuu niin helposti, toisten arvosteleminen…! – Miten olikaan sen tekopyhyyden laita?

Kannattaa ehkä kuitenkin olla armollinen itselleen – ja muille – ja koettaa vain tulla tietoiseksi siitä, kun fariseus itsessä koettaa tarrata ajatuksiin, ja karistaa se kannoilta.
Ja muistaa nuo Jeesuksen sanat: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”

Muut tekstit: Ps. 13: 2-6, 2. Sam. 12: 1-10, 13 ja Room. 2: 1-11.

Kotiinpaluu

23.6.2020. Kellarista löytyi vanhoja, vuosituhannen vaihteen Voi hyvin -lehtiä. Olivat lojuneet siellä odottamassa selailua ennen paperikeräykseen viemistä. Nyt tartuin pinoon. Kivoja kasvisruokaohjeita, jotka otin talteen lähinnä inspiroivien, kauniiden kuvien vuoksi. 
Silmiin osui myös alla olevat kaiman kirjoittamat Koiran elämänohjeet. – Luettuani ne mietin onkohan joku lukenut ohjeet hauvalleni, niin hyvin täsmäsivät…
Ja kyllähän noista jotkut sopivat omaan kesänviettoonkin. 🙂

1. Käytä hyväksesi jokainen mahdollinen ilonhetki.
2. Hurmioidu raikkaan ilman ja tuulen hyväilystä kasvoillasi.
3. Rakkaimpiesi tullessa kotiin riennä tervehtimään heitä.
4. Ole tottelevainen silloin kun se on etusi mukaista.
5. Nauti, kun joku tahtoo rapsuttaa vatsaasi.
6. Ota nokoset ja venyttele ennen kuin nouset.
7. Juokse, telmi ja leiki päivittäin.
8. Syö halukkaasti ja innokkaasti.
9. Ole uskollinen.
10. Älä milloinkaan teeskentele olevasi joku muu kuin olet.
11. Jos haluamasi on kätkössä, kaiva, kunnes löydät sen.
12. Jos jollakin on huono päivä, istu hiljaa hänen lähellään ja työnnä kuonosi hellästi hänen syliinsä.
13. Suo itsellesi yksinkertaisia iloja kuten pitkiä kävelylenkkejä.
14. Nauti huomiosta ja anna ihmisten koskettaa itseäsi.
15. Älä pure, jos murina ajaa saman asian.
16. Kuumina päivinä juo paljon vettä ja lepää puun varjossa.
17. Kun olet onnellinen, tanssi ympäri ja heiluta koko kehoasi.
18. Älä juutu syyllisyyteen ja mökötykseen, vaikka sinua arvosteltaisiin kuinka. Juokse heti takaisin ja solmi uudestaan ystävyyden siteet.   (Veronica Hay)

Jeesus sanoi:
    ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
    Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.
    Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
    Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”   (Luuk. 15: 11-32)

Jeesuksen vertaukset – kuten evankeliumitekstit ylipäätään – voivat joskus osua johonkin omaan elämään liittyvään, ilman että omalla ajattelullamme on mitään tekemistä sen kanssa. Varsinkin silloin, kun sukeltaa syvälle tekstiin ja antaa sen vaikuttaa sisimmässään.

Osallistuin ennen koronakriisiä bibliodraama -työskentelyyn. Luimme raamatuntekstiä useampaan kertaan ja kuulimme taustatietoja siinä esiintyvistä sen ajan ja kulttuurin tavoista ja henkilöistä. Näiden ja erilaisten harjoitteiden kautta raamatunkohdista avautui uusia näkökulmia.
Harjoitteet auttoivat käsittelemään raamatunkohtia koko olemuksella, ei vain älyn tai ymmärryksen tasolla.
Jokainen teki ja koki harjoitteet omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Minulla on taipumus heittäytyä täysillä ja kaivautua syvälle; niin bibliodraamassakin.  

Eräällä kerralla aiheenamme oli yllä oleva tuhlaajapoikakertomus. Minun oli helppo eläytyä nuoremman pojan osaan, koska olen nuoresta lähtien ollut seikkailunhaluinen ja rakastanut matkustamista, uusien asioiden näkemistä ja kokemista. Ymmärsin tosi hyvin nuoremman veljen halua nähdä maailmaa.  

Helppoa oli myös eläytyä hänen kotiinpaluuseensa. Olinhan itse kokenut kelpaamattomuutta Jumalan edessä ja ajatellut, etten ole Hänen rakkautensa arvoinen (kuten viime viikon blogissa mainitsin). En sen vuoksi, mitä olin elämässäni tehnyt, vaan erään vision vuoksi. Siinä Kristuksen silmistä heijastuva ääretön rakkaus, joka kohdistui minuun ja kuulemani sanat olivat liikaa: en uskonut noita sanoja. Sisimmässäni oli vahva tunne, joka vakuutti, että en millään voi olla Hänen rakkautensa arvoinen. Kyynelet alkoivat valua.
Tuo kokemani Rakkaus sai minut tuntemaan etten ole tarpeeksi hyvä, vaan että minun on tultava paremmaksi ihmiseksi, jotta Jumala voi rakastaa minua. – Voi kuulostaa kummalliselta jonkun mielestä, mutta sellaisen johtopäätöksen vedin tunnereaktiostani.

Kelpaanko Jumalalle – se on minusta iso kysymys, varsinkin meidän maamme kulttuurissa.
Terve itsetunto tai toisaalta kelpaamattomuuden tunne lähtee usein lapsuuden kokemuksista. Siitä, onko ja minkä verran saanut kokea hyväksytyksi tulemista, kannustusta ja rohkaisua.
S
uomalaisessa kulttuurissa kasvaneille kysymykset ‘kelpaanko muille’ ja ‘olenko rakkauden arvoinen’ ovat aika yleisiä.  – Vielä isompi kysymys on: kelpaanko Jumalalle.
Mietin, miten olisi käynyt, jos ensimmäinen kristinuskoon liittyvä kokemukseni olisi ollut esim. sellaisen saarnan/puheen kuuleminen, josta olisin saanut sellaisen käsityksen, että Jumala on ennemminkin ankara ja tuomitseva kuin rakastava ja huolehtiva.

Joissakin kristillisissä piireissä korostetaan ponnekkaasti ihmisen syntisyyttä Jumalan edessä. Joissakin taas painotetaan sitä, että taivaan Isä rakastaa meitä lapsiaan ehdottomasti.
Hyvät tarkoitusperät varmasti kummillakin. Mutta mietin, missä määrin edellisissä ajatellaan sitä, kumpi kutsuu enemmän Jumalan luo. Tai sitä, miten voimakkaasti jo valmiiksi herkemmällä omallatunnolla tai heikommalla itsetunnolla varustettu henkilö voi reagoida syyllistäviin puheisiin.

Mietin myös, missä määrin ankaran jumalakuvan omistavat ja sellaista toisille puhuvat mahtavat kokea Jumalan Rakkautta omassa elämässään. Nousevatko heidän käsityksensä Jumalasta vaikeudesta hyväksyä itseään, heikkouksiaan tai menneisyyttään? Tai heijastavatko ne heidän kokemuksiaan omista vanhemmistaan tai ankarasta, pelon värittämästä kasvatuksesta?

Sanat messussa – Olin kerran avustajana messussa kun näin kuinka eräs nuorimies nousi ja poistui kirkkosalista, kun luettiin aika kova evankeliuminkohta. 
Teki mieli juosta perään ja sanoa: hei, odota, jää kuulemaan kuinka tuosta tekstistä löytyy hyvää sanomaa. (Tiesin nim. että saarnavuorossa olevalta papilta ei tulisi tuomionjulistusta vaan armon sanoja.) 
Mutta tuo nuorimies poistui niin nopeasti, ettei kukaan olisi perään ehtinyt. Niin vahvasti häneen vaikuttivat nuo muutamat sanat.
Mietin, mahtaako tulla koskaan uudestaan. Voi olla, että hän oli sellaisessa elämäntilanteessa, että hän juuri silloin kaipasi kipeästi lohdun ja rohkaisun sanoja. Tai ehkä hän tunsi syyllisyyttä ja kaipasi anteeksiantamuksen sanoja. Tai ehkä hän vain halusi tulla kirkkoon etsimään Jumalan rauhaa ja läsnäoloa. – Olikohan tuo ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän koki kutsun tulla jumalanpalvelukseen? 
Miten Jumala mahtaa kutsua häntä seuraavan kerran? Kuuleeko hän kutsun?   

Joskus arvottomuuden tunne Jumalan edessä voi aiheutua uskovaisten tarkoituksellisista syyllistämisistä. Jotkut ovat kokeneet uskonnollisen yhteisönsä, sen julistamien oppien tai yksittäisten ihmisten taholta, etteivät he ole taivaallisen Isänsä Rakkauden arvoisia. – Se on minusta surullista. Ajattelen, että myös Jumala suree sitä.

Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta kertoo ihan toista: se kertoo rakastavasta taivaan Isästä, joka odottaa ja toivoo, että palaamme Hänen luokseen. Tuossa kertomuksessa Hän ei vain odota avosylin, vaan juoksee iloisena vastaan.
Tällaisen Isän tuntemiseen Jeesus haluaa meidät johdattaa.

Vanhemman veljen osa – Bibliodraamassa eläydyimme vuorotellen kaikkiin evankeliumitekstin henkilöhahmoihin. Vanhemman veljen rooliin heittäytyminen tuntui minusta yllättäen ihan mahdottoman vaikealta. Tiesin, miten hän Jeesuksen vertauksessa suhtautuu nuorempaan veljeensä sekä tämän lähtiessä että palatessa kotiin. En vaan millään pystynyt kunnolla eläytymään vanhemman veljen asenteisiin ja tunteisiin. Koetin taivutella itseäni siihen. Se tuntui keinotekoiselta.

Mutta kun me 3 hengen ryhmissä eläydyimme nuoren veljen lähtöön kodista, patoni murtuivat. Minulle oli osunut vanhemman veljen osa ja tehtävänäni oli kuvata, miten tämä suhtautui veljensä lähtöön. En pystynyt pidättämään kyyneliäni. Koin pohjatonta surua: veljeni lähtee, jättää meidät. Siunasin häntä, toivoin hänelle turvallista matkaa.

Reaktioni kumpusi mitä ilmeisimmin murrosiän kynnykseltä: vanhempi veljeni kuoli 17-vuotiaana. Äitimme oli kuollut 1,5 kk aikaisemmin. Aloin pelätä ja nähdä toistuvia painajaisunia siitä, että nuorempi veljenikin lähtisi. Vakiouneni oli, että tämä jäi auton alle pyöräillessään kouluun.
Nuo toistuvat painajaiset kasvattivat pelkoani entisestään, sillä en tiennyt, olivatko ne enneunia.
Onneksi eivät olleet. Tapahtui vain yksi vähältä piti -tilanne: ekaluokkalainen veljeni ylitti pyöräillen autotien kahden hitaasti ajavan auton välistä. Veljeni ei ollut huomannut, että toinen auto hinasi toista. Nähdessään veljeni ylittävän tietä hinattavan auton kuljettaja jarrutti rajusti. Köysi katkesi ja veljeni pyöräili autojen välistä kouluun.

Jumala haluaa hoitaa traumojamme – Ajattelen, että Jumala halusi tuossa bibliodraamatilanteessa hoitaa, kyynelteni valuessa, vanhaa traumaani ja sen aiheuttamia tunteita. Kokemus oli niin syvä, että koin etten pysty jatkamaan senkertaisia harjoituksia. Olin kuin tyhjä säkki.
Kokeneena sielunhoitajana bibliodraaman ohjaajapappi rohkaisi jatkamaan. Kasasin itseni ja se kannatti: sain eläytyä ensin
kotiin palaavaksi, jonka isä sulkee rakastavaan syliinsä, ja sitten tuon iloitsevan isän osaan, joka sulkee rakkaan lapsensa syliinsä.  🙂 

Juuri sellainen on taivaallinen Isäni! Hän ottaa syliin, rohkaisee, antaa voimia, lohduttaa ja rakastaa.
Hänen Rakkautensa voima sai ensikohtaamisella minut tuntemaan pienuuteni ja vajavuuteni, mutta sen jälkeen olen vuosien varrella kokenut, kuinka hyvin Hän tuntee minut ja ymmärtää minua. Ja huomannut, kuinka Hän haluaa auttaa vaikeuksien läpi ja muuttaa minua, lempeästi;  Rakkaudellaan. 

Samoin uskon Taivaallisen Isän suhtautuvan kaikkiin lapsiinsa: Hän odottaa syli avoinna. Hän haluaa meidän tietävän, kuinka paljon Hän meitä rakastaa. Ja kuinka Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Hän odottaa, että tulisimme Hänen luokseen, että Hän voisi osoittaa meille  Rakkauttaan ja huolenpitoaan. Ja kun tulemme, ilmassa on iloa ja juhlan tuntua. 🙂  

Amazing Grace – Judy Collins & Boys’ Choir of Harlem

“Ihmeellinen Armo, suloinen sointu
pelasti minunkaltaiseni ressukan
olin eksyksissä, mutta nyt löydetty
olin sokea, mutta nyt näen
Armo opetti sydämeni pelkäämään
ja Armo vapautti minut pelosta
miten rakkaana Armo ilmestyikään
sillä hetkellä, kun vain uskoin
läpi monien vaarojen, vastusten ja ansojen
olemme jo selvinneet
Armo toi meidät turvallisesti näin pitkälle
ja Armo johdattaa meidät kotiin
olin eksyksissä, mutta nyt löytynyt,
olin sokea, mutta nyt näen”

Muut tekstit: Ps. 32: 1-2, 5-8, Hoos. 12: 6-7, Jes. 61: 10-11 ja Room. 4: 1-8.

“Tänään vieraana kodissasi”

18.6. Yksi koronakevään vaikutus minuun oli värien nälkä. Heti kun kuulin, että kukkakaupassa oli orvokkeja, kevään ensimmäisiä, yöpakkasiakin kestäviä ulkokukkia, askelet suuntautuivat sinne. Nähdessäni oranssit orvokit olin myyty. Nyt niitä on amppeleissa ja ruukuissa. Lempivärejäni ovat yleensä aina olleet aniliininpunainen, sininen ja valkoinen – oranssi yllätti minut täysin.
Varmaan väri ruokki vahvalla elämänvoimallaan. Se vakuutti: elämä voittaa.

Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”
    Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”  (Luuk. 19: 1-10)

Sakkeuksella ei ollut mitään erityisiä odotuksia ja toiveita Jeesuksen suhteen. Hän oli vain utelias, halusi nähdä mikä tämä mies oli, josta kaikki puhuivat ja jota seurasi noin iso ihmisjoukko.
Hänessä täytyi olla jotain hyvin erikoista. Ehkä Sakkeus oli kuullut myös Jeesuksen tekemistä ihmeteoista, parantamisista jne.

Väkijoukon läpi – Sakkeus ei käyttänyt kyynärpäätaktiikkaa päästäkseen  väkijoukon lävitse. Hyvin rikkaana esimiehenä hänellä oli palvelijoita ja alaisia, joita hän olisi varmasti voinut halutessaan käyttää siinä apunaan.
(Toisin toimi eräs toinen hyvin rikas esimies viime viikolla: mellakkapoliisit ampuivat rauhallisia mielenosoittajia kyynelkaasulla tehdäkseen tilaa USA:n presidentille, joka halusi päästä kuvauttamaan itsensä kirkon edessä Raamattu kädessä. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006528881.html)

Sen sijaan Sakkeus – neuvokkaana ja ilmeisesti ketteränä miehenä – pinkaisi väkijoukon edelle ja kapusi puuhun nähdäkseen edes vilahduksen Jeesuksesta.
Mutta kävikin niin, että Jeesus näki hänet ja pyysi tätä tulemaan alas puusta.

Sykomoripuu – Mummuni istutti aikoinaan kesäasunnon ympärille monenlaisia puita. Eräässä oli tukevat oksat, joilla me lapset kiipeilimme. Puulla oli erikoiset, kovakuoriset hedelmät, joita ei voinut syödä. Olisiko voinut olla jonkinsorttinen metsäviikunapuu? Piti googlata. Wikipedian kuvauksen perusteella ei tainnut olla. Mutta samalla selvisi puun latinal. kivalta kuulostava nimi: sykomoriviikuna.

Millainen on oma sykomorini, jonka oksille ‘kiipeän’ tai jonka lehvistön suojaan kätkeydyn nähdäkseni vilahduksen Kristuksesta?
Minun sykomorini ei ole tähystyspaikka. Pikemminkin paikka/tila, jossa voin antaa silmien levätä, ajatusteni ja tunteiden hiljentyä. Paikka/tila, jossa voin kuunnella rauhassa; odottaa rauhassa ja hiljaa. Sitä, kuinka Hän kutsuu lähelleen, luokseen, läsnäoloonsa.
Millainen on sinun sykomorisi?

Jeesusta ei haitannut että Sakkeus harjoitti muiden halveksimaa ammattia, veronkeruuta. Jeesukselle riitti, että Sakkeus halusi nähdä hänet.
Sitähän Kristus haluaa meiltäkin: että me haluamme nähdä, millainen Hän on. Haluamme tutustua Häneen. Ja Hän haluaa näyttää meille, millainen meidän taivaallinen Isämme on.

Kristus katsoo sydämeemme. Hän ei halua, että me koetamme Raamattua heilutellen uskotella ja todistella Hänelle tai muille, että kyllä me olemme ihan hyviä tyyppejä ja että meillä on hyvät tarkoitusperät.
Hän katsoo sydämeemme. Hän tietää aikomuksemme ja näkee salatutkin agendamme.
Se, miten Jeesus toimi Sakkeuksen kohdalla kertoo siitä, mikä on olennaisinta: tahdommeko etsiä Häntä, tahdommeko nähdä Kristuksen kasvot? Sen, millainen Hän on. Kaipaammeko Hänen tuntemistaan?

Voiko Kristusta ylipäätään oppia tuntemaan? Kyllä, tietty, Raamatun kautta, lukemalla Hänestä. Mutta myös Hänen Henkensä kosketuksen kautta, Hänen Kirkkautensa vaikutuksen kautta.

Jumalan kirkkausPaavali, joka myöskin sai kokea, kuinka Kristus tuli hänen luokseen, yllättäen, odottamatta (ja ennalta varoittamatta) kirjoitti korinttilaisille:
Jumala, joka sanoi: “Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.(2.Kor.4:6)

Odottamaton vierailu – Jeesus ei arvostellut tai halveksunut Sakkeusta (kuten muut tekivät). Hän sanoi tulevansa tämän kotiin vierailulle. – Mikä odottamaton ilo! Sakkeus oli ikionnellinen tästä yllättävästä käänteestä.
Jotenkin juuri tuo Sakkeuksen välitön ilo puhuttelee minua: hän osasi odottaa hyvää Jeesuksen tullessa hänen luokseen vierailulle.

Sakkeus ei tarvinnut moitesaarnoja. Riitti, että Jeesus tuli hänen luokseen. Kristuksen Valo ja Läsnäolo riitti herättämään hänen omatuntonsa: hän lupasi maksaa jopa nelinkertaisesti takaisin niille, joilta oli vilpillisesti kerännyt liian suuret maksut.

Mitä ihmettä? – Kyllä siinä taisi olla hurskaina itseään pitävillä nikottelemista. Miten tuossa nyt noin kävi? Miksi Jeesus meni tuon luo; tuon joka oli riistänyt heitä vilpillisillä veronkannoilla? Ja miten ihmeessä Sakkeus saattoi muuttua noin nopeasti, kuin uudeksi ihmiseksi? Miten hänestä noin äkkiä tulikin hyväksytty Jumalan Pojan silmissä? Mikä sai sen aikaan?

Rakkauden kosketus Ajattelen, että Sakkeus tunsi Jeesuksesta säteilevän Rakkauden. Ehkäpä hän oli koettanut kompensoida sisäistä tyhjiötään hankkimalla itselleen rikkauksia, mutta yllätten, yhtäkkiä, tuo nimeämätön kaipuu hänessä tuli täytetyksi.
Eikä sittenkään maallisen yltäkylläisyyden kautta, kuten hän oli kuvitellut tai toivonut. Vaan Hengen kosketuksen kautta. Jumalan Rakkauden kosketuksen kautta; Hänen Kirkkautensa ihmeellisen, muuntavan vaikutuksen kautta.

Pelastus – Eikä pelkästään Sakkeuksen sisäinen tyhjiö tullut täytetyksi, vaan koko hänen perheensä, kuten Jeesus totesi.  ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi.”
– Miltä, millaisilta ajatuksilta, asenteilta ja tekemisiltä Jumala haluaisi pelastaa minut/sinut, juuri tänään?

Hyvän odotus Sakkeuksen tavoin minäkin haluan odottaa ja olettaa jotain hyvää tapahtuvaksi, kun Kristus tulee luokseni. Sitä, että Hän tekee minussa hyvää työtään.
Että Hän muuttaa jotain sellaista, minkä minussa on muututtava (j
a muutettavaahan riittää, koko loppuelämäksi, varsinkin jos toiveena on tulla vähänkin enemmän Kristuksen kaltaiseksi…).

Hänen yhteyteensä Efesolaiskirjeessä todetaan, kuinka meidät on luotu olemaan yhteydessä Kristukseen, Hänen yhteyteensä:
Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.’ (Ef.2:10)

Mikä olisi reaktiosi, jos Kristus sanoisi sinulle: “Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”
Miettisitkö että oi sentään, onko kotini siinä kunnossa, että Hän voi tulla? Nyt äkkiä siistimään paikkoja!
Tai kokisitko ja sanoisitko kuten se sadanpäämies, jonka palvelija oli sairas: “Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani (palvelijasi) paranee.” (Matt.8:8).

Kelpaanko? – New age -aikanani koin eräässä visiossa, kuinka Jeesus katsoi minua äärettömällä rakkaudella ja sanoi, että olen hänelle rakas. Kyyneleet alkoivat valua niagarana. Enhän mitenkään voinut olla hänen rakkautensa arvoinen. Ajattelin, että minun on tultava paremmaksi ihmiseksi, jotta kelpaisin Jumalalle.

Vasta paljon myöhemmin, monien itsensäkehittämiskurssien jälkeen, ymmärsin, että kelpaan ihan sellaisena kuin olen. Hänen Rakkautensa on niin paljon suurempi kuin ihmismielellä ja -sydämellä voi ymmärtää.

Nyt ajattelen, että Jumala toivoisi meidän olevan Sakkeuksen lailla innostuneita, iloisia ja kiitollisia siitä, että Hän haluaa tulla luoksemme. 

Kristus,Sinä näet kuinka me tarvitsemme Sinua. Tulethan vieraaksemme. Tule luoksemme, kotiimme, elämäämme. Tee meissä hyvää, muuntavaa työtäsi.
Ja auta meitä tekemään siinä oma osamme.
Niin että sen vaikutukset säteilisivät hyvällä tavalla ympärillämme oleviin ja niihin, joiden kanssa olemme tekemisissä.
Niin että osaltamme voisimme heijastaa Jumalan valtakunnan Valoa täällä maapallollamme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 18: 17-20, 26-29, Sak. 1: 3-6 ja 1. Kor. 1: 26-31.

Katoamaton aarre

Nuppuvaiheessa kukka antaa vasta aavistella väriään

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.” ”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”
    Ja hän esitti heille vertauksen:
    ”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’
    Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” (Luuk. 12: 13-21)

9.6.2020. Voi hyvin ymmärtää Jeesuksen reaktion. Hän ei ollut tullut ratkomaan ihmisten välisiä yksittäisiä ristiriitoja tai erimielisyyksiä. Hän opetti, miten meidän tulisi suhtautua lähimmäisiimme: rakkaudella, auttaen ja anteeksi antaen.
Jeesus ei selitä, miten toisten olisi toimittava meitä kohtaan. Kyse  on siitä, miten ja millä asenteella itse käyttäydymme toisia kohtaan. 

Silloin tällöin Jeesus kehotti ihmisiä, jotka suuntasivat kaiken huomion toisiin ja heidän tekemisiinsä, kääntämään huomionsa omaan itseensä. Näitä tapauksia oli varmaankin vaikka kuinka monia. UT:ssa mainituista tuli mieleen kolme:

– Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: “Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.(Joh.8:7)

– Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: “Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.”
Mutta Herra vastasi: “Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk10:40-42)

– Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: “Entä hän, Herra?”
Jeesus vastasi: “Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.” (Joh.21:21-22)

Perinnönjakoa toivova veli oli ehkä kuin tuhlaajapojan vertauksessa: halusi oman osuutensa isänsä vielä eläessä ja lähteä seikkailemaan. Tai ehkä veljekset olivat perineet vanhemmiltaan viljelymaan, ja toinen halusi jatkaa sen viljelyä, toinen halusi ryhtyä johonkin toiseen ammattiin.

Tunteita herättävää Perinnönjaot voivat olla tunteita vahvasti pintaan nostavia asioita. Hurjinta minusta oli se, kun äitipuoleni saattohoidossa yövuorossa ollut sairaanhoitaja kertoi, että on nähnyt useamman kerran, kuinka omaiset kuolinvuoteen äärellä alkavat riidellä perinnöstä. – Uh sentään!

Vaikkei perinnönjako, niin vähän siihen sen suuntainen asia on omassa perheessäni parhaillaan ajankohtainen. Joudumme pohtimaan poikieni kanssa, mitä tehdä purkukuntoiselle mökillemme. Tässä prosessissa on tuntunut niin hyvältä se, kuinka veljekset ovat osanneet rauhassa kuunnella ja ottaa huomioon kaikkien osapuolien näkemykset, toiveet ja tarpeet.  – Vaan miten sovittaa ne yhteen parhaalla mahdollisella tavalla? Ei sellainen aina ole niin yksinkertaista.

Tuo mökki on ollut meille kaikille rakas jo monen vuosikymmenen ajan, poikien lapsuudesta saakka. Totesimme, että voimme olla kiitollisia niistä ja kaikista mukavista lomista ja muistoista siellä.
Yksi pojistani sanoi, että mökkipaikkamme toimii usein hänen uniensa näyttämönä (samoin kuin itselleni oman lapsuuteni paratiisi, isovanhempieni kesäpaikka).

Hengellisestä vinkkelistä katsottuna tuossa mökkiasiassakin on kuitenkin kyse loppujen lopuksi vain maallisesta, paikasta maalla. Siellä vietetyn ajan määrä on rajallista, ja joskus meistä riippumatonta. – Niin kuin on elämämmekin.

Mietin miten paljon tärkeämpiä asioita onkaan kuin jokin meille merkityksellinen paikka maan päällä. No onhan niitä. Esim. terveys. Sen merkitys on korostunut aivan uudella tavalla tänä koronakeväänä, ei vain omassa elinpiirissä vaan globaalisti.
Ja vaikka virus tuntuu nyt hellittäneen otettaan, ehkä miettii jo nyt – kesän ollessa kukkeimmillaan – mitä syksy tuo tullessaan.

Tässä hetkessä – Itse olen aika lailla hetkessä eläjä: nautin täysillä ja kiitollisena jokaisesta ihanasta kesäpäivästä (ja tätä kirjoittaessa ystävän poimimien kielojen tuoksusta).

Jeesus tuli todistamaan, että Jumala on, ja että Hän toimii niin maan päällä kuin taivaissa. Hänen tehtävänsä oli kertoa Jumalasta toisella tavoin kuin häntä edeltäneet profeetat.
Hänen opetuksensa eivät liittyneet tiettyyn, yleisesti vallalla olevaan tilanteeseen, vaan olivat ajattomia. Niissä oli iäisyysperspektiivi mukana.

Kristus kutsuu meitä katsomaan vielä pitemmälle tulevaisuuteen, tätä ajallista aikaammekin  pitemmälle…
Millä on oikeasti merkitystä silloin, kun astumme ajan tuolle puolen? Minun kohdallani? Sinun kohdallasi?

Jeesuksen vertauksen mies ajattelee omaa hyväänsä vain maallisesta näkökulmasta. Hänen mieleensä ei tule, että on jotain, millä on vielä paljon suurempi merkitys, jotain joka ei menetä merkitystään tästä ajasta lähdettäessä, vaan jolla päin vastoin on mitä suurin merkitys siinä, mitä hyvää saa kokea niin nyt kuin silloin.
Että on paikka/tila, jolle ei mikään maanpäällinen vedä vertoja. Paikka/tila, jota nimitämme taivaaksi. 

Yhteys Jumalaan on jotain sellaista, mitä ei oikeastaan voi määritellä sanoin. Se ei ole käsin kosketeltavaa eikä silmin nähtävää. Ja kuitenkin… – se on elämämme tärkein asia ja päämäärä.
Se on yhteyttä, joka lähtee luottamuksesta ja uskosta. Siihen, että Hän on. Siihen, että Hän haluaa meidät luokseen, lähelleen, yhteyteensä. Luottamusta Hänen rakkauteensa, armoonsa ja hyvään tahtoonsa.
Luottamista siihen, että elämämme on Hänen kädessään.

Aarre Jumalan luona – minusta nuo Jeesuksen sanat ovat niin kauniit. Me emme tiedä, mikä meitä odottaa ajan toisella puolella, mutta tuo sana ‘aarre’ kertoo jo jotain.
Itse olen taipuvainen uskomaan niihin kuvauksiin, joita rajalla käyneet (fyyisesti kuolleet ja takaisin elämään heränneet) ovat kertoneet.
Eräs ystävä kertoi vuosia sitten, kuinka hän oli kokenut tämän. Ja kuinka tuskalliselta tuntui palata takaisin fyysiseen ruumiiseen, kun hänet elvytettiin. Siitä lähtien hän on kaivannut sinne, taivaan kotiin. Siihen Rakkauden, Hyvyyden ja Kirkkauden paikkaan. Siihen Yhteyteen.
Mutta hän kertoi myös, ettei tuon kokemuksen jälkeen ole pelännyt kuolemaa, sillä hän tietää nyt, minne hän on menossa. Siellä on Valo, ikuinen Valo. Sitä ei voita mikään, mitä täällä maan päällä voi kokea.
 

Muut tekstit: Ps. 49: 6-10, 16-21, Aam. 8: 4-8 ja 2. Kor. 8: 1-9.