Onko totta?

16.10.2017     Miten lempeänsuloinen lokakuinen päivä tänään (kuukauden nimen voisi kyllä vaihtaa). Lämpötila täällä etelässä 15 astetta – tuntui melkein (viime)kesältä… (No, äsken tosin luin että Lapissa oli satanut lunta…)

Evankeliumitekstistä bloggasin 20.10.14 (otsikolla Helppoa uskoa?) joten nyt otin korinttolaistekstin:
Hänessä toteutui ”Kyllä” Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: ”Kyllä” että: ”Ei.” Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä ”kyllä” että ”ei”, vaan hänessä toteutui ”kyllä”. Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: ”Aamen”, Jumalan kunniaksi. Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.  (2. Kor. 1: 18–22)

Varmaan useampikin teologi/raamatuntutkija on laskenut, montako Raamatussa olevaa Jumalan lupausta on vahvistunut Jeesuksen kautta. En alkanut googlata asiaa, sillä kuvittelen löytöjen määrän vaihtelevan riippuen etsijästä & kriteereistään, asennoitumisestaankin. – Itse asiassa koko Vanhan Testamentin voi nähdä lupauksena. Kertomuksena siitä, kuinka Jumala valmisti Israelin kansaa Jeesuksen tulemiseen ja hänen työhönsä.
Erityisesti profetia Jesajan kirjasta nousee mieleeni: ”Jumala itse tulee ja pelastaa teidät. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan.” (Evankeliumitekstissä fariseukset kuulustelevat miestä, joka oli ollut sokea, mutta jonka Jeesus oli parantanut.)

Polvestani poistettiin revennyt nivelkierukka 80- luvun alussa. Joidenkin vuosien kuluttua polvi alkoi kipuilla. Aina kun se oli parempi, minulla oli tapana todeta perheelle kävellessäni että olo on kuin vuorikauriilla. – Kun sitten vuosia myöhemmin aloitin raamatunlukemisen, oli kiva löytää tuo kohta ’rampa hyppii kuin kauris’. Tietty omin sen  heti itselleni!
Eilisellä Nuuksion vaelluksella ei olo ehkä ollut ihan kuin vuorikauriilla, mutta iloinen olo siitä, kun pystyin nivelrikkopolveni kanssa kapuamaan jyrkkiäkin kallionrinteitä ylös ja alas ja vaikken nyt hyppimään niin kuitenkin ylittämään isoja, kaatuneita puunrunkoja.

Kiitollisin mielin taas kerran – röntgenkuvan tai diagnoosin (graavi nivelrikko) ei tarvitse määrittää tai rajoittaa omaa kokemustani asiasta. Eikä sen, mitä ortopedit sanoivat minulle, kun uudelleen kipeytynyttä polvea oli rassattu ja todettu, että säären asento oli muuttunut kierukan poiston takia. Tuumivat siinä että pitäisi sahata sääriluu polven alapuolelta ja laittaa se oikeaan asentoon. Kuulosti liian hurjalta!!! Tekoniveltä ei vielä laiteta, olin liian nuori. Laitetaan kun olet 50v. Sain kehotuksen välttää kävelyä niin paljon kuin mahdollista. – Tuota en halua ottaa vastaan, ajattelin heti!!!
50v:na sanottiin että mietitään sitä tekoniveltä sitten 60v:na. Kun kuuskymppisenä olin köpötellyt kuukauden kyynärsauvoilla ja mietin että jotain pitäisi tehdä, ortopedi sanoi että kyllä tekonivel laitetaan jos haluan, mutta hänen mielestään minun kannattaisi lykätä leikkausta niin pitkälle kuin mahdollista. Päätin lykätä.

Vahvistusta – Oikeastaan olen tosi kiitollinen kaikille noille ortopedeille. Olen saanut käydä läpi monenlaisia prosesseja heidän ansiostaan. Ja ehkä tässä on ollut mukana myös Jumalan suunnitelma: että olen voinut ihan konkreettisesti kokea, kuinka rukous voi viedä kivun pois.
Vähitellen kapinareaktioni on vuosien varrella muuttunut sisimmässäni tahdoksi uskoa ja luottaa Jumalan lupauksiin.  

Mitä näette ja kuulette – Jeesus siteerasi tuota Jesajan profetiaa lähettäessään sanan Johannes Kastajalle:
Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa
kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” (Matt.11:3-5)

Onko totta? Muutama vuosi sitten löysin vanhojen papereideni välistä postikortin, jonka äitini oli lähettänyt ulkomailta. Hän oli ilmoittanut minut Hindhår hemsysterskolan’in kotitalouskurssille ja neuvoi kortissa, kuinka löytäisin perille: ”Mene ensin junalla Lahteen, vaihda siellä Porvooseen menevään junaan. Jää pois Hinthaaran asemalla. Se on niin pieni paikka, että löydät kyllä varmaan hemsysterskolanin.”
Korttia katsellessani olin ällistynyt ohjeesta. Eihän Lahden ja Porvoon välillä ole mitään junayhteyttä, ja vaikea kuvitella että olisi ollut 1960-luvun alussakaan! Pidin asiaa niin mahdottomana, etten edes ryhtynyt tarkistamaan asiaa. Se jäi siis minulle mysteeriksi. (Olinhan kuitenkin tuona kesänä – ohjeesta huolimatta – löytänyt perille!)
Lisäksi mietin taas kerran, kuinka monin tavoin äitini halusi rohkaista arkaa tytärtään, tuolloin 12-vuotiasta, pärjäämään maailmassa. Kortilla meno-ohjeet ja kivaa kurssia kulta! Toista äidinkieltäkin piti vahvistaa, kun kaikki muut siellä olivat ruotsinkielisiä, kuten opetuskin.
Jonkin ajan kuluttua kortin löytämisestä ystävä pyysi minua mukaansa Lahteen. Hän ehdotti, että menisimme  junalla. Lahden juna-aseman asvalttiluiskaa laskeutuessamme viereemme tuli nainen, joka totesi meille: ”Tämän luiskan alla ovat ne vanhat junaraiteet, jotka ennen johtivat Porvooseen.” Silloin muistin kortin: siis tällainen yhteys oli
kuitenkin ollut olemassa!
Kului joitakin viikkoja. Ystäväpariskunta kutsui minut luokseen Karhulaan. Sanoin etten voi tulla, koska polvi reistailee ja kuljen kyynärsauvoilla. Heillä oli ehdotus kuinka voisin päästä sinne, ja he toisivat minut parin päivän kuluttua takaisin kotiin. Sovittiin siis näin.
Paluumatkalla ystäväni halusi ajaa osan matkasta pikkutietä pitkin kauniin kesäisen maalaismaiseman halki. Yhtäkkiä huomasi Hinthaaran kyltin ja totesin ystävilleni: hei, täällä jossain olin lapsena kotitalouskurssilla! Ja vähän ajan kuluttua huudahdin hämmästyneenä: hei, tuossa on junaraiteet!! Vanhat ja nurmettuneet olivat, mutta junaraiteet kuitenkin! Ystäväni ihmetellessä miksi tuo minua niin ihmetytti, kerroin heille äitini 60-luvulla lähettämästä kortista, ja että nyt uskon että junayhteys Lahdesta Porvooseen oli todella ollut olemassa! 

Mietin miten usein mahdammekaan olla vakuuttuneita jostain asiasta ilman että olemme ottaneet selvää, kuinka tuon asian laita todella on. Varsinkin silloin, jos jokin asia tuntuu meistä epätodennäköiseltä…
Taikka kun kyseessä on asia, joka ei ole järjen päätelmin todistettavissa.  

Todisteiden odottamista… – Itse olen aika usein tarvinnut omin aistin havaittavia todisteita uskoakseni jonkin epätodennäköiseltä tuntuvan asian todeksi. Ja voi kuinka hyvältä on tuntunut aina kun sellaisia olen saanut!
Äitini kortin löytyminen, Lahden asemalla vierelle tullut toteamus ja ystäväni valitsema ajoreitti, jolla näin junaraiteet… olivatko nuo samalle kesälle osuneet tapahtumat vain sattumaa? Vai olisiko niissä ollut mukana johdatusta? Jospa Taivaallinen Isäni halusi minun tajuavan, miten paljon käsityksistäni nojautuukaan hatariin tietoihini ja/tai uskomuksiini.
Taikka jospa Hän halusi minun havahtuvan huomaamaan, kuinka olen taipuvainen uskomaan johonkin Hänen antamaansa lupaukseen vasta silloin kun olen nähnyt sen toteutuvan…!

Usko on… – Heprealaiskirjeen mukaan ”usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä” (Hepr.11:1).
Sillä, mitä uskomme tapahtuvaksi, on vaikutusta elämäämme, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä; sillä, miten ja mihin suuntaamme ja kiinnitämme ajatuksemme, toiveemme ja toivomme.

Kuinka lohduttava ja rohkaiseva onkaan tuo korinttolaiskirjeen kohta:
”Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.”  

Sinetti – Jumala näkee ja tietää epävarmuutemme, epäilymme ja epäuskomme.   Mutta Hän vain rakastaa meitä ja haluaa vahvistaa uskoamme. Ja aika upeaa tuo, että Kristuksen, Voidellun, lisäksi Hän on antanut myös meille voitelun: Pyhän Hengen sisimpäämme, johdattamaan meitä viisauteen ja luottamukseen.
Ihmeellinen sinetti – Jumalan Henki meissä!

Rakas Jumala, kiitos kärsivällisyydestäsi meitä kohtaan! Tahtosi on johdattaa meitä  ymmärtämään asioita Sinun Totuudestasi käsin. Avaa silmämme näkemään, korvamme kuulemaan ja mielemme ymmärtämään sitä, mitä ja miten Sinä haluat meidän ajattelevan, näkevän, kuulevan ja ymmärtävän. Sinun kunniaksesi. Aamen.

Standing on the Promises – Selah – yhtye svengailee

”Luotan Kristuksen, Kuninkaani lupauksiin
soikoon Hänen ylistyksensä ikuisesti
laulan ja huudan: kunnia korkeuksissa
seison Jumalan lupauksissa
lupauksissa, jotka eivät voi pettää
ulisevien epäilyn ja pelon myrskyjen hyökätessä
pysyn Jumalan elävässä sanassa
mikä yhteenkuuluvuus, taivaallinen ilo
siunaus ja rauha minulla onkaan
kun nojaan ikuisiin käsivarsiin
nojaan turvassa, suojassa kaikelta pelästymiseltä
oletko pesty Karitsan sielunpuhdistavalla verellä?
ovatko vaatteesi tahrattomat, valkoiset kuin lumi?
kyllä, seison Jumalan, Pelastajani lupauksissa
pidän kiinni Jumalan lupauksista”

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, Jes. 8: 11–15 ja Joh. 9: 24–38.

Rakasta…

9.10-2017 

Ilmaista superfoodia luonnosta: pihlajanmarjat sisältävät vitamiineja ja antioksidantteja. Pakkanen pehmittää maun, kiehauttaminen lisää vatsaystävällisyyttä.
Voi vaikka kuivata talven varalle, nyt kun niitä on niin runsaasti.

Elämää ylläpitävää ravintoa. Kehomme ei itsessään tuota sille tärkeitä vitamiineja (lat. vita = elämä). D-vitamiini on ainoa vitamiini jota keho pystyy itse tuottamaan – edellyttäen että  viettää aikaa auringon valossa.  
Antioksidantit estävät kehoa käymästä liian happamaksi (tasapainottavat kehon stressireaktioita).

Mistä elinvoimaa? – Vitamiini- ja antioksidanttitarpeita pohtiessani tuli mieleen, että  myös Kristuksen seuraajina tarvitsemme elämää ylläpitävää voimaa, valoa ja suojaa. Millainen mielen, sydämen & hengen ravinto pitäisi meidät Kristuksen ruumiin jäseninä elinvoimaisina ja estäisi happamoitumisen?
Väkivallan ja monenlaisen kiivailun lisääntyessä mietin, mitkä olisivat niitä keinoja, joilla pysyä harmoniassa itsensä, lähimmäisten ja ympäröivän maailman kanssa. 

Vitamiineja ja antioksidantteja – Itse koetan tasapainotella uutistenluvun ja uutispaaston välillä. Negatiiviset uutiset vaikuttavat – halusipa tai ei – vaikkeivät ehkä suoraan, niin kuitenkin alitajuisella tavalla ajatuksiin, tunteisiin ja – kokonaisvaltaisia olentoja kun ollaan – myös kehoon. Ikävimmissä tapauksissa ne happamoittavat tai turruttavat. – Eivät ainakaan elävöitä, se on selvää.
Ja kuitenkin olisi hyvä olla tietoinen siitä, mitä maailmalla tapahtuu…
Huokaus. Mistä voimia – vitamiineja ja antioksidantteja – ongelmien kohtaamiseen, itsessä ja maailmalla?
Jeesuksella on tähän oma reseptinsä.

Lähellä Jumalan valtakuntaa – Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”  (
Mark. 12: 28-34)

Koko sydämellään, sielullaan ja voimallaanMarkus ei kerro tuosta miehestä muuta kuin että hän oli lainopettaja, joka huomasi Jeesuksen opettavan oikein. Ja että Jeesus totesi hänen vastanneen viisaasti.
Tieto siitä mikä oli tärkeintä toi siis tuon miehen lähemmäs Jumalan valtakuntaa. ”Et ole kaukana”, Jeesus sanoi.
Sisäänpääsyvaatimukset ovat sitten vielä ihan omaan luokkaansa. Vaikka kuinka tutkisi Jumalan sanaa, opiskelisi ja hallitsisi tiedon ja tietäisi Jumalan tahdon, tarvitaan vielä jotain muuta – että pystyisi rakastamaan Jumalaa koko sydämellään, sielullaan ja voimallaan… ja vielä lähimmäistään niin kuin itseään…

Tee näin… – Jos tuo lainopettaja olisi elänyt tietoaan todeksi, se olisi varmaan vaikuttanut Jeesuksen vastaukseen. – Luukaan evankeliumissa Jeesus sanoi tuolle miehelle: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” (Luuk.10:28) 

Mikä auttaisi meitä lähemmäs Jumalan valtakuntaa, elämään sitä todeksi?
Jeesuksen luo tullut mies punnitsi hänen opetuksiaan mielessään ja ilmeisesti hyväksymisensä myötä antoi niille tilan myös sydämessään. – Tuo voi olla helppoa silloin, kun tunnistaa Jeesuksen ja hänen opetustensa vaikutuksen sisimmässään. Mutta miten käy keskellä arkielämän hyörinää, kun niin monet asiat vievät huomiotamme pois Jumalan valtakunnasta? Kuinka helposti sitä silloin tipahtaakaan niihin omiin ajattelu-, tunne- ja toimintamalleihinsa…  

Takaisin Rakkauteen Mitä jos kehittäisikin jonkinlaisen strategian, joka auttaisi palaamaan aina takaisin Kristuksen tarkoittamaan Rakkauteen valahdettuaan siitä pois? Mikä voisi muistuttaa ja vahvistaa?
Itselleni aamuinen raamatunluku-, rukous- ja hiljentymishetki on tärkeä. Saan siitä voimaa ja rauhaa päivälle. Samoin sillä on merkitystä, minkälaisten ajatusten annan saatella itseni illalla uneen. Visuaalinen tyyppi kun olen, koen myös kuvien vaikutuksen. Kiitän päivän mittaan Jumalaa kaikenlaisista asioista, joita voisin ehkä pitää itsestäänselvyyksinä tai sattumina. Kun kiitän, yhteyteni Häneen vahvistuu.
Monet saavat haasteellisella hetkellä apua rukouksen lausumisesta vaikka hiljaa mielessään. Joku laittaa kotonaan lappuja (joissa on esim. vahvistavia psalminjakeita tai Jeesuksen opetusta) näkyville voimalauseiksi muistuttamaan siitä, mikä on tärkeintä.

Tai voi tehdä kuten Heprealaiskirje kehottaa (ja joka minusta olisi aika ideaalia jos siihen pystyisi): että pitää ’vain’ jatkuvasti katseensa suunnattuna Kristukseen; kiinnittää huomionsa Häneen, joka on meissä

Jotta rakkaus pysyisi ehkä siinä onkin ydin… että muistamme yhteytemme Hänen kanssaan. – Jeesus ilmaisee tämän niin kauniilla tavalla nk. ylimmäispapillisessa rukouksessaan:
”Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.
Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut. Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.” (Joh.17:23-26)

Liveopetusta – Kristus, Ylösnoussut, opettaa meitä yhä – ihanaa. Eihän me omin neuvoin pärjättäisikään tässä asiassa – Jumalan, lähimmäisten ja itsen rakastamisessa! – Mutta että Hänen Henkensä vaikuttaa meissä… opettaa, johdattaa tuntemaan Jumalan Rakkautta…
Mitä enemmän käännän huomiotani Häneen, sitä enemmän annan mahdollisuuden Hänen Rakkaudelleen vaikuttaa sisimmässäni. Ihan yksinkertainen ja looginen juttu oikeastaan. Ja sellainen, mihin saa ilmaisia liveopetuksia ja -harjoituksia joka päivä…Saa jatkuvasti mahdollisuuksia kiittää kaikista niistä, jotka Jumala on antanut meille lähimmäisiksi, jotta oppisimme rakastamaan… 🙂

Aurinkomme ja kilpemme – Rakas Jumala, Sanasi mukaan Sinä olet Aurinkomme ja Kilpemme. Kun katsomme Sinun kirkkauttasi, sydämemme ja ajatuksemme valaistuvat. Suojaa ja varjele meitä pahan vallalta. Auta meitä avautumaan ja täyttymään Rakkaudestasi, jotta saamme voimaa rakastaa lähimmäisiämme, vaikeinakin hetkinä. Sinun Rakkautesi on niin vahva; se karkoittaa pelon, kaunan, vihan ja katkeruuden. Se sulattaa kovimmankin sydämen. Kuinka tämä rakas maailmamme tarvitseekaan Rakkauttasi, henkilökohtaisessa elämässä, kansakuntana, ihmiskuntana ja luomakuntana!

Kristus, kiitos että Sinä olet meissä & lähimmäisissämme, ja me Sinussa.
Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Auta meitä haastavina(kin) hetkinä katsomaan Sinuun.  Jäähdytä kiihtyneitä mieliämme, lämmitä meissä lempeitä tunteita, varjele kyynisyydeltä. Ohjaa meitä ravitsemaan itseämme asioilla, jotka johdattavat meitä kohti Valtakuntasi todellisuutta.
Kiitos, että saamme kasvaa, muuttua ja vahvistua Sinun Rakkaudessasi!

Ubi Caritas – Taize

”Missä laupeus ja rakkaus, siellä Jumala”

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8, 5. Moos. 10: 12-13 ja 1. Joh. 2: 15-17.

Kiitos vapaudesta!

2.10.2017  

Näköaloja Yllättävä juttu oli bongata Nuuksion erämaassa puiden lomista kiikarilla Linnanmäen Maailmanpyörä, Kallion kirkko ja Pasilan torni. Kuvaan en saanut niitä näkyviin, mutta sitä katsellessa mietin, kuinka oikeastaan riippuu katsojasta, pitääkö jotakin asiaa (kuten tuota välimatkaa) pienenä vai suurena, näkeekö jonkin asian (esim. tuon metsän) erottavana tai yhdistävänä.

Mikä on todellista? – Kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.  
(Kol. 2: 16-23)

Juhla-aikoihin ja niiden viettoon liittyy usein traditioita, muistoja ja niiden mukanaan tuomia tunteita. Lapsuuden ja nuoruuden muistoista voi säteillä valoa taikka ne voivat luoda varjoja juhlapyhien viettoon.
Itselläni on vain valoisia muistoja ja kokemuksia juhlapäivien ja -aikojen vietoista. (Jos on ollut negatiivisia kokemuksia, olen ne autuaasti unohtanut!) Varmaan siitä johtuu, että perheen ja ystävien kanssa vietetyt juhlat ovat minulle vuoden kohokohtia. Tuntuu hyvältä, kun niitä (henk.koht. juhlia, juhlapyhiä ym.) saa suunnitella ja toteuttaa ilman ulkoapäin tulevia sääntöjä, rajoituksia ja odotuksia. Toiveita (esim. ruokailun suhteen) voi kysellä ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan.

Kristityn vapaus – Jumalanpalveluksissa ja muissa kristillisissä tapahtumissa ja juhlissa meillä on – onneksi – tuo sama vapaus, josta Paavali kirjoittaa kolossalaisille. Liturgiaa, Sanaa, hiljaista rukousta, Pyhän Hengen läsnäoloa, hengellisiä lauluja tai virsiä, paastoamista tai ei… – saa valita sen, minkä kokee itselleen luontevaksi ja läheiseksi; mikä tuo lähemmäs Jumalaa ja Hänen tuntemistaan.

Vain varjoa tulevasta – Jos joku selittäisi, että tämä tai tuo on se ainoa ja oikea tapa palvella Jumalaa tai viettää juhla-aikoja, voisi mieleen nousta yllä oleva Paavalin toteamus: ”Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista”.
Eikö olennaista kuitenkin ole, että muistetaan, kiitetään ja juhlitaan sitä, että meillä on Taivaallinen Isä, jonka Rakkaus meitä kohtaan on käsittämättömän suuri, ja Taivaallinen Ystävä, Jumalan Poika, joka kutsuu meitä seuraajiaan mm. veljikseen/sisarikseen, ja Pyhä Henki, joka on annettu johdattamaan meitä?

Kuin kuvastimesta – Ihanaa on minusta ajatella, mitä Paavali kirjoittaa korinttolaisille:
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.”
Että m
eidän jumalanpalveluksemme on vain varjoa siitä, mitä on Hänen kohtaamisensa kasvoista kasvoihin… – huikea juttu minusta!

Pää, nivelet ja jänteet – Paavali kuvaa Kristuksen todellisuutta monin tavoin. Yllä olevassa kirjeessään fysiologisesti: Kristus on pää, joka pitää koossa koko ruumista, Häneen uskovia, jänteidensä ja niveliensä avulla.
Ajattelematta nivelongelmiani aloin ihan tosissaan pohtia: mahtaisinko mahtua jänne- tai nivelporukkaan? Onko ajattelutapani & toimintani yhdistävää vai erottavaa?

Vaikka niin toivoisin, että katsoisimme siihen mikä meitä yhdistää, saattavat mieleni, puheeni ja tekoni kuitenkin toimia juuri toiseen suuntaan… – Tunnistanko, milloin omat tai toisen asenteet ja mielenilmaisut ovat yhdistäviä, milloin eri joukkoihin jakavia?

Pois maailman alkuvoimien ulottuvilta – Millaiset voimat mahtavatkaan huomaamattamme pyöritellä ja ohjailla asenteitamme, käsityksiämme ja toimintaamme tällä Planeetallamme?
Kun maamme ja maailmamme menoa katselee, jakautuminen eri ryhmiin ja mielipiteisiin on niin vahvaa, etten eläessäni muista tällaista kokeneeni.
Sitä voi tarkastella poliittiselta tai psykologiselta kannalta.
Hengellisestä näkökulmasta voi ajatella Kristuksen yhdistävää ja koossa pitävää voimaa. Ja miettiä myös, millaiset asiat vievät meitä erilleen Hänestä ja toisistamme.    

Yhdistävä ja erottava – Kristuksen päävastustaja on kreikankiel. nimensä mukaan ’hajottaja’ tai ’erilleen heittäjä’.
Joskus voi olla helpompaa tarkastella tilannetta ei vain opituista ja sisäistetyistä asenteista käsin vaan ikään kuin ulkoapäin: millaiset asiat vaikuttavat meihin ja saavat meidät ajattelemaan ja käyttäytymään tietyllä tavalla?

Tuota erottavaa ja hajottavaa voimaa ajatellen herää kysymys: eikö meistä muka löydy voimaa vastustaa ’erilleen heittäjän’ vaikutuksia? Emmekö kuulu Taivaallisen Kuninkaan perheeseen, Kristuksen Valtakunnan vaikutuspiiriin? Emmekö ole kytkeytyneet parhaaseen mahdolliseen Voimanlähteeseen? – Sen kun muistaa, eihän siinä vastustaja voi kuin vikistä.

Voisiko kristityn vapaus olla sitä, että voimme katsoa Kristukseen ja kiittää Häntä siitä, että Hän yhdistää meidät yhdeksi perheeksi? 

Kristus, kiitos että olet Vapahtajamme. Kiitos siitä vapaudesta, jonka olet meille lunastanut. Kiitos yhdistävästä ja koossa pitävästä Voimastasi.
Vedä meitä lähempään tuntemiseesi. Anna Rakkautesi ja Rauhasi vahvistua sydämissämme.  

Freedom reigns – Jason Upton

”Siellä missä Herran Henki on, on vapaus
jos olet väsynyt ja janoinen, on vapaus

Jeesus hallitsee täällä
laupeuden ja armon sateita laskeutuu jokaisen kasvoille

kun kohotamme katseemme Jeesukseen, siinä on vapaus
mikä sinua painaakin, minkä kanssa kamppailetkin – vapaus
Herra katselee meitä Maan päällä olevia
etsien sydäntä joka olisi täysin Hänen”

Muut tekstit: Ps. 119: 97-104, Aam. 5: 21-24 ja Kol. 2: 16-23 ja Mark. 2: 18-22

Enkelit taivaissa

25.9.2017    

Kyky elää täysillä tässä hetkessä on lapselle luontaista. Kun pieni lapsi keskittyy leikkiin tai esim. tarkkailemaan jotain ilmiötä, hän syventyy siihen koko olemisellaan.  
Vilkkaat kaksoseni saattoivat 2-3-vuotiaina seurata jäällä täydellisessä hiljaisuudessa pilkkijän kädenliikettä avantoreiän äärellä ’ikuisuuden’ (ainakin äidin kylmettyneiden varpaiden mielestä). Nuorimmaiseni istui samanikäisenä joskus kyykyssä kukkien edessä täysin liikkumatta ja hiljaa vaikka kuinka pitkiä aikoja vain katsellen. (Varmaan näki siinä jotain muutakin kuin krookukset.)

Läsnäolon taito tuntuu häviävän jonnekin aikuisuuteen kasvettaessa. Tuota kadotettua aarretta etsitään nykyisin takaisin  monenlaisilta kursseilta, ehkä lähinnä omaan hyvinvointiin, rauhoittumiseen, rentoutumiseen ja voimaantumiseen.

Läsnä toiselle – Mikä lahja onkaan, kun kohtaa ihmisen, joka on täysillä läsnä ei vain itsessään, vaan myös  toiselle. Vahvin muistikuva tällaisesta minulla on 90-luvulta. Erään seminaarin tauolla kysyin suuresti arvostamaltani 80-vuotiaalta saksal. pedagogilta, taitavalta opettajalta & 5 lapsen isältä, neuvoa erääseen hankalaan tilanteeseen.
Millainen
täydellinen läsnäolo, kiinnostuminen ja keskittyminen toisen asiaan, toisen arvostaminen ikä-, oppi-, kokemus- ym. eroista huolimatta, mikä sisäisen säteilyn lämpö hänestä huokuikaan!   
Oli kuin hän olisi lukenut ajatukseni, sillä ennen kuin palasi jatkamaan luennoimistaan hän sanoi, että jokaisessa kohtaamisessa tärkeintä on olla koko tietoisuudellaan läsnä toiselle.

Unohdetut kyvyt – Monia muitakin lapsena omaamiamme kykyjä kuin läsnäolon taidon olemme unohtaneet matkan varrella.
Mutta mitä ominaisuutta Jeesus tarkoittikaan puhuessaan lapsen kaltaiseksi tulemisesta?

Lasten kaltaisiksi? – Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” 
Matt. 18: 1-6, 10

Megapalkinto Nöyrtyminen… – useille tuo sana taitaa tuoda lähinnä negatiivisia mielleyhtymiä (nöyryyttävä, nöyristely tms.). Mutta voisiko tuossa sanassa nähdäkin jotain myönteistä?
Jeesukselle se on niin myönteinen, että hän lupaa nöyrtyjälle megapalkinnon: taivaallisesta perspektiivistä lapsen kaltaiseksi nöyrtyvä onkin kaikkein suurin!

Enkelit saavat taivaissa katsella taivaallisen Isän kasvoja. – Voisiko tuokin koskea lapsen kaltaiseksi suostujaa… että hänen enkelinsä saa katsella taivaallisen Isän kasvoja? Ajatus on minusta huima: että suojelusenkelimme saisivat olla Jumalan kirkkauden välittömässä ilma- ja vaikutuspiirissä… – miten se säteilisi ja toisi kirkkautta meidän elämäämme…?

Luottamusta ja voimaa – Tulee mieleen monia lapsissa olevia ihania laatuja, ajoilta jolloin omat lapset olivat pieniä, työvuosilta lasten parissa sekä nyt lastenlasten kanssa. Esim. avoimuus ja aitous.
Jeesus ei kuitenkaan mainitse lasten ominaisuuksista muuta kuin uskon: ’näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun.
Kristittynä olemiseen liittyy näkemys Jumalasta taivaallisena Isänä ja Jeesuksesta Vapahtajanamme ja Ystävänämme. Moneltakohan on jäänyt huomaamatta, millainen aarre meille on tarjolla. Suhde, jonka syventyessä luottamus ja rakkaus vain kasvaa. Lähde, josta virtaa rauhaa, voimaa ja luottamusta elämään.  

Laulut Kun lapset olivat pieniä, lauloin heille iltalauluja. Nuorimmainen toivoi melkein aina viimeiseksi lauluksi ’Ystävä sä lapsien’. Ja jos joskus lauloin vain 1. säkeistön, hän sanoi: ”Laula se toinenkin.”
1.Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä  vaihtelee, taivaan Isä suojelee.
2. Ota, Jeesus rakkahin, suojaas koti kallehin. Siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää. Ystävä sä lapsien, pientäs auta holhoten.
Kun mietin noiden säkeistön sanoja, niin en ihmettele lapsen valintaa: niissähän on valtava turvallisuuden perusta: Taivaan Isä suojelee, ja Jeesus on Ystävä, joka näkee ja hoitaa, suojaa kodin, siunaa vanhemmat, auttaa lasta. 

Paluu lapsuuteen – Viime viikolla lauluryhmän esittäessä palvelutalossa vanhoja, lapsuudenaikaisia tuttuja lauluja ja virsiä vanhuksille, nenäliinoja kaivettiin esiin.
Teemana oli kiitollisuus. Kysymykseen, tuleeko kellään mieleen kiitoksen aiheita, erään miehen spontaanit 3 lausetta koskettivat: viitteellisesti ja lyhyesti hän mainitsi isäänsä liittyvän järkyttävän sodanaikaisen muiston, ja kuinka hän tänä aamuna oli herännyt tyyny märkänä vaikkei muistanut itkeneensä (tuota muistoa ilmeisesti), ja lausui sydämestään kiitoksen lauluryhmälle siitä, että olivat tulleet laulamaan (hänelle tuttuja ja selvästi hänen sisintään liikuttavia ja lohduttavia lauluja).
Tämän miehen jokakertaisessa toivelaulussa ’Maan korvessa’ suojelusenkeli varjelee lasta elämänpolulla.    

Enkeli Käydessäni tapaamassa evankelista Hilja Aaltosta kysyäkseni häneltä eräästä esi-isästäni (kerroin tästä käynnistä jossain aiemmassa bloggauksessa), Hilja kertoi, että enkeli tulee aina välillä tervehtimään häntä. Hän kuvaili enkeliä suureksi ja kirkkaaksi.
Hilja, tuolloin 104-vuotias, odotti jo kovasti pääsevänsä Taivaan Kotiin. Hän sanoi, että pian hänen enkelinsä tulee hakemaan hänet, ja että se tulee olemaan juhlapäivä: hän saisi kohdata Vapahtajansa.
Hilja pyysi minua ottamaan kaapista esiin sinisen leningin ja ripustamaan sen esille kaapin oveen. Hän halusi olla pukeutunut siniseen leninkiin tuona juhlapäivänä. Katsoessaan leninkiä hän totesi kuitenkin, ettei se ollut ihan oikeansininen. Mietin, että lempivärini oli nuorempana ollut pitkään taivaansininen. Mahtoiko Hilja kaivata senväristä asua ylleen lähtiessään taivasmatkalleen?
Lähtiessäni Hilja pyysi minua tulemaan uudelleen. Lähdin sieltä miettien, mistä löytäää Hiljalle taivaansininen leninki. Tuo käynti jäi kuitenkin minulta ainoaksi.
En tullut kysyneeksi Hiljalta, oliko enkeli, joka kävi häntä katsomassa,  hänen suojelusenkelinsä, vai enkeli, jonka nimenomaisena tehtävä on saattaa Hilja taivaaseen. – 3 kk;n kuluttua enkeli tuli hakemaan Hiljan Kotiin.

Suojaa ja varjelusta – Kaikenikäisinä – lapsina, nuorina, aikuisina ja vanhuksina – tarvitsemme Jumalan enkelten suojelua ja varjelusta, tiedostammepa sen tai emme. Uskon että meissä jokaisessa on sisäinen tarve tuntea että olemme turvassa. Monenlaisia turvarakenteita ja suojakuoria voi kehitellä ympärilleen, mutta on olemassa meille näkymätön mutta enkeleillemme näkyvä, koko ajan läsnä ja saatavilla oleva Turvan Lähde, kunhan vain huomaamme, uskomme ja luotamme.
Se on myös sitä nöyrtymistä: että uskaltautuu myöntämään tarvitsevansa ja kaipaavansa Korkeimman varjelusta. Ei vain hädän hetkellä, vaan joka päivä.

Alla Celine Dion’in ja Andrea Bocellin tunnetuksi tekemä The Prayer – rukous-laulu, jonka  Laura Bretan (tässä 11v:na) laulaa hääparille.

The Prayer – Laura Bretan

”Rukoilen että Sinä olet silminämme
ja että seuraat kulkuamme
ja autat meitä olemaan viisaita silloin kun emme tiedä
olkoon tämä rukouksemme kun eksymme
johdata meidät armollasi paikkaan, jossa olemme turvassa
rukoilen että löydämme Sinun valosi
ja että säilytät sen sydämissämme
jotta muistaisimme tähtien syttyessä yöllä
että Sinä olet ikuinen tähti
olkoon tämä rukouksemme kun varjot täyttävät päivämme
johdata meidät armollasi siihen paikkaan
anna meille usko, jotta olemme turvassa
unelmoimme väkivallattomasta maailmasta
jossa vallitsee oikeudenmukaisuus ja luottamus
jokainen antaa kätensä naapurilleen
rauhan ja veljeyden symbolina
pyydämme lempeää elämää ja että katselet meitä ylhäältä
toivomme että jokainen sielu löytää toisen sielun jota rakastaa
ja voiman, jonka Hän antaa meille
olkoon tämä rukouksemme
aivan kuten jokaisen lapsen on löydettävä paikka
johdata meitä armollasi paikkaan jossa olemme turvassa”

Muut tekstit: Ps. 103: 19-22,  2. Moos. 23: 20-23 ja Hepr. 1: 14 – 2: 4 / Ilm. 5: 11-12.

Lupa olla

18.9.2017 – Ah, ihania lämpöisiä alkusyksyn päiviä! Eilen istuin auringossa t-paidassa lueskemassa monta tuntia. Oi kunpa voisi varastoida kroppaansa tuota suloista lämpöä!


Hyvä osa – Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”   (Luuk. 10: 38-42)

Martta ja Maria laittavat pohtimaan, miten ja millä asenteella teemme hommia. Vertailemmeko omaa työpanostamme muiden vastaavaan? Huomaammeko, milloin olisi hyvä pysähtyä ’vain’ olemaan ja kuuntelemaan?

Martta-vaiheita – Perhe-elämässä minusta tuntui luonnolliselta, että hoitovapaavuosina hoidin pääasiassa ruoanlaiton ja siivoukset, samoin työvuosinani, sillä minulla oli lyhyemmät työpäivät kuin miehelläni. Hän puolestaan teki kaikki sellaiset työt, jotka minulta ei olisi luonnistuneet. Ja niitähän riitti vanhassa omakotitalossa.
Lasten kanssa kokattiin ja leivottiin usein yhdessä. Se oli kaikista kivaa. Heidän varttuessaan odotukset heidän itsenäistä osallistumistaan kodinaskareisiin kasvoivat,  mutta usein sain odottaa aika lailla, jolloin helpommalla pääsi kun teki itse…
(Nykyisin olen iloinen ja helpottunutkin, etteivät poikani omaksuneet äidiltään mallia, että nainen tekee kotityöt, vaan jakavat kotityöt & lastenhoidon itsestäänselvästi vaimojensa kanssa, jotka tekevät yhtä pitkiä työpäiviä kuin hekin.) 

Elämään kuuluvaa Uskon että ainakin useimmissa meissä (niin naisissa kuin miehissä) on halu  hoitaa käytännön hommat vähintäänkin tyydyttävällä tavalla. Kyse on ehkä siitä, vievätkö kaikki puuhamme niin paljon energiaa, että emme huomaa kuunnella sisintämme. 

Marian osa – Martta syyllistää Mariaa, Jeesus puolustaa: Maria on valinnut hyvän osan. Ei Jeesus tarkoittanut pelkkää olemista (chillailua tai hyggeilyä) eikä pelkästään hiljentymistä tai  oman olemuksen kuuntelemista (mietiskelyä tai mindfullnessia), vaikka nekin saattavat herättää halun etsiä sitä, mihin Jeesus viittaa. Marialle tärkeintä oli kuunnella, mitä hänellä oli sanottavanaan, olla hänen läsnäolossaan.

Lupa olla? – Eräänä iltana viime viikolla pohdiskelin näitä asioita. Aamulla herätessäni ensimmäiset sanat jotka tulivat mieleeni olivat: lupa olla. – Onko minulla todella lupa olla juuri sellainen kuin olen, heikkouksineni kaikkineni?
Ja jos olisin syntynyt toisenlaiseksi, osaisinko hyvällä omallatunnolla olla juuri sellainen – siis oma itseni?

Kyllä! – Pitkän, aika rankankin prosessin sain käydä läpi löytääkseni vihdoin tuon vastauksen.  Mikä valtava helpotus, miten paljon energiaa vapautuikaan tuon löydön myötä! Enkä edes prosessin kestäessä tajunnut, mihin siinä itse asiassa oltiin menossa: oman itsen hyväksymiseen juuri sellaisena, kuin miksi Luoja oli minut luonut! Saan olla juuri tällainen!

Valmis mihin? – Viime vuoden keväänä eräs esirukoilija tuli messun jälkeen sanomaan, että hän kokee taivaan Isän haluavan sanoa minulle, että olet nyt valmis. (Ei kuitenkaan sanonut, että valmis mihin.) Ed. viikolla eräs minulle tuntematon henkilö oli tullut sanomaan, että hän kokee Jumalan haluavan kehottaa minua unelmoimaan isoja asioita. – Mitä minun pitäisi unelmoida? Mihin olin valmis? – Oli kuin Jumala olisi halunnut valmistaa minua johonkin, minkä tulisin kohtaamaan…

Olemuspuoltensa hyväksymistä – Nyt ajattelen, että tuolloin oli mitä ilmeisimmin tullut aika mennä mankelin läpi kohdatakseni täydellä volyymillä sen puolen itsestäni, josta olin niin useissa tilanteissa kärsinyt. Elämässäni on nim. ollut lukemattomia hetkiä, jolloin olen kokenut itseni yliherkäksi, liian helposti liikuttuvaksi, ja syyllistänyt itseäni siitä. Mutta sitten kun marttaminä taas touhuaa, herkkyyden tuomat harmitukset peittyvät tekemisen alle. Hiljentyessä – tai viimeistään uupumuksen iskiessä – marian (sen herkemmän, kuuntelevamman minämme) on mahdollisuus tulla esiin.

Luonnollinen ominaisuus – Jo se, että kuulin kuinka herkkyys määriteltiin luonnolliseksi ominaisuudeksi, oli vapauttavaa! Puhumattakaan siitä, kun minulle selvisi, että tutkimuksissa on todettu, että maailman ihmisistä joka viides – sekä miehistä että naisista – on jollain tavoin herkkä! – Miten monet mahtavat olla tietoisia tästä? Itse ainakin törmäsin tähän tietoon vasta tänä vuonna!
On herkkäaistisia (voimakkaasti esim. valolle, äänille, hajuille, lämpötiloille tai ruoka-aineille reagoivia) Ja tunneherkkiä (vahvasti tunteilla eri tilanteisiin ja asioihin reagoivia).
1/5 ihmisistä voi siis todeta ehkä heikkoutenaan pitämästä ominaisuudestaan: tämä on normaalia; olen vain syntynyt tietynlaisten hermojärjestelmän kanssa, ja näin saa olla.
– Ei tarvitse koettaa olla toisenlainen. Saa olla ja oppia elämään ominaisuuksiensa kanssa parhaan kykynsä mukaan.

Ei mikään valittu ’hyvä osa’ – Herkkä reagointi tietyille asioille ei ole ’valittu hyvä osa’, vaan osa syntymässä saatua ominaisuuspakettia. Se osa ei ole aina helppo (varsinkaan jollei herkästi reagoiville ominaisuuksilleen saa ymmärrystä ympäristöstään). Mutta jos ja kun saa järjestettyä elämänsä niin, etteivät omat herkkyysalttiudet joudu liialle rasitukselle, niidenkin kanssa voi tulla ihan hyvin toimeen.  

Uudelleenmäärittely – Kun jokin käsitys, joka itsellä on jostain ominaisuudestaan, nimetään uusiksi (esim. ’yli-’ tai ’liian’ -liitteet pudotetaan pois) ja määritellään ominaisuus neutraalina (esim. pelkkä ’herkkä’), alkaa ominaisuutensa nähdä aivan uudessa valossa. Huomaa niissä  hyviä puolia. Alkaa nähdä ne lahjoina, jotka ovat olleet apuna monessa asiassa ja rikastuttaneet elämää. 

Ominaisuudet voimavaraksi – Kaikissa luonteenpiirteissämme on sekä vahvat että heikot puolensa. Uskon, että millaisin ominaisuuksin sitten on syntynytkin, voi oppia näkemään ja arvostamaan niitä lahjoina viimeistään siinä vaiheessa, kun oppii hyväksymään itsessään myös niihin sisältyvät heikot puolet.
Ajattelen, että tätä Jumala on halunnut meikäläiselle opettaa. Sekä martta- että mariapuoleni heikkojen puolien hyväksymistä. Uupumuksen kautta sainkin ihmeellisen lahjan: syvällisen tunteen siitä, että saan olla juuri sellainen kuin olen.

Marttoja, Martteja, Marioita ja MattejaEi Jeesus sano, että Martta olisi valinnut huonon osan. Hän vain haluaa Martan näkevän, miten hyvä oli, että Maria istuutui hänen jalkojensa juureen kuuntelemaan, kun siihen kerran oli tilaisuus.
Jeesus kutsuu meitä kaikkia marttoja, martteja, matteja ja maijoja, tasapainoiseen elämään, johon kuuluu sekä työnteko että pysähtyminen, lepo, kuuntelu…

Marialla ei ollut mahdollisuutta joka päivä istua Jeesuksen jalkojen juuressa. Kyllä hän varmasti muina päivinä toimitti kodin askareita kuten siskonsakin. Mutta kun siihen tuli tilaisuus, hän jätti touhut ja hiljentyi kuuntelemaan Mestariaan.

Luostarielämän päivärytmit jakaantuvat säännöllisiin työskentelyaikoihin ja rukous- ja hiljentymishetkiin, jolloin istuudutaan ’Jeesuksen jalkojen juureen’.
Kun tämänkaltaista päivärytmiä ei saa valmiiksi annettuna ja kuitenkin kaipaa hiljentymistä, yhteyttä Jumalan kanssa, Hänen kuulemistaan ja vaikutustaan elämään, tarvitaan päättäväisyyttä ja tahtoa: on otettava – tai paremminkin annettava – aika siihen.       

Hetkiä Hänen kanssaan – Uskon, että Luojamme haluaa kutsua meitä kaikkia tällaisiin hetkiin. Ei vain kerran viikossa, vaan ihan joka päivä. Kun siitä tulee tapa, tuntuu että sitä kaipaa yhä enemmän. Ja sen kautta voi alkaa yhä enemmän kokea Hänen läsnäoloaan ja rakkaudellista huolenpitoaan. 

In Your Presence – Paul Wilbur

”Läsnäolossasi olen vahva, läsnäolossasi Herra Jumalani
siihen kuulun – läsnäoloosi, etsien kasvojasi, koskettaen kirkkauttasi
kallionkolossa, läsnäolossasi, haluan mennä sinne  
missä virrat eivät voi virrata ylitseni, missä jalkani ovat kalliolla
haluan piiloutua sinne missä roihuava tuli ei voi polttaa minua
haluan piiloutua sinne missä pahan tulva ei voi minua saavuttaa 
missä olen Karitsan veren suojassa
missä pimeyden juonet eivät voi minua koskettaa
olet luja perustukseni, päivittäin luotan Sinuun
olen lapsesi ja palvelijasi ja Sinä olet voimani ja lauluni”

Muut tekstit: Ps. 86: 1, 3-7, 1. Kun. 17: 1, 8-16 ja Fil. 4: 10-14.

Kiitollisuudesta

11.9.2017      Penkkejä Betesdan altaan vierellä

Ystäväni oli jo pitkään halunnut tehdä jotain rehottavalle pihamaalleni. Tänään hän tuli jatkamaan pihaprojektia: kaivoi kivilaatat sammalten ja muun kasvillisuuden alta esiin – umpeen kasvanut polku tuli taas käyttökuntoon! Lapioi ja kiskoi pihlajan- ja pajuntaimien juurakoita ylös maasta (minä olin vain vuosittain sahannut runkoja tyvistä poikki, kun voimat eivät olleet riittäneet juurityöhön). Minä karsin alppiruususta polun ylle kasvaneita ja kuivuneita  oksia.
Työn edetessä ja lopputulosta katsellessa totesimme, että kummassakin, sekä työvaiheissa että lopputulemassa, saattoi nähdä jotain symbolista.
Tuli kiitollinen olo – ystävästä, polusta ja lämpöisenaurinkoisesta päivästä.

Instant -paraneminen Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.  (Joh. 5: 1-15)

Altaan luona odotettiin enkeliä, joka muuttaisi veden parantavaksi. Oliko paikalla sellaisia, jotka ihmettelivät, kun parantuminen tulikin toisesta lähteestä? Se jää arvailujen varaan.
Entä oliko ketään
joka olisi iloinnut miehen puolesta, kun tämä 38 v. sairastuttuaan parani ja kykeni kävelemään? Sitäkään emme tiedä. 

Sen sijaan Johannes kertoo, kuinka eräät skarppina bongasivat parantuneen kantavan vuodemattoaan – sapattina. Hermostuivat ja halusivat tietää, kuka oli käskenyt häntä rikkomaan heidän perinnäissääntöjään.

Jeesuksen uudet päivitykset – Sapattina ei saanut tehdä mitään työtä. Vuodematon kantaminenkin katsottiin työnteoksi. Samoin parantaminen. Lainkuuliaiset juutalaiset kiristelivät hampaitaan myös Jeesukselle, joka paransi ihmisiä sapattina.
Vielä nykyäänkin ultraortodoksijuutalaiset noudattavat tiukasti meikäläisten näkökulmasta oudolta tuntuvia sapattisääntöjä. Ehkä heidän kannattaisi kysyä Jumalalta, katsooko Hän, että  esim. valokatkaisijan tai hissinapin painaminen on työtä. – Tai mikä vielä parempaa: jos heille vihdoin valkenisi, mitä Jumala halusi ilmoittaa heille jo 2000 v. sitten: Jeesus päivitti vanhat säännöt
esimerkeillään, toiminnallaan ja opetuksillaan. 

Entä mies, jolta Jeesus kysyi, tahtooko tämä tulla terveeksi? Mies oli niin fiksoitunut omaan toivottomalta tuntuneeseen tilanteeseensa, ettei hän edes kiinnittänyt huomiota siihen, kuka kysyjä oli. Hän oli niin keskittynyt katsomaan altaan vettä, josta hän toivoi saavansa avun, ettei hän tunnistanut Parantajaansa. 

Mihin kiinnitän huomioni? – Mietin, miten suuri merkitys sillä on, mihin me kiinnitämme huomiomme. – Huomaanko niitä pieniä ja suurempia asioita, joista voin iloita ja kiittää Jumalaa, ihan joka päivä?

Kiitollisuudella on ihmeellinen, kohottava, voimia antava vaikutus. Jos joskus tuntuu, että on vaikeaa olla kiitollinen, sitä voi opetella. Voi alkaa vaikka ihan pienistä asioista. Kuten aamulla herätessään sanoa mielessään tai ääneen Taivaan Isälle: kiitos tästä aamusta/päivästä. – Silloin kytkeytyy heti päivän alussa Häneen, joka on kaiken hyvän Lähde.
Ja kun kiitollinen mieli vahvistuu, ei siihen oikein tahdo mahtua synkkiä ja arvostelevia aatteita.

Kristus, opettaisitko meitä huomaamaan yhä enemmän kiitoksen aiheita elämässämme ja ympärillämme? Niitä on niin paljon!!!
Kiitos katosta pään päällä, kiitos
rakkaistamme ja läheisistämme, kiitos puhtaasta vedestä, ravinnosta ja luonnosta, maamme itsenäisyydestä ja rauhasta…

Anna päättäjille viisautta ja auttajille voimia toimia luonnonkatastrofien, sorron ja sotien uhrien auttamiseksi. Anna toivoa niille, jotka ovat menettäneet kaiken.
Auta heitä – ja meitä kaikkia – löytämään Rakkautesi. Ja olosuhteista riippumattoman Rauhasi, lupauksesi mukaan:
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

Näytä mitä rukousten lisäksi haluaisit meidän tekevän kärsivien hyväksi.
Kiitos että emme ole yksin; kiitos että olet kanssamme. J
oka päivä.

Alla intial. Steven Samuel, 9v. kiittää ja ylistää Jeesusta laulullaan. 

Bless the Lord oh my soul –  Steven Samuel Devassy

”Kiitä Herraa sieluni
ylistä Hänen pyhää nimeään
laula kuin koskaan ennen oi sieluni
ylistän Sinun pyhää nimeäsi
aurinko nousee, uusi päivä koittaa
on aika laulaa Sinun laulusi jälleen
mitä sitten tapahtuukin
ja mitä onkaan edessäni
suo että laulan iltaan saakka
Sinä olet täynnä Rakkautta
ja hidas vihastumaan
nimesi on suuri
ja sydämesi lempeä
kaiken hyvyytesi vuoksi jatkan lauluani
10.000 syytä sydämeni löytää
ylistää Sinun pyhää nimeäsi
ja sinä päivänä kun voimani pettävät
kun loppuni lähenee ja aikani on tullut
vieläkin sieluni laulaa Sinulle ikuista ylistystä
10.000 vuotta ja siitäkin eteenpäin
Herra ylistän Sinun pyhää nimeäsi”

Muut tekstit: Ps. 65: 2-6, 9/Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 24: 14-16 ja 2. Kor. 9: 6-15.

Siipien suojassa

5.9.2017       

Jaettu hymy Eilen pyöräillessäni aurinko tuli esiin oltuaan piilossa pari päivää. Toi hymyn huulille. Vastaan kävellyt valkohapsinen nainen hymyili katseemme kohdatessa. – Hyvältä tuntui ohikiitävässä hetkessäkin jaettu hymy, auringon valon ja lämmön aikaansaama.
Tuosta naisesta, sota-ajankin kokeneesta, säteili jonkinlaista lempeäniloista, vakaata rauhaa ja luottamusta: kaikki on hyvin. Kaikesta huolimatta.
Millainen merkitys sillä olisikaan, jos vaikeiden ja järkyttävienkin tapahtumien keskellä voisi säilyttää luottamuksen: sittenkin, kaikesta huolimatta, olemme Korkeimman käsissä.   

Koskettavaa oli lukea, kuinka Turussa on yksinäisiä vanhuksia, jotka eivät ole uskaltaneet poistua kodeistaan  puukotusiskun jälkeen. Mutta hyvältä tuntui lukea myös, kuinka näitä vanhuksia käydään nyt tapaamassa. Heidän ei tarvitse jäädä yksin pelkojensa kanssa, vaan he saavat  keskustella tunnoistaan ja saavat helpotusta tilanteeseensa.
Tässä olisi yksi tapa osoittaa lähimmäisenrakkautta muillakin paikkakunnilla maassamme. Kuinka paljon heitä mahtaakaan olla; yksinäisiä, pelokkaita ja järkyttyneitä; kuuntelevia korvia ja rohkaisevia sanoja kaipaavia. Voisimmeko – sinä ja minä – tuoda lämpöä, valoa ja turvantunnetta sinne, missä on epävarmuutta, huolta, kipua, pelkoa ja yksinäisyyttä?

Lähimmäinen Jeesus sanoi:
”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”   (
Matt. 5: 43-48)

Täydellisiä…??!! Uh! – Sellaisia Jeesus kuitenkin kehottaa meitä olemaan… – tai oikeastaan pyrkimään sitä kohti. Sillä kyllähän hän tietää ja tuntee tasan tarkkaan tunteemme ja ajatuksemme, asenteemme, reaktiomme… kaikki mielemme ja sydämemme blokit.
Mutta juuri siksi hän on kanssamme, lupauksensa mukaan. Hän rakastaa ja haluaa meidänkin oppivan rakastamaan. Sellaisiakin, joilta emme välttämättä koskaan saa vastarakkautta. Sellaisiakin, jotka vastaavat ystävällisyyteen omista kivuistaan käsin. – Ei todellakaan mikään helppo oppiläksy! Mutta onhan se hyvä että on annettu tavoite, jota kohti pyrkiä…

Vaikeita kohtaamisia – Eräs lähihoitajana toimiva ystäväni kertoo, että suurimmaksi osaksi ihmiset, joita hän käy hoitamassa, ovat ystävällisiä ja kiitollisia saamastaan avusta. Joidenkin taholta hän on kuitenkin joutunut kokemaan sekä sanallista että  fyysistä uhkailua ja ilkeyttä. Silti aina mennessään tapaamaan näitä henkilöitä hän päättää kohdata heidät rakkaudella. – Mistä hän saa voimia toimia näin? Hän sanoo, että mennessään tapaamaan asiakkaitaan hän pyytää Jeesusta olemaan kanssaan ja kokee tämän läsnäolon asiakasta hoitaessaan.  

Itsemme vuoksi? – Minulle tuli ajatus, että ehkä Jeesus haluaa meidän oppivan rakastamaan silloinkin, kun se tuntuu vaikealta – ei vain lähimmäistemme vaan myös ja ehkä jopa juuri itsemme takia. Hän tietää, kuinka kaikki negatiiviset (vihan, katkeruuden, anteeksiantamattomuuden, pelon jne) ajatukset ja tunteet myrkyttävät mieltämme, sydäntämme – koko elimistöämme ja hermojärjestelmäämme.
Jumala haluaa vapauttaa meitä kulkemaan kohti taivaallista todellisuutta, joka on vailla tuhoavia tunteita tai ajatuksia. Jotta voisimme olla ja elää s
itä parasta, minkä Hän on meille tarkoittanut.

Ainakin minussa Hän on tehnyt paljon tällaista työtä: nostanut pintaan syvälle sisäänsullottuja tunnepatoutumia; vihaa, katkeruutta, anteeksiantamattomuutta; vapauttanut tunteista jotka kuvittelin jo aikaa sitten käsitelleeni. Ja antanut tilalle sellaisen luottavaisen rauhan, jollaista minulla ei luontaisesti ole ollut. Kiitän joka päivästä. Siitäkin, jolloin taas nousee jotain työstettävää pintaan.  

Turun isku aiheutti koko kansakunnassamme kollektiivisen järkytyksen. Vaikka tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun maassamme surmataan viattomia ihmisiä yleisellä paikalla; nyt kyseessä oli kielteisen turvapaikan saaneen radikalisoituneen julma teko. – Miten säilyttää sisäinen mielenrauha ja turvallisuudentunne ajatellen sitä, että maassamme on paljon kielteisen turvapaikan saaneita, joita ei ole vielä palautettu ja joiden psyykkisestä kestävyydestä ei ole takuita? 

SuojaaEivät vain vanhukset, vaan myös ylipäätään herkät ihmiset ovat helposti haavoittuvaisia. Tuntuu että kysymys siitä, miten suojautua, kun asiat koskettavat liian syvästi, tulee yhä merkityksellisemmäksi.
Itselleni se on ollut iso kysymys nuoresta pitäen. 

Tueksi muille? Uskon, että Jumala haluaa nyt vahvistaa ja kutsua monia sellaisiakin, jotka eivät itse voisi edes kuvitella, että heistä olisi toisten tukijoiksi, olemaan niiden lähimmäistemme rinnalla, jotka ovat huolissaan, peloissaan ja järkyttyneitä. Pitämään kädestä ja sanoa heille: ei ole hätää, kaikki on hyvin, olet turvassa. 

Toissa viikonloppuna erityisherkille suunnatulla kurssilla osallistujat nuorimmasta vanhimpaan olivat kaikki empaattisia, herkästi tuntevia, hyväntahtoisia ihmisiä. Yleinen tuntemus ryhmässä oli lämmin, vahvan luottamuksen ja aidon välittämisen ilmapiiri. Tuli huokaisu: olisipa tällaista tosielämässäkin…
Tuossa ilmapiirissä tuntui erityisen koskettavalta hiljentyä 2 pv aiemmin Turussa surmansa saaneita muistamaan.

Eihän Jeesus pyydä meitä hyväksymään tekoja, joilla vahingoitetaan toisia. Mutta siitä huolimatta hänen rakkaudenvaateensa tuntuu kohtuuttoman vaikealta, erityisesti tilanteissa, joissa niin tehdään. Mitä tehdä, kun oikeudentuntomme joutuu ravistelluksi? Kun kaikenlaisia muita kuin rakkaudentunteita nousee pintaan? Mitä tehdä silloin kun ympärillä ja sisimmässä myrskyää?

Suojat – Eräs amerikkal. useita vuosikymmeniä evankelistana toiminut mies vieraili Suomessa joitakin vuosia sitten. Hän kertoi, kuinka joku rikas maanmiehensä oli kutsunut hänet luokseen päivälliselle. Tämä oli esitellyt hänelle suojaa, jonka oli rakennuttanut mahdollisen katastrofin varalta. Tilan seinät olivat täysin eristävää materiaalia ja siellä oli kaikki elämiseen tarvittavat asiat.
Sitten tuo mies kysyi evankelistalta että kai tälläkin oli jonkinlainen suoja. – Totta kai! – Minkälainen? – Minun suojani on sulista rakennettu, evankelista vastasi.

Siipien suoja – Psalmi 91 (jota myös herkkyystutkija Elaine Aron suosittaa yhdeksi voiman ja suojan lähteeksi) on monelle raamatunlukijalle ehkä juuri se psalmi, johon haluaa palata halutessaan vahvistaa rauhan ja turvallisuuden tunnetta.

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. (Ps. 91:1-4, 11-12)

Vanhassa käännöksessä: Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.

Toinen Suomessa vieraillut evankelista Andres Bisonni menetti vaimonsa ja 3 pienen lapsensa kanssa hurrikaani Harveyn tuhoissa omaisuutensa: talonsa kalusteineen, autonsa sekä palvelutyössä käytetyn toimistonsa.
”But we have decided to keep our eyes on Jesus in the midst of this storm” (mutta me olemme päättäneet pitää katseemme Jeesuksessa tämän myrskyn keskellä), A.B. kirjoittaa ja laittaa lopuksi lainauksen Jesajan kirjasta:

Ja nyt — näin sanoo Herra… : — Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. (Jes.43:1-2)

Praise You in this storm Casting Crowns

”Olin varma että olisit Jumala ojentanut kätesi
ja pyyhkinyt kyyneleemme
olisit tullut pelastamaan päivän
mutta taas kerran sanon amen
vielä sataa ja ukkosen jylistessä
tuskin kuulen Sinun kuiskaavan sateen läpi:
Olen kanssasi
ja kun lasket armosi kohotan käteni ja ylistän
Jumalaa joka antaa ja ottaa
kohotan käteni ylistäen Sinua tässä myrskyssä
siitä että Sinä olet se joka olet
välittämättä siitä missä minä olen
ja joka kyyneltä jonka olen itkenyt
Sinä pitelet kädelläsi
et koskaan ole väistynyt viereltäni
ja vaikka sydämeni on rikkirevitty
ylistän Sinua myrskyssä
muistan kuinka kompastelin tuulessa
kuulit huutoni ja nostit minut taas pystyyn
voimani ollessa miltei lopussa
miten jaksan jatkaa matkaa ellen löydä Sinua
mutta ukkosen jylistessä kuulen
Sinun kuiskaavan sateen läpi: Olen kanssasi
kohotan katseeni vuorille: mistä tulee apuni?
apuni tulee Herralta, taivaan ja maan Luojalta”

Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, 1. Sam. 24: 9-12, 17-21 ja 1. Joh. 3: 11-18

Sydämen rauhaa

28.8.2017         

Kirjoittaessani tämän bloggauksen loppuun ensi pyhän muita tekstejä ihmettelin niitä lukiessani miten ponnekkaasti niissä kuvataan sanojemme merkitystä. – No, kyllähän Jeesus evankeliumitekstissä parantaa miehen, jolla oli puheongelma, ajattelin.
Vasta tullessani evankeliumitekstin kohdalle huomaisin, että olin kirjoittanut 1. vuosikerran ev.tekstistä! Mutta olkoon, enää en lähde muuttelemaan. – 1.9.2014 bloggauksesta (otsikolla Parantaja) löytyy tämän vuoden tekstit.

Jeesuksen mitä ajankohtaisin lause tekee kuitenkin mieli ottaa tähän: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”
Eilisiltana selailin kuluneen viikon Yle-uutisia, koska halusin saada
selville Turun tragedian motiivin. Tiistaiuutisessa olleiden surmaajan tunteneiden kuvausten perusteella selvisi, että kyseessä mitä todennäköisimmin oli terroriteko (eikä henkilön  mielenhäiriöstä johtuva, kuten olin luullut). Se auttoi ymmärtämään sen pelon määrää, joka tuntuu nyt olevan niin paljon suurempi kuin monista oman maamme kansalaisten tekemien surmatöiden aiheuttamat.
(
Tuokin tieto olisi vaikuttanut siihen, mistä olisin blogannut. Mutta koska olin tämän jo kirjoittanut, olkoon näin.)  
Joka tapauksessa – tai ehkä juuri siksi – tuntuu että erityisen vahva merkitys on sillä, millaisia tunteita nyt vaalimme sydämissämme ja millaista ilmapiiriä luomme puheillamme ympäristöömme. – Viljelemmekö pelkoa ja vihaa vai kylvämmekö rauhansiemeniä?

Effata – Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.
    Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”   (Mark. 7: 31-37)

Ilmeisesti voidakseen kulkea vapaasti kylästä kylään ilman että kasvava joukko apua tarvitsevia hidastaisi etenemistä Jeesus kielsi levittämästä tietoa aikaansaamistaan parantumisista. Mutta ihmiset olivat niin innoissaan etteivät malttaneet pitää niitä omina tietoinaan.

Jeesus tiesi aina, mitä hän tulisi tekemään ja miten. Hän varmaan näki että mies, joka ei pystynyt kuulemaan hänen sanojaan, tarvitsi jotain konkreettista (= kosketuksen korviinsa ja kieleensä) pystyäkseen ottamaan vastaan parantumisen.
Tuo kuuro mies joko uskoi Jeesuksen parantavaan voimaan, tai oli vain niin epätoivoinen tilassaan, että oli valmis mihin tahansa, kunhan saisi avun. – Ja hän sai sen Hänen suustaan, joka puhuu elämän sanoja – parantumista, vapautumista ja elämää – ihmisiin ja heidän tilanteisiinsa!
Kuuron on vaikea oppia puhumaan, kun ei ole kuullut toisten puhuvan. Tai sitten jokin rakenteellinen ongelma puhe-elimissä voi vaikeuttaa puhetta. Mikä tuon kuuron miehen kohdalla olikaan tilanne, hän vapautui hetkessä kummastakin vaivastaan: hän sai kuulon ja selkeän puheen. 

Ylösnoussut Vapahtajamme tietää meidänkin aikanamme, mitä Hän haluaa tehdä. Usein Hän käyttää siihen niitä, jotka haluavat olla Hänen käsinään ja jalkoinaan. Blogin 3 vkon takaisessa lauluvideossa pyydettiin: ”Käytä minua, käsiäni ja jalkojani.” Kyllä Hän käyttääkin. Usein ehkä vahvimmin siellä, missä muuta apua ei ole saatavilla. Kuten Afrikan syrjäseuduilla.

Ruandan vuoristokylässä – Eräs tulkkinani toiminut pienehkön srk:n pastori kysyi kerran, lähtisinkö hänen kotikyläänsä rukoilemaan kylän asukkaiden puolesta; siellä olisi paljon rukoustarvetta. Sovimme päivän.
Pysäkillä, jolla jäimme bussin kyydistä oli pieni kioski (= kylän kauppa, jossa myytiin välttämättömimpiä elintarvikkeita) sekä mopotaksiasema. Pastori totesi, että koska nousu vuoristorinnettä kylään oli sen verran pitkä, on paras ottaa mopotaksit. 
Keskellä matkaa yllätti kaatosade. Juuri sillä kohtaa oli kylän asukkaiden levähdys- ja sateensuojaksi kyhätty
katos. Odottaessamme sateen taukoamista pastori jutteli mopotaksikuskien kanssa ja minä menin pitkulaisen katoksen toiseen päähän hiljentymään. Kysyin Jeesukselta, olisiko jotain, mitä olisi hyvä ottaa huomioon kylässä. Vastauksena sain, että siellä tulee tapahtumaan ihmeparantuminen. Ei mitään sen tarkempaa asiasta.

Kylässä menimme talosta toiseen kysymään, haluaisivatko ihmiset, että heidän puolestaan rukoiltaisiin. Kaikki halusivat.    
Lopulta tulimme pieneen, vaatimattomaan taloon, jossa perheen aikuiset taluttivat verhon erottamasta makuu
sopesta isoäidin, tukien häntä kummastakin kainalosta. Isoäiti oli toispuoleisesti halvaantunut, vasen käsivarsi ja jalka olivat täysin toimintakyvyttömät ja ja tunnottomat. Silloin muistin, mitä Jeesus oli sanonut sadekatoksessa ollessamme. Kerroin pastoritulkkini välityksellä naiselle, että Jeesus sanoi, että tänä päivänä joku tulee kokemaan ihmeparantumisen, enkä minä tiedä, kuka. Haluaisiko hän olla tuo henkilö? Nainen mutisi maahan katsoen jotain ruandaksi. Minun korvissani vastaus kuulosti lähinnä epäluuloiselta, mutta pastori tulkkasi sen myöntymisen merkiksi.   
Kerroin erään evankeliumikohdan, jossa Jeesus paransi sairaan. Kysyin sitten, uskoiko nainen, että Jeesus tekee ihmeitä vielä tänäänkin. Ja että Jeesus voisi parantaa hänetkin. Nainen mutisi taas jotakin, joka taas tulkattiin kyllä -vastaukseksi. Itse en huomannut naisessa syttyvän pienintäkään toivon kipinää, innostusta tai edes odottavaista mieltä. Näin vain syvän uupumuksen, masennuksen ja sisäänpäin kääntyneen olemuksen. Mutta ajattelin, että Jeesuksestahan tässä on kyse eikä siitä mitä meikäläinen havaitsee! Hän näkee enemmän – sydämen sisimpään!

Näin jälkeenpäin ajatellen minusta tuntuu kummalliselta, etten ollut tippaakaan huolissani siitä, mitä toiset ajattelisivat, jollei mitään tapahtuisikaan. Pyysin vain pastoria kehottamaan kaikkia tupaan sulloutuneita ja oviaukon ulkopuolella tilannetta seuraavia kyläläisiä rukoilemaan kanssamme, että Jeesus koskettaisi naista parantavalla voimallaan. 
Jonkin aikaa rukoiltuamme nainen sanoi, että tuntee jotakin käsissään ja jaloissaan. Kysyin mitä hän tuntee. Lämpöä… kuin elämää virtaisi hänessä, nainen vastasi, ja äänessään oli jo toivoa. Tunto palasi hänen halvaantuneisiin jäseniinsä. Hän alkoi liikutella kättään, ensin sormia, sitten käsivartta. Hän liikutteli halvaantuneen jalkansa varpaita ja ojensi sen sitten. Silloin hänen olemuksensa muuttui, hänen kasvonsa kirkastuivat.  

Kaikki tuntui siinä tilanteessa niin luonnolliselta, etten huomannut edes ihmetellä. Tunsin vain sisälläni syvää rauhaa. Mielessäni taisi käydä muistikuva siitä, kuinka kerran Keniassa rukoiltuamme kahden ystävättäreni, poikani ja tulkin kanssa alaraajoistaan halvaantuneen miehen puolesta tämäkin oli tuntenut ensin lämpöä ja sitten tunto oli palannut jalkoihin. Ja kuinka kehottaessani poikaani laskemaan kätensä istuvan miehen reidelle tämäkin oli tuntenut Pyhän Hengen liikehdinnän miehen raajoissa. Ja kuinka mies nousi poikani ja tulkin tukiessa seisomaan. (Kerroin tuosta jossain aiemmassa bloggauksessa.)

Pyhän Hengen läsnäolo – Joka tapauksessa kehotin (kuin se olisi ollut ihan luonnollinen asia) tätä isoäitiä nousemaan tuolilta ja kävelemään. Nainen nousi ja käveli huoneen päästä päähän useamman kerran.
Analysoiva mieleni yrittää näin jälkikäteen keksiä selitystä sille, miksi kaikki tuntui minusta jotenkin niin luonnolliselta ja itsestäänselvältä. Ajattelen – ja uskon – että se johtui Pyhän Hengen vahvasta läsnäolosta.
Kiitimme kaikki, nainen, hänen perheensä, kyläläiset, pastori ja minä, yhdessä Jeesusta, ihmeellistä Parantajaamme. Kyläläiset alkoivat laulaa iloista ylistyslaulua.

Kristus, anna parantavan voimasi virrata maailmaamme. Kosketa meitä elävöittävällä Hengelläsi missä sitten olemmekin huolinemme, suruinemme, pelkoinemme, sairauksinemme, ongelminemme ja erilaisine elämäntilanteinemme.
Parantajamme, hoidathan niitä sydänten haavoja ja suruja, jotka ovat nousseet pintaan.
Mutta kaikkein eniten ehkä juuri nyt tarvitsemme Rauhaasi. Näet miten terrorismi yrittää levittää pelkoa ja epävarmuutta joka puolella, nyt myös täällä rakkaassa kotimaassamme.
Antaisitko sydämiimme Sinun Rauhasi. Kaikki olosuhteet, uutiset, kaiken maailmassa tapahtuvan ylittävän Rauhaasi.

Jostain syystä ja jotenkin – en tiedä miten ja miksi – olet parin viime kuukauden ajan antanut minun kokea Rauhaasi pitempiaikaisesti kuin ehkä koskaan aiemmin, 24/7. En tiedä, onko nettipaastolla & mökkeilyllä ollut siihen osuutta. Joka tapauksessa kiitän Sinua siitä, nytkin. Ja pyydän: anna Rauhasi myös kaikkien sitä kaipaavien kaikenikäisten sisarten ja veljien sydämiin. Niidenkin, jotka eivät huomaa sitä kaivata.  🙂 

Sinä lupasit:Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön sydämenne olko murheellinen älköönkä pelätkö.” (vanhan käännöksen mukaan) 
Uuden käännöksen mukaan:

”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”

Tätä me nyt tarvitsemme. Kiitos että olet kanssamme, Lohduttajamme ja Parantajamme. Sinä nostat, kannat senkin yli, mikä meistä tuntuu liian raskaalta ja vaikealta. Kiitos siitä!

You raise me up – Selah

”Kun olen alamaissa, kun sieluni on uupunut
kun vaikeuksia tulee ja kannan sydämessäni taakkaa
silloin hiljennyn, odotan tässä, hiljaisuudessa
kunnes Sinä tulet ja istut hetken kanssani
Sinä nostat minut ylös, niin että voin seistä vuorella
nostat minut kulkemaan yli myrskyävän meren
olen vahva kun olen Sinun harteillasi
nostat minut olemaan enemmän kuin itse voin olla”

Miten toimin?

21.8.2017                     

Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
”Edellinen”, he vastasivat.
Jeesus sanoi:
”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”   (Matt. 21: 28-32)

Lupaaja vai tekijä? – Toisen ensireaktio oli: ei huvita. Tuli kuitenkin katumapäälle ja meni. Toinen lupasi mennä, muttei pitänyt lupaustaan.
Mietin, kumpaa olen tehnyt enemmän: kieltäytynyt, katunut ja lopulta kuitenkin tehnyt, vaiko luvannut ja sitten joko unohtanut tai vain jättänyt tekemättä. – Huokaus: kumpaakin, en vain tiedä kumpaa enemmän!
Ne kerrat vain muistaa paremmin, jolloin on ensin laittanut hanttiin ja sitten (enemmän tai vähemmän vastentahtoisesti) kuitenkin toiminut niin kuin on kokenut Taivaan Isän toivovan.
Lupauksiani olen löytänyt päiväkirjojani selatessa: voi ei, tämänkin lupauksen olin unohtanut!

Eilen herkkyyttä käsitelevällä vkonl.kurssilla käsiteltiin mm. itsensä syyllistämistä, johon erityisesti erityisherkät voivat olla taipuvaisia – silloinkin, kun siihen ei olisi aihetta. Jos siis olet erityisen herkkä ja altis itsesyytöksiin, kannattaa olla tarkkana ettet juutu vanhoihin mokiin.
Itse aloin tuota tekstiä lukiessani pyöritellä mielessäni menneitä kunnes huomasin: hei, nyt eletään tätä päivää! Mitä minun tulisi ymmärtää juuri nyt siitä, mitä kuulen, miten vastaan, miten toimin?

Johtuen uutispaastostani (= ei uutisten lukemista eikä kuuntelua) en tiennyt, mitä Turussa oli tapahtunut. Ymmärsin kuitenkin eräiden kurssilaisten kommenteista, että jotain järkyttävää, ja ihmisiä oli kuollut. En kuitenkaan halunnut tietää asiasta sen enempää ennen kuin kurssi olisi päättynyt, ja toivettani kunnioitettiin. Eilen klo 10 hiljennyimme iskussa menehtyneiden muistoksi.
Kotiin ajaessani mielessäni pyöri vuoden takainen Nizzan yliajo. Mietin, oliko Turussa nyt tapahtunut vastaavaa. (Barcelonan torstaisesta yliajosta tulin tietoiseksi vasta kotiin palattuani lukiessani nettiuutisista Turun tragediasta.)

Annammeko niiden ajatusten ja tunteiden joita Turun surmatyöt nostivat pintaan, ottaa meistä niin vahvan otteen, että ne alkavat hallita meitä?
Pystyisimmekö löytämään tämän  järkyttävässä tapahtumasarjassa jotain, mikä antaa toivoa?  Jotain mikä antaa uskoa hyvään?
Itselleni tällaista toi uutisissa se, kuinka monet riensivät auttamaan ja koettivat pelastaa uhreja. He eivät jääneet seuraamaan vierestä, vaan toimivat, jopa henkensä uhalla. Useat heistä olivat maahanmuuttotaustaisia.

Erityisesti minua kosketti erään (itsekin uhria auttaessaan monta puukoniskua saaneen) miehen haastattelu. Mies totesi haastattelijalle,  ettei hän ole mikään sankari, vaan lähimmäinen, joka ei vain katsonut vierestä vaan teki parhaansa. Vaikkei hän onnistunut pelastamaan naisen henkeä, hän teki sen minkä pystyi. Ajattelematta sen enempää hän toimi sen mukaan, mitä tilanne hänestä vaati. Tätä hän toivoisi muiltakin: ettei käännettäisi katsetta pois vaan autettaisiin silloin kun apua tarvitaan. 

(https://svenska.yle.fi/artikel/2017/08/20/jag-ar-ingen-hjalte-jag-ar-en-medmanniska-som-inte-vander-bort-huvudet)

Jeesus ei odota meiltä vahvuutta ja rohkeutta, vaan jotain muuta. (Onneksi, ajattelen. Sillä kyllä minun täytyy sanoa, että tuon auttajan haastattelupätkän katsottuani mietin, mitä itse olisin pystynyt tekemään perjantaina Turun torilla. Luultavasti korkeintaan kauhusta lamaantuneena huutamaan apua!)
Mitä Jeesus sitten toivoo? – Että valitsisimme hänen tiensä. Että hän voisi hoitaa meitä kun olemme surullisia tai peloissamme.
Vihaa Hän kehottaa meitä välttämään: sillä vahingoitamme vain itseämme ja ympärillämme olevia.

Rakkaus karkottaa pelon ja vihan – Johannes kirjoittaa kirjeessään, että täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Ja että jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. (1.Joh.4: 18, 20).
Lähimmäisemme, kaukaakin tulleet, ovat veljiämme ja sisariamme.
Mutta juuri silloin – kun tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta tai mahdottomalta pysyä rakkaudessa, saa olla heikko ja sanoa: auta Sinä, Rakkauden Kuningas. täytä Rakkaudellasi, joka karkottaa pelon ja vihan.

Rukousta – Järkyttävän väkivaltaisen tapahtumasarjan näkeminen voi jäädä pyörimään silminnäkijän mielessä ties kuinka pitkäksi ajaksi ikään kuin eräänlaisena painajaismaisena kauhufilminä. Rukoillaan Turussa, Barcelonassa ja ympäri maailmaa tapahtuneiden terrorin uhrien omaisten puolesta. Ja niiden puolesta, jotka ovat olleet silmänäkijöinä ja niiden puolesta, jotka jollain muulla tavalla nämä tapahtumat ovat traumatisoineet.

Kristus, vaikuta meissä. Anna Rakkautesi johdattaa ajatuksiamme, tunteitamme ja tekojamme. Lähetä Pyhä Henkesi lohduttamaan kaikkia surevia.
Rakas Jumala, kiitos että olet kanssamme silloinkin, kun meillä on kaikkein vaikeinta.
Kiitos että olet Lohduttajamme hädän hetkellä.

God of all my days – Casting Crowns

”Tulin luoksesi sydän palasina
ja löysin Jumalan, jonka käsissä on parantuminen
käännyin Sinun puoleesi, laitoin kaiken taakseni
ja löysin Jumalan joka tekee kaiken uudeksi
katsoin Sinuun, hukkuen kysymyksiini
ja löysin Jumalan, jolla on kaikki viisaus
ja luotin sinuun ja astuin valtamereen
Sinä tartuit aaltojen keskeltä käteeni
sillä olet kaikkien päivieni Jumala
Sinä valmistat joka askeleeni
ja ylistän Sinua
minulla on erilaisia vaiheita, Sinä pysyt samana
juoksin luotasi, vaelsin varjoissa
ja löysin Jumalan joka sinnikkäästi tavoittelee
piilouduin Sinulta, epäonnistumiseni jahtaamana
ja löysin Jumalan jonka armo peittää minut
ollessani heikoimmillani putosin Sinuun
ja löysin Jumalan joka nostaa pääni”

Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, Job 42: 1-6 ja 1. Sam. 17: 37-45, 48-50 t. Room. 7: 14-25.

Luottamus

12.8.2017      

Miten ihanista, lempeistä kesäsäistä olemmekaan saaneet nauttia! Ilma kuin pehmoinen silkki iholla. – Lauantaina Hgin Mustasaaren päivänohjelmaan tuli kuitenkin yllättäen muutos, kun työntekijät tulivat ilmoittamaan, että saari evakuoidaan lähestyvän poikkeuksellisen voimakkaan myrskyn ja trombien vuoksi ja että viimeinen lauttakuljetus mantereelle lähtee runsaan tunnin normaalia aikaisemmin. Saaren vierailijoita kehotettiin kuitenkin lähtemään jo aikaisemmilla vuoroilla siltä varalta, että myrsky tulisi kohdalle aikaisemmin. Kerrottiin myös turvallisuustoimintatavat, mikäli myrsky iskisi saaressa ollessamme.
Mietin millä tavoin trombit mahtaisivat heitellä pyörääni rantaraitilla, varsinkin kahdella ponttonisillalla (tosi painavat perusteet pitäisi olla, jotta luopuisin rakkaasta merenrantareitistäni). – Oli kuitenkin niin ihana päivä ja jotenkin vaan vahva luottamus turvalliseen kotimatkaan, etten raaskinut lähteä saaresta aiemmin (vaikka saaren henkilökunta meille sitä useamman kerran suositteli).
Ennen viimeistä lauttavuoroa vielä nopea pulahdus mereen. Munkan uimarannan kohdalla aurinko paistoi vielä niin suloisesti että arvelin että tässä ehtii uida vähän pitempäänkin ennen myrskyn saapumista. – Oi miten ihanasti virkisti!
Loppumatkalla huomasin pyöräileväni kohti uhkaavannäköisiä pilviä ja jyrähtelyjä. – Olisi kyllä tosi kiva jos voisit rakas Luoja pidätellä sadetta kunnes olen kotona…
Kotipihalla järjestin kalusteet myrsky-ystävällisempään tilaan ja menin sisään. Samalla hetkellä alkoi pisaroida, taivas mustui hetkessä, tuulenpuuskat taivuttivat puita kaarelle ja heittivät rankkasadetta vaakasuorana. Kymmenet salamat iskivät valtavin rysähdyksin joka puolella.
Vasta tuolloin tajusin, millaiseksi kotimatkani olisi muuttunut, jos myrsky olisi tullut kohdalle pyöräillessäni! Reitilläni ei ollut mitään, minkä suojaan hakeutua, ainoastaan puita (eikä sellaisten alle menemistä suositella ukkossäällä). Kyllä olisin pelännyt tuossa salamasuihkussa! Sitä katsellessa – turvallisesti ikkunan takaa – kiitollisuus täytti mielen.

Tunnemyrskyä Nasaretissa  –  Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.   (Luuk. 4: 23-30)

Jeesus sai kotikaupunkinsa asukkaat hikeentymään. Ensin he ihmettelivät ja ihailivat hänen opetustaan synagogassa, mutta sitten alkoi supina ja nurina: hei, eikö tämä ole meidän kylän poikia! Mikä hän oikein luulee olevansa!
Jeesus alkoi mainita esimerkkejä niistä kerroista, jolloin Jumala ei ollut toiminut heidän maassaan vaan muitten kansojen keskuudessa. Siitähän  väki hiiltyi aggressiiviseksi; syntyi lynkkausmeininki.
Minuun tekee vaikutuksen tuo, kuinka Jeesus vain kulki tyynesti raivoavan väkijoukon läpi, karisti Nasaretin tomut sandaaleistaan ja jatkoi matkaansa.  

Ruandassa, Nyagatare – nimisessä kaupungissa vuosia sitten, tulkkinani toimi parina päivänä eräs räätäli. Hän halusi viedä minut tapaamaan erästä tuntemaansa naista. Räätäli kertoi, että nainen ei ollut pystynyt kohottamaan käsivarttaan moneen vuoteen.
Tultuamme naisen asunnolle nainen näytti, kuinka hän ei pystynyt liikuttamaan oikeaa käsivarttaan kuin hieman. Pienikin liike aiheutti viiltävää kipua.
Kerroin hänelle evankeliumista kertomuksen, jossa Jeesus parantaa erään naisen. Sitten kysyin, haluaisiko hän että pyytäisimme, että Jeesus parantaisi hänen kätensä. Kyllä, tätä nainen toivoi.
Rukoilimme tulkkini kanssa naisen käden puolesta. Rukoiltuamme nainen nosti käsivartensa vaivatta ilman minkäänlaista kipua monet kerrat korkealle ilmaan. Voi sitä riemua! Aluksi hieman varaukselliselta vaikuttaneen naisen säteilevällä ilolla ei ollut rajoja! Kiitimme Jeesusta parantumisesta.
En tiedä, oliko tuo nainen aiemmin toiminut ompelijana räätälin verstaalla, en kysynyt. Joka tapauksessa käsityöläisenä räätäli tiesi arvostaa käsien toimivuutta. – Kun joitakin päiviä myöhemmin olin lähdössä kaupungista ja odotin pääkaupunkiin kulkevaa bussia, räätäli tuli juoksujalkaa bussipysäkille (mistä mahtoikaan tietää että olisin siinä): Hän kertoi että tuo nainen oli lähettänyt hänet kertomaan minulle, että käsi on edelleen terve. Sanoin että olipa ihana kuulla. Mutta – varmistaakseni ettei jäisi mitään epäselvyyksiä siitä, mistä parantuminen oli tullut – pyysin räätäliä välittämään naiselle terveisinäni että kiitetään yhdessä Parantajaamme Jeesusta: Hän on ihmeellinen.

Olen useammankin kerran ihmetellyt sitä vahvaa uskoa ja luottamusta, joka afrikkalaisilla on muzungujen (muualta tulleiden valkoihoisten) rukouksiin. Mutta toisaalta kyllähän meillä täällä Suomessakin usein uskotaan muista maista tulevien Jumalan palvelijoiden rukouksiin, opetuksiin ja julistuksiin vahvemmin kuin oman maan vastaaviin…

Rakas Taivaallinen Isämme, kiitos että Sinä olet kanssamme, kaikkialla, kaikissa tilanteissa. Auta meitä luottaen katsomaan Sinuun. Rohkaise meitä vastaanottamaan siunauksiasi. Tänäänkin, tässä ja nyt.

André Crouch kertoo videon alussa tarinansa. Kun hän oli 11v., hänen isäänsä pyydettiin pienen maalaiskirkon pastoriksi. Koska srk:lla ei ollut muusikkoa, Andrén isä kutsui poikansa srk:n eteen ja kysyi tältä: ”Jos Jumala antaisi sinulle muusikon lahjan, käyttäisitkö sitä Hänen kunniakseen?” Poika katsoi isäänsä ja sanoi: ”Joo isi”. Isä rukoili Andrén puolesta ja 2 vkoa myöhemmin laittoi pojan pianon ääreen soittamaan. – Siitä alkoi 7 Grammy -palkintoa voittaneen gospel -muusikon ura.

Through it all – André Crouch

”Minulla on ollut monia kyyneliä ja suruja
ollut kysymyksiä huomisesta
on ollut aikoja, jolloin en erottanut oikeaa väärästä
mutta joka tilanteessa Jumala lohdutti minua siunaten:
koettelemusten kautta vahvistuisin
olen ollut monissa paikoissa, nähnyt monia kasvoja
mutta oli aikoja, jolloin tunsin itseni niin yksinäiseksi
mutta noina kallisarvoisina yksinäisinä hetkinäni
Jeesus kertoi minulle että olen Hänen omansa
kaiken kautta opin luottamaan Jeesukseen
opin luottamaan Jumalaan ja Hänen Sanaansa
olen ollut vuorilla, ollut laaksoissa
kiitän Häntä vuorista, laaksoista ja myrskyistä
joiden kautta Hän on minua kuljettanut
sillä jollei minulla koskaan olisi ollut ongelmia
en tietäisi mitä Jumala voi tehdä
mitä usko ja Hänen Sanansa voivat tehdä
Voit kiittää Häntä vuorista, laaksoista ja myrskyistä
joiden kautta Hän on kuljettanut sinua
sillä jollei sinulla olisi ollut ongelmia
et tietäisi mitä Jumala, usko ja Hänen Sanansa voivat tehdä”

Muut tekstit:  Ps. 81: 9-17, Jer. 6: 16-19 ja Room. 11: 17-24.