Maan suola

21.10.2021. Poikani suunnisti perheensä kanssa koulujen syyslomalla Repoveden luonnonsuojelualueelle.  Mitkä maisemat, mikä vaellusreittien runsaus!
Mikä määrä Suomi-neidollamme onkaan luonnonsuojelualueita! Ja 40 erilaista ja -kokoista ainutlaatuista kansallispuistoa, sen helmasta (Saaristomeren ja Tammisaaren saariston kansallispuistot) aina sen olkapäälle laskeutuvaan hiuskiehkuraan saakka (Lemmenjoen kansallispuisto).
Mikä valtava aarreaitta maamme onkaan, täynnä luonnon moninaisuutta, upeaa ja lumoavaa, puhdasta ja koskematonta, tiheää ja avaraa…
Eikä aina tarvitse lähteä edes kovin kauaksi asuinpaikaltaan voidakseen nauttia siitä.
Miten kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut syntyä tällaiseen ihmeen kauniiseen maahan!

Ja vaikkei itse pääsisi vaeltamaan metsäpolkuja tai vesien äärille tai kiipeämään korkeille kallioille, joista avautuu huimat näkymät, niin jo kuvien katselu on minusta ihanaa ja voimia antavaa. (Alla olevat kuvat ovat ihan vaan kotikulmilta ja -paikkakunnaltani.) 
Parhaillaan nautin luonnosta enimmäkseen kuvia katselemalla. Viikko sitten tuli nim. testattua ystävän kanssa uusia ulkoliikuntalaitteita. Tulokseksi sain kipeät jalat, jotka ovat arastelleet astumista jo viikon. – Tästä lähin aion keskittyä pyörän lisäksi ainoastaan käsiä vahvistaviin ulkokuntoiluvempaimiin, sellaisiin, joiden vastusta pystyy säätelemään. 🙂  

Jeesus sanoo:
    ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
    Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:13–16)

Voiko kohtaamisista jäädä jokin tietty maku? Jeesuksen sanojen mukaan me voimme olla makuna toisille.
Millaisia makuja minulle on jäänyt kohtaamisista ystävän, läheisen tai jonkin itselleni siihen asti vieraan kanssa? Millaisen maun olen itse jättänyt heille?

Aistimamme maut jaetaan yleensä viiteen eri perusmakuun: makea, karvas, suolainen ja hapan, Ja lisäksi vielä vaikeasti määriteltävä maku: umami.
Umami on japania ja tarkoittaa miellyttävää makua, joka saa ruoan maistumaan hyvältä. 

Kaikki varmaankin toivomme, että kohtaamisistamme toisten kanssa jäisi hyvä olo.
Ikävää on, jos ja kun niistä jää jommallekummalle – tai kummallekin – kurja jälkimaku: karvas tai hapan, kitkerä tai katkera.
Minkälaisia kohtaamisia minulla/sinulla on ollut viime aikoina?
Olenko/oletko voinut jollain tavoin vaikuttaa siihen, että kohtaamisista jäisi hyvä maku, niin toiselle kuin mielellään myös itselle?

Maan suola – Jeesus sanoo evankeliumissa, että meidän tulee olla maan suola.
Suola (sopivassa määrässä) tuo hyvällä tavalla ruuan parhaat maut esille, korostaa niitä. 

Millaisia olemme, jos kohtaamisistamme ei jää mitään makua (ei siis vain hyvän sanoman levittäjinä, vaan ylipäätään elämässä)? Ei suolaista, makeaa eikä mitään muutakaan?

Mieleen tulee, että kohtaamisessa, josta ei jää minkäänlaista jälkimakua, on ehkä vallinnut täysi välinpitämättömyys toista kohtaan. Toisen tilanne tai puhe ovat saattaneet tuntua yhdentekeviltä, eikä ole itsekään osannut, viitsinyt tai jaksanut koettaa tuoda kohtaamiseen jotakin sellaista, vaikka kuinka pientä, jolla olisi merkitystä.
Uskon kyllä, että jokaisella kohtaamisella on jokin merkitys, mutta ikävältä tuntuu ajatella, ettei  jostain kohtaamisesta jäisi kerrassaan minkäänlaista makua.      

Jeesus toivoo, ettemme suhtautuisi välinpitämättömästi lähimmäisiimme. Hän kehottaa meitä olemaan aivan toisenlaisia: välittäviä ja rakastavia: 
“Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.” (Joh.15:12)

Rakkauteen kuuluu että on aidosti kiinnostunut ja välittää toisen hyvinvoinnista ja että osoittaa sen jollain tavoin.
Mutta mitä jos ei aina jaksa olla rakastava toisia kohtaan? Minusta on ihanaa että Hän, joka sitä toivoo, haluaa auttaa meitä siinä. Sillä Hän on itse Rakkaus.
On ihanaa ja helpottavaa tietää, että aina voimme kääntyä Kristuksen puoleen ja pyytää Häneltä apua, voimia ja jaksamista.

Tavatessani rakkaitani tiedän yleensä mitä odottaa. Kokemuksesta tiedän, että tapaamisistamme jää aina hyvä maku. Ehkä sellainen umami. Silloinkin kun on jokin haastavampi tilanne. Ehkä se johtuu siitä, että tunnemme toisemme niin hyvin, ja sitä kautta ymmärrämme, millä tavoin olla läsnä toiselle, tukea ja rohkaista toista.  

Mutta miten on kun tapaamme sellaisia, joita emme niin hyvin tunne?
Miten täytämme yhdessäolon tilan tavatessamme jonkun, jolla on vaikkapa suru tai kriisi elämässään? Osaammeko olla läsnä juuri hänen tarvitsemallaan tavalla? Osaammeko kuunnella herkällä korvalla ja aidolla myötätunnolla?
Maltammeko antaa tarpeeksi tilaa toiselle, sille mitä hän juuri siinä hetkessä tuntee? Vai pyrimmekö täyttämään tilan omilla sanoillamme, kommenteillamme tai tietämyksillämme (siitä käsityksestä käsin, mitä arvelemme hänen juuri sillä hetkellä tarvitsevan)?

Viime keväänä läheinen ystäväni menehtyi vaikean sairauden uuvuttamana. Teimme päivittäin pieniä kävelyjä ulkona, hänen voimiensa ja jaksamisensa mukaan. Puhuimme paljon siitä, mistä kaikesta olemme kiitollisia, puhuimme keveistä ja syvällisemmistä aiheista. Rukoilimme usein. Toivoimme ihmettä. Parantumisen ihmettä.
Koetin kuulostella, mistä ja millä tavoin hän kulloinkin halusi puhua. Ja milloin hänestä tuntui hyvältä että vain kävelimme hiljaa, raikkaasta ilmasta ja luonnossa liikkumisesta nauttien.
Joskus ystäväni halusi minun kertovan jostain mukavasta kokemastani tapahtumasta. Se ilahdutti häntä silminnähden ja hän sai siitä voimaa.

Muistan sen kerran, jolloin hän selvästi olisi toivonut minun kertovan jotain mukavaa, mutta en vain jaksanut. Suru ystävän puolesta oli vienyt voimat. Kuinka harmittelinkaan sitä jälkeenpäin, mutta yritin parhaani, jotten syyllistäisi siitä itseäni.  Mitä hyötyä siitä olisi ollut, kummallekaan?

Muistan myös päivän, jolloin selvisi että sairaus oli levinnyt. Kerroin sen samana iltana koolla olleille ystävilleni. Olin hyvin surullinen sairaan ystäväni puolesta, ja siksi varmaan erään ystävän kommentti siitä, miten hän suhtautuu kuolemaan, tuntui tosi pahalta. (Sairaan ystäväni lääkitys oli vielä kesken, hän teki joka päivä kävelyitä ulkona ja hänellä oli vahva elämänhalu.)
Sitäkin kiitollisempi olin muiden ystävien hiljaisesta, empaattisesta läsnäolosta kertoessani kuinka sairaus oli edennyt. – Sairastavan ystäväni tilanne muuttui siinä hetkessä ikään kuin yhdessä eletyksi, koetuksi ja kannetuksi.  

 

Rukousvastauksia – Tuntui että jollain tavoin rukouksiimme aina tuli vastaus. Ystäväni kipu hellitti, uusi lääke tehosi jonkin aikaa, vahingollisten solujen kasvu pysähtyi jne. Toivon pitäminen yllä tuntui tärkeältä meistä kummastakin.
Kiitoksen aihe oli siinäkin, että ystäväni 2 vuoden sairastamisen jälkeen joutui olemaan vuoteenomana vain 3 viimeistä elinviikkoaan.

Parasta ja lohdullisinta kuitenkin oli niin ystäväni kuin minunkin mielestäni se, että ystäväni oli löytänyt läheisen suhteen Taivaan Isään. Se tapahtui jo ennen kuin sairaudesta oli tietoa. 
Tuntui kuin Taivaan Isä olisi johdattanut asioita siihen malliin, sillä sitä ennen ystäväni ei ollut juurikaan ajatellut Jumalan olemassaoloa.

Ystäväni sai siitä yhteydestä, jota hän koki Taivaallisen isänsä kanssa, paljon apua, lohtua, toivoa ja rohkeutta kohdata tuleva.
Hän sai kokea ihmeellistä rauhaa ja rakastavaa läsnäoloa hiljentyessään rukouksessa. Hän vakuuttui siitä, kuinka Taivaan Isä rakasti häntä valtavasti, näki hänen tilanteensa, kuuli hänen rukoushuokauksensa ja oli hänen kanssaan. – Oli kuin Jumala olisi valmistanut ystävääni tulevalle matkalle, Hänen luokseen, joka on Valo ja Rakkaus. 

Maailman Valo Kristus, joka on maailmamme Valo, kehottaa meitäkin olemaan valona toisillemme. Mikä pyyntö. Mikä vastuu. Miten pystymme, miten jaksamme?
Jeesus ei kyseenalaista sitä, pystymmekö vai jaksammeko. Hän vain kehottaa.
Kristus kyllä tietää riittämättömät kykymme ja voimamme. Mutta Hän, joka on maailman Valo, tahtoo sytyttää valon sisimpäämme ja ylläpitää sitä valoa, jotta voisimme toimia lamppuina toisillemme, toivon sanojen ja hyvien tekojen välittäjinä.   

Valo loistaa kaikille – “Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.”
Se valo, joka meissä on, ei tule itsestämme, vaan Valon antajasta. Kun Hän, joka on Valo, on meissä, vaikuttaa meissä ja kauttamme, voimme tuoda valoa toistemme elämään. Ja auttaa toisiamme uskomaan, että jotain parempaa on odotettavissa, oli tilanne millainen tahansa. 

Kristus, kiitos että olet Valomme! Kiitos että olet vahvempi kuin tämän maailman pimeys. Ylistys ja kiitos Sinulle siitä, kolmiyhteinen Jumalamme, Isä, Poika, Pyhä Henki, nyt, ja kaikkina aikoina! 

Minä sidon itseni tänään lujasti 
tähtikirkkaan taivaan jokaiseen hyveeseen:
auringon elämää antaviin säteisiin,
kuun valoon myöhäisenä yön hetkenä,
salaman valoon joka välkähtelee vapaasti,
tuulen raivoisaan myrskyyn ja huutoon,
lujaan maahan, suolaiseen mereen,
joka on ikuisen kallion huipun ympärillä.

(P. Patrikin Rintakilvestä)

Muut tekstit: Ps. 46:2–8,  Jer. 17:5–8  ja Room. 10:12–18.

Lähettiläinä

14.10.2021. Päivien ja iltojen lyhetessä ja pimetessä ajattelen yhä enemmän: miten käyttäisin tämän päivän niin että siitä jäisi hyvä mieli niin itselle kuin mahdollisesti jollekin toisellekin. Nukkumaan mennessä mietin, miten päivä meni. – No, nopeasti ainakin, totean joka ilta!
Päivien merkityksellisyys tuntuu korostuvan niiden lyhetessä. Saattaa olla iän mukanaan tuoma ilmiö. Joka tapauksessa: joka päivä haluan löytää ilon ja kiitollisuuden aiheita.

Tänään aurinko väreili aamu-usvassa ja kimmelsi heinän ja oksien kastepisaroissa ja nousi sitten kirkkaansiniselle taivaalle, – Ah, kuin tuulahdus kesästä; muistutus siitä, että kyllä valo on, vaikkemme sitä aina näkisikään! 🙂          

Jeesus puhui opetuslapsilleen:
    ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.
    Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.”  (Joh. 13:16–20)

Suurempi Lähettäjä – jeesus kutsui usein Isäänsä lähettäjäkseen. Samalla hän myös osoitti   oman suhtautumisensa ja asenteensa Lähettäjäänsä; “Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.” (Joh. 7(16).

Jeesuksen nöyryys ja kuuliaisuus on puhutellut minua viime aikoina. Hän ei koettanut eikä halunnut ottaa kunniaa itselleen siitä, mitä hän puhui ja teki. Hän antoi aina ymmärtää, että kaikki viisaus ja voima tuli hänen Isältään.
“Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän.” (Joh.5:17)

Poika toteutti Isän tahdon. Mitä jos hän jossain kohtaa olisi pistänyt hanttiin? Nyt en jaksa, nyt ei vaan huvita, tahtoisin tehdä tuon asian toisella tavalla, eikö tuota voisi jättää väliin…?
Olisi taitaneet mennä Isän suunnitelmat uusiksi, jolleivat peräti pilalle. Mutta Isä tiesi tietenkin, että Poika toteuttaisi Hänen tahtonsa viimeistä piirtoa myöten. 

Entä mikä on ollut omassa elämässäni asenteeni Isän tahtoon? Olenko kuunnellut sitä? Hänhän on antanut meille vapaan tahdon. Voimme kapinoida, kiukutella, kieltäytyä ja käyttäytyä muutenkin kuin uhma- tai murrosikäiset lapset paitsi omia vanhempiamme kohtaan, myös taivaallista Vanhempaamme kohtaan.  

Montakohan kertaa olen mahtanut ajatella tai suhtautua jotenkin tuohon tapaan? En tiedä.  Varmaan monta kertaa. En kuitenkaan muista ilmaisseeni ääneen vastahankaisia ajatuksiani taivaalliselle Isälleni. Mutta sillähän ei ole väliä, Hän kun näkee ja tuntee meidät ja ajatuksemme perinpohjin. 

Tavallaan Jeesuksella oli helppoa: hän ‘vain’ puhui ja teki sen, mitä Isä oli hänelle tehtäväksi antanut. “En minä ole puhunut omissa nimissäni. Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa,” (joh.12:49)
Miten olisi, jos me kuulisimme yhtä kirkkaasti Isän meille suunnittelemat ja antamat tehtävät?
Ja jos olisimme yhtä kuuliaisia taivaalliselle Vanhemmallemme kuin Poika Isälleen?
Kyllä näyttäisi tämä maailma ihan varmasti toisenlaiselta!

Jokin aika sitten puhuin ystävän kanssa siitä, millä tavoin maamme alkuperäisasukkaita kohdeltiin keskiajalla, kun heitä haluttiin käännyttää kristinuskoon. Samoin toimittiin Atlantin toisella puolella. Hurjaa. väkivaltaista pakottamista.
Missä määrin siinä oli kyse vallan ja määräämisentarpeesta, missä määrin siitä, että käännyttäjät kokivat aidosti olevansa lähetettyjä toimittamaan Jumalan tahtoa?

Samankaltaista väkivaltaista käännyttämistä joutuvat tänä päivänä monet kristityt kokemaan toisinuskovien taholta eräissä maissa. Miten surullista ja traagista, kuinka uskontoa on käytetty ja yhä käytetään vallan ja pakottamisen välineenä!

Jeesus ei pakottanut, eikä pakota. Hän ilmaisee Isän tahdon ja olemuksen oman olemuksensa kautta: “…minä olen se joka olen.”
Nuo sanat Jumala lausui Moosekselle, kun tämä kysyi, minkä nimen hän sanoisi israelilaisille, jos he kysyisivät, mikä Hänen nimensä on. (2. Moos. 3:14)

Taivaallisen Isämme toive on, että me tulisimme tuntemaan Hänet. Jeesus tuli ilmaisemaan sen niin aikalaisilleen kuin jälkipolville – kaikille niille, jotka haluavat oppia tuntemaan Isän. Ja niillekin, jotka eivät vielä tiedä tai tule edes ajatelleeksi, että se on mahdollista. 

Taivaallinen Isämme tahtoo meidän tietävän, kuinka paljon Hän rakastaa meitä ja kuinka paljon Hän haluaa meidät yhteyteensä. Rakkaus ei kuitenkaan pakota eikä rakkautta voi pakottaa. Mutta helpottaakseen asiaa Isä lähetti meille Pojan, ja antoi tälle tehtäväksi ilmaista meille rakastavan sydämensä. 

Kun Filippus pyysi: “Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.”, jeesus vastasi hänelle: “Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. (Joh.14:9)

Jumala loi meidät ihmiset omaksi kuvakseen, sanoo Raamattu. Millaisen kuvan annamme Hänestä niille, joiden kanssa olemme tekemisissä? Miten asenteemme, puheemme ja tekomme heijastavat Hänen olemustaan muille, lähimmäisillemme?
Annammeko Jumalan Rakkaudelle sijaa toimia meissä ja siten kauttamme?

Lähettiläinä – Kristus, auta meitä olemaan ja toimimaan Rakkauden lähettiläinä. Auta että ensin itse löytäisimme ja oppisimme tuntemaan rakastavan taivaallisen Vanhempamme Rakkauden meitä kohtaan, ja siten, sitten voisimme viedä eteenpäin Hänen Rakkauttaan, kaikkiin kohtaamisiin, kaikkeen kanssakäymiseen – kaikkeen, kaikessa, kaikkialla.

Kristus, tarvitsemme Sinua, vaikutustasi. esimerkkiäsi ja johdatustasi.
Ole kanssamme, joka päivä, joka ilta. Ole ajatuksissamme, sanoissamme, teoissamme. Kiitos Sinulle, Vapahtajamme.  

Kristus luonani, Kristus minussa,
Kristus takanani, Kristus edessäni,
Kristus vierelläni, Kristus voittaen minut,
Kristus lohduttaen ja puhdistaen minut,
Kristus allani, Kristus ylläni,
Kristus hiljaisuudessa, Kristus vaarassa,
Kristus kaikkien minua rakastavien sydämessä,
Kristus ystävien ja tuntemattomien huulilla.

(Osa Pyhän Patrikin rintakilvestä)

Muut tekstit: Ps. 145:8–13, Aam. 7:10–15 ja Gal. 4:12–20.

Uskon varassa

9.10.2021. On se vaan ihmeellistä, miten nopeasti keho oppii pitämään jostain asiasta. Kesähelteillä se nautti lähinnä oleilusta ja tauhaisista kävelyistä. Mutta alettuani tehdä reipastahtisia lenkkejä hauvani kanssa, tuntuu ettei kesän verkkainen tahti enää maistu, vaan (niin hauvan kuin emäntänsä) kroppa kaipaa kunnon menoa.
Ja tämä raikas, lämmin syysilma – miten ihanaa sitä on hengittää!  🙂

Lehtimajajuhlilla – Ensi pyhän evankeliumiteksti (Joh. 7:40–52) alkaa sanoilla ‘Jeesuksen sanat kuultuaan’. Se laittoi minut lukemaan myös sitä edeltäneet tapahtumat. Mitä Jeesus oli sanonut? Missä ja millaisessa tilanteessa?
Jeesus oli saapunut Jerusalemiin lehtimajajuhlille. Hän jakoi juutalaisten mielipiteet kahtia:  toiset arvostivat häntä, toiset pitivät häntä kansanvillitsijänä.

Lähettäjän oppia  – Juhlan puolivälissä Jeesus meni temppeliin ja alkoi opettaa. Kun juutalaiset ihmettelivät, kuinka tämä oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset, Jeesus sanoi heille:
“Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
Tuo laittoi miettimään niitä monia opetuksia, joita on tullut kuunneltua vuosien varrella erilaisten lähetysten kautta. Missä määrin ne ovat (olleet) ihan puhtaasti Taivaallisen Isän oppeja, ja mitkä niiden enemmän tai vähemmän vapaita tulkintoja?
Millainen tilaisuus lehtimajajuhlaan osallistujille annettiinkaan, kun he saivat kuulla Pojan opettavan Isänsä oppeja puhtaana ja vääristelemättömänä, ja vielä ihan livenä!

Elävän veden virrat – Juhlan päätöspäivänä Jeesus julisti kovalla äänellä:
“Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!   Joka uskoo minuun, ‘hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.”
(Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan, todetaan Johanneksen evankeliumissa.)

Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: ”Tämän täytyy olla se profeetta.” Toiset sanoivat: ”Hän on Messias.” Mutta toiset epäilivät: ”Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.” Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.
    Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: ”Miksi ette tuoneet häntä?” Miehet vastasivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!”
Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.” Mutta toiset sanoivat hänelle: ”Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.” (Joh. 7:40–52)

Toisenlaisia lähettäjiä Mikä voima Jeesuksesta ja hänen puheestaan virtasikaan. Kiivastuksissaankaan ihmiset eivät uskaltaneet käydä häneen käsiksi. Entä ylipappien ja fariseusten lähettämät vartijat? Sen sijaan että olisivat vanginneet Jeesuksen he alkoivatkin kuunnella häntä. Ja totesivat sitten lähettäjilleen hämmentyneinä ja vaikutettuina: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” 

Ylipapeilla ja fariseuksilla oli kuumat paikat. Tuo galilealainen on tunkeutunut heidän alueilleen,  saanut kansan innostumaan opetuksistaan. Ja sitten jopa yksi heidän omistaan ryhtyy puolustamaan häntä!
Mietin Nikodemosta, joka pyrki rauhoittamaan toisia ja vetosi lakiin, jonka mukaan tulee ensin kuunnella asianomaista, ja sitten vasta nähdään, onko tämä syyllistynyt johonkin.

Nikodemos itse oli kuunnellut Jeesusta käytyään salaa tätä tapaamassa. 

Jumalan lähettämä Opettaja – Raamattu ei kerro, miten vakuuttunut Nikodemos oli Jeesuksen taivaallisesta alkuperästä käytyään tuon yöllisen keskustelun hänen kanssaan. 
Hän kuitenkin tiesi, että Jeesus oli Jumalan asialla, sillä hän totesi Jeesukselle heti alkuun:
“Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” (Joh. 3:2)

Tuo tapaaminen, Jeesuksen sanat ja toisaalta virkatoverien vihamielinen suhtautuminen Jeesukseen laittoivat varmaan Nikodemoksen aikamoiseen ristipaineeseen. Hän ymmärsi, ettei koskaan ollut kohdannut Jeesuksen vertaista opettajaa, ja että tämä todella saattoi olla kauan odotettu Messias. Ehkä hän rukoili kotonaan pyytäen Jumalalta johdatusta ja vahvistusta asiaan. Tai ehkä hän yritti etsiä kirjoituksista todisteita Jeesuksen jumalalliseen alkuperään. 

Nikodemoksen asiallinen ja maltillinen vetoomus lain noudattamiseen oli kuin itikan inahdus kiihkeän pappis- ja fariseusjoukon keskellä. Hänet vaiennettiin halveksuvilla kommenteilla.
Tutun tuntuista, eikö vaan? Tuollaistahan esiintyy nykypäivinäkin, mediassa ja varmaan myös kasvotusten. Huomattavasti pienemmistä ja merkityksettömistäkin asioista kuin siitä, onko Jeesus todella Jumalan Poika.   

Rakas Jumala, opeta meitä erottamaan se mikä on aitoa ja totta. Oli sitten kyse uskon asioista tai lähimmäisistämme. Auta ettemme niin herkästi olisi tuomitsemassa toisia. Auta pikemminkin näkemään, mitä meidän olisi hyvä oivaltaa itsestämme, missä asioissa meillä olisi aihetta työstämiseen, asenteiden ja ehkä suunnankin muutokseen.   

Kristus, auta kaikkia niitä, jotka tänä päivänä kamppailevat samankaltaisessa ristipaineessa kuin Nikodemos. Vahvista uskoamme. Anna opetustesi virrata suoraan sydämiimme.
Anna Rakkautesi vaikuttaa meissä, ajatuksissamme, sanoissamme, teoissamme. 

Uskon varassa – Ole kaikkien niiden Sinuun uskovien kanssa, joita vainotaan ja laitetaan ahtaalle. Suojele ja varjele heitä. Ja meitä kaikkia. Auta meitä elämään uskon varassa. Kiitos että olet kanssamme.  🙂

Muut tekstit: Ps. 78:1–8, 4. Moos. 21:4–9 ja Kol. 1:19–23.

Jumalan sanansaattajat

2.10.2021. Mikaelin päivällä on pitkät perinteet: 400-luvulta lähtien 29.9. on omistettu arkkienkeli Mikaelille. Tuota päivää on vietetty myös tärkeänä sadonkorjuupäivänä ympäri Eurooppaa, myös Suomessa.
Huomenna vietetään Mikkelinpäivää. (Ev.lut. kirkkovuodessa Mikkelinpäivää – mikäli se ei osu sunnuntaille – vietetään nim. sitä seuraavana su:na.)

Mikaelin vanha suomal. nimi oli Mikkeli, siitä nimi Mikkelinpäivä. Arkkienkeli Mikael muistuttaa kirkkokalenterissa siitä, että Jumala on luonut myös enkelit. .
Raamattu mainitsee vain kaksi enkeliä nimeltä: Mikaelin ja Gabrielin.
Jumala antoi – ja antaa – enkeleilleen erilaisia tehtäviä. Gabriel toi ilmoituksen Marialle, että hänelle syntyisi lapsi, josta tulisi maailman Vapahtaja. Ja Joosefille Gabriel kertoi saman asian.
Mikael oli -ja on – enkelten sotajoukkojen päällikkö, ja ainoa enkeli, jota Raamatussa kutsutaan arkkienkeliksi. 

Jumalan sanansaattajia -Mikkelinpäivää vietetään nykyisin kaikkien enkelten päivänä.
Kirkkokäsikirjan kuvaa asiaa näin:
‘Kristinuskon mukaan enkelit ovat Jumalan luomia henkiolentoja, jotka täyttävät Jumalan antamia tehtäviä. Sana enkeli kuvaa lähettilästä, sanansaattajaa. Enkeleitä pidetään myös ihmisten suojelijoina ja opastajina.’

Kaikkien enkelien päivä – Mietin, tuliko Mikkelinpäivästä enkelien päivä ennen kuin enkelibuumi rantautui Suomeen (1990-luvulla) vai sen jälkeen.
Olisikohan kirkko osannut kuvitella, millaisen valtaisan suosion enkelikirjat, -tuotteet ym. enkeleihin liittyvät asiat saavuttivat henkisten etsijöiden joukossa?
Ymmärrän ilmiön niin, että monien mielestä enkelit ovat tuntuneet helpommalta ja ikään kuin turvallisemmalta aiheelta kuin kristinuskon opit. Enkelithän ovat pelkästään lempeitä ja hyvää tahtovia. Ne eivät uhkaa tuomiolla tai rangaistuksilla, vaan auttavat ja opastavat.

Enkeleistä voimallisinta, arkkienkeli Mikaelia ei kuitenkaan kuvata hellänä ja lempeänä, vaan urheana ja rohkeana hyvän puolustajana ja pimeyden voimia vastaan taistelijana.
Vanhoissa keskiajan kirkkojen seinämaalauksissa voi nähdä Mikaelin täyshaarniskaan puettuna, kilpi ja miekka kädessään. Tai painamalla keihäällä alas syöstyä lohikäärmettä tai paholaista maahan.

Danielin kirjan lopussa on hurjia näkyjä, Ilmestyskirjan kaltaisia. Mutta enkeli Mikael saapuu apuun: “Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana.” (Dan.12:1)

Ilmestyskirjasta: Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. (Ilm.12:7-8)

Monilla on kokemuksia jonkinlaisista enkelikohtaamisista tai siitä, kuinka enkeli on tullut avuksi kiperässä tilanteessa.
Oma kokemukseni enkeleistä on että he ovat jollain tavoin neutraaleja. He vain toimivat annetun tehtävän mukaisesti, tai ovat mukana ikään kuin valvomassa että jokin tilanne sujuu hyvin. Ikään kuin he haluaisivat välttää sitä, että ihminen kiintyisi heihin, tulisi riippuvaiseksi heistä, tai (pahimmassa tapauksessa) alkaisi palvoa heitä.

Vasta kohdattuani ylösnousseen Jeesuksen aloin ymmärtää, miten paljon Jumala rakastaa meitä. Eräässä vaiheessa en enää halunnut kohdistaa huomiotani enkeleihin, vaan suoraan Jumalaan ja Hänen Poikaansa. Olin oppinut luottamaan Taivaallisen Isän ja Pojan Rakkauteen, ja ajattelin että onhan paljon parempaa olla yhteydessä suoraan Heihin kuin Heidän taivaallisiin apujoukkoihinsa.
Näin ajattelen edelleen, mutta olen myös kiitollinen Jumalan enkelien läsnäolosta elämässämme.    

Mikkelinpäivän vastakkaiset elementit tuovat siihen ihan omanlaisensa leiman. Toisaalta on vahva Mikael, joka taistelee pahuuden voimia vastaan – aihe, josta ei ehkä niin mielellään nykyään puhuta.
Ja toisaalta suojelusenkelimme sekä pienet lapset, joita huomioidaan monissa kirkoissa tuona päivänä aivan erityisesti. Joissakin perhemessuissa lapset puetaan esim. pikkuenkeleiksi, laittamalla heille pienet valkoiset enkelinsiivet.
Siinä on jotain niin hellyttävää, että se sulattaa sydämet. Siinä on vain hyvä läsnä.

On helpompaa keskittyä pelkästään hyvään. (Samasta syystä Joulu aiheena on niin paljon helpompi kuin Pääsiäisen, johon liittyy myös pahan voimat ja kärsimys.)
Tarvitsisimmeko suojelusenkeleitä, jollei maailmassa olisi pahuutta? Ehkä kuitenkin. Elämässä on niin paljon tilanteita, joissa taivaallinen apu on tarpeen ja tervetullutta. 

Jeesus painottaa Mikkelinpäivän evankeliumitekstissä lasten oikeutta koskemattomuuteen ja sitä, kuinka meidän aikuisten velvollisuus on suojella lapsia:

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”  (Matt. 18:1–6 (7–9) 10)

Jätin tuosta sen sulkeissa olevat jakeet väliin (ne joissa puhutaan siitä, jos silmä tai käsi alkaa vietellä pahaan). Itsestäni ne eivät enää tunnu niin karmaisevilta kuin joskus 90-luvulla (silloin kun itsellenikin enkelit olivat helpompia lähestyä kuin Jeesus tai Taivaan Isä). Mutta tiedän, että ne tuntuvat monista turhan hurjilta. Niinhän ne ovatkin, jos ne ottaa kirjaimellisesti. Mutta Jeesus puhui usein kuvaannollisesti asioista.
Niissä jakeissa, samoin kuin tuossa myllynkivessä, Jeesus kuvaa kuitenkin, miten vakavasta asiasta on kyse, jos lapsille, heikommille ja puolustuskyvyttömille, tehdään pahaa.

1970-luvulla, opiskellessani varhaiskasvatuspedagogiikkaa, minulla oli harjoittelujakso kesällä  eräässä päiväkodissa. Siellä oli monen lapsen asiat aika kurjalla tolalla. Eräs lapsi tuotiin esim. aamulla päiväkotiin yllään pelkästään risaiset alushousut. Päiväkodin sulkemisaikaan vanhempia ei kuulunut. Viranomaiset sitten löysivät heidät päihtyneinä joltain kalliolta.

Monien siellä olleiden lasten tilanne järkytti minua. Silloin ajattelin, että vaikka on olemassa ihmisoikeuksien julistus, pitäisi lapsille olla oma lastenoikeuksien julistus. Kirjoitin tästä näkemykseni HS:n mielipidesivulle (jonne olin joskus aiemminkin kirjoittanut). En kuitenkaan postittanut tätä, koska arvelin että ajatus oli naiivi.   

Mutta miten yllätyinkään ja ilahduinkaan, kun Lasten oikeuksien julistus todella tehtiin v.1989.
‘Lapsen oikeudet kirjattiin valtioita sitovaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseksi, jonka lähes kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet.’ – Luin äsken noiden oikeuksien 10 kohtaa. (https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/)
Kunpa niitä todellakin noudatettaisiin, kaikissa maissa, kaikissa kulttuureissa! 

Vaikka lapset ovatkin ainakin länsimaissa aivan erilaisessa asemassa mykyään kuin esim. 150 v. sitten, jotkut suhtautuvat heihin vieläkin kuin he olisivat vähempiarvoisia kuin aikuiset.
Jeesus kuvaa kauniisti sitä, kuinka he kuitenkin Taivaan Isän silmissä ovat aivan erityisen kallisarvoisia ja rakkaita:
Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Kiitos rakas Jumala arkkienkeli Mikaelista, joka puolustaa ja varjelee meitä pahalta.  Kiitos suojelusenkeleistämme ja kaikista enkeleistä, joita lähetät meitä lapsiasi – pieniä ja isoja – suojelemaan ja opastamaan.
Kiitos kaikesta siitä näkymättömästä avusta ja varjeluksesta, jota olemme elämämme aikana saaneet – usein sitä itse huomaamattamme. 

Auta myös meitä aikuisia puolustamaan pienempiä (vaan ei todellakaan vähempiarvoisia), ja pitämään heikompien puolta. Anna meille herkkyyttä  ja viisautta huomata, missä ja milloin voimme olla apuna ja tukena. Että osaisimme olla toisillemme arkienkeleitä.     

Kiitos Taivaan Isä, että Sinä olet kaikkien lastesi – myös meidän varttuneiden – rakastava vanhempi. Auta että kaikki ylpeys ja ylimielisyys karisisi pois, vallan- ja alistamisenhalu. Auta meitä näkemään niin itsemme kuin toisemme sellaisina kuin Sinä näet meidät.
Auta meitä puolustamaan sitä, mikä on hyvää ja oikeaa Sinun silmissäsi. Kiitos että niin monin tavoin autat meitä. Kiitos Rakkaudestasi ja huolenpidostasi. Kiitos Pojastasi. Ja kiitos enkeleistäsi. 

Mikkelinpäivän muut tekstit ovat Ps. 103:19–22, Joos. 5:13–15 ja Ap. t. 12:5–11. 

Kristityn vapaus

25.9. 2021. On suuri ero siinä, tekeekö jotain omasta halusta ja innosta käsin vaiko pakosta.
Jatkaakseni edellisten viikkojen kunnonkohennusaihettani, sama pätee kyllä kunnon vahvistamiseenkin.
Se, että tiedän että pitäisi, ei saa minua niinkään liikkeelle. Mutta kun mieleni (ja sitä kautta kroppani) innostuu jostain, siitä tulee halu jatkaa. Palkintona tulee hyvä olo ja tyytyväisyyden tunne.
Itseäni innostaa se, että asiassa on jotain, mistä saa samalla nauttia. Tällä hetkellä se on raittiin ilman lisäksi kaikki ruskan ihanat sävyt puissa ja pensaissa.
Jotkut reippailevat kuulokkeet korvilla.  Musiikki tai äänikirja innostaa heitä lenkille. 

Harjoite, joka innostaa ihan yksinkertaisuutensa vuoksi on intervallikävely:  ensin 2 katuvalopylvään väliä normaalitahtista kävelyä, sitten 1 pylväänväli niin reipasta vauhtia kuin pystyy, sitten taas 2 väliä rauhallista tahtia, jossa annetaan sykkeen palautua normaaliksi. (Kivaa ja helppoa treeniä kenelle vain, jonka terveydentila sen sallii.)
Tätä harrastan nyt hauvelini kanssa, joka rakastaa juoksemista. Välillä mennään lujaa, ja sitten taas rauhallisempaa tahtia, jolloin tuoksutellaan: minä raitista ilmaa ja hauveli tien reunoille jätettyjä viestejä. 🙂

Vapaus valita – Luojamme ei pakota meitä toimimaan tietyllä tavalla. Alusta alkaen Hän on antanut meille vapauden valita, miten me toimimme. Mutta tietenkin Hänen toiveensa on, että toimisimme siten, mikä on ja mikä tekee hyvää niin itsellemme kuin lähimmäisillemmekin. 

Profeetta Jesajan kirjassa Hän kehottaa:
– Peseytykää, puhdistautukaa,
tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni.

Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta,
puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.  (Jes. 1:16-17)

‘Opetelkaa tekemään hyvää’ – minusta se on kaunis kehotus. Jumala tietää, ettei meillä ole  luonnostamme aina halua tehdä sitä, mikä on hyvää. Mutta Hän toivoo, että opettelisimme. Joka päivä on täynnä mahdollisuuksia harjoitella sitä.

Millä mielellä ryhdyn tekemään jotain? Pakosta, hampaita kiristellen, vaiko rauhasta tai ilosta käsin?
Teenkö jotain
vain siksi, että se näyttäisi hyvältä muiden silmissä? – Minusta se on asia, jota meidän kannattaa aina välillä pysähtyä miettimään.
Samoin kuin se, miltä valintamme. ratkaisumme ja toimintamme mahtavat näyttää Luojamme  silmissä.    

Sadonkorjuun aikaan – Tällaiselle villipuutarhanhoitajalle, jolla ei ole vihreää peukaloa nimeksikään, on aina yllätys tuleeko satoa ja jos, niin millaista.
Tänä vuonna kriikunapuu piti ilmeisesti lepovuoden, sillä hedelmiä oli aika vähän. Tai sitten se on vain väsynyt vanhuuttaan. Runko ja oksatkin jäkälän harmaannuttamat. 

Nuori omenapuu sen sijaan on liikuttava: monena talvena pupu on käynyt nakertelemassa sen runkoa, mutta se vain sinnittelee. Tänä syksynä se teki 2 omenaa (joista toinen oli ennättänyt mennä huonoksi ennen kuin huomasin korjata sen talteen). 

Kriikunoihin ja näihin yksittäisiin omenoihin minulla ole osuutta eikä arpaa: en ole hoitanut puita mitenkään, ovat joutuneet pärjäilemään ihan itsekseen. – Ihmettelenkin, kuinka ne kuitenkin ovat jaksaneet tehdä hedelmää, vaikka vain muutamankin.  

Ravinnon Antaja – Onneksi meidän ihmisten ei tarvitse pärjätä omin voimin. Meillä on Eräs, joka ei jätä meitä omien voimiemme varaan. Taivaallinen Isämme haluaa huolehtia meistä parhaalla mahdollisella tavalla, kunhan vain annamme Hänelle siihen mahdollisuuden.
Häneltä saamme sitä ravintoa, jota tarvitsemme, jotta meissä voisi kasvaa ja kypsyä se kaikki hyvä, jonka Hän on sisimpäämme istuttanut. Ja jotta se voisi tulla näkyviin, iloksi ja siunaukseksi muille.

viime syksyn sato

Paratiisikertomuksessa ihmiset söivät Luojansa kiellosta huolimatta hyvän ja pahan tiedon puun hedelmän. Raamattu ei kuitenkaan mainitse mitään tiettyä hedelmää.
Jostain syystä omenasta on tehty kielletyn hedelmän vertauskuva. Olisihan se yhtä hyvin voinut olla vaikka persikka, appelsiini, taateli, granaattiomena tai viikuna (2 viimeksi mainittua mainitaan  useaan otteeseen raamatunlehdillä) kuin Suomessakin kasvava omena. 

Omenaa tarkoittava “malus, maalum” on Wikipedian mukaan latinan kielessä samankaltainen kuin pahaa merkitsevä malum riippuen siitä, äännetäänkö a pitkäksi vai lyhyeksi.
Ranskankielessä, latinan sukulaiskielessä, sana ‘mal’ tarkoittaa mm. huonoa, väärää, pahaa, kipua, virhettä ja onnettomuutta – kaikki sanoja, jotka sopisivat hyvin kuvaamaan sitä, kun ihminen valitsi/valitsee toimivansa vastoin Luojansa ohjeita ja tahtoa.

Hengen hedelmät ovat ominaisuuksia, joiden kanssa ei välttämättä synnytä tänne maan päälle. Mutta niitä saa ja kannattaa viljellä sielunsa puutarhassa. 
Miten hoidamme sisäistä puutarhaamme? Minkälaista ravintoa sille tarjoamme?

On paljon asioita, joita voin tietoisesti valita. Voin valita mitä luen, kuuntelen tai katselen ruudulta. Voin halutessani valita sellaista, mikä ravitsee ja vahvistaa  sisäistä olemustani, tuo tyyneyttä, tasapainoa, iloa ja hyvää oloa. – Joskus kokemus muistuttaa, jollen itse muista.   

Joskus tuntuu kuin minua autettaisiin, kun en itse ymmärrä olla tarkkana tässä asiassa. Muutamia kertoja on sattunut, että olen aikonut katsoa jonkun elokuvan läppäriltä, vaikka olen tiennyt ettei se ole hyvää ravintoa sielulle. Mutta kun se on sen legendaarisen ohjaajan vanha klassikko, täytyyhän se katsoa. Ja ovathan 1950-60-luvun filmit sitä paitsi aika harmittomia, koetan perustella itselleni.
Filmin
alkumetreillä läppäri sitten jumittuu täysin, eikä auta kuin sulkea laite. – Voiko tuon selvemmin saada jääräpää huomaamaan, että tuon elokuvan katseleminen ei olisi tuonut  meikäläisen hengen- ja sielunelämään mitään hyvää?
(Onneksi minulla ei ole TV:tä; sen jumittaminen voisi olla vähän hankalampaa…)

Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. (Gal. 5:22–26)

Ihania ominaisuuksia nuo: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. – Miten voimakas vaikutus niillä onkaan elämäämme ja ihmissuhteisiimme! Kukapa ei tahtoisi viljellä niitä ajatuksissaan, sydämessään ja elämässään yleensä? Minä ainakin haluan.

Paras Opettaja – Aina välillä nuo ominaisuudet joutuvat kuitenkin koetukselle. Etenkin silloin, kun olemme jostain syystä erityisen kuormittuneita. Silloin (varsinkin jos on taipumusta itsesyytöksiin) on minusta tärkeää muistaa olla armollinen itseään kohtaan.
Ja muistaa Jumalan sanat: “Opetelkaa tekemään hyvää.” – Me saamme opetella; olemme täällä harjoittelemassa ja oppimassa. Ja sitä paitsi: meille on annettu paras mahdollinen Opettaja! 

Kristus, opeta meitä elämään Sinun varassasi. Sinä näet, kuinka helposti valitsemme asioita, jotka eivät ole meille hyväksi. Ja kuinka haasteellista meille on vaalia yllä mainittuja hengenhedelmiä.
Auta meitä seuraamaan Hengen johdatusta elämässämme joka päivä, ei vain erityisinä, itse valitseminamme hetkinä tai aikoina.
Auta meitä viljelemään hengenhedelmiä sisimmässämme, ajatuksissamme, puheissamme, teoissamme.

Anna Valosi, Rauhasi ja Rakkautesi säteillä meihin ja vaikuttaa meissä, jotta me voisimme olla mukana tuomassa taivaan valtakunnan todellisuutta tähän maailmaan.

Muut tekstit: Ps. 119:97–104,, Jes. 1:10–17, Mark. 7:5–13 ja Mark. 2:23–28.

Elämän Lähde

17.9.2021, Kun n. 4 kg:n ostoskassi pyöräkorissa saa polkemisen tasaisella tuntumaan lievältä ylämäeltä tai siltä kuin olisi liian iso vaihde päällä, siinä herää huomaamaan oman kuntonsa tilan. Kesähelteillä edettiin hauvelinkin kanssa leppoisaan tahtiin, joten kunto pääsi aika lailla hyytymään.    

Viimeviikon blogissa kirjoitin kuntoilutsemppaajien merkityksestä. Silloin jo ajattelin, että tiedän kyllä kuka on paras tsemppaajani. Mutta ei tullut mieleen, miten Hän olisi rohkaissut minua huolehtimaan fyysisestä jaksamisestani. 
Jäin kuitenkin miettimään, miten monin tavoin Hän on muuten tsempannut minua elämässäni.
Rohkaissut, johdattanut, laittanut haasteellisiin tilanteisiin ja antanut kokea, kuinka Hänen voimansa vaikuttaa niin minussa kuin muissa.

Paras Tsemppaaja – Kristus näkee mahdollisuuksia siinä missä itse näemme esteitä. Hän näkee meissä piilevät voimavarat ja kutsuu meitä käyttämään niitä.
Hän kutsuu meitä astumaan ulos omilta mukavuusvyöhykkeiltämme, Hän, jolla on ja joka on Valo, Voima ja Elämä, haluaa antaa meille sen mitä Hänellä on.  Niin että elämänvoimat ja – ilo  pääsevät virtaamaan meissä. – Kiitos Kristus, paras Tsemppaajamme!

Betesdan altaan luona oli mies, joka oli ollut sairaana 30v, Hän makasi siinä vuodematollaan kykenemättä liikkumaan omin voimin. Jeesus kysyi mieheltä: “Tahdotko tulla terveeksi?
Mies luuli Jeesuksen tarkoittavan, haluaisiko hän päästä altaalle. Herran enkeli näet laskeutui altaaseen aika ajoin, ja vesi alkoi kuohua. Se joka ensimmäisenä ehti veteen, parani.

Mutta Jeesus sanoi miehelle vain: “Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies nousi jaloilleen, otti vuodemattonsa, laittoi sen kainaloonsa ja lähti kävelemään. (Joh.5. luvun alku) 

Taivaan Isä tekee työtä taukoamatta – Toiset olivat kärmeissään miehelle: hän rikkoi sapattikäskyä, jonka mukaan maton kantaminenkin nähtiin työntekona, eikä sapattina saanut tehdä töitä.
Kun he kuulivat, että Jeesus oli juuri parantanut miehen, he olivat kärmeissään Jeesukselle. Tämäkin oli tehnyt työtä sapattina!
Silloin Jeesus sanoi heille: “Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.”  (Joh.5:17)

Jeesus jatkoi alla olevin sanoin (= ensi pyhän evankeliumiteksti):

Jeesus sanoi juutalaisille:
    ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”  (Joh. 5:19–21)

Pienen lapsen vanhempi tietää, kuinka se, mitä hänen lapsensa näkee hänen tekevän, vaikuttaa lapseen: tämä alkaa jäljitellä vanhemman toimintaa. Jokainen lastaan rakastava vanhempi haluaisi tietenkin antaa parhaan mahdollisen esimerkin kaikessa lapselleen. Ja joutuu usein toteamaan, miten paljon helpompaa se on teoriassa kuin käytännössä. 

Taivaan Isä, joka toisin kuin me maalliset vanhemmat, hallitsee tilanteet kuin tilanteet täydellisesti, tietää mitä Hänen lapsensa tarvitsevat. Tuntien vajavaisuutemme Hän antoi meille Poikansa parhaaksi mahdolliseksi esimerkiksi.
Mutta vaikka meillä on Pojassa täydellinen esikuva, yrityksemme jäljitellä Hänen esimerkkiään jäävät väkisinkin vajaiksi.
Vaikka Jumalan sana kehottaakin meitä kilvoittelemaan, armollisinta itseä kohtaan on kuitenkin myöntää olevansa vajavainen, niin taivaallisen Isämme lapsina kuin omien lapsiemme vanhempina.  

Pitemmän aikaa olen seurannut erään monilapsisen perheen vaiheita. Siinä kaikilla lapsilla on jonkinlaisia vaikeuksia, fyysisiä ja henkisiä. Vanhemmat ovat ajoittain täysin uupuneita. Aina välillä tulee rukouspyyntöjä jonkun tietyn lapsen puolesta, tai koko perheen puolesta; joskus vain huokaus: Herra, auta!
Ja aina jollain tavalla Jumala puuttuu tilanteisiin, on mukana niissä, antaa voimia jaksaa eteenpäin.

Omin neuvoin? – Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän.”
Miten usein sitä yrittääkään pärjäillä ja jaksaa selviytyä kaikenlaisista elämän haasteista, työssä, kotona, reissussa. Selvitä oman ymmärryksen varassa pulmatilanteista. Ja kuitenkin: jopa Jumalan Poika sanoi, ettei voi tehdä mitään omin neuvoin, vaan tarvitsee Korkeimman johdatusta. 

Kuinka usein olemme tunteneet samanlaista avuttomuutta kuin tuo mies makuualustallaan Betesdan altaalla? – Ainakin omaa elämää taaksepäin katsellessani muistan tällaisia aikoja ja tilanteita vaikka kuinka paljon!
Usein vasta epätoivon hetkellä muistuu mieleen, kuinka meillä on Auttaja, jonka puoleen voimme kääntyä ja pyytää voimia, jaksamista ja johdatusta. 

Lohdullisia ja rohkaisevia ovat nuo Jeesuksen sanat: että Taivaan Isä tekee taukoamatta työtä. Ei Hän vain istu jossain kaukana korkeuksissa katsellen kuinka Hänen lapsensa pärjäilevät. Hän osallistuu elämäämme, Hän on kanssamme ja haluaa parastamme. Tämän Jeesus tuli kertomaan oman kansansa ihmisille. ja sitä kautta myös kaikkien kansojen ihmisille – kaikille  jotka vain haluavat kuulla. 

Taivaallisella Isällä oli – ja on – erityisen läheinen suhde Poikaan. Jeesus kertoo siitä moneen otteeseen.
“Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee.” Ja Poika tekee vain sen, mitä näkee Isän tekevän.
Lapsina mekin olemme jäljitelleet sitä, mitä olemme nähneet vanhempiemme tekevän.
Omien lasten kohdalla oli hauska seurata, miten tarkkaan lapset pienestä pitäen havainnoivat ja koettavat tehdä samaa kuin vanhempansa. 2-vuotias nuorimmaiseni otti mm. usein  ostoskassini olkapäälleen, käveli ovelle ja kertoi menevänsä kauppaan. Puisia leikkipalikoita hän työnsi johonkin sanoen lämmittävänsä saunan. Kun hän näki isänsä korjaavan jotain, hän otti jonkin oman vempaimensa ja alkoi tehdä samaa hommaa.
Teini-ikäiset alkavat sitten usein jäljitellä idolejaan. 

Esikuva ja idoli – Kunpa osaisimme saman taidon vielä aikuisina: jäljitellä Häntä, joka on annettu meille esikuvaksi ja idoliksi. Jeesus otti mallia taivaallisesta vanhemmastamme, parhaasta ja täydellisestä, kaikkitietävästä ja kaikkeen kykenevästä. Hän ei kuitenkaan halua jäädä kaukaiseksi ja saavuttamattomaksi, kuten teini-idolit ovat.
Jeesus osoitti, kuinka sekä Isän että Pojan toive on olla yhtä läheisessä suhteessa meidän kanssamme kuin he ovat keskenään.

Jeesus rukoili:
“Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” (Joh.17:23)
Isä ja Poika ovat yhtä. Ja koska Poika on meissä, Isäkin on meissä. Se on mysteeri, jossa on ihmettelemistä koko elämän ajaksi. Se on myös löytöretki. 

Elämän Antaja  – Mies Betesdan altaalla odotti, että joku auttaisi hänet altaan veteen, jotta hän parantuisi. Jeesus tuli, nosti hänet jalkeille. Hän antoi miehelle uuden elämän.

Elävän veden Lähde – Kaivon luona kohtaamalleen samarialaiselle naiselle Jeesus sanoi:
“Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh.4:14)

Kristus, Sinä olet ikuisen elämän Lähde. Anna elävän veden virtojen huuhtoa meistä pois kaikki turha, sellainen mikä ei ole meille eikä kenellekään hyväksi. Hoida, puhdista ja uudista meitä.
Tee meidät eläviksi lähteiksi, niin että voimme välittää toisillemme sitä Valoa ja Rauhaa, joka  Sinusta säteilee,
Kiitos, Pelastajamme ja Parantajamme, että olet kanssamme, joka päivä, joka tilanteessa, 🙂

Muut tekstit: Ps. 86:10–13, Jes. 26:12–14, 19, 1. Kun. 17:17–24 ja Fil. 1:20–26.

Jumalan huolenpito

11.9.2021. Ensi pyhän aihe on ihana: Jumalan huolenpito. Se saa minut joskus miettimään, missä määrin annan itseni Hänen huolenpitoonsa, ja missä määrin osallistun siihen itse. 

Suojakerrosta – Kun jokunen vuosi sitten lääkäri totesi että minulla on superhauraat luut, ajattelin että nyt täytyy lisätä niiden ympärille suojakerrosta (jota oli tuolloin turhankin vähän). Terveysasioita työkseen tutkiva poikani totesi, että vahvoja lihaksia niiden luiden suojaksi tarvitaan. Lääkärikin oli suositellut kuntosalia. Huokaus: mieluummin olisin syöden sitä suojaa hankkinut kuin kuntoillen. (Olen toivottoman laiska kuntoilija!) 

Mainiot välineet – Kuntosalit eivät ole koskaan kutsunut meikäläistä, eivätkä uimahallitkaan nyt pandemian aikana houkuttele. Mutta ulkona liikkuminen on aina tuntunut hyvältä. 
Tänä syksynä tein tuttavuutta vekottimiin, joita ennen olin vain katsellut kauempaa, ja totesin että urheilupuistojen ulkojumppavälineet ovat ihan mainio juttu!

Tsemppaajat – Viime kuussa osallistuin ohjattuun liikuntaan, jossa tutustuttiin noihin ulkolaitteisiin ja siihen, miten käyttää niitä turvallisesti reväyttämättä itseään. Saimme myös hyvät, simppelit venyttelyohjeet. 
Sovin 2 muun henkilön kanssa että jatkamme yhdessä treenejä kerran viikossa. Tsemppaamme toisiamme aina kun oma into meinaa hiipua.
Toivon mukaan olemattomat käsilihakseni vahvistuvat. Ja ihanaa on kun saa siinä punnerrellessa nauttia samalla raittiista ilmasta. 

Veljeltäni olen saanut erilaisia punnerrusvälineitä ja vastuskuminauhoja, mutta jotenkin kummalla tavalla ne osaavat tehdä itsensä näkymättömiksi, vaikka ovat siinä tarjolla…
Tsemppikaverit pitävät huolen siitä, että ainakin kerran viikossa tulee treenattua.
Suosittelen lämpimästi. 🙂

Ovia koptien keljoihin

Jeesus sanoo:
    ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
    Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
    Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

“Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” – Nuo Jeesuksen sanat laittavat väkisinkin miettimään, missä on oma aarteeni.  Mikä on minulle tärkeintä? Mikä on sellainen asia, josta en missään nimessä ja tilanteessa luopuisi? Mistä minulla on taipumus pitää ehdoin tahdoin kiinni?

Jeesuksen matkassa Espanjan Loyolassa ignatiaanisessa retriitissä tuo kysymys tuli eteeni. Sitä sai pohtia hiljaa kaikessa rauhassa päivän, tai parikin jos siltä tuntui. Luulin aluksi että tuohon löytäisin helposti vastauksen. Mutta ei siinä niin käynytkään.

Tuo 11 v. sitten tehty 30 päivän matka sisimpään oli ihana ja vahva kokemus, mutta ajoittain myös haastava. Hiljaista, syvää olemista Jumalan kanssa. Sen kuuntelemista, mitä Hän halusi sanoa ja miten vaikuttaa sisimmässä eri raamatunkohtien kautta.
Ne johdattivat tutkailemaan omia arvojaan, asenteitaan, uskoaan, luottamustaan jne, yhdessä Jeesuksen kanssa.

Se oli varsinaista seikkailua: Sisimmästä nousi aika ajoin pintaan sellaista, mikä yllätti voimallaan. Vaikka retriitti olikin aivan ihana, liittyi siihen myös sellaista, mikä ei tuntunut niin mukavalta: omien varjopuoliensa kohtaamista. Pelkoa ja luottamuksen puutetta ehkä eniten.
– Miten
minun onkaan niin vaikea luottaa Jumalan huolenpitoon ja varjelukseen, kun kyse on rakkaistani? Miksi aina turhaan murehdin ja olen huolissani, kun he lähtevät reissuun, vesille tai mitä milloinkin? Miten oppisin luottavaisena jättämään heidät Hänen käsiinsä? 

Onneksi sai kulkea tuota(kin) matkaa yhdessä Jeesuksen kanssa.
Myös retriitinohjaajani, jesuiittapappi, oli äärettömän intuitiivinen ja syvästi kokeva. Hän tiesi aina missä mennään ja miten rohkaista eteenpäin.

Valon silmin – Tiukkaa tekstiä Jeesukselta tuossa: “Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!”
Vaikka tuon pitkän ign. retriitin aikana löytyi itsestä niitä varjopuolia (kuulostaa armollisemmalta sanalta kuin pimeys), oli ihanaa kokea Jeesuksen myötätunto. Varsinkin tällaiselle tyypille, jolla on vahva taipumus syyllisyydentuntoihin, se oli hyvin merkityksellistä. 

Kristus tietää heikot kohtamme. Hän ymmärtää ja rakastaa. Rakastaa haavamme terveiksi. Hän valaisee pimeytemme. Auttaa näkemään asioita ja itsensä Valon silmin. 

Pelastaja – Jeesus sanoi fariseus Nikodemokselle: “Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.” (Joh.3:17)

“Minä olen Valo”Hän sanoi myös:  Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. (Joh.12:46)

Eräässä lehtihaastattelussa kerrottiin pariskunnasta, jonka 179 v. vanha kaunis koti oli vuoden alussa palanut poroksi. He olivat kiitollisia kaikesta saamastaan avusta, tuesta ja rukouksesta, joka oli kantanut heitä. “Ilman rukousapua emme olisi jaksaneet”, he totesivat. 

Isäntä oli juuri remontoinut rakennuksen keittiön, vintin ja parvekkeen. Mitä hän nyt ajatteli, kun vuosien omin käsin tehty työ oli nyt vain muistoissa?
Hän oli pitkään hiljaa, ja sanoi sitten: “Olen onnellinen, kun ehdin istua parvekkeella ja katsella läheiselle pellolle. Pystyin seuraamaan seiltä kaikessa rauhassa metsäneläinten yöelämää, kauriita, jäniksiä, hirviä,. Sain ja ehdin nähdä sen. Olen siitä kiitollinen. Muistelen ja katselen sitä mielessäni.”

Emännän ensi sanat puhelussa, kun koti oli palanut, olivat: “Herra antoi, Herra otti! Vain rakkaus jäi.”  Sekä isännän että emännän ensimmäinen puoliso oli menehtynyt sairauteen. Isäntä toimi pitkään lastensa yksinhuoltajana, emäntä miehensä omaishoitajana. 
Nyt, 5 yhteisen avioliittovuoden jälkeen, he toteavat: “Jumalalta tulee tulevaisuus ja toivo. Mottomme jaksamisessa on ollut profeetta Jeremian sanat:
Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.! (Jer.29:11) 

Rakas Jumala, auta meitä turvaamaan ja luottamaan Sinun huolenpitoosi. Auta että aina jaksaisimme pitää Sinut ykkössijalla elämässämme.
Auta ettemme kiintyisi ja juuttuisi liiaksi siihen, mikä on katoavaa. Johdata meitä näkemään ja ymmärtämään, mikä todella on tärkeää; tärkeämpää kuin mikään muu. Ja näkemään, kuinka kaikki loppujen lopuksi on kuitenkin Sinun käsissäsi.

Kristus, auta meitä suuntaamaan katseemme siihen, mikä on pysyvää, aina olemassa, aina läsnä. Kaikkina aikoina, niin koettelemusten keskellä kuin keveämpinä ja valoisampina aikoina.
Auta meitä katsomaan ja luottamaan Sinuun, ilon, toivon ja tulevaisuuden Antajaan. Kiitos että olet kanssamme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 86:1, 3–7, 2. Moos. 16:11–19, 31, 35, Ap. t. 20:32–35 1 ja Tim. 6:17–19.

Ps. Kun olin tarkistanut allakasta, monesko päivä nyt on ja kirjoittanut päivämäärän blogin alkuun, huomasin, että tänään on kulunut tasan 20 v. New Yorkin terrori-iskusta. (Uutislakkoni on edelleen voimassa.)
Se oli amerikkalaisten turvallisuudentunnetta vahvasti järkyttänyt tapahtuma, ja miksei muuallakin asuvien. Varmaan se laittoi monen pohtimaan, miten tavattoman arvaamaton elämä voi olla. Ja miettimään, mikä voisi tarjota sellaisen turvan, josta järkyttävienkin tapahtumien keskellä voi löytää ja säilyttää sisäisen rauhan. 
Yllä mainittu pariskunta on löytänyt oman voimalauseensa, Jumalan lupauksen: “Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”.   

Kiitollisuus

         

5.9.2021. Tänä pyhänä on aihe, joka aina innostaa minua: kiitollisuus. Aina vaan uudestaan olen saanut kokea, kuinka saan voimia ja iloa siitä, kun löydän kiitollisuuden aiheita päivittäin mitä pienimmistäkin asioista. 

Kiitollinen mieli – 1990-luvulla luin innolla Anne Friedin (1903-1998) viisaita ja elämänmyönteisiä kirjoituksia ja artikkeleita ja kirjoja, aina kun sellaisia eteen osui.
2 maailmansotaa nähneen syntyään itävaltalaisjuutalaisen naisen kirjoituksista henki kunnioitus kaikkea elämää kohtaan sekä kiitollisuus elämän Antajaa kohtaan.

Kerran näin hänet Akateemisessa kirjakaupassa: vanha, kumara harmaapäinen nainen – mutta mikä säteily! Hän oli varmasti löytänyt Jumalan salaisuuksia!
Tiesin hänen asuvan melko lähellä omaa asuinpaikkaani, ja olin toivonut joskus tapaavani hänet. Ja tuossa hän nyt oli, tutkien jonkun korin sisältöä ja lopulta hän vain seisoen siinä, ikään kuin olisi aistinut että hänen takanaan oli joku halusi tulla keskustelemaan hänen kanssaan. Tunsin nim.  että hän oli löytänyt jotain sellaista, mitä itse kaipasin ja olisin halunnut puhua hänen kanssaan siitä. – En kuitenkaan rohjennut mennä hänen luokseen. Jälkeenpäin tietysti kadutti.

Muutama päivä sitten löysin paperin, jossa oli otteita Anne Friedin kirjoituksista. Tässä niistä muutama:
– Olen kiitollinen kaikesta hyvästä. Kaikki, mitä olen saanut, on elämän lahjaa, ja haluan antaa samanlaisia elämän lahjoja toisille ihmisille. 
– Jokainen päivä tulisi ottaa sellaisena kuin se tulee, yllättävänä ja arvokkaana lahjana. Ihminen voi itse valita, suhtautuuko hän elämään myönteisesti vai kielteisesti. Kielteinen asenne on elämän pahin vihollinen, se luo pelkoa ja toivottomuutta. Kun vaikeudet ja ongelmat näkee mahdollisuutena, ne muuttuvat luovuuden rakennusaineiksi, energiaksi ja voimaksi.
– Jos sielu on avoin, ihminen voi iästään riippumatta saada kokemuksia, jotka antavat uusia oivalluksia.
– Joka totisesti etsii Jumalaa, se myös löytää hänet kaikkialta, niin kadulta kuin kaikkien ihmisten parista.
(teoksesta ‘Anne Friedin ajatuksia’) 

Sienessä – Oltiin viime viikolla sienimetsässä ystävän kanssa (joka tuntee sieniä paremmin kuin minä). Minulle se oli sukellus mukaviin lapsuuden sienimuistoihin Löysin suloisia pieniä karvalaukkuja (-rouskuja), joiden vaaleanpunainen nukka muistutti minusta lapsena kissankäpäliä (joita kasvoi paljon isovanhempien kesäpaikassa).
Myös pieniä lammastatteja löytyi. Siellä isovanhempieni kesäparatiisissa ne kasvoivat (lapsenmuistin mukaan) lautasenkokoisiksi. Ne olivat mupan suurta herkkua, Vaikka muuten mummu oli se, joka kokkasi, lammastatit muppa halusi valmistaa itse. Hän paistoi ne voissa ja kutsui meidät kuin parhaalle juhla-aterialle.      

Muutama kanttarelli löytyi myös. Mehevin niistä tosin meni kotona hauvelin suuhun. Olemme näet treenanneet kanttarellinetsintää kuivatuilla kanttarelleilla. Nyt päästiin jatkamaan harjoittelua tuoreilla. Kun se löysi pihalta ihanan, tuoksuvan rellin, se ei voinut vastustaa, vaan alkoi innolla pureksia sitä. 
Treenit jatkuvat vanhaan tapaan relli pyöreän teesihdin sisällä.  🙂

Metsä täynnä ruokaa. Ystävä poimi koriinsa voi- ja herkkutatteja. Puolukoitakin on tänä syksynä enemmän kuin muistan ennen nähneeni. Kiitoksen aiheita nämäkin. 🙂
(Sienikuvat ovat vuosien takaa, sarjassa ‘vanhat blogikirjaston kuvat ensin käyttöön’.)

Kaikki annettu Pojan haltuun – Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
    ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
    Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
    Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”  (Matt. 11:25–30)

Jumalan salaisuus – Jeesus kiitti Isää siitä, että Hän oli salannut tämän viisailta ja ilmoittanut lapsenmielisille. Minkä ‘tämän’? Matteuksen evankeliumi ei anna siihen vastausta.
Luukkaan evankeliumissa tuota lausetta edeltävät seuraavat Jeesuksen sanat: 
Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.”
Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: “Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.  (Luuk. 10:19-
21)

Lapsenmielisyyttä siis kannattaa Jeesuksen mukaan viljellä enemmänkin mielessään ja sydämessään, mikäli haluaa löytää Jumalan salaisuuksien äärelle.
Mehän kaikki kannamme mukanamme sisäistä lastamme, Sitä joka osaa ihmetellä niin pieniä kuin suuriakin elämän ilmiöitä.

Joku aika sitten kuulin lenkillä kävellessä erään pikkulapsen kysyvän: “Miten maailma on tehty?” Vanhemmat olivat siinä vähän aikaa hiljaa. En tiedä mitä vastasivat, vai jättivätkö pikkuisen pohtimaan itse asiaa, sillä jatkoimme matkaa hauvelin kanssa.
Mutta siinä hetkessä oli jotain hyvin herkkää ja kaunista. Se selkeästikin pysäytti pienokaisen vanhemmat miettimään joko itse kysymystä taikka sitä, miten se oli noussut lapsen mieleen… 🙂

‘Minä annan teille levon’ –  Tuo Jeesuksen lupaus on minusta ihana. Milloin olemmekaan rasittuneita fyysisesti, stressaantuneita henkisesti tai uupuneita raskaiden tunteiden painosta, on joku, jonka puoleen voi kääntyä ja pyytää apua ja helpotusta oloon.

Jeesus voi ottaa raskaat taakkamme kannettavakseen. Jos asetumme Hänen ikeeseensä alle (jota on hyvä kantaa) niin Hän voimakkaampana kannattelee kuormaa ja me saamme ikään kuin kulkea siinä rinnalla, tuntematta enää painon raskautta.
“Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Rauhaa ja voimaa – Levon lisäksi Jeesus lupasi antaa seuraajilleen rauhan ja Hengen voiman. 

“Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

“Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”  (Luuk.24:49)

Kristus, kuinka tarvitsemmekaan Sinun Rauhaasi ja Voimaasi, Sinun vaikutustasi niin omaan elämäämme kuin koko maailmaamme. Anna Valosi säteillä meihin ja täyttää meidät. Auta meitä sekä vastaanottamaan että välittämään muille Sinun huolenpitoasi. 

Kiitos että annat meidän levätä Sinun läsnäolossasi. Anna Rakkautesi muuttaa meitä, niin että voimme löytää Sinun valtakuntasi salaisuuksia. Auta meitä ihmettelemään lapsen lailla, ja luottamaan apuusi. 
Kiitos että olet kanssamme, joka askeleella. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 65:2–6, 9, Ps. 136:1–9, 25–26, Neh. 8:5–10 ja 1. Tess. 5:16–24.

Miten auttaa?

29.8.2021. Viime viikolla, kun olin lukenut 5 päivänä uutisia afganistanilaisten tilanteesta,  poikani tuli käymään. Kerroin kuinka kroppani oli alkanut reagoida ihmisten hätään siellä. Poikani totesi että nyt olisi varmaan taas uutistauko paikallaan. Päätin tehdä uutislakon. Ja muutaman päivän kuluttua viiltävä kipu rinnassa/sydämessä oli hävinnyt.

Miten auttaa? – Mietin (taas kerran) kuinka se että murehdin toisten hätää ei auta mitään eikä ketään. On paljon rakentavampia ja hyödyllisempiä tapoja. Kuten konkreettinen auttaminen, siten kuin se on itselle mahdollista.

Rukouksia On kuitenkin yksi asia, jota jokainen voi aina tehdä: rukoilla lähimmäisten puolesta; olivatpa he sitten lähellä tai kaukana, ja olipa tilanne millainen tahansa.
Jumala kuulee rukouksemme. Voimme rukoilla Kristuksen läsnäoloa, suojaa ja varjelusta.
Ja että Hän ilmestyisi kirkkaudessaan siellä, missä pimeyden voimat koettavat ottaa valtaa.

Lähimmäinen – Kirkkovuosikalenterin johdanto tämän pyhän teemaan ‘Lähimmäinen’:
‘Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.’

Ensi pyhän teksteistä nousi esiin jokaisesta sellaisia ominaisuuksia, joita soisi itsellään olevan – ja joita myös Taivaallinen Isämme toivoisi meillä olevan.
Oi, millainen tämä maailma olisikaan, jos meillä kaikilla olisi alla olevat ominaisuudet aktiivikäytössä… 🙂

Jeesus toteutti näitä ominaisuuksia elämässään. Hän näytti omalla esimerkillään meille, miten  meidän tulisi kohdella toisiamme.
Vaan eihän se aina niin helppoa ole. Kyllä meitä koetellaan noiden ominaisuuksien suhteen useinkin. Onneksi Kristus kulkee kanssamme. Hän ohjaa, auttaa, vahvistaa ja opastaa meitä Henkensä kautta, kunhan vain sitä pyydämme. – Miten me omin voimin ja neuvoin selviytyisimmekään?

Armelias – Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille,
sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti.
Ei hän pelkää pahoja viestejä vaan luottaa vakain mielin Herraan.
Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää,
ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti
ja kulkee pystyssä päin.  (Ps. 112:5–9)

Tuo psalminkohta on ihan täytenään niitä toivottuja ominaisuuksia: 
oikeamielinen, luottavainen, vakaa, vahva, rohkea ja antelias.
Mitkäköhän noista mahtavat olla omalla kohdalla parhaiten hallussa, ja mitä niistä olisi tarve harjoitella & harjoittaa enemmän?
Varmaan olisi ihan hyvä juttu aina välillä tulla tietoiseksi niistä, joissa on itsellä toivomisen varaa. 🙂

Uskollinen – Noomi sanoi miniöilleen: ”Palatkaa kumpikin äitinne luo. Olkoon Herra teille hyvä, niin kuin te olette olleet hyviä vainajiamme ja minua kohtaan. Kunpa te Jumalan avulla saisitte molemmat uuden miehen ja löytäisitte turvan ja onnen hänen kattonsa alla.” Hän suuteli heitä, mutta he puhkesivat itkuun ja sanoivat: ”Ei, me tahdomme, että sinä viet meidät kansasi luo.” Silloin Noomi sanoi: ”Menkää takaisin, tyttäreni! Mitä syytä teillä on tulla minun mukaani? Enhän minä enää voi synnyttää poikia teille miehiksi.”
    Miniät itkivät nyt vielä katkerammin. Viimein Orpa suuteli anoppiaan hyvästiksi, mutta Ruut ei suostunut eroamaan Noomista. Silloin Noomi sanoi: ”Katso nyt, kälysi lähti takaisin kansansa ja jumalansa luo. Lähde sinäkin kälysi mukana.” Mutta Ruut sanoi: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!” Kun Noomi käsitti, että Ruut oli lujasti päättänyt seurata häntä, hän ei puhunut siitä sen enempää.  (Ruut 1:8–11, 14–18)

Sitoutuminen – Luen parhaillaan Raamattua läpi. On mielenkiintoista, kuinka joka lukemisella siitäkin huomaa uusia asioita. On kuin joitakin kohtia ei olisi aiemmin lukenutkaan.
Joku aika sitten luin Ruutin kirjan.
Tällä kertaa kirjan tuosta kohdasta juuri tuo Ruutin ehdoton sitoutuminen ja päättäväisyys nousivat erityisesti esiin. Miten vahva kiintymys ja lojaalisuus Ruutilla olikaan Noomia kohtaan. Hän oli valmis jättämään oman maansa ja kulttuurinsa seuratakseen Noomia.
Luultavasti myös Noomi oli ollut erityisen huolehtiva ja rakastava miniäänsä kohtaan.  

Rakastava – Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ”Älä tee aviorikosta”, ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, ”Älä himoitse”, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. (Room. 13:8–10)

Rakkauden voima –  ‘Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.‘  On aika huikea tuo Paavalin toteamus: ‘Näin rakkaus toteuttaa koko lain’.
Miten me tarvitsemmekaan Rakkauden voimaa tähän maailmaan, lähelle ja kauas. Me ihmiset kun olemme heikkoja, on ihana tietää että meillä on Auttaja, joka kulkee rinnallamme ja joka itse on Rakkaus.

Kristus haluaa antaa sydämeemme, mieleemme ja koko olemukseemme niillä hyviä ominaisuuksia, joita Hän itse on. Kunpa muistaisi pyytää Häntä tulemaan avuksi aina kun tuntuu etteivät omat voimat riitä jossain tilanteessa.
On aika huikea tuo Paavalin toteamus: ‘Näin rakkaus toteuttaa koko lain’.   

Antelias – Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”  (Mark. 12:41–44)

Huolenpitoa – Mieleen tulee erityisesti Itä-Afrikan maat, joissa kiertelin vuosituhannen 1. kymmenellä. Ne köyhät kylät, joissa vallitsi vahva yhteisöllisyys. Toisista pidettiin huolta. Oli itsestään selvää, että perhe, jossa jo oli iso lapsikatras ja jossa jokapäiväisen leivän saanti oli aina epävarmaa, otti luokseen orvoksi jääneen sukulais- tai naapurilapsen. Yksi suu lisää ruokittavaksi, mutta oli luottamus, että jotenkuten selvitään, päivä kerrallaan.  

Kristus, anna meille rakastava sydän. Johdata ja auta meitä hyviin tekoihin. Anna Rakkautesi säteillä maailmamme joka kolkkaan.
Kiitos että että olet Veljemme ja Vapahtajamme. 🙂

Sydänten Parantaja

20.8.2021. Joitakin viikkoja sitten menin messuun. Kuten ulkona, oli sisällä kirkossakin lämmin.  Maskin kanssa hengittäminen vei ilmeisesti voimani, sillä minua alkoi heikottaa. Menin aulaan juomaan vettä. Olisin halunnut lähteä kotiin, mutta koska olin tullut ystävän kanssa, joka oli 1. kertaa kotikirkkoni messussa, jäin. (Oloni huononi niin äkisti siinä messun aikana, että päätelin ettei kyseessä voinut olla korona.)

Ehtoollisella – Jotain tapahtui kuitenkin mentyäni Ehtoolliselle. Sen nautittuani heikotuksen tunne oli tipotiessään, eikä tullut takaisin myöhemminkään.
Ehtoollista jakaneelle papille viestitin myöhemmin, että ei ollut koronaa, ei siis tarvitse minun takiani olla huolissaan altistumisista.
En maininnut hänelle sitä, miten oloni parani Ehtoollisella. Ehkä olisi pitänyt. Itse ainakin ilahdun aina kun joku kertoo, miten Jeesuksen parantava läsnäolo ja voima on vaikuttanut.  

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
    Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”  (Joh. 9:1–7, 39–41)

Tuohon aikaan oli ilmeisesti yleistä ajatella, että jokin synnynnäinen sairaus johtui jonkun aiheuttamasta synnistä. Mooseksen kirjoissahan todetaan moneen otteeseen, että Jumala rankaisee syntisen ihmisen lapsia 3 ja 4. sukupolveen saakka.

Hesekielin kirjan 18. luvussa sen sijaan kuvataan, kuinka jokainen joutuu vastaamaan vain omista teoistaan.
‘Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä eikä isää poikansa synneistä. Vanhurskas saa vanhurskautensa mukaan, jumalaton jumalattomuutensa mukaan.’ (Hes.18:20)

Koko maailman sovittaja – Itämaisen jälleensyntymäajattelun mukaan sielut sovittavat väärät tekonsa seuraavissa inkarnaatioissaan. Tuon ajattelun Kristus mursi kertakaikkisella sovitusteollaan, kuten viime viikon teksteihin kuuluneen 1. Johanneksen kirjeen kohdassa todetaan:
‘Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.’  (1.Joh.2:1-2)

Puute vai vahvuus? Eräs henkilö pohti hiljattain ulkoillessa, millaista olisi, jos jokin aisti puuttuisi. Hän totesi, että ehkä kauheinta olisi olla sokea,
Ehkä sokeaksi syntyneet tai sokeutuneet eivät kuitenkaan ajattele niin. Heillä voi olla muut aistit paljon kehittyneempiä kuin meillä näkevillä. Heillä saattaa olla jopa rikkaampi ja eheämpi elämä kuin meillä näkevillä, jotka välillä juutumme liiaksikin kiinni siihen mitä näemme.  

Ja vaikka meillä olisi toimiva näköaisti, voi olla ettemme osaa katsoa tai nähdä ihmisiä tai asioita siinä valossa, jossa Luojamme toivoisi meidän katselevan/näkevän.
Oi Kristus, pese sokaistuneet silmämme, auta meitä näkemään itsemme, toisemme ja koko tämä maanpäällinen elämämme Sinun tavallasi, Sinun Valosi läpäisemänä. 

Uusi sydän ja henki – Hesekielin kautta Herra antoi kehotuksen:
Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki.” (Hes.18:31)
Vau, todellakinko voimme saada uuden sydämen ja uuden hengen? Näin Herra antaa ymmärtää. Meidän tehtävämme on ‘vain’ myöntää, että nykyisissä on parantamisen varaa. Ja suostuttava ottamaan vastaan. 

Sydänten Parantaja – Jumala ei mitätöinyt Vanhaa Testamenttia, mutta Hän päivitti sen.
Uudessa Testamentissa Taivaallinen Isämme antoi meille lapsilleen Parantajan, joka Henkensä kautta vaikuttaa keskuudessamme meidänkin päivinämme, niin kuin Hän vaikutti eläessään  ihmisenä Maan päällä, kulkiessaan Galilean seuduilla ja Juudeassa.


Maailman Valo “Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.”
Sanoessaan nuo sanat Jeesus tiesi että hänet pian surmattaisiin, eikä hän sen jälkeen vaeltaisi enää samalla tavalla, yhtä konkreettisti tunnistettavissa olevassa muodossa ihmisten keskuudessa.
Ylösnousemuksen jälkeen tarvittiin, että opetuslasten (sydämen) silmät aukenivat näkemään uudella tavalla, jotta he olisivat kyenneet tunnistamaan suljettujen ovien läpi saapuvan Mestarinsa ja uskomaan, että Hän todella oli siinä, heidän kanssaan.

Ihmeellistä ja ihanaa on, että ylösnoussut Kristus tulee yhä meidän ihmisten luo, että Hän on kanssamme, ja meissä. 
Rukoillessamme parantumista ei sitä toivottua, näkyvää tai tuntuvaa parantumista suinkaan aina tapahdu. Ajattelen kuitenkin, että aina tapahtuu jotakin, kun Hänen Henkensä vaikuttaa meissä. Jokin muuttuu, ehkä tapahtuu vapautumista mielen, tunteiden tai fyysisellä tasolla, tai jotain muuta hyvää. Ehkä huomaa rauhan laskeutuneen sieluun,

Kristus, Parantajamme, kiitos että olet kanssamme. Sinä tiedät kaiken, näet tilanteemme, näet mitä tarvitsemme. Kiitos että tahtosi meitä kohtaan on hyvä.
Auta meitä avautumaan ja vastaanottamaan sitä, mitä tahdot meissä tehdä, tänäänkin. 😉

Alla oleva laulu on jostain syystä soinut mielessäni useamman viikon ajan. Googlatessa selvisi, että se on englantil. kansansävelmä, joka v. 1986 otettiin virsikirjaan Anna-Maija Raittilan sanoituksin. Tässä Mustarastas -yhtyeen esittämänä. 

Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten – Mustarastas

Sydäntemme Kuningas – Uutisia lukiessani on tullut syvä suru Afganistanissa hädässä olevien ja sieltä turvaan pyrkivien puolesta. 
Kuuntelin 2  versiota afganistanil. kristill. laulusta Chun Bengaram.
Toisessa sanat englanniksi, toisessa saksaksi, hieman erilaisin käännöksin. 
…maailman kuninkaat surmaavat hallitakseen maailmaa,
meidän Kuninkaamme antoi elämänsä tullakseen sydämeni Kuninkaaksi.”
“…kuninkaat uhraavat toisia valloittaakseen maailman,
mutta meidän Kuninkaamme uhrasi itsensä voittaakseen sydämeni itselleen.”

https://www.youtube.com/watch?v=qCkkD40LygA
https://www.youtube.com/watch?v=US2XLtsyA2g

‘Olet Valoni pimeydessäni’, laulussa todetaan. Rukoillaan, että Kristus tuo Valonsa kaikille, jotka ovat ja elävät tällä hetkellä pelon ja toivottomuuden tilassa.      

Laulun alla olevaa linkkiä klikkaamalla ilmeni, että afganistanil. kristill. radioasema Sadaye Zindagi on julkaissut valtavan määrän kristillisiä lauluja. 
Sydämelleni tuli vahva tarve rukoilla myös tuon radioaseman ja sen toimittajien puolesta. Että radioasema voisi jatkossakin rohkaista afganistanil. kristittyjä, vahvistaa uskoa ja luottamusta Kristukseen, joka on kaikkia valtoja ja voimia suurempi. 

Muut tekstit: Ps. 30:3–6, 12–13, Ps. 146:5–10, 2. Kun. 5:1–15 ja Ap. t. 3:1–10..