Hyvä Paimen

15.4.2021. Eilen keräsin pihan villiniityltä 1. kourallisen vuohenputkenversoja viherjuomaan. Villiyrttien keruun aika on alkanut, jee! 🙂

Jeesus sanoi:
    ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”  (Joh. 10:1–10)

Hyvistä asioista on  mukavampi lukea kuin huonoista. Ensi pyhän aiheena on Hyvä Paimen.  Siitähän riittää hyviä aiheita vaikka kuinka.
Vaan jostain kumman syystä alankin tällä kertaa miettiä evankeliumitekstin pahiksia. – Ja koska meissä kaikissa on sekä hyvistä että pahista, koetan miettiä, millä tavoin tuossa kuvattu koskettaa itseäni (tai meitä itse kutakin). 

Jeesus puhuu noissa 2 vertauksessaan varkaista ja rosvoista. Tuskin hän tuossa tarkoitti maallista omaisuutta varastelevia konnia. Mutta millaisia sitten? – Edellinen luku (Joh.9) ei välttämättä anna siihen vastausta.

Viikonvaihteessa juoksenteli pääkaupunkiseudulle eksynyt susi pitkin katuja. Olipa joku nähnyt sen meikäläisenkin asuinalueella.
Monet sanonnat kertovat, kuinka sutta on pidetty pahan symbolina. Susi lampaiden vaatteissa, iso paha susi, kaivaa sudenkuoppaa tai pudota siihen jne.
Susi on syytä kiertää kaukaa, jos sellainen tulisi vastaan. Silmäkontaktia on vältettävä ja peräännyttävä rauhallisesti. Tuon tapaisia ohjeita jaettiin mediassa. 

Jeesuksen aikaan, ja vielä nykyäänkin, paimenen tehtävä on suojella lampaitaan susilta.
Jos olemme raamatullisella kuvakielellä sanottuna niitä lampaita, jotka haluavat seurata Hyvää Paimenta, niin mitkä ovat niitä susia, joita meidän tulee kiertää kaukaa ja joita emme tahdo kohdata ja katsoa silmiin?  

Millaiset asiat koen/koet omassa elämässä uhkana tai vaarana? Sellaisiksi, joiden suhteen pitää olla varuillaan, ettei lankeaisi huomaamattaan kuoppaan.
Millaisissa tilanteissa olen/olet kaivannut erityisesti johdatusta ja millaisilta asioilta varjelua?

Jos lukee Jeesuksen vertauksia tämän pandemia-ajan valossa, voisiko ajatella varkain sisään yrittävien olevan esim. niitä, jotka ajattelevat olevansa oikeassa, ja sen vuoksi näkevät oikeutenaan toimia oman mielen mukaan, ohjeistuksista välittämättä?
Monet ovat jälkeenpäin harmitellen ja katuen todenneet, että tainnutkaan olla hyvä juttu, seurauksena kun oli tartuntarypäs. 

Olenko sitten itse pystynyt noudattamaan ohjeita? Rehellisesti sanottuna: en! Olen tavannut lapsenlapsiani silloinkin kun sitä kehotettiin välttämään. He ovat olleet luonani, vaikkakin usein  olimme ulkona. – Kaikeksi onneksi ei ole ollut mitään altistumisia.

Vapaita menemään – Maskeista, etäisyyksistä ja käsihygieniasta on tullut jo itsestään selvää, automaattista rutiinia lähes kaikille.  Ja jonain päivänä – kunhan yhdessä pinnistellään ja jaksetaan tsempata – tästä kaikesta päästään. Silloin ei tarvitse koettaa mennä siitä kohtaa, missä aita on matalin eikä vältellä sitä aikamme pahista, koronasusimokomaa.
Silloin ollaan taas vapaita menemään ja tulemaan, ilman rajoituksia. 🙂 

Paimen kutsuu lampaat laitumelle. ja ‘lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä’.
Mietin, miten herkästi nykyään seurataan vaikka minkälaisia ääniä –  provokatiivisia mielipiteitä, mitä uskomattomampia valeuutisia, salaliittoteorioita jne. – ja uskotaan niihin.
Tuntuu että aivan erityisesti tänä aikana tarvitsisimme kykyä erottaa Hyvän Paimenen ääni, jottemme joutuisi ihan hakoteille. 

Hyvältä tuntuu tuo, kun jeesus sanoo, että Paimen kutsuu lampaitaan nimeltä. Hän näkee meidät. Hän tuntee meidät nimeltä. Hän kutsuu jokaista henkilökohtaisesti. Ja jossain vaiheessa, jossain syvällä sisimmässämme jokin alkaa resonoida: tunnistamme Hänen äänensä/kutsunsa. Se alkaa vetää meitä magneetin tavoin puoleensa. 

Lähelle – Arvelen Jeesuksen kuvaavan yllä olevissa vertauksissaan taivasten valtakuntaa (jota hän kuvasi opetuslapsilleen niin monin eri vertauksin).  Ei vain sitä ajan tuolla puolen olevaa  Jumalan valtakuntaa, jonne toivotaan pääsevän. Jeesus sanoi maan päällä kulkiessaan, että taivasten valtakunta on tullut lähelle. Taivasten valtakunta tuli ihmisten luo.  

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: “Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk.17:20-21)

Taivasten valtakuntaan ei voi noin vain rynnätä. Jeesus sanoi, että sinne on vaikea päästä. 
“Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.” (Matt.11:12)

Kuitenkin se on koko ajan tavoitettavissa, läsnä oleva. Miten sitten löytää/tavoittaa/ taivasten valtakunnan? Sillä onhan se jotain niin erityisen ihanaa, että siinä haluaisi elää jatkuvasti,  kaiken arjenkin keskellä. Siinä sielu virvoittuisi, tulisi ravituksi, siinä saisi levätä. Ja kuten Daavid lauloi: saisi olla Herran hyvyyden ja rakkauden ympäröimänä, joka päivä…

Portti – Miten sinne pääsee? Jeesus sanoo olevansa portti, jonka kautta sinne tullaan.
“Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.”

Daavidin Psalmi 23:  Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Rukouslauluja – levyllä on laulu, josta kuulin ystävältä. Lauluvideon laittaminen tähän ei onnistunut, mutta jospa se avautuisi tästä linkistä:
Tulee aika – Bing video

Tulee aika – Carmen Ensemble ja Tuohus-kuoro:

Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää.
Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää.
Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan.
Annat henkesi tuulen hoitaa hellästi lastaan.

Tulee aika, jolloin valo varjomme poistaa.
Tulee aika – yömme jälkeen kirkkaus loistaa.
Herään auringon aikaan. Annoit kasvulle juuret.
Miten lapsesi saikaan nähdä ihmeet niin suuret

Tulee aika, jolloin myrsky tyyneksi vaihtuu.
Tulee aika, jolloin kaikki kyyneleet haihtuu.
Meitä rakkaus kantaa. Hiljaa umpeutuu haavat.
Taivas toivoa antaa. Lohdun särkyneet saavat.

Tulee aika, jolloin kotiin kulkea saamme.
Tulee aika – nyt jo matkaa yhdessä jaamme.
Vielä viivymme tiellä. Vielä meillä on kaipuu.
Kerran perillä siellä kaikki riemuksi taipuu.

Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää.
Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää.
Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan.
Annat henkesi tuulen hoitaa hellästi lastaan.

Muut tekstit: Miika 7:14–20 ja Hepr. 13:20–21.

Ylösnousseen todistajia

8.4.2021.  Sinivuokot ovat työntäneet esiin pieniä nuppuja. Toissapäivänä ajattelin, että muutama lämmin päivä, niin ne avaavat terälehtensä. Mutta eilen oli jo ensimmäinen avautunut! Odotan joka kevät innolla näkeväni ensimmäisen sinivuokon kukassaan.

Ylösnoussut Kristus kehotti opetuslapsia odottamaan jotain aivan muuta kuin kevään merkkejä…

Rauha teille – Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” (Luuk. 24:36–49)

Opetuslapset olivat koolla siinä talossa, jossa he olivat syöneet pääsiäisaterian Jeesuksen kanssa ennen kuin he lähtivät Öljymäelle. He olivat peloissaan. Jeesus oli surmattu, miten heidän nyt kävisi. 
Tilanteen jännittyneisyys kasvoi miltei kestämättömäksi, kun heidän ylösnoussut Mestarinsa ilmestyi suljetun oven läpi heidän eteensä. He kauhistuivat: aave!
Mutta Jeesus rauhoitteli heitä: minä tässä olen, elävänä, lihaa ja luuta, koskettakaa käsiäni. 
Sitten Jeesus söi heidän nähtensä palan paistettua kalaa.

Kyllähän siinä oli – ja yhä on – ihmettelemistä. Jeesuksen ylösnousemus ei ole mikään järjellä käsiteltävissä oleva asia. Jos oli vaikeaa opetuslapsilla, jotka näkivät hänet omin silmin ja saivat koskettaa hänen ylösnousemuskehoaan, niin sitäkin vaikeampaa on monelle uskoa asiaa pari vuosituhatta myöhemmin. 

Ja silti miljoonat ja miljoonat ihmiset uskovat Jeesuksen ylösnousemukseen.
Ja mitenköhän lukemattomille ihmisille ympäri maailmaa ylösnoussut Kristus on yllättänyt ilmestymällä heidän eteensä, eri tavoin.
Ehkä suljettujen ovien läpi epätoivoisena rukoilevan ihmisen luo.  Ehkä häikäisevän kirkasta valoa loistaen, ilmoittaen valon keskeltä olevansa Jeesus.
Ehkä selkeänä ihmishahmona katsoen silmiin, ehkä sanoen jotain, ehkä lohdutuksen ja rohkaisun sanoja, tuoden rauhan olon sydämeen.
Ehkä Hän on kehottanut henkilöä, jolle on ilmestynyt, seuraamaan Häntä.    

”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu”, Jeesus sanoi opetuslapsille.
Jesajan kirjassa luvussa 53 on järisyttävä profetia Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta, Tuota lukua ei lueta synagogissa, sillä se niin ilmiselvällä tavalla ilmaisee, että Jeesus oli tuo Jesajan profetoima Lunastaja.
Monet kerrat Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että hän nousisi kuolleista 3. päivänä. Mutta oli kuin se olisi vain ollut heille liian iso asia käsiteltäväksi. Vielä silloinkin, kun he näkivät, että näin oli todella tapahtunut.  

Kristus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.
Monet rabbit ja imaamit, jotka ovat rohkaistuneet tutkimaan kirjoituksia avoimin mielin, ovat hämmästyneet ja tulleet vakuuttuneeksi – vastentahtoisestikin – että Jeesus Kristus on Messias. 

Ylösnoussut Kristus avaa tänäkin päivänä ihmisten silmiä ja sydämiä – sellaistenkin, jotka eivät ehkä tutki pyhiä kirjoituksia, mutta jotka epätoivoisesti etsivät ja kaipaavat yhteyttä Jumalaan.  Kaipaavat todistusta siitä, että Hän On.  Elävänä, heidän kanssaan.

Kristus, Vapahtajamme, vapauttaisitko meidät mielemme ahtaista kahleista, epäluuloista, kaikesta siitä, mikä estää meitä näkemästä ja ymmärtämästä Sinun Totuuttasi.
Antaisitko meille Sinun mielesi? Voikohan Sinulta sitä pyytää? 

Paavalille se oli mahdollista. Hän kirjoitti korinttilaisille: ‘Mutta meillä on Kristuksen mieli.’ (1.Kor.2:16)

Paavali sai nähdä Sinut ylösnousseena Damaskoksen tiellä. Saulista tuli Paavali, uupumaton, rohkea sanansaattasi. Niin kuin niistäkin opetuslapsistasi, jotka saivat kulkea Sinun kanssasi niiden 3 vuoden ajan, jolloin kuljit Galileassa ja Juudeassa opettaen ja tehden ihmeitä. 

Tuossa huoneessa, jossa ilmestyit opetuslapsillesi, kehotit heitä odottamaan sitä, minkä lähettäisit heille: voiman korkeudesta, Pyhä Henki tulisi antamaan heille rohkeutta, neuvoisi miten heidän tulisi toimia.
Kristus, Sinä näet, kuinka moni odottaa tälläkin hetkellä omassa huoneessaan/kodissaan, kaivaten voimaa ylhäältä. Voimaa nähdä valoisasti tulevaan. Kaivaten lohdutusta ja rohkaisua.  Ja viisautta ja johdatusta siihen, miten olla ja mihin ryhtyä.  

Opetuslapset odottivat Pääsiäisen jälkeen 50 päivää, kunnes Pyhä Henki laskeutui ja muutti kaiken.
Anna meille kärsivällisyyttä odottaa ja luottaa siihen, että muutos on tulossa. Että jotain hyvää, parempaa tulee. Että pääsemme näistä pandemiarajoituksista ja eristäytyneisyydestä.
Kiitos, Ylösnoussut, että näet jokaisen. Kiitos että olet kanssamme, joka päivä, jokaisessa elämämme tilanteessa. 🙂

(Kevään 1. kiinanruusu puhkeisi kukkaan tänä vuonna Pääsiäisenä.)

Muut tekstit: Ps. 116:1–9, Sak. 8:12–13 ja Ap. t. 13:23–33.

Kristus on ylösnoussut!

4.4.2021. Naiset menivät suruissaan Jeesuksen haudalle. Mutta mitä heitä odottikaan?

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
    Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
    Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.  (Matt. 28:1–8)

Varmaan moni on joskus kokenut, että on kuin jokin valtava, raskas kivi varjostaisi elämäämme, koettaisi jähmettää meidät paikoilleen, estäisi meitä näkemästä valon, joka on sen takana, odottamassa.
Jeesuksen haudan kivi oli vieritetty syrjään, Ylösnoussut Kristus haluaa vierittää syrjään ne kivet, jotka estävät meitä näkemästä valon ja toivon.

Tänä Pääsiäisenä katsoin ensin Pääsiäismessun Jerusalemin Pyhän Haudan kirkosta, sitten Vatikaanin Pietarinkirkosta. Edellinen pidettiin latinaksi, jälkimmäinen italiaksi. Vaikka tunnistinkin sanoja vain vähän sieltä täältä, tuntui että sai olla osana pyhää toimitusta. Melkein kuin olisi ollut paikan päällä. 🙂

Paavi Franciscuksen pääsiäismessun saarnassa (luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä: https://www.catholicnewsagency.com/news/full-text-pope-francis-homily-for-easter-vigil-at-the-vatican) oli kohtia, jotka herättivät ajatuksia. Laitan tähän joitakin otteita saarnasta:

“Naiset menivät suremaan kuollutta; sen sijaan he kuulivat julistuksen elämästä.
Pelko sekoittui iloon, joka yllätti heidän sydämensä kun he näkivät suuren kiven vieritettynä haudan suulta ja nuoren miehen valkoisessa vaatteessa. He ihmettelivät kuulemiaan sanoja: “Älkää pelätkö! Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka ristiinnaulittiin. Hän on noussut kuolleista.” Ja sanomaa: “Hän menee edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.”

Ottakaamme mekin vastaan tämä Pääsiäisen sanoma. Lähtekäämme Galileaan, jonne Ylösnoussut Herra on mennyt edellämme. – Mitä sitten merkitsee Galileaan meneminen?
Ensinäkin uutta alkua. Opetuslapsille se merkitsi paluuta paikkaan, jossa Herra kutsui heitä seuraamaan häntä. Paikkaan, jossa he kohtasivat hänet ensimmäisen kerran, paikkaa, jossa tunsivat 1. kerran rakkautta häntä kohtaan. Siitä hetkestä lähtien he jättivät verkkonsa ja seurasivat Jeesusta, kuuntelivat hänen opetuksiaan ja todistivat hänen tekemiään ihmeitä.
Toistuvasti he ymmärsivät hänet väärin, ja ristin edessä he hylkäsivät hänet ja pakenivat.

Siitä huolimatta Ylösnoussut Herra ilmestyy heille yhä uudestaan. Hän seisoo heidän edessään kutsuen heitä seuraamaan häntä. Hän sanoo heille: “Aloitetaan alusta. Tahdon että olette taas kanssani, kaikesta huolimatta.”

Galileassa opimme ihmettelemään Herran ääretöntä rakkautta, joka avaa uusia reittejä tappion polkujen rinnalle.
Aina on mahdollista aloittaa uudestaan, sillä aina on uusi elämä, jonka Jumala voi herättää meissä huolimatta epäonnistumisistamme.

Jumala voi valmistaa uuden historian. Hän ei koskaan lakkaa kulkemasta edellämme, kärsimysten, yksinäisyyden ja kuoleman ristiltä ylösnousemuksen, uuden elämän kirkkauteen. Muuttuvassa historiassa toivo nousee uudelleen.
Kuunnellaan näinä pandemian tummina kuukausina Ylösnoussutta Herraa, hänen kehottaessaan meitä aloittamaan uudestaan ja aina säilyttämään toivomme.

Naiset menivät haudalle muistelemaan sitä, mitä he olivat kokeneet hänen kanssaan.
On olemassa uskoa, josta on tullut jonkin sellaisen muistelemista, joka on ollut kaunista, ja jonka voi palauttaa mieleen.
Monet – mekin – kokevat sellaista “muistojen uskoa”, ikään kuin Jeesus olisi joku menneisyydestä, vanha ystävä nuoruudesta, joka nyt on jossain hyvin kaukana.
On uskoa, joka muodostuu tavoista, menneistä asioista, suloisista lapsuudenmuistoista. Uskoa, joka ei enää laita liikkeelle (move) tai haasta minua.

Toisaalta Galileaan meno tarkoittaa sitä, että tajuaa että ollakseen elävää uskon on palattava tielle. Sen tulee päivittäin uudistaa matkan ensiaskeleita, ensimmäisen kohtaamisen ihmettelyä. Ja sen tulee luottaa, kuvittelematta että jo tietäisi kaiken, vaan omaksua sellainen nöyryys, joka on niillä, jotka antavat itsensä yllättyä Jumalan teillä.

Usein pelkäämme, että Jumala yllättää meidät. Tänään Herra rohkaisee meitä sallimaan itsellemme se, että yllätymme.
Ylösnoussut Jeesus ei koskaan lakkaa hämmästyttämättä meitä.

Jeesuksella ei ole viimeistä ‘voimassaolopäivää’ (Jesus is not outdatet). Hän elää, tässä ja nyt. Hän kulkee vierelläsi joka päivä, joka tilanteessa, jonka koet, jokaisessa koettelemuksessa, jonka joudut kestämään sekä suurimmissa toiveissasi ja unelmissasi.

Hän avaa ovia siellä, jossa vähiten odottaisit. Vaikka sinusta tuntuisi että kaikki on menetetty, please, salli itsesi olla avoin sille ihmetykselle ja uudelle, jonka Jeesus tuo; hän todella tulee yllättämään sinut.

Galileaan meno tarkoittaa myös periferioihin menoa. Galilealaiset olivat mitä kauimpana Jerusalemin rituaalien puhtaudesta. Kuitenkin siellä Jeesus aloitti missionsa. Siellä hän toi sanomansa niille, jotka kamppailivat jokapäiväisen elämän kanssa; niille jotka olivat hyljeksittyjä, haavoittuvimpia, köyhimpiä. Sinne hän toi Jumalan kasvot ja läsnäolon, Jumalan joka väsymättä etsii lannistuneita tai eksyksissä ja joka menee kauimpaan kolkkaan, koska Hänen silmissään kukaan ei ole vähäisin eikä hyljätty.

Galileassa opimme, että voimme löytää Ylösnousseen veljiemme ja sisartemme kasvoissa, unelmoivien innostuksessa, lannistuneiden irtisanoutumisissa, iloitsevien hymyssä, kärsivien kyynelissä, ja ennen kaikkea köyhissä ja laitapuolen kulkijoissa. Saamme hämmästyä, kuinka Jumala paljastaa suuruutensa pienuudessa, kuinka Hänen kauneutensa loistaa köyhässä ja yksinkertaisessa.

Jeesus, Ylösnoussut Herra, rakastaa meitä rajattomasti ja on kanssamme elämämme jokaisena hetkenä. Ilmestyttyään maailman sydämessä Hän kutsuu meitä voittamaan esteet, karkottamaan ennakkoluulot ja menemään niiden luo, jotka ympäröivät meitä joka päivä, jotta voisimme löytää jokapäiväisen elämän armon (grace).

Tunnistakaamme Hänet omassa Galileassamme, jokapäiväisessä elämässämme. Hänen kanssaan elämä muuttuu. Sillä kaiken menetyksen, pahan ja väkivallan, kärsimyksen ja kuoleman ylitse Ylösnoussut elää ja johdattaa historiaa.

Odotuksesi eivät jää täyttymättä, kyyneleesi kuivataan, ne korvataan toivolla. Sillä Herra kulkee aina edelläsi. Ja Hänen kanssaan elämä alkaa uutena.”

Muut Pääsiäispäivän tekstit ovat: Ps. 118:15–23 (24), Hoos. 6:1–3, Jes. 25:8–9 ja 1. Kor. 5:6–8.

Siunattua Pääsiäistä, Kristuksen Ylösnousemusjuhlaa! 🙂

Aterialla

1.4. 2020. Ennen lumien tuloa jouluruusu kukki runsaana ja kauniina. Vielä viime viikolla, kun lumet alkoivat sulaa, mietin että pian saa nähdä, miten jouluruusunkukkien mahtoi käydä vietettyään pitkän ajan paksun lumikerroksen alla.
Ilo oli nähdä, kuinka ne tulivat esiin kuin ei olisi mitään lumipeitettä niiden päällä ollutkaan. Meidän osittain jään ja lumen peitossa vielä olevan pihan ensimmäiset kevätkukat, Jouluruususta tuli pääsiäisruusu.

Kantelettaren runo kuvaa Jeesuksen syntymää näin:  Jouluna Jumala syntyi, paras poika pakkasella’ ja ‘Härkä olkia levitti, sika penkoi pehkuloita, Poian pienen peitteheksi, katteheksi kaikkivallan’.
Pääsiäisen alla Hänet surmattiin ja haudattiin.  Ja 3. päivänä, Pääsiäisaamuna Hän tuli ulos haudasta, ja ilmestyi sen jälkeen ylösnousemusolemuksessaan useamman kerran opetuslapsilleen. 

Ylösnoussut – Tiberiaan rannalta Jeesus huuteli kalastamassa oleville opetuslapsilleen: “Onko teillä mitään syötävää?” Ja kun nämä vastasivat että ei ole tullut mitään saalista, Jeesus kehotti heittämään verkko toiselle puolelle venettä. Kaloja tuli sieltä niin että verkko oli revetä.
Kun miehet nousivat rannalle, Jeesus sanoi: “tulkaa syömään.”
Jeesus antoi heille leipää ja hiilloksella kypsytettyä kalaa.

Jeesus kysyi Pietarilta, rakastaako tämä häntä. Pietarin vastattua “Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas”, Jeesus kehotti Pietaria ruokkimaan hänen karitsoitaan & lampaitaan. (Joh.21)

Tämän Pääsiäisen aikaan minua on mietityttänyt se, kuinka Jumala haluaa ravita meitä niin monin tavoin. Hän haluaa ravita, vahvistaa, tukea, rohkaista meitä ja antaa meille toivoa ja luottamusta, jotta me puolestamme voisimme ravita/rohkaista/tukea lähimmäistämme sillä tavoin, kuin se on meille mahdollista ja siten kuin Hän meitä kulloinkin ohjaa.

Elämän Leipä Jeesus sanoi: “Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. (Joh.6:35)

Elävää vettä Jeesus sanoi myös: että “joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään”. (Joh.4:14)

Jumalan lahja – “Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ‘Anna minulle juoda’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” (Joh.4:10)

Millä tavoin Jumala haluaisi ja voisi ravita sinua tänä Pääsiäisenä?

Kaikkein puolestaHappamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.
    Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.
    Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”
    Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.  (Matt. 26:17–30)

Via Crucis – Tänä vuonna Hgin ekumeenista Via Crucis – Ristin tie – pääsiäisvaellusta ei voitu pandemian vuoksi järjestää. Sama taitaa olla tilanne monissa sellaisissa maissa, joissa perinteisesti on muistettu Pääsiäisen tapahtumia kulkueen tai ristisaaton muodossa. Monilla pienemmillä paikkakunnilla näihin kulkueisiin on osallistunut koko kylän väki.

Sen sijaan pääsisäisvaellus toteutettiin musiikkivideona, jossa Jeesus kävelee pandemiarajoitusten hiljentämillä Hgin kaduilla. 

Via Crucis – 7 min:n musiikkivideo

Muut Kiirastorstain tekstit ovat Ps. 111:2–5, 2. Moos. 12:1–8, 11–14  ja 1. Kor. 10:16–17.

Rukouksen huone

24.3.2021. Toissa päivänä oltiin hiihtelemässä lapsenlapsen kanssa. Hauveli juoksi riemuissaan vierellä. Ihanaa, että on kantavia hankia, vielä jonkin aikaa ainakin, täällä eteläisemmässäkin maamme kolkassa. Nautitaan raikkaista kevättalven päivistä! 🙂  

Ovi Jerusalemissa

Rukouksen huone – Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
    Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä. (Matt. 21:12–17 )

Eräs Jeesus-elokuva kuvaa dramaattisesti, kuinka Jeesus kaataa myyjien pöytiä niin että kyyhkyshäkit lentävät ilmaan ja kyyhkyset häkkien sisällä räpyttelevät hädissään siipiään. Minun oli sitä katsellessani vaikea kuvitella, että Jeesus olisi toiminut noin.
Matteus kuvaakin tapauksen toisin: rahanvaihtajien pöydät saivat kyllä kyytiä, ja siinä varmasti kolikot lentelivät sinne tänne, mutta kyyhkysenmyyjiltä Jeesus kaatoi vain jakkarat! 

Bisnes kukoisti pyhässä paikassa. Pyhiinvaeltajat olivat myyjien armoilla: kaukaa tulleet joutuivat vaihtamaan rahaa, jotta saivat ostettua uhrikyyhkynsä. Voin hyvin ymmärtää Jeesuksen tuohtumuksen. Siitä touhusta oli pyhyyden kunnioitus kaukana.

Kyllähän maailma nykyäänkin on täynnä pyhiä paikkoja, joiden vierillä on melkoinen  markkinameininki: matkamuistokojuja ja kaupustelijoita. Paikalliset hyödyntävät pyhiä paikkoja elantonsa ansaitsemiseen; jossain hienovaraisemmin, jossain päällekäyvemmin, riippuen paikallisesta kulttuurista.   

Isän luona – Jeesukselle Jerusalemin temppeli oli kaikista paikoista pyhin. Se oli rukouksen huone, hänen Isänsä huone.
Marian ja Joosefin etsiessä 12-vuotiasta Jeesusta, he löysivät hänet tuosta temppelistä. Kun he kysyivät Jeesukselta, miten hän oli näin vain jäänyt Jerusalemiin heidän, sukulaisten sekä ystävien lähdettyä kotimatkalle, Jeesus vastasi: “Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk.2:49)

Pienoismalli Jerusalemin temppelistä

Mitä Isä tekee –  21 v. myöhemmin tilanne oli aivan toisenlainen. Nyt Jeesus ei istuutunut keskustelemaan oppineiden ja rabbien kanssa, vaan kiivastui siitä, mitä temppelissä, hänen Isänsä huoneessa, tapahtui.
Sokeat ja rammat eivät säikähtäneet Jeesuksen rahanvaihtajiin ja kaupustelijoihin kohdistunutta puhdistusoperaatiota. Päin vastoin he hakeutuivat hänen luokseen, ja jeesus paransi heidät. Hän teki sitä, mitä näki  taivaallisen Isänsä haluavan tehdä.   

“Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.” (Joh.5:19)

Tila rukoukselle – Siellä, missä rukoillaan Isää, siellä hän haluaa toimia. Hän haluaa vetää meitä puoleensa, tuoda helpotusta oloomme, hoitaa haavojamme, auttaa ja parantaa.
Hän halusi myös lopettaa uhraamisen. Enää ei tarvitsisi uhrata kyyhkysiä eikä lampaita. Tulisi olemaan yksi, kertakaikkinen uhraus, sovitukseksi kaikkien puolesta (esim. Jes.53:10, Room.3:25).


Jerusalemin temppelin pienoismalli

Hoosianna, Daavidin Poika – Lapset huusivat tätä tervehdystä Jeesukselle temppelissä. Se oli todennäköisesti jäänyt soimaan heidän mielessään siitä, kun tällä tervehdyksellä oli vastaanotettu ja saateltu Jerusalemiin ratsastavaa Vapahtajaa. Jeesus totesi tästä ärsyyntyneille ylipapeille ja lainopettajille: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”.

Nykyisinkin vielä usein todetaan, kuinka lasten suusta kuulee totuuden. Lapset eivät ole kiinni  opituissa vanhoissa kaavoissa. He elävät tässä hetkessä, kokevat vahvasti ja suodattamattomasti sen, mitä heidän ympärillään tapahtuu juuri parhaillaan.
Lapset uskovat toisten vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon (mikäli heiltä ei ole tavalla tai toisella viety heidän luontaista luottamustaan). He eivät kyseenalaista asioita, jotka eivät ole tieteellisesti todistettavissa. Lapset ovat vapaampia ajattelemaan asioita luovasti ja ennakkoluulottomasti. Vapaampia kuin me aikuiset, jotka olemme uskomuksissamme melkoisesti sidottuja siihen, mitä ja miten tiede meille kulloinkin koettaa selittää olemassaoloamme ja maailmaamme.
Luojaamme tiede ei ylety, joten Hänen suhteensa olemme uskon varassa. Se on nöyrtymisen paikka. Joku, jolla on tarve koettaa hallita elämäänsä ja olemassaoloaan pelkästään järjen ymmärryksen avulla, voi kokea sen nöyryyttävänäkin, ja siksi välttää koko asian käsittelyn, tai torjuu Luojan olemassaolon, koska se tuntuu helpommalta.        

Taivasten valtakuntaa kuvatessaan Jeesus sanoi: “Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14). Samat Jeesuksen sanat on kirjattu Luukkaan evankeliumiin (Luuk.18:16).
Ja:
“Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt. 18:3-4)

Öljymäellä olevan luostarin lehvin koristeltu ovi

Jeesus  tahtoo rohkaista ja vahvistaa myös meidän aikuisten uskoa, kuten ensi pyhän evankeliumitekstin jatko-osa osoittaa:
Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin, hänen tuli nälkä. Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: ”Ikinä et enää tee hedelmää.” Siinä samassa viikunapuu kuivettui.
    Kun opetuslapset sen näkivät, he hämmästyivät ja sanoivat: ”Kuinka tuo puu noin äkkiä kuivettui?” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: ”Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen”, ja niin tapahtuisi. Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.” (Matt. 21:18–22)

“Mitä tahansa uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.” – Kyllähän tuo on ihan käsittämättömän vahva lupaus. Itse ajattelen Jeesuksen haluavan kiinnittää huomiomme siihen, missä määrin me ihan oikeasti uskomme siihen, mitä Luojaamme voi tehdä elämässämme ja kauttamme.
Ja ajattelen, että Jeesus haluaa rohkaista meitä uskomaan, että Jumala kuulee rukouksemme. Luottamaan siihen, että Hän voi auttaa meitä raivaamaan sellaisiakin esteitä elämässämme, joita itse pidämme mahdottomilta ylittää.
Mutta että Hän toivoo siihen myös omaa osallistumistamme.  Ettemme vain istu ja odota Hänen tekevän jotain edestämme, vaan että osallistumme itsekin asiaan aktiivisesti. Jo mielen- ja asenteenmuutoksellamme on suuri merkitys. 

Jeesus haluaa rohkaista meitä, niin ettemme antaisi edes vuorenkorkuiselta tuntuvan ongelman viedä meitä toivottomuuden tilaan, vaan alkaisimme nähdä haasteellisessakin tilanteessa mahdollisuuksia. Että olisimme avoimia uusille.  toivorikkaammille näkökulmille.  🙂

Vapahtajamme, auta meitä pitämään sydämemme ja mielemme ovet avoinna Sinulle ja sille, mitä tahdot meille opettaa. Tule luoksemme, täytä meidät Rakkaudellasi, Viisaudellasi ja Läsnäolollasi. – Hoosianna! 

Palmusunnuntaille on evankeliumitekstin lisäksi runsaasti raamatunkohtia:
Ps. 22:2–6, Ps. 118:26–29, Jes. 50:4–10, Sak. 9:9–10, Fil. 2:5–11 ja Hepr. 7:24–27.

Magnificat

17.3.2021. Eteläisellä kalliorinteellä maa on jo paljastunut lumen alta. Viereisellä pellolla on vielä hyvät hiihtoladut. Ihanaa aikaa: vielä talvi, ja samalla kevät tekee pikku hiljaa tuloaan. 🙂   

Maria sanoi:
      – Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
      minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
      sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
      Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
      sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
      Hänen nimensä on pyhä,
      polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
      niille, jotka häntä pelkäävät.
      Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
      hän on lyönyt hajalle
      ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
      Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
      ja korottanut alhaiset.
      Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
      mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
      Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
      hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
      Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
      niin kuin hän on isillemme luvannut. (Luuk. 1:46–55)

Marian ilmestys – Ensi sunnuntaita muistetaan Marian ilmestyspäivää, päivää jolloin enkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja kertoi, että tämä synnyttäisi pojan, josta tulisi koko maailman Vapahtaja. Maria hämmentyi: miten se olisi mahdollista? Maria sanoi kuitenkin Gabrielille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Magnificat – Ensi pyhän evankeliumiteksti, yllä oleva Marian kiitosvirsi, tunnetaan myös nimellä Magnificat. Maria puhkeaa ylistykseen Elisabetin vahvistettua hänelle sen, mitä enkeli Gabriel oli hänelle sanonut. Luukas kuvaa tuota tapahtumaa näin:
       Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: »Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!»  (Luuk1:39-45)

Rukouslaulua – Toimiessani erään kevättalven ekumeenisessa luostarissa tehtäviini kuului mm. hetkipalvelusten virsien ja rukouslaulujen esilaulajana toimiminen. (Se oli jollain tapaa hassua, sillä monet luostarivieraat kyllä tunsivat ne paremmin kuin minä, joka niitä vasta opettelin.)  Magnificat on yksi noista rukouslauluista.
Laulaessani rukous- ja psalmilauluja huomasin vähitellen tykästyväni niihin.
Marian kiitosvirsi oli minusta kuitenkin jollain tavoin kummallinen.

Nuori nasaretilaistyttö, joka oli saanut Jumalalta käsittämättömän suuren tehtävän: synnyttää Jumalan Poika tähän maailmaan! – Kuvani Mariasta oli keskiajan maalausten muovaama: hurskas, nöyrä, kohtalonsa tyynesti kantava nuori nainen.
Magnificat’in alku sopikin tähän kuvaan:
“Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,  sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.”

Mutta jatkossa ei laula enää vähäinen palvelija: “Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.”
Eivätkä loputkaan jakeet sopineet siihen kuvaan, joka minulla oli Mariasta. Ne olivat mielestäni pikemminkin Jeanne d’Arc’in kaltaisen naisen julistusta. Olinkohan ahtanut Marian johonkin sellaiseen muottiin, joka ei hänelle istunutkaan?  

Vai täyttyikö Maria  – kuten sukulaisensa Elisabet – Pyhällä Hengellä kuullessaan Elisabetin sanat? Antoiko Pyhä Henki Marialle nuo voimalliset sanat?
Pyhä Henki oli vahvasti läsnä noiden kahden odottavan äidin, Elisabetin ja Marian kohtaamisessa. Ja Pyhä Henki voi saada ihmeellisiä asioita aikaan…

Pyhä Henki voi vaikuttaa meidänkin elämässämme saaden aikaan muutosta: vahvistaa uskoamme, antaa rohkeutta ja luottamusta,  Pyhä Henki voi vaikuttaa meissä niin, että näemme jotain sellaista, mitä emme muuten näkisi. Jotain sellaista, mitä Jumala haluaa meidän ymmärtävän, itsestämme, toisistamme ja Hänestä. 

Voimallisen läsnäolo – Marian elämään mahtui paljon iloa, ihmetystä, huolta, surua ja murhetta. Kuten kenen tahansa meidän elämään. Marian elämässä kaikki tunteet taisivat  kuitenkin olla paljon intensiivisemmät, johtuen hänen erityislaatuisesta tehtävästään Jeesuksen äitinä. 
Marian vastuuntunne Ihmisen Pojan ja Jumalan Pojan äitinä ja kasvattajana on täytynyt olla käsittämättömän voimakas, ehkä ihan taakaksi saakka. Mutta Voimallinen oli läsnä tuon perheen elämässä muulloinkin kuin sen syntyvaiheessa.

Ihanaa on minusta ajatella ja tietää, että Voimallinen on mukana myös meidän elämässämme.  Ja että Hän iloitsee siitä, kun sen muistamme. Että meidän ei tarvitse jaksaa yksin, vaan että Hän kulkee mukanamme, johdattaen, auttaen, lohduttaen, rohkaisten. 🙂  

Jeesuksen äidillä on monta nimitystä. Efesoksen ekumeeninen kirkolliskokous vahvisti vuonna.431, että Kristuksella on kaksi luontoa – Jumala ja ihminen – yhdessä persoonassa. Tämän seurauksena Neitsyt Maria sai nimityksen Jumalansynnyttäjä. 

Miten Jumalan äidin elämä jatkui Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen jälkeen?  Raamattu ei siitä paljon kerro. Ristillä Jeesus antoi Johannekselle tehtävän pitää huolta rakkaasta äidistään. Johannes olisi tästä lähin Marian poika. Kuka olisikaan sopinut siihen paremmin? Johannes oli lähellä Jeesuksen sydäntä, ja hän luotti tähän. Ristin äärelläkin, kun toiset opetuslapset olivat paenneet, Johannes seisoi Marian tukena.  

Äidin rakkaus ja kärsimys – Raamattu ei kuvaa Marian tunteita poikaansa kohtaan, Mutta voi kuvitella, miten valtavasti hän tätä rakasti, ja kuinka paljon huolta hän pojastaan kantoi koko tämän elämän ajan. 
Ortodoksisen perimätiedon mukaan kukaan ei kärsinyt niin kuin Kristuksen äiti.
Eräs erämaaisä kirjoitti munkista, joka oli eräänä päivänä syvässä rukouksen tilassa. Palattuaan normaaliin tilaansa hänen oppilaansa rohkaistui kysymään: ”Missä olit, isä?” Munkki vastasi: ”Älä kerro kenellekään, mutta seisoin Kristuksen äidin vierellä ristin äärellä, ja toivoin, että olisin voinut edes itkeä kuin hän”.

Maria ei kuitenkaan musertunut kärsimykseensä. Elämä jatkui ja rukous kantoi.
Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Maria kokoontui yhdessä Jeesuksen opetuslasten kanssa:
‘He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.’ (Apt.t. 1:14)

Rukousten välittäjä – Katolisen ja ortodoksisen tradition mukaan Jumalan Äiti toimii rukousten välittäjänä ja meidän puolestamme rukoilijana. Ymmärrän hyvin niitä, jotka ihmettelevät, miksi tarvitsisimme välittäjää rukouksillemme, kun voimme osoittaa rukouksemme suoraan Kristukselle tai Jumalalle.
Voin hyvin ymmärtää myös sitä, kuinka monet kokevat helpommaksi (tai turvallisemmaksi) lähestyä rukouksin Jumalan äitiä kuin itse Jumalaa. Niin moni on saanut valitettavasti kokea pelottelua ankaralla, rankaisevalla Jumalalla tai muulla tavoin saanut tällaisen kuvan Jumalasta.
– 
Jollet olisi  kuullut ja vakuuttunut Jumalan Rakkaudesta, kumman puoleen haluaisit itse kääntyä: ankaran, vihaisen ja rankaisevan vai lempeän, ymmärtäväisen ja rakastavan?    

Eräät vuosien takaiset kokemukset ovat antaneet minulle käsityksen, että Äiti Maria (jollaisena häntä tuolloin nimitin) on täynnä rakkautta, lempeää iloa ja hyvyyttä. Ja varmaan kokemansa kärsimyksen vuoksi täynnä lohdutusta, jota hän haluaa toiselta puolelta välittää niille, jotka pyytävät häntä välittämään rukousaiheensa Jumalalle tai rukoilemaan heidän puolestaan. 

Jumalan äiti ei halua ottaa Jumalan paikkaa tai korvata tätä. Päin vastoin hän haluaa, että ihmiset löytäisivät Hänen rakkautensa, armonsa. kirkkautensa, myötätuntonsa. ja huolenpitonsa. Ja yhtä läheisen ja rakastavan suhteen taivaalliseen Isäänsä kuin on Pojallaan.   

Muut tekstit: Ps. 113:1–8, 1. Sam. 2:1–2, 6–9 ja Room. 8:1–4.

Taivaallista Leipää

9.3.2021. Eilisessä uutisjutussa oli kuva valtiomme varmuusvarastosta jättimäisine hyllyriveineen. Jutussa kerrottiin, että Suomea on markkinoitu huoltovarmuuden mallimaana.
Elintarvikkeet eivät kuitenkaan kuulu varmuusvaraston valikoimiin. Siksi viranomaiset suosittelevat 3 vrk:n kotivaraa, juomaa ja ruokaa ihmisille ja lemmikeille siltä varalta, että yhteiskunnan toiminta jostain syystä häiriintyisi.
Vuosi sitten nähtiin, mitä pieni virus sai aikaan ihmisten elämässä myös ravintovarastojen osalta: uutiset ympäri maailmaa välittivät kuvia tyhjiksi ostetuista ruokakaupanhyllyistä. Turvattomuuden tunne iski ihmisiin: mitä jos ruokaa ei riitä?

Jeesus puhui maanmiehilleen esi-isistä, jotka olivat erämaavaelluksellaan saaneet kokea Jumalan ihmeellistä huolenpitoa. Joka päivä he saivat kerätä mannaa juuri sen päivän tarpeeseen, niin etteivät he joutuneet näkemään nälkää. Kansalla oli missio: heidän piti palata maahansa ja odottaa siellä Messiasta, joka tulisi pelastamaan heidät.

Israelilaisilla oli kuvitelmansa siitä, miten Messias pelastaisi heidät. Eiköhän Hän tulisi vapauttamaan heidät vieraan vallan alaisuudesta. Se oli varmaan kipein toive joidenkin mielessä. Suurin osa kansasta – näin kuvittelen – ajatteli ehkä kuitenkin lähinnä jokapäiväiseen elämään liittyviä arkisia asioita, joista tärkeimpänä varmaan, miten saada perhe ruokituksi.

Jeesus ei vastannut kansalaistensa kuvitelmiin Pelastaja – Messiaasta. Hän ei tullut haarniskaan pukeutuneena hevosella ratsastaen eikä hän kerännyt sotajoukkoja vapautustaisteluun; ei edes puhunut mistään sen suuntaisesta. Sen sijaan Jeesus lupasi antavansa rauhan, sellaisen rauhan, jota maailma ei voi antaa.

Kun kansa oli kuunnellut Jeesusta päivät pitkät Galilean rinteillä ja oli nälissään, Jeesus ruokki koko valtavan väkijoukon muutamalla leivällä ja kalalla. Kun hääjuhlassa loppui viini, hän muutti äitinsä pyynnöstä veden viiniksi, jotta isäntäväki säästyisi kiusalliselta tilanteelta.
Nämä ihmeet – samoin kuin Jeesuksen tekemät parantamisihmeet – herättivät suurta hämmästystä, mutta myös suurta kiitollisuutta. Ne toivat helpotusta ja apua ihmisten erilaisiin elämäntilanteisiin.

Vaan sitten eräänä päivänä Jeesus sanoi jotain, joka järkytti ihmisiä syvästi. On vaikea kuvitella kuulijoiden reaktiota.
Sillä vaikka itsekin koin nuo sanat todella järkyttävinä 15 v. sitten, kun ensi kertaa ne luin, tiesin miten juttu jatkuisi, mutta nuo ihmiset eivät tienneet. Hei eivät tienneet Jeesuksen edessä olevasta ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta. He kuulivat vain nuo hänen sanansa siinä, livenä, mutta miten ihmeessä he olisivat voineet ymmärtää, mitä hän lihansa syömisellä ja verensä juomisella tarkoitti!

Osa minusta haluaisi lukea vain jotkut noista Jeesuksen sanoista. Ne, joista tulee hyvä mieli. Esim. ”Minä olen elämän leipä” ja “Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta” ja ohittaa nuo vaikeammilta tuntuvat sanat.
Mutta kuitenkin vahvempana on kaipaus ymmärtää enemmän, syvemmin. Esim. Ehtoollisen vieton syvempää merkitystä, sen konkretiaa.
Mitä kaikkea itse asiassa tapahtuu nauttiessamme Jeesuksen kehotuksen mukaisesti Pyhää Ehtoollista?
(Kirkon jakaneita eriäviä tulkintoja kyllä löytyy. Kukin kirkkokunta taitaa pitää omaa tulkintaansa oikeana. Ja nuo tulkinnat pystyvät selittämään vain osittain Ehtoollisen mysteeriä.)

Ei auta kuin koettaa hyväksyä, ettei kaikkea vain voi ymmärtää. Koetettava hyväksyä se, että osa jää mysteeriksi, Jumalan salaisuudeksi, uskon asiaksi, ehkä koko elämän ajaksi. – Tai sitten siihen saakka, kunnes Hän auttaa ymmärtämään. Jeesushan lupasi, että Pyhä Henki opettaa hänen opetuslapsilleen kaiken (Joh. 14:26). Hänen opetuslapsensa minäkin haluan olla. Auttaisitko Pyhä Henki minua ymmärtämään? Vai onko tarkoitus, että otan kaiken vain uskon varassa/uskoen vastaan?

Jeesus sanoi:
”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

    Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6:48–58)

Elämän leipä – Miksei Jeesus voinut selittää tuota yksinkertaisemmin ja selkeämmin. Esim. että ne jotka ottavat hänet vastaan pelastajanaan, saavat ikuisen elämän.
Tai että Isä lähetti hänet taivaasta, niin että me maan ihmiset vapautuisimme synti- ja syyllisyystaakastamme. Ja että hänen kuoltuaan ja noustuaan ylös taivaisiin tulisi pääsiäisateriaa, jota perinteisesti muistettiin Egyptin orjuudesta vapautumista, viettää hieman toisin.  

Että leipää murrettaessa ja maljasta juotaessa tuli muistaa, kuinka Vapahtaja tuli vapauttamaan ihmiskunnan synnin orjuudesta. Kuten hän kehotti opetuslapsiaan pääsiäisaterialla:
“Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: “Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” (Luuk.22:19)

Tai että hän voittaisi kuoleman, ja sen kautta antaisi myös meille ikuisen elämän. Tai jotain muuta ‘helpommin’ nieltävää…
Mutta ei, on vain koetettava hyväksyä, etten vaan voi kaikkea ymmärtää. Hyväksyä, että osa siitä, mitä Jeesus puhui, jää minulle mysteeriksi, Jumalan salaisuudeksi. 

Taivaasta tullut Ehkä nyt päästän itseni tällä kertaa helpommalla todeten vain, että Jeesuksen sanat ennen kiivaan väittelyn puhkeamista ovat kauniit ja lohdulliset. 
Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Tätähän kristityt perinteisesti muistavat Pääsiäisen vietossa.  – Ja tulee varmastikin aika, jolloin Jumala avaa myös juutalaisten silmät näkemään, miten se, mitä Jumala teki heidän hyväkseen Siinain erämaassa, tapahtui toisenlaisessa muodossa n. 700 v. myöhemmin. Kuinka Elämän Leipä laskeutui taivaasta tarjoten heille (ja meille) ravinnon ei vain 1 tai 3 päiväksi, vaan ikuisiksi ajoiksi.

Ehtymätön varmuusvarasto, ikuisuuteen ulottuva… – siinäpä riittää ihmettelemisen aihetta yhdelle jos toisellekin.   

Taizé -yhteisössäkin on taidettu todeta, että Jeesuksen sanat lihansa syönnistä ja verensä juomisesta ovat vain niin rankat, että on hyvä tarjota myös lyhyempiä, ‘helpompia’ versioita (= ilman alla olevan videon soolo-osuuksia), kuten: 

‘Eat this bread, drink this cup, come to Him and never be hungry
Eat this bread, drink this cup, trust in Him and you will not thirst.’

‘Jesus Christ, Bread of Life, those who come to you will not hunger
Jesus Christ, Risen Lord. those who trust in you will not thirst’

Leipä syö, viini juo, nälkäisille ravinnon annan,
leipä syö, viini juo, koskaan enää janoa et.

Nälkäinen syödä saa, Kristus, olet elämän leipä.
Kuoleman voittaja, meille vettä elämän jaa.

(Laulu on löytänyt tiensä myös virsikirjan lisävihkoon.)

Eat This Bread –  Ecumenical Choir 

“Syö tämä leipä, juo tämä malja
tule Minun luokseni, niin et koskaan ole nälissäsi
syö tämä leipä, juo tämä malja
luota Minuun, niin et ole koskaan janoissasi
Minä olen Elämän Leipä

todellinen Leipä, Isän lähettämä
es-isänne söivät mannaa autiomaassa
mutta tämä Leipä tulee taivaasta
syö lihani ja juo vereni
ja Minä nostan sinut ylös viimeisenä päivänä
kuka tahansa syö tätä leipää, elää ikuisesti”

Muut tekstit: Ps. 84:6–10, 13, Jes. 55:1–3 ja Ilm. 21:6–7.

Todellinen

2.3.2021. Aurinko sulattaa vauhdilla hankia, mutta suksi luistaa vielä hyvin laduilla – vähän liiankin hyvin, totesi eräs hiihtäjä tänään hymyillen. Nautitaan kevättalven kauniista päivistä. 🙂 

 

Jeesus sanoi:
    ”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”
    Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?”
    Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
    Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi – minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä. (Joh. 8:46–59)

Olipa rankkaa sananvaihtoa! (Vaikkei ehkä niille, joka seuraavat nykyajan somekeskusteluja.)
Evankelista Johannes kutsuu tässä Jeesuksen haastajia juutalaisiksi, varmaan siksi, että he kyseenalaistivat Jeesuksen alkuperän. Mutta juuri siitä tässä oli kyse: että he ymmärtäisivät, että Jeesus oli paitsi juutalainen, myös se Messias, jota koko kansa oli odottanut niin kauan ja hartaasti, ja sen lisäksi vielä Jumalan Poika.

Mutta noille juutalaisille tämä oli vain liian kova pala purtavaksi. He koettivat löytää perustetta sille, miksi Jeesus ei mitenkään voisi olla heidän Pelastajansa. Jos hän vaikka olisi samarialainen. Tai jos hänessä olisikin paha henki, joka laittaa hänet puhumaan omiaan, väittämään, ettei hänen sanassaan pysyvä kohtaa koskaan kuolemaa,

Jeesuksen missioVT:ssa sanotaan: ‘Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, en minä tahdo, että jumalaton kuolee vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää.’ (Hes.33:11)
Jumalan tahto on, että saisimme ikuisen elämän Hänen luonaan. Jeesuksen missio oli tulla  maan päälle toteuttamaan Hänen suunnitelmansa palauttaa meidät yhteyteensä. Hän tuli näyttämään meille, miten löytäisimme omilta teiltämme tielle, joka johtaa Korkeimman luo. 

Voin kuitenkin hyvin ymmärtää noita juutalaisia. He olivat niin kiinni siinä, mitä heille oli opetettu, etteivät he mitenkään voineet ymmärtää Jeesusta, joka puhui sellaista, mitä he eivät ennen olleet kuulleet tai lukeneet. Vähän päälle kolmekymppinen mies väittää  olleensa olemassa jo ennen kuin heidän esi-isänsä Abraham (joka oli elänyt 2000 v. ennen heitä). Eihän sellainen ole järjellä ymmärrettävissä. 

Isä kirkastaa Pojan – “Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet.”
Jeesus ei päästä vastustajiaan helpolla. Hän heittää heille yhä vaikeammin nieltäviä lauseita.

Tuo keskustelu oli kuitenkin alkanut rauhallisesti:  Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: “Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” (Joh.8:31-32).

Mutta sitten sävy muuttuu. On kuin Jeesus kaikessa inhimillisyydessään tuskastuisi siitä, että nekin juutalaiset, jotka aluksi uskoivat häneen, kääntyvät häntä vastaan, ja lopulta haluavat surmata hänet. “Minä tiedän kyllä, että te olette Abrahamin jälkeläisiä. Silti te haluatte tappaa minut, koska sanani ei saa teissä sijaa.” (Joh.33:37)

Tässä vaiheessa tuli sellainen olo, että haluan lukea vain Jeesuksen sanoja. Kristittynähän olen Kristuksen seuraaja, ja Hänen sanojaan minun on kuunneltava, eikä niiden, jotka kyseenalaistavat Jeesuksen alkuperän. 

Mihin suuntaan huomioni? – Aloin miettiä, millaisten mielipiteiden ylipäätään annan vaikuttaa omiin käsityksiini ja siihen, mihin ja mitä uskon. Missä määrin omaksun toisten näkemyksiä sitä itse tiedostamatta? 
Nyt taitaisi tehdä taas hyvää uutispaasto. Vaikka Pääsiäiseen saakka. Se voisi olla ihmeen puhdistavaa ja vapauttavaa. Huomio suuntautuisi valoisampiin asioihin.
Tai ei sittenkään hyvä idea: täytyy seurata, millaisia päätöksiä hallitus tekee koronarajoitusten puitteissa. Toivotaan ettei tule ulkonaliikkumiskieltoa, jollaista on jo väläytelty taudin leviämisen hillitsemiskeinona.   

Valoisampaa – Luin vielä ensi pyhän muut tekstit, josko niistä löytyisi jotain kohottavaa tuon raskaan evankeliumitekstin jälkeen. No löytyihän sieltä, Johanneksen kirjeestä:

Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.
    Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.  (1. Joh. 5:18–20)

Todellinen –  Kristus, Pahan vallan voittaja, varjelee meitä, kun paha koettaa saada meistä otetta, hivuttautua ajatuksiimme, tunteisiimme, olemiseemme ja toimintaamme.
On ihana tietää, että meillä on niin vahva Suojelija ja Pelastaja. Ja että jokainen meistä on  Hänelle suunnattoman rakas ja tärkeä.
On ihanaa tietää, että Jumala on Todellinen, ja että me elämme Todellisessa, kun olemme Jeesuksen Kristuksen omia. Tämä on se Todellisuus jota ja jossa haluan elää. Tahdon muistaa sen joka päivä. Se palauttaa minut aina uudestaan siihen, mikä on kaikkein tärkeintä.

Me voimme (niin päättäessämme) elää todeksi sitä, josta Johannes tuossa kirjeessään kirjoittaa. Siinä, Todellisessa, tämän maailman jutut kalpenevat.

Myös näillä lauseilla Johannes valaa uskoa Jumalan Poikaan:   
Jokaisella, joka uskoo Jumalan Poikaan, on tämä todistus sisimmässään. 
Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan.
Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä.
Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme. (1. Joh. 5, luvusta)

Muut tekstit: Ps. 25:11–20 ja Jer. 7:23–26.

Jalkojenpesu

23.2.2021. Eilen olin hiihtämässä lastenlasten kanssa. Ladut olivat syvät ja jäiset ja jännitin pysynkö pystyssä alamäen kaarteissa. Lapset sen sijaan laskivat huolettomina ja nauttivat täysillä. Niinpä minäkin nautin.
Hanki on kuin marenkia: pinnalta rapeaa, alta pehmeää. Hauvelin se kantaa, mutta meikäläisellä on haasteellisempaa: juuri kun luulen että tässä voi tepastella, pinta pettääkin ja jalka vajoaa syvälle hankeen. Siksi pysyttelemme lenkkeillessä paikoin liukkailla kävelyteillä (käy tasapainoharjoittelusta).
Tämän talvilomaviikon motto voisikin olla: iloitaan talvesta & pysytään pystyssä ja terveinä, 🙂

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.
    Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.
    ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”
    Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”  (Luuk. 7:36–50)

Tuo fariseus Simon oli kiinnostunut Jeesuksesta. Luultavasti sen vuoksi, mitä oli kuullut tämän opettavan. Ehkä hän halusi kysellä Jeesukselta lisää kaikessa rauhassa, ilman hälisevää ihmisjoukkoa ympärillä. Tai sitten hän oli se Simon, jonka Jeesus paransi spitaalista ja joka myös kutsui Jeesuksen kotiinsa.
Oli miten oli, tämä Simon oli rohkea, hän ei välittänyt toisten fariseusten paheksunnasta kutsuessaan Jeesuksen luokseen. (
Mieleen tulee toinen fariseus, Nicodemos, joka halusi tavata Jeesuksen kahden kesken yöllä salaa,  ettei kukaan näkisi.)

Jeesus oli aina valmis keskustelemaan nähdessään ihmisen vilpittömän halun kuulla enemmän taivaan valtakunnasta ja siitä, mikä oli tärkeintä elämässä. (Esim. Sykarin kaivolla Jeesus kävi pitkän keskustelun samarialaisen naisen kanssa. Joh.4:1-26)

Keitä muita oli läsnä aterialla talon isännän ja Jeesuksen lisäksi? Ehkä joitakin Simonin fariseusystäviä sekä Jeesuksen opetuslapsia. Muttei ainakaan niitä ‘publikaaneja ja muita syntisiä’, joita fariseukset halveksivat, eivätkä voineet kuvitellakaan aterioivansa yhdessä heidän kanssaan.
Kuten evankelista Matteus kuvaa:
Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: “Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa! (Matt.9:9-10)

“Jos tämä mies olisi profeetta…” – Jeesus oli todennäköisesti nähnyt ennalta, mitä Simonin kodissa tulisi tapahtumaan: kuinka sisään tulisi nainen, joka pistäisi Simonin konseptit sekaisin.
Kun nainen tuli Jeesuksen luo, istuutui tämän jalkojen luo ja kuivasi kyynelten kostuttamat jalat hiuksillaan ja voiteli ne tuoksuöljyllä, Jeesus luki Simonin ajatukset: tuo nainenhan on syntinen, miten Jeesus saattoi antaa hänen koska itseensä! Jos Jeesus todella olisi profeetta, kyllä hän olisi nähnyt, millainen tuo nainen oli, ja olisi sanonut tälle suorat sanat.

Simeon joutui pettymään, kun Jeesus ei osoittanut olevansa profeetta sillä tavoin kuin hän olisi olettanut ja toivonut. Jeesus osoitti tietävänsä mitä Simon ajatteli. Hän laittoi Simonin kääntämään huomion omaan toimintaansa. Isäntä ei ollut antanut vieraalleen vettä, jotta tämä olisi voinut huuhdella maantien pölyt jaloistaan, nainen sen sijaan pesi hänen jalkansa kyynelillään ja voiteli ne tuoksuöljyllä.

Pääsiäispaaston aika on itsetutkiskelun aikaa. Riittää, että suostuu siihen avoimin mielin.
Päätän suostua, avoimena sille, mitä mietiskely tuon evankeliumitekstin äärellä minussa tällä kertaa nostaa pintaan. Kumpi mahtaa tällä kertaa puhutella minua enemmän, fariseus Simeon, joka kuvittelee olevansa synnitön, vai nainen, joka on kiitollinen siitä, että on saanut syntinsä anteeksi ja haluaa osoittaa kiitollisuutensa?
Mitä Jeesus haluaisi minun/sinun juuri nyt havaitsevan tuon tekstin äärellä, itsessäni/itsessäsi?

Miten helposti ja nopeasti tuomitsen tai arvostelen toisia mielessäni? Miten paljon olen tehnyt sitä elämäni aikana, tänä vuonna, tällä viikolla? – Entä sinä?
Miten helposti ajatteleekaan negatiivisia ajatuksia toisista ihmisistä. Tai itsestä. Tai asioista yleensä. Joskus pienistäkin asioista. Miten usein toiminkaan tavalla, jota jälkeenpäin kadun?

Kristus toivoo, että sen sijaan että arvostelisimme toisia, tarkastelisimme omia ajatuksiamme, asenteitamme ja toimintaamme. Mitä meidän on hyvä huomata, nähdä ja oivaltaa niistä?
Miten paljon sisäinen fariseuksemme on saanut niissä tilaa?
Ja mitä me voisimme tehdä, kun teemme itsestämme löytöjä, jotka eivät ole niin miellyttäviä?

Parhaillaan pidän arkiretriittiä parille ystävälleni netin välityksellä. Päivittäinen mietiskely jonkin raamatuntekstin äärellä on eräs tapa viettää pääsiäispaastoa. Itse olen kokenut tämän hiljentymismuodon syvästi vaikuttavana ja jotenkin hyvällä tavalla puhdistava. Mietiskelen myös itse  samoja tekstejä kuin arkiretriittiin osallistuvat.

Yksi näistä evankeliumiteksteistä on Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta. Holtitonta elämäntapaa viettänyt poika palaa kotiin syvissä synnintunnoissa. Hänellä on tunne, ettei hän ole minkään arvoinen. – Vaikka joka kerran tuota vertausta mietiskellessä nousee mieleeni erilaisia asioita ja tunteita, aina on vahvana ja yhtä vaikuttavana se isän ylitsevuotava rakkaus, jolla hän ottaa katuvan poikansa vastaan ja sulkee syliinsä.

Voiko kauniimmin kuvata sen valtavan Rakkauden määrää, jota taivaallinen Isämme tuntee meitä heikkoja, erehtyväisiä, negatiivisiin ajatuksiin ja tekoihin lankeavia lapsiaan kohtaan?
Tunnistettuamme ja tunnustettuamme ne Hänelle, Hän sulkee meidät ylitsevuotavaan Rakkauteensa. Hänen anteeksiantonsa on käsittämättömän suuri.

Jumalan silmissä kukaan ei ole arvoton, vaan yhtä arvokas ja rakas. Ja Hän odottaa, että tulisimme Hänen luokseen, kertoisimme, mikä painaa mieltämme ja sydäntämme, ja antaisimme Hänen nostaa taakkamme, väsymyksemme, uupumuksemme, pelkomme, ahdistuksemme, vihamme, katkeruutemme – tai mitä sitten kannammekaan sisällämme.
Hän haluaa vapauttaa meidät ja auttaa meitä eteenpäin elämässämme. Hän haluaa meidän näkevän Valon sellaisessakin tilanteessa, jossa näemme vain pimeyden ja toivottomuuden.  

Kuka rakastaa enemmän? – Ensi pyhän evankeliumin nainen oli saanut kokea Jumalan rakkauden ja anteeksiannon kohdattuaan Jeesuksen. Hänelle ei riittänyt se, että hän otti sen vastaan. Hän halusi myös osoittaa Jeesukselle kiitollisuutensa.
Evankeliumi ei kerro, mitä Simonissa tapahtui kuultuaan Jeesuksen vertauksen rahanlainaajasta, joka antoi velallisille anteeksi.
Jeesus antoi Simonin ymmärtää, kuinka se, joka on saanut enemmän anteeksi, myös rakastaa enemmän.
Fariseuksena Simon todennäköisesti ei pitänyt itseään sellaisena syntisenä, joka tarvitsisi anteeksiantoa. Uskon kuitenkin, että kun Jeesus lähti hänen talostaan, jotain hänessä oli muuttunut. Varmaankin hän jäi pohtimaan Jeesuksen sanoja.

Kun kääntää (ehkä rankankin itsetutkiskelusession jälkeen) katseensa Kristukseen, Hänen Rakkauteensa ja Anteeksiantoonsa, saattaa herätä kysymys, millä tavoin voisi osoittaa kiitollisuuttaan Hänelle.
Jeesus antoi tästä esimerkin viimeisellä ateriallaan, pääsiäisaterialla. Hän polvistui opetuslastensa eteen, pesi heidän jalkansa ja kehotti heitä tekemään samoin muille (Joh.13: 1-17)
Palvellessamme toisia me teemme samaa, kuin Kristus teki. – Ja myös tulla enemmän Hänen kaltaisekseen.

Miten nyt korona-aikana voisi palvella toisia? Siihen on tarjolla niin paljon mahdollisuuksia kuin itsellä vain on voimia ja mahdollisuutta. Päinvastoin kuin luulisi, pandemia on vain lisännyt vapaaehtoisten tarvetta. Ja palvelutehtäviä on mitä erilaisimpia, kuuntelevista korvista käytännön auttamiseen. 

Kristus, auta meitä näkemään omat heikkoutemme ja virheemme. Auta, ettemme arvostelisi toisia.
Opeta meitä suhtautumaan itseemme ja toisiimme siten, kuin Sinä toivot meidän suhtautuvan.
Auta meitä näkemään Sinun silmiesi kautta niin itsemme kuin toisemme.
Auta meitä kuuntelemaan tahtoasi. Näytä, miten haluaisit meidän toimivan. Kiitos johdatuksestasi. Ja Rakkaudestasi. 🙂

Muut tekstit: Ps. 25:1–10, 1. Moos. 32:23–32 ja Jaak. 1:2–6-7.

Kiusausten voittaja

17.2.2021. Viime lauantaina sain tiedon, että hengellinen isäni Franz Jalics (s. 1927) oli edellisenä yönä siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Ensi pyhän tekstit peilautuvat mielessäni kertomuksiin, joita Franz kertoi omasta elämästään.
Ja myös siihen, kuinka koin johdatusta siihen, että sain tutustua häneen.   

Olin jo pidemmän aikaa tuntenut vahvaa vetoa käydä tutustumassa Ruotsissa sijaitsevaan ekumeeniseen retriittikeskukseen St. Davidsgårdiin. Minua kiinnosti nähdä, miten luterilaiset ja katoliset työskentelivät (ainakin vielä 2010-luvulla) siellä yhdessä, viettivät yhteistä messua jne.
Tiedustelin, voisinko tulla sinne viikoksi vapaaehtoiseksi työntekijäksi. Myönteisen vastauksen saatuani tuli kuitenkin vahvasti ajatus katsoa retriittikeskuksen ohjelmaa. Kun näin siinä 7 pv:n hengellisten harjoitusten retriitin, jossa keskitytään Jeesus-rukoukseen, sydämeni pompahti: tuohon ‘pitää’ osallistua!

Tuon retriitin jälkeen minua vaivasi tunne, että harjoittamastamme Jeesus-rukousmeditaatiosta puuttui jotain. Kun kyselin asiasta retriitin ohjaajalta Bernhard Bürgleriltä, hän ehdotti, että lukisin Franz Jalicsin kirjan ‘Kontemplative Exertitien – Eine Einführung in die kontemplative Lebenshaltung un in das Jesusgebet’ (Hengelliset harjoitukset – johdatus kontemplatiiviseen elämänasenteeseen ja Jeesus-rukoukseen).
Tilasin sen Amazonista heti Suomeen palattuani.

Hengelliset harjoitukset avec Jeesus-rukous – Tuossa 400-sivuisessa kirjassa Franz Jalics kertoo, kuinka hän nuorukaisena, II maailmansodan pommitusten keskellä, koki Jumalan elävän ja todellisen läsnäolon. Hän päätti omistaa elämänsä täysin Jeesuksen seuraamiseen ja liittyi Jesuiittajärjestöön (Societas Jesu).

Eräässä vaiheessa Franz lähetettiin Argentiinaan. Hän opetti Buenos Airesin yliopistossa teologiaa erään toisen jesuiitan kanssa, kun sotilasjuntta kaappasi vallan, Franz muutti jesuiittatoverinsa kanssa köyhälistökortteliin asumaan osoittaakseen solidaarisuuttaan puutteessa eläville kansalaisille. Miehet vangittiin, ja ilman mitään selityksiä heitä pidettiin vangittuna 5 kk, kädet jatkuvasti selän taakse sidottuina huoneessa, jossa oli vain kylmä betonilattia. .

Vankeudessa Joka lauantai sotilaat tulivat hakemaan niitä, jotka telotettaisiin sinä päivänä. Kuullessaan askelten lähestyvän vangit eivät tienneet, olisiko nyt heidän vuoronsa.
Franz kertoi, että hän ei olisi kestänyt vankeusaikaa, ellei hän olisi turvautunut joka päivä Jeesukseen. Mietiskelemällä Kristusta hän sai voimaa kestää nuo epäinhimilliset olosuhteet.   

joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.  (Ps.91:1-4,11-12)

Vapauduttuaan ja palattuaan Eurooppaan Franz Jalics alkoi (v. 1978) pitää retriittejä, joissa hän johdatti osallistujia hiljaisuuteen ja Jumalan läsnäoloon yhdistäen elementtejä Ignatius Loyolalaisen Hengellisistä harjoituksista sekä Jeesus-rukouksesta.
Lopulta, jottei hänen olisi koko ajan tarvinnut matkustaa jonnekin pitämään retriittejä, hän perusti retriittikeskuksen, jonne retriittiä kaipaavat voisivat tulla.

Haus Gries -retriittikeskus sijaitsee Baijerin Oberfrankenissa, jossa voi nauttia kauniista luonnosta ja puhtaasta, raikkaasta vuoristoilmasta. Kävelyreittejä on joka suuntaan, vuorenrinteillä ja metsissä. Ekologiset valinnat ovat keskuksessa etusijalla. Luomuruokaa täydentävät omasta puutarhasta tulevat vihannekset ja yrtit.
Talon hengestä kertoo ehkä jotain se, että joka viikolle on löytynyt tarvittava määrä vapaaehtoisia, jotka ovat auttaneet talon töissä ja retriittien järjestämisessä.
Retriittiläiset osallistuvat ruoanlaittoon, tiskaamiseen, siivoamiseen, puutarhanhoitoon jne päivittäin. Jokaiselle retriittiin osallistujalle on oma tehtäväalueensa. Näin retriittien täysihoitomaksut saadaan pidettyä kohtuullisina.
Koronarajoitusten päätyttyä Haus Gries voi varmastikin jatkaa toimintaansa normaalilla tavalla.  

Näissä 10 päivän retriiteissä osallistujia johdatetaan hiljaisuuteen ja Jumalan läsnäoloon Franzin kehittämän kristillisen meditaation kautta. Se muovautui Franzissa hänen vankeusaikanaan Buenos Airesissa. Se auttoi häntä selviämään vankeusajan rankoista koettelemuksista. 

Kristus auttaaKoska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. (Hepr. 2:18)

Franz oli omakohtaisesti kokenut, kuinka Kristus kantoi häntä noiden tuskallisten, kammottavien kuukausien ajan. Niinpä hän halusi auttaa muitakin löytämään välittömän suhteen Jumalaan kehittämänsä rukousmeditaation kautta.  

Haus Gries -keskuksessa on (korona-aikaan saakka) pidetty 10 päivän retriitti vuoden lähes jokaisena viikkona. Retriitinohjaajia oli monia, mutta Franzin retriitteihin piti ilmoittautua todella hyvissä ajoin, jos halusi mahtua mukaan. 
Joka retriitissä oli 30 osallistujaa (sen verran 1hh majoituspaikkoja Haus Gries pystyy tarjoamaan). Niinpä tuhannet ihmiset saivat Franzilta hengellistä ohjausta niiden 40 v:n aikana, joina hän ohjasi retriittejä Haus Gries’issä (ja jonkin verran myös Unkarissa ja läheisissä saksan- ja ranskankielisissä maissa).

Gries’in työyhteisö (kuten retriittiläisetkin) kunnioitti, arvosti  ja rakasti Franzia suuresti, sen huomasi kaikesta. Franz itse ei mitenkään korostanut asemaansa eikä tehnyt itsestään numeroa. Eräs henkilö, joka oli työskennellyt kauan Griesin yhteisössä, kertoi että samoin oli silloin, kun Franz toimi Haus Griesin toiminnanjohtajana. Hän oli aivan yhtä antautunut palvelemaan muita silloin kuin sen jälkeen, kun Griesiin saatiin toinen henkilö hoitamaan käytännön asioita ja Franz pystyi omistautumaan hengelliseen ohjaukseen ja kirjojen kirjoittamiseen.

Retriitin aluksi Franz ilmoitti, että Haus Gries on paikka, jossa kaikki sinuttelevat toisiaan. Hän halusi myös itseään kutsuttavan pelkällä etunimellä. Siksi tässäkin kutsun häntä Franziksi. Se ei lainkaan vähennä sitä kunnioitusta, jota tunsin häntä kohtaan ihmisenä ja hengellisenä ohjaajana.

Vankeudessa koetut kärsimykset olivat muokanneet Franzista myötätuntoisen ihmisen.  Harvoin olen kohdannut niin syvää myötäelämisen kykyä kuin Franzilla. Ihailin hänen ainutlaatuista kykyään ymmärtää ja viisauttaan auttaa ihmisiä.
Franz näki suoraan ihmisten sydämeen, hän näki mitä toinen tarvitsi tai kaipasi. Pyhä Henki selvästikin ohjasi häntä.

Hengellinen ohjaaja ja sielunhoitaja – Franz auttoi ihmisiä juuri siinä asiassa, joka retriitin aikana kullakin nousi pintaan, olipa kyseessä  sitten hengelliseen kasvuun liittyvä tai teologinen pulma, piintynyt ajatusmalli tai tunne-elämän lukko tai jotain muuta.

Rukousmeditaatiosessiot (5-6 t./pv) olivat kappelissa, samoin päivittäinen iltamessu. Istuimme ison kappelin seinustoilla, kuka rukousjakkaroilla, kuka tyynyillä tai tuoleilla. Joka päivä oli henkilökohtainen keskustelu retriitinohjaajan kanssa.
Tämän lisäksi oli myös päivittäin yhteinen ’tilannekatsaus’, jonka aikana jokainen vuorollaan kertoi lyhyesti mitä kuuluu. Se, miten, millä lämmöllä, ymmärryksellä ja taidolla Franz vastasi kullekin, oli ihailtavaa ja hyvin opettavaista. (Ainakin minusta, joka olin ohjannut retriittejä ja halusin oppia lisää.)

Franz tunsi Kristuksen Rakkauden, ja se säteili hänen olemuksestaan jokaiselle, jonka hän kohtasi. Jo pelkästään hänen säteilynsä ja syvää sisäistä harmoniaa huokuva olemuksensa vaikuttivat ihmisiin hoitavasti ja terapeuttisesti. 

Lähes kaikki, joiden kanssa keskustelin retriitin päätyttyä (kävin yhteensä 6 retriitissä Haus Griesissä), kertoivat, kuinka erityisen tärkeä, rakas ja merkittävä Franz oli heille. Useat palasivat vuosittain Haus Griesiin.   
Olen äärettömän kiitollinen niistä 6 retriitistä, joihin sain osallistua, Ja siitä, kuinka Franz antoi minulle henk.koht. s-postiosoitteensa sanoen, että voin aina kirjoittaa hänelle, kun minulla on jotain hengelliseen kasvuun tai rukousmeditaatioon liittyvää kysyttävää.
Eräässä vaiheessa Franz sanoi, että nyt voisin alkaa opettaa tätä rukousmeditaatiota muille. Huokasin, ettei Suomessa ole paikkaa, jota pyöritettäisiin vapaaehtoisvoimin ja joka siten mahdollistaisi kohtuuhintaisen 10-päiväisen retriitin pitämisen. “Sitten täytyy soveltaa”, hän sanoi. Niin sitten teinkin.
V.2016 minulle tuli tunne, että nyt minun ei tarvitse enää mennä paikan päälle tapaamaan Franzia. – Seuraavana vuonna hän siirtyikin viettämään vanhuudenpäiviään kotimaahansa Unkariin). 

Jos pitäisi kuvailla Franzia 1 sanalla, se sana olisi varmaan: kirkas. Jostain syystä tulevat mieleeni sanat ‘Kristuksen kirkastama’.
Ja jos 2 raamatukohdalla, ne olisivat ehkä:

‘Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka!’ (2.Kor.3:8)
ja nyt:

‘Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.’ (2.Kor.3:18)

Jeesus, kiusausten voittaja – ensi pyhän evankeliumiteksti:  

Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.  (Mark. 1:12–13)

Erämaan hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä Jeesus joutui kohtaamaan Kiusaajan ja tämän monet yritykset houkutella hänet pois tulevasta tehtävästään. Mutta Jeesus torjui ne kaikki vedoten Jumalan sanaan. Kiusaaja joutui toteamaan häviönsä. Jeesus oli häntä vahvempi.
Noiden 40 päivän jälkeen Jeesus oli valmis aloittamaan elämäntehtävänsä.

Enkelit pitivät hänestä huolta – Ihana on minust tuo, kuinka Isä lähetti enkeleitä huolehtimaan Pojastaan. Jeesus ei ollut yksin kamppailuidensa keskellä. Jumalan enkelit pitivät hänestä huolta. 
Niin ajattelen taivaallisen Isämme pitävän meistäkin huolta (silloinkin kun joudumme kamppailemaan vaikeuksien ja kiusauksien kanssa, emmekä huomaa sitä).
Kuten yllä olevassa psalmissa todetaan:
‘Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’

Hiljainen viikonloppuretriitti, tai hiljaisuudessa vietetty päiväkin, voi nostaa monenlaisia,  yllättäviäkin ajatuksia ja tunteita pintaan. Kun kaikki ympärillä hiljenee ja kun antaa omankin mielensä ja olemuksensa hiljetä, voi tietoisuuteen nousta asioista, joita on jossain elämänvaiheessa painanut alitajuntaan. Ne tulevat esiin, jotta niitä voi katsella, työstää, laittaa sivuun tai päästää niistä irti. 

Jeesus oli niin tietoinen kaikesta, että mahtoikohan hänellä olla tukahdutettuja, käsittelemättömiä asioita aikuisena. – Tai jos sittenkin? Vaikkakin Jumalan Poika, hän syntyi tänne ihmiseksi inhimillisine tunteineen.
Kyllähän hän 12 v:na totesi Marialle ja Joosefille, jotka löysivät hänet temppelistä:
“Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk.2:49)
Jeesus kuitenkin lähti heidän kanssaan kotiin Nasaretiin, ja oli heille kuuliainen, kuten Luukas toteaa.

Megaretriitti – Joskus hiljaisuuden retriitistä, jossa on voinut kokea pyhyyttä ja Jumalan läsnäoloa, voi tuntua hieman vaikealta palata takaisin arkeen.
Emme voi tietää, miten helppoa tai vaikeaa Jeesuksen oli lähteä temppelistä, jossa hän tunsi Isänsä läsnäolon niin vahvana. Tai sitä, jäikö hänelle Nasaretiin paluusta ja elämästä siellä jotain sellaisia ajatuksia tai tunteita, joita hän vain päätti jättää käsittelemättä tai työntää pois vaivaamasta.
Joka tapauksessa ajattelen, että Jeesuksen autiomaassa viettämä aika oli kyllä oikea megaretriitti! Se valmisti ja vahvisti hänet siihen ainutlaatuiseen tehtävään, jonka Isä oli hänelle suunnitellut ja antanut, ja joka vaikuttaa koko ihmiskuntaan.  

Erämaakokemuksen sekä kaiken kohtaamansa ja kokemansa kärsimyksen vuoksi Kristuksella on syvä ymmärrys ja myötätunto kaikkia kärsiviä ja vaikeuksien kanssa kamppailevia kohtaan.
Lukemattomat ihmiset kertovat, kuinka Kristus on ilmestynyt heidän elämäänsä kaikkein vaikeimmalla hetkellä, nostanut ja kantanut heitä pimeydestä Valon tielle. .

Kiitos, Kristus, että suostuit kiusattavaksi ja voitit kiusaukset. Kiitos että olet Ystävämme ja Vapahtajamme. Ole tukenamme ja apunamme, kun kohtaamme omassa elämässämme vastaoinkäymisiä, kiusauksia ja kärsimystä.
Kiitos, kun olet meitä rohkaisemassa ja lohduttamassa. Kiitos että olet, ja kuljet kanssamme.  🙂 

Ps. Haus Gries -retriittikeskus järjestää tällä hetkellä nettiretriittejä.
Kunhan korona-aika on ohi, uskon että Haus Gries’in ovet avautuvat taas Jumalan läsnäoloa hakeville retriittiläisille. Toivon todella, että Haus Gries selviää taloudellisesti korona-ajasta, jotta se voi ottaa vastaan retriittiläisiä sitten, kun se on taas mahdollista. 🙂 

Ensi pyhän tekstit ovat: Ps. 91:1–4, 11–12,  Jes. 1:16–20, 1. Moos. 3:1–7 (8–19), Hepr. 2:9, 17–18 ja Mark. 1:12–13.