Viisauden teoista…

9.12.2019. Kun taivas tulee esiin pilviverhon takaa monen sadepäivän jälkeen, kaikki tuntuu erilaiselta. Auringon hymy nostaa hymyn omaankin olemukseen. – Osaisinkohan arvostaa sitä yhtä paljon, jos sen näkisi aina?

Valoa kaivatessa koetan etsiä ilon aiheita pienistä asioista. Kuten karpalon kokoisista minitomaateista, jotka toin vihreinä raakileina syksyllä sisälle ja jotka kypsyvät hiljalleen ikkunalaudalla. Tuovat kivan värilisän ruoka-annoksiin.;)
Chilit, jotka myös toin sisälle lämpimään ja ovat liian väkeviä syötäväksi, ilahduttavat ihan vaan värillään. Saavat olla Jouluun saakka ainakin,

Kunpa muistaisikin niinä hetkinä, jolloin tuntuu pimeältä ja ankealta, että valo tulee taas pian esiin. Niin kuin viikko sitten, jolloin maa sai lumipeitteen. Ja kuten eilen, kun aamusta iltapäivään sininen taivas oli näkyvissä. Nyt jaksaa taas odotella. Myös sitä todellista Valoa, jonka tulemista Maan päälle me muistamme ja juhlimme parin viikon kuluttua.

Jeesus sanoi:
”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon!
Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!” (Matt. 11: 11-19)

Jeesuksen sanat laittavat miettimään: ei yksikään toinen ollut tuolloin ollut Johannesta suurempi. Miksi Jeesus sanoi niin?
Johannes Kastajan arvellaan olleen Jeesuksen serkku. Itse ajattelen heidän saattaneen olla pikkuserkkuja, koska heidän äideillään, toisilleen sukua olevilla Marialla ja Elisabetilla oli niin iso ikäero: toinen teinityttö, toinen iäkäs.

Tunnistaminen – Jeesuksen ja Johanneksen sukulaissuhde ei kuitenkaan käsittääkseni liity tähän asiaan muutoin kuin että sen vuoksi Johannes kohtasi Jeesuksen jo ennen kuin nämä olivat syntyneet tähän maailmaan; Kumpikin oli vielä äitinsä kohdussa, kun tuona tunnistamisen hetkenä Pyhä Henki täytti Johanneksen. Ja äitinsä Elisabetkin sai osansa Pyhän Hengen vuodatuksesta. Hän tunnisti Marian kantavan tulevaa Messiasta sisällään.

Avaaja – Mutta mistä syystä Jeesus sanoi Johannes Kastajan kuoltua että tämä oli suurin siihen asti syntyneistä? Koetin löytää raamatunkohdista vastauksia. Useasti toistuva teema on avaaminen.  Johannes avasi tietä taivasten valtakunnan tulemiselle ja tunnistamiselle.

Taivasten valtakunta on tullut lähelle – Kun Jeesuksen palvelutyön alkamisen ajankohta lähestyi, Johannes Kastaja alkoi julistaa Juudean autiomaassa: “Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt.3:2)

Johannes kehotti ihmisiä parannuksen tekoon ja kastoi heitä. Kun fariseuksiakin tuli kasteelle, hän sanoi heille: “Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. (Matt.3:11)

Kun papit ja leeviläiset tulivat Johanneksen luo kysymään kuka tämä oli, Johannes vastasi: “En minä ole Messias.” Mikä sitten? Elia? Luvattu profeetta? 
Toisten inttäessä häneltä täsmennystä Johannes vastasi: “Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ‘Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.”(Joh.1:20-23)

Johannes valmisti ihmisiä, jotta nämä voisivat Vapahtajan saapuessa tunnistaa Hänet ja lähteä seuraamaan Häntä. Mutta sitä ei tuo erämaan profeetta osannut aavistaa, että tämä pyytäisi häneltä kastetta. 

Taivaat aukenivat – Kun Johannes oli kastanut Jeesuksen, Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: “Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Mark.1:9-11)

Nuo sanat Jumala haluaa sanoa jokaiselle meistä. Hän haluaa meidän tietävän, kuinka rakkaita me olemme Hänelle. Ja muistavan, että kun käännymme Hänen puoleensa, taivaat ovat avoinna meille. Vaikkemme sitä itse havaitsisi, Hän näkee meidät ja haluaa sanoa meille, lapsilleen: ”Sinä olet minun rakas tyttäreni/poikani. Kuinka äärettömän tärkeä ja rakas oletkaan Minulle!”

Johannes avasi tien – Jerusalemissa Jeesus sanoi (ilmeisesti ylipapeille ja kansan vanhimmille): ”Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä.” (Matt.21:32)
Tie on avattu. riittää kun luottaen alkaa sitä kulkea. Jeesus haluaa pudottaa suomut silmiltämme näkemään taivaan todellisuutta. Siinä todellisuudessa kaikki näyttäytyy uudessa valossa.

Mikä voisi avata meitä näkemään, oivaltamaan ja muistamaan, kuinka lähellä taivas on meitä? Että se on vain ajatuksen päässä meistä. Että kun käännämme huomion Jumalaa kohti, taivas on jo läsnä. Jumala näkee, kuulee, rohkaisee, valaa toivoa: silloinkin kun kaikki näyttää pimeältä, Valo on lähellä.   


Taivasten valtakunta murtautumassa esiinJeesus sanoi: ”Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.”
Johannes avasi tietä taivasten valtakunnan tulla. Hän avasi tietä jollekin sellaiselle, joka oli tulossa ja joka oli jo lähellä.

Usein taivasten valtakuntaa ajatellaan jossain Jumalan korkeuksissa olevana paikkana/tilana/ulottuvuutena, taivaallisena kotina, jonne ollaan menossa. Ja sitähän se onkin.
Minua kiehtoo kuitenkin myös tuo, kuinka taivasten valtakunta on lähellä, murtautumassa esiin. Ja se, kuinka taivas on jo täällä.
Eräässä vaiheessa Jeesus sanoi: ”Jumalan valtakunta on keskellänne”.
Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: “Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ‘Se on täällä’, tai: ‘Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk17:20-21)

Eikö olisi ihanaa, jos tämä voisi olla todellisuuttamme, joka päivä, joka hetki: tieto siitä, että Jumalan valtakunta ei ole ainoastaan jossain kaukana korkeuksissa, tavoittamattomissa, vaan keskellämme, tässä ja nyt. Että me voimme hengittää Jumalan valtakunnan läsnäoloa ja–olossa, elää ja toimia siinä.

Mitä Johannes Kastajalta puuttui, kun Jeesus totesi että ”kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän? Ymmärrän tuon niin, että Johannes julisti taivasten valtakunnan tuloa, muttei ehtinyt toimia siinä. Hänen työnsä oli tehty kun Jeesuksen palvelutyö oli käynnistynyt.

Jeesuksessa taivasten valtakunta tuli läsnä olevaksi. Ne, jotka uskoivat ja uskovat Jeesus Nasaretilaiseen Kristuksena, Vapahtajana, ovat Hänen valtakuntansa asukkaita. Ja ne, jotka palvelevat Häntä, tekevät (ihannetapauksessa ainakin) työtään Hänessä, Hänen valtakunnassaan, taivasten valtakunnassa.


Viisauden teoista Viisaus tunnetaan – Mistä Viisauden seuraajat sitten voisi tunnistaa? Viisaista päätöksistä ja teoista?
Ajatella, jos me osaisimmekin toimia aina Viisaudesta käsin! Ja ne, joilla on valta päättää yhteisistä asioistamme. Kyllä olisi moni asia toisin!  🙂 

Jumala, Sinä näet kuinka tarvitsemme Viisauttasi. Emme vain omaan elämäämme, vaan koko tämä maailmamme tarvitsee Sinun Viisautesi tekoja. Anna Valosi mieleemme ja sydämeemme. Johdata meitä elämään viisaasti ja myötätuntoisesti, rauhassa toistemme kanssa; Sinun valtakunnassasi. Kiitos Valostasi!

So This Is Christmas – Celine Dion. Jouluvideo parin vuoden takaa, ja vähän etuajassa… 🙂 

“Tämä siis on Joulu
ja mitä me olemme tehneet
taas yksi vuosi takanapäin
ja uusi juuri alkanut
toivon että sinulla, läheisilläsi, rakkaillasi
vanhoilla ja nuorilla, on hauskaa
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta
toivotaan että siitä tulee hyvä
niin ettei kenenkään tarvitsisi pelätä
tämä siis on Joulu
heikoille ja vahvoille, rikkaille ja köyhille
sota on niin pitkä
Hyvää Joulua mustille ja valkoisille
keltaisille ja punaisille
lopetetaan kaikenlainen taisteleminen
Oikein hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!”
     

Muut 3. adventtisunnuntain tekstit: Ps. 85:9-14, Mal.3:23-24 ja 2. Piet. 1: 19-21.

Kuningas ovella

2.12.2019.  Valossa Erämaavaelluksella ystävän kanssa ihastelimme pitkän aikaa sitä, kuinka aurinko kultasi pienen, puusta varisseen, pystyasentoon jääneen lehden. Näky oli melkein maaginen: kuinka tuo pieni lehti saattoikaan säteillä niin ihmeellisellä tavalla auringonvalon läpäisemänä.
Pitäisikö zoomata, tai mennä lähemmäksi? Ei, näky oli niin hurmaava, että siinä vain istuimme eväspaikalla katsellen sitä lumoutuneina.

Kuin odottaen jotakin – Tuon lehden voisi ajatella kuvaavan ihmistä erilaisissa mielentiloissa: hämmentyneenä, yksinäisenä, pelokkaana, neuvottomana; tai rohkeana, itsenäisenä, itsepäisenä ja päättäväisenä.
Oksa, josta se oli pudonnut, oli paljas. Muut lehdet nukkuivat maassa, mutta tämä oli jäänyt pystyyn, kuin odottamaan jotakin…

Valon läpäiseminä – Millaiseksi lehden tilanteen kuvitteleekaan, valon säteily muuttaa kaiken. Valo saa pienen lehden hehkumaan elämää.
Samoin on meidän elämässämme: millaisessa tilanteessa olemmekaan, se näyttäytyy aivan erilaiselta, kun annamme Jumalan Valon läpäistä sen.

Toivon Jumala haluaa tuoda elämäämme uskon, toivon, ilon, rauhan ja hyvyyden voiman.
– Ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.(Fil1:6)
– Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. (Room15:13)
– Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. (Ef.5:9)

Joulukuun Taizé -rukous:

Pyhä Henki;
Sinä täytät universumin;
ja hiljaisuuden kuiskauksessa
sanot jokaiselle:
“Älä pelkää;
Jumalan läsnäolo on
olemuksesi syvyyksissä.
Etsi ja tulet löytämään.”

Veli Roger

Jeesus sanoo:
    ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
    Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (

Luuk. 12: 35-40)

Tulee mieleen vanhat brittielokuvat, joissa oli tuontapainen tilanne: suuren kartanon/linnan isäntä lähtee matkoille, ja uskollinen palvelija tai useampi on täydessä valmiustilassa isännän saapuessa. Joskus seistään jo ulko-ovella hevosrattaiden tai modernimman ajopelin ajaessa pihaan.

Kun osat vaihtuvat – Jeesus sanoi, että kun herra palaa ja tapaa palvelijansa valvomasta, hän kutsuu palvelijansa pöytään ja alkaa palvella heitä! Hätkähdyttävä osien vaihtuminen!
Yhtä hätkähdyttävä kuin se, kuinka Jeesus pääsiäisaterialla sitoi pyyhkeen vyötäisilleen ja alkoi pestä opetuslastensa jalkoja.
Pietari häkeltyi että eihän tämä käy, mutta Jeesus sanoi hänelle: “Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.”
“Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!”
Pietari vastusteli. Mutta Jeesus vastasi: “Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Johon Pietari välittömästi: “Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” (Joh.13:8-9)

Miten vaikeaa olikaan asettua palveltavan osaan! Suostua siihen, ettei itse olekaan se, joka toimii ja saa aikaan. Suostua palveltavaksi… eikä kenenkä tahansa, vaan itse Herran palveltavaksi!

Ei ole roolin vaihtaminen helppoa nykyäänkään. Miten haasteellista onkaan sellaisen, joka on aina tottunut auttamaan toisia ja tekemään asioita toisten eteen, ruveta autettavaksi!
Ja toisaalta: miten sellainen, joka on tottunut siihen, että asiat tehdään hänen puolestaan, osaisi ryhtyä toisia palvelemaan?

Kuka palvelee? Mieleen tulee myös, kuinka usein mahdamme ajatella että me palvelemme Jumalaa, kun itse asiassa Hän huomaamattamme palvelee – hoitaa ja kantaa – meitä, asioitamme ja tilanteitamme…  

Palvelija – Nykyään meillä länsimaissa kotiapulainen ammattina taitaa olla melkoinen harvinaisuus.  Sen sijaan on palveluammatteja ja palveluammattilaisia (joita ilman ei tämä yhteiskuntamme toimisi).
Jeesus nosti palvelijan tehtävän arvoon arvaamattomaan sanoessaan parhaasta asemasta kilpaileville opetuslapsilleen: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.”
Hän jatkoi: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark.10:43,45)

Odottaminen – Kristus tuli palvelemaan meitä, ja Hän lupaa palvella niitä, jotka odottavat Häntä.
Mitä tuo odottaminen voisi tarkoittaa omassa elämässäni? 
En ajattele tässä elämänvaiheessa niinkään sitä, mitä on edessä. Pikemminkin ajattelen mitä on nyt. Miten paljon Kristus on elämässäni juuri tänään? Millä tavoin se ilmenee?
Ehkä ennen kaikkea siinä, miten ja kuinka paljon pidän Hänet mielessäni ja sydämessäni. Sitä, miten pidän yhteyttä yllä. Sitä etten omien puuhailujeni keskellä unohda Häntä. Että pyydän (annan) Hänen olla kaikessa mukana. 

Ei se mikään itsestäänselvyys ole. Miten usein huomaankaan touhuavani omin päin! Ja jossain vaiheessa iltapäivällä tai illalla totean että ai niin… suo anteeksi, unohdin aivan… unohdin Sinut…
Ja kiitän Häntä siitä, että Hän siitä huolimatta on kanssani. Hän tuntee hajamielisyyteni ja ajatusteni juoksut, Ja silti Hän rakastaa. Hän on ihmeen kärsivällinen.   

Usein olen ajatellut, millaista olisi elää luostarissa, jossa Jumala on itsestään selvästi mukana kaikessa tekemisessä, kaiken keskipisteenä. Yksinkertainen, pelkistetty elämä, ei ryntäilyä eikä rönsyilyä joka suuntaan. Jatkuva rukous palauttaa harhailevat ajatukset olennaiseen.
Joitakin aikoja luostareissa vietettyäni olen aina tavanomaiseen elämääni palattuani todennut, ettei luostarielämä kuitenkaan ole minua varten. 

Aina välillä kyselen Jumalalta: onko jotain, mitä Hän haluaisi minun tekevän. Joskus saan vastauksen, joskus en. Aika usein mietin ja kyselen, onko minulta jäänyt huomaamatta jokin juttu; jotain sellaista, mitä Hän odottaa minun tekevän. Varmaan useinkin. Mutta sitten muistan Hänen armollisuutensa. Vaikken ole kokenut moitetta asian suhteen, tiedän Hänen toivovan että olisin herkemmin kuulolla.
Uskon, että Hän toivoisi että me kaikki kääntäisimme ajatuksemme ja huomiomme omista touhuamisistamme enemmän Häneen; odottaen; kuunnellen. Luottaen siihen, että Hän tulee luoksemme. Että Hän haluaa kutsua meidät tuntemiseensa, yhteyteensä.     

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)

Alla oleva laulu on 1100-luvulta, sanojen laatija tuntematon.  

O Come, O Come Emmanuel – Traditional Choir.

“Oi tule Immanuel ja lunasta vangittu Israel
joka suree täällä yksinäisessä pakolaisuudessa
kunnes Jumalan Poika ilmestyy
iloitse, Immanuel tulee luoksesi, Israel

Oi tule, viisautemme, korkeuksista
joka järjestit kaiken niin mahtavasti
näytä meille tiedon polku
ja opeta meille kulkea sitä

Oi tule, Iisain kannon verso
vapauta heidät Paholaisen tyranniasta
ja luottamaan Sinun vahvaan pelastavaan voimaasi
anna heille voitto kuolemasta

Oi tule Daavidin avain
ja tee taivaallinen kotimme meille avoimeksi
tee turvlliseksi tie joka johtaa korkeuksiin
ja sulje kurjuuden polku

Oi tule, sido yhteen kansojen kaipuu
kaikkien sydämet yhdistä
loppukoon surullinen erillisyys
ole Sinä meille rauhan Kuningas”

Muut tekstit: Ps. 80: 15-20, Jes. 35: 3-6 ja Hepr. 10: 35-39.

Adventus Domini

 

26.11.2019. Marraskuussa vielä jotkut kukkaset hymyilivät vienosti lakastuneiden lehtien lomasta, pakkasöistä välittämättä; voikukka tosin vähän hämmentyneenä, mietti varmaan olikohan tämä sittenkään oikea aika tulla esiin…
Ilon ja valon tuojia nämä, loppuvuoden harmauteen ja hämärään. Samoin kuin ystävien yllätyksenä tuomat kukkakimput (joille kuvat eivät todellakaan tee oikeutta, mutta laitan nyt kuitenkin tähän).

Juuri kun kaikki on pimeimmillään, syttyivät Hgin (varmaan muidenkin kaupunkien) jouluvalot, kuin lupauksena ja muistutuksena Valosta, joka on myös silloin kun itsestämme tuntuu että näemme vain pimeää ympärillämme. Valosta, joka haluaa säteillä sisimpäämme ja sisimmässämme silloinkin kun olemme silmät kiinni ja kun itse emme sitä havaitse.
Rakkauden, lohdun ja rohkaisun Lähettiläs – lähempänä kuin aavistammekaan. Joka hetki, nytkin, tahtoen sanoa: älä katso pimeään, käännä katseesi Valoon.

Adventti – Ensi pyhänä alkaa adventti (lat. adventus Domini = Herran saapuminen/tuleminen).
Voisiko Hän, jonka kunniaksi Joulua vietetään, olla meille todellisen Ilon ja Valon tuoja tulevana jouluaikana? – Eikä vain Joulun aikaan, vaan jokaisessa vuodenajassa, arjessa ja juhlassa?

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”
Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!   (Mark. 11: 1-10

Jeesus olisi kyllä voinut kävelläkin tuon matkan Öljymäeltä Jerusalemin porteille, matka ei ole niin pitkä. Sen matkan kävelevät edestakaisin lähes kaikki Jerusalemissa vierailevat kristityt turistit.
Öljymäki oli paikka, jonne Jeesus nousi monesti rukoilemaan opetuslastensa kanssa, ja eri tapahtumien muistoksi sen rinteille on rakennettu useampikin kirkko. Siellä hänet myös pidätettiin pääsiäisjuhlien aikaan.

Nyt oli kuitenkin kyse Sakarjan kirjassa olevan profetian toteuttamisesta. Siihen tarvittiin aasinvarsa, jonka selässä Messias ratsastaisi Jerusalemiin:
Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla. (Sak.9:9)

Kun Jeesus ratsasti pyhään kaupunkiin, hänen eteensä leviteltiin kankaita ja puiden, tod.näk. palmun lehviä.
Itä-Suomesta tuleva vanha tapa käydä Pääsiäisen aikaan siunaamassa kylän väki ja heidän kotieläimensä pajunoksia heiluttaen on muisto siitä, kuinka ihmiset siunasivat kaupunkiin ratsastavaa Jeesusta.

Eräänlaisena siunaamisen muotona voisi ajatella sitäkin, kun viemme kukkia kylään mennessämme: haluamme ilahduttaa niitä, joita menemme tervehtimään.

Punainen matto – mistä tuo tapa levittää kankaita (punaisia mattoja) saapuvan vieraan eteen olikaan peräisin? Piti taas tarkistaa. Antiikin ajoilta.  
Varhaisin viittaus punaiseen mattoon on kreikkal. Aiskhyloksen Agamemnon -tragediasta 458 eKr. Näytelmässä Klytaimnestra rohkaisee miestään kävelemään punaisen maton poikki sotasaavutustensa kunniaksi. Vaatimaton Agamemnon kieltäytyy aluksi, mutta kävelee lopulta kuitenkin maton poikki, tosin paljain jaloin ja ‘jumalilta voiton kunniaa vieden’.

Kaksi kuvaa – Wikipedian sivulla ’Punainen matto’ on 2 kuvaa: toisessa Japanin pääministeri saapuu Yhdysvaltoihin. Toisessa, puolta isommassa, Hollywoodin Oscar-gaalan vieraat seisovat punaisella matolla (jolla kulkeminen on monille unelmien täyttymys). Maton levittämiseen menee 20 mieheltä kaksi päivää’, sivulla kerrotaan. Kuvassa kaari-ikkunan (vai ovenko?) kummallakin puolella ihmismittaa tuplasti suurempi kullanvärinen humanoidin näköinen Oscar-patsas.

Niin… keille me nykyaikana levitämmekään punaisia mattoja? Ketkä ovat ihailumme ja palvontamme kohteita? Keitä me juhlimme?  Engl.kielen sana celebrity (=kuuluisuus, tähti) viittaa juhlaan (celebration).


Vaikkei urheilu olekaan erityisemmin oman mielenkiintoni kohde, niin kyllä iloitsen aina kun tulee jokin isompi menestys. Kuten nyt tämä voitto, jossa Suomen jalkapallojoukkue pelasi EM-kisapaikan 1. kertaa ikinä.
Siitä, miten suureksi juhlinnan/palvonnan kohteeksi yksi pelaaja voi tulla, kertoo se(kin), kuinka jalkapallomaajoukkueen tähtipelaajan fanituotteita myytiin 2 pv:ssä yli 60 000 euron edestä. Mukeja, paitoja jne, hänen nimellään ja kuvallaan varustettuina.
Mies ei itse välitä huomiosta. Hän totesi voitosta, ettei joukkueessa ole tähtiä, vaan kaikki ovat samalla tasolla, ja tulokset tulevat yhteisen tekemisen kautta.

Tarve palvoa – Tulee mieleen, että ehkä meihin ihmisiin on laitettu jonkinlainen palvonnantarpeen koodi, joka syttyy erilaisille asioille. Jospa se olisikin Jumalan meihin suunnittelema ja istuttama tarve, jotta lopulta löytäisimme sen palvonnan kohteen, joka johdattaa meidät Hänen yhteyteensä,

”Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!” huudettiin aasilla ratsastavalle. ”Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee!” Odotettiin ja toivottiin Daavidin kaltaista suurta kuningasta, joka kukistaisi vastustajat ja toisi voiton kotirintamalle.
Jeesuksen tehtävä ei kuitenkaan ollut maallisen voiton ja vallan saavuttaminen. Se kohdentui kyllä maan asukkaisiin, mutta se oli taivaista johdettu missio.

Jeesuksella ei ollut tarvetta olla palvonnan kohde. Hänellä oli selkeä tavoite: hän tulisi pelaamaan pelin loppuun saakka, maksoi mitä maksoi. Hän tiesi, että tulisi jopa omien silmissä näyttämään häviäjältä. Sillä ei lopulta ollut merkitystä. He kyllä ymmärtäisivät myöhemmin… ainakin osa heistä.

Jeesus tuli Jerusalemiin tietäen mikä häntä siellä odottaisi. Hän ei ajatellut kaikkea sitä pahaa, mikä häneen kohdistettaisiin. Hän ajatteli sitä, mitä me ihmiset tarvitsimme ja tarvitsemme.
Rakkaus sai hänet tulemaan tuohon kaupunkiin.  
Sama Rakkaus, joka saa Hänet, ylösnousseen Kristuksen, tulemaan meidän luoksemme. Rakkauden, lohdun ja rohkaisun Lähettiläs tahtoo sanoa meille: älä katso pimeään, käännä katseesi Valoon. Olen kanssasi.  
Hän haluaa tulla surullisten, pettyneiden, masentuneiden ja sairaiden luo. Hän haluaa auttaa, vapauttaa, valaa toivoa, parantaa; tuoda Valon elämäämme.

Hän sanoo: “Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12)

Siksi kannattaakin – yksin tai toisten kanssa yhdessä – huudahtaa, kuiskata tai huokaista: hoosianna (= auta, pelasta)! Tule luokseni, elämäni Johtotähdeksi, joka päivä, joka askeleella! 

Wait For The Lord – Taizé

“Kuuntelemaan jää Herraasi, sydäntäsi Hän ohjatkoon”

“Odota Herraa, jonka päivä on lähellä
odota Herraa, ole vahva sydämessäsi
valmistakaa tietä Herralle
tasoittakaa polut Hänelle
Herran Kirkkaus paljastetaan
koko maailma tulee näkemään Herran
iloitkaa Herrassa aina, Hän on lähellä
ilo ja riemu kaikille jotka Häntä etsivät”

Muut 1. Adventin tekstit ovat: Ps. 24: 7-10, Sak. 9: 9-10 ja 1. Piet. 1: 7-12.

*******

Ps. Luin äsken uutisista, että eilen vietettiin Suomen 1. White Monday –päivää.
Hyväkuntoisten, käytössä olleiden tuotteiden edelleen antamista, kunnostusta kaipaavien korjaamista uusiokäyttöön uuden ostamisen sijaan – joululahjoissakin.
Sellaisen antamista, josta arvelee saajan ilahtuvan tai jota arvelee hänen tarvitsevan.
Sellaisen, jonka ei vain antamisesta vaan myös saamisesta itsekin ilahtuisi. J

Hyvä vastaveto kuluttamiseen yllyttävälle Black Friday’lle (nimessäkin neg. vibat).
(https://www.whitemonday.info/)

(White Monday on alunperin Helluntain jälkeisen maanantaipäivän nimitys, Black Friday taas käsittääkseni on puhtaasti kaupallisiin tarkoituksiin keksitty päivä.)

Ikiaikainen

18.11.2019. Syksyn väriloistoa voi muistella kuvia katselemalla – vaikka ovatkin vain himmeitä kopioita siitä upeasta ruskasta, josta saimme vielä kuukausi sitten nauttia.

Visiot Samoin on alla olevien profeettojen näkyjen kuvaukset vain kalpeaa heijastusta siitä, mitä he itse asiassa kokivat. Sillä sanat ja kuvat eivät koskaan pysty kuvaamaan Jumalan kirkkautta sellaisena, kuin se todellisuudessa on. Ja elävimmissäkin visioissa ihminen pystyy kokemaan vain murto-osan siitä, millainen Jumalan kirkkaus kaiken kaikkiaan on…

Mooses pyysi Jumalalta: “Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi”.
Jumala lupasi: “Minä annan kirkkauteni kulkea sinun ohitsesi”, mutta lisäsi: “Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” (2.Moos.33:18-19)

Kirjailija, luontokuvaaja ja pastori Erkki Jokinen piti eilen luennon, jonka otsikkona oli Ylistys ja valitus mielen sävellajeina Psalmeissa. Heti alkuun hän totesi, että annettu aika riitti vain 2. osan käsittelyyn (ylistyspuoli jäi muutamaan jakeeseen).
Esityksensä alussa Erkki Jokinen sanoi kuitenkin jotain, mikä liittyy ensi pyhän aiheeseen (Kristus, kaikkeuden Herra). Hän totesi, että Jumalan kirkkaus on niin voimakas, että me voimme katsoa sitä vain Jeesuksen kautta.  
Luentoa värittivät hänen äärettömän kauniit luontokuvansa. En ollut ennen kuullut häntä enkä lukenut tai nähnyt hänen tuotantoaan. Olipa syvä ja koskettava esitys!

Jumala antoi Danielille, Hesekielille ja Johannekselle näkyjä omasta kirkkaudestaan. Heidän tehtäväkseen tuli kertoa siitä jälkipolville, niin että nämä ymmärtäisivät, kuinka suuri ja pyhä Jumala on.  Kaikkivaltias, joka välittää ja haluaa pitää huolta luoduistaan, auttaa ja johdattaa heitä hyviin valintoihin ja päätöksiin.

IkiaikainenKun minä sitä katselin, istuimet asetettiin paikoilleen, ja Ikiaikainen istuutui. Hänen pukunsa oli valkea kuin lumi ja hänen hiuksensa ja partansa kuin puhdas villa.
Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. Hänen luotaan lähti liikkeelle tulinen virta.
Tuhannet ja taas tuhannet palvelivat häntä, miljoonat seisoivat odottaen hänen edessään. Oikeus asettui istumaan, ja kirjat avattiin.
Yhä minä katselin yöllisiä näkyjä ja näin, miten taivaan pilvien keskellä tuli eräs, näöltään kuin ihminen. Hän saapui Ikiaikaisen luo. Hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen, ja hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä. (Dan. 7: 9-10, 13-14)

Profeetta Daniel oli näkyjen ja unien näkijä ja hän osasi myös selittää niitä.
Yllä olevat näyt ilmestyivät öiseen aikaan. Sitä ei kerrota, tulivatko nämä ihmeelliset, taivaalliset näyt unissa vai valveilla ollessa. Mutta eipä sillä väliä. Näkipä tuollaisia näkyjä unissa tai valveilla, voin vain kuvitella, millaisen valtavan pyhyyden tunteen ne synnyttivät Danielissa; ehkä kunnioituksen sekaista pelkoakin.

Ikiaikaisessa on Danielin näyssä samaa kuin apostoli Johanneksen näyssä, jossa tämä näki ’ihmisen kaltaisen’: ’Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niin kuin valkoinen villa, niin kuin lumi, ja hänen silmänsä niin kuin tulen liekki.’ (Ilm. 1:14);

Danielin näyssä valtaistuin oli tulen liekkejä ja siinä oli pyörät, jotka myöskin olivat palavaa tulta. Jonkinlainen valtava palava pyörätuoli siis, sellainen joka  liekeistä huolimatta ei syty tuleen?
Olivatko tulenlieskat sellaisessa asetelmassa, että ne näyttivät muodostavan valtaistuimen? – Kuinka vaillinaisiin, kömpelöihin ja turhiinkin yrityksiin sitä voikaan päätyä koettaessaan ymmärtää tai visualisoida taivaallisia maallisten käsitteiden muotoon.

Profeetta Hesekielin näyssä, jossa tämä näki jotain hohtavaa, joka oli valtaistuimen muotoinen ja sillä istuvan ’ihmisen kaltaisen’, oli  pyöriä. ’Niissä oli kuin toinen pyörä ristikkäin toisen kanssa’, tai vanhan käännöksen mukaan: ‘Ne olivat näöltään ja teoltaan, kuin olisi ollut sisäkkäin pyörä pyörässä’.(Hes.1:16)

Nuo näyt kiehtoivat minua joskus aikaisemmin kovastikin. Halusin ymmärtää mitä nuo pyörät kuvasivat. Olivatko ne jotain enemmän kuin eräänlaisia energiapyörteitä, taivaallisen voiman liikettä?

‘Wheels within wheels’ on engl.kiel. sanonta, jolla kuvataan jotain sellaista, mitä ei voi täysin käsittää. Alla olevat netistä poimitut selitykset kuvaavat oikeastaan aika hyvin sitä, millaisen edessä olemme koettaessamme ymmärtää Jumalan ihmeellisyyttä:
– there are a number of different influences, reasons, and actions which together make a situation complicated and difficult to understand
– a situation is complicated and affected by secret or indirect influences
– there are complex inter-related processes, motives, etc, that are very difficult to understand…

Jumalan ihmeellisyyksissä on yksinkertaisesti niin paljon sellaista meiltä salattua, käsittämätöntä, että voi vain huokaista ja myöntää, että monet sellaisetkin asiat, joita Hän on valaissut visioiden kautta, voivat jäädä meille ikuiseksi arvoitukseksi.  
Mutta siinä on oikeastaan kiehtova puolensa: mielenkiinto ymmärtää Hänen salaisuuksiaan pysyy yllä.

Loiste istuimen ympärillä – Hesekiel jatkaa näkynsä kuvaamista:
’Minä näin kuin puhtaan kullan loisteen. Tuon ihmisen kaltaisen lanteiden kohdalta lähti ylöspäin tulinen kehä, ja lanteiden kohdalta alaspäin näin hohtavan tulikehän. Loiste ympäröi istuimen, se oli kuin sadepäivänä pilvessä näkyvä kaari. Sellainen on näöltään Herran kirkkaus.’ (Hes.1:12)

Danielille ikään kuin koodattiin ennalta tieto siitä, että tuolle, joka oli ’näöltään kuin ihminen’ ja joka näyssä seisoi liekehtivän kirkkaan taivaallisen valtaistuimen äärellä, annettaisiin kuninkuus ja valta, joka oli toisenlainen kuin maallisten hallitsijoiden valta: tuo valta käsittäisi kaikki kansakunnat, ja se olisi ikuinen.

Kesti useampi vuosisata ennen kuin Jumalan Poika syntyi ihmislapseksi seimeen ilman taivaallista kultahohdetta ja kirkkautta. Messias oli tarkoitus tunnistaa muulla tavoin, opetuksistaan ja toiminnastaan.
Miten toisin kaikki olisikaan mennyt, jos Kristus olisi eläessään maan päällä säteillyt niin häikäisevää taivaallista kirkkautta ja pyhyyttä, ettei kukaan olisi erehtynyt luulemaan Häntä pelkästään  ihmiseksi…

Kirkkauden valtaistuin – Raamattu kuvaa monessa kohdassa Kristuksen paluuta; kuinka Hän tuolloin ilmestyy kaikessa kirkkaudessaan ja loistossaan.  Matteuksen evankeliumi kuvaa sitä näin: Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. (Matt.25:31)

Taivaallinen kirkkaus Jos on joskus saanut välähdyksenkaltaisesti nähdä hivenen tuosta kirkkaudesta, voi vain aavistella, millaista tuo kirkkaus on täydessä loistossaan. Siinä saattaisi melko varmasti tulla tunne että jalat pettävät alta, niin kuin Hesekielillä ja Johanneksella…

Mutta mitä merkitystä tällä kaikella on meille juuri nyt, ihan tavallisen, arkisen elämämme keskellä?
Pelkästään siitä, kun tietää että vaikka elämässä olisi menossa miten synkeä ja vaikea vaihe tahansa, on olemassa Valo ja Kirkkaus, joka on sitä omaa pimeyttä niin valtavasti suurempi ja voimakkaampi, voi ammentaa toivoa ja voimaa jaksamiseen.
Että on Joku, joka näkee tilanteemme; joku jonka puoleen voi kääntyä silloin kun omat keinot ja voimat on käytetty; joku jolla on valta ja voima muuttaa mitä vaikeimmatkin kokemukset ja tilanteet siunauksiksi.

”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta”, kuten Luukkaan evankeliumin 1. luvussa todetaan.  Myönteisesti muotoiltuna: ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark.10:27)

Korkeimman Valo – Joskus kun on erityisen vaikeaa, voi tuntua että jaksaa nähdä tilanteen vain omasta, toivottamalta tuntuvasta näkövinkkelistä käsin. Silloin voi pyytää, että Korkeimman Valo tulisi tilanteeseen; että siihen virtaisi uutta ymmärrystä, toivoa, voimaa ja innostusta: hei, tästä selvitään, minulla on paras Auttaja ikinä. Kaikkeuden Kuningas, jolla on käsissään kaikki valta taivaissa ja maan päällä. – Hänen kirkkautensa voi valaista kaikki elämäni tilanteet, ja läheisteni elämän.
Jo tuossa on jo syytä, miksi kannattaa kääntää huomionsa  kohti Kirkkauden Herraa. Silloinkin kun kaikki on ok. 🙂

Valo sisällämme – Tänä iltana olin maalausillassa, jonka aiheena oli Sisäinen valo. Olipa ihanaa antaa värien viedä omalle matkalle! Miksi ihmeessä omat värini ovat lojuneet hyllyllä niin pitkään?! Näin mietin aina silloin harvoin kun tulee väreihin tartuttua. 
Tuo aihe kosketti myös: meissä kaikissa on Valo sisimmässämme. Ikiaikaisen sinne laittama. Joskus se saattaa vain meiltä unohtua.

Kristus, annathan kirkkautesi loistaa tiellemme, valaista askeleemme, valintamme, elämämme kaikki käänteet, mutkat, kuopatkin (erityisesti ne). Anna toivon säteiden loistaa sinne, missä on surua, tuskaa, ahdinkoa ja kaipausta.
Kiitos että olet Valomme, niin nyt kuin  tulevassa. Auta meitä aina muistamaan se. 🙂

Maalausillan loppurukouksesta:
Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon. (Ps.36:9)

Within Our Darkest Night – Taizé

Within our darkest night, you kindle the fire that never dies away, that never dies away
(Pimeimmässä yössämme Sinä sytytät tulen, joka ei sammu koskaan)

Muut tekstit: Ps. 143: 1-10, Dan. 7: 9-10, 13-14 ja 2. Tess. 1: 3-10.

Valo lampussa

11.11.2019 – Toissa päivänä vietettiin Berliinin muurin murtumisen 30-vuotispäivää. Mieleen nousi elävästi ’Europa runt’ bussireissun, jolla olin mummuni kanssa v. 1965. Kävimme myös 4 v. aiemmin pystytetyn Berliinin muurin äärellä. Kuulimme muurinylitystä yrittäneiden surullisista kohtaloista. Tunnelma muurin luona oli kylmä, surullinen – suorastaan karmaiseva.

Muurinmurtumisen toissapäiväisessä muistojuhlassa Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi, että arvot, joille Eurooppa on perustettu – vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien kunnioittaminen – ovat kaikkea muuta kuin itsestään selviä asioita. Niitä täytyy elävöittää ja puolustaa yhä uudestaan.
Mikään muuri, joka sulkee ihmisiä ulos ja rajoittaa vapautta, ei ole niin korkea eikä niin leveä, että sitä ei voitaisi murtaa, hän sanoi.

Osoittaakseen solidaarisuuttaan berliiniläisille John F. Kennedy sanoi puheessaan v. 1963:
“All free men, wherever they may live, are citizens of Berlin, and, therefore, as a free man, I take pride in the words ”Ich bin ein Berliner”.
(Kaikki vapaat ihmiset, missä tahansa he elävät, ovat Berliinin kansalaisia ja siksi, vapaana ihmisenä sanon ylpeästi: ”minä olen berliiniläinen.”)

Jeesus rukoili:
“Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. (Joh.17:11)

Marraskuun Taizé -rukous:

Jumala,
Sinä rakastat jokaista ihmistä;
ja me haluamme elää
yhteydessä Sinuun
päivästä päivään,
hiljaisuudessa ja rakkaudessa.

(Veli Roger)

Jeesus puhui tämän vertauksen:
    ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” (Matt. 25: 1-13)

Eräästä eskatologiaa käsittelevästä kirjasta luin, että juutalaisiin häämenoihin kuului, että morsiustytöt menivät sulhasta vastaan tämän saapuessa morsiamen luo. Tässäkin siis Jeesus otti vertauksensa juutalaisesta traditiosta.
Sitä en tiedä, kuuluiko traditioon myös se, että jos häätaloon saavuttiin myöhässä, sisään ei enää päässyt… – Joka tapauksessa aika tylyltä tuntui vastaus myöhästyneille!
Ja eikö tuo ole vähän ristiriidassa Jeesuksen rukouksen kanssa, että kaikki olisimme yhtä; ettei välillämme olisi sellaista, mikä erottaa meidät toisistamme?

Kaaso & bestman – Jos asiaa ajattelee meidän traditioomme sijoitettuna, eli jos sinut olisi pyydetty sulhasen bestmaniksi tai morsiamen kaasoksi, kyllä varmasti valmistautuisit tehtävään ja huolehtisit, että olisit hyvissä ajoin paikalla niin häissä kuin hääjuhlissa. – Ja hääparin vanhemmat olisivat varmaan harmissaan, jos ilmaantuisit myöhästyneenä paikalle. Kyllä siinä voisi tulla vähän sanomista…

Vertaus ei kuitenkaan kuvaa niinkään konkreettista toimintaa, vaan sen tajuamista ja muistamista, että kaikki voi hetkessä muuttua.
Vertauksessa on kyse taivaallisesta hääjuhlasta: yhtymisestä siihen, mikä meitä odottaa Kristuksen seuraajina.

Olisinko valmis lähtemään, jos minut kutsuttaisiin vaikka seuraavassa hetkessä Taivaan kotiin? – Oi ei, ne kaikki selvittämättömät paperipinot ja roinat, joita en haluaisi jättää lasteni harmiksi, ne haluaisin hoitaa ensi alta pois, oli 1. asia joka minulle tuli mieleen. Ihan konkreettisia asioita siis.
Jollekin toiselle voi nousta mieleen ihan toisenlaisia asioita. Esim. jokin ihmissuhdeasia, jonka haluaa hoitaa kuntoon. (Yllättävä lähtöhän voi koskea yhtä hyvin jotain toista kuin itseä.)
Mutta mitä jos kyse onkin henkisestä/hengellisestä valmiudesta?

Öljyä lampussa kuvataan Pyhän Hengen läsnäolona meissä. Jumala on antanut meidän sisimpäämme kipinän omasta Valostaan. Jotta tuo kipinä ei sammuisi, se tarvitsee polttoainetta. Kun ylläpitää yhteyttä Jumalaan, voi tuntea Pyhän Hengen läsnäolon. Joskus sen voi kokea myös kuin sisäisenä tulena.
Jumala haluaa, että pidämme Häneen yhteyttä. Näin me opimme tuntemaan Häntä yhä enemmän.

Bestikset Kristuksen kanssa: Voisi sanoa, että meistä näin tulee vähitellen ikään kuin bestikset, parhaat ystävät, Kristuksen kanssa: haluamme jatkuvasti olla yhteydessä, kuunnella mitä toisella on sanottavaa, kertoa ajankohtaisista ja merkityksellisistä asioista, tehdä asioita yhdessä tai vain viettää aikaa toistemme kanssa.
Kristuksen opetuslapsina voimme asettua niiden opetuslasten asemaan, joille Jeesus sanoi: “Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä.” (Joh.15:14)

Ensi pyhän nimi kirkkovuodessa on Valvomisen sunnuntai.
Evankeliumikirja kuvaa sitä mm. näin: Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä.
Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee”   

Tästä elämästä lähteminen on aihe, jota ei useinkaan haluta ajatella. Jos se tulee mieleen, se työnnetään äkkiä pois; on mukavampaa ajatella elämää.
Jumala haluaa kuitenkin rohkaista meitä ajattelemaan myös maanpäällisen elämämme päättymistä ja sitä, mitä tapahtuu sen jälkeen.
Ajattelen, että niillä lukuisilla kuolemanrajakokemuksilla, joita on kuvattu monissa tutkimuksissa ja kirjoissa, on tärkeä tehtävä rohkaista meitä ihmisiä: Valo ja Rakkaus, jonka rajalla käyneet ovat kohdanneet, on ollut niin valtaisa, että he eivät ole halunneet tulla takaisin tähän maanpäälliseen elämään.
Jokaisella on kuitenkin oma lähdön hetkensä, jonka vain Jumala tietää.

Alla olevan laulun sanoja on helpompi ymmärtää, jos tietää jotain laulajasta. – Misty Edwards koki elämän haurauden 19 v:na: hänellä todettiin syöpä. Leikkauksesta, sytostaatti- ja sädehoidot, syövän uusiutuminen ja kaikesta toipuminen kesti kaiken kaikkiaan 6 vuotta.

Hoitojen aikana Misty kyseli Jumalalta elämän tarkoitusta, kysyi, voiko henkilö, joka elää lyhyen elämän, täyttää elämänsä tarkoituksen. Hän paastosi, rukoili ja luki Raamattua, Vuorisaarnasta tuli hänen ohjenuoransa.

Mistystä tuli laulaja. Hän toimii nykyään ylistysjohtajana nuorten suosimassa International House of Prayer – srk:ssa. jossa ylistetään ja rukoillaan 24/7.
Mistyn elämä ei päättynyt lyhyeen, kuten hän jossain vaiheessa oli arvellut. Hän on nyt 40 -vuotias, hän ja aviomiehensä Mike ovat olleet 17 v. naimisissa ja heillä on 2 lasta.

Lamppuun öljyä – Etsiessäni netistä tietoa Mistyn elämänvaiheista löysin yllättäen hänen kirjoittaneen ensi pyhän evankeliumin aiheesta: siitä, kuinka viisaat morsiusneidot huolehtivat siitä, että heillä oli aina öljyä lampuissaan:
Eräässä vaiheessa, kun
Mistyn palvelutyö ylistyslaulajana oli laajentunut, hän koki burnoutin ja sisäistä tyhjyyttä. Hän ei enää kokenut Kristuksen läsnäoloa lukiessaan Raamattua ja ylistäessään. Kristus ei ollut enää hänen elämänsä ja tekemisiensä keskiössä. Hän halusi ymmärtää mitä oli tapahtunut ja pyysi Herraa näyttämään hänelle unessa, mistä oli kyse.

Kristuksen öljy Herra antoi hänen ymmärtää, että hänen oli hiljennettävä vauhtia ja tultava takaisin Hänen yhteyteensä, olla jatkuvasti yhteydessä Häneen. Mistyn tuli täyttää lamppunsa Hänen öljyllään. Näin Jumalan tuli pysyisi hänessä palavana.

“Pyhä Henki on jumalallinen tuli, Jumalan todellista olemusta ( the very being of God Himself), ja meidän tulee jatkuvasti kohdata Hänet”, Misty kirjoittaa.
Kaikessa on kyse Jumalasta. Jokaisella elämällämme minuutilla on väliä. Elämämme – meidän jokaisen – on syvästi merkityksellinen.

Little Bird – Misty Edwards

(misty = utuinen)

“Pieni tyttönen, iso- ja pyöreäsilmäinen
pieni lintunen, eräänä päivänä lennät
lennät henkeäsalpaavan elämäsi lennon
sitten, pieni lintunen, kuolet
sillä elämä on höyryä (vapor)
mutta juuri sen lyhyys tekee siitä aarteen
joten tunne kaikki kuin rakkauskirjeenä
Hänelle, jonka kanssa tulet elämään ikuisesti
Hänen silmänsä näkevät varpusen
Hänen silmänsä näkevät sinut
mitä sitten, kun kaikki on ohi?
kun maa peittää pienet luut
pieni henki, sinä elät edelleen
pikku linnun sielun kera
sitten luut, pikku luut
te nousette
ja pikku tyttönen, sinä
lennät”

Muut tekstit: Aam. 4: 12-13, 2. Piet. 3: 8-14, 18 ja Matt. 25: 1-13.

Tahdon uskoa

4.11.2019. Ensimmäinen kuurainen aamu lumosi tänäkin syksynä: hennon, valkoisen harson peittämät niityt ja nurmet, sokerikuorrutuksen koristelemat oksat, auringonkimallus korsien päissä: kuin pieniä jalokiviä kaikissa mahdollisissa väreissä – huikean kaunista! – Ja illalla kaikki oli jo sulanut  pois.
Peräkkäiset pakkaspäivät tulivat yllättäen. Luulin jo että kukkasipulit jäivät istuttamatta ja vedet jäätyisivät sadevesitynnyreihin ennen kuin ehdin tehdä mitään asian eteen. – Herääminen sateen ropinaan yhtenä aamuna kertoi että olin saanut vielä mahdollisuuden. 🙂 
Kivoja minusta nämä viime päivien vaihtelut: pakkasta, aurinkoa, sadetta, sumua, tänään asteet nollassa ja aurinkoa…
Joskus jätän sääennusteet väliin ja annan aamun yllättää. – Muoniossa mitattiin tänään – 26,5 astetta. – Sellaista yllätystä en sentään toivoisi…

           

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan.
Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”
Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.”
Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen. 
(Joh. 4: 46-53)

Tuo tapahtuma on kerrottu 3 evankeliumissa; jokaisessa se kuvataan vähän eri tavoin. Jokainen herättää erilaisia ajatuksia, koskettaa eri tavoin.
(Matteuksen ja Luukkaan mukaan sairastunut oli sadanpäällikön palvelija, Johanneksen mukaan hänen poikansa. Muistelen joskus lukeneeni, että kyseisellä kreikankielisellä sanalla tarkoitettiin tuohon aikaan joko poikaa, nuorukaista tai palvelijaa.)

Matteus kertoo, että palvelija oli halvaantunut, ja että Jeesuksen ehdottaessa että hän tulisi parantamaan palvelijan, sadanpäällikkö esteli sanoen: “Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.

Arvollinen? – Noita 2 virkettä käytetään katolisen kirkon messussa, ja Tuomasmessussakin, ennen Ehtoollista. – Muistan, kuinka oudoilta nuo liturgiaan kuuluvat sanat kuulostivat korvissani, kun ensi kertaa 90-luvun lopulla kuulin ne. Ne toivat vahvasti mieleen sen, kuinka joitain vuosia aiemmin, kun olin yllättäen visiossa kokenut Kristuksen rakkaudellisen katseen ja sanat, kokemukseni oli juuri tuo: en ole sen (Hänen rakkautensa) arvoinen.
Vasta monien vuosien kuluttua, yritettyäni parantaa itseäni tuosta yllättäen esiin nousseesta arvottomuuden tunteesta, ymmärsin että Kristuksen Rakkaus riittää. ja että minä riitän ja kelpaan Hänelle sellaisena kuin olen.

Maallinen ja hengellinen valta ”Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani”, sadanpäällikkö jatkoi. Hänelle ei tuottanut vaikeutta olla kuuliainen omalle esimiehelleen eikä päällikkö 100 alamaiselleen.
Jeesuksella ei ollut maallista esimiestä eikä maallista valtaa, Mutta oli kuin sadanpäällikkö olisi tunnistanut hänen toimivan Taivaallisen Esimiehen alaisena ja kuinka hänellä oli hengellinen valta, joka ei ollut ihmisten vaan Taivaallisen Isän antama.

Luukas kertoo, että sadanpäällikön palvelija oli kuolemansairas ja että sadanpäällikkö piti palvelijaa suuressa arvossa, Hän lähetti juutalaisten vanhimpia pyytämään, että Jeesus tulisi ja pelastaisi palvelijan hengen.
Nämä juutalaiset arvostivat roomalaista päällikköä: ”Se mies ansaitsee apusi. Hän rakastaa meidän kansaamme, ja meidän synagogammekin on hänen rakennuttamansa”, he kertoivat Jeesukselle.

Kuultuaan että Jeesus oli tulossa, sadanpäällikkö lähetti ystävänsä Jeesuksen luo sanomaan, ettei hän pitänyt itseään sen arvoisena, että olisi tohtinut tulla Jeesuksen luo apua pyytämään. Hän pyysi ystäviä sanomaan Jeesukselle, että riittäisi kun tämä käskisi, niin palvelija paranisi.

Arvostaminen – Tuossa minua koskettaa toisen ihmisen arvostaminen: päällikkö arvosti palvelijaansa – Ja Jeesusta hän arvosti niin paljon, ettei itse tohtinut mennä hänen puheilleen.
Juutalaiset vanhimmat puolestaan arvostivat päällikön rakkautta vierasta kansaa kohtaan ja sitä hyvää, mitä tämä teki heidän, toisuskoisten, hyväksi.

Jeesus ei väheksynyt toisuskoista muukalaista, vaan oli heti valmis auttamaan, Hän ei katsonut syntyperää eikä edes sitä, että toinen edusti kansaa, joka piti vallassaan ja alistikin hänen omaa kansaansa – Jeesus katsoi ihmisen sydämeen..

Johannes kuvaa sadanpäällikön pyynnön lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Tule ennen kuin poikani kuolee.” – Mutkaton, suora pyyntö ilman selittelyjä tai arvottomuuden tuntoa.    
Jeesuksen vastaus oli yhtä ytimekäs kuin pyyntö: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.”

Jos joku pojistani tai muista läheisistäni sairastuisi vakavasti, tai jos itse sairastuisin, haluaisin toimia juuri noin: kääntyä Kristuksen puoleen selittelemättä (sillä Hän kyllä tietäisi). Pyytäisin koko sydämestäni: tule! Olettaen/uskoen, että Hän tulisi apuun, tavalla tai toisella.
ja koettaisin myös selvittää, mitä itse voisin tehdä asian eteen.

Terveyskeskuslääkärini, jonka ansiosta osteoporoosini todettiin 2v sitten, tiesi kuinka vastahakoisesti syön lääkkeitä. Niinpä hän heitti vahvan skenaarion siitä, miten selkärangalleni voi käydä, mikäli en söisi osteoporoosilääkkeitä. Syö 2 v. ja katsotaan sitten tilanne, hän kehotti.

Lasiluut – Menin ortopedi Antti Heikkilän luo; jospa hän keksisi jonkin muun ratkaisun. Olinhan aiemminkin saanut häneltä neuvoja, jotka ovat auttaneet elämään nivelrikkopolven kanssa. Tällä kertaa ei tullut rohkaisua. Luuntiheysmittauskuvat nähdessään hän totesi: ”Luusihan ovat kuin lasia!”
Lasiluut olivat yhtä vahvasti vaikuttava mielikuva kuin terveyskeskuslääkärini selkärankaskenaario.

Vaikka kestän mieluummin kovaakin kipua kuin syön lääkkeitä, tällä kertaa mielikuvat tekivät tehtävänsä.
Jos Jeesus olisi sanonut minulle, ettei minun tarvitse syödä niitä lääkkeitä, hän parantaa, olisin riemastunut: vau, ihanaa, kiitos!!! Ja osteoporoosilääkkeet olisivat jääneet apteekinhyllylle. – Mutta hän ei sanonut.
Ja vaikka tiedän, että hän parantaa tänä päivänä samoin kuin 2000 v. sitten, ei uskoni riittänyt siihen, että olisin luottanut hänen vahvistavan luuni sitä hartaasti pyytäessäni ja rukoillessani

Tahdon uskoa – Kaikissa evankeliumiversioissa poika parani heti Jeesuksen puuttuessa asiaan.
Jos minulla olisi ollut sadanpäämiehen usko, olisin luottanut niin vahvasti rukouksen voimaan, että olisin odottanut/olettanut Parantajani vahvistavan luuni.
Mutta minun uskoni riitti ja riittää vain siihen, että rukoilemisen lisäksi syön lääkettä ja yritän edistää asiaa ravinnon ja liikunnan avulla.
3 päivän kuluttua on uusintamittaus. Tahdon uskoa hyvään tulokseen.

Jeesus sanoi:Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: ‘Nouse juurinesi maasta ja istuta itsesi mereen’, ja se tottelisi teitä. (Luuk.17:6)
Ja: “Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: ‘Siirry täältä tuonne’, ja se siirtyisi.(Matt.17:20)

Mikrousko – Hymyilyttää: miten pieneen osaseen sinapinsiementä minun uskoni mahtuisikaan! Ja kuitenkin näinkin on hyvä, sillä tällainen mikrouskokin riittää Jumalalle.
Hän on Rakkaus, Viisaus ja Valo. Hän tietää ja ymmärtää, ja rakastaa meitä juuri sellaisina kuin olemme, riippumatta uskomme määrästä. 🙂

Muita ensi pyhän tekstejä on tällä kertaa näin monta:
Ps. 46: 2-8, Jes. 33: 20-22, Jer. 3: 14-15, Room. 1: 16-17 ja Ef. 6: 10-18.

Valon lähettiläinä

28.10.2019. Vau, miten kauniita syksyn läksiäispäiviä saatiinkaan viime viikolla!
Ja kuin vahvistukseksi talviaikaan siirtymiselle tuli täällä eteläisessä Suomessakin taivaalta eilen valkoisia hiutaleita ja tänä aamuna oli nurmilla vähän lunta.
Kiitos rakas Luojani, että olen saanut syntyä maahan, jossa on nämä vuodenajat. Kaikki ihania omalla tavallaan. 🙂

Kristus lähimmäiselleen – Evankeliumikirjakirjoittaa ensi pyhän aiheesta (Jeesuksen lähettiläät) näin:
Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Olla kuin Kristus kaikille kohtaamilleen ihmisille (sillä jokainen heistä on lähimmäisemme)… huikea ajatus. Mutta itse asiassa kyse on sellaisista asioista, joita voimme harjoitella ja harjoittaa ihan jokapäiväisessä, arkisessa elämässämme, aina kohdatessamme tutun tai tuntemattoman.
Ei se tarkoita mitään hurskastelua tai sitä, että koettaisi olla jotain sellaista mitä ei ole. Se on yksinkertaisesti sitä, että on hyvä toiselle. Että auttaa hädässä olevaa. Että ojentaa kätensä apua tarvitsevalle, puhuu rohkaisevia sanoja, tuo toivon kipinöitä, välittää valoa sille, joka ei sitä juuri sillä hetkellä näe.

Avuntuojat – Viime viikolla kosketti uutisjuttu siitä, kuinka 2 lenkkeilijää oli ollut lähimmäiselleen ”Kristuksena”. He olivat pelastaneet epätoivoiseen tekoon ajautuneen.
Hätkähdytti myös se, kuinka jutussa kerrottiin, että moni päiviensä päättämistä yrittänyt on kuvannut psyykkisen tuskan olevan pahempaa kuin mikään fyysinen kipu.
Juuri ½ v. kestäneestä fyysisestä, unettomia öitä aiheuttaneesta kivusta toivuttuani voin vain aavistella, millaiseen toivottomuuden tilaan pitkään syvässä masennuksessa ollut ihminen voi joutua. (Linkki uutiseen: https://yle.fi/uutiset/3-11032685

Valoa elämään – Maassamme on niin paljon eri-ikäisiä masentuneita, pienistä lapsista lähtien.
Kristus, auta meitä pitämään silmämme, korvamme ja sydämemme auki, jotta huomaisimme, missä ja milloin voimme olla Sinun lähettiläinäsi, tuoda Sinun Valoasi lähimmäistemme elämään.

Profeetta Jeremialle tuli tämä Herran sana:
– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut.
Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.
Mutta minä vastasin: ”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” Silloin Herra sanoi:
– Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.
Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle:
– Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.    
(Jer. 1: 4-10)

Jeremian ensireaktio oli pelästys: en minä kykene siihen, mihin Jumala minua kutsuu, olenhan vain tällainen nuori ja kokematon. Mutta Jumala rauhoitti ja rohkaisi häntä. Hän vakuutti, ettei tämän tarvitsisi pelätä mitään eikä ketään, sillä Hän olisi aina ja kaikessa mukana, antaisi jopa sanat, joita Jeremian tuli puhua toisille.   :

Oi kuinka hyvin osaankaan eläytyä Jeremian reaktioon. Muistan kun minua ensimmäisen kerran pyydettiin rukoilemaan toisen puolesta. En ollut nuori, mutta tällä alueella täysin kokematon. ‘En minä tiedä miten rukoilla’ oli ainoa ajatus joka täytti pääni.
Sittemmin opin, ettei rukoileminen toisen puolesta ole mikään suoritus tai taitolaji. Se on sitä, että tuntee myötätuntoa toisen tilannetta kohtaan ja haluaa koko sydämestään pyytää tälle Jumalan kosketusta ja apua siihen tilanteeseen, jossa toinen on.
Siinä ei ole kyse rukoilijasta, vaan siitä, että tuodaan Jumalalle kyseinen henkilö ja hänen tilanteensa, ja annetaan Kaikkivaltiaan tehdä se, mitä Hän tekee.   

Kristus, anna meille rohkeutta olla ja toimia Sinun Valosi välittäjinä. Auta ettemme katsoisi omaan osaamiseemme tai osaamattomuuteemme, vaan Sinuun. Kun katsomme Sinun Valoosi ja Rakkauteesi, kaikki muuttuu; me ja kaikki ympärillämme. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 145: 8-13, 2. Tim. 4: 1-5 ja Matt. 22: 1-14.

Uskon asiaa(n)

21.10.2019. Miten valovoimaista syksyn ruska onkaan! Sadepäivänäkin kultalehtien loisto on uskomattoman upea! Ihanaa väriterapiaa, josta nautin täysin siemauksin joka päivä, niin kauan kuin sitä riittää!
Vaikka pienellä taskukameralla napsitut kuvat ovat vain haileita kopioita lehtien syvistä, mehevistä sävyistä, niitä on kiva katsella sitten kun puunoksat ovat paljaat ja päivät lyhimmillään. 🙂

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
    Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”  (Mark. 2: 1–12)

Miten haastavaa onkaan uskoa johonkin sellaiseen, mitä ei voi järjellä selittää, mitä ei tunne, mitä ei ole nähnyt tai kokenut.
Aina välillä epäusko tahtoo hypätä pintaan ja tulee sellainen Tuomas-olo: halu nähdä omin silmin, saada todiste, varmistua että siis ihan todella…

Jumalan parantava voimaJos olisin elänyt Jeesuksen aikaan ja vain kuullut, kuinka Nasaretista kotoisin oleva Jeesus–niminen mies oli parantanut halvaantuneen, olisinko uskonut?
Jos sen sijaan olisin ollut paikan päällä itse näkemässä, kuinka halvaantunut nousi vuodematoltaan, olisin varmasti alkanut yhdessä toisten kanssa ihmetellen kiittää ja ylistää Jumalaa. Eihän siinä olisi voinut muuta kuin uskoa siihen, mitä näki tapahtuvan..


Usko uskomattomaan – Epäileväisestä – tai kauniimmin sanottuna harkitsevaisesta – mielestä on hyötyä monissa tilanteiessa. Joskus se voi jopa varjella kohtalokkailta seurauksilta.
Kun kyseessä on Jumalan toimintaan liittyvät uskomattomat asiat ja tapahtumat, tilanne  muuttuu monimutkaisemmaksi. Epäilys ja halu uskoa käyvät kamppailua keskenään.
Kun kuulen, että Jumala on tehnyt jotain ‘uskomatonta’, ensi reaktioni voi hyvinkin olla epäilevä ja kyseenalaistava. Jos ja kun vakuutun siitä, että tapahtunut on totta, että esim. joku on ihmeellisellä tavalla saanut avun, tulee iloinen ja kiitollinen olo. Silloin tulen lähemmäs sitä tilaa, jota kutsuisin myös taivaan valtakunnaksi; siihen ilmapiiriin, jossa Hän läsnäolevana vaikuttaa, ja jossa tuntuu ihan luonnollista, että Hän tekee asioita, jotka ihmismielelle tuntuvat uskomattomilta. Silloin, siinä, on helppo uskoa.

Näin oli Keniassa, kun alaraajahalvaantunut mies ojensi jalkansa, joihin tunto oli palannut, ja Ruandassa, kun toispuolihalvaantunut nainen nousi kävelemään ilman tukea.
Kummankin puolesta olimme rukoilleet parantumista Jeesuksen nimessä. (Siitä, kuinka Pyhä Henki herätti heidän halvaantuneet kehonsa eloon, kerroin joskus aiemmissa, mutta laitan näistä vielä vähän tuohon alle.)
Olen siis nähnyt omin silmin, kuinka Jumala toimii keskuudessamme, auttaa, hoitaa ja parantaa. Ja olen tosi kiitollinen ettei minun tarvitse enää koskaan epäillä sitä. Ehkä Jumala näki, että tarvitsin tuollaista omakohtaista kokemusta ja järjesti siksi minut noihin paikkoihin.

Keniassa kuljimme kahden ystävättäreni, poikani ja paikallisen pastorin kanssa maaseudun köyhillä seuduilla rukoillen niiden puolesta, jotka sitä halusivat.
Eräästä majasta kannettiin tuolissa istuva mies. Hän oli ollut alaraajahalvaantuneena useita vuosia. Hänen jalkansa olivat jähmettyneet istuma-asentoon.
Rukoilimme, että Jeesus parantaisi hänet. Emme tienneet, mitä tapahtuisi, mutta kyllä innostuimme kun tunto palasi miehen jalkoihin ja hän ojensi ne ja nousi tuettuna seisomaan.
Mies itse vaikutti lähinnä hämmentyneeltä ja pelokkaaltakin: miten jalat kannattelisivat? Fysioterapeuttiystäväni kehotti häntä vahvistamaan lihaksia päivittäin.
Kiitimme yhdessä miehen omaisten kanssa Jeesusta tästä parantumisesta ja jatkoimme matkaa.
Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu oikeastaan hassulta, ettemme sen enempää jutelleet asiasta. Kaikki tuntui jotenkin niin luonnolliselta: rukoilimme, pyysimme Jeesusta parantamaan miehen ja hän teki sen.  

Ruandalaisen toispuoleisesti halvaantuneen naisen kohdalla olin itse aika luottavaisella mielellä sen suhteen, että Jumala parantaisi hänet. Matkalla kylään olin nim. kokenut Jeesuksen sanovan, että kylässä tultaisiin kokemaan ihmeparantuminen, Ja tämä halvaantuneen naisen kohdalla parantumisen ihmeen pystyisivät kaikki kyläläiset näkemään omin silmin. Se varmaankin vahvistaisi heidän uskoaan siihen, että ylösnoussut Kristus elää ja vaikuttaa heidän keskellään.

Pyysin, että kylän pastori kehottaisi kaikkia – naisen omaisia ja oviaukosta kurkkivia kyläläisiäkin – rukoilemaan kanssamme, että Jeesus parantaisi naisen. Jonkin ajan kuluttua nainen tunsi, kuinka tunto palasi halvaantuneeseen käsivarteen ja jalkaan. Hän koki Pyhän Hengen liikehdinnän sisällään niin vahvasti, että hänen oli helppo uskoa parantumiseensa: hän nosti kättään ja jalkaansa ja nousi sitten tuolilta (johon hänet oli kummaltakin puolelta tukien tuotu) ja alkoi kulkea edestakaisin pientä huonetta. Kiitimme Jumalaa, muut ruandan ja minä suomen tai englanninkielellä, en enää muista kummalla. Yhtäkkiä kielellä ei ollut merkitystä, Jumalan ylistäminen yhdisti meidät ikään kuin yhdeksi perheeksi.     

Se, milloin ja miten Jumala kulloinkin auttaa, hoitaa ja parantaa, on ihan Hänestä riippuvaista ja on minusta aina yhtä suuri mysteeri. Me emme voi tietää syitä siihen, miksi jotkut parantuvat, jotkut eivät, kun heidän puolestaan rukoillaan. Mutta sen ei minusta pitäisi olla syy tai este sille, ettemmekö aina voisi rukoilla sairaiden puolesta. Ja antaa sitten Jumalan tehdä sitä, mitä Hän tekee.
Uskon, että aina kun rukoilemme Jeesuksen nimessä, jotain hyvää tapahtuu, niin siinä, jonka puolesta rukoillaan kuin siinä, joka rukoilee – vaikkemme sitä itse huomaisikaan.
Jumala tekee meissä niin paljon sisäistä, meille näkymätöntä työtä. Hänen Henkensä vaikuttaa meissä, liikkuu meissä, muuttaa meitä.

Ystävien usko – Joitakin vuosia sitten mietiskellessäni yllä olevaa evankeliumitekstiä ihmettelin tuota, kuinka Jeesus nähdessään halvaantuneen miehen ystävien uskon sanoi: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Hän ei siis katsonut halvaantuneen vaan tämän ystävien uskoon. Minä vaikutuin siitä,  kuinka Jeesus vaikuttui heidän vahvasta uskostaan. – On kuin evankeliumin kirjoittaja haluaisi tuolla kertoa, kuinka tärkeää on, että uskomme niiden ystävien tai omaisten puolesta, jotka eivät itse pysty tai jaksa uskoa siihen, että Jumalalla on jotain hyvää heitä varten.

Mietin myös, olisivatko jo nuo Jeesuksen vapauttavat ja armahtavat sanat vaikuttaneet parantavasti halvaantuneeseen mieheen?
Miten monenlaisia asioita parantumisen käsitteeseen voikaan sisältyä. Ja millainen domino-efekti voikaan olla sillä, kun jokin osa-alue meissä – fyysisen kehon, mielen tai tunteiden tasolla – paranee. Se vaikuttaa koko olemiseen ja elämiseen.

Sain tuon kokea joku aika sitten, kun 1/2 v. vaivannut jalkakipu helpotti.  Miten kokonaisvaltainen vaikutus sillä olikaan kaikkeen – liikkumiseen, mielialaan, kaikkeen tekemiseen. Haluan muistaa sen. Niin nopeasti siitä helpottuneesta olosta tulee normaalitila, aivan kuin ei mitään vaivaa olisi ollutkaan. Häluan muistaa, jotta muistaisin kiittää Jumalaa. Ei tapahtunut ihmeparantumista. Monet seikat vaikuttivat osaltaan kivun lieventymiseen (eivätkä suinkaan vähiten ystävieni rukoukset). Haluan elää ja hengittää siinä ilmapiirissä, jossa Jumalan ihmeelliset teot tuntuvat luonnollisilta. Jalat maassa ja pää pilvissä. 🙂

Rakas Jumala, kiitos siitä, mitä teet meissä ja keskuudessamme. Vaikeuksienkin keskellä Sinä teet meissä hyvää työtäsi. Kiitos että Sinä olet elävä Jumala, joka teet pieniä ja suuria ihmeitä meissä, elämässämme ja ympärillämme. Auta meitä huomaamaan niitä. Anna meille kiitollinen mieli ja sydän.

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, 1. Moos. 15: 1–6 ja Room. 4: 16–25.

Kehotus rakkauteen

21.10.2019. Lokakuun Taizé -rukous:

Jeesus, kaiken elämän Pelastaja,
sinä vuodatit valon
jopa meidän epäilyihimme ja
epäröinteihimme,
niin kuin aamutähti,
joka nousee esiin sydämissämme.  –
Veli Roger

Suu tukkoon – Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”   (Matt. 22: 34-40)

Oikeastaan yllätti löytää Raamatusta tuollainen sanonta: että Jeesus tukki suun saddukeuksilta. Tuo kohta juuri taisi johdattaa erääseen muistoon, jossa oma suuni meni tukkoon…

Kokeessa – Evankeliumitekstiä lukiessani huomio kiinnittyi nim. siihen, kuinka opettaja halusi laittaa Jeesuksen koetukselle. Ensimmäiseksi siitä tuli – hassua kyllä – mieleen eräs tilanne, jossa opemme laittoi luokkansa kertomatauluosaamisen koetukselle.
Jännitin tuota sanallista koetta jo etukäteen. Luokanopettajamme kyselisi jokaiselta järjestyksessä ja kuvittelin mielessäni kuinka kaikilta muilta tipahtaisi vastaus kuin apteekin hyllyltä, mutta minun kohdallani tulisi hiljaisuus.
Pulpettini oli 2. rivissä ja vuoroni lähestyi uhkaavasti nopeaa vauhtia. Sydän jyskytti ja pää oli ihan tyhjä. Ja juuri niin kävi kuin olin kuvitellut: sujuvasti edenneeseen vastausvirtaan tuli minun kohdallani täysstoppi, hiljaisuus. Sitä en muista, olinko ainoa, joka ei osannut vastata, enkä muista open reaktiota, sillä koko huomioni keskittyi omaan epäonnistumiseeni. En kuitenkaan usko hänen moittineen minua; tiesi että sen kyllä osasin tehdä itsekin, turhankin hyvin.

Rakastin opeamme. Vaikka hän välillä joutuikin pitämään jöötä luokan hulivileille jotta opiskelurauha säilyisi, herkemmille tapauksille hän oli aina isällisen lempeä ja rauhallinen.
Luokallamme ei arvosteltu toisten osaamista tai osaamattomuutta, jokainen hyväksyttiin sellaisena kuin oli. Se oli varmasti opemme ansiota. Hän korosti, että jokaisella on vahvat puolensa, ne joita on hyvä kehitellä edelleen. Ja että niissä asioissa, joissa on haasteellisempaa, joutuu vain tekemään vähän enemmän töitä.  
Vaikka tuo tokaluokkalaisen kuulustelukokemus tuntui silloin niin kamalalta, oli varmasti tuon verrattoman, rohkaisevan ja kannustavan opemme ansiota, että myöhemmin muistelin sitä hymyillen: vaikka matikka olikin vaikeaa, oli niitä muita aineita, jotka olivat helpompia ja joiden opiskelu oli kivaa..    

Jatkuvaa koetustaLainopettajat, fariseukset ja ylipapit yrittivät jatkuvasti tentata ja testata Jeesusta. Hänen toimintaansa ja opetuksiaan tarkkailtiin ja arvioitiin. Häneltä tivattiin vastauksia, joista toivottiin löytyvän virheitä. Kaikin tavoin haluttiin osoittaa ja todistaa, että hän opetti ja toimi väärin.
Millaista negatiivisuuden ilmapiiriä nämä kuulustelijat loivatkaan käyttäytymisellään ja asenteillaan. Mutta tuskin sillä oli paljoakaan vaikutusta kohteeseensa tai muihin ympärillä oleviin.  Jumalan Pojan viisas ja rakkaudellinen säteily oli voimakkaampi.
Sen sijaan voin kuvitella Jeesuksen huokailleen mielessään, että kyllä tässä työmaata riittää… 

Kärsivällisyys koetuksella – Kyllähän Jeesuksen kärsivällisyys joutui usein koetukselle. näiden häneen vihamielisesti ja pahansuovasti suhtautuvien oppineiden takia, mutta välillä myös omien opetuslastensa vuoksi. Kerran hän totesikin:
“Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä?” (Mark.9:19)

Rakkaus koetuksella? – Miettiessäni tuota aloin pohtia, mahtoiko Jeesuksen, Jumalan Pojan, rakkauskin joskus joutua koetukselle kiusaajiaan kohdatessaan. Rakkaus, joka kehottaa jatkuvaan anteeksiantoon ja rukoilemaan vihollistenkin puolesta. – Ainakin nämä asiat olivat varmasti hänelle paljon helpompia kuin meille tavallisille kuolevaisille, jotka saamme kamppailla niiden kanssa niin useasti elämämme aikana.

Kehotus armollisuuteen – Jeesus sanoi, että toiseksi tärkein käsky on: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” – Siinä on sekä vaatimus että armollisuus samassa; niin lähimmäistä kuin itseä kohtaan. Onnellinen se, jolla tuo on balanssissa: rakastava ja armollinen suhtautuminen sekä lähimmäisiin että itseen.

Kumpi on minulle/sinulle helpompaa/vaikeampaa; rakastaa lähimmäistä vai itseä?
Millaiseksi asiat muuttuvat, kun jompikumpi alkaa mennä pieleen? Kun rakkaus itseä kohtaan muuttuukin itserakkaudeksi taikka syyllistäväksi armottomuudeksi, tai kun lähimmäistä kohtaa ei löydykään rakkaudellista ja myötätuntoista suhtautumista…     

Mistä VT:n kohdasta tuo käsky “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” löytyykään? Piti etsiä.
Mooseksen 3. kirjasta – uh, millaiset litaniat käskyjä siinä olikaan! Mutta juuri tuon Jeesus nostaa niistä kaikista kakkossijalle.

Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niin kuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niin kuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. (Moos.3. 19:34).

Yhtäkkiä Vanha Testamentti  porautuukin meidän aikaamme. Ei vain 4 v:n takaiseen pakolaisvirtaan, vaan nyt Turkin toimien mahdollisiin seurauksiin: onko odotettavissa  uusi  pakolaisaalto?
Saako pelko ja itsekkyys torjumaan, rakentamaan lisää muureja ja raja-aitoja, lähettämään takaisin sotien ja vainojen keskelle? Osaisiko itsekäs oman edun ajaminen taipua toisten hädän huomioimiseen? Sitä Jeesus meiltä toivoo.

Entä sitten se kaikista tärkein käsky: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.”
Jeesus ei vain opettanut, vaan toteutti sitä koko elämällään. Kaikkein vaikeimpanakin hetkinään hän luotti taivaalliseen Isäänsä ja toteutti Hänen tahtonsa. Rakkaudesta Häntä kohtaan.

Yhtäkkiä oivalsin, kuinka saumattomasti tuo tärkein käsky liittyy toiseksi tärkeimpään, lähimmäisensä ja itsensä rakastamiseen. Toinen johtaa toiseen.
Mutta miten päästä tuohon tilaan, jossa Jumala on aina ja kaikessa ykkössijalla? Yhtä hyvin omissa hiljentymishetkissä kuin toisten kanssa ollessa ja toimiessa…  

Kuinka usein erilaiset asiat ja tilanteet vievätkään sydäntä, sielua ja mieltä ihan muualle kuin Jumalan ja Hänen tahtonsa huomioimiseen; tai vain muistamiseen että Hän On, tässä kanssani, haluaa että rakastan Häntä ja läheisiäni ja kaukaa tulleita muukalaisia. Ja itseäni yhtä paljon kuin heitä… – eli että muistan olla armollinen itselleni kun huomaan, miten taas unohtui tai meni pieleen…

All or nothing ’Eteeni tuli dokumentti irlantilaistytöstä, Claire Crockettista (s.1982, k.2016). 
17-vuotiaalle Clairelle tarjottiin peruutuspaikkaa ryhmämatkalle Espanjaan. Hän innostui heti: auringonpalvontaa ja bilettämistä rannalla ja muuta kivaa!   
Matka osoittautui kuitenkin toisenlaiseksi: se olikin pyhiinvaellusmatka. Claire koki tuolla matkalla jotain, joka muutti koko hänen elämänsä. Tuo kokemus sai Clairen itkemään ja hokemaan: “Hän kuoli puolestani, Hän rakastaa minua, miksei kukaan ole kertonut minulle sitä aiemmin?” – Omien sanojensa mukaan Kristus valtasi hänen sydämensä (”He stole my heart”).

Kotiin palattuaan Claire ilmoitti haluavansa mennä luostariin. Läheiset uskoivat tämän olevan vain päähänpisto, joka menisi kyllä ohitse. Heidän oli vaikea kuvitella iloista, huumorintajuista energiaa pursuavan Clairen haluavan luopua elämäntavoistaan: hauskanpidosta, poikaystävistä ja bilettämisestä.

Valinta – Claire oli pienestä pitäen haaveillut näyttelijän urasta. Hänellä olikin jo sille lupaava alku, eikä hänen managerinsa voinut uskoa että hän jättäisi sen mennäkseen luostariin. Claire taisteli kahden kutsumuksensa kanssa: hän halusi tulla sekä kuuluisaksi näyttelijäksi että nunnaksi. Pyhiinvaelluksella Claire kertoi tämän papille. Pappi sanoi, ettei hän voi olla kumpaakin, hänen täytyy valita. ”Sitten minusta tulee kuuluisa nunna”, totesi  Claire. 
Toinen pappi kertoi, kuinka halu tulla kuuluisaksi vähitellen väistyi Clairesta. Hän alkoi yhä enemmän keskittyä lähimmäisiinsä ja siihen, mitä Herra kulloinkin halusi hänen tekevän.
Noviisiaikana ja nunnalupaukset annettuaan Claire toimi monessa eri kohteessa. Hänen valoisalla ja iloisella elämänenergiallaan oli vahva vaikutus niihin lapsiin, nuoriin ja aikuisiin, joiden kanssa hän oli tekemisissä.
Clairella oli tunne, ettei hän elä vanhaksi. Näin kävikin. Hän menehtyi Ecuadorissa rakennuksen sorruttua maanjäristyksessä.

‘Kaikki tai ei mitään’, Clairen elämänmotto, on myös hänestä kertovan dokumentin nimi. Ajattelen, että katolisuudessa – niin kuin kaikista kirkkokunnissa – on paljon hyviä asioita.  Tässä dokkarissa itseäni häiritsi kuitenkin se, kuinka siinä mentiin melkein henkilönpalvonnan puolelle.
Siitä huolimatta Clairen aitous, teeskentelemättömyys ja positiivinen vaikutus ympäristöönsä olivat minusta riemastuttavaa ja inspiroivaa katsottavaa.
Dokkari kuvaa myös sitä, kuinka omat prioriteetit alkavat muuttua, kun ryhtyy palvelemaan Kristusta. Ja sitä, kuinka Jumala käyttää kutakin henkilöä juuri sellaisena persoonana, jollaiseksi on tämän luonut.
Claire pysyi aina iloisena, valoisana ja täysin läsnä olevana ympärillään oleville. Vaikeampinakin hetkinä.
Hän näytti omalla olemisellaan ja toiminnallaan, kuinka Jumalan rakastamisen ja palvelemisen ei todellakaan tarvitse olla vakavaa ja kurttuotsaista pakertamista, vaan että se voi olla täynnä iloa, naurua ja laulua.
Linkki dokumenttiin ‘All or nothing’:
https://www.youtube.com/watch?v=-0LKZm2BqZo

Muut tekstit: Ps. 119: 1-8,, 5. Moos. 6: 4-9 ja 1. Kor. 1: 4-9.

Vapaaksi

7.10.2019. 

Lapsuuden koti – Pari viikkoa sitten kävelimme ystäväni kanssa rantatietä. Olimme  kulkeneet siellä ennenkin kuulumisia vaihdellen. Lounaan jälkeen ratikkapysäkillä katseeni osui entiseen kotitaloon. Sanoin että muutimme tuonne perheeni kanssa kun olin 6-vuotias. Ja etten muista niistä ajoista paljoakaan. Ystäväni ehdotti, että menisin joskus talon luo. Ehkä muistoja alkaisi nousta mieleen.
Tein niin. Otin myös kuvia siitä ja muistakin tutuista paikoista. T
uossa kodissa perheemme asui, heräsi aamulla, söi aamiaista. Vanhemmat menivät töihin ja isoveli kouluun. Se oli perheemme 1. oma koti. Aikaisemmat vuodet asuimme isovanhempieni asunnossa Hgin keskustassa. Täällä oli hiljaista ja rauhallista, vain vähän autoja. Oli puita ja puistoja, metsääkin lähellä. Ja meri. Osasinko nauttia siitä tuolloin yhtä paljon kuin isompana?
Mtä puuhailin päivisin? Millaisista asioista keskusteltiin kun perhe illalla taas oli koolla? Millainen oli kotimme tunnelma? Mikä on pyyhkinyt pois muistikuvani? Vaikka minulla on joitakin ajatuksia noista asioista, haluaisin kuitenkin muistaa. Jotta voisin päästää irti sellaisesta, mitä ei kannata kuljettaa mukanaan, tiedostamattomuuden repussa.

Eräässä kodissa aterialla – Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.  (Luuk. 14: 1-6)

Tuttu asetelma: Jeesus on fariseuksen kodissa aterioimassa, kun sinne saapuu epätoivottu vieras. Tällä kertaa vesipöhöä sairastava mies. Ei mitenkään vakavimmasta päästä oleva tauti, tulee ensin mieleen. Nykyäänkin voi saada vesipöhön jos liikaa vettä kertyy elimistöön. Mutta Jeesus otti miehen vaivan tosissaan ja halusi parantaa hänet. Ja samalla avata läsnäolijoiden silmät näkemään, mikä on tärkeintä..  

Jeesuksen vertaus on naseva. Se ei anna tilaa vastaväitteille tai saivartelulle. Sapattina kaikki työnteko oli kielletty. Nykyään juutalaisuudessa kielletyn toiminnan lista on pitkä: ruoanlaitosta jopa sähkökatkaisijan tai hissinnapin painamiseen.
Olikohan fariseuksen kodissa tarjottu ateria valmistettu ennen sapatin alkamista…?
Joka tapauksessa Jeesus ei olisi voinut selkeämmin osoittaa ihmisten laatimien sääntöjen mielettömyyttä kuin tuolla vertauksella. Kuka antaisi lapsensa tai eläimensä hukkua sen vuoksi, että sapattina ei saisi pelastaa hädässä olevaa?

Kirjaston (nyk. nuorisotalon) sisäänkäynti

Toisista välittäminen ja auttaminen ovat olennaisempia kuin ihmisten laatimat säännöt. Jumala sääti sapatin lepopäiväksi, jotta ihmisillä olisi aikaa levätä työnteosta.
Nykyisin tämä merkitsee myös mahdollisuutta viettää yhteistä aikaa perheen kanssa. Näin nykyjuutalaisetkin asian ymmärtävät. Sapattina näkeekin Jerusalemin puistoissa usein lapsiperheitä retkellä. Leikitään ja syödään piknik-eväitä.
Yhteinen sapattiateria on tärkeä: se valmistetaan huolella ja hartaasti (ennen sapatin alkua) ja nautitaan iloiten ja kiitollisin mielin kynttilöiden palaessa kauniisti katetulla ruokapöydällä. 

Perheen yhdessäolosta nauttimista… – sellaista toivoisi kaikkien lapsiperheiden lepopäiviin:  leppoisaa olemista, yhdessä puuhailua, leikkejä, retkeilyä luonnossa… – sellaista, mikä virkistää ja tuo iloa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Tiedän perheitä, joissa tällaista toteutetaan. Iloitsen näiden perheiden lasten puolesta. 🙂

Yhteiset laulut – Erään rakennuksen seinällä oli MunkkaLove -juliste, joka kertoi, että asukkaiden toivelauluja ja niihin liittyviä tarinoita kerätään kahta konserttia varten. – Kiva interaktiivinen tapa vahvistaa yhteisöllisyyden ja yhteenkuulumisen tunnetta. Ja matala kynnys osallistumiseen: MunkkaLoven facebook-sivun mukaan luvassa on kansanmusiikkia, rockia, jazzia, lastenlaulujakin. (Klassista musiikkia kuullaan tilaisuuksissa, joista tiedotetaan erikseen.) 
Yksi ilmaiskonserttien pääjärjestäjistä on Munkkiniemen srk. Sivuilla kerrotaan että ‘kirkot on valittu konserttipaikoiksi, jotta paikalle mahtuisi koko Munkin seutu’. Konsertin jälkeen on jatkot kirkon takapihalla. – Kiva mahdollisuus kokea yhteyttä ja fiilistellä muiden alueen asukkaiden kanssa. Hyvä idea! 🙂 

Tärkeintä – Näin Munkassa monia rapistuneita rakennuksia ja ruostuneita rakenteita, entinen kotitaloni mukaan lukien. Ihan kuten omassa sielun ja hengen asumuksessakin paikat rapistuvat ja ruostuvat…. 🙂  – Vaikka olisikin kiva jos se (kroppa) pysyisi kunnossa, on – samoin kuin rakennuksissakin – kuitenkin tärkeämpää se, mitä tapahtuu ulkoisten, näkyvien rakenteidein sisäpuolella.
Mitä tapahtuu mielessämme, sielussamme, hengessämme?

Mieli, keho ja henki – Katsoin 6-osaisen Christian Medical Summit‘in netistä. Sen  viimeisen osion otsikkona oli ‘The Connection Between Brain, Body & Spirit’ (aivojen, kehon ja hengen välinen yhteys). Aivokirurgi Mark Stenglerin, 60v. kertoi, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä vahvemmin hän kokee kuinka hän ei ole yhtä kuin kroppansa. Keho vanhenee, mutta mieli tuntee itsensä yhä nuoreksi (tuttu tunne monelle meistä 🙂 ).
Mark Strengler sanoi joidenkin olevan sitä mieltä, ettei meillä ole vapaata tahtoa: synnymme esim. tiettyjen geenien kanssa, jotka määrittelevät elämämme kulkua ja kohtaloamme. Neuroplastiikka korostaa sitä, kuinka me voimme vaikuttaa esim. siihen, mitä ja miten suhtaudumme asioihin. Ja tällä voi olla huomattava vaikutus elämänlaatuumme.

Aivojen talutushihnassa? – “Joko aivot ohjaavat meitä tai me ohjaamme aivojamme,” Mark Strengler kärjisti.
Mietin, miten monissa tilanteissa siitä on hyötyä, että aivot kertovat meille miten reagoida.  Mutta miten paljon ne ohjaavatkaan meitä jollain epätoivotulla tavalla siksi, että on jumituttu vanhoihin malleihin ja toimintatapoihin, uskomuksiin jne.
Jos omaisin Kristuksen mielen, niin mielihyvin antaisin mielen ohjata itseäni. Se olisi parasta ikinä!  Mutta kun ei ole, joudun tyytymään tähän, mitä on. – Vai joudunko?

Uusia neuroneja – Mark Strengler kertoo esimerkkejä siitä, millaisia tuloksia on saatu siitä, kun on alettu harjoittaa aivoja tahdonvoiman avulla esim. päättämällä esim. tehdä asioita eri tavalla kuin ennen,, tehdä muistia edistäviä harjoitteita jne. Voimme ohjata mieltämme toimimaan siten, että sillä on myönteinen vaikutus toimintakykyymme ja -tapoihimme ja siihen, miten suhtaudumme asioihin. Tällöin aivoissa syntyy uusia neuroneja ja hermoratojen reitityksiä. Tuloksia voi havaita jo 3 viikon kuluttua.
Eikä vain mielen alueella. Ajatuksia muuttamalla voidaan vaikuttaa myös tunteisiin ja jopa kehon tuntemuksiin ja toimintakykyyn.

Vapauteen – Miksi siis jäisin/jäisit vanhojen (perittyjen tai omaksuttujen) kaavojen vangiksi? Voimme alkaa luoda elämäämme uudenlaiseksi vaikka juuri nyt, ja joka päivä, ohjaamalla ajatuksiamme valoisammille poluille. Sellaisille, jotka tuottavat iloa paitsi itsellemme myös lähimmäisillemme. 🙂

Jeesuksen kysymys fariseuksen kodissa jätti kuulijat hiljaiseksi. He olivat tottuneet ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla. Jeesus haastoi heitä mielenmuutokseen. Ajattelemaan ja sitä kautta myös toimimaan tavalla, jossa on lämpöä ja myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan.

Koti, jossa on turvallisuutta luovaa läheisyyttä, lämpöä, iloa ja rakkautta, antaa vahvan perustan lapselle ja nuorelle. – Jollei ole sellaista saanut kokea, voi aikuisena tehdä paljonkin  asian eteen. Voi päättää: nyt luon omaa elämääni paremmaksi. Vaalin mielessäni ja sydämessäni sellaisia ajatuksia ja tunteita, jotka ravitsevat ja vahvistavat niitä alueita, jotka lapsena tai nuorena jäivät vaillinaisen tai huteran tuntuisiksi… ajatuksia, tunteita ja käsityksiä itsestä, toisista, elämästä… ehkä Jumalastakin.   

Hengen vapauttava voima – Muutostyötä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin.  Kuunteleva ystävä tai ammattiauttaja voi olla hyvänä tukena. Ja mikä parasta: voimme antaa Vapahtajamme Hengen vaikuttaa meissä, tehdä vapauttavaa työtään mielessämme ja sielussamme.
Kristus, kiitos että haluat auttaa meitä vapautumaan vanhoista ajattelumalleista ja tunnelukoista. Autathan meitä myös tekemään oma osuutemme: toimimaan yhteistyössä kanssasi.     

Kutsu vapauteen Galatalaiskirjeen kehotusten mukaisesti:
‘Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.’ (Gal.5:1)
‘Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.’ (Gal.5:13)

Valon ja Voiman Lähde, auta meitä ravitsemaan ja vaalimaan ajatuksiamme ja tunteitamme sellaisia asioilla, jotka tuovat hyvää sekä omaan että toisten oloon ja elämään.
Kristus, anna sydämiimme
Sinun Rakkautesi, jotta voisimme välittää sitä lähimmäisillemme. Lisää yhteyttä välillemme niin vahvaksi, ettei kenenkään – lapsen, nuoren, aikuisen tai vanhuksen – tarvitsisi tuntea olevansa yksinäinen, vaan että jokainen voisi kokea olevansa tärkeä osa perhettään/yhteisöään, ympäristöään, kansaansa, arvokas osa tätä suurta Luojan perhettä, ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa. – Eikö se olisikin merkki siitä, että Taivaan valtakunta olisi ja vaikuttaisi keskuudessamme?

Laulu MunkkaLoven konsertin esiintyjän Markku Perttilän levyltä ‘Rakkaus olis talossa’:
Unta – Markku ‘Make’ Perttilä

Muut tekstit: Ps. 119: 97-104, Jes. 44: 21-23 ja Gal. 5: 1-6.