Tälle kalliolle…

Ihmisen Poika – Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
    Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.” (Matt. 16: 13-19)

Mitä ihmiset sanovat? – Tartuntariskeistä, maskien käytöstä, uusista rokotevalmisteista,  uudesta aallosta, hallituksen päätöksistä… KOVID-19 on osoittanut enemmän kuin selvästi, kuinka neuvottomia ja arvailujen varassa me olemme, kun kohtaamme jotain uutta, sellaista, jota emme tunnista. Ja kuinka eri tavoin reagoimme ja toimimme tuohon koko maailmaa (tavalla tai toisella) koskettavaan asiaan.

Valtioiden ja suurten yritysten johtomiehiä tunnemme kuvien ja kuvailujen perusteella. Ja sen perusteella, mitä heidän sanomisistaan ja tekemisistään luemme tai kuulemme.
On oikeastaan aika mielenkiintoista, kuinka tavattoman erilaisia, täysin vastakkaisiakin näkemyksiä ja mielipiteitä meillä voi olla yhdestä ja samasta henkilöstä ja hänen toiminnastaan.

Elävän Jumalan poika – Jeesuksesta ihmisillä oli – ja on yhä – monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Oliko hän Elia, Jeremia tai joku muu profeetta? Jeesukseen kielteisesti suhtautuneilla lainopettajilla ja fariseuksilla oli omanlaisensa ajatukset hänestä.
Olivatpa hänen omat opetuslapsensakin välillä ymmällään. Mitä heidän oikein tuli ajatella Mestaristaan?
Kun Jeesus kysyi opetuslapsilta, kenen he sanovat hänen olevan, arvelen että muu joukko hiljeni totaalisesti, ja oli helpottunut, kun Pietari, rohkein heistä, avasi suunsa.
Se, mitä Pietari sanoi, tuli sellaisella varmuudella ja itsestäänselvyydellä, ettei siinä ollut tilaa kyseenalaistamiselle. ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”

Isäni, joka on taivaissa – Pietarin varmuus ei tullut hänen omasta päästään ja päättelystään. Jeesus sanoi: “Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.”
Pietarin sanoissa on sellainen voima – arameasta kreikaksi ja sitten vielä suomeksi käännettynäkin – että tuntui koko olemuksessa, kun tuota evankeliumikohtaa mietiskeli. 

Tuossa kohtaa Jeesus olisi minusta voinut pitää tauon ja antaa opetuslasten mutustella asiaa  lopun iltaa. Mutta ei – tuskin henkeä vetäen hän jatkaa, täysillä panoksilla:
“Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”



Jollei jo kaikki aikaisempi, niin tuo meni kyllä varmaan kaikilla kuulijoilla ihan yli ymmärryksen. Taisi aina sanavalmis ja spontaani Pietarikin olla pitkään ihan ällikällä lyöty. – Siis mitä ihmettä Jeesus sanoi, ja mitä hän tarkoitti…???

Kalastajasta kallioksi – “Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni” Kalastaja Simon nimitettiin Pietariksi, joka tarkoittaa kalliota (arameaksi Petraus, latinaksi Petrus, kreikaksi Petros, hepreaksi Kefa). – miten vahva toteamus Jeesukselta. Mikä tehtävä, mikä vastuu!
Miltä Pietarista mahtoi tuntua hänen miettiessään Jeesuksen sanoja? Vaikea uskoa, että Pietari olisi tuossa kohden röyhistellyt rintaansa, katsonut tovereitaan hymyillen ja sanonut: “Kuulittekos pojat?”

Jeesus rakensi kirkkonsa Petrus -kalliolle. Sen kirkon tunnussanat olivat: Jeesus on Messias, elävän Jumalan Poika. Aikojen kuluessa ihmiset rakensivat omat kirkkonsa, jotka sitten eriytyivät eri kirkkokunniksi omine oppeineen, tulkintoineen ja painotuksineen. – Usein mietin, moniako niistä Jeesus tunnistaisi omikseen…

Millaiselle perustalle meidän kirkkomme on rakennettu, sinun tai minun?
Graniittiselle peruskalliolle, haperoiselle, valkealle kalkkikivelle, tiukaksi tampatulle soralle tai muotoaan muuttavalle hiekalle… tai hapettomalle turvemaalle?
Jotkut arvostavat kirkossa ja sen opeissa pysyvyyttä, vanhoissa traditioissa pysymistä, alati samanlaisina toistuvia liturgioita. Toiset toivovat kirkon oppien ja toiminnan seuraavan ja ilmentävän nykyaikaa.

Jumalan pyhyys – Itselleni on olennaisinta se, miten Jumalan pyhyys on läsnä kirkossa tai seurakunnassa ja siinä, mitä siellä tehdään. Pyhän Hengen läsnäolonhan voi tuntea niin katolisessa, ortodoksisessa tai luterilaisessa messussa kuin vapaan suunnan jumalanpalveluksissa. Eikä siihen vaikuta se, miten iso tai pieni seurakunta on koolla.

Jeesus lupasi: “Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Olisiko siis yksinkertaisesti niin, että me ihmiset siis toteutamme kirkkoa mitä erilaisimmin tavoin ja opein, ja Kristus on läsnä, kunhan muistamme, kenen nimessä ollaan tultu yhteen?
Voisiko silloin olla syytä kinastella siitä, kenellä on se oikea oppi ja oikeanlainen tapa viettää jumalanpalveluksia?

Kallioni ja linnani – Psalmissa 71 pyydetään: “Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani. (Ps.71:3)

Kristus, auta meitä keskittymään olennaiseen – siihen, mitä Sinä haluat meidän olevan, näkevän, kuulevan, huomaavan ja tekevän.
Messias, elävän Jumalan Poika, auta meitä ymmärtämään, mitä ja millaisen Sinä haluat kirkkosi olevan tänä päivänä.
Johdata ja auta meitä olemaan Sinun seuraajiasi; heijastamaan Sinun Valoasi ja Totuuttasi. Rakentamaan Sinun valtakuntaasi tänne maan päälle, graniitille tai savelle, ihan niin kuin parhaaksi näet. 

Pelastuksen Kallio – Daavid ylisti Jumalaa näin: “Herra elää! Kiitetty olkoon minun kallioni, ja ylistetty Jumala, minun pelastukseni kallio.” (2. Sam.22:47)

Muut tekstit: Ps. 145: 3-7, Hes. 2: 1-8 ja Ef. 2: 19-22 .

Armahdusta

29.6.2020. Ystävä lähetti minulle Alussa oli Sana -kirjan, johon on koottu varhaisten kirkkoisien kirjoituksia. Eräs niistä on Hermaan Paimen, teos, jolla oli suuri vaikutus 2. ja 3. vuosisadan kristillisyydessä (ja joka oli mukana v.1859 löytyneessä Codex Sinaiticuksessa).

Puhdas mieli ja katumus Hermas kirjoittaa mm. mielen puhtaana pitämisen merkityksestä ja siitä, kuinka moni ajattelee, että vain teot voivat olla synnillisiä.
‘Mutta pahat ajatukset aiheuttavat pahoja tekoja, siksi synti pitää perata juurineen mielestä’. Hermas kirjoittaa.
Aviorikokseen hänellä on hieman toisenlaiset ratkaisut kuin alla olevassa evankeliumitekstissä: Hermas kirjoittaa, että toisen puolisoa ei saa himoita, mutta jos aviorikos tapahtuu, siihen syyllistyneen – miehen tai vaimon – katumus on olennaista sille, voiko liitto jatkua.

Hengen ilon voima – Miten saada pahat ajatukset ja kiusaukset katoamaan?
Hermas: ‘Jos haluat välttää epäsiveelliset tai mitkä tahansa pahat ajatukset, avaa sydämesi Pyhälle Hengelle ja anna Hengen täyttää sydämesi pyhällä ilolla.’
Ja hän jatkaa:

‘Jos ihminen on kerran tuntenut Jumalan ilon, hän ei enää koskaan halua vaarantaa sitä hellimällä pahoja ajatuksia, ei edes sekunnin ajaksi.’ 

‘Sytytä silmiini valo’, Daavid pyytää Psalmissa 13. – Elämän ja toivon valoa me kaikki tarvitsemme. Kun taivaan Valo valaisee silmämme, näemme kaiken – itsemme, toisemme ja elämämme toisin. Näemme taivaan silmin.

Daavidin katumus – Herra lähetti Natanin Daavidin luo. Kuninkaan luo tultuaan Natan sanoi: ”Eräässä kaupungissa oli kaksi miestä, rikas ja köyhä. Rikkaalla oli suuret määrät lampaita ja härkiä, mutta köyhällä ei ollut kuin yksi ainoa pieni karitsa, jonka hän oli ostanut. Hän elätti karitsaa, ja se kasvoi hänen luonaan yhdessä hänen lastensa kanssa. Se söi hänen leipäänsä ja joi hänen kupistaan, se makasi hänen sylissään ja oli hänelle kuin tytär. Mutta kerran rikkaan miehen luo tuli vieras. Rikas ei raskinut ottaa yhtään omista lampaistaan tai häristään valmistaakseen ruokaa matkamiehelle, joka oli tullut hänen luokseen, vaan otti köyhän miehen karitsan ja teki siitä vieraalleen aterian.”
Daavid suuttui kovasti tuolle miehelle ja sanoi Natanille: ”Niin totta kuin Herra elää, se mies, joka noin teki, on kuoleman oma. Ja karitsa hänen on korvattava nelinkertaisesti, koska hän teki tuolla tavalla eikä tuntenut sääliä.”

    Silloin Natan sanoi Daavidille: ”Se mies olet sinä. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: ’Minä voitelin sinut Israelin kuninkaaksi ja pelastin sinut Saulin käsistä. Minä korotin sinut herrasi asemaan, annoin herrasi vaimot sinun syliisi ja annoin sinulle Israelin ja Juudan heimot. Jos tämä on vähän, voin antaa vielä mitä tahansa muutakin. Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa? Heettiläisen Urian olet lyönyt miekalla, olet tappanut hänet ammonilaisten miekalla, ja hänen vaimonsa olet ottanut vaimoksesi. Niinpä miekka ei tule milloinkaan väistymään suvustasi, koska olet halveksinut minua ja ottanut vaimoksesi heettiläisen Urian vaimon.’”
    Silloin Daavid sanoi Natanille: ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.” Natan vastasi: ”Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla.”  (2. Sam. 12: 1-10, 13)

Daavid oli lähettänyt Urian sotimaan eturintamalle, jotta tämä saisi surmansa. Niin että Daavid saisi itselleen tämän vaimon Batseban.
“Miksi olet halveksinut minun sanaani ja tehnyt sellaista, mikä on minun silmissäni pahaa?”, kysyi Jumala Daavidilta Naatanin, sanansaattajansa, suulla. – Joko Naatan oli saanut Jumalalta ohjeet etukäteen tai sitten hän kuuli ne siinä hetkessä: armahduksen sanat. Daavid sai suureksi helpotuksekseen kuulla, että Jumala antoi hänelle anteeksi heti kun hän oli ilmaissut katuvansa tekojaan.  

Tuossa on mielestäni taas yksi osoitus Jumalan suuresta Rakkaudesta. Hän tietää ja tuntee heikkoutemme yhtä hyvin kuin vahvuutemme. Koska Hän on kaikkitietävä, Hän näkee jo ennalta, miten tulemme valitsemaan.
Mutta Hän ei estä meitä valitsemasta väärin, sillä Hän on antanut meille vapaan tahdon. Ehkä siksi, että oppisimme (joskus rankankin kautta) itse valitsemaan ja toimimaan Hänen tahtonsa mukaisesti.

Mutta kuinka halukas Hän onkaan armahtamaan ja antamaan anteeksi.

Daavidin sanat ”Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan” ovat kyllä oikeastaan enemmän myöntämisen ja tunnustamisen sanoja kuin syvän katumuksen tai anteeksipyynnön. Mutta sen, kuinka syvästi hän katui, voi päätellä monista kirjoituksista, joista kuvastuu hänen herkkä, syvästi tunteva luonteenlaatunsa. Ja se kuinka Daavidille Jumalan kunnioittaminen ja palveleminen sekä Hänen Henkensä läsnäolo oli kaikki kaikessa.
Daavidin psalmeissa toistuu huoli ja pelko siitä, että menettäisi läheisen suhteensa Jumalaan.
Voin hyvin kuvitella, että hän Natanin sanat kuullessaan lisäsi maahan heittäytyen yllä olevaan toteamukseensa/anteeksipyyntöönsä vielä: “Herra, sano mitä vaan, millä voin korvata rikkomukseni, niin minä sen teen” tai jotain muita syvän katumuksen sanoja.

Jumalan hyvyys johtaa kääntymiseen Paavali kirjoittaa roomalaisille: Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? (Room.2:1-…)

New age -aikanani uskoin vanhan, itämaisen karman lain periaatteeseen, jonka mukaan ihmisen hyvät ja pahat teot heijastuvat – tavalla tai toisella – seuraavaan elämään. Karman lain mukaan sielu on sidottu jälleensyntymisen kierteeseen niin kauan, kunnes kaikki pahat teot on maksettu tavalla tai toisella seuraavissa elämissä.
Jeesuksen aikana osa juutalaisista uskoi myös jälleensyntymiseen (joka kuului myös Kabbalan opetuksiin). UT:ssa siitä voi nähdä joitain viittauksia. Mm. juutalaisten kysellessä, oliko Johannes Kastaja 800-luvulla eKr. elänyt profeetta Elia, joka Mooseksen rinnalla oli heidän arvostetuin profeettansa.

En tiedä, liittyikö juutalaisten oppiin samantapainen velkojenmaksu-ajattelu seuraavissa elämissä. Mutta joka tapauksessa 2000 v. sitten tapahtui jotain, mikä mursi ikivanhojen lakien siteet: Jumalan Poika mursi ne Golgatalla. Hän maksoi koko ihmiskunnan syntivelat omalla elämällään.

Tuo on niin iso asia, että siinä riittää ainakin itselleni sulattelemista varmaan koko loppuelämäksi. Aluksi se oli minulle todella vaikeaa. En kestänyt ajatella hänen ristiinnaulitsemistaan. Mutta Kristus on pala palalta auttanut siinä, ja nyt voin ihmetellä asiaa tuntematta tuskaa sisikunnassani. 
(Joskus ihmettelen sitäkin, kuinka helppo tuo asia toisille on: Jeesus kuoli ristillä lunastaen meidät vapaiksi, he toteavat kuin maailman itsestäänselvimmän asian. Siihen minulla on vielä ties miten pitkä matka. Eräs ystävä totesi, että koetan ymmärtää asioita turhan monimutkaisesti. Mutta minkäs teet… tällaiseksi Luoja on minut luonut.)

Mietin antoiko Jumala kansalleen Mooseksen lait kumotakseen epäjumalanpalvonnan lisäksi ne ikivanhat lait, joihin uskottiin. Halusiko Hän näyttää israelilaisille, että heidän elämänsä ja kohtalonsa on Hänen käsissään?
Hän koulutti tuota kansaa ankarin säädöksin ja laein, jotta heistä tulisi kuuliainen kansa, joka olisi halukas seuraamaan Hänen johdatustaan ja kuulemaan Häntä. Jotta Maailman Vapahtaja voisi syntyä heidän keskelleen.

Jotenkin tuohon tapaan yritän ymmärtää Jumalan Mooseksen kautta antamia Vanhan liiton lakeja. – Ja olihan niissä terveyteenkin liittyviä määräyksiä, joista oli monenlaista hyötyä vaikeissa olosuhteissa selviämisessä.
(Sellaisia mekin olemme saaneet tänä keväänä opetella. Ja todeta, miten
korona-ohjeistuksista on ollut sekin hyöty, että  kausi-influenssaa ilmeni tänä keväänä poikkeuksellisen vähän.)

Rakkauden laki – Kun oltiin koettu orjuus Egyptissä, 40 vuoden erämaavaellus, monet sodat sekä pakkosiirtolaisuus, alettiin vähitellen lähestyä Uuden liiton ajan alkua.
Jeesus ei tullut omien sanojensa mukaan kumoamaan Mooseksen lakia, mutta teki siinä oleviin määräyksiin joitakin muutoksia. L
ain määräykset saivat uuden sävyn: Jeesus julisti Rakkauden lakia. 

Rakkaus toteuttaa koko lain – Paavali kiteytti Rakkauden lain näin:
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. (Room.13:10)

Miten älykkäällä tavalla Jeesus vastasikaan alla olevassa kohtauksessa lainopettajille ja fariseuksille…

Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
   Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
   Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh. 8: 2-11)

Se teistä… Tuttua tekstiä lukiessani huomioni kiinnittyi 1. kertaa siihen, että Jeesuksen ympärillä oli parhaillaan suuri ihmisjoukko, jota hän opetti. Siihen tilanteeseen lainopettajat ja fariseukset sitten toivat tuon naisen.
Nyt nähtäisiin, miten Jeesukselta menevät konseptit sekaisin. Sillä eihän hän voinut neuvoa heitä toimimaan Mooseksen lakia vastaan. Ja bonuksena vielä Jeesuksen oppilaatkin havahtuisivat huomaamaan, miten hänen opetuksensa olivat ristiriidassa Mooseksen lain kanssa. Lainopettajat ja fariseukset olivat ylimielisen voitonvarmoja. – Vaan kuinka kävikään?

Tässä saivatkin live-opetusta sekä Jeesuksen oppilaiden että lainopettajien ja fariseusten joukko. Ei vain teoriaa, vaan elävää, havainnollistavaa opetusta ihmisten hanakkuudesta syyttää ja tuomita toisia, vaikka oma syntilista painaisi repussa.
Ja ehkä jälkiopetuksena seurasi vielä paikalle jäänneille muutama Jeesuksen sana tekopyhyydestä. – Vai tarvittiinko niitä edes?

Joissakin uskonnoissa on vieläkin käytössä tuollainen vanha kivityslaki. Uh sentään. – Vaikka kristinuskonkin nimissä on vuosisatojen ajan harjoitettu kaikenlaista julmuutta, nuo vaiheet ovat kaikeksi onneksi taakse jäänyttä elämää.
Kunpa armon sanoma leviäisi kaikkialle sinne, missä sitä ei vielä tunneta. Kunpa mahdollisimman moni kuulisi Jeesuksen sanat ensimmäisen kiven heittämisestä.

Mutta kivenheittoa voi olla loanheittokin: kun negatiivisin ajatuksin, sanoin tai kirjoituksin arvostelemme ja tuomitsemme toisia, se voi satuttaa henkisesti miltei yhtä kipeästi kuin kivi fyysisesti.
Entä minä… tai sinä…? Arvostellessamme jonkun toisen sanomisia tai tekemisiä, omien ajatusten, puhumisten ja tekemisten ollessa kaukana siitä mitä tahtoisi niiden olevan…
Se tapahtuu niin helposti, toisten arvosteleminen…! – Miten olikaan sen tekopyhyyden laita?

Kannattaa ehkä kuitenkin olla armollinen itselleen – ja muille – ja koettaa vain tulla tietoiseksi siitä, kun fariseus itsessä koettaa tarrata ajatuksiin, ja karistaa se kannoilta.
Ja muistaa nuo Jeesuksen sanat: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”

Muut tekstit: Ps. 13: 2-6, 2. Sam. 12: 1-10, 13 ja Room. 2: 1-11.

Kotiinpaluu

23.6.2020. Kellarista löytyi vanhoja, vuosituhannen vaihteen Voi hyvin -lehtiä. Olivat lojuneet siellä odottamassa selailua ennen paperikeräykseen viemistä. Nyt tartuin pinoon. Kivoja kasvisruokaohjeita, jotka otin talteen lähinnä inspiroivien, kauniiden kuvien vuoksi. 
Silmiin osui myös alla olevat kaiman kirjoittamat Koiran elämänohjeet. – Luettuani ne mietin onkohan joku lukenut ohjeet hauvalleni, niin hyvin täsmäsivät…
Ja kyllähän noista jotkut sopivat omaan kesänviettoonkin. 🙂

1. Käytä hyväksesi jokainen mahdollinen ilonhetki.
2. Hurmioidu raikkaan ilman ja tuulen hyväilystä kasvoillasi.
3. Rakkaimpiesi tullessa kotiin riennä tervehtimään heitä.
4. Ole tottelevainen silloin kun se on etusi mukaista.
5. Nauti, kun joku tahtoo rapsuttaa vatsaasi.
6. Ota nokoset ja venyttele ennen kuin nouset.
7. Juokse, telmi ja leiki päivittäin.
8. Syö halukkaasti ja innokkaasti.
9. Ole uskollinen.
10. Älä milloinkaan teeskentele olevasi joku muu kuin olet.
11. Jos haluamasi on kätkössä, kaiva, kunnes löydät sen.
12. Jos jollakin on huono päivä, istu hiljaa hänen lähellään ja työnnä kuonosi hellästi hänen syliinsä.
13. Suo itsellesi yksinkertaisia iloja kuten pitkiä kävelylenkkejä.
14. Nauti huomiosta ja anna ihmisten koskettaa itseäsi.
15. Älä pure, jos murina ajaa saman asian.
16. Kuumina päivinä juo paljon vettä ja lepää puun varjossa.
17. Kun olet onnellinen, tanssi ympäri ja heiluta koko kehoasi.
18. Älä juutu syyllisyyteen ja mökötykseen, vaikka sinua arvosteltaisiin kuinka. Juokse heti takaisin ja solmi uudestaan ystävyyden siteet.   (Veronica Hay)

Jeesus sanoi:
    ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
    Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.
    Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
    Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”   (Luuk. 15: 11-32)

Jeesuksen vertaukset – kuten evankeliumitekstit ylipäätään – voivat joskus osua johonkin omaan elämään liittyvään, ilman että omalla ajattelullamme on mitään tekemistä sen kanssa. Varsinkin silloin, kun sukeltaa syvälle tekstiin ja antaa sen vaikuttaa sisimmässään.

Osallistuin ennen koronakriisiä bibliodraama -työskentelyyn. Luimme raamatuntekstiä useampaan kertaan ja kuulimme taustatietoja siinä esiintyvistä sen ajan ja kulttuurin tavoista ja henkilöistä. Näiden ja erilaisten harjoitteiden kautta raamatunkohdista avautui uusia näkökulmia.
Harjoitteet auttoivat käsittelemään raamatunkohtia koko olemuksella, ei vain älyn tai ymmärryksen tasolla.
Jokainen teki ja koki harjoitteet omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Minulla on taipumus heittäytyä täysillä ja kaivautua syvälle; niin bibliodraamassakin.  

Eräällä kerralla aiheenamme oli yllä oleva tuhlaajapoikakertomus. Minun oli helppo eläytyä nuoremman pojan osaan, koska olen nuoresta lähtien ollut seikkailunhaluinen ja rakastanut matkustamista, uusien asioiden näkemistä ja kokemista. Ymmärsin tosi hyvin nuoremman veljen halua nähdä maailmaa.  

Helppoa oli myös eläytyä hänen kotiinpaluuseensa. Olinhan itse kokenut kelpaamattomuutta Jumalan edessä ja ajatellut, etten ole Hänen rakkautensa arvoinen (kuten viime viikon blogissa mainitsin). En sen vuoksi, mitä olin elämässäni tehnyt, vaan erään vision vuoksi. Siinä Kristuksen silmistä heijastuva ääretön rakkaus, joka kohdistui minuun ja kuulemani sanat olivat liikaa: en uskonut noita sanoja. Sisimmässäni oli vahva tunne, joka vakuutti, että en millään voi olla Hänen rakkautensa arvoinen. Kyynelet alkoivat valua.
Tuo kokemani Rakkaus sai minut tuntemaan etten ole tarpeeksi hyvä, vaan että minun on tultava paremmaksi ihmiseksi, jotta Jumala voi rakastaa minua. – Voi kuulostaa kummalliselta jonkun mielestä, mutta sellaisen johtopäätöksen vedin tunnereaktiostani.

Kelpaanko Jumalalle – se on minusta iso kysymys, varsinkin meidän maamme kulttuurissa.
Terve itsetunto tai toisaalta kelpaamattomuuden tunne lähtee usein lapsuuden kokemuksista. Siitä, onko ja minkä verran saanut kokea hyväksytyksi tulemista, kannustusta ja rohkaisua.
S
uomalaisessa kulttuurissa kasvaneille kysymykset ‘kelpaanko muille’ ja ‘olenko rakkauden arvoinen’ ovat aika yleisiä.  – Vielä isompi kysymys on: kelpaanko Jumalalle.
Mietin, miten olisi käynyt, jos ensimmäinen kristinuskoon liittyvä kokemukseni olisi ollut esim. sellaisen saarnan/puheen kuuleminen, josta olisin saanut sellaisen käsityksen, että Jumala on ennemminkin ankara ja tuomitseva kuin rakastava ja huolehtiva.

Joissakin kristillisissä piireissä korostetaan ponnekkaasti ihmisen syntisyyttä Jumalan edessä. Joissakin taas painotetaan sitä, että taivaan Isä rakastaa meitä lapsiaan ehdottomasti.
Hyvät tarkoitusperät varmasti kummillakin. Mutta mietin, missä määrin edellisissä ajatellaan sitä, kumpi kutsuu enemmän Jumalan luo. Tai sitä, miten voimakkaasti jo valmiiksi herkemmällä omallatunnolla tai heikommalla itsetunnolla varustettu henkilö voi reagoida syyllistäviin puheisiin.

Mietin myös, missä määrin ankaran jumalakuvan omistavat ja sellaista toisille puhuvat mahtavat kokea Jumalan Rakkautta omassa elämässään. Nousevatko heidän käsityksensä Jumalasta vaikeudesta hyväksyä itseään, heikkouksiaan tai menneisyyttään? Tai heijastavatko ne heidän kokemuksiaan omista vanhemmistaan tai ankarasta, pelon värittämästä kasvatuksesta?

Sanat messussa – Olin kerran avustajana messussa kun näin kuinka eräs nuorimies nousi ja poistui kirkkosalista, kun luettiin aika kova evankeliuminkohta. 
Teki mieli juosta perään ja sanoa: hei, odota, jää kuulemaan kuinka tuosta tekstistä löytyy hyvää sanomaa. (Tiesin nim. että saarnavuorossa olevalta papilta ei tulisi tuomionjulistusta vaan armon sanoja.) 
Mutta tuo nuorimies poistui niin nopeasti, ettei kukaan olisi perään ehtinyt. Niin vahvasti häneen vaikuttivat nuo muutamat sanat.
Mietin, mahtaako tulla koskaan uudestaan. Voi olla, että hän oli sellaisessa elämäntilanteessa, että hän juuri silloin kaipasi kipeästi lohdun ja rohkaisun sanoja. Tai ehkä hän tunsi syyllisyyttä ja kaipasi anteeksiantamuksen sanoja. Tai ehkä hän vain halusi tulla kirkkoon etsimään Jumalan rauhaa ja läsnäoloa. – Olikohan tuo ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän koki kutsun tulla jumalanpalvelukseen? 
Miten Jumala mahtaa kutsua häntä seuraavan kerran? Kuuleeko hän kutsun?   

Joskus arvottomuuden tunne Jumalan edessä voi aiheutua uskovaisten tarkoituksellisista syyllistämisistä. Jotkut ovat kokeneet uskonnollisen yhteisönsä, sen julistamien oppien tai yksittäisten ihmisten taholta, etteivät he ole taivaallisen Isänsä Rakkauden arvoisia. – Se on minusta surullista. Ajattelen, että myös Jumala suree sitä.

Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta kertoo ihan toista: se kertoo rakastavasta taivaan Isästä, joka odottaa ja toivoo, että palaamme Hänen luokseen. Tuossa kertomuksessa Hän ei vain odota avosylin, vaan juoksee iloisena vastaan.
Tällaisen Isän tuntemiseen Jeesus haluaa meidät johdattaa.

Vanhemman veljen osa – Bibliodraamassa eläydyimme vuorotellen kaikkiin evankeliumitekstin henkilöhahmoihin. Vanhemman veljen rooliin heittäytyminen tuntui minusta yllättäen ihan mahdottoman vaikealta. Tiesin, miten hän Jeesuksen vertauksessa suhtautuu nuorempaan veljeensä sekä tämän lähtiessä että palatessa kotiin. En vaan millään pystynyt kunnolla eläytymään vanhemman veljen asenteisiin ja tunteisiin. Koetin taivutella itseäni siihen. Se tuntui keinotekoiselta.

Mutta kun me 3 hengen ryhmissä eläydyimme nuoren veljen lähtöön kodista, patoni murtuivat. Minulle oli osunut vanhemman veljen osa ja tehtävänäni oli kuvata, miten tämä suhtautui veljensä lähtöön. En pystynyt pidättämään kyyneliäni. Koin pohjatonta surua: veljeni lähtee, jättää meidät. Siunasin häntä, toivoin hänelle turvallista matkaa.

Reaktioni kumpusi mitä ilmeisimmin murrosiän kynnykseltä: vanhempi veljeni kuoli 17-vuotiaana. Äitimme oli kuollut 1,5 kk aikaisemmin. Aloin pelätä ja nähdä toistuvia painajaisunia siitä, että nuorempi veljenikin lähtisi. Vakiouneni oli, että tämä jäi auton alle pyöräillessään kouluun.
Nuo toistuvat painajaiset kasvattivat pelkoani entisestään, sillä en tiennyt, olivatko ne enneunia.
Onneksi eivät olleet. Tapahtui vain yksi vähältä piti -tilanne: ekaluokkalainen veljeni ylitti pyöräillen autotien kahden hitaasti ajavan auton välistä. Veljeni ei ollut huomannut, että toinen auto hinasi toista. Nähdessään veljeni ylittävän tietä hinattavan auton kuljettaja jarrutti rajusti. Köysi katkesi ja veljeni pyöräili autojen välistä kouluun.

Jumala haluaa hoitaa traumojamme – Ajattelen, että Jumala halusi tuossa bibliodraamatilanteessa hoitaa, kyynelteni valuessa, vanhaa traumaani ja sen aiheuttamia tunteita. Kokemus oli niin syvä, että koin etten pysty jatkamaan senkertaisia harjoituksia. Olin kuin tyhjä säkki.
Kokeneena sielunhoitajana bibliodraaman ohjaajapappi rohkaisi jatkamaan. Kasasin itseni ja se kannatti: sain eläytyä ensin
kotiin palaavaksi, jonka isä sulkee rakastavaan syliinsä, ja sitten tuon iloitsevan isän osaan, joka sulkee rakkaan lapsensa syliinsä.  🙂 

Juuri sellainen on taivaallinen Isäni! Hän ottaa syliin, rohkaisee, antaa voimia, lohduttaa ja rakastaa.
Hänen Rakkautensa voima sai ensikohtaamisella minut tuntemaan pienuuteni ja vajavuuteni, mutta sen jälkeen olen vuosien varrella kokenut, kuinka hyvin Hän tuntee minut ja ymmärtää minua. Ja huomannut, kuinka Hän haluaa auttaa vaikeuksien läpi ja muuttaa minua, lempeästi;  Rakkaudellaan. 

Samoin uskon Taivaallisen Isän suhtautuvan kaikkiin lapsiinsa: Hän odottaa syli avoinna. Hän haluaa meidän tietävän, kuinka paljon Hän meitä rakastaa. Ja kuinka Hänen tahtonsa meitä kohtaan on hyvä. Hän odottaa, että tulisimme Hänen luokseen, että Hän voisi osoittaa meille  Rakkauttaan ja huolenpitoaan. Ja kun tulemme, ilmassa on iloa ja juhlan tuntua. 🙂  

Amazing Grace – Judy Collins & Boys’ Choir of Harlem

“Ihmeellinen Armo, suloinen sointu
pelasti minunkaltaiseni ressukan
olin eksyksissä, mutta nyt löydetty
olin sokea, mutta nyt näen
Armo opetti sydämeni pelkäämään
ja Armo vapautti minut pelosta
miten rakkaana Armo ilmestyikään
sillä hetkellä, kun vain uskoin
läpi monien vaarojen, vastusten ja ansojen
olemme jo selvinneet
Armo toi meidät turvallisesti näin pitkälle
ja Armo johdattaa meidät kotiin
olin eksyksissä, mutta nyt löytynyt,
olin sokea, mutta nyt näen”

Muut tekstit: Ps. 32: 1-2, 5-8, Hoos. 12: 6-7, Jes. 61: 10-11 ja Room. 4: 1-8.

“Tänään vieraana kodissasi”

18.6. Yksi koronakevään vaikutus minuun oli värien nälkä. Heti kun kuulin, että kukkakaupassa oli orvokkeja, kevään ensimmäisiä, yöpakkasiakin kestäviä ulkokukkia, askelet suuntautuivat sinne. Nähdessäni oranssit orvokit olin myyty. Nyt niitä on amppeleissa ja ruukuissa. Lempivärejäni ovat yleensä aina olleet aniliininpunainen, sininen ja valkoinen – oranssi yllätti minut täysin.
Varmaan väri ruokki vahvalla elämänvoimallaan. Se vakuutti: elämä voittaa.

Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: ”Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”
    Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: ”Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.” Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: ”Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.”  (Luuk. 19: 1-10)

Sakkeuksella ei ollut mitään erityisiä odotuksia ja toiveita Jeesuksen suhteen. Hän oli vain utelias, halusi nähdä mikä tämä mies oli, josta kaikki puhuivat ja jota seurasi noin iso ihmisjoukko.
Hänessä täytyi olla jotain hyvin erikoista. Ehkä Sakkeus oli kuullut myös Jeesuksen tekemistä ihmeteoista, parantamisista jne.

Väkijoukon läpi – Sakkeus ei käyttänyt kyynärpäätaktiikkaa päästäkseen  väkijoukon lävitse. Hyvin rikkaana esimiehenä hänellä oli palvelijoita ja alaisia, joita hän olisi varmasti voinut halutessaan käyttää siinä apunaan.
(Toisin toimi eräs toinen hyvin rikas esimies viime viikolla: mellakkapoliisit ampuivat rauhallisia mielenosoittajia kyynelkaasulla tehdäkseen tilaa USA:n presidentille, joka halusi päästä kuvauttamaan itsensä kirkon edessä Raamattu kädessä. https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006528881.html)

Sen sijaan Sakkeus – neuvokkaana ja ilmeisesti ketteränä miehenä – pinkaisi väkijoukon edelle ja kapusi puuhun nähdäkseen edes vilahduksen Jeesuksesta.
Mutta kävikin niin, että Jeesus näki hänet ja pyysi tätä tulemaan alas puusta.

Sykomoripuu – Mummuni istutti aikoinaan kesäasunnon ympärille monenlaisia puita. Eräässä oli tukevat oksat, joilla me lapset kiipeilimme. Puulla oli erikoiset, kovakuoriset hedelmät, joita ei voinut syödä. Olisiko voinut olla jonkinsorttinen metsäviikunapuu? Piti googlata. Wikipedian kuvauksen perusteella ei tainnut olla. Mutta samalla selvisi puun latinal. kivalta kuulostava nimi: sykomoriviikuna.

Millainen on oma sykomorini, jonka oksille ‘kiipeän’ tai jonka lehvistön suojaan kätkeydyn nähdäkseni vilahduksen Kristuksesta?
Minun sykomorini ei ole tähystyspaikka. Pikemminkin paikka/tila, jossa voin antaa silmien levätä, ajatusteni ja tunteiden hiljentyä. Paikka/tila, jossa voin kuunnella rauhassa; odottaa rauhassa ja hiljaa. Sitä, kuinka Hän kutsuu lähelleen, luokseen, läsnäoloonsa.
Millainen on sinun sykomorisi?

Jeesusta ei haitannut että Sakkeus harjoitti muiden halveksimaa ammattia, veronkeruuta. Jeesukselle riitti, että Sakkeus halusi nähdä hänet.
Sitähän Kristus haluaa meiltäkin: että me haluamme nähdä, millainen Hän on. Haluamme tutustua Häneen. Ja Hän haluaa näyttää meille, millainen meidän taivaallinen Isämme on.

Kristus katsoo sydämeemme. Hän ei halua, että me koetamme Raamattua heilutellen uskotella ja todistella Hänelle tai muille, että kyllä me olemme ihan hyviä tyyppejä ja että meillä on hyvät tarkoitusperät.
Hän katsoo sydämeemme. Hän tietää aikomuksemme ja näkee salatutkin agendamme.
Se, miten Jeesus toimi Sakkeuksen kohdalla kertoo siitä, mikä on olennaisinta: tahdommeko etsiä Häntä, tahdommeko nähdä Kristuksen kasvot? Sen, millainen Hän on. Kaipaammeko Hänen tuntemistaan?

Voiko Kristusta ylipäätään oppia tuntemaan? Kyllä, tietty, Raamatun kautta, lukemalla Hänestä. Mutta myös Hänen Henkensä kosketuksen kautta, Hänen Kirkkautensa vaikutuksen kautta.

Jumalan kirkkausPaavali, joka myöskin sai kokea, kuinka Kristus tuli hänen luokseen, yllättäen, odottamatta (ja ennalta varoittamatta) kirjoitti korinttilaisille:
Jumala, joka sanoi: “Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.(2.Kor.4:6)

Odottamaton vierailu – Jeesus ei arvostellut tai halveksunut Sakkeusta (kuten muut tekivät). Hän sanoi tulevansa tämän kotiin vierailulle. – Mikä odottamaton ilo! Sakkeus oli ikionnellinen tästä yllättävästä käänteestä.
Jotenkin juuri tuo Sakkeuksen välitön ilo puhuttelee minua: hän osasi odottaa hyvää Jeesuksen tullessa hänen luokseen vierailulle.

Sakkeus ei tarvinnut moitesaarnoja. Riitti, että Jeesus tuli hänen luokseen. Kristuksen Valo ja Läsnäolo riitti herättämään hänen omatuntonsa: hän lupasi maksaa jopa nelinkertaisesti takaisin niille, joilta oli vilpillisesti kerännyt liian suuret maksut.

Mitä ihmettä? – Kyllä siinä taisi olla hurskaina itseään pitävillä nikottelemista. Miten tuossa nyt noin kävi? Miksi Jeesus meni tuon luo; tuon joka oli riistänyt heitä vilpillisillä veronkannoilla? Ja miten ihmeessä Sakkeus saattoi muuttua noin nopeasti, kuin uudeksi ihmiseksi? Miten hänestä noin äkkiä tulikin hyväksytty Jumalan Pojan silmissä? Mikä sai sen aikaan?

Rakkauden kosketus Ajattelen, että Sakkeus tunsi Jeesuksesta säteilevän Rakkauden. Ehkäpä hän oli koettanut kompensoida sisäistä tyhjiötään hankkimalla itselleen rikkauksia, mutta yllätten, yhtäkkiä, tuo nimeämätön kaipuu hänessä tuli täytetyksi.
Eikä sittenkään maallisen yltäkylläisyyden kautta, kuten hän oli kuvitellut tai toivonut. Vaan Hengen kosketuksen kautta. Jumalan Rakkauden kosketuksen kautta; Hänen Kirkkautensa ihmeellisen, muuntavan vaikutuksen kautta.

Pelastus – Eikä pelkästään Sakkeuksen sisäinen tyhjiö tullut täytetyksi, vaan koko hänen perheensä, kuten Jeesus totesi.  ”Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi.”
– Miltä, millaisilta ajatuksilta, asenteilta ja tekemisiltä Jumala haluaisi pelastaa minut/sinut, juuri tänään?

Hyvän odotus Sakkeuksen tavoin minäkin haluan odottaa ja olettaa jotain hyvää tapahtuvaksi, kun Kristus tulee luokseni. Sitä, että Hän tekee minussa hyvää työtään.
Että Hän muuttaa jotain sellaista, minkä minussa on muututtava (j
a muutettavaahan riittää, koko loppuelämäksi, varsinkin jos toiveena on tulla vähänkin enemmän Kristuksen kaltaiseksi…).

Hänen yhteyteensä Efesolaiskirjeessä todetaan, kuinka meidät on luotu olemaan yhteydessä Kristukseen, Hänen yhteyteensä:
Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.’ (Ef.2:10)

Mikä olisi reaktiosi, jos Kristus sanoisi sinulle: “Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.”
Miettisitkö että oi sentään, onko kotini siinä kunnossa, että Hän voi tulla? Nyt äkkiä siistimään paikkoja!
Tai kokisitko ja sanoisitko kuten se sadanpäämies, jonka palvelija oli sairas: “Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani (palvelijasi) paranee.” (Matt.8:8).

Kelpaanko? – New age -aikanani koin eräässä visiossa, kuinka Jeesus katsoi minua äärettömällä rakkaudella ja sanoi, että olen hänelle rakas. Kyyneleet alkoivat valua niagarana. Enhän mitenkään voinut olla hänen rakkautensa arvoinen. Ajattelin, että minun on tultava paremmaksi ihmiseksi, jotta kelpaisin Jumalalle.

Vasta paljon myöhemmin, monien itsensäkehittämiskurssien jälkeen, ymmärsin, että kelpaan ihan sellaisena kuin olen. Hänen Rakkautensa on niin paljon suurempi kuin ihmismielellä ja -sydämellä voi ymmärtää.

Nyt ajattelen, että Jumala toivoisi meidän olevan Sakkeuksen lailla innostuneita, iloisia ja kiitollisia siitä, että Hän haluaa tulla luoksemme. 

Kristus,Sinä näet kuinka me tarvitsemme Sinua. Tulethan vieraaksemme. Tule luoksemme, kotiimme, elämäämme. Tee meissä hyvää, muuntavaa työtäsi.
Ja auta meitä tekemään siinä oma osamme.
Niin että sen vaikutukset säteilisivät hyvällä tavalla ympärillämme oleviin ja niihin, joiden kanssa olemme tekemisissä.
Niin että osaltamme voisimme heijastaa Jumalan valtakunnan Valoa täällä maapallollamme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 18: 17-20, 26-29, Sak. 1: 3-6 ja 1. Kor. 1: 26-31.

Katoamaton aarre

Nuppuvaiheessa kukka antaa vasta aavistella väriään

Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.” ”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”
    Ja hän esitti heille vertauksen:
    ”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’
    Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” (Luuk. 12: 13-21)

9.6.2020. Voi hyvin ymmärtää Jeesuksen reaktion. Hän ei ollut tullut ratkomaan ihmisten välisiä yksittäisiä ristiriitoja tai erimielisyyksiä. Hän opetti, miten meidän tulisi suhtautua lähimmäisiimme: rakkaudella, auttaen ja anteeksi antaen.
Jeesus ei selitä, miten toisten olisi toimittava meitä kohtaan. Kyse  on siitä, miten ja millä asenteella itse käyttäydymme toisia kohtaan. 

Silloin tällöin Jeesus kehotti ihmisiä, jotka suuntasivat kaiken huomion toisiin ja heidän tekemisiinsä, kääntämään huomionsa omaan itseensä. Näitä tapauksia oli varmaankin vaikka kuinka monia. UT:ssa mainituista tuli mieleen kolme:

– Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: “Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.(Joh.8:7)

– Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: “Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.”
Mutta Herra vastasi: “Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk10:40-42)

– Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: “Entä hän, Herra?”
Jeesus vastasi: “Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.” (Joh.21:21-22)

Perinnönjakoa toivova veli oli ehkä kuin tuhlaajapojan vertauksessa: halusi oman osuutensa isänsä vielä eläessä ja lähteä seikkailemaan. Tai ehkä veljekset olivat perineet vanhemmiltaan viljelymaan, ja toinen halusi jatkaa sen viljelyä, toinen halusi ryhtyä johonkin toiseen ammattiin.

Tunteita herättävää Perinnönjaot voivat olla tunteita vahvasti pintaan nostavia asioita. Hurjinta minusta oli se, kun äitipuoleni saattohoidossa yövuorossa ollut sairaanhoitaja kertoi, että on nähnyt useamman kerran, kuinka omaiset kuolinvuoteen äärellä alkavat riidellä perinnöstä. – Uh sentään!

Vaikkei perinnönjako, niin vähän siihen sen suuntainen asia on omassa perheessäni parhaillaan ajankohtainen. Joudumme pohtimaan poikieni kanssa, mitä tehdä purkukuntoiselle mökillemme. Tässä prosessissa on tuntunut niin hyvältä se, kuinka veljekset ovat osanneet rauhassa kuunnella ja ottaa huomioon kaikkien osapuolien näkemykset, toiveet ja tarpeet.  – Vaan miten sovittaa ne yhteen parhaalla mahdollisella tavalla? Ei sellainen aina ole niin yksinkertaista.

Tuo mökki on ollut meille kaikille rakas jo monen vuosikymmenen ajan, poikien lapsuudesta saakka. Totesimme, että voimme olla kiitollisia niistä ja kaikista mukavista lomista ja muistoista siellä.
Yksi pojistani sanoi, että mökkipaikkamme toimii usein hänen uniensa näyttämönä (samoin kuin itselleni oman lapsuuteni paratiisi, isovanhempieni kesäpaikka).

Hengellisestä vinkkelistä katsottuna tuossa mökkiasiassakin on kuitenkin kyse loppujen lopuksi vain maallisesta, paikasta maalla. Siellä vietetyn ajan määrä on rajallista, ja joskus meistä riippumatonta. – Niin kuin on elämämmekin.

Mietin miten paljon tärkeämpiä asioita onkaan kuin jokin meille merkityksellinen paikka maan päällä. No onhan niitä. Esim. terveys. Sen merkitys on korostunut aivan uudella tavalla tänä koronakeväänä, ei vain omassa elinpiirissä vaan globaalisti.
Ja vaikka virus tuntuu nyt hellittäneen otettaan, ehkä miettii jo nyt – kesän ollessa kukkeimmillaan – mitä syksy tuo tullessaan.

Tässä hetkessä – Itse olen aika lailla hetkessä eläjä: nautin täysillä ja kiitollisena jokaisesta ihanasta kesäpäivästä (ja tätä kirjoittaessa ystävän poimimien kielojen tuoksusta).

Jeesus tuli todistamaan, että Jumala on, ja että Hän toimii niin maan päällä kuin taivaissa. Hänen tehtävänsä oli kertoa Jumalasta toisella tavoin kuin häntä edeltäneet profeetat.
Hänen opetuksensa eivät liittyneet tiettyyn, yleisesti vallalla olevaan tilanteeseen, vaan olivat ajattomia. Niissä oli iäisyysperspektiivi mukana.

Kristus kutsuu meitä katsomaan vielä pitemmälle tulevaisuuteen, tätä ajallista aikaammekin  pitemmälle…
Millä on oikeasti merkitystä silloin, kun astumme ajan tuolle puolen? Minun kohdallani? Sinun kohdallasi?

Jeesuksen vertauksen mies ajattelee omaa hyväänsä vain maallisesta näkökulmasta. Hänen mieleensä ei tule, että on jotain, millä on vielä paljon suurempi merkitys, jotain joka ei menetä merkitystään tästä ajasta lähdettäessä, vaan jolla päin vastoin on mitä suurin merkitys siinä, mitä hyvää saa kokea niin nyt kuin silloin.
Että on paikka/tila, jolle ei mikään maanpäällinen vedä vertoja. Paikka/tila, jota nimitämme taivaaksi. 

Yhteys Jumalaan on jotain sellaista, mitä ei oikeastaan voi määritellä sanoin. Se ei ole käsin kosketeltavaa eikä silmin nähtävää. Ja kuitenkin… – se on elämämme tärkein asia ja päämäärä.
Se on yhteyttä, joka lähtee luottamuksesta ja uskosta. Siihen, että Hän on. Siihen, että Hän haluaa meidät luokseen, lähelleen, yhteyteensä. Luottamusta Hänen rakkauteensa, armoonsa ja hyvään tahtoonsa.
Luottamista siihen, että elämämme on Hänen kädessään.

Aarre Jumalan luona – minusta nuo Jeesuksen sanat ovat niin kauniit. Me emme tiedä, mikä meitä odottaa ajan toisella puolella, mutta tuo sana ‘aarre’ kertoo jo jotain.
Itse olen taipuvainen uskomaan niihin kuvauksiin, joita rajalla käyneet (fyyisesti kuolleet ja takaisin elämään heränneet) ovat kertoneet.
Eräs ystävä kertoi vuosia sitten, kuinka hän oli kokenut tämän. Ja kuinka tuskalliselta tuntui palata takaisin fyysiseen ruumiiseen, kun hänet elvytettiin. Siitä lähtien hän on kaivannut sinne, taivaan kotiin. Siihen Rakkauden, Hyvyyden ja Kirkkauden paikkaan. Siihen Yhteyteen.
Mutta hän kertoi myös, ettei tuon kokemuksen jälkeen ole pelännyt kuolemaa, sillä hän tietää nyt, minne hän on menossa. Siellä on Valo, ikuinen Valo. Sitä ei voita mikään, mitä täällä maan päällä voi kokea.
 

Muut tekstit: Ps. 49: 6-10, 16-21, Aam. 8: 4-8 ja 2. Kor. 8: 1-9.

“Pysykää Rakkaudessani”

4.6.2020

Nyt iloiten laulakaa Herralle, kohottakaa hänelle riemuhuuto, hän on meidän turvakalliomme.
Tulkaa hänen kasvojensa eteen ja kiittäkää, virittäkää hänelle riemuvirsi!
Tulkaa, kumartukaa maahan,
polvistukaamme Herran, Luojamme, eteen.
Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee. (Ps. 95: 1-2, 6-7)

“Elämä on ihanaa” Kun toimittaja kysyi 10-vuotiaasta lähtien pyörätuolissa ja 20-vuotiaasta hengityslaitteen avulla hengittävältä, lihasrappeumaa sairastavalta Jukka Sariolalta (56v) miten tämä jaksaa ajatella niin positiivisesti, hänen katseensa kirkastui todetessaan: “Elämähän on ihanaa!”

Olivatpa olosuhteet millaiset tahansa, aina voi löytää elämässään kiitoksen aiheita. Se on asenne, joka tuo Valon elämään. Ja sitä voi harjoitella, joka päivä, ja vähitellen siitä tulee vallitseva asenne.
Voi aloittaa vaikka kuinka itsestään selviltä tuntuvista asioista. ‘Kiitos Taivaan Isä, että hengitän.’
Neg. ajatukset keräävät tummia pilviä yllemme. Kiitollinen mieli on kuin tuuli, joka ‘lakaisee puhtaaksi taivaan’, alla olevan Jobin kirjan tekstin sanoin.

Kultainen hohde – Nyt ei valoa näy, pilvet sen peittävät. Sitten tulee tuuli ja lakaisee puhtaaksi taivaan. Pohjoisesta tulee kultainen hohde, pelottava loiste ympäröi Jumalaa.
Kaikkivaltiasta me emme voi tavoittaa. Hän on voimallinen, hänen on oikeus, hänen on vanhurskaus.
Koskaan hän ei tuomitse väärin. Sen tähden ihmiset pelkäävät ja rakastavat häntä.
    Mutta Jumala ei katso niihin, jotka itse pitävät itseään viisaana. (Job 37: 21-24)

Mitä kaikkea Jumala on? – Voimme koettaa ymmärtää ja kuvatakin Kaikkivaltiasta, oman rajallisen käsitys- ja käsittelykykymme, uskomustemme ja kokemustemme perusteella, mutta paljonko se kertoo Hänestä, joka on niin suunnattoman paljon enemmän ja suurempaa kuin ikinä osaamme edes kuvitella?
Kuitenkin meillä on sisimmässämme syvä tarve ymmärtää enemmän kuin ne määritelmät, joihin olemme Hänet rajanneet.
Ajattelen, että Jumala ilmoittaa itsestään meille vain pienen osan kerrallaan – sen verran kuin kykenemme siinä hetkessä käsittämään. Hän antaa meidän aavistella, ja jättää tilaa kaipaavalle etsinnälle.  

Käsittämätön Kun koetin perehtyä viisauteen ja tutkistella sitä työtä, jota ihminen maan päällä yötä päivää tekee saamatta untakaan silmiinsä, niin havaitsin, ettei ihminen voi käsittää Jumalan tekoja, sitä mitä auringon alla tapahtuu; vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä. (Saarn. 8: 16-17)

Silloin, kun jotain todella huonoa tapahtuu, aletaan usein pohtia, miksei Jumala estänyt sitä. Tai kuinka Jumala salli tällaisen tapahtuvan. Mietimmekö silloin ihmisten omaa osuutta? Sitä, olemmeko itse toimineet harkitsemattomasti, tai jopa harkitusti väärin yksilöinä, ryhmittyminä, ihmiskuntana? 
Vaikka Jumala toivoo meidän toimivan Hänen tahtonsa mukaisesti ja vaikka Hän vaikuttaa kaikessa, on kaikessa mukana ja hallitsee kaikkea (kuten Efesolaiskirjeessä alla todetaan), Hän on antanut meille vapauden toimia oman tahtomme mukaan (ja sen taidonhan me hallitsemme).   

Jokin asia voi tapahtua itselle tai toisille jonkun ajattelemattomuuden tai huolimattomuuden vuoksi. Jumala näkee senkin. Syyttäminen tai syyllisten etsiminen ei kuitenkaan tuo mielenrauhaa.

Jumalan tekoa on se, että Hän vetää meitä puoleensa, yhteyteensä. Jumalan tekoa on se, että Hän lohduttaa, rohkaisee, kantaa vaikeuksienkin yli.
Erityisesti kesällä, jolloin luonto pursuaa niin käsittämättömän monimuotoista vehreyttä ja kauneutta, mietin tätä luomakuntaa ja sen Luojaa: miten runsaasti hyvää ja kaunista Hän onkaan halunnut antaa meille, ihmeteltäväksi ja nautittavaksi. 
Miten Hänen tahtonsa meitä kohtaan onkaan hyvä.

Yksi on toivo Minä, joka olen Herran vuoksi vankina, kehotan teitä siis elämään saamanne kutsun arvoisesti, aina nöyrinä, lempeinä ja kärsivällisinä. Auttakoon rakkaus teitä tulemaan toimeen keskenänne. Pyrkikää rauhan sitein säilyttämään Hengen luoma ykseys. On vain yksi ruumis ja yksi Henki, niin kuin myös se toivo, johon teidät on kutsuttu, on yksi.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa ja on kaikessa. (Ef. 4: 1-6)

Kauniita kohtia tuossa Efesolaiskirjeestä. 🙂

‘Nöyriä, lempeitä, kärsivällisiä’ – jotkut ovat sellaisia luonnostaan, toiset joutunut tsemppaamaan enemmän tai vähemmän jonkun – tai noiden kaikkien piirteiden – kanssa.  
Onneksi elämä antaa tähän koko ajan harjoittelumahdollisuuksia! Ja jos käytämme niitä hyväksemme, noista ominaisuuksista voi tulla meissä jopa hallitsevia piirteitä (sen sijaan että niiden vastakohdat hallitsisivat meitä).
Minusta on mahtavaa, että meillä on mahdollisuus koko ajan kehittää luontoamme. – Ajatella, jos Jumala olisi luonut meidät tiettyyn muottiin, jossa meidän olisi pysyttävä koko elämämme ajan! Uh sentään!

‘Auttakoon Rakkaus’ – Niin, tuohan on se tärkein. Silloin kun ei itsellä voimat ja kyky riitä tulla toimeen lähimmäisensä kanssa, on Rakkaus. Häneltä voi pyytää: Auta Sinä.
Hän, joka on Rakkaus ja Henki, haluaa yhdistää meidät, niin itseensä kuin toisiimme.

‘Rauhan sitein’ luodaan yhteyttä, joka kestää tyvenet ja myrskyt.
Hengen luoma ykseys on arvokas, vaalimisen arvoinen asia. Sitä eivät välimatkat voi katkaista. Se kestää vaikeatkin koettelemukset. Se on punottu Rauhan ja Rakkauden sitein; ja ne ovat kaksi niin lujatekoista voimaa, ettei niitä voi mikään voittaa.

‘Hengen luoma ykseys’ – Kun tuota mietin, muistuu mieleen, kuinka olin 90-luvulla lukenut erään amerikkal. new age -open (Drunvalo Melchizedekin) haastattelun, jossa hän puhui ‘yhtä olemisesta’. (“we are one”) ja kuinka se resonoi minussa niin vahvasti sellaiseen, jota olin itsekseni mietiskellyt.  Halusin tavata hänet ja kysyä enemmän.
7v. myöhemmin järjestin Suomessa kurssin, jonka käyminen oli edellytys D.M:n kurssille pääsemiseen). (Niitä aloin pyynnöstä sitten itsekin pitää, kunnes lopullisesti jätin new age -jutut.) – D.M:n kurssilla oli 100 osallistujaa ja tauoilla niin moni halusi keskustella hänen kanssaan, etten päässyt häntä jututtamaan.

Ykseys-asia puhutteli ja askarrutti kuitenkin niin paljon, että ilmoittauduin vielä hänen USA:ssa pitämälleen kurssille, jonka aihe itse asiassa liittyi ykseyteen. Pyysin samalla, että saan tehdä hänestä haastattelun lehteen, varmistaakseni siten, että pääsen kysymään häneltä aiheesta. – Vaan kuinka kävikään. Yli tunnin haastattelusta en lähtenyt yhtään viisaampana. D.M:n vastaukset olivat niin ympäripyöreitä.

Nyt (20v. myöhemmin) ajattelen,  että kai tuolla kaikella kuitenkin oli tarkoituksensa. Pitäessäni kursseja ympäri Suomea sain tavata paljon ihania ihmisiä, henkisiä etsijöitä, jollainen itsekin olin. – Se vain oli ihmeellistä, etten kohdannut ketään, joka olisi kertonut minulle, että Raamatussa puhutaan ykseydestä, ja siitä, että on Yksi, joka kutsuu meitä yhteyteen, ykseyteen. 

“Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” (Joh.17:21-22)

Ykseyden määrittely Ymmärrän nyt myös sen, että ykseyttä ei oikeastaan voi kuvata. Siitä voi kyllä lukea, mutta jotta se tulisi itselle todeksi, se pitää elää todeksi. Kokea sitä, elää siinä.  

Mitä on ykseys Taivaan Isän kanssa? Eihän sitä millään voi pukea sanoiksi. Entä ykseys Pojan kanssa? Ykseys Pyhän Hengen kanssa? Yhteyttä ehkä kyllä voi jotenkin kuvata, mutta ei ykseyttä…

Jumalan Poika eli ja elää ykseydessä Isän kanssa. “Minä ja Isä olemme yhtä.” (Joh.10:30)
Siihen Hän kutsuu meitäkin. – Mikä ihana kutsu, kuinka sitä voisi vastustaa? Se on päämäärämme.

Jeesus sanoo:
    ”Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Eihän oksa pysty tuottamaan hedelmää, ellei se pysy puussa, ja samoin ette pysty tekään, ellette pysy minussa.
    Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu. Kuivat oksat kerätään ja viskataan tuleen, ja ne palavat poroksi.
    Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.”  (Joh. 15: 1-10)

Karsimista – Nyt korona-aikana elämästämme on karsittu niin paljon pois: tapaamisia, kokoontumisia. Mutta moni on myös havahtunut huomaamaan asioita, jotka itsessä ja omassa elämässä ovatkin turhia ja epäolennaisia. Asioita, joita ilman pystyykin elämään.
Itse ainakin huokaan: Jeesus, kiitollinen olen, jos karsit minusta sellaista, mikä on hedelmätöntä ja turhaa. Voi että sitä löytyy minusta. Karsithan lempeästi ja hellästi. Auta minua myös itse huomaamaan ja oivaltamaan asioita, joita minun on hyvä jättää, karsia pois itsestäni. Sellaisia asenteita, tapoja ja taipumuksia, jotka eivät tuota mitään hyvää. 

Sana puhdistaa – Jeesus sanoi, että hänen sanansa puhdistavat. Joskus luen engl.kielistä Raamattuani sen vuoksi, että siinä on punaisella tekstillä kaikki Jeesuksen sanat.
Johanneksen evankeliumi kertoo, että Kristus itse on Sana.
Eikö siis se, että me luemme Sanaa ja olemme näin Häneen yhteydessä, ole jo sinänsä puhdistavaa?

Vastavuoroinen sopimus – “Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” Siinä Jeesuksen esittämä diili. Kahdenkeskinen sopimus, jossa on kyse vastavuoroisuudesta.
Sen lisäksi että saamme ottaa vastaan Jumalan rakkautta ja huolenpitoa, Hän toivoo meidän tekevän osamme: pysymään Hänessä. Se ei ole paljon vaadittu. Ja kuitenkin joskus se tuntuu paljolta. Silloin kun on väsynyt, silloin kun ei jaksaisi mitään.
Juuri silloin: heitätkö kaiken turhan minusta pois, kaiken sellaisen, mikä vie voimia ja kauemmas Sinusta?

12 pysymissanaa, (mikäli laskin oikein). 9 niistä liittyvät meidän pysymiseemme Hänessä, 3 vahvistaa Hänen pysyvän meissä. 12 on täydellisyyden luku.  Jumalan – Isän, Pojan ja Pyhän Hengen – kautta voimme päästä senkaltaiseen yhteyteen, mitä Hän kanssamme haluaa.  

Sana meissä “Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen.”
Hymyilyttää: Jeesuksen oli aika helppo luvata tuo, kun hän tiesi, miten vaikeaa se meille olisi.
Ja kuitenkin: Jumala haluaa meidän pyytävän Häneltä. Saamme pyytää mitä ikinä haluamme, mutta Hänestä on sitten kiinni, kuinka Hän arvioi sen, miten Hänen Sanansa on pysynyt meissä ja kuinka olemme eläneet sen mukaan, siinä millaisia ajatuksia ja asenteita olemme vaalineet, kuinka olemme kohdelleet toisia, antaneet anteeksi jne.  

Kuinka ylipäätään on mahdollista pitää Kristuksen sanat ja elää niiden mukaan?
Tulee mieleen Jeesuksen sanat: “”Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.” (Luuk.18;27)
Vaikka Jumala onkin antanut meille vapaan tahdon, uskon vakaasti, että Hän haluaa auttaa meitä Hänen tahdossaan pysymisessä. Meiltä se kuitenkin edellyttää Hänen Sanansa/Tahtonsa tutkimista, ja kuulolla olemista.

“Pysykää minun rakkaudessani” – miten kaunis kehotus Jeesukselta. – Miten sekään millään voisi onnistua? – Jeesus antaa siihen neuvon, joka ei kyllä paljon helpota asiaa:
“Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.”

Tuosta kuitenkin on ollut kyse jo ammoisista ajoista alkaen: Jumala halusi ja haluaa meidän noudattavan Hänen käskyjään. Valitsevan Hänen käskynsä, vaikka houkutukset olisivat kuinka suuret toimia juuri niiden vastaisesti.
Onneksi Hän tuntee lapsensa. Hän näkee, kuinka avuttomia ja kykenemättömiä me olemme.

Vaikka halua olisi pysyä Hänen Sanassaan, niin aina tulee niitä unohduksia, lipsahduksia ja kompastumisia.

Ihanaa on tietää, että meillä on Isä, joka nostaa, kun kaadumme, johdattaa kun olemme eksyneet, vetää – ennemmin tai myöhemmin – takaisin yhteyteensä.
Siitä alkaa – tai jatkuu – matka kohti ykseyttä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kanssa.

Sir Tomas Moore, 100-vuotias veteraani kerätessään kävelytempauksellaan brittiläiselle  terveydenhuollolle huikean summan (ja jolle kansa vaati ritarin arvonimen), sai voimaa alla vanhasta gospel-laulusta You’ll Never Walk Alone.
“Tämä on kaikille niille ihmisille, joilla on vaikeaa tällä hetkellä. Aurinko paistaa vielä teille, ja pilvet katoavat”, Moore totesi BBC:n mukaan otettuaan urakkansa viimeiset askeleet.

You’ll Never Walk Alone – Elvis Presleyn tulkitsemana

‘Kun kuljet läpi myrskyn
kulje pystypäin, älä pelkää pimeää
myrskyn jälkeen on taivas kultainen
ja leivosen suloinen laulu soi hopeisena
kävele läpi tuulen ja sateen
vaikka ne puhaltaisivat ja huuhtoisivat unelmasi  
jatka kulkemista toivo sydämessäsi
etkä koskaan kävele yksin’

Hengen läsnäolo

25.5.2020. Nyt kun liikkumisrajoituksia on alettu purkaa ja ihmiset palaavat 3 kk:n eristysajan jälkeen kaduille, puistoihin ja rannoille nauttimaan kevätpäivistä, monet varmaan miettivät, miten olla ja liikkua turvallisesti & tartuntavapaasti. Etäisyyden pitäminen ja varovaisuus kun on yhä ohjeistuksena.   

Yhteistä matkaa teemme, erilaisesta keväästä ikinä erilaiseen kesään ikinä. Etäisyyksistä huolimatta yhdessä. 🙂

Lähelle – Aina vaan tämä poikkeustila tuo mieleen, kuinka meillä kaikilla on Eräs, johon ei tarvitse pitää etäisyyttä tai turvavälejä, ja joka vain toivoo ja odottaa meitä lähikontaktiin ja -yhdessäoloon. Mitä lähemmäs ja mitä enemmän yhdessä, sitä parempi… – kummankin kannalta. 🙂

Matkaa, nousemista, astumista…? – Viime viikolla oli Kristuksen taivaaseenastumispäivä. Sana taivaaseenastuminen on usein mietityttänyt minua. Toisissa kielissä puhutaan Kristuksen taivasmatkasta tai nousemisesta (himmelfärd, Himmelfahrt, Ascension, ascensione).
Suomenkielisessä käännöksessä Kristus ei tee matkaa vaan yksinkertaisesti astuu taivaaseen.

Mitä jos matka taivaalliseen ulottuvuuteen ei olekaan niin pitkä kuin yleensä ajatellaan? Mitä jos taivas onkin vain askeleen päässä, meistäkin? 

Jeesus sanoi:
”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.” (Joh. 14: 15-21 )

Lähellä – Jeesus sanoi myös kääntyvänsä Isän puoleen (rukoilevansa ja pyytävänsä Isältä) ja Isä antaa hänelle, mitä hän pyytää. Isä oli häntä lähellä; niin lähellä, että hän saattoi milloin vain kääntyä Hänen puoleensa.
Jeesus sanoi myös, että Isä on hänessä ja hän Isässä. Siinä ei enää ole kyse minkäänlaisesta etäisyydestä. Siinä ollaan yhtä.

Vaikka Jumalan Pojan asema onkin aivan erityinen, niin maanpäällisen tehtävänsä suhteen kuin nytkin, ylösnousseena (Jumalan oikealla puolella), taivaallinen Isämme kuulee myös meitä, maan päällä käyskenteleviä lapsiansa. Erityisesti silloin kun rukoilemme Hänen rakkaan Poikansa nimessä.

Isä meidän joka on taivaissa kuuli senkin, kun Jeesus ennen taivaisiin kohoamistaan pyysi Häneltä ystävilleen ja seuraajilleen Puolustajaa, Totuuden Henkeä. Vaikkei Jeesus enää olisi fyysisesti läsnä, Henkensä kautta hän tulisi olemaan.
Taivaan Isä täytti Poikansa pyynnön, ja siksi Poika saattoi sanoa: 
“Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28:20)

Helluntain ihme – Kirkkovuodessa Helatorstaita, Kristuksen taivaaseenastumista, seuraava etappi on Helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen päivä.
Vielä nytkin, 2000 v. myöhemmin, Helluntaina juhlitaan ja ihmetellään tuota päivää, jota kuvataan UT:ssa (Apt.2).

Tuo päivä oli ainutlaatuinen. Silloin kaikki Jerusalemissa olleet – niin Jeesuksen opetuslapset, kaupungin muut asukkaat ja sinne saapuneet pyhiinvaeltajat – saivat nähdä, kuulla ja ihmetellä, kuinka se mitä Jeesus oli luvannut, oli totta. Ja sitä, millainen vaikutus sillä oli paikalla oleviin. (Eikä vain sinä päivänä, vaan sitä seuraavina päivinä, vuosina ja vuosikymmeninä.)

Pyhän Hengen todellisuus – Ihmeellisintä minusta kuitenkin on se, että Pyhän Hengen läsnäolo ja vaikutus ei ollut totta vain tuolloin Jerusalemissa tai siellä, mihin opetuslapset lähtivät viemään hyvää sanomaa Pyhän Hengen täyttäminä ja johdattamina. Vaan että Pyhä Henki toimii ja vaikuttaa myös meidän aikanamme, meitä ympäröivässä maailmassa ja meissä.

“Hän pysyy luonanne ja on teissä” – Voisiko tuo merkitä meille enemmän kuin Jeesus Nasaretilaisen opetuslapsilleen lausumia sanoja Lähi-idän pyhässä kaupungissa kauan, kauan sitten?

Askel taivastodellisuuteen – Voisiko olla, että jo ajatuksemme määrittelevät sitä, millaista todellisuutta me itse asiassa elämme todeksi?
Voisiko olla mahdollista nousta fyysisten aistien määrittelemästä todellisuudesta siihen todellisuuteen, joka on koko ajan olemassa, näkymättömissä?
Voisimmeko hengessämme ‘astua’ siihen todellisuuteen, jossa Pyhä Henki toimii ja vaikuttaa, tälläkin hetkellä? Eikö se ole siirtymistä taivastodellisuuteen?

Tuo askel on otettavissa uskon varassa, milloin vain. Hän joka ‘pysyy luonamme ja on meissä’ on läsnä koko ajan. Kuin odottaen, milloin käännymme Hänen puoleensa, milloin otamme tuon askeleen.

Jossain vaiheessa usko saattaa muuttua kokemukseksi, joka ei jätä sijaa epäilylle. Viimeistään silloin voi huokaista: nyt taidan ymmärtää hieman siitä, mitä Kristus halusi – ja haluaa – meidän ymmärtävän. Siitä, minkä Hän haluaisi olevan meille totta, minkälaisessa tietoisuudessa Hän haluaisi meidän elävän. Taivastietoisuudessa.
Niin että Hänen Henkensä voisi vaikuttaa ja toimia meissä ja elämässämme – tässä maailmassa – yhä enemmän. Ja niin että voisimme tietää, että Hän todella on.

“Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. (Joh. 14:20)

Kristuksen lupaus tulla ja olla kanssamme on ihana muistaa, varsinkin silloin kun tuntee itsensä yksinäiseksi tai orvoksi. Hän haluaa meidän muistavan, ettemme ole yksin, vaan että meillä on aina Auttaja, Puolustaja.


Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. (Ps.46:2).

100-vuotias kapteeni Tom Moore kiersi rollaattoriinsa nojaten puutarhansa ympäri 100 kertaa keräten tempauksellaan yli 32 miljoonaa puntaa Britannian terveydenhuollolle, joka kamppaili koronaviruksen aiheuttamien taloudellisten vaikeuksien kanssa.
Uutisissa kerrottiin Englannin pääministerin kiittäneen ja onnitelleen Tom Moorea kutsuen tätä ‘Valon majakaksi’. Koska engl. sana lighthouse (valotalo) merkitsee majakkaa, mietin, mikä tuo Valon majakka merkitsi.

Valopiste – Video-onnittelusta selvisi, että B.J. kutsui Tom Moorea ‘Point of Light’iksi. Point of Light?
Brexitin takia pääministerin tehtävästään eronnut David Cameron laittoi aikoinaan Britanniassa  alulle käytännön, jossa hyväntekeväisyydessä ansioituneet saivat Points of Light -kunniamaininnan. Nyt sen sai Tom Moore.

Asiaa googlatessani tuli eteen kaksikin laulua. Toinen alla, countryhenkinen. Sanat kertovat toisista huolehtimisesta. (Toisen taidan laittaa ensi viikon blogiin.)

Kristus, auta meitä olemaan Valon pisteitä, säteilemään Sinun Valoasi. Anna Pyhän Henkesi täyttää meidät, vahvistaa meitä, johdattaa meitä, liikuttaa meitä. Niin että tästä maailmasta voisi tulla Hengen täyteinen paikka.
Niin että Taivas olisi keskellämme. Että hengittäisimme ja eläisimme todeksi Helluntain ihmettä 🙂 

Point Of LIght – Randy Travis

“On olemassa piste, jota et voi ohittaa
tilanne, jossa on seistävä suorana
ja puhua sanoja, joita todella tarkoitat
on kohta, jolloin on päätettävä
tehdä jokin asia koska se on oikein
silloin sinusta tulee valonsäde
on olemassa pimeys jonka jokainen joutuu kohtaamaan
se haluaa ottaa sen, mikä on hyvää ja oikeudenmukaista
ja lakaista sen roskiin  
tuo pimeys sulkee kaiken sisäänsä
kunnes kohtaa yhden ainoan valonsäteen
joka kuljettaa kotiin
– toivon säde pimeimmässä yössä

Jos näet, mikä on väärin
ja koetat saada hyvää aikaan, näet valonsäteen
on sankareita, joiden nimiä emme koskaan kuulleet
omistautunut vapaaehtoisten hiljainen armeija
joka työskentelee ruokkiakseen nälkäisiä
ja auttaa lähimmästään
on niitä jotka antavat kodin kodittomille
ja toivoa niille, joilla ei sitä ole
on unelmoijia, jotka tekevät unelman todeksi
opettaen lapsille, että he kykenevät mihin tahansa
eikö tässä maa(ilma)ssa ole juuri siitä kyse
yksitellen, vuorilta rannikoille saakka
valonpisteet kutsuvat, sinua ja minua”

Muut Helluntain tekstit ovat: Ps. 68: 5-11, Jer. 31: 31-34 ja Ap.t. 2: 1-13 .

Elävän veden virrat

19.5.2020. Uurteet rantakalliossa – kuin kallio olisi vetänyt otsansa huoliryppyyn. Paikalle osunut geologian opiskelija totesi, että tämä on hieno paikka tutkia jääkauden aiheuttamia muodostelmia.
Niinpä, näemme asiat usein siitä vinkkelistä, joka on lähellä omaa tilannetta, kokemusta tai mielenkiintoa. – Olinhan tullut sinne nauttiakseni maisemasta, meri-ilmasta, auringosta, levosta. Kannoinko sisässäni sittenkin huoliryppyjä?

Elävän veden virtoja Vesi on aikojen kuluessa silitellyt tuonkin rantakallion ja sen uurteet silkinsileiksi.
Suuri Lohduttaja, huuhtoisitko huolten uurtamat otsamme ja sydämemme sileiksi Elävän Veden virroilla, sellaisilla, joista Jeesus puhuu alla olevassa evankeliumissa?

Ensi pyhän teksteistä kaikki tuntuvat tavalla tai toisella puhuvan tähän pandemia-aikaan. Siihen, kuinka jossain kohtaa elämässä tulee vastaan tilanne, jossa huomaa, ettei tästä yksin selviä, ja katse kääntyy jonkin meitä suuremman, viisaamman ja vahvemman puoleen. Hänen, joka sanoo: “Etsikää minun kasvojani”.

Valoni ja apuni – Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin?
Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin?
Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun, he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan. Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää.
Herra, kuule, kun huudan sinua! Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.”
Herra, minä tahdon etsiä sinua, älä kätke minulta kasvojasi!
Älä vihastu, älä torju palvelijaasi, sinä olet aina ollut minun apuni.
Älä nytkään jätä minua, älä hylkää, sinä Jumalani, sinä auttajani! (Ps. 27:1-3, 7-9 )

Daavid, nuori paimenpoika, luotti täysin Jumalan apuun, tilanteessa kuin tilanteessa. Tarjoutuessaan taistelemaan Goljatia vastaan, hän sanoi kuningas Saulille: “Herra, joka pelasti minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tuon filistealaisen käsistä.”
Daavid oli aiemmin pelastanut isänsä lampaat karhun sekä leijonan suusta surmaten nämä. Samoin hän voitti Goljatin.
Näissä Daavid käytti harjaantunutta taitoaan käyttää linkoa. Mutta kaikessa hän näki, että Jumala oli auttanut häntä.
Daavid puhui – tai lauloi – jatkuvasti Herralle, Jumalalleen, kertoi pelkonsa, huolensa, murheensa. Mutta myös ylisti ja kiitti Häntä, Auttajaansa.

Pelko väistyy – Kun tämä virukselta suojautumisen tarve alkaa tuntuu, että tuollaisen luottamuksellisen suhteen taivaalliseen Isäänsä voi löytää, kun alkaa kertoa Hänelle mieltä painavista ajatuksistaan ja tunteistaan, ja tilanteestaan.
Vähitellen voi alkaa huomata, kuinka Hän on siinä, läsnä. Vastaus voi tulla vaikkapa levollisuuden tunteena, joka laskeutuu mieleen ja sydämeen. Pelko väistyy, huolet saavat siivet. Kiitollisuus ja ilo kumpuavat sisimmästä.

Luolan suulla – Elia nousi jalkeille ja söi ja joi. Ruoka antoi hänelle voimaa kulkea neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, kunnes hän tuli Horebille, Jumalan vuorelle. Siellä hän asettui yöksi luolaan. Yöllä Elia kuuli Herran äänen: ”Miksi olet täällä, Elia?” Hän vastasi: ”Hellittämättä olen taistellut puolestasi, Herra, kaikkivaltias Jumala, kun israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.”
Herran ääni sanoi: ”Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi.” Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. (1.Kun.19: 8-13)

Enkeli toi ruokaa – Elia oli pakomatkalla, hän pelkäsi henkensä puolesta. Hän oli jo valmis heittämään sandaalit piikkipensaaseen eli luovuttamaan, ja pyysi Herraa ottamaan hänen henkensä.
Uupuneena hän nukahti puun alle. Enkeli herätti hänet ja sanoi: “Nouse ja syö!”.
Elia huomasi päänsä vierellä paistetun leivän ja vesiruukun. Enkeli kehotti häntä syömään ja juomaan kaiken. Sen voimalla hän jaksoi jatkaa matkaansa 40 päivää. (1.Kun.19)

Elia piiloutui pyhällä vuorella luolaan. Herra kutsui hänet luolan suulle. Myrsky raivosi ja maa vavahteli, tuli roihusi. – Ei varmaan rauhoittanut mitenkään Elian mieltä…
Mutta sitten kuului hiljaista huminaa, ja Elia meni luolan suulle, ja Jumala puhui hänelle, neuvoi, miten tästä eteenpäin.

Seuraanko täysillä maailman myrskyjä, tulia ja tuulia? Vai antaisinko olemukseni hiljentyä kuuntelemaan Jumalan hiljaista puhetta, neuvoa, johdatusta?
Miten Hän haluaa auttaa, ravita ja rohkaista meitä juuri tällä hetkellä, tänään, siinä tilanteessa, jossa olemme?  

Lakkaamaton rukous – Silloin opetuslapset lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin ja menivät siellä siihen taloon, jonka yläkerrasta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa: Pietari, Johannes ja Jaakob, Andreas, Filippus, Tuomas, Bartolomeus, Matteus ja Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija ja Juudas Jaakobin poika. He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa. (Ap. t. 1:12-14)

Opetuslapset rukoilivat lakkaamatta. He pitivät yhtä. He odottivat sitä, minkä Jeesus oli luvannut heille: Pyhää Henkeä. Varmaan he miettivät sitä, mitä Jeesus oli heille sanonut:
“Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti.
Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
“En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.” (Joh. 14:15-21)

Elävän veden virrat – Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!
Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.”
Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu. (Joh.7:37-39)

Miten ihana lupaus – kun tulemme Sinun luoksesi, käännämme huomiomme Sinuun, Sinä sammutat janomme, kaipuumme. Luojamme, Sinun Henkesi saa elävän veden virrat kumpuamaan sisällämme.
Se, mikä meissä on jähmettynyt paikoilleen, pohtimaan ja huolehtimaan jotain tiettyä tai monia asioita, saa kyytiä!
Uutta, raikasta ja toivoa tuovaa virtaa sisällemme, mieleemme, sydämeemme. – Kyllä, sitä tarvitsemme, erityisesti näinä aikoina. 

Sinussa on Elämä ja Voima, Kristus. Kiitos, että aina saamme tulla luoksesi, kääntyä puoleesi ja tulla osalliseksi siitä, mitä olet. Sinä annat ilon ja toivon. Kiitos että olet meitä varten. 🙂

You Raise Me Up – BYU Vocal Point (a cappella -lauluyhtye)

“Kun mieli on maassa ja sieluni raskas
kun tulee ongelmia ja sydämeni kantaa taakkaa
silloin olen ääneti, odotan täällä hiljaisuudessa 
kunnes Sinä tulet ja istut jonkin aikaa kanssani
Sinä nostat minut ylös, seisomaan kallioilla
autat minua kulkemaan läpi myrskyisten merien
olen vahva kun olen Sinun hartioillasi
Sinä nostat minut
olemaan enemmän kuin mitä itse voin”

Sydämen puhetta

12.5.2020. Ihmisillä on aina ollut tarve olla yhteydessä Jumalaan ja kommunikoida Hänen kanssaan, kaikkina aikoina, kaikissa kulttuureissa. Nyt tämä tarve on maailmanlaajuisesti ajankohtaisempi kuin aikoihin.
Kun hyökkääjää (pienenpientä virusta) ei ole voitu pysäyttää ihmisvoimin, inhimillisellä viisaudella eikä tieteellisin menetelmin, yhä useampi on varmasti kääntynyt ja kääntyy Kaikkivaltiaan puoleen, pyytäen Häneltä apua, varjelusta ja lohdutusta.
Kirkkovuoden ensi pyhän aihe onkin: ‘Sydämen puhetta Jumalan kanssa’.

Jumala on Henki, Hän on kaikkialla, Hän kuulee meitä, olimmepa missä tahansa. Hänen näkee ja kuulee kaiken, universaalisti, kaikenkattavasti. Kaikkialla ilmenevänä ja  läsnä olevana.
Hän tuntee myös meidät jokaisen, ja kuulee meitä jokaista. – Se on minusta paljon ihmeellisempi asia kuin se, että Hän on universaalisesti kaikkinäkevä ja -kuuleva.

Hän hallitsee suvereenisti kaikki kielet ja kaikenlaiset kommunikointitavat. (Nykyisessä digitaalisessa sähköisessä viestinnässä Hän tosin käyttää ihmisiä välikäsinään.)
Hän haluaa puhua meille – vaikkemme sitä aina tiedostaisikaan.

Miten me voimme puhua Jumalan kanssa? Hiljaa tai ääneen, sillä ei ole väliä, sillä Hän kuulee ajatuksemmekin. Meidän on ehkä helpoin kuulla Häntä, kun olemme kahden Hänen kanssaan.

Jeesus vetäytyi usein vuorelle ollakseen kahden taivaallisen Isänsä kanssa. Hiljaisessa rukouksessa, puhuessaan Isän kanssa, hän sai uutta voimaa ja innostusta, ja johdatusta ja neuvoja siihen, miten jatkaa, mitä puhua, mitä tehdä.
Jeesus sanoi: “Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.” (Joh.5:19)  

Puhumisen vaikeus – Kieli on kummallinen elin: se ei ole aina hallittavissa eikä säädeltävissä oman (tai toisten) mielen mukaiseksi.  Joskus se ei aukea vaikka tahtoisi: kun ei vain saa sanotuksi toiselle sitä mitä haluaisi. Tarkoituksellinen puhumattomuus luo Ihmissuhteessa negatiivista ilmapiiriä.
Joskus taas suusta virtaa liikaakin puhetta, epäolennaista, turhanpäiväistäkin. Rasittavimmillaan se on jatkuvaa tyytymättömyyden ilmaisua – jankutusta ja marmatusta.

Jumala kestää pulputuksemme, tyytymättömyytemme, valituksemme ja jankkaamisemme:  “Etkö nyt vieläkään saa tätä asiaa järjestettyä? Vaikka olen jatkuvasti pyydellyt ja anellut, odottanut vaikka kuinka kauan…!”
Hän kuuntelee meitä rauhallisena, sillä H
än tuntee omat aikataulunsa. Siinä missä me näemme vain tämän hetken, Hänellä on iäisyysperspektiivi.
Vaikkemme heti saisikaan vastausta rukouksiimme, Hänellä on kuitenkin hyvä tahto meitä kohtaan.

Nostan, kannan ja pelastan  – “Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti!
Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes.46:3-4)

Taivaallinen Isämme kestää sen, kun kerromme Hänelle jokapäiväisistä asioistamme vaikka kuinka vuolaasti. Hän näkee, kuinka me tarvitsemme sitä, että saamme jutella jollekin, joka ymmärtää ja jonka korvat eivät väsy.
Ajattelen myös, että juttelemalla Hänelle (hiljaa mielessään, tai ääneenkin, jollei se häiritse ympärillä olevia) pidämme yllä yhteyttä taivaalliseen Isäämme ja muistamme että Hän on kanssamme, joka hetki.

Hän ymmärtää myös, jos joskus emme jaksa puhua Hänelle. Jos rukouksemme on hiipunut olemattomiin. Hän on silti läsnä, sillä Hän näkee tilanteemme.
Usein tulee sellainen olo, että Hän ihan odottaa, että saa viettää aikaa kanssamme kahden, ilman sanoja. Vain olla siinä hiljaa. Yhteydessä.

Sydämen puhe – Sydän on niin paljon hienoviritteisempi kuin kielemme. Sydämessämme tunnistamme rehellisen, aidon ja vilpittömän puheen. Samoin sen, jos toinen koettaa syöttää meille palturia.

Sydämessä ovat ja sieltä lähtevät aidot ja rehelliset olemisen ja kokemisen ilmaukset. Sydämessä ovat ne asiat, joiden kanssa sisimmässään tuskailemme ja kamppailemme – peittelemättöminä, vääristelemättöminä, kaunistelemattomina. Siksi ajattelen, että taivaallinen Isämme haluaa, että puhumme Hänelle sydämestä käsin pikemmin kuin mielemme sanelemana.

Ääneen tai hiljaa – Kun sydän puhuu, asiat voivat joskus purkautua voimalla – parahduksena, itkuna, huutonakin: etkö näe, etkö kuule minua? Auta, Jumalani!
Sydämen puhe voi nousta esiin myös hiljaisena kuiskeena tai huokauksena: olen väsynyt… en jaksa ilman Sinua… tarvitsen Sinua, tukeasi, neuvoasi. Sulje minut syliisi. Kanna minua siivilläsi.

Kiitollinen sydän – Sydämessämme ovat myös ne asiat, joiden suhteen meillä on levollinen ja hyvä olo. Sydämestämme kumpuavat kiitos, ylistys ja palvonta.
Rakkaus virtaa siinä molempiin suuntiin. Kiitollinen sydän vetää Jumalan läsnäoloa puoleensa kuin magneetti.

Jumala on aina kuulolla, miten sitten puhummekaan Hänelle – parahtaen, anoen, peloissamme, pettyneenä, katkerana tai vihaisena. Yhtä lailla Hän kuulee tuskaisat vuodatuksemme kuin sen, kun Häntä kiitämme, ylistämme ja palvomme. 

Luojamme näkee sydämeemme, ja tietää siksi, mitä me ihan oikeasti haluamme sanoa Hänelle. Siksi on turhaa koettaa asetella sanoja jotenkin ‘sopivaan muotoon’, tai koettaa kaunistella tai sensuroida ajatuksiaan tai tunteitaan.
Taivaallinen Isämme kyllä kestää kaikki tunteemme. Olemmehan Hänen lapsiaan.

Ilo ja Rauha – Hän haluaa auttaa ja rakastaa meitä niin paljon, että kaikki voisimme löytää Ilon ja Rauhan.
“Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” (Luuk.2:10)
“Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27) 

Sydämen asenne on Jumalalle tärkeintä rukouksessa. Siitä kertovat Jeesuksen alla olevan evankeliumin sanat.
Taivaalliselle Isällemme on tärkeintä, että tulemme Hänen eteensä aitoina. Sillä sellaisessa suhteessa Hän haluaa olla meidän kanssamme: rakkaudellisessa suhteessa, jossa ei tarvitse koettaa olla mitään muuta kuin on. Ei parempaa, ei osaavampaa tai taitavampaa.
Eikä Hän halua mitään turhaa nöyristelyäkään.
Hän haluaa, että tulemme Hänen eteensä juuri sellaisena kuin olemme, iloinemme ja murheinemme. Heikkoina hetkinä ja sellaisina hetkinä, jolloin koemme onnen ja onnistumisen tunteita.

Huokauskin riittää – Taivaallinen Isämme ei tarvitse meiltä paljon sanoja. Joskus olen kokenut, että Hän on vastannut jo ennen kuin olen ehtinyt sanoa/rukoilla lauseen loppuun. Joskus taas en saa vastausta, vaikka kuinka monisanaisesti anoen rukoilen.

Me saatamme itse tarvita pitkiä rukouksia, sitä että saamme vuodattaa Hänelle oloamme ja asioitamme. Mutta Jumalalle riittää lyhyt huokauskin, vaikka vain: “Auta” tai “Kiitos”.
Kuten Jeesus toteaa alla olevassa evankeliumikohdassa: “Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.”

Isä meidän -rukous –  Jeesus opetti ja sanoi:
    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
      – Isä meidän, joka olet taivaissa!
      Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      Tulkoon sinun valtakuntasi.
      Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
      Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
      Ja anna meille velkamme anteeksi,
      niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.
      Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
      vaan päästä meidät pahasta.”   (Matt. 6: 5-13)

(v.1933/38 käännöksen mukaan: ‘ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme’)

Velallisia vai rikkoneita? – Miksiköhän Isä meidän -rukous yleisesti lausutaan sanoilla ‘jotka ovat meitä vastaan rikkoneet? Muissa kielissä käytetään velkaan liittyvää sanaa (tosin ruotsin- ja saksankiel. käännösten käyttämä sana viittaa myös syyllisyyteen).
– No, tämä oli taas tätä johonkin yksityiseen sanaan takertumista…!

Isä meidän -rukous on minusta joka tapauksessa paras rukous kaikista. Se on niin kaikenkattava.
Jotkut raamatunkohdat kuulostavat minusta kauniimmilta ja armollisimmilta toisilla kielillä. Tämä rukous maistuu yhtä makealta (mieluisalta) k
aikilla tuntemillani kielillä.

Eräässä vaiheessa minusta tuntui hyvältä kuulla Isä meidän-rukous välillä jollain toisella kielellä rukoiltuna. Siitä oli nim. tullut suomenkielisenä minulle eräänlainen litania, joka vain lausuttiin jotenkin automaattisesti. Minulla ei ollut siihen mitään erityistä suhdetta.
Myöhemmin,
kun syvennyin ja eläydyin sen jokaisen lauseen merkitykseen enemmän, suhteeni siihen muuttui; siitä tuli läheinen ja tärkeä.

On iso ero siinä, lausunko rukouksen siksi, että se kuuluu lausua tässä tai tuossa tilanteessa, vai tuonko sen sisältämät asiat Jumalalle avoimin sydämin, tarkoittaen tosissani joka sanaa.  

Jeesuksen antamassa rukousessa on kaikki olennainen:
Ylistys ja kunnioitus Häntä kohtaan.
Se. että pyytää ja toivoo Hänen tahtonsa toteutumista ja ilmentymistä myös täällä Telluksellamme, ei vain taivaissa.
Ja sitä, että me kaikki sen asukkaat tulisimme ravituiksi – niin ruumiimme kuin henkemme.

Ja että saisimme anteeksi virheemme, erehdyksemme ja väärin tekemisemme.
Ja antaisimme myös itse anteeksi lähimmäisillemme.

Ja että Hän varjelisi meitä joutumasta kiusauksiin – millaisessa muodossa paha koettaakin meitä lähestyä saadakseen meistä otteen.

Näinä aikoina moni varmasti rukoilee/huokaa kohdan ‘Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta’ ajatellen tuota pientä virusta, joka on puuttunut elämäämme niin monin tavoin.
Tässä tilanteessa kiusaukset voisivat olla valtiovallan säätämien rajojen rikkomisia. Koronanjälkeisenä aikana ne ovat sitten taas jotain ihan muuta.

Kerran, kun Jeesus oli ollut rukoilemassa, eräs hänen opetuslapsistaan pyysi: “Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan. (Luuk.11:1)
Ilman tuota nimeltä mainitsemattoman opetuslapsen pyyntöä meillä ei olisi Jeesuksen antamaa rukousta. Sitä on rukoiltu 2000 v:n ajan, ja yhä rukoillaan ympäri maailmaa.

Rukoile Isääsi salassa – Pandemia eristää meitä toisistamme, rukous yhdistää meidät toisiimme, vaikka rukoilisimmekin omissa kammioissamme.
Jeesuksen sanat ovat kuin suoraan suunnatut tähän koronaeristysaikaan:
“Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

Rukoillaan kammioissamme. Voimme myös rukoilla yhdessä ystävien kanssa tahoillamme, vaikka sovittuina aikoina. Tai voimme yhtyä virtuaalisesti striimattuihin jumalanpalvelus- ja rukoustilaisuuksiin.
Rukoillaan Kaikkivaltiasta Isämme, joka tietää, mitä me juuri nyt kipeimmin tarvitsemme.

Andrea Bocelli on ollut 12-vuotiaasta lähtien sokea. Niinpä hän ei nähnyt, kuinka hänen pieni tyttärensä hiipii kesken alla olevan laulun nauhoituksen isänsä luo. Hymy nousee isän huulille ja hän jatkaa laulamistaan.
Videoklipissä näkyy, kuinka hän tytön tullessa hänen luokseen nosti tytön syliinsä. Hän ei ollut lainkaan harmissaan pienestä keskeytyksestä, päin vastoin ilahtui siitä, että tyttö halusi isänsä huomion. Joko videointi eskeytettiin siinä kohtaa ja otettiin uusiksi, tai sitten isä nosti tytön ilmaan laulun päätyttyä. Joka tapauksessa kummallakin oli siinä tavattoman iloinen ja onnellinen olo.  

Se kuvaa tavallaan sitä, kuinka me voimme lähestyä taivaallista Isää luottaen Hänen Rakkauteensa, ja siihen, että vaikka Hänellä olisi juuri jotain tekeillä, Hän kuitenkin nostaa meidät hymyillen syliinsä, siipiensä suojaan, tai miten kukin sen haluaa ajatella. Läsnäoloonsa, Rakkautensa ilmapiiriin. Luottamuksen, lämmön ja levollisuuden ilmapiiriin.  <3 

Con Te Partirò – Andrea Bocelli

“Unelmoin yksin horisontissa eikä minulla ole sanoja
tiedän kyllä ettei huoneessa ole valoa
kun Aurinko ei ole läsnä, kun Sinä et ole kanssani
ikkunoissa kaikki näkevät sydämeni jonka sytytit palamaan
kääri minut Valoon, joka on Sinussa
Valoon jonka kohtasin kadulla
Sinun kanssasi lähden maihin joita en koskaan nähnyt
enkä ole kakanut kanssasi
nyt voin kokea ne, lähden kanssasi laivoilla merten yli
joista tiedän, ettei niitä enää ole
Sinun kanssasi lähden
Kun olet kaukana unelmoin horisontissa
ei ole sanoja, ja tiedän että Sinä, kuuni, olet kanssani
Aurinkoni, olet täällä kanssani”

(Jotenkin noin suomeksi; alkuper. laulun sanat ovat italiankieliset).

Muut tekstit: Ps. 40: 2-6, Dan. 9: 17-20 ja Room. 8: 24-28.

Tietävät ja uskovat

Mustaviinimarjapensaan harvennusoksia. Niistä on kiva napsia aina välillä lehdykkä suuhun – ah mikä ihana kesän maku ja aromi!

6.5.2020 – Odotellessa… – Kevät tekee tuloaan vauhdilla. Voikukkia näkee jo kadunvarsilla. Voi, kukkisivat jo kotipihallakin. Paistettuja voikukannuppuja – nam.

Meillä ja maailmalla odotellaan koronarajoitusten purkuja. Pyydetään päättäjille viisautta ja johdatusta haasteelliseen tehtäväänsä.
Kun on isoja asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa ja joiden ratkeamista voi vain odottaa, voi olla helpottavaa kohdistaa odottelu johonkin pieneen asiaan, jonka tietää tulevan ihan kohta. Kuten esim. lehtiruusukkeen keskelle ilmestyviin voikukannuppuihin… :))

Jeesus rukoili ja sanoi:
    ”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi niille ihmisille, jotka valitsit maailmasta ja annoit minulle. He olivat sinun, ja sinä uskoit heidät minulle. He ovat ottaneet omakseen sinun sanasi ja tietävät nyt, että kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut sinulta. Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan. Nyt he tietävät, että minä olen tullut sinun luotasi, ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
    Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle. Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.” (Joh. 17: 6-10)

Valitsit maailmasta’ Nuo sanat veivät ajatukset tosi pitkälle – siihen, kuinka Jumala valitsi maailmasta yhden miehen, muinaisen Kaldean Urissa asuvan; pyysi tätä jättämään maansa ja vaeltamaan sinne, minne Hän matkaa johdattaisi.
Abram ei kinannut vastaan, vaan lähti, perheineen ja karjoineen, kohti tuntematonta. Niin hänestä tuli Abraham (=’monien isä/johtaja’), juutalaisuuden, islamin ja kristinuskon kantaisä.

Miksi Jumala valitsi kaikista ihmisistä juuri Abramin? Sukujuuriensa lisäksi hänessä oli täytynyt olla aivan erityislaatuisia ominaisuuksia, kuten sittemmin Mooseksessakin.
Oliko Jumala suunnitellut näiden miesten elämäntehtävät jo paljon ennen heidän syntymäänsä,
niin kuin Jeesuksen elämäntehtävän?

Vaikka Abrahamilla ja Mooseksella oli ainutlaatuinen suhde Jumalaan, vielä ainutlaatuisempi oli Jeesuksella.
Uskoakseni hän sai jo taivaissa, Isän luona, kuulla maanpäällisen tehtävänsä (sillä tuskin Isä olisi lähettänyt Poikaansa maan päälle kertomatta millaisesta missiosta oli kyse.)

Tietävät ja uskovat – “Nyt he tietävät, että minä olen tullut Sinun luotasi, ja uskovat, että Sinä olet minut lähettänyt.”
Jumalan Poika suostui jättämään taivaallisen kirkkauden näyttääkseen elämällään, opetuksillaan, teoillaan ja ylösnousemuksellaan meille Telluksen asukkaille, millainen on Jumalan Rakkaus, Viisaus ja Voima.

Jeesus sanoi, että hänen seuraajansa tiesivät ja uskoivat, että hän tuli Isän luota, Hänen lähettämänään. He olivat saaneet kulkea Jeesuksen kanssa useamman vuoden. He olivat kuulleet hänen opetuksiaan ja nähneet hänen tekevän ihmeitä. He olivat vakuuttuneet siitä, että Jeesus puhui totuuden taivaallisesta Isästään ja itsestään.

Entä me, Jumalaa enemmän tai vähemmän hapuillen etsivät? Miten etsintämme voisi muuttua tiedoksi ja uskoksi siitä, että Jumala todella lähetti meille Poikansa ja että Hän tuli, oli ja on luonamme? Että Hän kulkee kanssamme, hyvinä ja vaikeina aikoina. Joka askeleella.
Voisimmeko, uskaltaisimmeko luottaa siihen, vaikkemme näkisikään tai kuulisikaan Häntä kuten opetuslapset? Itse emme ehkä voisikaan. Mutta Jumala voi, ja Hänen tahtonsa on, että me kaikki tulisimme tuntemaan Hänet ja Hänen Rakkautensa.
Ja koska Hänen Henkensä voima vaikuttaa meissä… me voimme.

Jumalan koko täyteys – ‘Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja.
Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon.
Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella.’ (Ef.3:16-20) 

Kaikki, kaiken, kaikki… – Jeesus sanoi rukouksessa Isälleen:
“…kaikki, minkä olet minulle antanut, on tullut Sinulta.”
“Kaiken sen, minkä olet puhuttavakseni antanut, minä olen puhunut heille…”
Kaikki, mikä on minun, on sinun, ja mikä on sinun, on minun, ja minun kirkkauteni on tullut julki heissä.”
Jeesus antoi kaiken, mitä hän oli Isältä välitettäväksi saanut. Hän antoi kaikkensa, itsensä kokonaan meille, meidän vuoksemme, meidän hyväksemme…

Jeesuksen uskollisuus Isäänsä kohtaan kaikessa, aivan kaikessa, koskettaa syvälle sydämeen. Kunpa voisi olla edes hitunen tuonlaatuista uskollisuutta taivaallista Isää kohtaan…
Vaan miten helposti maalliset huolet tahtovatkaan viedä huomion ihan toisaalle, pois Hänestä ja siitä, mitä Hänessä pysyminen voisi saada aikaan olemuksessamme, elämässämme, elinpiirissämme ja vielä laajemminkin…

Jumala ei ole kaukana – kuten Paavali kertoi Ateenassa epikurolaisille ja stoalaisille filosofeille:
“… Hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: ‘Me olemme myös hänen sukuaan’.” (Apt.17:27-28)

Hänessä me elämme –  “Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä: Hänessä me elämme, liikumme ja olemme.” – Miten ihanat sanat!
Miten me sitten voimme elää huomattavan osan elämästämme tiedostamatta tätä laisinkaan?

Jumala ei ravistellut epikurolaisia sanoen, että hei, ettekö huomaa: tässä Minä Olen, Minä todella Olen!
Hän lähetti Poikansa, ja tämä vuorostaan lähetti Paavalin (kuten oli lähettänyt nekin opetuslapsensa, jotka olivat seuranneet häntä usean vuoden ajan).
‘Muutamat uskoivat, mitä Paavali puhui Jumalasta ja Jeesuksesta’ (t.  tulivat uskoon, kuten v:n 1992 suomennos asian ilmaisee). (Apt.17:34)    

Nykyään monet saavat kuulla Jumalan ja Jeesuksen todellisesta olemuksesta Internetin kautta. Tänä ja koronanjälkeisenä aikana netin merkitys myös uskonasioiden tiedonvälittäjänä korostuu entisestään. 

Internetissä on monia kertomuksia siitä, kuinka Jeesus on ilmestynyt ei-kristityille. Kokemus on ollut heille niin voimakas, että he ovat vakuuttuneet, ja heistä on tullut Kristukseen uskovia.

Joku (muistaakseni ent. hindu) kertoi lukeneensa Johanneksen evankeliumia ja tulleensa  sitä lukiessaan niin vahvasti kosketetuksi että hän tuli vakuuttuneiksi, että se on Jumalan ilmoitus itsestään. Pyhä Henki vaikutti hänessä vahvasti.

Monet älyllisesti asioita käsittelevät juutalaiset ja muslimit ovat tutkineet ja vertailleet Vanhaa ja Uutta Testamenttia järjestelmällisesti, haluten selvittää itselleen Jumalan totuutta. Löytöjensä perusteella he ovat vakuuttuneet ja tulleet uskoon; ja kertovat siitä rohkeasti netissä, omilla kasvoillaan ja nimillään.

Netissä on myös lukematon määrä ihmisten kertomuksia siitä, kuinka he ovat kokeneet Jumalan lohduttaneen ja rohkaisseen heitä vaikeana aikana tai hetkenä.
Enpä yhtään ihmettelisi, jos tämän koronakriisin jälkeen tulisi vaikka kuinka paljon lisää tällaisia kertomuksia.
🙂

Jeesuksen nauravat kasvot – Usein puhutaan siitä, kuinka Jumalan voi nähdä ja kuulla luonnossa – tuulen huminassa, lehtien havinassa, puron solinassa, auringonlaskussa jne.
Harvoin kuulee jonkun kertovan nähneensä ylösnousseen Kristuksen.
Käteeni osui Markus Korhosen (Missiomaailma-lehdessä) kirjoittama lyhyt artikkeli. (Markus ja Marjaana Korhosen missio on auttaa monissa köyhissä maissa eläviä ja kertoa hyvästä, rakastavasta Jumalasta.)   
Markus kirjoittaa, että hän tietää, miltä Jeesuksen kasvot näyttävät, “sillä olen nähnyt ne muutamia kertoja elämäni aikana. Juuri ennen pääsiäistä näin Jeesuksen nauravat kasvot parantumisihmeen kokeneen tyttäreni Helmin kasvoissa lastensairaalan edessä.”

Jumala vastaa kaipuuseemme. Hän haluaa ilmoittaa – tavalla tai toisella – olemassaolonsa ja läsnäolonsa elämässämme, jotta sydämemme löytäisi ilon, rauhan, lohdutuksen ja turvallisen olon.

Kun mieli välillä harhailee omia polkujaan, voimme onneksi aina, yhä uudestaan palauttaa ajatuksemme taivaalliseen Isäämme ja muistaa: Hänen luonaan, Hänen läsnäolossaan, on Rauha, Levollisuus, Ilo ja Luottamus.

Vastaanotettu puhe– “…minä olen puhunut heille, ja he ovat ottaneet puheeni vastaan.”  – Tuon Jeesus sanoi varmaan lohdullisella mielellä; hänen missionsa vaikein vaihe oli lähellä.
Nyt Kristus on ylösnousseena kanssamme. Hän näkee, millaisissa tilanteissa olemme ja elämme.

Mitä Kristus haluaisi puhua meille juuri nyt, tänä koettelevana aikana? Millä tavoin Hän haluaisi meitä lohduttaa ja rohkaista? Eikö juuri nyt olekin hyvä ja oikea aika kääntyä Hänen puoleensa, kertoa Hänelle niistä asioista, jotka askarruttavat ja painavat mieltä ja sydäntä? Puhua ja rukoilla. Niin kuin Jeesus puhui Isänsä kanssa, ja rukoili että Hän varjelisi meitä, lapsiaan.   

Niin kuin äiti lohduttaa lastaan Alla olevalla Perherukous- videolla tuodaan esiin se, kuinka Jumala on ilmoittanut meille, että Hän haluaa osoittaa meille lapsilleen sekä isällistä että äidillistä huolenpitoa. Minusta se on loogista: onhan meidät – sekä miehet että naiset – luotu Hänen kuvakseen. Ja sitä, mitä me ihmiset – vanhempina ja vanhempiemme lapsina – olemme ilmentäneet ja ilmennämme puutteellisina, sitä Hän haluaa ilmentää täydellisenä. Täydellisenä Rakkautena. Hän haluaa hoitaa, ravita ja täyttää meidät Rakkaudellaan. Sillä, kuten 1. Johanneksen kirje toteaa: Jumala on Rakkaus (1.Joh.4:8).

Perherukous Kati ja Topi Kaaresoja tyttärineen 

‘Sillä näin sanoo Herra: Minä ohjaan hänen tykönsä rauhan niinkuin virran ja kansojen kunnian niin kuin tulvajoen. Ja te saatte imeä, kainalossa teitä kannetaan, ja polvilla pitäen teitä hyväillään.
Niin kuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen.’ (Jes. 66: 12-13)

(Vuoden 1992 käännöksen mukaan: Näin sanoo Herra: — Katso, minä ohjaan Siioniin rauhan kuin virran. Kuin uomastaan tulvivan puron minä käännän sen luo kansojen rikkaudet. Sen imeväisiä kannetaan sylissä ja keinutellaan polvien päällä.
Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan, Jerusalemin onni antaa teille täyden lohdun.)

Muut tekstit: Ps. 98: 2-9, Jes. 32: 15-20 ja Room. 8: 9-11.

Ps. Ihan mahdotonta tämä. Taas oli venynyt tämä viime viikolla aloitettu bloggaus niin pitkäksi, että piti pyyhkiä pois kolmasosa. Ei mitään tolkkua! Tästä eteenpäin koetan taas parhaani mukaan harjoitella lyhyttä ja ytimekästä bloggaamista!