Rauhan tuoja

30.3.2020. Miten ihania pieniä ilontuojia ovatkaan valoon avautuvat sinivuokot. Ja krookukset. Ja sinililjat, jotka puskevat kivimurskankin lävitse!

Vaikka hurmaannunkin heräävän luonnon seuraamisesta joka kevät, en tiedän olenko koskaan etsinyt näin innokkaasti luonnosta elämän esiin puhkeamisen merkkejä. Ne näyttävät, että vaikka maailman meno juuri nyt näyttäisi tai tuntuisi miltä tahansa, on voima, joka on sitä vahvempi. Voima joka herättää eloon, kutsuu esiin pimeästä ja kylmästä, Valon vaikutuspiiriin.

Avoin taivas – Kokonaisen viikon saimme nauttia auringonpaisteesta, ikkunan läpi ja/tai ulkoillessa. Tämänkin viikon ennusteessa aurinko hymyilee meille joka päivä, pilvisempinäkin päivinä.
Monet kokevat auringonvalon tuovan iloa ja energiaa. Sen voi kokea myös tunteena, että Taivas on auki, Luojamme näkee tilanteemme ja kuulee meitä.

Kaikkein kirkkaimman Valon läsnäolo ei kuitenkaan ole säistä ja tuntemistamme riippuvainen: Kristus on ikuisesti kanssamme.
Palmusunnuntai muistuttaa meitä siitä, kuinka Jerusalemiin saapui Kuningas, jonka kirkkaus ja valta on ikuinen ja  ulottuu ‘merestä mereen’:

Voittoisa ja nöyrä kuningas – Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti.  (Sak. 9: 9-10)

2 mehiläistä kävi hakemassa näistä mettä

Sakariaan profetian mukaisesti Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemin portille osoittaen siten, että tässä kirjoitukset nyt käyvät toteen.
Kansa tervehti kauan kaivattua ja odotettua Messiasta riemuiten. Hän tulisi pelastamaan kansan, vapauttamaan vihollisen vallasta! Palmunlehviä ja vaatteita laskettiin hänen eteensä, huudettiin: hoosianna!

Hoosianna -huudahdus merkitsee paitsi kuninkaalle osoitettua tervehdystä, myös avunpyyntöä: auta, pelasta!
Näinä päivinä moni on varmaan (ehkä ensimmäistä kertaa) kääntynyt Kaikkivaltiaan puoleen, pyytäen suojelusta ja varjelusta tuota pientä, näkymätöntä vihollista vastaan, joka parissa kuukaudessa on laittanut maailmankirjat sekaisin.
Sitä Jumala toivookin meiltä: että kääntyisimme Hänen puoleensa, huudahtaen tai huokaisten: auta, pelasta meidät!    

Rauhaa – Itselleni tuosta Sakariaan profetiasta nousi esiin erityisesti sana rauha. Sitä Kristus tuli meille tuomaan. Hän sanoo:
“Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. “(Joh. 14:27)

Oli tilanne mikä tahansa, voimme turvata taivaalliseen Isäämme. Hänen läsnäolossaan voi löytää sellaisen rauhan, joka on vahvempi kuin ympärillä vallitsevat olosuhteet. Siihen rauhaan, Hänen läsnäoloonsa, Hän haluaa kutsua meitä. Yhä uudelleen Hän haluaa tulla luoksemme, muistuttaen, että Hänen Rauhansa on vahvempi kuin mitkään tilanteet.

Ennen Jerusalemiin ratsastamistaan Jeesus poikkesi rakkaitten ystäviensä Lasaruksen, Martan ja Marian luo.

Nardusöljyn tuoksu – Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
    Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
    Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” ( Joh. 12: 1-8)

Marialle Jeesuksen lähellä oleminen ja hänen kuuntelemisensa oli aina ollut parasta mitä hän tiesi. Ja nyt – miten hän voisikaan osoittaa sitä kiitollisuuden määrää, jota hän tunsi Jeesusta kohtaan, joka oli herättänyt hänen veljensä kuolleista.
Lasaruksen haudalla Martta oli sanonut Jeesukselle, ettei hautaa voisi avata siellä olevan hajun vuoksi. – Nyt, vähän ennen Jeesuksen kuolemaa ja hautaamista, Maria voiteli tämän jalat tuoksuvalla nardusöljyllä. Ehkäpä tuo voimakas, ihana tuoksu toi lohtua Jeesukselle edessä olevien koettelemusten hetkillä.

Luottamiseen – Tuota hautaamista seurasi kuitenkin ihme, jolle Lasaruksen kuolleista herättäminen oli ollut ikään kuin esinäytös: Jumala herätti Poikansa kuolleista.
Hän on kanssamme.
Hän on kuoleman voittaja ja ikuisen elämän antaja.
Paavali kirjoittaa Kristuksen tuntemisen tuoksusta. Ylösnoussut Kristus kutsuu meitä lähelleen, istumaan Jalkojensa juureen Marian lailla. Kun pysymme Hänen vierellään, Hän auttaa meitä kestämään kohtaamamme koettelemukset.
Jumala tahtoo meidän tietävän ja tuntevan, kuinka paljon Hän rakastaa meitä.  Hän haluaa meidän kääntyvän Hänen puoleensa, kääntyvän pelosta luottamiseen.

Elämänturva – Vakuutusyhtiöltäni tuli sähköposti, jonka aihe oli: ‘Onko elämänturvasi ajan tasalla? Tapaamme sinut mielellämme etänä.’ – Hymyilytti, varsinkin kun yhtiön nimen etuliite on ‘Lähi-‘
On olemassa Eräs, jonka ‘mainoslause’ voisi (tässä koronatilanteessakin, ja erityisesti tässä) olla:  Minä tapaan sinut mielelläni läheisesti. Turvaetäisyyttä ei tarvita. Mitä lähempi yhteys, sitä parempi. 🙂
Luojamme, todellinen elämänturvamme, kannattelee elämäämme ja koko luomakuntaansa käsillään.

Rukouksillamme on niin suuri merkitys. Rukoillaan että pandemia saataisiin mahdollisimman pian taltutettua. Rukoillaan toistemme, koko maamme ja kaikkien maiden asukkaiden puolesta. Eletään rukouksessa ja rukouksesta käsin.
Vapahtajamme haluaa auttaa meitä. Hän näkee tilanteemme, tuntee kärsimyksemme, surumme ja pelkomme. Siksi ei tarvita paljon sanoja. Riittää kun sanomme tai huokaamme Hänelle: auta, pelasta.

Taivaallinen Isämme johdattaa meidät tämänkin koettelemuksen läpi. Psalmi 91 haluaa rohkaista meitä turvaamaan ja luottamaan Häneen.

Hänen siipiensä alla – – Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: “Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.”
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Et pelkää yön kauhuja etkä päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestä ja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt. Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia. Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.
Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen. Herra sanoo: “Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä. (Ps.91)

Kati ja Topi Kaaresojan soittaessa ja laulaessa Pyhän Hengen läsnäolo on aivan erityisellä tavalla läsnä. Toissa päivänä kohtasin sattumoisin alla olevan videon tuottajan Tuomo Nyyssösen, joka kertoi, että hän oli yhdessä Kaaresojan perheen kanssa tehnyt edellisellä viikolla videon Psalmista 91. Sain luvan laittaa sen blogiin.

Psalmi 91 Improvisaatiorukous Kaaresojan perhe

Muut palmusunnuntain tekstit: Ps. 22: 2-6, Jes. 50: 4-10, Fil. 2: 5-11, 2 ja Kor. 2: 14-17.

Ps. Birdlife Suomi kehottaa lintubongareita pitämään maakotkan siipivälin (=2 metriä ) verran turvaväliä toisiin. – Varteenotettava neuvo kaikille ulkona liikkuville (jotka eivät kuulu samaan perhekuntaan).  🙂
Ja muistetaan, että Kaikkivaltiaaseen ei tarvitse pitää turvaväliä edes höyhenen verran; Hän haluaa, että pysymme Hänen lähellään.:-)

Valosi

Ensimmäinen leskenlehti

23.3.2020. Mitä vapaus merkitsi meille ennen koronaa? Mitä se merkitsee nyt? Koronavirus on muuttanut maailmaamme. Se on muuttanut myös suhdettamme vapauteen.
Riskiryhmään kuuluvat läheiset, työtilanne, lapsiperheiden tilanne, talous, liikkumisrajoitteet – kaikki tämä tuntuu paitsi fyysisellä, myös mielen ja tunnetasolla.

Viikko sitten sain siitä vähän esimakua: Kölnissä työskennellyt nuorimmaiseni kuuli ma:na, että firma suljetaan ja kaikki siirtyvät etätyöskentelyyn kodeistaan käsin. Poikani pyysi heti lupaa palata kotimaahansa, sillä sekä Saksan että Suomen rajojen sulkeminen oli käynnissä. Lupa myönnettiin vasta ke:na (kovan väännön tuloksena, kuten hän asian ilmaisi), ja hän sai varattua lennon samalle päivälle – viimeiseen Finnairin lentoon Düsseldorfista Suomeen.
Kun kone oli saapunut kotimaahan, huomasin että se energia, jonka olin käyttänyt 2 pv:n aikana huolissaan olemiseen, palasi. Vasta silloin tajusin kuinka paljon olin jännittänyt asiaa (olin kuvitellut olevani luottavainen sen suhteen). – Nyt poikani 2 viikon paluukaranteenikin tuntuu vapaudelta!

Mietin, oliko vahvalla tunnereaktiollani pohjaa jossain menneessä. Kyllä vaan: kesällä 1968 Lontoossa au pair’ina ollessani uutinen, että  Neuvostoliitto on miehittänyt Tšekkoslovakian, oli shokki. Pahinta minusta oli omalla kohdallani se, etten ollut kotimaassani. Paluulentooni oli vielä monta päivää aikaa, mitä jos hyökkäävät sillä välin Suomenkin? Jos rajat suljetaan enkä enää näe läheisiäni… – Erilainen tilanne, mutta samanlainen tunne.  

Mahdollisuus – Koronaepidemia nostaa pintaan monenlaisia tunteita. epävarmuutta, ahdistusta, pelkoa jne. Tämän voi kuitenkin nähdä myös mahdollisuutena; mahdollisuutena vapautua vanhoista, alitajuntaan painuneista tunteista.
Kun on etäisyyttä tapahtumiin, voin tarkastella niitä vähän kuin vierestä, mielenkiinnolla: ai, tuollaistakin olen kantanut mukanani jossain sisukseni sopukassa… ja kuitenkin selvinnyt, ehkä vahvistunutkin. – Selviän siis nytkin.

Vapaus valita – Kun neg. muistoja tulee pintaan, voin katsella niitä vähän aikaa, kuulostella niihin liittyviä tunteita – ja sitten siirtyä tietoisesti mukavampiin. (Esim: miten paljon mielenkiintoista, kaunista ja miellyttävää sainkaan nähdä tuon Lontoon kesän aikana. National Galleryn ja Tate Galleryn ihanat maalaukset, kauniit puistot, ystävälliset ihmiset jne – ihania kokemuksia; ihana kesä.)
Muistot ja tunteet
saavat tulla. Voimme valita, minkälaisia vaalimme. Haluan vaalia mieltäni helliviä muistoja ja hyvällä tavalla voimaannuttavia tunteita.

Nyt on aikaa kirjoitella muistoja lapsenlapsiltani jo viime kesänä saamaani Muistojen kirjaan

Vapautta on myös – ja ennen kaikkea – valita, miten suhtautuu asioihin ja tilanteisiin. Olisiko mahdollistakriisistä huolimatta, tai sen takia – alkaa etsiä siitä joitain myönteisiä asioita? Mitä uutta tästä voisi kasvaa? Halua ja kykyä löytää ilonaiheita pienissä arjen asioissa?
Monilla luovuus on lähtenyt kukkimaan uusia ratkaisumalleja kehitellessä.
Mitä hyvää voisi tulla ihmissuhteisiin? Voisiko tästä kehkeytyä uudenlaista yhteydentunnetta lähimmäisiin, epäitsekästä asennoitumista, myötätuntoa ja myötäelämistä, me-henkeä? Voisiko minä ensin -ajattelu muuntua me yhdessä -ajatteluksi?

Maailmamme on radikaalisti muuttunut siitä, mitä se oli vielä kuukausi sitten. Mikä auttaisi meitä ylläpitämään toivoa, uskoa ja luottamusta siihen, että tästä kaikesta selvitään? Että emme anna pahan (viruksen), pelon, turvattomuuden tai jonkin muun tunteen vallata ajatuksiamme ja mielialaamme. Että kaikesta huolimatta jaksaisimme uskoa, että jotain hyvää on odottamassa…

Psalminkirjoittaja taisi miettiä samaa kamppaillessaan omien tuntemustensa ja toiveidensa  kanssa:

Valosi ja totuutesi Sinä, Jumala, olet ainoa turvani. Miksi olet hylännyt minut? Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä, kärsiä vihollisen sortoa?
Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua, ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi. Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen, sinun eteesi, Jumala, minun iloni! Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen, Jumala, minun Jumalani!
Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa!
Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani. (Ps. 43: 2–5)

Psalmisti kuvasi myös maanmiestensä tuntoja: vihollisen sorto on painanut mielet maahan. Mutta surun ja kärsimyksenkin keskellä hän käänsi katseensa ja toiveensa kohti Valoa. Hän kaipasi pyhälle vuorelle: paikkaan, jossa hän voi kokea iloa; (mielen)tilaan, joka virittää ylistykseen ja kiitokseen.
Ehkäpä me elämme nyt aikaa, joka saa monet miettimään, mistä me loppujen lopuksi löydämme turvan ja todellisen ilon.

Luojamme haluaa niin monin tavoin osoittaa, kuinka Hän haluaa suojata meitä ja pitää meistä huolta (silloinkin kun meistä itsestämme tuntuu, että Hän on kaukana, ei kuule meitä eikä näe tilannettamme)..

Tässä olen Jesajan suulla Hän sanoo: 
“Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!” (Jes.65:1)

Tässäkin on kyse vapaudesta, valinnan vapaudesta: tahdonko etsiä Häntä, etsiytyä Hänen yhteyteensä, hakea Hänestä turvaa ja lohdutusta? 

Siipien suojaan – Kun Jeesusta varoitettiin siitä, että Herodes aikoo surmata hänet, hän suri paitsi sitä, etteivät hänen maanmiehensä tunnistaneet Messiastaan, myös Jerusalemin ja sen temppelin kohtaloa.    
Jeesus sanoi: “Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla.” (Luuk.13:34)

Ihana kohta on tuo mielestäni: Jumala haluaa osoittaa, että Hänellä on äidillisiä tunteita siinä missä isällisiäkin. 🙂

Sauli Niinistön viimeviikkoisen haastattelun lopuksi soitettiin hänen (Jenniltä saadun vinkin perusteella) toivomansa kappale ‘Elämä on kaunis‘. Laulu kertoo mielen ja ajattelun vapaudesta. Presidenttimme päätti haastattelun toteamalla: “Pahasta vapautta on noudattaa niitä sääntöjä ja suosituksia, joita meille nyt on annettu, iästä riippumatta”.

Luonto elää ja toimii Pienillä ilonaiheilla on valtavan suuri vaikutus eloomme ja oloomme. Ja kiitollisuudella: että kaiken tämän keskellä löytää vaikka kuinka pieniä aiheita, joista voi olla kiitollinen.
“Luonto ei paljon piittaa meidän murheistamme, se on elävä ja toimii. Seurataan kevään tuloa ja elämän voittamista”, kehotti presidenttimme.

Elämä on lahjaArkkipiispa Tapio Luoma puolestaan totesi viimeviikkoisessa Ylen haastattelussa, että elämä on lahja, josta saamme olla kiitollisia taivaalliselle Isälle.
Hän totesi, että hänelle itselleen tämä psalminkohta on merkityksellinen: 
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. (Ps.23:4)

Taivaallinen Isämme, auta meitä olemaan kiitollisia elämästä ja kaikesta siitä hyvästä ja kauniista, jota voimme nähdä tänäkin keväänä ympärillämme.
Kaikkivaltias, Sinulla on kaikenkattava perspektiivi, Sinä näet ja tiedät myös sen hyvän, mitä on edessä. Anna Valosi säteillä elämäämme, vahvista uskoamme, toivoamme ja luottamustamme.
Niin kuin tiedät: apuasi, lohtuasi, rohkaisuasi ja rakkauttasi tarvitaan nyt aivan erityisen paljon, joka puolella maailmaa. Kiitos että olet kanssamme, joka päivä. 🙂

Maailma on kaunis – Mikko Huuhtanen

“Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille, Ja mielen vapaus…
o
n vapautta kuunnella metsän huminoita, kun aamuinen aurinko kultaa kallioita…
o
n vapautta istua iltaa yksinänsä ja tuntea, tutkia omaa sisintänsä
o
n vapautta vaistota viesti suuremmasta ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta…”

Muut tekstit: Jes. 65: 1–3, Ef. 2: 12–16 ja Luuk. 13: 31–35.

Marian tehtävä

16.3.2020. Viimeviikkoinen ihmetyksen aiheeni läheisteni kotipihalla: sinivuokkoja!
Varma merkki siitä, että kevättä on ilmassa!

sinivuokkoja maaliskuussa

Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”  (Luuk. 1: 39-45)

Lähtisinkö/lähtisitkö jalkaisin Tampereelta Jyväskylään, Turusta Hämeenlinnaan tai Mikkelistä Kuopioon? Kyllä täytyisi olla aivan huipputärkeä asia, jonka vuoksi kävelisin tuollaisen matkan (jos muuta kulkutapaa ei olisi saatavilla ja vaikkei jalkojen kunto olisi esteenä).

Suunnilleen tuollaisen matkan Maria kulki Nasaretista Juudeaan, Elisabetin ja Sakariaan kotiin. Mutta Marian asia olikin huipputärkeä, eikä se koskenut vain häntä ja hänen lähipiiriään – se tulisi koskettamaan koko ihmiskuntaa.

Olivatko Marian vanhemmat Anna ja Joakim lähettämässä häntä matkaan? Kenelle hän oli kertonut, mitä hänelle oli tapahtunut? Tieto Marian yllättävästä raskaaksi tulosta oli(si) varmasti herättänyt suurta hämmennystä. Kulkiko Maria tuon parin päivän matkan yksin? – Näitä asioita ei evankeliumeissa kerrota; niitä ei katsottu olennaisiksi.

Eräs lapsuudenajan muisto nousi mieleen. Olin lähdössä kesälomalla lentäen Skånessa asuvien perhetuttujemme Elsa-tädin ja Nante-sedän luo pariksi viikoksi. Tukholmassa oli määrä vaihtaa toiseen koneeseen.
Olin juuri täyttänyt 12v. enkä ollut vielä koskaan matkustanut yksin ulkomaille. Kysyin äidiltäni, että mitä jos joudunkin väärään lentokoneeseen. Äitini totesi tyynesti, että jos huomaat saapuneesi Hongkongiin, sanot vaan että sinun piti kyllä lentää Malmöhön.
Tuo ei paljon minua auttanut, mutta äidilläni oli oma tapansa kasvattaa ujoa ja arkaa tyttöään pärjäämään maailmassa.
(1v 3kk myöhemmin äitini siirtyi ajasta ikuisuuteen, mutta sitä me emme tuolloin vielä tienneet.)

Maria oli nuori, teini-ikäinen tyttö. Millaisin tunnelmin hän lähti matkaan? Olipa siinä läheisiä valmistamassa häntä matkaan tai ei, hän oli rohkea tyttö, joka luotti täysin Jumalan huolenpitoon. Ei ollut mitään pelättävää, ei tarvinnut kantaa huolta siitä, miten hän löytäisi perille, sillä Kaikkivaltias, joka oli antanut hänelle käsittämättömän suuren ja vastuullisen tehtävän, pitäisi hänestä huolta. – Mielikuvissani näen Marian lähtevän Innoissaan tapaamaan serkkuaan Elisabetia.  

Marian ja Elisabetin ikäero oli huomattava. Luukas kertoo, että Elisabet ja Sakarias olivat iäkkäitä eikä Elisabetin oletettu enää siinä iässä tulevan raskaaksi. Nyt hän kuitenkin odotti kauan kaivattua ja rukoiltua lasta.

Jymyuutiset – Toinen, teinityttö, oli kihlattu, mutta ei vielä ’miehestä tiennyt’. Toinen oli toivonut ja rukoillut ties kuinka monta vuotta tulevansa raskaaksi ja varmaan jo toivonsa menettänyt. Ja sitten – zudum – Jumala lähettää enkelinsä ilmoittamaan jymyuutisen: perheenlisäystä odotettavissa!

Oletko joskus kuullut yllättävän, sinua koskevan uutisen, sellaisen, jota et mitenkään olisi voinut kuvitella kohdallesi? Sellaisen, joka laittaa elämän ihan uuteen järjestykseen.
Tai oletko joskus odottanut ja toivonut jotain asiaa monta vuotta, ja sitten kun olet jo menettänyt uskosi asian suhteen, se tuleekin eteesi?

Taivaallinen Isämme voi yllättää niin monella tavalla. Hänelle kun mikään ei ole mahdotonta.
Ajattelen, että aina on hyvä pitää toivoa yllä. Ja että aina kannattaa toivoa parasta, niin itselle kuin muille – vaikkemme itse aina tietäisikään, mikä meille on parasta. Sillä on Eräs, joka tietää. Eräs, jonka käsiin voimme uskoa elämämme, toiveemme… – kaiken.

Sireeenin silmut

Vertaistukea – Maria ja Elisabet saivat yhdessä vahvistua uskossaan ja ihmetellä Jumalan tekoja: Pyhä Henki teki kummassakin ihmeitä. Ihmeitä tekevä Jumala oli tullut heille todeksi. Se yhdisti heitä ja auttoi heitä ymmärtämään toisiaan.

Win-win -tilanne – Maria sai myös olla auttamassa Elisabetia tämän raskauden loppuvaiheessa. ehkä synnytyksessäkin ja vielä Johanneksen syntymän jälkeenkin. Auttaessaan hän oppi itsekin lapsen syntymään liittyvistä asioista. Se oli win-win -tilanne kaikille osapuolille (myös Marian kohdussa olevalle Jeesus-lapselle).

Koronavirus – pieni virus, jonka nimi viittaa kruunuun – vaikuttaa tällä hetkellä suuresti ihmisten elämään joka puolella maailmaa, mutta toivon mukaan ei kuitenkaan ala hallita  elämäämme. – Vai annanko sen vaikuttaa ajatuksiini ja tunteisiini siten, että huoli ja pelko alkavat ottaa niissä vallan?  Sitä en halua.
Siksi – taas kerran – saan harjoitella kääntymistä huolissaan olemisesta luottamuksen tilaan. Luottamiseen että riskiryhmään kuuluvat läheiseni ovat Korkeimman suojassa ja varjeluksessa.
Lisäksi koetan omalta osaltani olla tarkkaavainen sen suhteen, miten itse toimin.

Jeesus & käsienpesu – Kirjoittaessani tuota tuli miniältäni Messenger-viesti sydämien kera. Viestissä oli kuva hymyilevästä Jeesuksesta jonkun kekseliään lisäämän tekstin kera:
Love like Jesus but wash your hands like Pontius Pilate’ (Rakasta kuin Jeesus, mutta pese kätesi kuin Pontius Pilatus).
Tekstin sanoma on aika hätkähdyttävä; varsinkin kun lukee evankeliumikohdan, jossa Pilatus pesee kätensä: Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: “Minä olen syytön tämän miehen vereen”. (Matt.27:24)

Meidän käsissämme on aika pitkälle se, miten korona täällä etenee. Vaikkei tässä olekaan kyse syyttömyydestä tai syyllisyydestä, olemme kuitenkin kaikki osallisia ja myös vastuunkantajia omilla tekemisillämme tai tekemättä jättämisillämme.
Tänään Suomen hallitus ilmoitti, että valmiuslaki otetaan käyttöön, 1. kertaa Suomen historiassa. Ministerien tiedonannossa todettiin, että tästä poikkeuksellisesta pandemiatilanteesta selviämisessä on kyse yhteisistä talkoista.

Voisi varmaan sanoa, että meidän suuri ja vastuullinen tehtävämme – ei vain itseämme ja lähipiiriämme, vaan koko ihmiskuntaa koskeva – on nyt huolehtia omalta osaltamme niin, ettemme omalla toiminnallamme ole levittämässä koronavirusta.

Luojamme, annathan meille viisautta toimia oikein näissä yhteistalkoissa.
Auta meitä myös pysymään rohkeina ja luottamaan Sinun varjelukseesi.
Auttaisitko meitä myös muistamaan, kenen korona/kruunu voittaa kirkkaudellaan kaiken muun; muistamaan kuka on kuninkaitten Kuningas.

Pilatus kysyi Jeesukselta: “Oletko sinä juutalaisten kuningas?” “Sinä sen sanoit”, Jeesus vastasi. (Luuk.23:3). – Danielille näytettiin asia koko laajuudessaan, jo paljon ennen Jeesuksen syntymää:
Hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, kaikkien kansojen, kansakuntien ja kielten tuli palvella häntä. Hänen valtansa on ikuinen valta, joka ei katoa, eikä hänen kuninkuutensa koskaan häviä.’ (Dan.7:14)

Tuota tulevaa Kuningasta nuori nasaretilaistyttö kantoi sisällään, rohkeana ja päättäväisenä, sillä Sinä, Jumala, olit hänen kanssaan.
Kiitos että olet myös meidän kanssamme, tänäkin monin tavoin koettelevana aikana. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 113: 1-8, 1. Moos. 3: 8-15 ja Gal. 4: 3-7.

Kristuksen kirkkaus

9.3.2020. Valon muuttava voima – Miten metsä muuttuukaan, kun valo osuu siihen kirkkaana. Värisävyjä, joita valo loihtii esiin. Yksityiskohtia, joita huomaa vasta valon osuessa niihin. Valo saa kaiken muuttumaan. Meissäkin.
Mikä on elämässäni tai elinympäristössäni tällä hetkellä tärkeää, merkityksellisintä? Sellaista, mitä minun tulisi huomata. Milloin kuljen ohi, vaikka kuuluisi pysähtyä?
Luojani, antaisitko Valosi paljastaa minulle asioita, joita en itse havaitse?

 

Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
      – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
    He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
      – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.
    Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
    Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.   (Joh. 12: 37-43)

Mikä tänä aikana sokaisee meidät tai sulkee sydämemme? Mitä me pelkäämme?
Viimeviikkoinen uutiskolumni otsikoi: ‘Pelko hihhulileimasta estää puhumasta uskonasioista ääneen, ja siksi suomalainen on jumissa hengellisyytensä kanssa’.
Hengellisyyden avulla voi ymmärtää itseä ja muita, mutta silti siitä puhuminen vaivaannuttaa’, kolumnisti jatkoi.

Voiko ja uskaltaako Jumalasta ja uskonasioista puhua kenelle vaan, missä vaan? – Joissain maissa usko Jumalaan on niin luonnollinen asia, ettei tarvitse erikseen miettiä, voiko siitä puhua vai ei. Meillä (kuten useissa länsimaissa) tuntuu, että tarvitaan pitkiä tuntosarvia huomaamaan, kelle ja milloin voi puhua ilman että herättää torjunta- tai pelkoreaktion.
Luettuani kolumnin mietin, monikohan löytää siitä yhtymäkohtia omille eksistentiaalisille pohdinnoilleen. Joka tapauksessa hyvä, että asiaa tuodaan esille.

Onko suomalainen todella jumissa hengellisyytensä kanssa? En usko. Usein ihmiset kertovat hengellisenä pitämistään kokemuksista (esim. syvästi koskettaneista luonto- tai taidekokemuksistaan).
Itse asiassa hengellisyys on ihan trendijuttu. Esim. engl. nimellä lanseerattu vanha harjoitemalli, joka on saavuttanut suuren suosion. Sitä (mindfulnessia) harrastavan ei tarvitse pelätä tulevansa leimatuksi hihhuliksi. Päinvastoin hän voi tuntea olevansa ajan hermolla.
(Mielen ja kehon harmonian ja rauhan etsiminen – vaikka sillä ensin haettaisiinkin vain itselle hyvää oloa – voi sitä paitsi johtaa myös syvempään hengelliseen etsintään. Luojamme voi käyttää monenlaisia keinoja vetääkseen lapsiaan yhteyteensä, tuntemiseensa. )

Epäröiden uskonasioihin suhtautuva kolumnisti päättää kirjoituksensa näihin sanoihin: 
‘Luonnontieteen silmissä elämällä ei ole suurta tarkoitusta tai päämäärää.
Ihmisyksilö kuitenkin tarvitsee tarkoituksen elämälleen pysyäkseen jotenkin järjissään.
Ja tässä kohdassa astutaan hengellisille alueille. Johonkin on jaksettava uskoa, jos haluaa selvitä.
Pitäisikin useammin kysyä ihmisiltä: mihin uskot ja miksi?’

Kristuksen kirkkaus Jesaja oli vahva profeetta ja näkijä. Johanneksen evankeliumin mukaan hän oli nähnyt Kristuksen taivaallisen kirkkauden jo 700 v. eKr/eaa.
‘Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.’
Tuota – Kristuksen kirkkautta – olen viime aikoina miettinyt toisten evankeliumikohtien äärellä. Ensi pyhän evankeliumitekstissä se mainintaan ikään kuin ohimennen.

Kuitenkin juuri Kristuksen kirkkauden näkeminen/tajuaminen on muuttanut niin monien elämän ja saanut heidät seuraamaan Häntä. Kristuksen (tavalla tai toisella) kohdattuaan heidän hengellisyytensä ei ole enää ‘kuin heiluriovi, josta jumalat juoksevat edestakaisin’, kuten kyseinen kolumnisti asian ilmaisi.
Kristuksen kautta he ovat löytäneet elämälleen suunnan, merkityksen, vakaan pohjan ja rauhan.

Kristuksen evankeliumista säteilevä valo – Paavali kirjoittaa kirjeessään korinttilaisille eksyksissä olevista, ’joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva’. (2.Kor. 4:4)

Kristus haluaa antaa meille rohkeuden ja rauhan:
“Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

Muut tekstit: Ps. 25: 11-20, Jer. 26: 12-16 ja Ilm. 3: 14-19.

Uskon rukousta

2.3.2020. Eilen heräsimme yllätykseen: lunta maassa! Hauveli loikki riemuissaan mäellä, jonka lumipeite riitti juuri ja juuri muutamaan pulkkalaskuun. Tänään lumi oli poissa. Olisi siitä mieluusti nauttinut pitempäänkin… 🙂

*******

Jos voit Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
    Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
    Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
    Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”   (Mark. 9: 17-29)

Mikä totaalinen pudotus ihmeellisestä, pyhästä kokemuksesta takaisin maan pinnalle, tämän maailman todellisuuteen: Jeesus oli juuri palannut takaisin alas kirkastusvuorelta Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen kanssa, ja mitä siellä odottikaan: hälisevän ihmisjoukon keskellä lainoppineita väittelemässä niiden opetuslasten kanssa, jotka olivat jääneet vuoren juurelle odottamaan. Ja epätoivoinen isä, jonka poika sai rajuja, hengenvaarallisia kohtauksia, eivätkä opetuslapset olleet kyenneet auttamaan häntä.
Pelkoa ja hätää, pettymystä ja häpeää, syyttelyä ja puolustautumista – monenlaisia vahvoja tunteita oli ilmassa.   

Pietari, Jaakob ja Johannes ajattelivat varmaan, että olisimmepa saaneet rakentaa ne majat sinne vuorelle ja jäädä sinne. Kauas tällaisesta vaatimusten ja tyytymättömyyden ilmapiiristä. Miten täydellinen vastakohta sille rauhalle, jota vuorella koimme; siellä tunsimme, että  mitään ei puuttunut. (Mark.9:2-10)

Jeesukselle palaaminen aivan toisenlaiseen ilmapiiriin oli varmaan myös haasteellista. Eivätkä pojan isän sanat tainneet asiaa helpottaa: ” Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!”
Jos sinä jotakin voit… – isän toiveikkuudesta oli enää vähän jäljellä.    
Mietin usein, millaisella äänensävyllä Jeesus mahtoi lausua sanansa ”Jos voit?” Ei varmastikaan loukkaantuneena tai uhoamalla, sillä ei hän kärsinyt heikosta itsetunnosta tai näyttämisen tarpeesta. Kärsimättömänäkö?
Joskus ajattelen, että tuo ’jos sinä jotain voit’ saattoi tuntua Jeesuksesta jopa huvittavalta (ei ylimielisesti, vaan pelkästään ajatuksena huvittavalta). Olihan h
änen Isänsä juuri vahvistanut hänelle ja vuorella olleille opetuslapsille hänen taivaallisen identiteettinsä. – Mitä ei voisi Jumalan Poika, joka oli tullut tekemään Isänsä töitä?  

Sairaan pojan isän sanat saattoivat tehdä Jeesuksen myös surulliseksi. Olihan hän keskustellut vuorella profeettojen kanssa siitä, mitä Jerusalemissa tulisi tapahtumaan, ja sanonut niille kolmelle kanssaan olleelle opetuslapselle: ”Ihmisen Poika joutuu paljon kärsimään ja kokemaan halveksuntaa.”
Kuuliko Jeesus pojan isän sanoissa ” jos sinä jotakin voit!” alkusoiton sille, mitä oli tulossa?

Halveksuntaa ja pilkkaa Jeesus joutui kokemaan vangittuna Herodeksen luona, kun ei suostunut tekemään jotain ihmettä Herodeksen silmien edessä ja kun tämä alkoi kohdella häntä sotilaidensa myötävaikutuksella halveksuvasti ja tehdä hänestä pilkkaa. Samaa Jeesus koki ylipappien taholta,  vankityrmässä ja vielä Golgatallakin.

Se ei ollut kuitenkaan kaiken loppu, vaan uuden alku: ristiä seurasi ylösnousemus.
Ajattelen kaikkia niitä, jotka ovat kokeneet väheksyntää, halveksuntaa, pilkkaa tai kiusaa, lapsena kotona tai koulussa, aikuisena työpaikalla tai muissa ympyröissä. Niitä, jotka sen seurauksena kamppailevat masennuksen, toivottomuuden, näköalattomuuden tai jopa itsetuhoajatusten kanssa.
Kunpa mahdollisimman moni sellainen, joka on löytänyt toiveikkuuden, ilon ja voiman elämäänsä Ylösnousseen kautta, voisi olla rohkaisijana toivonsa kadottaneille kertomalla oman tarinansa.

Jeesus lohdutti pojan isää, kun näki tämän tuskan ja hädän lapsensa puolesta. Hän rohkaisi isää sanoen tälle nuo ihmeelliset sanat: ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” – Johon pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”

Tuo on minusta niin kaunis kohta. Jeesus rohkaisee uskomaan ja haluaa auttaa  uskossaan epävarmaa. Riitti, että avuntarvitsija kääntyi Jeesuksen puoleen ja pyysi tätä auttamaan häntä, epäuskoista.
Efesolaiskirjeen mukaan Jumala on uskon antaja: “Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.” (Ef.2:8)

Aika moni meistä on tainnut huokaista tai huutaa Jumalalle jotain samantapaista kuin tuo pojan isä. Kun epätoivoisesti on halunnut muttei vai ole jaksanut uskoa Hänen apuunsa.
Tuo huudahdus riitti kuitenkin Jeesukselle, hän vapautti pojan vaivastaan.
Opetuslapset olivat ihmeissään:: miten me emme pystyneet auttamaan poikaa?
Jeesuksen vastaus ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella” jää vähän arvoitukselliseksi. (Matteuksen evankeliumissa on lisäys: ”Tämä laji ei lähde muulla kuin rukouksella ja paastolla.”).

Uskon rukousta – Ehkäpä Jeesus tarkoitti, että rukouksen intensiteetillä oli merkitystä. Ja sillä, millainen suhde on Jumalaan. Jeesus vietti paljon aikaa Isänsä kanssa, rukoillen ja kuunnellen Hänen tahtoan. Yhteisestä ajasta syntyi läheinen, luottavainen suhde taivaalliseen Isään. Jeesus rukoili uskoen ja luottaen Isän tahtoon ja sen mukaisesti. 

Rakas Jumala, kiitos siitä, että Sinä voit ja tahdot auttaa meitä. Kiitos myötätunnostasi ja huolenpidostasi. Vahvista uskoamme. Kiitos että tulet luoksemme, jaksat meitä, rakastat meitä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 25: 1-10, 2. Kun. 20: 1-7 ja 1. Kor. 10: 12-13.

Kristus, Valomme

26.2.2020.  Miten valtava vaikutus sillä onkaan, kun monen harmaan sadepäivän jälkeen valo murtautuu esiin pilvien takaa. Kävelyteillä tulee vastaan hymyjä. Valo kutsuu meitä ulos kuorestamme. 🙂

Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.
    Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”  (Matt. 16: 21-23)

Voisi kuvitella, kuinka joku nuori, jolle evankeliumit eivät ole tuttuja, toteaisi yllä olevan kohdan kuultuaan, että mitä: kiroiliko Jeesus? (Kuullessahan ei näe, että sana on kirjoitettu isolla S.llä.) – Mutta moniko ajattelee, että tuo sana merkitsisi muutakin kuin suomenkielessä käytettyä voimasanaa? – Tuntuisiko liian haastavalta uskaltautua pohtimaan, josko kyseessä voisi olla meidänkin aikanamme vaikuttavan, todellisen olennon nimitys?

Kutsumanimi – Viime viikon uutisartikkeli kertoi, kuinka helposti koiranpennulle voi opettaa sen nimen ja kutsumaan sen nimellään luokseen.
Entä sellainen olento, jota emme näe fyysisin silmin ja jota emme välttämättä haluaisi lähellemme? Olento, jonka olemassaoloon monet eivät usko, mutta jonka todellisuudesta toiset ovat vakuuttuneet? Jos oletetaan, että tuollainen olento todella on olemassa, miten se mahtaa reagoida kuullessaan nimensä? (Tuollainen käy joskus mielessä, kun kuulen käytettävän s:llä tai p:llä alkavaa voimasanaa.)
No, tuota voi pitää pelkkänä ajatusleikkinä. Monille tuo olento on jokin menneiden aikojen kuvitteellinen hahmo, jotkut taas eivät halua ajatella koko asiaa, koska se tuntuu pelottavalta. – Vaikka koko aihe ei ole mitenkään miellyttävä ja mukava, pitäisikö siitä sen tähden olla puhumatta?

Jeesukselle tuo olento ei ollut mielikuvitusolio, vaan todellinen Vastustaja. Kuinka hän siis saattoi käyttää tuota nimitystä vastauksessaan Pietarille, läheiselle opetuslapselleen?  Pietarin reaktiohan kertoi vain tämän huolesta ja rakkaudesta Herraansa kohtaan.

Miten helppoa onkaan eläytyä Pietarin reaktioon! Itse olisin varmasti ruvennut ihan samalla tavalla estelemään Jeesusta: ei, sitä – sinun surmaamistasi – ei saa tapahtua! Jos ei mentäisikään Jerusalemiin! Palattaisiin Jeesus Galileaan, jossa olet turvassa vainoojiltasi! 

Jeesus eli kovien paineiden alla: hänen piti pitää sekä itsensä että opetuslapsensa oikeilla raiteilla. Missään kohtaa ei saanut päästää Paholaista vaikuttamaan asioiden kulkuun. Se kun pelkäsi Jumalan pelastussuunnitelman toteutuvan ja koetti monin tavoin saada Jeesuksen vaihtamaan kurssia, kääntymään pois siitä suunnasta, joka johti kohti Jumalan hänelle antamaa lunastustyötä.

Entä me, minä, sinä? Onko Kiusaaja päässyt vaikuttamaan sen elämänsuunnitelman suuntaan, joka Jumalalla on ollut meidän elämällemme?
Moni sellainen, joka uskoo että tuo olento yhä vaikuttaa tässä maailmassa, voisi varmaan todeta, että kyllä vaan.

Jumala rakastaa meitä ja tahtoo meille hyvää. Sitä julisti suuri taivaallinen sotajoukko sinä yönä, jona Kristus-lapsi syntyi maailmaan:
Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Tai vanhan käännöksen mukaan:
Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto. (Luuk.2:14)

Miksi sitten elämässämme ja kokemuksissamme on niin paljon sellaista, missä Jumalan rakkaus ja hyvä tahto meitä kohtaan ei näy eikä tunnu?
Meidän i
hmisten vajavuudestako, vääränlaisista ajatuksista ja asenteistako pelkästään johtuu, että tässä maailmassamme on niin paljon itsekkyyttä, epäoikeudenmukaisuutta, vihaa, sortoa ja väkivaltaa?  – Mistä nuo ajatukset ja asenteet oikein kumpuavat?

Jeesus sanoi Pietarille: “Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”
Missä määrin ajatuksemme ovat Jumalan ajatuksia, missä määrin omiamme? Taikka Vihollisen?
Jumalan ajatukset johtavat sellaiseen, mikä on hyvää, Hänen tahtonsa mukaista; niin omassa kuin toisten elämässä.

Siihen aikaan, kun olin mukana new age (uushenkisyys) -jutuissa, minulla oli sellainen fix idé, että minun tulee kiinnittää huomioni vain sellaiseen, mikä on hyvää ja valoisaa. Nähdä se hyvä, mitä jokaisessa on. Nähdä traumojen ja suojakuorien ohi siihen Valon kipinään, jonka Jumala on laittanut jokaisen sisimpään.

Vuosituhannen vaihteessa jouduin kriisiin itseni kanssa.
Järjestin tuohon aikaan erään slovenial. henkisen open, Marko Pogačnikin, kursseja täällä Suomessa. Erään kerran hakiessani Markoa lentokentältä kerroin, kuinka minulla oli alkanut nousta pintaan sellaisia tunteita, joita en tiennyt minussa olevankaan: tukahdutettuja katkeruuden ja vihan tunteita. Valokuplani, jossa kaikki oli ollut niin hyvää ja kaunista ja valoisaa, oli puhjennut. Marko totesi, että hän käy läpi ihan samaa. Siksi hän oli kehittänyt erään menetelmän (meditaation) varjopuolien työstämiseen. – Olin helpottunut: en ollutkaan ainut, joka koki tällaista! 

Tuohon aikaan pidin itsekin kursseja. Monet kertoivat kokeneensa suurta helpotusta, kun aloin puhua varjopuolien (myös omieni) kohtaamisesta. Oli siis ihan ok myöntää, että itsessä on myös nk. kielteisiä tunteita. Ei tarvinnutkaan koettaa pitää yllä jonkinlaista ihannekuvaa itsestä ja elämästään.

Silloin new age –henkisen etsinnän keskiössä oli oman itsensä työstäminen kaikin tavoin paremmaksi ihmiseksi. Samanlainen trendi on nykyäänkin, myös muissa piireissä kuin henkisyyttä etsivien joukossa. Metodit ovat samantapaisia, vain vähän muunneltuja. 

Kun Kristuksesta oli tullut elämäni Johtotähti, (uus)henkiset opit ja opet saivat jäädä.  Yksi suurimmista muutoksista omalla kohdallani taisi olla se, että aloin kääntyä Jumalan puoleen vaikeissa asioissa. Rukous tuli tärkeäksi, ja tieto siitä, että Jumala on mukana silloinkin – ja erityisesti silloin – kun on vaikeaa. Luottamus Hänen apuunsa vahvistui. 

Mutta mistä ne kaikki mömmöt sisältämme kumpuavat? – Omalla kohdallani kyse oli tukahdutetuista tunteista, joilla oli vihdoin mahdollisuus purkautua. 2-3 spontaania, ennalta arvaamatonta ‘räjähdystä’ puhdisti ihmeesti sisikuntaani. Kohde ei tosin ollut se oikea, vaan toimi sijaiskärsijänä. (Siksi oli helppo myös pyytää anteeksi.)

Joskus 90-luvulla tutustuin Ben Furmanin ajatuksiin ratkaisukeskeisestä terapiasta: kuinka moniin asioihin voi löytää helpotusta jo ihan asennoitumistaan muuttamalla. Lyhytterapiassa ei pyritä sukeltamaan juurisyihin, vaan löytämään uusia, rakentavia näkökulmia.

Taivaallinen terapeuttiErityisesti silloin, kun haavat ovat niin syvät, ettei lyhytterapiasta ole niitä hoitamaan, on ihanaa (pitkiä terapioita lainkaan väheksymättä), että meillä on kaikkivaltias ja kaikkitietävä, taivaallinen Terapeutti, ihmeellinen Parantajamme. Hän näkee ja tietää kipumme ja tuskamme syvimpiä sopukoita myöten, ja Hän haluaa hoitaa meitä Rakkaudellaan.
Hänen puoleensa voi kääntyä 24/7, riittää että ottaa yhteyttä ja kertoo asiansa. Ja (kuten tavallisen terapeutinkin kanssa) myös Hänen kanssaan yhteistyö on valttia.
Ja jossain vaiheessa sitten saattaa todeta, että ongelmaa ei enää olekaan.

Juontuvatko kaikki pahat ajatuksemme, tunteemme ja tekomme vanhoista kokemuksistamme? Tai menneitten sukupolvien meihin siirtyneiden traumojen vaikutuksista? Psykologisesti voisi näin todeta.
UT:n näkemyksen mukaan taustalla, näkymättömissä, on voimia, jotka pyrkivät vaikuttamaan ajatuksiimme ja sitä kautta toimintaamme niin, ettei Jumalan suunnitelma toteutuisi omassa ja toisten elämässä.
Efesolaiskirjeessä todetaan: ‘
Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.’ (Ef.6:12)

Elämän ValoSuuri asia itselleni oli new age -vaiheeni jälkeen tajuta, mistä todellinen Valo tulee. Että se on lahja, joka on annettu ylhäältä. Kristus on Valomme. Hän haluaa valaista synkimmätkin elämäntilanteemme, parantaa syvimmät haavamme. Hän haluaa kirkastaa ajatuksemme, tuoda toivoa, iloa ja rauhaa elämäämme.
Kun Kristus valaisee mielemme ja sydämemme, pimeys joutuu väistymään. Hän sanoo:
“Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh.8:12)

Muut tekstit: Ps. 91: 1-4, 11-12, 1. Moos. 4: 3-10, 1. Moos. 3: 1-7 (8-19) ja Jaak. 1: 12-15.

Meidän tähtemme…

17.2.2020.  Sen sijaan, että antaisin ilmastonmuutoksen ahdistaa tai masentaa itseäni, olen päättänyt katsoa siihen, miten itse voisin olla sitä turhaan kiihdyttämättä. Pieniä asioita, mutta kuitenkin minulle merkityksellisiä: mahdollisimman paljon kierrätystä, turhan (tavaran,  valaistuksen, lämmitys- ym. kulutuksen) välttämistä jne.

Uuden elämän merkkejä – Olen myös päättänyt löytää siitä (ilmastonmuutoksesta) kivoja asioita (= olla tuhlaamatta omaa energiaani neg. ajatteluun).
Tämän päivän iloja ovat olleet esim. uuden elämän esiin työntyminen kuivuneiden lehtien välistä: pari ujoa lumikellon nuppua. Ja vuohenputkenversoja – nam!
Sekä vaeltelu Nuuksion pehmeillä sammalmättäillä ja kallioilla lapsenlapsen ja hauvan kanssa.

 

  Jeesus sanoi:
    ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
    Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
    Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.  (Joh. 12: 25-33)

Jostain kaukaa lapsuudesta tuli mieleen laulu Rakastan elämää. Piti tarkistaa, millaiset sanat siinä olikaan. Alla olevassa versiossa poliisikonstaapeli Petrus Schroderus laulaa, miksi elämää kannattaa rakastaa; säestajänään Markus Vaara.

“Valitkaa siis elämä” – Muistuimieleen myös kohta VT:sta, jossa Jumala kehottaa valitsemaan elämän. “Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää.” (5.Moos.30:19).
Ja sitä seuraa ohjeistusta, miten israelilaisten tuli elää, jotta he saisivat osakseen Jumalan siunauksen.

Jeesus sanoi kuitenkin, että joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen. Ensihämmennyksen jälkeen huomasin, että hän sanoikin: ”Joka rakastaa elämäänsä…”Kyse ei siis ollut elämästä ylipäätään, vaan siitä, missä määrin oman elämän rakastaminen ohjaa sitä, miten toimin.

Tuo sai minut miettimään, kenen puolesta olisin valmis laittamaan alttiiksi elämäni, vaarantamaan tai peräti uhraamaan sen? Millaisessa tilanteessa jokin henkilö – tai asia – tuntuisi omaa elämää tärkeämmältä? Rakkaat, tulee itselleni mieleen kyllä ensimmäisenä, perhe ja ystävät.

Nyt jo aikuinen lapseni havahdutti minut pari viikkoa sitten miettimään omia rajallisia voimavarojani toimia pelastustilanteessa. Ehdotin nim. että laitettaisiin mökkirantaan vinssi, jonka avulla jaksaisin vetää soutuveneen tarpeeksi pitkälle silloinkin, kun vedenraja on matalammalla. Johon poikani totesi jotenkin hienovaraisesti että mahtaisiko tuo (= soutaminen) olla ihan turvallista. – Miten niin? – No jos et jaksa vetää venettä rantaan, et taida jaksaa kääntää kumoon kaatunutta venettä. – Miten se nyt kumoon menisi? – No jos hauva hyppää veteen ja sinä perässä sitä pelastamaan…
(Niin, hauvahan on tietty perheenjäsen siinä missä muutkin.)

Mutta entä jos kyseessä ei olisi perheenjäsen? Toimisinko yhtä spontaanisti, omaa selviytymistä ajattelematta? En tiedä, koska ei ole vielä ollut sellaista tilannetta.
Mutta kuinka moni onkaan lähtenyt oman henkensä uhalla esim. pelastamaan jotakuta tuntematonta veden varaan joutunutta heikon jään petettyä alta? Tai syöksynyt palavaan taloon pelastamaan siellä olevia?

Mies keskitysleirillä (en muista nimeään) tarjoutui telotettavaksi erään perheenisän puolesta. Voi vain arvailla, mitä toiset kokivat tuossa tilanteessa.
Entä miten kestää se kun toiset pelastuvat, toiset eivät? Kirjailija Stefan Zweig kysyi toiselta juutalaiselta, miten voisi kestää sen, että he ovat maanpaossa turvassa, kun toiset saavat surmansa keskitysleireillä. Zweig ei kestänyt.

Maailman pelastajaksi – Jeesus oli matkalla Jerusalemiin, jossa valmistauduttiin pääsiäisjuhlan viettoon. Hän tiesi, mikä häntä siellä odottaisi. Hänen tehtävänsä ei ollut pelastaa vain joitain yksittäisiä henkilöitä. Koko maailman pelastamisen osa painoi hänen harteillaan.

Jeesuksen ristiriitaisten tunteiden koko intensiteettiä voi tavallinen ihmismieli vain aavistella. – Miten hän kestäisi sen, että kantaisi koko maailman synnin ristille? – Eikö tätä sittenkin voisi ratkaista toisella tavalla? Mutta näinhän tämä kaikki oli etukäteen suunniteltu…
”Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä!
Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt.”

Meidän tähtemme – ”Isä, kirkasta nimesi”, Jeesus pyysi. ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.”
Kuvittelisi että hän pyysi sitä itselleen henkiseksi vahvistukseksi ja rohkaisuksi. Mutta Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.
Niin kuin sekin, mitä Jerusalemissa tapahtuisi, olisi muiden vuoksi. Hän uhraisi henkensä meidän tähtemme.
“Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” (Joh. 12:23-24)

Elämästä on helppo puhua: se on tila, jonka voi tuntea, aistia, tajuta. Kuolema on siirtymistä johonkin näkymättömään, tuntemattomaan. Siksi  – sekä siihen liittyvien tunteiden vuoksi – kuolemasta on usein helpompi vaieta kuin puhua. – Joskus kuitenkin jokin tapahtuma, uutinen, kirja, elokuva tms. nostattaa pintaan vanhoja tunteita.

Eilen katsoin Yle Areenasta uusintaesityksen tv-filmistä, jonka yhtenä teemana oli sairastuminen ja kuolema. Sen ensiesitys oli päivälleen 6 v. sitten, 4 päivää ennen kuin läheiseni, joka elokuvassa näytteli kuolevaa, siirtyi itse rajan toiselle puolelle.
Olin tuolloin sairaalassa hänen vuoteensa äärellä, kuten olin ollut 3 sitä edeltävää viikkoa. Minulla oli vuode hänen huoneessaan, joten vietin siellä myös yöt.
Edelliset kuukaudet olivat olleet rankkoja. Omaan äitiini (joka kuoli ollessani 13v) liittyneitä tunteita nousi pintaan sitä mukaa kun äitipuoleni vointi heikkeni. Nuo 3 viimeistä saattohoitoviikkoa läheisen vuoteen äärellä olivat kuitenkin merkillisiä: omat tunteeni ikään kuin väistyivät, ja tilalle tuli – näin koin – Kristuksen Rakkauden vaikutus.
Läheiseni menehdyttyä katsoin tv-elokuvan Areenasta. Silloin vanhoja tunteita nousi taas vahvasti pintaan. Mutta eilen, nähdessäni elokuvan uudestaan, oli kuin olisin katsonut sensuroitua versiota. Aivan kuin siitä olisi poistettu tai lievennetty joitain läheiseni esittämiä kohtauksia tai repliikkejä, niin paljon vähemmän esitys kirvoitti tunteita kuin 6 v. aiemmin.

Aika parantaa haavoja, sanotaan. Tuntuu lohdulliselta ja rohkaisevalta tietää, että Jumala voi ja haluaa parantaa sellaisia(kin) sisäisiä tunteita ja haavoja, jotka eivät parane pelkästään ajan myötä.

Jeesuksen lupauksessa on myös jotain hyvin rohkaisevaa ja lohdullista:
”Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani.”

Siellä, missä kirkastettu, ylösnoussut Kristus on, siellä on Kirkkaus, Rauha ja Rakkaus. Rakkaus, joka sulattaa pois pelon. Rakkaus, joka sanoo:
Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” (Jes.43:1).

Kristus, kutsut meitä seuraamaan Sinua, Rakkauden tielle. Elämän tielle. Kiitos siitä, että suostuit tehtävääsi. Kiitos että saamme seurata Sinua riippumatta siitä, paljonko ymmärrämme Jumalan suuresta pelastussuunnitelmasta ja ikuisesta elämästä.
Paavalin sanoin:
Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.” (1.Kor.13:12).

Kiitos Jeesus myös siitä lupauksestasi, jonka annoit seuraajillesi ennen kuin sinut – kuten sanoit – ‘korotettiin maasta’:  
Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt.28: 20)  

Muut tekstit: Ps. 31: 2-6, Jer. 8: 4-7, 1. Kor. 13 ja Gal. 2: 19-21.

Ikuisen kaipuu

11.2.2020  

Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Rabbi, tule syömään.” Mutta hän sanoi heille: ”Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä.” Opetuslapset kummastelivat keskenään: ”Onko joku tuonut hänelle syötävää?” Mutta Jeesus jatkoi: ”Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen työnsä päätökseen. Te sanotte: ’Neljä kuuta kylvöstä korjuuseen.’ Minä sanon: Katsokaa tuonne! Vainio on jo vaalennut, vilja on kypsä korjattavaksi. Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa.’ Minä olen lähettänyt teidät korjaamaan satoa, josta ette ole nähneet vaivaa. Toiset ovat tehneet työn, mutta te pääsette korjaamaan heidän vaivannäkönsä hedelmät.” (Joh. 4: 31–38)

Annettu tehtävä – Kun samarialainen nainen oli lähtenyt Sykarin kaupunkiin kertomaan muille, mitä Jeesus oli hänelle kaivolla luona puhunut, alkoivat opetuslapset, jotka olivat hakeneet Sykarista ruokaa, laittaa syötävää tarjolle.
Mutta samoin kuin Jeesus oli vastannut samarialaisnaisen kysymyksiin, hän nyt nosti opetuslasten ajatukset hengelliselle tasolle.     
Naiselle Jeesus oli sanonut antavansa vettä, josta tulee sen vastaanottajalle ikuisen elämän veden lähde.
Opetuslapsilleen hän totesi, että hän saa ravinnon siitä, että vie taivaissa hänelle suunnitellun ja annetun tehtävän päätökseen. 

Jumalan tekoa – Myöhemmin, kun Jeesus oli Galilean järven rannalla ruokkinut valtavan ihmisjoukon kylläiseksi muutamalla leivällä ja kalalla, ihmiset etsivät hänet uudelleen käsiinsä. He kysyivät Jeesukselta:
“Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?”
Jeesus vastasi: “Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”
Tärkein teko oli päättää uskoa Jumalan Poikaan. Siinä oli perusta kaikelle muulle.

Elämän antaja – Nuo galilealaiset jatkoivat kysymistään: “Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ‘Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi’.”
Jeesus vastasi heille: “Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni.  Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.”

Nälän ja janon sammuttaja – Galilealaiset pyysivät Jeesusta antamaan heille sitä leipää (samoin kuin sykarilainen nainen oli pyytänyt elämän vettä).
Jeesus vastasi heille: “Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh.ev:sta, luvusta 6).

Sisäinen kaipuu Voin mielessäni nähdä sykarilaisnaisen ja galilealaisten kiihkeän innostuneen reaktion: “Anna minulle sitä vettä, sitä leipää!”
He tunnistivat että heille tarjottiin jotain sellaista, mitä he olivat jossain syvällä sisimmässään alitajuisesti kaivanneet. Tai sellaista, mikä oli enemmän kuin mitä he olivat osanneet kaivata.

Kuinka monet vuodet tunsinkaan nuoruudessani kaipuuta jotain sellaista kohti, josta en oikein tiennyt mitä se oli. Todennäköisesti en olisi osannut yhdistää tuota kaipuutani elämän leipään tai ikuisen elämän veteen, jos minulle olisi sellaisista puhuttu.
Minulla ei ollut mitään käsitettä sille, mitä kaipasin; se tuntui olevan käsitteiden ulottumattomissa. Mutta ilman sitä elämästä puuttui jotain. Se tuntui elämän tarkoitukselta ja päämäärältä, vaikkei tiennyt, mitä se oli. En tiennyt, oliko se jonkin tuntemista, tai jokin tila. Jotain sellaista se kuitenkin oli, joka oli jo olemassa ja joka vain odotti löytämistä.  Joka tapauksessa se olisi varmasti jotain valoisaa, pyhää, ikiaikaista…

Täyttymyksen odotus – Sisäisen kaipuun tilaa voi yrittää täyttää monenlaisilla asioilla tai tekemisillä. Itse kuvittelin pitkään, että löytäisin täyttymyksen kaipuulleni meditaation avulla. Joten harjoitin erilaisia meditaatioita. Ne johtivat kyllä rauhaan, harmoniaan, tilaan, jossa oli valoa ja pyhän tuntu. Mutta aina oli tunne, että oli jotain, joka ei ollut vielä antanut löytää itseään.

Jeesus totesi Galilean rannoilta häntä etsineille, että usko Jumalan Poikaan on oleellisinta. Vaikka kaikki muu olisi seurausta siitä, oli siinä jo heti iäisyysperspektiivi mukana.
Siemenet kylvettiin, ja ne saivat rauhassa itää. Opetuslapset saivat tehtäväkseen jatkaa hyvän sanoman kertomista niille, jotka olivat valmiita kuulemaan. 
Jeesus sanoi: ”Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä.” (Joh.6:40)

Tuohon aikaan sanoma Kristuksen valmistamasta tiestä levisi suusta suuhun. Siihen tarvittiin monia sandaalipareja pölyävillä hiekkateillä, merten ylityksiä, vaelluksia halki autiomaiden ja vuoristojen.
Nykyään sana vaeltaa eetterin kautta: äänitys- ja nauhoitusstudioista koteihin, niin metropoleissa kuin syrjäisissä kylissä asuville.
Pilvenpiirtäjistä savimajoihin – ihmiset joka puolella maailmaa kuuntelevat ohjelmia Jumalan Pojasta radion, TV:n ja kännyköidensä kautta.
Monet kertovat median kautta, kuinka tällaiset lähetykset ovat muuttaneet heidän elämänsä. (Esim. Lähetysjärjestö Avainmedialla on tästä useita, hämmästyttäviä tarinoita kerrottavana.)

Millaisilla saatesanoilla Kristus haluaisi lähettää tänä päivänä opetuslapsiaan? Kun media nyt hoitaa tiedotuspuolta ja muutenkin ihmisten huomiota niin laajasti, haluaisiko Hän painottaa entistä enemmän kahdenkeskeisiä kohtaamisia? Kohtaamisia, joissa toteutuisivat Jeesuksen käskyt:
“Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Mark.12:31)

ja: “Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.” (Joh.13:34-35)

Kristus, Sinä näet, kuinka haasteellisia nuo käskyt ovat meille. Auta, että ne, niistä käsin eläminen ja toimiminen tulisivat meissä todellisuudeksi. Tarvitsemme siihen Sinun Rakkautesi vaikutusta.
Auta meitä olemaan Rakkautesi kanavia lähimmäisillemme, jokaisessa kohtaamisessa, joka päivä.

Luojamme, Sinä joka olet laittanut sisimpäämme kaipuun etsiä Sinua, kiitos että vedät meitä puoleesi. Kiitos että tahtosi on täyttää tuo kaipuu, silloinkin kun emme ole vielä itse siitä tietoisia. Johdata meitä yhteyteesi, läheisyyteesi, tuntemiseesi. Silloin sielumme ja henkemme tietää löytäneensä etsimänsä.

Muut tekstit: Ps. 44: 2–5, Hoos. 10: 12–13 ja Hoos. 10: 12–13.

Armoa!

3.2.2020.  Ihmeellinen kasvi tuo jouluruusu: kukki koko joulu- ja tammikuun, ja yhä vaan, välittämättä kylmästä maasta, sateista, pakkasöistä ja ajoittaisista lumipeitteistä kasvattaa uusia nuppuja. Kesälläkin on kukkinut. Kuin muistuttaen Lahjasta, joka meille annettiin 2000v sitten ja joka on kanssamme aina, uutta luovana, valoisina ja pimeämpinä hetkinä, kaikissa olosuhteissa. 🙂 

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. (Ps. 18: 2-7)

Kun runsaat 20v sitten päätin lähteä Jeesuksen osoittamalle tielle,  se ei kohdallani tarkoittanut äkkikäännöstä, vaan monia vaiheita. Erityisesti alkuaikoihin niihin liittyi useita sellaisia unia, joista tiesin että niiden sisällössä oli enemmän kuin ed.pv:n juttujen käsittelyä.

KallioErään unen muistan erityisen selvästi. Sen alkuosa kuvasi sitä, mitä Kristuksen seuraaminen parhaimmillaan merkitsisi (vaikka ymmärsinkin sen vasta myöhemmin).
Unen loppuosassa pakenin kauhuissani pelottavaa olentoa järven rannalta ylös kalliolle. Kallion päällä seisoi mies, yllään valkoinen, nilkkoihin ylettyvä vaate, jossa oli pitkät, leveät hihat. Tiesin, että kunhan pääsen hänen taakseen, olen turvassa. Niin kävikin: samalla hetkellä, kun olin hänen selkänsä takana, uhkaavalta tuntunut olento katosi.
Ajattelen, että taivaallinen Isäni halusi tuon unen kautta kertoa minulle, että Hän on turvakallioni.

Vuorilinna Myöhemmin luin psalmienkirjoittajien kuvauksia siitä, millaisena he olivat kokeneet Jumalan tarjoaman turvan. Yllä olevassa psalmissa Jumala on vuorilinna, kallio, kilpi ja suoja.
Ympäri Eurooppaa näkee vanhoja linnoja, jotka on rakennettu vuoren huipulle. Sieltä käsin pystyttiin havaitsemaan lähestyvä vihollinen ja puolustautumaan paremmin. Linnan muurien sisäpuolella oltiin turvassa. Vuorilinna – vielä vahvempi suoja kuin turvakallio!

Kilpi – Monet meistä ovat joskus kokeneet joutuneensa henkisen (ehkä fyysisenkin) hyökkäyksen kohteeksi. Silloin olisi toivonut, että olisi osannut jollain tavoin suojautua.
Ikävä nykyilmiö on somehyökkäily: omaa pahaa oloa puretaan poliitikkoihin, julkkiksiin ja ylipäätään sellaisiin henkilöihin, jotka edustavat erilaista näkemystä kuin itsellä on.
Millainen kilpi voisi suojata moisilta hyökkäyksiltä?
‘Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet’, neuvoo Efesolaiskirje.

Surullista kyllä, myös kristillisissä piireissä hyökkäillään niiden kimppuun, jotka esittävät toisenlaisia näkemyksiä kuin omat ovat. Eilen uutisissa oli kirjoitus siitä, millaisten hyökkäysten kohteeksi paavi Franciscus on viime aikoina joutunut. Häntä syytetään mm. ilmiöistä, joita katolisen kirkon sisällä on ollut jo paljon ennen hänen valitsemistaan paaviksi.

Laajassa, värikkäässä jutussa (josta riittäisi ainesta vaikka elokuvaan) paavin katolisista arvostelijoista todetaan mm. että USA:n konservatiiviset katoliset nojaavat usein pohjimmiltaan protestanttisten herätyskristittyjen agendaan.

Vastakkainasettelua – Eräs paavin tukijoista, pappi Antonio Spadaro on huolissaan ”vihan ekumeniaksi” kutsumastaan ilmiöstä. Sillä hän tarkoittaa sitä, että äärikatoliset ovat omaksuneet vastakkainasettelua tukevia näkemyksiä fundementalistiprotestanteilta. Hänen mukaansa varsinkin paavin amerikkalaisten katolisten vastustajien puheissa korostuu sana ”uskonsota” sekä ajatus ”lopullisesta taistelusta”.

Oikeistopopulismia (kuten muutakin ääriajattelua) esiintyy myös uskonnollisissa piireissä, ei vain politiikassa.
Esim. Trumpin entinen kenkää saanut päästrategi, joka keskittyy nyt kansallismielisen oikeistopopulismin levittämiseen Euroopassa, on perustamassa Rooman lähelle akatemiaa, jossa koulutetaan tulevia ”populistisia ja kansallismielisiä” johtajia.
Lapsena yksityistä katolista sotilaskoulua käynyt strategi kutsuu Academy of Judeo-Christian West (Juutalaiskristillisen lännen akatemia) -nimistä instituuttiaan “gladiaattorikouluksi”.

Paavi Franciscus on voimakkaasti eri mieltä oikeistopopulistien kanssa ”länsimaiden kristillisistä juurista” etnisenä asiana. Hän on todennut mm, että Euroopalla on kyllä kristilliset juuret ja kristityillä on velvollisuus kastella niitä, mutta palvelun hengessä, kuin jalkoja pesten. Kristinuskon vaikutus kulttuuriin on Kristus pesemässä jalkoja, palvelun ja elämän lahja. Eikä kolonialismilla ole siinä sijaa.

Armoa ja rakkautta – Antonio Spadaron mukaan teologista oikeutusta ääriajattelulle haetaan yleensä vanhasta testamentista, sen sijaan, että ”ohjaava ajatus olisi Jeesuksen evankeliumi, täynnä rakkautta”.
Spadaron mukaan paavi Franciscus ei hyväksy sisäisiä eikä ulkoisia vihollisia korostavaa teologiaa. Paavi alleviivaa armoa Jumalan tärkeimpänä ominaisuutena.

Mistä tässä kaikessa on loppujen lopuksi kyse? Valtataistelusta, kyllä. Mutta Efesolaiskirjeen mukaan kyse on enemmästä kuin ihmisten vallanhalusta ja kyvyttömyydestä sietää erilaisia ajattelutapoja:
‘Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.’

Efesolaiskirje kehottaa suojautumaan hengelliseen suojavarustukseen, joka kuvataan entisajan soturin taisteluasun termein. (Jos ne tuntuvat liiaan antiikkiselta, voisi taisteluasun nykyversion kuvitella vaikka mellakkapoliisin varustuksena: suojakypärä, jalkasuojat, turvavyö ja -liivit, miekan tehtävää toimittava pamppu ja kädessä iso suojakilpi paksua pleksiä.)
’Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan. ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.’  (Ef. 6.luvusta)

Siipien suojaan Jos taisteluvarustukseen pukeutuminen tuntuu ajatuksena liian hurjalta, voi lukea vaikka psalmin 17 siipien suojasta:
Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi! Sinä pelastat väkevällä kädelläsi kaikki ne, jotka etsivät sinusta turvaa vihamiesten uhatessa. Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan. (Ps.17:7-8)

Avun ja suojan antajaSuojautumiseen liittyy hengellinen aktiiviteetti, rukouksen hengessä eläminen ja siinä alati pysyminen. Kuka sellaiseen pystyy? Ehkä luostareissa asuvat nunnat ja munkit, ja heillekin se on usein tavoite, jota kohti pyritään ja edetään.
Joskus voi olla niin voimaton olo, ettei jaksa sonnustautua hengelliseen suojavarustukseen eikä edes rukoillakaan. Silloin on niin armollista kun tietää, että Jumala haluaa siitä huolimatta auttaa ja tarjota suojan. Hän kuulee huokauksemmekin. 🙂

Haastattelu Entä kun elämään tulee täysstoppi? Kun tuntuu ettei suojaa ollutkaan? Kun suojakypärä saa niin kovan iskun että halkeaa…
Katsoin eilen Pekka Hyysalon haastattelun, jossa hän kertoi lumilautailuonnettomuudestaan, jossa hänen suojakypäränsä halkesi ja hän sai vakavan aivovamman. Hän oli pitkään koomassa eivätkä lääkärit antaneet toivoa toipumisesta.
Periksi antamattomalla päättäväisyydellään Pekka on kuitenkin kuntoutunut, niin että hän kiertää nykyisin ympäri maata luennoimassa ja rohkaisemassa muita onnettomuudessa vammautuneita.

Onnettomuudesta siunaukseksi – Pekka sanoi, että on saanut itse niin paljon tukea ja kannustusta, että hän haluaa antaa sitä takaisin, muille sitä tarvitseville.
Onnettomuus muuttui siunaukseksi. Sadat ihmiset ovat kertoneet saaneensa rohkaisua Pekan tarinasta.

Pekan valoisa asenne teki vaikutuksen: kannustava esimerkki kenelle tahansa vaikean elämäntilanteen kanssa kamppailevalle nuorelle, ja miksei vanhemmallekin.
Pekka perusti FightBack –yrityksen. Nimi rohkaisee periksi antamattomuuteen, sinnikkääseen taisteluun tervehtymisen puolesta silloinkin kun tilanne tuntuu toivottomalta.
Pekka valittiin v. 2014 vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi.  

Tasapainolautailua – Istun parhaillaan vuosia sitten pojiltani saamalla puisella FightBack –tasapainolaudalla. Mieleen tulee, kuinka monesti olen joutunut tasapainoilemaan oman huolestuneisuuteni kanssa: rukoillut palavasti poikieni puolesta, kun he ovat olleet lumilautailemassa tai laskettelemassa vapaalaskua korkeilla rinteillä Alpeilla, Kanadassa tai jossain muualla. Kerran Siperiassakin. Uh!
Rukouksissani olen pukenut heidät suojavarustuksiin, pyytänyt Jumalan varjelusta ja harjoitellut luottamusta. – Ja  ollut äärettömän helpottunut ja kiitollinen, kun ovat palanneet ehjinä takaisin.
Luojan kiitos extreme-rinteiden ja -olosuhteiden hakemisinto on heillä vuosien myötä hellittänyt!
Mutta a
jattelen, että aina on hyvä rukoilla Jumalan siunausta ja varjelusta rakkaillemme ja lähimmäisillemme, ja itsellemmekin. 🙂 

Armon ja Rakkauden Jumala, Sinä näet kulloisetkin tilanteemme. Kiitos että olet kalliomme, suojamme ja kilpemme.
Kiitos enkeleistäsi, joita lähetät meitä varjelemaan. Kiitos että olet kanssamme, kaikessa.  

Muut tekstit: 5. Moos. 7: 6-8, Fil. 3: 7-14 ja Matt. 19: 27-30.

Valo kaikille kansoille

27.1.2020 

Loistava kirkkausKun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.  (Luuk. 2: 22-33)

Esikoisena syntyneen poikalapsen pyhittäminen Jerusalemin temppelissä oli varmaankin kaikille tuon ajan juutalaisvanhemmille merkittävä ja tärkeä tapahtuma. Erityisen merkittävä se oli varmasti Marialle ja Joosefille. Olivathan he saaneet niin monta ilmoitusta siitä, kuka heidän lapsensa tosiasiassa oli ja millaisen tehtävän kanssa hän tuli maailmaan.

Maria ja Joosef saapuivat temppeliin kuin ketkä tahansa vanhemmat pienen nyyttinsä kanssa. Mikään ei ulkonaisesti kertonut, että kyseessä olisi jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Ehkä heidän sydämessään oli kuitenkin pieni jännitys ja epävarmuus siitä, tapahtuisiko lapsen pyhittäminen tavallisen kaavan mukaan, ilman enkelin ilmestymistä, paimenia, tietäjiä tai muita sanansaattajia ja lapsen identiteetin vahvistajia.

Luvattu lohdutus – Pyhä Henki johdatti Simeon-vanhuksen temppeliin. Nähdessään Marian ja Joosefin saapuvan lapsensa kanssa hän tunnisti heti: tuossa oli Jumalan lupaama lohdutus kansalle, tuossa pienessä lapsessa!
Simeonilla oli erityisen läheinen suhde Pyhään Henkeen. Hän tunsi  myös Jumalan tahdon lohduttaa lapsiaan. Ei vain Israelin kansaa, vaan kaikkia luotujaan.

Eilen koin Jumalan lohduttavan minua ajaessani autoa. Olin matkalla tapaamaan kahta ystävääni. Olin allapäin erään asian vuoksi, ja ajattelin että ei ole kiva tällaisena mennä ystäviä tapaamaan. Tuli mieleen laittaa Radio Dei soimaan; jos sieltä vaikka tulisi jotain kohottavaa.
Radiosta kuuluivat sanat: ”Sinussa on rakkaus, Sinussa, rakastettu Poika, Sinussa on rakkaus, Pyhä Henki.”
Kun nuo sanat olivat toistuneet laulussa muutaman kerran, oli paha mieli poissa ja kasvoilla hymy. – Jumalan lohdutuksena koin tuon. 😉    

Pelastus kaikille kansoille – Ihmeellinen oli tuo päivä Jerusalemin temppelissä! Ties kuinka monta vuotta tai vuosikymmentä Simeon oli odottanut tuota hetkeä! Että hän saisi nähdä sen pelastuksen, jonka Jumala oli valmistanut kaikille kansoille.

Pelastaja – Israelin kansa odotti pelastajaa, joka vapauttaisi sen vieraan vallan hallinnan alta.
Jokainen meistä on tainnut kokea tilanteita, joissa on toivonut pelastuvansa pinteestä, kaivannut pelastusta tai pelastuksen tuojaa.
Tiedän monia, jotka ovat epätoivoisella hetkellä huutaneet (ääneen tai hiljaa mielessään) Kristusta avuksi ja jotka ovat saaneet avun. Itsekin olen tällaista kokenut. Siksipä ajattelen, että Simeonin sanat eivät olleet tarkoitettu vain Marialle ja Joosefille ja muille temppelissä olleille, vaan myös kaikille, jotka haluavat ne kuulla..   

Valo ja kirkkaus Pyhä Henki auttoi Simeonia tunnistamaan lapsen. Mutta ajattelen, että hän myös näki sen ihmeellisen säteilyn, joka ympäröi pientä Jeesus-lasta. Sillä nostaen lapsen käsivarsilleen ja ylistäessään Jumalaa hän kiitti tätä lapsen mukanaan tuomasta valosta ja kirkkaudesta.
Simeon näki myös tulevaan. Jeesuksen kirkkaus ei loistaisi vain Israelin kansalle. Valo säteilisi myös toisuskoviin kansoihin.  
Yleensä Israelin profeetat keskittyivät siihen, millä tavoin Jumala vaikuttaisi heidän kansansa kohtaloon. Simeon näki laajemmalle: Kristus-lapsi syntyi kaikkia kansoja varten.   

Valo kaikille – Simeon koki saaneensa elämänsä täyttymyksen: hän oli omin silmin saanut nähdä Jumalan Voidellun. Sydän täynnä kiitollisuutta hän oli valmis jättämään maanpäällisen elämänsä.  – Kuka tietää, ehkä Jumala otti hänet luokseen jo samana päivänä. Hän oli suorittanut hänelle annetun suuren tehtävän. Hän oli todistanut Valosta, joka tuli maailmaan, kaikkia varten.
Valosta, joka myöhemmin sanoi itse: “Minä olen maailman valo.” (Joh.8:12)

Ihmeellinen suunnitelma Maria ja Joosef taasen saivat ihmetellä Jumalan merkillistä suunnitelmaa. Kuinka he, kaksi tavallista ihmistä, olivat saaneet tällaisen tehtävän: suojella ja kasvattaa lasta, jonka kautta maailma tulisi kokemaan pelastuksen.
– Mitä kaikkea se tarkoittikaan? Mitä kaikkea se mahtoikaan pitää sisällään?
Sitä ei osannut kuvitella, edes aavistaa. Kaikki oli vasta edessä.
Tästä alkaisi ihmeellinen seikkailu, Jumalan varjeluksessa ja johdatuksessa.

Tärkeintä oli kuitenkin juuri tämä hetki. Ja se, miten tästä eteenpäin, askel kerrallaan.

Kirkkauden lupaus – Sama pätee meidänkin elämäämme. Olipa elämässämme parhaillaan tai edessämme mitä tahansa, saamme luottaa lupaukseen, että Maailman Valo on kanssamme. Hän, Jumalan antama Kirkkaus, valaisee askeleemme, näyttää suuntaa, rohkaisee, lohduttaa, auttaa eteenpäin.
Filippiläiskirjeen mukaan:
‘Minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. ‘ (Fil.4:19)

 Muut tekstit: Ps. 48: 11-15, 2. Moos. 33: 18-23 ja 1. Tim. 6: 13-16.