Todellinen Ystävä

Jeesus sanoo:
    ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
    Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” (Luuk. 11:5–13)

6.5.2021.  – Jeesus kuvaa vertauksessaan todellista ystävää. Vaikkei auttaisi pelkkää ystävyyttään, tämä antaa kuitenkin mitä toinen pyytää, Antaa niin paljon kuin hän tarvitsee. Antaa, vaikkei ensin olisi halukas antamaan ja vaikka joutuisi venymään yli oman mukavuusrajansa. 

Millainen on mielestäsi todellinen ystävä? Millaisia ominaisuuksia odotat häneltä, tai arvostat hänessä?
Aloin pohtia, millainen omasta mielestäni on todellinen ystävä. Listasta tuli niin pitkä, että aloin sen sijaan miettiä todellisia ystäviäni lapsuuden, nuoruuden ja nykyiseltä ajalta. Voisiko heillä olla  jokin yhteinen nimittäjä? – Lenkkipolulla yhä miettiessäni asiaa huomasin, että kyllä on: luotettavuus. Todellinen ystävä on luotettava. – Sitä arvostan myös läheisissäni. 

Todellinen ystävä on aarre, ilon ja kiitollisuuden aihe. – Ja taas alkoi syntyä listaa hyvän ystävän ominaisuuksista… – päättäväisesti pyyhin ne pois, sillä eihän sellaista ystävää olekaan, joka täyttäisi ne kaikki.
Mieleen tuli kuitenkin toistuvasti rakkaan mummuni usein lausuma sanonta “Lika barn leka best” (samankaltaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään). Tämä pätee usein myös aikuisiin.
Kyllähän auttaa hurjan paljon yhteisymmärrystä, jos ystävysten ajatus-, tunne- ja kokemusmaailma ovat sävyiltään samantapaisia.    

Huomaan tämän selkeästi lapsenlapsissani. Heidän hyvät ystävänsä ovat samanlaatuisia kuin he itse ovat, ja he välttävät kaveriporukoita, jossa on mukana joku kovista esittävä.
Kerran eräs tyttö totesi minulle, ettei ollut saanut kutsua pojantyttäreni synttäreille. Selkeästikin hän olisi kovasti sinne halunnut. Kun kysyin lapsenlapseltani, eikö hän haluaisi kutsua tuota tyttöä, tämä vastasi lyhyesti (ei arvostellen, vaan pelkkänä faktana): “Se ei oo mun tyyppiäni.”
Hämmästyin, miten ehdottomana hän (tuolloin 8v) ilmaisi syyn.
Toisaalta: olisihan minun pitänyt ymmärtää kysymättäkin: toinen oli herkkis, toinen ei.    

Best Friend – merkkisiä jätöspusseja, Best Friend koirahuivi. joka on käsitelty punkkeja torjuvaksi, sekä Best Friend – T-paita samoin ominaisuuksin – löytyvät meidän huushollista. (Viimemainittujen toimivuus ei tietenkään ole täydellistä, mutta ovat kuitenkin lääkkeitä lempeämpiä vaihtoehtoja.)

Human’s Best Friend . Sanonnan mukaan koira on ihmisen paras ystävä. Eikä mikään ihme. Se on uskollinen, täysin lojaali omistajalleen, jota se haluaa kaikin tavoin miellyttää. Se yrittää parhaansa mukaan ymmärtää tämän mielialoja, ilmeitä, eleitä ja puhetta, ja toimia niiden mukaisesti.

Lisäksi koira (tai ainakin oma hauvelini) on lempeä, myötäelävä, leikkisä, huumorintajuinen ja hyväntuulinen (paitsi kun lähden kauppaan, mutta ilo onkin sitten kaksinkertainen palatessani). – Ystävyysasiassa se painii siis ihan omassa luokassaan. 🙂

Toissapäiväisessä nettiuutisessa kerrottiin geenien vaikutuksista koiran aggressiivisuuteen. 
Koirien geeniperimätutkijan mukaan ‘eniten aggressiivisuutta esiintyi pitkäkarvaisella colliella, toy-, kääpiö- ja keskikokoisella villakoiralla sekä kääpiösnautserilla ‘
Koirien geeniperimää tutkiva Hgin yliopiston proffa totesi, että “aiempien tutkimusten mukaan pitkäkarvaisessa colliessa esiintyy pelokkuutta, ja villakoiralla ja kääpiösnautserilla on havaittu vieraisiin ihmisiin kohdistuvaa aggressiivista käyttäytymistä.”  

Kummastelimme tätä muutaman koiraystävän kanssa, Villakoiran ihmiseen kohdistuvaa aggressiivista käyttäytymistä en ole vielä koskaan nähnyt omassa kuin missään muussakaan tuntemassani tai tapaamassani villiksessä. Mutta ehkä sellaisiakin löytyy, (Ehkä juuri niiden omistajat ovat osallistuneet tutkimuksiin toivoen selitystä sille, mistä oireet johtuvat.)

Vaikka me kumpikin toisinaan harmittelemme toistemme itsepäisyyttä, ja silloin tällöin toivoisimme toisen toimivan toisin, uskon voivani todeta sekä hauvelini (3v) että omasta puolestani, että me kaikesta huolimatta olemme toistemme parhaat kaverit.
Hauvani tuo jokaiseen päivääni niin paljon iloa. En osaa kuvitella itselleni ihanampaa koiraa. 🙂

On kuitenkin eräs, jota ei voi verrata ihmisystäviin, saatikka sitten koirakavereihin…

Paras Ystävä – Huolimatta siitä, millainen geeniperimämme, käyttäytymisemme ja luonteemme, ajatus-, tunne- ja kokemusmaailmamme on. Hän rakastaa meitä. Hän on Todellinen Ystävä, ‘yksi ylitse muiden’, kuten eräässä laulussa sanotaan.
Hän kulkee kanssamme satoi tai paistoi. Hän rohkaisee ja lohduttaa meitä, nostaa ylös kompastuessamme.
Hän haluaa vetää meitä lähelleen, yhteyteensä, ja johdattaa meidät hyvälle tielle. 

Hän kutsui opetuslapsiaan ystävikseen:
“Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.”  (Joh.15:14-15)

Näkeekö Hän meidätkin ystävinään, sinut ja minut? Uskon niin, jos me vain itse sitä haluamme. Mutta on Hän meille paljon muutakin kuin Paras Ystävä. 🙂

Ylösnoussut Kristus sanoi opetuslapsilleen: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt.28:
Ja sitten Hän lähetti heidät tekemään samaa, mitä oli itse tehnyt Galilean seuduilla ja Juudeassa.   

“Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan,” Jeesus kehotti. 

Kun Hän, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, kehottaa ja toivoo meidän pyytävän, etsivän ja kolkuttavan, niin eikö siinä ole jotain sellaista, mikä kannattaa ottaa tosissaan…?
Itse ajattelen Jeesuksen tarkoittaneen lähinnä yhteyttä taivaan todellisuuteen ja yhteyttä taivaalliseen Isäämme, Että sitä kannattaa pyytää ja etsiä, kolkutella Jumalan salaisuuksien porttia. Ja lupauksen mukaan, se avataan. Avautuu pääsy ja yhteys taivaisiin. Voiko sen parempaa toivoa?

Muut tekstit: Ps. 40:2–6, 2. Moos. 17:8–13 ja Jaak. 5:13–16. 

Taivaan kansalaisina tässä maailmassa

28.4.2021.  Usein taidetaan ajatella, että uskonelämä ja siihen liittyvät asiat ja nk. tavalliseen elämään kuuluvat asiat olisivat toisistaan erillään. Mutta eihän se niin ole. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Katsoessani otteita viime viikonlopun Oscar-gaalasta vaikutuin siitä, miten muutamat palkinnonsaajat ilmaisivat – egokorostuksen sijasta – kiitollisuutensa Jumalalle Hänen johdatuksestaan ja lahjoistaan.
Kaksi maailmaa (uskon ja viihteen), joiden ajattelisi olevan mahdollisimman erillään toisistaan, olivatkin yhtä aikaa läsnä, luonnollisena asiana, ihan luontevasti. – Siitä tuli hyvä olo. 🙂

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”  (Joh. 15:10–17)

Rakkaudessa pysymistä – Jeesus sanoo, että hänen käskyjensä noudattaminen merkitsee, että pysymme Hänen Rakkaudessaan.
Tuohan kuulostaa ihanalta: pysyä Hänen Rakkaudessaan. Miten helppoa tai vaikeaa se on, onkin toinen juttu.
Minkä käskyn Jeesus nostaa tässä esiin? Käskyistä suurimman ja tärkeimmän, Rakkauden kaksoiskäskyn, toisen osan.

Rakkauden kaksoiskäsky – Kun eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä on kaikkein tärkein käsky, hän vastasi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark.12:30-31)

Sitä Jeesus toivoo meiltä – että rakastaisimme toisiamme.
Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”
Se on haaste, johon hän meitä kutsuu. Haaste, joka on edessämme päivittäin. Helppo teoriassa, vaikeampi käytännössä.

Se on luopumista itsekkäästä asenteesta, ja sen ajattelemisesta, miten itse voi hyötyä tilanteista. Se on asettumista toisen asemaan: sitä, että pyrkii näkemään toiset ihmiset vähintäänkin yhtä arvokkaina ja tärkeinä – jollei tärkeämpänäkin –  kuin itsensä.
Tuollaista asennetta näin yllätyksekseni otteissa viime viikonlopun Oscar-gaalasta.

Olipa positiivisia yllätyksiä Oscar-gaalassa julkistetuissa valinnoissa. Hollywood-glamourin sijaan esille tulivat inhimillisyys sen hyvässä merkityksessä sekä heikommassa asemassa olevien ihmisoikeudet – yhteiskunnassa, joissa ne eivät aina ole olleet itsestäänselvyys. 

Voittajiksi valittiin elokuvia, jotka kertovat mm. asuntovaunuissa asuvista pätkätöiden perässä maata kiertelevistä asunnottomista (Nomadland), muistisairautta potevasta isästä (The Father), 1960-luvulla vaikuttaneen ja surmatun mustan aktivistin elämästä (Judas and the Black Messiah), omaelämänkertaan perustuvasta kuvauksesta eteläkorealaisesta perheestä, joka koittaa aloittaa uutta elämää 80-luvun Arkansissa (Minari) ja oikeudenkäynnistä v. 1968 rauhanomaiseksi tarkoitetun opiskelijoiden mielenosoituksen järjestäjiä vastaan (The Trial of the Chicago 7).   

Parhaaksi valitussa animaatiofilmissä (Soul – Sielun syövereissä) pohditaan elämän tarkoitusta ja muistutetaan länsimaisen ihmisen turhamaisuudesta.
Myös palkituissa dokumenteissa tuntui olevan inhimillistä syvyyttä.

Olisikohan niin, että joko pandemia tai maan johtajanvaihdos (tai kumpikin)  olisi saanut palkintosijojen valitsijoissa aikaan inhimillisempää ja syvällisempää suhtautumista ihmiskohtaloihin ja elämään yleensä? Enemmän siihen suuntaan, mihin Jeesus kaksoiskäskyllään meitä haluaa johdattaa.

Gaalassa pidetyissä puheissa kiitettiin Jumalaa Hänen antamistaan lahjoista ja johdatuksesta. Ja niissä tuotiin esiin rakkaus lähimmäisiä kohtaan. En tiedä edellisten gaalojen juhlapuheista, mutta näistä tuli kyllä ajoittain sellainen olo että hetkinen, onko tämä todellista?
Kyllä se oli todellista, ei mitään näyteltyä hurskastelua. Alla mainittujen puhujien vilpittömyyden aisti kuvaruudunkin lävitse. He eivät olleet olevinaan parempia kuin olivat. Jokainen oli aidosti ja yksinkertaisesti vain oma itsensä.

Tyler Perry palkittiin humanitaarisesta työstään. Hän kertoi äitinsä opettaneen hänelle, ettei ketään ihmistä saa vihata. Hän omisti palkintonsa kaikille, jotka kieltäytyvät vihasta ketään kohtaan, olivatpa nämä mitä syntyperää tahansa ja mistä päin maailmaa tahansa.
Kerran eräs nainen tuli hänen luokseen. Tyler arveli hänen olevan asunnoton, ja tarjosi hänelle rahaa, mutta nainen kysyi: “Olisiko teillä antaa minulle kengät?”
Studion varastosta kengät saatuaan nainen sanoi: “Kiitos Jeesus, nyt jalkani eivät kosketa maata (my feet are off the ground).” – Tyleriä kylmäsi: hän muisti, millaista oli kun hänellä itsellään ei ollut lapsena kenkiä.

Chloé Zhao, palkitun Nomadland -filmin ohjaaja, kertoi, kuinka hän lapsena siteerasi yhdessä isänsä kanssa kiinal. runoja ja tekstejä, toisiaan täydentäen.
Yhden tekstin Chloé muistaa itselleen erityisen rakkaana: “ihmiset ovat syntyessään luonnostaan hyviä.” (inherently good).
“Nuo sanat tekivät minuun vahvan vaikutuksen lapsena, ja uskon niihin todella vielä tänäänkin. Olen aina löytänyt hyvyyttä ihmisissä, minne tahansa olenkin mennyt maailmassa” Chloé totesi valkoisissa tennareissaan. Hän omisti palkintonsa jokaiselle “jolla on uskoa ja rohkeutta pitää kiinni hyvyydestä itsessään ja toisissaan, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.”

Daniel Kaluuya, palkittu näyttelijä (Judas and the Black Messiah) ) aloitti kiitospuheensa sanomalla: “Kiitos Jumala, kiitos Jumala, en voi olla täällä ilman Sinun johdatustasi ja varjelustasi.”

Jon Batiste, joka sai säveltäjän palkinnon (filmistä Soul), sanoi kiitospuheessaan:
“Jumala antoi meille 12 säveltä. Ne ovat samat sävelet, jotka Duke Ellingtonilla ja Bachilla oli. Ja Nina Simonella. Jokainen lahja on erityinen. Kaikki kontribuutio musiikille, joka tulee Jumalalta (from the divine) instrumentteihin, filmiin, jokaisen musiikkia kuulevan ihmisen mieleen, sydämeen ja sieluun… kaikki on niin uskomattoman erityistä (special). Ja: “Olen vain niin kiitollinen Jumalalle niistä 12 sävelestä.”

Näistä puhujista kuvastui nöyryys, kiitollisuus ja rakkaus, Jumalaa kohtaan, elämää kohtaan, toisia ihmisiä kohtaan. Eli voisiko sanoa, että he elivät Jeesuksen kaksoiskäskyä todeksi… 

Juonnoissa kuultiin myös kannanottoja heikommassa asemassa olevien puolesta. Jotain hyvää on siis tapahtunut viihdemaailmassa, Olisipa tuo lupaus siitä, että sillä(kin) alalla halutaan edetä kohti parempaa, rakkaudellisempaa maailmaa. – Kohti Jeesuksen kaksoiskäskyä.
– Meistä katsojistahan se loppujen lopuksi riippuu, millaisia elokuvia tähän maailmaan tuotetaan. Siitä, mitä me haluamme nähdä ja katsoa… niin ‘elävissä kuvissa’ kuin elävässä elämässä… 

“Olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä.”
Tottahan minä haluan olla ystäväsi, Jeesus. Opeta minua tekemään sitä, mitä Sinä käsket. Muistuta, ohjaa ja opasta, anna voimaa, intoa ja iloista mieltä. 
Kuten olet luvannut. 🙂

Täydellistä iloa – “Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.”
Voisiko meille todella olla Kristuksen ilo sydämessämme? Se ei olisikaan mitä tahansa iloa – se on jotain ihan spesiaalia.
Miten sen voisimme saavuttaa? Tuon edellä mainitun käskyn avulla. rakastamalla toisiamme, lähimmäisiämme.  

Hänen Henkensä sisimmässämme – Eihän se meiltä itseltämme oikein taida onnistua – Hänen käskyjensä mukaan vaeltaminen. – Onneksi Hän on luvannut auttaa meitä siinä.
Esim. Hesekielin kirjassa Hän lupaa:   

“Henkeni Minä annan teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.” (Hes.36:27)

Meidän tehtäväksemme taitaa siis jäädä herkästi kuulolla oleminen; se että annamme Hänen Henkensä ohjata meitä, vaikuttaa meissä, muuntaa meitä paremmiksi, rakkaudellisemmiksi ihmisiksi. 🙂

Kaipuuta

22.4.2021. Kauniista, aurinkoisista kevätpäivistä on saatu nauttia. Kiitollinen mieli on siitä. 🙂
Ensi pyhän aihe  ‘Jumalan kansan koti-ikävä’ vie kuitenkin ajatukset luonnossa tapahtuvasta kasvun ihmeestä sisäiseen kasvuumme, ja siihen matkaan, jolle meitä kutsutaan kulkemaan, yhdessä Luojamme kanssa ja lopulta Hänen luokseen. 

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” (Joh. 14:1–7)

Isäni kodissa on monta huonetta –  mielenkiintoinen lause Jeesukselta. Mitä hän mahtoi sillä tarkoittaa? Onko taivaissa monenlaisia asuinsijoja?
Millaisen asuinsijan Jeesus mahtoi valmistaa opetuslapsilleen?

Millaisen hän mahtaa valmistaa meille, sinulle, minulle? Millaiseksi kuvittelisit taivaallisen kotisi?

Toissa päivänä osui silmiini emerituspiispa Eero Huovisen haastattelu  Areenan 1/2 7 – ohjelmassa pääsiäisviikolla, 31.3. Kärsimysviikolla, kuten emerituspiispa sitä nimitti. Kristus kärsi puolestamme ja nousi sitten haudasta.

Taivasmatkalle – Ohjelmaa edeltävänä päivänä rakas ystäväni siirtyi tästä ajasta ajattomaan. Hänelle tuo viikko merkitsi vapautumista: vapautumista sairauden aiheuttamasta kivusta, tuskasta ja kärsimyksestä.
Meille, läheisilleen, jäi kaipaus ja muistot. Hänellä alkoi uusi matka, taivasmatka.
Millainen asuinsija Sinulla oli valmistettuna hänelle, taivaallinen Isämme? – Uskon, että sellainen, jossa hänellä on hyvä olla.

Äidin kaipuu – Eero Huovinen kertoi haastattelussaan, että hän oli 9 v. kun hänen äitinsä kuoli. Isä ei koskaan puhunut lapsille äidistä. Se oli liian kipeä aihe. Eero Huovinen kertoi löytäneensä äitinsä kirjeistä, joita tämä oli kirjoittanut Roomassa väitöskirjaa valmistelevalle miehelleen v.1949. (Noiden kirjeiden pohjalta syntyi E.H:n kirjoittama kirja ‘Äitiä ikävä’.)
“Äidin rakkauden
 voi löytää kirjeiden kautta”, totesi Eero Huovinen haastattelussa.

Vuotta myöhemmin, v.1950, oma äitini kirjoitti kirjeitä Lontoossa olevalle isälleni. Itse hän oli vanhempiensa kesäpaikassa, kaivaten isääni, mutta odottaen minua (raskausajan viimeiset kuukaudet menossa).
Sain äitini ja isäni tuona aikana toisilleen kirjoittamat kirjeet  tädiltäni joskus 1990-luvun lopulla. Avasin ne innolla toivoen löytäväni niistä äitini.

En oppinut tuntemaan omaa äitiäni kunnolla, siten kuin olisin toivonut. En silloin kun hän vielä eli, enkä noiden kirjeidenkään kautta.
3 kk ennen kuolemaansa äitini kutsuttiin kansainväliseen lehdistökonferenssiin Roomaan. Hän  oli aikonut ottaa isoveljeni mukaan matkalle, mutta jostain syystä pyysin ponnekkaasti, että hän ottaisi minut mukaansa. Ponnekkuus ei ollut lainkaan minun tapaistani; itsekin ihmettelin, miten päättäväisesti asian äidilleni esitin. 

Ehkä pelkästä hämmästyksestä äiti suostui ottamaan minut mukaansa. Olin 13v, ja minulla oli toive, että tuolla matkalla voisin vihdoin tutustua äitiini.
Emme tuolloin tiennyt, että hän sairasti. Ainoa vaiva äidilläni oli tuona kesänä alkanut lievä selkäkipu. Siinä vaiheessa kun sairaus todettiin, se oli levinnyt jo niin laajalle, etteivät lääkehoidot enää tehonneet.

Meidänkään isämme ei koskaan puhunut meille lapsille äidistä tämän kuoleman jälkeen. Vanhempani olivat eronneet 4 v. ennen äidin kuolemaa. Äitini jäi kaipaamaan isää ja hänen rakkauttaan. Tämä sekä isän uusi avioliitto ei tehnyt asiaa (äidistä puhumista siis) isälleni helpommaksi. Joskus vaikeneminen on vain helpompaa, ymmärrän sen kyllä.
Meille lapsille jäi suru, äidinkaipuu, ja muistot.

Käsikynkkää – Emerituspiispa sanoi haastattelussaan rauhalliseen, mutkattomaan tapaansa, että “olis kiva kävellä äidin kanssa käsikynkkää Rooman katuja.”
M
yös haaveiden kautta voi löytää yhteyden toisiin ihmisiin, hän totesi.

Voisinkohan minäkin kuvitella käveleväni Rooman katuja äitini kanssa, niitä samoja, joita kävelin hänen kanssaan silloin 13-v:na?  Voisinko tuolla tapaa löytää uudenlaisen yhteyden äitiini, joka jäi minulle aina jollain tavoin arvoitukseksi? Voisinko oppia jotain uutta hänestä, oivaltaa jotain hänestä, itsestäni hänen tyttärenään ja ehkä myös omien lasteni äitinä?    

Meillä useilla on sisällämme kaipuu, Kaipuu joko äidin tai isän vaillinaiseksi jääneeseen rakkauteen. Tai tunne, ettei saanut vanhemmilta sellaista rakkautta osakseen, jota lapsena kaipasi. 

Pohjimmiltaan kaipuussamme voikin kyse olla kaipuu Taivaallista Vanhempaamme kohtaan. Häntä, jonka Rakkaus ei ole vajavaista, vaan täydellistä. Häntä, joka odottaa, että löytäisimme takaisin Hänen luokseen, oppisimme tuntemaan Hänet ja Hänen äärettömän Rakkautensa lapsiaan kohtaan.
Joidenkin mielestä tuntuu helpommalta tai turvallisemmalta lähestyä Luojaamme ajatellen Hänen äidillisiä ominaisuuksiaan. En usko Jumalan pahastuvan siitä. Ensinnäkin Jumalahan on Henki. Toiseksi Hän itsekin ilmaisee myös äidillisiä tunteitaan eri raamatunteksteissä.
Ajattelen, että Hänelle on tärkeintä, että löydämme yhteyden Häneen. Itselleni on luontevaa ajatella Luojaamme taivaallisena Isänä.  

Taivaallinen Isämme on Pyhän Henkensä kautta ohjannut profeettojaan kirjoittamaan kirjeitä Rakkaudestaan meitä ihmisiä kohtaan. Näistä kirjeistä muodostettiin aikojen saatossa kokoelma kirjoja ja kirjeitä. VT hepreankielisenä, UT kreikankielisenä. – Ja nykyään tätä kirje/kirjakokoelmaa – maailman luetuinta teosta – voi lukea useimmilla maailman kielillä. 

Miten me voisimme löytää läheisemmän suhteen Taivaalliseen Isäämme? Yksi tapa on varmaankin se, että lukee niitä kirjeitä/kirjoja, joita profeetat ja apostolit ovat kirjoittaneet Hänen Henkensä ohjauksella ja myötävaikutuksella.
Niillä kirjoituksilla on jollain tavoin merkillinen vaikutus: ne herättävät itsessä joka lukemiskerralla erilaisia ajatuksia ja tunteita, kysymyksiä ja ehkä oivalluksiakin. Niin Isästä kuin itsestäkin. Hänen suunnitelmastaan ja myös, millä tavoin itse kuuluu osaksi tuota suunnitelmaa.    

Tie, totuus, elämä – Jeesus sanoi: “Minä olen tie, totuus ja elämä.”.
Ja: “Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni.”

Kristus ei ole pelkästään kokoelma kauan sitten kirjoitettuja kirjeitä, Hän, Ylösnoussut, elää, on ja kulkee kanssamme. Hän näyttää meille tien, jos ja kun vain itse haluamme. 

Voisiko Hänen kanssaan siis lähteä kulkemaan yhdessä, käsi kädessä, näitä elämän teitä, polkuja ja katuja? Kuunnella mitä Hänellä on sydämellään. Ja kertoa Hänelle, mitä on omalla sydämellä. 
Voisiko oppia tuntemaan Häntä sillä tavoin syvemmin? Oivaltaa jotain uutta Hänestä ja Hänen Rakkaudestaan? Ja sitä kautta taivaallisesta Isästämme ja Hänen Rakkaudestaan meitä, lapsiaan kohtaan. – Uskon että voi. 🙂

Taivas on Jumalan salaisuuden löytämistä – Tänä aamuna sain s-postiviestin eräältä saksal. tuttavaltani. Hän kirjoittaa (Henri Neuwen‘ia lainaten) Jumalan salaisuudesta seuraavaan tapaan: 
‘Kun todella olemme osallisia Jumalan elämään, meille tulee yhä selvemmäksi, kuinka jokaiseen ihmiseen on kätkettynä Hänen salaisuutensa. Jean Eudes’in (1600-luvulla eläneen papin) mukaan taivas on tämän Jumalan salaisuuden jatkuvaa löytämistä. Tämä salaisuus avautuu sen kautta, että elämme Jumalan ja toistemme kanssa syvässä yhteydessä (in innigster Gemeinschaft). Kristityn maanpäällinen elämä on yksinkertaisesti alkua tälle taivaalliselle olemassaolon (Daseinweise) muodolle.’  

Isän talo – Viime viikolla laitoin blogiin laulun ‘Tulee aika’ sanat.  Ne sopisivat yhtä hyvin tämänkertaiseen evankeliumitekstiin.
Alla olevassa lauluvideossa puhutaan Isän talosta.

Who You Say I Am Hillsong

“Kuinka voi olla, että kuninkaista Korkein
toivottaa minut tervetulleeksi?
Olin eksyksissä, mutta Hän toi minus sisälle
Oi Hänen Rakkauttaan minua kohtaan
se, jonka Poika vapauttaa on todella vapaa
olen Jumalan lapsi, todella
vapaa vihdoinkin, Hän on lunastanut minut
Hänen armonsa virtaa runsaana
kun olin synnin orja, Jeesus kuoli puolestani
minulle on sija Isäni talossa
siellä on paikka minulle, olen valittu, en hylätty
olen se jonka sinä sanot minun olevan
Sinä olet puolellani, et minua vastaan
olen Jumalan lapsi, todellakin”

Muut tekstit: Ps. 66:3–9, Ps. 126, 5. Moos. 30:19–20 ja Hepr. 11:2, 13–19.

Hyvä Paimen

15.4.2021. Eilen keräsin pihan villiniityltä 1. kourallisen vuohenputkenversoja viherjuomaan. Villiyrttien keruun aika on alkanut, jee! 🙂

Jeesus sanoi:
    ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”  (Joh. 10:1–10)

Hyvistä asioista on  mukavampi lukea kuin huonoista. Ensi pyhän aiheena on Hyvä Paimen.  Siitähän riittää hyviä aiheita vaikka kuinka.
Vaan jostain kumman syystä alankin tällä kertaa miettiä evankeliumitekstin pahiksia. – Ja koska meissä kaikissa on sekä hyvistä että pahista, koetan miettiä, millä tavoin tuossa kuvattu koskettaa itseäni (tai meitä itse kutakin). 

Jeesus puhuu noissa 2 vertauksessaan varkaista ja rosvoista. Tuskin hän tuossa tarkoitti maallista omaisuutta varastelevia konnia. Mutta millaisia sitten? – Edellinen luku (Joh.9) ei välttämättä anna siihen vastausta.

Viikonvaihteessa juoksenteli pääkaupunkiseudulle eksynyt susi pitkin katuja. Olipa joku nähnyt sen meikäläisenkin asuinalueella.
Monet sanonnat kertovat, kuinka sutta on pidetty pahan symbolina. Susi lampaiden vaatteissa, iso paha susi, kaivaa sudenkuoppaa tai pudota siihen jne.
Susi on syytä kiertää kaukaa, jos sellainen tulisi vastaan. Silmäkontaktia on vältettävä ja peräännyttävä rauhallisesti. Tuon tapaisia ohjeita jaettiin mediassa. 

Jeesuksen aikaan, ja vielä nykyäänkin, paimenen tehtävä on suojella lampaitaan susilta.
Jos olemme raamatullisella kuvakielellä sanottuna niitä lampaita, jotka haluavat seurata Hyvää Paimenta, niin mitkä ovat niitä susia, joita meidän tulee kiertää kaukaa ja joita emme tahdo kohdata ja katsoa silmiin?  

Millaiset asiat koen/koet omassa elämässä uhkana tai vaarana? Sellaisiksi, joiden suhteen pitää olla varuillaan, ettei lankeaisi huomaamattaan kuoppaan.
Millaisissa tilanteissa olen/olet kaivannut erityisesti johdatusta ja millaisilta asioilta varjelua?

Jos lukee Jeesuksen vertauksia tämän pandemia-ajan valossa, voisiko ajatella varkain sisään yrittävien olevan esim. niitä, jotka ajattelevat olevansa oikeassa, ja sen vuoksi näkevät oikeutenaan toimia oman mielen mukaan, ohjeistuksista välittämättä?
Monet ovat jälkeenpäin harmitellen ja katuen todenneet, että tainnutkaan olla hyvä juttu, seurauksena kun oli tartuntarypäs. 

Olenko sitten itse pystynyt noudattamaan ohjeita? Rehellisesti sanottuna: en! Olen tavannut lapsenlapsiani silloinkin kun sitä kehotettiin välttämään. He ovat olleet luonani, vaikkakin usein  olimme ulkona. – Kaikeksi onneksi ei ole ollut mitään altistumisia.

Vapaita menemään – Maskeista, etäisyyksistä ja käsihygieniasta on tullut jo itsestään selvää, automaattista rutiinia lähes kaikille.  Ja jonain päivänä – kunhan yhdessä pinnistellään ja jaksetaan tsempata – tästä kaikesta päästään. Silloin ei tarvitse koettaa mennä siitä kohtaa, missä aita on matalin eikä vältellä sitä aikamme pahista, koronasusimokomaa.
Silloin ollaan taas vapaita menemään ja tulemaan, ilman rajoituksia. 🙂 

Paimen kutsuu lampaat laitumelle. ja ‘lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä’.
Mietin, miten herkästi nykyään seurataan vaikka minkälaisia ääniä –  provokatiivisia mielipiteitä, mitä uskomattomampia valeuutisia, salaliittoteorioita jne. – ja uskotaan niihin.
Tuntuu että aivan erityisesti tänä aikana tarvitsisimme kykyä erottaa Hyvän Paimenen ääni, jottemme joutuisi ihan hakoteille. 

Hyvältä tuntuu tuo, kun jeesus sanoo, että Paimen kutsuu lampaitaan nimeltä. Hän näkee meidät. Hän tuntee meidät nimeltä. Hän kutsuu jokaista henkilökohtaisesti. Ja jossain vaiheessa, jossain syvällä sisimmässämme jokin alkaa resonoida: tunnistamme Hänen äänensä/kutsunsa. Se alkaa vetää meitä magneetin tavoin puoleensa. 

Lähelle – Arvelen Jeesuksen kuvaavan yllä olevissa vertauksissaan taivasten valtakuntaa (jota hän kuvasi opetuslapsilleen niin monin eri vertauksin).  Ei vain sitä ajan tuolla puolen olevaa  Jumalan valtakuntaa, jonne toivotaan pääsevän. Jeesus sanoi maan päällä kulkiessaan, että taivasten valtakunta on tullut lähelle. Taivasten valtakunta tuli ihmisten luo.  

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: “Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk.17:20-21)

Taivasten valtakuntaan ei voi noin vain rynnätä. Jeesus sanoi, että sinne on vaikea päästä. 
“Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.” (Matt.11:12)

Kuitenkin se on koko ajan tavoitettavissa, läsnä oleva. Miten sitten löytää/tavoittaa/ taivasten valtakunnan? Sillä onhan se jotain niin erityisen ihanaa, että siinä haluaisi elää jatkuvasti,  kaiken arjenkin keskellä. Siinä sielu virvoittuisi, tulisi ravituksi, siinä saisi levätä. Ja kuten Daavid lauloi: saisi olla Herran hyvyyden ja rakkauden ympäröimänä, joka päivä…

Portti – Miten sinne pääsee? Jeesus sanoo olevansa portti, jonka kautta sinne tullaan.
“Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.”

Daavidin Psalmi 23:  Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Rukouslauluja – levyllä on laulu, josta kuulin ystävältä. Lauluvideon laittaminen tähän ei onnistunut, mutta jospa se avautuisi tästä linkistä:
Tulee aika – Bing video

Tulee aika – Carmen Ensemble ja Tuohus-kuoro:

Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää.
Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää.
Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan.
Annat henkesi tuulen hoitaa hellästi lastaan.

Tulee aika, jolloin valo varjomme poistaa.
Tulee aika – yömme jälkeen kirkkaus loistaa.
Herään auringon aikaan. Annoit kasvulle juuret.
Miten lapsesi saikaan nähdä ihmeet niin suuret

Tulee aika, jolloin myrsky tyyneksi vaihtuu.
Tulee aika, jolloin kaikki kyyneleet haihtuu.
Meitä rakkaus kantaa. Hiljaa umpeutuu haavat.
Taivas toivoa antaa. Lohdun särkyneet saavat.

Tulee aika, jolloin kotiin kulkea saamme.
Tulee aika – nyt jo matkaa yhdessä jaamme.
Vielä viivymme tiellä. Vielä meillä on kaipuu.
Kerran perillä siellä kaikki riemuksi taipuu.

Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää.
Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää.
Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan.
Annat henkesi tuulen hoitaa hellästi lastaan.

Muut tekstit: Miika 7:14–20 ja Hepr. 13:20–21.

Ylösnousseen todistajia

8.4.2021.  Sinivuokot ovat työntäneet esiin pieniä nuppuja. Toissapäivänä ajattelin, että muutama lämmin päivä, niin ne avaavat terälehtensä. Mutta eilen oli jo ensimmäinen avautunut! Odotan joka kevät innolla näkeväni ensimmäisen sinivuokon kukassaan.

Ylösnoussut Kristus kehotti opetuslapsia odottamaan jotain aivan muuta kuin kevään merkkejä…

Rauha teille – Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” (Luuk. 24:36–49)

Opetuslapset olivat koolla siinä talossa, jossa he olivat syöneet pääsiäisaterian Jeesuksen kanssa ennen kuin he lähtivät Öljymäelle. He olivat peloissaan. Jeesus oli surmattu, miten heidän nyt kävisi. 
Tilanteen jännittyneisyys kasvoi miltei kestämättömäksi, kun heidän ylösnoussut Mestarinsa ilmestyi suljetun oven läpi heidän eteensä. He kauhistuivat: aave!
Mutta Jeesus rauhoitteli heitä: minä tässä olen, elävänä, lihaa ja luuta, koskettakaa käsiäni. 
Sitten Jeesus söi heidän nähtensä palan paistettua kalaa.

Kyllähän siinä oli – ja yhä on – ihmettelemistä. Jeesuksen ylösnousemus ei ole mikään järjellä käsiteltävissä oleva asia. Jos oli vaikeaa opetuslapsilla, jotka näkivät hänet omin silmin ja saivat koskettaa hänen ylösnousemuskehoaan, niin sitäkin vaikeampaa on monelle uskoa asiaa pari vuosituhatta myöhemmin. 

Ja silti miljoonat ja miljoonat ihmiset uskovat Jeesuksen ylösnousemukseen.
Ja mitenköhän lukemattomille ihmisille ympäri maailmaa ylösnoussut Kristus on yllättänyt ilmestymällä heidän eteensä, eri tavoin.
Ehkä suljettujen ovien läpi epätoivoisena rukoilevan ihmisen luo.  Ehkä häikäisevän kirkasta valoa loistaen, ilmoittaen valon keskeltä olevansa Jeesus.
Ehkä selkeänä ihmishahmona katsoen silmiin, ehkä sanoen jotain, ehkä lohdutuksen ja rohkaisun sanoja, tuoden rauhan olon sydämeen.
Ehkä Hän on kehottanut henkilöä, jolle on ilmestynyt, seuraamaan Häntä.    

”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu”, Jeesus sanoi opetuslapsille.
Jesajan kirjassa luvussa 53 on järisyttävä profetia Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta, Tuota lukua ei lueta synagogissa, sillä se niin ilmiselvällä tavalla ilmaisee, että Jeesus oli tuo Jesajan profetoima Lunastaja.
Monet kerrat Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että hän nousisi kuolleista 3. päivänä. Mutta oli kuin se olisi vain ollut heille liian iso asia käsiteltäväksi. Vielä silloinkin, kun he näkivät, että näin oli todella tapahtunut.  

Kristus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.
Monet rabbit ja imaamit, jotka ovat rohkaistuneet tutkimaan kirjoituksia avoimin mielin, ovat hämmästyneet ja tulleet vakuuttuneeksi – vastentahtoisestikin – että Jeesus Kristus on Messias. 

Ylösnoussut Kristus avaa tänäkin päivänä ihmisten silmiä ja sydämiä – sellaistenkin, jotka eivät ehkä tutki pyhiä kirjoituksia, mutta jotka epätoivoisesti etsivät ja kaipaavat yhteyttä Jumalaan.  Kaipaavat todistusta siitä, että Hän On.  Elävänä, heidän kanssaan.

Kristus, Vapahtajamme, vapauttaisitko meidät mielemme ahtaista kahleista, epäluuloista, kaikesta siitä, mikä estää meitä näkemästä ja ymmärtämästä Sinun Totuuttasi.
Antaisitko meille Sinun mielesi? Voikohan Sinulta sitä pyytää? 

Paavalille se oli mahdollista. Hän kirjoitti korinttilaisille: ‘Mutta meillä on Kristuksen mieli.’ (1.Kor.2:16)

Paavali sai nähdä Sinut ylösnousseena Damaskoksen tiellä. Saulista tuli Paavali, uupumaton, rohkea sanansaattasi. Niin kuin niistäkin opetuslapsistasi, jotka saivat kulkea Sinun kanssasi niiden 3 vuoden ajan, jolloin kuljit Galileassa ja Juudeassa opettaen ja tehden ihmeitä. 

Tuossa huoneessa, jossa ilmestyit opetuslapsillesi, kehotit heitä odottamaan sitä, minkä lähettäisit heille: voiman korkeudesta, Pyhä Henki tulisi antamaan heille rohkeutta, neuvoisi miten heidän tulisi toimia.
Kristus, Sinä näet, kuinka moni odottaa tälläkin hetkellä omassa huoneessaan/kodissaan, kaivaten voimaa ylhäältä. Voimaa nähdä valoisasti tulevaan. Kaivaten lohdutusta ja rohkaisua.  Ja viisautta ja johdatusta siihen, miten olla ja mihin ryhtyä.  

Opetuslapset odottivat Pääsiäisen jälkeen 50 päivää, kunnes Pyhä Henki laskeutui ja muutti kaiken.
Anna meille kärsivällisyyttä odottaa ja luottaa siihen, että muutos on tulossa. Että jotain hyvää, parempaa tulee. Että pääsemme näistä pandemiarajoituksista ja eristäytyneisyydestä.
Kiitos, Ylösnoussut, että näet jokaisen. Kiitos että olet kanssamme, joka päivä, jokaisessa elämämme tilanteessa. 🙂

(Kevään 1. kiinanruusu puhkeisi kukkaan tänä vuonna Pääsiäisenä.)

Muut tekstit: Ps. 116:1–9, Sak. 8:12–13 ja Ap. t. 13:23–33.

Kristus on ylösnoussut!

4.4.2021. Naiset menivät suruissaan Jeesuksen haudalle. Mutta mitä heitä odottikaan?

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
    Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
    Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.  (Matt. 28:1–8)

Varmaan moni on joskus kokenut, että on kuin jokin valtava, raskas kivi varjostaisi elämäämme, koettaisi jähmettää meidät paikoilleen, estäisi meitä näkemästä valon, joka on sen takana, odottamassa.
Jeesuksen haudan kivi oli vieritetty syrjään, Ylösnoussut Kristus haluaa vierittää syrjään ne kivet, jotka estävät meitä näkemästä valon ja toivon.

Tänä Pääsiäisenä katsoin ensin Pääsiäismessun Jerusalemin Pyhän Haudan kirkosta, sitten Vatikaanin Pietarinkirkosta. Edellinen pidettiin latinaksi, jälkimmäinen italiaksi. Vaikka tunnistinkin sanoja vain vähän sieltä täältä, tuntui että sai olla osana pyhää toimitusta. Melkein kuin olisi ollut paikan päällä. 🙂

Paavi Franciscuksen pääsiäismessun saarnassa (luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä: https://www.catholicnewsagency.com/news/full-text-pope-francis-homily-for-easter-vigil-at-the-vatican) oli kohtia, jotka herättivät ajatuksia. Laitan tähän joitakin otteita saarnasta:

“Naiset menivät suremaan kuollutta; sen sijaan he kuulivat julistuksen elämästä.
Pelko sekoittui iloon, joka yllätti heidän sydämensä kun he näkivät suuren kiven vieritettynä haudan suulta ja nuoren miehen valkoisessa vaatteessa. He ihmettelivät kuulemiaan sanoja: “Älkää pelätkö! Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka ristiinnaulittiin. Hän on noussut kuolleista.” Ja sanomaa: “Hän menee edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.”

Ottakaamme mekin vastaan tämä Pääsiäisen sanoma. Lähtekäämme Galileaan, jonne Ylösnoussut Herra on mennyt edellämme. – Mitä sitten merkitsee Galileaan meneminen?
Ensinäkin uutta alkua. Opetuslapsille se merkitsi paluuta paikkaan, jossa Herra kutsui heitä seuraamaan häntä. Paikkaan, jossa he kohtasivat hänet ensimmäisen kerran, paikkaa, jossa tunsivat 1. kerran rakkautta häntä kohtaan. Siitä hetkestä lähtien he jättivät verkkonsa ja seurasivat Jeesusta, kuuntelivat hänen opetuksiaan ja todistivat hänen tekemiään ihmeitä.
Toistuvasti he ymmärsivät hänet väärin, ja ristin edessä he hylkäsivät hänet ja pakenivat.

Siitä huolimatta Ylösnoussut Herra ilmestyy heille yhä uudestaan. Hän seisoo heidän edessään kutsuen heitä seuraamaan häntä. Hän sanoo heille: “Aloitetaan alusta. Tahdon että olette taas kanssani, kaikesta huolimatta.”

Galileassa opimme ihmettelemään Herran ääretöntä rakkautta, joka avaa uusia reittejä tappion polkujen rinnalle.
Aina on mahdollista aloittaa uudestaan, sillä aina on uusi elämä, jonka Jumala voi herättää meissä huolimatta epäonnistumisistamme.

Jumala voi valmistaa uuden historian. Hän ei koskaan lakkaa kulkemasta edellämme, kärsimysten, yksinäisyyden ja kuoleman ristiltä ylösnousemuksen, uuden elämän kirkkauteen. Muuttuvassa historiassa toivo nousee uudelleen.
Kuunnellaan näinä pandemian tummina kuukausina Ylösnoussutta Herraa, hänen kehottaessaan meitä aloittamaan uudestaan ja aina säilyttämään toivomme.

Naiset menivät haudalle muistelemaan sitä, mitä he olivat kokeneet hänen kanssaan.
On olemassa uskoa, josta on tullut jonkin sellaisen muistelemista, joka on ollut kaunista, ja jonka voi palauttaa mieleen.
Monet – mekin – kokevat sellaista “muistojen uskoa”, ikään kuin Jeesus olisi joku menneisyydestä, vanha ystävä nuoruudesta, joka nyt on jossain hyvin kaukana.
On uskoa, joka muodostuu tavoista, menneistä asioista, suloisista lapsuudenmuistoista. Uskoa, joka ei enää laita liikkeelle (move) tai haasta minua.

Toisaalta Galileaan meno tarkoittaa sitä, että tajuaa että ollakseen elävää uskon on palattava tielle. Sen tulee päivittäin uudistaa matkan ensiaskeleita, ensimmäisen kohtaamisen ihmettelyä. Ja sen tulee luottaa, kuvittelematta että jo tietäisi kaiken, vaan omaksua sellainen nöyryys, joka on niillä, jotka antavat itsensä yllättyä Jumalan teillä.

Usein pelkäämme, että Jumala yllättää meidät. Tänään Herra rohkaisee meitä sallimaan itsellemme se, että yllätymme.
Ylösnoussut Jeesus ei koskaan lakkaa hämmästyttämättä meitä.

Jeesuksella ei ole viimeistä ‘voimassaolopäivää’ (Jesus is not outdatet). Hän elää, tässä ja nyt. Hän kulkee vierelläsi joka päivä, joka tilanteessa, jonka koet, jokaisessa koettelemuksessa, jonka joudut kestämään sekä suurimmissa toiveissasi ja unelmissasi.

Hän avaa ovia siellä, jossa vähiten odottaisit. Vaikka sinusta tuntuisi että kaikki on menetetty, please, salli itsesi olla avoin sille ihmetykselle ja uudelle, jonka Jeesus tuo; hän todella tulee yllättämään sinut.

Galileaan meno tarkoittaa myös periferioihin menoa. Galilealaiset olivat mitä kauimpana Jerusalemin rituaalien puhtaudesta. Kuitenkin siellä Jeesus aloitti missionsa. Siellä hän toi sanomansa niille, jotka kamppailivat jokapäiväisen elämän kanssa; niille jotka olivat hyljeksittyjä, haavoittuvimpia, köyhimpiä. Sinne hän toi Jumalan kasvot ja läsnäolon, Jumalan joka väsymättä etsii lannistuneita tai eksyksissä ja joka menee kauimpaan kolkkaan, koska Hänen silmissään kukaan ei ole vähäisin eikä hyljätty.

Galileassa opimme, että voimme löytää Ylösnousseen veljiemme ja sisartemme kasvoissa, unelmoivien innostuksessa, lannistuneiden irtisanoutumisissa, iloitsevien hymyssä, kärsivien kyynelissä, ja ennen kaikkea köyhissä ja laitapuolen kulkijoissa. Saamme hämmästyä, kuinka Jumala paljastaa suuruutensa pienuudessa, kuinka Hänen kauneutensa loistaa köyhässä ja yksinkertaisessa.

Jeesus, Ylösnoussut Herra, rakastaa meitä rajattomasti ja on kanssamme elämämme jokaisena hetkenä. Ilmestyttyään maailman sydämessä Hän kutsuu meitä voittamaan esteet, karkottamaan ennakkoluulot ja menemään niiden luo, jotka ympäröivät meitä joka päivä, jotta voisimme löytää jokapäiväisen elämän armon (grace).

Tunnistakaamme Hänet omassa Galileassamme, jokapäiväisessä elämässämme. Hänen kanssaan elämä muuttuu. Sillä kaiken menetyksen, pahan ja väkivallan, kärsimyksen ja kuoleman ylitse Ylösnoussut elää ja johdattaa historiaa.

Odotuksesi eivät jää täyttymättä, kyyneleesi kuivataan, ne korvataan toivolla. Sillä Herra kulkee aina edelläsi. Ja Hänen kanssaan elämä alkaa uutena.”

Muut Pääsiäispäivän tekstit ovat: Ps. 118:15–23 (24), Hoos. 6:1–3, Jes. 25:8–9 ja 1. Kor. 5:6–8.

Siunattua Pääsiäistä, Kristuksen Ylösnousemusjuhlaa! 🙂

Aterialla

1.4. 2020. Ennen lumien tuloa jouluruusu kukki runsaana ja kauniina. Vielä viime viikolla, kun lumet alkoivat sulaa, mietin että pian saa nähdä, miten jouluruusunkukkien mahtoi käydä vietettyään pitkän ajan paksun lumikerroksen alla.
Ilo oli nähdä, kuinka ne tulivat esiin kuin ei olisi mitään lumipeitettä niiden päällä ollutkaan. Meidän osittain jään ja lumen peitossa vielä olevan pihan ensimmäiset kevätkukat, Jouluruususta tuli pääsiäisruusu.

Kantelettaren runo kuvaa Jeesuksen syntymää näin:  Jouluna Jumala syntyi, paras poika pakkasella’ ja ‘Härkä olkia levitti, sika penkoi pehkuloita, Poian pienen peitteheksi, katteheksi kaikkivallan’.
Pääsiäisen alla Hänet surmattiin ja haudattiin.  Ja 3. päivänä, Pääsiäisaamuna Hän tuli ulos haudasta, ja ilmestyi sen jälkeen ylösnousemusolemuksessaan useamman kerran opetuslapsilleen. 

Ylösnoussut – Tiberiaan rannalta Jeesus huuteli kalastamassa oleville opetuslapsilleen: “Onko teillä mitään syötävää?” Ja kun nämä vastasivat että ei ole tullut mitään saalista, Jeesus kehotti heittämään verkko toiselle puolelle venettä. Kaloja tuli sieltä niin että verkko oli revetä.
Kun miehet nousivat rannalle, Jeesus sanoi: “tulkaa syömään.”
Jeesus antoi heille leipää ja hiilloksella kypsytettyä kalaa.

Jeesus kysyi Pietarilta, rakastaako tämä häntä. Pietarin vastattua “Rakastan, Herra, sinä tiedät, että olet minulle rakas”, Jeesus kehotti Pietaria ruokkimaan hänen karitsoitaan & lampaitaan. (Joh.21)

Tämän Pääsiäisen aikaan minua on mietityttänyt se, kuinka Jumala haluaa ravita meitä niin monin tavoin. Hän haluaa ravita, vahvistaa, tukea, rohkaista meitä ja antaa meille toivoa ja luottamusta, jotta me puolestamme voisimme ravita/rohkaista/tukea lähimmäistämme sillä tavoin, kuin se on meille mahdollista ja siten kuin Hän meitä kulloinkin ohjaa.

Elämän Leipä Jeesus sanoi: “Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. (Joh.6:35)

Elävää vettä Jeesus sanoi myös: että “joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään”. (Joh.4:14)

Jumalan lahja – “Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ‘Anna minulle juoda’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” (Joh.4:10)

Millä tavoin Jumala haluaisi ja voisi ravita sinua tänä Pääsiäisenä?

Kaikkein puolestaHappamattoman leivän juhlan ensimmäisenä päivänä opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Minne tahdot meidän valmistavan sinulle pääsiäisaterian?” Jeesus sanoi: ”Menkää kaupunkiin.” Hän neuvoi, kenen luo heidän oli siellä mentävä, ja käski sanoa tälle: ”Opettaja sanoo: ’Hetkeni on lähellä. Sinun luonasi minä syön pääsiäisaterian opetuslasteni kanssa.’” Opetuslapset tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt ja valmistivat pääsiäisaterian.
    Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. Heidän syödessään hän sanoi: ”Totisesti: yksi teistä on kavaltava minut.” Murheen vallassa he alkoivat toinen toisensa jälkeen kysellä: ”Herra, en kai se ole minä?” Jeesus vastasi heille: ”Minut kavaltaa mies, joka syö samasta vadista kuin minä. Ihmisen Poika lähtee pois juuri niin kuin kirjoituksissa hänestä sanotaan, mutta voi sitä, josta tulee Ihmisen Pojan kavaltaja! Sille ihmiselle olisi parempi, ettei hän olisi syntynytkään.” Silloin Juudas, hänen kavaltajansa, kysyi: ”Rabbi, en kai se ole minä?” ”Itsepä sen sanoit”, vastasi Jeesus.
    Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.”
    Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle.  (Matt. 26:17–30)

Via Crucis – Tänä vuonna Hgin ekumeenista Via Crucis – Ristin tie – pääsiäisvaellusta ei voitu pandemian vuoksi järjestää. Sama taitaa olla tilanne monissa sellaisissa maissa, joissa perinteisesti on muistettu Pääsiäisen tapahtumia kulkueen tai ristisaaton muodossa. Monilla pienemmillä paikkakunnilla näihin kulkueisiin on osallistunut koko kylän väki.

Sen sijaan pääsisäisvaellus toteutettiin musiikkivideona, jossa Jeesus kävelee pandemiarajoitusten hiljentämillä Hgin kaduilla. 

Via Crucis – 7 min:n musiikkivideo

Muut Kiirastorstain tekstit ovat Ps. 111:2–5, 2. Moos. 12:1–8, 11–14  ja 1. Kor. 10:16–17.

Rukouksen huone

24.3.2021. Toissa päivänä oltiin hiihtelemässä lapsenlapsen kanssa. Hauveli juoksi riemuissaan vierellä. Ihanaa, että on kantavia hankia, vielä jonkin aikaa ainakin, täällä eteläisemmässäkin maamme kolkassa. Nautitaan raikkaista kevättalven päivistä! 🙂  

Ovi Jerusalemissa

Rukouksen huone – Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ”Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.” Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
    Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ”Hoosianna, Daavidin Poika!”, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?” ”Kuulen”, vastasi Jeesus. ”Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”?” Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä. (Matt. 21:12–17 )

Eräs Jeesus-elokuva kuvaa dramaattisesti, kuinka Jeesus kaataa myyjien pöytiä niin että kyyhkyshäkit lentävät ilmaan ja kyyhkyset häkkien sisällä räpyttelevät hädissään siipiään. Minun oli sitä katsellessani vaikea kuvitella, että Jeesus olisi toiminut noin.
Matteus kuvaakin tapauksen toisin: rahanvaihtajien pöydät saivat kyllä kyytiä, ja siinä varmasti kolikot lentelivät sinne tänne, mutta kyyhkysenmyyjiltä Jeesus kaatoi vain jakkarat! 

Bisnes kukoisti pyhässä paikassa. Pyhiinvaeltajat olivat myyjien armoilla: kaukaa tulleet joutuivat vaihtamaan rahaa, jotta saivat ostettua uhrikyyhkynsä. Voin hyvin ymmärtää Jeesuksen tuohtumuksen. Siitä touhusta oli pyhyyden kunnioitus kaukana.

Kyllähän maailma nykyäänkin on täynnä pyhiä paikkoja, joiden vierillä on melkoinen  markkinameininki: matkamuistokojuja ja kaupustelijoita. Paikalliset hyödyntävät pyhiä paikkoja elantonsa ansaitsemiseen; jossain hienovaraisemmin, jossain päällekäyvemmin, riippuen paikallisesta kulttuurista.   

Isän luona – Jeesukselle Jerusalemin temppeli oli kaikista paikoista pyhin. Se oli rukouksen huone, hänen Isänsä huone.
Marian ja Joosefin etsiessä 12-vuotiasta Jeesusta, he löysivät hänet tuosta temppelistä. Kun he kysyivät Jeesukselta, miten hän oli näin vain jäänyt Jerusalemiin heidän, sukulaisten sekä ystävien lähdettyä kotimatkalle, Jeesus vastasi: “Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” (Luuk.2:49)

Pienoismalli Jerusalemin temppelistä

Mitä Isä tekee –  21 v. myöhemmin tilanne oli aivan toisenlainen. Nyt Jeesus ei istuutunut keskustelemaan oppineiden ja rabbien kanssa, vaan kiivastui siitä, mitä temppelissä, hänen Isänsä huoneessa, tapahtui.
Sokeat ja rammat eivät säikähtäneet Jeesuksen rahanvaihtajiin ja kaupustelijoihin kohdistunutta puhdistusoperaatiota. Päin vastoin he hakeutuivat hänen luokseen, ja jeesus paransi heidät. Hän teki sitä, mitä näki  taivaallisen Isänsä haluavan tehdä.   

“Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.” (Joh.5:19)

Tila rukoukselle – Siellä, missä rukoillaan Isää, siellä hän haluaa toimia. Hän haluaa vetää meitä puoleensa, tuoda helpotusta oloomme, hoitaa haavojamme, auttaa ja parantaa.
Hän halusi myös lopettaa uhraamisen. Enää ei tarvitsisi uhrata kyyhkysiä eikä lampaita. Tulisi olemaan yksi, kertakaikkinen uhraus, sovitukseksi kaikkien puolesta (esim. Jes.53:10, Room.3:25).


Jerusalemin temppelin pienoismalli

Hoosianna, Daavidin Poika – Lapset huusivat tätä tervehdystä Jeesukselle temppelissä. Se oli todennäköisesti jäänyt soimaan heidän mielessään siitä, kun tällä tervehdyksellä oli vastaanotettu ja saateltu Jerusalemiin ratsastavaa Vapahtajaa. Jeesus totesi tästä ärsyyntyneille ylipapeille ja lainopettajille: ”Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi”.

Nykyisinkin vielä usein todetaan, kuinka lasten suusta kuulee totuuden. Lapset eivät ole kiinni  opituissa vanhoissa kaavoissa. He elävät tässä hetkessä, kokevat vahvasti ja suodattamattomasti sen, mitä heidän ympärillään tapahtuu juuri parhaillaan.
Lapset uskovat toisten vilpittömyyteen ja hyvään tahtoon (mikäli heiltä ei ole tavalla tai toisella viety heidän luontaista luottamustaan). He eivät kyseenalaista asioita, jotka eivät ole tieteellisesti todistettavissa. Lapset ovat vapaampia ajattelemaan asioita luovasti ja ennakkoluulottomasti. Vapaampia kuin me aikuiset, jotka olemme uskomuksissamme melkoisesti sidottuja siihen, mitä ja miten tiede meille kulloinkin koettaa selittää olemassaoloamme ja maailmaamme.
Luojaamme tiede ei ylety, joten Hänen suhteensa olemme uskon varassa. Se on nöyrtymisen paikka. Joku, jolla on tarve koettaa hallita elämäänsä ja olemassaoloaan pelkästään järjen ymmärryksen avulla, voi kokea sen nöyryyttävänäkin, ja siksi välttää koko asian käsittelyn, tai torjuu Luojan olemassaolon, koska se tuntuu helpommalta.        

Taivasten valtakuntaa kuvatessaan Jeesus sanoi: “Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” (Mark. 10:14). Samat Jeesuksen sanat on kirjattu Luukkaan evankeliumiin (Luuk.18:16).
Ja:
“Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt. 18:3-4)

Öljymäellä olevan luostarin lehvin koristeltu ovi

Jeesus  tahtoo rohkaista ja vahvistaa myös meidän aikuisten uskoa, kuten ensi pyhän evankeliumitekstin jatko-osa osoittaa:
Kun Jeesus varhain aamulla oli palaamassa kaupunkiin, hänen tuli nälkä. Hän näki tien vierellä viikunapuun ja meni tutkimaan sitä, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Silloin hän sanoi puulle: ”Ikinä et enää tee hedelmää.” Siinä samassa viikunapuu kuivettui.
    Kun opetuslapset sen näkivät, he hämmästyivät ja sanoivat: ”Kuinka tuo puu noin äkkiä kuivettui?” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan tekisi tätä viikunapuulle, vaan te voisitte sanoa tälle vuorellekin: ”Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen”, ja niin tapahtuisi. Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.” (Matt. 21:18–22)

“Mitä tahansa uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte.” – Kyllähän tuo on ihan käsittämättömän vahva lupaus. Itse ajattelen Jeesuksen haluavan kiinnittää huomiomme siihen, missä määrin me ihan oikeasti uskomme siihen, mitä Luojaamme voi tehdä elämässämme ja kauttamme.
Ja ajattelen, että Jeesus haluaa rohkaista meitä uskomaan, että Jumala kuulee rukouksemme. Luottamaan siihen, että Hän voi auttaa meitä raivaamaan sellaisiakin esteitä elämässämme, joita itse pidämme mahdottomilta ylittää.
Mutta että Hän toivoo siihen myös omaa osallistumistamme.  Ettemme vain istu ja odota Hänen tekevän jotain edestämme, vaan että osallistumme itsekin asiaan aktiivisesti. Jo mielen- ja asenteenmuutoksellamme on suuri merkitys. 

Jeesus haluaa rohkaista meitä, niin ettemme antaisi edes vuorenkorkuiselta tuntuvan ongelman viedä meitä toivottomuuden tilaan, vaan alkaisimme nähdä haasteellisessakin tilanteessa mahdollisuuksia. Että olisimme avoimia uusille.  toivorikkaammille näkökulmille.  🙂

Vapahtajamme, auta meitä pitämään sydämemme ja mielemme ovet avoinna Sinulle ja sille, mitä tahdot meille opettaa. Tule luoksemme, täytä meidät Rakkaudellasi, Viisaudellasi ja Läsnäolollasi. – Hoosianna! 

Palmusunnuntaille on evankeliumitekstin lisäksi runsaasti raamatunkohtia:
Ps. 22:2–6, Ps. 118:26–29, Jes. 50:4–10, Sak. 9:9–10, Fil. 2:5–11 ja Hepr. 7:24–27.

Magnificat

17.3.2021. Eteläisellä kalliorinteellä maa on jo paljastunut lumen alta. Viereisellä pellolla on vielä hyvät hiihtoladut. Ihanaa aikaa: vielä talvi, ja samalla kevät tekee pikku hiljaa tuloaan. 🙂   

Maria sanoi:
      – Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
      minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
      sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
      Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
      sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
      Hänen nimensä on pyhä,
      polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
      niille, jotka häntä pelkäävät.
      Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
      hän on lyönyt hajalle
      ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
      Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
      ja korottanut alhaiset.
      Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
      mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
      Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
      hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
      Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
      niin kuin hän on isillemme luvannut. (Luuk. 1:46–55)

Marian ilmestys – Ensi sunnuntaita muistetaan Marian ilmestyspäivää, päivää jolloin enkeli Gabriel ilmestyi Marialle ja kertoi, että tämä synnyttäisi pojan, josta tulisi koko maailman Vapahtaja. Maria hämmentyi: miten se olisi mahdollista? Maria sanoi kuitenkin Gabrielille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”

Magnificat – Ensi pyhän evankeliumiteksti, yllä oleva Marian kiitosvirsi, tunnetaan myös nimellä Magnificat. Maria puhkeaa ylistykseen Elisabetin vahvistettua hänelle sen, mitä enkeli Gabriel oli hänelle sanonut. Luukas kuvaa tuota tapahtumaa näin:
       Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakariaan taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: »Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!»  (Luuk1:39-45)

Rukouslaulua – Toimiessani erään kevättalven ekumeenisessa luostarissa tehtäviini kuului mm. hetkipalvelusten virsien ja rukouslaulujen esilaulajana toimiminen. (Se oli jollain tapaa hassua, sillä monet luostarivieraat kyllä tunsivat ne paremmin kuin minä, joka niitä vasta opettelin.)  Magnificat on yksi noista rukouslauluista.
Laulaessani rukous- ja psalmilauluja huomasin vähitellen tykästyväni niihin.
Marian kiitosvirsi oli minusta kuitenkin jollain tavoin kummallinen.

Nuori nasaretilaistyttö, joka oli saanut Jumalalta käsittämättömän suuren tehtävän: synnyttää Jumalan Poika tähän maailmaan! – Kuvani Mariasta oli keskiajan maalausten muovaama: hurskas, nöyrä, kohtalonsa tyynesti kantava nuori nainen.
Magnificat’in alku sopikin tähän kuvaan:
“Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,  sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.”

Mutta jatkossa ei laula enää vähäinen palvelija: “Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.”
Eivätkä loputkaan jakeet sopineet siihen kuvaan, joka minulla oli Mariasta. Ne olivat mielestäni pikemminkin Jeanne d’Arc’in kaltaisen naisen julistusta. Olinkohan ahtanut Marian johonkin sellaiseen muottiin, joka ei hänelle istunutkaan?  

Vai täyttyikö Maria  – kuten sukulaisensa Elisabet – Pyhällä Hengellä kuullessaan Elisabetin sanat? Antoiko Pyhä Henki Marialle nuo voimalliset sanat?
Pyhä Henki oli vahvasti läsnä noiden kahden odottavan äidin, Elisabetin ja Marian kohtaamisessa. Ja Pyhä Henki voi saada ihmeellisiä asioita aikaan…

Pyhä Henki voi vaikuttaa meidänkin elämässämme saaden aikaan muutosta: vahvistaa uskoamme, antaa rohkeutta ja luottamusta,  Pyhä Henki voi vaikuttaa meissä niin, että näemme jotain sellaista, mitä emme muuten näkisi. Jotain sellaista, mitä Jumala haluaa meidän ymmärtävän, itsestämme, toisistamme ja Hänestä. 

Voimallisen läsnäolo – Marian elämään mahtui paljon iloa, ihmetystä, huolta, surua ja murhetta. Kuten kenen tahansa meidän elämään. Marian elämässä kaikki tunteet taisivat  kuitenkin olla paljon intensiivisemmät, johtuen hänen erityislaatuisesta tehtävästään Jeesuksen äitinä. 
Marian vastuuntunne Ihmisen Pojan ja Jumalan Pojan äitinä ja kasvattajana on täytynyt olla käsittämättömän voimakas, ehkä ihan taakaksi saakka. Mutta Voimallinen oli läsnä tuon perheen elämässä muulloinkin kuin sen syntyvaiheessa.

Ihanaa on minusta ajatella ja tietää, että Voimallinen on mukana myös meidän elämässämme.  Ja että Hän iloitsee siitä, kun sen muistamme. Että meidän ei tarvitse jaksaa yksin, vaan että Hän kulkee mukanamme, johdattaen, auttaen, lohduttaen, rohkaisten. 🙂  

Jeesuksen äidillä on monta nimitystä. Efesoksen ekumeeninen kirkolliskokous vahvisti vuonna.431, että Kristuksella on kaksi luontoa – Jumala ja ihminen – yhdessä persoonassa. Tämän seurauksena Neitsyt Maria sai nimityksen Jumalansynnyttäjä. 

Miten Jumalan äidin elämä jatkui Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen jälkeen?  Raamattu ei siitä paljon kerro. Ristillä Jeesus antoi Johannekselle tehtävän pitää huolta rakkaasta äidistään. Johannes olisi tästä lähin Marian poika. Kuka olisikaan sopinut siihen paremmin? Johannes oli lähellä Jeesuksen sydäntä, ja hän luotti tähän. Ristin äärelläkin, kun toiset opetuslapset olivat paenneet, Johannes seisoi Marian tukena.  

Äidin rakkaus ja kärsimys – Raamattu ei kuvaa Marian tunteita poikaansa kohtaan, Mutta voi kuvitella, miten valtavasti hän tätä rakasti, ja kuinka paljon huolta hän pojastaan kantoi koko tämän elämän ajan. 
Ortodoksisen perimätiedon mukaan kukaan ei kärsinyt niin kuin Kristuksen äiti.
Eräs erämaaisä kirjoitti munkista, joka oli eräänä päivänä syvässä rukouksen tilassa. Palattuaan normaaliin tilaansa hänen oppilaansa rohkaistui kysymään: ”Missä olit, isä?” Munkki vastasi: ”Älä kerro kenellekään, mutta seisoin Kristuksen äidin vierellä ristin äärellä, ja toivoin, että olisin voinut edes itkeä kuin hän”.

Maria ei kuitenkaan musertunut kärsimykseensä. Elämä jatkui ja rukous kantoi.
Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka Maria kokoontui yhdessä Jeesuksen opetuslasten kanssa:
‘He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.’ (Apt.t. 1:14)

Rukousten välittäjä – Katolisen ja ortodoksisen tradition mukaan Jumalan Äiti toimii rukousten välittäjänä ja meidän puolestamme rukoilijana. Ymmärrän hyvin niitä, jotka ihmettelevät, miksi tarvitsisimme välittäjää rukouksillemme, kun voimme osoittaa rukouksemme suoraan Kristukselle tai Jumalalle.
Voin hyvin ymmärtää myös sitä, kuinka monet kokevat helpommaksi (tai turvallisemmaksi) lähestyä rukouksin Jumalan äitiä kuin itse Jumalaa. Niin moni on saanut valitettavasti kokea pelottelua ankaralla, rankaisevalla Jumalalla tai muulla tavoin saanut tällaisen kuvan Jumalasta.
– 
Jollet olisi  kuullut ja vakuuttunut Jumalan Rakkaudesta, kumman puoleen haluaisit itse kääntyä: ankaran, vihaisen ja rankaisevan vai lempeän, ymmärtäväisen ja rakastavan?    

Eräät vuosien takaiset kokemukset ovat antaneet minulle käsityksen, että Äiti Maria (jollaisena häntä tuolloin nimitin) on täynnä rakkautta, lempeää iloa ja hyvyyttä. Ja varmaan kokemansa kärsimyksen vuoksi täynnä lohdutusta, jota hän haluaa toiselta puolelta välittää niille, jotka pyytävät häntä välittämään rukousaiheensa Jumalalle tai rukoilemaan heidän puolestaan. 

Jumalan äiti ei halua ottaa Jumalan paikkaa tai korvata tätä. Päin vastoin hän haluaa, että ihmiset löytäisivät Hänen rakkautensa, armonsa. kirkkautensa, myötätuntonsa. ja huolenpitonsa. Ja yhtä läheisen ja rakastavan suhteen taivaalliseen Isäänsä kuin on Pojallaan.   

Muut tekstit: Ps. 113:1–8, 1. Sam. 2:1–2, 6–9 ja Room. 8:1–4.

Taivaallista Leipää

9.3.2021. Eilisessä uutisjutussa oli kuva valtiomme varmuusvarastosta jättimäisine hyllyriveineen. Jutussa kerrottiin, että Suomea on markkinoitu huoltovarmuuden mallimaana.
Elintarvikkeet eivät kuitenkaan kuulu varmuusvaraston valikoimiin. Siksi viranomaiset suosittelevat 3 vrk:n kotivaraa, juomaa ja ruokaa ihmisille ja lemmikeille siltä varalta, että yhteiskunnan toiminta jostain syystä häiriintyisi.
Vuosi sitten nähtiin, mitä pieni virus sai aikaan ihmisten elämässä myös ravintovarastojen osalta: uutiset ympäri maailmaa välittivät kuvia tyhjiksi ostetuista ruokakaupanhyllyistä. Turvattomuuden tunne iski ihmisiin: mitä jos ruokaa ei riitä?

Jeesus puhui maanmiehilleen esi-isistä, jotka olivat erämaavaelluksellaan saaneet kokea Jumalan ihmeellistä huolenpitoa. Joka päivä he saivat kerätä mannaa juuri sen päivän tarpeeseen, niin etteivät he joutuneet näkemään nälkää. Kansalla oli missio: heidän piti palata maahansa ja odottaa siellä Messiasta, joka tulisi pelastamaan heidät.

Israelilaisilla oli kuvitelmansa siitä, miten Messias pelastaisi heidät. Eiköhän Hän tulisi vapauttamaan heidät vieraan vallan alaisuudesta. Se oli varmaan kipein toive joidenkin mielessä. Suurin osa kansasta – näin kuvittelen – ajatteli ehkä kuitenkin lähinnä jokapäiväiseen elämään liittyviä arkisia asioita, joista tärkeimpänä varmaan, miten saada perhe ruokituksi.

Jeesus ei vastannut kansalaistensa kuvitelmiin Pelastaja – Messiaasta. Hän ei tullut haarniskaan pukeutuneena hevosella ratsastaen eikä hän kerännyt sotajoukkoja vapautustaisteluun; ei edes puhunut mistään sen suuntaisesta. Sen sijaan Jeesus lupasi antavansa rauhan, sellaisen rauhan, jota maailma ei voi antaa.

Kun kansa oli kuunnellut Jeesusta päivät pitkät Galilean rinteillä ja oli nälissään, Jeesus ruokki koko valtavan väkijoukon muutamalla leivällä ja kalalla. Kun hääjuhlassa loppui viini, hän muutti äitinsä pyynnöstä veden viiniksi, jotta isäntäväki säästyisi kiusalliselta tilanteelta.
Nämä ihmeet – samoin kuin Jeesuksen tekemät parantamisihmeet – herättivät suurta hämmästystä, mutta myös suurta kiitollisuutta. Ne toivat helpotusta ja apua ihmisten erilaisiin elämäntilanteisiin.

Vaan sitten eräänä päivänä Jeesus sanoi jotain, joka järkytti ihmisiä syvästi. On vaikea kuvitella kuulijoiden reaktiota.
Sillä vaikka itsekin koin nuo sanat todella järkyttävinä 15 v. sitten, kun ensi kertaa ne luin, tiesin miten juttu jatkuisi, mutta nuo ihmiset eivät tienneet. Hei eivät tienneet Jeesuksen edessä olevasta ristiinnaulitsemisesta ja ylösnousemuksesta. He kuulivat vain nuo hänen sanansa siinä, livenä, mutta miten ihmeessä he olisivat voineet ymmärtää, mitä hän lihansa syömisellä ja verensä juomisella tarkoitti!

Osa minusta haluaisi lukea vain jotkut noista Jeesuksen sanoista. Ne, joista tulee hyvä mieli. Esim. ”Minä olen elämän leipä” ja “Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta” ja ohittaa nuo vaikeammilta tuntuvat sanat.
Mutta kuitenkin vahvempana on kaipaus ymmärtää enemmän, syvemmin. Esim. Ehtoollisen vieton syvempää merkitystä, sen konkretiaa.
Mitä kaikkea itse asiassa tapahtuu nauttiessamme Jeesuksen kehotuksen mukaisesti Pyhää Ehtoollista?
(Kirkon jakaneita eriäviä tulkintoja kyllä löytyy. Kukin kirkkokunta taitaa pitää omaa tulkintaansa oikeana. Ja nuo tulkinnat pystyvät selittämään vain osittain Ehtoollisen mysteeriä.)

Ei auta kuin koettaa hyväksyä, ettei kaikkea vain voi ymmärtää. Koetettava hyväksyä se, että osa jää mysteeriksi, Jumalan salaisuudeksi, uskon asiaksi, ehkä koko elämän ajaksi. – Tai sitten siihen saakka, kunnes Hän auttaa ymmärtämään. Jeesushan lupasi, että Pyhä Henki opettaa hänen opetuslapsilleen kaiken (Joh. 14:26). Hänen opetuslapsensa minäkin haluan olla. Auttaisitko Pyhä Henki minua ymmärtämään? Vai onko tarkoitus, että otan kaiken vain uskon varassa/uskoen vastaan?

Jeesus sanoi:
”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

    Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6:48–58)

Elämän leipä – Miksei Jeesus voinut selittää tuota yksinkertaisemmin ja selkeämmin. Esim. että ne jotka ottavat hänet vastaan pelastajanaan, saavat ikuisen elämän.
Tai että Isä lähetti hänet taivaasta, niin että me maan ihmiset vapautuisimme synti- ja syyllisyystaakastamme. Ja että hänen kuoltuaan ja noustuaan ylös taivaisiin tulisi pääsiäisateriaa, jota perinteisesti muistettiin Egyptin orjuudesta vapautumista, viettää hieman toisin.  

Että leipää murrettaessa ja maljasta juotaessa tuli muistaa, kuinka Vapahtaja tuli vapauttamaan ihmiskunnan synnin orjuudesta. Kuten hän kehotti opetuslapsiaan pääsiäisaterialla:
“Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: “Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” (Luuk.22:19)

Tai että hän voittaisi kuoleman, ja sen kautta antaisi myös meille ikuisen elämän. Tai jotain muuta ‘helpommin’ nieltävää…
Mutta ei, on vain koetettava hyväksyä, etten vaan voi kaikkea ymmärtää. Hyväksyä, että osa siitä, mitä Jeesus puhui, jää minulle mysteeriksi, Jumalan salaisuudeksi. 

Taivaasta tullut Ehkä nyt päästän itseni tällä kertaa helpommalla todeten vain, että Jeesuksen sanat ennen kiivaan väittelyn puhkeamista ovat kauniit ja lohdulliset. 
Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Tätähän kristityt perinteisesti muistavat Pääsiäisen vietossa.  – Ja tulee varmastikin aika, jolloin Jumala avaa myös juutalaisten silmät näkemään, miten se, mitä Jumala teki heidän hyväkseen Siinain erämaassa, tapahtui toisenlaisessa muodossa n. 700 v. myöhemmin. Kuinka Elämän Leipä laskeutui taivaasta tarjoten heille (ja meille) ravinnon ei vain 1 tai 3 päiväksi, vaan ikuisiksi ajoiksi.

Ehtymätön varmuusvarasto, ikuisuuteen ulottuva… – siinäpä riittää ihmettelemisen aihetta yhdelle jos toisellekin.   

Taizé -yhteisössäkin on taidettu todeta, että Jeesuksen sanat lihansa syönnistä ja verensä juomisesta ovat vain niin rankat, että on hyvä tarjota myös lyhyempiä, ‘helpompia’ versioita (= ilman alla olevan videon soolo-osuuksia), kuten: 

‘Eat this bread, drink this cup, come to Him and never be hungry
Eat this bread, drink this cup, trust in Him and you will not thirst.’

‘Jesus Christ, Bread of Life, those who come to you will not hunger
Jesus Christ, Risen Lord. those who trust in you will not thirst’

Leipä syö, viini juo, nälkäisille ravinnon annan,
leipä syö, viini juo, koskaan enää janoa et.

Nälkäinen syödä saa, Kristus, olet elämän leipä.
Kuoleman voittaja, meille vettä elämän jaa.

(Laulu on löytänyt tiensä myös virsikirjan lisävihkoon.)

Eat This Bread –  Ecumenical Choir 

“Syö tämä leipä, juo tämä malja
tule Minun luokseni, niin et koskaan ole nälissäsi
syö tämä leipä, juo tämä malja
luota Minuun, niin et ole koskaan janoissasi
Minä olen Elämän Leipä

todellinen Leipä, Isän lähettämä
es-isänne söivät mannaa autiomaassa
mutta tämä Leipä tulee taivaasta
syö lihani ja juo vereni
ja Minä nostan sinut ylös viimeisenä päivänä
kuka tahansa syö tätä leipää, elää ikuisesti”

Muut tekstit: Ps. 84:6–10, 13, Jes. 55:1–3 ja Ilm. 21:6–7.