Kristuksen seuraamisesta

10. 6.2021. 

Kun he tekivät taivalta, muuan mies sanoi Jeesukselle: ”Minä seuraan sinua, minne ikinä menetkin.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi.”
    Eräälle toiselle Jeesus sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä vastasi: ”Herra, anna minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa. Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”
    Vielä eräs toinen sanoi: ”Herra, minä seuraan sinua, mutta anna minun ensin käydä hyvästelemässä kotiväkeni.” Hänelle Jeesus vastasi: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”  (Luuk. 9:57–62)

Tuota evankeliumikohtaa olen monesti ihmetellyt.
Yhteen Jeesuksen opetukset ja toiminta ja ehkä hänen persoonansakin ovat tehneet niin syvän vaikutuksen, että innoissaan hän ilmoittaa seuraavansa tätä minne tahansa.
Jeesus toppuuttelee miestä, puhuu ketunluolista ja linnunpesistä, ja kuinka hän itse vaeltaa vailla valmiina odottavaa yösijaa.
Näkikö Jeesus, että mies kaipasi turvallisuutta, tai ettei tämä olisi jaksanut pitkiä kävelymatkoja  tai Jeesuksen aamuvarhaisesta iltamyöhään kestäviä työpäiviä? Olivathan ne jo ihan fyysistikin kestävää kuntoa vaativia. Ja joka paikassa iso joukko Jeesuksen ympärille kerääntyviä ihmisiä, joilla kaikilla oli odotuksia ja toiveita hänen suhteensa, joko fyysisiä tai hengellisiä.
Ehkä Jeesuksen sanat saivat miehen miettimään asiaa perusteellisesti. 

Toista Jeesus sen sijaan pyysi mukaansa. Tämä oli kyllä halukas lähtemään, muttei siltä istumalta. Isä pitäisi ensin saattaa haudan lepoon. Mutta Jeesus kommentoi aika tylysti asiaa.
Evankeliumissa ei kerrota, mihin ratkaisuun tämä henkilö päätyi, jäikö kotiin vai lähtikö sittenkin Jeesuksen mukaan.

Kolmas halusi lähteä Jeesuksen mukaan. Kunhan kävisi hyvästelemässä vain perheensä.  Se ei Jeesuksen mielestä ollut hyvä idea. Ehkä hän näki, että kotiväki olisi estellyt eikä päästänyt tätä lähtemään. Hänestäkään ei tiedetä, lähtikö hän siltä seisomalta seuraamaan Jeesusta.

Kuvan mirrillä oli varsinaiset kissanpäivät. Se lekotteli Jerusalemin vanhankaupunginosassa tuolillaan katsellen rauhallisesti ohikulkijoita. Sitä ei kyllä hevin olisi saanut liikkeelle mukavasta paikastaan.
Miten paljon minussa/sinussa on mukavuudenhalua? Sellaista, joka estää lähtemästä Jeesuksen matkaan. Keskitymmekö tarkkailemaan joutavanpäiväisiä elämän ilmiöitä, niin että tärkeämmät unohtuvat?
Kuuntelenko/kuulenko herkällä korvalla, kun ja mihin Jeesus minua kutsuu juuri tänään?
Näemmekö tai kehittelemmekö mielessämme jonkun esteen, syyn, minkä vuoksi emme voisi ryhtyä palvelemaan Kristusta?
Usein se este on: me itse. 

Kristusta voi palvella missä tahansa. Hyvää sanoma välittyy myös hyvien tekojen kautta. Kun toiselle tulee tunne, että hänestä välitetään ja että hän saa tarvitsemansa tuen, hän saa kokea häivähdyksen taivaallisen Isän Rakkaudesta. Uskon, että Jumala haluaisi jokaisen lapsensa voivan kokea olevansa rakastettu, tärkeä ja arvokas. Siinä Hän tarvitsee meitä viestinviejikseen. Hyvä sanoma voi välittyä niin monella tavalla.  

Usein Kristuksen seuraaminen tarkoittaa sitä, että huomaa juuri siinä, missä on, mahdollisuuden toimia Hänen käsinään. Tai suunaan. Se voi olla jotain pientä, itsestä ehkä miltei merkityksettömältä tuntuvaa. Ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta toista kohtaan, auttavaista mieltä, palveluhalukkuutta ihan omassa perhepiirissä.

Joskus lukee tai kuulee jonkun jumalan palvelijan huokaavan vanhoilla päivillään, että kaikkeni annoin Jumalan palvelemiseen, mutta laiminlöin oman perheeni. Katuvalla mielellä he kertovat tajunneensa asian liian myöhään.
Olivatko he kuulleet/ymmärtäneet Jumalan kutsun oikealla tavalla?

Kristus, auttaisitko meitä kuulemaan kutsuasi ja tahtosi meidän suhteemme? 🙂

Muut tekstit: Ps. 18:17–20, 26–29, Hes. 33:30–33 ja Hepr. 12:1–6.

Katoavaa ja katoamatonta

3. 6.2021. Miten ihanan lämpöisesti ja aurinkoisesti kesä on alkanutkaan. Kroppa nauttii, ja koko olemus. Tällaisena voisi minun puolestani jatkua vaikka koko kesä. 🙂
Vaikka monet varmasti toivovat ja odottavat kesähelteitä, itse nautin eniten kun on +20 ja vähän yli (vaikka uimaan on kyllä ihana mennä helteellä).
Joka tapauksessa: nyt on kesä, ihanaa! 🙂

Ensi pyhän evankeliumitekstissä ei kuitenkaan puhuta elämästä nauttimisesta; pikemminkin siitä, miten kestää eteen tulevia vaikeuksia ja koettelemuksia…  

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.”  (Matt. 16:24–27)

Itsensä kieltäminen – mitä se oikein on? Voisiko se olla vaikka sitä, etten aina ensimmäiseksi tai edes toiseksi mieti sitä, mikä itsestäni tuntuu hyvältä? Tai etten välttelisi tai väistelisi sellaisia asioita, jotka tuntuvat epämukavilta, mutta jotka tiedän tärkeiksi tai tarpeellisiksi. Tai etten kieltäytyisi annetusta tehtävästä, vaikka se tuntuisi liian haasteelliselta.
Että kääntäisin huomioni itsestäni siihen, mikä kulloinkin on tärkeintä – ei itseni kannalta, vaan jonkun muun…   

Hän ottakoon ristinsä… – äkkiseltään aika dramaattiselta kuulostaa tuo Jeesuksen kehotus Hän itse otti ristinsä ja kantoi sen Golgatalle. Useat hänen opetuslapsistaan joutuivat myös kokemaan julman kuoleman. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen hänen seuraamisensa todella tarkoitti oman elämänsä alttiiksi laittamista (kadottamista).
Riskialtista Kristuksen seuraaminen on edelleen monissa sellaisissa maissa, joissa kristinusko on kielletty. Ihmeellistä on, että siitä huolimatta juuri noissa maissa yhä useampi ihminen päättää alkaa seurata Kristusta ja Hänen opetuksiaan.

“Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen”sanoo Jeesus. Itse emme siis kykene pelastamaan itseämme.
Olen usein miettinyt pelastus -sanan merkitystä. Raamatussa on lukuisia kohtia, jossa puhutaan siitä, kuinka Jumala pelastaa, kuinka Jeesus pelastaa, kuinka pelastutaan jne. Pelastuminen on  moniulotteinen sana, Ja käsite, jota ei ehkä nykyään paljoakaan ajatella, ainakaan niin kauan kuin kaikki on hyvin.

Hengenpelastaja – Vaikka uimarannalla kaikki olisivat uimataitoisia, ja olisi hengenpelastuskurssin käynyt uimavalvoja, on joka uimarannalla kuitenkin pelastusrengas. Niin kauan kuin kaikki sujuu hyvin, pelastusrenkaan olemassaoloa tuskin huomaa. Se on siinä ‘vain kaiken varalta’: luotettava apu, johon tarrata hädän tullen – kunhan joku huomaa heittää sen hukkumaisillaan olevalle.
Joka tapauksessa se, että rengas on siinä, voi tuoda jonkinlaista turvallisuudentunnetta.
Jeesus haluaa olla meille enemmän kuin pelastusrengas, joka huomataan ja johon tartutaan vasta hädän hetkellä. Hän, Hengenpelastajamme, haluaa olla kanssamme elämämme kaikissa hetkissä, – Sitä kai hänen seuraamisensa yksinkertaisimmillaan tarkoittaa. Että antaa Hänen kulkea kanssamme, ja antaa elämänsä Hänen johdettavakseen.   

Jeesus jatkaa:mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä”.
Lohdullinen lause etenkin niille, jotka laittavat henkensä alttiiksi sen vuoksi, että uskovat ja seuraavat Kristusta. Mutta mitä se merkitsee länsimaiselle ihmiselle, joka elää maassa, jossa vallitsee uskonnonvapaus?
Ja j
ollen ajattele iankaikkista elämää, vaan tätä mitä nyt tällä hetkellä täällä elämme, mitä nuo Jeesuksen sanat silloin merkitsevät?
Sitäkö, että minun tulee olla valmis luopumaan kaikesta, jos Hän niin pyytää? Kaikesta, paitsi Hänestä. Se ei olekaan mikään helppo juttu, edes ajatuksissa.

Loyolassa 30 pv:n hiljaisuuden retriitissä retriitinohjaajani antoi minulle mietittäväksi tuota asiaa. Se oli kova pala. Lapsethan siinä tuli ensimmäisenä mieleen. Jos pitäisi luopua heistä?
Ja sitten että mitä jos Jeesus pyytäisi jättämään kaikki ja lähtemään jonnekin Kuola Lumpuriin hommiin. Mutta kyllähän vastaus lopulta selvisi (ainakin teoriatasolla siis). Ihmeellinen rauha laskeutui sydämeen kun sain asian mietittyä läpi. (Vaikka helpotuksekseni Jeesus ei ole – ainakaan tähän mennessä – kuitenkaan pyytänyt minua luopumaan kaikesta.)   

Elämän Valo – Viimeistään kuoleman hetkellä joudumme luopumaan kaikesta tähän elämään liittyvästä ja lähdemme toisenlaiseen todellisuuteen. – Millaiseen? Mikä meitä siellä odottaa?
Jeesus sanoi: “Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh.8:12)
Hän sanoi myös: “Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 14:12)
Eikö siis ole niin, että koska Kristus on Valo, Kristuksen seuraaja kulkee Valossa, niin tässä elämässä kuin rajan yli siirtyessäänkin?
Kun me elämme, olemme ja pysymme Kristuksessa, meillä ja meissä on Elämän Valo. 

Muut tekstit: Ps. 49:6–10, 16–21, Sananl. 30:7–9 ja 1. Tim. 6:6–12.

Isä ja Poika ja Pyhä Henki

27. 5.2021. – Mentiin eilen sateessa ja tuiskussa drive-in ennakkoäänestyspaikalle (jossa asia hoitui nopeammin kävelijöille tarkoitetussa pisteessä kuin autojonossa). Sadekamppeissa jatkettiin hauvan kanssa siitä lähellä olevalle ulkoilualueelle.
Hauvani ei ole mikään hienohelmapuudeli. Se rakastaa metsässä samoilua, kallioille kiipeämistä, hyppelyä isoille kiville ja kaatuneiden puunrunkojen yli. Sadesään viehätystä se ei kuitenkaan ole vielä löytänyt. Mutta kuin ollakaan: vieraassa ympäristössä uusia maisemia ja tuoksuja tutkiessa sade ei tuntunut haittaavan ollenkaan. – Sinne taidetaan mennä toistekin sadelenkkeilylle. 🙂  

Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”  (Matt. 28:16–20)

Galilean vuorille – Miten pitkä aika onkaan kulunut siitä, kun viimeksi siellä kävin! V. 2012 olimme Israelissa pienen ystäväporukan kanssa. Majoituimme Jerusalemiin ja tutustuimme sen tärkeisiin paikkoihin. Käydessämme Betlehemissä tapahtui äkkiä jotain. Eräs paikallinen, puhuttuaan puhelimessa, sanoi, että meidän on nyt parasta poistua täältä, ja mieluiten lähdettävä jonnekin pohjoiseen. Kukaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Uutisista selvisi, että Gazasta oli 1. kertaa ammuttu raketti, joka ulottui Betlehemin niityille asti.
(Ehkäpä juuri sille niitylle, jossa paimenet vartioivat yöllä laumaansa 2000 v. sitten ja saivat kuulla taivaallisen kirkkauden keskeltä enkelin julistavan heille: “Älkää pelätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Ja kuulla taivaallisen sotajoukon ylistävän Jumalaa sanoen: “Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” )

Ollessamme Jerusalemin vanhassa kaupungissa seuraavana päivänä sireenit alkoivat hälyttää ja ihmiset juoksivat suojaan. Myöhemmin kuulimme, että toinen pitkäkantoinen raketti olisi osunut jonnekin Jerusalemiin, jollei sitä olisi saatu torjutuksi.   
Seuraavana aamua Israelin armeija siirsi tankkinsa Gazan rajalle ja uhkasi tekevänsä maahyökkäyksen. Rukoilimme rauhaa, kuten varmaan muualla maailmassakin rukoiltiin.

Seuraavat yöpymisemme olin varannut Galilean rannalta. Sinne siis suuntasimme. Oli kuin olisimme tulleet toiseen maailmaan. Siellä vallitsi ihmeellinen levollisuus ja rauha, Sodanuhan  tuomasta jännitteestä ei ollut tietoakaan. 

Jerusalemin ja Gazan välille saatiin aikaan tulitauko viettäessämme aikaa Galilean kukkuloilla. Konflikti meni ohi taas sillä kertaa. Niin kuin viime viikollakin. Kuinka monia täytyy vielä tulla, ennen kuin tulee maassa rauha? – Hän, jonka kaikkivaltiaissa käsissä kaikki lopulta on, yksin tietää… 

Kaikki valta taivaassa ja maan päällä – Jeesus sanoo tuon ihmeellisen lauseen: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.”
Jos joku miettii, miksi juuri Jeesus on merkittävämpi kuin kukaan toinen (mitä tahansa uskontoa edustava) hahmo, niin tuossa vastaus kaikessa lyhykäisyydessään.
Kenelle toiselle olisi annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä?

Vaikka joillain yksilöillä olisi kuinka vahva vallantarve ja tahto hallita tämän maailman menoa ja vaikka hänellä olisi tukenaan miten suuri kannattajakunta tai koneisto tahansa, ennemmin tai myöhemmin tuollaiset omaa etua tavoittelevat itsevaltiaat menettävät valtansa.  
Sillä suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin kaipuu rauhanomaiseen elämään ja halu toisia kunnioittavaan ja huomioivaan tapaan toimia. Kaikeksi onneksi.

Maanantaiaamuna tapasin matonpesupaikalla Valko-Venäjällä syntyneen naisen ja hänen virolaisen miehensä. He eivät vielä olleet kuulleet Valko-Venäjän konekaappauksesta ja koneessa matkustajana olleen viimevuotisia vaaleja arvostelleen toimittajan pidätyksestä.
Oli mielenkiintoista kuulla naisen tarinaa perheestään, joka ensin oli muuttanut Valko-Venäjältä Venäjälle ja sitten Viroon. 

Vapaassa maassa – Nainen sanoi olevansa todella onnellinen, että saa asua Suomessa. Hän opiskelee yliopistossa ja nautti silminnähden siitä, että sai asua vapaassa maassa. 
Kyllähän meilläkin on oma ‘yksinvaltiaamme’. Hän ei kuitenkaan pyri kontrolloimaan meitä. Vaikka Hän on ilmaissut selkeästi tahtonsa siitä, miten haluaisi meidän elävän, ei Hän kuitenkaan pyri määräämään, vaan antaa meille vapauden valita, miten toimimme (vaikka toimintamme olisi tyhmää).
Hän ole meitä vastaan, vaan on puolellamme. Eikä Hänen tarvitse olla huolissaan asemastaan; Hänelle kun on annettu kaikki valta niin maan päällä kuin taivaissa. 

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen – Jeesus kehotti opetuslapsia kastamaan ihmisiä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Näin kristityt kastetaan vielä tänäkin päivänä. Ei pelkästään Isän, tai Pojan, tai Pyhän Hengen, vaan kaikkien kolmen nimeen. Tuossa on mielestäni ilmaistu Jumalan kolminaisuus tiivistettynä: kaikkia tarvitaan. Ja samalla: kaikki kolme ovat yhdessä Yksi. Kristinuskon pyhä mysteeri. Pyhä Kolminaisuus. 

Galilean rauhaa hieman haikeana muistellen huokaan vielä: minne Sinä kutsut minua nyt? Missä on minun Galileani täällä omassa maassani? Missä on se (hengen ja mielen) tila, jossa löydän sen ihmeellisen rauhan, jota minkäänlaiset asiat eivät voi pommittaa? Miten löydän sen paikan?
Eikö tuo paikka oikeastaan löydy sisimmästäni? Kun sitä hiljaa kuulostelen, kun annan ajatusteni ja tunteideni laskeutua rauhantilaan. Siellä He asuvat: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. 

Jeesuksen lupauksia: 

Henki meissä – “Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” (Joh.14:16-17) 

Isä ja Poika luonamme – ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. (Joh.14:23)

Rauha, meille annettu – “Rauhan minä jätän teille: minun rauhani — sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne.” (Joh.14:27-28)

Hän meissä – “Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” (Joh. 15:3)

(Kuvat ovat Galilean rannoilta.)

Muut tekstit: Ps. 95:1–2, 6–7. 4. Moos. 6:22–27. Jes. 66: 1-2 ja Ef. 1:3–6 (7–10) 11–14.

Tule, Pyhä Henki

20.5.2021. Kevään tuoksuja – Sateen huuhdottua ilman puhtaaksi ja raikkaaksi kaikki ihanat kevään tuoksut ovat entistä intensiivisempiä. Ruohon, kasvien, kukkivien puiden ja pensaiden  tuoksut –  ah sentään. Tuntuu niin hyvältä hengittää syvään ja venytellä ulkoilmassa. 🙂
(Mustikoista olen saanut apua herkästi kutiseviin silmiin, niin talven kuivassa sisäilmassa kuin kevään siitepölyaikaan. – Eipä aikaakaan kun on taas mustikanpoiminta-aika. Vaikka hyvin ne kyllä toimivat pakastettuinakin.)

Filippus sanoi Jeesukselle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.”
    Jeesus vastasi:
    ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.
    Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
    Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.”   (Joh. 14:8–17)

Anna meidän nähdä Isä – Filippuksen harras pyyntö on ymmärrettävä. Olihan Jeesus niin monesti puhunut taivaallisestä Isästään, johon hänellä oli aivan erityisen läheinen suhde. Hän kuunteli, mitä Isä hänelle sanoi, ja toimi sen mukaan. Jeesus tunsi taivaallisen Isänsä. Kukapa ei (meistäkin) haluaisi tuntea Häntä? (Varsinkin sitten, kun on vakuuttunut Hänen olemassaolostaan.)

Jokaisella on ainutlaatuinen suhde maalliseen isäänsä. Se on voinut olla tai on läheinen tai etäinen, varauksellinen tai luottavainen, kaunainen ja vihamielinen tai rakkaudellinen ja hellä, tai yhdistelmä näistä, tai jotain muuta. 

Vaikka osa kokemuksistamme ja tuntemuksistamme maallisesta isästämme voikin heijastua (ainakin tutustumisen alkuvaiheessa) suhteeseemme taivaalliseen Isäämme, kyseessä on kuitenkin aivan erilainen suhde.
Siinä on Hänen taholtaan niin paljon Rakkautta, kuin vain ikinä pystymme ottamaan vastaan.
Hän rakastaa meitä, koska Hän on Rakkaus. (1.Joh.4:18)

Isän Rakkaus – Ajattelen, että Isä rakastaa meitä myös siksi, että oppisimme tuntemaan Hänet, ja Hänen Rakkautensa meitä kohtaan. Ja jotta me oppisimme rakastamaan. Niin että meistä voisi tulla  enemmän Kristuksen kaltaisia. Sellaisia, jollaisiksi Hän on meidät alun perin tarkoittanut. 

Taivaallinen Isämme vetää meitä puoleensa, yhteyteensä niin monin tavoin, niin monien erilaisten asioiden kautta, että voi miettiä, onko oikein kyseenalaistaa ja arvostella jotain itselle oudolta tai vierasta ‘menetelmää’.  Tiedä vaikka se olisi juuri se keino, jolla Isä saa jonkun kiinnostumaan itsestään ja vakuuttumaan siitä, että Hän ylipäätään on olemassa.

Hiljentyminen ja ylistys – Itseäni on kaksi hyvin erilaista elementtiä tuonut lähemmäs Häntä: hiljentyminen (raamatuntekstien mietiskely ja pitemmät hiljaisuuden retriitit) sekä rauhallinen, kaunis ylistysmusiikki.
Hiljaisuudessa annetaan omien ajatusten siirtyä syrjään, annetaan tilaa Hänelle ja sille, mitä Hän haluaa meissä tehdä. Ylistyslauluissa palvotaan Häntä, ihmeellistä Luojaamme. 

Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.Filippus ja muut opetuslapset olivat siinä onnellisessa asemassa, että he saivat kulkea 3 v:n ajan Mestarinsa rinnalla. Mutta millä tavoin me 2020-luvulla Jeesusta seuraavat voisimme nähdä Ylösnousseen?
Joillekin Kristus tosin on ilmestynyt ja sanonut jotain sille henkilölle siinä hetkessä tähdellistä, mutta yleensä häneen tutustutaan raamatuntekstien kautta, lukemalla hänen elämästään, siitä, mitä hän opetti ja miten hän toimi.

Kun Jeesus opetti ja teki ihmeellisiä tekoja, hän toimi Isän opastamana. “Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.”
Isä ja Poika ovat niin yhtä, että Poika kuulee Isän ajatukset ja toimii niiden mukaisesti.
Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa.”

Päivitys – UT:sta voimme lukea päivitetyt käskyt. 10 käskyä ovat ja pysyvät. Mutta kaikki ne lukemattomat säädökset, joita Israelin kansa sai Jumalalta erämaavaelluksellaan, olivat ajankohtaisia ja tärkeitä silloin, jotta israelilaiset oppisivat kunnioittamaan Jumalaa ainoana Kaikkivaltiaana Jumalana, uskomaan Häntä ja Häneen, ja pysymään erossa muiden kansojen jumalista. 

Jeesus päivitti Isän käskyt tuomalla esiin tärkeimmät. Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen. Ja hän kertoi, mitä on, kun me rakastamme häntä: “Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.”

Kristus tiesi ja tietää, kuinka haasteellista meille ihmisille on seurata Hänen käskyjään.
Siksi Hän lupaisi lähettää Auttajan, joka olisi kanssamme aina.
“Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki.”

Puolustaja – On ihmeellistä ajatella, että meillä on Puolustaja, joka puolustaa meitä, kun Vastustaja koettaa saada meitä tavalla tai toisella hallintaansa. Vaan muistammeko sen aina? Muistammeko kääntyä Hänen puoleensa ja pyytää Häneltä apua?

Vuosia sitten minulla oli tästä vahva kokemus. Eräs ystäväni muuttui viimeisinä elinvuosinaan. Hän oli alkanut seurustella ja muuttui hyvin mustasukkaiseksi. Mentyään naimisiin seurustelukumppaninsa kanssa tilanne paheni entisestään.
Kun hänen miehensä tuli eräälle kurssilleni (jollaisia tuohon aikaan pidin), ystäväni tuli usein luokseni syyttäen minua täysin perättömistä asioista. 

Vaikka kuinka päätin, etten antaisi sen vaikuttaa tunteisiini, kyllä siinä usein itkua pidättelin. Niin pahalta tuntuivat aiheettomat syytökset.  

Totuuden Henki Kun ystäväni taas kerran ilmoitti tulevansa luokseni ‘juttelemaan’, pyysin Puolustajaa avuksi. Rukoilin, että kotini olisi niin Totuuden Hengen täyttämä, ettei ystäväni kerta kaikkiaan pystyisi syytämään päälleni kuvitelmiaan ja syytöksiään.
Kun ystävä sitten tuli, hän oli aivan hämillään. Lyhyesti sanottuna: hän ei saanut sanottua ainuttakaan syyttävää lausetta. Pyhän Hengen läsnäolo oli niin vahva.
Silminnähden ihmeissään hän poistui luotani.

Ei enää syytöksiä, kiitos – Kun hän seuraavan kerran soitti ja sanoi, että halusi tulla luokseni juttelemaan, ehdotin että menisimme kävelylle, ja että ottaisin erään yhteisen tuttavamme mukaan. Ystäväni ei pitänyt ajatuksesta, mutta suostui kuitenkin. – Kävelyllä keskustelu liikkui täysin eri tasolla, ei ollut tietoakaan syytöksistä. Eikä sen jälkeenkään.

Ihana lupauis Jeesukselta: Totuuden Henki pysyy luonamme ja on meissä. “Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.”
Kunpa Henki vaikuttaisi meissä vahvemmin ja selkeämmin. Ehkäpä auttaisi, jollemme kuuntelisi kaiken maailman oppeja, sellaisia jotka johtavat toisten arvostelemiseen tai tuomitsemiseen harhaoppisina.

Kristuksen seuraajana olemisessahan olennaista on, että seurataan Häntä ja Hänen opetuksiaan. Jos todella seuraamme Jeesuksen opetuksia, emme voi joutua kovin harhaan (niin opillisissa asioissa kuin muutenkaan elämässä).
Mutta eihän se helppoa ole. Meillä ihmisillä kun on niin kova tarve olla oikeassa ja osoittaa toisten olevan väärillä teillä. 

Miten me tarvitsemmekaan Sinua, Pyhä Henki, opettajanamme ja muistuttajanamme. Onneksi Jeesus lupasi Sinun apusi meille:
“Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.” (Joh.14:26))

Muut Helluntaiaaton tekstit: Ps. 34:2–4, 9–11, Jes. 59:20–21 ja Ap. t. 19:1–6.

Kirkkauden voima

14.5.2021  Miten ihanista kesäisitä päivistä ollaankaan saatu nauttia. Kroppa ja koko olemus on imenyt innolla itseensä auringon lämpöä ja kiittää: oi kuinka tätä on kaivattu!
Ja tämä kasvien esiin työntymisen käsittämätön runsaus ja voima. Eilen näin 1. voikukat. Pian  pääsen keräämään niitä pihamaalta salaatteihin. Ja nokkosenversot ovat mehevimmillään. – Ihania luonnon antimia.  🙂

Eilen oli Helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Olin kirjoittanut tähän ajatuksiani aiheesta, mutta pyyhin ne pois ja käännän nyt katseeni eteenpäin. Tai oikeastaan taaksepäin: siihen, mitä Jeesus sanoi ja rukoili ennen lähtöään Isän luo. 

Ennen poislähtöään Jeesus puhui opetuslapsilleen pitkään siitä, mitä heillä oli odotettavissa. Ennen kaikkea: hän lähettäisi heille Pyhän Hengen, joka auttaisi heitä monin tavoin.

Jeesus halusi myös ennen lähtöään rukoilla opetuslastensa puolesta. Ajattelen, että kyllähän tuo rukous koskee myös meitä nykypäivän seuraajiaan.
On aika koskettavaa lukea Jeesuksen jäähyväisrukousta myös siltä kantilta: että Jeesus on rukoillut kaikkien meidän puolesta. Ja yhä rukoilee, kuten Paavali totesi roomalaisille:
‘hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme.’ (Room.8:34)

Jeesus rukoili ja sanoi:
    ”Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
    Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
    Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.”  (Joh. 17:18–23)

Yllä olevat Jeesuksen sanat – kuten kyllä koko hänen nk. jäähyväisrukouksensa – on minusta evankeliumien koskettavimpia kohtia. Siinä tulee niin selvästi ilmi Kristuksen Rakkaus meitä kohtaan. Hän välittää jokaisesta. Hän haluaa auttaa meitä ja haluaa meidän jaksavan silloinkin kun on vaikeaa.
Hän haluaa että puhaltaisimme yhteen hiileen, osoittaisimme välittämistä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan. Pitäisimme toisistamme huolta.
“Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh.13:35)

Että olisimme yhtä Ja sitten on tuo ihmeellinen virke: “Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.”

Kirkkauden voima Kun israelilaiset vaelsivat erämaassa, Jumala ilmestyi heille suorastaan pelottavan voimakkaassa kirkkaudessa. Se sai kansan uskomaan Häneen ja seuraamaan Hänen neuvojaan (kunnes taas kapinahenki nosti päätään).
Kirkastusvuorella puolestaan Jeesuksen mukana vuorella olleet opetuslapset näkivät, kuinka Jeesus täyttyi häikäisevällä kirkkaudella: Hänen kasvonsa säteilivät kuin aurinko ja vaatteensa hohtivat valoa.  Opetuslapset heittäytyivät peloissaan maahan.

Taivaallinen Isä antoi Kristukselle kirkkautensa. Ja Kristus halusi antaa kirkkautensa opetuslapsilleen. Ja – näin kuvittelen – Hän haluaa antaa tuon kirkkauden myös meille, nykypäivän seuraajilleen.
Mitä se ihan oikeasti voisi merkitä, jos meissä vaikuttaisi Hänen kirkkautensa? Millä tavoin se vaikuttaisi ajatuksiimme, asenteisiimme, sanoihimme, tekoihimme?

Jumalan kirkkaudessa on jotain sellaista, mikä ylittää täysin kaikki inhimilliset ominaisuudet, kyvyt ja taipumukset. Siinä kirkkaudessa heikkoutemme kalpenevat, unohtuvat, ehkä häipyvätkin.
Siinä kirkkaudessa ei olla erillisiä, itsekkäitä, omaa etua tavoittelevia, ehdottoman totuuden omaavia jne. Siinä kirkkaudessa n
ähdään asioita laajemmasta näkökulmasta, puhtaammasta, pyhemmästä, voisi kai sanoa: Kristuksen näkökulmasta ja toimitaan siitä käsin. 

Miten noihin Jeesuksen sanoihin ykseydestä istuvat eri kirkkokuntien ja suuntausten keskinäiset, toisiaan erottavat oppiriidat? Mitä Kristus mahtaakaan niistä ajatella?
Ja siitä, ettei niiden vuoksi voida viettää yhteistä Ehtoollista. – Sitä olen ihmetellyt niin kauan kuin näitä uskonasioita olen ylipäätään miettinyt.

Täydellisesti yhtä – Entä tuo Jeesuksen toinen ihmeellinen ykseyttä kuvaava virke rukouksessaan: “Kun minä olen heissä ja Sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä,
Että me kaikki uskovat olisimme täydellisesti yhtä…  – miten pitkä matka siihen vielä onkaan…

Kristus, Sinä näet, kuinka me tarvitsemme rukoustasi vähintäänkin yhtä paljon kuin 2000 v. sitten! Kuinka kovasti tarvitsemmekaan Sinun Henkesi vaikutusta sisimpäämme ja välillemme.
Anna
kirkkautesi vaikuttaa meissä ja keskuudessamme. Avaa silmämme näkemään, korvamme kuulemaan, mielemme ymmärtämään sitä, mitä niin hartaasti rukoilit. Ja rukoilet.
Kiitos että näet meidät, kiitos että autat ja johdatat meitä.  🙂

Muut tekstit: Ps. 27:1–3, 7–9, Sak. 14:7–9 ja Ef. 1:16–23.

Todellinen Ystävä

Jeesus sanoo:
    ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
    Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.” (Luuk. 11:5–13)

6.5.2021.  – Jeesus kuvaa vertauksessaan todellista ystävää. Vaikkei auttaisi pelkkää ystävyyttään, tämä antaa kuitenkin mitä toinen pyytää, Antaa niin paljon kuin hän tarvitsee. Antaa, vaikkei ensin olisi halukas antamaan ja vaikka joutuisi venymään yli oman mukavuusrajansa. 

Millainen on mielestäsi todellinen ystävä? Millaisia ominaisuuksia odotat häneltä, tai arvostat hänessä?
Aloin pohtia, millainen omasta mielestäni on todellinen ystävä. Listasta tuli niin pitkä, että aloin sen sijaan miettiä todellisia ystäviäni lapsuuden, nuoruuden ja nykyiseltä ajalta. Voisiko heillä olla  jokin yhteinen nimittäjä? – Lenkkipolulla yhä miettiessäni asiaa huomasin, että kyllä on: luotettavuus. Todellinen ystävä on luotettava. – Sitä arvostan myös läheisissäni. 

Todellinen ystävä on aarre, ilon ja kiitollisuuden aihe. – Ja taas alkoi syntyä listaa hyvän ystävän ominaisuuksista… – päättäväisesti pyyhin ne pois, sillä eihän sellaista ystävää olekaan, joka täyttäisi ne kaikki.
Mieleen tuli kuitenkin toistuvasti rakkaan mummuni usein lausuma sanonta “Lika barn leka best” (samankaltaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään). Tämä pätee usein myös aikuisiin.
Kyllähän auttaa hurjan paljon yhteisymmärrystä, jos ystävysten ajatus-, tunne- ja kokemusmaailma ovat sävyiltään samantapaisia.    

Huomaan tämän selkeästi lapsenlapsissani. Heidän hyvät ystävänsä ovat samanlaatuisia kuin he itse ovat, ja he välttävät kaveriporukoita, jossa on mukana joku kovista esittävä.
Kerran eräs tyttö totesi minulle, ettei ollut saanut kutsua pojantyttäreni synttäreille. Selkeästikin hän olisi kovasti sinne halunnut. Kun kysyin lapsenlapseltani, eikö hän haluaisi kutsua tuota tyttöä, tämä vastasi lyhyesti (ei arvostellen, vaan pelkkänä faktana): “Se ei oo mun tyyppiäni.”
Hämmästyin, miten ehdottomana hän (tuolloin 8v) ilmaisi syyn.
Toisaalta: olisihan minun pitänyt ymmärtää kysymättäkin: toinen oli herkkis, toinen ei.    

Best Friend – merkkisiä jätöspusseja, Best Friend koirahuivi. joka on käsitelty punkkeja torjuvaksi, sekä Best Friend – T-paita samoin ominaisuuksin – löytyvät meidän huushollista. (Viimemainittujen toimivuus ei tietenkään ole täydellistä, mutta ovat kuitenkin lääkkeitä lempeämpiä vaihtoehtoja.)

Human’s Best Friend . Sanonnan mukaan koira on ihmisen paras ystävä. Eikä mikään ihme. Se on uskollinen, täysin lojaali omistajalleen, jota se haluaa kaikin tavoin miellyttää. Se yrittää parhaansa mukaan ymmärtää tämän mielialoja, ilmeitä, eleitä ja puhetta, ja toimia niiden mukaisesti.

Lisäksi koira (tai ainakin oma hauvelini) on lempeä, myötäelävä, leikkisä, huumorintajuinen ja hyväntuulinen (paitsi kun lähden kauppaan, mutta ilo onkin sitten kaksinkertainen palatessani). – Ystävyysasiassa se painii siis ihan omassa luokassaan. 🙂

Toissapäiväisessä nettiuutisessa kerrottiin geenien vaikutuksista koiran aggressiivisuuteen. 
Koirien geeniperimätutkijan mukaan ‘eniten aggressiivisuutta esiintyi pitkäkarvaisella colliella, toy-, kääpiö- ja keskikokoisella villakoiralla sekä kääpiösnautserilla ‘
Koirien geeniperimää tutkiva Hgin yliopiston proffa totesi, että “aiempien tutkimusten mukaan pitkäkarvaisessa colliessa esiintyy pelokkuutta, ja villakoiralla ja kääpiösnautserilla on havaittu vieraisiin ihmisiin kohdistuvaa aggressiivista käyttäytymistä.”  

Kummastelimme tätä muutaman koiraystävän kanssa, Villakoiran ihmiseen kohdistuvaa aggressiivista käyttäytymistä en ole vielä koskaan nähnyt omassa kuin missään muussakaan tuntemassani tai tapaamassani villiksessä. Mutta ehkä sellaisiakin löytyy, (Ehkä juuri niiden omistajat ovat osallistuneet tutkimuksiin toivoen selitystä sille, mistä oireet johtuvat.)

Vaikka me kumpikin toisinaan harmittelemme toistemme itsepäisyyttä, ja silloin tällöin toivoisimme toisen toimivan toisin, uskon voivani todeta sekä hauvelini (3v) että omasta puolestani, että me kaikesta huolimatta olemme toistemme parhaat kaverit.
Hauvani tuo jokaiseen päivääni niin paljon iloa. En osaa kuvitella itselleni ihanampaa koiraa. 🙂

On kuitenkin eräs, jota ei voi verrata ihmisystäviin, saatikka sitten koirakavereihin…

Paras Ystävä – Huolimatta siitä, millainen geeniperimämme, käyttäytymisemme ja luonteemme, ajatus-, tunne- ja kokemusmaailmamme on. Hän rakastaa meitä. Hän on Todellinen Ystävä, ‘yksi ylitse muiden’, kuten eräässä laulussa sanotaan.
Hän kulkee kanssamme satoi tai paistoi. Hän rohkaisee ja lohduttaa meitä, nostaa ylös kompastuessamme.
Hän haluaa vetää meitä lähelleen, yhteyteensä, ja johdattaa meidät hyvälle tielle. 

Hän kutsui opetuslapsiaan ystävikseen:
“Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.”  (Joh.15:14-15)

Näkeekö Hän meidätkin ystävinään, sinut ja minut? Uskon niin, jos me vain itse sitä haluamme. Mutta on Hän meille paljon muutakin kuin Paras Ystävä. 🙂

Ylösnoussut Kristus sanoi opetuslapsilleen: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. (Matt.28:
Ja sitten Hän lähetti heidät tekemään samaa, mitä oli itse tehnyt Galilean seuduilla ja Juudeassa.   

“Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan,” Jeesus kehotti. 

Kun Hän, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, kehottaa ja toivoo meidän pyytävän, etsivän ja kolkuttavan, niin eikö siinä ole jotain sellaista, mikä kannattaa ottaa tosissaan…?
Itse ajattelen Jeesuksen tarkoittaneen lähinnä yhteyttä taivaan todellisuuteen ja yhteyttä taivaalliseen Isäämme, Että sitä kannattaa pyytää ja etsiä, kolkutella Jumalan salaisuuksien porttia. Ja lupauksen mukaan, se avataan. Avautuu pääsy ja yhteys taivaisiin. Voiko sen parempaa toivoa?

Muut tekstit: Ps. 40:2–6, 2. Moos. 17:8–13 ja Jaak. 5:13–16. 

Taivaan kansalaisina tässä maailmassa

28.4.2021.  Usein taidetaan ajatella, että uskonelämä ja siihen liittyvät asiat ja nk. tavalliseen elämään kuuluvat asiat olisivat toisistaan erillään. Mutta eihän se niin ole. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Katsoessani otteita viime viikonlopun Oscar-gaalasta vaikutuin siitä, miten muutamat palkinnonsaajat ilmaisivat – egokorostuksen sijasta – kiitollisuutensa Jumalalle Hänen johdatuksestaan ja lahjoistaan.
Kaksi maailmaa (uskon ja viihteen), joiden ajattelisi olevan mahdollisimman erillään toisistaan, olivatkin yhtä aikaa läsnä, luonnollisena asiana, ihan luontevasti. – Siitä tuli hyvä olo. 🙂

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Te olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä. En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut. Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.”  (Joh. 15:10–17)

Rakkaudessa pysymistä – Jeesus sanoo, että hänen käskyjensä noudattaminen merkitsee, että pysymme Hänen Rakkaudessaan.
Tuohan kuulostaa ihanalta: pysyä Hänen Rakkaudessaan. Miten helppoa tai vaikeaa se on, onkin toinen juttu.
Minkä käskyn Jeesus nostaa tässä esiin? Käskyistä suurimman ja tärkeimmän, Rakkauden kaksoiskäskyn, toisen osan.

Rakkauden kaksoiskäsky – Kun eräs lainopettaja kysyi Jeesukselta, mikä on kaikkein tärkein käsky, hän vastasi: “Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark.12:30-31)

Sitä Jeesus toivoo meiltä – että rakastaisimme toisiamme.
Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä.”
Se on haaste, johon hän meitä kutsuu. Haaste, joka on edessämme päivittäin. Helppo teoriassa, vaikeampi käytännössä.

Se on luopumista itsekkäästä asenteesta, ja sen ajattelemisesta, miten itse voi hyötyä tilanteista. Se on asettumista toisen asemaan: sitä, että pyrkii näkemään toiset ihmiset vähintäänkin yhtä arvokkaina ja tärkeinä – jollei tärkeämpänäkin –  kuin itsensä.
Tuollaista asennetta näin yllätyksekseni otteissa viime viikonlopun Oscar-gaalasta.

Olipa positiivisia yllätyksiä Oscar-gaalassa julkistetuissa valinnoissa. Hollywood-glamourin sijaan esille tulivat inhimillisyys sen hyvässä merkityksessä sekä heikommassa asemassa olevien ihmisoikeudet – yhteiskunnassa, joissa ne eivät aina ole olleet itsestäänselvyys. 

Voittajiksi valittiin elokuvia, jotka kertovat mm. asuntovaunuissa asuvista pätkätöiden perässä maata kiertelevistä asunnottomista (Nomadland), muistisairautta potevasta isästä (The Father), 1960-luvulla vaikuttaneen ja surmatun mustan aktivistin elämästä (Judas and the Black Messiah), omaelämänkertaan perustuvasta kuvauksesta eteläkorealaisesta perheestä, joka koittaa aloittaa uutta elämää 80-luvun Arkansissa (Minari) ja oikeudenkäynnistä v. 1968 rauhanomaiseksi tarkoitetun opiskelijoiden mielenosoituksen järjestäjiä vastaan (The Trial of the Chicago 7).   

Parhaaksi valitussa animaatiofilmissä (Soul – Sielun syövereissä) pohditaan elämän tarkoitusta ja muistutetaan länsimaisen ihmisen turhamaisuudesta.
Myös palkituissa dokumenteissa tuntui olevan inhimillistä syvyyttä.

Olisikohan niin, että joko pandemia tai maan johtajanvaihdos (tai kumpikin)  olisi saanut palkintosijojen valitsijoissa aikaan inhimillisempää ja syvällisempää suhtautumista ihmiskohtaloihin ja elämään yleensä? Enemmän siihen suuntaan, mihin Jeesus kaksoiskäskyllään meitä haluaa johdattaa.

Gaalassa pidetyissä puheissa kiitettiin Jumalaa Hänen antamistaan lahjoista ja johdatuksesta. Ja niissä tuotiin esiin rakkaus lähimmäisiä kohtaan. En tiedä edellisten gaalojen juhlapuheista, mutta näistä tuli kyllä ajoittain sellainen olo että hetkinen, onko tämä todellista?
Kyllä se oli todellista, ei mitään näyteltyä hurskastelua. Alla mainittujen puhujien vilpittömyyden aisti kuvaruudunkin lävitse. He eivät olleet olevinaan parempia kuin olivat. Jokainen oli aidosti ja yksinkertaisesti vain oma itsensä.

Tyler Perry palkittiin humanitaarisesta työstään. Hän kertoi äitinsä opettaneen hänelle, ettei ketään ihmistä saa vihata. Hän omisti palkintonsa kaikille, jotka kieltäytyvät vihasta ketään kohtaan, olivatpa nämä mitä syntyperää tahansa ja mistä päin maailmaa tahansa.
Kerran eräs nainen tuli hänen luokseen. Tyler arveli hänen olevan asunnoton, ja tarjosi hänelle rahaa, mutta nainen kysyi: “Olisiko teillä antaa minulle kengät?”
Studion varastosta kengät saatuaan nainen sanoi: “Kiitos Jeesus, nyt jalkani eivät kosketa maata (my feet are off the ground).” – Tyleriä kylmäsi: hän muisti, millaista oli kun hänellä itsellään ei ollut lapsena kenkiä.

Chloé Zhao, palkitun Nomadland -filmin ohjaaja, kertoi, kuinka hän lapsena siteerasi yhdessä isänsä kanssa kiinal. runoja ja tekstejä, toisiaan täydentäen.
Yhden tekstin Chloé muistaa itselleen erityisen rakkaana: “ihmiset ovat syntyessään luonnostaan hyviä.” (inherently good).
“Nuo sanat tekivät minuun vahvan vaikutuksen lapsena, ja uskon niihin todella vielä tänäänkin. Olen aina löytänyt hyvyyttä ihmisissä, minne tahansa olenkin mennyt maailmassa” Chloé totesi valkoisissa tennareissaan. Hän omisti palkintonsa jokaiselle “jolla on uskoa ja rohkeutta pitää kiinni hyvyydestä itsessään ja toisissaan, vaikka se olisi kuinka vaikeaa.”

Daniel Kaluuya, palkittu näyttelijä (Judas and the Black Messiah) ) aloitti kiitospuheensa sanomalla: “Kiitos Jumala, kiitos Jumala, en voi olla täällä ilman Sinun johdatustasi ja varjelustasi.”

Jon Batiste, joka sai säveltäjän palkinnon (filmistä Soul), sanoi kiitospuheessaan:
“Jumala antoi meille 12 säveltä. Ne ovat samat sävelet, jotka Duke Ellingtonilla ja Bachilla oli. Ja Nina Simonella. Jokainen lahja on erityinen. Kaikki kontribuutio musiikille, joka tulee Jumalalta (from the divine) instrumentteihin, filmiin, jokaisen musiikkia kuulevan ihmisen mieleen, sydämeen ja sieluun… kaikki on niin uskomattoman erityistä (special). Ja: “Olen vain niin kiitollinen Jumalalle niistä 12 sävelestä.”

Näistä puhujista kuvastui nöyryys, kiitollisuus ja rakkaus, Jumalaa kohtaan, elämää kohtaan, toisia ihmisiä kohtaan. Eli voisiko sanoa, että he elivät Jeesuksen kaksoiskäskyä todeksi… 

Juonnoissa kuultiin myös kannanottoja heikommassa asemassa olevien puolesta. Jotain hyvää on siis tapahtunut viihdemaailmassa, Olisipa tuo lupaus siitä, että sillä(kin) alalla halutaan edetä kohti parempaa, rakkaudellisempaa maailmaa. – Kohti Jeesuksen kaksoiskäskyä.
– Meistä katsojistahan se loppujen lopuksi riippuu, millaisia elokuvia tähän maailmaan tuotetaan. Siitä, mitä me haluamme nähdä ja katsoa… niin ‘elävissä kuvissa’ kuin elävässä elämässä… 

“Olette ystäviäni, kun teette sen, minkä käsken teidän tehdä.”
Tottahan minä haluan olla ystäväsi, Jeesus. Opeta minua tekemään sitä, mitä Sinä käsket. Muistuta, ohjaa ja opasta, anna voimaa, intoa ja iloista mieltä. 
Kuten olet luvannut. 🙂

Täydellistä iloa – “Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.”
Voisiko meille todella olla Kristuksen ilo sydämessämme? Se ei olisikaan mitä tahansa iloa – se on jotain ihan spesiaalia.
Miten sen voisimme saavuttaa? Tuon edellä mainitun käskyn avulla. rakastamalla toisiamme, lähimmäisiämme.  

Hänen Henkensä sisimmässämme – Eihän se meiltä itseltämme oikein taida onnistua – Hänen käskyjensä mukaan vaeltaminen. – Onneksi Hän on luvannut auttaa meitä siinä.
Esim. Hesekielin kirjassa Hän lupaa:   

“Henkeni Minä annan teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.” (Hes.36:27)

Meidän tehtäväksemme taitaa siis jäädä herkästi kuulolla oleminen; se että annamme Hänen Henkensä ohjata meitä, vaikuttaa meissä, muuntaa meitä paremmiksi, rakkaudellisemmiksi ihmisiksi. 🙂

Kaipuuta

22.4.2021. Kauniista, aurinkoisista kevätpäivistä on saatu nauttia. Kiitollinen mieli on siitä. 🙂
Ensi pyhän aihe  ‘Jumalan kansan koti-ikävä’ vie kuitenkin ajatukset luonnossa tapahtuvasta kasvun ihmeestä sisäiseen kasvuumme, ja siihen matkaan, jolle meitä kutsutaan kulkemaan, yhdessä Luojamme kanssa ja lopulta Hänen luokseen. 

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” (Joh. 14:1–7)

Isäni kodissa on monta huonetta –  mielenkiintoinen lause Jeesukselta. Mitä hän mahtoi sillä tarkoittaa? Onko taivaissa monenlaisia asuinsijoja?
Millaisen asuinsijan Jeesus mahtoi valmistaa opetuslapsilleen?

Millaisen hän mahtaa valmistaa meille, sinulle, minulle? Millaiseksi kuvittelisit taivaallisen kotisi?

Toissa päivänä osui silmiini emerituspiispa Eero Huovisen haastattelu  Areenan 1/2 7 – ohjelmassa pääsiäisviikolla, 31.3. Kärsimysviikolla, kuten emerituspiispa sitä nimitti. Kristus kärsi puolestamme ja nousi sitten haudasta.

Taivasmatkalle – Ohjelmaa edeltävänä päivänä rakas ystäväni siirtyi tästä ajasta ajattomaan. Hänelle tuo viikko merkitsi vapautumista: vapautumista sairauden aiheuttamasta kivusta, tuskasta ja kärsimyksestä.
Meille, läheisilleen, jäi kaipaus ja muistot. Hänellä alkoi uusi matka, taivasmatka.
Millainen asuinsija Sinulla oli valmistettuna hänelle, taivaallinen Isämme? – Uskon, että sellainen, jossa hänellä on hyvä olla.

Äidin kaipuu – Eero Huovinen kertoi haastattelussaan, että hän oli 9 v. kun hänen äitinsä kuoli. Isä ei koskaan puhunut lapsille äidistä. Se oli liian kipeä aihe. Eero Huovinen kertoi löytäneensä äitinsä kirjeistä, joita tämä oli kirjoittanut Roomassa väitöskirjaa valmistelevalle miehelleen v.1949. (Noiden kirjeiden pohjalta syntyi E.H:n kirjoittama kirja ‘Äitiä ikävä’.)
“Äidin rakkauden
 voi löytää kirjeiden kautta”, totesi Eero Huovinen haastattelussa.

Vuotta myöhemmin, v.1950, oma äitini kirjoitti kirjeitä Lontoossa olevalle isälleni. Itse hän oli vanhempiensa kesäpaikassa, kaivaten isääni, mutta odottaen minua (raskausajan viimeiset kuukaudet menossa).
Sain äitini ja isäni tuona aikana toisilleen kirjoittamat kirjeet  tädiltäni joskus 1990-luvun lopulla. Avasin ne innolla toivoen löytäväni niistä äitini.

En oppinut tuntemaan omaa äitiäni kunnolla, siten kuin olisin toivonut. En silloin kun hän vielä eli, enkä noiden kirjeidenkään kautta.
3 kk ennen kuolemaansa äitini kutsuttiin kansainväliseen lehdistökonferenssiin Roomaan. Hän  oli aikonut ottaa isoveljeni mukaan matkalle, mutta jostain syystä pyysin ponnekkaasti, että hän ottaisi minut mukaansa. Ponnekkuus ei ollut lainkaan minun tapaistani; itsekin ihmettelin, miten päättäväisesti asian äidilleni esitin. 

Ehkä pelkästä hämmästyksestä äiti suostui ottamaan minut mukaansa. Olin 13v, ja minulla oli toive, että tuolla matkalla voisin vihdoin tutustua äitiini.
Emme tuolloin tiennyt, että hän sairasti. Ainoa vaiva äidilläni oli tuona kesänä alkanut lievä selkäkipu. Siinä vaiheessa kun sairaus todettiin, se oli levinnyt jo niin laajalle, etteivät lääkehoidot enää tehonneet.

Meidänkään isämme ei koskaan puhunut meille lapsille äidistä tämän kuoleman jälkeen. Vanhempani olivat eronneet 4 v. ennen äidin kuolemaa. Äitini jäi kaipaamaan isää ja hänen rakkauttaan. Tämä sekä isän uusi avioliitto ei tehnyt asiaa (äidistä puhumista siis) isälleni helpommaksi. Joskus vaikeneminen on vain helpompaa, ymmärrän sen kyllä.
Meille lapsille jäi suru, äidinkaipuu, ja muistot.

Käsikynkkää – Emerituspiispa sanoi haastattelussaan rauhalliseen, mutkattomaan tapaansa, että “olis kiva kävellä äidin kanssa käsikynkkää Rooman katuja.”
M
yös haaveiden kautta voi löytää yhteyden toisiin ihmisiin, hän totesi.

Voisinkohan minäkin kuvitella käveleväni Rooman katuja äitini kanssa, niitä samoja, joita kävelin hänen kanssaan silloin 13-v:na?  Voisinko tuolla tapaa löytää uudenlaisen yhteyden äitiini, joka jäi minulle aina jollain tavoin arvoitukseksi? Voisinko oppia jotain uutta hänestä, oivaltaa jotain hänestä, itsestäni hänen tyttärenään ja ehkä myös omien lasteni äitinä?    

Meillä useilla on sisällämme kaipuu, Kaipuu joko äidin tai isän vaillinaiseksi jääneeseen rakkauteen. Tai tunne, ettei saanut vanhemmilta sellaista rakkautta osakseen, jota lapsena kaipasi. 

Pohjimmiltaan kaipuussamme voikin kyse olla kaipuu Taivaallista Vanhempaamme kohtaan. Häntä, jonka Rakkaus ei ole vajavaista, vaan täydellistä. Häntä, joka odottaa, että löytäisimme takaisin Hänen luokseen, oppisimme tuntemaan Hänet ja Hänen äärettömän Rakkautensa lapsiaan kohtaan.
Joidenkin mielestä tuntuu helpommalta tai turvallisemmalta lähestyä Luojaamme ajatellen Hänen äidillisiä ominaisuuksiaan. En usko Jumalan pahastuvan siitä. Ensinnäkin Jumalahan on Henki. Toiseksi Hän itsekin ilmaisee myös äidillisiä tunteitaan eri raamatunteksteissä.
Ajattelen, että Hänelle on tärkeintä, että löydämme yhteyden Häneen. Itselleni on luontevaa ajatella Luojaamme taivaallisena Isänä.  

Taivaallinen Isämme on Pyhän Henkensä kautta ohjannut profeettojaan kirjoittamaan kirjeitä Rakkaudestaan meitä ihmisiä kohtaan. Näistä kirjeistä muodostettiin aikojen saatossa kokoelma kirjoja ja kirjeitä. VT hepreankielisenä, UT kreikankielisenä. – Ja nykyään tätä kirje/kirjakokoelmaa – maailman luetuinta teosta – voi lukea useimmilla maailman kielillä. 

Miten me voisimme löytää läheisemmän suhteen Taivaalliseen Isäämme? Yksi tapa on varmaankin se, että lukee niitä kirjeitä/kirjoja, joita profeetat ja apostolit ovat kirjoittaneet Hänen Henkensä ohjauksella ja myötävaikutuksella.
Niillä kirjoituksilla on jollain tavoin merkillinen vaikutus: ne herättävät itsessä joka lukemiskerralla erilaisia ajatuksia ja tunteita, kysymyksiä ja ehkä oivalluksiakin. Niin Isästä kuin itsestäkin. Hänen suunnitelmastaan ja myös, millä tavoin itse kuuluu osaksi tuota suunnitelmaa.    

Tie, totuus, elämä – Jeesus sanoi: “Minä olen tie, totuus ja elämä.”.
Ja: “Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni.”

Kristus ei ole pelkästään kokoelma kauan sitten kirjoitettuja kirjeitä, Hän, Ylösnoussut, elää, on ja kulkee kanssamme. Hän näyttää meille tien, jos ja kun vain itse haluamme. 

Voisiko Hänen kanssaan siis lähteä kulkemaan yhdessä, käsi kädessä, näitä elämän teitä, polkuja ja katuja? Kuunnella mitä Hänellä on sydämellään. Ja kertoa Hänelle, mitä on omalla sydämellä. 
Voisiko oppia tuntemaan Häntä sillä tavoin syvemmin? Oivaltaa jotain uutta Hänestä ja Hänen Rakkaudestaan? Ja sitä kautta taivaallisesta Isästämme ja Hänen Rakkaudestaan meitä, lapsiaan kohtaan. – Uskon että voi. 🙂

Taivas on Jumalan salaisuuden löytämistä – Tänä aamuna sain s-postiviestin eräältä saksal. tuttavaltani. Hän kirjoittaa (Henri Neuwen‘ia lainaten) Jumalan salaisuudesta seuraavaan tapaan: 
‘Kun todella olemme osallisia Jumalan elämään, meille tulee yhä selvemmäksi, kuinka jokaiseen ihmiseen on kätkettynä Hänen salaisuutensa. Jean Eudes’in (1600-luvulla eläneen papin) mukaan taivas on tämän Jumalan salaisuuden jatkuvaa löytämistä. Tämä salaisuus avautuu sen kautta, että elämme Jumalan ja toistemme kanssa syvässä yhteydessä (in innigster Gemeinschaft). Kristityn maanpäällinen elämä on yksinkertaisesti alkua tälle taivaalliselle olemassaolon (Daseinweise) muodolle.’  

Isän talo – Viime viikolla laitoin blogiin laulun ‘Tulee aika’ sanat.  Ne sopisivat yhtä hyvin tämänkertaiseen evankeliumitekstiin.
Alla olevassa lauluvideossa puhutaan Isän talosta.

Who You Say I Am Hillsong

“Kuinka voi olla, että kuninkaista Korkein
toivottaa minut tervetulleeksi?
Olin eksyksissä, mutta Hän toi minus sisälle
Oi Hänen Rakkauttaan minua kohtaan
se, jonka Poika vapauttaa on todella vapaa
olen Jumalan lapsi, todella
vapaa vihdoinkin, Hän on lunastanut minut
Hänen armonsa virtaa runsaana
kun olin synnin orja, Jeesus kuoli puolestani
minulle on sija Isäni talossa
siellä on paikka minulle, olen valittu, en hylätty
olen se jonka sinä sanot minun olevan
Sinä olet puolellani, et minua vastaan
olen Jumalan lapsi, todellakin”

Muut tekstit: Ps. 66:3–9, Ps. 126, 5. Moos. 30:19–20 ja Hepr. 11:2, 13–19.

Hyvä Paimen

15.4.2021. Eilen keräsin pihan villiniityltä 1. kourallisen vuohenputkenversoja viherjuomaan. Villiyrttien keruun aika on alkanut, jee! 🙂

Jeesus sanoi:
    ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”  (Joh. 10:1–10)

Hyvistä asioista on  mukavampi lukea kuin huonoista. Ensi pyhän aiheena on Hyvä Paimen.  Siitähän riittää hyviä aiheita vaikka kuinka.
Vaan jostain kumman syystä alankin tällä kertaa miettiä evankeliumitekstin pahiksia. – Ja koska meissä kaikissa on sekä hyvistä että pahista, koetan miettiä, millä tavoin tuossa kuvattu koskettaa itseäni (tai meitä itse kutakin). 

Jeesus puhuu noissa 2 vertauksessaan varkaista ja rosvoista. Tuskin hän tuossa tarkoitti maallista omaisuutta varastelevia konnia. Mutta millaisia sitten? – Edellinen luku (Joh.9) ei välttämättä anna siihen vastausta.

Viikonvaihteessa juoksenteli pääkaupunkiseudulle eksynyt susi pitkin katuja. Olipa joku nähnyt sen meikäläisenkin asuinalueella.
Monet sanonnat kertovat, kuinka sutta on pidetty pahan symbolina. Susi lampaiden vaatteissa, iso paha susi, kaivaa sudenkuoppaa tai pudota siihen jne.
Susi on syytä kiertää kaukaa, jos sellainen tulisi vastaan. Silmäkontaktia on vältettävä ja peräännyttävä rauhallisesti. Tuon tapaisia ohjeita jaettiin mediassa. 

Jeesuksen aikaan, ja vielä nykyäänkin, paimenen tehtävä on suojella lampaitaan susilta.
Jos olemme raamatullisella kuvakielellä sanottuna niitä lampaita, jotka haluavat seurata Hyvää Paimenta, niin mitkä ovat niitä susia, joita meidän tulee kiertää kaukaa ja joita emme tahdo kohdata ja katsoa silmiin?  

Millaiset asiat koen/koet omassa elämässä uhkana tai vaarana? Sellaisiksi, joiden suhteen pitää olla varuillaan, ettei lankeaisi huomaamattaan kuoppaan.
Millaisissa tilanteissa olen/olet kaivannut erityisesti johdatusta ja millaisilta asioilta varjelua?

Jos lukee Jeesuksen vertauksia tämän pandemia-ajan valossa, voisiko ajatella varkain sisään yrittävien olevan esim. niitä, jotka ajattelevat olevansa oikeassa, ja sen vuoksi näkevät oikeutenaan toimia oman mielen mukaan, ohjeistuksista välittämättä?
Monet ovat jälkeenpäin harmitellen ja katuen todenneet, että tainnutkaan olla hyvä juttu, seurauksena kun oli tartuntarypäs. 

Olenko sitten itse pystynyt noudattamaan ohjeita? Rehellisesti sanottuna: en! Olen tavannut lapsenlapsiani silloinkin kun sitä kehotettiin välttämään. He ovat olleet luonani, vaikkakin usein  olimme ulkona. – Kaikeksi onneksi ei ole ollut mitään altistumisia.

Vapaita menemään – Maskeista, etäisyyksistä ja käsihygieniasta on tullut jo itsestään selvää, automaattista rutiinia lähes kaikille.  Ja jonain päivänä – kunhan yhdessä pinnistellään ja jaksetaan tsempata – tästä kaikesta päästään. Silloin ei tarvitse koettaa mennä siitä kohtaa, missä aita on matalin eikä vältellä sitä aikamme pahista, koronasusimokomaa.
Silloin ollaan taas vapaita menemään ja tulemaan, ilman rajoituksia. 🙂 

Paimen kutsuu lampaat laitumelle. ja ‘lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä’.
Mietin, miten herkästi nykyään seurataan vaikka minkälaisia ääniä –  provokatiivisia mielipiteitä, mitä uskomattomampia valeuutisia, salaliittoteorioita jne. – ja uskotaan niihin.
Tuntuu että aivan erityisesti tänä aikana tarvitsisimme kykyä erottaa Hyvän Paimenen ääni, jottemme joutuisi ihan hakoteille. 

Hyvältä tuntuu tuo, kun jeesus sanoo, että Paimen kutsuu lampaitaan nimeltä. Hän näkee meidät. Hän tuntee meidät nimeltä. Hän kutsuu jokaista henkilökohtaisesti. Ja jossain vaiheessa, jossain syvällä sisimmässämme jokin alkaa resonoida: tunnistamme Hänen äänensä/kutsunsa. Se alkaa vetää meitä magneetin tavoin puoleensa. 

Lähelle – Arvelen Jeesuksen kuvaavan yllä olevissa vertauksissaan taivasten valtakuntaa (jota hän kuvasi opetuslapsilleen niin monin eri vertauksin).  Ei vain sitä ajan tuolla puolen olevaa  Jumalan valtakuntaa, jonne toivotaan pääsevän. Jeesus sanoi maan päällä kulkiessaan, että taivasten valtakunta on tullut lähelle. Taivasten valtakunta tuli ihmisten luo.  

Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: “Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk.17:20-21)

Taivasten valtakuntaan ei voi noin vain rynnätä. Jeesus sanoi, että sinne on vaikea päästä. 
“Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.” (Matt.11:12)

Kuitenkin se on koko ajan tavoitettavissa, läsnä oleva. Miten sitten löytää/tavoittaa/ taivasten valtakunnan? Sillä onhan se jotain niin erityisen ihanaa, että siinä haluaisi elää jatkuvasti,  kaiken arjenkin keskellä. Siinä sielu virvoittuisi, tulisi ravituksi, siinä saisi levätä. Ja kuten Daavid lauloi: saisi olla Herran hyvyyden ja rakkauden ympäröimänä, joka päivä…

Portti – Miten sinne pääsee? Jeesus sanoo olevansa portti, jonka kautta sinne tullaan.
“Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.”

Daavidin Psalmi 23:  Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Rukouslauluja – levyllä on laulu, josta kuulin ystävältä. Lauluvideon laittaminen tähän ei onnistunut, mutta jospa se avautuisi tästä linkistä:
Tulee aika – Bing video

Tulee aika – Carmen Ensemble ja Tuohus-kuoro:

Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää.
Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää.
Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan.
Annat henkesi tuulen hoitaa hellästi lastaan.

Tulee aika, jolloin valo varjomme poistaa.
Tulee aika – yömme jälkeen kirkkaus loistaa.
Herään auringon aikaan. Annoit kasvulle juuret.
Miten lapsesi saikaan nähdä ihmeet niin suuret

Tulee aika, jolloin myrsky tyyneksi vaihtuu.
Tulee aika, jolloin kaikki kyyneleet haihtuu.
Meitä rakkaus kantaa. Hiljaa umpeutuu haavat.
Taivas toivoa antaa. Lohdun särkyneet saavat.

Tulee aika, jolloin kotiin kulkea saamme.
Tulee aika – nyt jo matkaa yhdessä jaamme.
Vielä viivymme tiellä. Vielä meillä on kaipuu.
Kerran perillä siellä kaikki riemuksi taipuu.

Tulee aika, jolloin rauha sielumme täyttää.
Tulee aika, jolloin kaikki selvältä näyttää.
Tänään äänesi kuulen. Otan lohtusi vastaan.
Annat henkesi tuulen hoitaa hellästi lastaan.

Muut tekstit: Miika 7:14–20 ja Hepr. 13:20–21.

Ylösnousseen todistajia

8.4.2021.  Sinivuokot ovat työntäneet esiin pieniä nuppuja. Toissapäivänä ajattelin, että muutama lämmin päivä, niin ne avaavat terälehtensä. Mutta eilen oli jo ensimmäinen avautunut! Odotan joka kevät innolla näkeväni ensimmäisen sinivuokon kukassaan.

Ylösnoussut Kristus kehotti opetuslapsia odottamaan jotain aivan muuta kuin kevään merkkejä…

Rauha teille – Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” (Luuk. 24:36–49)

Opetuslapset olivat koolla siinä talossa, jossa he olivat syöneet pääsiäisaterian Jeesuksen kanssa ennen kuin he lähtivät Öljymäelle. He olivat peloissaan. Jeesus oli surmattu, miten heidän nyt kävisi. 
Tilanteen jännittyneisyys kasvoi miltei kestämättömäksi, kun heidän ylösnoussut Mestarinsa ilmestyi suljetun oven läpi heidän eteensä. He kauhistuivat: aave!
Mutta Jeesus rauhoitteli heitä: minä tässä olen, elävänä, lihaa ja luuta, koskettakaa käsiäni. 
Sitten Jeesus söi heidän nähtensä palan paistettua kalaa.

Kyllähän siinä oli – ja yhä on – ihmettelemistä. Jeesuksen ylösnousemus ei ole mikään järjellä käsiteltävissä oleva asia. Jos oli vaikeaa opetuslapsilla, jotka näkivät hänet omin silmin ja saivat koskettaa hänen ylösnousemuskehoaan, niin sitäkin vaikeampaa on monelle uskoa asiaa pari vuosituhatta myöhemmin. 

Ja silti miljoonat ja miljoonat ihmiset uskovat Jeesuksen ylösnousemukseen.
Ja mitenköhän lukemattomille ihmisille ympäri maailmaa ylösnoussut Kristus on yllättänyt ilmestymällä heidän eteensä, eri tavoin.
Ehkä suljettujen ovien läpi epätoivoisena rukoilevan ihmisen luo.  Ehkä häikäisevän kirkasta valoa loistaen, ilmoittaen valon keskeltä olevansa Jeesus.
Ehkä selkeänä ihmishahmona katsoen silmiin, ehkä sanoen jotain, ehkä lohdutuksen ja rohkaisun sanoja, tuoden rauhan olon sydämeen.
Ehkä Hän on kehottanut henkilöä, jolle on ilmestynyt, seuraamaan Häntä.    

”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu”, Jeesus sanoi opetuslapsille.
Jesajan kirjassa luvussa 53 on järisyttävä profetia Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta, Tuota lukua ei lueta synagogissa, sillä se niin ilmiselvällä tavalla ilmaisee, että Jeesus oli tuo Jesajan profetoima Lunastaja.
Monet kerrat Jeesus kertoi opetuslapsilleen, että hän nousisi kuolleista 3. päivänä. Mutta oli kuin se olisi vain ollut heille liian iso asia käsiteltäväksi. Vielä silloinkin, kun he näkivät, että näin oli todella tapahtunut.  

Kristus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset.
Monet rabbit ja imaamit, jotka ovat rohkaistuneet tutkimaan kirjoituksia avoimin mielin, ovat hämmästyneet ja tulleet vakuuttuneeksi – vastentahtoisestikin – että Jeesus Kristus on Messias. 

Ylösnoussut Kristus avaa tänäkin päivänä ihmisten silmiä ja sydämiä – sellaistenkin, jotka eivät ehkä tutki pyhiä kirjoituksia, mutta jotka epätoivoisesti etsivät ja kaipaavat yhteyttä Jumalaan.  Kaipaavat todistusta siitä, että Hän On.  Elävänä, heidän kanssaan.

Kristus, Vapahtajamme, vapauttaisitko meidät mielemme ahtaista kahleista, epäluuloista, kaikesta siitä, mikä estää meitä näkemästä ja ymmärtämästä Sinun Totuuttasi.
Antaisitko meille Sinun mielesi? Voikohan Sinulta sitä pyytää? 

Paavalille se oli mahdollista. Hän kirjoitti korinttilaisille: ‘Mutta meillä on Kristuksen mieli.’ (1.Kor.2:16)

Paavali sai nähdä Sinut ylösnousseena Damaskoksen tiellä. Saulista tuli Paavali, uupumaton, rohkea sanansaattasi. Niin kuin niistäkin opetuslapsistasi, jotka saivat kulkea Sinun kanssasi niiden 3 vuoden ajan, jolloin kuljit Galileassa ja Juudeassa opettaen ja tehden ihmeitä. 

Tuossa huoneessa, jossa ilmestyit opetuslapsillesi, kehotit heitä odottamaan sitä, minkä lähettäisit heille: voiman korkeudesta, Pyhä Henki tulisi antamaan heille rohkeutta, neuvoisi miten heidän tulisi toimia.
Kristus, Sinä näet, kuinka moni odottaa tälläkin hetkellä omassa huoneessaan/kodissaan, kaivaten voimaa ylhäältä. Voimaa nähdä valoisasti tulevaan. Kaivaten lohdutusta ja rohkaisua.  Ja viisautta ja johdatusta siihen, miten olla ja mihin ryhtyä.  

Opetuslapset odottivat Pääsiäisen jälkeen 50 päivää, kunnes Pyhä Henki laskeutui ja muutti kaiken.
Anna meille kärsivällisyyttä odottaa ja luottaa siihen, että muutos on tulossa. Että jotain hyvää, parempaa tulee. Että pääsemme näistä pandemiarajoituksista ja eristäytyneisyydestä.
Kiitos, Ylösnoussut, että näet jokaisen. Kiitos että olet kanssamme, joka päivä, jokaisessa elämämme tilanteessa. 🙂

(Kevään 1. kiinanruusu puhkeisi kukkaan tänä vuonna Pääsiäisenä.)

Muut tekstit: Ps. 116:1–9, Sak. 8:12–13 ja Ap. t. 13:23–33.