Valoon ja elämään

22.9.20. Kuten viime viikon evankeliumitekstissä, alla olevassakin kerrotaan Martasta ja Mariasta. Nyt tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen: Lasarus on kuollut.  
Mihin Lasarus kuoli? Oliko hän jo jotenkin heikossa kunnossa jo silloin, kun Martta valitti Jeesukselle, että joutui tekemään kaikki työt? Sitä ei kerrota, eikä se ollutkaan olennaista, vaan se, mitä sitten tapahtui…

Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
    Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)
    Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.” Mutta jotkut heistä sanoivat: ”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?”
    Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. ”Ottakaa kivi pois”, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.” Jeesus vastasi: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
    Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
    Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.  (Joh. 11: 21-29 (30-31) 32-45)

Mikä dialogi Martan ja Jeesuksen välillä! Joka lause tuntuu jollain tavoin merkitykselliseltä.    
Martta vetoaa Jeesukseen: “tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.”
Mitä Martta toivoi, että Jeesus pyytäisi Jumalalta?
Uskalsiko hän toivoa – tai edes kuvitella – että Jumala voisi tehdä sellaisen ihmeen, että toisi veljen takaisin elämään? Marttahan yritti estellä, kun Jeesus pyysi siirtämään kiven pois Lasaruksen haudan suulta. Tunteet ja järki taistelivat ristiaallokossa; kaipaus ja suru sai toivomaan sellaista, mikä tuntui mahdottomalta, järki kielsi sen mahdottomana.

Uskallanko toivoa – Olenko/oletko joskus kokenut sellaista? Kun toivoo jotain mahdottomalta tuntuvaa, ja järki koetti parhaansa mukaan selitellä, että pysyttelepä vain realiteeteissa. Onnistuiko järki kamppaamaan toivon?

Miten merkittävää toivon ylläpitäminen onkaan. Vaikkapa tilanteessa, jossa on todettu vakava sairaus ja lääkärit ovat antaneet huonot ennusteet. Miten tärkeää onkaan pitää toivon liekkiä yllä. Sillä, mitä ajattelemme, on niin suuri voima, myös omaan terveyteemme.

Sanonnan mukaan niin kauan on toivoa kuin on elämää. Kun Martta meni Jeesusta vastaan, hänen veljensä oli ollut kuolleena jo useamman päivän ajan. Martta jaksoi kuitenkin pitää toivoa yllä.

Ylösnousemus ja elämä – Jeesus sanoo Martalle: ”Veljesi nousee kuolleista.”Niin kyllä, sitten kun tulee ylösnousemuksen aika, vastaa Martta (ja mietti ehkä itsekseen, että ei sen tietäminen nyt kuitenkaan tässä tilanteessa auta).
Johon Jeesus: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?”

Messias, Jumalan Poika – Jeesus ei kysy, mitä Martta toivoo, vaan vie asian astetta (tai aika montakin astetta) vaikeammaksi kysymällä tämän uskoa. 
Martta ei anna järkeilylle mahdollisuutta vaientaa tai edes vaimentaa vastaustaan: ”Uskon, Herra”, Epäröimättä hän jatkoi: ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”

Oliko tuo Pyhän Hengen siinä hetkessä Martalle antama tieto?
Olihan Martalla kyllä jo Jeesuksen luo mennessä täysi luottamus siihen, että tämä tekisi jotain, mikä toisi helpotuksen tuskaan. Mutta tuo: että hänen edessään oli vuosisatoja odotettu Messias, Jumalan Poika… – olihan tuo ihan järisyttävä toteamus!

Martan sanat Marialle: “Opettaja on täällä ja kutsuu sinua” pomppasivat yhtäkkiä tekstistä, kun sitä luin toistamiseen. – Kutsuuko Hän minua tälläkin hetkellä? Mihin Hän kutsuu minua? Kuulenko? Sitä haluan hiljentyä kuulostelemaan. Sillä Hän ei huuda megafonilla. Hän odottaa, että istahdan, hiljennän mieleni ja avaan sydämeni kuuntelemaan.

Maria sanoo Jeesukselle aivan samat sanat kuin Martta: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Ehkä siskokset olivat sitä huokailleet yhdessä surun murtamina. Jeesus olisi parantanut ystävänsä Lasaruksen, hänhän oli parantanut kaikki sairaat, jotka sitä häneltä pyysivät.

Kysymys nousee väkisinkin mieleeni: Herra, missä olit, kun isoveljeni kuoli, 17-vuotiaana, oman kätensä kautta? Lähetitkö enkelisi estelemään? Monilla meistä on kipeitä kysymyksiä, joihin ei vain saa vastausta. Niiden kanssa on vain elettävä, kunnes ne hiljalleen vaimenevat, noustakseen joskus taas hetkeksi pintaan, joka kerran kuitenkin pehmeämmin, armollisemmin. Ja ehkä joskus vastauksen kera.

Maria vaipui Jeesuksen jalkojen juureen. Jokin siinä koskettaa minua syvästä; Marian asenteessa Herransa edessä. Erityistä siinä on mielestäni se, että – kuten Johanneksen evankeliumissa aiemmin todetaan – Martta, Maria ja Lasarus olivat Jeesukselle rakkaita ystäviä.

Ihmeellinen asia, eikö totta: että Kristus, Messias, voi olla sekä Jumalan Poika että rakas ystävä! Ajattelen, että moni voisi löytää lähemmän suhteen Jumalaan, jos – järkeilemättä, uskoen ja luottaen – voisi hyväksyä ja omaksua tuon ihmeellisen yhtälön omalla kohdallaan todeksi.
Että Kristus haluaa olla meille sekä Jumalan Pyhä, Hänen Poikansa, ylösnousemus ja elämä – että myös rakas ystävä.

Jeesus itki Lasaruksen haudalle mennessään. Niin syvästi hänen ystäviensä suru kosketti häntä. En ajattele, että hän niinkään suri Lasaruksen kuolemaa, sillä hänhän tiesi herättävänsä tämän eloon. Mutta ajattelen, että taivaallinen Isä oli Jeesuksen kanssa juuri silloin aivan erityisen intensiivisellä tavalla.  Tulisihan Hän tekemään Poikansa kautta tämän siihen asti ihmeellisimmän ihmeen.

”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” – Nuo Jeesuksen sanat Isälle koskettavat, herättävät minussa kiitollisen mielen. – Kiitos Isä että lähetit Poikasi minulle, ja meille kaikille Elämän antajaksi ja Ystäväksi. 

Kristus, kiitos että haluat tulla luoksemme, tahdot kutsua meidät ulos siitä tilasta, jossa nyt olemmekin. Huolten, murheiden, sairauden, neuvottomuuden, ahdistuksen, voimattomuuden, lamaannuksen tai siitä tilasta, jonka otteeseen olemme vaipuneet.
Kiitos että saamme Marian lailla vaipua Sinun jalkojesi juureen ja antaa tilanteemme Sinulle.
Ja sanoa luottavaisena Martan lailla: “nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.”   

Kiitos Rakkaudestasi ja Huolenpidostasi.  Kiitos että kutsut meitä Valoon ja Elämään. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 86: 10-13, Job 19: 25-27 ja 2. Kor. 4: 7-14.

Martta, Maria ja Birgitta

14. 9.2020. Evankeliumikirja kirjoittaa ensi pyhän aiheesta Jumalan huolenpito:
Jeesus opettaa, että Jumalaan uskovan ihmisen ei tarvitse kantaa murhetta kaikesta mahdollisesta. Taivaallinen Isä pitää hänestä huolen ja auttaa häntä etsimään sitä, mikä on tärkeintä: Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Näin Jumala vapauttaa hänet tekemään hyvää lähimmäisilleen. Kristitty muistaa Jeesuksen sanat ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”.

Alla oleva teksti kuvaa kauniilla tavalla juuri tuota: Jumalan huolenpitoa ja siihen luottamista.
Ja että on valmis auttamaan silloinkin, kun ei tiedä, miten itse selviää jostain tilanteesta.

Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta.”
    Elialle tuli sitten tämä Herran sana: ”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
    Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
    Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
    Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. (1. Kun. 17: 1, 8-16)

Israelilaisia ruukkuja varhaisilta ajoilta

Öljypullo ja jauhoruukku – Leski ei käsittääkseni tuntenut Eliaa, ei tiennyt että tämä oli profeetta, mutta tunnisti tämän juutalaiseksi. Hän toi Elialle vettä; olisi tuonut leipääkin, jos olisi ollut. Mutta oli vain hädin tuskin ainekset yhden leivän tekoon: kourallinen jauhoja ja tilkka öljyä. Siitä hän oli valmistamassa viimeisen aterian pojalleen ja itselleen.

Sinun Jumalasi elää “Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi elää…” – erikoinen toteamus sarpatilaiselta naiselta. Hän ei ollut juutalainen, mutta ilmaisi uskovansa, että juutalaisten Jumala on elävä Jumala. Mihin uskontokuntaan hän itse kuului?
Muinaisessa kartassa Sarba -niminen kaupunki löytyi Foinikian (nyk. Libanonin) rannikolta, Tyroksen ja Sidonin välistä. Foinikialaiset uskoivat moniin jumaliin, joista pääjumala oli Baal (jonka palvonnasta Elia oli moittinut Israelin kuningas Ahabia ja tämän vaimoa Isebeliä, ja jonka vuoksi hän nyt oli pakomatkalla.)

Oliko leski kuullut, kuinka Israelin Jumala oli näyttänyt voimansa sytyttämällä vedellä valellut uhrialttarin puut ja niille asetetun uhrihärän palamaan? Vai oliko Pyhän Hengen vaikutusta, että nainen uskoi juutalaisten Jumalan olevan elävä Jumala? Oliko hän kohdannut Herran? Tämähän sanoi Eliaalle: “Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
Joka tapauksessa leski luotti Jumalan lupaukseen. Ja hänen luottamuksensa tuli palkituksi. ‘Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.’

Martta ja MariaJeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”  (Luuk. 10: 38-4)

Naisen osa – Tässä evankeliumitekstissä tutkitaan naisen osaa. Martta valittaa Jeesukselle, että Maria jättää “kaikki työt” hänen tehtäväkseen. Perheen miehestä, Martan ja Marian veljestä Lasaruksesta, ei tässä mainita sanallakaan. Ehkä hän ei ollut kotona juuri tuolloin. Ja ehkä hänen tehtävänsä olivat – kuten yleensäkin miesten tehtävät tuohon aikaan – määrittelemättä selvät. Ruoanvalmistus ei ehkä kuitenkaan kuulunut niihin. 

Jeesus sanoi Martalle, että Maria on valinnut hyvän osan. Arkinen ahertaminen ja hengellisen elämän harjoittaminen nähdään ja koetaan usein vahvasti vastakkaisina asioina.
Jotkut kokevat kuitenkin, että työtä tehdessään he tekevät työtä Jumalalle, Se on tavallaan heidän Jumalanpalvelustaan. Minusta se on kaunis ajatus.

Luostareissa tehdään töitä Jumalalle, mutta niissä työskentelyn välissä on selkeästi erotetut rukous- ja hiljentymishetket. Joissakin retriittikeskuksissa retriittivieraat osallistuvat talon töihin.
Arkielämässä voi olla haasteellisempaa rytmittää päivä sekä työhän että hengelliseen elämään.

Lepoa Herran jalkojen juuressa – Nykyajan perheenäidit ovat usein arjen pyörityksen uuvuttamia. Kunpa jokainen töissä ja/tai kotona työskentelevä vanhempi voisi löytää hetkiä levätä Herran jalkojen juuressa, kuunnella Häntä, ja omaa sisintään. Antaa rauhan levitä olemukseen, antaa voimien palautua siinä, Pyhän läsnäolossa.

Oletko sinä löytänyt tyydyttävän tasapainon työn ja hengellisen elämän välille? Kaipaisitko enemmän aikaa jommallekummalle? Vai ovatko ne sinulle yhtä?

Silloin kun olin lapsi, taisi olla aika tavattoman harvinaista, että miehet olisivat osallistuneet kotitöihin. Sitä paitsi silloin oli yleistä, että kaupungissa asuvissa perheissä, joissa vanhemmat työskentelivät kodin ulkopuolella, oli kotiapulainen huolehtimassa lapsista, siivouksesta ja ruoanlaitosta. Se oli maaseudulla asuville nuorille naisille keino päästä kaupunkiin, joten se oli win-win tilanne kaikille.
Onneksi nykyään taitaa jo olla melko itsestään selvä asia (ainakin useimmissa perheissä) että kummatkin vanhemmat osallistuvat tasavertaisina kodin askareista ja lapsista huolehtimiseen.
Onnellista on, kun se toteutuu hyvässä yhteishengessä, vailla vaatimuksia ja syyllistämistä.

Toissapäivänä Myyrmäen Virtakirkolla sukellettiin naisen osaan tanssiteoksella ‘Pyhä Birgitta?’. Teos toi esille 1300-luvulla eläneen Pyhän Birgitan elämän monia rooleja: hän oli tytär, neito, vaimo, 8 lapsen äiti, hovineito, poliittinen vaikuttaja, leski, mystikko ja lopulta pyhimys.

Martan ja Marian osa – Esityksen jälkeen halusin verestää muistiani Birgitan elämästä. Siinähän oli nainen, joka omassa elämässään toteutti vahvasti ja poikkeuksellisen monipuolisesti sekä Martan että Marian osaa. – Wikipediä kertoo mm. seuraavaa:

Birgitan äiti oli raskaana ollessaan pelastunut myrskystä, ja ja seuraavana yönä hän näki näyn, jossa olento sanoi hänen pelastuneen kohdussaan olevan lapsen vuoksi.
Kertoman mukaan Birgitan synnyinyönä (v. 1303) lähistöllä asuva pappi sai näyn, jossa Neitsyt Maria sanoi kirja kädessään: ”Birger Perinpojalle on syntynyt tytär, jonka ihana ääni kuullaan ympäri maailmaa.”

Avioliitto ja lapset Ajan tavan mukaan Birgitta naitettiin 13-vuotiaana. Hänen miehensä oli laamanni, myöhemmin valtioneuvos. Heille syntyi 8 lasta, joista kaksi kuoli alle kouluikäisenä ja yksi nuorena.
Birgitan mies kuului Ruotsin kuninkaan lähipiiriin, ja myös Birgitalla oli kuningasperheeseen läheiset suhteet.
Hovineidoksi – Birgitta muutti 1335 kuninkaan määräyksestä Tukholmaan. Siellä hän perehdytti hovineitona nuorta kuningatarta hovin tapoihin ja etikettiin. Kotiinsa Birgitta palasi vasta vietettyään 4 v. kuninkaan hovissa.
Birgitalla oli hyvät suhteet myös hengelliseen säätyyn ja Turun piispa Hemming oli hänen hyvä ystävänsä.
Birgitta sai miehensäkin kiinnostumaan uskonasioista, ja he lähtivät pyhiinvaellukselle Santiago de Compostellaan. Paluumatkalla hänen miehensä sairastui. Rukoillessaan apua miehensä pelastumiseksi Birgitta sai näyn, jonka mukaan Jumalan tahto tultaisiin Birgitan välityksellä saattamaan maailman tietoon. Pyhiinvaellusseurue palasi Ruotsiin, jossa Birgitan mies menehtyi. luostarissa.    
Roomaan
– Birgitta lähti pyhiinvaellusmatkalle Roomaan v.
1349. Matkan hengellisenä tarkoituksena oli myös saada paavin hyväksyntä uudelle luostarisäännölle, sekä poliittisena tavoitteena saada paavin palaamaan Avignonista takaisin Roomaan.
Lupa luostarille – Birgitta opiskeli italian kieltä ja alkoi solmia suhteita kirkon korkeimpiin henkilöihin, mutta myös arvosteli näitä kovin sanoin näkyjensä perusteella.

Paavin annettua perustamisluvan Vadstenan luostarille Birgitta ryhtyi toteuttamaan haavettaan pyhiinvaelluksesta Palestiinaan.
Jerusalem ja Betlehem – Kuuluisat näkynsä Jeesuksen elämästä hän koki juuri tällä matkalla Jerusalemissa ja Betlehemissä.

Palattuaan Roomaan Birgitta sairasteltuaan miltei vuoden kuoli v.1373.

Pyhån Birgitan kappelissa. Vivamo

Marttana ja Mariana Naisena olemisesta Birgitta kirjoitti, että ”voidakseen olla Maria, naisen tulee ensin olla Martta”. Eli ensin lähimmäisten palvelu ja sitten rukous, Jumalan lähestyminen. Birgitta itse toimi kuten opetti.
Ekumenian edelläkävijä –
Birgitta toimi kirkon ykseyden puolesta, joten tavallaan hän oli ekumenian edelläkävijä, vaikka kyseistä sanaa ei vielä tuolloin käytettykään.
Pyhimys ja suojeluspyhimys – Paavi julisti Birgitan pyhimykseksi 7. lokakuuta 1391
. Hän on ainoa paavin keskiajalla pyhimykseksi julistama pohjoismaalainen. Paavi Johannes Paavali II julisti Birgitan yhdeksi Euroopan suojeluspyhimyksistä v. 1999.

Valon polkuja – Birgitan suhdetta Raamattuun kuvaa seuraava Birgitan lausuma:
»Oi Herra Jumala, miten suloisia ovatkaan sinun sanasi! Joka kerta, kun kuuntelen sinun Henkesi sanoja, minusta tuntuu, että minun sieluni ahmii mitä maukkainta ruokaa, joka näyttää laskeutuvan sydämeeni tuoden mukanaan sanomattoman ihanan tunteen, suuren ilon ja verrattoman lohdutuksen. Ja tämä on ihmeellistä, sillä kuunnellessani sinun sanojasi tunnen itseni samalla kertaa kylläiseksi ja nälkiintyneeksi: kylläiseksi, koska sinä hetkenä ainoastaan ne miellyttävät minua, ja nälkäiseksi, koska minun ruokahaluni niitä kohtaan kasvaa kasvamistaan!”»

(Teoksesta Valon polkuja – Pohjolan mystikon sanoja ja ajatuksia, Birgittalaissisaret, 2003)

Naantalin birgittalaisluostari lienee suurin ja näkyvin Birgitan merkityksistä Suomelle. Se rakennettiin Armon laaksoon, Vallis Gratiae, ja sen ympärille perustettiin Naantalin kaupunki (ruots. Nådens Dal, Armon laakso). Luostarissa oli 60 nunnaa ja 15 munkkia. Se oli maan ensimmäinen laitos, jossa jaettiin sivistystä myös naisille. Luostari oli myös tärkeä maallisen kulttuurin kuten kirjoitus- ja käsityötaidon keskus. Se tunnettiin myös sairaanhoito- ja parannustaidoistaan. Luostarin yhteydessä oli myös vanhainkoti. (Suomessa on myös 11 Birgitalle pyhitettyä kirkkoa.)

Pyhän Birgitan kappeli. Vivamo

Pyhä Birgitta – tanssiteoksessa oli osia puolalaisen Zbigniew Preisnerin sielunmessusta Requiem For My Friend.
Zbigniew Preisnerin musiikki – sen kirkkaus ja kuulaus, herkkyys ja voima – koskettaa minua erityisellä tavalla. Se ikään kuin ottaa syliinsä, keinuttelee sielua välillä hellästi ja keveästi, sitten vahvasti ja intensiivisesti. Se on meditatiivista, hengittävää ja yllättävää. Hiljaiset tauot virittävät kuulostelemaan, miten sisimmässä värähtelee. Ja odottamaan, millä tavoin sävelet jatkavat kulkuaan.     
Zbigniew Preisner on säveltänyt musiikkia mm. Krzysztof Kieślowskin elokuviin, jotka samoin olen kokenut puhuttelevina.

Reqiem For My Friend – Zbigniew Preisner

Muut ensi pyhän tekstit: Ps. 86: 1, 3-7 ja Fil. 4: 10-14 .

Portti ja allas

Betesdan altaalla – Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
    Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
    Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.  (Joh. 5: 1-15)

8.9.2020. Tässä evankeliumitekstissä minua alkoi kiinnostaa nimisanat (portti, karitsa, uhri, allas) ja niiden monimerkityksellisyydet.

Lammasportti, yksi Jerusalemin muurin porteista, oli saanut nimensä siitä, että sen kautta karitsoja tuotiin uhrattavaksi temppeliin.
Kun Jerusalemin temppeli tuhoutui v. 70 jKr., juutalaiset surivat sitä, ettei heillä ollut enää paikkaa, missä he olisivat voineet uhrata karitsoja syntiensä sovitukseksi.
Heille ei vielä ollut valjennut, että se uhri, joksi Jeesus oli suostunut 40 v. aikaisemmin Golgatalla, kumosi aiemmat uhrisäädökset.

Uuden liiton uhrin sanotaan kuvastavan – inhimillisesti ehkä äkkiseltään vaikeasti ymmärrettävällä tavalla – Jumalan Armoa, Anteeksiantoa ja Rakkautta.
Ainakin itselleni on ollut tosi vaikea ymmärtää, kuinka se voi kuvastaa Isän rakkautta, että Hän lähetti Poikansa ristiinnaulittavaksi.
Johanneksen evankeliumissa on paljon siteerattu kohta: ‘Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.’ (Joh.3:14) 
Miten tuo voi olla Isän rakkautta? – Kiemurtelin asian kanssa monen monta vuotta. Minua ei auttanut lainkaan se, että jotkut sanoivat, etteivät näe tuossa mitään ongelmaa tai ristiriitaa.   

Vähitellen asiaa helpotti omalla kohdallani se, että aloin järkeillä, että ehkäpä Isä ei tarvinnutkaan tuota uhria niinkään, vaan me ihmiset. Jos on oikein syyllinen olo ja kuvittelee, ettei mitenkään ja milloinkaan voi saada anteeksi jotain asiaa, se voi aikaansaada pelkoa, ja  (varsinkin jos lapsena on peloteltu Jumalan ankaruudella) senkin, että kääntyy pois Jumalasta. Ja tämähän on juuri päinvastaista sille, mitä Jumala haluaa. Hän haluaa vetää meitä puoleensa. Nimenomaan Rakkaudellaan ja Anteeksiannollaan.

Sisäänpääsy maksettu – Ristin vuoksi voimme luottaa Jumalan Rakkauteen meitä kohtaan. Vapahtajamme uhrityö on kuin puhdistusallas, johon voimme laskeutua ja antaa veden – elämän veden – puhdistaa meidät.
Kristus suostui uhriksi, jotta meillä olisi esteetön pääsy Taivaallisen Isämme luo, Hänen Rakkautensa valtapiiriin, Hänen Pyhyytensä läsnäoloon.     

Anteeksi annetut Jumalan lupaus anteeksiannosta Heprealaiskirjeessä:
‘Tämän liiton minä teen heidän kanssaan tulevina aikoina, sanoo Herra: minä asetan lakini heidän sydämeensä, kirjoitan sen heidän sisimpäänsä.

Ja sitten: — Heidän syntejään ja vääriä tekojaan minä en enää koskaan muista. Missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.’ (Hepr.10:16-:18)

Ei enää uhreja – Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että hänen ristiinnaulitsemisensa jälkeen sovitusuhreja ei enää tarvittu. Jotkut heistä olivat kuulleet sen ennen Jeesuksen palvelustyön alkamista, Johannes Kastajan suusta. Kun Johannes näki Jeesuksen tulevan Jordan-joelle, hän sanoi: “Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.”  (Joh.1:29).

Lammas ja Karitsa – Myös Jesajan profetia kuvaa Jeesusta karitsana: “Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.” (Jes.53:7)

Leijonaportti – Jeesus itse kutsui itseään portiksi: “Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu.” (Joh. 10:9)
Sittemmin Lammasporttia alettiin kutsua Leijonaportiksi. Sopiva nimi siksikin, että kristityt kutsuvat Jeesusta mm. Juudan Leijonaksi. 
Kylläpä portista rönsyilikin ajatuspolkuja… – takaisin evankeliumitekstiin!

Bethesdan altaat – Lammasportin lähellä oli 2 allasta. Ylempi oli vedenkeruuallas, ja alempi oli puhdistautumisrituaaliin omistettu.
Roomalaiset rakennuttivat altaiden päälle temppelin, Bysantin ajan kristityt puolestaan kirkon. Sen tuhouduttua rakennettiin altaiden väliin pienempi kirkko, jonka raunioita on vieläkin jäljellä. 

Betesdan allasta kutsuttiin aikoinaan myös lammasaltaaksi. On arveltu, että siinä pestiin uhriksi tuodut lampaat. Ja miksipä ei, olisihan altaiden yhteydessä saattanut olla oma allasosastonsa lampaiden puhdistamiseen…

Armon paikka Nimi Bethesda tulee arameankiel. sanoista Bet hesda. Se merkitsee armon taloa tai armon huonetta. Vesiallasta ympäröivät pylväshallit olivat täynnä toiveikkaita sairaita, jotka odottivat, että saisivat kokea Jumalan armon parantavan voiman muodossa.

Enkelin odotus Aika ajoin Herran enkeli laskeutui altaan ylle kuohuttaen sen veden. Ei auttanut kuin odottaa, ja se, joka ensimmäiseksi ehtisi veteen, parantui.
Minusta tuo tuntuu vähän kummalliselta. Millaista olikaan odottaa siinä nyt päivästä toiseen, viikosta. kuukaudesta ja vuodesta toiseen, sairaana ja heikkona, kivuliaana ja avuttomana, ja joutua kerta toisensa jälkeen toteamaan, että taas joku toinen oli nopeampi. – Ei tuo minusta kerro paljoakaan armosta.

Mutta jospa tuo kaikki tapahtuikin siksi, että Isä eräänä päivänä johdattaisi Poikansa altaalle?
Odotettiin enkeliä, mutta paikalle ilmestyikin itse Jumalan Poika, ja Hän paransi miehen, joka oli maannut halvaantuneena 38 vuotta.

Ja kyllä tuo paikka tuntuu edelleen olevan jollain lailla erityinen. Kerran Jerusalemissa ollessani voimakas sireeni alkoi soida ja kaupungin asukkaat alkoivat juosta kuka minnekin. Olimme ystävieni kanssa Betesdan altailla ja mietin, pitäisikö meidänkin hakeutua jonnekin suojaan.
Kysyin asiaa viereisen St. Annen kirkon ovella seisovalta paikalliselta papilta. Hän sanoi, että taisi olla vain merkki siitä, että sapatti on kohtapuolin alkamassa. (Myöhemmin kuulimme että se oli ilmahälytys: Gazasta oli ammuttu raketti, joka olisi 1. kertaa päätynyt miltei Jerusalemin kaupunkiin saakka, jollei sitä olisi torjuttu.)
Mutta sireenien soidessa tapahtui jotain erityistä: suuri lintuparvi lensi Betesdan altaiden yläpuolelle ja jäi kiertämään niiden ylle pientä kehää pitkäsi aikaa. Mietimme, miksi juuri siihen.

Tahdotko tulla terveeksi?”Jeesuksen kysymyksellä oli varmaan jokin tarkoitus. Ehkä mies oli jo niin juuttunut ajatukseen, ettei ollut mahdollista, että hän voisi koskaan parantua, että hän oli jo menettänyt toivonsa. Pitäisi päästä ensimmäisenä altaalle, mutta se oli hänelle mahdotonta ilman että joku auttaisi häntä. “Minulla ei ole ketään, joka auttaisi’, mies totesi.
Jeesus sanoi tuolle epätoivoiselle, tilanteensa vankina olevalle:Ota vuoteesi ja kävele.”

Tapahtuman kuvaus on eleetön: mies nousi, otti vuodemattonsa ja käveli. Ei kerrota miehen reaktiota, ei sitä, kiittikö tämä Jeesusta vai ei, iloitsiko vai oliko niin hämmennyksestä ymmyrkäisenä, ettei saanut mitään sanotuksi.
Ei kerrota myöskään ympärillä olevien sairaiden ja muiden silminnäkijöiden reaktioista muuta kuin että jotkut alkoivat moittia miestä siitä, että tämä kantoi vuodemattoaan (tämä tulkittiin työnteoksi, mikä oli sapattina kiellettyä).

Jeesus ei olisi päässyt sinä päivänä jatkamaan matkaansa temppeliin, jollei olisi saman tien hävinnyt väkijoukon sekaan. Muutenhan kaikki sairaat olisivat ympäröineet hänet ja pyytäneet, että hän parantaisi heidätkin.

Kun Jeesus kohtasi miehen temppelissä, hän sanoi tälle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.”
Helposti ajatellaan, että synti on jokin teko. Mutta myös negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin – kuten esim. vihaan tai anteeksiantamattomuuteen – juuttuminen voi viedä voimat ja halvaannuttaa toimintakyvyn – tai saada toimimaan jollain tuhoisalla tavalla.

Kiusauksia Ensimmäisinä vuosisatoina erämaassa kilvoitelleet Kristuksen seuraajat kohtasivat erakkoelämässään monenlaisia kiusauksia. Heidän mielestään kuolemansyntejä (elämänvoimia näivettäviä asenteita) olivat: ylimielisyys, kateus, ahneus, vihamielisyys, kohtuuttomuus, irstaus ja murehtiminen.

Rehellisesti ajateltuna mikä noista edellä mainituista koettaa useimmin saada minusta/sinusta otetta? Mikä on se heikoin kohtamme, johon helposti sorrumme? Edellisiin voisi lisätä vielä vaikkapa  itsesäälin, toisten syyllistämisen sekä katkeruuden.

Tänään alkoi oikeudenkäynti, joka tuo järkyttävällä tavalla ilmi, mihin negatiivisten ajatuksten ja tunteiden hautominen pahimmillaan voi johtaa. 25-vuotias mies on kertonut kuulusteluissa, että hänestä tuntui epäreilulta, kun muilla asiat olivat paremmin kuin hänellä. Hänen vuosia kestänyt kokemuksensa huonommuudesta ja sen aiheuttama katkeruus ajoivat suunnittelemaan ja valmistelemaan tekoa, joka herättäisi mahdollisimman paljon kauhua, ja vihdoin toteuttamaan sen – koulusurman.
Surullinen esimerkki siitä, kuinka myrkyllinen vaikutus negatiivisten ajatusten ja tunteiden hautomisella voi ikävimmillään olla.  

Edellä mainituistakuolemansynneistä’ tunnistan Itsessäni helpoiten taipumukseni murehtimiseen. Usein havahdun siihen, että tässä nyt taas aloin murehtia jotain sellaista asiaa, mihin en voi vaikuttaa. En voi muuta kuin suunnata omaa asennoitumistani valoisampaan suuntaan, ja rukoilla asian puolesta.
Ja miten usein yllätänkään itseni kantavani huolta läheisistäni – vain saadakseni taas kerran huomata, kuinka turhaan olin ollut huolissani.

Negatiiviset ajatukset ja tunteet voivat johtaa täydelliseen voimattomuuden tunteeseen, lamaantumiseen. Silloin on helppo samastua tuohon evankeliumin mieheen, joka makasi avuttomana ja halvaantuneena vuodematollaan. Ei pysty muuhun kuin että odottaa. Odottaa hyviä uutisia. 

Tuollaisista hetkistä ja olotiloista ajattelen, että ne tarjoavat mitä parhaimpia harjoitusmahdollisuuksia siihen, että tietoisesti päätän: nyt pudistelen tämän murehtimiseni yltäni; päätän palata siihen valoisaan ja luottavaiseen tilaan, jossa aina haluaisin olla ja pysyä.

Kiitollisuuden tunne on yksi vahvimmista vastalääkkeistä negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin. Että alkaa etsiä kiittämisen aiheita vaikka kuinka pienistä asioista. Ja vaikka olo ei olisi lainkaan kiitollinen, alkaa vaan kiittää.
On merkillistä, kuinka siitä voi tulla tapa, joka vahvistuu ja vähitellen muuttuu miltei automaattiseksi. Ja kuinka vahva positiivinen vaikutus sillä onkaan, kun sitä alkaa viljellä sydämessään.

Ja jos ei omin voimin tunnu onnistuvan, on ihana tietää, että voi aina – milloin vain ja millaisessa tilanteessa tahansa – pyytää avuksi Hänet, joka on Portti puhdistavaan armon altaaseen. Hänet, joka suostui Karitsaksi. Hänet, joka on puolustava Leijona, joka suojelee, kun paha yrittää saada otetta ja pahimmillaan koettaa lamaannuttaa toimintakyvyn.

Psalmissa 42 todetaan: ‘Miksi olet masentunut, sieluni, miksi olet niin levoton? Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä, Jumalaani, auttajaani.’ (Ps.42:5)

Mikä vahvistaa elämäniloa ja -voimaa? Millä lailla ehkäistä noita hetkiä, jolloin tuntuu ettei jaksa enää tarttua tekemisiin? Mitkä asiat tuovat sinulle iloa ja onnentunnetta?

Hyvä resonoiOn tutkittu, että ihmiset löytävät syvää iloa ja tyydytystä toisten auttamisesta. Sitä paitsi: kun sydämellään auttaa toisia, oma huolehtiminen ja murehtiminen väistyy.
Uskon että Jumala on laittanut syvälle sisimpäämme halun ja tarpeen olla iloksi ja avuksi toisille. Ja kun sitä teemme, hyvä resonoi sisällämme.

Korona-aika on tosin nyt aikaansaanut sen, että monet vapaaehtoistyöt odottavat rajoitusten purkua. Ja toisaalta niiden, jotka auttavat ammatikseen, voimat ovat olleet tavallista kovemmalla koetuksella.
Lamaannuttavan uupumisen ehkäisyyn monet ovat löytäneet apukeinoja mm. luonnosta, musiikista, kirjallisuudesta, käsillä tekemisestä, hiljentymisestä ja rukouksesta.

Iloa ja lohtua – Psalmissa 94 luvataan: Kun huolet painavat mieltäni, saan Sinulta lohdun ja ilon.’ (Ps.94:18)

Miten jaksan? – Ajattelen, että on tosi tärkeää – mielellään jo ennen väsähtämistä – tulla tietoiseksi, mitkä asiat vievät omia voimia ja miten toimia, ettei uupumus saa valtaa. Että tiedostaisi, miten välttää – siinä määrin kuin se on itselle mahdollista – asioita, jotka vievät voimattomuuden tilaan, ja miten löytää apua, jos jo on uupumuksen tilassa.
Itse jouduin käymään tällaisia asioita läpi, kun joitakin vuosia sitten iski myötätuntouupumus (en ollut silloin kuullutkaan sellaisesta, enkä ymmärtänyt mistä väsymykseni ja voimattomuuteni johtui).  Rukouksen ja sielunhoidon kautta löysin paljon voimaa. Taisin siitä tässä blogissakin kertoa.

Uutta voimaa – Jesajan kirjassa on lupaus: ‘Mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.’ (Jes.40:31)

Mistä sinä ammennat voimia?

Kristus, Valomme, Ilon ja Elämän Lähde, vahvista meitä, varjele ja johdata meitä tiellämme. Kiitos että kuljet kanssamme. 🙂

You Raise Me Up – Selah

“Kun oloni on alamaissa ja sieluni uupunut
kun tulee ongelmia ja sydämeni taakoittuu
silloin pysyn paikallani ja odotan hiljaa
kunnes Sinä tulet ja istut hetken kanssani
Sinä nostat minut seisomaan vuorilla
kohotat minut kulkemaan myrskyävillä merillä
olen vahva kun olen Sinun hartioillasi
Sinä kohotat minut olemaan enemmän 
kuin mihin itse pystyn” 

Muut tekstit: Ps. 65: 2-6, 9, Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 24: 14-16  ja 2. Kor. 9: 6-15.

Aurinko – tarkoitettu kaikille

31.8.2020. Viime viikolla pohdin sitä, miten me ilmennämme itseämme puheen kautta ja ilman puhetta, Mitä meistä – sanoistamme, eleistämme ja ilmeistämme – välittyy kohdatessamme lähimmäisiämme.

Myös tällä kertaa teksteissä (1. Joh. ja Matt.) on vahvaa hyvän ja pahan vastakkainasettelua. Meissä kaikissa on hyvää ja pahaa. Mikä meistä sitten tekee hyviä tai pahoja?
Jeesus sanoi: “Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa.”  Kyse on siis siitä, mitä sieltä sisimpänsä varastosta tuo esiin. Ja tietty siitä, kumpaa varastoa on enemmän ruokkinut ja ruokkii ajatuksillaan ja tunteillaan.

Hyvän tahto – Uskon, että meissä kaikissa on sisimmässämme tahto ilmentää hyvää ihmissuhteissamme ja kohtaamisissamme (vaikkemme aina siinä niin hyvin onnistukaan).
Viime viikolla oli kyse puheesta, nyt Johanneksen kirje laittaa asian astetta vaikeammaksi: kehottaa meitä osoittamaan rakkautta ei vain sanoin, vaan myös teoin ja totuudessa.

Evankeliumikirja kirjoittaa kauniisti ensi pyhän aiheesta Lähimmäinen: ‘Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen.
Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.’

Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille, sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti. Ei hän pelkää pahoja viestejä, vaan luottaa vakain mielin Herraan. Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää, ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti ja kulkee pystyssä päin. (Ps. 112: 5-9)

Vahva, rohkea, oikeamielinen ja vakaa – kukapa ei haluaisi olla sellainen. Psalmin mukaan sellainen on ihminen, joka luottaa Jumalaan ja toimii Hänen tahtonsa mukaisesti.
Mitä Luojamme tahtoo meiltä? Että autamme niitä, joilla on asiat heikommalla kantilla kuin itsellämme. Hän ilmaisee tahtonsa 5. Mooseksen kirjassa mm. näin:
Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne.” (5.Moos.15:11)

Daavidin lojaalisuus Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
    Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.” (1. Sam. 24: 9-12, 17-21)

Herra näkee sydämeen Samuel koetti arvuutella, kenet hänen tuli voidella Israelin kuninkaaksi. Varmaankin tämän tuli olla kookas, kunnioitusta herättävä auktoriteettihahmo. Mutta Jumala  sanoi Samuelille: Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”(1.Sam.16:7)
Samuel joutui yllättymään: ulkoiselta olemukseltaan vähiten urhean soturin tai kuninkaan oloinen, isänsä lampaita paimentava Daavid, oli Herralle mieleen.

Nuoren Daavidin uskollisuudessa ja lojaalisuudessa kuningastaan kohtaan on mielestäni jotain hyvin kaunista.
Daavid kunnioitti Jumalaa, ja Saul oli Jumalan valitsema kuningas. Vielä kun Saul vainoharhaisesti jahtasi Daavidia ja halusi surmata tämän, Daavid osoitti kunnioitusta Jumalan voitelemaa kuningasta kohtaan. Hän ei halunnut vahingoittaa Saulia, vaikka hänellä olisi ollut siihen tilaisuus. 

Meidän aikamme ‘kuninkaiden’ ympärillä häärää iso määrä tukijajoukkoja ja -ihmisiä, jotka ovat lojaaleja hallitsijalleen, olivatpa hänen mielipiteensä tai toimintansa millaisia tahansa.
Voihan sekin olla eräänlaista uskollisuutta: uskotaan, että hallitsija on oikeassa ja ajaa oikeaa asiaa. Mutta kyllä siinä usein voimakkaimpana motiivina taitaa olla oman asemansa säilyttäminen.
Alamaiset pyrkivät olemaan hallitsijalle mieliksi, koska siitä riippuu oma menestys uralla.

Eräs asiaa kuvaava tilanne oli video eräästä lehdistötilaisuudesta, jossa presidentti heitti idean, että jos koronaa voitaisiinkin hoitaa suonensisäisesti desinfiointiaineella. Jos se puhdistaisi elimistön viruksesta. Presidentin neuvoa antavan, kokeneen vanhemman naislääkärin ilme ei värähtänytkään. Hän totesi vain, ettei ole kuullut vielä tällaisesta.
Tuon idean neutraali kommentointi herätti huolta siitä, että jotkut koronaan sairastuneet amerikkalaiset ottaisivat idean tosissaan ja alkaisivat ruiskuttaa desinfiointiainetta suoneensa.

Itänaapurissa taas myrkytetään niitä, jotka uskaltavat arvostella maan itsevaltiashallitsijaa. Oi tätä maailmanmenoa…

Kuolemasta elämään – Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.
Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?

Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. (1. Joh. 3: 11-18)

Miten Jumalan rakkaus voisi pysyä sellaisessa, joka sulkee sydämensä puutteessa kärsivältä?
Paljon väkeviä, pysäyttäviä sanoja Johanneksen kirjeessä.
Keitä pidämme veljinämme ja sisarinamme? Ulottuuko rakkautemme lähipiiriämme kauemmas? Keille me avaamme sydämemme?

Mikä avaa sydämeni halulle auttaa tai antaa omastani? En tiedä; jokin minussa vain joskus reagoi siten; ikään kuin joku painaisi minussa jotain jes-nappulaa.
Mikä sitten saa sydämeni sulkeutumaan? Se, kun huomaan toisen yrittävän manipuloida minua tavalla tai toisella toimimaan haluamallaan tavalla. Se estää totuudessa toimimisen. Sillä jos toimisin manipuloijan tahdon mukaan (vaikka vain hänen mielikseen), sydämeni ei olisi siinä mukana.
Manipuloinnilla en tarkoita esim. kerjäämistä, vaan epäsuoraa piilovaikuttamista. Se on minusta kiusallista, kummallekin osapuolelle (tajusi toinen sitä tai ei).

Jeesus osoitti esimerkillään ja vertauksillaan, että eivät vain maanmiehemme tai -naisemme ole lähimmäisemme, vaan lähimmäinen on jokainen ihminen, jonka tapaamme. Ja nekin, joita emme ehkä koskaan tule kohtaamaan.

Jeesus sanoi:
    ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.” (Matt. 5: 43-4)

Rakastakaa vihamiehiänne siinäpä taas huippuhaasteellinen kehotus Jeesukselta. Mutta ei Jeesus sitä kevyesti heittänyt. Hän todella toivoo, että me kasvattaisimme itsessämme samankaltaista rakkautta, jolla taivaallinen Isämme rakastaa lapsiaan. Ja osoittaisimme rakkautta läheistemme lisäksi kaikille kohtaamillemme ihmisille. Tekisimme rakkauden tekoja toisillemme, vaikka kuinka pieniä; ehkä joskus isompiakin.

Miten paljon helpompaa onkaan rakastaa niitä, joista pitää! Ja ne rakkauden teotkin – ne tulevat kuin itsestään kun kyseessä on joku, joka on itselle tärkeä. Entä kun pitäisi osoittaa rakkautta jollekin, jonka mieluummin kiertäisi kaukaa?
Oi Jumalamme, kuinka tarvitsemmekaan Sinun apuasi ja vaikutustasi sydämessämme.

Ihana kohta minusta tuo: “Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.”
Me voimme kuvitella olevamme parempia, viisaampia, rakastavampia tai mitä tahansa -pia kuin toiset. Mutta sillä ei ole väliä, mitä itse kuvittelemme itsestämme.

Eivätkö nuo Jeesuksen sanat kerrokin siitä, kuinka Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä? Kuinka kaikki Hänen luotunsa ovat Hänelle rakkaita. Hän haluaa meidän näkevän lähimmäisemmekin laajemmasta perspektiivistä – Luojamme perspektiivistä.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut eikä ole merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Jeesus ravisteli oman kansansa oppineiden nurkkakuntalaisuutta ja sisäänpäinlämpiävyyttä vertauksillaan ja sanomisillaan. Hän halusi heidän näkevän laajemman perspektiivin. Sen, miten samarialaiset, sidonilaiset ja syyrialaiset olivat Hänelle tärkeitä siinä missä juutalaisetkin.
Arvolla, asemalla tai oppineisuudella ei ollut – eikä ole – merkitystä Hänen silmissään, vaan sillä, miten me kohtelemme toisiamme.

Ihanaa on kuitenkin tietää, että Jumala rakastaa meitä, kaikkia luotujaan. Meillä on kaikilla heikkoutemme ja vajavuutemme. Onneksi meillä onkin Luoja, joka on meitä niin paljon vahvempi, viisaampi ja rakastavampi.

Kristus, Aurinkomme, kiitos että voimme turvata Sinuun omassa osaamattomuudessamme ja kykenemättömyydessämme.
Auta, opeta, vahvista meitä. Anna Rakkautesi täyttää ajatuksemme, tunteemme, ohjata toimintaamme.
Kiitos kaikenvoittavasta Rakkaudestasi. 🙂 

Edellä olevien lisäksi ensi pyhän tekstinä on Ps. 112: 5-9, 1.

Sanan voima

24.8.2020. Ensi pyhän teksteistä alla olevat painottavat miten suuri merkitys sillä on, miten me puhumme toisillemme.

Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.
– Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa syytöntä oikeudessa.
– Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
– Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan.
– Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.
– Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää. (Sananl.18: 4-8, 21)

Noista Sananlaskujen jakeista minulle tulee mieleen vanhat kotimaiset mustavalkoiset filmit. Niissä roolitkin olivat korostetun mustavalkoisia: pahikset olivat vähintään yhtä pahoja suustaan kuin teoissaan, hyvikset koettivat sovitella tai kärsivät.

Koskenlaskijan morsian – mykkäfilmistä kuulin lapsena ja nuorena moneen kertaan. Muppani (äidinisäni) kertoi usein, kuinka hän ei halunnut käyttää sijaisnäyttelijää, vaan laski itse nekin kohtaukset, joissa laskettiin hurjaa vauhtia kuohuvaa koskea karikkoja väistellen. Me lapsenlapset tietenkin ihailimme hänen urheuttaan.
Mummu ei kommentoinut (ainakaan meidän lasten kuullen). Oli varmaan sanonut mielipiteensä ennen kuvauksia – ja niiden jälkeen, nähtyään elokuvan…

Mykkäelokuvassa vain muutama repliikki näytetään tekstinä kohtausten väleissä. Kun vahvoja tunteita (vihaa, rakkautta, mustasukkaisuutta, katkeruutta, pettymystä, tuskaa) ei voinut ilmaista puheen kautta, ne esitettiin usein liioitelluin, tragikoomisinkin elein ja ilmein.
Lapsena ja nuorena olin tyytyväinen, että mupalla oli tuossa leffassa reilun ja rehdin Antin osa. Rakastin muppaa, joten tietenkin oli kivempi nähdä hänet hyvisrooleissa. 🙂

Pieni peräsin ohjaa laivaaKaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.
Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta.
Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa.
Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla.
Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
   Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.
Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!
Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.  (Jaak. 3: 2-12)

Aika painavaa tekstiä Jaakobin kirjeessä! Pikkuruinen kielemme voi saada jopa pahempaa aikaan kuin esim. kätemme. Pahimmassa tapauksessa se voi sytyttää sodan – niin yksittäisten ihmisten kuin valtioiden välille.

Elämän pyörän sytyttäjäKieli on tuli, joka sytyttää palamaan elämän pyörän.
Kiinnosti, miten elämän pyörä on käännetty muille kielille. Tillvarons hjul. The course of nature. Zündet an allen unser Wandel. Le cours de la vie. Rotam nativitatis nostrae…
Elämän pyörän traditioihin tai sen nykyisiin käyttömenetelmiin (joihin en ole perhehtynyt) puuttumatta nuo käännökset saivat minut miettimään: että jotain, mitä minulle, sinulle tai jollekin muulle on joskus sanottu, on voinut muuttaa koko elämämme (ruotsinkiel. käännöksen mukaan: olemassaolomme pyörän) suunnan. Parempaan tai pahempaan suuntaan. Onnellista jos ja kun parempaan. 🙂 

Hyviä sanoja – Sillä vaikka Jaakob kirjoittaa, että kieli on ‘hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä’, se voi puhua myös hyviä, kannustavia, rohkaisevia, mieltä ilahduttavia, mielialaa kohottavia ja siunaavia sanoja. Sellaisia uskon meidän kaikkien kaipaavan ja tarvitsevan elämänpolullamme. Miten merkittävää voikaan olla sellaisten sanojen puhuminen lähimmäisillemme.
Mutta voimme puhua niitä myös omalle, haavoittuneelle sisäiselle lapsellemme. Armollisia, hoitavia, rakastavia sanoja. Sellaisia, joita Taivaallinen Isämme myös haluaa meille puhua, kun Hän haluaa vahvistaa olemassaolomme suuntaa kohti parempaa. 🙂 

Mitä sydän on täynnä… –  Jeesus sanoi:
   ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt. 12: 33-37)

Koronamaskien käytöstä ollaan montaa mieltä. Itse ajattelen, että niiden käyttö joka tapauksessa on huomaavaista toisia kohtaan, koska ne jarruttavat puheen, yskäisyn tai aivastuksen kautta välittyviä virusroiskeita.
Valitettavasti
ei ole kehitetty kasvomaskia, joka suojaisi lähimmäisemme epäystävällisiltä, piikikkäiltä ja riitaisilta sanoilta ja muuttaisi ne ystävällisiksi, lempeiksi, rohkaiseviksi ja anteeksiantaviksi…

Viime viikolla jouduin koronatestiin, seuraavanlaiseen:
Ohjasin ostoskärryni marketin liukuportaissa niin oikeaan laitaan kuin mahdollista, jotta kiireisemmät pääsisivät ohitseni. Liukuportaissa ei ollut sillä hetkellä muita.
Vaan miten kävikään?
Taakseni parkkeerasi 6 nuorta aikuista tiiviiksi ryppääksi. He juttelivat keskenään niin innokkaasti, ettei ohittamiseni tullut mieleen. Eikä turvaväli: lähimmät seisoivat  puolen metrin päässä minusta. Oli kuin jokin näkymätön paineaalto olisi heittänyt koko joukon siihen.

Juhlatunnelmissa suositukset unohtuvat – Olin liukuportaille mennessäni huomannut tuon juhlapukuisen, äänekkään seurueen. Ehkä tultiin ravintolasta, jossa oli nautittu jotain vettä väkevämpää, tai sitten juhlinnan aihe jo itsessään tuotti tuota innokkaasti pulppuilevaa puhetta.
Mikseivät he mene ohitseni?Liukuportaat
eivät koskaan olleet tuntuneet niin hitailta.
Huomauttaisinko heille turvavälistä? No se pilaisi vain heidän ilonsa. Siinä saattaisi sitä paitsi kommenttien myötä lentää niitä epätoivottuja virushiukkasia…  

Vasta jälkeenpäin tuli mieleen, että olisin itse voinut siirtyä ostoskärryn eteen. Tai jos sittenkin olisin ihan ystävällisesti huomauttanut turvavälistä? – Ei ehkä olisi ihan luontevasti luonnistunut harmistuneessa mielentilassa.

Pelkoa vai varuillaan oloa? – Tähän saakka en ole ollut erityisen huolissani tartunnan saannista. Noissa liukuportaissa huomasin kuitenkin huoleni kasvavan kohtalaisesti. Pyrkikö pelko saamaan minusta otteen, vai oliko kyse vain varuillaan olosta?
Varuillaan olo on joissain tilanteissa ihan ok. Pelkoa en kuitenkaan halua. Pelko on rakkauden vastakohta. Levollisessa rakkauden ja luottamuksen tilassa olemme ikään kuin eräänlaisessa suojapiirissä.

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. (1. Joh. 4:17-18)

Oppimista aina vaan – Kyllä tämä COVID-19 taitaa lisätä aikalailla itsetuntemusta, monessa mielessä ja monilla alueilla.
Montakohan kertaa vielä saankaan myös tämän pandemian aiheuttamissa erilaisissa tilanteissa todeta, kuinka paljon tarvitsen Parasta Opettajaani, Hänen läsnäoloaan ja vaikutustaan?

“Opetan yhä” – Rukouksessaan Jeesus sanoo: “Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut.
Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”

Kristus, kiitos että saamme luottaa lupaukseesi, että yhä opetat meitä tulemaan rakastavammiksi toisiamme kohtaan. Niin että Rakkautesi pysyisi ja virtaisi meissä ja meistä, sydämestämme ja sanoistamme… hankalissakin tilanteissa…

Kiitos, että saamme turvata aina apuusi. Muistuttaisitko meitä siitä, erityisesti silloin, kun sitä tarvitsemme? 🙂 

Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13 ja Ps. 146: 5-10.

Valinnoista

17.8.2020. Tehtiin perheen kanssa telttaretki erämaisemiin. Lapset kantoivat suht painavat rinkkansa iloisella mielellä, vaikka kävelyreitistä tulikin ajateltua pitempi. Telttapaikan valinta näytti loistavalta: metsän laidasta avautui kaunis, loivasti järvenrantaan laskeutuva aurinkoinen niitty. Mustikoitakin oli aivan telttapaikan vieressä.
Teltanpystytyksen jälkeen ilmeni, että järven rannassa oli sinilevää. Vaan ei hätää: n. 500 m:n päässä oli toinen, kirkasvetinen järvi. Sinne teimme uimareissut.
Pojantyttäreni nautti täysillä uimisesta. Kotiinlähtöpäivänä hän ei kuitenkaan halunnut uida, eikä siksi ottanut uimapukua mukaan. Pojanpoikani puolestaan nautti lämpimästä vedestä niin, ettei olisi halunnut tulla sieltä lainkaan pois.
Siskonsa tuli siinä rannalla toisiin ajatuksiin: uiminen kutsui sittenkin. Oli pahoilla mielin, kun ei ollut ottanut uimapukua mukaan, muttei tahtonut lähteä sitä hakemaankaan telttapaikalta.
Iloitsin siitä, kuinka kauniisti ja taitavasti isänsä hoiti tilanteen. Ei mitään huomautusta, joka olisi vain pahentanut tytön oloa (‘mikset ottanut uikkareita mukaan’ tms.), vaan isä sanoi tyttärelleen jotain myönteistä, jonka vuoksi tytölle jäi tuostakin uimareissusta hyvä mieli.  

Muistellessani tuota tilannetta hymy nousee huulilleni: tuolla tavoin haluaisin Taivaallisen Isäni kommentoivan, kun erehdyn tai teen huonon valinnan. Hän näkee kyllä, kun minua harmittaa ja kaduttaa. Silloin kaipaan Häneltä moitteen tai arvostelun sijaan rohkaisun sanoja; sellaisia, jotka tukevat minua toimimaan seuraavan kerran viisaammin.
Eri juttu on, kun Hän näkee, että nyt ei tyttö lainkaan huomannut tai oivaltanut erehdystään. Silloin en pahastuisi moitteen sanoista, vaan olisin niistä kiitollinen. Nehän auttavat minua oppimaan, ja (toivon mukaan) seuraavalla kerralla valitsemaan tai toimimaan paremmin.:-)
(Vaikka kyllä on kyllä kokemuksia siitäkin, kuinka nopeasti Isän neuvot unohtuivat. Kerron niistä  joskus toiste.)

Jeesuksen ei tarvitse kertoa vertauksessaan, miten isä suhtautui poikiensa toimintaan.
Mutta vertauksen jälkeen hän lataa ylipapeille ja kansan vanhimmille täysillä:

Kumpi teki isänsä tahdon? – Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
    ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
    ”Edellinen”, he vastasivat.
    Jeesus sanoi:
    ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.” (Matt. 21: 28-32)

Viinitarhat olivat Jeesuksen aikaan yleisiä, kuten vieläkin Välimeren maissa. Rypäleet kypsyvät etelän auringossa. Rypäleterttujen poiminta hoitui käsin, jälkikäsittely jaloin.
Israelissa on vieläkin paikkoja, joissa voi nähdä viinitarhan kallioon kaiverrettuja matalia altaita, joista kourua pitkin jaloin poljettujen rypäleiden neste valuu alempana olevaan astiaan.
Kuultuani, että rypäleitä poljettiin paljain jaloin mietin, haluaisinko tästä lähin juoda juomaa, jonka valmistusprosessiin kuului tuollainen vaihe. Sitä pidettiin kuitenkin ihan luonnollisena asiana, ja joissain viinitarhoissa menetelmä on tainnut säilyä ihan meidän päiviimme saakka.

Jeesuksen vertauksen isä pyysi poikiaan lähtemään viinitarhaan hommiin. Odotti siellä sitten töitä käsille tai jaloille, kummallekin pojalle lähteminen oli vastahakoista. Toinen poika lupasi mennä, muttei mennyt. Toinen ei olisi millään halunnut, mutta isän toiveen noudattaminen voitti oman haluttomuuden. Harkittuaan asiaa hän lähti sittenkin.

Millä valtuuksilla – Jeesus oli saapunut Jerusalemiin ja oli puhdistanut temppelin kaupustelijoista ja rahanvaihtajista. Kun hän opetti temppelissä, tuli sinne ylipappeja ja kansan vanhimpia, jotka kysyivät: “Millä valtuuksilla sinä tällaista teet? Kuka sinut on tähän valtuuttanut?”
Taas kerran Jeesuksen älykkyys tuli ilmi. Hän sanoi: “Minäkin teen teille kysymyksen. Jos te vastaatte siihen, minä puolestani sanon, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen. Mistä Johanneksen kaste oli peräisin? Taivaasta vai ihmisistä?”
Ylipapit ja kansan vanhimmat neuvottelivat keskenään: “Jos sanomme: ‘Taivaasta’, hän sanoo meille: ‘Miksi sitten ette uskoneet häntä?’ Jos taas sanomme: ‘Ihmisistä’, saamme pelätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana.” Niin he vastasivat Jeesukselle: “Emme tiedä.”
Tuohon Jeesus totesi: “En minäkään sitten sano teille, millä valtuuksilla minä kaikkea tätä teen.”

Sitten hän kertoi yllä olevan vertauksen pojista, joista toinen teki isänsä tahdon.

Viinitarhuri ja viinipuu – Johanneksen evankeliumissa Jeesus ilmoittaa selkeästi, kenen asialla ja millä valtuuksilla hän toimii: “Minä olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. (Joh.15:1)

Oksat – Seuraajistaan hän sanoi: “Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään. (Joh. 15:5)

Täydellinen ilo – “Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. (Joh.15:10-12)

Tuo kohta saa usein miettimään, kuinka me etsimme iloa tai onnea niin monesta asiasta ja monella tavoin. Ja kuinka yksinkertaisen ohjeen ilon löytämiseen Jeesus antaakaan: tulee ‘vain’ noudattaa hänen käskyjään ja pysyä hänen rakkaudessaan.
Ja kuinka Kristuksen rakkaudessa pysyminen tarkoittaa toisten, lähimmäisten rakastamista. Jaottelematta, luokittelematta lähimmäisiä enemmän tai vähemmän rakkauden arvoisiksi.

Vapaus valita – Onkohan niin, että tuota Jeesuksen käskyä on kaikkein vaikeinta noudattaa? Sillä jos se olisi helpompaa, tämä maailmamme näyttäisi ihan toisenlaiselta.
Tai siis… o
nhan kyse myös siitä, kuinka halukkaita olemme noudattamaan Isän tahtoa. Hän on antanut meille vapaan tahdon, ja se tekee asian paljon vaikeammaksi.
Olisiko oikein valitseminen ja toimiminen sitten helpompaa, jos ja kun suosituksen sijaan annetaan tiukka ukaasi? Ehkä joissain asioissa ja tilanteissa, varsinkin jos ymmärtää siihen liittyvän jonkin konkreettisen uhan.
Jumala on antanut meille monia käskyjä, joiden noudattaminen tuntuu olevan meille liian vaikeaa. Ehkä siksi, että seuraukset eivät useinkaan näy eivätkä tunnu vielä tässä elämässä. Ja  tuleva tuntuu olevan jossain niin kaukana, ettei sitä juurikaan ajattele…  

Passiivista lähimmäisrakkautta? – Meille on nyt annettu suositus maskien käyttöön yleisillä paikoilla. Joissakin maissa maskien käyttö ei ole vain suositus vaan pakollinen julkisilla paikoilla, sakon tai vankeuden uhalla.
Tavallisten maskien käyttö ei suojaa itseä; niitä käytetään siksi, etteivät toiset altistuisi virukselle. Niiden käyttöä voisi kutsua passiiviseksi lähimmäisenrakkaudeksi. 

Aktiivista lähimmäisenrakkautta ei voi pukea kasvoille. Ei ole sellaista maskia, joka suojaisi lähimmäisiämme arvostelevilta, pahansuovilta tai ilkeiltä sanoiltamme. Tai maskia, joka korvalenkit korviemme taakse kierrettyämme saisi meidät kuuntelemaan lähimmäisiämme rakastavasti, ymmärtävästi ja myötätuntoisesti. 

Hyvän valitsemista – Kristus, kiitos että olet kanssamme. Näet, kuinka vaikeaa meidän on valita hyvä. Auta meitä kuulemaan Sinun tahtoasi, ja toimimaan sen mukaisesti.
Anna Henkesi vaikuttaa meissä, opettaa meitä, muokata meitä niin, että osaisimme huomata lähimmäisten tarpeita ja olla ystävällisiä ja auttavaisia toisiamme kohtaan.
Auta meitä valitsemaan, päättämään ja tekemään sitä, mikä on hyvää Sinun silmissäsi.
Sitä, mikä on hyväksi ei vain itsellemme, vaan myös lähimmäisillemme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, Job 42: 1-6, 1. Sam. 17: 37-45, 48-50 ja Room. 7: 14-25.

Profeetta omalla maallaan?

10.8.2020. OI miten kaunis viikonloppu saatiin. Aurinko helli lämmöllään hellelukemiin saakka. Ihana lahja koulunkäynnin tällä viikolla aloittaville lapsille perheineen. – Ja meille kaikille. 🙂

Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa. (Luuk. 4: 23-30)

Nuo Jeesuksen sanat ‘kukaan ei ole profeetta omalla maallaan’ ovat jääneet elämään meidän päiviimme saakka. Ja toisaalta: onhan meillä nähty ja koettu, kuinka ulkomailta kutsutut puhujat ja vaikuttajat tupataan nostamaan jollain lailla korokkeelle; ikään kuin heillä olisi enemmän tietoa, taitoa, viisautta, voimaa tai jotain muuta enemmän kuin omilla maanmiehillämme ja -naisillamme.

Lapsuutensa ja nuoruutensa kotikaupunkiin Nasaretiin palannut Jeesus, joka siellä tunnettiin puuseppä Joosefin poikana ja ammatinjatkajana, sai aikaan aikamoisen vihareaktion lausuessaan nuo sanat.
Jeesuksen maine oli varmasti kiirinyt jo kotikaupunkiinkin. Markuksen ja Matteuksen evankeliumien mukaan hän oli tehnyt jo monia ihmetöitä Nasaretiin palatessaan.

Täynnä Hengen voimaa – Luukas kirjoittaa: Täynnä Hengen voimaa Jeesus palasi Galileaan, ja hänestä puhuttiin kohta kaikkialla. Hän opetti synagogissa, ja kaikki ylistivät häntä. (Luuk.4:14-15)

Nasaretin synagogassa Jeesukselle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan:
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. (Luuk. 4:17-19)
Ja Jeesus jatkoi sanomalla: “Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk.4:21)

Kuulijat olivat kyllä otettuja Jeesuksen puheesta.  Kaikki kiittelivät häntä ja ihmettelivät niitä armon sanoja, joita hänen huuliltaan lähti. (Luuk.4:22). Mutta… hänhän on Joosefin, puusepän poika; leikkinyt meidän lastemme kanssa, ja isompana jatkanut isänsä työtä tämän puusepänverstaassa. Mikä tekisi hänestä sen erityisemmän kuin meistä tai jostain meidän perheenjäsenestämme?

Tilanne räjähti Jeesuksen muistuttaessa heitä siitä, kuinka profeetta Elia lähetettiin Israelista Sidoniin (= nyk. Libanonin 3. suurin kaupunki), jossa tämä teki ihmeitä. Ja kuinka Elian manttelinperijä Elisa paransi syyrialaisen Naamanin spitaalista.
Tämän juutalaiset kokivat vahvana loukkauksena. Olivatko sidonilaiset tai syyrialaiset muka jotenkin parempia tai tärkeämpiä kuin he, israelilaiset? Tämä oli vain liikaa!
Väki oli niin raivoissaan, että siinä unohtui viides kymmenestä käskystä: älä tapa. He yrittivät  työntää Jeesuksen alas vuorenjyrkänteeltä.

Sitten tapahtui jotain ihmeellistä: Jeesus kulkee väkivaltaista raivoa kiehuvan väkijoukon läpi ja jatkaa tyynesti matkaansa.
Siinä jäi synagogan väki taas ihmettelemään: hänessä vaikuttaa ennen kokemattoman vahva Pyhän Hengen voima… mutta hänhän on vain puuseppä Joosefin poika. Miten tätä voisi käsittää?

Sidonin ja Sarbatin välissä sijaitsevassa Beirutissa räjähti viime viikolla. Ammoniumnitraattivaraston räjähdyksessä loukkaantui noin 5 000 ihmistä. Räjähdys tuhosi lääkevaraston ja sataman varastoissa olevan viljan.

Libanonilaisista yli puolet elää köyhyydessä. Talouskriisi ja koronapandemia olivat jo ennen räjähdystä koetelleet kansaa, erityisesti maassa asuvia palestiinalais- ja syyrialaispakolaisia (joista jälkimmäisiä on pienessä maassa reilusti yli miljoona).
Vaikka Libanoniin on lähetetty hätäapua
monista maista, siellä tarvittaisiin nyt myös Jumalan ihmeitä.

Ihmeitä Sarpatissa – Minua on aina koskettanut se, mihin Jeesus viittasi yllä olevassa evankeliumitekstissä: kuinka Herra teki ihmeitä Sarpatissa 800 v. eaa.

Elia lähti Sidoniin. Tullessaan (Sarpatin) kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: “Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.”
Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: “Toisitko minulle myös palan leipää.”
Mutta nainen vastasi: “Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
Elia sanoi hänelle: “Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. (1.Kun.17:10-16)

Leski luotti Jumalan lupaukseen, ja niin hän leipoi viimeisistä jauhonrippeistään ja öljytilkastaan leivän Elialle. Ja hänen uskonsa ja luottamuksensa palkittiin. Äidin ja pojan ei enää tarvinnut nähdä nälkää.

Rauhaa rajalle – Libanonissa on muunlaistakin vaikeutta kuin puutetta ravinnosta. Sen ja Israelin rajalla on usein yhteenottoja puolin ja toisin, viimeksi heinäkuun lopulla. Hyökkäystä seuraa kosto ja päin vastoin. – Herra, Rauhantuoja, sielläkin tarvittaisiin Sinua, Golanin kukkuloilla. 

Täälläkin tarvitsemme Sinua – Kun lukee tuonkaltaisia uutisia, oman maan uutiset tuntuvat olevan kuin toisesta maailmasta, toisesta todellisuudesta; lintukoto-todellisuudesta.
Kuitenkin, Jumala – täälläkin me tarvitsemme Sinua. Täälläkin on monenlaista hätää ja kärsimystä.
Lähettäisitkö apusi meillekin, tänne meidänkin maahamme. Niin kuin lähetit profeettasi Elian ja Elisan. Ja lähetit rakkaan Poikasi. Lähettäisitkö Hänet meille jälleen? Parantamaan sairaita, ravitsemaan nälkäisiä, lohduttamaan surevia, rohkaisemaan masentuneita, vahvistamaan voimattomia. 

Sillä Sinä olet yhtä todellinen kuin olit 2800 v. ja 2000 v. sitten. Näet meidät, näet miten ja mihin kaikkeen tarvitsemme Sinun apuasi ja vaikutustasi juuri nyt, tänään.
Tänäkin ihmeen kauniina aurinkoisena aamuna.

Kiitos kaikesta mitä olet jo tehnyt. Tee hyvää työtäsi mielessämme ja sydämessämme, niin että osaisimme olla kiitollisia niin pienistä kuin suurista ihmeistäsi. 🙂 

Yhtenä aamuna herätessäni mielessäni soi sanat ‘nousta sain aamuun’ tutun sävelen kera. En kuitenkaan millään muistanut muita sanoja laulusta, pelkän sävelmän. Netistä löytyi Kristian Meurmanin levytys ja sanat:

‘Nousta sain aamuun, lintujen lauluun
Jumalan luomiskauneuteen
Lauluista kiitän, aamuista kiitän
raikkaina kohtaan ne uudelleen
käy sadekuuro, auringon paiste
kuin uutta luoden pinnalle maan
jäljissä Herran kasteinen nurmi
kauneinta kukkaa käy versomaan.
Luomisen aamun säteistä kiitän
Kirkkaina vielä ne kimmeltää
Aamuista kiitän, ylistän Herraa
On uusi luomus päivä myös tää’

Kuunnellessani kappaletta muistin: tämähän oli yksi nuoruuden lempikappaleistani, Morning has broken, Cat Stevensin esittämänä.
Mitäköhän kaverille kuuluu nykyään? Ilmeni että hengellisen identiteettinsä etsintä on ollut vahvaa. Buddhalaisuuden kautta islamiin, nimenmuutos ja vuosikymmenten tauko laulamiselle. Sitten paluu esiintymislavoille, vanha nimi uudelleen käyttöön.
Varmaan monelle tuttua hengelliselle etsijälle: että kiihkeän ehdotonta vaihetta seuraa seesteisyys ja levosta käsin eläminen. Sitten myös usein nuoruuden idealismi väljähtyy ja sopeudutaan maailmanmenoon sellaisena kuin se on.
Konserttitaltioinnissa (Chilessä v. 2015) esiintyy harmaahapsinen, ujon ja vaatimattoman oloinen symppis. Siitä käy ilmi, että idealismi ei ole kadonnut. Catin lauluissa soi edelleen paremman maailman kaipuu: ne toivottavat edelleen rauhaa ihmisten välille. 🙂

Morning Has Broken –  Cat Stevens

Vaikka yllä olevat suomenkieliset sanat ovatkin kauniit, on alkuper. engl. sanoituksessa myös kauniita kohtia (vaikkakin vaikeasti suomennettavia; tässä yritys):

‘Valjennut aamu
– kuin aamuista ensimmäinen
mustarastaan laulu –
kuin linnuista ensimmäisen

kiitän laulusta, kiitän aamusta
kiitän siitä, kuinka ne pulppuavat
raikkaina Sanasta

ja sateesta joka laskeutuu suloisena
auringon valaisemalta taivaalta
kuin ensimmäinen kaste
joka laskeutuu
ensimmäisen ruohon ylle
kiitän aamukasteisesta puutarhasta
joka puhkeaa täyteyteen
siellä
missä Hänen jalkansa ovat kulkeneet.
Auringonvaloni ja aamuni
syntynyeet Yhdestä Valosta
joka nähtiin Eedenin puutarhassa
kiitä ylistäen, kiitä jokaisesta aamusta
Jumalan luomistyöstä
jokaisena uutena päivänä’

Muut tekstit: Ps. 81: 9-17, Jer. 6: 16-19 ja Room. 11: 17-24.

Antajan palkka

4.8.2020 – Ensi pyhän evankeliumitekstissä Jeesus kehottaa käyttämään hyvällä tavalla niitä lahjoja, joita Jumala on itse kullekin antanut. Meillä kaikilla on jotain annettavaa. Jokainen voi jollain tapaa olla hyvä toiselle. Oli se sitten ystävällinen, rohkaiseva tai lohduttava sana tai katse, tai ilon tuottaminen tai avun antaminen jollain konkreettisemmalla tavalla. 

Hyviä uutisia – Tänä kesänä on ollut useita hienoja uutisia – niin kotimaasta kuin maailmalta – siitä, kuinka mm. pienyrittäjät ovat auttaneet toisia koronapandemian vuoksi vaikeuksiin ajautuneita, huolimatta siitä, että oma yritys on joutunut taloudellisiin vaikeuksiin.
V
iime viikon uutisesta:
Maan turismisektorille tartuntojen lisääntyminen on ollut katastrofi ja monet hotellit pysyvät suljettuina koko kesän. Barcelonan keskustassa sijaitsevan hostellin omistaja päätyi kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun.
“En halunnut jättää tiloja tyhjilleen ja päätin antaa ne kodittomien käyttöön”, hän sanoo.

Hostellia asuttavat pääasiassa siirtolaiset, jotka eivät ole löytäneet työtä tai asuntoa.
Hostellin omistaja on huolissaan liiketoiminnastaan, mutta aikoo silti jatkaa asunnottomien auttamistahttps://yle.fi/uutiset/3-11459390

Myös meidän maassamme pandemia on aikaansaanut monenlaista heikossa asemassa olevien auttamista. Sellaiseen kehottavat myös alla olevat tekstit Sananlaskuista ja 2. Korinttolaiskirjeestä.

Joka pyrkii hyvään, saa rakkautta
Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii, autuas se, joka köyhää säälii.

Joka pahaan pyrkii, kulkee harhaan, joka pyrkii hyvään, saa rakkautta.
Luotettava todistaja pelastaa ihmishenkiä, valehtelija johtaa oikeuden harhaan.
Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa,
joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.  (Sananl. 14: 21-22, 25, 31)

Franciscus Assisilainen sanoi, että antaessaan saa. Engl. käännös kertoo sen ehkä vielä paremmin: It is in giving we receive. Ei niin että jäisimme odottamaan jotain palkkaa, vaan kuinka juuri sen – antamisen – voi kokea palkitsevana.
Saattaa olla, että hyvän mielen lisäksi saa vielä iloisen tai kiitollisen katseen tai sanan. Se on lisäbonusta. Mutta jo se, että voi auttaa toista, tuo hyvän mielen.
Useimmat vapaaehtoistyöntekijät kokevat tämän esim. auttaessaan sellaisia, joilta ei voi odottaa kiitosta edes katseen muodossa. 

Rakkaus kasvaa – Mietin noita sananlaskun jakeita. Olisiko niin, että kun me annamme jotain aidolla, vilpittömällä ja pyyteettömällä sydämellä, me useimmiten saamme jotain sen kautta, että jotain tapahtuu meissä? Että jotain muuttuu sisällämme. Rakkaus meissä kasvaa.
Silloin saattaa aavistaa, ettei kyse ole omasta rakkaudesta, vaan Hänestä, joka haluaa jakaa Rakkauttaan meille ja meidän kauttamme muille.

Vastavuoroista jakamista – Paavali kirjoitti korinttilaisille:
Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu:

    – Sillä, joka oli koonnut paljon, ei ollut liikaa, eikä siltä, joka oli koonnut vähän, puuttunut mitään. (2. Kor. 8: 9-15)

Ajatella, jos tuo Paavalin lainaus kirjoituksista joskus voisi tulla todellisuudeksi.
Käsittämättömän räikeän eriarvoisuuden voi nähdä vaikka siitä, kuinka samassa valtiossa, samassa kaupungissakin, elää miljonäärejä, jopa monimiljardöörejä sekä niitä, jotka eivät ole löytäneet työtä ja nukkuvat pahvien päällä kaduilla.

Tai siitä, kuinka meillä länsimaissa kauppojen tiskeillä näkee mitä eksoottisimpia kaukomaista tuotuja gourmet-herkkuja, kun monissa maissa menehdytään nälkään.

Jospa joskus päästäisiin sellaiseen tilanteeseen tällä Telluksellamme, että kaikilla olisi katto pään päällä, riittävä ravinto ja tarvitsemansa terveydenhuolto. 

Vivamossa esitettiin toissapäivänä kauniissa maisemissa – välimatkat huomioivalle yleisölle – musiikkinäytelmä Laupias Samarialainen. Näytelmä, joka kertoi Jeesuksen vertauksen samarialaisesta, joka auttoi ryöstän kohteeksi joutunutta juutalaismiestä (Luuk.10:25-27), oli kaunis ja koskettava tarina siitä, kuinka pelosta, itsekkyydestä ja ennakkoluuloista voi kasvaa myötätuntoon, auttamisen haluun, luottamukseen ja hyvää tahtoon toisia kohtaan. 
Ja koska käsikirjoitus oli Anna-Mari Kaskisen, oli näytelmässä happy end: yksi varkaista tuli katumapäälle ja palautti anastetun kukkaron. Anna-Mari Kaskisen kaunista käsialaa olivat myös laulujen sanat. Nämä olivat käsiohjelmassa:

Niin ihmeellinen rakkaus ja hyvyys suunnaton
on tullut meidän luoksemme ja keskellämme on.
Niin ihmeellinen rakkaus. Se kaiken käsittää.
Se elämämme alku on ja matkan määränpää.
Siis tehkää hyvää kaikille ja ovat avatkaa
ja kaukaisia, outoja myös tiellä tavatkaa.

On yksi joka tahtoo syödä kanssa syntisten.
On yksi, jolle rakas niin on heikko ihminen.
On yksi, joka tahtoo tänään auttaa, parantaa.
Kiitos, hyvä Vapahtaja, kuulet anovaa.

Niin ihmeellinen rakkaus ja hyvyys suunnaton
näin pelon kauas karkoittaa kuin loiste auringon.
Niin ihmeellinen rakkaus! Ei kukaan varjoon jää,
se yhteen yksinäiset tuo ja kansat yhdistää.
Näin rakkautta jakakaa, se ehtymätön on.
On Kristus itse kanssamme, tuo rauhan, sovinnon.

On yksi joka tahtoo syödä kanssa syntisten.
On yksi, jolle rakas niin on heikko ihminen.
On yksi, joka tahtoo tänään auttaa, parantaa.

Kiitos hyvä Vapahtaja, laulaa kaikki maa.

Muut tekstit: Ps. 119: 129-136 ja Matt. 25: 14-30.

Tie ja portti

29.7.2020. Kyllä kesä on ihanaa aikaa, sateisinakin päivinä. Miten hyvältä tuntuukaan hengittää syvään raikasta ulkoilmaa. On paljon virkeämpi olo kuin helteellä. 1/3 kesää vielä edessä. Nautitaan. Ja tiedä vaikka syksykin jatkuisi lämpimänä. 🙂

Jeesus sanoo:
    ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7: 13-14)

Portit avautuivat – Teini-ikä oli haasteellista: jännitteinen suhde äitipuoleni ja minun välillä. Kun muutin pois kotoa, tunsin että portti aukesi elämään: olin vihdoin vapaa! Tuntui että hengitinkin vapaammin. Olinko pidätellyt henkeänikin, kuten tukahdutettuja neg. tunteitani?

Purkautuminen – Katkeruus ja viha jäivät kuitenkin kytemään huomaamattomalla säästöliekillä jossain sisuksissa, odottaen hetkeä, jolloin pääsisivät pompahtamaan pintaan. Ensin eräs ystäväni sai sen aikaan painamalla tietämättään ‘oikeaa nappia’. Toisen kerran – myös kertalaakilla – patoutuneet tunteet purkautuivat suoraan äitipuoleeni (joka 1. kertaa jäi sanattomaksi).

Kun nuo tunnelukot olivat murtuneet, tunsin että olin vapaa kulkemaan tietäni vapaana, reppu keveänä. Vapaana kokemaan iloa, innostusta, onnellisuutta ja mielenrauhaa, ilman että kukaan koettaa sitä tukahduttaa. Niin, tietäni – omaa tietäni….

Teini-ikäisenä rakastin lukemista (taisi olla yksi selviytymiskeinoistani). Klassikkojen ja elämänkertojen lisäksi luin innolla myös toisenlaista kirjallisuutta. Olin kovasti kiinnostunut sellaisesta, mitä ei voi havaita fyysisin aistein.
Luin paljon esoteerista kirjallisuutta, mm. teosofiaa, ruusuristiläisyyttä ja antroposofista hengentiedettä. Näkymätön maailma kiinnosti minua ja halusin tietää siitä enemmän. Kiinnostukseni vain syveni, mitä enemmän luin. Antroposofiaan jäin sitten aikuisiässä yli 20 vuodeksi.

Portti hengenmaailmaan? – Esoteerisiin oppeihin ei sisälly ainoastaan pyrkimys saada tietoa henkisestä maailmasta, vaan saada myös yhteys hengenmaailmaan. Kesti kauan, ennen kuin oivalsin, millaisia riskejä kätkeytyy siihen, että alkaa avata porttia hengenmaailmaan.
Ja miten valtava  ja ratkaiseva ero sillä on verrattuna siihen porttiin, jonka avaaja on Kristus. – Tai paremminkin – omien sanojensa mukaan – on itse se portti.     

Eräässä vaiheessa jätin antroposofian ja siirryin tutkimaan new age -oppeja. (Koulun uskonnonopettajan tai rippikoulun papin opetukset eivät olleet saaneet minua innostumaan puhtaasti kristillisestä opista, joten se ei seuraavana vaihtoehtona edes käväissyt mielessäni.)
Kesti lähes 20v. ennen kuin aloin nähdä new age -opetuksiin liittyviä ongelmia.

New age-vaiheeni jälkeen tuli – kuinka ollakaan – eteen vihdoin se ahdas portti. Huh, se pelotti. Enhän halunut mitään ahdasta, pelkkä ajatuskin sellaisesta ahdisti. Pitäisikö minun luopua ihanasta vapaudestani, jossa sain itse valita miten toimin? Pidin kumpuilevista maisemista, mutkittelevista metsäpoluista ja seikkailuista. Pitikö minun nyt alkaa kulkea tiettyä, suoraa ja tasaista, ennalta tarkasti rajattua ja merkattua tietä? Ei tuntunut oikein houkuttelevalta.
Enpä olisi osannut arvata, että siitä vasta seikkailut alkoivatkin. Eikä todellakaan ole ollut tasaisen tylsää… 🙂 

Vaikka Kristus olikin keskiössä niissä esoteerisissa opeissa joihin tutustuin, ja tavalla tai toisella mukana myös useissa new age -opeissa, vasta jälkeenpäin aloin ymmärtää, mitä riskejä niihin kätkeytyi. Kun niissä edetään pitemmälle – tai syvemmälle, miten sen sitten haluaakaan ilmaista – tulee vaihe, jossa aletaan avata sellaisia portteja, joista ei voi tietää, mihin ne johtavat. Tai mitä niistä porteista tulee sisään.
Kuullessani monenlaisista kokemuksista olin tavattoman kiitollinen, että itse säästyin sellaisista. “Sinulla on ollut varjelus”, totesi eräs entinen esoteerikko, nykyinen Kristuksen seuraaja. 

Mikä sai minut (tai jonkun muun) kaipaamaan tietoa sellaisesta, mikä ei ole näkyvää? Siitä todellisuudesta, jota ei voi nähdä tai kokea fyysisin aistein; siitä näkymättömästä, rajaamattomasta maailmasta, joka meitä ympäröi. Tietoa sellaisesta, joka tietyistä syistä on meiltä salattua ja kätkettyä. Pelkkä utelias, tiedonhaluinen mielikö sen saa aikaan?
Arvelen että osittain se kipinä, jonka Jumala on laittanut sisimpäämme, jotta etsisimme Häntä, yhteyttä Häneen. Ei vain aina tiedä, miten ja mistä on hyvä ja turvallista etsiä.

Paratiisissa ihmisellä oli yhteys Jumalaan. Mutta ihmiselle tuli tarve tietää enemmän kuin oli tarkoitus. Oli se yksi ainut hedelmäpuu, josta ei saanut syödä – hyvän ja pahan tiedon puu. Kielletty hedelmä veti puoleensa: saada tietää sellaista, minkä tietäminen ei kuulunut ihmiselle. Portti salattuun houkutti. Menetettiin se läheinen yhteys Jumalaan, joka oli ollut. Jouduttiin vaikeuksien ja kärsimysten tielle.

Harhautuksen vaarat – Ymmärrän nyt, minkä vuoksi VT:ssa kielletään yhteyden etsiminen ja yhteydenpito henkimaailman olentoihin. Sillä tasolla ilmentää itseään sekä hyvä että paha. Niin kuin täällä maan päälläkin.
Mutta tällä fyysisellä tasolla pystyy helpommin havaitsemaan, kummasta on kyse. Joku voi esim. koettaa salata pahat aikeensa ja tekonsa, mutta ne kyllä useimmiten paljastuvat, joko heti tai myöhemmin, niin yksityisellä kuin yleisellä, julkisella tasolla.
Näkymättömässä maailmassa on toisin. Paha voi erehdyttävän uskottavasti uskotella olevansa hyvä. Harhautumisen mahdollisuus on paljon suurempi kuin fyysisen maailman puitteissa.
‘Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi’, kirjoitti Paavali korinttilaisille (2.Kor.11:14).

Näistä asioista yleensä vaietaan, koska ne koetaan pelottaviksi tai koska niiden olemassaoloon ei uskota. Pysytään siis turvallisissa aiheissa.
Jumala on alusta alkaen halunnut varoittaa meitä monista sudenkuopista. Hän on halunnut ja haluaa meidän valitsevan turvallisen tien takaisin luokseen, yhteyteensä.
Jeesuksen elämän ja opetusten kautta Jumala ilmaisee meille uudella, rakkaudellisella tavalla asioita, joista VT:ssa olevat kirjoitukset varoittavat.

Portti – Jeesus vertasi itseään paimeneksi, joka huolehtii lampaistaan ja niiden turvallisuudesta. 
Hän sanoi: “Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.”
“Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.”(Joh.10:9)

Turvaportti – Kristuksen seuraajana voin siis – sittenkin – kulkea vapaana. Tämän sain suureksi helpotuksekseni huomata lähdettyäni kulkemaan Hänen osoittamaansa tietä. Voin mennä ja tulla vapaasti, ja löytää paikan ja tilan, jossa henkeni tulee ravituksi.
Kun tiedän, mihin ‘osoitteeseen’ suuntaan hengellisen kaipuuni ja rukoukseni, tiedän että minulla on suoja ja varjelus sellaiselta, mikä ei ole minulle tarkoitettu tai hyväksi.
Jeesus sanoi: “Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.” (Joh.10:7)

En varmaankaan kirjoittaisi noista henkisen maailman vaaroista, jollen olisi tavannut ihmisiä, joille ne ovat tulleet tuskallisen todellisiksi. Ja jollen olisi kuullut sellaisista, jotka avattuaan portin henkiseen maailmaan ovat kadottaneet mielenrauhan ja -terveyden.
Nykyajan tiede tulkitsee luonnollisesti tällaiset asiat mielen tuottamiksi ilmiöiksi, koska se ei pysty muulla tavalla tulkitsemaan tai ottamaan kantaa näkymättömän maailman ilmentymiin.

Erilaisia kokemuksia – Oma näkemykseni asiaan on, että on kokemuksia jotka ovat peräsin henkisestä maailmasta ja sellaisia jotka nousevat ihmisen omasta psyykkisestä tilasta.
Tiede tosin menee kovaa vauhtia eteenpäin alalla kuin alalla; kenties joskus tälläkin alueella.

Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”
Jeesuksen aikana jotkut tunnistivat Jumalan Pojan, Vapahtajan ja ryhtyivät Hänen seuraajikseen. Toiset torjuivat tai tunsivat vihaa häntä kohtaan. Jotkut olivat välinpitämättömiä.
Eikö tilanne ole aika lailla samankaltainen nykyäänkin?  


Tie, totuus ja elämäJeesus sanoi: “Minä olen tie, totuus ja elämä.”
Ja jatkoi avainlauseella:
“Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh.14:16)
Siinä onkin näkemykseni mukaan kaiken ydin: Jeesuksen tie ja sen tehtävä on johdattaa meidät takaisin taivaallisen Isän luo, yhteyteen, Hänen tuntemiseensa.
Se on tie, jota tahdon kulkea. 

Muut tekstit: Ps. 92: 5-10, 13-16, 1. Kun. 18: 21-26, 36-39 ja Hepr. 4: 1-2, 9-13.

Taivaallinen kohtaaminen

22.7.2020. – Eipä ollut Pietarilla, Jaakobilla ja Johanneksella aavistustakaan, millaiseen tapaamiseen he olivat menossa tuona päivänä kun Jeesus pyysi heidät mukaansa korkealle vuorelle. Jeesuksellahan oli tapana usein vetäytyä vuorelle rukoilemaan. Ja kaikki tuntui tällä kertaa aivan samalta kuin niillä aiemmilla kerroilla, jolloin he olivat päässeet Jeesuksen kanssa ylös vuorelle.  Jollei Jeesus sitten ollut kertonut heille jotain siitä, mitä oli tulossa…

Kirkastusvuorella – Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
    Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
    Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.  (Mark. 9: 2-8)

Vuorelle yksinäisyyteen – Jeesus oli jatkuvasti ihmisjoukon ympäröimänä. Kaikki halusivat häneltä jotain. Haluttiin kuulla hänen viisaita sanojaan, kaivattiin hänen parantavaa kosketustaan, odotettiin ja toivottiin ihmeitä tekeviä tekoja.
Kun hän halusi viettää aikaa taivaallisen Isänsä kanssa, hän nousi vuorelle yksinäisyyteen. 

Lähempänä taivasta – On varmaan aika yleistä, että korkealla, avaralla paikalla tuntee olevansa lähempänä taivasta. – Kokemus voi olla ihan fyysinenkin: voi tuntea olonsa keveämmäksi, melkein kuin maan vetovoima olisi menettänyt otettaan.

Sielun tasolla taitaa kuitenkin tapahtua isompi muutos. Varmaan moni on joskus kokenut,  kuinka korkealla kalliolla, kukkulalla, tunturin tai vuoren laella vain on ihan erilainen olo kuin sen juurella.
Voi tulla esim. vahva vapauden tunne:
mieli on kevyt ja vapaa maailman murheista ja huolista; vapaa vain olemaan. – Tai suuntaamaan huomion siihen, mihin kaipaa selkeyttä, vahvistusta tai  yhteyttä.

Hengen yhteys – Kun fyysinen keho ja sielu (mieli ja tunteet) rauhoittuvat ja hiljenevät,  hengessä alkaa tapahtua. Silloin voi avautua yhteys Henkeen, joka on vain odottanut tätä tilaisuutta kohtaamiseen, yhteyteen.


Kallioluolia ja -luostareita on kautta aikojen hakattu korkealle vuorten rinteille. Siellä ne, jotka ovat kaivanneet vahvempaa yhteyttä Jumalaan, ovat voineet elää rauhassa, ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä.
Tulee väkisinkin (varmaan johtuen korona-ajasta) mieleen, miten vastakkaisia ovatkaan itse valittu yksinolo ja rauha verrattuna sellaiseen eristyksissä elämiseen, johon on tavalla tai toisella joutunut tai pakotettu.

Millaisia henkisiä selviytymisstrategioita mahdettiinkaan kehitellä hotelleissa tai risteilyaluksilla, joissa oli todettu korona ja jonka vuoksi matkaajat joutuivat viettämään viikkokausia eristyksissä omassa huoneessaan tai hytissään. Taikka auringonpaahteisissa kodeissa, joissa jouduttiin pysyttelemään ulkonaliikkumiskiellon vuoksi.
Ehkä joskus kuulemme näitä tarinoita. Ehkä siitäkin, lisäsivätkö tai vahvistivatko nuo eristyksen ajat joidenkin kohdalla sitä yhteyttä, jonka ovia ei korona tai muukaan pandemia sulje. Yhteyttä, joka on aina avoinna, odottamassa ja tavoitettavissa, 24/7.

Vaikka lukemattomat ihmiset ovat kärsineet korona-ajan aiheuttamasta yksinäisyydestä ja siitä, etteivät ole voineet tavata läheisiään ja tuttujaan, jotkut ovat toisaalta nauttineet täysillä saatuaan mahdollisuuden tehdä etätöistä kotoa käsin.
(Eräässä yle-uutisessa ihmiset lähettivät etätyökuviaan. Eräässä kuvassa mies piti nettineuvottelua tietokoneensa edessä. Vaatetus sen mukaan, mitä näkyi ruudussa toisille neuvottelijoille. Yläosa: siisti puvuntakki, valkoinen paita ja solmio. Alaosa: shortsit ja paljaat jalat. 🙂 )

Jeesuksen aikana vaatetus oli paljon yksinkertaisempi juttu kuin nykyään. Ei ollut pienissä, yksinkertaisissa asumuksissa vaatekaappeja. Ne harvat vaatekerrat jotka omistettiin, kuivuivat pesun jälkeen nopeasti auringossa. Eikä jalan matkaa taitettaessa kannettu mukana vaihtovaatteita. Jeesuksella ja opetuslapsillaan oli (näin arvelen) sama paita, viitta ja sandaalit yllä niin erämaassa vaeltaessaan kuin arvovaltaisia henkilöitä kohdatessaan.

Kirkastuminen Jeesus tuli (Isänsä kutsumana, oletan) tovereineen vuorelle tärkeän asian vuoksi. Siellä odotti tärkeä tapaaminen, taivaallisilla tasoilla ennalta sovittu. Mutta ennen sitä tapahtui Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen silmien edessä jotain käsittämätöntä:
Jeesuksen vaatteet, nuo arkiset, matkalla pölyyntyneet vaatteet alkoivat yhtäkkiä hohtaa, ‘niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan’ (näin kuvaa yleensä niin niukkasanainen, pelkästään olennaiseen keskittyvä evankelista Markus).
Matteus puolestaan kirjoittaa: ‘hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.’ (Matt.17:2)

Kuin aurinko – Eivätkä vain Jeesuksen vaatteet muuttuneet, vaan koko hänen olemuksensa. ‘Hänen ulkomuotonsa muuttui, toteaa Markus.
Ja Matteus:
hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko’. (Matt.17:2).

Tärkeä tapaaminen – Jeesus tuli (Isänsä kutsumana, oletan) tovereineen vuorelle tärkeän asian vuoksi. Siellä odotti tapaaminen, taivaallisilla tasoilla ennalta sovittu. Voi vain kuvitella sitä valon ja kirkkauden määrää, kun auringon lailla hohtavan Jumalan Pojan eteen ilmestyi kaksi juutalaisten merkittävimmistä profeetoista, Mooses ja Elia, taivaallisessa olomuodossaan.
Siinä todennäköisesti keskusteltiin siitä tehtävästä, jonka Poika oli saanut suoritettavakseen, ja kuinka tämän tehtävän vaikein kohta oli lähestymässä. Uskoisin, että Jeesus sai siinä näiltä Jumalan valitsemilta profeetoilta rohkaisun sanoja ja vahvistusta.

“On hyvä, että olemme täällä” – Pietari ei ymmärtänyt mistä oli kyse – kuinka olisi voinutkaan. Mutta hän tunsi taivaallisen ilmapiirin niin ihmeen hyvänä, että oli valmis jäämään vuorelle vaikka kuinka pitkäksi ajaksi.
Käytännön miehenä hän ehdotti, että hän ja toverinsa voisivat rakentaa majat Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle. Että voisi jäädä tähän, hyvään. Taivaan läsnäoloon.

Kunpa tähän voisi jäädä – se on varmaan yleinen ajatus ja toive silloin, kun kokee jotain oikein hyvää. Kunpa tämä voisi pysyä… jäädä pysyväksi olotilaksi. Olkoon se sitten onnen, ilon, rauhan, läsnäolon, pyhyyden tai jonkin muun tunne. Kun ei kaipaa mitään muuta. Olisiko täyttymyksen tunne oikea sana.
Ja kuitenkin – jossain sisimmässä on tieto, että siitä tilasta on palattava takaisin, niihin toimiin ja tehtäviin, jotka odottavat. Mutta siitä ei tarvitse välittää tuon täyttymyksen hetkellä.

Ne hetket, jolloin henki kohtaa Hengen, ovat lahjaa. Silloin on lupa vain olla, ottaa vastaan,  kuunnella, olla hiljaa ja ihmetellä. Ja olla kiitollinen. Noin, tai päinvastaisessa järjestyksessä. Tai kaikkea yhtaikaa. 🙂 
ja vaikka noista hetkistä onkin palattava takaisin arkeen, voi ne sulkea sydämeensä ja antaa niiden sieltä käsin ravita sielua ja koko olemusta. Niissä väreilee Jumalan rauha ja rakkaus. 

Isän sanat Pojalleen: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä” – ne taivaallinen Isämme haluaisi sanoa myös meille kaikille, tänäkin päivänä, kallioilla tai laaksoissa, metsissä tai niityillä, saarilla tai rannoilla, puistoissa tai kesäisillä kaduilla käyskenteleville ja kotonaan oleville.  Kuulemmeko häntä? Kuuleeko sydämemme?

Rakkaita – Mutta sen lisäksi taivaallinen Isämme haluaa sanoa meille,  kuinka me olemme Hänen rakkaita lapsiaan. Sinä, minä, me kaikki Hänen lapsensa.   Kuulemmeko sen? Kuuleeko sydämemme?

Clemens Roomalainen (Rooman piispa 1. vuosisadan lopulla) kirjoitti korinttilaisille:
Kiinnittäkäämme katseemme Isään ja koko maailman Luojaan, ja pitäkäämme kiinni hänen antamistaan ihanista rauhan ja rakkauden lahjoista.
Syventykäämme miettimään hänen ajatuksiaan luomakunnassa ja huomatkaamme, miten täysin ilman vihaa hän suhtautuu luotuihinsa. Kuu ja tähdet liikkuvat sopusoinnussa hänen säätämällään tavalla, päivä ja yö seuraavat toisiaan hänen tahtonsa mukaisesti, toisiaan häiritsemättä. Maa vilisee kaikenlaisia luotuja, ja antaa runsaasti ravintoa kaikille ajallaan hänen käskystään. Meri on asettunut paikkaan, jonka hän on valinnut eikä ylitä sille asetettuja rajoja. Kevät,. kesä, syksy ja talvi antavat toisilleen sijaa oikeassa järjestyksessä. Tuulet puhaltavat pohjoisesta, idästä, etelästä ja lännestä hänen kutsunsa mukaisesti, vesi pulppuaa kallionlähteistä tarjoten juotavaa eläimille ja ihmisille. jumala tahtoi, että koko hänen luomakunnassaan valitsee täydellinen rauha ja sovinto.
Kun ihmiskunta lankesi syntiin, mistä seurasi riitaa ja kärsimystä, hän lähetti poikansa Jeesuksen Kristuksen palauttamaan rauhan.

Muut tekstit: Ps. 97: 1-2, 5-6, 10-11, 2. Moos. 3: 9-15 ja Ilm. 1: 9-18.